Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Suomen osallistumisesta EU-tuomioistuimen asioihin

Leppo, Henriikka

Defensor Legis 2/2022 s. 567–580
13.6.2022
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöllä on suuri merkitys EU:n oikeusjärjestelmässä. Sen lisäksi, että EU-tuomioistuin ratkoo yksittäisiä oikeusriitoja, se kehittää jatkuvasti unionin oikeusjärjestelmää ratkaisutoimintansa kautta tulkitsemalla unionin oikeutta dynaamisesti. Se myös täsmentää EU:n sekundäärilainsäädännön normeja linjaten oikein tulkinnan niissä tapauksissa, joissa siitä on epäselvyyttä.

Jäsenvaltioilla on oikeus osallistua kaikkien EU-tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyyn. Suomi käyttää tätä mahdollisuutta aktiivisesti, osallistuen vuosittain 30–40 asian käsittelyyn. Vain pienessä osassa niitä asioita, joihin Suomi vuosittain osallistuu, se itse on varsinaisena osapuolena; osallistuminen on Suomelle ennen kaikkea EU-vaikuttamisen keino. Esittämällä kirjelmiä ja osallistumalla suullisiin käsittelyihin pyritään vaikuttamaan siihen, että EU:n oikeusjärjestelmä kehittyisi Suomen toivomaan suuntaan ja ettei EU-tuomioistuin antaisi sellaisia tuomioita, joilla olisi meille epätoivottuja vaikutuksia.

Se, mitä aihepiirejä koskeviin asioihin Suomi osallistuu, vaihtelee vuodesta toiseen. Useimmiten osallistumisintressi liittyy niihin vaikutuksiin, joita tuomiolla olisi Suomelle. Vuosien varrella muun muassa tietosuojaa, verotusta, kuluttajansuojaa, vedonlyöntimonopoleja ja rajatylittävää sosiaaliturvaa koskevat asiat ovat olleet Suomen kiinnostuksen kohteena. Lisäksi Suomi on johdonmukaisesti osallistunut asiakirjajulkisuutta koskevien asioiden käsittelyyn pyrkimyksenään lisätä unionin toiminnan avoimuutta, ja viime vuosina uudeksi painopisteeksi on noussut unionin oikeusvaltiokehitys.

Artikkelissa tarkastellaan sitä, miksi Suomi osallistuu EU-tuomioistuimessa vireillä oleviin asioihin, miten tämä käytännössä tapahtuu ja millä perusteella asiat valikoituvat.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.