Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Lissabonissa joulukuussa 2007 tehdyn Lissabonin sopimuksen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta ja sopimuksen voimaansaattamislain. Sopimukseen liittyy 13 pöytäkirjaa, kaksi liitettä sekä päätösasiakirja ja 65 julistusta. Liitteet ja pöytäkirjat ovat erottamaton osa sopimusta.

Lissabonin sopimuksella muutetaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta ja Euroopan yhteisön perustamissopimusta, joka nimetään uudelleen sopimukseksi Euroopan unionin toiminnasta. Sopimuksilla on sama oikeudellinen arvo. Sopimuksella yhdistetään Euroopan yhteisö ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettu unioni yhdeksi oikeushenkilöksi.

Sopimuksella vahvistetaan unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta muun muassa antamalla unionin perusoikeuskirjalle sama oikeudellinen arvo kuin unionin perussopimuksilla ja mahdollistamalla unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Uudistuksilla pyritään saattamaan unionin toimielinjärjestelmä ajan tasalle ja kehittämään unionin toimintakykyä, avoimuutta, hyvää hallintoa ja kansanvaltaisuutta. Lissabonin sopimuksella korvataan nykyinen jäsenvaltioiden painotettuihin ääniin perustuva neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon järjestelmä niin sanotulla kaksoisenemmistöön perustuvalla järjestelmällä. Euroopan komission jäsenten määrää supistetaan siirtymäkauden jälkeen siten, että siinä on kerrallaan yksi kansalainen kahdesta kolmasosasta jäsenvaltioita yhden kolmasosan jäsenvaltioita ollessa kullakin hetkellä komission ulkopuolella. Eurooppa-neuvostosta tulee varsinainen toimielin, ja unioni saa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan, joka toimii sekä neuvostossa että komissiossa.

Lissabonin sopimuksella vahvistetaan unionin annetun toimivallan periaatetta: toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille. Unionin toimivaltaa täsmennetään ja selkeytetään muutoinkin. Unionin toimivallan alaa muutetaan lisäämällä siihen joitakin uusia politiikka-aloja ja kehittämällä edelleen nykyisiä toimivaltuuksia.

Sopimuksella yksinkertaistetaan unionin lainsäädäntömenettelyjä ja pääsäännöksi tulee niin sanottu tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka vastaa nykyistä yhteispäätösmenettelyä. Samalla uusi sopimus laajentaa niiden kysymysten alaa, joilla neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä yksimielisen päätöksenteon asemesta.

Lissabonin sopimuksella saatetaan päätökseen Nizzan ja Laekenin julistuksilla käynnistetty uudistustyö, jota on valmisteltu vuosina 2002 ja 2003 valmistelukunnassa, vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa ja edelleen vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa. Lissabonin sopimuksella sisällytetään unionin nykyisiin perussopimuksiin vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt uudistukset vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa sovituin mukautuksin. Lissabonin sopimus vastaa sisällöltään pääosin perustuslakisopimusta mutta poikkeaa siitä rakenteeltaan merkittävästi.

Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi Lissabonin sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lailla kumotaan Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettu laki.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti Lissabonin sopimuksen voimaantulon kanssa.

---

Euroopan unionin (EU) perustana olevien sopimusten tarkistamisen edellytyksenä on jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssin (jäljempänä hallitustenvälinen konferenssi, HVK) järjestäminen. Konferenssissa perussopimusten muutokset hyväksytään kaikkien jäsenvaltioiden yhteisellä sopimuksella. Muutokset tulevat voimaan, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.

Brysselissä 23 päivänä heinäkuuta 2007 avattu hallitustenvälinen konferenssi saatiin poliittiseen päätökseen 18–19 päivänä lokakuuta 2007 Lissabonissa pidetyssä kokouksessa, jossa jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet hyväksyivät osaltaan Lissabonin sopimuksen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta (jäljempänä Lissabonin sopimus). Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet ja ulkoasiainministerit allekirjoittivat Lissabonin sopimuksen sekä sitä koskevan hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjan Lissabonissa 13 päivänä joulukuuta 2007.

Tämänkertainen hallitustenvälinen konferenssi oli luonteeltaan tekninen. Sopimuksen sisältöä koskevat ratkaisut kirjattiin yksityiskohtaisesti Eurooppa-neuvostossa 23 päivänä kesäkuuta 2007 hyväksyttyyn hallitustenvälisen konferenssin toimeksiantoon, jonka toteuttaminen annettiin oikeudellisten asiantuntijoiden työryhmälle. Hallitustenvälisen konferenssin toimeksiannon mukaan vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa neuvotellut Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen (jäljempänä perustuslakisopimus) sisältämät keskeiset uudistukset toteutetaan Lissabonin sopimuksella, jolla muutetaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta (jäljempänä EU-sopimus, SEU) ja Euroopan yhteisön perustamissopimusta (jäljempänä EY-sopimus, SEY).

Suomessa eduskunta hyväksyi perustuslakisopimuksen (HE 67/2006 vp; EV 218/2006 vp), ja tasavallan presidentti päätti sen ratifioimisesta joulukuussa 2006. Koska Lissabonin sopimuksella toteutetaan vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin uudistukset vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa sovituin mukautuksin, selostetaan tässä hallituksen esityksessä soveltuvin osin Lissabonin sopimuksen suhdetta sekä unionin nykyisiin perussopimuksiin että perustuslakisopimukseen. Esityksessä selvitetään asiaan kuuluvilta osin myös vuoden 2004 hallitustenväliseen konferenssiin liittyneitä valtioneuvoston ja eduskunnan kantoja. Käsittelyn pääpaino on kuitenkin sopimusuudistuksen viimeisessä vaiheessa.

2.1.1 Nizzan ja Laekenin julistukset, valmistelukunta sekä vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi

Euroopan unionin perussopimuksia muutettiin vuonna 2001 Nizzan sopimuksella. Sopimuksessa ratkaistiin unionin laajentumisen edellyttämät toimielimiä koskevat kysymykset, jotka olivat Amsterdamin sopimuksessa jääneet avoimiksi. Konferenssin aikana oli kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että perussopimukset kaipasivat edelleen uudistamista. Hallitustenvälinen konferenssi hyväksyikin päätösasiakirjaan liitetyn unionin tulevaisuutta koskevan julistuksen (Nizzan julistus) perussopimusten seuraavan uudistamisen pohjustamiseksi.

Nizzan julistuksessa määriteltiin neljä teemaa, joita tulevaisuuskeskustelussa olisi tarkasteltava: Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivaltajaon tarkentaminen ja valvominen, poliittisena julistuksena annetun perusoikeuskirjan aseman määrittäminen, perussopimusten yksinkertaistaminen ja kansallisten kansanedustuslaitosten asema eurooppalaisissa rakenteissa. Lisäksi julistuksessa todettiin, että kun tarpeelliset valmistelut on tehty, kutsutaan vuonna 2004 koolle hallitustenvälinen konferenssi, jossa käsitellään julistuksessa mainittuja asioita tarpeellisten muutosten tekemiseksi perussopimuksiin.

Laekenin Eurooppa-neuvostossa 14–15 joulukuuta 2001 hyväksytty julistus (Laekenin julistus) Euroopan unionin tulevaisuudesta jatkoi uudistustarpeiden määrittelemistä ja käsitteli tavoitteita Nizzan julistusta yksilöidymmin.

Ensimmäisenä tavoitteena julistuksessa mainittiin unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen. Ensisijaisesti tämän tavoitteen katsottiin liittyvän tarpeeseen selkeyttää ja yksinkertaistaa perussopimuksia. Lisäksi nähtiin tarpeellisena selvittää, tulisiko unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa muuttaa ja miten toimivallanjakoa ja unionin toimivallan käyttöä koskevan toissijaisuusperiaatteen noudattamista voitaisiin valvoa.

Toiseksi tavoitteeksi Laekenin julistuksessa määriteltiin unionin välineiden eli päätöksentekomuotojen yksinkertaistaminen. Tarkoitus oli pohtia, tulisiko unionin päätöksentekomuodot määritellä uudelleen ja olisiko erilaisten muotojen lukumäärää vähennettävä.

Kolmantena tavoitteena oli unionin tekeminen demokraattisemmaksi, avoimemmaksi ja tehokkaammaksi. Tämä tavoite jakaantui komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston demokraattisen legitiimiyden ja avoimuuden lisäämiseen, kansallisten parlamenttien aseman määrittelyyn sekä päätöksenteon ja toimielinten toiminnan tehostamiseen.

Viimeisenä tavoitteena oli perussopimusten yksinkertaistaminen ja mahdollinen uudelleenjärjestäminen mukaan lukien perusoikeuskirjan sisällyttäminen perussopimukseen ja sen selvittäminen, tuleeko Euroopan yhteisön liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Viimeiseen tavoitteeseen kuului myös kysymys siitä, voisiko perussopimusten yksinkertaistaminen ja uudelleenjärjestäminen johtaa siihen, että unionille hyväksyttäisiin perustuslaki.

Vuodesta 2000 alkaen unionin tulevaisuudesta oli käyty vilkasta keskustelua, johon osallistui poliitikkoja, tutkijoita ja kansalaisyhteiskunnan edustajia. Nizzan ja Laekenin julistuksissa mainittujen teemojen ohella keskustelussa olivat keskeisesti esillä myös unionin ulkoisen toiminnan tehostaminen sekä eräät yksittäiset unionin politiikkoihin liittyvät kysymykset. Nizzan ja Laekenin julistukset sekä käyty tulevaisuuskeskustelu muodostivat lähtökohdan perustuslakisopimuksen laatimiselle ja hyväksymiselle.

Laekenissa joulukuussa 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti kutsua koolle valmistelukunnan (konventti) pohtimaan ratkaisuehdotuksia Nizzan ja Laekenin julistuksissa mainittuihin EU:n tulevaisuuden haasteisiin. Tällä tavoin Eurooppa-neuvosto pyrki varmistamaan seuraavan hallitustenvälisen konferenssin mahdollisimman laajapohjaisen ja avoimen valmistelun. Vastaavaa niin sanottua konventtimenetelmää oli käytetty ensimmäisen kerran laadittaessa EU:n perusoikeuskirjaa vuosina 1999–2000.

Kuten Laekenin julistuksessa määrättiin, valmistelukunta koostui puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan lisäksi jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden valtion- tai hallitusten päämiesten edustajista, kahdesta kunkin jäsenvaltion ja ehdokasmaan parlamentin edustajasta, kahdesta komission edustajasta sekä 16 Euroopan parlamentin jäsenestä.

Valmistelukunta kokoontui Brysselissä ja aloitti työnsä helmikuussa 2002. Rinnakkain valmistelukunnan työn kanssa käytiin laajamittaista kansalaiskeskustelua unionin toiminnasta ja tavoitteista. Valmistelukunta sai työnsä päätökseen heinäkuussa 2003. Konventin ehdotus esiteltiin kesäkuussa 2003 Thessalonikissa kokoontuneelle Eurooppa-neuvostolle, joka katsoi tekstin muodostavan hyvän perustan hallitustenvälisen konferenssin aloittamiselle.

Hallitustenvälinen konferenssi avattiin Roomassa 4 päivänä lokakuuta 2003 valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla pidetyssä istunnossa. Hallitustenvälisen konferenssin poliittiset neuvottelut käytiin valtion- tai hallitusten päämiesten sekä yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston jäseninä toimivien ministereiden tasolla.

Hallitustenvälisen konferenssin työskentelyn pohjana oli konventin ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista. Lisäksi keskeisen pohjan muodostivat puheenjohtajavaltion tilanneanalyysit sekä puheenjohtajavaltion muotoilemat artiklaluonnokset. Hallitustenvälisen konferenssin käynnistyttyä aloitti työnsä myös oikeudellisten asiantuntijoiden ryhmä, joka suoritti konventin esityksen oikeudellisen tarkistuksen ja laati perustuslakisopimukseen liitetyt pöytäkirjat ja liitteet.

Hallitustenvälinen konferenssi saatiin poliittiseen päätökseen 17-18 päivänä kesäkuuta 2004 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Tämän jälkeen sopimuksen teksti vielä viimeisteltiin oikeudellisesti ja teknisesti. Valtion- tai hallitusten päämiehet sekä ulkoasiainministerit allekirjoittivat perustuslakisopimuksen sekä sitä koskevan HVK:n päätösasiakirjan Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004. Sopimuksen oli määrä tulla voimaan kaikkien jäsenvaltioiden ratifioitua sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Joissakin jäsenvaltioissa päätettiin järjestää kansanäänestys sopimuksen hyväksymisestä.

2.1.2 Perustuslakisopimukseen liittynyt pohdintatauko sekä keskustelut Suomen ja Saksan puheenjohtajakaudella

Euroopan unionin jäsenvaltiot aloittivat sopimuksen ratifiointiprosessin kukin oman valtiosääntönsä mukaisesti. Touko-kesäkuun vaihteessa 2005 Ranskassa ja Alankomaissa järjestetyissä kansanäänestyksissä kansalaisten enemmistö äänesti sopimuksen ratifioimista vastaan.

Eurooppa-neuvosto päätti sen vuoksi kesäkuussa 2005 perustuslakisopimukseen liittyvästä pohdintatauosta. Eurooppa-neuvosto ei ottanut kantaa siihen, tulisiko jäsenvaltioiden jatkaa ratifiointiprosessia pohdintatauon aikana.

Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa 2006, että puheenjohtajavaltio esittää vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle jäsenvaltioiden yksityiskohtaiseen kuulemiseen perustuvan selvityksen. Selvityksen tuli sisältää tilannearvio perustuslakisopimuksesta käytävästä keskustelusta sekä tarkastella tulevan kehityksen vaihtoehtoja. Tarkastelun tulokset toimisivat pohjana päätöksille siitä, kuinka unionin perussopimuksiin liittyvää uudistusprosessia voitaisiin jatkaa, ottaen huomioon, että tarvittaviin toimiin olisi ryhdyttävä viimeistään vuoden 2008 jälkipuoliskon aikana.

Eurooppa-neuvoston päätelmissä tarkoitettu jäsenvaltioiden kuuleminen perustuslakisopimuksen tulevaisuudesta aloitettiin Suomen puheenjohtajakaudella. Suomi esitti Eurooppa-neuvostolle suulliset johtopäätöksensä näistä keskusteluista ja välitti tiedot edelleen seuraavalle puheenjohtajavaltiolle Saksalle otettavaksi huomioon kesällä 2007 annettavassa selvityksessä.

Suomen puheenjohtajakaudella syksyllä 2006 käydyissä keskusteluissa ilmeni, että perussopimusuudistusta pidettiin edelleen välttämättömänä. Enemmistö jäsenvaltioista toivoi, että perustuslakisopimuksen sisältö säilytettäisiin mahdollisimman koskemattomana. Toisaalta kahdessa kansanäänestyksessä hylätyn sopimuksen hyväksyttämistä uudelleen sanatarkasti samansisältöisenä ei pidetty mahdollisena. Keskustelujen pohjalta oli nähtävissä, että vähintään perustuslakisopimuksen rakennetta oli muutettava.

Saksa valmisteli omalla puheenjohtajakaudellaan perustuslakisopimuksen tulevaisuutta pääministereiden yhteyshenkilöiden välisissä keskusteluissa sekä päämiestasolla. Suomessa pääministeri nimesi yhteyshenkilöiksi edustajat valtioneuvoston kansliasta ja ulkoasiainministeriöstä. Perustuslakisopimukseen keskittyneet kahdenväliset konsultaatiot puheenjohtajavaltion ja kunkin jäsenvaltion yhteyshenkilöiden kanssa järjestettiin huhti-toukokuun vaihteessa 2007. Näiden lisäksi järjestettiin yhteyshenkilöiden yhteisiä kokouksia. Liittokansleri Merkel kävi kahdenvälisiä keskusteluja asiasta päämiestasolla.

Puheenjohtaja antoi 14 päivänä kesäkuuta 2007 raportin Eurooppa-neuvostoa varten EU:n perussopimusten uudistamisesta. Asiaa käsiteltiin yleisten asioiden neuvostossa 17 päivänä kesäkuuta 2007 puheenjohtajamaan esittämien kysymysten pohjalta.

Eurooppa-neuvosto saavutti 21–22 päivänä kesäkuuta 2007 yhteisymmärryksen tulevan perussopimuksen sisällöstä ja hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumisesta. Samalla Eurooppa-neuvosto päätti HVK:lle annettavasta yksityiskohtaisesta toimeksiannosta, jossa määriteltiin Lissabonin sopimuksen keskeinen sisältö. Eurooppa-neuvosto päätti, että vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa neuvotellun perustuslakisopimuksen sisältämät keskeiset uudistukset toteutetaan muuttamalla nykyistä EU-sopimusta ja EY-sopimusta, jonka nimeksi tulee sopimus Euroopan unionin toiminnasta (EUT-sopimus, SEUT). Aikaisempiin hallitustenvälisiin konferensseihin verrattuna vuoden 2007 HVK:lle annettiin huomattavan yksityiskohtainen toimeksianto. Toimeksiannossa lueteltiin mahdollisimman kattavasti kysymykset, joiden osalta perustuslakisopimuksen sisältöä tarkistettaisiin.

2.1.3 Vuoden 2007 hallitustenvälinen konferenssi

Ennen hallitustenvälisen konferenssin avaamista neuvosto kuuli SEU 48 artiklan mukaisesti Euroopan parlamenttia, komissiota ja Euroopan keskuspankkia ja sai näiltä myönteiset lausunnot. Komissio antoi lausuntonsa (KOM(2007) 412 lopullinen) 10 päivänä heinäkuuta 2007. Euroopan parlamentin lausunto (C6-0206/2007) saatiin 11 päivänä heinäkuuta 2007. Euroopan keskuspankki antoi lausuntonsa 5 päivänä heinäkuuta 2007 (CON/2007/20).

Hallitustenvälinen konferenssi avattiin virallisesti ministeritason kokouksessa 23 päivänä heinäkuuta 2007. HVK:n avajaisistunnon yhteydessä jaettiin puheenjohtajamaan ehdotus uudistussopimukseksi sekä siihen liitettäviksi pöytäkirjoiksi ja julistuksiksi. Ehdotus oli laadittu HVK:n toimeksiannon pohjalta.

Oikeudellisten asiantuntijoiden ryhmä kävi yksityiskohtaisesti läpi puheenjohtajamaan sopimusehdotuksen neuvoston sihteeristön puheenjohdolla. Suomesta työhön osallistuivat edustajat valtioneuvoston EU-sihteeristöstä, ulkoasiainministeriöstä ja Suomen pysyvästä EU-edustustosta. Ryhmän ensimmäinen kokous pidettiin 24–25 päivänä heinäkuuta 2007. Tämän jälkeen ryhmä kokoontui 29 päivänä elokuuta ja 3 päivänä lokakuuta 2007 välisenä aikana ja viimeisteli luonnoksen uudistussopimukseksi, joka nimettiin sittemmin Lissabonin sopimukseksi.

Komission ja Euroopan parlamentin edustajat osallistuivat oikeudellisten asiantuntijoiden työryhmässä käytyihin keskusteluihin. Lisäksi Euroopan parlamentin puhemies ja komission puheenjohtaja kutsuttiin osallistumaan konferenssiin valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla.

Puheenjohtaja antoi tilannekatsauksen neuvotteluista epävirallisessa ulkoministerikokouksessa 7–8 päivänä syyskuuta 2007. Yleisten asioiden neuvoston yhteydessä 15 päivänä lokakuuta 2007 järjestetyssä hallitustenvälisen konferenssin istunnossa käytiin yleiskeskustelu avoimista kysymyksistä.

Viimeisistä avoimista kysymyksistä saavutettiin yhteisymmärrys Lissabonissa 18-19 päivänä lokakuuta 2007 järjestetyssä epävirallisessa päämiestapaamisessa. Tämän jälkeen juristi-lingvistit tarkastivat ja viimeistelivät sopimuksen kielitoisinnot.

Sopimus allekirjoitettiin Lissabonissa 13 päivänä joulukuuta 2007 ja teksti julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 17 päivänä joulukuuta 2007 (EUVL C 306, 17.12.2007, s. 1).

2.1.4 Asian valmistelu Suomessa

Valtioneuvosto antoi 26 päivänä lokakuuta 2001 eduskunnalle selonteon Euroopan unionin tulevaisuudesta (VNS 3/2001 vp). Selonteossa esitellään eurooppalaista keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta sekä hallituksen näkemyksiä unionin kehittämisen perussuunnasta ja hallitustenvälisen konferenssin valmistelutavasta. Eduskunta vastasi valtioneuvoston selontekoon (UaVM 18/2001 vp, SuVL 4/2001 vp, PeVL 56/2001 vp). Suuri valiokunta edellytti lausunnossaan, että valtioneuvosto toimittaa sille selvityksen siitä, onko nykyinen toimivallanjako yhteisön ja jäsenvaltioiden välillä tarkoituksenmukainen ja toimiva. Valtioneuvosto antoi toimivallanjakoa Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välillä koskevan selvityksen (E 66/2002 vp) suurelle valiokunnalle 14 päivänä kesäkuuta 2002. Ulkoasiainvaliokunta (UaVL 4/2002 vp), perustuslakivaliokunta (PeVL 38/2002 vp) ja suuri valiokunta (SuVL 5/2002 vp) antoivat valtioneuvostolle asiasta lausunnot.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle selvitykset valmistelukunnan työryhmien tai pohdintaryhmien loppuraporteista (E 117/2002 vp, E 118/2002 vp, E 123/2002 vp, E 130/2002 vp, E 131/2002 vp, E 141/2002 vp, E 154/2002 vp, E 21/2003 vp). Lakivaliokunta antoi 28.1.2003 valtioneuvostolle lausunnon konventin työryhmien X (oikeus- ja sisäasiat) ja IX (yksinkertaistaminen) loppuraporteista laaditusta selvityksestä (LaVL 25/2002 vp – E 130/2002 vp).

Valtioneuvosto antoi 17 päivänä tammikuuta 2003 eduskunnalle selvityksen Suomen kannoista liittyen Euroopan unionin tulevaisuuteen ja konventin työskentelyn kuluessa esille nousseisiin kysymyksiin (E 139/2002 vp). Suuri valiokunta antoi valtioneuvostolle asiasta lausunnon 17 päivänä tammikuuta 2003 (SuVL 6/2002 vp) sekä 18 päivänä kesäkuuta 2003 (SuVL 1/2003 vp).

Valtioneuvosto antoi 29 päivänä elokuuta 2003 eduskunnalle selonteon valmistelukunnan tuloksista ja valmistautumisesta Euroopan unionin hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp). Neuvottelujen edetessä valtioneuvosto antoi eduskunnalle lisäselvityksiä Suomen kantojen täsmentämiseksi. Eduskunta vastasi valtioneuvoston selontekoon (UaVM 4/2003 vp, SuVL 2/2003 vp, PeVL 7/2003 vp, VaVL 10/2003 vp, YmVL 10/2003 vp, HaVL 3/2003 vp, SiVL 4/2003 vp, TaVL 9/2003 vp, StVL 4/2003 vp, PuVL 2/2003 vp) ja neuvottelujen kuluessa annettuihin lisäselvityksiin.

Pääministeri antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallitustenvälisestä konferenssista 18 päivänä joulukuuta 2003 (PI 3/2003 vp) ja 22 päivänä kesäkuuta 2004 (PI 3/2004 vp).

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle 25 päivänä marraskuuta 2005 Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta selonteon (VNS 6/2005 vp), jossa valtioneuvosto piti perustuslakisopimusta edelleen tarpeellisena parannuksena unionin nykyisiin perussopimuksiin verrattuna. Ulkoasiainvaliokunta antoi asiasta mietinnön 28 päivänä huhtikuuta 2006 (UaVM 2/2006 vp) eduskunnan eri valiokuntien käsiteltyä asiaa laajasti (SuVL 2/2006 vp, PeVL 9/2006 vp, YmVL 7/2006 vp, TyVL 5/2006 vp, TaVL 11/2006 vp, StVL 11/2006 vp, SiVL 7/2006 vp, PuVL 2/2006 vp, MmVL 1/2006 vp, LaVL 5/2006 vp, HaVL 7/2006 vp). Eduskunta hyväksyi 12 päivänä toukokuuta 2006 selonteon johdosta lausuman, jossa esitettiin, että hallitus antaisi eduskunnan käsiteltäväksi esityksen Euroopan unionin perustuslakisopimuksen hyväksymisestä.

Hallitus antoi eduskunnalle 2 päivänä kesäkuuta 2006 esityksen Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta (HE 67/2006 vp). Esityksessä ehdotettiin, että eduskunta hyväksyisi Roomassa lokakuussa 2004 tehdyn sopimuksen Euroopan perustuslaista ja sen voimaansaattamislain. Ulkoasiainvaliokunta antoi asiasta mietinnön 29 päivänä marraskuuta 2006 (UaVM 13/2006 vp) eduskunnan eri valiokuntien käsiteltyä asiaa laajasti (SuVL 8/2006 vp, PeVL 36/2006 vp, YmVL 26/2006 vp, TyVL 14/2006 vp, TaVL 24/2006 vp, StVL 16/2006 vp, SiVL 14/2006 vp, PuVL 7/2006 vp, MmVL 12/2006 vp, LaVL 16/2006 vp, HaVL 42/2006 vp, LiVL 16/2006 vp, TuVL 4/2006 vp, VaVL 24/2006 vp).

Eduskunta hyväksyi 5 päivänä joulukuuta 2006 Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004 Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen (EV 218/2006 vp). Samalla eduskunta hyväksyi lausumat, joissa se edellytti, että Euroopan unionin yhteisvastuulausekkeen ja turvatakuulausekkeen vaikutuksista ja toimeenpanoon vaadittavista toimenpiteistä annetaan eduskunnalle selvitys seuraavan vaalikauden alussa ja että valtioneuvosto tiedottaa vastaisuudessa Eurooppa-neuvoston virallisista ja epävirallisista kokouksista eduskunnan asianomaisille valiokunnille myös kirjallisesti. Eduskunta hyväksyi lain Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Tasavallan presidentti päätti sopimuksen ratifioimisesta ja sen voimaansaattamislain vahvistamisesta 8 päivänä joulukuuta 2006.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle 19 päivänä tammikuuta 2007 kirjelmän EU:n perustuslakisopimusta koskevista keskusteluista Saksan puheenjohtajakaudella ja Suomen kannoista käytäviin keskusteluihin (E 149/2006 vp). Suuri valiokunta hyväksyi kokouksessaan 26 päivänä tammikuuta 2007 lausuman, jossa se totesi, ettei sillä ole huomauttamista valtioneuvoston kantaan.

Valtioneuvosto tiedotti eduskunnalle jatkokirjelmin neuvottelujen edistymisestä sekä valmistautumisesta kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvostoon. Suuri valiokunta hyväksyi lausunnon, jossa se yhtyi valtioneuvoston kantaan lausunnossa ilmenevin tarkennuksin ja edellytti, että eduskunnan osallistuminen Suomen kansallisten kantojen muodostamiseen Eurooppa-neuvostossa ja tulevassa HVK:ssa toteutuu jo vakiintuneiden, hyviksi havaittujen menettelytapojen mukaisesti (SuVL 1/2007 vp).

Tasavallan presidentti asetti Suomen neuvotteluvaltuuskunnan 29 päivänä kesäkuuta 2007. Valtuuskuntaa johti maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ja varapuheenjohtajana toimi valtiosihteeri Teija Tiilikainen. Neuvotteluvaltuuskuntaan kuului kahdeksan virkamiesjäsentä sekä kaksi pysyvää asiantuntijaa.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle kirjelmän puheenjohtajan sopimusluonnoksen sisällöstä ja valtioneuvoston kannoista luonnokseen 31 päivänä elokuuta 2007 (E 55/2007 vp). Tämän jälkeen valtioneuvosto tiedotti eduskunnalle jatkokirjelmin oikeudellisten asiantuntijoiden työryhmässä käydyistä keskusteluista ja puheenjohtajan suunnitelmista Lissabonin sopimusta koskevien neuvottelujen loppuunsaattamiseksi. Perustuslakivaliokunta antoi asiasta lausunnon (PeVL 8/2007 vp). Suuri valiokunta hyväksyi asiassa lausuman, jossa se yhtyi perustuslakivaliokunnan kantaan ja katsoi, että hallituksen tulisi mahdollisuuksien mukaan vielä pitää esillä siinä esitettyjä asioita, ja totesi, että valiokunnalla ei ole huomauttamista hallituksen toimintalinjaan asiassa (SuVL 84/2007 vp). Pääministeri antoi eduskunnalle ilmoituksen hallituksenvälisen konferenssin tuloksista 23 päivänä lokakuuta 2007 (PI 1/2007 vp).

Tasavallan presidentti valtuutti 7 päivänä joulukuuta 2007 pääministeri Vanhasen ja ulkoasiainministeri Kanervan allekirjoittamaan Lissabonin sopimuksen Suomen puolesta.

Hallituksen esitys on valmisteltu valtioneuvoston kansliassa, ulkoasiainministeriössä ja oikeusministeriössä yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa.

2.1.5 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja niiden toteutuminen

Suomen yleistavoitteena oli unionin sopimusperustan selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen. Samalla tuli kuitenkin säilyttää unionin oikeudellinen perusluonne muuttumattomana. Suomen tavoitteena oli toimielinjärjestelmän kehittäminen siten, että toimielinten välinen tasapaino, jäsenvaltioiden välinen tasa-arvo ja yhteisömenetelmän laaja-alainen käyttäminen turvataan. Perussopimusten uudistamista koskeva keskeinen tavoite oli myös unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen (E 66/2002 vp).

Myös päätöksenteon tehostaminen oli keskeinen kysymys, jossa Suomi olisi ollut valmis perustuslakisopimusta pidemmälle meneviin ratkaisuihin. Tärkeinä uudistuksina pidettiin kuitenkin perustuslakisopimukseen sisältyvää äänestysjärjestelmää, joka tehostaisi unionin päätöksentekoa nykyiseen järjestelmään verrattuna, sekä määräenemmistöpäätösten alan laajentamista.

Perusoikeusulottuvuuden osalta Suomi piti erityisen tärkeänä EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Suomi piti tärkeänä myös oikeudellisen sitovuuden antamista Nizzan Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2000 poliittisena julistuksena hyväksytylle perusoikeuskirjalle.

Suomen liittymissopimukseen sisältyvät merkitykselliset määräykset koskevat erityisesti Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusasemaa, eräitä maataloutta koskevia määräyksiä, saamelaisten asemaa, Ahvenanmaan erityisasemaa sekä pohjoisten, erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvää erityisasemaa. Näiden Suomea koskevien määräysten oikeudellinen jatkuvuus tuli uudessa perussopimuksessa turvata.

Suomi katsoi, että sen keskeiset neuvottelutavoitteet toteutuivat perustuslakisopimuksessa hyväksyttävällä tavalla. Suomen lähtökohtana perustuslakisopimuksen tulevaisuutta koskeneissa neuvotteluissa on ollut jäsenvaltioiden enemmistön tavoin se, että perustuslakisopimus tulisi säilyttää jatkotyössä mahdollisimman koskemattomana.

Sopimuksen rakennetta koskevilla ratkaisuilla ei siksi tulisi vaikuttaa sopimuksen keskeiseen asiasisältöön. Suomi ei kannattanut sopimuksen sisällöllistä muuttamista, joka olisi saattanut johtaa pitkiin uusiin neuvotteluihin. Pilarirakenteen purkaminen ja yhden yhtenäisen oikeushenkilöllisyyden luominen tuli toteuttaa rakenteesta riippumatta. Erityisesti Suomi vastusti perustuslakisopimuksen institutionaalisia määräyksiä koskevien ratkaisujen avaamista.

Suomi piti perustuslakisopimuksen tulevaisuutta koskeneissa keskusteluissa tärkeänä, että uusi sopimus sisältäisi myös politiikkasektoreita koskevat perustuslakisopimuksen keskeiset uudistukset, erityisesti määräenemmistöpäätöksenteon lisäämistä koskeneet uudet määräykset. Suomi korosti myös unionin kansainvälisen toimintakyvyn kehittämiseen liittyvien uudistusten tärkeyttä. Suomi pyrki neuvotteluissa siihen, että perustuslakisopimuksesta siirrettäisiin mahdollisimman suuria kokonaisuuksia nykysopimuksiin, erityisesti perustuslakisopimuksen I osan sisällön ja oikeus- ja sisäasioita koskevien määräysten osalta.

Unionin perusoikeusulottuvuuden vahvistamiseen liittyvistä uudistuksista (liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä perusoikeuskirjan oikeudellistaminen) ei tullut luopua.

Suomi piti parempana, ettei uusia opt out/in -järjestelyitä otettaisi käyttöön. Jos kuitenkin tällaiset järjestelyt arvioitaisiin välttämättömiksi joidenkin perustuslakisopimuksen sisältämien uudistusten säilyttämiseksi, oli Suomi valmis harkitsemaan niitä.

Neuvotteluissa useat jäsenvaltiot esittivät perustuslakisopimuksen täydentämistä niin, että se vastaisi paremmin unionin uusiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutoksen hillitseminen, energia, maahanmuutto ja sosiaalinen ulottuvuus. Suomi piti esille nousseita kysymyksiä tärkeinä, mutta katsoi, ettei sopimuksen täydentäminen näillä aloilla kuitenkaan ollut välttämätöntä unionin tehokkaan toiminnan varmistamiseksi.

Suomi katsoi, että kaikista sopimusuudistuksen osista tulisi päästä yhteisymmärrykseen kerralla. Yhteisymmärrys uudesta perussopimuksesta tulisi saavuttaa ennen Euroopan parlamentin vaaleja ja uuden komission valintaa vuonna 2009. Mikäli perustuslakisopimuksen muuttaminen olisi välttämätöntä, on Suomi pitänyt parhaana sitä, että muutoksista sovittaisiin lyhyessä hallitustenvälisessä konferenssissa, jolla olisi selkeä, rajattu toimeksianto.

Lissabonin sopimuksessa Suomen tärkeinä pitämät perustuslakisopimuksen uudistukset toteutuvat lähes täysimääräisesti. Merkittävin ero perustuslakisopimuksen ja Lissabonin sopimuksen välillä on se, että uudistustyölle asetetuista sopimusrakenteen yksinkertaistamista koskeneista tavoitteista jouduttiin pitkälti luopumaan. Suomen keskeiset uudistustyötä koskeneet tavoitteet, kuten pilarirakenteen poistuminen sekä unionin päätöksentekokyvyn ja sen kansainvälisen toimintakyvyn tehostaminen, kuitenkin toteutuvat. Unionista tulee Suomen tavoitteen mukaisesti Lissabonin sopimuksen myötä yksi yhtenäinen oikeushenkilö. Vuoden 2004 HVK:ssa tehdyt institutionaaliset ratkaisut ja määräenemmistöpäätöksenteon laajentaminen säilyvät pääosin koskemattomina.

Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako selkiytyy. Myös muut Suomen tärkeinä pitämät uudistukset mukaan luettuna oikeus- ja sisäasioita koskeneet uudistukset toteutuvat lähes täysmääräisesti. Samalla unionin lainsäädäntömenettelyjä yksinkertaistetaan Suomen tavoitteiden mukaisesti.

Unionin perusoikeuskirja saa Suomen tavoitteiden mukaisesti oikeudellisesti sitovan aseman. Lissabonin sopimuksen myötä on toteutumassa myös toinen Suomen pitkäaikaisista tavoitteista: EU:n liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Vuoden 2007 HVK:ssa sovittiin joistakin uusista tiettyjä jäsenvaltioita koskevista poikkeusjärjestelyistä. Suomi olisi pitänyt parempana, ettei uusia poikkeuksia oteta käyttöön. Poikkeukset mahdollistavat kuitenkin perustuslakisopimuksen mukaisten uudistusten toteuttamisen näissä kysymyksissä muiden jäsenvaltioiden kohdalla.

Sopimukseen vuoden 2007 HVK:ssa tehdyt täydennykset eivät Suomen tavoitteiden mukaisesti vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

Yhteisymmärryksen löytäminen Lissabonin sopimuksen sisällöstä Lissabonin epävirallisessa päämiestapaamisessa lokakuussa 2007 ja sopimuksen allekirjoittaminen 13 päivänä joulukuuta Lissabonissa mahdollistaa sopimuksen voimaantulon Suomen tavoitteiden mukaisesti vuonna 2009 järjestettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin mennessä.

3.1.1 Sopimuksen rakenne, luonne ja suhde nykyisiin perussopimuksiin

Lissabonin sopimuksessa luovutaan vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa omaksutusta mallista, jossa nykyiset perussopimukset kumotaan ja korvataan yhdellä yhtenäisellä perustuslakisopimuksella. Lissabonin sopimuksessa nykyiset perussopimukset, mukaan luettuna liittymissopimukset, pysyvät voimassa ja niihin sisällytetään pääosin vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt uudistukset. Euroopan unioni perustuu jatkossa EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen, jonka uudeksi nimeksi tulee sopimus Euroopan unionin toiminnasta. Kummallekin sopimukselle annetaan sama oikeudellinen arvo.

Muutokset toteutetaan tavanomaisella sopimusten muuttamista koskevalla tekniikalla, jossa ainoastaan muutetut ja lisätyt kohdat ilmaistaan sopimustekstissä. Neuvoston sihteeristö laatii sopimuksesta sen tullessa voimaan niin sanotun konsolidoidun toisinnon samalla tavalla kuin se on menetellyt esimerkiksi Nizzan sopimuksen tullessa voimaan.

Kodifioinnista luopuminen merkitsee myös sitä, että joitakin vuoden 2004 HVK:ssa hyväksytyistä pöytäkirjoista ei ollut tarpeen sisällyttää Lissabonin sopimukseen, koska nykyisiä sopimuksia ei kumota. Kaikki nykyiset sopimukset, liittymisasiakirjat mukaan luettuina, pysyvät voimassa, ellei Lissabonin sopimuksella jotakin niiden määräystä nimenomaisesti kumota.

Rakenteeltaan Lissabonin sopimus jakautuu lyhyeen johdantoon ja seitsemään artiklaan. Sopimuksen 1 artikla sisältää EU-sopimusta koskevat muutokset ja 2 artikla EY-sopimusta koskevat muutokset. Sopimuksen 3, 6 ja 7 artikla sisältävät sopimuksen ratifiointia, voimaantuloa ja voimassaoloa koskevat määräykset. Sopimuksen 4 artikla sisältää Euratom-sopimuksen ja nykyisten perussopimusten pöytäkirjojen muutokset ja 5 artikla määräykset perussopimusten artiklojen uudelleen numeroinnista. Lissabonin sopimuksen liite sisältää vastaavuustaulukot perussopimusten uusista artiklanumeroista. Sopimuksen liite ja 13 pöytäkirjaa ovat erottamaton osa sopimusta. Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjan liitteenä on 50 konferenssin hyväksymää julistusta ja 15 konferenssin huomioon ottamaa julistusta, jotka jokin jäsenvaltio tai jotkin jäsenvaltiot ovat antaneet omissa nimissään.

Lissabonin sopimukseen sisältyvässä lyhyessä johdannossa viitataan Amsterdamin ja Nizzan sopimuksilla aloitettuun prosessiin, jonka tarkoituksena on vahvistaa unionin tehokkuutta ja demokraattista legitimiteettiä sekä parantaa sen toiminnan johdonmukaisuutta.

Lissabonin sopimuksella muutettu EU-sopimus jakautuu kuuteen osastoon: Yhteiset määräykset (I), Määräykset demokratian periaatteista (II), Määräykset toimielimistä (III), Määräykset tiiviimmästä yhteistyöstä (IV), Yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta ja erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (V) ja Loppumääräykset (VI). EU-sopimuksen I, IV (nykyinen VII), V ja VI (nykyinen VIII) osasto noudattavat nykyisen EU-sopimuksen rakennetta siihen vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyine muutoksineen. Osastot II ja III ovat uusia ja sisältävät vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa sovittuja uudistuksia.

EU-sopimuksen I osaston yhteisiin määräyksiin sisältyvät määräykset unionin perustana olevista arvoista ja päämääristä. Unionin toimivallan määräytymistä koskevat yleiset määräykset sekä toimivallan käyttöä koskevat periaatteet sisältyvät EU-sopimuksen I osastoon, ja yksityiskohtaisemmat määräykset löytyvät EUT-sopimuksesta.

EU-sopimuksen I osastoon sisällytetään myös määräys, jossa tunnustetaan oikeudet ja vapaudet, jotka sisältyvät joulukuussa 2007 uudelleen hyväksyttyyn Euroopan unionin perusoikeuskirjaan. Perusoikeuskirjalle annetaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksille. Perustuslakisopimuksesta poiketen perusoikeuskirjan määräyksiä ei kuitenkaan sisällytetä osaksi sopimustekstiä, vaan asiakirjan oikeudellistaminen toteutetaan viittaamalla toimielinten uudelleen hyväksymään perusoikeuskirjaan. Perustuslakisopimuksessa perusoikeuskirja sisältyy sopimuksen II osaan.

Uusi EU-sopimuksen II osasto sisältää määräykset yhdenvertaisuudesta, edustuksellisesta demokratiasta, osallistuvasta demokratiasta ja kansalaisaloitteesta. Uudessa EU-sopimuksen III osastossa annetaan toimielinjärjestelmästä yleiskuva, ja toimielimiä koskeva yksityiskohtaisempi sääntely sisällytetään EUT-sopimukseen. EU-sopimuksen V osaston 1 luku sisältää unionin ulkoisen toiminnan periaatteet ja tavoitteet sekä määräykset Eurooppa-neuvoston asemasta tämän toiminnan strategisten etujen ja tavoitteiden määrittäjänä. Osaston 2 luku sisältää erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Erona nykyiseen EU-sopimukseen verrattuna on muun muassa poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevien määräysten siirtäminen EU-sopimuksesta EUT-sopimukseen. Näin muutettu EU-sopimus sisältää yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten lisäksi pääosin määräyksiä, jotka perustuslakisopimuksessa sisältyvät sopimuksen I ja IV osaan.

EU-sopimuksen VI osastoon sisältyy määräykset unionin oikeushenkilöllisyydestä, unionista eroamisesta, sen jäsenyyden hakemisesta ja perussopimusten erilaisista muuttamismekanismeista.

Osa EY-sopimuksen eli uuden EUT-sopimuksen muutoksista toteutetaan koko sopimusta koskevina horisontaalisina muutoksina. Tällä vältetään kaikkien artiklojen uudelleenkirjoittaminen. EUT-sopimus jakautuu johdantoon ja seitsemään osaan. EUT-sopimuksen rakenne vastaa suurelta osin nykyisen EY-sopimuksen rakennetta, ja se sisältää pääosin perustuslakisopimuksen III osaan sisältyviä määräyksiä. EUT-sopimuksen rakennetta selvitetään tarkemmin esityksen yksityiskohtaisten perustelujen jaksossa 1.3.

Lissabonin sopimuksella liitetään vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt pöytäkirjat nykyisiin sopimuksiin (pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa, pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta, pöytäkirja euroryhmästä, pöytäkirja pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä puolustuksen alalla, pöytäkirja unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen). Kuten edellä todetaan kaikki perustuslakisopimukseen liittyneet pöytäkirjat eivät olleet kuitenkaan tarpeellisia, koska Lissabonin sopimuksella ei kumota nykyisiä sopimuksia, eikä niitä sen vuoksi kodifioida. Lissabonin sopimus ei sisällä esimerkiksi liittymissopimuksia koskevia pöytäkirjoja. Liittymissopimukset ja -asiakirjat säilyvät voimassa siinä muodossa kuin ne ovat nykyisin. Lissabonin sopimuksella muutetaan myös nykyisiin perussopimuksiin liitettyjä pöytäkirjoja. Nykyisistä pöytäkirjoista kymmenen kumotaan vanhentuneina tai siten, että niiden määräykset asianmukaisilta osin sisällytetään perussopimusten muihin määräyksiin.

EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen uudelleennumerointi toteutetaan Lissabonin sopimuksen liitteeksi otetulla uudelleennumerointia koskevalla vastaavuustaulukolla, josta ilmenevät artiklojen lopulliset numeroinnit. Tässä hallituksen esityksessä selostetaan Lissabonin sopimuksen sisältöä varsinaisessa sopimuksessa käytössä olevien artiklanumeroiden mukaisesti. Liitteessä mainitut uudet numerot näkyvät yksityiskohtaisissa perusteluissa kunkin artiklan käsittelyn alussa suluissa, ja ne tulevat näkymään myös myöhemmin julkaistavissa sopimusten konsolidoiduissa toisinnoissa.

Lissabonin sopimuksella puretaan EU-sopimuksella luotu pilarirakenne, jossa ensimmäisen pilarin muodostavat Euroopan yhteisöjen perustamissopimukset, toisen pilarin EU-sopimuksen määräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kolmannen pilarin EU-sopimuksen määräykset poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa. Rakenteensa puolesta Lissabonin sopimuksella muutettuihin perussopimuksiin ei sisälly vastaavaa jaottelua, vaikka yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset sisältyvätkin EU-sopimukseen, erilleen muuta ulkoista toimintaa ja sisäisiä politiikkoja koskevista määräyksistä. Sopimukset ovat oikeudellisesti samanarvoisia ja muodostavat yhden kokonaisuuden. Poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä rikosasioissa sekä yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sovelletaan lähtökohtaisesti myös samoja unionioikeuden yleisiä periaatteita kuin muillakin unionin toiminnan aloilla. Sisällöllisesti varsinkin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuitenkin säilyy luonteeltaan korostetun hallitustenvälisenä etenkin toimielinten toimivaltuuksien, päätöksentekomenettelyjen ja käytettävissä olevien säädöslajien osalta. Samoin kuin perustuslakisopimuksessa, unionin toiminnan yhteisöllistäminen koskisi siis käytännössä lähinnä oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa sekä poliisiyhteistyötä.

Lissabonin sopimus on perustuslakisopimuksen tavoin oikeudelliselta luonteeltaan kansainvälisoikeudellinen valtiosopimus, jonka voimaantulo on kytketty sen ratifiointiin ”korkeiden sopimuspuolten” toimesta ja kaikkien sopimuspuolten ratifioimiskirjojen tallettamiseen tallettajavaltion huostaan. Niinkään viimekätinen valta sopimuksen tarkistamiseen säilyy eräitä tarkkarajaisia poikkeuksia lukuun ottamatta jäsenvaltioilla. Niin sanotussa tavanomaisessa tarkistusmenettelyssä eli hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt sopimusmuutokset tulevat voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Myös niin sanotuissa yksinkertaistetuissa tarkistusmenettelyissä jäsenvaltioilla tai niiden kansallisilla parlamenteilla säilyy viimekätinen valta estää muutosten tekeminen sopimukseen.

Lissabonin sopimuksessa on karsittu perustuslakisopimuksen elementtejä, joiden on luonnehdittu sisältävän perustuslaillisia tai tavanomaisesti valtioihin liitettyjä piirteitä. Poistettuja elementtejä ovat muun muassa sopimuksen nimi (perustuslakisopimus), ulkoasiainministerin nimike, säädösten nimikkeet "laki" ja "puitelaki", EU:n symbolit (lippu, hymni ja tunnuslause) ja unionin oikeuden ensisijaisuuden kirjaaminen. Nykyiset säädösnimikkeet - asetukset, direktiivit ja päätökset - säilytetään. Unionin oikeuden ensisijaisuuden osalta hallitustenvälinen konferenssi hyväksyi julistuksen, jossa muistutetaan EU:n tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä.

Jäsenvaltioiden asemaa perustuslakia säätävän vallan lähteenä korostaa myös Lissabonin sopimukseen nykysopimuksia yksiselitteisemmin kirjattu niin sanottu annetun toimivallan periaate, jonka mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoissa ja niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille. Vastaavat määräykset sisältyvät perustuslakisopimukseen.

3.1.2 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Lissabonin sopimus ei vastaa rakenteensa puolesta Suomen alkuperäisiä tavoitteita. Rakenteeltaan yksi, yhtenäinen perustuslakisopimus olisi aiempia perussopimuksia selkeämpi ja johdonmukaisempi. Yksi, yhtenäinen perussopimus vastaisi Suomen omaksumaa tavoitetta unionin perussopimusten selkeyttämisestä ja yksinkertaistamisesta (VNS 3/2001 vp ja UaVM 18/2001 vp). Vuoden 2007 hallitustenväliseen konferenssiin valmistauduttaessa Suomi katsoi kuitenkin, että sopimuksen muotoon ja rakenteeseen tulee voida suhtautua joustavasti edellyttäen, että tällä edistetään sopimuksen sisällön hyväksymistä kaikissa jäsenvaltioissa (E 149/2006 vp, SuVL 1/2007 vp, s. 2).

Suomen tavoitteiden kannalta merkittävää on se, että EU-sopimukselle ja EUT-sopimukselle annetaan sama oikeudellinen arvo, joten sopimusten välille ei synny hierarkiaa. Rakenteeseen tehdyistä muutoksista huolimatta Lissabonin sopimuksessa toteutuu myös Suomen tärkeänä pitämä uudistus pilarijaon poistamisesta (SuVL 1/2007 vp, s. 3).

Perusoikeuskirjan oikeudellistamisessa Lissabonin sopimuksessa omaksuttu ratkaisu ei vastaa täysin Suomen tavoitteita. Perustuslakisopimukseen verrattuna ratkaisu merkitsee heikennystä sekä perusoikeuskirjan oikeudellisen aseman selkeyden että näkyvyyden kannalta (PeVL 8/2007 vp). Keskeistä kuitenkin on, että perusoikeuskirjan määräyksille annetaan oikeudellinen sitovuus ja sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla.

Vaikka sopimuksen rakenteen osalta Lissabonin sopimuksessa on tehty muutoksia perustuslakisopimukseen nähden ja yhdestä yhtenäisestä perussopimuksesta on luovuttu, ratkaisulla on voitu turvata Suomen keskeisimpinä pitämien sisältöuudistusten toteuttaminen.

3.2.1 Yleiset kysymykset ja keskeiset periaatteet

3.2.1.1 Unionin arvot ja tavoitteet

Unionin arvoja ja tavoitteita koskevat määräykset vastaavat pitkälti perustuslakisopimukseen sisältyviä määräyksiä. Ainoat muutokset koskevat kilpailupolitiikan asemaa unionin tavoitteissa sekä unionin jäsenyyttä koskevia sopimusmääräyksiä.

Unionin arvot ilmaistaan SEU 1 a artiklassa. Unionin perustana olevat jäsenvaltioille yhteiset arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Näitä arvoja toteutetaan yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.

Unionin arvojen mainitseminen unionin perustana korostaa unionin pyrkimystä määritellä itsensä nimenomaan arvoyhteisönä. Arvojen kunnioittamiseen on liitetty myös oikeudellisia vaikutuksia. Tämän vuoksi sopimuksessa rajoitutaan luettelemaan lyhyesti ne kaikkien hyväksymät keskeisimmät arvot, jotka ovat oikeudellisesti niin selkeitä, että niiden kunnioittaminen voidaan asettaa unioniin liittymisen edellytykseksi ja niitä vakavasti rikkoneeseen jäsenvaltioon voidaan kohdistaa seuraamuksia. Arvoilla on lisäksi liityntä unionin tavoitteisiin, sillä unionin päämääräksi määritellään omien arvojensa edistäminen.

EU-sopimukseen Lissabonin sopimuksella sisällytettävä arvojen luettelo on jossain määrin kattavampi kuin nykyinen SEU 6 artiklan 1 kohdan mukainen luettelo (vapaus, kansanvalta, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltion periaatteet). Unionin arvojen kunnioittaminen määritellään jatkossakin edellytykseksi unionin jäsenyyden hakemiselle (uusi SEU 49 artikla) ja niiden rikkominen perusteeksi sopimuksesta johtuvien, jäsenvaltiolle kuuluvien oikeuksien pidättämiselle (uusi SEU 7 artikla). Unionin jäsenyyttä koskevaa määräystä käsitellään alla jaksossa 3.2.1.9.

Unionin tavoitteet luetellaan yleisellä tasolla EU-sopimukseen sisällytettävässä uudessa SEU 2 artiklassa. Sopimuksessa määritellyt tavoitteet vastaavat pääpiirteissään perustuslakisopimuksen I-3 artiklassa määriteltyjä päämääriä, ja ne koskevat unionin toiminnan kaikkia aloja. Määräyksen mukaan unionin päämääränä on rauhan, omien arvojensa sekä kansojensa hyvinvoinnin edistäminen. Unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen sekä sisämarkkinat. Unionin tavoitteena on Euroopan kestävä kehitys, joka on määritelty kestävän kehityksen kolmen ulottuvuuden (talous-, sosiaali- ja ympäristöulottuvuus) kautta (tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen). Tavoitteena on myös tieteellisen ja teknisen kehityksen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen suojelun, tasa-arvon, sukupolvien välisen yhteisvastuun, lapsen oikeuksien suojelun, taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden sekä jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun edistäminen. Unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää, kunnioittaa kulttuuriensa ja kieltensä rikkautta ja monimuotoisuutta sekä huolehtii Euroopan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kehittämisestä. Kansainvälisissä suhteissaan unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien suojelua. Lisäksi artiklassa korostetaan kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä mainiten erityisesti YK:n peruskirjan periaatteet.

Perustuslakisopimukseen verrattuna unionin tavoitteita koskevasta määräyksestä on poistettu viittaus siihen, että kilpailu unionin sisämarkkinoilla on vapaata ja vääristymätöntä. SEUT 2 b artiklassa sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen määritellään kuitenkin jatkossakin unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvaksi. Tähän muutokseen liittyen sopimukseen on liitetty kilpailua ja sisämarkkinoita koskeva pöytäkirja, jossa sopimuspuolet katsovat, että SEU 2 artiklassa määritelty tavoite sisämarkkinoiden luomisesta käsittää järjestelmän, jolla taataan, ettei kilpailu vääristy. Sopimuspuolet sopivat, että unioni toteuttaa toimenpiteitä tämän tavoitteen toteuttamiseksi.

Unionin toimivalta on kytketty sen tavoitteiden toteuttamiseen. Unioni pyrkii SEU 2 artiklan 6 kohdan mukaisesti toteuttamaan tavoitteensa asianmukaisin keinoin sille perussopimuksissa annetun toimivallan mukaisesti. Lisäksi niin sanotun joustolausekkeen (SEUT 308 artikla) mukaisesti neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan hyväksyä aiheelliset toimenpiteet siinäkin tapauksessa, jos jokin unionin toimi osoittautuu perussopimuksissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi tarpeelliseksi niissä määritellyillä politiikan aloilla eikä perussopimuksissa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista. Unionin tavoitteilla on merkitystä myös jäsenvaltioiden toiminnassa, sillä niiden velvollisuutena on vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti tukea unionia sen täyttäessä tehtäviään ja pidättäytyä kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumisen (uusi SEU 3 a artiklan 3 kohdan kolmas alakohta).

Lissabonin sopimuksen sisältämät unionin tavoitteet vastaavat pitkälti nykyisiä EY-sopimuksen päämääriä (SEY 2 artikla) ja EU-sopimuksen tavoitteita (SEU 2 artikla). Tavoitteita on kuitenkin kehitetty vastaamaan paremmin unionin nykyisiä ja tulevaisuuden haasteita. Tavoitteissa pyritään entistä selkeämmin tuomaan esiin taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden välinen tasapaino. Myös unionin tavoitteet kansainvälisten suhteiden alalla on nostettu näkyvämmin esille ja niiden kautta on pyritty määrittelemään unionin kansainvälisen toiminnan painopisteet. Tavoitteiden ja toimivallan suhde vastaa pääpiirteissään nykyjärjestelmää.

3.2.1.2 Unionin kansalaisuus

Unionin kansalaisuutta koskevat määräykset sisältyvät uuteen SEU 8 artiklaan, jota täydentävät EUT-sopimuksen toiseen osaan ”Syrjintäkielto ja unionin kansalaisuus” sisältyvät määräykset. Lisäksi perusoikeuskirjaan sisältyy kansalaisten oikeuksia koskeva V osasto (perusoikeuskirjan 39-46 artikla). Kansalaisuutta koskevat määräykset vastaavat pääpiirteissään EY-sopimuksen kansalaisuutta koskevia määräyksiä. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen määräyksiä, mutta niiden sijoitustapa on erilainen.

Nykyisiin perussopimuksiin verrattuna unionin kansalaisuuteen liittyvä toimivalta laajenee jossain määrin, sillä neuvosto voi yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan säätää erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen toimenpiteistä, jotka koskevat passeja, henkilötodistuksia, oleskelulupia tai muita niihin rinnastettavia asiakirjoja, sekä toimenpiteistä, jotka koskevat sosiaaliturvaa tai sosiaalista suojelua. Nykyisen SEY 18 artiklan mukaan nämä kysymykset on nimenomaisesti suljettu yhteisön toimivallan ulkopuolelle.

Paitsi perussopimuksissa myös perusoikeuskirjassa kansalaisten oikeuksia on täydennetty oikeudella hyvään hallintoon (perusoikeuskirjan 41 artikla). Oikeutta ei kuitenkaan ole sidottu unionin kansalaisuuteen, vaan se kuuluu kaikille.

3.2.1.3 Unionin oikeushenkilöllisyys

EU-sopimuksen uudessa 46 a artiklassa tunnustetaan nimenomaisesti unionin oikeushenkilöllisyys. Oikeushenkilöllisyydellä eli oikeussubjektiudella tarkoitetaan yleisesti kykyä esiintyä tiettyyn oikeusjärjestykseen kuuluvien oikeuksien ja velvollisuuksien haltijana. Vaikka uusi SEU 46 a on kirjoitettu yleiseen muotoon (”Unioni on oikeushenkilö.”), määräyksen pääasiallisena tarkoituksena on osoittaa unionin olevan kansainvälisen oikeuden subjekti. Tietyn toimijan asema kansainvälisen oikeuden subjektina määräytyy periaatteessa vain kansainvälisen oikeuden perusteella, mutta kansainvälisessä oikeudessa annetaan keskeinen merkitys esimerkiksi kansainvälisen järjestön säännöille. On selvää, että Euroopan unioni täyttää tässä suhteessa kansainvälisen oikeuden oikeushenkilöllisyydelle asettamat vaatimukset.

Nykyisin Euroopan yhteisön oikeushenkilöllisyys on tunnustettu nimenomaisesti yhteisön perustamissopimuksessa ja se on vakiintunut käytännössä. Vaikka nykyinen EU-sopimus ei sisällä nimenomaisia määräyksiä unionin oikeushenkilöllisyydestä, unionin oikeushenkilöllisyyden voidaan katsoa kehittyneen käytännössä erityisesti unionin omissa nimissään tekemien kansainvälisten sopimusten kautta. Kun Euroopan yhteisön oikeushenkilöllisyyttä koskeva SEY 281 artikla kumotaan ja kun SEU 46 a artikla sisältää nimenomaisen määräyksen unionin oikeushenkilöllisyydestä, kysymys on asiallisesti Euroopan yhteisön ja EU-sopimuksella perustetun unionin yhdistämisestä yhdeksi, yhtenäiseksi oikeushenkilöksi. Euroopan atomienergiayhteisö sen sijaan säilyy itsenäisenä oikeushenkilönä.

Yhden, yhtenäisen oikeushenkilöllisyyden kautta saavutetaan merkittäviä käytännön etuja. Esimerkiksi kansainvälisissä suhteissa voidaan välttää tilanne, jossa unioni koostuu useasta muodollisesti erillisestä toimijasta, joiden kaikkien osallistuminen esimerkiksi tiettyihin kolmansien valtioiden kanssa tehtäviin sopimuksiin saattaa olla välttämätöntä. Näin yhdellä, yhtenäisellä oikeushenkilöllisyydellä on paitsi käytännön menettelyjä yksinkertaistava myös unionin ulkoisen toiminnan kuvaa yhtenäistävä vaikutus.

Oikeushenkilöllisyydellä ei sen sijaan ole vaikutusta unionin sopimus- tai muun ulkoisen toimivallan laajuuteen tai luonteeseen. Viimeksi mainittuja koskevat perussopimusten muut määräykset. Oikeushenkilöllisyys tarkoittaa, että tietyllä oikeussubjektilla voi periaatteessa olla oikeuksia ja velvollisuuksia tietyssä oikeusjärjestyksessä. Siitä ei kuitenkaan voida tehdä päätelmiä näiden oikeuksien ja velvollisuuksien laajuudesta, luonteesta tai sisällöstä.

Vaikka unionin oikeushenkilöllisyyttä koskevan SEU 46 a artiklan ensisijaisena tavoitteena onkin osoittaa unionin olevan nimenomaan kansainvälisen oikeuden subjekti, perustetaan unionille sopimuksessa oikeussubjektin asema myös jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä ja unionin oikeudessa. Tämä on selvää paitsi unionin oikeushenkilöllisyyttä koskevan määräyksen yleisen sanamuodon myös unionin oikeuskelpoisuutta koskevan SEUT 282 artiklan valossa. Sen mukaan unionilla on kaikissa jäsenvaltioissa laajin kansallisen lainsäädännön mukaan oikeushenkilöllä oleva oikeuskelpoisuus, ja se voi erityisesti hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä esiintyä kantajana ja vastaajana oikeudenkäynneissä. Tämä vastaa tarkoitukseltaan Euroopan yhteisöä nykyisin koskevaa sääntelyä, joskin määräyksen soveltamisala laajenee pilarijaon purkamisen seurauksena myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalle.

3.2.1.4 Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako

3.2.1.4.1 Yleistä

Nizzan ja Laekenin julistuksissa asetettiin yhdeksi unionin perussopimusten uudistamista koskevaksi keskeiseksi tavoitteeksi unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen. Ensisijaisesti kyseinen tavoite nähtiin osana yleisempää pyrkimystä selkeyttää ja yksinkertaistaa unionin perussopimuksia. Taustalla oli käsitys, jonka mukaan nykyisistä perussopimuksista ei riittävän selvästi ilmene, mihin toimenpiteisiin unioni voi toimivaltansa puitteissa ryhtyä ja mitkä asiat taas kuuluvat jäsenvaltioiden hoidettaviksi. Toisena osakysymyksenä toimivallanjaon tarkentamista koskevaan tavoitteeseen kuului kuitenkin myös sen arvioiminen, oliko unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako nykyisellään ylipäänsä tarkoituksenmukainen vai tulisiko sitä muuttaa asiallisesti. Kolmas tässä yhteydessä selvitettävä kysymys oli, miten toimivallanjakoa ja etenkin unionin toimivallan käyttöä koskevan toissijaisuusperiaatteen noudattamista voitaisiin valvoa.

Lissabonin sopimuksen vaikutuksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon koskevan arvioinnin lähtökohtana tulee pitää edellä kuvattua tavoitteenasettelua ja sen kolmea osatekijää. On toisin sanoen pyrittävä erottamaan toisistaan nykyjärjestelmän selkeyttämistä tarkoittavat muutokset, asialliset muutokset unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon sekä muutokset, joiden tavoitteena on edesauttaa unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon noudattamisen valvontaa. Vasta tämän tarkastelun perusteella on mahdollista arvioida, missä määrin Lissabonin sopimus merkitsee unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon muuttamista.

