Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Lokakuu 2020

 

2 Luku Verovelvollisuus

 Verovelvollisen tulee suorittaa myynnistä tai muusta verollisesta liiketapahtumasta tilitettävä vero valtiolle.

Suomessa elinkeinonharjoittajalle syntyy  verovelvollisen asema, kun hän harjoittaa yhtä tai useampaa AVL 1 §:ssä eli arvonlisäverolain yleisessä soveltamisalasäännöksessä määriteltyä toimintaa, eli suorittaa arvonlisäverolain piiriin kuuluvia liiketapahtumia.

Yleensä verovelvollisuus syntyy tavaroiden ja palvelujen myynnistä ja verovelvollinen eli veron tilitysvelvollinen on nimenomaan myyjä. Verovelvollisuus ei synny kuitenkaan pelkästään hyödykkeiden myynnistä. Jo pelkkä tavaroiden tuonti Suomeen yhteisön ulkopuolelta  (maahantuonti) sekä tavaran  yhteisöhankinta toisesta jäsenvaltiosta Suomeen aiheuttavat verovelvollisuuden riippumatta siitä, harjoittaako tavaran maahantuoja tai yhteisöhankkija muutoin verollista liiketoimintaa. Velvollisuus suorittaa veroa voi syntyä myös niin sanotun käännetyn verovelvollisuuden perusteella (ks. AVL 8a, 8b, 8c, 8d ja 9 §).

Verovelvollisuus voi syntyä myös  oman käytön verotuksen aiheuttavasta toiminnasta (AVL 32 § kiinteistöhallintapalvelun oma käyttö ja AVL 25a § henkilöstötarjoilun oma käyttö).

Arvonlisäverovelvollisen aseman eli verovelvollisuuden syntyminen ei yleensä riipu  viranomaisten rekisteröintitoimenpiteestä, vaan siihen liittyvät velvollisuudet ja oikeudet syntyvät, kun harjoitetaan toimintaa, joka lain mukaan aiheuttaa arvonlisäverovelvollisuuden. Poikkeuksena on  vapaaehtoinen verovelvollisuus (AVL 12 ja 30 §), joka edellyttää lisäksi hakemuksen tekemistä.

Verovelvollisuus ei merkitse pelkästään velvollisuutta tilittää valtiolle veroa. Verovelvo...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.