Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Heinäkuu 2016

21 Luku Oikaisu ja muutoksenhaku

Arvonlisäverolain 21 luvussa säädetään sekä ilmoituksissa että varsinaisessa veron maksamisessa tapahtuneiden virheiden korjaamisesta oikaisujen ja muutoksenhaun keinoin.

Suunnitelmissa on korvata koko AVL 21 luvun sääntely tulevaisuudessa uuden oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksillä, missä yhteydessä 21 luku kumottaisiin. Uudistuksen aikataulu ei ole vielä varmistunut, mutta se saattaa tulla voimaan niinkin pian kuin vuoden 2017 alusta.

21.1 Veroilmoituksessa olevan virheen oikaiseminen

21.1.1 Veroilmoituksen oikaisuilmoitus

191 §
Verovelvollinen oikaisee veroilmoituksessa olevan virheen antamalla kyseiseltä verokaudelta veroilmoituksen oikaisuilmoituksen.
Verohallinto antaa tarkemmat määräykset veroilmoituksen oikaisuilmoituksessa annettavista tiedoista ja tietojen antotavasta.

Veroilmoituksessa oleva virhe korjataan pääsääntöisesti antamalla kyseiseltä verokaudelta oikaisuilmoitus. Virheen oikaiseminen tapahtuu lähtökohtaisesti samalla tavalla riippumatta siitä, onko kysymys verovelvollisen vai veronsaajan vahingoksi tapahtuneen virheen oikaisemisesta.

Verohallinto antaa tarkempia määräyksiä veroilmoituksen oikaisuilmoituksessa ilmoitettavista tiedoista ja tietojen antamistavasta. Verohallinto on ohjeistanut kausiveroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta muun muassa Verohallinnon kotisivuilta löytyvässä kausiveroilmoituksen täyttöoppaassa. Virheelliset tiedot tulee korjata, vaikka virhe ei vaikutakaan veron määrään. Kausiveroilmoituksen oikaisuilmoituksessa ilmoitetaan virheellisesti ilmoitetuista kohdista vain muutoksen määrät, eli oikean määrän ja...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.