Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Kaavan toteuttamiskustannukset - kaavoitusarvomaksu - sääntelyn vaihtoehdoista

Mäkinen, Eija

Artikkelit 5.3.2002, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Eduskunta edellytti uutta maankäyttö- ja rakennuslakia säätäessään, että maankäyttösopimusten sekä kaavoitukseen ja sen toteuttamiseen liittyvien kustannusten perimisen tarkemman sääntelyn tarve selvitetään. Tähän toimeksiantoon perustuva ympäristöministeriön kaavojen toteuttamistoimikunnan työ on päättymässä helmikuun lopussa. Toimikunnan tehtävänä on laatia tarpeelliset selvitykset kaavan toteuttamisvastuiden ja yhdyskuntarakentamisen rahoitusjärjestelmien kehittämiseksi. Mikäli selvitysten perusteella on löydettävissä toteuttamiskelpoinen vaihtoehto, toimikunnan tulee laatia tätä koskeva ehdotus lainsäädännön uudistamiseksi hallituksen esityksen muotoon. Tämä artikkeli perustuu alustukseen, jonka artikkelin kirjoittaja on pitänyt toimikunnan työn alkuvaiheessa järjestetyssä seminaarissa. Artikkelissa käsitellään lainvalmistelutyön lähtökohtia ja niistä avautuvia sääntelymalleja. Artikkeli voinee siten toimia myös toimikunnan esittämien mallien oikeudelliseen tarkastelun tausta-aineistona. Artikkelin tarkoituksena on osoittaa maankäyttösopimuksilla perittävien kaavojen toteuttamiskustannusten ja kaavoitusarvomaksun sääntelyn tarve sekä tuoda esille erilaisia sääntelymalleja. Tarkasteltavana on tällöin sopimisen asema uuden sääntelymallin yhteydessä.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.