Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tilintarkastaja osakeyhtiön toimintakertomuksen tarkastajana – ajankohtaisia huomioita

Ruohonen, Janne

Artikkelit 21.3.2016, Asiantuntija-artikkeli
Alkuperäinen julkaisupäivä: 21.3.2016

Tiivistelmä

Tilintarkastajan tärkeimpänä tehtävänä on johdon antamien tilinpäätöstietojen lainmukaisuuden varmistaminen eli osakeyhtiön säännönmukainen, lakisääteinen tilintarkastus. Monista EU-maista poiketen Suomessa yhtiön vuositilintarkastuksen suorittavalla tilintarkastajalla on velvollisuus tarkastaa osakeyhtiön tilikauden kirjanpidon ja tilinpäätöksen lisäksi myös yhtiön hallinnon toiminnan lainmukaisuus sekä johdon antaman toimintakertomuksen asianmukaisuus. Toimintakertomusta on pidetty jo pitkään Suomessa keskeisenä osana tilintarkastusta ja tärkeänä yhtiön toiminnan tietolähteenä tilintarkastajalle ja eri sidosryhmille. Toimintakertomuksessa annetaan tiedot osakeyhtiön toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista. Tilintarkastuksen näkökulmasta toimintakertomuksella saattaa olla keskeinenkin rooli erityisesti juuri toimintakertomuksen tulevaisuuteen suuntaavan sisällön vuoksi. Lisäksi esimerkiksi asunto-osakeyhtiöissä toimintakertomuksella on keskeinen merkitys, sillä monet osakkeenomistajat perehtyvät ensisijaisesti juuri toimintakertomukseen. Artikkelin tavoitteena on arvioida osakeyhtiön toimintakertomuksen tilintarkastuksen tarkoitusta ja tarkoituksenmukaisuutta tarkastelemalla asiaa erityisesti uudistuvan kirjanpitolainsäännön näkökulmasta. Tässä yhteydessä huomioidaan vuoden 2014 kirjanpitolainsäädännön muutokset ‑työryhmän mietintö (KPL-työryhmämietintö). (Edilex-toimitus)

Aihealueet
    Lisätiedot
  • Julkaistu aikaisemmin teoksessa Oikeuden ja talouden rajapinnassa – Juhlakirja Matti J. Sillanpää 60 vuotta

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.