Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Perus- ja ihmisoikeudet suomen oikeudessa ja asianajajan työssä

Fredman, Markku

Defensor Legis 4/2011 s. 480–493
17.10.2011
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan perus- ja ihmisoikeuksien soveltamista tuomioistuimissa ja asianajan työssä. Perusoikeusuudistus tapahtui vuonna 1995, jonka jälkeen perusoikeuksien soveltaminen käräjä- ja hallinto-oikeuksissa on yleistynyt ja tarjoaa oman lisänsä asianajajan työkalupakkiin. Ihmisoikeuksien asema on koko ajan vankistunut ja syyttäjien ihmisoikeustietoisuus on kehittynyt merkittävästi. Lisäksi ihmisoikeudet ovat ulottaneet vaikutuksensa lähes koko oikeudelliseen kenttään. Perusoikeuskirjan noudattamiseen liittyy EU:n valvontamekanismi. EU:n perusoikeuskirjan soveltaminen on EU-oikeuden soveltamista ja siten EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisumenettely tulee sovellettavaksi myös perusoikeuskirjan vielä melko hajanaiseen tulkintaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lisäksi siis myös EU-tuomioistuin on käytettävissä arvioitaessa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.