• PDF

Luonnolliset vähennykset ja verotus

Defensor Legis 5/2014 s. 776–791
4.11.2014
Asiantuntija-artikkeli

Tuloverotus perustuu nettotulon verotukseen. Tietyn ajan kuluessa saatujen tulojen on katsottu parhaiten ilmaisevan veronmaksukykyä. Nettotulo puolestaan ilmaisee paremmin veronmaksukykyä kuin bruttotulo. Tulonhankkimismenojen kannalta keskeinen säännös on TVL 29.1 §, jonka mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot.

Veronalaisten tulojen ja näihin kohdistuvien luonnollisten vähennysten erotuksena saadaan puhdas tulo. Koska tämä perusperiaate koskee sekä ansio- että pääomatuloja, se on todettu jo TVL 29 §:n tulokäsitettä koskevassa yleissäännöksessä: Verovelvollisella on oikeus vähentää tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot. Lisäksi TVL 31 §:ssä on luonnollisia vähennyksiä koskeva esimerkkiluettelo. Näiden säännösten lisäksi TVL 54.1 §:ssä säädetään vielä erikseen oikeudesta vähentää pääomatuloista niihin kohdistuvat tulonhankkimismenot. Vastaavasti TVL 93–95 a §:iin sisältyy ansiotuloihin kohdistuvien tulonhankkimismenojen vähentämistä koskevia erityisiä säännöksiä.

Luonnolliset vähennykset tehdään laskettaessa verotettavaa tuloa. Kysymys on siis tulosta, ei verosta tehtävästä vähennyksestä. Mitä suuremmat tulot, sen suurempi hyöty säästettyinä veroina vähennyksestä on.3 Tulosta tehtävän vähennyksen merkitys näin kasvaa tulojen myötä erityisesti progressiivisessa ansiotuloverotuksessa. Seuraavassa tarkastellaan aluksi suppeasti luonnollisten vähennysten ja elantomenojen välistä rajanvetoa, minkä jälkeen keskitytään menojen vähennyskelpoisuuden selvittämiseen muun muassa uudemman oikeuskäytännön ratkaisujen pohjalta erikseen menetysten, pääomatulojen ja ansiotulojen osalta. Koska ratkaisuja on hyvin paljon, tarkastelu on vain yleispiirteistä, ja keskittyy vain henkilöverotukseen. (ET)

Asiasanat
• Tulovero - Verovähennys