Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Lahjonta liike-elämässä: Onko sitä?

Kimpimäki, Minna

Artikkelit 28.6.2017, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Suomella on maine alhaisen korruption maana. Transparency International -järjestön tekemässä julkisen sektorin korruptoituneisuutta koskevia käsityksiä mittaavassa kyselytutkimuksessa Suomi on toistuvasti sijoittunut vähiten korruptoituneiksi arvioitujen maiden joukkoon. Viimeisimmässä vuoden 2016 tutkimuksessa Suomi sijoittui kolmanneksi Tanskan ja Uuden Seelannin jälkeen, ennen Ruotsia, Sveitsiä ja Norjaa. Artikkelissa pohditaan syitä siihen, miksi lahjonta, ja etenkin elinkeinoelämässä tapahtuva lahjonta, vaikuttaisi olevan Suomessa harvinainen ilmiö. Onko kyse siitä, että lahjonta ylipäätään on Suomessa näin vähäistä, vai onko olemassa tekijöitä, joiden vuoksi lahjonta näyttäytyy tutkimuksissa ja tilastoissa todellista pienimuotoisempana ilmiönä? Viime vuosina kohua herättäneet kunnalliseen päätöksentekoon ja kansainväliseen kauppaan liittyvät korruptioepäilyt antavat aiheen epäillä, ettei Suomi ehkä ole aivan niin korruptoitumaton maa kuin erilaisten kyselyjen ja tilastojen pohjalta voitaisiin ja haluttaisiin uskoa. (Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Edilex-sarja 2017/30

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.