Vaikka perussopimuksissa ei jatkossakaan määritellä unionin toimivallan käsitettä, katsotaan sen yleensä tarkoittavan unionille perussopimuksen nojalla kuuluvaa oikeudellista valtaa toteuttaa sopimuksessa tarkoitettuja toimenpiteitä sopimuksessa yksilöityjä oikeudellisia välineitä käyttäen. Unionin toimivallasta tulee erottaa ensinnäkin unionin toimielimille sopimuksen nojalla kuuluvat toimivaltuudet. Toiseksi unionin toimivallan käsitteestä erillään tulee pitää kysymys unionin oikeuden jäsenvaltioille asettamista velvollisuuksista. Viimeksi mainituissahan ei välttämättä ole lainkaan kysymys unionin toimivallasta tai sen käytöstä vaan jäsenvaltioiden velvollisuudesta noudattaa unionin oikeutta omassa toiminnassaan.

Lissabonin sopimuksen määräysten perusteella kysymystä sopimuksen vaikutuksista unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon voidaan tarkastella kolmen eri osakysymyksen kautta: kysymyksinä unionin toimivallan alasta, sen luonteesta ja toimivallan käyttöä koskevista periaatteista. Kunkin osakysymyksen valossa on erikseen arvioitava, miltä osin sopimus merkitsee nykyjärjestelmän selkeyttämistä, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon asiallista muuttamista tai toimivallanjaon noudattamista koskevien edellytysten tarkistamista Nizzan ja Laekenin tavoitteenasettelun mukaisesti. Lissabonin sopimus vastaa näiltä osin perustuslakisopimusta.

3.2.1.4.2 Unionin toimivallan ala

Unionin toimivallan alaa koskevat määräykset vastaavat pääasiallisesti perustuslakisopimuksen määräyksiä. Suurin muutos suhteessa näihin koskee SEUT 308 artiklan soveltamista yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

Unionin toimivallan alaa arvioitaessa tärkeimmän perusperiaatteen muodostaa uuteen SEU 3 b artiklaan sisältyvä annetun toimivallan periaate. Sen mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden sille perussopimuksissa antaman toimivallan rajoissa ja niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionin toimivalta on toisin sanoen aina luonteeltaan rajattua erityistoimivaltaa, jonka jäsenvaltiot ovat perussopimusten välityksellä sille antaneet. Yleistoimivalta, mukaan lukien perustuslakia luova valta (pouvoir constituant), kuuluu yksinomaan jäsenvaltioille. Tätä korostaa annetun toimivallan periaatetta koskevaan määräykseen sisällytetty nimenomainen täsmennys, jonka mukaan toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille (uusi SEU 3 a artiklan 1 kohta). Jäsenvaltioiden toimivallan luonne yleistoimivaltana selittää myös sen, miksi perussopimukset eivät sisällä määräyksiä jäsenvaltioiden toimivallan alasta. Lissabonin sopimuksen luoma järjestelmä vastaa tältä osin unionin nykyisiä perussopimuksia. Annetun toimivallan periaatetta koskevaan määräykseen tehty täsmennys vahvistaa periaatteen asemaa.

Annetun toimivallan periaatteesta seuraa, että unioni voi toimia vain ja ainoastaan silloin, kun perussopimuksista voidaan osoittaa kaavaillun toimenpiteen valtuuttava määräys, niin sanottu oikeusperustamääräys. Kyseiset määräykset sisältyvät yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta EUT-sopimukseen sisältyviin politiikka-alakohtaisiin määräyksiin. Tähän viitataan SEUT 2 a artiklan 6 kohdassa, jonka mukaan unionin toimivallan laajuus ja sen käyttöä koskevat säännöt määritetään perussopimusten kutakin alaa koskevissa määräyksissä. Yksityiskohtaisen käsityksen saaminen unionin toimivallan laajuudesta edellyttääkin kyseisten määräysten ja erityisesti varsinaisten oikeusperustamääräysten tarkastelua. Myös tämän perussystematiikan osalta Lissabonin sopimus vastaa nykyistä järjestelmää.

Unionin toimivallan alan määrittämisen kannalta keskeinen on myös periaate, jonka mukaan unionille perussopimuksissa annettu toimivalta on luonteeltaan leimallisesti toimivaltaa unionille perussopimuksissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionin toimivallan alaa määrittävät toisin sanoen paitsi perussopimuksiin sisältyvät oikeusperustamääräykset myös unionille asetetut tavoitteet ja niiden muotoilu. Järjestelmä vastaa unionin nykyisiä perussopimuksia.

Lissabonin sopimuksen aiheuttamat muutokset unionin toimivallan alaan voidaan lähtökohtaisesti jakaa kolmeen pääluokkaan. Ensinnäkin sopimus sisältää uusina unionin toimintaan kuuluvina politiikka-aloina määräykset yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisesta suojasta, avaruusalasta, energiasta, matkailusta, urheilusta, pelastuspalvelusta, hallinnollisesta yhteistyöstä, humanitaarisesta avusta sekä yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta. Toiseksi eräillä jo nykyisten perussopimusten mukaan unionin toimivaltaan kuuluvilla aloilla sopimukseen on sisällytetty uusia nimenomaisia oikeusperustamääräyksiä, joista osa merkitsee muutosta unionin toimivallan alaan. Esimerkkinä voidaan mainita Euroopan syyttäjänviraston perustamisen mahdollistava määräys. Kolmanneksi eräitä nykyisiin perussopimuksiin sisältyviä määräyksiä muutetaan tavalla, joka vaikuttaa unionin toimivallan laajuuteen. Esimerkkinä voidaan mainita yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset. Koska eräitä edellä mainittujen määräysten soveltamisalaan kuuluvia toimenpiteitä on jo nykytilanteessa katsottu voitavan toteuttaa SEY 308 artiklan nojalla, eivät kaikki edellä luetellut muutokset kuitenkaan merkitse unionin toimivallan alan laajentamista. Yksityiskohtaisempi arvio unionin toimivallan alaa koskevista muutoksista esitetään erikseen jäljempänä jaksossa 3.2.4 yksittäisiä politiikka-aloja koskevien määräysten käsittelyn yhteydessä.

Yleisesti unionin toimivallan alaan vaikuttaa myös SEUT 308 artikla eli niin sanottu joustolauseke: jos jokin unionin toimi osoittautuu tarpeelliseksi perussopimuksissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi perussopimuksissa määritellyillä politiikan aloilla eikä niissä ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista, neuvosto voi hyväksyä aiheelliset toimenpiteet yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Määräyksen tarkoituksena on tuoda unionin toimivallan määräytymiseen tiettyä joustavuutta ja mahdollistaa sen toiminnan mukautuminen eri tilanteisiin. Unionin toimenpiteiden voidaan esimerkiksi joskus katsoa olevan tarpeellisia, vaikka perussopimus ei sisällä nimenomaista tai tulkinnallakaan johdettavaa valtuutusta niiden toteuttamiseen. Tällöin voidaan viimeisenä keinona harkita joustolausekkeen käyttöä tarpeelliseksi osoittautuneen toimen oikeusperustana. Näin ollen joustolauseke muodostaa tavallaan unionin toimivallan ”uloimman kehän”.

Joustolauseke vastaa sekä tarkoitukseltaan että perusperiaatteiltaan nykyistä SEY 308 artiklaa. Tästä poiketen joustolausekkeen käytön edellytyksenä ei kuitenkaan ole toteutettavan toimenpiteen tarpeellisuus yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta, vaan SEUT 308 artiklan mukaan riittävää on unionin toimen osoittautuminen tarpeelliseksi unionin tavoitteiden saavuttamiseksi perussopimuksissa määritellyillä politiikan aloilla. Joustolausekkeen uusi muotoilu vastaa kuitenkin EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä aikaisemmin muodostunutta tulkintaa.

Perustuslakisopimuksen I-18 artiklaan verrattuna suurin ero liittyy joustolausekkeen soveltamiseen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Perustuslakisopimuksessa lausekkeen soveltamisala laajentuisi koskemaan paitsi poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. SEUT 308 artiklaan lisättävän uuden 4 kohdan mukaan joustolauseketta ei voida käyttää perustana yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvan tavoitteen saavuttamiseksi. Jatkossa joustolauseketta voidaan kuitenkin soveltaa nykyisin unionin kolmanteen pilariin kuuluvilla aloilla (poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa). Muutos laajentaisi unionin toimivaltaa kyseisillä aloilla.

Joustolausekkeen käytölle asetetaan tiukat edellytykset. Ensinnäkään joustolauseke ei oikeuta poikkeamaan annetun toimivallan periaatteesta unionin toimivallan määräytymistä koskevana pääsääntönä, eikä lausekkeen käytöllä näin ollen voida laajentaa perussopimuksissa unionille annettua toimivaltaa. Lausekkeen nojalla toteutettavien toimien tulee olla tarpeellisia perussopimuksissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi niissä määritellyillä politiikan aloilla (SEUT 308 artiklan 1 kohta). Lisäksi joustolausekkeeseen perustuvat toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista tapauksissa, joissa tämä ei ole perussopimusten mukaan mahdollista (SEUT 308 artiklan 3 kohta). Kolmanneksi joustolausekkeen nojalla toteutettavat toimenpiteet edellyttävät paitsi yksimielisyyttä neuvostossa myös, SEY 308 artiklasta poiketen, Euroopan parlamentin hyväksyntää. Lausekkeen luonnetta poikkeusmääräyksenä korostaa myös siinä komissiolle asetettu velvollisuus tiedottaa sen perusteella tehdyistä ehdotuksista kansallisille parlamenteille toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevan menettelyn yhteydessä.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että vaikka joustolausekkeen soveltamisala laajentuu poliisiyhteistyön ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön aloille, sen soveltamisedellytykset eivät muutu nykyisestä. Määräykseen tehdyt muutokset merkitsevät lähinnä lausekkeen käyttöedellytysten täsmentämistä.

3.2.1.4.3 Unionin toimivallan luonne

Kysymyksellä unionin toimivallan luonteesta viitataan unionin toimivallan ja jäsenvaltioiden toimivallan väliseen suhteeseen. EUT-sopimuksessa unionin toimivalta on luokiteltu sen luonteen perusteella unionin yksinomaiseen toimivaltaan, unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan sekä aloihin, joilla unioni voi toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Jaottelu vastaa perustuslakisopimuksen määräyksiä. SEUT 2 a-2 c ja 2 e artiklaan sisältyy kunkin toimivaltaluokan määritelmä sekä luettelo kyseiseen toimivaltaluokkaan kuuluvista politiikka-aloista. Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittaminen sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on sijoitettu kolmen päätoimivaltaluokan ulkopuolelle, ja niitä koskevat SEU 11 artiklan ja SEUT 2 d artiklan erityismääräykset.

SEUT 2 a artiklan 1 kohdan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvilla aloilla ainoastaan unioni voi säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot voivat ryhtyä näillä aloilla lainsäädännöllisiin toimiin ainoastaan unionin valtuuttamina tai unionin antamien säädösten täytäntöön panemiseksi. Unionin toimivallan käyttöä koskevista periaatteista toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä. Unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat SEUT 2 b artiklan mukaan seuraavat alat:

– tulliliitto;

– sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen;

– euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka;

– meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen yhteisen kalastuspolitiikan yhteydessä;

sekä

– yhteinen kauppapolitiikka.

Sekä unionin yksinomaisen toimivallan määritelmä että luettelo kyseiseen luokkaan kuuluvista aloista vastaavat perustuslakisopimuksen I-12 ja I-13 artiklan määräyksiä ja pääosin yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Euroopan yhteisöllä ei oikeuskäytännön perusteella kuitenkaan nykyisin voida katsoa olevan yksinomaista toimivaltaa sisämarkkinoiden toimintaan vaikuttavien kilpailusääntöjen alalla, vaan jäsenvaltioiden velvollisuus pidättyä toteuttamasta yhteisön kilpailulainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia toimenpiteitä seuraa yksinomaan vilpittömän yhteistyön periaatteesta.

Unionilla on lisäksi yksinomainen toimivalta kansainvälisten sopimusten tekemiseen tietyissä tapauksissa, joita käsitellään jäljempänä jaksossa 3.2.4.3.4.

SEUT 2 a artiklan 2 kohdan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvilla aloilla sekä unioni että jäsenvaltiot voivat säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei käytä omaa toimivaltaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä. Jaetun toimivallan aloilla jäsenvaltion mahdollisuudet säätää lakeja tai antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä riippuvat toisin sanoen siitä, missä määrin säädöksenantovaltaa on tosiasiallisesti käytetty unionin tasolla.

Unionin toimivalta on luonteeltaan pääsääntöisesti jaettua toimivaltaa. Uuden SEUT 2 c artiklan mukaan seuraavat unionin toiminnan pääalat kuuluvat unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan:

– sisämarkkinat;

– sosiaalipolitiikka EUT-sopimuksessa määriteltyjen näkökohtien osalta;

– taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus;

– maatalous ja kalastus, meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä lukuun ottamatta;

– ympäristö;

– kuluttajansuoja;

– liikenne;

– Euroopan laajuiset verkot;

– energia;

– vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue;

– kansanterveyteen liittyvät yhteiset turvallisuuskysymykset EUT-sopimuksessa määriteltyjen näkökohtien osalta;

– tutkimus, teknologinen kehittäminen ja avaruus sekä

– kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu.

Luettelo ei kuitenkaan ole luonteeltaan tyhjentävä, vaan SEUT 2 c artiklan mukaan luonteeltaan jaettua on kaikki muukin perussopimuksissa unionille annettu toimivalta, joka ei kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan tai aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Esimerkiksi taloudellisen, teknisen ja rahoitusyhteistyön harjoittaminen kolmansien maiden kanssa kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Sen sijaan talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamista ja yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei ole perusteltua lukea jaetun toimivallan luokkaan kuuluviksi, koska SEU 11 artiklaan ja SEUT 2 d artiklaan sisältyy kyseisiä aloja koskevat, kolmesta päätoimivaltaluokasta erilliset erityismääräykset. Vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa perussopimuksiin päätettiin liittää pöytäkirja jaetun toimivallan käytöstä.

Tutkimus, teknologinen kehittäminen ja avaruus sekä kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu poikkeavat muista jaetun toimivallan aloista siten, ettei unionin toimivallan käyttäminen kyseisillä aloilla voi estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Näin ollen edellä mainittu, yleinen jaetun toimivallan käyttöä koskeva periaate, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei käytä omaa toimivaltaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä, ei sovellu näillä aloilla. Perustuslakisopimukseen verrattuna avaruutta koskevaan oikeusperustamääräykseen on lisätty tarkennus, jonka mukaan hyväksytyt toimenpiteet eivät saa johtaa jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamiseen.

EUT-sopimukseen sisältyvä jaetun toimivallan määritelmä vastaa perustuslakisopimuksen I-12 artiklan 2 kohdan määräystä sekä pääperiaatteiltaan yhteisöjen tuomioistuimen EY-sopimusta koskevaa oikeuskäytäntöä. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan myös yhteisön toimivalta on pääsäännön mukaan luonteeltaan jaettua toimivaltaa. Oikeuskäytännössä on tunnustettu niin ikään kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun erityisasema pitkälti EUT-sopimukseen sisältyvää kirjausta vastaavasti. Muutoinkin sopimukseen sisältyvä luettelo jaettuun toimivaltaan kuuluvista aloista vastaa pääosin EY-tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä.

Aloilla, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteen sovittavia tai täydentäviä toimia, sen toimivalta ei korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa näillä aloilla, eivätkä oikeudellisesti velvoittavat unionin säädökset voi kyseisillä aloilla käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Tukitoimialoja ovat uuden SEUT 2 e artiklan mukaan:

– ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen;

– teollisuus;

– kulttuuri;

– matkailu;

– yleissivistävä koulutus, ammatillinen koulutus, nuoriso ja urheilu;

– pelastuspalvelu sekä

– hallinnollinen yhteistyö.

Sekä kyseisen toimivallan määritelmä että tukitoimialojen luettelo vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä.

Matkailu, urheilu, pelastuspalvelu ja hallinnollinen yhteistyö ovat politiikka-aloina uusia. Matkailu ja pelastuspalvelu mainitaan EY-sopimuksen toimenpideluettelossa, mutta nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly näitä aloja koskevaa varsinaista oikeusperustaa. Niitä tukitoimialoja, joista on määräykset EY-sopimuksessa, koskee teollisuutta lukuun ottamatta jo nykyisin kielto yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia. Myös tältä osin toimivaltaluokittelun voidaan katsoa merkitsevän lähinnä nykyisen oikeustilan selventämistä.

Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamista sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset poikkeavat kolmea päätoimivaltaluokkaa koskevista määräyksistä. Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamista koskevissa määräyksissä ei erikseen määritellä unionin toimivallan luonnetta tai sen oikeusvaikutuksia. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista määräyksistä taas ilmenee, että unionin toiminnan tavoitteena on unionin tasolla määriteltävä yhteinen politiikka. Talous- ja työllisyyspolitiikan alalla kysymys sen sijaan on toimenpiteistä, joilla pyritään jäsenvaltioiden politiikkojen yhteensovittamiseen.

Lissabonin sopimuksen toimivaltaluokittelua koskevien määräysten voidaan kokonaisuutena katsoa antavan nykyisten perussopimusten määräyksiä paremman yleiskuvan unionin toimivallan luonteesta sen toiminnan eri aloilla. Sekä toimivaltaluokkien määrittely että niiden politiikka-alakohtainen jaottelu vastaavat pääosin perustuslakisopimuksen määräyksiä ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

3.2.1.4.4 Unionin toimivallan käyttöä koskevat periaatteet

Unionin toimivallan käyttöä koskevina periaatteina uudessa SEU 3 b artiklassa mainitaan nimenomaisesti toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate.

Toissijaisuusperiaatteen mukaan unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alue- tai paikallishallinnon tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan tämä voi toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi tapahtua paremmin unionin tasolla. Suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Lukuun ottamatta toissijaisuusperiaatteen määritelmään lisättyä viittausta suunnitellun toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen nimenomaan jäsenvaltioiden keskushallinnon tasolla tai alue- tai paikallishallinnon tasolla periaatteiden määritelmät vastaavat nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä. Lissabonin sopimuksessa periaatteiden soveltamisala laajenee koskemaan myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta sekä toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonnasta määrätään Lissabonin sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Pöytäkirja perustuu pitkälti Amsterdamin sopimuksen liitteenä olevaan toissijaisuusperiaatetta koskevaan pöytäkirjaan, jota on täydennetty sekä vuoden 2004 että vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa määräyksillä kansallisten parlamenttien tiedonsaantioikeudesta sekä näiden suorittamasta toissijaisuusperiaatteen noudattamisen ennakollisesta valvonnasta. Pöytäkirjaa käsitellään jäljempänä jaksossa 3.2.1.8.

Unionin oikeuteen kuuluu myös muita yleisiä periaatteita, joita unionin tulee toimivaltaansa käyttäessään noudattaa mutta jotka eivät toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista poiketen koske yksinomaan unionin toimivallan käyttöä. Esimerkiksi perusoikeudet, joita käsitellään jäljempänä jaksossa 3.2.2, velvoittavat unionin toimielimiä myös aina näiden toteuttaessa toimenpiteitä, jotka merkitsevät unionin toimivallan käyttöä. Muina tällaisina periaatteina voidaan mainita SEU 3 a artiklan 2 kohtaan sisällytettävä niin sanottu jäsenvaltioiden kansallisen ominaislaadun kunnioittamisen periaate sekä unionin toimintaa koskevat niin sanotut horisontaalisesti sovellettavat periaatteet.

Uuden SEU 3 a artiklan 2 kohdan mukaan unioni kunnioittaa perussopimuksia sovellettaessa jäsenvaltioiden tasa-arvoa ja niiden kansallista identiteettiä myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta. Määräyksen mukaan unioni kunnioittaa myös keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen. Vaikka määräyksen pääasiallinen merkitys onkin sen sanamuodon yleisluonteisuus huomioon ottaen poliittinen, voidaan sen sisältämällä periaatteella katsoa olevan myös oikeudellista merkitystä unionin toimivallan käytön ohjaajana. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavaa määräystä. Määräys sisältyy perustuslakisopimuksen I-5 artiklan 1 kohtaan.

Perussopimuksiin sisältyvät horisontaalisesti sovellettavat periaatteet ovat luonteeltaan päämääriä, jotka tulee ottaa huomioon kaikkien perussopimuksissa tarkoitettujen unionin politiikkojen määrittelyssä ja toteuttamisessa. Kyseisten periaatteiden kautta ei kuitenkaan luoda unionille tavoitteita, vaan niiden tehtävänä on tiettyjen rajoitusten asettaminen unionin toiminnalle. Osa sanotuista periaatteista on uusia; osa sisältyy jo nykyisin EY-sopimukseen.

Uusina horisontaalisesti sovellettavina periaatteina EUT-sopimus sisältää määräykset riittävän sosiaalisen suojelun takaamisesta, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen ja korkeatasoiseen koulutukseen liittyvien vaatimusten huomioon ottamisesta, pyrkimyksestä kaiken sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumisesta, kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemasta sekä eläinten hyvinvoinnin täysimääräisestä huomioon ottamisesta.

EY-sopimukseen jo nykyisin sisältyvät, EUT-sopimukseen jatkossakin kirjattavat periaatteet koskevat unionin toiminnan avoimuutta, henkilötietojen suojaa, sukupuolten tasa-arvoa, korkeaa työllisyystasoa, ihmisten terveyden suojelua, ympäristönsuojelua, kuluttajansuojaa sekä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen asemaa. Lisäksi EUT-sopimuksen taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, teollisuutta, kulttuuria sekä kehitysyhteistyötä koskeviin politiikka-alakohtaisiin määräyksiin sisältyy nykyistä EY-sopimusta vastaavat määräykset kyseisiä aloja koskevista, horisontaalisesti sovellettavista periaatteista. Lissabonin sopimuksessa horisontaalisten, nykyisin EY-sopimukseen sisältyvien periaatteiden soveltamisala kuitenkin laajenee kattamaan myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä poliisiyhteistyön ja rikosasioissa toteutettavan oikeudellisen yhteistyön. Poikkeuksen tähän joltain osin muodostaa henkilötietojen suoja, johon liittyviä määräyksiä selvitetään alla jaksossa 3.2.1.7.

Lissabonin sopimuksen määräykset unionin toimivallan käyttöä koskevista periaatteista vastaavat pääosin EY-sopimuksen nykyisiä määräyksiä. Jäsenvaltioiden kansallisen ominaislaadun kunnioittamisen periaate ja osa horisontaalisesti sovellettavista periaatteista ovat uusia verrattuna nykysopimuksiin, mutta vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä. Nykyistä EY-sopimusta vastaavien periaatteiden osalta merkittävin muutos koskee kyseisten periaatteiden soveltamisalan laajentumista koskemaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä.

3.2.1.5 Unionin oikeuden ensisijaisuus ja vilpittömän yhteistyön periaate

Lissabonin sopimuksella vahvistetaan unionin oikeusjärjestyksen keskeisimmät periaatteet, jotka nykyisin perustuvat osittain EY-sopimukseen, osittain EY-tuomioistuimen sopimusta tulkitsevaan oikeuskäytäntöön. SEU 3 a artiklan 3 kohtaan sisällytettävä vilpittömän yhteistyön periaate pohjautuu oikeuskäytännössä kehittyneeseen lojaliteettiperiaatteeseen. Unionin oikeuden keskeisistä periaatteista annetun toimivallan periaatetta käsitellään erikseen jaksossa 3.2.1.4.2, unionin toimivallan käyttöä koskevia periaatteita jaksossa 3.2.1.4.4 ja perusoikeuksia jaksossa 3.2.2.

Koska vilpittömän yhteistyön periaate ja unionin oikeuden ensisijaisuus liittyvät toisiinsa, niitä on syytä käsitellä yhdessä. Periaatteet määrittävät unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita ja kuvaavat unionin oikeusjärjestyksen keskeisimpiä piirteitä.

Perustuslakisopimuksesta poiketen Lissabonin sopimuksella perussopimuksiin ei sisällytetä nimenomaista määräystä siitä, että perussopimukset ja unionin toimielinten niille annetun toimivallan perusteella antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden. Perustuslakisopimukseen sisältyvä määräys unionin oikeuden ensisijaisuudesta vastaa sisällöllisesti yhteisön oikeuden etusijaperiaatetta, joka on yksi yhteisön oikeusjärjestyksen keskeisimmistä periaatteista. Vuoden 2007 HVK:ssa päätettiin, ettei perussopimuksiin sisällytetä nimenomaista määräystä etusijaperiaatteesta. HVK hyväksyi kuitenkin julistuksen nro 17, jossa muistutetaan unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä. Lisäksi HVK päätti liittää konferenssin päätösasiakirjaan asiaa koskevan neuvoston oikeudellisen yksikön lausunnon. Julistusta nro 17 ja oikeudellisen yksikön lausuntoa selvitetään tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

EY-tuomioistuin vahvisti etusijaperiaatteen jo 1960-luvun alussa, mutta sen oikeudellinen sisältö on tarkentunut myöhemmässä oikeuskäytännössä. Periaatteella tarkoitetaan sitä, että unionioikeuden normin ja kansallisen oikeuden normin välisessä ristiriitatilanteessa lainsoveltajalla on velvollisuus turvata unionioikeuden tehokkuus ja tarvittaessa jättää viran puolesta soveltamatta kansallisen oikeuden normia, sen säädöshierarkisesta tasosta riippumatta. Unionioikeuden tehokkuuden turvaamisessa etusijan antaminen unionin oikeudelle on kuitenkin vasta viimekätinen keino, johon nähden ensisijaisena tulee nähdä kansallisten normien tulkinnallinen harmonisointi unionin oikeuden kanssa (PeVL 7/2003 vp). Nykysopimuksiin ei sisälly nimenomaista määräystä unionin oikeuden etusijasta, eikä vuoden 2007 HVK:ssa tehdyillä ratkaisuilla ole tarkoitus vaikuttaa nykytilaan muutoin kuin, että periaatteen soveltamisala laajenee pilarirakenteen poistuessa koskemaan poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Vaikka yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sijoitetaan Lissabonin sopimuksessa perustuslakisopimuksesta poiketen erilleen muista unionin politiikoista EU-sopimukseen, sisältää Lissabonin sopimus selkeät määräykset siitä, että EU-sopimus ja EUT-sopimus muodostavat oikeudellisesti yhden kokonaisuuden, jonka osilla on yhtäläinen oikeudellinen arvo. Etusijaperiaatteella on kuitenkin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla muista politiikanaloista eriävä merkitys muun muassa siksi, ettei alalla hyväksytä varsinaista lainsäädäntöä ja unionin tuomioistuimen toimivalta on rajattua.

Uuden SEU 3 a artiklan 3 kohta sisältää määräykset vilpittömän yhteistyön periaatteesta, joka nykyisin perustuu SEY 10 artiklaan, ja laajempaan, EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuun niin sanottuun lojaliteettiperiaatteeseen. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-5 artiklan 2 kohtaa. Periaate on välttämätön edellytys unionin oikeuden ensisijaisuuden toteutumiselle. EY-tuomioistuin on tukeutunut siihen muun ohella määritellessään jäsenvaltioiden viranomaisille etusijaperiaatteesta seuraavia velvollisuuksia.

Vilpittömän yhteistyön periaate merkitsee paitsi unionin ja jäsenvaltioiden keskinäistä velvoitetta avustaa toisiaan positiivisin toimin perussopimuksista johtuvia tehtäviä täyttäessään myös jäsenvaltioiden velvoitetta pidättäytyä toimenpiteistä, joiden seurauksena sopimuksen tavoitteiden toteutuminen voisi vaarantua. Nykyiseen SEY 10 artiklaan verrattuna SEU 3 a artiklan 3 kohta korostaa unionin ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja keskinäistä kunnioittamista koskevien velvoitteiden molemminpuolisuutta. Vaikka periaate sisältyy unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevaan määräykseen, laajempi oikeuskäytäntöön perustuva lojaliteettiperiaate koskee myös unionin toimielinten, elinten ja laitosten välistä yhteistyötä uuden SEU 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Määräykset vilpittömän yhteistyön periaatteesta merkitsevät EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön kirjaamista perussopimuksen tekstiin. Asiallista muutosta nykytilaan merkitsee lähinnä vilpittömän yhteistyön periaatteen soveltamisalan laajeneminen koskemaan nimenomaisesti myös poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa. EY-tuomioistuin on tosin jo olemassa olevassa oikeuskäytännössään katsonut, että lojaliteettiperiaate velvoittaa myös rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalla. Lojaliteettiperiaate edellyttää tuomioistuimen mukaan erityisesti, että jäsenvaltiot toteuttavat kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia niille Euroopan unionin oikeudesta johtuvien velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi (asia C-105/03, Maria Pupino, tuomio 16.6.2005, kohta 42).

3.2.1.6 Demokratian toteutuminen unionissa

EU-sopimukseen sisällytetään Lissabonin sopimuksella uusi II osasto, joka sisältää määräykset demokratian periaatteista. Määräysten tarkoituksena on korostaa unionin kansanvaltaisia perusteita ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Myös perustuslakisopimuksen sisältämä I osan VI osasto kokoaa yhteen demokratian toteuttamista unionissa koskevat säännöt ja periaatteet. EU-sopimukseen Lissabonin sopimuksella sisällytettävä demokratian periaatteita koskeva osasto on kuitenkin yhtäältä perustuslakisopimuksen vastaavaa osastoa suppeampi, mutta sisältää toisaalta lisäksi kansallisten parlamenttien asemaa koskevan SEU 8 c artiklan. Perustuslakisopimukseen verrattuna demokratiaa koskevasta osastosta puuttuvat määräykset työmarkkinaosapuolista ja itsenäisestä sosiaalisesta vuoropuhelusta (I-48 artikla), Euroopan oikeusasiamiehestä (I-49 artikla), unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuudesta (I-50 artikla), henkilötietojen suojasta (I-51 artikla) sekä kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta (I-52 artikla), jotka sijaitsevat muualla EUT-sopimuksessa. Näistä työmarkkinaosapuolia koskeva määräys päätettiin sijoittaa EUT-sopimuksen sosiaalipolitiikkaa koskevaan IX osastoon. Kaikki Euroopan oikeusasiamiestä koskevat määräykset sijoitetaan SEUT 195 artiklaan. Muut osastoon sisältyvät määräykset sijoitetaan EUT-sopimuksen yleisesti sovellettavat määräykset sisältävään II osastoon.

Uuden SEU 8 artiklan mukaan unioni noudattaa kaikessa toiminnassaan demokraattisen yhdenvertaisuuden periaatetta, joka velvoittaa unionin toimielimet, elimet ja laitokset kohtelemaan kansalaisia yhdenvertaisesti. Periaatteella on merkitystä sekä välittömästi kansalaisten yhdenvertaisuutta unionin toiminnassa koskevana periaatteena että välillisesti unionin päätöksentekorakenteiden tasolla. Ilmauksena kyseisen periaatteen toteutumisesta unionin päätöksenteossa voidaan nähdä jäsenvaltioiden väkiluvulle annettu merkitys ja sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa että neuvoston päätöksentekoa koskevat säännöt. Artikla vastaa muutoin perustuslakisopimuksen I-45 artiklaa, mutta sen loppuun lisättiin vuoden 2007 HVK:ssa unionin kansalaisen määritelmä. Tätä pidettiin EU-kansalaisuuden näkyvyyden kannalta tärkeänä siksi, että muut unionin kansalaisuutta koskevat määräykset sisältyvät EUT-sopimukseen.

Toinen demokratian toteuttamiseen unionissa liittyvä periaate koskee edustuksellista demokratiaa. Uuden SEU 8 a artiklan mukaan periaate toteutuu unionissa kahdella tasolla. Euroopan parlamentti edustaa kansalaisia suoraan unionin tasolla. Toisaalta jäsenvaltioita edustaa Eurooppa-neuvostossa valtion- tai hallituksen päämies sekä neuvostossa hallitus, jotka ovat vastuussa joko jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille tai kansalaisille. Artiklassa tunnustetaan lisäksi Euroopan tason puolueiden asema osana edustuksellisen demokratian toteutumista unionissa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-46 artiklaa.

Kolmas demokratian toteuttamista unionissa koskeva periaate on osallistuvan demokratian periaate (SEU 8 b artikla). Sen mukaan unionin toimielimet antavat kansalaisille ja etujärjestöille mahdollisuuden esittää ja vaihtaa julkisesti mielipiteitä kaikilla unionin toiminta-aloilla asianmukaisten kanavien kautta. Erityisesti komissiota koskee uusi velvoite kuulla asianomaisia osapuolia laajamittaisesti, jotta unionin toimien johdonmukaisuus ja avoimuus voidaan varmistaa. Keskeinen Lissabonin sopimukseen sisältyvä osallistuvan demokratian toteuttamiseen tähtäävä uudistus on erityisen kansalaisaloitteen mahdollistaminen. Sopimuksen mukaan miljoona EU-kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita voi kehottaa komissiota tekemään ehdotuksen perussopimusten soveltamiseksi (SEU 8 b artiklan 4 kohta). Kansalaisaloitteesta säädetään tarkemmin Lissabonin sopimuksen tultua voimaan. Komissiolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tehdä aloitteen tarkoittamaa ehdotusta.

Nykysopimuksiin verrattuna merkittävimmät demokratian periaatteita koskevaan osastoon sisältyvät muutokset ovat demokratian toteuttamiseen liittyvien yleisten periaatteiden kirjaaminen perussopimuksen tekstiin, määräykset kansalaisaloitteesta sekä komission laajasta kuulemisvelvoitteesta. Sopimuksessa korostetaan myös yleisemmin hyvän hallinnon periaatteiden keskeistä merkitystä osana demokratian toteutumista. Oikeus hyvään hallintoon kuuluu perusoikeutena jokaiselle (perusoikeuskirjan 41 artikla). Jokaisella unionin kansalaisella sekä jokaisella luonnollisella henkilöllä ja oikeushenkilöllä, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa, on oikeus tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle (SEUT 195 artikla), jonka tehtävänä on valvoa hyvän hallinnon periaatteiden noudattamista unionin toiminnassa. Sopimus sisältää myös uuden oikeusperustan, jonka nojalla voidaan antaa säännökset avoimesta, tehokkaasta ja riippumattomasta eurooppalaisesta hallinnosta (SEUT 254 a artikla).

3.2.1.7 Unionin toiminnan avoimuus ja henkilötietojen suoja

Demokratian toteuttamisen kannalta keskeinen merkitys on myös unionin toimielinten, elinten ja laitosten päätöksenteon avoimuudella. Lissabonin sopimus sisältää perustuslakisopimuksen tavoin useita unionin toiminnan avoimuutta koskevia uudistuksia. Yleisenä periaatteena on, että päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja lähellä kansalaisia (SEU 8 a artikla). Unionin toimielimet, elimet ja laitokset noudattavat toiminnassaan mahdollisimman suurta avoimuutta edistääkseen hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan osallistumisen toimintaansa (SEUT 16 a artikla). Päätöksenteon avoimuutta turvataan myös sillä, että Euroopan parlamentin istunnot ovat julkisia aina ja neuvoston istunnot silloin, kun neuvosto käsittelee esityksiä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi ja äänestää niistä.

Avoimuuden ytimenä on kansalaisten oikeus tutustua unionin toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjoihin. Tämä oikeus kuuluu perusoikeutena paitsi kaikille unionin kansalaisille myös kaikille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille, joiden asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa (perusoikeuskirjan 42 artikla). Asiakirjajulkisuutta koskevista yleisistä periaatteista sekä rajoituksista siihen säädetään asetuksella (SEUT 16 a artikla). SEUT 16 a artikla vastaa sisällöllisesti perustuslakisopimuksen vastaavia määräyksiä.

Unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuutta koskevista uudistuksista keskeisimpinä voidaan pitää lainsäädäntötyön avoimuuden lisääntymistä neuvoston istuntojen lisääntyvän julkisuuden myötä sekä asiakirjajulkisuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisalan ulottamista suoraan perussopimuksen nojalla kaikkiin unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin.

Perustuslakisopimuksesta poiketen unionin toiminnan avoimuutta ei määräyksen sijainnista johtuen nosteta yhtä selkeästi muiden demokratian toteuttamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden rinnalle. Vuoden 2007 HVK:lle annetussa toimeksiannossa määräys esitettiin sijoitettavaksi kansalaisuutta ja syrjinnän kieltoa koskevaan osaan. Suomi piti sijaintia epäonnistuneena muun muassa siksi, että unionin toiminnan avoimuus on muillekin kuin unionin kansalaisille kuuluva oikeus ja koskee unionin kaikkia politiikkoja. Avoimuutta koskevan määräyksen sijainnista neuvoteltiinkin HVK:ssa pitkään. Lopulta määräys päätettiin sijoittaa Suomen aloitteesta yleiset määräykset sisältävään EUT-sopimuksen osaan. Sijainti korostaa periaatteen laajaa sovellettavuutta unionin kaikilla politiikka-aloilla.

Myös oikeus henkilötietojen suojaan on jokaiselle kuuluva perusoikeus (SEUT 16 b artikla ja perusoikeuskirjan 8 artikla). Perustuslakisopimuksessa henkilötietojen suojaa koskevien määräysten soveltamisala kattaa yhtäläisesti kaikki unionin toiminnan alat, mukaan lukien yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa. Lissabonin sopimuksessa päädyttiin tältä osin erilaiseen ratkaisuun. SEUT 16 b artikla sisältää henkilötietojen suojaa koskevan yleisen periaatteen ja oikeusperustamääräyksen. HVK:lle annetussa toimeksiannossa määrättiin kuitenkin ensinnäkin, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaan osastoon sijoitetaan erityinen oikeusperusta (uusi SEU 25 a artikla) tällä alalla tarvittavien sääntöjen hyväksymistä varten. Lisäksi toimeksiannossa määrättiin, että HVK hyväksyy erillisen julistuksen henkilötietojen suojasta poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön aloilla. Julistuksessa nro 21 konferenssi tunnustaa, että erityisten sääntöjen hyväksyminen näillä aloilla saattaa osoittautua tarpeelliseksi niiden erityisluonteen vuoksi. Lisäksi vuoden 2007 HVK:ssa sovittiin julistuksesta nro 20, jossa korostetaan, että SEUT 16 b artiklan nojalla hyväksyttävissä säännöissä tulee ottaa asianmukaisesti huomioon kansalliseen turvallisuuteen liittyvät näkökohdat.

3.2.1.8 Kansallisten parlamenttien asema

Kansallisten parlamenttien asemaa on kehitetty Lissabonin sopimuksessa vahvistamalla niiden mahdollisuuksia vaikuttaa unionin päätöksentekoon sekä jäsenmaansa hallituksen kautta että eräillä suorilla vaikuttamistavoilla. Tärkeimpiä uudistuksia ovat kansallisten parlamenttien oikeus saada eräitä keskeisiä asiakirjoja ja lainsäädäntöaloitteita suoraan unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Kansalliset parlamentit voivat myös osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta eräisiin arviointijärjestelmiin sekä Euroopan poliisiviraston Europolin poliittiseen valvontaan ja usean EU:n jäsenvaltion alueelle ulottuvia tutkinta- ja syytetoimia koordinoivan Eurojustin toiminnan arviointiin. Lisäksi yksikin kansallinen parlamentti voi suoraan perussopimusten nojalla eräissä tapauksissa estää Eurooppa-neuvoston päätöksen, jolla perussopimuksia muutettaisiin yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä. Myös kansallisten parlamenttien välisen yhteistyön muotoja vahvistetaan jossain määrin. Niin sanotun konventtimenetelmän virallistamisen yhteydessä vahvistetaan myös kansallisten parlamenttien edustajien osallistuminen sopimusmuutoksia tulevaisuudessa valmisteleviin valmistelukuntiin.

Lissabonin sopimuksessa on perustuslakisopimuksen tavoin kaksi toisiaan täydentävää pöytäkirjaa, joiden tarkoituksena on parantaa kansallisten parlamenttien asemaa unionissa. Pöytäkirjaa kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa (parlamenttipöytäkirja) ja pöytäkirjaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta (toissijaisuuspöytäkirja) vastaavat pöytäkirjat sisältyvät jo unionin nykyisiin perussopimuksiin, mutta niiden sisältöä muutetaan Lissabonin sopimuksella merkittävästi. Ensinnäkin pöytäkirjoissa unionin toimielimet velvoitetaan toimittamaan säädösehdotuksensa ja eräitä muita keskeisiä asiakirjoja suoraan kansallisille parlamenteille. Toiseksi jokainen kansallinen parlamentti saa oikeuden esittää perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi unionin säädökseksi ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Vuoden 2007 HVK:ssa kyseisiin pöytäkirjoihin sisältyviä määräyksiä kansallisten parlamenttien asemasta vahvistettiin jonkin verran perustuslakisopimukseen verrattuna. Kansallisille parlamenteille annettua aikaa tarkastella lainsäädäntöehdotuksia pidennettiin kuudesta kahdeksaan viikkoon. Lisäksi toissijaisuusperiaatteen valvontamekanismia vahvistetaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien säädösten osalta jäljempänä selostetulla tavalla.

Vuoden 2007 HVK:lle annetussa toimeksiannossa määrättiin, että demokratian periaatteita koskevaan II osastoon sisällytetään myös uusi yleisluonteinen artikla kansallisten parlamenttien asemasta. SEU 8 c artiklassa luetellaan yleisellä tasolla kansallisille parlamenteille perussopimuksissa ja kansallisia parlamentteja sekä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita koskevissa pöytäkirjoissa määritellyt tehtävät.

Lissabonin sopimuksen mukaan komissio toimittaa suoraan kansallisille parlamenteille komission vihreät ja valkoiset kirjat sekä tiedonannot, komission vuotuisen lainsäädäntöohjelman, muut lainsäädännön suunnittelua tai poliittista strategiaa koskevat asiakirjat sekä vuotuisen selvityksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Komissio toimittaa parlamenteille myös siltä lähtöisin olevat esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi sekä muutetut esityksensä samanaikaisesti kuin se lähettää ne Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Euroopan parlamentti toimittaa siltä lähtöisin olevat esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi ja muutetut esityksensä suoraan kansallisille parlamenteille. Neuvosto puolestaan toimittaa jäsenvaltioiden ryhmältä, unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta lähtöisin olevat esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi sekä niiden muutokset kansallisille parlamenteille. Myös Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmat ja neuvoston kannat toimitetaan kansallisille parlamenteille heti niiden tultua hyväksytyiksi. Lisäksi kansallisille parlamenteille toimitetaan suoraan neuvoston istuntojen esityslistat ja käsittelyn tulokset, SEU 48 artiklassa tarkoitetut ehdotukset sopimuksen muuttamiseksi tavallisessa tarkistusmenettelyssä, SEU 48 artiklassa tarkoitetut Eurooppa-neuvoston aloitteet perussopimusten muuttamisesta yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä sekä tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomukset. Näistä ainoastaan komission vihreät ja valkoiset kirjat sekä tiedonannot toimitetaan nykyisen parlamenttipöytäkirjan mukaisesti suoraan kansallisille parlamenteille. Näin kansallisille parlamenteille suoraan toimitettavien asiakirjojen määrä kasvaa Lissabonin sopimuksen myötä moninkertaiseksi.

Toissijaisuusperiaatteen valvonta kohdistuu Lissabonin sopimuksen mukaan edellä mainituista asiakirjoista ainoastaan esityksiin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi sekä kyseisten esitysten muutoksiin. Kansalliset parlamentit voivat kahdeksan viikon kuluessa esityksen toimittamisesta esittää unionin toimielimille perusteltuja lausuntoja niistä syistä, joiden perusteella ne katsovat, että esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Jokaisella kansallisella parlamentilla on kaksi ääntä, jotka jakautuvat jäsenvaltion kansallisen parlamenttijärjestelmän perusteella. Kaksikamarisessa parlamenttijärjestelmässä kummallakin kamarilla on yksi ääni. Jos pääsäännön mukaan vähintään kolmasosa jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien ja kansallisten parlamenttien kamarien kokonaisäänimäärästä tukee näkemystä, jonka mukaan komission ehdotuksessa ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta, ehdotuksen tekijän tulee tarkastella ehdotustaan uudelleen. Kun on kyse vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta koskevasta SEUT 61 i artiklan tarkoittamasta esityksestä, ehdotuksen uudelleen tarkastelun edellytyksenä on neljäsosa äänistä.

Euroopan parlamentin, neuvoston sekä esityksen tekijän velvollisuutena on ottaa huomioon kansallisten parlamenttien tai kansallisen parlamentin kamarin antamat perustellut lausunnot. Esityksen tekijä voi päättää joko pitää voimassa esityksensä, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Kansallisilla parlamenteilla ei toisin sanoen ole ehdotonta oikeutta vaatia esityksen tekijää muuttamaan esitystään. Vuoden 2007 HVK:ssa kansallisten parlamenttien asemaa vahvistettiin perustuslakisopimukseen verrattuna tilanteessa, jossa vähintään yksinkertainen enemmistö kansallisista parlamenteista katsoo, ettei ehdotus ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Komissio voi päättää pitää ehdotuksensa ennallaan, mutta tällöin sen on esitettävä perusteltu lausunto ehdotuksen toissijaisuusperiaatteen mukaisuudesta. Tällöin käynnistyy myös erityinen menettely, jossa Euroopan parlamentti ja neuvosto tarkastelevat ehdotuksen yhteensopivuutta toissijaisuusperiaatteen kanssa. Mikäli neuvosto katsoo jäsentensä 55 prosentin enemmistöllä tai Euroopan parlamentti annettujen äänten enemmistöllä, että ehdotus ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen, sen käsittely päättyy.

Kansallisten parlamenttien harjoittama toissijaisuusperiaatteen ennakollinen valvonta on uusi menettely unionin toiminnassa. Parlamentit saavat sen myötä mahdollisuuden vaikuttaa suoraan unionitason päätöksentekoon. Nykyisin toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista koskevassa pöytäkirjassa määrätään lähinnä vain periaatteista, joita unionin toimielinten tulee noudattaa toissijaisuusperiaatetta soveltaessaan. Samalla menettely lisää kansallisten parlamenttien EU-asioita koskevaa työmäärää, vaikka vasta käytäntö osoittaa, kuinka paljon samanaikaisesti toteutettava päätöksenteko- ja säädösjärjestelmän uudistaminen vaikuttaa kansallisille parlamenteille toimitettavien lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien säädösten määrään ja yksityiskohtaisuuteen.

Kansallisten parlamenttien oikeus toimittaa toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä koskevia lausuntoja unionin toimielimille seuraa suoraan Lissabonin sopimuksesta, mutta jokainen jäsenvaltio voi sisäisesti päättää menettelyistä, joita se soveltaa toissijaisuusperiaatteen valvonnassa. Toissijaisuuspöytäkirjan mukaan ainoastaan kansallinen parlamentti tai kansallisen parlamentin kamari voi toimittaa unionin toimielimille lausuntoja, joissa se arvioi, ettei esitys ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Oikeus ei siten koske esimerkiksi alueellisia parlamentteja. Sen sijaan kansallisen parlamentin tai kansallisen parlamentin kamarin olisi tarvittaessa itse järjestettävä lainsäädäntövaltaa käyttävien alueellisten parlamenttien kuuleminen. Kuulemisen järjestämisen tarpeellisuuden arviointi ja mahdollisen kuulemisen muodot jäävät jokaisessa jäsenvaltiossa päätettäviksi.

Ennakollisen ja luonteeltaan poliittisen valvonnan rinnalla säilyy kuitenkin myös toissijaisuusperiaatteen jälkikäteinen, EU:n tuomioistuimen harjoittama oikeudellinen valvonta. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus saattaa vireille kansallisen parlamenttinsa tai sen kamarin puolesta kanne, joka koskee toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän säädöksen käsittelyssä. Toissijaisuuspöytäkirjan 8 artiklan mukaan tuomioistuimella on toimivalta ratkaista nämä kanteet. Artiklan tarkoituksena on korostaa kansallisille parlamenteille annetun valvontatehtävän jatkumista vielä säädöksen antamisen jälkeenkin. Määräyksellä ei kuitenkaan perusteta jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille tai kansallisten parlamenttien kamareille suoraa kanneoikeutta, vaan kanteen vireille panijana on näissäkin tapauksissa aina jäsenvaltio. Viittaus kansalliseen oikeusjärjestykseen merkitsee sitä, että kanteen nostamista koskevat menettelyt voidaan kussakin jäsenvaltiossa sovittaa kyseisen jäsenvaltion kansallisen oikeusjärjestyksen mukaiseen valtioelinten suhteita koskevaan järjestelmään. Alueiden komitealle määräys sen sijaan perustaa suoran kanneoikeuden silloin, kun kyse on sellaisesta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävästä säädöksestä, jonka hyväksyminen edellyttää sen kuulemista.

SEUT 61 c artiklan mukaan jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit voivat osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta arviointijärjestelmiin, jotka voivat koskea unionin yhteisen politiikan toteuttamista jäsenvaltioissa. Lisäksi kansalliset parlamentit osallistuvat Europolin poliittiseen valvontaan sekä Eurojustin toiminnan arviointiin. Kansallisille parlamenteille annetaan myös tietoja neuvoston yhteyteen perustettavan operatiivista yhteistyötä ja kansallisten viranomaisten toiminnan yhteensovittamista edistävän pysyvän komitean työstä. Kansallisten parlamenttien osallistumisoikeudet vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen valvonnassa ja arvioinnissa saisivat tarkemman sisältönsä Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen annettavien säädösten kautta. Mahdollisia osallistumisen muotoja voisivat olla esimerkiksi säännönmukaisten raporttien toimittaminen kansallisille parlamenteille ja niihin liittyvä parlamenttien lausunnonanto-oikeus sekä ajoittaisten parlamenttikokousten järjestäminen.

Lissabonin sopimuksella annetaan kansallisille parlamenteille erityisasema uudessa SEU 48 artiklassa tarkoitetussa sopimuksen yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä. Jokainen kansallinen parlamentti saa käytännössä veto-oikeuden estää määräenemmistöpäätöksentekoon tai tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen siirtymistä jollakin alalla koskevan päätöksen tekeminen. Yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä tarkastellaan erikseen luvussa 3.2.6.

Parlamenttipöytäkirjan mukaan Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit sopivat yhdessä parlamenttien välisen tehokkaan ja säännöllisen yhteistyön järjestämisestä ja edistämisestä Euroopan unionissa. Unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssi (COSAC) voi saattaa aiheellisina pitämänsä näkemykset Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission tietoon. Konferenssi edistää muun muassa kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välistä tietojen ja parhaiden toimintatapojen vaihtoa myös niiden erikoisvaliokuntien välillä. Konferenssi voi myös järjestää parlamenttien välisiä kokouksia tietyistä aiheista, etenkin keskustellakseen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan luettuna. Konferenssin näkemykset eivät sido kansallisia parlamentteja eivätkä määrää ennalta niiden kantaa. Pöytäkirjan määräykset tunnustavat nykyisessä perussopimuksessa olevan COSAC-konferenssin aseman ja luovat jossain määrin uudistetun viitekehyksen parlamenttien väliselle yhteistyölle.

3.2.1.9 Unionin jäsenyys

Unionin jäsenyyttä koskevat EU-sopimuksen artiklat sisältävät määräykset unioniin liittymisestä, jäsenyysoikeuksien pidättämisestä sekä unionista eroamisesta.

Unionin jäsenyyttä voivat hakea kaikki Euroopan valtiot, jotka kunnioittavat unionin arvoja ja sitoutuvat edistämään niitä yhdessä. Unioniin liittymistä koskeva määräys vastaa tältä osin nykysopimuksen vastaavaa määräystä. Nykysopimukseen verrattuna liittymistä koskevaan määräykseen on lisätty perustuslakisopimuksen mukainen velvoite ilmoittaa jäsenhakemuksesta Euroopan parlamentille ja kansallisille parlamenteille. Nykysopimukseen ja perustuslakisopimukseen verrattuna liittymistä koskevan määräyksen loppuun lisättiin vuoden 2007 HVK:ssa viittaus siihen, että Eurooppa-neuvoston hyväksymät unioniin liittymistä koskevat vaatimukset otetaan huomioon.

Unionista eroamista koskeva määräys on unionin jäsenvaltioiden kannalta yksi periaatteellisesti merkittävimmistä uudistuksista. Yleisesti kuitenkin on katsottu, että eroaminen on mahdollista jo Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen nojalla (SopS 32–33/1980). Unionista eroamista koskevan määräyksen sisällyttäminen EU-sopimukseen onkin osoitus pyrkimyksestä korostaa unionin perusluonnetta jäsenvaltioidensa vapaaehtoisuuteen perustuvana yhteisönä. Samalla tarkoitus on poistaa kaikki tulkintaerimielisyydet siitä, voidaanko ja millä edellytyksillä unionista erota. Vastaava määräys sisältyy myös perustuslakisopimukseen.

Jos jäsenvaltio päättäisi erota, unioni aloittaisi neuvottelut ja tekisi sopimuksen kyseisen jäsenvaltion kanssa eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä. Sopimus laadittaisiin Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja ottaen huomioon kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin sääntelevät puitteet. Sopimus neuvoteltaisiin unionin ulkosopimusten tekemisessä sovellettavien yleisten menettelyiden mukaisesti, ja sen tekisi unionin puolesta neuvosto määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Eroava jäsenvaltio ei osallistuisi neuvostossa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Eroamistapauksessa perussopimuksia lakattaisiin soveltamasta eroavaan jäsenvaltioon, ja ero tulisi voimaan joko eroa koskevan sopimuksen voimaantulopäivänä tai, jos sopimusta ei ole saatu aikaan, kahden vuoden kuluttua jäsenvaltion antamasta eroilmoituksesta. Näin ollen unionista eroaminen olisi käytännössä mahdollista aina viimeistään kahden vuoden kuluttua eroilmoituksen tekemisestä. Eurooppa-neuvosto voisi yhteisymmärryksessä asianomaisen jäsenvaltion kanssa päättää yksimielisesti pidentää tätä määräaikaa.

3.2.1.10 Tiiviimpi yhteistyö

Tiiviimmän yhteistyön mekanismin kehittämistä on unionissa pidetty tärkeänä erityisesti laajentuneen unionin toimivuuden kannalta. Tiiviimmässä yhteistyössä joukolle jäsenvaltioita annetaan mahdollisuus edetä integraatiossa koko unionia pidemmälle, kuitenkin niin, että yhteistyö tapahtuu unionin rakenteiden puitteissa, ja siihen sovelletaan unionin yleisiä päätöksentekomenettelyjä. Menetelmän taustalla on ajatus siitä, ettei unionin aina tulisi edetä hitaimman jäsenvaltion mukaan. Tiiviimmän yhteistyön mekanismi on kuitenkin tarkoitettu viimeiseksi keinoksi, johon turvaudutaan ainoastaan, mikäli asetettuja tavoitteita ei voida saavuttaa kohtuullisessa ajassa yhteisesti koko unionin toimesta. Tiiviimmän yhteistyön tarkoituksena on sekä nykyisten perussopimusmääräysten että Lissabonin sopimuksen mukaan edistää unionin tavoitteiden saavuttamista, suojella sen etuja ja vahvistaa yhdentymiskehitystä.

Tiiviimmän yhteistyön mekanismi luotiin Amsterdamin sopimuksella ensimmäisen pilarin yhteisöasioita ja kolmannen pilarin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä varten. Nizzan sopimuksella sen soveltamisalaa laajennettiin toisen pilarin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle, jossa menetelmää voidaan käyttää yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan täytäntöönpanossa, lukuun ottamatta asioita, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Nizzan sopimuksella myös mahdollistettiin tiiviimmän yhteistyön käynnistäminen aiempaa joustavammin. Toistaiseksi tiiviimmän yhteistyön mekanismia ei sellaisenaan kuitenkaan ole käytetty. Vaikka joillakin aloilla, kuten talous- ja rahaliitossa tai Schengen-yhteistyössä, kaikki jäsenvaltiot eivät osallistu täysimittaisesti unionin toimintaan, kyse ei ole varsinaisesti tässä kuvatun tiiviimmän yhteistyön menetelmän käytöstä.

Tiiviimpää yhteistyötä koskeviin määräyksiin tehdyt sisällölliset muutokset kehittävät tiiviimmän yhteistyön menetelmää edelleen muuttamatta kuitenkaan olennaisesti sen luonnetta tai merkitystä. Määräykset vastaavat pääasiallisesti perustuslakisopimuksen määräyksiä.

Jatkossa perussopimuksiin ei sisälly tiiviimmän yhteistyön soveltamisalaa nykyisin koskevaa rajoitusta, jonka mukaan tiiviimpi yhteistyö yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla voi koskea vain yhteisen kannan tai yhteisen toiminnan täytäntöönpanoa, edellyttäen ettei niillä ole sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen kannalta. Tiiviimpää yhteistyötä voidaan näin ollen harjoittaa kaikilla aloilla, joilla unionilla on toimivaltaa, lukuun ottamatta unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja. On myös huomattava, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla voidaan lisäksi harjoittaa niin sanottua pysyvää rakenteellista yhteistyötä, joka on tiiviimmän yhteistyön menetelmästä erillinen, sotilaallisia voimavaroja koskeva yhteistyömenetelmä. Pysyvää rakenteellista yhteistyötä käsitellään tarkemmin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa jaksossa 3.2.4.3.2.

Tiiviimpää yhteistyötä koskevia määräyksiä on Lissabonin sopimuksessa yhtenäistetty ja selkeytetty merkittävästi. Tiiviimmän yhteistyön käynnistämistä ja siihen liittymistä koskevat menettelymääräykset on nykyisten yhteisöasioiden sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta yhdistetty. Rikosoikeudellisen yhteistyön osalta tietyt rikosprosessia, rikosten ja seuraamusten määrittelyä ja rikoslainsäädäntöjen lähentämistä koskevat erityismääräykset tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä. Niin sanottua hätäjarrumenettelyä ja mahdollisuutta aloittaa tiiviimpi yhteistyö yksinkertaistettua menettelyä käyttäen muokattiin kuitenkin vuoden 2007 HVK:ssa. Myös Euroopan syyttäjänvirastoa sekä poliisiyhteistyötä koskeviin artikloihin on sisällytetty vastaavantyyppiset menettelyt. Tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeuden myöntämistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ja myöhempää liittymistä tuolla alalla jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön koskevien menettelyiden osalta säilyvät omat erillismääräykset.

Tiiviimmän yhteistyön aloittavien jäsenvaltioiden vähimmäismäärä muuttuu nykyisestä kahdeksasta jäsenvaltiosta yhdeksäksi jäsenvaltioksi. Perustuslakisopimuksessa vähimmäismääräksi määriteltiin yksi kolmasosa jäsenvaltioista. Komission ja Euroopan parlamentin asema tiiviimmän yhteistyön käynnistämisvaiheessa vahvistuu. Tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeuden myöntämisestä päättää neuvosto, kuten nykyisinkin. Päätös aloitusoikeuden myöntämisestä edellyttää muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla komission jäsenvaltioiden pyynnöstä tekemää ehdotusta. Nykyisten määräysten mukaan jäsenvaltiot voivat kääntyä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alaa koskevan tiiviimmän yhteistyön osalta suoraan neuvoston puoleen, jos komissio ei ehdotusta tee. Lisäksi muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla neuvosto tekee päätöksensä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyiset perussopimusmääräykset edellyttävät yhteispäätösmenettelyn alaisia yhteisöasioita lukuun ottamatta vain Euroopan parlamentin kuulemista.

Lissabonin sopimuksessa tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeuden myöntämistä koskevasta menettelystä poistuu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan osalta myöntämistä vastustavan neuvoston jäsenen mahdollisuus saattaa kysymys Eurooppa-neuvoston yksimielisesti päätettäväksi. Lisäksi poistuu yhteisöasioiden sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alan osalta neuvoston jäsenen mahdollisuus saattaa asia Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ennen neuvoston lopullista päätöstä. Muutosten voidaan katsoa tehostavan päätöksentekomenettelyä ja vahvistavan niin sanottua yhteisömetodia.

Sekä nykyisten perussopimusmääräysten, perustuslakisopimuksen että Lissabonin sopimuksen mukaan kaikkien jäsenvaltioiden pitää lähtökohtaisesti voida liittyä tiiviimpään yhteistyöhön valintansa mukaan joko sen aloittamisvaiheessa tai myöhemmin. Päätettäessä myöhemmästä liittymisestä jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön komission päätösvallan voidaan kuitenkin Lissabonin sopimuksessa katsoa heikentyvän hieman yhteisöasioissa harjoitetun tiiviimmän yhteistyön osalta ja vahvistuvan poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alan osalta.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja osallistuu neuvoston ja komission ohella päätöksentekoon tiiviimmän yhteistyön käynnistämisestä ja myöhemmästä liittymisestä siihen. Korkea edustaja antaa komission ohella tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeudesta päätettäessä neuvostolle lausunnon, ja neuvosto kuulee häntä päätettäessä jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön liittymisestä. Nykyisten EU-sopimuksen määräysten mukaan komissio antaa molemmissa tapauksissa lausunnon neuvostolle.

Lissabonin sopimukseen sisältyvän, tiiviimpää yhteistyötä koskevan valtuutuslausekkeen mukaan tiiviimmän yhteistyön puitteissa voidaan päättää siirtyä sopimuksen jossakin määräyksessä määrätystä yksimielisyydestä neuvoston päätöksenteossa määräenemmistön käyttöön. Myös Lissabonin sopimuksessa määrätystä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä voidaan siirtyä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Siirtyminen ei kuitenkaan ole mahdollista, mikäli asialla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Päätöksen tekee neuvosto yksimielisesti tiiviimmän yhteistyön kokoonpanossaan, jolloin äänestää voivat vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden edustajat. Valtuutuslauseke vastaa ajatukseltaan Lissabonin sopimukseen sisältyvää yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä, mutta näiden määräysten välillä on päätöksentekomenettelyihin liittyviä eroja.

3.2.1.11 Unionin varainhoito

EUT-sopimukseen sisältyvät unionin varainhoitoa koskevat määräykset unionin toimintansa rahoittamiseen tarvitsemista omista varoista, sen monivuotisesta rahoituskehyksestä ja tämän puitteissa annettavasta vuotuisesta talousarviosta sekä petosten torjunnasta. Nykyisten perussopimusten varainhoitoa koskeviin määräyksiin tehdyillä muutoksilla tehostetaan ja selkeytetään päätöksentekomenettelyjä. EUT-sopimus säilyttää kuitenkin pääosin jäsenvaltioiden ja unionin sekä unionin eri toimielinten välisen päätösvaltaa koskevan nykyisen tasapainon. Muutoksissa korostuu myös varainhoidon suunnitelmallisuuden ja budjettikurin takaaminen. Muutokset vastaavat käytettäviä säädöstyyppejä lukuun ottamatta perustuslakisopimuksessa tehtyjä uudistuksia.

