Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön keskeiset muutokset – mikä muuttui?

Tolvanen, Matti

Defensor Legis 3/2014 s. 303–312
28.5.2014
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Kirjoitus keskittyy tarkastelemaan 1.1.2014 voimaan tulleita esitutkintalakia (805/2011), pakkokeinolakia (806/2011) ja poliisilakia (872/2011). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen korostuminen ovat tuoneet perus- ja ihmisoikeusnäkökulman poliisin työhön aivan uudella tavalla, mihin kotimaisen lainsäädännön on tullut sopeutua. Mainitun sääntelyn yhtenäistäminen on ollut uudistuksen keskeisenä tavoitteena.

Poliisilakiin, esitutkintalakiin ja pakkokeinolakiin on entistä tarkemmin ja johdonmukaisesti kirjattu toimintaa ohjaavat periaatteet. Yhtenä uuden lainsäädännön päämääränä on rikoksen tutkinnan tehostaminen. Tähän tavoitteeseen pyritään korostamalla syyttäjän ja poliisin yhteistyötä esitutkinnassa sekä säätämällä rikosten estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen uusia pakkokeinoja. Lopuksi artikkeli arvioi myös uuden lainsäädännön vaikutuksia. Voidaan perustellusti kysyä, onko epäillyn oikeuksien korostamisessa perus- ja ihmisoikeuksien kannalta jo saavutettu raja, jonka yli ei ole syytä mennä. (Muokannut Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.