Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vastakanne ja pääkanteen lis pendens -vaikutus

Lappalainen, Juha

Defensor Legis 1/1990 s. 552–562
24.10.2024
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Kanteen nostamiseen tuomioistuimessa liittyy niin sanottu vireilläolo- eli lis pendens -vaikutus: tuomioistuimessa käsiteltävänä olevaa asiaa ei voida oikeudenkäynnin aikana saattaa uudella kanteella tuomioistuimen tutkittavaksi. Kustakin "asiasta" voi olla siten vireillä vain yksi oikeudenkäynti kerrallaan (ne bis in idem). Mikäli tuomioistuin havaitsee, että kanteessa tarkoitettu asia on jo tuomioistuimen käsiteltävänä, sen tulee jättää kanne tutkimatta. Lis pendens -vaikutuksen syntyminen edellyttää uutta oikeudenkäyntiä jo vireille pannusta asiasta samojen asianosaisten välillä. Käytännössä lienee perin harvinaista, että kantaja ennen oikeudenkäynnin päättymistä nostaisi vastaajaa vastaan uuden samansisältöisen kanteen. Lis pendens -ongelman eteen joudutaankin useimmiten sitä kautta, että vastaaja nostaa samaan oikeussuhteeseen perustuvan kanteen kantajaa vastaan.

Tämän kirjoitelman tarkoituksena on selvitellä kysymystä, miten pääkanteen yhteyteen kumuloitu vastakanne suhtautuu pääkanteen lis pendens -vaikutukseen. Esityksessä ei pyritä yleiskattavuuteen in abstracto, vaan tarkastelun alaisena on tilanne: pääkanteena kanne ao. sopimuksen pätemättömäksi julistamiseksi, kohtuullistamiseksi tai purkamiseksi. Vastasuuntaisesta kanteesta käytetään seuraavassa yleisnimitystä negatiivinen vahvistuskanne. Kysymys, johon haetaan vastausta, kuuluu: estääkö pääkanteen lis pendens -vaikutus vastasuuntaisen negatiivisen vahvistuskanteen ottamisen tutkittavaksi. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.