Unionin omien varojen järjestelmää koskevat säännökset annetaan EUT-sopimuksen mukaan neuvoston päätöksellä nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä vastaavassa menettelyssä. Neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan, ja päätös tulee voimaan vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Uusien omien varojen luokkien käyttöön ottamisesta ja olemassa olevan luokan poistamisesta päätetään samaa menettelyä noudattaen. Täten esimerkiksi itsenäisen verotusoikeuden antaminen unionille edellyttäisi edelleen neuvoston yksimielistä päätöstä ja kansallista ratifiointia. Omien varojen järjestelmää koskevien täytäntöönpanotoimien osalta EUT-sopimuksessa on uusi oikeusperusta, jonka mukaan näistä toimista säädetään asetuksella, jonka hyväksymisestä neuvosto päättäisi määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Käytännön kautta syntynyt niin sanottujen monivuotisten rahoitusnäkymien vahvistamismenettely on kirjattu perusteiltaan lähes sellaisenaan EUT-sopimukseen. Vuodesta 1988 alkaen Euroopan yhteisön ja myöhemmin Euroopan unionin varainkäyttöä on niiden omien varojen puitteissa ohjailtu laatimalla rahoitusnäkymiksi kutsuttuja kehyksiä. Rahoitusnäkymistä on päättänyt Eurooppa-neuvosto, jonka päätöksen pohjalta niistä on tehty Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välinen sopimus. Rahoitusnäkymissä on vahvistettu vuosittaiset enimmäismäärät määrärahoille menoluokittain. Rahoitusnäkymät ovat osoittautuneet erittäin tärkeäksi keinoksi pyrittäessä parantamaan unionin varainhoidon suunnitelmallisuutta ja takaamaan sen menojen hallittu kehitys. EUT-sopimuksessa rahoitusnäkymistä käytetään nimitystä monivuotinen rahoituskehys.

EUT-sopimuksen mukaan monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan neuvoston asetuksella vähintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Neuvosto päättää asiasta yksimielisesti saatuaan Euroopan parlamentin kaikkien jäsentensä enemmistöllä antaman hyväksynnän. Eurooppa-neuvosto voi kuitenkin yksimielisesti päättää, että neuvosto voi tehdä ratkaisunsa tässä asiassa määräenemmistöllä. Määrärahojen vuotuisten enimmäismäärien lisäksi rahoituskehyksessä säädetään muistakin toimenpiteistä, jotka ovat hyödyksi vuotuisen talousarviomenettelyn toteuttamisessa. Vastaavia määräyksiä on sisältynyt myös tähän asti tehtyihin toimielinten välisiin sopimuksiin.

Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat unionin vuotuisen talousarvion erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Vuotuisen talousarvion vahvistamismenettelyä koskevista määräyksistä poistuu pakollisten ja ei-pakollisten menojen välinen erottelu, joka nykyisin määrittää Euroopan parlamentin ja neuvoston keskinäisen vallan päättää viime kädessä menoista. Pakollisilla menoilla on tarkoitettu menoja, jotka budjettivallan käyttäjien on otettava talousarvioon perustamissopimuksista tai niiden nojalla annetuista säädöksistä johtuvien oikeudellisten sitoumusten täyttämiseksi, muiden menojen ollessa ei-pakollisia menoja. EY-sopimuksen nykyisten määräysten mukaan pakollisista menoista lopullisen päätöksen tekee neuvosto ja ei-pakollisista Euroopan parlamentti. Menojen luokittelu pakollisiksi tai ei-pakollisiksi on aiheuttanut huomattavia erimielisyyksiä näiden toimielinten välille. Erottelun poistumisen ja unionin menojen kehitystä ohjaavan rahoituskehysmenettelyn kirjaamisen myötä poistuu myös EY-sopimuksen määräysten mukainen, ei-pakollisten menojen korotuksille vuosittain vahvistettava enimmäismäärä.

Vuotuisen talousarvion vahvistamismenettely muuttuu pakollisten ja ei-pakollisten menojen välisen erottelun poistumisen myötä. Lissabonin sopimuksen määräysten mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto käyttävät budjettivaltaa yhdessä. Menettely koostuu nykyisen menettelyn tavoin kahdesta käsittelystä Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. Lisäksi talousarvioesitystä käsiteltäisiin uudessa menettelyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston välisessä sovittelukomiteassa, ellei ensimmäisessä käsittelyssä päästä yhteisymmärrykseen. Myös komissio osallistuisi sovittelukomitean työskentelyyn. Komiteakäsittely on uuden menettelyn keskeinen vaihe, jossa Euroopan parlamentin ja neuvoston tulisi sopia talousarvion sisällöstä. Jos sovittelukomitea hyväksyy yhteisen tekstin, Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät toisessa käsittelyssä sen mukaisen budjetin hyväksymisestä. Toisessa käsittelyssä Euroopan parlamentin asemaa voidaan pitää jonkin verran neuvoston asemaa vahvempana, sillä se voi hylätä sovittelukomitean hyväksymän yhteisen tekstin, vaikka neuvosto sen hyväksyisi. Euroopan parlamentti voi toisaalta vahvistaa talousarvioesitykseen tekemänsä tarkistukset erityisellä määräenemmistöllä jo ensimmäisessä käsittelyssä siinä tapauksessa, että neuvosto hylkää sovittelukomitean yhteisen tekstin.

Euroopan parlamentin asema vahvistuu hieman myös siten, että se päättää neuvoston kanssa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä varainhoitosäännöistä, joissa määritellään erityisesti talousarvion laatimista, toteuttamista ja valvomista sekä tilinpäätöksen esittämistä ja tilintarkastusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Nykyisten EY-sopimuksen määräysten mukaan Euroopan parlamenttia vain kuullaan näissä asioissa.

Petosten torjunnan osalta Lissabonin sopimus poistaisi EY-sopimukseen sisältyvän rajoituksen, jonka mukaan yhteisön toimet sen taloudellisten etujen suojaamiseksi petolliselta menettelyltä ja tällaisen menettelyn torjumiseksi eivät voi koskea kansallisen rikosoikeuden soveltamista tai kansallista oikeudenhoitoa. Tarvittavista toimenpiteistä säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, kun tilintarkastustuomioistuinta on kuultu. Lisäksi voidaan perustaa unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjumiseksi Euroopan syyttäjänvirasto. Euroopan syyttäjänvirastoa käsitellään kohdassa 3.2.4.2.2.

3.2.1.12 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Unionin arvot ja tavoitteet

Valtioneuvosto kannatti selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) unionin arvojen, tavoitteiden ja keskeisten periaatteiden selkeää kirjaamista osaksi perustuslakisopimusta. Valtioneuvosto katsoi, että arvojen ja tavoitteiden sekä keskeisten periaatteiden kokoaminen ja määritteleminen perustuslakisopimuksen ensimmäisen osan alussa lukeutui konventin keskeisiin saavutuksiin. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan. Lissabonin sopimuksessa näihin perustuslakisopimuksen määräyksiin ei tehty sisällöllisiä muutoksia.

Unionin arvoja vakavasti rikkoneeseen jäsenvaltioon voidaan kohdistaa seuraamuksena jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättäminen. Vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden tulee tukea unionia sen täyttäessä tehtäviään sekä pidättäytyä kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumisen. Kyseiset velvoitteet eivät merkitsisi nykyisiin unionijäsenyydestä johtuviin velvoitteisiin verrattuna Suomelle uudenlaisia velvoitteita. Suomi voi täysimääräisesti sitoutua perustuslakisopimuksessa määriteltyihin unionin arvoihin ja tavoitteisiin, joita Lissabonin sopimuksen määräykset vastaavat.

Unionin oikeushenkilöllisyys

Unionin yksi, yhtenäinen oikeushenkilöllisyys vastaa Suomen tavoitteita. Suomi on jo aiempiin perussopimusmuutoksiin johtaneissa neuvotteluissa kannattanut Euroopan yhteisön ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun unionin yhdistämistä yhdeksi oikeushenkilöksi (VNS 3/2001 vp). Vuoden 2007 HVK:ssa valtioneuvosto katsoi, että yhden yhtenäisen oikeushenkilöllisyyden luominen tulee toteuttaa tulevan sopimuksen rakenteesta riippumatta (E 149/2006 vp), Muutos paitsi parantaa unionin mahdollisuuksia esiintyä yhtenäisenä kansainvälisenä toimijana myös yksinkertaistaa käytännön tasolla etenkin kansainvälisten sopimusten tekemisessä noudatettavia menettelyjä.

Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako

Valtioneuvosto on pitänyt peruslähtökohtanaan sitä, että unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamisessa keskitytään laajojen toimivallanjakoa koskevien muutosten asemesta ennemminkin nykyistä selkeämmän kokonaisnäkemyksen luomiseen unionille luovutetusta toimivallasta (E 66/2002 vp). Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto katsoi voivansa hyväksyä konventin ehdotukseen sisältyneen toimivaltaluokittelun, vaikkei se täysin vastannutkaan asetettuja tavoitteita. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan. Perustuslakivaliokunta katsoi, että konventin ehdotuksen voitiin toimivallanjaon tarkentamisen osalta katsoa merkitsevän pääosin unionin nykyisten perussopimusten selkeyttämistä (PeVL 7/2003 vp).

Perustuslakisopimuksen sisältämät yleiset, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamista koskevat muutokset vastaavat eräitä teknisluonteisia tarkistuksia lukuun ottamatta konventin ehdotusta. Lissabonin sopimukseen sisältyvät toimivallanjakoa koskevat määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä. Sopimuksen voidaan katsoa merkitsevän pääosin nykyisen oikeustilan selventämistä. Etenkin annetun toimivallan periaatteen asema keskeisimpänä unionin toimivallan alaa määrittävänä periaatteena ilmenee nykyisiä perussopimuksia selvemmin. SEUT 308 artiklaan sisältyvä joustolauseke ei merkitsisi poikkeusta kyseiseen periaatteeseen, ja lauseketta voidaan siihen sisältyvien rajoitusten valossa odottaa käytettävän lähinnä poikkeustilanteissa. Unionin toimivallan luonteen kannalta selkeyttämistä merkitsisi ennen kaikkea kolmitasoisen toimivaltaluokittelun sisällyttäminen perussopimuksiin. Vaikka luokittelu ei systematiikaltaan ja eräiden politiikka-alojen luonteen osalta täysin vastaa Suomen näkemyksiä, voidaan sen nykyisiä perussopimuksia paremmin katsoa toteuttavan tavoitetta unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamisesta.

Demokratian toteutuminen unionissa, avoimuus ja henkilötietojen suoja

Lissabonin sopimuksen demokratian toteuttamista koskevilla määräyksillä selkiytetään unionin toiminnan kansanvaltaisuuden perusteita ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, mitä valtioneuvosto selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) piti perusteltuna. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan.

Lissabonin sopimuksen avoimuutta koskevat määräykset vastaavat sisällöltään valtioneuvoston kantaa. Avoimuuden ja asiakirjajulkisuuden laajentaminen kaikkiin unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin vastaa Suomen tavoitteita (VNS 2/2003 vp). Suomi olisi pitänyt parhaana vaihtoehtona avoimuutta koskevan sopimusmääräyksen sijoittamista EU-sopimuksen demokratian periaatteita koskevaan osastoon. Avoimuutta koskevan sopimusmääräyksen sijoittaminen unionin toimintaan yleisesti sovellettaviin periaatteisiin korostaa kuitenkin määräyksen laajaa soveltamisalaa.

Valtioneuvosto olisi pitänyt parempana, että Lissabonin sopimus olisi sisältänyt perustuslakisopimuksen tavoin yhtenäisen ja kattavan oikeusperustan kaikkea henkilötietoja koskevalle sääntelylle. Vuoden 2007 HVK:ssa keskusteltiin pitkään siitä, olisivatko YUTP:n alalla hyväksyttävät säännöt luonteeltaan lainsäädäntöä. SEU 25 a artiklassa päädyttiin viittaukseen ”säännöistä”, jotka eivät ole luonteeltaan lainsäädäntöä. Merkittävimpänä puutteena tältä osin tulee pitää sitä, ettei Euroopan unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa valvoa kyseisten sääntöjen noudattamista. Sääntöjen hyväksyminen ei myöskään kuulu kansallisten parlamenttien suorittaman toissijaisuusvalvonnan piiriin. Suomi pyrki neuvotteluissa siihen, että sopimuksessa tai siihen liitettävissä julistuksissa olisi nimenomaan määritelty, ettei erityissääntöjen hyväksyminen saa vaikuttaa henkilötietojen suojan tasoon. Tästä ei kuitenkaan saavutettu yhteisymmärrystä. Neuvottelujen aikana Suomi piti puutteena myös sitä, että SEU 25 a artiklan nojalla hyväksyttävät säännöt kattavat ainoastaan jäsenvaltioiden kyseisen EU-sopimuksen luvun alalla toteuttaman henkilötietojen käsittelyn. Näin ollen toimielinten toimet kyseisellä alalla jäävät SEU 25 a artiklan ulkopuolelle.

Sen sijaan henkilötietojen suojaa koskevan SEUT 16 b artiklan sijoittamista avoimuutta koskevan määräyksen tavoin EUT-sopimuksen yleisesti sovellettaviin määräyksiin voidaan pitää onnistuneena. Toisin kuin avoimuutta koskevan sopimusmääräyksen kohdalla, henkilötietojen suojaa koskevan sopimusmääräyksen yleistä sovellettavuutta rajoittavat kuitenkin selkeästi yllä kuvatut, tiettyjä politiikanaloja koskevat poikkeukset (E 55/2007 vp).

Unionin jäsenyys

Vaikka valtioneuvosto kannattikin perussopimuksiin Lissabonin sopimuksella lisättävää unionista eroamista koskevaa lauseketta, se piti tärkeänä, ettei lauseketta käytetä painostuskeinona jäsenvaltiota kohtaan tapauksissa, joissa se ei kykene ratifioimaan perustuslakisopimuksen muuttamiseksi tehtävää sopimusta (VNS 2/2003 vp). Eroamislausekkeen käyttäminen ei ollut esillä siinä tilanteessa, kun ilmeni, että kaikki jäsenvaltiot eivät kykene ratifioimaan perustuslakisopimusta. Valtioneuvoston mukaan on myös tärkeää, että eroamistapauksessa tehtävässä sopimuksessa myös yksilöiden ja yritysten oikeusasema turvataan.

Vuoden 2007 HVK:ssa valtioneuvosto suhtautui kielteisesti Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa vuonna 1993 sovittujen kriteerien kirjaamiseen uuteen sopimukseen (E 149/2006 vp). Suuri valiokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan ja korosti, että osin poliittisluonteisten kriteerien käsittelemistä oikeusnormeina voidaan pitää virheellisenä lähestymistapana (SuVL 1/2007 vp). Lissabonin sopimuksessa tehty kirjaus Eurooppa-neuvoston hyväksymien unionin liittymistä koskevien vaatimusten huomioon ottamisesta oli kuitenkin väljyydessään Suomen hyväksyttävissä.

Kansallisten parlamenttien asema

Kansallisten parlamenttien aseman vahvistaminen unioniasioiden valmistelussa vastaa pääosin Suomen näkemyksiä. Suomi on suhtautunut myönteisesti toissijaisuusperiaatteen valvonnan tehostamiseen ja nimenomaan kansallisten parlamenttien rooliin valvonnan suorittajana. Luonteeltaan poliittista, säädösvalmistelun alkuvaiheeseen sijoittuvaa toissijaisuusperiaatteen noudattamisen ennakkovalvontaa Suomi piti hyvänä ratkaisuna. Suuri valiokunta korosti myös sitä, että toissijaisuusperiaatteen toteutumisen valvonnan on oltava mahdollista koko lainsäädäntöprosessin ajan (SuVL 2/2003 vp). Erityisen onnistuneena pidettiin nimenomaisesti esiin kirjattavaa lainsäädäntöesityksen tekijän velvollisuutta pyrkiä liittämään esitykseen toissijaisuusperiaatteen valvontaa varten yksityiskohtainen selvitys esityksen taloudellisista ja lainsäädäntövaikutuksista. Eduskunnan valiokunnat suhtautuivat kuitenkin pidättyvästi ehdotuksiin, joiden tarkoituksena on säännellä yksityiskohtaisesti kansallisten parlamenttien asemaa unionin tasoisin järjestelyin, ja korostivat, etteivät unionin tason järjestelyt saa heikentää Suomessa perustuslain mukaisia valtioneuvoston velvollisuuksia ja eduskunnan oikeuksia (SuVL 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Vuoden 2007 HVK:ssa Suomi ei pitänyt tarpeellisena muuttaa perustuslakisopimuksen sisältämiä määräyksiä toissijaisuusperiaatteen valvonnasta. Kansallisten parlamenttien asemaa tuli Suomen näkemyksen mukaan vahvistaa ensisijaisesti valtion sisäisin järjestelyin. Suomi ei kannattanut sellaisia ratkaisuja, joissa tietylle määrälle kansallisia parlamentteja annettaisiin oikeus komission esityksen peruuttamiseen (E 149/2006 vp). Suuri valiokunta toisti lausunnossaan eduskunnan aikaisemman pidättyvän kannan kansallisten parlamenttien aseman vahvistamiseen pyrkiviin järjestelyihin. Jäsenvaltioiden johtavina valtioeliminä kansallisten parlamenttien tehtävänä on vaikuttaa maansa EU:n neuvostossa ilmaisemiin kantoihin. Valiokunta suhtautui kielteisesti ehdotuksiin, jotka antaisivat kansallisille parlamenteille institutionaalisen aseman EU:n päätöksenteossa tai olisivat omiaan irrottamaan kansallisia parlamentteja kansalliseen kannanmuodostukseen liittyvästä roolistaan. Erityisen kielteisesti valiokunta suhtautui sellaisiin ehdotuksiin, joiden mukaan kansalliset parlamentit voisivat suoraan keskeyttää unionin lainsäädännön käsittelyn (SuVL 1/2007 vp). Vaikka Lissabonin sopimus vahvistaa kansallisten parlamenttien asemaa edelleen jonkin verran suhteessa perustuslakisopimuksen vastaaviin määräyksiin, sopimuksella ei luoda sellaisia menettelyjä, joiden nojalla kansallisille parlamenteille luotaisiin itsenäinen rooli unionin lainsäädäntömenettelyissä. Päätöksen käsittelyssä olevan lainsäädäntöehdotuksen toissijaisuusperiaatteen mukaisuudesta tekee unionin lainsäätäjä.

Lissabonin sopimus vaikuttaa eduskunnan toimintaan lähinnä siten, että eräissä kysymyksissä eduskunta saa oikeuden osoittaa kannanottonsa valtioneuvoston lisäksi myös suoraan unionin toimielimille. Eduskunnan uutta, suoraan perussopimuksiin perustuvaa toimivaltuutta toissijaisuusmuistutuksen tekemiseen voidaan pitää eduskunnan nykyisiin Suomen perustuslain 96 ja 97 §:ään perustuviin valtuuksiin nähden täydentävänä. Uudet suorat toimivaltuudet ja muut kansallisten parlamenttien asemaa koskevat muutokset eivät vaikuta eduskunnan Suomen perustuslain mukaiseen oikeuteen saada tietoja valtioneuvostolta ja vaikuttaa Suomen kannanmuodostukseen unioniasioissa. Perustuslakivaliokunta katsoi, että perustuslain 96 ja 97 §:n nojalla jo nyt noudatettava menettely luo ilman erillisiä institutionaalisia järjestelyjäkin hyvän perustan eduskunnan osallistumiselle unionin asioiden arvioimiseen myös toissijaisuusperiaatteen valvonnan näkökulmasta (PeVL 7/2003 vp, SuVL 2/2006 vp, UaVM 2/2006 vp).

Kansallisten parlamenttien mahdollisuus ilmaista kantansa suoraan EU:n toimielimille on kuitenkin jossain määrin ongelmallinen Suomen perustuslaissa määritellyn EU-asioiden käsittelyä koskevan järjestelmän kannalta, sillä se sisältää ainakin implisiittisesti oletuksen siitä, että jäsenvaltion hallituksen ja sen kansallisen parlamentin kannat voisivat joissain kysymyksissä erota toisistaan. Tässä yhteydessä olisikin syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että uudet menettelyt eivät valtionsisäisesti syrjäytä nykyisiä perustuslain 96 ja 97 §:ään perustuvia valtioneuvoston ja eduskunnan välisiä yhteistyömuotoja.

Lissabonin sopimuksen sisältämät uudistukset eduskunnan asemaan eivät edellytä Suomen perustuslain muuttamista, vaan niiden edellyttämät toimenpiteet voidaan toteuttaa nykyisen järjestelmän puitteissa ja sisällyttämällä eduskunnan työjärjestykseen Lissabonin sopimuksen kansallisia parlamentteja koskevien määräysten edellyttämät menettelytapasäännökset (PeVL 7/2003 vp). Puhemiesneuvoston ehdotusta eduskunnan työjärjestyksen muuttamisesta on valmisteltu puhemiesneuvoston 21 päivänä marraskuuta 2003 asettamassa EU-menettelyjen tarkistustoimikunnassa. Toimikunnan mietintö valmistui 18 päivänä helmikuuta 2005 (Eduskunnan kanslian julkaisu 2/2005).

Lissabonin sopimuksen myötä eduskunnan suoraan unionin toimielimiltä parlamenttipöytäkirjan ja toissijaisuuspöytäkirjan nojalla saamien asiakirjojen määrä moninkertaistuu nykyisestä. Eduskunta saa todennäköisesti runsaasti myös sellaisia eduskunnan toimivaltaan kuulumattomia tai muuten vähämerkityksisiä asiakirjoja, joita se ei kaikissa tapauksissa saa Suomen perustuslain 96 tai 97 §:n nojalla valtioneuvoston kautta. Keskeistä on, ettei toimielinten velvollisuus toimittaa kansallisille parlamenteille asiakirjoja Suomessa heikennä perustuslain mukaisia valtioneuvoston velvollisuuksia ja eduskunnan oikeuksia. Eduskunta päättää itse siitä, miten se käytännössä järjestää suoraan toimielimiltä saatujen asiakirjojen käsittelyn.

Toissijaisuuspöytäkirjan mukainen toissijaisuusperiaatteen ennakkovalvonta on luonteeltaan erilaista kuin nykyiset EU-asioiden käsittelyä valtioneuvostossa ja eduskunnassa koskevat menettelyt. Suomalaisessa järjestelmässä olisi kuitenkin luontevaa, että eduskunta kuulee jatkossakin valtioneuvostoa myös toissijaisuusperiaatteen noudattamista koskevissa kysymyksissä Suomen perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisissa menettelyissä. Eduskunnan olisi tästä huolimatta aiheellista määritellä sisäiset menettelynsä toissijaisuusvalvonnan järjestelmällisyyden varmistamiseksi ja unionin toimielimille toimitettavan perustellun lausunnon antamista varten. Näistä menettelyistä voitaisiin säätää eduskunnan työjärjestyksessä.

Jäsenvaltio voi toissijaisuuspöytäkirjan 8 artiklan mukaisesti panna EU:n tuomioistuimessa vireille kanteen toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä oikeusjärjestyksensä mukaisesti myös kansallisen parlamenttinsa puolesta. Käytännössä tällaiset kanteet olisivat ainakin Suomen tapauksessa todennäköisesti hyvin harvinaisia ja koskisivat lähinnä vain tilanteita, joissa unionin toimielin ei ole ottanut asianmukaisesti huomioon eduskunnan tekemää perusteltua lausuntoa ennakkovalvontavaiheessa. Toissijaisuuspöytäkirjan 8 artiklan viittaus kansallisen oikeusjärjestyksen mukaisuuteen merkitsee sitä, että jokainen jäsenvaltio voi sovittaa kanteen nostamista koskevat menettelyt oikeusjärjestyksensä mukaiseen valtioelinten suhteita koskevaan järjestelmään. Suomen valtiosäännön mukaisesti olisi luontevaa, että eduskunta voisi esittää valtioneuvostolle oman kantansa, minkä jälkeen kanteen nostamisesta päättäisi valtioneuvosto. Eduskunnan tahdon mahdollisen sivuuttamisen merkitys arvioitaisiin Suomen parlamentaarisen järjestelmän keinoin (ks. PeVM 10/1998 vp, s. 28, PeVM 10/1994 vp, s. 3/I, HE 318/1994 vp, s. 21). Eduskunnan sisäisestä menettelystä kanteen nostamista koskevan kannan muodostamisessa voitaisiin säätää eduskunnan työjärjestyksessä.

EUT-sopimuksen määräykset kansallisten parlamenttien osallistumisesta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin saavat sisältönsä vasta myöhemmin annettavien asiaa koskevien asetusten kautta. Suomen eduskunnan toimivaltaan määräyksellä ei ole merkittävää vaikutusta, koska valtioneuvoston parlamentaarinen vastuunalaisuus on tähänkin asti koskenut myös oikeus- ja sisäasioita. Eduskunnan ensisijaisena vaikuttamisen keinona säilyy jatkossakin Suomen perustuslain mukainen osallistuminen EU:n säädösehdotusten kansalliseen valmisteluun. Asiaa tulisi arvioida erikseen myös eduskunnan kannalta edellä mainittujen asetusten antamisen yhteydessä.

Valmistelukunnan eli konventin virallistaminen sopimusmuutosten valmisteluelimenä merkitsee sitä, että myös eduskunnan edustajat osallistuvat tulevaisuudessakin sopimusmuutosten valmisteluun valmistelukunnan jäseninä. Vaikka osallistuminen tapahtuisi samalla tavalla kuin jo kokoontuneiden valmistelukuntien yhteydessä, edellyttää valmistelukunnan valmistelutehtävän kirjaaminen Lissabonin sopimukseen eduskunnan konventtiin nimeämien edustajien muodollisen aseman tarkistamista. Eduskunnan nimeämien edustajien valinnasta ja muodollisesta asemasta voitaisiin säätää eduskunnan työjärjestyksessä ja sen nojalla annettavissa yleisohjeissa.

Ahvenanmaan maakuntapäiviä on pidettävä toissijaisuuspöytäkirjan mukaisena lainsäädäntövaltaa käyttävänä alueellisena parlamenttina. Maakuntapäivät eivät kuitenkaan muodosta pöytäkirjan tarkoittamaa kaksikamarisen parlamenttijärjestelmän yhtä kamaria, jolla olisi käytettävissään yksi pöytäkirjan tarkoittama ääni. Edellä mainittu EU-menettelyjen tarkistustoimikunta ehdotti eduskunnan työjärjestyksen muuttamista siten, että esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi eurooppasäädökseksi annettaisiin tiedoksi Ahvenanmaan maakuntapäiville siinä tarkoituksessa, että maakuntapäivät voi ilmaista suurelle valiokunnalle käsityksensä säädösesityksestä toissijaisuusperiaatteen kannalta.

Oikeusministeriön joulukuussa 2004 asettama työryhmä (Oikeusministeriön työryhmämietintö 2005:9) ehdotti, että Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a §:ään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa maakuntapäiville varattaisiin sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tilaisuus ilmoittaa eduskunnalle käsityksensä siitä, onko ehdotus säädökseksi toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Tiiviimpi yhteistyö

Lissabonin sopimuksen tiiviimpää yhteistyötä koskevat määräykset vastaavat pääosin Suomen tavoitteita. Määräyksiin tehtävillä muutoksilla lähinnä kehitetään tiiviimmän yhteistyön menetelmää muuttamatta menetelmän luonnetta tai merkitystä.

Valtioneuvosto ei pitänyt ongelmallisena tiiviimmän yhteistyön soveltamisalan laajentamista kattamaan koko yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan lukien (VNS 2/2003 vp). Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityisluonnetta korostavat ja turvaavat Lissabonin sopimuksessakin tiiviimpään yhteistyöhön tällä alalla sovellettavat erityismääräykset.

Valtioneuvosto suhtautui varauksellisesti perustuslakisopimukseen sisällytettyyn valtuutuslausekkeeseen, jonka mukaan tiiviimmän yhteistyön puitteissa voidaan päättää siirtyä sopimuksen jossakin määräyksessä määrätystä yksimielisyydestä neuvoston päätöksenteossa määräenemmistön käyttöön, sekä vastaavasti jossakin perustuslakisopimuksen määräyksessä määrätystä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Valtioneuvosto katsoi lausekkeen voivan vaikeuttaa muiden jäsenvaltioiden myöhempää liittymistä tiiviimpään yhteistyöhön. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp). Tiiviimpää yhteistyötä koskevat määräykset Lissabonin sopimuksessa ovat pitkälti samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksessa.

Unionin varainhoito

Unionin varainhoitoa koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset ovat osittain Suomen kantojen mukaiset. Määräykset vastaavat säädöstyyppejä koskevia muutoksia lukuun ottamatta pääosin perustuslakisopimuksen määräyksiä.

Lissabonin sopimuksen mukaiset muutokset nykyisten perussopimusten määräyksiin tehostavat ja selkiyttävät varainhoitoa koskevia päätöksentekomenettelyjä Suomen tavoitteiden mukaisesti. Muutoksissa korostuvat pyrkimykset unionin varainhoidon suunnitelmallisuuteen ja jatkuvan budjettikurin takaamiseen.

Lissabonin sopimuksella säilytetään pääosin nykyinen budjettiprosessia koskeva toimivaltajako jäsenvaltioiden ja unionin sekä unionin eri toimielinten välillä. Esimerkiksi unionin omien varojen järjestelmää koskevat muutokset edellyttävät Suomen tavoitteen mukaisesti jatkossakin neuvoston yksimielistä päätöstä ja jäsenvaltioiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti antamaa hyväksyntää. Myös omien varojen järjestelmää koskeviin täytäntöönpanotoimiin sovellettava päätöksentekomenettely on Suomen tavoitteiden mukainen: täytäntöönpanotoimista päättää neuvosto määräenemmistöllä antamallaan asetuksella Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Unionin suunnitelmallisen varainhoidon ja jatkuvan budjettikurin kannalta keskeisestä monivuotisesta rahoituskehyksestä määrätään Lissabonin sopimuksessa ensimmäistä kertaa unionin perussopimusten tasolla. Lissabonin sopimuksen mukaan neuvosto vahvistaa monivuotisen rahoituskehyksen yksimielisesti antamallaan asetuksella Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan ja unionin vuotuinen talousarvio vahvistetaan asetuksella monivuotista rahoituskehystä noudattaen. Tämä vastaa Suomen nimenomaista tavoitetta, jonka mukaan unionin varainhoidon suunnitelmallisuuden ja budjettikurin varmistamiseksi perussopimuksiin tulee sisältyä budjettiprosessia oikeudellisesti sitovaa monivuotista rahoituskehystä koskevat määräykset.

3.2.2 Unionin perusoikeusulottuvuus

3.2.2.1 Yleistä

Unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden selkeä vahvistaminen on eräs merkittävimmistä Lissabonin sopimuksen sisältämistä unionin oikeusjärjestelmää koskevista muutoksista. Keskeisin uudistus on perussopimuksiin verrattavan oikeudellisen aseman luominen perusoikeuskirjalle, mikä korostaa unionin ja jäsenvaltioiden sitoutumista siinä määriteltyjen perusoikeuksien turvaamiseen unionin kansalaisille ja muille unionin alueella oleskeleville. Perusoikeuskirjan osalta vuoden 2007 HVK:ssa kuitenkin sovittiin Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Puolaa koskevista poikkeuksista. Lisäksi sopimus sisältää uuden oikeusperustan unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Kokonaisuutena tarkastellen uudistukset merkitsevät unionin sitoutumista entistä vahvemmin perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen sekä sen sisäisessä että ulkoisessa toiminnassa. Sopimus vahvistaa unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta kodifioimalla vallitsevan oikeustilan. Erityisesti Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on jo vuosikymmenien ajan katsonut perusoikeuksien kuuluvan yhteisön oikeuden yleisiin periaatteisiin. Lissabonin sopimuksen perus- ja ihmisoikeuksia koskevat kirjaukset vahvistavat myös yksilön oikeusasemaa erityisesti suhteessa unionin toimielimiin määrittelemällä unionissa sovellettavaksi tulevien perusoikeuksien sisällön ja tulkinnan. Samalla Lissabonin sopimuksen määräykset ilmentävät unionin pyrkimystä sitoutua erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen kunnioittamiseen ja valmiuden hyväksyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen harjoittama ulkopuolinen ihmisoikeusvalvonta. Omaksuttu ratkaisu kertoo myös siitä, että perusoikeuksien sisäinen ja unionin ulkopuolinen valvonta ymmärretään toisiaan täydentäviksi elementeiksi.

3.2.2.2 Perusoikeudet Lissabonin sopimuksessa

Lissabonin sopimus sisältää useita perus- ja ihmisoikeuksia koskevia kirjauksia. SEU 6 artiklassa määritellään yleisellä tasolla ne lähtökohdat, joihin perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen perustuu. Artikla sisältää uuden viittauksen perusoikeuskirjaan, uuden oikeusperustan unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä yleisen määräyksen perusoikeuksien asemasta osana unionin oikeutta sen yleisinä periaatteina. SEU 6 artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-9 artiklaa, mutta siihen on tehty joitakin perusoikeuskirjan asemaan liittyviä tarkennuksia. Perustuslakisopimuksesta poiketen perusoikeuskirjaa ei sisällytetä kokonaisuudessaan perussopimuksiin. Sille luodaan kuitenkin SEU 6 artiklassa perussopimuksiin verrattava oikeudellinen asema.

Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina, sisältyvät SEU 1 a artiklan mukaan unionin arvoihin. Unioni edistää kansainvälisissä suhteissaan SEU 2 artiklan mukaisesti osaltaan ihmisoikeuksien, erityisesti lasten oikeuksien, suojelua.

Myös muihin sopimusartikloihin sisällytetään nykysopimuksiin verrattuna uusia viittauksia perus- ja ihmisoikeuksiin. SEUT 61 artiklan mukaan unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia. Unionin ulkoinen toiminta perustuu SEU 10 a artiklan mukaisesti muun muassa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuuden ja jakamattomuuden sekä ihmisarvon kunnioittamisen periaatteille. Uutta on myös vähemmistöjen oikeuksien ja lasten oikeuksien mainitseminen unionin arvoina ja tavoitteina. Pääosin kysymys on kuitenkin EY-tuomioistuimen perusoikeuksia koskevan oikeuskäytännön kodifioinnista.

3.2.2.3 Perusoikeuskirja

Perusoikeuskirjan valmisteli vuosina 1999–2000 kokoontunut EU:n perusoikeuskirjan valmistelukunta (niin sanottu perusoikeuskirjakonventti). Valmistelukunta sai työnsä valmiiksi syksyllä 2000, ja perusoikeuskirja hyväksyttiin poliittisena julistuksena Nizzan Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2000. Perusoikeuskirja sisällytettiin perustuslakisopimukseen lähes sisällöllisesti muuttamattomana. Lissabonin sopimuksessa sisällyttämisestä perussopimuksiin luovutaan, mutta perusoikeuskirjalle luodaan tästä huolimatta perussopimuksiin verrattava oikeudellinen asema.

Vuoden 2007 HVK:ssa perusoikeuskirjaa koskevaan SEU 6 artiklan 1 kohtaan lisättiin myös perustuslakisopimuksen I-9 artiklaan verrattuna uudet alakohdat, joiden mukaan perusoikeuskirjan määräykset eivät millään tavoin laajenna perussopimuksissa määriteltyä unionin toimivaltaa. Perusoikeuskirjaa tulee tulkita siihen sisältyvien yleisten määräysten mukaisesti ja ottaen huomioon sen tulkintaa varten laaditut selitykset. Vastaavat viittaukset sisältyvät perustuslakisopimuksen II-111 ja II-112 artiklaan. Vaikka vuoden 2007 HVK:ssa tehdyt muutokset perustuslakisopimukseen verrattuna merkitsevätkin perusoikeuskirjan ja sen sisältämien oikeuksien näkyvyyden selkeää vähenemistä, ei niillä ole vaikutusta perusoikeuskirjan sisältämien oikeuksien oikeudelliseen asemaan tai sovellettavuuteen.

SEU 6 artiklan 1 kohdassa viitataan perusoikeuskirjaan sen 7 päivänä joulukuuta 2000 hyväksytyssä ja 12 päivänä joulukuuta 2007 mukautetussa muodossa. Käytännössä 12 päivänä joulukuuta 2007 kolmen toimielimen juhlallisesti hyväksymä perusoikeuskirja on sama kuin vuoden 2004 HVK:ssa hyväksytty versio. Se muodostuu johdannosta, aineellisista oikeuksista ja yleisistä määräyksistä. Perusoikeuskirjan määräykset on jaettu seitsemään osastoon, joista kuusi ensimmäistä (ihmisarvo, vapaudet, tasa-arvo, yhteisvastuu, kansalaisten oikeudet, lainkäyttö) sisältävät aineellisia oikeuksia ja seitsemäs koko perusoikeuskirjaa koskevia yleisiä määräyksiä. Lisäksi perusoikeuskirjalla on oma johdantonsa. Perusoikeuskirjan eri osat muodostavat kuitenkin tulkinnan kannalta tiiviin kokonaisuuden, ja esimerkiksi aineellisten oikeuksien soveltamisalan määrittely edellyttää perusoikeuskirjan yleisten määräysten soveltamista.

Sekä perusoikeuskirja että sen selitykset on julkaistu peräkkäin EU:n virallisen lehden C-sarjassa (EUVL C 303, 14.12.2007, s. 1 ja s. 17). Perustuslakisopimuksesta poiketen perusoikeuskirjan selityksiä ei liitetä julistuksena vuoden 2007 HVK:n päätösasiakirjaan. Perusoikeuskirja ja sitä koskevat selitykset on niiden merkitys huomioon ottaen otettu tämän hallituksen esityksen liitteeksi.

3.2.2.3.1 Aineellisten oikeuksien kattavuus

Perusoikeuskirjan johdannon mukaisesti perusoikeuskirjassa vahvistetaan oikeudet, jotka perustuvat erityisesti jäsenvaltioille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin, Euroopan ihmisoikeussopimukseen, unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymiin sosiaalisiin peruskirjoihin sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Näin ollen perusoikeuskirjan tarkoituksena on lähinnä kodifioida ne oikeudet, jotka jo kuuluvat unionin oikeuteen sekä EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön että nykyisen SEU 6 artiklan 2 kohdan nojalla. Perusoikeuskirjan selityksissä on selvitetty yksityiskohtaisesti, mistä lähteestä oikeudet on johdettu. Lähteitä ovat Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukset kuten Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 18–19/1990), Euroopan sosiaalinen peruskirja (SopS 43–44/1991; 78–80/2002) sekä ihmisoikeuksia ja biolääketiedettä koskeva yleissopimus; YK:n alaisuudessa laaditut ihmisoikeusasiakirjat kuten ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, lasten oikeuksien yleissopimus (SopS 59–60/1991), kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (SopS 7–8/1976) sekä pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (SopS 77/1968); unionin omat perussopimukset ja jäsenvaltioiden yhteinen valtiosääntöperinne. Lisäksi selityksissä viitataan usean oikeuden kohdalla EY-tuomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja unionin omien perussopimusten mukaiset oikeudet on siirretty perusoikeuskirjaan lähes sellaisinaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johdettujen oikeuksien sanamuotoja on joiltain osin päivitetty vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia.

Perusoikeuskirjassa on yhteensä 50 oikeuksia sisältävää artiklaa. Oikeuksien ala ja kattavuus ovat perusoikeuskirjassa hyvin laajoja verrattuna esimerkiksi useimpien jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön sisältyviin perusoikeusluetteloihin sekä ihmisoikeussopimuksiin. Perusoikeuskirja sisältää niin perinteisiä vapausoikeuksia ja kansalais- ja poliittisia oikeuksia (KP-oikeudet) kuin taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksiakin (TSS-oikeudet). Perusoikeuskirjaan on kirjattu myös eräitä unionin oikeusjärjestykseen nimenomaisesti kuuluvia oikeuksia, kuten unionin kansalaisten oikeudet ja oikeus yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin. Lisäksi perusoikeuskirja sisältää eräitä perusoikeuksia koskevaan viimeaikaiseen kehitykseen kuuluvia oikeuksia, kuten oikeus hyvään hallintoon ja ympäristönsuojelu. Perusoikeuskirjan määräykset ovat osittain päällekkäisiä eräiden itse perussopimuksiin sisältyvien määräysten kanssa.

Perusoikeuskirjan aineellisia oikeuksia koskevien määräysten kirjoitustapa vaihtelee. Määräysten vaihteleva kirjoitustapa vaikuttaa todennäköisesti siihen, miten kutakin oikeutta tulkitaan lainsäädäntö- tai lainsoveltamistoiminnassa. Niillä on myös yhteys yleisten määräysten sisältämään oikeuksia ja periaatteita koskevaan erotteluun. Osa perusoikeuskirjan sisältämistä oikeuksista voidaan unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon mukaisesti turvata joko vain kansallisella tasolla tai sekä unionin että kansallisella tasolla. Perusoikeuskirjan sisältämillä aineellisilla oikeuksilla ei ole vaikutuksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

Perusoikeuskirjan suojaamien oikeuksien henkilöpiiri on nykyaikaisen perus- ja ihmisoikeusajattelun mukaisesti hyvin laaja ja vastaa pääpiirteissään myös Suomen perustuslaissa omaksuttua lähtökohtaa. Oikeudet on taattu pääsääntöisesti kaikille unionin oikeudenkäyttöpiiriin kuuluville, ja vain harvat oikeudet on kytketty unionin kansalaisuuteen tai henkilöpiiriä on muuten rajattu. Tällaisia ovat lähinnä vain V osastoon sisältyvät kansalaisten oikeudet, joista niistäkin osa kuuluu jokaiselle tai kansalaisten lisäksi jokaiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossain jäsenvaltiossa.

3.2.2.3.2 Yleiset määräykset

Perusoikeuskirjan soveltamisalaan vaikuttavat sekä yllä kuvatut SEU 6 artiklan 1 kohtaan sisällytetyt rajaukset että perusoikeuskirjan loppuun sijoitetut yleiset määräykset, joissa määritellään sen tulkintaa ja soveltamista koskevat yleiset periaatteet. Poikkeuksen perusoikeuskirjan soveltamisalaan luo myös pöytäkirja perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Perusoikeuskirjan yleiset määräykset sisältävät määräyksiä sen soveltamisalasta, toimivaltavaikutuksista, oikeuksien rajoitusedellytyksistä, oikeuksien ja periaatteiden ulottuvuudesta ja tulkinnasta, suojan tasosta sekä oikeuksien väärinkäytön kiellosta. Yleiset määräykset kodifioivat pitkälti EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Eräissä suhteissa niiden voidaan katsoa myös tarkentavan oikeuskäytännössä luotuja oikeuksien soveltamista ja tulkintaa koskevia periaatteita sekä asettavan eräitä lisäedellytyksiä oikeuksien soveltamiselle ja tulkinnalle.

Perusoikeuskirjan soveltamisala on rajoitettu koskemaan unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Tällöin niiden tulee sekä kunnioittaa että edistää perusoikeuksien soveltamista toimivaltansa mukaisesti. Täten perusoikeuskirjan velvoittavuus kohdistuu Suomenkin julkisen vallan elimiin (eduskunta, hallitus, viranomaiset, tuomioistuimet) vain niiden toimiessa unionin oikeuden soveltamisalalla. Kun ne toimivat kansallisen oikeuden soveltamisalalla, niitä velvoittavat jäsenvaltion omat perusoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet. Vastaavasti soveltamisalan rajaus osoittaa oikeuksien haltijoille, että nämä voivat vedota perusoikeuskirjan sisältämiin aineellisiin oikeuksiin vain unionin oikeuden soveltamistilanteissa. Näin ollen aineellisen oikeuden soveltamisala ratkaisee sovellettavan perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän.

Vuoden 2007 HVK:ssa sovittu pöytäkirja perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan rajoittaa myös osaltaan perusoikeuskirjan soveltamista kyseisissä jäsenvaltioissa. Siinä missä pääsääntönä on, että perusoikeuskirjaa sovelletaan jäsenvaltioiden viranomaisiin näiden soveltaessa unionioikeutta, pöytäkirjassa määrätään, ettei perusoikeuskirjalla laajenneta EU-tuomioistuimen eikä Puolan tai Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa siten, että nämä voisivat arvioida kyseisten valtioiden kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten, käytäntöjen tai toimintojen yhteensopivuutta perusoikeuskirjan kanssa. Mikään perusoikeuskirjan IV osastossa (yhteisvastuu) ei luo Puolaan tai Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sovellettavia tuomioistuinten toimivaltaan kuuluvia oikeuksia, paitsi siltä osin kuin nämä ovat säätäneet tällaisista oikeuksista kansallisessa lainsäädännössään. Lisäksi pöytäkirjassa tarkennetaan, että silloin kun perusoikeuskirjassa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön ja käytäntöön, sitä sovelletaan Puolassa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain siinä määrin kuin sen sisältämät oikeudet tai periaatteet on tunnustettu näiden jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä tai käytännöissä. Pöytäkirjaan liittyy Puolan yksipuolinen julistus nro 62, jossa Puola korostaa pöytäkirjan määräyksistä huolimatta kunnioittavansa täysimääräisesti sosiaalisia ja työntekijöiden oikeuksia ja erityisesti perusoikeuskirjan IV osastoon sisältyviä oikeuksia. Pöytäkirja on Yhdistyneen kuningaskunnan neuvottelema ja sisältyi sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon. Toimeksiannossa varattiin kuitenkin kahdelle jäsenvaltiolle (Irlanti ja Puola) mahdollisuus liittyä pöytäkirjaan. Irlanti ilmoitti myöhemmin, ettei se halua käyttää sille varattua oikeutta.

Puolan ja Yhdistyneen kuningaskunnan asemaa koskevan pöytäkirjan osalta on todettava, että perusoikeuskirjan soveltaminen on joka tapauksessa sidoksissa sen lähteenä oleviin oikeuksiin. Perusoikeuskirjan yleisten määräysten nojalla on selvää, että sen sisältämiä oikeuksia tulkitaan samoin kuin vastaavia oikeuksia, jotka sisältyvät unionin perussopimuksiin, Euroopan ihmisoikeussopimukseen tai jäsenvaltioiden valtiosääntöperinteeseen. Pöytäkirja ei vaikuta Puolan eikä Yhdistyneen kuningaskunnan muihin velvoitteisiin, jotka johtuvat EU-sopimuksesta, EUT-sopimuksesta ja unionin oikeudesta yleensä. Käytännössä samat oikeudet sitovat näin ollen Puolaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa muutoinkin perussopimusten ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön nojalla sekä Euroopan neuvoston jäseninä. Pöytäkirja merkinnee käytännössä sitä, etteivät kyseisten jäsenvaltioiden kansalaiset voi vedota perusoikeuskirjaan ainoana oikeuksiensa lähteenä suhteessa kansallisiin viranomaisiin. Suurin osa perusoikeuskirjan sisältämistä oikeuksista sisältyy kuitenkin myös muihin unionin oikeudessa tunnustettuihin lähteisiin. Pöytäkirjalla ei ole vaikutusta perusoikeuskirjan soveltamiseen suhteessa unionin toimielimiin.

Pöytäkirjassa luodaan erityinen poikkeus perusoikeuskirjan IV osastoon "Yhteisvastuu" sisältyvien oikeuksien osalta. Pöytäkirjassa korostetaan, että kyseiseen osastoon sisältyvät oikeudet voivat kuulua tuomioistuinten toimivaltaan vain siltä osin kuin Puola ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat säätäneet tällaisista oikeuksista kansallisessa lainsäädännössään. Silloin kun perusoikeuskirjassa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön ja käytäntöön, sitä sovelletaan Puolassa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain siinä määrin kuin sen sisältämät oikeudet tai periaatteet on tunnustettu näiden jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä tai käytännöissä. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan IV osastoon sisältyvät oikeudet pohjautuvat Euroopan ihmisoikeussopimukseen, Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan, työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevaan yhteisön peruskirjaan sekä kyseisillä aloilla hyväksyttyyn unionilainsäädäntöön.

Lisäksi perusoikeuskirjaan liittyy Puolan yksipuolinen julistus (nro 61), jossa se korostaa, ettei perusoikeuskirja vaikuta millään tavoin jäsenvaltioiden oikeuteen antaa lainsäädäntöä julkisen moraalin, perheoikeuden, ihmisarvon suojaamisen sekä henkilöiden fyysisen ja moraalisen koskemattomuuden kunnioittamisen alalla.

Perusoikeuskirjan yleisten määräysten mukaan sillä ei laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä. Vastaava lause sisältyy vuoden 2007 HVK:ssa hyväksyttyyn julistukseen nro 1. Tämä merkitsee sitä, että toimivallan unionin toimielinten toimille on perustuttava johonkin perussopimusten oikeusperustamääräyksistä. Perusoikeuskirja siis ensisijaisesti ohjaa ja rajoittaa unionin toimielinten toimivallan käyttöä silloin kun ne ryhtyvät toimenpiteisiin perussopimuksissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisin sanoen unionilla on vain harvoissa tapauksissa toimivaltaa ryhtyä toimenpiteeseen, jonka itsenäisenä tavoitteena on perus- tai ihmisoikeuksien suojelu, koska perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet eivät voi toimia itsenäisinä oikeusperustoina unionin lainsäädäntö- tai muille toimille. Unionin toimielimillä on kuitenkin velvollisuus edistää perusoikeuskirjan oikeuksien soveltamista toimivaltansa mukaisesti ja perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.

Perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien käyttämistä voidaan eräin edellytyksin myös rajoittaa, mutta vain ennalta määriteltyjen rajoitusedellytysten mukaisesti. Oikeuksia voidaan rajoittaa vain lailla (lailla säätämisen vaatimus) ja niiden keskeistä sisältöä kunnioittaen (perusoikeuden ydinalueen koskemattomuuden vaatimus). Lisäksi rajoituksista voidaan suhteellisuusperiaatteen mukaisesti säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (suhteellisuus- ja välttämättömyysvaatimus). Perusoikeuskirjan rajoitusedellytykset vastaavat sisällöllisesti pitkälti kansallisiin perustuslakeihin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sisältyviä rajoitusedellytyksiä. Perusoikeuskirjassa omaksuttu ratkaisu kirjata perusoikeuksien rajoitusedellytykset yhteen yleiseen rajoituslausekkeeseen (52 artikla) poikkeaa kuitenkin sekä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa että Suomen perustuslaissa omaksutuista ratkaisuista. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa rajoitusedellytykset on ilmaistu kunkin oikeuden yhteydessä. Koska Suomen perustuslain järjestelmään ei sisälly yleistä perusoikeuksien rajoitussäännöstä, perusoikeuksien rajoitusten sallittavuus määräytyy yleisen perusoikeuksien rajoitussäännöksen puuttuessa Suomessa lainsäädäntökäytännössä ja oikeustieteessä yleisemmin kehitettyjen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten täyttymisen perusteella.

Perusoikeuksien tulkinnan osalta perusoikeuskirjan lähtökohtana on se, että oikeuksia sovelletaan ja tulkitaan niiden lähteenä olevien oikeuksien mukaisesti. Siten siltä osin kuin perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin sopimuksessa. Euroopan ihmisoikeussopimus asettaa kuitenkin vain perusoikeuksien suojan minimitason, jota laajempaa suojaa voidaan antaa unionissa. Vastaavasti niitä oikeuksia, joista on määräyksiä muualla perussopimuksissa, sovelletaan näissä määräyksissä määriteltyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisesti. Jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johdettuja oikeuksia tulee puolestaan soveltaa mainitun perinteen mukaisesti. Muista lähteistä johdettujen oikeuksien osalta vastaavaa määräystä tulkita ja soveltaa oikeuksia alkuperäislähteen mukaisesti ei kuitenkaan ole. Perusoikeuskirjassa omaksuttu lähtökohta vastaa pitkälti EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössään määrittelemää doktriinia perus- ja ihmisoikeuksien tulkinnasta. Erityisesti suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimukseen perusoikeuskirja kuitenkin jopa vahvistaa unionin sitoutumista sekä sopimuksen sisältöön että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

Perusoikeuskirjan yleisiin määräyksiin sisältyy tuomioistuinten toimivaltaa koskeva rajaus siltä osin, kuin kysymys on perusoikeuskirjan periaatteita sisältävistä määräyksistä (52 artiklan 5 kohta). Ne voidaan saattaa ratkaistaviksi tuomioistuimissa vain sikäli kuin on kyse periaatteiden täytäntöönpanoa koskevien säädösten tulkinnasta tai niiden laillisuuden valvonnasta. Tämä merkitsee sitä, että näihin perusoikeuskirjan määräyksiin ei voi muissa tapauksissa suoraan vedota tuomioistuimissa. Tältä osin periaatteiden soveltamisala on suppeampi kuin perusoikeuskirjan oikeuksia sisältävien määräysten soveltamisala. Tämä määräys sisällytettiin perusoikeuskirjaan tulevaisuuskonventissa eräiden jäsenvaltioiden vaatimuksesta. Määräystä voidaan pitää ongelmallisena kahdestakin syystä. Ensinnäkin määräyksen perusteella jää epäselväksi se, mitkä perusoikeuskirjan aineellisista määräyksistä ovat periaatteita, koska tällaista määrittelyä ei ole tehty aineellisten määräysten yhteydessä. Toinen periaatteellisempi ongelma on se, että perusoikeuskirjan sisältämää aineellisten määräysten jaottelua yhtäältä oikeuksiin ja toisaalta periaatteisiin ei voida täysin pitää nykyaikaisen ihmisoikeusajattelun ja Suomessakin perusoikeusuudistuksessa omaksutun perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuusperiaatteen mukaisena. Oikeuksien ja periaatteiden välistä rajanvetoa koskeva tulkinta tuleekin jäämään viime kädessä EU-tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Yleisillä määräyksillä turvataan se, että perusoikeuskirjan määräysten ei voi tulkita rajoittavan tai loukkaavan unionin oikeudessa, kansainvälisessä oikeudessa tai jäsenvaltioiden valtiosäännöissä tunnustettuja ihmis- ja perusoikeuksia (53 artikla). Määräykseen sisältyy rajaus, jonka mukaan rajoitus tai loukkaus ei voi kohdistua näihin ihmis- ja perusoikeuksiin niiden soveltamisalalla. Tämä yhdessä 51 artiklan soveltamisalaa koskevan määräyksen kanssa merkitsee sitä, ettei perusoikeuskirjan ole tarkoitus vaikuttaa ainakaan rajoittavasti kansainvälisten ihmisoikeuksien ja kansallisten perusoikeuksien soveltamiseen tai tulkintaan silloin, kun kysymys ei ole unionin oikeuden soveltamisesta. Tämä merkitsisi käytännössä myös sitä, että perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet eivät saisi etusijaa suhteessa kansallisella tasolla turvattuihin ihmis- ja perusoikeuksiin unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolella toimittaessa. Sen sijaan suojan tasoa ja soveltamisalaa koskevat määräykset yhdessä luettuna merkitsisivät sitä, että perusoikeuskirjan oikeuksia tulisi aina soveltaa unionin oikeuden soveltamisalalla ja ne saisivat tällöin etusijan suhteessa kansallisiin perusoikeuksiin.

Oikeuksien väärinkäytön kiellon (54 artikla) tarkoituksena on estää perusoikeuskirjan oikeuksiin vetoamisen menestyminen sellaisissa tapauksissa, joissa oikeuteen vetoaminen tekisi tyhjäksi jonkin toisen perusoikeuskirjassa turvatun perusoikeuden toteutumisen tai rajoittaisi sitä enemmän kuin perusoikeuskirjan sisältämien rajoitusedellytysten nojalla on sallittua.

3.2.2.4 Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen

Uuden SEU 6 artiklan 2 kohdan mukaan unioni liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Oikeusperustan lisääminen EU-sopimuksen alkuartikloihin korostaa unionin sitoutumista sen omassa perusoikeuskirjassa määriteltyjen perusoikeuksien lisäksi myös kansainvälisiin ihmisoikeuksiin. Ilman tällaisen oikeusperustan lisäämistä unionilla ei olisi EY-tuomioistuimen vuonna 1996 antaman ratkaisun (lausunto 2/94, Kok.1996, s. I-1759) mukaan toimivaltaa liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Ihmisoikeussopimukseen liittymisen mahdollistava oikeusperusta sisältyy myös perustuslakisopimukseen.

Käytännössä uusi oikeusperusta merkitsee sitä, että unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen ei enää ole unionin oikeuteen perustuvaa estettä. Myös Euroopan ihmisoikeussopimusta on vuonna 2004 muutettu siten, että unioni voi liittyä sopimukseen (14. pöytäkirjan 17 artikla, jolla muutetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 59 artiklaa). Liittyminen on kuitenkin mahdollista vasta, kun sekä Lissabonin sopimus että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. pöytäkirja ovat tulleet voimaan. Lissabonin sopimuksen voimaantuloon vaaditaan kaikkien unionin jäsenvaltioiden ratifiointi. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. pöytäkirjan voimaantulo edellyttää kaikkien ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten hyväksymistä tai ratifiointia. Ihmisoikeussopimuksen 14. pöytäkirja avattiin allekirjoitettavaksi 13 päivänä toukokuuta 2004, ja sen ovat tähän mennessä ratifioineet kaikki Euroopan neuvoston jäsenvaltiot Venäjää lukuun ottamatta. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimusta on vielä muutettava, jotta liittyminen olisi oikeudellisesti ja teknisesti mahdollista. Pöytäkirjan selitysmuistion mukaan muuttaminen voi tapahtua pöytäkirjalla tai liittymissopimuksella, jotka edellyttävät vielä uutta ratifiointimenettelyä. Oikeusperustan lisääminen Lissabonin sopimukseen on kuitenkin tärkeä ensimmäinen askel kohti liittymistä. Oikeusperusta on kirjoitettu velvoittavaan muotoon (”unioni liittyy...”), joten se sisältää unionille aktiivisen velvoitteen ryhtyä toimenpiteisiin liittymisen valmistelemiseksi.

Vuoden 2007 HVK:ssa ihmisoikeussopimukseen liittymistä koskevaa menettelyä muutettiin joidenkin jäsenvaltioiden valtiosäännöstä johtuvista syistä. SEUT 188 n artiklan 8 kohdan mukaan neuvosto tekee päätöksen unionin liittymisestä yksimielisesti. Kyseinen päätös sopimuksen tekemisestä tulee voimaan, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Perustuslakisopimuksen mukaan päätöksen liittymisestä tekisi neuvosto määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Uuden SEU 6 artiklan 2 kohtaa koskevassa pöytäkirjassa on määräyksiä siitä, mitä unionin liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen säätelevässä sopimuksessa on määrättävä unionin ja unionin oikeuden erityispiirteiden säilyttämiseksi. Pöytäkirja sisältää erityiset menettelysäännöt, joita sovelletaan, jos unioni osallistuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaelinten toimintaan, sekä tarpeelliset järjestelyt, joilla varmistetaan, että Euroopan unionin ulkopuolisten valtioiden valitukset sekä yksilövalitukset osoitetaan tapauksen mukaan jäsenvaltioille ja/tai unionille. Lisäksi hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (nro 2) korostetaan unionin oikeuden erityispiirteiden säilyttämistä liittymisen yhteydessä. Julistuksessa viitataan myös EU:n tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen välillä säännöllisesti käytävään vuoropuheluun, jota voidaan vahvistaa, kun unioni liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Uuden SEU 6 artiklan 2 kohdassa on myös määräys, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyminen ei vaikuta unionin toimivaltaan. Näin liittyminen ei vaikuttaisi unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon. SEU 6 artiklan 2 kohtaa koskevassa pöytäkirjassa myös korostetaan sitä, että liittymissopimuksessa on varmistettava, että unionin liittyminen ei vaikuta unionin toimivaltaan eikä sen toimielinten toimivaltuuksiin. Pöytäkirjan mukaan liittymissopimuksessa on varmistettava myös, että liittyminen ei vaikuta jäsenvaltioiden asemaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolina erityisesti niiden tekemien varaumien osalta. Pöytäkirjassa vahvistetaan myös, että ainoastaan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista perussopimusten tulkintaan tai soveltamiseen liittyvät riidat.

Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen parantaisi unionin oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden oikeusasemaa. Liittymisen seurauksena jokainen voisi ihmisoikeussopimuksen edellyttämien seikkojen vallitessa osoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien loukkaamista koskevan valituksensa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle myös kaikissa niissä kysymyksissä, joissa yksittäistapaukseen on sovellettu unionin oikeutta. Tämä kattaisi myös tapaukset, jotka EU-tuomioistuin on ratkaissut viimeisenä oikeusasteena tai joista se on antanut ennakkoratkaisun kansalliselle tuomioistuimelle.

Unionin kannalta katsoen liittyminen merkitsisi käytännössä EU-tuomioistuimen vahvempaa sitoutumista Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön sekä unionin toimielinten saattamista ulkopuolisen ihmisoikeusvalvonnan alaisuuteen. Liittyminen vahvistaisi perusoikeuskirjassa ilmaistua sitoumusta luomalla sille kansainvälisoikeudellisesti velvoittavat puitteet. Lisäksi liittyminen vahvistaisi kahden eurooppalaisen tuomioistuimen ihmisoikeusasioita koskevan oikeuskäytännön sopusointuista kehitystä. Unionin kannalta liittyminen antaisi sille mahdollisuuden puolustautua suoraan ihmisoikeustuomioistuimessa silloin, kun arvioitavana on, täyttääkö unionin oikeus Euroopan ihmisoikeussopimuksen asettamat vaatimukset. Nykytilanteessa jäsenvaltiot ovat joutuneet vastaamaan ihmisoikeustuomioistuimessa sellaisista toimenpiteistä, jotka ainakin välillisesti perustuvat unionin oikeuteen (asia 17862/91, Cantoni v. Ranska, asia 45036/98, Bosphorus Hava Yollari Turizm ve Ticaret Anonim Sirketi v. Irlanti). Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin ei valvo unionin toimielinten toimenpiteiden suhdetta ihmisoikeussopimukseen, koska unioni ei ole sopimuksen osapuoli.

3.2.2.5 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Perus- ja ihmisoikeuksien suojan parantaminen EU:ssa on ollut Suomen keskeisenä tavoitteena koko Suomen unionijäsenyyden ajan. Erityisen tärkeänä on pidetty EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen (ks. esimerkiksi VNS 1/1996 vp, PeVL 29/2000 vp, SuVL 1/2007 vp). Myös perusoikeuskirjan oikeudellistamista on pidetty rinnakkaisena keinona vahvistaa tätä suojaa (esimerkiksi VNS 3/2001 vp, E 118/2002 vp, PeVL 29/2000 vp, PeVL 25/2001 vp, PeVL 56/2001 vp, UaVM 18/2001 vp). Suomen edustajat konventissa ja hallitustenvälisessä konferenssissa vaikuttivat aktiivisesti näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Valtioneuvosto ja eduskunnan valiokunnat suhtautuivat myönteisesti perusoikeuskirjan sisällyttämiseen perustuslakisopimuksen II osaksi ja liittymisen mahdollistavaan oikeusperustaan konventin jälkeen valmistauduttaessa vuoden 2003 hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp, PeVL 7/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Perustuslakisopimuksessa omaksuttu ratkaisu toteuttaa lähes täysimääräisesti Suomen pitkäaikaisen tavoitteen perus- ja ihmisoikeuksien suojan vahvistamisesta EU:ssa (UaVM 2/2006 vp, SuVL 2/2006 vp, LaVL 2/2006 vp).

