Biometrinen tunniste
- Lakikirjasto > ArtikkelitTiura-Virta, Helinä: Automatisoidun päätöksenteon suojakeinot poliisin passi- ja henkilökorttimenettelyiden kannalta11.4.2022, Asiantuntija-artikkeliPoliisin lupahallinnossa tehdään 1,3 miljoonaa hallintolupapäätöstä vuodessa. Poliisin lupahallintoon kuuluvat passi- ja henkilökorttimenettelyt ovat pitkälti sähköisiä, mutta päätöksentekoa ei ole automatisoitu. On kuitenkin mahdollista, että automatisointia jossakin vaiheessa tulevaisuudessa joudutaan arvioimaan. Tällöin arvioinnin keskeinen osa-alue on yksilön oikeuksien suoja ja kattavuus. Tässä tutkimuksessa on tavoitteena systematisoida automatisoidun päätöksenteon laissa...
- Lakikirjasto > ArtikkelitPaasonen, Jyri – Vainio, Jesse – Hietapakka, Johanna: Vangin tatuoinnit osana tuntomerkkien ottamista6.4.2022, Asiantuntija-artikkeliSuomessa järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, koventuu ja kansainvälistyy, kuten on jo muissa Pohjoismaissa tapahtunut. Perinteisten prosenttijengien lisäksi on tullut ja tulee lisää ulkomaalaistaustaisia uusia rikollisryhmittymiä, joilla ei ole näkyviä tunnuksia ja joita johdetaan usein ulkomailta käsin. Useiden ulkomaalaisten vankien rikollistaustoista tai kytköksistä eri jengeihin voidaan saada lisätietoa tatuointien perusteella. Ulkomaalaisten vankien kohdalla informaation hankkiminen...
- Lakikirjasto > ArtikkelitKurvinen, Evgeniya – Muukkonen, Matti – Voutilainen, Tomi: Selvittämisvelvollisuus ja tiedonhankinta ulkomaalaisasioissa21.8.2020, Asiantuntija-artikkeliTämän tutkimuksen tai oikeudellisen selvityksen tarkoituksena on tarkastella toimivaltaisten viranomaisten sekä asianosaisten oikeuksia ja velvollisuuksia ulkomaalaisasioiden käsittelyssä. Tarkemmin selvityksen mielenkiinto kohdistuu voimassa olevan oikeuden tarkasteluun sen osalta, mikä on yhtäältä viranomaisen selvittämisvelvollisuus ja toisaalta asianosaisen myötävaikutusvelvollisuus ulkomaalaisasian käsittelyssä. Osana erityisesti viranomaisen selvittämisvelvollisuutta, tarkastelu...
- Lakikirjasto > ArtikkelitOuli, Juuso – Voutilainen, Tomi: Oppimisanalytiikka ja opiskelijatietojen käsittely yliopistoissa30.9.2019, Asiantuntija-artikkeliArtikkelissa pyritään vastaamaan oikeudellisesti merkityksellisiin kysymyksiin oppimisanalytiikan käytöstä suomalaisissa yliopistoissa opiskelijan näkökulmasta. Samoin esiin nousee opettajan ja yliopiston muun henkilökunnan oikeusturva siinä, kuinka opiskelijan tietoja saa käsitellä. Tässä selvityksessä ei kuitenkaan oteta huomioon yleisesti oppimisanalytiikan käyttöön liittyviä, esimerkiksi valtioiden rajat ylittäviä taikka alaikäisten henkilöiden tai työntekijöiden käsittelyä koskevia...
- Lakikirjasto > ArtikkelitKinnunen, Tomi – Launiala, Mika – Silvennoinen, Elisa: Forensinen tiede ja puhujan tunnistaminen7.5.2019, Asiantuntija-artikkeliTässä artikkelissa käsitellään automaattisen puhujan tunnistamisen teknistä sovellettavuutta forensisessa tutkimuksessa. Huomiota kiinnitetään erityisesti tunnistamisessa käytettäviin teknisiin ratkaisuihin ja tunnistamisen virhelähteisiin. Artikkelin alussa yhdistetään puhujantunnistus forensisen tieteen paradigmoihin. Tämän jälkeen paikannetaan tunnistaminen osaksi rikosprosessia sekä avataan äänirekisterin ja näytteiden ottamisen normipohjaa. Kirjoituksessa käsitellään...
- Lakikirjasto > ArtikkelitKallio, Heikki: Rikoslain 16 luvun 5 § soveltamisesta rajatarkastuksessa – väärän henkilötiedon antaminen rajatarkastajalle19.8.2011, Asiantuntija-artikkeliArtikkelin tarkoituksena on selvittää, miten on rikosoikeudellisesti arvioitava tilanteita, joissa rajanylitysaikeissa oleva henkilö esittää rajatarkastuksessa toisen henkilön passin tai muun matkustusoikeutta osoittavan henkilötodistuksen. Artikkelin pääpainona on tarkastella väärän henkilötiedon antamista automaattiselle rajatarkastusjärjestelmälle ja arvioida rikosoikeudellisesti tilannetta, jossa maahan saapuva tai maasta poistuva henkilö käyttää viranomaista erehdyttääkseen toisen...
- Lakikirjasto > ArtikkelitVoutilainen, Tomi: Sähköisen identiteetin käytöstä julkisessa hallinnossa18.6.2008, Asiantuntija-artikkeliSähköisenä identiteettinä pidetään luonnollisen henkilön ominaisuuksien tai tietojen tallentamista sähköiseen muotoon ja niiden käyttämistä sähköisessä toimintaympäristössä. Näitä tietoja tallennetaan Suomessa moniin julkisen vallan ylläpitämiin rekistereihin. Sähköisen identiteetin perustan muodostaa väestötietojärjestelmä. Artikkelissa tarkastellaan henkilön sähköisen viranomaisasioinnin vaiheita ja tietoturvan kannalta tärkeitä kohtia, kuten sähköisen tunnistamisen menettelyjä,...