Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Pyhittääkö hyvä tarkoitus keinot? – Ajatuksia säädösvalmistelusta esimerkkinä finanssitransaktiovero

Kontkanen, Erkki

Artikkelit 26.5.2014, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelin painopisteenä on tarkastella finanssitransaktioveron valmistelua säädösvalmistelulle asetettavien vaatimusten näkökulmasta. Artikkelissa arvioidaan niitä perusteita, joita on transaktioveron yhteydessä esitetty yhtäältä EU-säädösvalmistelussa ja toisaalta kansallisesti eduskunnan informoinnin yhteydessä. Artikkelin mukaan poliittiset arvovalinnat ja esimerkiksi lainsäädäntöehdotusten taloudellisia vaikutuksia koskevat tosiseikat eivät saisi lain valmistelussa sekoittua keskenään. Tämä lähtökohta ei näytä täysin toteutuneen finanssitransaktioveron EU-valmistelussa. Kotimaisen säädösvalmistelun osalta tarkastellaan finanssitransaktioveroa koskevan U-kirjelmän valmistelua. Kirjelmään tehtiin lausuntokierroksen jälkeen useita muutoksia, joilla U-kirjelmää muutettiin siten, että se ei enää antanut niin negatiivista kuvaa veron käyttöönoton vaikutuksista Suomessa kuin lausunnolla olleessa luonnoksessa. Muutokset eivät perustuneet annettuhin lausuntoihin. Kirjoittajan mukaan on vaikea välttyä ajatukselta, että lopputulokseen on vaikuttanut myös poliittinen ohjaus. (Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Yritys, omistaja ja verotus – juhlajulkaisu Seppo Penttilälle

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.