Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleiskokous hyväksyi vuonna 2006 merityötä koskevan konsolidoidun yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa merenkulkualan työtä koskevat yhtenäiset ja johdonmukaiset vähimmäisnormit sekä uudistaa 37 ILOn aikaisempaa merenkulkualan yleissopimusta.

Yleissopimus määrittelee merenkulkualan työtä koskevat vähimmäisvaatimukset. Se sisältää kaikkiaan viisi lukua, jotka koskevat merenkulkijoiden työtä koskevia vähimmäisvaatimuksia, työsuhteen ehtoja, asumista ja virkistysmahdollisuuksia, ruokaa ja ruoanpitoa, terveydensuojelua ja sosiaaliturvaa sekä yleissopimuksen valvontaa ja täytäntöönpanoa. Yleissopimusta sovelletaan kaikkiin aluksiin, joita käytetään kaupallisiin tarkoituksiin, ei kuitenkaan kalastusaluksiin eikä perinnealuksiin.

Tässä esityksessä esitetään, ettei yleissopimusta vielä tässä vaiheessa ratifioitaisi, koska sen hyväksyminen edellyttää lainsäädännön muutoksia. Suomi on ratifioinut useita uuteen yleissopimukseen sisältyviä vanhoja yleissopimuksia. Laivanisännän vastuuta siinä tapauksessa, että merimies sairastuu, joutuu tapaturman uhriksi tai kuolee, laivaväen ruoanpitoa aluksessa, laivakokkien pätevyyttä, matruusien pätevyystodistusta, palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä, merenkulkijoiden sosiaaliturvaa ja merenkulkijan kotimatkaoikeutta koskevia yleissopimuksia ei ole kuitenkaan ole ratifioitu.

Uuden yleissopimuksen mukaisesti aluksilla tulee olla merityösertifikaatti osoituksena siitä, että merenkulkijoiden työ- ja elinoloja valvotaan. Kyseessä on kokonaan uusi aluksilta vaadittava todistus, josta ei vielä ole olemassa kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi yleissopimuksessa on määräyksiä, jotka edellyttävät lainsäädännön tarkistamista muun muassa työntekijän vähimmäisiän ja satamavaltiotarkastuksien osalta.

Yleissopimus kuuluu osittain Euroopan yhteisöjen yksinomaiseen toimivaltaan, minkä vuoksi sen ratifioiminen edellyttää yhteisön antamaa valtuutusta. Tästä johtuen neuvosto on antanut päätöksen, jolla jäsenvaltiot on valtuutettu ratifioimaan yleissopimus ja tallentamaan ratifiointiasiakirjansa ILOn työtoimiston pääjohtajalle 31 päivään joulukuuta 2010 mennessä.

---

ILOn hallintoneuvoston vuonna 2004 tekemän päätöksen mukaisesti merityötä koskevien yleissopimusten uusimista käsiteltiin vuoden 2006 helmikuussa pidetyssä merityökonferenssissa. Päätöksen taustana oli Yhdistyneen merityökomitean (Joint Maritime Comission) vuonna 2001 tekemä johtopäätös merityötä koskevien normien uudistamistarpeesta ja uudesta instrumentista, joka vahvistaisi merityötä koskevat normit maailmanlaajuisesti.

Työkonferenssissa asiaa käsiteltiin ILOn sihteeristön ehdotuksen pohjalta, joka perustui asiaa valmistelleen työryhmän ehdotukseen. Lähtökohtana oli se, että uuden yleissopimuksen tulisi samalla, kun se uudistaa ja korvaa suurimman osan vuoden 1920 jälkeen hyväksytyistä ILOn yleissopimuksista ja suosituksista, olla sellainen, että sitä voitaisiin helposti muuttaa olosuhteiden sitä edellyttäessä. Lisäksi sen tulisi olla rakenteeltaan sellainen, että jäsenvaltiot voisivat panna sen täytäntöön eri tavoin siten, että mahdollisimman moni jäsenvaltio voisi sen ratifioida.

Tämän hallituksen esityksen laatimista varten lausuntonsa antoivat sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Merenkulkulaitos, Satamaoperaattorit ja Merimiesasiain neuvottelukunta, jossa työ- ja elinkeinoministeriön ohella ovat edustettuna sosiaali- ja terveysministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö sekä merenkulkualan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt. Lausunnoissa kannatetaan yleissopimuksen ratifioimista sitten, kun tarvittavat lainsäädännön muutokset ja tarkistukset on tehty.