Eduskunnan perustuslakivaliokunta tähdensi vuonna 2001 Nizzan Eurooppa-neuvoston hyväksyttyä perusoikeuskirjan poliittisena julistuksena, että Suomen perustuslain mukaisen perusoikeusjärjestelmän tulee olla perusoikeuskirjan oikeudellistamisen jälkeenkin lähtökohtaisesti yhtä kattava kuin aiemmin (PeVL 25/2001 vp). Perustuslakivaliokunta asetti joitakin keskeisiä edellytyksiä perusoikeuskirjan muodollista oikeudellistamista koskevan kantansa määrittelemiselle. Näitä olivat oikeudellisesti sitovien TSS-oikeuksien ja ympäristöä ja vähemmistöjä suojaavien oikeuksien sisältyminen EU:n perusoikeuksiin, EU:n perusoikeuksien kuuluminen lähtökohtaisesti kaikille unionin oikeuspiirissä ilman henkilöön perustuvaa syrjintää (joitakin poliittisia oikeuksia ja liikkumis- ja oleskeluoikeuksia lukuun ottamatta) sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisen vähimmäistason takaaminen myös EU:n perusoikeuksien osalta. Näiden sitovuus saa ulottua jäsenvaltioihin vain niille kuuluvissa EU:n oikeuden toimeenpanotehtävissä eikä saa tällöinkään heikentää kansallisen perusoikeussuojan tasoa. Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoi, että koska perusoikeuskirjan 51 ja 53 artiklan perusteella EU:n perusoikeuksilla voidaan katsoa olevan etusija suhteessa kansallisiin perusoikeuksiin unionin oikeuden soveltamisalalla, EU:n perusoikeuksien näin laaja sovellettavuus on kansalliselta kannalta hyväksyttävissä vain, mikäli EU:n perusoikeuksien ja Suomen perustuslain perusoikeussäännösten voidaan katsoa olevan sisällöltään pitkälti toisiaan vastaavia. Lisäksi sekä valtioneuvosto että perustuslakivaliokunta ovat korostaneet, että perusoikeuskirjan ei tule laajentaa EU:n tehtäviä tai toimivaltuuksia (VNS 3/2001 vp, PeVL 2/2000 vp). Edellisten edellytysten lisäksi sekä valtioneuvosto että eduskunnan perustuslakivaliokunta ovat pitäneet periaatteellisesti ongelmallisena tulevaisuuskonventissa perusoikeuskirjaan lisättyä määräystä siitä, että periaatteiden soveltuvuus tuomioistuimissa on oikeuksien soveltuvuutta suppeampi (VNS 2/2003 vp, PeVL 7/2003 vp).

Kaikki edellä mainitut edellytykset perusoikeuskirjan oikeudellistamiselle on perusoikeuskirjassa otettu vähintään tyydyttävällä tavalla huomioon. Oikeuksien kattavuus – mukaan lukien taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, ympäristö ja vähemmistöjen oikeudet – on laaja ja vastaa pääosin Suomen perusoikeussäännösten sisältöä. Lisäksi on huomattava, että vähemmistöjen oikeuksien suojaa vahvistettiin vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa vielä lisäämällä perustuslakisopimuksen I-2 artiklaan, sittemmin SEU 1 a artiklaan, sisällytettävään luetteloon unionin perustana olevista arvoista maininta vähemmistöihin kuuluvien oikeuksista. Perusoikeuksien henkilöllinen ulottuvuus vastaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan asettamaa edellytystä perusoikeuksien kuulumisesta kaikille unionin oikeuden käyttöpiirissä eräitä hyväksyttäviä poikkeuksia lukuun ottamatta. EU:n perusoikeuksien suojan taso suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimukseen on turvattu sekä tätä koskevalla nimenomaisella määräyksellä perusoikeuskirjassa (52 artiklan 3 kohta) että luomalla oikeusperusta unionin liittymiselle ihmisoikeussopimukseen. Perusoikeuksien sitovuutta jäsenvaltioihin nähden on rajoitettu siten, että perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (51 artiklan 1 kohta). Perusoikeuskirjalla ei myöskään luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perustuslakisopimuksen muissa osissa määriteltyjä toimivaltuuksia tai tehtäviä (51 artiklan 2 kohta). Perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan unioni voi edistää perusoikeuksien toteutumista vain unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen. Perusoikeuskirjan 51 artiklan 2 kohdan mukaan perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi.

Vaatimus siitä, että perusoikeuskirjan oikeudellistaminen ei saa heikentää Suomen kansallisen perusoikeussuojan tasoa, on kansallisen oikeuden soveltamisalalla toteutettu siten, että perusoikeuskirjan oikeuksia ei lähtökohtaisesti sovelleta lainkaan tällä alueella (51 artiklan 1 kohta). Tätä vahvistetaan vielä määräyksellä, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräysten ei saa tulkita rajoittavan tai loukkaavan jäsenvaltioiden valtiosäännöissä tunnustettuja perusoikeuksia näiden soveltamisalalla (53 artikla). Unionin oikeuden soveltamisalalla vaatimus toteutuu ensisijaisesti siten, että perusoikeuskirjan oikeuksien ja niiden suojan tason voidaan olettaa vastaavan pääpiirteissään Suomen perustuslain turvaamia perusoikeuksia. EY-tuomioistuimen aiemman oikeuskäytännön valossa on selvää, että yksittäisiä EU-oikeuden säännöksiä ei saa tulkita perusoikeuskirjan sisältämien perusoikeuksien vastaisella tavalla, ja mikäli jokin säännös antaa sijaa tulkintavaihtoehdoille, niistä on valittava kaikkein perusoikeusmyönteisin (asia C-100/88, Oyowe ja Traore, ja asia C-5/88, Wachauf, ks. myös PeVL 5/2001 vp). Niissä todennäköisesti erittäin harvinaisissa tilanteissa, joissa sovellettavaksi tulisivat sekä unionin että Suomen oikeuden säännökset ja joissa Suomen perustuslaki turvaisi yksittäistapauksessa EU:n perusoikeuskirjaa ja sen soveltamiskäytäntöä korkeamman suojan tason, olisi näitä säännöksiä Suomessa syytä tulkita sellaisella perusoikeusmyönteisellä tavalla, joka toteuttaisi unionin perusoikeuksien ohella myös Suomen perustuslain oikeuksien suojan tason turvaamisen. Tämä ei kuitenkaan saisi johtaa unionin oikeuden tehokkuuden ja yhtenäisyyden sekä unionin oikeuden etusijaperiaatteen vastaiseen ratkaisuun. Tällaisissa erityislaatuisissa tulkintatilanteissa saattaisi olla tavanomaista korostetumpi tarve ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen EU-tuomioistuimelle. Vastaavasti unionin asioiden kansallisessa ennakkokäsittelyssä Suomen kantoja arvioidaan sekä unionin perusoikeuksien että Suomen perustuslain ja Suomea velvoittavien perus- ja ihmisoikeussopimusten kannalta. Unionin säädösten kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä on syytä unionin säädösten mahdollisesti jättämän liikkumavaran puitteissa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ratkaisuihin, jotka turvaavat EU:n perusoikeuksien lisäksi myös Suomen perusoikeussuojan loukkaamattomuuden. Tuomioistuimen oikeuskäytännön nojalla unionioikeuden etusijaperiaate on kuitenkin jo aikaisemmin koskenut myös kansallisia perustuslakeja ja niissä määriteltyjä perusoikeuksia (asia 11/70, Internationale Handelsgesellschaft, Kok. 1970, s. 501).

Sekä valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp) että eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 7/2003 vp) pitivät tulevaisuuskonventissa perusoikeuskirjaan lisättyä erottelua oikeuksiin ja periaatteisiin (52 artiklan 5 kohta) periaatteellisesti ongelmallisena perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuuden näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta kuitenkin tähdensi, että perusoikeuskirjan määräyksiä tulee ensisijaisesti tulkita ja soveltaa niiden sanamuodon perusteella. Perusoikeuskirjassa periaatteilla tarkoitetaan oletettavasti lähinnä eräitä TSS-oikeuksia sekä muita sellaisia perusoikeuskirjan aineellisia määräyksiä, joita ei ole lainkaan kirjoitettu oikeuksien muotoon (esimerkiksi ympäristönsuojelu ja kuluttajansuoja). Tältä osin periaatteiden voidaan lähinnä katsoa rinnastuvan sellaisiin Suomenkin perustuslaissa oleviin perusoikeussäännöksiin, joita ei ole kirjoitettu yksilön oikeuden muotoon ja jotka kohdistuvat nimenomaisesti vain lainsäätäjään eivätkä ole sellaisenaan suoraan sovellettavissa tuomioistuimissa tai muissa viranomaisissa (PeVM 25/1994 vp, s. 6). Tällaisia perustuslaillisia toimeksiantoja sisältyy esimerkiksi Suomen perustuslain sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevaan 6 §:n 4 momenttiin, perustoimeentuloa ja riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevaan 19 §:n 2 ja 3 momenttiin ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeita koskevaan 21 §:n 2 momenttiin. Käytännössä erottelu ei välttämättä ole kovinkaan merkittävä ottaen huomioon sen, että myös oikeuksien soveltamisala on yleisten määräysten nojalla rajoitettu.

Vuoden 2007 HVK:ssa neuvotellut ratkaisut heikentävät joiltakin osin perustuslakisopimuksen sisältämiä ratkaisuja. Valtioneuvosto on pitänyt ensisijaisena ratkaisuna sitä, että perustuslakisopimuksen sisältämät uudistukset toteutuisivat sellaisinaan. Valtioneuvosto on kuitenkin ollut valmis hyväksymään perusoikeuskirjan oikeudellistamisen viittauksen avulla (E 149/2006 vp). Myös eduskunta on pitänyt perustuslakisopimuksen sisältämien uudistusten toteuttamista sellaisinaan ensisijaisena vaihtoehtona. Suuri valiokunta on pitänyt tärkeänä, että Lissabonin sopimus mahdollistaa EU:n liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja että perusoikeuskirjasta tulee oikeudellisesti velvoittava (SuVL 1/2007 vp). Neuvotteluissa pyrittiin eduskunnan kannan mukaisesti siihen, että perusoikeuskirja olisi liitetty sopimusteknisesti osaksi Lissabonin sopimuksen kokonaisuutta tai hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaa (E 55/2007, PeVL 8/2007 vp, SuVX 84/2007 vp). Perussopimuksiin verrattavan oikeudellisen aseman luomista perusoikeuskirjalle on kuitenkin pidettävä sen näkyvyyttä tärkeämpänä tavoitteena. Tämä tavoite toteutui. Lisäksi on tärkeää, ettei perusoikeuskirjan soveltamisalaan tehty vuoden 2007 HVK:ssa uusia kaikkiin jäsenvaltioihin sovellettavia rajauksia.

Suuri valiokunta on pitänyt myös tärkeänä, että päätös liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen voidaan tehdä määräenemmistöllä ja ilman ratifiointia (SuVL 1/2007 vp). Sekä valtioneuvosto että eduskunnan valiokunnat ovat katsoneet, että Lissabonin sopimus merkitsee unionin Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen toteuttamiselle tarpeettomia lisäkynnyksiä, jotka voivat vaarantaa liittymisen tai ainakin merkittävästi hidastuttaa sen toteutumista (E 55/2007 vp, PeVL 8/2007 vp, SuVX 84/2007 vp). Suomi piti liittymisen mahdollistavan oikeusperustan säilyttämistä tärkeämpänä kuin liittymisessä sovellettavaa menettelyä. On huomattava, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen muuttaminen ja unionin liittymisen mahdollistava lisäpöytäkirja edellyttävät joka tapauksessa kaikkien unionin jäsenvaltioiden kansallista hyväksyntää Euroopan neuvoston jäsenvaltioina. Vaikka liittymismenettelyyn tehdyt muutokset merkitsevät menettelyn monimutkaistamista unionin puolella, edellyttäisi sen mahdollistaminen Euroopan neuvoston puolella joka tapauksessa jäsenvaltioiden osalta vastaavien menettelyjen käyttöä. Tätä taustaa vasten muutos oli Suomen hyväksyttävissä.

Suomen pitkäaikainen tavoite mahdollistaa unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen toteutuu Lissabonin sopimuksen yhteydessä. Oikeusperusta velvoittaa unionin aktiivisiin toimiin liittymisen toteuttamiseksi. Lisäksi liittyminen ei Suomen tavoitteiden mukaisesti vaikuttaisi laajentavasti unionin toimivaltaan. Suomi pitää tärkeänä kiirehtiä sekä Euroopan unionin että Euroopan neuvoston toimia liittymisen mahdollistamiseksi.

Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen vahvistaa Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden mahdollisuuksia vedota unionin perusoikeuksiin niissä tapauksissa, jotka kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan. Vastaavasti liittyminen ihmisoikeussopimukseen mahdollistaa yksilövalitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen myös tapauksissa, joihin on sovellettu unionin oikeutta. Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen merkitsee myös sitä, että suomalaisten tuomioistuinten ja viranomaisten olisi sovellettava perusoikeuskirjan määräyksiä unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan rooli perus- ja ihmisoikeuksien tulkintaa ja valvontaa harjoittavana toimielimenä kansallisessa lainsäädäntömenettelyssä ja unionin asioiden kansallisessa ennakkokäsittelyssä ei perusoikeuskirjan oikeudellistamisen tai unionin Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen seurauksena muutu (PeVL 7/2003 vp). Perustuslakivaliokunta on jo viitannut perusoikeuskirjaan useasti, vaikka se ei olekaan ollut oikeudellisesti sitova asiakirja (esimerkiksi PeVL 46/2000 vp, PeVL 12/2003 vp).

Perusoikeuskirja ei korvaa kansallisia perustuslakeja, vaan sen vaikutukset rajoittuvat unionin oikeuden soveltamisalaan. Perusoikeuskirja ei myöskään aiheuta tarvetta muuttaa Suomen perustuslain perusoikeussäännöksiä.

3.2.3 Unionin toimielimet, päätöksentekomenettelyt ja säädökset

3.2.3.1 Unionin toimielinjärjestelmä

Yhtenä perussopimusten kokonaisuudistuksen tavoitteena oli unionin toimielinjärjestelmän päivittäminen ja sen toimintakyvyn, avoimuuden ja kansanvaltaisuuden kehittäminen. Unionin laajentumiset asettivat erityisen haasteen uudistustyölle. Vuoden 2007 HVK:lle annetussa toimeksiannossa määrätään, että perustuslakisopimukseen sisältyneet toimielimiä koskevat uudistukset toteutetaan joitakin pieniä erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta ja että muutokset sisällytetään osittain EU-sopimukseen ja osittain EUT-sopimukseen. Perustuslakisopimukseen verrattuna vuoden 2007 HVK:n sopimat toimielimiä koskevat muutokset koskevat neuvoston uusien äänestyssääntöjen käyttöönoton lykkäämistä vuoteen 2014, Euroopan parlamentin enimmäispaikkamäärän nostamista yhdellä jäsenellä, unionin ulkoministerin nimikkeen vaihtamista ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi sekä niin kutsutun Ioanninan kompromissin soveltamisen ehtojen muokkaamista. Muilta osin toimielimiä koskevat ratkaisut vastaavat perustuslakisopimuksen sisältämiä muutoksia.

Lissabonin sopimukseen sisällytetty ratkaisu selkeyttää unionin toimielinjärjestelmän käsitettä. EU-sopimukseen sisällytetyssä uudessa III osastossa annetaan yleiskuva unionin toimielinjärjestelmästä. Yksityiskohtaisemmat säännöt toimielimistä on sijoitettu EUT-sopimukseen. Toimielinjärjestelmää koskevan SEU 9 artiklan mukaan unionin toimielinjärjestelmän tavoitteena on pyrkiä edistämään unionin arvoja ja tavoitteita, palvella unionin, sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etua sekä varmistaa unionin politiikkojen ja toimien tehokkuus, johdonmukaisuus ja jatkuvuus. Tehtävistä kaksi ensimmäistä ovat uusia; toimielimillä ei nykyisin ole nimenomaisesti perussopimuksesta johtuvaa velvoitetta edistää unionin arvoja ja tavoitteita tai sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etua.

Unionin toimielinjärjestelmän muodostavat Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, ministerineuvosto, josta sopimus käyttää nimitystä "neuvosto", Euroopan komissio, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin. Tältä osin ratkaisu ei vastaa systematiikaltaan täysin perustuslakisopimuksen ratkaisua, jossa muut unionin toimielimet kuvattiin I osan IV osaston toimielinjärjestelmää koskevassa I luvussa, mutta Euroopan keskuspankkia ja tilintarkastustuomioistuinta koskevat määräykset oli sijoitettu yhdessä unionin neuvoa-antavia elimiä (alueiden komitea ja talous- ja sosiaalikomitea) koskevien määräysten kanssa saman osion II lukuun (”Unionin muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet"). Vuoden 2007 HVK:n aikana Euroopan keskuspankki esitti perustuslakisopimuksen mukaisen jaottelun säilyttämistä, tilintarkastustuomioistuin puolestaan ilmaisi tyytyväisyytensä uuteen jaotteluun. Koska perustuslakisopimuksen mukainen systematiikka kuitenkin muiltakin osin oli vaikeasti toteutettavissa kahteen perussopimukseen jatkossakin perustuvassa sopimusrakenteessa, päädyttiin HVK:ssa ratkaisuun, jossa kaikki varsinaiset toimielimet, mukaan lukien Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin, luetellaan samassa sopimusartiklassa. Perustuslakisopimuksen mukaista erottelua ”toimielimiin” ja ”muihin toimielimiin” voidaan joka tapauksessa pitää luonteeltaan ennemmin symbolisena kuin oikeudellisena.

Lissabonin sopimuksen myötä myös Eurooppa-neuvosto saa oikeudellisesti toimielimen aseman. Myös Euroopan keskuspankin osalta asema unionin toimielimenä merkitsee muutosta nykytilaan. SEU 9 artiklan 4 kohdan mukaan Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota avustavat alueiden komitea ja talous- ja sosiaalikomitea, joilla on neuvoa-antava tehtävä.

SEU 9 artiklan 2 kohtaan sisältyy lisäksi uusi määräys siitä, että toimielimet tekevät vilpitöntä yhteistyötä keskenään.

3.2.3.1.1 Euroopan parlamentti

Lissabonin sopimus vahvistaa Euroopan parlamentin asemaa unionin päätöksentekojärjestelmässä merkittävästi. Samalla kun tavallisesta lainsäätämisjärjestyksestä tulee unionissa pääsääntö, Euroopan parlamentin asema neuvoston kanssa rinnakkaisena lainsäätäjänä vahvistuu. Yhteensä lähes viidessäkymmenessä asiassa siirrytään tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen, ja useissa muissa merkittävissä päätöksissä edellytetään jatkossa parlamentin hyväksyntää. Parlamentti saa myös yleisen tiedonsaanti- ja kuulemisoikeuden yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, jossa lainsäätämismenettelyä ei sovelleta. Talousarvion osalta jaottelu pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin poistuu, ja parlamentin toimivalta budjettikysymyksissä laajenee koskemaan kaikkia unionin menoja. Parlamentti saa Lissabonin sopimuksessa myös oikeuden päättää komission puheenjohtajan nimittämisestä. Lisäksi sen toimivaltuudet kansainvälisten sopimusten hyväksymisessä laajenevat olennaisesti.

Myös Euroopan parlamentin asema perussopimusten muuttamista koskevassa menettelyssä vahvistuu. Parlamentti saa komission ja jäsenvaltioiden rinnalla oikeuden tehdä ehdotuksia sopimusten muuttamiseksi. Se on myös edustettuna muutosten valmistelusta vastaavassa valmistelukunnassa samalla tavoin, kuin perustuslakisopimusta edeltäneessä konventissa. Konventtimenettelyn soveltamisesta luopuminen hallitustenvälistä konferenssia edeltävänä valmisteluvaiheena edellyttää sekin parlamentin hyväksyntää.

Vuoden 2007 HVK:ssa parlamentin enimmäispaikkamääräksi päätettiin jatkossa 751 (750 ja puhemies). Paikkojen jakautumisesta säädetään jatkossa Euroopan parlamentin aloitteesta Eurooppa-neuvoston päätöksellä eikä enää perussopimuksen tasolla. Yhdellä jäsenvaltiolla voi olla vähintään 6 ja enintään 96 paikkaa. Nykyinen sopimus ei sisällä vastaavia jäsenvaltiokohtaisia vähimmäis- tai enimmäisrajoituksia. Uuden SEU 9 a artiklan mukaisesti paikkajaon lähtökohtana säilyy nykyisinkin sovellettava alenevan suhteellisuuden periaate. Unionin laajentumisten myötä kaikkien paitsi aivan pienimpien jäsenvaltioiden suhteellinen osuus paikoista kuitenkin pienenee tulevaisuudessa. Euroopan parlamentin paikkajako säilyy kuitenkin vaalikauden 2004–2009 ajan nykyisellään. Lissabonin sopimus ei sisällä määräyksiä siitä, missä tilanteissa paikkajaon muuttaminen tulisi jatkossa kysymykseen. Kyse olisi ennen muuta Euroopan unionin laajentumisen edellyttämästä paikkojen uudelleenjaosta, joka siis jatkossa voidaan toteuttaa nykyistä yksinkertaisemmin, ilman hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumista. Aloiteoikeus asiassa on Euroopan parlamentilla itsellään.

Eurooppa-neuvosto pyysi 21-22 kesäkuuta 2007 Euroopan parlamenttia esittämään lokakuuhun 2007 mennessä ehdotuksen vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa sovitussa pöytäkirjassa nro 34 tarkoitetuksi aloitteeksi Euroopan parlamentin tulevasta kokoonpanosta, jotta kysymys Euroopan parlamentin tulevasta kokoonpanosta saataisiin ratkaistua hyvissä ajoin ennen vuoden 2009 vaaleja. Vaikka Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskeva kysymys ei ole muodollisesti osa hallitustenvälistä konferenssia enää tulevaisuudessa, kysymys yhdistettiin vuoden 2007 hallitustenvälisen konferenssin päättämiseen.

Euroopan parlamentin mietintö hyväksyttiin täysistunnossa 11 päivänä lokakuuta 2007. Suomesta valittavien Euroopan parlamentin edustajien määrä vaalikauden 2009-2014 alusta lähtien on mietinnön mukaan 13. Tämä paikkamäärä on sama kuin Suomelle Nizzan sopimuksen mukaan kuuluva määrä vaalikaudelle 2009-2014. Kaudella 2004-2009 Suomen paikkamäärä on siirtymämääräysten vuoksi 14. Hallitustenvälisen konferenssin ja Eurooppa-neuvoston käsittelyssä Euroopan parlamentin paikkojen kokonaismäärää lisättiin yhdellä edustajalla.

Hallitustenvälisen konferenssin 2007 loppuasiakirjaan liitettiin kaksi julistusta. Ensimmäisen julistuksen mukaan 750 edustajan kokonaispaikkamäärään lisätty yksi paikka annetaan Italialle. Toisen julistuksen mukaan Eurooppa-neuvosto antaa poliittisen hyväksyntänsä Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevalle tarkistetulle päätösehdotukselle, joka perustuu Euroopan parlamentin ehdotukseen. Joulukuun 2007 Eurooppa-neuvoston päätelmissä viitattiin sanottuihin julistuksiin. Antaessaan asialle poliittisen hyväksyntänsä Eurooppa-neuvosto ratkaisi tulevan paikkajaon tosiasiallisesti. Muodollinen päätös Euroopan parlamentin kokoonpanosta tehdään mahdollisimman nopeasti Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen.

Lissabonin sopimuksesta ei seuraa muutoksia parlamentin jäsenten ohjesääntöä tai Euroopan tason poliittisia puolueita koskeviin määräyksiin.

3.2.3.1.2 Eurooppa-neuvosto

Merkittävin Lissabonin sopimuksen sisältämä unionin toimielinjärjestelmää koskeva muutos on EU:n jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston aseman vahvistaminen. Uudistukset vastaavat perustuslakisopimuksen sisältämiä muutoksia. Sopimukseen sisältyvää kokonaisratkaisua voidaan kuitenkin pitää kompromissina sekä Eurooppa-neuvostolle vahvempaa asemaa unionin työn ohjauksessa ja painopisteiden asettamisessa ajaneiden että toimielinten välistä tasapainoa ja yhteisömenetelmän ensisijaisuutta korostaneiden tahojen kesken.

Eurooppa-neuvosto saa Lissabonin sopimuksessa muodollisesti unionin toimielimen aseman. Eurooppa-neuvosto valitsee itselleen pidempiaikaisen puheenjohtajan, eikä neuvostossa nykyisin sovellettavaa kiertävää puheenjohtajuusjärjestelmää siis jatkossa enää sovelleta Eurooppa-neuvostossa. Eurooppa-neuvosto saa myös eräitä uusia toimivaltuuksia oikeudellisesti sitovien päätösten tekemiseen. Näistä merkittävimmät koskevat perussopimusten yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä.

Toimielimenä Eurooppa-neuvostoa koskevat Lissabonin sopimuksen mukaan samat esimerkiksi avoimuutta, asiakirjajulkisuutta ja demokraattista vuoropuhelua koskevat yleiset määräykset kuin muitakin unionin toimielimiä. Euroopan unionin tuomioistuin valvoo Eurooppa-neuvoston säädösten lainmukaisuutta niiden säädösten osalta, joiden tarkoituksena on tuottaa oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin. Tuomioistuimeen voi vedota myös, mikäli Eurooppa-neuvosto perussopimusten vastaisesti laiminlyö ratkaisun tekemisen.

Institutionaalisesti merkittävin Eurooppa-neuvostoa koskeva uudistus on pidempiaikaisen, neuvoston puheenjohtajuusjärjestelmästä erillisen puheenjohtajan valitseminen. Uuden SEU 9 b artiklan mukaan Eurooppa-neuvosto valitsee itselleen määräenemmistöllä puheenjohtajan 2,5 vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia kerran. Määräenemmistö Eurooppa-neuvostossa on tällöin 72 prosenttia jäsenvaltioista ja 65 prosenttia väkiluvusta, koska päätös ei perustu komission ehdotukseen. Ehdokasasettelusta ei ole erityisiä määräyksiä, mutta SEU 9 b artiklan 5 ja 6 kohdasta, 9 d artiklan 6 ja 7 kohdasta ja 9 e artiklasta annetun julistuksen (nro 6) mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virkojen täytössä on otettava asianmukaisesti huomioon unionin maantieteellinen ja väestöllinen moninaisuus. Käytännössä tämä tarkoittanee esimerkiksi sitä, etteivät nämä saa olla samojen valtioiden kansalaisia. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla ei myöskään saa samanaikaisesti olla kansallista tointa. Hän voi kuitenkin periaatteessa olla esimerkiksi jonkin toisen unionin toimielimen palveluksessa.

Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta puheenjohtajan tehtävät on Lissabonin sopimuksessa rajattu koskemaan vain Eurooppa-neuvoston työskentelyä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja johtaa puhetta Eurooppa-neuvoston kokouksissa ja huolehtii työn valmistelusta ja jatkuvuudesta yhteistyössä komission puheenjohtajan kanssa ja yleisten asian neuvoston työn pohjalta. Lisäksi hän toimii sillanrakentajana pyrkien edistämään yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä Eurooppa-neuvoston jäsenten välillä. Puheenjohtaja myös raportoi Euroopan parlamentille Eurooppa-neuvoston kokousten tuloksista. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta uudessa SEU 9 b artiklassa erikseen määrätään, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja huolehtii asemaansa vastaavalla tasolla unionin ulkoisesta edustamisesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tämän kuitenkaan vaikuttamatta unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimivaltuuksiin.

Uuden SEU 9 b artiklan mukaan Eurooppa-neuvostoon kuuluvat jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ei ole Eurooppa-neuvoston jäsen, mutta osallistuu sen työskentelyyn. Eurooppa-neuvoston jäsentä voi tarvittaessa avustaa ministeri ja komission puheenjohtajaa komissaari, jos Eurooppa-neuvosto näin päättää. Eurooppa-neuvoston jäseninä eivät siis enää automaattisesti toimisi jäsenvaltioiden ulkoasiainministerit, vaan sen kokoonpano voisi vaihdella esimerkiksi käsiteltävän aiheen mukaan.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Lissabonin sopimuksen mukaan kaksi kertaa puolivuotiskaudella, mutta puheenjohtaja voi myös kutsua koolle ylimääräisen kokouksen, jos tilanne sitä vaatii. Eurooppa-neuvoston kotipaikka olisi jatkossakin Bryssel, vaikka Eurooppa-neuvostoa ei mainita Lissabonin sopimukseen liitetyssä unionin toimielinten kotipaikkoja koskevassa pöytäkirjassa unionin toimielinten ja tiettyjen elinten, laitosten ja yksikköjen kotipaikan sijainnista. Asiaa koskevan Nizzan sopimuksen päätösasiakirjaan liitetyn julistuksen (nro 22) mukaan Eurooppa-neuvoston kokouspaikka on Bryssel. Päämiesten epävirallisia kokouksia voidaan kuitenkin jatkossakin järjestää myös muualla.

Eurooppa-neuvoston keskeisimpänä tehtävänä säilyy unionin yleisten poliittisten linjojen määrittely. Eurooppa-neuvosto antaa unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelee sen yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet. Eurooppa-neuvostolla ei ole lainsäädäntö- tai toimeenpanovaltaa, eikä sen siten tule puuttua neuvoston ja parlamentin lainsäädäntötyöhön. Eurooppa-neuvosto voi kuitenkin tarvittaessa keskustella lainsäädäntötyössä ilmenneistä erityisistä ongelmista. Eräissä sosiaaliturvan, rikosoikeudellisen yhteistyön sekä poliisiyhteistyön alaan liittyvissä kysymyksissä jäsenvaltiot voivat EUT-sopimuksen erityisten niin sanottua hätäjarrumenettelyä koskevien määräysten nojalla myös pyytää Eurooppa-neuvostoa käsittelemään lainsäädäntöehdotuksia, joiden ne katsovat vaikuttavan joko sosiaaliturva- tai rikosoikeusjärjestelmänsä perusteisiin tai joista ei saavuteta neuvostossa yhteisymmärrystä.

Eurooppa-neuvosto saa myös toimivaltuuksia tehdä päätöksiä perussopimuksissa määrätyissä tapauksissa. Merkittävimpiä näistä ovat uudessa SEU 48 artiklassa tarkoitetut päätökset, joilla perussopimuksia voidaan muuttaa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä ilman konventin tai hallitustenvälisen konferenssin koolle kutsumista (yksinkertaistetusta tarkistusmenettelystä tarkemmin luvussa 3.2.6). Eurooppa-neuvosto voi myös muuttaa neuvoston päätöksentekomenettelyjä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksentekoon perussopimuksiin sisällytettävien erityismääräysten nojalla yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ja monivuotisten rahoituskehysten osalta sekä tehdä unionin strategisia etuja ja tavoitteita koskevia päätöksiä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja muilla unionin ulkoisen toiminnan aloilla. Nämä ovat uusia toimivaltuuksia. Lisäksi Eurooppa-neuvosto tekee päätökset myös Euroopan parlamentin ja komission kokoonpanosta sekä neuvoston kokoonpanoista. Nämä päätökset kuuluvat nykyisen sopimuksen mukaan neuvostolle.

Jollei perussopimuksissa toisin määrätä, tekee Eurooppa-neuvosto päätöksensä nykyiseen tapaan jäsentensä yhteisymmärryksessä eli konsensuksella. Tämä koskee lähinnä unionin yleisten poliittisten suuntaviivojen ja painopisteiden määrittelyä Eurooppa-neuvoston hyväksymien päätelmien kautta. Tehdessään päätöksiä Eurooppa-neuvosto käyttää kussakin perussopimusten määräyksessä määriteltyä päätöksentekomenettelyä, eli tekee päätöksensä joko yksimielisesti, määräenemmistöllä tai yksinkertaisella enemmistöllä. Silloin kun Eurooppa-neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä, koskevat sitä samat säännöt kuin neuvostoa (määräenemmistöpäätöksentekomenettelystä lähemmin luvussa 3.2.3.1.4). Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja eivät osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin. Menettelytapakysymyksistä Eurooppa-neuvosto päättää yksinkertaisella enemmistöllä.

3.2.3.1.3 Neuvosto

Neuvoston tehtävät pysyvät Lissabonin sopimuksessa nykyisellään. Lissabonin sopimuksella tehtävät keskeisimmät muutokset koskevat puheenjohtajuusjärjestelmää. Lisäksi Lissabonin sopimuksella muutetaan määräyksiä neuvoston kokoonpanoista ja istuntojen julkisuudesta.

Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenvaltiot vastaavat jatkossakin pääsääntöisesti neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuudesta. Jäsenvaltioiden edustajat toimivat ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajina tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti. Ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana toimii unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. .

Lissabonin sopimuksella ei määrätä uuden puheenjohtajuusjärjestelmän yksityiskohdista, eikä se sisällä EY-sopimukseen sisältyvää mainintaa kuuden kuukauden puheenjohtajuuskausista. Sen sijaan Eurooppa-neuvosto säätää järjestelmän edellytyksistä päätöksellä, jonka se hyväksyy määräenemmistöllä. Vuoden 2007 HVK:n päätösasiakirjaan liitettyyn puheenjohtajuuden hoitamista koskevaan julistukseen (nro 9) on sisällytetty luonnos Eurooppa-neuvoston päätökseksi, joka on määrä hyväksyä Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä.

Päätösluonnoksen mukaan kolmen jäsenvaltion ryhmät hoitavat 18 kuukauden ajan neuvoston puheenjohtajuutta ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta. Ryhmät muodostetaan tasaisen vuorottelun perusteella. Kukin ryhmän jäsen toimii vuorollaan kuuden kuukauden ajan neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajana. Muut ryhmän jäsenet avustavat puheenjohtajaa tämän kaikissa tehtävissä yhteisen ohjelman mukaisesti. Käytännössä järjestelmä ei siis ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta merkittävästi muutu nykyisistä kuuden kuukauden puheenjohtajuuskausista, vaikka kyseessä onkin eräänlainen ryhmäpuheenjohtajuusmalli. Joustavuutta järjestelmään tuo kuitenkin määräys, jonka mukaan ryhmän jäsenet voivat sopia keskenään vaihtoehtoisista järjestelyistä. Tämä mahdollistaa neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuuksien jakamisen ryhmän kesken pääsäännöstä poikkeavalla tavalla.

Puheenjohtajuuden hoitamista koskevan julistuksen mukaan neuvosto säätää edellä kuvatun Eurooppa-neuvoston päätöksen pohjalta järjestelmän soveltamistoimenpiteistä päätöksellä, jolle tulisi antaa poliittinen hyväksyntä jo kuusi kuukautta Lissabonin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Neuvoston kokoonpanojen osalta Lissabonin sopimuksella eriytetään yleisten asioiden neuvosto ja ulkoasiainneuvosto toisistaan. Yleisten asioiden neuvoston tehtävänä on neuvoston eri kokoonpanojen työskentelyn johdonmukaisuudesta huolehtiminen, Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelu ja niistä aiheutuvien jatkotoimien toteutus. Ulkoasiainneuvosto muotoilee unionin ulkoista toimintaa Eurooppa-neuvoston määrittelemien strategisten suuntaviivojen mukaisesti ja huolehtii toiminnan johdonmukaisuudesta. Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä päätöksen, jolla vahvistetaan luettelo muista kokoonpanoista. Nykyisissä sopimusmääräyksissä ei yksittäisiä neuvoston kokoonpanoja ole mainittu lainkaan. Neuvoston kokoonpanosta päättää nykymenettelyn mukaan yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto.

Lissabonin sopimuksella lisätään neuvoston toiminnan avoimuutta. Uuden SEU 9 c artiklan 8 kohdan mukaan neuvoston istunnot ovat julkisia aina silloin, kun se käsittelee esitystä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi tai äänestää siitä. Tätä varten neuvoston istunnot jaetaan kahteen osaan, joista toisessa käsitellään lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ja toisessa käsitellään muut kuin lainsäädäntöasiat. Nykyisessä EY-sopimuksessa määrätään vain siitä, että neuvoston toimiessa lainsäätäjänä äänestystulos, äänestysselitykset ja pöytäkirjaan merkityt lausumat ovat julkisia. Muilta osin neuvoston toiminnan avoimuudesta on säädetty tarkemmin sen työjärjestyksessä. Avoimuutta koskevia Lissabonin sopimuksen määräyksiä käsitellään lähemmin jaksossa 3.2.1.7.

3.2.3.1.4 Määräenemmistön määritelmä neuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa

Lissabonin sopimuksessa nykyinen jäsenvaltioiden painotettuihin ääniin perustuva neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon järjestelmä korvataan niin sanottuun kaksoisenemmistöön perustuvalla järjestelmällä. Uudistuksen tarkoituksena on sekä tehostaa että yksinkertaistaa neuvoston päätöksentekoa. Suurta muutosta verrattuna nykytilaan merkitsee se, että samaa järjestelmää sovelletaan jatkossa myös Eurooppa-neuvoston tehdessä päätöksiä määräenemmistöllä. Kaksoisenemmistöjärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön 1 päivänä marraskuuta 2014. Perustuslakisopimukseen verrattuna uuden järjestelmän käyttöönottoa lykätään viidellä vuodella. Lisäksi vuoden 2007 HVK päätti, että 31 päivään maaliskuuta 2017 kestävän siirtymäkauden aikana neuvoston jäsen voi pyytää, että päätös tehdään nykyisen SEY 205 artiklan 2 kohdassa määritellyn määräenemmistön mukaan.

Uuden kaksoisenemmistöjärjestelmän mukaan määräenemmistön syntyminen edellyttää neuvostossa (ja Eurooppa-neuvostossa) vähintään 55 prosenttia jäsenvaltioista ja vähintään 65 prosenttia unionin yhteenlasketusta väestöstä. Päätöksen estämiseen tarvitaan aina kuitenkin vähintään neljä jäsenvaltiota. Lisäksi edellytetään, että 55 prosenttiin jäsenvaltioista on kuuluttava vähintään viisitoista jäsenvaltiota. Käytännössä tällä kriteerillä ei ole merkitystä, sillä 27 jäsenvaltion tai sitä suuremmassa unionissa 55 prosenttia on aina vähintään 15 jäsenvaltiota. Nykyisin jokaisella jäsenvaltiolla on neuvostossa käytössään lähtökohtaisesti niin sanotun alenevan suhteellisuuden periaatteen nojalla määritelty äänimäärä. Neuvoston tehdessä määräenemmistöpäätöksiä määräenemmistöön vaaditaan vähintään noin 73 prosenttia jäsenvaltioiden painotetuista äänistä. Päätöksentekoon vaaditaan aina myös jäsenvaltioiden enemmistö. Lisäksi jäsenvaltio voi pyytää tarkistamaan, että maat, jotka määräenemmistön muodostavat, edustavat vähintään 62 prosenttia unionin kokonaisväestöstä.

Edellä selostetun pääsäännön mukainen kaksoisenemmistöjärjestelmä soveltuu silloin, kun neuvosto tai Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa komission tai unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta. Mikäli neuvoston tai Eurooppa-neuvoston ratkaisun pohjana on jokin muu aloite, vaaditaan määräenemmistöön vähintään 72 prosenttia jäsenmaista ja 65 prosenttia väestöstä. Tämä vastaa nykyistä SEY 205 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan määräystä, jonka mukaan silloin kun päätöstä ei tehdä komission ehdotuksesta, vaaditaan äänten määräenemmistön lisäksi kaksi kolmasosaa jäsenmaista (66,6 prosenttia). Uusi määräys nostaa hieman päätöksen edellyttämää jäsenmaiden määrää näissä tilanteissa.

Lisäksi HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (nro 7) SEU 9 c artiklan 4 kohdasta ja SEUT 205 artiklan 2 kohdasta. Julistukseen sisältyy Lissabonin sopimuksen allekirjoituspäivänä hyväksyttävä ehdotus neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksenteon soveltamisesta. Julistusta, joka sisältää niin kutsutun Ioanninan kompromissin, muokattiin vuoden 2007 HVK:ssa perustuslakisopimukseen liitettyyn julistukseen verrattuna joiltakin kohdin. Julistuksen mukaan neuvoston on etsittävä laajempaa yhteisymmärrystä, jos 1 päivänä marraskuuta 2014 ja 31 päivänä maaliskuuta 2017 välisenä aikana kolme neljäsosaa (75 %) ja 1 päivän huhtikuuta 2017 jälkeen 55 % määrävähemmistöön tarvittavasta väestöstä vastustaa määräenemmistöpäätöstä. Neuvoston päätös hyväksyttiin neuvoston kirjallisessa menettelyssä joulukuussa 2007. Päätös tulee voimaan samana päivänä, jolloin Lissabonin sopimus tulee voimaan. Lisäksi vuoden 2007 HVK:ssa sovittiin Lissabonin sopimukseen liitettävästä pöytäkirjasta, jonka mukaan Ioanninan kompromissia koskevan neuvoston päätöksen muuttaminen, kumoaminen tai muokkaaminen joko suoraan tai jonkin toisen unionin säädöksen kautta edellyttää, että Eurooppa-neuvosto käsittelee alustavasti ehdotusta toimien yhteisymmärryksessä. Lissabonissa sovittu pöytäkirja merkitsee käytännössä sitä, että Ioannina-menettelyn muuttaminen vaatii yksimielisyyttä. Muutoksen käytännön merkitys jäänee vähäiseksi.

Päätösluonnos vastaa pitkälti ennen Suomen, Itävallan ja Ruotsin unioniin liittymistä vuonna 1994 tehtyä niin sanottua Ioanninan kompromissia, joka velvoitti vastaavasti määräenemmistöä laajemman yhteisymmärryksen etsimiseen neuvoston päätöksenteossa.

Uusi määräenemmistöpäätöksenteon järjestelmä lisää jonkin verran neljän suurimman jäsenvaltion painoarvoa päätöksenteossa, sillä jäsenvaltion väkiluku heijastuu suoraan 65 prosentin väestökriteerin kautta äänivaltaan. Lisäksi suuremmat jäsenvaltiot hyötyvät siitä, että väestökriteeri on jäsenvaltiokriteeriä korkeampi. Suurten vaikutusvalta kasvaisi lähinnä päätösten estämisen helpottumisen kautta. Kolmella suurella jäsenvaltiolla on yhteensä yli 35 prosenttia unionin väestöstä eli niiden vastustaessa päätöksen tekemistä muut eivät saa esityksen taakse vaadittavaa 65 prosenttia. Toisaalta lisäedellytys, jonka mukaan päätösten estämiseen tarvitaan aina vähintään neljä jäsenvaltiota, tasapainottaa järjestelmää pienempien maiden hyväksi. Kriteeri voi käytännössä merkitä sitä, että päätös voidaan tehdä, vaikka huomattavasti allekin 65 prosenttia unionin väestöä edustavista jäsenvaltioista on sen takana, jos kaikki kolme vastaan äänestävää jäsenvaltiota kuuluvat unionin suurimpiin jäsenvaltioihin.

Suomen ja muiden samankokoisten jäsenmaiden vaikutusvalta pysyy uudessa järjestelmässä pitkälti ennallaan. Suurimpien maiden lisäksi myös kuusi pienintä jäsenvaltiota lisää vaikutusvaltaansa. Tämä johtuu siitä, että nykyisin päätösten estämiseen tarvitaan jäsenmaiden enemmistö ja uudessa järjestelmässä 45 prosenttia. Pienimmille maille päätökseen vaadittava jäsenmaiden määrä on ratkaiseva tekijä niiden painoarvon kannalta. Painoarvoaan menettäisivät eniten puolestaan keskikokoiset jäsenvaltiot, ja erityisesti Espanja ja Puola, joiden osalta Nizzan sopimukseen sisältyvä ratkaisu on erityisen suosiollinen.

Järjestelmän etuna nykyiseen verrattuna olisi se, että painotettujen äänten poistuminen tehostaisi päätöksentekoa. Nykyisin vain 2 prosenttia kaikista mahdollisista maaryhmittymistä kykenee täyttämään päätöksenteon edellytyksenä olevan määräenemmistövaatimuksen. Uudessa järjestelmässä määräenemmistöön riittävien jäsenvaltioryhmien määrä nousisi noin viisinkertaiseksi, eli noin joka kymmenes kaikista mahdollisista maaryhmittymistä muodostaisi määräenemmistön. Määräenemmistöpäätöksenteko on vaikeutunut jokaisen laajentumisen yhteydessä, ja kaksoisenemmistöjärjestelmällä pyrittiin vastaamaan tähän ongelmaan. Painotettujen äänten poistuminen ja siirtyminen kaksoisenemmistöjärjestelmään merkitsisi päätöksenteon helpottumista erityisesti siksi, että keskisuurten maiden mahdollisuudet päätösten estämiseen heikentyisivät. Tehokkuuden kannalta ongelmallista taas olisi se, että suurimpien maiden mahdollisuudet päätösten estämiseen kasvavat.

Uusi järjestelmä olisi selkeämpi kuin nykyinen, joka perustuu sekä painotettujen äänten enemmistöön että jäsenmaiden määrää (enemmistö) ja väestömäärää (62 prosenttia) koskeviin kriteereihin.

3.2.3.1.5 Euroopan komissio

Komission perustehtävät on Lissabonin sopimuksessa säilytetty nykyisellään, mutta määräysten sijoittelutapa poikkeaa sekä nykysopimuksista että perustuslakisopimuksesta. Uuden SEU 9 d artiklan 1 kohdan mukaisesti komissiolla on keskeinen asema sekä unionin yleisen edun että perussopimusten ja niiden nojalla hyväksyttyjen toimenpiteiden toteuttamisen valvojana. Komissio myös valvoo unionioikeuden soveltamista Euroopan unionin tuomioistuimen valvonnassa sekä hoitaa erilaisia yhteensovitus-, täytäntöönpano- ja hallinnointitehtäviä perussopimuksissa määrättyjen edellytysten mukaisesti.

Lissabonin sopimus sisältää kuitenkin perustuslakisopimuksen tavoin joitakin sellaisia määräyksiä, joiden nojalla komission aseman ja toimintaedellytysten voidaan katsoa jonkin verran vahvistuvan. Komission asema unionin yksinomaisena lainsäädäntöaloitteiden antajana vahvistuu pilarijaon purkamisen myötä. Poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta rinnakkainen aloiteoikeus on myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltioita edustavalla ryhmällä. Myös komission asema unionin lainsäädäntötyön ohjauksessa vahvistuu sen myötä, että unionin yksi- ja monivuotiset toimintaohjelmat hyväksytään sen aloitteesta. Komissio saa lisäksi vahvemman roolin talouspolitiikan koordinaatiossa. Jos komissio katsoo, että jäsenvaltiossa on tai siellä voi ilmetä liiallinen alijäämä, voi komissio jatkossa itsenäisesti antaa asiasta lausunnon suoraan kyseiselle jäsenvaltiolle.

Ulkosuhteiden osalta perussopimuksiin kirjataan nimenomaisesti, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja eräitä muita perussopimuksissa määriteltyjä tapauksia lukuun ottamatta komissio huolehtii unionin ulkoisesta edustuksesta. Määräyksen taustalla on komission aseman varmistaminen unionin ulkoisen edustuksen osalta suhteessa Eurooppa-neuvoston pidempiaikaiseen puheenjohtajaan ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaan edustajaan sekä Euroopan ulkosuhdehallintoon. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja edustaa unionia omalla tasollaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, ja tämän vaikutukset komission ja erityisesti sen puheenjohtajan asemaan ovat nähtävissä vasta myöhemmin. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävässä yhdistyvät ulkosuhteista nykyisin vastaavan komission jäsenen sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävät. Uuden korkean edustajan päätehtävänä on osaltaan turvata unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuus, mutta tehtävän perustamisella ei muuteta toimielinten välistä tehtävänjakoa. Komissiossa unionin korkea edustaja vastaa ulkosuhteiden alaan kuuluvista tehtävistä sekä unionin ulkoisen toiminnan muiden näkökohtien yhteensovittamisesta. Korkean edustajan asemaa käsitellään tarkemmin luvussa 3.2.3.1.6.

Komission kokoonpanosta muodostui vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa keskeinen neuvottelukysymys. Tällöin hyväksytty ratkaisu siirrettiin sellaisenaan Lissabonin sopimukseen ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimikettä lukuun ottamatta. Lissabonin sopimukseen sisällytetty ratkaisu pyrkii huomioimaan sekä jäsenvaltioiden tasapuolisen edustuksen turvaamiseen että komission työskentelyn tehokkuuden parantamiseen. Komission jäsenten tasavertaisuus ja päätöksenteon kollegiaalisuus ovat myös Lissabonin sopimuksen mukaan sen työn keskeinen perusta. Komissiossa on yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta aina ensimmäisen Lissabonin sopimuksen nojalla nimitetyn komission toimikauden loppuun asti, eli vuoteen 2014 saakka. Tämän jälkeen komission jäsenten lukumäärää supistettaisiin niin, että siinä on kerralla yksi kansalainen 2/3 jäsenvaltioista 1/3 ollessa ulkopuolella. Lissabonin sopimus antaa kuitenkin mahdollisuuden Eurooppa-neuvostolle yksimielisellä päätöksellä muuttaa komission kokoonpanoa koskevaa ratkaisua ilman hallitustenvälistä konferenssia.

Eurooppa-neuvosto hyväksyisi yksimielisesti säännöt, joiden mukaisesti komission supistaminen toteutettaisiin. Lissabonin sopimuksessa kuitenkin määrätään, että komission jäsenyyden on perustuttava Nizzan sopimukseen sisältyneeseen tasapuoliseen kiertoon, jossa jäsenvaltioita kohdellaan ehdottoman tasa-arvoisesti päätettäessä siitä, missä järjestyksessä ja kuinka kauan niiden kansalaiset toimivat komission jäseninä. Ero kahden eri jäsenvaltion kansalaisten toimikausien kokonaismäärien välillä ei saa koskaan olla suurempi kuin yksi.

Lissabonin sopimukseen sisältyy perustuslakisopimuksen tavoin uusi määräys, jonka mukaan edellä kuvatun tasaisen vuorottelun sallimissa rajoissa komissio pyrittäisiin aina muodostamaan siten, että sen kokoonpano ilmentäisi unionin jäsenvaltioiden väestöllistä ja maantieteellistä kirjoa. Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (nro 10) SEU 9 d artiklasta painotetaan lisäksi, että silloin kun komissiossa ei enää ole kansalaisia kaikista jäsenvaltioista, tulee sen kiinnittää erityistä huomiota avoimeen toimintaan suhteessa kaikkiin jäsenvaltioihin, myös niihin, joiden kansalaista ei ole komission jäsenenä, sekä pitää tiivistä yhteyttä ja huomioida täysimääräisesti näiden poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset olosuhteet.

Pöytäkirjassa siirtymämääräyksistä määrätään, että Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä virassa olevat komission jäsenet pysyvät virassaan toimikautensa loppuun asti. Sen komission jäsenen, jolla on sama kansalaisuus kuin unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla, toimikausi päättyy kuitenkin päivänä, jona korkea edustaja nimitetään.

Komission puheenjohtajan valinnan suorittaa Euroopan parlamentti, joka äänestää Eurooppa-neuvoston määräenemmistöllä nimeämästä ehdokkaasta jäsentensä yksinkertaisella enemmistöllä. Muutosta verrattuna nykytilaan merkitsee se, että Eurooppa-neuvoston tulee ehdokasta nimetessään ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalien tulos. Lisäksi komission puheenjohtajan, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virkojen täytössä on otettava asianmukaisesti huomioon unionin maantieteellinen ja väestöllinen moninaisuus. Jos ehdokas ei saa parlamentin enemmistön kannatusta, on Eurooppa-neuvoston esitettävä uusi ehdokas yhden kuukauden kuluessa. Määräenemmistö Eurooppa-neuvostossa on 72 prosenttia jäsenvaltioista ja 65 prosenttia väkiluvusta, koska päätös ei perustu komission ehdotukseen. Sinänsä menettely ei merkitsisi kovin suurta muutosta nykykäytäntöön, jossa parlamentti jo äänestää komission puheenjohtajaehdokkaan hyväksyttävyydestä, mutta uudistusta on erityisesti Euroopan parlamentissa pidetty periaatteellisista syistä tärkeänä.

Lissabonin sopimuksella myös täydennetään Nizzan sopimuksen määräyksiä komission puheenjohtajan aseman vahvistamisesta komission sisäisessä työskentelyssä. Komission puheenjohtajan asemaa vahvistetaan antamalla hänelle valta nimittää itsenäisesti komissiolle varapuheenjohtajia sekä pyytää yksittäistä komission jäsentä, mukaan lukien korkeaa edustajaa, eroamaan. Nykyisen sopimuksen puitteissa nämä toimet edellyttävät kollegion hyväksyntää.

Lissabonin sopimus ei tuo muutoksia komission jäsenten asemaan tai tehtäviin lukuun ottamatta unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittämisestä johtuvia seikkoja. Myös komission jäsenten valintamenettely säilyy ennallaan, kuitenkin niin täsmennettynä, että komission nimittää Eurooppa-neuvosto Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Aiemmin nimityksen on tehnyt neuvosto.

3.2.3.1.6 Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja

Yksi keskeisistä kysymyksistä perustuslakisopimuksen valmistelussa oli unionin ulkoisen edustuksen uudelleenjärjestäminen ulkoisen toiminnan tehostamiseksi ja unionin vaikutusvallan ja näkyvyyden parantamiseksi. Lissabonin sopimus sisältää määräykset unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävän sekä korkean edustajan alaisuudessa toimivan Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisesta. Nykyistä järjestelyä, jossa ulkoisen edustautumisen tehtäviä hoitavat neuvoston puheenjohtajana kulloinkin toimiva jäsenvaltio, komission puheenjohtaja ja jäsenet sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, pidetään yleisesti hajanaisena ja vaikeaselkoisena.

Unionin uuden ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan päätehtävänä on Lissabonin sopimuksen mukaan osaltaan turvata unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuus ja yhtenäisyys. Yhtäältä unionin korkea edustaja johtaa ja toteuttaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Euroopan ulkosuhdehallinnon avustamana. Toisaalta hän on yksi komission varapuheenjohtajista ja vastaa komissiossa unionin ulkosuhteista. Unionin korkean edustajan tehtävässä yhdistyvät näin ulkosuhteista nykyisin vastaavan komission jäsenen ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävät.

Korkea edustaja valmistelee unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat asiat, ja hänellä on tähän liittyen itsenäinen komissiosta riippumaton aloiteoikeus. Hän toimii myös näistä kysymyksistä päättävän ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana. Korkea edustaja toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa neuvoston valtuuttamana ja edustaa unionia kyseisen politiikan alaan kuuluvissa asioissa.

Komissiossa korkea edustaja vastaa komissiolle ulkosuhteiden alalla kuuluvista tehtävistä ja unionin ulkoisen toiminnan eri näkökohtien yhteensovittamisesta. Hän on yhtenä komission varapuheenjohtajista komission täysivaltainen jäsen. Unionin korkean edustajan vahva kytkeminen komissioon turvaa komission asemaa unionin ulkosuhteissa. Samalla tällä pyritään siihen, että korkean edustajan tehtävän perustaminen ei merkittävästi vaikuta toimielinten väliseen tasapainoon.

Unionin korkean edustajan tehtävän kytkeminen sekä neuvostoon että komissioon voi tehdä tehtävän käytännön hoitamisen haasteelliseksi. Voidaan kuitenkin katsoa, että järjestely samalla takaa korkean edustajan poliittisen painoarvon unionin ulkoisena edustajana.

Eurooppa-neuvosto nimittää korkean edustajan määräenemmistöllä yhteisymmärryksessä komission puheenjohtajan kanssa ja se voi erottaa hänet samaa menettelyä noudattaen.

Lissabonin sopimuksen mukaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikka koskevissa asioissa unionin ulkoisesta edustuksesta huolehtii omalla tasollaan myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja. Tämä ei kuitenkaan uuden SEU 9 b artiklan nimenomaisen määräyksen mukaan saa rajoittaa unionin korkean edustajan toimivaltaa.

Lissabonin sopimus ennakoi unionille omaa edustustoverkostoa kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Unionin edustustot toimisivat unionin korkean edustajan alaisuudessa ja läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden diplomaattisten edustustojen ja konsuliedustustojen kanssa.

Unionin korkeaa edustajaa avustaa Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan ulkosuhdehallinto, jonka perustamisella pyritään myös tehostamaan unionin ulkoista toimintaa ja lisäämään ulkoisen toiminnan yhdenmukaisuutta. Ulkosuhdehallinnon tehtävänä on valmistella unionin korkean edustajan toimia ja avustaa hänen tehtäviensä hoidossa. On todennäköistä, että etenkin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ulkosuhdehallinnolla tulee olemaan merkittäviä tehtäviä. Ulkosuhdehallinto toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden ulkoasiainhallintojen kanssa, ja se koostuu neuvoston pääsihteeristön ja komission toimivaltaisten yksiköiden virkamiehistä sekä jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Ulkosuhdehallinnon organisaatio ja toiminta on määrä vahvistaa muodollisesti sopimuksen voimaantulon jälkeen tehtävällä neuvoston päätöksellä. Kyse ei kuitenkaan ole uuden unionin toimielimen luomisesta, vaan olemassa olevien resurssien uudelleenorganisoimisesta.

Hallitustenvälisen konferenssin hyväksymässä julistuksessa (nro 15) todetaan, että ulkosuhdehallinnon perustamista koskevat valmistelut olisi aloitettava heti, kun Lissabonin sopimus on allekirjoitettu. Ulkosuhdehallinto voi kuitenkin aloittaa toimintansa vasta Lissabonin sopimuksen tultua voimaan.

3.2.3.1.7 Euroopan unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuinjärjestelmän pääpiirteet sekä sen organisaation että toiminnan osalta säilyvät Lissabonin sopimuksessa perustuslakisopimuksen tavoin ennallaan. Sopimus sisältää kuitenkin joitakin merkittäviä uudistuksia tuomioistuinjärjestelmään. Määräykset tuomioistuimesta ovat uudessa SEU 9 f artiklassa sekä EUT-sopimuksen kuudennen osan toimielinjärjestelmää ja talousarviota koskevissa määräyksissä.

Lissabonin sopimuksessa tuomioistuimesta toimielimenä käytetään nimitystä Euroopan unionin tuomioistuin (EU-tuomioistuin). Siihen kuuluvat unionin tuomioistuin, unionin yleinen tuomioistuin ja erityistuomioistuimia. Unionin tuomioistuin vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta, joka on nykyisin myös koko toimielimen nimi. Unionin yleinen tuomioistuin puolestaan vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta.

Tuomarien ja julkisasiamiesten valintamenettelyyn lisätään uusi välivaihe. Lissabonin sopimuksella perustetaan komitea, joka antaa lausunnon siitä, ovatko jäsenvaltioiden asettamien tuomari- ja julkisasiamiesehdokkaiden ansiot riittävät tehtävien hoitamista ajatellen. Julkisasiamiesten lukumäärän osalta vuoden 2007 HVK hyväksyi julistuksen (nro 38), jossa viitataan unionin tuomioistuimen mahdollisuuteen esittää SEUT 222 artiklan mukaisesti pyyntö julkisasiamiesten määrän lisäämisestä kolmella nykyisestä kahdeksasta yhteentoista. Konferenssi julistaa, että mikäli tällainen pyyntö esitetään, neuvosto hyväksyy sen yksimielisesti. Tällaisessa tapauksessa Puola saa Saksan, Ranskan, Italian, Espanjan ja Yhdistyneen kuningaskunnan tavoin pysyvän julkisasiamiehen. Muiden jäsenvaltioiden välillä kiertävien julkisasiamiesten määrää lisätään samalla kolmesta viiteen.

Myös erityistuomioistuinten perustamista koskevaa menettelyä muutetaan. Nykyisin erityistuomioistuin voidaan perustaa neuvoston yksimielisellä päätöksellä, mutta uuden SEUT 225 a artiklan mukaan tämä tapahtuu tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen asetuksella.

Jäsenvaltioille osoitettujen jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevaa valvonta- ja seuraamusjärjestelmää tehostetaan. Rikkomustuomioiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn ei jatkossa sisälly niin sanotun perustellun lausunnon vaihetta. Näin ollen jos komissio katsoo, että jäsenvaltio ei ole toteuttanut sille osoitetun, jäsenyysvelvoitteiden rikkomista koskevan tuomion täytäntöönpanon edellyttämiä toimia, komissio voi saattaa asian kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määräämistä varten tuomioistuimen käsiteltäväksi varattuaan kyseiselle valtiolle tilaisuuden esittää huomautuksensa. Jos kyse on jäsenvaltion viivästyksestä direktiivin täytäntöönpanossa, komissio voi jo täytäntöönpanon viivästymistä koskevassa kanteessa pyytää tuomioistuinta määräämään jäsenvaltiolle kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon.

Lissabonin sopimuksessa laajennetaan kanneoikeutta eri tavoin. Kumoamis- ja laiminlyöntikanteen voi tietyissä tapauksissa nostaa myös unionin elimiä ja laitoksia vastaan, mikä ei nykyisin ole mahdollista. Kumoamiskanteen kohteena voi olla myös Eurooppa-neuvoston päätös ja laiminlyöntikanteen kohteena tilanne, jossa Eurooppa-neuvosto on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen. Lisäksi luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön kanneoikeutta laajennetaan. Tällä hetkellä yksityisen kanneoikeuden edellytyksenä on, että kyse on hänelle osoitetusta päätöksestä tai muusta säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen. SEUT 230 artiklan uuden 4 kohdan mukaan henkilö voi nostaa näiden lisäksi kanteen myös sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

Tuomioistuimen toimivaltaa koskeva yleinen järjestelmä laajenee koskemaan kaikkea unionissa toteutettavaa oikeus- ja sisäasioiden yhteistyötä. Ainoan poikkeuksen tältä osin muodostaa määräys, jonka mukaan tuomioistuimella ei EUT-sopimuksen poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien määräysten perusteella ole toimivaltaa tutkia jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muiden lainvalvontaviranomaisten toteuttamien toimien pätevyyttä tai oikeasuhteisuutta taikka antaa ratkaisua niiden velvollisuuksien suorittamisesta, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Vastaava määräys on nykyisin EU-sopimuksen poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevassa osastossa, jonka muut erityiset tuomioistuimen toimivaltaa koskevat määräykset poistuvat. EY-sopimukseen sisältyvien oikeus- ja sisäasioiden osalta kaikki nykyiset erityiset menettelyt poistuvat, ja yleinen järjestelmä tulee niiden osalta sovellettavaksi kaikilta osin. Tuomioistuimen toimivallan laajenemiseen vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa liitettyä siirtymäaikaa käsitellään jaksoissa 3.2.3.1.9 ja 3.2.4.2.2.

