Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Liian pieni pelastettavaksi? Yksityishenkilöt maksukyvyttömyyskriisissä

Niemi, Johanna

Artikkelit 14.11.2012, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Yksityishenkilöt velallisina eivät ole nousseet julkisen keskustelun painopisteeksi, vaikka yksityishenkilöiden maksukyvyttömyyttä koskeva tutkimus on jo pitkään osoittanut, että ylivelkaantumiseen liittyy paljon terveysongelmia, sosiaalista syrjäytymistä, lasten hätää ja suojelun tarvetta jne. Tähänastisessa tutkimuksessa sosiaalisiin seikkoihin on kiinnitetty huomiota pääasiassa ylivelkaantumisen syinä, mutta ne ovat myös velkaantumisen seurausta. Voidaan sanoa, että lainsäädännön hyväksyminen vakaan talouskasvun aikana antaisi lainsäätäjälle paremmat mahdollisuudet pohtia ylivelkaantumiseen liittyviä kysymyksiä; ajoitus lisäisi myös luotonantajien tietoisuutta ja kunnioitusta niitä riskejä kohtaan, jotka voivat materialisoitua laihempina aikoina. Olipa kyseessä pankki tai yksityishenkilö, ylivelkaantuminen on kansainvälinen ongelma, ja kansainvälisen yhteisön tulee lähestyä sitä, tavalla tai toisella.

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Varallisuus, vakuudet ja velkojat – Juhlajulkaisu Jarmo Tuomisto 1952 – 9/6 – 2012

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.