Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Heinäkuu 2016

13A Luku Verotusmenettely eräissä yhteisöhankintatilanteissa

13A.1 Ei-verovelvollinen hankkii uuden kuljetusvälineen toisesta jäsenvaltiosta

 

146 a §
Jos 26 d §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen ostaja ei ole tämän lain mukaan muusta toiminnasta verovelvollinen ja kuljetusvälineestä on suoritettava autoverolain (1482/94) mukaan autoveroa, yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron maksamisesta, veroviranomaisista, ilmoittamisvelvollisuudesta, veron määräämisestä, ennakkoratkaisusta, muutoksen hakemisesta ja veron takaisinmaksusta on voimassa, mitä autoverosta säädetään.

 Uusien kuljetusvälineiden hankintaa toisista jäsenvaltioista pidetään aina tavaran yhteisöhankintana. Siten myös yksityishenkilöt ja ei-verovelvolliset oikeushenkilöt ovat velvollisia suorittamaan yhteisöhankinnan arvonlisäveron toisesta EU:n jäsenvaltiosta hankkimastaan uudesta kuljetusvälineestä.

Yhteisöhankinnan verottamisesta ja tähän liittyvästä menettelystä vastaa Tulli, jos uudesta kuljetusvälineestä on suoritettava autoveroa ja jos uuden kuljetusvälineen ostajana on yksityishenkilö tai muu sellainen yksityishenkilöön rinnastettava taho, joka ei arvonlisäverolain mukaan ole mistään muusta toiminnasta verovelvollinen. Tulli kantaa arvonlisäveron autoverotuksen yhteydessä autoveropäätöksellä.

Verohallinto on antanut ohjeen Yksityishenkilö ostaa uuden kuljetusvälineen toisesta EU-maasta EU-maista yksityishenkilöiden ostamien uusien kuljetusvälineiden arvonlisäverosta.

13A.2 Ei-verovelvollinen elinkeinonharjoittaja tai muu oikeushenkilö kuin elinkeinonharjoittaja hankkii toisesta jäsenmaasta valmisteveron alaista tavaraa

146 b §
Jos ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.