Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Tappioiden siirtyminen rajat ylittävissä tilanteissa

Malmgren, Marianne

Artikkelit 14.6.2013, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Kirjoituksessa tarkastellaan konserniyhtiöiden tappioiden siirtymistä valtiosta toiseen konserniverotuksen tai rajat ylittävän tappiontasauksen kautta. Euroopan unionin tuomioistuin on antamissaan tuomioissa katsonut, että konserniverotuksen rajoittaminen rajat ylittävissä tilanteissa rajoittaa sijoittautumisvapautta. Rajoitusta on kuitenkin pidetty sallittuna, koska sen on katsottu turvaavan jäsenvaltioiden tasapuolisen verotusvallan. Yritysten vapauden valita valtio, jossa ne näyttävät verotettavaa tulosta, katsotaan tekevän alueellisen verotusvallan toteutumisen mahdottomaksi. Jäsenvaltioiden säännösten on katsottu myös olevan suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Tätä kantaa tukee myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa on katsottu, että jäsenvaltioiden ei olisi sijoittautumisvapauden turvaamiseksi laadittava verosääntöjään siten, että ne ottaisivat huomioon toisen jäsenvaltion verotuksen ja varmistaisivat kaikissa tilanteissa verotuksen, joissa poistetaan kaikki kansallisista verolainsäädännöistä johtuvat erot.

    Lisätiedot
  • Julkaistu aiemmin teoksessa Vero ja finanssi – Juhlakirja Matti Myrsky 60 vuotta

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.