Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Syyskuu 2017

3 Luku Verollinen myynti

3.1 Arvonlisäverolaissa tarkoitettu tavara ja palvelu

17 §
Tavaralla tarkoitetaan aineellista esinettä sekä sähköä, kaasua, lämpö- ja jäähdytysenergiaa ja muuta niihin verrattavaa  energiahyödykettä. Palvelulla tarkoitetaan kaikkea muuta, mitä voidaan myydä liiketoiminnan muodossa.

Säännöksen merkitys

  Pykälässä määritellään tavaran ja palvelun käsitteet. Koska arvonlisäverotuksessa katsotaan palveluksi määritelmän mukaan kaikki muu liiketoiminnan muodossa myytävissä oleva kuin tavarat, arvonlisäverotuksen kattavuus on tältä osin hyvin laaja. Huomattava on, että palveluna pidetään arvonlisäverotuksessa paitsi konkreettista työn tai muun palvelun suorittamista myös erilaisia oikeuksia ja velvollisuutta pidättäytyä tietystä teosta tai sietää jonkun muun toimintaa.

Tavaran ja palvelun käsitteiden välinen ero ei ole merkittävä AVL:n yleisen soveltamisalan kannalta, mutta sen sijaan sillä on merkitystä lain soveltamisen useissa yksityiskohdissa, kuten myyntimaan määräytymisessä ja oman käytön verotuksen soveltumisessa tietyissä tilanteissa. Tavaran ja palvelun rajanvetoon liittyy useita tulkintatilanteita (ks. myös 5 luvun kohta 5.1).

Rajanvetotilanteita

Irtaimen esineen valmistaminen katsotaan tavanomaisesti palvelun myynniksi silloin, kun valmistustyön suorittaja valmistaa tavaran ostajan toimittamasta materiaalista. Tällöin on kysymys niin sanotusta  rahtityöstä. Vastaavasti koneen tai laitteen kokoonpano asiakkaan toimittamista osista on palvelun myyntiä. Jos vain osa materiaaleista tulee ostajalta, joudutaan tapauskohtaisesti ratkaisemaan, tulkitaanko valmistajan suoriteluovutus tavaran vai palvelun myynniksi.

EUT:n tuomiossa 11.2...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.