Sen sijaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat EU-sopimuksen määräykset ja niiden nojalla hyväksytyt säädökset eivät jatkossakaan pääsäännön mukaan kuulu tuomioistuimen toimivaltaan. Tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta ratkaista yksityisen kanneoikeutta koskevien yleisten edellytysten mukaisesti vireille pannut kanteet, jotka koskevat luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitetun, neuvoston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien EU-sopimuksen määräysten nojalla tekemän, rajoittavia toimenpiteitä sisältävän päätöksen laillisuuden tutkimista. Unionin tuomioistuimelle ei sen sijaan anneta toimivaltaa valvoa uuden SEU 25 a artiklan nojalla hyväksyttäviä henkilötietojen käsittelyä koskevia sääntöjä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

Ennakkoratkaisupyyntöjen osalta muutosta merkitsee määräys, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen on tehtävä ratkaisunsa mahdollisimman pian, jos ennakkoratkaisupyyntö on esitetty kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, joka koskee pidätettyä henkilöä.

SEUT 235 a artiklassa määrätään erityisestä menettelystä niiden säädösten laillisuuden toteamiseksi, joita Eurooppa-neuvosto ja neuvosto antavat SEU 7 artiklassa tarkoitetussa, jäsenvaltion tiettyjen jäsenyysoikeuksien pidättämiseen mahdollisesti johtavassa menettelyssä. Kyseisten säädösten laillisuuden tuomioistuin voi tutkia ainoastaan toteamuksen kohteena olevan jäsenvaltion pyynnöstä ja yksinomaan SEU 7 artiklaan sisältyvien menettelyä koskevien sääntöjen noudattamisen osalta. Asia käsitellään erityisessä, nopeutetussa menettelyssä. Nykyisissä perussopimuksissa ei ole määräyksiä tuomioistuimen toimivallasta tällaisessa tilanteessa.

3.2.3.1.8 Unionin muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet

SEUT 245 a-245 c artikla sisältää määräykset Euroopan keskuspankista ja SEUT 246–248 artikla tilintarkastustuomioistuimesta. Neuvoa-antavia elimiä ovat alueiden komitea sekä talous- ja sosiaalikomitea. Niitä koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen määräyksiä.

Euroopan keskuspankin asemaa, perustehtäviä tai päätöksentekoa ei Lissabonin sopimuksella muuteta nykyisestä. Pankin toimintaan liittyvä merkittävä uudistus on kuitenkin se, että neuvosto nimittää pankin johtokunnan jäsenet määräenemmistöllä, ei enää yksimielisesti. Tämän nähtiin vastaavan paremmin unionissa vallitsevaa käytäntöä, jossa päätökset keskeisistä henkilönimityksistä tehdään määräenemmistöllä.

Lisäksi Euroopan keskuspankki on oikeudellisesti määritelty unionin toimielimeksi, ja sitä koskevat siis vastaisuudessa samat yleiset säännöt kuin muitakin unionin toimielimiä.

Lissabonin sopimus ei tuo muutoksia tilintarkastustuomioistuimen asemaan tai tehtäviin. Nykysopimuksiin verrattuna uuden SEU 9 artiklan kirjoitusasua on kuitenkin tarkennettu niin, että siinä yksiselitteisesti todetaan tilintarkastustuomioistuimen olevan toimielin.

Myös alueiden komiteaa ja talous- ja sosiaalikomiteaa koskevat määräykset säilyvät lähes nykyisen kaltaisina. Niiden tehtäviin tai kokoonpanoon ei tehdä muutoksia. Muutosta merkitsevät kuitenkin alueiden komitealle myönnetty oikeus nostaa SEUT 230 artiklan mukaisesti kanne unionin tuomioistuimessa oikeuksiensa turvaamiseksi sekä oikeus saattaa toissijaisuusperiaatteen noudattamista koskeva kysymys tuomioistuimen ratkaistavaksi silloin, kun on kyse säädöksestä, jonka hyväksyminen edellyttää alueiden komitean kuulemista.

3.2.3.1.9 Toimielimiin liittyvät siirtymämääräykset

Lissabonin sopimuksen toimielimiä koskeviin määräyksiin liittyy useita siirtymämääräyksiä. Näiden pääasiallinen tarkoitus on varmistaa uusien järjestelyjen mahdollisimman saumaton käyttöönotto esimerkiksi erilaisten toimikausien päättyminen ja vaalien ajoittuminen huomioon ottaen. Siirtymäsäännöksiä käytettiin sekä vuoden 2004 että vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa myös yhtenä neuvottelujen osatekijänä, jonka avulla uudistuksiin varauksellisesti suhtautuneet jäsenvaltiot saatiin joidenkin ratkaisujen taakse. Näin ollen Lissabonin sopimuksen siirtymämääräyksiä on kehitetty sisällöllisesti joiltakin kohdin verrattuna perustuslakisopimuksen vastaaviin järjestelyihin. Keskeisin muutos koskee päätöstä siirtää määräenemmistöpäätöksentekoon liittyvien uusien äänestyssääntöjen käyttöön ottamista vuodesta 2009 vuoteen 2014 sekä täydennyksiin, jotka koskevat komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltuuksia suhteessa nykyisen III pilarin (poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa) alalla jo annettuihin säädöksiin.

Varsinaiset toimielimiä koskevat siirtymämääräykset sisältyvät Lissabonin sopimuksen pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä. Määräykset koskevat Euroopan parlamenttia, Eurooppa-neuvostoa ja neuvostoa, Euroopan komissiota, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana nykyisin toimivaa neuvoston pääsihteeriä ja varapääsihteeriä sekä unionin neuvoa-antavia elimiä. Joitakin siirtymämääräyksiä sisältyy kuitenkin myös Lissabonin sopimuksen toimielimiä koskeviin määräyksiin.

Eurooppa-neuvostoa ja sen puheenjohtajaa koskevat määräykset astuvat voimaan välittömästi Lissabonin sopimuksen voimaantultua. Valmistelut Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan nimittämiseksi käynnistyvätkin todennäköisesti jo hyvissä ajoin ennen sopimuksen voimaantuloa.

Lissabonin sopimuksen Eurooppa-neuvoston ja neuvoston määräenemmistön määrittämistä koskevien siirtymämääräysten mukaisesti nykyisen ääntenpainotusjärjestelmän on määrä olla voimassa 31 päivään lokakuuta 2014 saakka. Uusi niin sanottuun kaksoisenemmistöön perustuva määräenemmistön määritelmä tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2014. Tämän jälkeen neuvoston jäsen voi määräenemmistöpäätöstä tehtäessä 1 päivänä marraskuuta 2014 ja 31 päivänä maaliskuuta 2017 välisenä aikana pyytää, että ratkaisuun sovelletaan neuvoston nykyisiä ääntenpainotuksia.

Myös ne EUT-sopimukseen sisältyvät määräenemmistön määrittelyä koskevat määräykset, jotka koskevat tapauksia, joissa kaikki neuvoston jäsenet eivät osallistu äänestykseen, tulisivat voimaan 1 päivänä marraskuuta 2014. Näihin lukeutuvat muun muassa määräykset päätöksenteosta tiiviimmän yhteistyön ja rakenneyhteistyön alueella, päätös tiettyjen unionin oikeuksien pidättämisestä jäsenvaltiolta, liiallisia alijäämiä koskevan suosituksen antaminen jäsenvaltiolle sekä euroaluetta koskeva päätöksenteko. Niiden osalta sovellettaisiin 31 päivään lokakuuta 2014 asti nykyistä ääntenpainotusjärjestelmää.

Neuvoston puheenjohtajuuden osalta Lissabonin sopimuksessa määrätään, että Eurooppa-neuvosto tekee sopimuksen voimaan tultua päätöksen neuvoston puheenjohtajuuskierron toteuttamisesta tasapuolisen vuorottelun periaatetta noudattaen. Päätöksen sisällöstä on kuitenkin jo ennakolta sovittu, ja se on kirjattu hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitettyyn julistukseen (nro 7).

Lissabonin sopimuksen voimaantultua Eurooppa-neuvoston tulee määräenemmistöllä vahvistaa luettelo neuvostolla yleisten asioiden neuvoston ja ulkoasiainneuvoston lisäksi olevista kokoonpanoista. Siirtymämääräysten mukaan neuvoston muut kokoonpanot voidaan vahvistaa yleisten asioiden neuvostossa yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä päätöksellä, kunnes Eurooppa-neuvoston päätös on tullut voimaan. Näin varmistettaisiin neuvoston työn jatkuminen eri kokoonpanoissa mahdollisimman saumattomasti.

Euroopan parlamenttia koskevat määräykset tulisivat voimaan välittömästi Lissabonin sopimuksen voimaantullessa. Pöytäkirjassa siirtymämääräyksistä vahvistetaan Euroopan parlamenttiin kustakin maasta valittavien edustajien lukumäärän säilyvän samana kuin se on Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä vaalikauden 2004–2009 ajan. Hyvissä ajoin ennen vuonna 2009 pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja Eurooppa-neuvosto tekee yksimielisesti ja Euroopan parlamentin aloitteesta päätöksen Euroopan parlamentin kokoonpanosta SEU 9 a artiklan 2 kohdassa määrättyjen kriteerien mukaisesti niin, että edustus on suhteellisesti aleneva ja kustakin jäsenvaltiosta voidaan valita vähintään 6 ja enintään 96 edustajaa.

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan on määrä aloittaa tehtävässään heti Lissabonin sopimuksen tultua voimaan. Komission ja korkean edustajan osalta varsinaiset siirtymämääräykset liittyvät komission kokoonpanoa koskevaan ehtoon, jonka mukaan komissiossa on yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta. Tämän vuoksi sen komission jäsenen, jolla on sama kansalaisuus kuin unionin korkealla edustajalla, toimikausi päättyisi päivänä, jona korkea edustaja nimitettäisiin.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana nykyisin toimivan neuvoston pääsihteerin ja neuvoston varapääsihteerin osalta Lissabonin sopimuksessa määrätään, että näiden toimikausi päättyy Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä. Tämä on johdonmukainen seuraus unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan viran perustamisesta, jonka myötä nykyisen korkean edustajan tehtävä lakkaa. Neuvosto nimittäisi uuden neuvoston pääsihteerin määräenemmistöllä.

Neuvoa-antavien elinten eli alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean osalta siirtymämääräyksissä määrätään niiden paikkajaon säilyvän nykyisellään, kunnes neuvosto on komission aloitteesta vahvistanut niiden kokoonpanon yksimielisellä päätöksellä.

3.2.3.2 Päätöksentekomenettelyt ja unionin säädökset

3.2.3.2.1 Lissabonin sopimuksessa tehtävien uudistusten tavoitteet

Yksi perussopimusuudistuksen tavoitteista oli pyrkimys yksinkertaistaa ja yhtenäistää unionin päätöksentekomuotoja ja säädöksiä. Lissabonin sopimuksen päätöksentekomenettelyitä ja unionin säädöksiä koskevat määräykset poikkeavat osin perustuslakisopimuksessa omaksutuista ratkaisuista, mutta niillä on myös yhteisiä elementtejä. Perustuslakisopimuksen mukainen säädösten järjestelmän uudistaminen on läheisesti kytköksissä päätöksentekomenettelyjen uudistamiseen ja erityisesti lainsäädäntömenettelyn (lainsäätämisjärjestys) ja alemmanasteisten säädösten antamismenettelyn selkeämpään erotteluun. Perustuslakisopimuksessa säädösinstrumentit nimetään uudelleen ja säädöstyypit kytketään niiden antamismenettelyihin. Perustuslakisopimuksessa säädökset jaetaan nykyjärjestelmästä poiketen niiden antamismenettelyjen mukaisesti kahteen luokkaan: lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin ja muissa menettelyissä kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ovat eurooppalaki (nykyinen asetus) ja eurooppapuitelaki (nykyinen direktiivi). Muissa menettelyissä annettavia säädöksiä ovat eurooppa-asetus, eurooppapäätös, suositus ja lausunto. Sitovia säädöksiä ovat eurooppalaki, eurooppapuitelaki, eurooppa-asetus ja eurooppapäätös. Ei-sitovia instrumentteja ovat suositus ja lausunto. Nykyisestä käytännöstä poiketen lainsäädäntömenettelyssä ei enää hyväksyttäisi päätöksiä. Perustuslakisopimuksen uudistusten seurauksena unionin säädösten hierarkia voitaisiin hahmottaa nykyjärjestelmää selkeämmin.

Vuoden 2007 HVK:lle annetussa toimeksiannossa määrätään kuitenkin, että perustuslakisopimuksessa omaksutut säädösnimikkeet hylätään ja nykyiset säädösten nimikkeet säilytetään. Muutos liittyy yleiseen ratkaisuun luopua Lissabonin sopimuksessa elementeistä, joilla voitaisiin katsoa olevan perustuslaillisia tai valtioihin yleisesti liitettäviä piirteitä, minkä haluttiin heijastuvan sopimuksessa käytetystä terminologiasta. Ero lainsäätämismenettelyissä hyväksyttävien säädösten ja muiden säädösten välillä kuitenkin säilytetään. Toimeksiannossa määrätään, että Lissabonin sopimuksella EUT-sopimukseen sisällytetään kolme artiklaa, jotka sisältävät määräykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävistä säädöksistä, säädösvallan siirron nojalla annettavista säädöksistä ja täytäntöönpanosäädöksistä. Asetukset, direktiivit ja päätökset ovat tavallisessa tai erityisessä lainsäätämismenettelyssä hyväksyttäviä säädöksiä. Myös säädösvallan siirron nojalla annettavia säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä koskevia artikloja muutetaan tarpeellisin osin.

3.2.3.2.2 Päätöksentekomenettelyjä koskevat uudistukset

Päätöksentekomenettelyjen osalta Lissabonin sopimus vastaa perustuslakisopimusta. Lissabonin sopimuksessa unionin päätöksentekomenettelyjen määrää vähennetään ja eri menettelyt erotellaan nykyistä selkeämmin. Menettelyt jaetaan lainsäätämisjärjestykseen ja muihin menettelyihin. Jaottelu on pääsääntöisesti käytössä kaikilla muilla politiikka-aloilla paitsi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, jolla unionin toimielimet eivät voi antaa lainsäädännöksi luokiteltavia säädöksiä. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ovat EUT-sopimuksen mukaan asetus, direktiivi ja päätös. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä voivat antaa ainoastaan neuvosto ja Euroopan parlamentti yhdessä tai erityistapauksissa jompikumpi näistä toimielimistä, jolloin toinen toimielin osallistuu säädöksen antamiseen ilman varsinaista hyväksymisvaltaa. Muissa EUT-sopimuksessa määritellyissä menettelyissä erikseen määrätyt toimielimet voivat antaa säädöksiä, joita ei luokitella lainsäädännöksi.

Lissabonin sopimuksen mukaan pääsäännöksi lainsäädäntömenettelyssä määritellään tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka on käytännössä lähes sama kuin nykyinen yhteispäätösmenettely. Vähäiset muutokset yhteispäätösmenettelyn menettelyihin korostavat Euroopan parlamentin tasaveroista asemaa neuvoston kanssa. Periaatteena on, että asetukset, direktiivit ja päätökset annetaan komission ehdotuksesta ja että neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat tasa-arvoisia lainsäätäjiä. Komission yksinomaiseen aloitteenteko-oikeuteen lainsäädäntömenettelyssä on poikkeuksena ainoastaan oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla ja poliisiyhteistyö, joissa jäsenvaltioilla on erityismääräyksen mukaisesti komission kanssa rinnakkainen aloiteoikeus. Tavallista lainsäätämisjärjestystä käytettäessä neuvosto tekee aina päätöksensä määräenemmistöllä ja Euroopan parlamentti jäsentensä enemmistöllä. Yksittäisissä oikeusperustamääräyksissä tai erillisissä määräyksissä voidaan lainsäätäjälle asettaa velvoite kuulla unionin muita toimielimiä tai neuvoa-antavia elimiä.

Eräillä sellaisilla aloilla, joilla unionin erityisluonne edellyttää erityisiä päätöksentekomenettelyjä tai jotka ovat jäsenvaltioille poliittisesti hyvin arkaluonteisia, sovelletaan EUT-sopimuksen mukaan poikkeuksellisesti erityisiä lainsäätämisjärjestyksiä. Erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä asetuksen, direktiivin tai päätöksen hyväksyy Euroopan parlamentti neuvoston osallistuessa menettelyyn tai neuvosto Euroopan parlamentin osallistuessa menettelyyn.

Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöalaa laajennetaan Lissabonin sopimuksessa merkittävästi nykyisen yhteispäätösmenettelyn käyttöalaan verrattuna. Sitä sovelletaan 86 alalla nykyisen 37 alan sijasta. Kaiken kaikkiaan 30 alalla siirrytään muusta nykyisin käytössä olevasta menettelystä, jossa Euroopan parlamentilla ei nykyisin ole tasa-arvoista lainsäätäjän asemaa neuvoston kanssa, tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttämiseen. Uusista tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöaloista merkittäviä ovat muun muassa maatalous- ja kalastuspolitiikan kysymykset eräin poikkeuksin sekä rikosoikeudellinen yhteistyö ja poliisiyhteistyö. Yhteensä 19 alalla kyseessä on uusi oikeusperusta, sisältäen sekä politiikka-alojen sisäisiä laajennuksia että kokonaan uusia politiikka-aloja. Lähes kaikilla uusien oikeusperustojen kattamilla aloilla sovelletaan tavallista lainsäätämisjärjestystä.

Erityistä lainsäätämisjärjestystä sovelletaan Lissabonin sopimuksen mukaan yhteensä 30 alalla. Erityisiä lainsäätämisjärjestyksiä käytetään yhteensä kuudessa erilaisessa menettelyssä. Näitä ovat budjettimenettely, Euroopan parlamentin lakien antamismenettely (yhteensä kolme alaa, joilla vaaditaan neuvoston ja komission hyväksyntä) sekä neuvoston lakien antamismenettelyt (neljä eri menettelyä, joista viidellä alalla vaaditaan yksimielisyys ja Euroopan parlamentin hyväksyntä, 17 alalla vaaditaan yksimielisyys ja Euroopan parlamentin kuuleminen, yhdellä alalla vaaditaan määräenemmistö ja Euroopan parlamentin hyväksyntä sekä kolmella alalla määräenemmistö ja Euroopan parlamentin kuuleminen). Budjettimenettelyä on käsitelty erikseen luvussa 3.2.1.11. Alat, joilla Euroopan parlamentti antaa lainsäädäntöä, ovat sellaisia, joilla se nykyisinkin toimii itsenäisesti. Lähes kaikki alat, joilla neuvosto antaa lainsäädäntöä, ovat sellaisia, joilla neuvosto nykyisinkin toimii joko yksin tai Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan taikka Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Lissabonin sopimuksen mukaan neuvoston päätöksenteossa siirrytään yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon yhteensä 17 alalla. Näistä 13 alalla siirrytään myös tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöön. Merkittäviä aloja, joilla siirrytään määräenemmistöpäätöksentekoon, ovat muun muassa täytäntöönpanovallan käytön valvontamenettelyistä päättäminen (nykyinen niin sanottu komitologiapäätös), sosiaaliturvaetuudet työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteydessä sekä oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla. Myös lähes kaikkiin uusiin oikeusperustoihin sovelletaan neuvostossa määräenemmistöpäätöksentekoa. Siltä osin kuin uusien oikeusperustojen aloilla on säädösten antamiseen käytetty oikeusperustana nykyistä SEY 308 artiklaa, tämä merkitsee siirtymistä yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon. Yksimielinen päätöksenteko neuvostossa säilyy kuitenkin eräillä aloilla, joilla jäsenvaltiot katsoivat tärkeäksi turvata vaikutusmahdollisuutensa täysimääräisesti (esimerkiksi välillisen verotuksen yhdenmukaistaminen, eräät sosiaalipolitiikan ja ympäristöpolitiikan alan kysymykset, energiaverotusta koskevat toimenpiteet).

Eräillä tavallisen lainsäätämisjärjestyksen kattamilla aloilla EUT-sopimukseen sisältyy niin sanottu hätäjarrumekanismi. Näitä aloja ovat sosiaaliturvaetuudet työntekijöiden vapaan liikkuvuuden alalla (SEUT 42 artikla), rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden (SEUT 69 a artiklan 3 kohta) ja rikostunnusmerkistöjen ja seuraamusten (SEUT 69 b artiklan 3 kohta) lähentäminen, Euroopan syyttäjänvirasto (SEUT 69 e artiklan 1 kohta) sekä poliisiyhteistyö (SEUT 69 f artiklan 3 kohta). Menettelyyn turvautuminen on mahdollista, jos jäsenvaltio katsoo, että lainsäädäntöehdotus voi vaikuttaa joko sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin (SEUT 42 artikla) tai rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin (SEUT 69 a artiklan 3 kohta ja 69 b artiklan 3 kohta), tai mikäli asiasta ei päästä neuvostossa yhteisymmärrykseen (SEUT 69 e artiklan 1 kohta ja SEUT 69 f artiklan 3 kohta). Jäsenvaltio voi tällöin pyytää SEUT 42 artiklan mukaan asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ja menettelyn keskeyttämistä. Eurooppa-neuvoston on tällöin neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palautettava asia neuvostolle menettelyn jatkamiseksi tai pyydettävä komissiota tekemään uusi ehdotus. Rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden (SEUT 69 a artiklan 3 kohta), rikostunnusmerkistöjen ja seuraamusten lähentämisen (SEUT 69 b artiklan 3 kohta), syyttäjänviraston (SEUT 69 e artiklan 1 kohta) sekä poliisiyhteistyön (SEUT 69 f artiklan 3 kohta) osalta yhdeksän jäsenvaltiota voi halutessaan aloittaa myös tiiviimmän yhteistyön, mikäli asiassa ei päästä Eurooppa-neuvostossa yhteisymmärrykseen. Hätäjarrumekanismi on täysin uusi menettely näillä lainsäätämisjärjestyksen kattamilla aloilla. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla vastaavanlainen hätäjarrumekanismi on käytössä jo nykyisin (SEU 23 artiklan 2 kohta).

Unionin toimielimet voivat Lissabonin sopimuksen mukaan antaa säädöksiä eräissä tapauksissa myös muissa menettelyissä kuin lainsäätämisjärjestyksessä. Tällaisia menettelyjä ovat säädösvallan siirtoon perustuva menettely sekä täytäntöönpanomenettelyt.

Perussopimuksissa erikseen määrätyissä tapauksissa Eurooppa-neuvosto, neuvosto, komissio ja Euroopan keskuspankki voivat antaa säädöksiä suoraan sopimuksen nojalla. Tällöin asianomainen toimielin noudattaa kyseisen määräyksen mukaista menettelyä.

Lisäksi lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä voidaan komissiolle siirtää valta antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla voidaan täydentää tai muuttaa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Tällöin lainsäädäntövallan käyttäjä (neuvosto ja Euroopan parlamentti) vahvistaa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä nimenomaisesti säädösvallan siirtoa koskevat ehdot. Tällaisia ehtoja ovat säädösvallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto. Säädökseen voidaan hyväksyä ehto, jonka mukaan kumpikin lainsäätäjä voi itsenäisesti päättää peruuttaa säädösvallan siirron tai että säädösvallan siirron nojalla annettu säädös voi tulla voimaan ainoastaan, jos neuvosto tai Euroopan parlamentti ei vastusta sitä asetetun määräajan kuluessa. Mahdollisuus lainsäädäntövallan siirtoon komissiolle on uusi menettely unionin päätöksentekojärjestelmässä. Sen tarkoituksena on tehostaa lainsäätäjän toimintaa vapauttamalla se teknisten yksityiskohtien käsittelystä.

EUT-sopimuksen mukaan komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä, jos unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista unionin tason täytäntöönpanoa ja kyseisillä säädöksillä siirretään täytäntöönpanovaltaa komissiolle. Asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa täytäntöönpanovaltaa voidaan siirtää myös neuvostolle. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat täytäntöönpanosäädökset antaa aina neuvosto. Komissiolle kuuluvan täytäntöönpanovallan käyttö vastaa pääpiirteissään nykyistä komitologiamenettelyä. Komitologiasta annetaan Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen uusi asetus, joka korvaa nykyisen niin sanotun komitologiapäätöksen (neuvoston päätös 1999/468/EY, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2006/512/EY, EUVL L 200, 22.7.2006, s. 11). Nykyinen päätös on annettu SEY 202 artiklan nojalla neuvoston yksimielisellä päätöksellä neuvoston kuultua Euroopan parlamenttia. Komitologiaa koskeva asetus sen sijaan annettaisiin tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen, joten Euroopan parlamentti osallistuu sen antamiseen neuvoston kanssa tasaveroisena lainsäätäjänä. Tällä saattaa olla jäsenvaltioiden valvontavaltaa kaventava vaikutus komitologiamenettelyn tulevaisuuden muotoihin, vaikka asetus koskee SEUT 249 c artiklan 3 kohdan mukaan ainoastaan jäsenvaltioiden mahdollisuuksia valvoa täytäntöönpanovallan käyttöä.

EUT-sopimuksessa ei ole tarkkoja määräyksiä siitä, milloin ja missä laajuudessa uutta mahdollisuutta siirtää säädösvaltaa komissiolle käytettäisiin. Säädösvallan siirron nojalla annettavien säädösten käyttöala suhteessa sekä lainsäädännön alaan että täytäntöönpanosäädösten alaan hahmottuu vasta käytännössä. Todennäköisesti uuden menettelyn luominen kuitenkin merkitsisi yhtäältä sitä, että lainsäätämisjärjestyksessä annettavat säädökset olisivat vähemmän yksityiskohtaisia kuin nykyisin lainsäätämisjärjestystä vastaavissa menettelyissä annettavat säädökset. Mahdollista on myös, että lainsäätämisjärjestyksessä annettavien säädösten määrä jossain määrin vähenisi. Toisaalta on todennäköistä, että osa nykyisin komitologiamenettelyssä käsiteltävistä asioista siirtyisi säädösvallan siirron nojalla komissiolle kuuluvaan toimivaltaan. Tähän viittaa se, että säädösvallan siirron soveltamisalan määritelmä on hyvin lähellä nykyisen komitologiapäätöksen valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn soveltamisalan määritelmää. Tämän seurauksena komission käyttämän säädösvallan valvonta siirtyisi jäsenvaltioiden komitologiamenettelyssä käyttämän valvontavallan alueelta neuvostolle ja Euroopan parlamentille kuuluvan säädösvallan siirtoon liittyvän valvontavallan alueeseen.

Avoimesta koordinaatiomenetelmästä ei ole sisällytetty perussopimuksiin yleislauseketta, vaikka konventti asiaa harkitsikin. Vastaava menettely sisältyy kuitenkin eräisiin oikeusperustamääräyksiin (sosiaalipolitiikka SEUT 140 artikla, kansanterveys SEUT 152 artikla, teollisuus SEUT 157 artikla ja tutkimus SEUT 165 artikla). Näillä aloilla kysymys on siten unionin toimivaltaan kuuluvasta toiminnasta, ei varsinaisesti avoimesta koordinaatiomenetelmästä. Muilla aloilla, joilla menetelmää EU:ssa sovelletaan, avoin koordinaatiomenetelmä säilyy perussopimuksissa sääntelemättömänä, joustavana, jäsenvaltioiden välisen poliittisen yhteistyön välineenä.

3.2.3.2.3 Säädöksiä koskevat uudistukset

Säädöstyyppien osalta vuoden 2007 HVK:lle annettu toimeksianto oli käytännössä vaikea toteuttaa, sillä määräykset nykyisten säädösnimikkeiden säilyttämisestä mutta perustuslakisopimuksen mukaisen säädöshierarkian toteuttamisesta olivat hankalasti yhteen sovitettavissa. Siinä missä päätös on perustuslakisopimuksen mukaan muussa kuin lainsäätämismenettelyssä hyväksyttävä säädös, voidaan päätöksiä nykysopimuksen mukaan hyväksyä myös lainsäätämismenettelyssä. Käytännössä lainsäätämismenettelyssä hyväksyttäviä säädöksiä ovat jatkossakin asetus, direktiivi ja päätös. Samannimisiä säädöksiä hyväksytään kuitenkin myös muissa menettelyissä. Säädöshierarkian toteuttamiseen pyritään niin, että säädösvallan siirron nojalla (SEUT 249 b artikla) annettavien säädösten otsikkoon lisätään ilmaisu ”delegoitu” ja täytäntöönpanovallan nojalla (SEUT 249 c artikla) annettavien säädösten otsikkoon sisällytetään ilmaisu ”täytäntöönpano”. Suoraan EUT-sopimuksen nojalla hyväksyttävien täytäntöönpanosäädösten nimikkeistä ei kuitenkaan jatkossakaan ilmene niiden luonne muina kuin lainsäädäntömenettelyssä hyväksyttävinä säädöksinä. Esimerkkinä voidaan mainita maatalous- ja kalastuspolitiikka (SEUT 37 artiklan 3 kohta). Säädöksen luonne ilmenee näissä tapauksissa ainoastaan siitä oikeusperustamääräyksestä, jonka nojalla säädös on hyväksytty: niissä oikeusperustamääräyksissä, joiden nojalla hyväksytään lainsäädäntöä, on viittaus joko tavallisen tai erityisen lainsäädäntömenettelyn soveltamiseen. Mikäli viittausta lainsäädäntömenettelyn soveltamiseen ei ole, voidaan oikeusperustamääräyksen nojalla hyväksyä ainoastaan muita kuin lainsäädäntömenettelyssä hyväksyttäviä säädöksiä.

Lissabonin sopimuksessa säädöstyyppien lukumäärä vähenee. Tämä on ennen kaikkea seurausta pilarirakenteen poistumisesta, joka mahdollistaa samojen säädöstyyppien käytön kaikilla unionin toimialoilla, mukaan lukien oikeus- ja sisäasiat ja yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Muista aloista poiketen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ei anneta SEU 11 artiklan mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ja säädöstyypeistä on alan luonteen vuoksi käytössä ainoastaan päätös. Myös eräillä muilla aloilla on käytössä olevia säädösvaihtoehtoja tiettyjen toimien osalta rajoitettu. Siltä osin kuin perustuslakisopimus sisältää rajauksia säädösinstrumenttien valintaa koskien (eurooppalaki tai eurooppapuitelaki) on nämä rajaukset pääsääntöisesti toteutettu samansisältöisinä (asetus tai direktiivi). Muutoin voidaan lainsäädäntömenettelyssä hyväksyä perustuslakisopimuksesta poiketen asetusten ja direktiivien lisäksi myös lainsäädäntöpäätöksiä. Joissakin kysymyksissä (unionin rahoittamat ohjelmat tai tukitoimet, jotkin budjettikysymykset) vuoden 2007 HVK:ssa päätettiin mahdollistaa perustuslakisopimuksessa määritellyn eurooppalain (asetuksen) asemesta nykykäytännön mukaisten päätösten käyttämisen jatkaminen. Kyseiset tapaukset koskevat asioita, jotka eivät luonteeltaan ole perinteisiä lainsäädäntöasioita ja joissa siitä syystä päädyttiin perustuslakisopimuksessa neuvotellun ratkaisun korjaamiseen.

Lissabonin sopimuksessa tehdystä lainsäädäntövallan ja täytäntöönpanovallan sekä niitä käytettäessä annettujen säädösten nykyistä selkeämmästä erottelusta seuraava säädösten hierarkia selkeyttää unionin käytössä olevien säädösten välisiä suhteita. Jaottelulla lainsäätämismenettelyissä annettaviin säädöksiin ja muihin säädöksiin on merkitystä myös siksi, että kansallisten parlamenttien harjoittama toissijaisuusperiaatteen valvonta ja neuvoston istuntojen julkisuus kohdistuvat ainoastaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin. Säädöshierarkia toteutuu pääpiirteissään kolmiportaisena: lainsäätämismenettelyssä hyväksyttävät säädökset ovat hierarkiassa ylimpänä, säädösvallan siirron nojalla annettavat komission säädökset ovat näitä alempana, ja komission tai neuvoston täytäntöönpanosäädökset ovat alimmanasteisia säädöksiä. Suositukset ja lausunnot eivät ole sitovia säädöksiä, joten ne eivät ole varsinaisesti sijoitettavissa säädösten hierarkiaan. Niillä voi olla lähinnä tulkinnallista vaikutusta. On kuitenkin huomattava, että EUT-sopimuksen sisältämistä säädöksiä koskevista määräyksistä ei voi yksiselitteisesti johtaa sitä, että säädösvallan siirron nojalla annettujen säädösten säädöshierarkkinen asema olisi täytäntöönpanosäädöksiä korkeampi. Vaikka sopimuksessa ei olekaan nimenomaista määräystä säädösten hierarkiasta tai normikonfliktien ratkaisemisesta, lienee selvää, että alemmanasteiset säädökset eivät saa olla ristiriidassa niitä ylemmänasteisten säädösten kanssa ja että konkreettisessa ristiriitatilanteessa alemmanasteisia säädöksiä ei voi soveltaa. Alemmanasteista säädöstä ei myöskään voida antaa ilman, että ylemmänasteinen säädös sisältäisi nimenomaisen valtuutuksen sen antamiseen.

Käytännössä Lissabonin sopimuksen mukainen säädöshierarkia kuitenkin toteutuu selkeäpiirteisenä vain niillä aloilla, joilla lainsäätämisjärjestys on poikkeuksetta käytössä. Esimerkiksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan päätökset eivät siten ole ongelmitta sijoitettavissa säädöshierarkiaan. Sama koskee aloja, joilla säädöksiä voidaan hyväksyä sekä lainsäätämisjärjestyksessä että suoraan EUT-sopimuksen erityismääräysten nojalla. EUT-sopimuksessa ei myöskään määritellä tarkasti säädöslajien käyttöalojen rajoja niilläkään aloilla, joilla pääsäännön mukaiset säädöstyypit ovat käytössä. Näin sekä lainsäädännön ala että säädösvallan siirron nojalla annettujen säädösten käyttöalan suhde täytäntöönpanosäädöksiin jäävät jossain määrin epäselviksi. Näiden kysymysten ratkaiseminen jää paljolti tulevan lainsäädäntö- ja tuomioistuinkäytännön varaan.

3.2.3.3 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Unionin toimielinjärjestelmä

Suomen keskeisenä tavoitteena oli toimielimiä koskevien määräysten täsmentäminen siten, että toimielinten välinen tasapaino ja jäsenvaltioiden tasa-arvo sekä yhteisömenetelmän laaja-alainen soveltaminen turvataan (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, SuVL 2/2003 vp).

Merkittävimmät toimielinjärjestelmää koskevat muutokset liittyvät Eurooppa-neuvoston muuttamiseen unionin toimielimeksi ja sen saattamiseen EU:n tuomioistuimen valvonnan alaiseksi sekä pidempiaikaisen puheenjohtajan nimittämiseen Eurooppa-neuvostolle, Euroopan parlamentin aseman vahvistumiseen ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan viran perustamiseen. Lisäksi toimielinten kokoonpanoihin tehdään Lissabonin sopimuksessa eräitä muutoksia. Näiden ei kuitenkaan sellaisenaan voida katsoa horjuttavan toimielintenvälistä tasapainoa. Suomen tavoitteiden arvioinnin näkökulmasta keskeisiä saavutuksia ovat päätöksenteon tehostaminen, jäsenvaltioiden yhteisen kiertävän puheenjohtajuuden säilyttäminen pääpiirteittäin nykyistä vastaavana sekä komission jäsenyyden perustuminen ehdottomaan tasapuolisuuteen. Vaikka neuvoston osalta saavutettu kaksoisenemmistöratkaisu ei täysin vastaakaan Suomen tavoitteita, säilyttää se kuitenkin Suomen suhteellisen aseman lähes nykyistä vastaavana helpottaen samalla päätöksentekoa neuvostossa yleisesti. Eurooppa-neuvoston aseman selkeä vahvistuminen ei vastaa Suomen tavoitteita, mutta tältäkin osin positiivisena voidaan pitää erityisesti yleisten toimielimiä koskevien sääntöjen soveltumista Eurooppa-neuvostoon sen toimielinaseman seurauksena.

Suomen keskeisenä tavoitteena vuoden 2007 HVK:ssa oli, ettei perustuslakisopimuksen institutionaalisia ratkaisuja avattaisi uudelleenneuvotteluille. Kyseessä on poliittisesti herkkä kompromissi, joka syntyi pitkien neuvottelujen jälkeen. Suomi hyväksyi perustuslakisopimuksen sisältämät institutionaaliset ratkaisut kompromissina osana laajempaa kokonaisratkaisua (E 149/2006 vp). Suuri valiokunta yhtyi valtioneuvoston selvityksessä esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan toimielimiä koskevaa kokonaisratkaisua ei tule avata uudelleen neuvoteltavaksi (SuVL 1/2007).

Vuoden 2007 HVK:ssa tehdyt ratkaisut, joissa perustuslakisopimuksen toimielimiä koskevat uudistukset siirrettiin sellaisinaan Lissabonin sopimukseen, vastaavat Suomen tavoitteita. Ainoat sisältömuutokset koskevat neuvoston äänestysjärjestelmän käyttöönottamisen lykkäämistä ja EU:n ulkoministerin nimikkeen muuttamista unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi. Muutokset olivat Suomen hyväksyttävissä.

Euroopan parlamentti

Suomi katsoi konventin Euroopan parlamenttia koskevien esitysten vastaavan pääosin sen näkemyksiä, eikä suuria muutostarpeita ollut. Suomi ei nähnyt tarvetta Euroopan parlamentin paikkajaon perusteiden muuttamiseen, vaan piti tärkeänä alenevan suhteellisuuden periaatteen määrittelemistä siten, ettei se merkitse olennaista muutosta nykyiseen paikkajakoon. Lisäksi Suomi kannatti parlamentin paikkajaon muuttamista vain hallitustenvälisessä konferenssissa, ei Eurooppa-neuvoston päätöksellä (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Euroopan parlamenttia koskevan lopputuloksen voidaan katsoa pääosin vastaavan Suomen tavoitteita. Perustuslakisopimuksella tai Lissabonin sopimuksella ei muuteta parlamentin paikkajaon periaatteita eikä sillä näin ole vaikutusta parlamentissa vallitsevaan, alenevaan suhteellisuuteen perustuvaan tasapainoon. Vaikka parlamentin yksityiskohtaisesta paikkajaosta ei jatkossa määrätä perussopimuksissa vaan Eurooppa-neuvoston päätöksellä, tapahtuu tämä kuitenkin yksimielisesti. Lisäksi vähimmäispaikkamäärän asettaminen on erityisesti unionin pienimmille jäsenvaltioille tärkeä tae siitä, että niiden edustus säilyy osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta riittävällä vähimmäistasolla. Enimmäismäärän rajaaminen vastaavasti estää mitään jäsenvaltiota kasvattamasta suhteellista vaikutusvaltaansa nykyistä suuremmaksi.

Suomi nosti kesäkuun Eurooppa-neuvostossa 2007 esille kysymyksen Euroopan parlamentin paikkajaosta liittyen Ahvenanmaan mahdollisuuteen edustautua Euroopan parlamentissa. Suomi pyrki vaikuttamaan myös Euroopan parlamenttiin sen valmistellessa mietintöä parlamentin paikkajaosta, jotta Suomi saisi yhden lisäpaikan eli yhteensä 14 paikkaa. Lisäpaikkaa perusteltiin Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnon erityisasemalla ja alenevan suhteellisuuden periaatteen toteutumisella. Myös suomalaiset edustajat Euroopan parlamentissa tekivät perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan (AFCO) esitykseen muutosehdotuksen, jossa ehdotettiin lisäpaikkaa Suomelle perusteena alenevan suhteellisuuden toteutuminen. Lopullisessa ratkaisussa Suomen edustajien määrä on valiokunnan esityksen mukainen eli 13 edustajaa.

Eurooppa-neuvosto

Perustuslakisopimukseen johtaneissa neuvotteluissa Suomi suhtautui varauksellisesti esitykseen Eurooppa-neuvoston aseman virallistamisesta ja sen pidempiaikaisen puheenjohtajan nimittämisestä. Koska Eurooppa-neuvoston asema kytkeytyi läheisesti toimielimiä koskevaan kokonaisratkaisuun, mukaan lukien neuvoston määräenemmistön laskentatapa, asetettiin ratkaisun hyväksymisen edellytyksiksi toimielintenvälisen tasapainon ja jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden turvaaminen unionin päätöksentekojärjestelmän kokonaisuudessa. Perustuslakisopimuksen institutionaalinen kokonaisratkaisu on kompromissi, jonka osana Eurooppa-neuvoston vahvistaminen oli neuvotteluissa perusteltua hyväksyä (UaVM 2/2006 vp). Suomi katsoi, että Eurooppa-neuvostoon tulisi myös soveltaa samoja periaatteita kuin muihin toimielimiin, mukaan lukien unionin tuomioistuimen oikeus tutkia sen toimien lainmukaisuutta. Suuri valiokunta suhtautui lisäksi varauksellisesti valtuutuslausekkeilla tapahtuvaan perustuslaillisen vallan siirtämiseen jäsenvaltioilta Eurooppa-neuvostolle (SuVL 2/2003 vp).

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuteen liittyen Suomi edellytti, että puheenjohtajan tehtävä rajataan tarkasti ja että hänelle asetetaan vastaavia riippumattomuuteen ja itsenäisyyteen liittyviä vaatimuksia kuin komission muille jäsenille (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Valtioneuvosto piti erityisen tärkeänä, ettei puheenjohtajalle anneta neuvoston työskentelyä ohjaavia tehtäviä eikä häntä varten luoda muiden toimielinten kanssa kilpailevia valmistelurakenteita (VNS 2/2003 vp).

Eurooppa-neuvoston osalta sekä perustuslakisopimukseen että Lissabonin sopimukseen sisällytettyä ratkaisua voidaan osittain pitää sen nykyisen aseman virallistamisena. Eurooppa-neuvoston varsinaiset tehtävät säilyvät pääosin ennallaan, ja lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan käyttö on rajattu näiden ulkopuolelle. Eurooppa-neuvoston toimivaltuudet tehdä päätöksiä vahvistavat kuitenkin sen painoarvoa myös oikeudellisesti sitovien päätösten tekijänä. Lisäksi on todennäköistä, että toimielimeksi muuttaminen ja pidempiaikaisen puheenjohtajan nimittäminen käytännössä vahvistaisivat Eurooppa-neuvoston asemaa. Tämä on haaste, johon myös Suomen on osaltaan vastattava edistämällä jatkossakin toimielintenvälistä tasapainoa sekä yhteisömenetelmän tehokasta ja laaja-alaista soveltamista. Ulkoasiainvaliokunta on katsonut, että Eurooppa-neuvoston vahvistaminen on osa institutionaalista kokonaisratkaisua ja siten hyväksyttävissä (UaVM 13/2006 vp).

Toisaalta toimielimeksi muuttaminen myös asettaa Eurooppa-neuvoston samaan asemaan muiden toimielinten kanssa ja edistää muun muassa sen toiminnan avoimuutta ja vastuullisuutta. Toimielimenä Eurooppa-neuvosto on velvoitettu toimimaan mahdollisimman avoimesti edistääkseen hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan osallistumisen. Siihen sovelletaan myös unionin avoimuutta ja asiakirjajulkisuutta koskevaa lainsäädäntöä. Eurooppa-neuvoston tulee myös käydä avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Lisäksi sen toiminta tulee Euroopan unionin tuomioistuimen valvonnan alaiseksi Suomen edellyttämällä tavalla.

Eurooppa-neuvoston pidempiaikaisen puheenjohtajan tehtäviä tai asemaa ei ole muutettu konventin alkuperäisestä esityksestä. Puheenjohtajan käyttöön ei luotu erillisiä valmistelurakenteita. Uuden SEU 9 c artiklan mukaisesti Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelusta vastaa yleisten asioiden neuvosto, ja käytännön työssä Eurooppa-neuvostoa ja sen puheenjohtajaa avustaa neuvoston sihteeristö. Yleisten asioiden neuvosto huolehtii myös Eurooppa-neuvoston kokouksista aiheutuvien jatkotoimien toteutuksesta ollen yhteydessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaan ja komissioon. Yleisten asioiden neuvostolla on näin keskeinen asema Eurooppa-neuvoston ja komission yhteistoiminnan edistämisessä ja roolien tasapainottamisessa. Käytännössä haaste kohdistuu neuvoston senhetkiseen puheenjohtajavaltioon. Ulkosuhteiden osalta vastaava asema on ulkoasiainneuvostolla, joka tekee päätöksiä unionin ulkoisesta toiminnasta Eurooppa-neuvoston määrittelemien suuntaviivojen mukaisesti ja vastaa tällä saralla unionin toiminnan johdonmukaisuudesta. Tasapainoinen suhde ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajana toimivaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaan edustajaan on näin ollen myös ensiarvoisen tärkeä.

Eurooppa-neuvoston roolin muuttuminen on merkityksellinen seikka myös Suomen valtioelinten välisten suhteiden kannalta (UaVM 13/2006 vp). Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta, suuri valiokunta ja perustuslakivaliokunta ovat korostaneet muutoksen johdosta perustuslain 97 §:n säännöksiä eduskunnan oikeudesta saada tietoja Eurooppa-neuvostossa käsiteltävistä asioista samoin kuin eduskunnan osallistumista sen toimivaltaan 96 §:n mukaan kuuluvien Euroopan unionin asioiden kansalliseen valmisteluun. Valtioneuvoston on saatettava ehdotus Eurooppa-neuvoston päätökseksi perustuslain 96 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla eduskunnassa käsiteltäväksi, jos ehdotuksessa on kysymys saman pykälän 1 momentin mukaan eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Eurooppa-neuvostossa käsiteltäviin asioihin sovelletaan myös perustuslain 97 §:n säännöksiä ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan oikeudesta saada valtioneuvostolta tietoja Euroopan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista ja muista asioista (PeVL 36/2006 vp).

Perustuslakivaliokunnan mukaan Eurooppa-neuvoston asema unionin virallisena toimielimenä ei voi olla merkityksetön seikka myöskään tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä noudatettavien käytäntöjen kannalta (PeVL 7/2003 vp, PeVL 36/2006 vp). Kysymys on viime kädessä siitä, että perustuslain 93 §:n 2 momentissa osoitetaan valtioneuvoston toimivaltaan unionissa tehtävien päätösten kansallinen valmistelu (PeVM 10/1998 vp, s. 26/II) ja että unionin perussopimusten muutosten valmisteluun sovelletaan saman pykälän 1 momentin säännöksiä (HE 1/1998 vp, s. 146).

Muutos vahvistaa entisestään eduskunnalle vastuussa olevan valtioneuvoston toimintaa johtavan pääministerin asemaa Suomen eurooppapolitiikan johdossa ja Suomen edustajana Eurooppa-neuvostossa (PeVL 36/2006 vp). Tämä koskee yksiselitteisesti myös unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka kuuluu selkeästi valtioneuvoston toimivaltaan (UaVM 2/2003 vp, UaVM 2/2006 vp, SuVL 2/2003 vp, SuVL 2/2006 vp). Eurooppa-neuvostossa käsiteltävät kaikki asiat kuuluvat näin ollen käytännössä valtioneuvoston toimivaltaan. Muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin valtioneuvoston tulee kuitenkin toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa Suomen ulkopolitiikan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi (HE 1/1998 vp, s. 146–147, PeVM 10/1998 vp, s. 26, PeVL 54/2005 vp, s. 4, PeVL 6/2006 vp, PeVL 36/2006 vp). Perustuslakivaliokunta on myös todennut (PeVL 36/2006 vp), että valtioneuvostosta annetun lain 24 §:ssä tarkoitettu valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteinen kokous on tähän tarkoitukseen käyttökelpoinen ja muodolliselta kannalta riittävä yhteistyön foorumi. Käytännössä tarpeellisia ja asianmukaisia yhteistyömuotoja ovat myös pääministerin ja ulkoasiainministerin epäviralliset tapaamiset tasavallan presidentin kanssa.

Neuvosto

Suomen keskeisimpänä tavoitteena oli neuvoston puheenjohtajuusjärjestelmän perustuminen jatkossakin jäsenmaiden tasapuoliseen vuorotteluun (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Tältä osin Lissabonin sopimus vastaa hyvin Suomen tavoitteita, lukuun ottamatta korkean edustajan toimimista ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana, mihin Suomi suhtautui varauksellisesti.

Valtioneuvoston tavoitteena oli myös, että järjestelmä kirjattaisiin itse sopimukseen, eikä jätettäisi Eurooppa-neuvoston päätettäväksi (VNS 2/2003 vp). Vaikka lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa luonnos Eurooppa-neuvoston päätökseksi kirjattiin julistukseen, itse luonnoksen sisältö uudesta järjestelmästä vastaa melko hyvin Suomen tavoitteita. Konventissa ja vuoden 2004 HVK:n aikana oli esillä ehdotus, jonka mukaan neuvoston eri kokoonpanojen puheenjohtajuus jaetaan ryhmän jäsenten kesken ja neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuus kestää vähintään vuoden. Eduskunnan suuri valiokunta edellytti lausunnossaan (SuVL 2/2003 vp), että HVK:ssa pyrittäisiin neuvoston toiminnan koordinoinnin turvaamiseksi ratkaisuun, joka mahdollistaisi myös vuotta lyhyemmät puheenjohtajuudet. Perustuslakisopimus ja Lissabonin sopimus vastaavat tätä tavoitetta. Samalla on kuitenkin huomioitava, että järjestelmää voidaan jatkossa muuttaa määräenemmistöllä. Myös tällöin Suomelle keskeisin tasapuolisen vuorottelun periaate on turvattu.

Neuvoston istuntojen julkisuuden lisääminen vastaa hyvin Suomen tavoitteita (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Myös neuvoston kokoonpanoja koskeva ratkaisu vastaa Suomen tavoitteita.

Määräenemmistön määritelmä Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa

Suomen ensisijaisena tavoitteena oli niin sanottu yksinkertainen kaksoisenemmistö, jossa määräenemmistöpäätökseen vaadittaisiin jäsenmaiden ja unionin kokonaisväestön enemmistö (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, SuVL 2/2003 vp). Järjestelmä nähtiin jäsenmaiden tasapuolisuuden, tehokkuuden ja selkeyden kannalta parhaana ratkaisuna. Toissijaisena tavoitteena todettiin valtioneuvoston selonteossa (VNS 2/2003 vp) Nizzan ratkaisun säilyttäminen, mutta vuoden 2004 HVK:n neuvotteluiden loppuvaiheessa pyrittiin erityisesti pitämään jäsenmaa- ja väestökriteerien välinen ero mahdollisimman pienenä. Suomi ei kannattanut konventin ehdotusta, jonka mukaan määräenemmistöön vaadittaisiin jäsenmaiden enemmistö ja vähintään kolme viidesosaa väestöstä.

Neuvotteluiden lopputulos ei vastaa Suomen ensisijaista tavoitetta. Suomen kannalta on kuitenkin merkittävää, ettei sen oma painoarvo neuvoston päätöksenteossa olennaisesti muutu. Lisäksi on huomattava, että lopullinen ratkaisu on pienempien maiden painoarvon kannalta konventin ehdotusta parempi. Tähän vaikuttaa erityisesti jäsenvaltiokriteerin korottaminen jäsenmaiden enemmistöstä 55 prosenttiin. Lisäksi 65 prosentin väestökriteerin käyttöön vuoden 2004 HVK:ssa lisätty vaatimus siitä, että päätöksen estämiseen vaaditaan vähintään neljä jäsenmaata, tasapainottaa järjestelmää jonkin verran pienempien maiden eduksi. Ratkaisuja ei muutettu vuoden 2007 HVK:ssa.

Tehokkuutta ja selkeyttä koskeneiden Suomen tavoitteiden osalta neuvottelutulosta voidaan pitää hyvänä ja uutta järjestelmää Nizzan sopimuksella hyväksyttyä ratkaisua parempana (UaVM 2/2006 vp, SuVL 2/2005 vp, UaVM 13/2006 vp).

Euroopan komissio

Komissiota koskevien uudistusten osalta Suomi painotti komission toimintakyvyn ja puolueettoman aseman varmistamista myös laajentuneessa unionissa. Yksinomaisen aloiteoikeuden säilyttämisen lisäksi tärkeänä nähtiin komission aseman vahvistaminen myös nykyisten II ja III pilarin osalta. Tämä nivoutui keskeisellä tavalla Suomen yleistavoitteeseen toimielintenvälisen tasapainon varmistamisesta.

Komission kokoonpanon osalta Suomi ei pitänyt hyvänä konventin alkuperäistä ehdotusta, jossa komissio olisi jakautunut äänivaltaisiin ja äänivallattomiin komissaareihin. Suomen keskeisenä tavoitteena oli sellaisen järjestelyn luominen, joka turvaisi jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden ja komission kollegiaalisuuden sekä sen jäsenten tasavertaisuuden. Suomi katsoi, että komissiossa tulisi olla yksi äänivaltainen jäsen kustakin jäsenvaltiosta ja tehtävänjaon komission sisällä tulisi perustua tasapuoliseen vuorotteluun. Suomi katsoi myös, että kunkin jäsenvaltion tulisi esittää vain yksi ehdokas komission jäseneksi (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Perustuslakisopimukseen ja Lissabonin sopimukseen sisältyvät määräykset komission asemasta ja tehtävistä vastaavat Suomen tavoitteita: ne vahvistavat komission yksinomaista aloiteoikeutta sekä sen asemaa talouspolitiikan koordinaation alalla.

Komission kokoonpanosta vaikeiden neuvottelujen jälkeen saavutettu ratkaisu vastaa kohtuullisen hyvin Suomen asettamia tavoitteita. Ratkaisu, jossa komissiossa olisi jäsen kustakin jäsenvaltiosta vuoteen 2014 asti ja sen jälkeen siirryttäisiin tasapuoliseen vuorotteluun perustuvaan järjestelmään, turvaa sekä jäsenvaltioiden että komission jäsenten tasa-arvoisuuden. Komission sisälle ei synny muodollisia hierarkioita, eikä millään jäsenvaltiolla ole etuoikeutta omaan kansalaiseen komissiossa. Myös eduskunta on pitänyt parempana vaihtoehtona pienempää komissiota, joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen tasapuoliseen kiertoon, kuin konventin esitystä äänivaltaisista ja äänivallattomista komissaareista (SuVL 2/2003 vp, UaVM 2/2006 vp).

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa koskevat perustuslakisopimuksen ja Lissabonin sopimuksen määräykset vastaavat pääpiirteissään Suomen tavoitteita. Vuoden 2007 HVK:ssa korkean edustajan tehtäviin tai asemaan ei tehty muutoksia. Ainoa muutos perustuslakisopimukseen verrattuna koskee nimikkeen muuttumista perustuslakisopimuksen mukaisesta unionin ulkoasiainministeristä ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi.

Suomi korosti sekä konventissa että vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa erityisesti sitä, että unionin korkean edustajan (ulkoasiainministerin) tehtävän perustaminen ei saa horjuttaa komission asemaa ulkosuhteissa eikä vaikuttaa merkittävästi toimielinten väliseen tasapainoon. Suomen tavoitteiden mukaisesti korkea edustaja toimii komission varapuheenjohtajana ja on komission täysivaltainen jäsen. Korkeana edustajana toimivan henkilön kansallisuus otetaan Suomen tavoitteiden mukaisesti huomioon komission muiden jäsenten valinnassa noudatettavan tasaisen vuorottelun järjestelmän puitteissa. Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisen tarkoituksena on parantaa unionin ulkoisen toiminnan yhdenmukaisuutta, mikä myös on Suomen tavoitteiden mukaista. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta vuoden 2004 hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto katsoi, että ulkoasiainhallinnon perustaminen ei saa johtaa uusien, päällekkäisten rakenteiden luomiseen vaan sen tavoitteena tulee olla olemassa olevien resurssien tehokkaampi ja yhtenäisempi hyödyntäminen. Ulkosuhdehallintoa koskevat määräykset ovat tältä osin Suomen tavoitteiden mukaisia. Sekä valtioneuvosto että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta katsoivat myös, ettei ulkoasiainhallinnon perustamisella tule olla vaikutusta toimielinten väliseen tehtävänjakoon (UaVM 4/2003 vp).

Osa Euroopan ulkosuhdehallinnon henkilöstöstä rekrytoidaan kansallisista ulkoasiainhallinnoista, millä on oma vaikutuksensa Suomenkin valtionhallintoon, erityisesti ulkoasiainhallinnon osalta. Ulkosuhdehallinnon luominen onkin huomioitava ennen kaikkea ulkoasiainministeriön henkilöstöpolitiikassa. Tulevaisuudessa Euroopan ulkosuhdehallinto voi tarjota uusia välineitä varsinkin unionin pienille jäsenvaltioille niiden hoitaessa ulkosuhteitaan, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalveluiden hoitamisessa.

Euroopan unionin tuomioistuin

Euroopan unionin tuomioistuinta koskevat perustuslakisopimuksen ja Lissabonin sopimuksen määräykset vastaavat pääpiirteissään Suomen tavoitteita. Merkittävänä voidaan pitää tuomioistuimen toimivallan laajentamista Eurooppa-neuvoston päätösten valvontaan, mitä sekä valtioneuvosto että eduskunnan suuri valiokunta, ulkoasiainvaliokunta ja perustuslakivaliokunta pitivät tärkeänä (VNS 2/2003 vp, SuVL 2/2003 vp, UaVM 7/2003 vp ja PeVL 7/2003 vp). Sama koskee tuomioistuimen toimivallan laajentamista oikeus- ja sisäasioiden sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, vaikka Suomi olisikin ollut valmis vahvistamaan tuomioistuimen asemaa edelleen sellaisten yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan toimenpiteiden laillisuusvalvonnan osalta, jotka vaikuttavat luonnollisten ja oikeushenkilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Myös sekä valtioneuvoston selonteossa että suuren valiokunnan lausunnossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä kannatettu rikkomustuomioiden noudattamatta jättämistä koskevan seuraamusjärjestelmän tehostaminen sisältyy perustuslakisopimukseen ja Lissabonin sopimukseen. Lissabonin sopimuksessa toteutettavaa luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön kanneoikeuden laajentamista kannatettiin suuren valiokunnan lausunnossa. Erityisenä puutteena tulee kuitenkin pitää vuoden 2007 HVK:ssa sovittua rajausta, jonka mukaan tuomioistuimen toimivalta ei kata yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla hyväksyttäviä henkilötietojen suojaa koskevia sääntöjä.

Tuomioistuimen eri osien nimiä muutettiin käsittelyn kuluessa informatiivisempaan ja johdonmukaisempaan suuntaan siten kuin valtioneuvoston selonteossa sekä suuren valiokunnan lausunnossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä edellytettiin. Neuvoa-antavan komitean perustamiseen tuomarien valintamenettelyn yhteyteen ja nopeutetun menettelyn käyttöönottoon direktiivin täytäntöönpanon laiminlyöntitapauksissa sen sijaan suhtauduttiin valtioneuvoston selonteossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä varauksellisesti.

Julkisasiamiesten määrän mahdollinen lisääminen merkitsee myös jäsenvaltioiden välillä kiertävien julkisasiamiesten määrän lisäämistä kolmesta viiteen. Tämä tarkoittaa, että myös Suomi saisi julkisasiamiehen tuomioistuimeen nykyistä järjestelmää useammin.

Unionin muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet

Perustuslakisopimuksen muita toimielimiä ja neuvoa-antavia elimiä koskevien määräysten osalta Suomen keskeisin neuvottelutavoite kohdistui Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenten nimitystapaan. Suomen tavoitteena oli Euroopan keskuspankin perussäännön muuttaminen niin, että päätöstä sen johtokunnan nimittämisestä ei tehtäisi määräenemmistöllä, vaan joko yksinkertaisella enemmistöllä tai yksimielisesti. Tällä tavoin olisi varmistettu jäsenvaltioiden tasa-arvoisuus valintamenettelyssä (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Perustuslakisopimus ja Lissabonin sopimus eivät tältä osin vastaa Suomen tavoitteita. Suomen esitys ei saanut vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa kannatusta, ja siitä päätettiin neuvottelujen loppuvaiheessa tinkiä tasapainoisen kokonaisratkaisun varmistamiseksi. Keskeisenä vaikuttimena toimi saavutettu ratkaisu neuvoston ääntenpainotuksesta, jota tullaan soveltamaan myös keskuspankin johtokunnan nimittämiseen. Ratkaisusta ei enää neuvoteltu vuoden 2007 HVK:ssa.

Tilintarkastustuomioistuimen osalta Suomi korosti, ettei sen asemaa unionin toimielinjärjestelmässä tule heikentää nykyisestä. Tältä osin Lissabonin sopimus vastaa Suomen tavoitteita.

Päätöksentekomenettelyt

Suomi piti konventissa uudistettua päätöksentekojärjestelmää pääpiirteissään onnistuneena sen vuoksi, että jaottelu lainsäädäntömenettelyyn ja muihin menettelyihin parantaa unionin päätöksentekojärjestelmän selkeyttä ja hyväksyttävyyttä (VNS 2/2003 vp). Näihin perusratkaisuihin ei tehty muutoksia vuoden 2004 ja 2007 hallitustenvälisissä konferensseissa. Yleisesti ottaen Suomi kannatti myös siirtymistä muista menettelyistä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen eräitä yksittäisiä aloja lukuun ottamatta. Suomi olisi unionin toiminnan tehostamiseksi ollut valmis hyväksymään siirtymisen neuvoston määräenemmistöpäätöksentekoon useammillakin aloilla, kuin mihin lopulta päädyttiin (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003).

Siirtyminen uuteen kolmiportaiseen säädösten antamista koskevaan päätöksentekojärjestelmään saattaisi johtaa siihen, että varsinaisen lainsäädännön tason säädösten yksityiskohtaisuus ja mahdollisesti myös määrä vähentyisivät tulevaisuudessa, jos mahdollisuutta erityisesti säädösvallan siirtoon komissiolle ryhdyttäisiin käyttämään laajassa mittakaavassa.

Unionin säädökset

Suomen näkemyksen mukaan unionin säädösjärjestelmän yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen olisi yksi merkittävimmistä perustuslakisopimuksen sisältämistä uudistuksista. Perustuslakisopimuksen mukainen säädösjärjestelmä vastaisi kokonaisuutena arvioiden Suomen tavoitetta järjestelmän yksinkertaistamisesta ja selkeyttämisestä sekä Suomen vakiintunutta kantaa säädöshierarkian luomisesta, vaikka uudistuksen merkityksen odotettiin varmistuvan vasta käytännön kokemusten perusteella (SuVL 1/2003 vp). Suomi tuki vuoden 2007 HVK:ssa selkeän hierarkian luomista säädösten välille ja katsoi, että perustuslakisopimuksen mukaiset uudet säädösinstrumenttien nimikkeet ovat nykyisiä ymmärrettävämpiä (E 140/2006 vp). Valtioneuvosto kuitenkin suhtautui joustavasti esimerkiksi säädösten nimikkeitä koskeviin muutoksiin. Suuri valiokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan (SuVL 1/2007 vp). Säädösten selkeys ja hierarkia ei toteudu Lissabonin sopimuksessa yhtä hyvin kuin perustuslakisopimuksessa.