Yleissopimuksen edellyttämiä lainsäädännöllisiä tarkistuksia ja uudistuksia valmistellaan muun muassa liikenne- ja viestintäministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön työryhmissä. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on uudistamassa alusturvallisuutta koskevaa lainsäädäntöä. Tähän sisältyy aluksen miehitystä, laivaväen pätevyyttä ja vahdinpitoa koskevan asetuksen (1256/1997) ja alusten katsastuksia koskevan asetuksen (1123/1999) tarkistaminen yleissopimuksen vaatimuksien mukaiseksi ja niiden saattaminen tarvittavin osin lain tasoiseksi perustuslain (731/1999) edellyttämällä tavalla. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä selvitetään yleissopimuksen määräysten yhteensopivuutta työsuojelua koskevan kansallisen lainsäädännön kanssa. Tähän kuuluu muun muassa asetus, joka koskee laivaväen ruoanpitoa aluksessa (601/1985). Tässä työryhmässä, jonka toimikausi päättyy heinäkuussa 2008, ovat edustettuina myös merenkulun työmarkkinaosapuolet. Merimiesasian neuvottelukunnan terveysjaosto on valmistelemassa merimiehen lääkärintarkastuksista annetun asetuksen (476/1980) uudistamista ja sen muuttamista perustuslain mukaisesti lain tasoiseksi. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan laivaväen ruoanpidosta annetun asetuksen muuttamista yleissopimuksen edellyttämällä tavalla.

Yleissopimuksen ratifioimista käsiteltiin Suomen ILO-neuvottelukunnassa, joka totesi, että yleissopimus tulisi ratifioida sen jälkeen, kun tarvittavat lainsäädännölliset muutokset on tehty.

Merenkulkuala työllistää eri puolilla maailmaa kaikkiaan yli 1,2 miljoonaa merenkulkijaa. Sen osuus maailman kaupan kuljetuksista on noin 90 prosenttia. Huolimatta siitä, että ILO on hyväksynyt kymmeniä merenkulkualan työtä sääteleviä yleissopimuksia, merenkulkijoiden työehtojen taso vaihtelee maittain. Tämä johtuu paljolti siitä, että aikaisemmat yleissopimukset ovat keskittyneet tiettyihin aiheisiin tai olleet niin yksityiskohtaisia, etteivät jäsenvaltiot ole voineet niitä ratifioida.

Nyt puheena olevan yleissopimuksen tarkoituksena on turvata merenkulkualan tasapuoliset toimintaehdot edistämällä merenkulkijoiden työ- ja elinoloja sekä lisäämällä kilpailuedellytysten oikeudenmukaisuutta. Voimaan tullessaan yleissopimus estää merenkulkuelinkeinoon kohdistuvat lieveilmiöt, esimerkiksi työehtojen polkumyynnin. Yleissopimuksen mukaisesti jäsenmaiden lipun alla purjehtivilla aluksilla tulee olla merityösertifikaatti osoituksena siitä, että niillä työskentelevien merenkulkijoiden työ- ja elinolot vastaavat sitä kansallista lainsäädäntöä, jolla yleissopimus on pantu kansallisesti voimaan. Lisäksi aluksilla tulee olla merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus, jossa luetellaan ne kansallisen lain ja määräysten mukaiset toimenpiteet, joihin laivanvarustaja on sitoutunut varmistaakseen merenkulkijoiden työ- ja elinolojen tason säilymisen.

Kolmiosainen yleissopimus poikkeaa rakenteeltaan aikaisemmista ILOn yleissopimuksista siten, että siihen kuuluu sopimusartiklojen lisäksi ohjeisto, joka sisältää eri asiakokonaisuuksiin liittyvät sitovat säännöt ja niiden täytäntöönpanotapaa ohjaavat sitovat normit (A osa) sekä ei-sitovat suositukset (B osa), jotka niin ikään tulisi täytäntöönpanossa huomioida. Jäsenmaat voivat sitoutua A osan velvoitteisiin lainsäädäntönsä tai muiden määräyksien avulla edellyttäen, että ne vastaavat A osan sisältämää velvoitetta.

Yleissopimuksen yleinen osa sisältää artiklat I – XVI, jotka koskevat yleisiä velvoitteita, määritelmiä ja soveltamisalaa, perusperiaatteita ja -oikeuksia kuten ammatillista järjestäytymisvapautta ja -oikeutta, pakkotyön kieltoa sekä lapsityön ja syrjinnän poistamista, merenkulkijoiden työsuhteeseen liittyviä oikeuksia, yleissopimuksen täytäntöönpanoa ja soveltamista, sääntöjä ja ohjeiston A ja B osia, laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kuulemista, yleissopimuksen voimaantuloa, irtisanomista ja voimaantulon merkitystä, ratifiointiasiakirjojen tallettamista, kolmikantaista erityiskomiteaa, yleissopimuksen ja sen ohjeiston muuttamista sekä todistusvoimaisia kieliä.

