Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Rikokseen perustuvan vahingonkorvauksen vanhentumisesta

Saarnilehto, Ari

Artikkelit 8.1.2014, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Vaikka rikosoikeus ja vahingonkorvausoikeus onkin erotettu toisistaan, se ei poista sitä tosiasiaa, että usein rikoksesta seuraa myös vahingonkorvausvelvollisuus. Rikoksen johdosta joudutaan maksamaan korvausta vahinkoja kärsineelle. Rikosasian ja vahingonkorvauksen keskinäinen suhde on otettu huomioon yksityisoikeudellisessakin lainsäädännössä. Vahingonkorvauksen vanhentumisesta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Vanhentumislain 4 §:n mukaan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Vahingonkorvausvelan vanhentumisaika alkaa silloin, kun vahingonkärsijä on saanut sellaiset tiedot vahingosta, että hän pystyy esittämään korvausvaatimuksen vahingonaiheuttajalle. Korvausvelka voi olla voimassa hyvinkin pitkän vanhentumatta, minkä vuoksi vanhentumislakiin otettiin vahingon aiheuttamisesta lähtevä 10 vuoden enimmäisaika katkaista vahingonkorvausvelan
vanhentuminen.

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Rikoksesta rangaistukseen – Juhlajulkaisu Pekka Viljanen 1952 – 26/8 – 2012

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.