Asemakaava
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO 2015:116 Kunnallisasia - Maankäyttö ja rakentaminen - Kunnanvaltuusto - Asemakaavaehdotuksen hylkääminen - Valituskelpoisuus - Valitusoikeus19.1.2016, OikeustapauskommenttiTapauksessa oli kyse kunnan, Metsähallituksen ja wpd Finland Oy:n tekemästä maankäyttösopimuksesta, jonka mukaan kunta käynnisti asemakaavahankkeen, joka mahdollisti 10–15 tuulivoimalan rakentamisen Metsähallituksen hallinnassa olevalle valtionmaalle. Kaavaa laadittiin tavanomaiseen tapaan yhteistyössä kunnan kanssa, mutta päätöksentekovaiheessa kunta päätti jättää asemakaavan hyväksymättä. Kunta perusteli päätöstään muun muassa sillä, että Mielmukkavaaran asemakaavaehdotus sijoittuu...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO 2015:95 - Asemakaava - Asemakaava-alueen rajaus - Kunnan kaavoitusmonopoli - Kunnan kehitys - Maanomistajien yhdenvertaisuus19.1.2016, OikeustapauskommenttiTapauksessa oli kyse asemakaavasta, jonka kunta oli hyväksynyt omistamansa tilan alueelle. Asemakaavassa oli osoitettu rakennusoikeutta pientaloasumiseen sekä katu- ja viheralueita. Asiassa oli kysymys siitä, oliko asemakaava lainvastainen sillä perusteella, että A:n ja B:n omistamaa 0,5 hehtaarin suuruista rakennettua tilaa ei ollut sisällytetty asemakaava-alueeseen. Tila sijaitsi asemakaava-alueen itäpuolella ja samalla yleiskaavassa osoitetulla asuntoalueella kuin kunnan omistama...
- Lakikirjasto > ArtikkelitHovila, Ilari – Malo, Jenna: Museotie rakennetun kulttuuriympäristön suojelussa3.12.2015, Asiantuntija-artikkeliMuseotie ei ole suoraan maantielakiin tai maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöön perustuva oikeudellinen käsite tai instituutio. Museotiet muodostavat museokokoelman, jonka tavoite on säilyttää historiallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Tämän vuoksi päämäärät ovat yhteneväiset MRL:lle ja alueiden käytön suunnittelujärjestelmälle eli kaavoitukselle asetettujen tavoitteiden kanssa. Artikkelissa arvioidaan museoteiden asemaa osana kulttuuriympäristön suojelua. Lisäksi...
- Lakikirjasto > ArtikkelitKorte, Atte: Kohtuuttomuus viranomaisen harkintavallan rajoitusperiaatteena – erityisesti etuosto-oikeuden näkökulmasta6.11.2015, Asiantuntija-artikkeliArtikkelissa tarkastellaan kohtuuttomuutta viranomaisen harkintavallan rajoitusperiaatteena. Aihetta tarkastellaan yleisesti ja lähemmin erityisesti etuosto-oikeuden näkökulmasta. Tutkimustehtävänä on selvittää ensinnäkin, millä tavoin kohtuusnäkökulmat vaikuttavat viranomaisen harkintavaltaan. Lisäksi artikkelissa selvitetään, millaisissa tilanteissa etuosto-oikeuden käyttämistä on pidettävä etuostolain tarkoittamalla tavalla ilmeisen kohtuuttomana. Artikkelin alussa tarkastellaan...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO:2015:42: Ranta-asemakaava – suojelualue – luontotyypin rajauspäätös – suojelun tarkoituksen vaarantuminen – luontoselvitys6.7.2015, OikeustapauskommenttiKirjoituksessa käsitellään ratkaisua KHO:2015:42. Vuosikirjaratkaisun kohteena on Kirkkonummen kunnanvaltuuston hyväksymä saareen sijoittuva matkailupalvelurakentamista mahdollistava ranta-asemakaavaratkaisu. Ratkaisu on havainnollinen esimerkki siitä, millä tavalla ranta-asemakaavaa koskevien erityisten sisältövaatimusten täyttymisessä luontoselvitys ja luontotyypin rajauspäätöksen sisältö vaikuttavat kaavaratkaisun lainmukaisuuden arviointiin. Luontoselvityksen mukaan juuri eteläosan...