Ohjeisto jakaantuu viiteen lukuun, jotka koskevat aluksella työskentelevien merenkulkijoiden työtä koskevia vähimmäisvaatimuksia, työsopimuksia, asuintiloja ja virkistysmahdollisuuksia, ruokaa ja ruoanpitoa, terveyden suojelua, sairaanhoitoa, merimiespalveluja ja sosiaaliturvaa, sekä määräysten noudattamista ja soveltamista.

Yleissopimukseen sisältyy useita liitteitä, jotka koskevat satamavaltiotarkastuksessa tarkistettavia kohteita, varsinaisen ja väliaikaisen merityösertifikaatin ja merityöehtojen noudattamista koskevan ilmoituksen sisältöä ja mallikappaleita.

Suomen lainsäädäntö on pääosin yleissopimuksen vaatimusten mukainen. Sen V artiklan hyväksyminen sekä tietyt ohjeiston A osan säännöt ja niiden täytäntöönpanoa ohjaavat normit edellyttävät kuitenkin lainsäädännön muuttamista.

Yleissopimuksen V artikla koskee yleissopimuksen täytäntöönpanoa ja soveltamista. Sen 6 kappale edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan yleissopimuksen määräysten noudattamisen säätämällä niiden rikkomisesta sanktiot, jotka estävät ryhtymästä määräyksien vastaiseen menettelyyn.

Yleissopimuksen määräyksen täyttää osittain merilain (674/1994) 20 luvun 9 §, jossa säädetään alusturvallisuusrikkomuksesta ja alusturvallisuuden vaarantamisrikkomuksesta. Sen mukaan merilain 1 luvun 8 §:n tai 8 a §:n nojalla annettujen säännöksien tai määräysten rikkomisesta voi seurata sakkoa tai vankeutta. Lisäksi säännöksiin, jotka koskevat laivaväen asuintiloja aluksessa (518/1976), aluksen miehitystä, laivaväen pätevyyttä ja vahdinpitoa ja merimiehen lääkärintarkastuksia tulisi lisätä tarvittavin osin niiden vastaista menettelyä koskevat rangaistussäännökset.

Ohjeiston A osa

Luku 1 koskee aluksella työskentelevien merenkulkijoiden työtä koskevia vähimmäisvaatimuksia. Sen säännöt ja niiden täytäntöönpanoa ohjaavat normit liittyvät vähimmäisikään, lääkärintodistukseen, merenkulkijan koulutukseen ja pätevyyteen sekä työnvälitykseen.

Vähimmäisikää koskevan säännön 1.1 tarkoituksena on varmistaa, ettei aluksella työskentele alaikäisiä henkilöitä. Sen täytäntöönpanoa ohjaavan normin 1 kappale edellyttää, että aluksella työskentelevän henkilön on oltava vähintään 16-vuotias (A 1.1 kappale 1).

Merimieslain (423/1978) vähimmäisikää koskevan 5 §:n mukaan merilaissa tarkoitettuun työhön voidaan ottaa miespuolinen henkilö, joka on täyttänyt tai saman kalenterivuoden aikana täyttää 16 vuotta sekä naispuolinen henkilö, joka on täyttänyt 17 vuotta. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merimieslain vähimmäisikää koskevan säännöksen muuttamista siten, että aluksella työskentelevän henkilön on oltava 16 vuotta täyttänyt työn aloittaessaan.

Lääkärintodistusta koskevan säännön 1.2 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijan terveydentila ei ole esteenä laivatyön tekemiselle. Sen täytäntöönpanoa ohjaavan normin 5 kappaleen mukaan merenkulkijalla on oikeus uuteen lääkärintarkastukseen (ns. second opinion), jos lääkärintodistus evätään (A 1.2 kappale 5).

Merimiehen lääkärintarkastuksista annetun asetuksen 10 §:n mukaan Merenkulkulaitos voi sen estämättä, mitä asetuksessa säädetään uusintatarkastuksen suorittamisesta ja kelpoisuudesta laivatyöhön, hakemuksesta sallia työntekijän jatkavan ammattiaan, jos se erityisestä syystä katsoo hänet kysymyksessä olevaan tehtävään kelpaavaksi. Jos työntekijää ei ole alkutarkastuksessa todettu laivatyöhön kelpaavaksi, Merenkulkulaitos voi hakemuksesta sallia työntekijän toimeen ottamisen, jos siihen on erityisen painava syy. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merimiehen lääkärintarkastusta koskevien säännösten tarkistamista.

Saman normin 6 kappale edellyttää, että jokaisessa lääkärintodistuksessa on kuulon ja näkökyvyn lisäksi maininta väriaistista, jos sen puutteellisuus voi haitata merenkulkijan työn suorittamista (A 1.2 kappale 6 a).

