Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

KHO:n vuosikirjaratkaisu 2003:47 (Väyläliikenteen aiheuttama rannan syöpyminen ja väylän kunnossapitäjän korvausvastuu)

Wallgren, Matias

Artikkelit 1.10.2003, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Vesiliikenteen aiheuttamaa rantakiinteistön rannan syöpymistä koskevassa asiassa hallinto-oikeus oli soveltanut vesilain 4 luvun 8 §:ää siten, että kyse oli pelkästä vesialueen kulkuväylänä käyttämisestä, josta oli suoritettava korvaus vain rajatuissa tilanteissa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan tuli soveltaa pykälän ensimmäisen virkkeen sääntöä, jonka mukaan vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä on suoritettava korvaus vesialueen omistajalle. Perustuslaissa säädetyn omaisuudensuojan ja eräiden vesilain säännösten perusteella sääntöä oli sovellettava myös rantakiinteistön omistajaan, joka ei ollut vesialueen omistaja. Oikeustapauskommentin kirjoittajan mukaan jää epäselväksi, sovelletaanko tulkintaa myös väyläalueen ulkopuolella olevilla vesialueilla tapahtuviin vahinkoihin. Kirjoittaja päättelee, että KHO tarkoitti tulkinnan soveltuvan myös niihin. Kirjoittaja ennakoi, että KHO:n päätöksessä vahvistettu laaja korvausvastuu saattaa johtaa lukuisiin korvaushakemuksiin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.