Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Marraskuu 2022

8 Luku Verokanta

 Verokannalla tarkoitetaan sitä prosenttilukua, jolla asiakkaalta peritystä hinnasta (ilman arvonlisäveron osuutta) tai muusta veron perusteesta lasketaan suoritettavan veron määrä.

Arvonlisäverodirektiivin 97 artiklan perusteella yleisen verokannan tulee olla kaikissa jäsenvaltioissa vähintään 15 prosenttia.

Vuonna 2022 voimaantulleen arvonlisäverodirektiivin muutoksen ((EU) 2022/542) jälkeen jäsenvaltioilla on oikeus soveltaa korkeintaan kahta alennettua verokantaa tiettyihin direktiivissä erikseen lueteltuihin tavaroiden ja palvelujen suorituksiin. Tämän lisäksi jäsenvaltioilla on oikeus soveltaa yhtä alennettua verokantaa (”superalennettu verokanta”) sekä niin sanottua nollaverokantaa, johon liittyy arvonlisäveron vähennysoikeus, tiettyihin direktiivissä erikseen lueteltuihin tavaroihin ja palveluihin. Muutoksilla pyritään muun muassa hyödyttämään loppukuluttajia ja yleisen edun mukaisia tavoitteita, edistämään ilmastoneutraalia ja vihreää taloutta sekä vahvistamaan terveydenhuoltojärjestelmän häiriönsietokykyä. Muutoksilla pyritään myös varmistamaan jäsenvaltioiden välisen yhdenvertaisuuden parempaa toteutumista avaamalla oikeus alennettujen verokantojen käyttämiseen tiettyihin hyödykkeisiin kaikissa jäsenvaltioissa eikä pelkästään niissä jäsenvaltioissa, jotka ovat aiemmin saaneet tähän oikeuden (esim. EU:hun liittyessään). Muutokset antavat jäsenvaltioille mahdollisuuden laajentaa alennetun tai nollaverokannan piiriä siten, että aiemmasta poiketen niiden alaisiksi voidaan säätää esimerkik...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.