Merimiehen värinäköä koskevat vaatimukset sisältyvät sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen merimieheltä vaadittavasta näkö- ja kuulokyvystä (70/1985). Päätös ei kuitenkaan vastaa normin määräystä, koska se edellyttää normaalia värinäköä vain kansihenkilökuntaan kuuluvilta. Määräyksen hyväksymisen edellytyksenä on edellä mainitun päätöksen tarkistaminen. Samassa yhteydessä tulisi selvittää, onko värinerotuskyvyllä merkitystä myös muiden kuin kansiosaston työtehtävien kannalta.

Normin 8 kappaleen mukaan viranomainen voi kiireellisissä tapauksissa sallia merenkulkijan työskentelevän ilman voimassa olevaa lääkärintodistusta siihen seuraavaan poikkeamissatamaan asti, jossa tämä voi hankkia laillistetun lääkärin antaman todistuksen edellyttäen, että merenkulkijan lääkärintodistus on äskettäin vanhentunut ja ettei hän työskentele ilman lääkärintodistusta kolmea kuukautta pitempään (A 1.2. kappale 8). Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merimiehen lääkärintarkastuksista annettujen säännösten tarkistamista yleissopimuksen määräyksen edellyttämällä tavalla.

Normin 10 kappale koskee lääkärintodistuksen kieltä ja edellyttää, että kansainvälisessä liikenteessä käytettävillä aluksilla työllistyvillä merenkulkijoilla on ainakin englanninkieliset lääkärintodistukset (A 1.2. kappale 10).

Merimiehen lääkärintarkastuksista annettu asetus edellyttää, että lääkäritarkastuksen perusteella kirjoitettu todistus kirjoitetaan erityiselle lomakkeelle, jonka kaavan sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa. Suomessa vuonna 2004 käyttöön otetut uudet lomakkeet perustuvat kansainväliseen ILOn ja Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeistoon ja ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Koska lainsäädäntömme ei kuitenkaan edellytä, että kansainvälisessä liikenteessä työskentelevillä merimiehillä tulisi olla englanninkielinen lääkärintodistus, tulisi merimiehen lääkärintarkastuksista annettuja säännöksiä tarkistaa yleissopimuksen määräyksen edellyttämällä tavalla.

Luku 2 koskee muun muassa merenkulkijoiden työsopimuksia, palkkoja, työ- ja lepoaikoja, lomaoikeutta ja kotimatkaoikeutta.

Merenkulkijoiden työsopimuksia koskevan säännön 2.1 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijoilla on asianmukainen työsopimus. Sen täytäntöönpanoa ohjaavan normin 4 kappaleen mukaan merenkulkijoiden työsopimuksen vähimmäissisältöön kuuluu selvitys niistä merenkulkijan terveydenhuolto- ja sosiaaliturvaetuuksista, joista laivanvarustaja vastaa samoin kuin merenkulkijan oikeudesta kotimatkaan (A 2.1 kappale 4 h ja i kohta).

Merimieslain 4 §:ssä säädetään merimiehen työsopimuksen vähimmäissisällöstä. Sen mukaan työsopimuksesta on käytävä ilmi ainakin työsopimuksen osapuolet, työsuhteen alkamisajankohta ja määräaikaisen työsopimuksen kestämisaika, koeaika, jos siitä on sovittu, alus, jossa työtä työsuhteen alkaessa tehdään, työntekijän pätevyys ja toimi aluksessa tai pääasialliset työtehtävät, työhön sovellettava työehtosopimus, palkan tai muun vastikkeen määräytymisperuste sekä palkanmaksukausi, säännöllinen työaika tai sen määräytymisperuste, vuosiloma tai sen määräytymisperuste, irtisanomisaika taikka sen määräytymisperuste ja vähintään kuukauden kestävässä ulkomaantyössä tieto työn kestosta, valuutasta, jossa rahapalkka maksetaan, ulkomailla suoritettava rahallinen korvaus ja luontoisedut sekä työntekijän kotiuttamisen ehdot. Laki ei kuitenkaan edellytä, että työsopimuksessa olisi selvitys niistä merenkulkijan terveydenhuolto- ja sosiaaliturvaetuuksista, joista laivanvarustaja vastaa eikä hänen oikeudestaan kotimatkaan. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merimieslain 4 §:n muuttamista.

Merenkulkijoiden palkkoja koskevan säännön 2.2 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijat saavat vastikkeen tekemästään työstä. Sen täytäntöönpanoa ohjaavan normin 2 kappaleen mukaan merenkulkijalle on annettava kuukausittain selvitys hänelle kuuluvista maksuista, kuten palkoista, lisistä ja vaihtokurssista, jos maksu tapahtuu eri valuutassa tai jos maksamisessa on käytetty työsopimuksesta poikkeavaa kurssia (A 2.2 kappale 2).

