Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Suomen kielilainsäädäntö – erityisesti sen noudattamisesta viranomaisissa

Liljeström, Marita

Defensor Legis 1/1997 s. 264–277
3.5.2024
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Suomen kielilainsäädännön peruspilarina on vuoden 1922 kielilaki, joka on aika vaikeaselkoinen, aikakaudelleen tyypillisesti niukkasanainen säädös, joka sisältää "ihailtavan paljon" asiaa. Kielilaki on kielipoliittisesti tärkeä ja sen muuttamista arastellaan. Hallitusmuodon kielelliset perusoikeudet ovat kuitenkin äskettäin saaneet selkeän hyväksynnän perusoikeusuudistuksessa. Yhteiskuntakehitys vaikuttaa myös kielellisten oikeuksien sisältöön. Oikeudenkäyntien suullisuutta ja välittömyyttä on lisätty sekä yleisissä tuomioistuimissa että hallintolainkäytössä. Kansainvälistyminen edellyttää, että Suomessa voidaan asioida muillakin kuin virallisilla kielillämme, ja informaatio- ja palveluyhteiskunnassa on otettava huomioon tosiasiallisen toiminnan kieli. Kielilain lisäksi meillä onkin nykyään kielisäännöksiä monessa laissa. Tässä kirjoituksessa pyritään antamaan yleiskuva tämän päivän kielilainsäädännöstä. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.