Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 96/2009
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 30 ja 37 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta annettua lakia siten, että kriisinhallintahenkilöstöön kuuluvalle vahingonkorvauksen myöntäisi ja suorittaisi kriisinhallintajoukon lisäksi Porin prikaati.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.


PERUSTELUT

1 Nykytila ja ehdotetut muutokset

Sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain (211/2006) 30 §:n 1 momentin mukaan kriisinhallintahenkilöstöön kuuluvalla on oikeus saada valtion varoista korvaus vahingosta, joka hänen omaisuudelleen on aiheutunut palvelustehtävässä, jos omaisuuden hallussapito on ollut palvelustehtävän kannalta tarpeellista. Mainitun pykälän 4 momentin mukaan vahingonkorvauksen myöntää ja suorittaa kriisinhallintajoukko tai Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus.

Puolustusvoimat on siirtynyt 1 päivästä tammikuuta 2008 lukien uuteen johtamis- ja hallintojärjestelmään. Tässä yhteydessä on myös Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen tehtäviä organisoitu uudelleen. Suuri osa Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen tehtävistä on siirretty Porin prikaatin tai maavoimien esikunnan tehtäviksi. Porin prikaatin tehtäväksi on muun muassa siirretty sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan käytännön toimeenpano. Lakia ehdotetaan tämän vuoksi muutettavaksi siten, että kriisinhallintahenkilöstön henkilökohtaisen omaisuuden korvaamista koskeva päätös tehtäisiin Porin prikaatissa.

Sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 37 §:n 1 momentissa säädetään muutoksenhausta muun muassa edellä tarkoitettuun omaisuuden korvaamista koskevaan päätökseen. Lainkohdassa oleva viittaus Puolustusvoimien Kansainvälisessä Keskuksessa tehtyyn päätökseen ehdotetaan edellä esitetyistä syistä muutettavaksi viittaukseksi Porin prikaatissa tehtyyn päätökseen.

2 Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia.

3 Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkamiestyönä puolustusministeriössä. Esityksestä on pyydetty lausunnot ulkoasiainministeriöstä, sisäasiainministeriöstä ja Pääesikunnasta.

4 Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

              
Lakiehdotus

Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 30 ja 37 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta 31 päivänä maaliskuuta 2006 annetun lain (211/2006) 30 §:n 4 momentti ja 37 §:n 1 momentti seuraavasti:

30 §
Vahingonkorvaus

Korvauksen myöntää ja suorittaa kriisinhallintajoukko tai Porin prikaati. Korvausta on haettava kirjallisesti vuoden kuluessa vahingon aiheutumisesta. Korvaushakemukseen on liitettävä luotettava selvitys vahinkotapahtumasta.


37 §
Muutoksenhaku

Joka on tyytymätön 9 §:n 1–3 momentissa, 10 tai 11 §:ssä taikka 30 §:n 4 momentissa tarkoitettuun päätökseen tai 36 §:n 1 momentissa tarkoitetun oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen, saa hakea siihen muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Kriisinhallintaorganisaatiossa tai Porin prikaatissa tehdystä päätöksestä valitetaan kuitenkin Helsingin hallinto-oikeuteen.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .


Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2009

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Puolustusministeri
Jyri Häkämies

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.