Merimieslain 18 §:ssä säädetään merimiehen palkan maksuajasta, -paikasta ja -tavasta. Pykälän 2 momentin mukaan palkka on maksettava käteisenä rahana. Pyydettäessä palkka on maksettava maksupaikkakunnan rahana sen kurssin mukaan, jota maksupaikkakunnalla oleva pankkilaitos soveltaa siihen rahaan, jossa palkka on sovittu maksettavaksi. Pykälän 3 momentin mukaan palkka voidaan, jos siitä erikseen sovitaan, maksaa työntekijän pankkitilille taikka pankki- tai postisiirron välityksellä. Pykälä ei kuitenkaan edellytä, että merimiehelle annetaan kuukausittainen palkkalaskelma, jossa on selvitys hänelle kuuluneista maksuista. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merimieslain 18 §:n täydentämistä palkkalaskelmaa koskevalla säännöksellä.

Merenkulkijan työ- ja lepoaikoja koskevan säännön 2.3 tarkoituksena on varmistaa merenkulkijoiden työaikojen suojelu määräämällä työ- tai lepoaikoja koskevista rajoituksista. Sen täytäntöönpanoa ohjaavan normin 6 kappaleen mukaan merenkulkijan lepoajan saa jakaa korkeintaan kahdeksi jaksoksi, joista toisen on oltava vähintään kuusi tuntia ja peräkkäisten lepoaikojen väli saa olla enintään 14 tuntia (A 2.3 kappale 6).

Merityöaikalain (296/1976) 9 a §:n 2 momentin mukaan vuorokautinen lepoaika voidaan jakaa enintään kahteen jaksoon siten, että toisen jakson on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kuusi tuntia. Lepoaika voidaan lyhentää enintään kahden perättäisen 24 tunnin aikana kerrallaan kuuteen tuntiin, jos työtekijälle annetaan jokaisen seitsemän päivän ajanjakson aikana vähintään 77 tunnin lepoaika. Työntekijän 10 tunnin vuorokausilepo voidaan, töiden niin vaatiessa, lyhentää kuuteen tuntiin enintään kahden peräkkäisen 24 tunnin aikana.

Yleissopimuksen määräys on identtinen aikaisemmin ratifioidun merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskevan yleissopimuksen nro 180 artiklan 5 kanssa. Yleissopimuksen ratifioimisen yhteydessä tulisi kuitenkin tarkemmin selvittää peräkkäisiä lepoaikoja koskevan 14 tunnin väliaikavaatimuksen suhdetta Suomen työaikalainsäädäntöön.

Saman normin 12 kappale sisältää määräyksiä merenkulkijoiden päivittäisiä työ- tai lepoaikoja koskevasta kirjanpidosta ja siitä, että merenkulkijoilla on oikeus saada jäljennös itseään koskevista merkinnöistä, jotka aluksen päällikkö tai tämän valtuuttama henkilö ja merenkulkija ovat vahvistaneet (A 2.3 kappale 12).

Merityöaikalain 20 §:n mukaan työnantaja on velvollinen kirjaamaan tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijäkohtaisesti. Työntekijällä tai hänen valtuuttamallaan on oikeus saada kirjallinen selvitys työ- ja vahtivuoroluetteloiden ja työaikakirjanpidon työntekijää koskevista merkinnöistä. Säännös ei kuitenkaan edellytä, että päällikkö tai muu hänen valtuuttamansa henkilö ja merenkulkija hyväksyvät otteen. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merityöaikalain 20 §:n muuttamista yleissopimuksen edellyttämällä tavalla.

Kotimatkaoikeutta koskevan säännön 2.5 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijat voivat ohjeistossa tarkemmin määritellyissä olosuhteissa palata kotiin.

Merimieslain 52 §:n 1 momentti sisältää vapaata kotimatkaoikeutta koskevan yleissäännön. Sen mukaan yleinen oikeus kotimatkaan on Euroopan talousalueen kansalaisilla. Näiden lisäksi Suomessa asuvalla työntekijällä on kansalaisuudestaan riippumatta kotimatkaoikeus. Lisäksi edellytetään, että työntekijän työsuhde on jatkunut ainakin 6 kuukautta. Vapaata kotimatkaoikeutta ei kuitenkaan ole työntekijällä, joka olisi voinut irtisanoa työsopimuksensa viimeisen 3 kuukauden aikana päättymään jossakin kotimaan satamassa. Pykälän 2 momentissa edellytetään, että työntekijän tulee kotimatkaoikeutensa säilyttämiseksi jatkaa työtään siihen asti, kunnes alus saapuu kuukauden kuluessa oikeuden syntymisestä sellaiseen satamaan, josta kotimatka voidaan järjestää pienemmin kustannuksin kuin pykälän 1 momentissa tarkoitetaan. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää merimieslain tarkistamista siten, että kaikilla merenkulkijoilla, jotka työskentelevät Suomessa rekisteröidyillä kauppa-aluksilla, on oikeus työnantajan korvaamaan kotimatkaan työsuhteen päättyessä.

