Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Asian selvittämisestä virkamiesoikeuden irtisanomis- ja varoitusasioissa

Kulla, Heikki

Artikkelit 8.1.2014, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelissa selvitetään selvittämisvelvollisuutta virkamiehien irtisanomis- ja varoitusasioissa. Työnantajaviranomaisen on käsiteltävä virkamiesasiat lähtökohtaisesti noudattamalla hallintomenettelyn sääntöjä, lukuun ottamatta virkaehtosopimus- ja yhteistoiminta-asioita. Asian selvittämisestä säädetään hallintolain (HL) 31–33 §:ssä, ja selvittämisestä on virkamieslainsäädännössä eräitä erityissäännöksiä. Asian huolellinen selvittäminen on myös hyvän hallinnon tae (PL 21 §). Kirjoituksessa rajataan tarkastelun kohteeksi asian selvittäminen silloin, kun työnantajaviranomainen irtisanoo virkasuhteen tai antaa virkamiehelle varoituksen valtion virkamieslain tai kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain perusteella.

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Rikoksesta rangaistukseen – Juhlajulkaisu Pekka Viljanen 1952 – 26/8 – 2012

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.