Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Päämiehen edustaminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimissa

Liiri, Kari

Defensor Legis 2/2009 s. 299–312
1.5.2009
Lyhyempi kirjoitus

Tiivistelmä

Oikeudenkäynti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimissa poikkeaa monilta osin lainkäyttömenettelyistä

jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Muun muassa päämiehen edustamista koskevat säännöt ovat erilaiset

kuin Suomessa, vaikka säännöillä on tiettyjä liittymäkohtia kansallisiin säädöksiin. Tärkeimmät määräykset on kirjattu yhteisöjen tuomioistuimen perussääntöön. Täydentäviä ja tarkentavia sekä käytännön kannalta merkityksellisiä määräyksiä on yhteisöjen tuomioistuimen, yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ja virkamiestuomioistuimen työjärjestyksissä. Asiamiesten on lisäksi hyödyllistä tutustua kirjaajan ohjeisiin ja asianosaisia varten laadittuihin käytännön ohjeisiin. Tässä kirjoituksessa pyritään esittelemään nämä määräykset samoin kuin niihin liittyvä oikeuskäytäntö kattavasti. Lisäksi kirjoituksessa käsitellään sellaisia tekstien eri kieliversioiden tulkintaa koskevia seikkoja, jotka näyttäisivät käytännössä aiheuttaneen sekä tulkintaongelmia että väärinkäsityksiä.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.