• PDF

Armahdus Suomessa ja muualla

Defensor Legis 4/2021 s. 919–941
7.12.2021
Asiantuntija-artikkeli

Perustuslain 105 §:n mukaan tasavallan presidentti voi yksittäisessä tapauksessa saatuaan lausunnon korkeimmalta oikeudelta armahtaa tuomioistuimen määräämästä rangaistuksesta tai muusta rikosoikeudellisesta seuraamuksesta joko kokonaan tai osittain.

Armahdukset ja armahtamatta jättämiset herättävät usein keskustelua. Armahdusoikeutta on Suomessa kuvattu oikeusvaltion outolinnuksi, ja on katsottu, että siitä voitaisiin luopua. Armahdukset ovatkin tilastojen mukaan selvästi vähentyneet sekä Suomessa että useissa vertailumaissa. Myönteisten armahduspäätösten lukumäärä on Suomessa suorastaan romahtanut 2010-luvulla. Mahdollisia syitä ilmiölle on useita.

Armahdusoikeus on peräisin kristillisestä traditiosta. Se on perinteisesti kuninkaan oikeus. Tavat järjestää armahdusvalta poikkeavat toisistaan Euroopassa. Suomalaisen järjestelmän erikoisuus on se, että korkeimmalta oikeudelta pyydetään säännönmukaisesti lausunto harkittavista anomuksista.

Selkeää käsitystä armahduksen yhteiskunnallisesta käyttöalasta ei Suomessa ole. Kysymys armahduksen käyttöalasta demokraattisessa oikeusvaltiossa on herättänyt keskustelua myös muualla Euroopassa. Armahduksen ja yhdenvertaisuuden suhdetta on pidetty ongelmallisena. Myös siitä on keskusteltu, tulisiko armahdukset perustella. Eräissä vertailuvaltioissa armahdusvallan käyttäjä on ainakin yksittäistapauksissa perustellut päätöksiään julkisuudessa.

Armahdusinstituutiota voi luonnehtia rikosoikeuskentän viuhahtajaksi, joka saattaa yksittäisessä tapauksessa edistää rangaistusjärjestelmän tavoitteita ja oikeutusperiaatteita paremmin kuin systeeminmukainen järjestys. Näin ollen se näyttäisi edelleen puolustavan paikkaansa oikeusjärjestyksessä. Keskustelua sen käyttöalasta ja käyttötavoista olisi kuitenkin syytä jatkaa.

Asiasanat
• Armahdus - Rikosoikeudellinen seuraamus