Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.
Vähennysoikeus arvonlisäverotuksessa ALV 102 §:n nojalla
Määttä, Kalle 14.12.2023, Asiantuntija-artikkeli
Artikkeli käsittelee vähennysoikeutta arvonlisäverotuksessa. Arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan veron taikka ostosta lain 8 a–8 d tai 9 §:n perusteella suoritettavan veron. Momentin 2 kohdan mukaan vähennysoikeus koskee verovelvollisen maahan tuomasta tavarasta suoritettavaa veroa; 3 kohdan mukaan verovelvollisen tekemästä yhteisöhankinnasta suoritettavaa veroa; sekä 5 kohdan mukaan verovelvollisen tekemästä 72 l §:ssä tarkoitetusta tavaran siirrosta varastointimenettelystä suoritettavaa veroa. Lain 102 §:n 2 momentin mukaan verollisella liiketoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka arvonlisäverolain mukaan aiheuttaa tavaran tai palvelun myyjälle verovelvollisuuden. Pykälän 3 momentin mukaan hankintaan sisältyvällä verolla tarkoitetaan 1 momentissa tarkoitettua veroa. Vähennysoikeutta tarkastellaan artikkelissa monipuolisesti oikeustapausten avulla.
(Edilex-toimitus)
- Asiasanat
- Arvonlisävero - Liiketoiminta - Verovelvollisuus - Verovähennys
Linkit
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:1995/150 Arvonlisävero – Kalanhoitovelvoite – Verollinen liiketoiminta – Voimalaitos – Vähennettävä vero
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:1997/166 Osakeanti – Arvonlisäverotus – Vähennysoikeus
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:2002/30 Vuokraustoiminta – Verovelvollisuuden päättyminen – Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen – Arvonlisävero – Vähennettävä vero – Kiinteistösijoitusosakeyhtiö – Tyhjien tilojen hallinta
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:2020/14 Vähennysoikeus – Verovelvollisuusryhmä – Arvonlisävero – Pääliike – Sivuliike
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:2023/6 Alkuvarastovähennys – Arvonlisävero – Kiinteistön käyttöoikeuden luovutus – Liiketoiminnan valmistelukulut
- Oikeuskäytäntö > Keskusverolautakunta KVL:2023/39 Arvonlisävero – Liiketoiminnan valmistelukulut – Osakkeiden hankintakulut – Vähennysoikeus
- Säädökset > Lainsäädäntö1501/1993Arvonlisäverolaki
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:1999:8 19.2.1999 Arvonlisävero -Vähennettävä vero -Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen -Verovelvollisuuden alkaminen -Verovelvollisuuden päättyminen -Vuokraustoiminta -Tyhjien tilojen hallinta -Kiinteistösijoitusosakeyhtiö
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2001:16 21.3.2001 Arvonlisävero -Vähennettävä vero -Yleinen vähennysoikeus -Rahoituspalvelu -Osakeannin järjestäminen
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2001:19 2.4.2001 Arvonlisävero -Verovelvollisuus -Vähennettävä vero -Yleinen vähennysoikeus -Henkilöstöruokailu -Ulkopuolisen hoitama henkilöstöruokala
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2003:93 17.12.2003 Arvonlisävero -Yleinen soveltamisala -Myynti liiketoiminnan muodossa -Osakepääomasijoitus -Osake -Osakkeiden hankinta ja hallussapito -Osallistuminen osakkuusyrityksen hallintoon -Osakkeiden myynti -Vähennettävä vero -Vähennysoikeus
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2004:120 23.12.2004 Arvonlisävero -Verovelvollisuus -Verovelvollisuusryhmä -Palvelun myynti -Kustannusten jakaminen -Yritysten sisäiset liiketoimet
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2009:43 30.4.2009 Arvonlisävero -Verovelvollisuus -Konkurssipesä -Vähennettävä vero -Yleinen vähennysoikeus -Konkurssimenettelyyn liittyvät kulut -Luottamuksensuoja
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2017:129 14.8.2017 Arvonlisävero -Vähennysoikeus -Tytäryhtiön osakkeiden myyntiin liittyvät kulut -Liike-toiminnan lopettaminen
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2023:33 21.4.2023 Arvonlisävero -Vähennysoikeus -Vähennysoikeuden jakaminen -Listautumiskulut -Osakeanti -Vanhojen osakkeiden myynti