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO:2015:62: Kellarien määrä – Lainsäädännön muutokset – Poikkeamisen tarve ja edellytykset6.7.2015, OikeustapauskommenttiKirjoittaja kommentoi tapausta KHO:2015:62, jossa oli kyse hakemuksesta asemakaavasta poikkeamisesta siten, että paritaloon rakennettaisiin toinen kellarikerros. Helsingin rakennuslautakunta, Helsingin hallinto-oikeus sekä korkein hallinto-oikeus kaikki hylkäsivät hakemuksen. Molemmat oikeusasteet lähtivät kirjoittajan mukaan siitä, ettei hankkeen mahdollinen sallittavuus aiemman lainsäädännön turvin ulota oikeudellista vaikutusta hankkeen ratkaisuhetkeen. Sillä, että hanke olisi ehkä...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO: 6.2.2015 Taltio 311: Asemakaavan muutosta koskeva valitus – rakennussuojelu – riittävät selvitykset25.5.2015, OikeustapauskommenttiKirjoituksessa käsitellään tapausta, jossa Kuopion kaupunginvaltuusto oli päätöksellään hyväksynyt Kuopion 2. kaupunginosaa koskevan asemakaavan muutoksen. Pohjois-Savon ELY-keskukselle oli tehty esitystä Työnkulman suojelemisesta rakennusperinnön suojelemista annetun lain nojalla. ELY-keskus päätti, ettei se määrää Työnkulmaa suojeltavaksi. Suomen kommunistisen puolueen Kuopion osasto ry. valitti hallinto-oikeuteen, joka kumosi kaupunginvaltuusto päätöksen. KHO hylkäsi kaupungin...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO: 11.2.2015 Taltio 362: Toimenpidelupa – valmistelevat toimenpiteet – louhinta – luvan muuttaminen – ympäristölupa25.5.2015, OikeustapauskommenttiKirjoituksessa käsitellään tapausta KHO:11.2.2015: Taltio 362, jossa oli kyse toimenpideluvan myöntämisestä pressuhallille. Lähiympäristön asukkaat olivat tehneet oikaisuvaatimuksen rakennus- ja ympäristölautakunnalle, jossa vaadittiin ratkaisemista uudelleen, ja lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen. KHO hylkäsi valituksen eikä hallinto-oikeuden päätöstä muutettu.
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO:2015:16: Ranta-alue – lomarakennuskokonaisuuden korvaaminen – toimivalta25.5.2015, OikeustapauskommenttiLauri Jääskeläinen kommentoi tapausta KHO: 2015:16, jossa oli kyse kahden lomarakennuksen, saunan, vierasmajan, yhdistetyn saunan ja vierasmajan sekä vajan rakentamiseen saman tilan alueelle ilman MRL 72.1 §:ssä tarkoitettua kaavaa. Hallinto-oikeus oli kumonnut alkuperäisen poikkeuksen rakentamiselle myöntämisen. KHO hylkäsi valituksen eikä hallinto-oikeuden lopputulosta muutettu. (Edilex-toimitus)
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO:2014:109 Asemakaava – kaavamääräysten yksityiskohtaisuus – elinympäristön viihtyisyys – kaupungin valitus – hallinto-oikeuden päätöksen kumoaminen19.12.2014, OikeustapauskommenttiKemin kaupunginvaltuusto oli päätöksellä hyväksynyt Ruutinrannan puistoa ja Ruutisaaren viheralueita koskevan asemakaavan ja asemakaavamuutoksen. Luonnonsuojeluyhdistys asiakumppaneineen vaati valituksessaan valtuuston päätöksen kumoamista muun muassa sillä perusteella, ettei kaavoituksessa ole laadittu maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 §:n edellyttämiä riittäviä selvityksiä kaavan vaikutuksesta kaupunkikuvaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Hallinto-oikeus on...