Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Arvonlisäverotus

Heinäkuu 2016

1 Luku Yleinen soveltamisala

1.1 Arvonlisäverolain yleinen aineellinen ja alueellinen soveltamisala

1 §
Arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle sen mukaan kuin tässä laissa säädetään:
1) liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä;
2) Suomessa tapahtuvasta tavaran maahantuonnista;
3) Suomessa tapahtuvasta 26 a §:ssä tarkoitetusta tavaran yhteisöhankinnasta;
4) Suomessa tapahtuvasta 72 l §:ssä tarkoitetusta tavaran siirrosta varastointimenettelystä.
Veroa suoritetaan 32 §:ssä tarkoitetun kiinteistöhallintapalvelun ottamisesta omaan käyttöön silloinkin, kun se ei tapahdu liiketoiminnan muodossa.
3 momentti on kumottu L:lla 29.12.1994/1486.
Myynnin ei katsota tapahtuvan liiketoiminnan muodossa, jos siitä saatu vastike on ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:ssä tarkoitettua palkkaa.
5 momentti on kumottu L:lla 9.1.2009/6.

Säännöksen merkitys lain systematiikan kannalta

Säännöksessä määritellään arvonlisäverolain yleinen soveltamisala. Sekä aineellisen että alueellisen soveltamisalan osalta laissa on myöhemmissä kohdissa yksityiskohtaisemmat määrittelyt, mutta 1 §:ssä luetellaan ne toiminnot, jotka voivat olla arvonlisäveron alaisia.

Aineellinen soveltamisala rajataan tarkemmin verollisten tapahtumien määrittelyn yhteydessä lain luvuissa 3 Verollinen myynti ja 3 a Tavaran yhteisöhankinta sekä verollisuudesta tehtyjä poikkeuksia koskevassa luvussa 4 Poikkeukset myynnin verollisuudesta. Alueellista soveltamista käsitellään myyntimaasäännöksissä (lain 5 luku Myynti ja yhteisöhankinta Suomessa) ja maahantuonnin verottamista koskevissa pykälissä.

Pykälän ensimmäisessä momentissa on lueteltu arvonlisäverotuksen näkökulmasta kesk...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.