Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Osakeyhtiön toimitusjohtajan erottamisesta ja korvauksesta (KKO:2002:73)

Koskinen, Seppo

8.10.2002, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Oikeustapauskommentti liittyy artikkeliin "Toimitusjohtajan vapauttaminen ja oikeus korvaukseen" .

Tapauksessa luottamuspulan vuoksi erotetun toimitusjohtajan korvausvaatimus hylättiin. Tapauksessa ei voitu korkeimman oikeuden mukaan katsoa, että osakeyhtiö ja toimitusjohtaja olisivat sopineet siitä, että yhtiön oikeutta päättää toimitusjohtajan palvelussuhde olisi rajoitettu tai siitä, että toimitusjohtajalla olisi oikeus irtisanomisaikaan tai erokorvaukseen. Luottamuspula oli hyväksyttävä syy erottamiseen.

Tässä tapauksessa erottamisen edellytyksistä ei ollut sovittu. Tuomion perustelut viittaavat siihen, että edellytyksistä voitaisiin sopia toimitusjohtajasopimuksessa. Kirjoittaja kuitenkin tulkitsee perusteluja niin, että sopimuksessa ei voida asettaa esimerkiksi työsopimuslain mukaisia päättämisedellytyksiä. Muussa tapauksessa kyseessä ei ole enää toimitusjohtajasopimus.

Kirjoittaja käsittelee myös sitä, voiko ilman hyväksyttävää syytä erotettu toimitusjohtaja saada yhtiöltä korvausta, jos korvauksesta ei ole sovittu.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.