Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Hallituksen yrittäjyyshankkeen arviointi

KTM

Artikkelit 1.12.2002, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Suomi on 2000-luvun alkuvuosina saanut kansainvälistä tunnustusta yrittäjyydessä. Kuitenkin samaan aikaan on voinut havaita, että uusia yrityksiä perustetaan Suomeen OECD-maiden keskiarvoa vähemmän. Paavo Lipposen II hallituksen ohjelman toteuttamiseksi kauppa- ja teollisuusministeriö käynnisti vuoden 2000 alussa yrittäjyyshankkeen. Yrittäjyyshankkeessa on käynnistetty ja toteutettu juoksevasti noin 130 konkreettisia toimenpidettä yrittäjyyden ja yritystoiminnan vauhdittamiseksi. Yrittäjyyshankkeessa on eri hallinnonalojen yhteistyönä laadittu projektisuunnitelma. Kullakin toimenpiteellä on aikataulu ja vastuutaho. Artikkelissa arvioidaan yrittäjyyshankkeen vaikuttavuutta ja toteutustapoja sekä esitetään toimenpidesuosituksia.

Aihealueet

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.