Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Esimiehen vastuut – erään toimenkuvan arviointia

Koskinen, Seppo

Artikkelit 21.3.2016, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Monet työntekijät sopivat työnantajansa kanssa työtehtävänsä ns. työkortin avulla. Työkortissa määritellään työntekijän toimenkuvaan kuuluvat tehtävät. Työkortissa määritellyt työtehtävät vaihtelevat konkreettisista hyvinkin yleisiin. Joissakin yrityksissä ei käytetä lainkaan tällaisia kortteja. Kortit uusitaan useimmiten työsuhteen aikana eikä kyse ole tähän asti ollut mistään työhönottoon liittyvästä asiasta. Toimenkuvan tarkka ja kattava etukäteinen määrittely saattaa johtaa käytännössä mekaaniseen työntekijän velvoitteiden täyttämisen arviointiin ja siten myös siihen, että työnantaja helposti löytää työntekijän laiminlyömät tehtävät.

Kirjoituksessa tarkastellaan alaisasemassa toimivan esimiehen (marketpäällikön) solmimaa kaupanalan työkorttia etupäässä siltä kannalta, millaisia yleisiä tehtäviä tällaisella esimiehellä saattaa olla. Tarkempana kohteena on se, miten alaisasemassa olevalle esimiehelle on määrätty (”sovittu”) tulevaisuuden ennakointia koskevia tehtäviä. Vaikka työkortit toimenkuvan perusteena hyväksytään molemminpuolisesti, käytännössä kyse on työnantajan etukäteen yksipuolisesti määrittelemästä tehtävälistasta, joka käydään läpi työhönoton yhteydessä tai palvelussuhteen aikana sitä käyttöönotettaessa.
(Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Oikeuden ja talouden rajapinnassa – Juhlakirja Matti J. Sillanpää 60 vuotta

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.