Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 150/2009
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin liikevaihdon mukaan määräytyvän apteekkimaksun perusteita muutettaisiin ottamalla huomioon apteekkien liikevaihdon muutos.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2010 alusta, ja sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään apteekkiliikkeen vuoden 2009 liikevaihdon perusteella. Esitys liittyy valtion vuoden 2010 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1.1. Apteekkimaksutaulukko

Apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaan apteekkien tulee suorittaa valtiolle vuosittainen apteekkimaksu, jonka suuruus määräytyy apteekin liikevaihdon perusteella. Apteekkimaksun suuruus määräytyy lain 2 §:n 1 momentissa olevan taulukon mukaisesti siten, että apteekkimaksun osuus liikevaihdosta nousee liikevaihdon kasvaessa. Pienimmät apteekit eivät maksa lainkaan apteekkimaksua, ja suurimmilla apteekeilla maksu on lähes 11 prosenttia liikevaihdosta. Pykälän mukaan apteekkimaksua ei tarvitse suorittaa silloin kun vuotuinen liikevaihto on alle 777 694 euroa. Korkeimmillaan apteekkimaksu on apteekin liikevaihdon ylittäessä 5 572 465euroa, jolloin apteekkimaksu on 470 418 euroa lisättynä 11 prosentilla rajan ylittävästä liikevaihdosta.

Apteekkimaksun osuus apteekkien kokonaisliikevaihdosta on ollut lain 1 a §:n mukaisten vähennysten jälkeen vajaat 7 prosenttia. Koska apteekkimaksun suuruus kasvaa progressiivisesti liikevaihdon kasvaessa, taulukon pitäminen nykyisellään merkitsisi, että apteekkimaksun osuus apteekkien liikevaihdosta kasvaisi ja samalla myös pienimmät apteekit joutuisivat maksamaan apteekkimaksua. Vuonna 2008 oli 14 apteekkia, jotka eivät liikevaihdon pienuuden perusteella maksaneet apteekkimaksua. Vuosina 2006 ja 2007 tällaisten apteekkien lukumäärä oli 20.

Apteekkimaksutaulukkoa muutettiin viimeksi vuoden 2009 alusta voimaan tulleella lailla 978/2008, jolloin otettiin huomioon apteekkien kokonaisliikevaihdon muutos vuodesta 2006 vuoteen 2007. Taulukkoa sovellettiin ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrättiin vuoden 2008 liikevaihdon perusteella. Apteekkimaksun osuus apteekkien kokonaisliikevaihdosta oli tällöin keskimäärin 6,3 prosenttia ja lain 1 a §:n mukaisten vähennysten jälkeen 6,7 prosenttia apteekkimaksun perusteena olevasta liikevaihdosta. Edellisenä vuonna vastaavat osuudet olivat myös 6,3 ja 6,7 prosenttia.

Vuonna 2010 maksuun pantavaa apteekkimaksua varten lain 2 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että apteekkimaksun osuus apteekkimaksun perusteena olevasta liikevaihdosta olisi keskimäärin 6,3 prosenttia. Muutos tehtäisiin vuosien 2007 – 2008 liikevaihdon muutosta vastaavasti 7,7 prosentilla. Muutos tulisi tehdä pykälässä olevan taulukon liikevaihtoryhmiin ja liikevaihdon alarajojen kohdilla oleviin apteekkimaksun euromääriin.

Yksityisten apteekkien liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuonna 2009 noin 5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, kun vuonna 2008 kasvu oli 7,7 prosenttia.

2. Esityksen vaikutukset

Apteekkimaksutaulukon muuttaminen valtion talousarviossa esitetyllä tavalla merkitsisi, että vuoden 2009 liikevaihdon perusteella määräytyvä apteekkimaksukertymä olisi noin 134 miljoonaa euroa. Taulukon muuttaminen esitetyllä tavalla merkitsisi sitä, että liikevaihdon pienuuden takia apteekkimaksusta vapautettujen apteekkien lukumäärän arvioidaan pysyvän noin 14 apteekissa ja keskimääräinen apteekkimaksu muilla apteekeilla tulisi olemaan 6,3 prosenttia apteekkien kokonaisliikevaihdosta.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä.

4. Riippuvuus muista esityksistä

Esitys liittyy valtion vuoden 2010 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

5. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010. Sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 apteekkimaksuun, joka määrätään apteekkien vuoden 2009 liikevaihdon perusteella.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnalle hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki apteekkimaksusta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan apteekkimaksusta 21 päivänä helmikuuta 1946 annetun lain (148/1946) 2 §, sellaisena kuin se on laissa 978/2008, seuraavasti:

2 §

Apteekkimaksu määrätään liikevaihtoryhmittäin seuraavasti:

Apteekin liikevaihto Apteekkimaksu Maksupro-
  liikevaihdon ala- sentti ala-
  rajan kohdalla rajan yli me-
    nevästä lii-
    kevaihdosta
 
837 576 - 976 705 - 6
976 705 - 1 255 900 8 348 7
1 255 900- 1 534 782 27 891 8
1 534 782 - 1 954 653 50 202 9
1 954 653 - 2 511 798 87 990 9,5
2 511 798 - 3 070 493 140 919 10
3 070 493 - 3 628 878 196 789 10,25
3 628 878 - 4 606 515 254 023 10,5
4 606 515 - 6 001 545 356 675 10,75
6 001 545 - 506 641 11

Apteekkimaksu määrätään täysin euroin. Apteekkimaksua, joka on viittä euroa pienempi, ei peritä.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään apteekkiliikkeen vuoden 2009 liikevaihdon perusteella.


Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 2009

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Liisa Hyssälä

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.