Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Elokuu 2019

14 Luku Verotusmenettely eräissä yhteisöhankinnoissa

14.1 Ei-verovelvollinen hankkii uuden kuljetusvälineen toisesta jäsenvaltiosta

148a §
Jos 26 d §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen ostaja ei ole tämän lain mukaan muusta toiminnasta verovelvollinen ja kuljetusvälineestä on suoritettava autoverolain mukaan autoveroa, yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron maksamisesta, veroviranomaisista, ilmoittamisvelvollisuudesta, veron määräämisestä, ennakkoratkaisusta, muutoksen hakemisesta ja veron takaisinmaksusta on voimassa, mitä autoverosta säädetään.

 Uusien kuljetusvälineiden hankintaa toisista jäsenvaltioista pidetään aina tavaran yhteisöhankintana. Siten myös yksityishenkilöt ja ei-verovelvolliset oikeushenkilöt ovat velvollisia suorittamaan yhteisöhankinnan arvonlisäveron toisesta EU:n jäsenvaltiosta hankkimastaan uudesta kuljetusvälineestä.

Yhteisöhankinnan verottamisesta ja tähän liittyvästä menettelystä on vastannut 1.1.2017 lähtien Tullin sijasta Verohallinto. Verovelvollinen antaa arvonlisäverotusta varten tarvittavat tiedot autoveroilmoituksessa, joka annetaan joko sähköisesti autoveroilmoituspalvelussa tai autoveroilmoituslomakkeella. Kun verovelvollinen on antanut autoveroilmoituksen, autovero ja uuden kuljetusvälineen yhteisöhankinnan arvonlisävero määrätään verotuspäätöksellä.

Verohallinto on antanut 21.12.2016 ohjeen ”Yksityishenkilö ostaa uuden kuljetusvälineen toisesta EU-maasta” Dnro A231/200/2016.

14.2 Ei-verovelvollinen elinkeinonharjoittaja tai muu oikeushenkilö kuin elinkeinonharjoittaja hankkii toisesta EU-jäsenvaltiosta valmisteveron alaista tavaraa

148b §
Jos 26 e §:ssä t...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.