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO:2014:143 Majoitustoiminta – epätyypilliset vuokrasuhteet loma-asuntokäyttöön – asemakaavan vastaisuus – hallintopakko19.12.2014, OikeustapauskommenttiKotkan ympäristölautakunta kielsi käyttämästä kiinteistöä majoitustoimintaan. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ympäristölautakunnan päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. Tapauksessa oli kysymys sen oikeuskysymyksen ratkaisemisesta, voitiinko yksinomaista majoitustoimintaa pitää asemakaavan mukaisena pääkäyttötarkoituksena. Lyhytkestoinen loma-asuminen on eittämättä eri asia kuin kaavassa sallittu...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO:2014:80 Ryhmäkoti – rakennuslupa – sosiaalitointa palvelevien tilojen osuus – asemakaavanmukaisuus19.12.2014, OikeustapauskommenttiTapauksessa oli kysymys Tornion, Keminmaan ja Tervolan rakennustarkastajan myöntämästä rakennusluvasta asumispalvelusäätiölle yhdeksän asuntoa käsittävälle, ryhmäkodille sekä rivitalolle. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen rakennustarkastajan päätöksen kumoamisesta. Arvioitavaksi tuli kaavamerkintöjen tulkitseminen: esillä olevassa tapauksessa kaava osoitti puolet rakennusoikeudesta sosiaalitointa palvelevia tiloja varten. Näitä tiloja voisi kaavamerkintäopas...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO 2014:54: Asemakaava – maanomistajien yhdenvertainen kohtelu – täydennysrakentaminen – selvitysten riittävyys19.6.2014, OikeustapauskommenttiKirjoittaja käsittelee ratkaisua KHO:2014:54. Vuosikirjaratkaisussa on kysymys Tampereen yhdyskuntalautakunnan hyväksymästä asemakaavamuutoksesta. Asemakaavan muutosalueella on voimassa vuonna 1950 vahvistettu asemakaava, jossa alue on varattu asunto- tai liikerakennusten korttelialueeksi. Asemakaavan muutoksella vajaan 2 000 neliömetrin suuruinen tontti oli tarkoitus jakaa kahdeksi pientalotontiksi. Toinen muodostuvista pientalotonteista oli jo rakennettu ja toinen korttelin sisäosassa...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO 2014:42: Asemakaava – asuntola – kaavamuutoksen tarkoitus – mielenterveyskuntoutujien asumispaikka – pääkäyttötarkoitus – käyttötarkoituksen yksilöinti – indeksimerkintä – hoivapalveluiden tarjoaminen – selvitysten riittävyys19.6.2014, OikeustapauskommenttiVuosikirjaratkaisussa on kysymys Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan asemakaavan muutosta koskevasta päätöksestä. Matinkylässä sijaitsevalle kaava-alueelle haluttiin mahdollistaa asuin- ja toimistorakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa asuntolatoimintaa. Kaavaselostuksen mukaan alueelle oli suunniteltu asumispalveluyksikkö mielenterveyskuntoutettaville. Vuosikirjaratkaisussa on kysymys asemakaavamerkinnän vaikutuksesta selvitysten riittävyyteen ja toisaalta asemakaavamerkinnän...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO 2014:43: Asuntolarakennus – rakennuslupa – valituskielto – asemakaavanmukaisuus19.6.2014, OikeustapauskommenttiAsiassa on kysymys sen tulkinnanvaraisen kysymyksen ratkaisemisesta, onko rakennusluvalla sallittu hanke voimassa olevan asemakaavan mukainen. Varsinaiseksi asiakysymykseksi asiassa muodostui hankkeen kaavanmukaisuus. Rakennuslupa myönnettiin asuntolaksi nimetylle rakennukselle, jossa on tarkoitus järjestää palveluasumista mielenterveyskuntoutujille. Arvioinnissaan KHO on myös ottanut huomioon sen mahdollisen häiriön, joka asuntolatoiminnalle voisi syntyä sitä kautta, että samalle...