Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Syyskuu 2017

15 Luku Veron palauttaminen eräille ulkomaisille elinkeinonharjoittajille

Ulkomaalaisella elinkeinonharjoittajalla, joka ei ole harjoittamastaan myynnistä Suomessa verovelvollinen ja jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa, josta hän suorittaa liiketoimia, on AVL 122 ja 122 a §:n perusteella oikeus saada palautuksena hankintaan sisältyvä Suomen arvonlisävero. Tämän niin sanotun ulkomaalaispalautuksen hakemisesta ja muista palautusmenettelyyn liittyvistä asioista säädetään arvonlisäverolain 15 luvussa.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi 12. helmikuuta 2008 neuvoston direktiivin 2008/9/EY yksityiskohtaisista säännöistä arvonlisäveron palauttamiseksi palautusjäsenvaltioon sijoittautumattomille mutta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille verovelvollisille (ns. palautusmenettelydirektiivi).

Koska palautusmenettelydirektiivin mukainen sähköinen yhden yhteyspisteen palautusjärjestelmä koskee vain EU:n alueelle sijoittautuneita verovelvollisia, säädetään arvonlisäverolain 15 luvussa kahdesta erillisestä palautusmenettelystä. AVL 150–156 § koskevat vain EU:n alueelle sijoittautumattomia elinkeinonharjoittajia ja AVL 156 a–156 l § EU:n alueelle sijoittautuneita elinkeinonharjoittajia.

15.1 Yhteisöön sijoittautumattomat elinkeinonharjoittajat

15.1.1 Palautusajanjakso

150 §
Yhteisöön sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan on haettava 122 ja 122 a §:ssä tarkoitettua palautusta kirjallisesti Verohallinnolta.
Yhteisöön sijoittautumattomalla elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan tätä lukua sovellettaessa elinkeinonharjoittajaa, jolla ei ole Yhteisön alueella liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa, josta...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.