Luku 3 koskee merenkulkijoiden asuintiloja ja virkistysmahdollisuuksia, ruokaa ja ruoanpitoa

Asuintiloja ja virkistysmahdollisuuksia koskevan säännön 3.1 tarkoituksena on varmistaa, että aluksella olevien merenkulkijoiden asuintilat ja virkistysmahdollisuudet ovat asianmukaiset ja vastaavat heidän tarpeitaan.

Säännön täytäntöönpanoa ohjaavan normin määräykset, jotka koskevat huonetilojen vähimmäiskorkeutta (A 3.1.kappale 6 a kohta ), makuuhyttien lattiapinta-alaa ja säilytystiloja (A 3.1 kappale 9 f ja n kohta) sekä saniteettitilojen lukumäärää (A 3.1 kappale 11) edellyttävät kuitenkin laivaväen asuintiloista aluksessa annettujen säännösten tarkistamista ja muuttamista yleissopimuksen määräyksiä vastaavalla tavalla.

Ruokaa ja ruoanpitoa koskevan säännön 3.2 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijoiden ruokailuolosuhteet, ruoka ja juomavesi täyttävät hygienian vaatimukset. Säännön täytäntöönpanoa ohjaavan normin 8 kappale edellyttää laivakokilta vähintään 18 vuoden ikää (A 3.2.kappale 8)

Aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta annetun asetuksen mukaan laivakokin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 17 vuoden ikä ja laivakokin koulutus. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää ikärajaa koskevien säännösten muuttamista siten, että se nostetaan 18 vuoteen.

Luku 4 liittyy merenkulkijoiden terveydensuojeluun, merimiespalveluun ja sosiaaliturvaan.

Sairaanhoitoa aluksella ja maissa koskevan säännön 4.1 tarkoituksena on suojella merenkulkijoiden terveyttä ja varmistaa, että he voivat viipymättä päästä hoitoon. Säännön täytäntöönpanoa ohjaavan normin 4 kappaleen mukaan yli kolme päivää kestäviä kansainvälisiä matkoja tekevillä aluksilla, joilla on vähintään 100 henkilöä, on oltava mukana sairaanhoidosta vastaava lääkäri (A 4.1. kappale 4 b kohta).

Alusten miehitystä koskevista periaatteista säädetään edellä mainitussa aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta annetussa asetuksessa. Se ei kuitenkaan nykyisessä muodossaan edellytä, että yllä mainitunlaisella aluksella olisi lääkäri. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää edellä mainittujen säännösten muuttamista.

Laivavarustajan vastuuta koskevan säännön 4.2 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijat ovat turvattuja työsuhteesta johtuvan sairauden, tapaturman tai kuoleman aiheuttamilta taloudellisilta menetyksiltä. Sen täytäntöönpanoa ohjaava normi edellyttää, että jäsenvaltio hyväksyy lainsäädäntöä, joka koskee sen lippua käyttävien laivanvarustajien vastuuta kaikkien aluksillaan työskentelevien merenkulkijoiden sairaanhoitokustannuksista siihen asti, kunnes nämä ovat toipuneet tai heidät on todettu pysyvästi työkyvyttömiksi (A 4.2 kappale 1 c kohta).

Saman normin 4 kappaleen mukaan merenkulkijoille, jotka eivät enää ole aluksella, on maksettava vähintään 16 viikon sairausajan palkka (A4.2 kappale 4). Normin 6 kappaleen mukaan kansallisilla laeilla tai muilla määräyksillä laivanvarustajan vastuuta sairaanhoidosta ja asuin- ja elinkustannuksista voidaan rajoittaa siltä osin kuin se kuuluu julkisille viranomaisille (A4.2 kappale 6).

Merimieslain 35 § koskee merenkulkijan sairaanhoidon kustannuksia. Sen mukaan työnantaja vastaa työsuhteen kestäessä sairastuneen tai vahingoittuneen työntekijän hoidosta aiheutuneista kustannuksista, enintään kuitenkin 42 päivältä tai, jos työntekijää on hoidettava muualla kuin siinä maassa, jossa hänellä on kotipaikkansa, 84 päivältä. Pykälän 2 momentin mukaan työnantajan vastuu kustannuksista lakkaa kuitenkin kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun työntekijä on viimeksi jättänyt aluksen. Jos työntekijä ei hänestä riippumattomista syistä ole pääsyyt hoitoon aikaisemmin, voidaan vastuuta sairaanhoidosta aiheutuvista kustannuksista pidentää vuoden mittaiseksi.