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO 2014:17: Asemakaava – asemakaavamääräykset – arvokas porrashuone – hissi14.5.2014, OikeustapauskommenttiVuosikirjaratkaisussa on kysymys Helsingin kaupunginvaltuuston elokuussa 2012 hyväksymästä Kruununhaan kaupunginosaan sijoittuvasta asemakaavan muutoksesta. Tapauksen tekee mielenkiintoiseksi se, että kaavan tavoitteena on ollut mahdollistaa suojeltaviin asuinkerrostaloihin esteettömyyden parantamiseksi hissien rakentaminen. Tavoitteena hissien rakentamiselle on kuitenkin ollut, että arvokkaat porrashuoneet säilyvät. Kerrostalot oli kaavassa osoitettu rakennustaiteellisesti,...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO 2013:183 – Tuulivoima, viiden tuulivoimalan rakentaminen, suunnittelutarveratkaisu, kaavallisen harkinnan tarve14.5.2014, OikeustapauskommenttiSastamalan rakennuslautakunta hyväksyi suunnittelutarveratkaisua koskevan hakemuksen viiden tuulivoimalan rakentamiseksi tietyin ehdoin. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi rakennuslautakunnan päätöksen; myöskään korkein hallinto-oikeus ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. KHO:n tapauskohtaiseen arviointiin vaikutti muun ohella voimaloiden koko ja niiden etäisyys häiriintyvistä kohteista, sekä ympäröivän alueen toteutuneen tai sille osoitetun maankäytön laatu. Hanke...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO:2013:87 – Asemakaava, ranta-asemakaava, yleiskaavan ohjausvaikutus, yleiskaavan lainvoimaisuus15.11.2013, OikeustapauskommenttiTapauksessa on kysymys Savonlinnan kaupunginvaltuuston hyväksymästä Tynkkylänjoen ranta-asemakaavasta. Laaditussa kaavassa oli osoitettu loma-asuntojen korttelialueita ja matkailua palvelevien rakennusten korttelialueita, joille rakennusoikeutta oli osoitettu yhteensä 11 200 kerrosneliömetriä. Kaava-alueen laajuus oli 95 hehtaaria. Yksityishenkilöiden valituksessa korkeimmalle hallinto-oikeudelle vaadittiin kaavapäätöksen kumoamista muun muassa yleiskaavan vastaisena, liian massiivisen...
- Lakikirjasto > ArtikkelitJääskeläinen, Lauri: KHO:2013:100 – Rakennuslupa, rakennuksen soveltuminen ympäristöönsä, kaavaselostuksen sitovuus15.11.2013, OikeustapauskommenttiTapauksessa KHO:2013:100 käsitellyssä rakennushankkeessa oli kyse kahden asuinkerrostalon rakentamisesta tontille, joka oli asemakaavassa osoitettu asuinkerrostalojen ja palvelukeskuksen korttelialueeksi vanhusten asumista varten. Asemakaavamääräyksen mukaan uudisrakennusten massoittelun, kattomuotojen ja julkisivujen jäsentelyn, materiaalien ja värien tuli olla Tapiolan vanhalle asuinalueelle luonteenomaisia. Asemakaavamääräyksen sanamuoto ei edellyttänyt, että rakennus vastaisi...
- Lakikirjasto > ArtikkelitWähä, Susanna: KHO:2013:55 – Asemakaava, kunta, viranhaltija, esteellisyys, puolueettomuuden vaarantuminen muusta erityisestä syystä, valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö15.11.2013, OikeustapauskommenttiTässä KHO:n vuosikirjaratkaisussa oli kysymys Rovaniemen kaupunginvaltuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta, jolla oli tarkoitus mahdollistaa asuin-, liike- ja toimistorakennusten rakentaminen Ounaskosken yläasteen koulurakennuksen paikalle Rovaniemen keskustassa. Alueelle oli osoitettu rakennusoikeutta noin sadalle uudelle asunnolle. Vuosikirjaratkaisuksi tapaus päätyi apulaiskaupunginjohtajan esteellisyyden arvioinnin vuoksi, mutta päätös on mielenkiintoinen myös kaavahankkeen...