Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Määräaikainen irtisanomisehtoinen työsopimus

Tiitinen, Kari-Pekka

Business Law Forum 1/2004 s. 367–388
16.1.2024
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Kaikkien kolmen työsopimuslakimme säännökset työsopimuksen kestoajasta ovat olleet ja ovat kirjoitustavaltaan yhtenäiset siinä, että työsopimus on voitu tehdä määräaikaiseksi tai olemaan voimassa toistaiseksi irtisanomisenvaraisena. Oikeuskirjallisuudessa on 1980-luvun alkupuolelta lähtien ja nyttemmin myös lainvalmisteluasiakirjoissa todettu lyhyesti, että viittä vuotta lyhyempikin työsopimus voidaan tehdä myös esimerkiksi määräaikaiseksi ja samalla voimassaoloaikanaan irtisanomisenvaraiseksi. Kirjallisuudessa ei asiasta ole oltu aivan yksimielisiä, eikä siitä ole korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua. Kirjoituksessani totean perustellen, että määräaikaiseen työsopimukseen liitetty irtisanomisehto on yleensä pätevä. Lisäksi selvitän tällaisen sopimusehdon oikeusvaikutuksia, erityisesti työsopimuslain 5 luvussa säädetyn työntekijän lomauttamisen kannalta.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.