Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Muutoksia yritysverotuksessa

Myrsky, Matti

Defensor Legis 2/2009 s. 266–275
1.5.2009
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan yleispiirteittäisesti eräitä EVL:n muutoksia, joita sovelletaan 1.1.2009 alkaen. Muutoksia on ollut runsaasti. Kysymys on ollut pitkälti verotuksen ja kirjanpitonormiston yhteensovittamisesta johtuvasta tarpeesta samoin kuin eräistä erityiskysymyksistä. Lisäksi kommentoidaan lyhyesti muutamia muutoksia, joilla on yleisempääkin merkitystä. Suuret muutokset antavat näin vielä odottaa itseään. Näihin kuuluvat erityisesti verotuksen ja kirjanpidon suhteet samoin kuin kysymys poistojärjestelmän uudistamisesta sekä konserniavustuksesta. Artikkelissa tarkastellaan myös pääpiirteittäin vireillä olevaa muutosehdotusta ns. työperäisen osingon verokohtelusta. Tämä perustuu valtiovarainministeriön sivuilla olevaan hallituksen luonnokseen 29.1.2009, johon voi tulla vielä muutoksiakin.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.