Merimieslain 25 §:n mukaan työntekijällä, joka on estynyt tekemästä työtään sairauden tai vamman vuoksi, on oikeus työsuhteensa jatkuessa saada palkkansa sanotun esteen kestämisaikana, aluksen päälliköllä kuitenkin enintään 90 päivältä ja muilla työntekijöillä ulkomaanliikenteessä enintään 60 päivältä ja kotimaanliikenteessä 30 päivältä. Työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan voidaan rajoittaa työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisten yhdistysten välisellä työehtosopimuksella. Palkanmaksun päätyttyä työtekijällä on oikeus saada sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaista päivärahaa, jonka suuruus määräytyy pääsääntöisesti työtulon perusteella edellyttäen, että hän asuu Suomessa.

Ottaen huomioon normin kappaleet 1 c, ja 4 sekä sen 6 kappaleen määräyksen mahdollisuudesta rajoittaa laivanvarustajan vastuuta sairaanhoidosta siltä osin kuin se kuuluu julkisille viranomaisille, yleissopimuksen laivanvarustajan vastuuta koskevien määräysten hyväksyminen edellyttää merimieslain asianomaisten säännösten tarkastelemista.

Terveyden ja turvallisuuden suojelua ja tapaturmien torjuntaa koskevan säännön 4.3 tarkoituksena on varmistaa, että merenkulkijoiden aluksella oleva työympäristö edistää merenkulkijoiden terveyttä ja turvallisuutta. Säännön 2 kappaleen mukaan jäsenvaltioiden tulee laatia ja julkaista kansalliset ohjeet työsuojelun järjestämisestä aluksilla (4.3 kappale 2).

Suomen työsuojelulainsäädäntöä sovelletaan myös merenkulkuun. Sen ohella on olemassa nimenomaisia säännöksiä esimerkiksi laiva-apteekeista. Merenkulun osalta ei kuitenkaan ole laadittu erikseen yleissopimuksessa tarkoitettuja kansallisia ohjeita, joten niiden laatimista tulee erikseen selvittää.

Saman säännön täytäntöönpanoa ohjaavan normin 2 kappale edellyttää, että alukselle on perustettava työsuojelutoimikomitea, jos siellä työskentelee vähintään 5 henkilöä (A 4.3 kappale 2 d kohta).

Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 29 §:n mukaan työpaikalla, jossa on vähintään 10 työntekijää, työntekijät valitsevat keskuudestaan työsuojeluvaltuutetun ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen työpaikan työsuojeluyhteistoimintaan liittyvissä asioissa. Yleissopimuksen määräyksen hyväksyminen edellyttää edellä mainitun lain tarkistamista yleissopimuksen määräyksen edellyttämällä tavalla.

Luku 5 koskee yleissopimuksen soveltamista ja valvontaa. Sen säännöt liittyvät lippuvaltion velvollisuuksiin, satamavaltion velvollisuuksiin ja työnvälitykseen.

Lippuvaltion yleisiä velvollisuuksia koskevan säännön 5.1 tarkoituksena on varmistaa, että kukin jäsenvaltio panee täytäntöön yleissopimuksen mukaiset velvollisuutensa lippunsa alla purjehtivilla aluksilla. Siihen liittyy useita alasääntöjä, jotka koskevat yleisiä periaatteita (5.1.1), hyväksyttyjen organisaatioiden valtuuttamista (5.1.2), merityösertifikaattia ja merityöehtojen noudattamista koskevaa ilmoitusta (5.1.3), tarkastusta ja valvontaa (5.1.4), valitusmenettelyä aluksella (5.1.5) ja merionnettomuuksia (5.1.6).

Yleisiä periaatteita koskevan alasäännön 2 kappale edellyttää jäsenvaltioiden kehittävän tarkastuksiin perustuvan sertifiointijärjestelmän, jonka avulla voidaan varmistua siitä, että sen lipun alla purjehtivilla aluksilla olevien merenkulkijoiden olot aina vastaavat yleissopimuksen standardeja (5.1.1 kappale 2). Saman säännön 4 kappaleen mukaan aluksen merityösertifikaattia ja sitä täydentävää merityöehtojen noudattamista koskevaa ilmoitusta on pidettävä osoituksena siitä, että alus on asianmukaisesti tarkastettu ja että sen työ- ja elinolot ovat yleissopimuksen vaatimusten mukaiset (5.1.1 kappale 4).

