Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Syyskuu 2017

3A Luku Tavaran yhteisöhankinta

EU:n nykyinen niin sanottu väliaikainen verotusjärjestelmä perustuu arvonlisäverovelvollisten yritysten välisessä sisäkaupassa pääsääntöisesti  määränpäämaaperiaatteeseen, jonka mukaisesti arvonlisävero kannetaan tavaratoimituksen määränpäämaassa. Tavaran myyjä ei suorita arvonlisäveroa niiden tavaroiden myynnistä, jotka hän toimittaa yritysasiakkaalleen toiseen jäsenvaltioon. EU-sisäkaupassa puhutaan tavaran arvonlisäverottomasta yhteisömyynnistä. Määränpäämaaperiaatteen soveltamisella on tarkoitus varmistaa verotulojen kertyminen tavaran kulutusmaahan sekä estää jäsenvaltioiden verokantojen eroista johtuvat kilpailu- ja kysyntävääristymät. Ajoittain on muun muassa EU:n komission toimesta esitetty yhteisömyynnin säätämistä arvonlisäverolliseksi myynniksi, mikä voisi olla eräs mahdollisuus kitkeä EU:n sisäkaupassa esiintyvää harmaata taloutta. Tarkoituksena ei olisi lisätä asianmukaisesti toimivien verovelvollisten verorasitusta. Keskustelu tällaisesta verojärjestelmän periaatteiden kannalta merkittävästä muutoksesta ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi johtanut konkreettisiin säännösmuutosehdotuksiin.

Tullirajat poistuivat jäsenvaltioiden väliltä, kun tavaroiden vapaa liikkuminen EU:n alueella toteutui vuoden 1993 alussa. Tulli ei kanna arvonlisäveroa toisista EU:n jäsenvaltioista hankituista tavaroista. EU-sisäkaupassa muista EU-jäsenvaltioista tehtävien tavarahankintojen arvonlisäverotus tapahtuu kotimaan arvonlisäverotuksen yhteydessä. Tavaran arvonlisäverottomasti hankkinut yritys suorittaa EU-tavarahankinnan, niin sanotun yhteisöhankinn...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.