Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Osakeyhtiölain mukainen korvausvastuu ja rinnakkaisperiaate

Saarnilehto, Ari

Artikkelit, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Nykyisen osakeyhtiölain vahingonkorvausta koskevat 22 luvun säännökset ovat pääosin samanlaiset kuin edellisen
osakeyhtiölain 15 luvun vastaavat normit, vaikka joitakin muutoksia tehtiin. Vahingon korvaamisesta säädetään useassa laissa – esimerkiksi yleislakina vahingonkorvauslaissa ja erityislakina arvopaperimarkkinalaissa. Sen vuoksi joskus on mahdollista vaatia vahingonkorvaus samasta vahingosta kahdella eri perusteella. Nykyisen osakeyhtiölain näkökulmasta ongelmana on, aiheuttiko osakeyhtiölain
uudistus muutoksen esimerkiksi hallituksen jäsenen vastuuseen sovellettavien säännösten osalta. Artikkelissa tarkastellaan muun muassa kysymystä voiko esimerkiksi hallituksen jäsen joutua korvausvastuuseen muullakin perusteella kuin osakeyhtiölain säännösten nojalla? (ET)

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Yhteisöoikeudellisia kirjoituksia VI

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.