Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Osakeyhtiön toiminnan tarkoituksen sisältö ja sen suhde yhdenvertaisuusperiaatteeseen muissa kuin voitontuottamisyhtiöissä

Vahtera, Veikko

Defensor Legis 3/2022 s. 627–643
3.10.2022
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Osakeyhtiölain 1:5:n mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoitus on voiton tuottaminen osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Valtaosa suomalaisista osakeyhtiöistä toimii tämän olettaman mukaisesti, mutta myös muilla kuin voittoa tavoittelevilla yhtiöillä on merkitystä yhtiökentässä. Suuri osa muista kuin voittoa tavoittelevista yhtiöistä on kuitenkin osakkeenomistajille suoraa taloudellista hyötyä tuottavia, mikä ilmenee esimerkiksi omakustannusperiaatteella toimivissa keskinäisissä kiinteistöosake-, golf- ja mankala-yhtiöissä.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan muuta kuin osakkeenomistajille voittoa tavoittelevien osakeyhtiöiden tarkoitusta sekä yhdenvertaisuusperiaatteen merkitystä tällaisten yhtiöiden osakkeenomistajille. Kirjoituksen alkuosassa tarkastellaan sitä, miten osakeyhtiölain 1:5:n olettamasäännös toiminnan tarkoituksesta ja yhdenvertaisuusperiaatteen suhteesta toiminnan tarkoitukseen suomalaisessa valtavirtayhtiöoikeudessa ymmärretään. Tarkastelu toteutetaan, jotta jäljempänä voidaan verrata voiton tuottamisen tarkoitusta muuta kuin voittoa tavoittelevan yhtiön tarkoitukseen. Tässä kirjoituksessa analysoidaan, millainen yhtiön toiminnan tarkoitus on muissa kuin voitontuottamisyhtiöissä, millaisia tyypilliset ei-voitontuottamisyhtiöt ovat ja millaisia heijastusvaikutuksia muulla tarkoituksella on yhdenvertaisuusperiaatteeseen ja sitä kautta johdon velvollisuuksiin yhtiöissä. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.