Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Sakon tuomitseminen oheisseuraamuksena törkeissä rattijuopumusrikoksissa

Sutela, Mika

Artikkelit 26.11.2015, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Tässä artikkelissa tarkastellaan aluksi rangaistuksen mittaamiseen liittyviä periaatteita ja sen jälkeen oheissakon tuomitsemiseen liittyviä kysymyksiä. Kolmannessa luvussa tarkastellaan oheissakon käyttöä alioikeuskäytännön valossa ja kuvaillaan oikeudenkäyntiasiakirja-aineistoa. Neljännessä luvussa esitellään tähän aineistoon perustuvat tilastolliset tulokset. Lopuksi kootaan tutkimustulokset yhteen ja tarkastellaan niiden yhteyttä teoreettisiin lähtökohtiin. Tutkimuksen tutkimuskysymykset voidaan esittää seuraavasti: 1) onko sakon käyttö oheisseuraamuksena yhtenäistä, esimerkiksi alueellisesti, 2) millaiset tekijät vaikuttavat tilastollisesti siihen, tuomitaanko oheissakkoa vai ei ja 3) mitkä tekijät selittävät tilastollisesti oheispäiväsakkojen lukumäärää.

Tutkimuksen aineistoina käytetään ensinnäkin Tilastokeskuksen tietokantataulukoista kerättyjä tietoja törkeistä rattijuopumusrikoksista tuomituista rangaistuksista vuosina 2005–2013. Toiseksi, tutkimuksessa analysoidaan aineistoa, joka perustuu oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Aineisto on kerätty seitsemästä eri käräjäoikeudesta eri puolilta Suomea ja se sisältää havaintoja yhteensä 497 kappaletta. Nämä kaikki ovat sellaisia tapauksia, joissa ainakin yhtenä keskeisenä rikoksena on ollut törkeä rattijuopumus. Tässä artikkelissa käsiteltävät tapaukset (N = 333) ovat sellaisia, joissa rangaistukseksi törkeästä rattijuopumuksesta ja mahdollisesti muista samalla kertaa tuomittavina olleista rikoksista on tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus ja sen ohessa mahdollisesti oheissakko. Oheissakon tuomitsemista ja oheispäiväsakkojen lukumäärään vaikuttavia tekijöitä analysoidaan rekursiivisella osittamisella , joka voidaan lukea tilastollisiin monimuuttujamenetelmiin. Tutkimuksen tulokset antavat tietoa siitä, onko oheissakkojen tuomitseminen yhdenmukaista esimerkiksi alueellisesti. Koska laki ei kerro, milloin oheissakkoa pitää tuomita tai kuinka paljon sitä tulee tuomita, on käytännön kannalta tärkeää ja kiinnostavaa tutkia tilastollisesti, mitkä tekijät selittävät oheissakon tuomitsemista ja oheispäiväsakkojen lukumäärää.

(Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Edilex-sarja 2015/46

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.