Joissakin kysymyksissä vuoden 2007 HVK:ssa päätettiin mahdollistaa perustuslakisopimuksessa määritellyn eurooppalain (asetuksen) asemesta nykykäytännön mukaisten päätösten käyttämisen jatkaminen. Kyseiset tapaukset koskevat asioita, jotka eivät luonteeltaan ole perinteisiä lainsäädäntöasioita ja joissa siitä syystä päädyttiin perustuslakisopimuksessa neuvotellun ratkaisun korjaamiseen. Muutokset olivat Suomen hyväksyttävissä (E 55/2007 vp).

Jatkossa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin keskeisesti vaikuttavat säädökset hyväksyttäisiin unionissa lainsäätämisjärjestyksessä ja että niiden sisältö aina vastaisi perussopimusten toimivaltaluokittelua ja oikeusperustamääräyksiä. Erityisesti aloilla, joilla unionilla olisi toimivaltaluokittelun mukaisesti toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia, sitovien säädösten, erityisesti asetusten ja direktiivien, käyttäminen ei saisi johtaa siihen, että unionin toimivalta käytännössä korvaisi jäsenvaltioiden toimivallan tai johtaisi jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamiseen.

3.2.4 Unionin politiikat ja toiminta

3.2.4.1 Yleistä

Unionin sisäisiä politiikkoja ja toimintaa koskevat määräykset sijaitsevat EUT-sopimuksen kolmannessa osassa ja ulkoista toimintaa koskevat määräykset sijaitsevat EUT-sopimuksen viidennessä osassa. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset ovat kuitenkin nykyiseen tapaan EU-sopimuksessa. Vastaavaa jaottelua noudatetaan myös seuraavassa unionin politiikkoja ja toimintaa koskevassa käsittelyssä. Unionin sisäiset politiikat ja ulkoinen toiminta eivät kuitenkaan muodosta toisiinsa nähden erillisiä kokonaisuuksia, vaan niillä on myös sopimusjärjestelmän tasolla monia yhtymäkohtia. Esimerkkinä voidaan mainita EUT-sopimuksen ensimmäisen osan II osaston yleisesti sovellettavat määräykset, jotka soveltuvat sekä sisäisten politiikkojen ja toimien että unionin ulkoisen toiminnan alalla. Yleiset määräykset koskevat muun ohella niin sanottuja horisontaalisesti sovellettavia periaatteita. Koska viimeksi mainituissa on kysymys ennen kaikkea unionin toimivallan käyttöä määrittävistä periaatteista, on niitä käsitelty erikseen edellä luvussa 3.2.1.4.4.

Sisäiset politiikat jaotellaan seuraavassa nykyisiin perussopimuksiin verrattuna uusiin oikeusperustoihin ja politiikka-aloihin (3.2.4.2.1), vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen (3.2.4.2.2) sekä muita aloja koskeviin politiikkoihin (3.2.4.2.3). Koska Lissabonin sopimukseen sisältyy viimeksi mainittujen osalta olennaisesti vähemmän muutoksia nykytilaan verrattuna, ei kyseisiä aloja ole tarkoituksenmukaista käsitellä yhtä yksityiskohtaisesti.

3.2.4.2 Sisäiset politiikat ja toimet

3.2.4.2.1 Uudet oikeusperustat ja politiikka-alat

Yleistä taloudellista etua koskevat palvelut

Lissabonin sopimukseen sisältyy EY-sopimuksen tapaan artikla, jonka mukaan niin sanotuilla yleistä taloudellista etua koskevilla palveluilla on erityisasema unionin toiminnassa. Kysymys on lähtökohtaisesti sellaisista luonteeltaan taloudellisista palveluista, joiden osalta julkinen valta on säätänyt erityisistä vaatimuksista esimerkiksi alueellisten tai sosiaalisten näkökohtien huomioimiseksi. SEUT 16 artiklan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden tulee kunkin toimivaltansa mukaisesti huolehtia siitä, että tällaiset palvelut toimivat niille asetetun tehtävän täyttämisen kannalta asianmukaisten periaatteiden sekä erityisesti riittävien taloudellisten ja rahoituksellisten edellytysten pohjalta. Kysymys on horisontaalisesta, perussopimusten koko soveltamisalalla noudatettavasta periaatteesta. Lisäksi yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevat myös jatkossa eräät muut perussopimusten määräykset, joiden soveltamista SEUT 16 artiklan yleismääräyksellä ei rajoiteta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-122 artiklaa ja pitkälti myös nykyistä SEY 16 artiklaa.

Tärkeimpänä muutoksena nykytilaan verrattuna SEUT 16 artikla sisältää nimenomaisen oikeusperustan, jonka nojalla unioni voi määritellä asetuksella yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaa sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Määräys perustaa unionille toimivallan antaa luonteeltaan horisontaalista sääntelyä yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, mukaan lukien kyseisten palvelujen rahoitusta koskevat ehdot. Sääntelyn ei edellytetä kytkeytyvän perustussopimusten muiden määräysten nojalla toteutettaviin toimenpiteisiin, ja oikeusperustaa voidaankin näin ollen käyttää myös aloilla, joita unionin sisämarkkina- tai muu lainsäädäntö ei koske. Toisaalta uudella oikeusperustalla ei rajoiteta mahdollisuuksia toteuttaa yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyviä toimenpiteitä perussopimusten erityismääräysten nojalla. Toimivallan luonteen osalta kysymys on unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Päätöksentekomenettelynä on tavallinen lainsäätämisjärjestys.

Uutta toimivaltaa rajoitetaan kahdella määräyksen soveltamisalaa kaventavalla kirjauksella. Ensimmäisen mukaan velvollisuus ottaa huomioon yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen asema ei rajoita SEU 3 a artiklaan sisältyvien, unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevien periaatteiden soveltamista. Toisen mukaan kyseisiä palveluja koskevien periaatteiden ja edellytysten määrittelyllä ei rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja rahoittaa tällaisia palveluja perussopimusten muiden määräysten mukaisesti. Määräysten taustalla oli useiden jäsenvaltioiden, Suomi mukaan lukien, kielteinen tai varauksellinen suhtautuminen yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevaan uuteen oikeusperustamääräykseen. Vaikka muutokset nähtiin poliittisesti tärkeiksi, niiden oikeudellista merkitystä on vaikea ennakolta arvioida.

Vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa sopimukseen liitettiin toimeksiannon mukaisesti vielä pöytäkirja, jolla korostetaan tällaisten palveluiden merkitystä ja sovitaan tietyistä niiden tulkintaa koskevista määräyksistä. Pöytäkirjassa luetellaan niitä unionin yhteisiä arvoja, jotka liittyvät yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin ja jotka tulee ottaa huomioon niitä tarjottaessa. Lisäksi huomioon tulee ottaa yleistä taloudellista etua koskevien eri palveluiden erilaisuus ja erot käyttäjien tarpeissa ja mieltymyksissä, jotka voivat johtua erilaisista maantieteellisistä, yhteiskunnallisista tai kulttuurisista tilanteista. Myös laadun, turvallisuuden ja kohtuuhintaisuuden korkea taso, yhdenvertainen kohtelu sekä yleinen saatavuus ja käyttäjien oikeuksien edistäminen on otettava huomioon. Pöytäkirjassa vahvistetaan, että perussopimusten määräykset eivät rajoita millään tavalla jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja järjestää yleistä etua koskevia, muita kuin taloudellisia palveluja.

Teollis- ja tekijänoikeudet

EUT-sopimuksen sisämarkkinoita koskevaan osastoon sisältyy uusi nimenomainen oikeusperusta (SEUT 97 a artikla), jonka tarkoituksena on mahdollistaa teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisen suojan luominen. Määräyksen nojalla voidaan toteuttaa kyseisen päämäärän saavuttamiseksi toimenpiteitä teollis- ja tekijänoikeuksien yhdenmukaisen suojan varmistamiseksi unionissa sekä keskitettyjen luvananto-, koordinointi- ja valvontajärjestelmien muodostamiseksi unionin tasolla. Kysymys on unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta. Päätöksentekomenettelynä on tavallinen lainsäätämisjärjestys. Eurooppalaista suojaa koskevista kielijärjestelyistä säädettäisiin kuitenkin neuvoston asetuksella, jonka hyväksymisestä neuvosto päättäisi yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-176 artikla.

Nykyisten perussopimusten mukaan muiden kuin jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä tarkoittavien toimenpiteiden toteuttaminen SEY 94 ja 95 artiklan nojalla ei ole mahdollista, vaikka kysymys olisikin sisämarkkinoita koskevista toimenpiteistä. Nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa myös teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat, jäsenvaltioiden kansallisia järjestelmiä täydentävät lainsäädäntötoimet on jouduttu toteuttamaan SEY 308 artiklan nojalla. Uusi oikeusperusta vähentää tarvetta käyttää SEUT 308 artiklaa teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaista suojaa koskevien lainsäädäntötoimien oikeusperustana.

Avaruusala

EUT-sopimuksessa tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevien määräysten yhteyteen on sisällytetty määräykset eurooppalaisesta avaruuspolitiikasta ja sen kehittämiseksi tarvittavista toimenpiteistä (SEUT 172 a artikla). Unionin avaruuspolitiikan päämääränä on edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä sekä teollisuuden kilpailukykyä unionissa. Toimivaltaluokittelussa avaruusala kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Jaettua toimivaltaa koskevasta pääperiaatteesta poiketen unionin toimivallan käyttäminen ei kuitenkaan estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Päätöksentekomenettelynä on tavallinen lainsäätämisjärjestys. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-254 artikla. Vuoden 2007 HVK:ssa määräykseen lisättiin, etteivät avaruuspolitiikkaa koskevan oikeusperustan nojalla hyväksytyt toimenpiteet saa johtaa jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamiseen. Lisäys perustuu HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Koska unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä avaruusalaa koskevia nimenomaisia sopimusmääräyksiä, toimenpiteitä on toteutettu yhtäältä EY-sopimuksen tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevien määräysten pohjalta sekä toisaalta SEY 308 artiklan nojalla. Muiden kuin avaruuspolitiikkaa koskevien oikeusperustojen nojalla voidaan jatkossakin hyväksyä myös sellaisia avaruusalaa koskevia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen. Nimenomaisen oikeusperustan sisällyttämisellä perussopimukseen voidaan kuitenkin katsoa olevan paitsi unionin toimintaedellytyksiä parantava myös sopimusta selkeyttävä vaikutus.

Energia

SEUT 176 a artikla sisältää määräykset unionin energiapolitiikasta. Määräyksen nojalla toteutettavilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus ja energian toimitusvarmuus unionissa. Niin ikään pyrkimyksenä on edistää energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä. Toimivaltaluokittelussa energia kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Määräys on sopimusteknisiä ja eräitä vuoden 2007 HVK:ssa tehtyjä lisäyksiä lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-256 artikla.

Energiahuollon järjestäminen ja siihen liittyvät kysymykset on perinteisesti mielletty valtion keskeisiin tehtäviin kuuluviksi. Perustuslakisopimusta valmisteltaessa nimenomainen energiaa koskeva oikeusperusta herättikin sopimukseen sisällytetyistä uusista oikeusperustoista selvästi eniten keskustelua ja eräissä jäsenvaltiossa suoranaista vastustusta. Pitkälti tästä syystä SEUT 176 a artiklan unionille perustama toimivalta on määritelty sangen tarkkarajaisesti. Määräyksen nojalla toteutettavilla toimenpiteillä tulee olla liityntä sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, ja niiden tulee ottaa huomioon ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevat vaatimukset. Energiapolitiikalla pyritään varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus ja energian toimitusvarmuus unionissa sekä edistämään energiatehokkuutta ja energiasäästöä sekä uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä ja energiaverkkojen yhteenliittämistä. Toimenpiteillä ei voida vaikuttaa jäsenvaltion oikeuteen määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot, niiden eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin tai energiahuollon yleiseen rakenteeseen. Niin ikään etupäässä verotuksellisista toimenpiteistä säädettäisiin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen asemesta neuvoston asetuksella, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Vuoden 2004 HVK:ssa artiklaan lisätyn rajoituksen mukaan määräyksellä unionille annettava toimivalta ei kuitenkaan rajoita perussopimusten muiden määräysten soveltamista. Siten esimerkiksi energiavarojen hyödyntämisen ehtoja, energialähteiden valintaa tai energiahuollon yleisiä rakenteita koskevien toimenpiteiden rajaaminen SEUT 176 a artiklan soveltamisalan ulkopuolelle ei vaikuta unionin toimivaltaan säännellä näitä kysymyksiä muiden oikeusperustamääräysten, kuten esimerkiksi ympäristöä koskevan 175 artiklan 2 kohdan nojalla. Vuoden 2007 HVK:ssa määräykseen lisättiin maininta jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengestä ja energiaverkkojen yhteenliittämisen edistämisestä. Lisäys ei muuta unionille kuuluvan toimivallan alaa eikä nykyistä käytäntöä, sillä vastaavia toimia on hyväksytty jo aikaisemmin muiden oikeusperustojen nojalla.

Nykyisen SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyy muun ohella toimenpiteet energian alalla. Unionin nykyiset perussopimukset eivät kuitenkaan sisällä nimenomaista oikeusperustaa kyseisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, vaan yhteisön tähänastiset toimet energian alalla ovat perustuneet etenkin EY-sopimuksen sisämarkkinoita (95 artikla), Euroopan laajuisia verkkoja (154 artikla) ja ympäristöä (175 artikla) koskeviin määräyksiin sekä 308 artiklaan.

Lisäksi vuoden 2007 HVK:ssa tiettyjen tuotteiden saatavuudessa ilmeneviä vaikeuksia koskevaan SEUT 100 artiklan 1 kohtaan lisättiin viittaus jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuhenkeen ja tiettyjen tuotteiden saatavuusvaikeuksien osalta erityinen maininta energia-alasta. Tällä halutaan korostaa sitä, että energiakin on sellainen ala, jolla voi ilmetä suuria vaikeuksia tuotteiden saatavuudessa.

Matkailu

SEUT 176 b artikla perustaa unionille toimivallan toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa täydentäviä toimenpiteitä matkailun alalla. Toiminnan tavoitteena on erityisesti edistää alalla toimivien unionissa sijaitsevien yritysten kilpailukykyä kannustamalla niiden kehittämiselle suotuisan ympäristön luomista ja tukemalla jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä. Toimivallan luonteen puolesta matkailu kuuluu aloihin, joilla unioni voi toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Päätöksentekomenettelynä on tavallinen lainsäätämisjärjestys. Määräys on teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-281 artikla.

Nykyisin matkailun alan toimet mainitaan energian tavoin SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdassa, mutta sopimus ei sisällä muita nimenomaisia matkailua koskevia määräyksiä. Nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa asiaa koskevia yksittäisiä toimenpiteitä on toteutettu sopimuksen muiden määräysten, esimerkiksi SEY 308 artiklan nojalla. Konventin ehdotus ei sisältänyt matkailua koskevia määräyksiä, vaan nämä lisättiin sopimukseen vasta vuoden 2004 HVK:ssa.

Urheilu

EUT-sopimuksen yleissivistävää koulutusta, nuorisoa ja urheilua koskevaan SEUT 149 artiklaan sisältyy nimenomainen urheiluun liittyvät toimet mahdollistava oikeusperusta. Urheilun alalla unionin toiminnan tavoitteena on edistää urheilukilpailujen rehellisyyttä ja avoimuutta ja urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä sekä suojella urheilijoiden, erityisesti nuorten urheilijoiden, fyysistä ja henkistä koskemattomuutta. Toiminnassa tulee ottaa huomioon urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Toimivaltaluokittelussa urheilu kuuluu aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Säädökset annetaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Koska unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä urheilua koskevaa nimenomaista oikeusperustaa, liikuntaa koskevat toimenpiteet on toteutettu EY-sopimuksen muita politiikka-aloja koskevien määräysten nojalla. Tähän on useissa tapauksissa liittynyt tulkinnanvaraisuuksia, ja kaavailtu oikeusperusta on eräissä tapauksissa osoittautunut riittämättömäksi. Nimenomaisella oikeusperustamääräyksellä voidaan myötävaikuttaa kansalaistoimintaan perustuvan urheilun kehittymiseen ja edistää sen kasvatuksellista ja yhteiskunnallista merkitystä sekä urheilun eurooppalaisia erityispiirteitä. Oikeusperusta antaa muiden oikeusperustojen tapaan pohjan myös urheilua koskevien toimintaohjelmien rahoitukselle.

Pelastuspalvelu

EUT-sopimus sisältää nimenomaiset määräykset pelastuspalvelusta (SEUT 176 c artikla). Määräysten tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön luonnon tai ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien estämistä ja niiltä suojautumista koskevien järjestelmien tehostamiseksi. Unionin toteuttamat toimet voivat koskea jäsenvaltioiden (kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason), unionin sekä kansainvälisen tason toimintaa. Toimivaltaluokittelussa pelastuspalvelu kuuluu aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovitus- tai täydennystoimia. Päätöksentekomenettelynä on tavallinen lainsäätämisjärjestys. Määräys vastaa teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-284 artiklaa.

Unionin nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly nimenomaista pelastuspalvelua koskevaa oikeusperustaa, vaan kyseisen alan toimenpiteet mainitaan yksinomaan SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdassa. Pelastuspalvelualaa koskevan sääntelyn toteuttamista ja koordinointia onkin vaikeuttanut se, että sovellettaviksi ovat tulleet useaa eri politiikka-alaa koskevat perussopimuksen määräykset. Toimia on hyväksytty myös SEY 308 artiklan nojalla. Nimenomaisilla pelastuspalvelua koskevilla määräyksillä voidaankin katsoa olevan paitsi unionin toimintaedellytyksiä parantava myös kyseisen alan toimintaa selkeyttävä vaikutus.

Pelastuspalveluyhteistyöhön vaikuttaa myös SEUT 188 r artikla eli yhteisvastuulauseke, joka koskee terrorismia sekä luonnon ja ihmisten aiheuttamia suuronnettomuuksia. Tämän lisäksi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat säännöt vaikuttavat pelastuspalveluyhteistyöhön unionin ulkopuolelle kohdistuvissa toimissa.

Hallinnollinen yhteistyö

SEUT 176 d artikla sisältää määräykset hallinnollisesta yhteistyöstä. Kysymys on unionin toimista, joiden tarkoituksena on tukea jäsenvaltioiden pyrkimyksiä parantaa hallinnollista valmiuttaan unionin oikeuden täytäntöönpanemiseksi. Jo nykyisin unionilla on käytössä luonteeltaan ei-sitovia ohjelmia, joiden tarkoituksena on edistää jäsenvaltioiden hallintojen välistä yhteistyötä unionilainsäädännön toimeenpanossa. Hallinnollista yhteistyötä koskevan määräyksen tarkoituksena on luoda asianmukainen oikeudellinen perusta tämänkaltaisille toimille, joita nykyisin voidaan toteuttaa vain yhteisen ohjelman kautta.

SEUT 176 d artikla on toissijainen perussopimusten muihin hallinnollista yhteistyötä koskeviin määräyksiin nähden, eikä sillä rajoiteta komission oikeuksia ja velvollisuuksia unionioikeuden täytäntöönpanon valvojana. Toimivaltaluokittelussa hallinnollinen yhteistyö kuuluu aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Päätöksentekomenettelynä on tavallinen lainsäätämisjärjestys. Määräys on teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-285 artikla.

Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Useat jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, suhtautuivat varauksellisesti yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevaan uuteen oikeusperustaan. Valtioneuvoston kannan mukaan (VNS 2/2003 vp), johon eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi (UaVM 4/2003 vp), julkisten palveluvelvoitteiden asema unionin sisämarkkinalainsäädäntöä kehitettäessä olisi ollut mahdollista turvata perussopimuksiin nykyisin sisältyvien määräysten puitteissa. Uuden oikeusperustan nojalla toteutettavien toimenpiteiden sisältöä on vaikea arvioida ennakolta jo pelkästään määräyksen kattamien palvelujen määritelmää koskevien näkemyserojen vuoksi. Artiklaan vuoden 2004 HVK:ssa tehdyt muutokset eivät täysin tyydyttävällä tavalla poista määräyksen soveltamisalaan liittyvää tulkinnanvaraisuutta (TaVL 11/2006 vp). Pöytäkirja täsmentää yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen osalta niiden tavoitteita ja jäsenmaiden roolia niiden järjestämisessä. Määräykset ovat Suomen hyväksyttävissä (E 55/2007 vp).

Teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisen suojan luomista koskeva uusi oikeusperusta palvelee Suomen tavoitetta, jonka mukaan joustolausekkeen käytön tulisi rajoittua vain poikkeuksellisiin tilanteisiin (VNS 2/2003 vp ja UaVM 4/2003 vp). Määräys myös yksinkertaistaa ja selkeyttää perussopimuksia (TaVL 11/2006 vp).

Vaikka Suomen tavoitteena oli energian toimitusvarmuutta koskevien kysymysten sulkeminen unionin toimivallan ulkopuolelle (VNS 2/2003 vp ja UaVM 4/2003 vp), on sopimuksen energiaa koskeva määräys sanamuodoltaan tarkkarajaisena Suomen hyväksyttävissä osana sopimusuudistusta. Talousvaliokunta on lisäksi todennut energian toimitusvarmuuteen liittyvien kysymysten osalta, että olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet asian aiempaan käsittelyvaiheeseen verrattuna. Määräyksellä ei luoda oikeusperustaa, jonka nojalla Suomi voitaisiin velvoittaa luopumaan ulkomaisen ydinjätteen käsittelyn, varastoinnin ja sen pysyväksi tarkoitetun sijoittamisen Suomessa kieltävästä lainsäädännöstä (TaVL 11/2006 vp).

Pelastuspalvelua koskeva nimenomainen oikeusperusta sisällytettiin konventin ehdotukseen Suomen edustajien aloitteesta (VNS 2/2003 vp). Valtioneuvosto kannatti myös hallinnollista yhteistyötä koskevaa nimenomaista oikeusperustaa ja oli valmis hyväksymään avaruusalaa ja urheilua koskevat uudet oikeusperustat (VNS 2/2003 vp). Eduskunnan ulkoasianvaliokunta yhtyi näiltä osin valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp).

3.2.4.2.2 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tämä on unionin keskeinen tavoite, joka mainitaan uudessa SEU 2 artiklassa. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat määräykset sisältyvät EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osastoon.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue merkitsee ensinnäkin henkilöiden vapaan liikkuvuuden takaamista ilman sisärajatarkastuksia ja yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita sekä ulkorajavalvontaa koskevan politiikan kehittämistä. Toiseksi unioni pyrkii vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen alaan kuuluvalla poliisiyhteistyöllä ja rikosoikeudellisella yhteistyöllä varmistamaan kansalaisilleen korkean turvallisuustason. Kolmanneksi alueen politiikoilla, erityisesti yksityisoikeudellisella yhteistyöllä, helpotetaan oikeussuojan saatavuutta rajat ylittävissä tilanteissa.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat keskeiset muutokset

Lissabonin sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat uudistukset vastaavat pääosin perustuslakisopimuksen vastaavia määräyksiä, mutta niihin tehtiin vuoden 2007 HVK:ssa joitakin etenkin päätöksentekomenettelyjä koskevia tarkennuksia. Lisäksi vuoden 2007 HVK:ssa sovittiin joistakin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeuden alalla tehtävää yhteistyötä koskevista erityisjärjestelyistä, jotka koskevat erityistä näillä aloilla sovellettavaa viiden vuoden siirtymäaikaa koskien ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjä säädöksiä sekä joitakin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Irlantiin ja Tanskaan sovellettavia erityisjärjestelyjä. Näitä ratkaisuja selvitetään alla erillisessä jaksossa.

Keskeistä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaa uudistusta Lissabonin sopimuksessa merkitsee pilarirakenteen purkaminen. Nykyisin viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, muu henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvä politiikka sekä oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa kuuluvat EY-sopimuksen (unionin I pilarin) alaisuuteen. Poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö taas muodostavat EU:n III pilarin, jonka alalla sovellettavat periaatteet, menettelyt ja oikeudelliset välineet eroavat monin kohdin yhteisösopimuksen alalla noudatettavista. Lissabonin sopimuksella kaikki vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen liittyvät määräykset sijoitetaan yhdeksi kokonaisuudeksi EUT-sopimukseen. Tämä merkitsee sitä, että poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö siirretään osaksi unionin yleistä oikeudellista viitekehystä, kun yhteisöoikeuden keskeisiä tekijöitä (kuten komission aloiteoikeus, määräenemmistöpäätöksenteko neuvostossa, Euroopan parlamentin asema, EU-tuomioistuimen toimivalta) aletaan soveltaa pääsääntöisesti myös poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön. Muutosta voidaan kuvata kyseisten alojen yhteisöllistämisenä. Samalla kuitenkin myös jäsenvaltioiden sisäinen täysivaltaisuus poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla on haluttu turvata jäljempänä selostettavin keinoin.

Suurin muutos nykytilaan verrattuna koskee poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä, joka vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen muiden osa-alueiden tavoin kuuluu jatkossa unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat unionin oikeuden yleiset periaatteet sekä unionin toimivaltaa ja sen käyttöä koskevat periaatteet, kuten toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate. Niin ikään SEUT 308 artiklan joustolauseke sekä tiiviimpää yhteistyötä koskevat erityissäännöt soveltuvat kyseisellä alalla. Poliisiyhteistyössä ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä nykyisin käytettyjen erityisten oikeudellisten välineiden - yhteisten kantojen, puitepäätösten, päätösten ja yleissopimusten - tilalla ovat unionin kaikille politiikoille yhteiset säädöstyypit.

Yleisemminkin koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen alalle ulotetaan Lissabonin sopimuksessa unionin toimintaa koskevat yleiset määräykset liittyen muun muassa tavallisen lainsäätämisjärjestyksen asemaan pääsääntöisenä päätöksentekomenettelynä, komission aloiteoikeuteen ja sen tehtävään sopimuksen noudattamisen valvojana sekä niin sanotun komitologian käyttöön unionioikeuden täytäntöönpanossa. Niin ikään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevia yleisiä periaatteita sovelletaan eräin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevin poikkeuksin koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella, mitä voidaan pitää erityisesti perusoikeus- ja muun oikeusturvan kannalta merkittävänä uudistuksena. EY-sopimukseen sisältyvien oikeus- ja sisäasioiden osalta kaikki nykyiset erityiset tuomioistuimen toimivaltaa koskevat määräykset poistuvat ja yleinen järjestelmä tulee niiden osalta sovellettavaksi kaikilta osin. Myös EU-sopimuksen poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat nykyiset erityiset menettelyt poistuvat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jää edelleen poliisiviranomaisten ja muiden lain noudattamista valvovien viranomaisten toteuttamien toimien pätevyyden ja suhteellisuuden arviointi sekä jäsenvaltion velvollisuuksien täyttämisen arviointi yleisen järjestyksen ylläpitämisen ja sisäisen turvallisuuden suojaamisen osalta. Lisäksi vuoden 2007 HVK:ssa sovittiin komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen kohdalla viiden vuoden siirtymäkaudesta, jonka aikana ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjen säädösten osalta sovelletaan nykyisten perussopimusten mukaisia kyseisten toimielinten toimivaltuuksia.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevissa EUT-sopimuksen määräyksissä on etenkin poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta pyritty ottamaan huomioon kyseisen politiikka-alan erityispiirteet, jotka liittyvät jäsenvaltioissa viranomaisten julkisen vallan käyttöön sekä yleisemminkin valtion (sisäiseen) täysivaltaisuuteen. Ensinnäkin Eurooppa-neuvoston roolia unionin toiminnan suunnannäyttäjänä korostetaan: Eurooppa-neuvosto määrittelee lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan suunnittelun strategiset suuntaviivat (SEUT 61 a artikla). Toiseksi jäsenvaltiot osallistuvat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien politiikkojen täytäntöönpanon arviointimenettelyyn (SEUT 61 c artikla). Poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla kansalliset parlamentit osallistuvat suoraan Europolin ja Eurojustin toiminnan valvontaan sekä valvovat normaalia laajemmin toimivaltuuksin toissijaisuusperiaatteen toteutumista (SEUT 61 b artikla). Lisäksi poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alueella sekä hallinnollisen yhteistyön varmistamiseksi annettavien toimien osalta yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä on komission ohella aloiteoikeus (SEUT 61 i artikla). Vuoden 2007 HVK:ssa sopimukseen lisättiin myös määräys, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti järjestää keskenään tarkoituksenmukaiseksi katsomiaan yhteistyön ja yhteensovittamisen muotoja kansallisesta turvallisuudesta vastaavien hallintonsa toimivaltaisten yksiköiden kesken (SEUT 61 f artikla). Määräys sisältyy sellaisenaan HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen erityispiirteet on otettu huomioon myös unionin toimivaltaa ja sen käyttöä koskevilla erityisillä rajauksilla. Peruslähtökohtana on, että unionin toiminnan tulee kunnioittaa jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä (SEUT 61 artikla). Vastuu yleisen järjestyksen ylläpitämisestä ja sisäisen turvallisuuden suojaamisesta on yksiselitteisesti jäsenvaltioilla, eikä Euroopan unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa tutkia tältä osin jäsenvaltion viranomaisten toimia (SEUT 61 e ja SEUT 240 b artikla).

Lissabonin sopimuksella myös selkiytetään yleisellä tasolla eroa unionin lainsäädännöllisen toiminnan ja unionin puitteissa toteutettavan jäsenvaltioiden viranomaisten välisen käytännön operatiivisen yhteistyön välillä. Operatiivinen yhteistyö on vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella ja etenkin sen sisäistä turvallisuutta koskevilla aloilla käytettävä erityinen yhteistyömuoto, jolla viitataan jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten ja muiden lainvalvontaviranomaisten sekä oikeusviranomaisten väliseen yhteistyöhön rajat ylittävissä rikosasioissa. Sopimuksella perustetaan erityinen sisäisen turvallisuuden komitea operatiivisen yhteistyön edistämiseksi ja tehostamiseksi (SEUT 61 d artikla).

Pilarijaon purkaminen ja niin sanottua yhteisömenetelmää vastaavien periaatteiden käyttöönotto myös poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla ei yksin merkitse toimivallan siirtoa jäsenvaltioilta unionille. Kyseiset muutokset eivät kuitenkaan voi olla vaikuttamatta unionin toimivallan luonteeseen, sen käytön muotoihin ja toimivallan käytöstä seuraaviin oikeudellisiin vaikutuksiin esimerkiksi sitä kautta, että EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut yhteisön oikeuden yleiset periaatteet tulevat koskemaan myös poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä. Niin ikään esimerkiksi SEUT 308 artiklan joustolausekkeen soveltamisala verrattuna nykyiseen SEY 308 artiklaan laajenee koskemaan myös poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä. Näistä muutoksista unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon on sen sijaan erotettava muutokset, jotka seuraavat välittömästi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen eri politiikka-aloja koskeviin määräyksiin tehtävistä tarkistuksista tai kokonaan uusista kyseisiä aloja koskevista oikeusperustamääräyksistä. Lissabonin sopimuksen vaikutusta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen politiikkalohkolla arvioidaan seuraavaksi.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen politiikat

Unionin yhteisen rajavalvontapolitiikan tavoitteena on alue, jonka sisällä henkilöt voivat liikkua kansalaisuudestaan riippumatta vapaasti ilman rajatarkastuksia, sekä yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän kehittäminen. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan merkitse Euroopan unionin rajavalvontaviranomaisen perustamista jäsenvaltioiden vastuulla olevan rajavalvontatoiminnan tilalle. Yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän tavoite sisältyy jo nykyiseen EY-sopimukseen. Rajavalvontapolitiikan toteuttamisessa keskeisessä asemassa ovat viranomaisten operatiivinen yhteistyö ja sitä koskevat unionin toimenpiteet sekä viisumipolitiikka.

Nykyinen EU:n turvapaikka-asioita koskeva politiikka on käsittänyt pääasiassa alan vähimmäissääntöjen antamista. Lissabonin sopimuksen mukaan unioni antaisi säännöksiä, jotka koskevat yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää. Unionin turvapaikka-asioita sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskevan yhteisen politiikan tarkoituksena on antaa asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. Politiikan soveltamisessa tulee ottaa huomioon kansainvälisten sopimusten, muun muassa pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen ja pöytäkirjan (SopS 77–78/ 1968) vaatimukset.

Yhteisellä maahanmuuttopolitiikalla pyritään varmistamaan muuttovirtojen tehokas hallinta, laillisesti unionin alueella oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu sekä laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan ehkäiseminen ja tehostettu torjunta. EUT-sopimus sisältää myös uuden oikeusperustan laillisesti unionin alueella oleskelevien ihmisten kotouttamista koskevia kannustus- ja tukitoimenpiteitä varten (SEUT 63 a artikla). Ihmiskaupan torjuntaa koskevia toimenpiteitä voidaan täydentää myös rikosoikeudellisen yhteistyön avulla. Unionilla ei kuitenkaan Lissabonin sopimuksen mukaan ole toimivaltaa päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään unionin jäsenvaltioiden alueelle hakemaan työtä palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Verrattuna nykyisiin EY-sopimuksen turvapaikka-, rajavalvonta ja maahanmuuttopolitiikkaa koskeviin määräyksiin Lissabonin sopimus yksinkertaistaa kyseisiä oikeusperustoja ja yhtenäistää sovellettavia päätöksentekomenettelyjä. Sopimuksella vahvistetaan jo nykyisin yleisperiaatteena sovellettava jäsenvaltioiden solidaarista ja oikeudenmukaista vastuunjakoa koskeva periaate sisältäen myös sen rahoitusvaikutukset (niin sanottu solidaarisuuslauseke). Lissabonin sopimuksen rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevilla määräyksillä ei laajenneta unionin toimivaltaa merkittävästi nykyiseen verrattuna, vaan muutokset merkitsevät lähinnä nykyisen toimivallanjaon selkiyttämistä.

Yksityisoikeuden alalla tehtävässä yhteistyössä unionin toiminnan päätavoitteena on varmistaa tuomioistuinten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteutuminen rajat ylittävissä tilanteissa henkilöiden oikeussuojan parantamiseksi. Lissabonin sopimuksella ei laajenneta merkittävästi unionin toimivaltaa nykyisestä. Vuoden 2007 HVK:ssa rajat ylittäviä perheoikeudellisia toimenpiteitä koskevaan siirtymälausekkeeseen (SEUT 65 artiklan 3 kohta) lisättiin määräys, jonka mukaan ehdotus siirtymiseksi tavallisen lainsäätämisjärjestyksen soveltamiseen annetaan tiedoksi kansallisille parlamenteille. Mikäli jokin näistä ilmoittaa kuuden kuukauden kuluessa vastustavansa ehdotusta, päätöstä ei tehdä. Määräys sisältyy sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Myös rikosoikeuden alalla toteutettavan yhteistyön osalta Lissabonin sopimuksessa on pääperiaatteeksi kirjattu päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate. Sopimuksessa unionille annetaan toimivalta säätää direktiivejä rikosoikeudellista menettelyä koskevista vähimmäissäännöistä sikäli kuin se on tarpeen tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajat ylittävissä rikosasioissa. EUT-sopimuksessa määritellään lähtökohtaisesti tyhjentävästi ne rikosasioiden käsittelyn osatekijät, jotka päätösten vastavuoroista tunnustamista tai viranomaisten yhteistyötä koskevat vähimmäissäännöt kattavat. Vähimmäissäännöt voivat kuitenkin koskea myös muita rikosasioiden käsittelyn erityisiä osatekijöitä, jotka neuvosto on ennalta määrittänyt päätöksellä. Neuvosto tekee kyseisen päätöksen yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Vähimmäissääntely ei estä jäsenvaltioita pitämästä yllä korkeatasoisempaa yksilön suojelua, esimerkiksi rikosten uhrien oikeuksia koskevaa sääntelyä.

Menettelyllisen rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluu myös jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen yhteistyön edistäminen esimerkiksi jäsenvaltioiden välisiä tuomioistuimien toimivaltaa koskevia ristiriitoja ehkäisemällä. Tarvittavista toimenpiteistä säädetään EUT-sopimuksen mukaan tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen.

Lissabonin sopimuksessa unionille annettava toimivalta säätää direktiivejä vähimmäissäännöistä tiettyjen rikosten ja niihin liittyvien seuraamusten määrittelemiseksi on merkittävä aineellista rikosoikeudellista yhteistyötä koskeva uudistus. EUT-sopimuksessa määritellyt toimenpiteet voivat koskea ensinnäkin sopimuksessa tyhjentävästi lueteltuja, luonteeltaan vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden muotoja. Näitä ovat terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus. Luetteloa voidaan kuitenkin myös laajentaa neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Toiseksi vähimmäissäännöt voivat koskea rikoslainsäädäntöjen lähentämistä, mikäli tämä on välttämätöntä unionin politiikan tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi alalla, jolla on toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä, esimerkiksi ympäristöpolitiikassa.

Lissabonin sopimukseen sisältyvät määräykset laajentavat unionin toimivaltaa nykyiseen SEU 31 ja 34 artiklaan verrattuna siitä huolimatta, että unionin toimivalta rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöitä sekä rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevan vähimmäissääntelyn osalta rajoittuu yhä lähtökohtaisesti erityiskysymyksiin. EY:llä on tosin jo nykyisin katsottu olevan tietyillä edellytyksillä toimivalta velvoittaa jäsenvaltiot säätämään kansallisessa lainsäädännössään rikosoikeudellisista seuraamuksista yhteisölainsäädännön tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi. Toimivalta päättää seuraamusten tasosta ja luonteesta kuuluu nykyisin kuitenkin jäsenvaltioille (asiassa C-176/03, komissio v. neuvosto, 13.9.2005 annettu tuomio ja asiassa C-440/05, komissio v. neuvosto, 23.10.2007 annettu tuomio). Unionin toimivallan alan laajennuksina voidaan myös pitää oikeusperustoja, joiden nojalla vähimmäissääntöjen kattamia rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöitä tai vakavia, rajat ylittäviä rikoksia koskevaa tyhjentävää luetteloa voidaan laajentaa yksimielisellä neuvoston päätöksellä.

Sekä rikosoikeudellista menettelyä että aineellista rikosoikeutta koskevissa EUT-sopimuksen määräyksissä tehdään mahdolliseksi tavallisesta lainsäätämisjärjestyksestä poikkeaminen erityisen niin sanotun hätäjarrumekanismin avulla. Rikosoikeudellista yhteistyötä koskeviin määräyksiin (SEUT 69 a ja 69 b artikla) sisältyvää hätäjarrumenettelyä muokattiin vuoden 2007 HVK:ssa jonkin verran tiiviimmän yhteistyön aloittamisen helpottamiseksi näillä aloilla. Lissabonin sopimuksen määräysten mukaan jäsenvaltio, joka katsoo direktiiviehdotuksen vaikuttavan sen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, voi saattaa ehdotuksen Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tällöin Eurooppa-neuvosto voi neljän kuukauden kuluessa palauttaa ehdotuksen konsensuksella neuvostolle. Mikäli asiasta ei päästä Eurooppa-neuvostossa yhteisymmärrykseen, vähintään yhdeksän jäsenvaltiota voi aloittaa tiiviimmän yhteistyön säädösesityksen pohjalta. Tällöin lupa tiiviimmän yhteistyön aloittamiseksi katsotaan annetuksi ja tilanteeseen sovelletaan kyseistä menettelyä koskevia perussopimusten määräyksiä. Määräykset sisältyvät sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon ja ne korvaavat perustuslakisopimukseen sisältyvän hätäjarrumekanismin.

Lisäksi Lissabonin sopimuksella luodaan uusi oikeusperusta rikollisuuden torjuntaa koskeville unionin tason kannustus- ja tukitoimille (SEUT 69 c artikla).

Operatiivisen rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluvat ensinnäkin kansallisten tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toiminnan yhteensovittamisen tukeminen ja yhteistyö vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden alalla. Tätä tehtävää varten EUT-sopimukseen sisällytetään nimenomainen oikeusperusta Eurojustin perustamiseksi asetuksella, joka korvaisi nykyisen Eurojustin perustamista koskevan neuvoston päätöksen (neuvoston päätös 2002/18/YOS, EYVL L 63, 6.3.2002, s. 1). EUT-sopimuksen mukaan Eurojustin tehtävänä on vakavan rikollisuuden torjunnan ja erityisesti siihen liittyvän oikeudellisen yhteistyön tehostaminen. Tällä hetkellä Eurojust koordinoi usean jäsenvaltion alueelle ulottuvia tutkinta- ja syytetoimia. Eurojustin toiminnan pohjalta voidaan EUT-sopimuksen nojalla perustaa Euroopan syyttäjänvirasto, jonka tehtävät rajoittuisivat lähtökohtaisesti unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjuntaan. Syyttäjäviraston toimivaltuuksia voidaan kuitenkin laajentaa Eurooppa-neuvoston yksimielisellä päätöksellä koskemaan myös rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta. Kumpikaan päätös ei edellytä kansallisten parlamenttien hyväksyntää. Syyttäjänviraston perustamista koskevaan SEUT 69 e artiklaan lisättiin vuoden 2007 HVK:ssa erityinen hätäjarrumekanismia ja tiiviimmän yhteistyön aloittamista koskeva määräys, jonka mukaan yhdeksän jäsenvaltion ryhmä voi pyytää asiaa koskevan ehdotuksen saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi, jos asiasta ei päästä yksimielisyyteen. Tällöin Eurooppa-neuvosto voi neljän kuukauden kuluessa palauttaa esityksen yhteisymmärryksellä neuvoston päätettäväksi. Mikäli yhteisymmärrystä ei saavuteta, vähintään yhdeksän jäsenvaltiota voi ilmoittaa aloittavansa asiassa tiiviimmän yhteistyön. Tällöin lupa tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen katsotaan annetuksi ja tilanteeseen sovelletaan kyseistä menettelyä koskevia perussopimusten määräyksiä. Lisäys sisältyy sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Syyttäjäviranomaisen toimivaltuudet liittyvät oleellisesti jäsenvaltioiden viranomaisten julkisen vallan käyttöön ja erityisesti Suomen perustuslain syyttäjälaitosta koskevan 104 §:n alaan. Sekä Eurojustia että erityisesti syyttäjäviranomaista koskevat määräykset laajentavat unionin toimivaltaa.

Lissabonin sopimuksen mukaan unionissa toteutettaisiin poliisiviranomaisten ja muiden rikosten ehkäisemiseen, paljastamiseen ja tutkintaan erikoistuneiden lainvalvontaviranomaisten kesken poliisiyhteistyötä, jonka alaan kuuluvista toimenpiteistä voidaan säätää asetuksella tai direktiivillä. Silloin kun kyse on näiden viranomaisten operatiivisesta yhteistyöstä, neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti. Poliisiyhteistyötä koskevaan SEUT 69 f artiklaan lisättiin vuoden 2007 HVK:ssa erityinen hätäjarrumekanismia ja tiiviimmän yhteistyön aloittamista koskeva määräys, joka vastaa yllä kuvattua, syyttäjänviraston perustamisen kohdalla sovellettavaa menettelyä. Poliisiyhteistyön kohdalla menettely sisältää kuitenkin rajauksen, jonka mukaan sitä ei voida soveltaa säädöksiin, joilla kehitetään Schengenin säännöstöä. Lisäys sisältyy sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

EUT-sopimus sisältää Euroopan poliisivirastoa (Europol) koskevan oikeusperustan, joka mahdollistaa sen toiminnan pohjana nykyisin olevan yleissopimuksen (SopS 78-79/1998) korvaamisen asetuksella. Voimassa olevan unionisopimuksen nojalla neuvostossa on kuitenkin jo tällä hetkellä käsittelyssä ehdotus neuvoston päätökseksi, jolla nykyinen yleissopimus korvattaisiin. Tämä neuvoston päätös pyritään hyväksymään vuoden 2008 kesäkuun loppuun mennessä. Jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille ja Euroopan parlamentille annetaan Europolin valvontaan liittyviä tehtäviä. Lissabonin sopimuksella mahdollistetaan myös operatiivisten tehtävien antaminen Europolille. Europol voisi kuitenkin toteuttaa niitä vain yhteistyössä sen jäsenvaltion viranomaisten kanssa, jonka alueella toimitaan ja vain heidän suostumuksellaan. Lissabonin sopimuksesta ei aiheutuisi merkittäviä muutoksia unionin toimivallan laajuuteen poliisiyhteistyön osalta, joskin Europolin osalta jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa täydentävä unionin toimivalta laajenisi jossain määrin lainvalvonnan operatiivisen yhteistyön alueella.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella sovellettavat erityisjärjestelyt

Oikeus- ja sisäasioiden erityispiirre on eräiden jäsenvaltioiden asemaan liittyvät poikkeusjärjestelyt sekä eräiden unionin ulkopuolisten valtioiden osallistuminen unionin säännöstöön. Perustuslakisopimus ei muuttaisi Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja Tanskaa koskevien poikkeusjärjestelyjen perusteita. Vuoden 2007 HVK:lle annetussa toimeksiannossa määrätään, että Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan vuoden 1997 pöytäkirjan soveltamisalaa laajennetaan niin, että se kattaa nykyisten I pilariin sijoittuvien oikeus- ja sisäasioiden lisäksi myös nykyisin III pilarin alaan sijoittuvat rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön samoin edellytyksin. Toimeksiannossa todetaan myös, että HVK voi tarkastella pöytäkirjan soveltamisalaa Schengenin säännöstön kehittämistoimenpiteiden ja olemassa olevien toimenpiteiden muutosten osalta. Soveltamisalan laajentamisessa huomioidaan kyseisten valtioiden asema unionin nykyisten säädösten mukaan. Tanskan aseman osalta toimeksianto ei sisällä erityisiä määräyksiä.

Vuoden 2007 HVK:ssa sovittiin yleisestä ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjä säädöksiä koskevasta siirtymäajasta sekä joistakin Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja Tanskaa koskevista poikkeusjärjestelyistä. Kyseiset järjestelyt sisältyvät Schengen-pöytäkirjaan, pöytäkirjaan Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta ja Tanskan asemaa koskevaan pöytäkirjaan siten kuin niitä muutetaan Lissabonin sopimuksella sekä pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä.

Perustuslakisopimukseen liitettyyn siirtymäjärjestelyjä koskevaan pöytäkirjaan lisättiin vuoden 2007 HVK:ssa kaksi määräystä, joista ensimmäinen (9 artikla) koskee nykyisen EU-sopimuksen II ja III pilarin aloilla ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjä säädöksiä. Määräyksen mukaan kyseisten säädösten oikeusvaikutukset säilyvät niin kauan kuin niitä ei kumota, julisteta mitättömiksi tai muuteta. Pöytäkirjan uusi 10 artikla koskee nimenomaisesti III pilarin alalla (poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö) ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjä säädöksiä. Kyseisten säädösten kohdalla ei sovelleta SEUT 226 artiklan mukaista jäsenyysvelvoitteiden rikkomusmenettelyä, ja Euroopan unionin tuomioistuimen kyseisiä säädöksiä koskeva toimivalta säilyy nykyisen sopimuksen mukaisena siihen saakka kun kyseisiä säädöksiä muutetaan. Muutettuihin säädöksiin sovelletaan Lissabonin sopimuksen mukaisia kyseisten toimielinten toimivaltuuksia koskevia määräyksiä niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka osallistuvat kyseiseen muutettuun säädökseen. Komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltuuksia koskevat rajoitukset lakkaavat viimeistään viiden vuoden kuluttua Lissabonin sopimuksen voimaantulosta. Siirtymäaikaa sovelletaan yhtäläisesti kaikkiin jäsenvaltioihin. Siirtymäaikaa koskeviin määräyksiin liittyy julistus (nro 50), jonka mukaan HVK kehottaa Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota pyrkimään siihen, että nykyiset III pilarin säädökset korvataan tai niitä muutetaan asianmukaisissa tapauksissa ja siinä määrin kuin se on mahdollista siirtymäajan kuluessa. Siirtymäajan tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi III pilarin alalla hyväksyttyjen säädösten mukauttaminen aloilla jatkossa sovellettavaan unionin oikeuden yleiseen viitekehykseen.

Siirtymäjärjestelyjä koskevaan pöytäkirjaan sisältyy myös Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskeva erityisjärjestely. Yhdistynyt kuningaskunta voi viimeistään kuusi kuukautta ennen viiden vuoden siirtymäajan päättymistä ilmoittaa neuvostolle, ettei se hyväksy ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksyttyjen III pilarin alaisten säädösten kohdalla toimielinten toimivaltaa siten kuin sitä muutetaan Lissabonin sopimuksella. Tällöin kaikkien sellaisten vielä voimassa olevien III pilarin säädösten soveltaminen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan lakkaa, joita ei ole muokattu siirtymäajan kuluessa ja joihin Yhdistynyt kuningaskunta osallistuu. Tällöin neuvosto määrittelee komission ehdotuksesta tilanteeseen sovellettavat seuraus- ja siirtymäjärjestelyt ilman, että Yhdistynyt kuningaskunta osallistuu päätöksentekoon. Neuvosto voi päättää komission ehdotuksesta myös sellaisista taloudellisista seurauksista, joita aiheutuu siitä, ettei Yhdistynyt kuningaskunta enää osallistu kyseisiin säädöksiin. Tällöin Yhdistynyt kuningaskunta saa kuitenkin osallistua päätöksentekoon neuvostossa. Yhdistynyt kuningaskunta voi milloin tahansa myöhemmin ilmoittaa haluavansa osallistua kyseisiin säädöksiin asiaa koskevissa pöytäkirjoissa määrättyjen menettelyjen mukaisesti. Tällöin sovellettavaksi tulevat Lissabonin sopimuksen mukaiset toimielinten toimivaltuudet.

Schengen-pöytäkirjaan päätettiin vuoden 2007 HVK:ssa lisätä määräykset koskien sellaisia ehdotuksia ja aloitteita, jotka kehittävät jo hyväksyttyä Schengenin säännöstöä. Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Irlannille annetaan mahdollisuus jäädä sellaisten säädösten edelleen kehittämisen ulkopuolelle, joiden hyväksymiseen ne ovat aikaisemmin osallistuneet. Tällöin neuvosto tekee päätöksen, joka koskee koko Schengenin säännöstön soveltamisen lakkaamista suhteessa kyseiseen jäsenvaltioon siinä määrin kun neuvosto katsoo tarpeelliseksi. Neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä ja komission ehdotuksesta. Päätöksessä tulee pyrkiä säilyttämään kyseisen jäsenvaltion mahdollisimman laaja osallistuminen, mutta samalla vaalia Schengenin säännöstön eri osien toimivuutta ja johdonmukaisuutta. Neuvoston on tehtävä päätöksensä neljän kuukauden kuluessa, ja se voi tarvittaessa käsitellä asiaa kahdessa peräkkäisessä istunnossaan. Mikäli neuvosto ei tee päätöstä, voi jäsenvaltio pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi sen seuraavassa kokouksessa. Mikäli menettely neuvostossa tai Eurooppa-neuvostossa ei johda päätökseen, komissiolla on toimivalta päättää, missä määrin ja millä edellytyksin niitä Schengenin säännöstön osia, joihin Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti on aikaisemmin osallistunut, sovelletaan jatkossa kyseiseen jäsenvaltioon. Menettely on monimutkainen, mutta sen tavoitteena on varmistaa päätöksen syntyminen kaikissa tilanteissa. Samalla menettelyn avulla pyritään varmistamaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin jääminen Schengenin säännöstön edelleen kehittämisen ulkopuolelle ei vaaranna koko Schengenin säännöstön toimivuutta. Uuteen menettelyyn liittyy neljä julistusta, joista ensimmäisessä korostetaan, että kyseiset jäsenvaltiot voivat koska tahansa menettelyn aikana peruuttaa Schengenin säännöstön muokkaamiseen liittyvän ilmoituksensa (nro 44). Toisen julistuksen (nro 45) mukaan tilanteessa, jossa Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti on jäämässä Schengenin säännöstöön perustuvan uuden toimenpiteen soveltamisesta, neuvostossa käydään päätöksen vaikutuksista perinpohjainen keskustelu komission tekemän kattavan selvityksen perusteella. Julistuksen tarkoituksena on korostaa sen seikan tärkeyttä, että mahdollinen päätös kyseisten valtioiden sulkemisesta koko sen Schengenin säännöstön ulkopuolelle, johon ne ovat siihen saakka osallistuneet, tehdään tietoisena päätöksen mittavista vaikutuksista. Kolmannessa julistuksessa (nro 46) HVK muistuttaa, että komissiolla on mahdollisuus tehdä uusi ehdotus neuvoston ensimmäisen käsittelyn jälkeen, mikäli ratkaisuun ei tällöin päästä. Neljäs julistus (nro 47) liittyy Schengenin säännöstön soveltamisen lakkaamisesta aiheutuviin välittömiin rahoitusvaikutuksiin.

Myös Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta koskevaa pöytäkirjaa muutetaan. Pöytäkirjan soveltamisala laajennetaan kattamaan koko EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osasto. Pöytäkirja koskee muita kuin Schengenin säännöstöön kuuluvia, aikaisemmin hyväksyttyjä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen alaan kuuluvia säädöksiä. Toisin kuin Schengen-pöytäkirjassa, neuvosto kuitenkin tekee päätöksen Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin osallistumisesta ainoastaan suhteessa siihen kolmannen osan IV osaston nojalla hyväksyttävään toimenpiteeseen, jota käsiteltävänä oleva ehdotus koskee. Mikäli neuvosto katsoo, että näiden jäsenvaltioiden jääminen toimenpiteen ulkopuolelle tekee sen toteuttamiskelvottomaksi, voi neuvosto pyytää kyseistä jäsenvaltiota harkitsemaan osallistumistaan. Mikäli kyseinen jäsenvaltio tästä huolimatta päättää jäädä toimenpiteen ulkopuolelle, lakkaa kyseisen toimenpiteen soveltaminen sen osalta kahden kuukauden kuluttua tai muutostoimenpiteen voimaantulopäivänä. Neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä ja vain toimenpiteeseen osallistuvien jäsenvaltioiden osallistuessa päätöksentekoon. Neuvosto voi myös päättää Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin osallistumisesta ratkaisun mahdollisten rahoitusvaikutusten kantamiseen. Lisäksi pöytäkirjaan päätettiin vuoden 2007 HVK:ssa sisällyttää määräys, jonka mukaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia eivät sido rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla sovellettavat henkilötietojen suojaa koskevat säännöt niiden säädösten osalta, joihin nämä jäsenvaltiot eivät osallistu.

Tanskan asemaa koskevaan pöytäkirjaan päätettiin vuoden 2007 HVK:ssa lisätä määräys, jonka mukaan EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston nojalla hyväksytyt toimet eivät jatkossakaan sido Tanskaa. Ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksytyt III pilarin toimet sitovat kuitenkin edelleen Tanskaa, ja niitä sovelletaan siihen muutoksitta. Kuten perustuslakisopimukseenkin liitetyssä pöytäkirjassa, myös Lissabonin sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa on määräys siitä, että Tanska voi milloin tahansa ilmoittaa valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti muille jäsenvaltioille, että sen asemaa koskevan pöytäkirjan I osa korvataan pöytäkirjan liitteeseen sisällytetyillä määräyksillä. Tällöin Tanskaan sovellettaisiin yllä kuvattua, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevaan pöytäkirjaan sisältyvää menettelyä.

HVK korostaa julistuksessa (nro 26), että tilanteessa, jossa jokin jäsenvaltio päättää, että se ei osallistu EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osastoon perustuvaan toimenpiteeseen, neuvoston on käytävä perusteellinen keskustelu mahdollisista seurauksista ja vaikutuksista. Lisäksi mikä tahansa jäsenvaltio voi kehottaa komissiota tutkimaan asiaa SEUT 96 artiklan perusteella.

Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Suomen pitkäaikaisena tavoitteena on ollut unionin päätöksenteon tehostaminen ja lainsäädäntömenettelyjen yhtenäistäminen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella. Suomi on kannattanut yhteisömenetelmän ja etenkin määräenemmistöpäätöksenteon laajentamista koskemaan lähtökohtaisesti koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta. Tämän keskeisen neuvottelutavoitteen voidaan katsoa toteutuneen. Lissabonin sopimuksella vahvistetaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen politiikkojen tehokkuutta sekä avoimuuden ja demokratian periaatteiden toteutumista. Myös tuomioistuimen toimivallan laajentaminen poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla vastaa Suomen tavoitetta edistää perusoikeuksien toteutumista unionissa.

Vuoden 2007 HVK:ssa Suomi piti tärkeänä, että pilarijako poistuu ja että nykyisen III pilarin alalla noudatettaisiin pääsääntöisesti unionin tavallista lainsäätämisjärjestystä neuvoston tehdessä päätöksiä määräenemmistöllä. Samalla komission pääsääntöisesti yksinomainen aloiteoikeus ja toimivalta valvoa unionin oikeuden noudattamista sekä unionin tuomioistuimen toimivalta laajentuisivat kyseisille aloille (E 149/2006 vp). Suuri valiokunta yhtyi valtioneuvoston näkemykseen korostaen, että kyseisillä aloilla pilarijaon poistamisen arvo on varsinkin päätöksenteon avoimuuden, läpinäkyvyyden ja tehokkuuden lisäämisessä (SuVL 1/2007 vp). Lissabonin sopimuksella toteutetaan kaikki keskeiset perustuslakisopimuksen sisältämät oikeus- ja sisäasioita koskevat uudistukset.

Suomen erityiset neuvottelutavoitteet koskivat aineellista rikosoikeutta sekä mahdollisuutta Euroopan syyttäjänviraston perustamiseen. Aineellisen rikosoikeuden alalla siirtyminen määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa oli valtioneuvoston hyväksyttävissä edellyttäen, että unionin rikosoikeudellinen toimivalta määriteltäisiin riittävän tarkkarajaisesti ja se koskisi tiettyjä tyhjentävästi lueteltuja, luonteeltaan vakavia ja rajat ylittäviä rikoksia (VNS 2/2003 vp). Eduskunta yhtyi valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp). Lissabonin sopimukseen sisältyvä neuvottelutulos ei toimivallan tarkkarajaisuuden osalta täytä Suomen asettamia tavoitteita (VNS 2/2003 vp). Se mahdollistaa kuitenkin edellä kuvattujen menettelyllisten takeiden (niin sanottu hätäjarrumenettely) kautta tarvittaessa Suomen jättäytymisen sellaisen direktiivin soveltamisen ulkopuolelle, jonka voidaan katsoa vaarantavan rikosoikeusjärjestelmämme perusteita (LaVL 5/2006 vp, LaVL 16/2006 vp).

Yksityisoikeuden alalla lakivaliokunta on katsonut, että mahdollisuuden siirtyä neuvoston yksimielisellä päätöksellä käyttämään tavallista lainsäätämisjärjestystä osalta tulee huomioida, että perheoikeudellinen lainsäädäntö on vahvasti sidoksissa kussakin valtiossa vallitseviin arvoihin ja perhekäsityksiin. Tästä syystä määräenemmistöpäätöksentekoon siirtyminen voi olla hyväksyttävissä vain painavista syistä ja yksinomaan selvästi rajatuissa kysymyksissä (LaVL 16/2006 vp). Vuoden 2007 HVK:ssa tehtyjen muutosten johdosta yksikin kansallinen parlamentti voi estää määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen.

Monen muun jäsenvaltion tavoin myöskään Suomi ei ole pitänyt Euroopan syyttäjänviraston perustamista tarpeellisena, koska viraston perustaminen ei olisi sopusoinnussa rikosoikeudelliseen yhteistyöhön yleisenä periaatteena sisältyvän päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisen kanssa. Suomi on korostanut, että kyseisen periaatteen tulee olla unionin puitteissa toteutettavan oikeudellisen yhteistyön kulmakivi (VNS 2/2003 vp). Myös eduskunnan kanta viraston perustamiseen on ollut kielteinen (PeVL 7/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, LaVL 5/2006 vp). Saavutettu neuvottelutulos, jonka mukaisesti Lissabonin sopimuksella ei perusteta syyttäjänvirastoa vaan yksinomaan mahdollistetaan viraston perustaminen neuvoston yksimielisesti hyväksymällä asetuksella, on Suomen hyväksyttävissä. Vuoden 2007 HVK:ssa tehtyjen muutosten johdosta myös syyttäjänviraston perustamiseen sovelletaan hätäjarrumenettelyä ja helpotettua mahdollisuutta siirtyä harjoittamaan tiiviimpää yhteistyötä.

Vuoden 2007 HVK:ssa sovittujen erityisjärjestelyjen osalta Suomen kantana oli, ettei erityisiä siirtymäjärjestelyjä tarvita. Mikäli siirtymäkauteen kuitenkin päädytään, erityisratkaisuilla ei tullut luoda pysyviä poikkeuksia millekään jäsenvaltiolle komission tai unionin tuomioistuimen toimivallan osalta. Keskeistä on, että mahdollisen siirtymäajan jälkeen toimielinten toimivaltuudet ovat samanlaisia suhteessa kaikkiin jäsenvaltioihin, joita lainsäädäntö sitoo, eikä pysyviä poikkeuksia luoda minkään jäsenvaltion osalta. Suomi korosti kyseisten toimielinten toimivaltuuksien laajentamista kattamaan koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue mahdollisimman pian. Tästä syystä Suomi piti viiden vuoden siirtymäaikaa pitkänä, mutta oli valmis hyväksymään sen osana oikeus- ja sisäasioita koskevaa kokonaisratkaisua ja huomioiden sen, että muutoin Lissabonin sopimuksen kokonaisuus olisi vaarantunut. On tärkeää, että neuvotteluratkaisun mukaan toimielinten toimivaltuudet ovat Lissabonin sopimuksen määräysten mukaiset, mikäli Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti päättää myöhemmin joltain osin osallistua yhteistyöhön.

Suomi katsoi yhdessä jäsenvaltioiden enemmistön kanssa, että neuvotteluratkaisun tulee kunnioittaa Schengenin säännöstön yhtenäisyyttä ja koskemattomuutta sekä taata järjestelmän yleinen toimivuus. Samalla tulee pyrkiä tekemään mahdolliseksi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osallistuminen mahdollisimman suureen osaan oikeus- ja sisäasioiden alalla tapahtuvaa yhteistyötä. Lisäksi Suomi korosti sitä, ettei erityisjärjestelyjen soveltamisen tule johtaa päätöksenteon hidastumiseen alalla, jolla Lissabonin sopimuksen sisältämät uudistukset tähtäävät nimenomaan päätöksenteon tehostamiseen.

Schengen-pöytäkirjan osalta Suomi piti parempana ratkaisua, jossa lopullisen päätöksen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osallistumisesta tekisi neuvosto komission asemesta. Neuvottelujen tuloksena syntyneessä ratkaisussa komissio tekee päätöksen ainoastaan, mikäli neuvosto tai Eurooppa-neuvosto ei pääse asiassa yhteisymmärrykseen.

