Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä artikkelia voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Vertaisarvioitu

Koronapassi, perustuslaki ja yhdenvertaisuustarkasteluasetelman kritiikki

Muukkonen, Matti

Artikkelit 12.1.2022, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Koronapassi oli kesällä 2021 aktiivisen poliittisen keskustelun kohteena, ja julkisuudessa keskusteltiin myös sen perusoikeuksia rajoittavasta vaikutuksesta. Perustuslakivaliokunnan lausunnon johtopäätös oli, että lakiehdotus voitiin käsitellä Suomen perustuslain 72 §:n mukaisesti ns. tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä. Koronapassia koskevien säännösten oli tarkoitus olla alkujaan voimassa vain vuoden 2021 loppuun saakka. Marraskuussa annetun hallituksen esityksen myötä tartuntatautilain väliaikaista sääntelyä esitettiin jatkettavaksi kesäkuun 2022 loppuun saakka. Eduskunta hyväksyikin säännösten voimassaolon jatkamista koskevan lain hieman ennen joulua.

Tässä artikkelissa tarkastellaan koronapassin perustuslainmukaisuutta. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti siihen, millä argumenteilla perustuslakivaliokunta päätyi näkemykseensä, jonka mukaan lakiehdotus voitiin käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä ja millaisen tulkinta-asetelman kautta valiokunta ja sen kuulemat asiantuntijat asiaa hahmottivat. Tutkimuskysymykseksi muotoiltuna artikkeli vastaa kysymykseen siitä, miksi koronapassi katsottiin perustuslainmukaiseksi. Osana tutkimusta näitä argumentteja tarkastellaan myös kriittisesti.
(Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Edilex-sarja 2022/2

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.