Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

KHO 2020:52 – Asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi – Erityinen menettely – Rakentaminen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä – Lämpövoimalaitos

Jääskeläinen, Lauri

4.1.2021, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Oikeustapauskommentti käsittelee korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua KHO 2020:52, joka koskee asemakaavan ajanmukaisuuden arviontia. Tapauksessa Turun kaupunginhallitus oli määrännyt tontin rakennuskieltoon – kaupunginhallitus päätti, että tonttia koskeva asemakaava katsotaan MRL 60 §:n mukaisesti vanhentuneeksi. Päätöksestä tehtiin valitus, jonka Turun hallinto-oikeus hylkäsi. Myös korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja hylkäsi valituksen. Kaupunginhallitus oli voinut sille MRL:n säännösten perusteella kuuluvan harkintavallan nojalla arvioida asemakaavan kysymyksessä olevalta osaltaan vanhentuneeksi. Kaupunginhallitus oli kaavan ajanmukaisuutta arvioidessaan käyttänyt toimivaltaansa lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin.

(Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Julkaistu RY Rakennettu Ympäristö -lehdessä 3/2020

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.