Merityösertifikaatti on todistus, joka osoittaa aluksen työ- ja elinolojen vastaavan sitä kansallista lainsäädäntöä, jolla yleissopimus on pantu täytäntöön. Sitä täydentää merityöehtojen noudattamista koskeva ilmoitus, jossa luetellaan ne kansallisen lain ja määräysten mukaiset toimenpiteet, joihin laivanvarustaja on sitoutunut varmistaakseen merenkulkijoiden työ- ja elinolojen tason säilymisen. Kyseiset asiakirjat ovat uusia aluksilta vaadittavia todistuksia, joita koskevaa lainsäädäntöä ei vielä ole. Vastaavasti ei vielä ole olemassa tarkastuksiin perustuvaa sertifiointijärjestelmää. Yleissopimuksen määräysten hyväksyminen edellyttää uuden lainsäädännön ohella käytännöllisiä toimenpiteitä, jotka liittyvät tarkastuksien kehittämiseen ja asiakirjojen myöntämiseen.

Satamavaltion velvollisuuksia koskevan säännön 5.2. tarkoituksena on edistää jokaisen valtion mahdollisuuksia täyttää yleissopimuksesta johtuvat kansainvälistä yhteistyötä koskevat velvollisuutensa soveltaessaan tämän yleissopimuksen standardeja ulkomaalaiseen alukseen. Siihen liittyvät alasäännöt koskevat muun muassa satamavaltiotarkastuksia (5.2.1) sekä merenkulkijoiden valitusten käsittelyä maissa (5.2.2).

Satamavaltiotarkastuksista on EU:n tasolla säädetty neuvoston direktiivillä, jota parhaillaan ollaan uudistamassa. Vastaavasti Suomessa uudistetaan ja tarkennetaan mainittuihin tarkastuksiin sovellettavaa lakia alusturvallisuuden valvonnasta (370/1995) siten, että se selvemmin täyttää yleissopimuksen vastaavat määräykset. Uudistamisen yhteydessä tämä yleissopimus lisätään niihin kohteisiin, joita valvontaviranomainen alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain mukaan tarkastaa. Samalla selvitetään, miten alusturvallisuuden valvonnasta annettua lakia ja työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia sovelletaan satamavaltiotarkastuksiin merityötä koskevan yleissopimuksen osalta.

Useat yleissopimuksen määräyksistä liittyvät seikkoihin, joista on olemassa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 42, 71, 137 ja 138 artiklaan perustuvaa yhteisölainsäädäntöä. Määräykset, jotka koskevat työaikoja, työoloja, yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä, terveyden- ja sairaanhoitoa ja hyvinvointia, tapaturmien ehkäisemistä ja satamavalvontaa kuuluvat jaetun toimivallan piiriin ja määräykset, joista ei ole olemassa mainittua lainsäädäntöä, kuuluvat jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. Näitä ovat muun muassa määräykset asuintiloista, työhönotosta, ja työnvälitystoimistoista. Yleissopimuksen sosiaaliturvaan liittyvät määräykset kuuluvat komission näkemyksen mukaan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, koska yhteisö on perustamissopimuksen 42 artiklan nojalla antanut yhteisön alueella liikkuviin työntekijöihin ja ammatinharjoittajiin sovellettavan sosiaaliturvan koordinaatiota koskevan neuvoston asetuksen 1408/71. Asetuksessa säädetään jäsenvaltioita sitovasti työntekijöihin sovellettavasta lainsäädännöstä.

ILOn yleissopimuksen sopimuspuolina voivat olla ainoastaan valtiot eikä Euroopan yhteisö voi tulla yleissopimuksen sopimuspuoleksi. Koska osa yleissopimuksen määräyksistä kuuluu edellä selostetulla tavalla yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, jäsenvaltioilla ei ole toimivaltaa ratifioida yleissopimusta kokonaisuudessaan omasta puolestaan. Tästä johtuen neuvosto on tehnyt päätöksen, jolla jäsenvaltiot valtuutetaan ratifioimaan yleissopimus ja tallentamaan ratifioimisasiakirjansa ILOn työtoimiston pääjohtajalle 31 päivään joulukuuta 2010 mennessä.

Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artikla edellyttää kunkin jäsenvaltion saattavan yleiskokouksen hyväksymät yleissopimukset ja suositukset määräajassa yleiskokouksen päättymisestä toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäväksi lainsäädäntö- ja muita toimia varten.

Tästä johtuen yleissopimus tulee saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta ei tässä vaiheessa hyväksyisi Genevessä pidetyssä kansainvälisessä merityökonferenssissa 23 päivänä helmikuuta 2006 hyväksyttyä Kansainvälisen työjärjestön merityötä koskevaa yleissopimusta, 2006.

Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2008

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Työministeri
Tarja Cronberg