Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

KHO:2014:109 Tuulivoima – suunnittelutarveratkaisu – valituslupa-asia

Wähä, Susanna

Artikkelit 19.12.2014, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Tapauksessa oli kyse Sauvon kunnanhallituksen päätöksellään hyväksymästä suunnittelutarveratkaisua koskevasta hakemuksesta kolmen tuulivoimalan rakentamiseksi. Korkein hallinto-oikeus on A:n ja hänen asiakumppaniensa hakemuksesta myöntänyt valitusluvan ja ratkaissut kysymyksen ensisijaisesti siitä, onko hakemuksessa tarkoitetun kolmen tuulivoiman rakentamista tarkoittavan hankkeen toteuttamisen edellytykset maankäyttö- ja rakennuslain kannalta voitu ratkaista suunnittelutarveasiana vai edellyttääkö hankkeen toteuttaminen kaavan laatimista. KHO katsoi, että tapauskohtaisella suunnittelutarveratkaisulla ei tässä tapauksessa ole saatu sellaista riittävää selvitystä, jonka perusteella hanketta voitaisiin arvioida asemakaavan tai tuulivoimalarakentamista koskevan yleiskaavan erityisten sisältövaatimusten kannalta. Kaavallisen tarkastelun tarvetta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon kaavoitukseen liittyvät suunnittelutarveharkintaa laajemmat osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuudet. Näin ollen hakemukseen suostuminen aiheuttaisi MRL 137 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua haittaa alueiden käytön muulle järjestämiselle. KHO kumosi hallinto-oikeuden ja kunnanhallituksen päätökset ja hylkäsi suunnittelutarveratkaisua koskevan hakemuksen. (Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Julkaistu RY Rakennettu ympäristö -lehdessä 5/2014

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.