Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Eläkeikä ja ikäsyrjintä – syrjintäolettaman syntyminen ja syrjinnän oikeuttamisperuste? – Arvioitavana KKO 2014:47

Koskinen, Seppo

Artikkelit 26.8.2014, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Työuria pitää pidentää mutta monet seikat estävät ikääntyneiden työhön pääsyä ja työssä pysymistä. Ikäsyrjintä on kiellettyä mutta sitä esiintyy. Ikääntyminen ei ole edelleenkään Suomen työmarkkinoilla positiivinen tai edes neutraali asia. Erityisen keskeistä on kiinnittää huomiota niihin tilanteisiin, joissa ikäsyrjintää on jo oikeuskäytännössä käsitelty. Kirjoittaja käsittelee tapausta KKO 2014:47, jossa työnantaja oli osana muutosturvaohjelmaa sitoutunut maksamaan irtisanotuille tukea työllistymistä tai toimeentuloa varten. P, joka oli oikeutettu ansiosidonnaisen päivärahan lisäpäiviin 65 vuoden ikään saakka, ei ollut saanut tukea. Työnantajan mukaan tuki oli tarkoitettu vain kaikkein heikoimpaan asemaan joutuville irtisanotuille työntekijöille ja tuen kohdentaminen heille oli toteuttanut irtisanottujen tosiasiallista yhdenvertaisuutta. Työnantajan katsottiin asettaneen P:n tuen saamisen ehtojen kannalta hänen ikänsä perusteella muita epäsuotuisampaan asemaan, mutta tälle menettelylle oli yhdenvertaisuuslain 7 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu oikeutettu tavoite. Työnantaja ei siten ollut menetellyt työsopimuslain 2 luvun 2 §:n syrjintäkiellon vastaisesti, eikä P sen vuoksi ollut oikeutettu vahingonkorvaukseen tuen epäämisen perusteella.
(Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.