Tanskan asemaa koskevaan pöytäkirjaan tehtävät muutokset ovat Suomen näkemyksen mukaan ongelmallisia siksi, että niiden johdosta kaikkiin jäsenvaltioihin, joita lainsäädäntö sitoo, ei siirtymäkauden päättyessäkään sovelleta samanlaisia toimielinten toimivaltuuksia koskevia sääntöjä. Käytännössä muutokset mahdollistavat Tanskan kohdalla pysyvän poikkeuksen. Tältä osin on kuitenkin huomattava pöytäkirjaan nimenomaisesti sisällytetty menettely, jonka mukaisesti Tanska voi luopua erityisjärjestelystään. Tällöin siihen tulisivat sovellettavaksi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa vastaavat määräykset.

3.2.4.2.3 Muita aloja koskevat politiikat

Sisämarkkinat

Sisämarkkinoita koskeviin määräyksiin Lissabonin sopimuksella tehdyt muutokset koskevat siirtymistä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Sopimuksessa tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen siirtyvät tietyn toimialan sulkeminen sopimuksen sijoittautumisvapautta koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle (SEUT 45 artiklan toinen kohta), itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtymistä ja toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhteensovittaminen (SEUT 47 artiklan 1 kohta), palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien sopimusmääräysten ulottaminen koskemaan unionin sijoittautuneita kolmannen valtion kansalaisia (SEUT 49 artiklan toinen kohta) sekä tietyn palvelun vapauttamista koskevat toimenpiteet (SEUT 52 artiklan 1 kohta).

Tavallista lainsäätämisjärjestystä sovelletaan myös eräitä pääomaliikkeitä koskeviin toimenpiteisiin (SEUT 57 artiklan 2 kohta ja SEUT 61 h artikla), sisämarkkinoita koskevan vääristymän poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin (SEUT 96 artikla) sekä eräisiin sosiaaliturva-alan toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi (SEUT 42 artikla). Viimeksi mainittuun määräykseen lisättiin kuitenkin vuoden 2004 HVK:ssa niin sanottu hätäjarrumekanismi: mikäli jokin jäsenvaltio katsoo esityksen säädökseksi vaikuttavan sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin tai kyseisen järjestelmän rahoituksen tasapainoon, se voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Asiaa käsiteltyään Eurooppa-neuvosto voi joko palauttaa esityksen neuvostolle tai pyytää komissiota tekemään uuden ehdotuksen. Vuoden 2007 HVK:ssa hätäjarrumekanismia vahvistettiin edelleen niin, että Eurooppa-neuvosto voi myös päättää olla ryhtymättä asiassa toimiin. Tällöin komission ehdotuksen käsittely neuvostossa keskeytyy. SEUT 42 artiklaan liittyy julistus (nro 23), jossa HVK muistuttaa, että Eurooppa-neuvosto tekee asiaa koskevan ratkaisunsa yhteisymmärryksessä.

Sisämarkkinat kuuluvat toimivaltaluokittelussa jaetun toimivallan alaan lukuun ottamatta sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistamista, joka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Edellä jaksossa 3.2.4.2.1 käsiteltyä teollis- ja tekijänoikeuksia koskevaa uutta oikeusperustaa lukuun ottamatta unionin toimivallan ala ei laajene nykytilaan verrattuna.

Talous- ja rahapolitiikka

EUT-sopimuksen kolmannen osan VI osasto sisältää määräykset talous- ja rahapolitiikasta, josta EY-sopimuksessa määrätään vastaavasti kolmannen osan VII osastossa. Muutokset nykymääräyksiin koskevat etenkin noudatettavia päätöksentekomenettelyjä. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III osan III osaston II lukuun.

Komission asemaa jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen monenvälisessä valvontamenettelyssä (SEUT 99 artikla) vahvistetaan EUT-sopimuksessa antamalla sille oikeus antaa varoitus jäsenvaltiolle, jonka talouspolitiikka ei ole neuvoston vahvistamien unionin talouspolitiikan yleislinjojen mukaista tai jonka talouspolitiikka voi vaarantaa talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan. Käsittely neuvostossa poikkeaa nykyisestä siten, ettei asianomaisen jäsenvaltion edustaja osallistu asiaa koskevaan äänestykseen.

Myös julkisen talouden alijäämää koskevassa menettelyssä (SEUT 104 artikla) komission asema on EUT-sopimuksessa nykyistä vahvempi. Se voi osoittaa liiallista alijäämää koskevan lausuntonsa neuvoston ohella myös kyseiselle jäsenvaltiolle. Pakottava päätösvalta menettelyssä säilyy kuitenkin neuvostolla. Määräenemmistö määräytyy nykyisestä poiketen EUT-sopimuksen yleisten määräenemmistöä koskevien määräysten mukaisesti.

EUT-sopimus sisältää euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevan erillisen luvun (kolmannen osan VI osaston 3 a luku), jonka määräyksillä kiinnitetään erityistä huomiota euroalueen valtioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamiseen ja budjettikuriin sekä euroalueen ulkoiseen edustukseen. Neuvosto hyväksyy SEUT 115 a artiklan mukaan euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevat budjettipolitiikkojen kurinalaisuuteen tähtäävät toimenpiteet ja laatii kyseisiä jäsenvaltioita koskevat talouspolitiikan yleislinjat. Tällöin sovelletaan edellä mainittuja jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamista ja julkisen talouden alijäämän valvontaa koskevia yleisiä menettelyjä. Päätöksentekoon neuvostossa osallistuvat vain euroalueen valtiot.

Euroalueen valtioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamista kehitetään Lissabonin sopimuksessa myös korostamalla näiden jäsenvaltioiden ministereistä koostuvan epävirallisen euroryhmän asemaa (SEUT 115 b artikla). Lissabonin sopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan on kirjattu euroryhmän toimintaa koskevat periaatteet pääosin ryhmän nykyistä toimintaa vastaavasti. Pöytäkirja vastaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 12. Uutta pöytäkirjassa nykytilaan verrattuna on se, että euroryhmä valitsee jäsentensä enemmistöllä puheenjohtajan kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi.

Euroalueen ulkoisen edustuksen osalta neuvosto hyväksyy EUT-sopimuksen mukaan yhteiset kannat talous- ja rahaliiton kannalta erityisen merkittäviin kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja konferensseissa käsiteltäviin kysymyksiin. Neuvosto voi myös hyväksyä aiheellisia toimenpiteitä yhtenäisen edustuksen varmistamiseksi kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja konferensseissa (SEUT 115 c artikla). Muutoksena nykyisiin määräyksiin verrattuna äänestyksiin neuvostossa osallistuvat tällöin vain euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet.

Lissabonin sopimus merkitsee tiettyjä muutoksia lainsäädäntömenettelyihin talous- ja rahaliiton alalla, mikä ei kuitenkaan muuta olennaisesti toimielinten valtasuhteita. EUT-sopimuksessa siirrytään tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen monenvälistä valvontamenettelyä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisessa (SEUT 99 artiklan 5 kohta), Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön eräiden määräysten muuttamisessa (SEUT 107 artiklan 3 kohta) sekä sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka ovat tarpeen euron käytössä yhteisenä rahana (SEUT 111 artikla). Toisaalta Euroopan parlamentin asema tietyissä talous- ja rahaliittoa koskevissa kysymyksissä heikkenee, kuten päätettäessä eräiden kieltojen täsmentämiseksi tarvittavista säännöistä (SEUT 103 artiklan 2 kohta), erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille (SEUT 105 artiklan 6 kohta) sekä liikkeeseen laskettavien eurometallirahojen yksikköarvojen ja teknisten määritelmien yhdenmukaistamisesta (SEUT 106 artiklan 2 kohta).

Muutosta merkitsee myös se, että päättäessään Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön muuttamisesta neuvosto tekee EUT-sopimuksen mukaan ratkaisunsa määräenemmistöllä myös toimiessaan komission ehdotuksesta. Nykyisin määräenemmistöpäätöksentekoa sovelletaan vain toimittaessa Euroopan keskuspankin aloitteen pohjalta, kun taas komission ehdotusta koskevana päätöksentekosääntönä on yksimielisyys.

Toimivaltaluokittelussa rahapolitiikka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden osalta, kun taas muiden jäsenvaltioiden osalta kysymys on jaetusta toimivallasta. Talouspolitiikka ei sen sijaan kuulu mihinkään unionin kolmesta päätoimivaltaluokasta, vaan sitä koskevat EUT-sopimuksen määräykset jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisesta. Unionin talous- ja rahapolitiikkaa koskevan toimivallan ala ei muutu nykyisestä.

Työllisyys

Työllisyyttä koskevat määräykset sisältyvät EUT-sopimuksen kolmannen osan VIII osastoon (SEUT 125 - 130 artikla). Ne vastaavat vähäisiä teknisiä muutoksia lukuun ottamatta nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan VIII osaston määräyksiä. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III-203 - III-208 artiklaan.

Työllisyys ei kuulu mihinkään unionin kolmesta päätoimivaltaluokasta, vaan sitä koskevat EUT-sopimuksen määräykset jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisesta. Unionin toimivallan ala ei Lissabonin sopimuksen seurauksena laajene nykyisestä.

Sosiaalipolitiikka

Sosiaalipolitiikkaa koskevat EUT-sopimuksen kolmannen osan IX osaston määräykset. Ne vastaavat pääosin nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan XI osaston 1 ja 2 luvun määräyksiä. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III osan III osaston III luvun 2 jaksoon.

Sosiaalipolitiikan ala kuuluu osittain jaettuun toimivaltaan ja osittain alaan, jota koskevat EUT-sopimuksen määräykset jäsenvaltioiden talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamisesta. Vaikka sopimuksessa ei ole yksiselitteisesti määritelty niitä sosiaalipolitiikan aloja, jotka kuuluvat jaettuun toimivaltaan, näihin on katsottava kuuluvan ainakin sopimuksen SEUT 137 artiklan 2 kohdan b alakohdan unionille perustama toimivalta säätää sanotun määräyksen 1 kohdan a-i alakohdassa tarkoitettuja aloja koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä SEUT 141 artiklan 3 kohdan mukainen toimivalta toteuttaa kyseisen määräyksen tarkoittamia miesten ja naisten tasa-arvoa, työtä ja ammattia koskevia toimenpiteitä. Muilta osin unionin toimivaltaan kuuluvassa sosiaalipolitiikassa on kysymys SEUT 2 d artiklan 3 kohdan tarkoittamasta jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamisesta. Peruslähtökohtana säilyy näin ollen se, että sosiaaliturvajärjestelmän perusperiaatteiden määrittäminen kuuluu jäsenvaltioiden kansalliseen toimivaltaan. Lissabonin sopimus ei laajenna unionin toimivaltaa sosiaalipolitiikan alalla.

SEUT 42 artiklan määräykset työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi hyväksyttävistä sosiaaliturva-alan toimenpiteistä vastaavat muutoin perustuslakisopimuksen III-136 artiklaa, mutta siihen sisältyviä määräyksiä säädösten hyväksymismenettelyä koskevasta hätäjarrumekanismista on vuoden 2007 HVK:ssa muokattu.

SEUT 140 artikla perustaa komissiolle toimivaltuuden edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja helpottaa niiden toiminnan yhteensovittamista sopimuksen sosiaalipolitiikkaa koskevan jakson kattamilla aloilla unionin sosiaalipolitiikkaa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Tätä varten komissio on kiinteässä yhteydessä jäsenvaltioihin ja tekee tutkimuksia, antaa lausuntoja ja järjestää neuvotteluja sekä kansallisista että kansainvälisille järjestöille kuuluvista kysymyksistä ja tekee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat edellytykset säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä — toisin kuin avoimessa koordinaatiossa — on kysymys määräyksen asettamissa rajoissa tapahtuvasta unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää käsitellään luvussa 3.2.3.2.2.

Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus

Taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta määrätään EUT-sopimuksen kolmannen osan XVI osastossa (SEUT 158–162 artikla). EY-sopimuksen kolmannen osan XVII osaston nykyisiin määräyksiin verrattuna voidaan merkittävimpänä yleisenä uudistuksena pitää alueellisen yhteenkuuluvuuden lisäämistä rakennerahastojen tavoitteisiin taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rinnalle. Lisäksi rakennerahastojen tehtävien määrittelyssä ja koheesiorahaston perustamisessa tultaisiin siirtymäkauden jälkeen noudattamaan tavallista lainsäätämisjärjestystä.

Suomen kannalta merkittävimpänä muutoksena voidaan kuitenkin pitää koheesiopolitiikan keskeiseen tavoiteartiklaan (SEUT 158 artikla) HVK:ssa sisällytettyä määritelmää niistä alueista, joihin kyseistä politiikkaa toteutettaessa kiinnitetään erityistä huomiota. Näihin kuuluvat muiden ohella vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsivät alueet, kuten pohjoisimmat alueet, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen. Määräys vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksessa olevia vastaavia määräyksiä. Lisäksi perustuslakisopimukseen sisältyvät liittymissopimuksia koskevat pöytäkirjat. Niissä määrätään seikoista, joiden voidaan katsoa edelleen olevan voimassa. Perustuslakisopimuksen pöytäkirjan (nro 8) 63 artiklassa määrätään rakennerahastojen osalta Suomessa ja Ruotsissa sovellettavista erityismääräyksistä. Määräyksessä viitataan myös Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisehtoja koskevaan asiakirjaan liitettyyn pöytäkirjan nro 6 liitteeseen 1.

Vuoden 2007 HVK:lle annetun toimeksiannon mukaan voimassa oleviin perussopimuksiin sisällytetään vuoden 2004 HVK:n hyväksymät muutokset toimeksiannossa yksityiskohtaisesti esitetyllä tavalla. Tämän seurauksena Lissabonin sopimukseen eivät sisälly pöytäkirjoina nykyiset liittymissopimukset, vaan ne jäävät sellaisenaan voimaan. Kysymys on kuitenkin ollut perussopimusten tekniseen rakenteeseen liittyvästä ratkaisusta. Sen vuoksi koheesiopolitiikan tavoiteartiklassa mainituilla vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsivillä alueilla, kuten pohjoisimmilla alueilla, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, voidaan katsoa tarkoitettavan vuoden 1994 liittymissopimuksen pöytäkirjassa 6 mainittuja alueita. Tämän vuoksi myös koheesiopolitiikan tavoiteartiklan voidaan katsoa luovan nykyistä paremmat edellytykset turvata pysyvällä tavalla Suomen ja Ruotsin erittäin harvaan asuttujen alueiden erityisasema.

Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus kuuluu toimivaltaluokittelussa jaettuun toimivaltaan. Unionin koheesiopolitiikkaa koskevan toimivallan alaan Lissabonin sopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia.

Maatalous ja kalastus

Unionin yhteistä maatalous- ja kalastuspolitiikkaa koskevat EUT-sopimuksen kolmannen osan II osaston määräykset (SEUT 32-38 artikla). Nykyiseen EY-sopimuksen kolmannen osan II osastoon verrattuna merkittävimmät Lissabonin sopimuksesta johtuvat muutokset koskevat päätöksentekomenettelyä, erityisesti suhteellisen laajamittaista siirtymistä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen ja sitä kautta Euroopan parlamentin toimivaltuuksien olennaista laajentamista yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan aloilla. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III-225-III-232 artiklaan.

Yhteistä maatalous- ja kalastuspolitiikkaa koskevan lainsäädännön antamisessa siirrytään Lissabonin sopimuksen mukaan pääsääntöisesti tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen (SEUT 37 artiklan 2 kohta). Tiettyjä kysymyksiä – hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten rajoitusten vahvistamista sekä kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista – koskevaan sääntelyyn ei kuitenkaan käytetä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä, vaan tarvittavat toimenpiteet toteutetaan säädöksillä, jotka neuvosto hyväksyy määräenemmistöllä komission ehdotuksesta (SEUT 37 artiklan 3 kohta). Rajanveto tavallisen lainsäätämisjärjestyksen alaan kuuluvien ja neuvoston säädöksillä säänneltävien kysymysten välillä on jossain määrin epäselvä ja tulkinnanvarainen, ja sen toimivuus selviää vasta käytännössä.

Sen sijaan unionin tavoitteet tai sen toimivallan laajuus maatalous- ja kalastuspolitiikan alalla eivät Lissabonin sopimuksen seurauksena muutu. Toimivaltaluokittelussa maatalous- ja kalastuspolitiikka kuuluu jaettuun toimivaltaan lukuun ottamatta meren elollisten luonnonvarojen säilyttämiseen tähtääviä toimia, jotka kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

Ympäristö

EY-sopimuksen kolmannen osan XIX osaston ympäristöä koskevat määräykset sisältyvät lähes sellaisenaan EUT-sopimuksen vastaavaan osastoon (SEUT 174-176 artikla). Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III osan III osaston III luvun 5 jaksoon. Perustuslakisopimukseen ja nykytilaan verrattuna unionin ympäristöpolitiikan tavoitteita koskevaan 174 artiklaan lisätään nimenomainen maininta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen otetaan huomioon myös SEU 2 artiklaan kirjatuissa unionin tavoitteissa. Ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset tulee SEUT 6 artiklan mukaan sisällyttää nykyiseen tapaan kaikkien unionin politiikkojen ja toimien määrittelyyn ja toteuttamiseen. Myös perusoikeuskirjaan sisältyy ympäristönsuojelua koskeva määräys (37 artikla).

Lissabonin sopimus ei muuta unionin toimivallan alaa ympäristöpolitiikassa. Toimivaltaluokittelussa ympäristö kuuluu jaettuun toimivaltaan.

Kuluttajansuoja

Kuluttajansuojaa koskeva SEUT 153 artikla on teknisiä muutoksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin nykyinen SEY 153 artikla. Perustuslakisopimuksessa vastaava määräys sisältyy III-235 artiklaan. Määräys kuluttajansuojaa koskevien vaatimusten ottamisesta huomioon myös unionin muita politiikkoja ja toimia määriteltäessä ja toteutettaessa siirretään Lissabonin sopimuksella EUT-sopimuksen ensimmäisen osan yleisesti sovellettaviin määräyksiin. Myös perusoikeuskirjassa on kuluttajansuojaa koskeva määräys (38 artikla).

Lissabonin sopimus ei muuta unionin kuluttajansuojaa koskevan toimivallan alaa. Kuluttajansuoja kuuluu toimivaltaluokittelussa jaettuun toimivaltaan.

Liikenne

EUT-sopimuksen liikennettä koskevat kolmannen osan V osaston määräykset vastaavat asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan V osaston määräyksiä. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sijaitsevat III osan III osaston III luvun 7 jaksossa (III-236–III-245 artikla).

Lissabonin sopimus ei vaikuta unionin liikennettä koskevan toimivallan alaan. Toimivaltaluokittelussa liikenne kuuluu jaettuun toimivaltaan.

Euroopan laajuiset verkot

Euroopan laajuisia verkkoja koskeva EUT-sopimuksen kolmannen osan XV osasto vastaa asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan XV osaston määräyksiä. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sijaitsevat III osan III osaston III luvun 8 jaksossa (III-246–III-247 artikla). Energiaverkkojen yhteenliittämisen edistämistä koskevaa lisäystä SEUT 176 a artiklaan selostetaan edellä energiaa koskevien määräysten yhteydessä.

Lissabonin sopimuksella ei muuteta unionin toimivallan alaa Euroopan laajuisten verkkojen osalta. Toimivaltaluokittelussa ala kuuluu jaettuun toimivaltaan.

Tutkimus ja teknologian kehittäminen

EUT-sopimuksen kolmannen osan XVIII osasto sisältää määräykset tutkimuksesta ja teknologian kehittämisestä sekä avaruusalasta. Viimeksi mainittua on käsitelty erikseen edellä jaksossa 3.2.4.2.1. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III osan III osaston III luvun 9 jaksoon (III-248–III-255 artikla).

Jo vuoden 2004 HVK:ssa päätettiin nostaa unionin tavoitetasoa tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla. Päämääräksi asetettiin eurooppalainen tutkimusalue, jossa tutkijat, tieteellinen tietämys ja teknologia liikkuvat vapaasti. Tätä varten sopimukseen sisällytettiin uusi oikeusperustamääräys (SEUT 166 artiklan 5 kohta), jonka perusteella voidaan toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä kyseisen päämäärän saavuttamiseksi. Toimenpiteistä säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Suomen ja usean muun jäsenvaltion näkemyksen mukaan eurooppalaisen tutkimusalueen luomiseen tähtäävät toimet eivät saa vaarantaa jäsenvaltioiden kansallisten tutkimuspolitiikkojen toteuttamista. Siksi edellä mainittuun muutoksen liittyykin hallitustenvälisen konferenssin julistus (nro 34), jonka mukaan unionin toiminnassa tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla tulee ottaa asianmukaisesti huomioon jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen peruslinjat ja -valinnat.

Kansallisten tutkimuspolitiikkojen aseman turvaaminen korostuu myös tutkimusta ja teknologian kehittämistä sekä avaruutta koskevassa toimivaltaluokitteluun sisältyvässä erityismääräyksessä, jonka mukaan unionin toimivallan käyttäminen ei estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa, vaikka kysymys onkin unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta (SEUT 2 c artiklan 3 kohta).

SEUT 165 artikla perustaa komissiolle toimivaltuuden yhteistoiminnassa jäsenvaltioiden kanssa tehdä aloitteita edistääkseen jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla sekä erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä ja valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä – toisin kuin avoimessa koordinaatiossa – on kysymys unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty jaksossa 3.2.3.2.2.

Kansanterveys

Kansanterveyttä koskee SEUT 152 artikla. Vaikka määräys vastaa perusrakenteeltaan nykyistä SEY 152 artiklaa, sisältää EUT-sopimus useita merkittäviä muutoksia nykyiseen perussopimukseen verrattuna. Nykyisin kyseisen toiminnan ala kattaa terveyden edistämisen, sairauksien ehkäisyn ja niiden riskitekijöiden torjunnan, huumausaineiden aiheuttamien terveyshaittojen vähentämisen sekä eräiden yhteisiä turvallisuuskysymyksiä koskevien alojen yhdenmukaistamisen. EUT-sopimuksessa kansanterveyttä koskevaa unionin toimivaltaa on vahvistettu ja se on ulotettu koskemaan myös rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seurantaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjuntaa. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät III-278 artiklaan.

Kansanterveydelle politiikka-alana on leimallista sen jakautuminen EUT-sopimuksen mukaisessa toimivaltaluokittelussa kahteen eri toimivaltaluokkaan. Osittain on kysymys jaettuun toimivaltaan kuuluvasta alasta, osittain taas alasta, jolla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Jaettuun toimivaltaan kuuluu unionin toimivalta toteuttaa SEUT 152 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua yhteisiin turvallisuuskysymyksiin. Tällaisia toimenpiteitä ovat elinten, veren ja ihmisestä peräisin olevien aineiden laatu- ja turvallisuusvaatimukset sekä eläinlääkinnän ja kasvinsuojelualan toimenpiteet, joiden tarkoituksena on kansanterveyden suojelu. Muut kansanterveyden alan toimenpiteet ovat luonteeltaan tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia, jotka eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Jako kahteen eri toimivaltaluokkaan ilmenee EUT-sopimuksesta nykyistä selvemmin.

Lissabonin sopimus laajentaa unionin toimivaltaa sekä yhteisiä turvallisuuskysymyksiä koskevien toimenpiteiden että tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimien osalta. Turvallisuutta koskevaa oikeusperustaa laajennettiin vuoden 2004 HVK:ssa sisällyttämällä siihen lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden laatu- ja turvallisuusvaatimuksia koskevat toimenpiteet sekä toimenpiteet, jotka koskevat rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seurantaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjumista. Vuoden 2007 HVK:ssa jälkimmäinen määräys päätettiin kuitenkin siirtää edistämistoimia koskevaan SEUT 152 artiklan 5 kohtaan. Lääkkeitä ja lääkinnällisiä laitteita koskevaa sääntelyä voidaan edelleen antaa myös sisämarkkina-artiklojen perusteella silloin, kun sääntelyn tavoitteet liittyvät ensisijaisesti sisämarkkinoiden toteuttamiseen. Asiaan liittyen vuoden 2007 HVK päätti erillisestä julistuksesta (nro 32), joka täsmentää näiden kahden oikeusperustan soveltamista. Molemmat tarkennukset sisältyvät vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimien alaan lisättiin vuoden 2004 HVK:ssa rajat ylittävien laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjuntaa koskevat toimenpiteet ja toimenpiteet, joiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojeleminen ehkäisemällä tupakointia ja alkoholin väärinkäyttöä. Vuoden 2007 HVK:ssa näitä edistämistoimia täydennettiin edellä kerrotulla tavalla. Päätöksentekomenettelynä on kaikissa tapauksissa tavallinen lainsäätämisjärjestys.

Suomen kannalta erityisen merkittävinä voidaan pitää SEUT 152 artiklan 7 kohtaan vuoden 2004 HVK:ssa tehtyjä muutoksia. Suomen keskeisenä neuvottelutavoitteena HVK:ssa oli ratkaisu, jolla terveyspalveluiden kansallinen rahoitus, järjestäminen ja tarjoaminen turvattaisiin. Kyseisessä määräyksessä vahvistetaan nimenomaisesti se, että unionin toiminnassa otetaan huomioon jäsenvaltioiden terveyspolitiikan määrittelyyn sekä terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen liittyvät velvollisuudet. Jäsenvaltioiden tehtäviin todetaan määräyksessä nimenomaisesti kuuluvan terveyspalvelujen ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen. Siinä missä EY-sopimukseen nykyisin sisältyvä vastaava lauseke koskee soveltamisalaltaan vain unionin kansanterveyden alan toimintaa, EUT-sopimuksen muutetun määräyksen soveltamisala on yleinen, kaiken unionitoiminnan kattava.

SEUT 152 artiklan 2 kohta perustaa komissiolle toimivaltuuden kiinteässä yhteydessä jäsenvaltioihin tehdä aloitteita edistääkseen jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista artiklassa määritellyillä kansanterveyden alueilla. Tämä koskee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää parhaita käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä – toisin kuin avoimessa koordinaatiossa – on kysymys unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty jaksossa 3.2.3.2.2.

Teollisuus

Teollisuutta koskeva SEUT 157 artiklan määräys vastaa asiallisesti pääosin nykyistä SEY 157 artiklaa. Perustuslakisopimuksessa vastaava määräys sisältyy III-279 artiklaan. Toimivaltaluokittelussa teollisuus kuuluu aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia.

SEUT 157 artiklan 2 kohta perustaa komissiolle toimivaltuuden tehdä aiheellisia aloitteita edistääkseen jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista teollisuuden alalla sekä erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää parhaita käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä – toisin kuin avoimessa koordinaatiossa – on kysymys unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty jaksossa 3.2.3.2.2.

Kulttuuri

Kulttuuria koskeva SEUT 151 artiklan määräys vastaa asiallisesti nykyistä SEY 151 artiklaa. Artiklassa tarkoitetut säädökset annetaan kuitenkin tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, mikä tarkoittaa käytännössä yksimielisyysvaatimuksesta luopumista. Perustuslakisopimuksessa vastaava määräys sisältyy III-280 artiklaan.

Kulttuuri kuuluu toimivaltaluokittelussa aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovitus- tai täydennystoimia.

Yleissivistävä koulutus, nuoriso ja ammatillinen koulutus

Koulutusta, nuorisoa ja ammatillista koulutusta koskevat SEUT 149 artiklan määräykset vastaavat koulutusta koskevilta osin nykyistä SEY 149 artiklaa. Artiklaan on lisätty tavoite kannustaa nuoria osallistumaan Euroopan demokratian toimintaan sekä uutena politiikka-alana urheilu, jota on käsitelty erikseen edellä jaksossa 3.2.4.2.1. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sijaitsevat III-282 artiklassa. Lissabonin sopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia unionin toimivallan alaan koulutusta, nuorisoa ja ammatillista koulutusta koskevissa kysymyksissä. Nämä kuuluvat aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovitus- tai täydennystoimia.

Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto asetti Suomen tavoitteeksi ratkaisun, jolla ensisijaisesti turvattaisiin palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten yhteydessä terveyspalveluiden kansallinen rahoitus, järjestäminen ja tarjoaminen. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta edellytti valtioneuvoston toimivan niin, että perussopimuksen määräyksiä ja niiden tulkintaa täsmennettäisiin kyseisen tavoitteen varmistamiseksi (UaVM 4/2003 vp). Vaikka Suomen tavoitteena olikin ensisijaisesti sopimuksen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten täsmentäminen, voidaan SEUT 152 artiklan 7 kohtaan hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyjen muutosten katsoa vastaavan Suomen tavoitetta.

Kansanterveyttä koskevaan sopimusmääräykseen päätettiin vuoden 2004 HVK:ssa lisätä viittaus mielenterveyteen fyysisen terveyden ohella. Kyseinen viittaus puuttui vuoden 2007 HVK:ssa neuvottelujen pohjana olleesta asiakirjasta, mutta se palautettiin tekstiin Suomen vaatimuksen mukaisesti. Suomen vaatimuksesta tekstiin palautettiin myös perustuslakisopimukseen sisältynyt viittaus terveyspalveluiden hallinnointiin ja toisaalta poistettiin määräys, joka olisi rajoittanut artiklan koskemaan kansanterveyden alaa. Näin muutettuna artikla vastaa Suomen tavoitteita (E 55/2007 vp).

Työmarkkinaosapuolia ja itsenäistä sosiaalista vuoropuhelua koskeva artikla sijoitettiin Lissabonin sopimuksessa EUT-sopimuksen sosiaalipolitiikkaa koskevaan osastoon. Perustuslakisopimuksessa määräys sijoitettiin I osan demokratian toteuttamista unionissa koskevaan osastoon. Hallituksen arvion mukaan artiklan sijoittaminen sosiaalipolitiikkaa koskevaan osastoon ei rajoita sen soveltamisalaa, koska sosiaalista vuoropuhelua toteutetaan nykyisinkin sosiaalipolitiikkaa laajemmin, vaikka asiaa koskevat määräykset ovat EY-sopimuksen sosiaalipolitiikkaluvussa.

EUT-sopimukseen sisältyvät muutokset koskien jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen tiivistämistä vastaavat Suomen näkemyksiä. Tämä koskee myös muutoksia unionin ja euromaiden ulkoisen edustautumisen tehostamiseksi. Sen sijaan talous- ja rahapolitiikan alan päätöksentekomenettelyjen osalta Suomen tavoitteet eivät toteutuneet täysimääräisesti. Valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp) ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta (UaVM 4/2003 vp) eivät pitäneet kannatettavana siirtymistä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen monenvälisen valvontamenettelyn yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisessa ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön muuttamisessa. Toisaalta Suomenkin vastustamaa lainsäädäntömenettelyn ulottamista koskemaan rahoituslaitosten valvontaa koskevien erityistehtävien siirtämistä Euroopan keskuspankille ei hyväksytty vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa.

Sekä valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp) että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta (UaVM 4/2003 vp) pitivät yhtenä Suomen keskeisimmistä neuvottelutavoitteista pohjoisten erittäin harvaan asuttujen alueiden pysyvän erityisaseman tunnustamista perussopimuksissa. Hallitustenvälisessä konferenssissa konventin ehdotukseen tehtyjen muutosten seurauksena kyseisten alueiden asema tunnustetaan unionin koheesiopolitiikan keskeisessä tavoiteartiklassa. Sen sijaan Suomen tavoite kolmansien maiden kanssa tehtävää rajayhteistyötä koskevasta oikeusperustasta ei toteutunut.

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto piti konventin ehdotusta maatalous- ja kalastuspolitiikkaa koskevien päätöksentekomenettelyjen uudistamiseksi oikeansuuntaisena. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp). Suomen tavoitteet tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöalan tarkentamisesta eivät kuitenkaan toteutuneet hallitustenvälisessä konferenssissa.

Vuoden 2007 HVK:iin valmistauduttaessa Suomi katsoi, että sopimukseen esitetyt tarkennukset, kuten ilmastonmuutoksen hillitseminen, energia, maahanmuutto ja sosiaalinen ulottuvuus, ovat tärkeitä, mutta ei pitänyt niitä tarpeellisina unionin tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Suomi oli kuitenkin valmis hyväksymään selventävät poliittisluonteiset täydennykset, mikäli niillä ei muuteta unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa vuoden 2004 HVK:ssa sovitusta (E 149/2006 vp). Suuri valiokunta yhtyi valtioneuvoston pidättyvään näkemykseen uuden perussopimuksen täydentämisestä julistuksilla, pöytäkirjoilla tai sopimustekstiä täydentämällä. Valiokunta katsoi, että unionin uskottavuuden kannalta olisi syytä välttää yleisemminkin oikeudellisten asiakirjojen rasittamista sellaisilla kirjauksilla, joilla ei ole todellista merkitystä unionin toiminnalle. Suomen tuli valiokunnan näkemyksen mukaan kuitenkin olla valmis suhtautumaan pragmaattisesti sellaisiin ehdotuksiin, jotka edistävät tavoitteena olevan perussopimuksen hyväksymistä vuoteen 2009 mennessä (SuVL 1/2007 vp). Vuoden 2007 HVK:ssa tehdyt muutokset olivat tätä taustaa vasten Suomen hyväksyttävissä.

3.2.4.3 Unionin ulkoinen toiminta

Perustuslakisopimusta laadittaessa keskeisenä tavoitteena oli unionin ulkoisen toiminnan osalta johdonmukaisuuden ja tehokkuuden parantaminen. Tähän pyrittiin erityisesti selkeyttämällä unionin ulkoista toimintaa koskevia määräyksiä ja kokoamalla nämä samaan perustuslakisopimuksen osastoon. Lissabonin sopimuksessa unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset on sijoitettu osittain EU-sopimukseen ja osittain EUT-sopimukseen, mutta ne kuuluvat koko ulkoista toimintaa koskevien yleisten määräysten soveltamisalaan. Unionin ulkoisen toiminnan yleiset määräykset sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset sijaitsevat EU-sopimuksessa. EUT-sopimus sisältää uudessa muut unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset kokoavassa viidennessä osassaan EU-sopimuksen yleisiin määräyksiin viittaavan I osaston sekä tätä muuta unionin ulkoista toimintaa kuin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat osastot. Yleisiä määräyksiä koskevan luvun sijoittamisella EU-sopimuksen V osastoon, yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikka koskevan luvun yhteyteen, sekä EUT-sopimuksen viittausmääräyksellä on kuitenkin tarkoitus varmistaa, että tällä sijoitusratkaisulla ei poiketa asiasisällöllisesti perustuslakisopimuksen uudistuksista. Ulkosuhteisiin sovelletaan myös EU- ja EUT-sopimusten muita yleisiä määräyksiä, joiden sijoittelussa ja muotoilussa on pyritty varmistamaan yleinen sovellettavuus.

Unionin ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä, johdonmukaisuutta ja tehokkuutta pyritään parantamaan myös unionin ulkoiseen edustukseen tehdyillä institutionaalisilla muutoksilla. Unionin ulkoisen toiminnan edellytyksiä parantaa myös unionin pilarirakenteen poistuminen ja unionille annettava oikeushenkilöllisyys. Pilarirakenteen poistumisen myötä ulkoinen toiminta tulee kaikilta osa-alueiltaan rakenteeltaan yhtenäisen unionin harjoitettavaksi. Näin myös unionin oikeuden yleiset periaatteet tulevat koskemaan kaikkea unionin ulkoista toimintaa.

Tällä hetkellä unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset ovat hajallaan EU-sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa V osastossa ja EY-sopimuksen kolmannen osan IX osastossa (yhteinen kauppapolitiikka), XX osastossa (kehitysyhteistyö) ja XXI osastossa (taloudellinen, tekninen ja rahoitusyhteistyö kolmansien maiden kanssa). Lisäksi unionin muiden politiikkojen osalta perussopimuksissa on niiden ulkoisia näkökohtia koskevia määräyksiä. Vaikka unionin ulkosuhteita koskevat määräykset Lissabonin sopimuksessa jakautuvat edelleen kahteen sopimukseen, on sijoittelu yhtenäisempi kuin nykyisissä perussopimuksissa. Yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta ja erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan lukien, muodostavat EU-sopimuksen V osaston. Unionin ulkoista toimintaa koskevat muut määräykset muodostavat EUT-sopimuksen uuden viidennen osan. Viimeksi mainittuun sisältyvät viittaus unionin ulkoista toimintaa koskeviin yleisiin määräyksiin sekä määräykset yhteisestä kauppapolitiikasta, yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa ja humanitaarisesta avusta, rajoittavista toimenpiteistä, kansainvälisistä sopimuksista, unionin suhteista kansainvälisiin järjestöihin ja kolmansiin maihin ja unionin edustustoista sekä yhteisvastuulausekkeesta.

Pilarijaon poistumisen myötä unioni muodostaa Lissabonin sopimuksessa yhden yhtenäisen kokonaisuuden ilman nykyisenkaltaista muodollista jakoa Euroopan yhteisön ja Euratomin muodostamaan ensimmäiseen pilariin, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan muodostamaan toiseen pilariin sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön muodostamaan kolmanteen pilariin. Unionille annetaan Lissabonin sopimuksella yksi yksinomainen oikeushenkilöllisyys (pois lukien Euratom). Unionin ulkoista toimintaa koskevien määräysten erilaisesta sijoittelusta huolimatta Lissabonin sopimuksen uudistukset vastaavat näiltä osin perustuslakisopimusta.

Pilarirakenteen poistuminen ja unionin oikeushenkilöllisyys eivät kuitenkaan muuta olennaisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonnetta. Unionin ulkoisessa toiminnassa voidaan pilarirakenteen purkamisesta ja unionin oikeushenkilöllisyydestä huolimatta lähtökohtaisesti katsoa säilyvän jakautuneisuus "yhteisölliseen" ja "hallitustenväliseen" ulkoiseen toimintaan, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuuluessa jälkimmäiseen kategoriaan. Päätöksenteon nykyisenkaltaiset erityispiirteet säilyvät Lissabonin sopimuksen mukaan yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lisäksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan hallitustenvälistä luonnetta korostaa Lissabonin sopimuksessa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan rooli unionin ulkoisessa edustamisessa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan rinnalla. Kuten nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen mukaan, Euroopan unionin tuomioistuimella ei Lissabonin sopimuksenkaan mukaan ole eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta toimivaltaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten osalta.

Lissabonin sopimuksella tehdään unionin ulkoiseen edustukseen institutionaalisia muutoksia, jotka lisäävät unionin ulkoisen toiminnan tehokkuutta ja johdonmukaisuutta. Sopimuksella luotavaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimea koskevien määräysten mukaan korkea edustaja johtaa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja edustaa unionia siihen kuuluvissa asioissa. Hän osallistuu ehdotuksillaan tämän politiikan muotoiluun ja toteuttaa sitä neuvoston valtuuttamana. Korkea edustaja myös huolehtii unionin kaiken ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta. Häntä avustaa Euroopan ulkosuhdehallinto, ja hänen alaisuudessaan toimivat myös unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtäviin kuuluu EU-sopimuksen mukaan huolehtia omalla tasollaan unionin ulkoisesta edustuksesta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa. Tämä ei kuitenkaan saa rajoittaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtäviä ja toimivaltaa. Korkeaa edustajaa, Euroopan ulkosuhdehallintoa ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa käsitellään tarkemmin unionin toimielinjärjestelmää koskevassa jaksossa 3.2.3.1. Unionin ulkoista edustusta koskevat institutionaaliset muutokset vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä sillä erotuksella, että unionin ulkoministerin nimike on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.

Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako selkeytyy Lissabonin sopimuksessa siten, että sopimukseen kirjataan nimenomaisesti nykyinen toimivallanjako. Unionin ulkosuhteiden osalta toimivaltamääräykset eivät sisällä olennaisia muutoksia tämänhetkiseen oikeustilaan.

3.2.4.3.1 Unionin ulkoisen toiminnan tavoitteet ja keskeiset periaatteet

Unionin ulkoisen toiminnan periaatteet ja tavoitteet määritellään Lissabonin sopimuksessa kootusti ja ulkoisen toiminnan kaikki osa-alueet kattavasti. Yhtenäisellä lähestymistavalla pyritään takaamaan näiden periaatteiden ja tavoitteiden johdonmukainen toteutuminen unionin ulkoisessa toiminnassa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä unionin ulkoisen toiminnan tavoitteista ja keskeisistä periaatteista. EU-sopimuksen koko unionin toimintaa koskevien yleisten määräysten mukaan unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja etujaan kansainvälisissä suhteissaan. Se edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien, suojelua sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamista. Ulkoista toimintaa koskevissa yleisissä määräyksissä keskeisinä periaatteina unionin kansainvälisessä toiminnassa mainitaan demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu sekä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen.

EU-sopimuksen ulkoista toimintaa koskeviin yleisiin määräyksiin on myös kirjattu tavoitteita, joiden voidaan nykyisinkin katsoa ohjaavan unionin ulkoista toimintaa, mutta joita ei nykyisissä perussopimuksissa nimenomaisesti mainita. Köyhyyden poistaminen mainitaan EU-sopimuksessa kehitysmaiden kestävän kehityksen edistämisen ensisijaisena tavoitteena. Unioni pyrkii myös yleisesti edistämään kestävää kehitystä osallistumalla ympäristön laadun ja maapallon luonnonvarojen kestävän hoidon ylläpitämiseen ja parantamiseen tähtäävien kansainvälisten toimenpiteiden kehittämiseen. Se kannustaa kaikkien maiden yhdentymistä maailmantalouteen. Unioni myös auttaa kansoja, maita ja alueita selviytymään luonnon tai ihmisen aiheuttamista suuronnettomuuksista. Yleisemmin unionin tavoitteena on EU-sopimuksen mukaan edistää entistä tiiviimpään monenväliseen yhteistyöhön perustuvaa kansainvälistä järjestelmää sekä maailmanlaajuista hyvää hallintotapaa.

Eurooppa-neuvosto määrittää unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta tarkemmin unionin strategiset edut ja tavoitteet. Nämä päätökset voivat koskea kaikkia ulkoisen toiminnan aloja ja olla maa-, alue-, tai aihekohtaisia. Unioni noudattaa sopimuksen mukaan ulkoisen toiminnan periaatteitaan ja pyrkii tuon toiminnan tavoitteisiin varsinaisen ulkoisen toiminnan eri osa-alueiden lisäksi myös sisäisten politiikkojensa ulkoisten näkökohtien osalta. Neuvoston ja komission tehtävänä on huolehtia yhdessä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kanssa johdonmukaisuudesta unionin ulkoisen toiminnan eri alojen välillä sekä näiden alojen ja unionin sisäisten politiikkojen välillä.

3.2.4.3.2 Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Periaatteet ja tavoitteet

Lissabonin sopimuksessa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa yleisissä määräyksissä määritellään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan toiminnan erityiset periaatteet ja tavoitteet. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhdenmukaisuutta muiden unionin toimialojen kanssa kuitenkin vahvistetaan ja sopimuksessa määrätään nimenomaisesti, että unionin toimintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ohjaavat ne periaatteet ja sillä pyritään niihin tavoitteisiin ja sitä harjoitetaan niiden määräysten mukaisesti, jotka esitetään unionin ulkoista toimintaa koskevissa yleisissä määräyksissä.

Vuoden 2007 HVK:n toimeksiannon mukaan EU-sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa luvussa todetaan selvästi, että yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sovelletaan erityisiä menettelyjä ja sääntöjä. Nämä niin sanotut yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityispiirteet muuhun EU:n ulkoiseen toimintaan verrattuna tuodaan esiin siinä, että sitä koskevat määräykset on sijoitettu EU-sopimukseen ja erityispiirteiden esilletuomiseksi Lissabonin sopimuksessa on tehty joitakin muutoksia nykyiseen SEU 11 artiklaan ja perustuslakisopimukseen verrattuna. Sopimus sisältää myös erityisen määräyksen henkilötietojen suojasta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei kuulu mihinkään EUT-sopimuksen mukaisista kolmesta päätoimivaltaluokasta, vaan muodostaa talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisen tavoin oman erityistapauksensa. Toimielinten tehtävien ja päätöksentekomenettelyjen osalta yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka poikkeaa selvästi muista unionin ulkoisen toiminnan aloista. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan asema yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelussa ja täytäntöönpanossa on keskeinen. Tuomioistuimen toimivalta puuttuu lähes kokonaan, ja Euroopan parlamentin sekä komission asema yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekomenettelyissä on Eurooppa-neuvostoa, neuvostoa ja jäsenvaltioita selvästi heikompi.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteet ja tavoitteet ovat olennaisesti samansisältöiset kuin nykyisessä EU-sopimuksessa. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee Lissabonin sopimuksen mukaan pohjautua jäsenvaltioiden keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittämiseen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittämiseen sekä jäsenvaltioiden toimien jatkuvaan lähentämiseen. Jäsenvaltioilla on velvollisuus tukea yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lojaalisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä sekä kunnioittaa unionin toimintaa tällä alalla. Niiden tulee myös pidättäytyä kaikista sellaisista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai jotka ovat omiaan haittaamaan sen tehokkuutta kansainvälisissä suhteissa. Neuvoston ja unionin ulkoasioiden korkean edustajan tehtävänä on näiden periaatteiden noudattamisesta huolehtiminen.

SEU 11 artiklaan sisältyvien erityissääntöjen ja -menettelyjen lisäksi HVK antoi julistuksen nro 14 yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jossa korostetaan sitä, ettei yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevilla määräyksillä vaikuteta minkään jäsenvaltion nykyiseen oikeusperustaan, vastuuseen tai toimivaltaan, joka liittyy sen ulkopolitiikan muotoiluun ja harjoittamiseen, sen kansalliseen ulkosuhdehallintoon, suhteisiin kolmansiin maihin tai jäsenyyteen kansainvälisissä järjestöissä, mukaan lukien jäsenvaltion jäsenyys Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostossa.

Lissabonin sopimuksella yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeviin määräyksiin tehdyt muutokset eivät vaikuta Ahvenanmaan kansainvälisoikeudelliseen asemaan.

Päätöksenteko

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa käytettäviä säädöstyyppejä on Lissabonin sopimuksessa uudistettu ja selkeytetty. Vaikka niiden käyttötarkoitus ja sisältö vastaavat nykytilaa, niiden oikeudellinen muoto muuttuu. Eurooppa-neuvosto määrittää unionin strategiset edut ja vahvistaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet päätöksillään. Strategiset edut ja tavoitteet voivat koskea unionin suhteita yksittäiseen maahan tai alueeseen tai tiettyä aihetta tai asiakokonaisuutta. Strategiset edut vastaavat nykysopimusten yhteisiä strategioita kuitenkin siten, että Lissabonin sopimus liittää ne unionin ulkosuhteiden kokonaistavoitteisiin. Eurooppa-neuvoston tehtävä on näin ollen määritellä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleiset suuntaviivat myös asioissa, joilla on merkitystä puolustuksen alalla.

Eurooppa-neuvoston määrittelemien yhteisten suuntaviivojen mukaisesti neuvosto toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa omilla päätöksillään, joilla määritellään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaiset toimet ja kannat. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja jäsenvaltiot panevat toimet ja kannat täytäntöön kansallisia ja unionin voimavaroja käyttäen.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ei voida käyttää lainsäätämisjärjestyksessä annettavia säädöksiä.

Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteossa pääsääntönä säilyy Lissabonin sopimuksen mukaan yksimielisyys. Unionin strategisia etuja ja tavoitteita koskevat päätökset tekee Eurooppa-neuvosto yksimielisesti neuvoston suosituksesta. Neuvosto tekee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaisia toimia ja kantoja määrittelevät päätökset yksimielisesti tai tietyissä tapauksissa määräenemmistöllä. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekoon sisältyy kuitenkin edelleen niin sanottu rakentava pidättäytyminen, jota koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset vastaavat pääosin nykyisen EU-sopimuksen määräyksiä. Päätöstä ei rakentavan pidättymisen tapauksessa tehdä, jos pidättyvät neuvoston jäsenet edustavat vähintään yhtä kolmasosaa jäsenvaltioista ja unionin väestöstä.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteon tehokkuutta lisätään Lissabonin sopimuksessa ulottamalla neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon käyttöala tilanteeseen, jossa neuvosto tekee päätöksen sellaisen unionin toiminnan tai kannan määrittelemiseksi, joka perustuu unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotukseen. Korkea edustaja antaa ehdotuksensa Eurooppa-neuvoston pyydettyä sitä joko omasta aloitteestaan tai korkean edustajan nimenomaisesta aloitteesta. Tämän lisäksi Eurooppa-neuvosto voi niin sanotun valtuutuslausekkeen mukaisesti päättää yksimielisesti laajentaa neuvoston mahdollisuuksia tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä. Määräenemmistöpäätöksentekoa ja valtuutuslauseketta ei kuitenkaan voida soveltaa silloin, kun päätöksellä on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

Kuten nykyisinkin, neuvoston jäsen voi ilmoittaa, että se esittämistään elintärkeistä kansalliseen politiikkaan liittyvistä syistä aikoo vastustaa määräenemmistöllä tehtävän päätöksen tekemistä, jolloin asiasta ei äänestetä (niin sanottu hätäjarrumekanismi). Lissabonin sopimuksen mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tulee pyrkiä löytämään kaikille hyväksyttävä ratkaisun neuvottelemalla tiiviisti kyseisen jäsenvaltion kanssa. Mikäli tällaisissa neuvotteluissa ei päästä tulokseen, neuvosto voi nykyiseen tapaan pyytää määräenemmistöllä asian saattamista Eurooppa-neuvoston päätettäväksi yksimielisen päätöksen tekemiseksi.

Päätöksentekoa koskevat määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen sisältämiä määräyksiä sillä erotuksella, että Lissabonin sopimuksessa on luovuttu säädösten nimikkeissä eurooppapäätöksestä. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa toteutetaan määrittelemällä yleisiä suuntaviivoja, tekemällä päätöksiä sekä tehostamalla jäsenvaltioiden välistä järjestelmällistä yhteistyötä niiden harjoittaessa politiikkaansa.

Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Lissabonin sopimuksen mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sopimus pyrkii tehostamaan unionin nykyistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Se sisältää myös määräyksiä uusista sitoumuksista ja toimintamuodoista. Sopimusteksti heijastaa yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa viime vuosina tapahtunutta kehitystä, jossa keskeisellä sijalla on ollut siviili- ja sotilasvoimavarojen kehittäminen Eurooppa-neuvoston linjauksilla. Keskeiset sopimukseen otetut uudistukset liittyvät kriisinhallintaan, voimavarojen kehittämiseen sekä unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseen. Lissabonin sopimuksella muutetut määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen määräyksiä yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

Lissabonin sopimuksessa tarkennetaan ja täydennetään unionin kriisinhallintatehtäviä mainitsemalla erikseen myös yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto, konfliktin jälkeinen vakauttaminen sekä tuen antaminen kolmansille maille terrorismin torjumiseksi niiden alueella. Unioni on tosin voinut toimia kyseisillä aloilla jo nykyisen EU-sopimuksen nojalla. Lissabonin sopimuksen mukaan neuvosto tekee kriisinhallintatehtäviä koskevat päätökset yksimielisesti sekä määrittelee näiden tehtävien tavoitteet, laajuuden ja yleiset toteuttamistavat. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja valvoo neuvoston alaisuudessa kriisinhallintatehtävien siviili- ja sotilasnäkökohtien yhteensovittamista tiiviissä ja jatkuvassa yhteydessä poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteaan.

Lissabonin sopimuksen mukaan neuvosto voi antaa kriisinhallintatehtävän toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle, joka on siihen halukas ja jolla on tehtävään tarvittavat voimavarat. Tällöinkin neuvosto päättää operaation käynnistämisestä yksimielisesti. Osallistuvat jäsenvaltiot sopivat tehtävän hoidosta keskenään yhteistyössä unionin korkean edustajan kanssa. Vastaavaa mahdollisuutta ei ole nimenomaisesti kirjattu nykyisiin EU-sopimuksen määräyksiin, mutta käytännössä kaikkiin tähän mennessä toteutettuihin operaatioihin on osallistunut vain osa jäsenvaltioista.

Lissabonin sopimuksella myös vahvistetaan unionin siviilikriisinhallintakyvyn merkitystä lisäämällä asiaa koskevia mainintoja sopimustekstiin. Sopimuksessa muun muassa todetaan, että unionin operatiivinen toimintakyky perustuu siviili- ja sotilasvoimavaroihin.

Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Sopimuksessa määrätään myös Euroopan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja sotilasvoimavaraviraston (Euroopan puolustusvirasto) perustamisesta. Viraston toimintaan voivat osallistua kaikki halukkaat jäsenvaltiot. Sen tehtävänä on määrittää unionin operatiiviset tarpeet ja edistää niiden toteutumista, myötävaikuttaa puolustusalan teollisen ja teknologisen perustan vahvistamiseen, osallistua voimavarakysymyksiä koskevan eurooppalaisen politiikan määrittelyyn sekä avustaa neuvostoa sotilaallisten voimavarojen kehittymisen arvioinnissa.

Eurooppalainen puolustusmateriaaliyhteistyö on ollut tähän asti sirpaloitunutta, ja sitä on toteutettu pienempien maaryhmittymien kesken. Euroopan puolustusviraston perustamisen myötä tavoitteena on yhteistyön keskittäminen unionin rakenteisiin. Thessalonikin Eurooppa-neuvosto antoi kesäkuussa 2003 neuvoston tehtäväksi käynnistää puolustusviraston perustamiseen liittyvät valmistelut. Neuvosto päätti viraston perustamisesta heinäkuussa 2004 (neuvoston yhteinen toiminta 2004/551/YUTP, EYVL [1997] L 245, 17.7.2004, s. 17), ja virasto on ollut toiminnassa tammikuusta 2005 lähtien.

Lissabonin sopimuksella luodaan uusi, sotilaallisten voimavarojen alalla harjoitettavaa yhteistyötä koskeva pysyvän rakenteellisen yhteistyön mekanismi. Jäsenvaltiot, jotka täyttävät korkeammat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia, voivat aloittaa pysyvän rakenteellisen yhteistyön vaativimpien tehtävien suorittamiseksi. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö antaa halukkaille jäsenvaltioille mahdollisuuden edetä nopeammin sotilaallisten voimavarojen kehittämisessä vaativimpien tehtävien suorittamiseksi.

Pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden sotilaallisia voimavaroja koskevista vaatimuksista ja niihin liittyvistä sitoumuksista määrätään Lissabonin sopimukseen liitetyssä pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskevassa pöytäkirjassa. Vaatimuksissa on kyse lähinnä voimavaratavoitteita koskevista yleisistä sitoumuksista. Pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä päättää neuvosto määräenemmistöllä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa kuultuaan. Käynnistämispäätöksessä päätetään aloittaa tiettyjen jäsenvaltioiden kesken pysyvä rakenteellinen yhteistyö ja vahvistetaan osallistuvien jäsenvaltioiden luettelo. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö on avointa kaikille jäsenvaltioille, jotka sitoutuvat sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen ja osallistuvat Euroopan puolustusviraston toimintaan sekä sitoutuvat osallistumaan nopean toiminnan kyvyn luomiseen vuoteen 2010 mennessä.

Kyseessä on mekanismi, joka siten mahdollistaa sellaisen sotilaallisten voimavarojen kehittämistyön, johon kaikki jäsenvaltiot eivät osallistu. Osallistumisen ehdot on kuitenkin kirjattu niin, että periaatteessa kaikki jäsenvaltiot voivat osallistua yhteistyöhön.

Lissabonin sopimuksen mukaan päätöksen myöhemmin mukaan haluavan jäsenvaltion osallistumisesta pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön tekevät neuvostossa ne jäsenvaltiot, jotka jo osallistuvat kyseiseen toimintaan. Päätös tehdään määräenemmistöllä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kuulemisen jälkeen. Lissabonin sopimuksessa on myös määräykset tietyn jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämisestä, mikäli se ei enää täytä pysyvän rakenteellisen yhteistyön vaatimuksia, sekä jäsenvaltion mahdollisuudesta vetäytyä pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä.

Tässä yhteydessä on huomioitava se, että toimet unionin nopean toiminnan joukkojen muodostamiseksi aloitettiin jo kesäkuussa 2004 Eurooppa-neuvostossa hyväksytyn "yleistavoite 2010:n" mukaisesti. Unionilla on vuoden 2007 alusta lähtien ollut täysi valmius toteuttaa samanaikaisesti kaksi nopean toiminnan operaatiota tätä varten korkeaan valmiuteen asetetuilla taisteluosastoilla.

Lissabonin sopimuksen mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää. Yhteiseen puolustukseen siirtymisen mahdollisuus on kirjattu jo Maastrichtin sopimukseen. Siirtymisen toteuttaminen Eurooppa-neuvoston päätöksellä sisällytettiin EU-sopimukseen Amsterdamin sopimuksella. Lissabonin sopimuksessa määräyksen sanamuotoa on jonkin verran vahvistettu verrattuna nykyisiin perussopimuksiin. Nykyisen EU-sopimuksen määräysten mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää. Sekä nykyisten perussopimusten, perustuslakisopimuksen että Lissabonin sopimuksen määräysten mukaan yhteiseen puolustukseen siirtyminen edellyttää Eurooppa-neuvoston yksimielistä päätöstä sekä kunkin jäsenvaltion Eurooppa-neuvoston suosituksesta valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti tekemää kansallista päätöstä.

Uutena määräyksenä perustuslakisopimukseen sisällytetty jäsenvaltioiden keskinäinen avunantovelvoite siirtyy sellaisenaan Lissabonin sopimuksella muutetun Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 28 a artiklan 7 kohtaan. Määräyksen sanamuoto on seuraava:

"Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."

Avunantovelvoitteen teksti pohjautuu lähes sanatarkasti Länsi-Euroopan unionin perustana toimivan 17 päivänä maaliskuuta 1948 tehdyn Brysselin sopimuksen tekstiin. Sen tuomisella unionin perussopimusten yhteyteen pyritään lujittamaan jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta ja sitoutumista yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Perustuslakisopimusta valmistelleen konventin loppuesitykseen avunantovelvoite ei vielä sisältynyt kaikkia jäsenvaltioita velvoittavassa muodossa vaan määräyksenä, johon halukkaiden jäsenvaltioiden olisi mahdollista liittyä sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä taikka myöhemmin. Määräys muutettiin kuitenkin kaikkia jäsenvaltioita välittömästi velvoittavaan muotoon vuoden 2004 HVK:ssa.

Natoon kuuluvat EU-maat pitivät sekä konventissa että HVK:ssa tärkeänä korostaa, ettei EU:n puitteissa rakenneta Naton kanssa päällekkäisiä rakenteita. Suomen ja muiden sotilaallisesti liittoutumattomien EU-maiden tavoitteena oli, että syntyvä sopimus ottaisi huomioon kaikkien jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoliittiset ratkaisut. Suomen tavoitteena oli EU:n yhtenäisyyden turvaaminen siten, että kaikki jäsenvaltiot voisivat hyväksyä syntyneen ratkaisun eikä yksikään jäsenvaltio jättäytyisi sen ulkopuolelle. Avunantolausekkeen lopullinen muotoilu syntyi puheenjohtajavaltio Italian esityksestä. Suomi tulkitsi tuolloin velvoitteen kokonaisuudeksi, johon se on sitoutunut. Artikla luo vahvan poliittisen solidaarisuuden unioniin kuuluvien maiden välille.

Avunantovelvoite on luonteeltaan jäsenvaltioiden välinen sitoumus, jolla ei luoda uutta toimivaltaa EU:lle. EU:lle tai sen toimielimille ei myöskään nimenomaisesti anneta roolia velvoitteen käyttöönoton tai sen toimeenpanoa koskevan päätöksenteon suhteen, vaan sopimus jättää näitä yksityiskohtia koskevat menettelytavat avoimiksi. Todennäköistä kuitenkin olisi, että sellainen suhteiden huonontuminen kolmannen maan kanssa tai muu vakava turvallisuuspoliittinen uhka, joka antaisi aiheen avunantovelvoitteen mukaiseen avunpyyntöön, olisi tullut YUTP:n puitteisiin jo prosessin aiemmissa vaiheissa. Se olisi myös saattanut jo johtaa yhteisiin taloudellisiin tai poliittisiin toimiin. Näin ollen avunantovelvoitteen käyttöönottoa todennäköisesti käsiteltäisiin YUTP:n valmisteluelimissä.

Avunannon velvoite on yhtäläinen ja kohdistuu samalla tavoin unionin kaikkiin jäsenvaltioihin. Velvoitteeseen liitetyt viittaukset tiettyjen maiden erityisasemaan tai Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyihin sitoumuksiin eivät luo viittausten kohteina oleville jäsenvaltioille varaumaa olla osallistumatta avunantovelvoitteen täytäntöönpanoon.

Oikeudellisen tulkinnan perusteella EU:n jäsenvaltiot ovat yhtäläisessä asemassa myös SEU 28 a artiklan 7 kohdan nojalla annettavan avun vastaanottajina. Viittaukset tiettyjen maiden erityisasemaan tai Naton rooliin eivät poista määräyksellä luotua avunsaantioikeutta miltään jäsenvaltiolta. Käytännössä kuitenkin avunantovelvoitteeseen vetoamisen poliittinen ja sotilaallinen toimintaympäristö vaikuttaisi ratkaisevasti sen soveltamistapaan. Tällaisessa tilanteessa keskeinen merkitys olisi EU:n jäsenvaltioiden sotilaallisilla valmiuksilla. Se, että avunantovelvoite määrittelee Naton roolin sen jäsenten yhteisen puolustuksen perustaksi, vastaa myös tämän hetkistä todellisuutta. EU:n sotilaallisesti liittoutumattomat maat eivät kuulu Naton kollektiivisen puolustuksen piiriin.

EU:n avunantovelvoite jättää avoimeksi sen tavan, jolla muiden sopimuspuolten tulee tukea hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota (muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa apua kaikin käytettävissään olevin keinoin). Vaikka velvoite liittyy nimenomaisesti sotilaalliseen hyökkäystilanteeseen, täysin poissuljettuna ei voi pitää mahdollisuutta soveltaa sitä myös yhteen tai useampaan jäsenvaltioon kohdistuvan muun vakavan turvallisuuspoliittisen uhan yhteydessä. Soveltamisalaa rajoittaa kuitenkin SEUT 188 r artiklan mukainen yhteisvastuulauseke, jolla luotua mekanismia sovelletaan terrori-iskujen tai niiden uhan, luonnonkatastrofin tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden yhteydessä. Avunantovelvoitteen tulkinta olisi kuitenkin myös suhteessa jäsenvaltioilta edellytettäviin keinoihin riippuvainen sen soveltamisen tarkemmasta poliittisesta yhteydestä ja vallitsevista olosuhteista.

