Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Osakeyhtiön varojen lainaaminen yhdistykselle ilman hyväksyttävää syytä aiheutti osaltaan yhtiön maksukyvyttömyyden – toimitusjohtajan katsottiin syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen (KKO 2021:34 – ään. 4–1)

Vahtera, Veikko

Artikkelit 13.9.2021, Oikeustapauskommentti
Alkuperäinen julkaisupäivä: 1.9.2021

Tiivistelmä

Osakeyhtiö oli perustettu markkinoimaan yhdistyksen koripallotoimintaa ja hankkimaan tälle sponsorituloja. Yhtiö ja yhdistys olivat solmineet tätä toimintaa koskevan yhteistyösopimuksen. Henkilö A oli toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana sekä yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Riidatonta oli, että yhtiön varoja oli siirretty yhdistykselle tilisiirtoina ja maksamalla yhdistyksen laskuja. Tilisiirrot ja maksut oli kirjattu yhtiön kirjanpitoon lainoiksi ja yhdistyksen kirjanpitoon veloiksi.

Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi asiassa tuli, liittyikö lainanantoon yhdistykselle niin suuri taloudellinen riski yhtiön velkojien kannalta, ettei lainanantoa voitu enää 3d0.4.2007 jälkeen pitää liiketaloudellisesti perusteltuna. Tarkastellussa ratkaisussa merkityksellistä on se, kuinka suuren liiketoiminnallisen riskin ottamista voidaan pitää hyväksyttävänä. Ratkaisu osoittaa, että sinällään liiketaloudellisesti perustellun taustan omaava lainoitus voi tapahtua ilman hyväksyttävää syytä, jos se ilmeisellä tavalla vaarantaa tuotto-odotukset ja riski huomioiden yhtiön velkojien oikeudet.
(Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.