Avunantovelvoite lujittaa jäsenvaltioiden keskinäistä yhteisvastuullisuutta. Avunantovelvoite on jäsenvaltioita velvoittava. Sen toimeenpanoa varten ei olla luomassa sotilasliitoille tyypillisiä johtamisjärjestelmiä tai yhteistä puolustussuunnittelua. Yhtäältä avunantovelvoitteen käsittämä aseellisen hyökkäyksen uhkakuva ei tällä hetkellä ole unionin jäsenvaltioiden näkökulmasta keskeinen ja se ei kuulu jäsenvaltioiden yhdessä hyväksymän Euroopan unionin turvallisuusstrategian määrittelemien keskeisten uhkakuvien joukkoon. Vastaavat yhteiset järjestelmät ovat toisaalta olemassa Naton puitteissa. Avunantovelvoitteen mahdollinen soveltaminen myös sotilaallisesta hyökkäyksestä poikkeavien uhkakuvien yhteydessä voi kuitenkin johtaa tarpeeseen vahvistaa tällaista toimintaa tukevia yhteisiä rakenteita.

Unionin avunantovelvoitteella voi olla heijastusvaikutuksia unionin turvallisuuspoliittisen strategian kehittymiseen tai sen sotilaallisten voimavarojen tai kriisinhallintakyvyn kehittämiseen. Jäsenvaltioiden keskinäinen solidaarisuus on toiminut johtoajatuksena integraatiolle. Avunantolauseke korostaa omalta osaltaan tätä poliittista solidaarisuutta ja sitä, että EU kehittyy turvallisuusyhteisönä ensi sijassa tiivistyvän poliittisen yhteistyön kautta. Avunantolausekkeen merkitystä arvioitaessa tulee huomioida unionisopimukseen jo Maastrichtin sopimuksesta lähtien sisältynyt yhteiseen puolustukseen siirtymisen mahdollisuus. EU:n sisäinen solidaarisuus on laaja ja käsittää jäsenvaltioiden keskinäisen yhteistyön, yhteisvastuulausekkeen ja avunantolausekkeen aina yhteiseen puolustukseen siirtymisen mahdollisuuteen saakka.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rahoitus

Lissabonin sopimus ei asiallisesti muuta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rahoitusta koskevia nykysopimusten määräyksiä muuten kuin kiireellisten toimien rahoittamisen osalta. Sopimuksen mukaan neuvosto tekee päätöksen erityismenettelyistä, joilla taataan, että määrärahat, jotka on otettu unionin talousarvioon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävien kiireellisten aloitteiden rahoittamista varten, saadaan käyttöön nopeasti ja tehokkaasti. Neuvosto tekee ratkaisunsa Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Tämän lisäksi Lissabonin sopimuksella määrätään erityisen, kiireellisten toimien käynnistysrahaston perustamisesta. Neuvosto valtuuttaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan käyttämään tätä rahastoa, mikäli tiettyjä valmistelutoimia ei voida rahoittaa unionin talousarviosta. Käynnistysrahasto rahoitetaan jäsenvaltioiden erillisistä rahoitusosuuksista. Esimerkiksi sotilaallisia toimia sisältävien kriisinhallintatehtävien valmistelutoimet, joita ei oteta menoina unionin talousarvioon, voidaan rahoittaa tästä erityisestä käynnistysrahastosta. Neuvosto tekee määräenemmistöllä korkean edustajan ehdotuksesta päätökset, joilla vahvistetaan käynnistysrahaston perustamista ja rahoittamista, sen hoitoa ja varainhoidon valvontaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Lissabonin sopimuksen rahoitusta koskevat määräykset ovat samansisältöiset kuin vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset.

Euroopan unionin toteuttamat rajoittavat toimenpiteet

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaisesti päätettyjä rajoittavia toimenpiteitä (pakotteita) koskevat määräykset säilyvät Lissabonin sopimuksessa periaatteellisesti muuttumattomina. Pääsääntönä on edelleenkin se, että pakotteiden toteuttaminen edellyttää sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten mukaisesti tehtyä päätöstä että kyseisen päätöksen toimeenpanoa erillisellä täytäntöönpanosäädöksellä. Poikkeuksen muodostavat pääoman liikkeitä ja maksuja koskevat hallinnolliset toimenpiteet, jotka ovat tarpeen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Näiden osalta vaatimus yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla tehtävästä päätöksestä poistuu.

Lissabonin sopimuksen mukaan pakotteiden käyttöalaa laajennetaan. Nykyisistä perussopimuksista poiketen pakotteiden kohteena voivat olla myös sellaiset luonnolliset tai oikeushenkilöt ja ryhmät tai muut kuin valtiolliset yhteisöt, joilla ei ole kytkentää kolmansiin maihin. Jo unionin nykyisten perussopimusten nojalla on kohdistettu taloudellisia pakotteita yksityisiin tahoihin, mutta tilanteissa, joissa näillä ei ole ollut kytkentää kolmanteen maahan, on nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa jouduttu turvautumaan SEY 308 artiklaan. Siinä missä nykyisten perussopimusten sanamuodon mukaan pakotteiden edellytetään olevan luonteeltaan taloudellisia, Lissabonin sopimuksessa pakotteet määritellään laajemmin, ja ne voivat sisältää myös muuntyyppisiä rajoittavia toimenpiteitä.

Lisäksi Lissabonin sopimuksesta seuraa tiettyjä muutoksia pakotteita koskeviin päätöksentekomenettelyihin ja toimielinten toimivaltuuksiin. Erityisesti sopimuksessa korostuu pakotteiden kohteena olevien tahojen oikeusturvasta huolehtiminen. Tässä suhteessa keskeinen uudistus on Lissabonin sopimuksessa Euroopan unionin tuomioistuimelle annettu uusi toimivalta tutkia tässä tarkoitetun yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tehdyn pakotepäätöksen laillisuus pakotteiden kohteena olevan yksityisen tahon kanteesta. Pääsäännön mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei jatkossakaan ole toimivaltaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

Lissabonin sopimuksen määräykset rajoittavista toimenpiteistä ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen vastaavat määräykset.

3.2.4.3.3 Yhteinen kauppapolitiikka

Yhteinen kauppapolitiikka politiikka-alana on kuulunut Euroopan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan 1970-luvun alusta lähtien. Sen perustana ovat olleet muun muassa tariffimuutoksia, tulli- ja kauppasopimuksia sekä tuonti- ja vientipolitiikkaa koskeneet yhtenäiset periaatteet etenkin tavarakaupan alalla. Nizzan sopimuksella yhteisön toimivaltaa laajennettiin palvelukaupan sekä henkisen omaisuuden kaupan alalla. Lissabonin sopimuksella yhteistä kauppapolitiikkaa pyritään edelleen kehittämään ja tehostamaan. Huomattavimmat Lissabonin sopimuksen tuloksena tapahtuvat muutokset yhteisen kauppapolitiikan alueella koskevat ulkomaisia suoria sijoituksia, palvelukauppaa ja Euroopan parlamentin asemaa kauppapolitiikan alaan kuuluvia toimenpiteitä koskevassa päätöksenteossa. Kauppapolitiikka kuuluu Lissabonin sopimuksen mukaan kokonaisuudessaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

Yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset sisältyvät SEUT 188 b ja 188 c artiklaan. Määräyksillä laajennetaan unionin kauppapoliittisen toimivallan alaa siirtämällä ulkomaiset suorat sijoitukset kyseisen toimivallan alaan. Kulttuuri- ja audiovisuaalisten palveluiden sekä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta Lissabonin sopimus merkitsee unionin toimivallan luonteen muuttumista unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta unionin yksinomaiseksi toimivallaksi. Sopimuksen mukaan yhteisen kauppapolitiikan soveltamisalaan kuuluisivat näin ollen perinteinen tavarakauppa, palvelukauppa kokonaisuudessaan, ulkomaiset suorat sijoitukset sekä teollis- ja tekijänoikeuksien kaupalliset näkökohdat. Ainoan poikkeuksen muodostaisivat liikenteen alan kansainväliset sopimukset, joiden neuvottelemisessa ja tekemisessä noudatettaisiin EUT-sopimuksen liikennepolitiikkaa koskevia määräyksiä.

Kauppapoliittisen toimivallan laajentamisen tarkoituksena on tehostaa unionin ulkoista toimintakykyä ja parantaa sisäistä yhtenäisyyttä kansainvälisen kaupan alueella. Unionin kauppapoliittista toimialaa laajennettaessa jaetun toimivallan ala ja jäsenvaltioiden ratifiointia edellyttävien niin sanottujen sekasopimusten käyttöala kaventuu, ja kauppapolitiikan alaan kuuluvat sopimukset tulevat voimaan yksinomaan unionitason päätöksellä.

Lissabonin sopimus vahvistaa merkittävästi Euroopan parlamentin asemaa kauppapoliittisessa päätöksenteossa. Sopimuksen mukaan toimenpiteistä, joilla määritellään yleiset puitteet yhteisen kauppapolitiikan toteuttamiseksi, säädetään asetuksilla, jotka hyväksytään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Nykyisen EY-sopimuksen nojalla Euroopan parlamentilla ei ole muodollista päätösvaltaa yhteisen kauppapolitiikan alalla. Euroopan parlamentin toimivalta on tosin Lissabonin sopimuksessakin nimenomaisesti rajattu koskemaan vain yhteisen kauppapolitiikan toteuttamista koskevien puitteiden määrittelyä tarkoittavien asetusten antamista. Näin ollen parlamentti ei tulisi osallistumaan yhteisen kauppapolitiikan täytäntöönpanoon liittyvien päätösten hyväksymiseen. Näin päätöksenteon toimivuus ja tehokkuus eivät vaarantuisi nopeaa päätöksentekoa vaativissa kysymyksissä, esimerkiksi päätöksissä polkumyyntitulleista.

Euroopan parlamentin asema vahvistuu Lissabonin sopimuksen myötä myös kauppapoliittisten sopimusten tekemisessä. Lissabonin sopimuksen mukaan neuvosto päättää sopimusten tekemisestä kauppapolitiikan alalla Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyisin Euroopan parlamentti ei muodollisesti osallistu kauppapoliittisia sopimuksia koskevaan päätöksentekoon. Lissabonin sopimuksessa myös määrätään, että komission on annettava neuvoston kauppapoliittisia neuvotteluita varten nimeämän erityiskomitean lisäksi säännöllisesti tietoja Euroopan parlamentille sopimuksia koskevien neuvotteluiden etenemisestä.

Neuvosto tekee kauppapolitiikan alalla ratkaisunsa pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Palvelukauppaa, teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia sekä suoria ulkomaisia sijoituksia koskevien sopimusten osalta neuvosto tekee kuitenkin päätöksensä yksimielisesti silloin, kun näihin sopimuksiin sisältyy määräyksiä, joiden osalta vastaavien unionin sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä (niin sanottu päätöksenteon parallelismin periaate).

Perustuslakisopimusta valmisteltaessa kysymys jäsenvaltioiden tarjoamien julkisten peruspalvelujen asemasta suhteessa unionin yhteiseen kauppapolitiikkaan herätti keskustelua. Hallitustenvälisessä konferenssissa 2004 yhteistä kauppapolitiikkaa koskeviin määräyksiin lisättiinkin Suomen ja Ruotsin aloitteesta sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kauppaa koskeva erityismääräys. Sen mukaan neuvosto päättää määräenemmistön sijaan yksimielisesti sopimuksista sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan alalla, mikäli sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palveluiden järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa niiden tarjoamista jäsenvaltioiden toimesta. Määräys vastaa tarkoitukseltaan ja rakenteeltaan kulttuuri- ja audiovisuaalipalvelujen kauppaa koskevaa poikkeusta, joka sisällytettiin Ranskan vaatimuksesta jo konventin ehdotukseen. Kulttuuri- ja audiovisuaalisten palvelujen kaupan alalla neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti silloin, kun tehtävät sopimukset voivat haitata unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta.

Määräyksen johdosta päätöksenteko on siis yksimielistä, jos on olemassa vaara, että unionin kauppapolitiikan kautta syntyisi mahdollista vakavaa haittaa hyvinvointipalveluiden perusrakenteille. Lissabonin sopimus ei sisällä nimenomaisia määräyksiä mahdollisen haitan määrittelytavasta, mutta se tulisi käytännössä tapahtumaan osana unionin normaalia päätöksentekoprosessia unionin toimielinjärjestelmän puitteissa. Mikäli asiassa ei päästäisi ratkaisuun, kysymys määräyksen tulkinnasta olisi mahdollista saattaa unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Määräyksen soveltamiseen ja tulkintakäytäntöön tulisi kiinnittää erityistä huomiota Suomen etujen mukaisesti. Tämän erityismääräyksen sekä yllä mainitun päätöksenteon parallelismin periaatteen lisäksi jäsenvaltioiden kansallisia etuja turvaa Lissabonin sopimuksessakin niin sanottu harmonisointikielto: unionin kauppapoliittisen toimivallan käyttö ei saa merkitä jäsenvaltioiden lakien ja määräysten yhdenmukaistamista silloin, kun se ei ole perussopimusten mukaan muutenkaan mahdollista. Kauppapoliittisen toimivallan käyttö ei myöskään vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

Lissabonin sopimuksen määräykset yhteisen kauppapolitiikan alalla ovat samansisältöiset kuin vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset.

3.2.4.3.4 Ulkoisen toiminnan muut kysymykset

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa sekä humanitaarinen apu

EUT-sopimuksen ulkoista toimintaa koskevaan osastoon sisältyvät myös unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevat määräykset. Sopimuksen mukaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa harjoitetaan unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Pyrkimys varmistaa ulkoisen toiminnan eri politiikkalohkojen välinen johdonmukaisuus ulottuu siis myös kehitysyhteistyöpolitiikan alalle. Vastaavasti kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet tulee ottaa huomioon unionin muissakin politiikoissa, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin.

Kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteeksi on nostettu köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen.

Oleellinen uudistus unionin kehitysyhteistyöpolitiikan alalla on humanitaarista apua koskevan uuden oikeusperustan luominen. Yhteisö on toiminut humanitaarisen avun alalla jo nykyistenkin perussopimusten määräysten nojalla, mutta Lissabonin sopimukseen on kirjattu asiasta nimenomaiset määräykset. Humanitaariseen apuun liittyvien unionin toimien toteuttamisen yleiset puitteet määritellään toimenpiteillä, jotka säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Toimien tarkoituksena on avustaa ja suojella kolmannen maan asukkaita tapauskohtaisesti luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden sattuessa.

Lissabonin sopimuksen mukaan unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikat ja humanitaarisen avun alalla toteutettavat toimet täydentävät ja tukevat toisiaan. Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun alat kuuluvat unionin jaettuun toimivaltaan tietynlaisina poikkeusaloina, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa toimia ja harjoittaa yhteistä politiikkaa ilman, että tämä estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa (SEUT 2 c artiklan 4 kohta). Kehitysyhteistyöpolitiikka osana unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ehkäisee ennalta konflikteja ja väkivaltaa.

Lissabonin sopimukseen sisältyy uusi oikeusperusta myös nuorten eurooppalaisten humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamiseksi. Vapaaehtoisjoukkojen perussääntö ja toimintatavat vahvistetaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä annetulla asetuksella. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta totesi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp), että kyseinen oikeusperusta on herättänyt keskustelua avustusjärjestöjen piirissä, jotka katsovat, etteivät määräyksen mukaiset vapaaehtoisjoukot sovellu humanitaarisen avun antamiseen. Kyseinen EUT-sopimuksen määräys kuitenkin mahdollistaa vapaaehtoisjoukkojen joustavan käytön, joten niiden soveltuvuutta kuhunkin tehtävään voidaan tarkastella tapauskohtaisesti.

Kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua koskevien määräysten yhteyteen on Lissabonin sopimuksessa liitetty Nizzan sopimuksella voimaantullut oikeusperusta muiden kolmansien maiden kuin kehitysmaiden kanssa tehtävästä taloudellisesta, teknisestä ja rahoitusyhteistyöstä. Lissabonin sopimuksessa Euroopan parlamentin toimivaltuudet näiltä osin laajentuvat, sillä yhteistyön toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lisäksi Lissabonin sopimuksella luodaan erillinen oikeusperusta kiireellistä rahoitusapua tarvitsevien kolmansien maiden tukemiseksi.

Edellä mainittuja uudistuksia lukuun ottamatta yhteistyötä kolmansien maiden kanssa sekä humanitaarista apua koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset ovat samansisältöiset kuin nykyisissä perussopimuksissa. Lissabonin sopimuksen määräykset ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen vastaavat määräykset.

Unionin toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia ja kansainvälisten sopimusten asema

Lissabonin sopimuksen määräykset sisältävät useita sekä periaatteellisesti että käytännön kannalta merkittäviä uudistuksia koskien kansainvälisten sopimusten tekemistä. Sopimuksen unionille nimenomaisesti tunnustamaa oikeushenkilöllisyyttä ja sen merkitystä on käsitelty edellä jaksossa 3.2.1.3. Muita kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevia keskeisiä uudistuksia Lissabonin sopimuksessa ovat EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvien, niin sanottua implisiittistä ulkoista toimivaltaa koskevien periaatteiden kirjaaminen perussopimukseen sekä määräykset yhtenäisestä menettelystä, jota sovelletaan kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja hyväksymiseen lähtökohtaisesti kaikilla perussopimusten kattamilla aloilla.

Lissabonin sopimus sisältää määräykset sekä siitä, milloin unionilla on toimivalta kansainvälisten sopimusten tekemiseen (SEUT 188 l artiklan 1 kohta), että siitä, milloin tämä toimivalta on luonteeltaan yksinomaista eli jäsenvaltioiden vastaavan toimivallan poissulkevaa (SEUT 2 b artiklan 2 kohta). Viimeksi mainittua määräystä tarkistettiin vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa siten, että siihen sisältyvä niin sanottua ERTA-doktriinia koskeva kirjaus mahdollisimman tarkasti vastaisi EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä (esimerkiksi asia 22/70, komissio v. neuvosto; asia C-469/98, komissio v. Suomi). Tarkistuksen seurauksena on yksiselitteistä, että unionilla voi kyseisen määräyksen nojalla olla yksinomainen toimivalta kansainvälisen sopimuksen tekemiseen vain siltä osin kuin kulloinkin kyseessä oleva sopimus voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Muutosta nykytilaan nähden merkitsee vain se, että nykyisin yksinomaan Euroopan yhteisön sopimustoimivaltaa koskevien periaatteiden soveltamisala laajenee myös EU-sopimuksen II ja III pilarin nykyisin kattamille aloille eli yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön.

Määräykset kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja hyväksymiseen sovellettavasta menettelystä sisältyvät SEUT 188 n artiklaan, jossa yhdistyvät nykyisen SEY 300 artiklan ja nykyistä SEU 24 artiklan määräykset. Kuten nykyisinkin, sekä kauppapolitiikan että rahapolitiikan alan sopimuksia koskevat lisäksi tietyt erityismääräykset.

Nykyisen SEU 24 artiklan nojalla neuvoston puheenjohtajavaltiolle kuuluvat sopimusten neuvotteluun liittyvät tehtävät yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla siirtyvät Lissabonin sopimuksessa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle. Poliisiyhteistyön ja rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla taas sovelletaan EUT-sopimuksen yleisiä määräyksiä kansainvälisten sopimusten neuvottelusta ja tekemisestä. Unionin edellä mainituilla aloilla tekemät sopimukset tulevat vastaisuudessa unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita sitoviksi suoraan unionin tasolla tehtävällä hyväksymispäätöksellä. Lissabonin sopimus ei toisin sanoen sisällä SEU 24 artiklaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan jäsenvaltio voi asettaa valtiosääntönsä edellyttämien menettelyjen noudattamisen sopimuksen sitovuuden edellytykseksi. Perinteiset sekasopimukset, jotka sisältävät yhtäältä unionin sekä toisaalta jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia osia, edellyttävät jatkossakin jäsenvaltion valtiosääntönsä mukaisessa järjestyksessä suorittamaa ratifiointia tai hyväksymistä.

Nykyistä EY-sopimusta vastaavien kysymysten osalta suurinta menettelytapoja koskevaa muutosta Lissabonin sopimuksessa merkitsee Euroopan parlamentin hyväksynnän edellyttäminen kaikille lainsäädäntömenettelyn piiriin kuuluvilla aloilla tehtäville sopimuksille. Määräys tulee sovellettavaksi myös yhteisen kauppapolitiikan alalla.

Lissabonin sopimuksen määräykset kansainvälisten sopimusten tekemisestä ovat samansisältöiset kuin vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset.

Unioni ja sen lähiympäristö

Lissabonin sopimuksella EU-sopimukseen lisätyn 7 a artiklan mukaan unioni luo naapurimaittensa kanssa erityissuhteet pyrkien luomaan arvoihinsa perustuvan alueen, jolla vallitsevat yhteistyöhön perustuvat hyvät naapuruussuhteet. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi unioni voi tehdä naapurivaltioiden kanssa erityisiä sopimuksia, joihin voi sisältyä vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisuus toteuttaa yhteisiä toimia. Vastaava määräys sisältyy myös perustuslakisopimukseen.

Kansainväliset järjestöt ja toiminta niissä

Unionin ulkoinen toiminta koskee myös kansainvälisiä järjestöjä. Edellytyksenä on, että unionin osallistuminen on mahdollista näiden järjestöjen sisäisten määräysten ja unionin oikeuden nojalla. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti unioni pyrkii tehostamaan toimintaansa kansainvälisenä toimijana kehittämällä ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä ja koordinaatiota.SEU 19 artiklan mukaan jäsenvaltiot sovittavat toimintansa yhteen järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa puolustaen niissä unionin kantoja. Uutena elementtinä on, että unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle on uskottu vastuu yhteensovittamisesta. Niissä kansainvälisissä konferensseissa ja järjestöissä, joihin kaikki jäsenvaltiot eivät osallistu tai joissa ne eivät ole edustettuna, osallistuvat jäsenvaltiot puolustavat unionin etuja ja huolehtivat tiedottamisesta muille jäsenvaltioille. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaille on lisäksi asetettu erityinen velvollisuus tiedottaa muille jäsenvaltioille ja korkealle edustajalle. Jos unionilla on kanta YK:n turvallisuusneuvoston asialistalla olevasta aiheesta, turvallisuusneuvoston jäseninä olevat jäsenvaltiot pyytävät, että korkea edustaja kutsutaan esittämään unionin kanta. Unionin korkealle edustajalle ja komissiolle on uskottu tehtävä huolehtia unionin ja kansainvälisten järjestöjen yhteistyötä ja yhteyksiä koskevan toiminnan täytäntöönpanosta.

SEUT 188 q artiklan mukaan unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä huolehtivat unionin edustuksesta niissä. Unionin edustustot toimivat Lissabonin sopimuksen mukaan korkean edustajan alaisuudessa ja läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden diplomaattisten ja konsuliedustustojen kanssa. Komission nykyiset edustustot korvautuvat ajan myötä unionin edustustoilla. Tulevaisuudessa unionin edustustot voivat tarjota jäsenvaltioille uusia välineitä ulkosuhteiden hoitoon, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalveluiden osalta.

Lissabonin sopimuksen määräykset unionin suhteista kansainvälisiin järjestöihin ja toiminnasta niissä ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen vastaavat määräykset.

Yhteisvastuulauseke

Lissabonin sopimukseen sisältyy yhteisvastuulauseke (SEUT 188 r artikla), joka velvoittaa unionin ja sen jäsenvaltiot toimimaan yhteisvastuun hengessä, mikäli jäsenvaltio joutuu terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Lausekkeen mukaan unioni ottaa tällaisessa tilanteessa käyttöön kaikki käytettävissään olevat välineet, mukaan lukien jäsenvaltioiden unionin käyttöön asettamat sotilaalliset voimavarat. Yhteisen toiminnan päämääränä voi olla terrorismin uhan torjuminen jäsenvaltioiden alueella, demokraattisten instituutioiden ja siviiliväestön suojeleminen mahdollisilta terrori-iskuilta tai avun antaminen jäsenvaltiolle tämän alueella ja tämän poliittisten elinten pyynnöstä terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden tapahtuessa.

Yhteisvastuulausekkeen 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on autettava jonkin lausekkeen soveltamisalaan kuuluvan tapahtuman kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota, mikäli tämä pyytää apua. Jäsenvaltiot sovittavat toimensa yhteen neuvostossa. Neuvosto tekee komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisestä ehdotuksesta päätöksen yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta. Mikäli päätöksellä on merkitystä puolustuksen alalla, neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti. Neuvostoa avustavat tässä yhteydessä turvallisuus- ja puolustusasiain komitea ja SEUT 61 d artiklalla perustettava sisäisen turvallisuuden komitea. SEUT 176 c artiklassa määrätään unionin ja jäsenvaltioiden toiminnasta pelastuspalvelun alalla luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden yhteydessä. Lissabonin sopimukseen liitettyihin julistuksiin sisältyy erityinen julistus 188 r artiklasta (julistus nro 37). Se vahvistaa jäsenmaiden oikeuden valita tarkoituksenmukaisimmat keinot yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanossa.

Yhteisvastuulausekkeen sisältö vastaa omalta osaltaan Euroopan turvallisuusstrategiassa määriteltyjä uhkakuvia ja tehostaa unionin varautumista niihin. Lauseke vahvistaa jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Lausekkeen merkitystä korostaakseen jäsenvaltiot sitoutuivat Madridissa vuonna 2004 tapahtuneen terrori-iskun jälkeen toimimaan lausekkeen hengessä. Eurooppa-neuvostossa hyväksyttiin 26 päivänä maaliskuuta 2004 erityinen julkilausuma terrorismin torjunnasta, johon sisältyi myös tämä poliittinen sitoumus. Sitoumus käsitti tässä yhteydessä lausekkeen koko soveltamisalasta vain sen terrorisminvastaisen ulottuvuuden.

Yhteisvastuulauseketta ja pelastuspalvelua koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset ovat samansisältöiset kuin vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset. Yhteisvastuulausekkeen tarkoituksena on vahvistaa unionin ja sen jäsenmaiden yhteistoimintamahdollisuuksia sen käsittämien ei-valtiollisten uhkakuvien torjumisessa ja hallinnassa. Lauseke koostuu oikeusvaikutustensa osalta kahdesta erillisestä osasta. Sen 1 kohta luo oikeusperustan unionin yhteisten välineiden - jäsenvaltioiden sen käyttöön asettamat sotilaalliset välineet mukaan lukien - käyttöönotolle terrori-iskun uhan tai iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohdistuessa sen jäsenvaltion alueeseen. Yhteisvastuulauseke luo näin ollen unionille mahdollisuuden käyttää sotilaallisia kriisinhallintavoimavarojaan lausekkeen mukaisessa tarkoituksessa myös unionin alueen sisäpuolella. Toisaalta se luo mahdollisuuden arvioida kaikkien välineiden käyttöä yhtenä kokonaisuutena. Näihin lukeutuu myös jo olemassa oleva ja SEUT 176 c artiklassa vahvistettu pelastuspalveluyhteistyö.

Lausekkeen toisena osana on jäsenvaltioiden keskinäinen avunantovelvoite vastaavien uhkakuvien toteutuessa. Artiklan 2 kohta velvoittaa jäsenmaat antamaan toisilleen apua niiden poliittisten elinten pyyntöön pohjautuen ja neuvoston sovittaessa tämän toiminnan yhteen.

Yhteisvastuulausekkeen soveltamisala on selkeästi rajattu kolmeen ei-valtiolliseen uhkakuvaan, ja tässä suhteessa se eroaa SEU 28 a artiklan 7 kohdan mukaisesta avunantolausekkeesta. Viimeksi mainittu käsittää tarkan sanamuotonsa nojalla avunannon nimenomaan sotilaallisen hyökkäyksen tilanteessa. Yhteisvastuulauseke luo EU:lle oikeusperustan toimia sekä velvoittaa jäsenvaltiot antamaan toisilleen apua, kun taas avunantovelvoite sisältää vain jälkimmäisen ulottuvuuden. Avunantovelvoitteen ja yhteisvastuulausekkeen soveltamisalat voivat olla osin päällekkäiset.

Yhteisvastuulausekkeen käsittämän välineistön painopiste on sen uhkakuvien nojalla muussa kuin sotilaallisessa toiminnassa: sen kattavuus heijastuu myös lausekkeen sijaintiin EUT-sopimuksessa, jossa se on unionin ulkoista toimintaa koskevan osan omana VII osastonaan.

Yhteisvastuulausekkeen soveltamisen osalta sen kaksi osaa on erotettava toisistaan. Unionin välineiden käyttöön oikeuttava ensimmäinen kohta antaa unionille oikeuden päättää sen käytössä olevien välineiden käyttöönotosta lausekkeen tarkoittamissa tilanteissa. Vaikka on katsottava, että jäsenvaltioille jää tässäkin tilanteessa liikkumavaraa erityisesti, kun on kyse sotilaallisten välineiden käytöstä, kyse on kuitenkin viime kädessä unionin päätösvallassa olevista toimista. Lausekkeen toisen kohdan käsittämä jäsenvaltioiden välinen avunantovelvoite jättää annettavan avun jäsenmaiden määriteltäväksi.

Yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanoa koskevat säännöt määritellään päätöksellä, jonka neuvosto tekee komission ja ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisestä ehdotuksesta mahdollisimman pian Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen. Näillä säännöillä vahvistetaan myös täytäntöönpanoon liittyvät menettelytavat.

3.2.4.3.5 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeviin määräyksiin tehdyt muutokset vastaavat pitkälti Suomen tavoitteita. Suomi on toiminut unionissa aktiivisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseksi. Lissabonin sopimuksen sisältämät muutokset kehittävät turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa osana yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla.

Suomen tavoitteiden mukaisesti Lissabonin sopimuksessa on tarkennettu ja täydennetty kriisinhallintatehtäviä. Uudet tehtävät ovat ajankohtaisia ja unionille sopivia. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto ennakoi, että tehtäväluettelon täydentäminen saattaa merkitä unionin kriisinhallintatehtävien kasvua ja näin ollen myös yhteisten kulujen kasvamista. Tämä merkinnee selonteon mukaan myös joukkovaatimusluettelon sekä kriisinhallintatoiminnan käsitteiden tarkistamista. Eduskunnan puolustusvaliokunta puolestaan toteaa lausunnossaan (PuVL 2/2003 vp), ettei uusilla tehtävillä olisi toiminnallisesti suuria vaikutuksia Suomen puolustusvoimiin. Sopimuksen artikloissa on Suomen tavoitteiden mukaisesti huomioitu siviilikriisinhallinta nykyisiä perussopimuksia vahvemmin.

Suomi on johdonmukaisesti kannattanut puolustusmateriaaliyhteistyön tiivistämistä osana EU:n kriisinhallintakyvyn kehittämistä, ja Euroopan puolustusviraston perustamista koskevat määräykset ovat Suomen tavoitteiden mukaisia. Selonteossaan valtioneuvosto toteaa, että Suomi suhtautuu myönteisesti unionin kriisinhallintavoimavarojen kehittämiseen. Sen mukaan konventin pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskeva ehdotus oli kuitenkin ongelmallinen eikä sellaisenaan Suomen hyväksyttävissä. Valtioneuvoston mukaan kriisinhallinta- ja voimavarayhteistyön kehittämisen tulee olla jäsenvaltioiden yhteistä toimintaa, joka perustuu yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan. Vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskevia määräyksiä sekä pöytäkirjaa muokattiin siten, että ne ovat nyt Suomen hyväksyttävissä: yhteistyön kriteerit on määritetty niin, että yhteistyö on avointa kaikille halukkaille jäsenvaltioille. Yhteistyön lähtökohdat on määritelty kaikkien jäsenvaltioiden kesken, ja Suomen tavoitteiden mukaisesti vaatimukset yhteistyöhön osallistumiselle ovat luonteeltaan lähinnä voimavaratavoitteita koskevia yleisiä sitoumuksia.

EU:n avunantovelvoite vahvistaa jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuullisuutta ja selkeyttää sen sisältöä. Näin se vastaa myös Suomen turvallisuuspoliittisia tavoitteita. Avunantovelvoitteen voimaantulolla ei ole välittömiä vaikutuksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon tai unionin toimielinjärjestelmään taikka menettelytapoihin. Näin ollen se ei aiheuta vastaavia vaikutuksia Suomen osallistumiseen.

Unionin avunantovelvoitteella on Suomen näkökulmasta vahva poliittinen ja periaatteellinen merkitys. Se korostaa entisestään EU:n keskeistä roolia Suomen turvallisuuspolitiikassa. Vaikka unionin puitteissa tapahtuvan yhteistyön voi jo nykymuodossaan käytännössä katsoa johtaneen sellaiseen keskinäiseen riippuvuuteen jäsenvaltioiden välillä, jossa yhteen jäsenvaltioon kohdistuneen hyökkäyksen voisi perustellusti katsoa johtavan yhteisiin toimiin, on oikeudellisella velvoitteella oma lisäarvonsa erityisesti unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä ajatellen.

Myös ulkoasiainvaliokunta toteaa jäsenvaltioiden välisen keskinäisriippuvuuden todelliseksi ja katsoo unionin jäsenvaltioiden omaavan myös hyvät keskinäiset yhteistoimintavalmiudet sotilaallisesti (UaVM 13/2006 vp). Avunantovelvoitteen mukaisen sotilaallisenkin avun antamista niiden kesken voi valiokunnan mukaan pitää mahdollisena, ja valiokunta kiinnittää aiheellisesti huomiota avunannon mahdollisuuden tarjoamaan pelotevaikutukseen.

Suomen lainsäädännössä EU:n avunantovelvoitteen täytäntöönpano olisi rinnastettava muuhun YK:n peruskirjan 51 artiklan pohjalta tapahtuvaan kollektiiviseen puolustukseen.

Poikkeuksen muodostaisivat ne mahdolliset tilanteet, joissa avunantovelvoitetta sovellettaisiin muussa kuin 51 artiklan tarkoittamassa hyökkäystilanteessa perussopimusten yleisen solidaarisuuden perusteella tai jos Suomi päättäisi osallistua avunantovelvoitteen täytäntöönpanoon tarjoamalla muuta kuin sotilaallista apua.

Suomen laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (211/2006) rajaa YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisiin toimiin osallistumisen soveltamisalansa ulkopuolelle. Kriisinhallintalain perusteluissa katsotaan puolustautumista koskevat toimenpiteet hyökkäystilanteessa sen kaltaisiksi, että ne jäävät luontevasti lain ulkopuolelle (HE 5/2006 vp). Puolustusvoimista annetun lain 4 §:n mukaan sotilaallisten voimakeinojen käyttäminen soveltuu vain Suomen alueen, kansan elinmahdollisuuksien ja valtiojohdon toimintavapauden sekä laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseen. Laissa säädetään EU:n yhteisvastuulausekkeen tyyppisestä toiselle valtiolle annettavasta avusta. Voimakeinojen käyttö avunannossa rajattiin kuitenkin sen ulkopuolelle (PeVL 51/2006 vp). Kriisinhallintalain perusteluissa todetaan, että YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisiin toimiin osallistumiseen, kun Suomi voisi joutua sodaksi luonnehdittavaan aseelliseen selkkaukseen, sovellettaisiin perustuslain 93 §:n 1 momentin mukaista sodasta ja rauhasta päätettäessä noudatettavaa menettelyä.

Päätöksenteko Suomen toimista EU:n avunantovelvoitteen täytäntöönpanossa kuuluu perustuslain 93 §:n alaan. Sovellettavaksi voivat tulla sekä Suomen ulkopolitiikkaa koskevat perustuslain 93 §:n 1 momentin säännökset että Euroopan unionissa tehtäviin päätöksiin tai niihin rinnastettaviin asioihin liittyviä Suomen toimenpiteitä koskevat perustuslain 93 §:n 2 momentin säännökset. Jos velvoitteen täytäntööpanoon liittyisi Suomen osalta aseellisten voimakeinojen käyttöä merkitsevää apua tilanteessa, jossa Suomi voisi joutua perustuslain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuun sotaan, tasavallan presidentti päättäisi Suomen toimista eduskunnan suostumuksella.

Jos avunantovelvoitetta sovellettaisiin muussa kuin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisessa tilanteessa tai jos Suomen avunantotoimet käsittäisivät muuta kuin voimakeinoapua, saattavat yhtä hyvin kriisinhallintalaki kuin puolustusvoimista annettu laki tulla sovellettaviksi. Tilanteen jälkihoidossa ja lähestyttäessä yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanon luonteista toimintaa voisi sovellettavaksi tulla esimerkiksi laki siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan (1287/2004) tai pelastuslain (468/2003) mukainen apu.

EU:n avunantovelvoitteen voimaantulon myötä olisi kuitenkin syytä lainsäädännöllisesti varautua myös siihen, että suomalaisia sotilaita voitaisiin lähettää Suomen ulkopuolelle tehtäviin, jotka voivat edellyttää aseellisten voimakeinojen käyttöä esimerkiksi lisäämällä puolustusvoimista annettuun lakiin tarvittava sääntely asiasta tai säätämällä asiasta erillislaissa.

Avunantolausekkeen täytäntöönpanossa on tarpeen ottaa huomioon myös Ahvenanmaan demilitarisointia ja neutralisointia koskevat kansainväliset velvoitteet.

Vuoden 2007 HVK:n toimeksiannon mukaan yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sijoitetaan jatkossakin EU-sopimukseen muista politiikka-aloista erilliseksi kokonaisuudeksi. Tällaisessa sopimusrakenteessa Suomi piti kannatettavana, että EU- ja EUT-sopimuksiin sisällytetään unionin ulkoista toiminta koskevat koherenssimääräykset. Suomi painotti neuvotteluissa sitä, että erityispiirteiden korostamisella ei tulisi vaikuttaa toimielinten toimivaltuuksiin tai muutoinkaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten asiasisältöön perustuslakisopimukseen verrattuna. Tärkeää olisi varmistaa, että uudistukset parantavat unionin koko ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä. Perustuslakisopimukseen verrattuna muutokset rajoittuvat esityksellisiin näkökohtiin.

Suomen valmistautuessa vuoden 2007 HVK:iin kiinnitettiin huomiota siihen, onko yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sijoittamisella muista unionin politiikka-aloista erilleen oikeudellisia vaikutuksia tai muuta asiallista merkitystä esimerkiksi yleisesti unionin toimintaan sovellettavien määräysten (kuten syrjinnän kielto, unionin toiminnan avoimuus, työmarkkinaosapuolet ja sosiaalinen vuoropuhelu) kannalta. Suomen huolenaiheisiin saatiin tyydyttävät vastaukset (E 55/2007 vp).

EU:n tuomioistuimen toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla rajattiin Lissabonin sopimuksessa siten, että tuomioistuimella ei ole toimivaltaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten ja niiden nojalla annettujen säädösten osalta. Poikkeukset tästä säännöstä luetellaan erikseen, kuten perustuslakisopimuksessa. Määräyksen muotoilu poikkeaa perustuslakisopimuksesta, vaikka tällaisesta muutoksesta ei HVK:n toimeksiannossa määrätä. Toimivallan rajaus ei ole yhtä selkeä kuin perustuslakisopimuksessa, eikä sen vuoksi täysin tyydyttävä. Tietosuojan osalta Suomi piti epäkohtana sitä, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla hyväksyttävät tietosuojasäännöt jäävät tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle ( E 55/2007 vp).

Suomi katsoi, että avoimuutta koskevan määräyksen sijoituksella voi olla vaikutusta sen yleiseen sovellettavuuteen muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Lissabonin sopimuksessa avoimuutta koskeva määräys sijaitsee EUT-sopimuksen yleiset periaatteet sisältävässä osassa Suomen neuvottelutavoitteen mukaisesti (E 55/2007 vp).

Yhteinen kauppapolitiikka

Yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat Suomen tavoitteet konventissa ja vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa perustuivat pääosin samoihin linjauksiin kuin jo Nizzan sopimusta valmistelleessa HVK:ssa. Vuoden 2007 HVK:ssa määräyksiä ei enää asiallisesti muutettu. Suomen yleisenä tavoitteena oli saattaa loppuun tuolloin aloitettu yhteisen kauppapolitiikan tehostaminen ja uudistaminen pystyäkseen vastaamaan kansainvälisen kaupan rakenteiden kehityksen asettamiin haasteisiin. Laajentuneen unionin kyky toimia tehokkaasti neuvoteltaessa kauppapoliittisia sopimuksia kolmansien maiden kanssa on Suomen ulkomaankaupasta riippuvalle taloudelle erityisen tärkeää. Suomen yleistavoite kauppapolitiikan tehostamisesta toteutuu perustuslakisopimuksessa (UaVM 2/2006 vp, TaVL 11/2006 vp).

Kauppapolitiikan tehostaminen liittyy erityisesti unionin kauppapoliittisen toimivallan laajentamiseen siten, että se kattaisi kaiken palvelukaupan sekä ulkomaiset suorat sijoitukset. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto toteaa tämän mahdollistavan EU:lle kokonaisvaltaisen kauppapolitiikan harjoittamisen. Myös eduskunnan suuri valiokunta piti muutosta yhteisen kauppapolitiikan tehokkuuden kannalta merkittävänä (SuVL 2/2003). Niiltä osin kuin unionin kauppapoliittinen toimivalta Lissabonin sopimuksen mukaan muuttuu yksinomaiseksi, niin sanottujen sekasopimusten tekemisessä käytetty menettely korvautuu yksinomaan unionin tasolla tehtävillä sopimuksilla. Tämä kaventaa eduskunnan toimivaltaa hyväksyä muodollisesti kolmansien maiden kanssa tehtävät kauppapoliittiset sopimukset. Tällaisista kauppapoliittisista sopimuksista tulee Lissabonin sopimuksen mukaan kokonaan unioniasioita, jotka eduskunta käsittelee jo ennen sopimuksen hyväksymistä unionin tasolla ja joista se ilmaisee kantansa hallitukselle. Yhteisen kauppapolitiikan tehokkuuden kannalta muutosta voidaan pitää merkittävänä. Laajentuneessa unionissa kansallisten ratifiointien viipyminen usein jopa vuosia voi heikentää unionin ulkoista toimintakykyä ja sen uskottavuutta merkittävästi.

Lissabonin sopimuksessa ulkomaiset suorat sijoitukset siirtyvät unionin yksinomaiseen kauppapoliittiseen toimivaltaan, mutta niiden osalta neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti silloin, kun näihin sopimuksiin sisältyy määräyksiä, joiden osalta vastaavien unionin sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Ulkomaisia suoria sijoituksia ei kuitenkaan määritellä sopimuksessa. Tämänhetkisten tietojen mukaan Lissabonin sopimuksen mukainen unionin kauppapoliittinen toimivalta koskee vain osaa investointien edistämistä ja suojaamista koskevien jäsenvaltioiden kahdenvälisten sopimusten katteesta. Suomen puheenjohtajakaudella vuonna 2006 hyväksyttiin linjaus investointien käsittelystä osana Euroopan unionin neuvottelemia vapaakauppasopimuksia. Sen mukaan osana vapaakauppasopimuksia neuvotellaan investointien markkinoillepääsystä samalla kun jäsenvaltiot voivat neuvotella investointien edistämistä ja suojaamista koskevia kahdenvälisiä sopimuksia.

Selonteossaan (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto piti välttämättömänä, että sopimuksen yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset turvaavat julkisia peruspalveluja, kuten sosiaali-, koulutus- ja terveyspalveluja, koskevan päätöksenteon säilymisen kansallisella tasolla. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta korosti tätä mietinnössään (UaVM 4/2003 vp). Tähän liittyen Suomen tavoitteena vuoden 2004 HVK:ssa oli täsmentää konventin ehdotusta siten, että niin sanotun päätöksenteon parallelismin periaatteen soveltuminen myös kauppapoliittisiin sopimuksiin ja niiden täytäntöönpanotoimiin on yksiselitteistä. Tämä tavoite saavutettiin. Lisäksi sopimukseen sisällytettiin Suomen yhdessä Ruotsin kanssa vaatima poikkeusmääräys, joka koskee päätöksentekoa neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan alalla. Nämä kaksi konventin esitykseen HVK:ssa tehtyä muutosta pyrkivät täyttämään valtioneuvoston ja eduskunnan asettaman edellytyksen.

Selonteossaan valtioneuvosto totesi myös, että sopimuksen tulee mahdollistaa Suomen ja Venäjän välisen liikenteen kannalta tärkeiden kahdenvälisten sopimusten tekeminen jatkossakin. Lissabonin sopimuksen mukaan liikenteen alan kansainvälisten sopimusten neuvottelemisessa ja tekemisessä noudatetaan edelleen sopimuksen liikennepolitiikkaa koskevia määräyksiä. Valtioneuvosto katsoi selonteossaan tämän täyttävän Suomen tavoitteen tyydyttävästi, sillä se mahdollistaa nykyisten liikennesopimusten mukaisen tilanteen jatkumisen toistaiseksi.

Euroopan parlamentin aseman osalta valtioneuvosto korosti, että parlamentin toimivaltuudet kauppapoliittisessa päätöksenteossa tulee rajata koskemaan laajoja kauppapolitiikan yleisiin puitteisiin liittyviä lainsäädännöllisiä kysymyksiä, eikä niiden tule ulottua esimerkiksi yksittäisiin täytäntöönpanokysymyksiin (VNS 2/2003 vp). Tällä taattaisiin valtioneuvoston mukaan se, että kauppapoliittisen päätöksenteon toimivuus ja tehokkuus eivät vaarantuisi. Tämä tavoite toteutui hallitustenvälisessä konferenssissa, ja yhteistä kauppapolitiikkaa koskevien Lissabonin sopimuksen määräysten voidaan katsoa pääosin vastaavan Suomen tavoitteita.

Unionin toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia ja kansainvälisten sopimusten asema

Suomen tavoitteena vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa oli unionin toimivaltaa kansainvälisten sopimusten tekemisessä koskevan määräyksen muotoilun tarkistaminen siten, että määräyksen sisältö vastaisi EY-tuomioistuimen nykyistä oikeuskäytäntöä (VNS 2/2003 vp ja UaVM 4/2003 vp). Määräykseen hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyjen tarkistusten jälkeen määräyksen voidaan katsoa vastaavan kyseistä oikeuskäytäntöä ja etenkin ERTA-doktriinia, mikä merkitsee Suomen keskeisen neuvottelutavoitteen toteutumista.

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa sekä humanitaarinen apu

Lissabonin sopimuksen kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevat määräykset vastaavat Suomen tavoitteita. Sopimus asettaa köyhyyden poistamisen paitsi unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päämääräksi myös kaiken sen toiminnan, erityisesti ulkoisten politiikkojen yhdeksi tavoitteeksi, mikä vastaa Suomen kansallisen kehityspoliittisen ohjelman linjauksia. Sopimuksen mukaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa harjoitetaan unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Pyrkimys varmistaa unionin ulkoisen toiminnan eri politiikkalohkojen välinen johdonmukaisuus oli Suomen ensisijainen tavoite sekä konventissa että hallitustenvälisissä konferensseissa kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevia määräyksiä uudistettaessa.

Yhteisvastuulauseke

Yhteisvastuulauseke tehostaa unionille luotujen välineiden kokonaisvaltaista käyttöönottoa ja on näin Suomen tavoitteiden mukainen. Lauseke tukee myös muita unionin välineitä vastata tilanteisiin, joissa jäsenvaltio joutuu terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on perustuslakisopimusta koskevasta selonteosta antamassaan mietinnössä todennut pitävänsä yhteisvastuulauseketta merkittävänä askeleena jäsenvaltioiden kansalaisten turvallisuuden vahvistamisessa (UaVM 2/2006 vp). Suomen varautumista yhteisvastuulausekkeen mahdolliseen täytäntöönpanoon on pidetty tärkeänä.

Vaikka yhteisvastuulausekkeen toimeenpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritellään vasta myöhemmin, on ilmeistä, että jäsenmailla säilyy tässäkin yhteydessä oikeus päättää niiden unionin käyttöön asettamien sotilaallisten voimavarojen tapauskohtaisesta luovuttamisesta samoin kuin jäsenmaiden kesken annetun avun luonteesta. Yhteisvastuulausekkeen 2 kohdan mukainen toiminta on luonteeltaan jäsenmaiden välistä virka-aputoimintaa, jonka toteuttajina ovat jäsenmaiden kutsusta toimivat jäsenvaltioiden eri viranomaistahot.

Yhteisvastuulausekkeen mukaisen toiminnan pääosan muodostaisivat siviilitoiminnot, kuten poliisi- ja pelastusyhteistyö. Viimeksi mainitun osalta voimassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa kansainvälisen avun antamisen: pelastuslaki (468/2003) lyhytkestoisten avustustilanteiden osalta ja laki siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan (1287/2004) pidempikestoisen avun osalta. Myös kansainvälisen poliisiyhteistyön osalta nykyinen lainsäädäntö on kattavaa. Rajat ylittävän yhteistyön taustalla on kansainvälisiä erityisesti Euroopan unionissa tehtyjä sopimusvelvoitteita. Näiden soveltamisala vaihtelee, mutta niissä rajat ylittävän yhteistyön muodot on selkeästi rajattu.

Aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetussa laissa (alusjätelaki, 300/1979) säädetään alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta. Torjuntayhteistyötä koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa tarkoitetuissa tilanteissa Suomen ympäristökeskus on toimivaltainen päättämään torjunta-avun pyytämisestä ja antamisesta. Alusjätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä on tarkoitus antaa kokonaan uusi, erillinen öljyntorjuntalaki, johon sisältyisi pelastuslakiin sisältyvän säännöksen kaltainen säännös kansainvälisestä torjuntayhteistyöstä. Suomella on suhteellisen hyvä kansallinen öljyntorjuntavalmius, joka on suunniteltu ja rakennettu Itämeren ja Suomen saaristoisen rannikon olosuhteisiin.

Yhteisvastuulauseke vaikuttaa mahdollisesti onnettomuuksien tutkintaan, mutta sen ei arvioida aiheuttavan tällä hetkellä sitä koskevan lainsäädännön muutostarpeita.

Huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (huoltovarmuuslaki 1390/1992) tarkoituksena on poikkeusolojen ja niihin verrattavissa olevien vakavien häiriöiden varalta turvata väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömät taloudelliset toiminnot ja niihin liittyvät tekniset järjestelmät. Lissabonin sopimuksen yhteisvastuulausekkeella on todennäköisesti merkitys myös Suomen huoltovarmuudelle, vaikka nähtävissä olevassa tulevaisuudessa Suomen huoltovarmuuden tulee edelleen perustua kansallisiin toimenpiteisiin. Varautuminen avun antamiseen ja sen vastaanottamiseen voi edellyttää huoltovarmuuslain muuttamista. Jo nyt lain varmuusvarastointikohdassa säädetään varastojen pitämisestä myös kansainvälisten sopimusvelvoitteiden vuoksi.

Yhteisvastuulauseke ei aiheuta välittömiä muutostarpeita kansalliseen siviiliviranomaisten toimintaa sääntelevään lainsäädäntöön siltä osin kuin on kysymys välineistön, henkilövoimavarojen ja asiantuntijapalveluiden antamisesta. Viranomaisten toimivaltuuksia koskevaa lainsäädäntöä Suomen ollessa avun antajana ja vastaanottajana voidaan mahdollisesti joutua täydentämään.

Suomen lainsäädännöllisiä edellytyksiä yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanemiseksi puolustushallinnon alalla arvioitiin sekä sotilaallisesta kriisinhallinasta annettua lakia että uutta lakia puolustusvoimista (551/2007) säädettäessä. Yhteisvastuulausekkeen mukainen toiminta katsottiin unionin sisäisenä toimintana sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain soveltamisalan ulkopuolelle pääsääntöisesti jääväksi toiminnaksi (HE 5/2006 vp, UaVM 1/2006 vp).

Uutta lakia puolustusvoimista säädettäessä puolustusvoimien tehtäviin lisättiin yhteisvastuulausekkeen tyyppiset kansainväliset avunantotehtävät (2 §:n 2 momentti). Samalla puolustusvoimien toimivalta laajennettiin käsittämään toiselle valtiolle näissä tilanteissa annettava apu (12 §). Lain mukaan puolustusvoimat voi osallistua avun antamiseen kalustolla, materiaalilla tai asiantuntija-avulla. Avun antamisessa ei saa kuitenkaan käyttää voimakeinoja. Voimakeinoja koskeva rajaus lisättiin lain sanamuotoon eduskuntakäsittelyssä ja perustuslakivaliokunta huomautti, että varautuminen yhteisvastuuseen mahdollisesti perustuvan voimakeinoavun antamiseen toiselle valtiolle edellyttää lain tasolla annettavia uusia säännöksiä (PeVL 51/2006 vp).

Voimakeinojen käyttäminen avun antamisessa edellyttäisi puolustusvoimista annetun lain muuttamista tai yhteisvastuulausekkeen toimeenpanoa koskevan erillislain säätämistä. Samalla tulisi arvioitavaksi päätöksentekotaso. Nykyisin avun antamisesta toiselle valtiolle päättää puolustusvoimista annetun lain mukaan puolustusministeriö toimivaltaisen ministeriön pyynnöstä ja ulkoasiainministeriötä kuultuaan. Jos kysymyksessä on laajakantoinen ja periaatteellisesti tärkeä hanke tai asian merkitys sitä muusta syystä vaatii, päätöksen puolustusvoimien osallistumisesta tekee valtioneuvoston yleisistunto. Puolustusvoimista annettu laki edellyttää, että tasavallan presidentti päättää avun antamisesta, jos se on ulkopoliittisesti merkittävää.

Henkilöstöjärjestöt ja puolustusministeriö ovat sopineet, että ensisijaisesti puolustusvoimista annetun lain 12 §:ssä tarkoitetuissa tehtävissä tulee käyttää henkilöitä, jotka ovat ura- ja henkilöstösunnittelua toteutettaessa ilmoittaneet halukkuutensa näihin tehtäviin. Yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpano edellyttää sopimusta henkilöstön palvelussuhteen ehdoista normaalin virkaehtosopimusjärjestelmän mukaisesti. Puolustusvoimien henkilöstöä koskevien säännösten uudistustarvetta selvitetään.

Ulkomaille annettavan virka-aputehtävän kannalta merkityksellisiä säännöksiä sisältyy myös asevelvollisuuslain 62 ja 78 §:ään. Säännökset asettavat rajoituksia asevelvollisten käytölle vaarallisissa tehtävissä.

3.2.5 Sopimuksen hyväksyminen ja voimaantulo

Lissabonin sopimuksen 6 artiklan mukaan sopimus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009 edellyttäen, että kaikki sopimuspuolet ratifioivat sen. Kaikkien jäsenvaltioiden ratifiointiedellytys on nykyisen SEU 48 artiklan mukainen. Jos kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimiskirjoja ei ole talletettu vuoden 2009 alkuun mennessä, sopimus tulee voimaan viimeisen ratifioimiskirjan tallettamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Lissabonin sopimuksen ratifiointia ja voimaantuloa koskevat määräykset ovat Suomen tavoitteiden mukaisia (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

3.2.6 Sopimuksen tarkistusmenettelyt ja valtuutuslausekkeet

Perussopimusten muuttaminen ja tarkistaminen Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen on mahdollista useita eri menettelyjä noudattaen. Varsinaisia sopimuksen muuttamis- ja tarkistusmenettelyjä ovat SEU 48 artiklan uudessa 2-5 kohdassa tarkoitettu tavanomainen tarkistusmenettely sekä SEU 48 artiklan uudessa 6 ja 7 kohdassa tarkoitetut yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt. Lisäksi sopimukseen sisältyy niin sanottuja valtuutuslausekkeita, jotka käytännössä merkitsevät sitä, että Eurooppa-neuvosto tai neuvosto voi tarkistaa eräitä sopimuksen määräyksiä käyttämättä SEU 48 artiklassa määriteltyjä sopimuksen tarkistusmenettelyjä ja muuttamatta muodollisesti itse sopimustekstiä. Lissabonin sopimuksen tarkistusmenettelyt ja valtuutuslausekkeet vastaavat pääosin perustuslakisopimuksen sisältämiä määräyksiä.

Tavanomainen tarkistusmenettely

Uudessa SEU 48 artiklan 2-5 kohdassa tarkoitettu tavanomainen tarkistusmenettely vastaa pääosin nykyisen SEU 48 artiklan mukaista unionin perussopimusten muuttamismenettelyä. Nykyisen SEU 48 artiklan tapaan perussopimusten muutosten voimaantuloon tavanomaista tarkistusmenettelyä käytettäessä vaaditaan kaikkien jäsenvaltioiden valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukainen ratifiointi. Tavanomaista tarkistusmenettelyä käytettäessä myös hallitustenvälinen konferenssi on kutsuttava koolle hyväksymään yhteisellä sopimuksella perussopimuksiin tehtävät muutokset.

Keskeisin muutos nykyiseen SEU 48 artiklaan verrattuna on se, että tavanomaista tarkistusmenettelyä käytettäessä sopimusmuutoksia valmistelemaan asetetaan pääsääntöisesti valmistelukunta, joka koostuu kansallisten parlamenttien, jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiesten, Euroopan parlamentin ja komission edustajista. Valmistelukunnan tehtävänä on perussopimusten muutosehdotusten tutkiminen ja muutoksia koskevien suositusten antaminen hallitustenväliselle konferenssille. Tämä merkitsee käytännössä niin sanotun konventtimenetelmän virallistamista sopimusmuutosten valmistelussa ja siinä mielessä vahvempaa asemaa sopimusmuutosten valmistelun yhteydessä erityisesti kansallisille parlamenteille ja Euroopan parlamentille. Valmistelukunta voidaan kuitenkin olla kutsumatta koolle, jos muutosten laajuus ei sitä edellytä. Tällöin muutoksista päättää hallitustenvälinen konferenssi ilman erillistä valmisteluvaihetta.

Tavanomainen tarkistusmenettely poikkeaa myös eräiltä muilta osin nykyisen SEU 48 artiklan mukaisesta tarkistusmenettelystä. Lissabonin sopimuksen myötä myös Euroopan parlamentti saa jäsenvaltioiden hallitusten ja komission lisäksi aloiteoikeuden tehdä neuvostolle ehdotuksia perussopimusten muuttamiseksi. Eurooppa-neuvosto ja sen puheenjohtaja saavat erityisen aseman sopimusmuutosten valmistelun aloittamista koskevassa päätöksenteossa ja valmistelukunnan kokoon kutsumisessa. Nykyisin Eurooppa-neuvostolla ei ole virallista asemaa sopimusmuutosten valmistelussa, vaan neuvosto vastaa hallitustenvälisen konferenssin järjestämisestä ja koolle kutsumisesta. Nykysopimuksesta poiketen myös kansalliset parlamentit saavat tavanomaisen tarkistusmenettelyn osaltakin suoraan perussopimukseen pohjautuvan aseman, kun niille toimitetaan sopimuksen muuttamista koskevat ehdotukset ja niiden edustajat osallistuvat sopimusmuutoksia valmistelevan valmistelukunnan työhön.

Yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt

Lissabonin sopimuksella perussopimusten tarkistamista helpotetaan tietyissä tapauksissa luomalla kaksi uutta erillistä yksinkertaistettua sopimusmääräysten tarkistusmenettelyä. Näiden menettelyjen tarkoituksena on mahdollistaa sopimusten tarkistaminen tietyissä kysymyksissä ilman hallitustenvälistä konferenssia ja valmistelukuntaa siirtämällä sopimustarkistuksista päättäminen Eurooppa-neuvoston tehtäväksi. Määräykset yksinkertaistetuista tarkistusmenettelyistä sisältyvät uuteen SEU 48 artiklan 6 ja 7 kohtaan.

Uuden SEU 48 artiklan 6 kohdan mukaisessa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä Eurooppa-neuvosto voi tehdä yksimielisen päätöksen EUT-sopimuksen kolmannen osan sisäisiä politiikkoja ja toimia koskevien määräysten muuttamisesta kokonaan tai osittain. Aloiteoikeus on näissä tapauksissa samoilla tahoilla, kuin tavanomaisen tarkistusmenettelyn osalta, eli jäsenvaltioiden hallituksilla, Euroopan parlamentilla ja komissiolla. Eurooppa-neuvosto tekee päätökset yksimielisesti kuultuaan Euroopan parlamenttia ja komissiota sekä Euroopan keskuspankkia siltä osin kuin on kysymys institutionaalisista muutoksista raha-asiain alalla. Näillä ei kuitenkaan ole ehdotonta oikeutta estää Eurooppa-neuvoston päätöksen tekemistä. Sen sijaan menettely sisältää tavanomaisen viittauksen siihen, että päätös tulee voimaan vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Merkittävää on, että tällaisella päätöksellä ei voida lisätä perussopimuksissa unionille annettua toimivaltaa, vaan ainoastaan tarkistaa määräyksiä sisällöllisesti puuttumatta toimivallanjakoon tai siirtää toimivaltaa takaisin jäsenvaltioille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että unionin toimivaltuuksien lisääminen vaatii jatkossakin hallitustenvälisen konferenssin koolle kutsumista ja että niin sanottu kompetenssi-kompetenssi, eli viimekätinen valta päättää unionin toimivallan laajentamisesta, säilyy siten yksiselitteisesti jäsenvaltioilla.

Uuden SEU 48artiklan 7 kohdan mukaisessa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä Eurooppa-neuvosto voi tehdä yksimielisesti päätöksen, jonka mukaan neuvosto siirtyy käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa sellaisella alalla tai sellaisessa tapauksessa, jossa EU-sopimuksen ulkoista toimintaa koskevan V osaston tai EUT-sopimuksen mukaan päätökset tehdään neuvostossa yksimielisesti. Tämä ei kuitenkaan sovellu päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Vastaavasti Eurooppa-neuvosto voi tehdä päätöksen siirtymisestä tavalliseen lainsäätämisjärjestyksen käyttämiseen sellaisilla aloilla, joilla EUT-sopimuksen määräysten mukaan sovelletaan erityistä lainsäätämisjärjestystä. Molemmissa tapauksissa on kysymys Eurooppa-neuvoston omasta aloitteesta, joten aloiteoikeutta ei tavanomaisen tarkistusmenettelyn tai edellä selostetun toisen yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn tapaan ole jäsenvaltioiden hallituksilla, Euroopan parlamentilla tai komissiolla. Eurooppa-neuvosto tekee tämän artiklan mukaiset päätöksensä yksimielisesti. Lisäksi sekä kansallisilla parlamenteilla että Euroopan parlamentilla on mahdollisuus erikseen estää artiklan tarkoittaman päätöksen tekeminen. Yksikin kansallinen parlamentti voi ilmoittaa vastustavansa aloitetta kuuden kuukauden kuluessa aloitteen toimittamisesta, jolloin päätöstä ei voi tehdä. Käytännössä siis jokaisella kansallisella parlamentilla on käytössään veto-oikeus. Euroopan parlamentin on puolestaan erikseen hyväksyttävä Eurooppa-neuvoston päätös kaikkien jäsentensä enemmistöllä, jotta se voitaisiin tehdä. Sen sijaan komission asema rajoittuu sen puheenjohtajan oikeuteen kuulua Eurooppa-neuvostoon ilman äänioikeutta. SEUT 308 a artiklan mukaan SEU 48 artiklan 7 kohdassa tarkoitettua yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä ei sovelleta omien varojen järjestelmää koskevien säännösten ja täytäntöönpanotoimien, monivuotisen rahoituskehyksen, joustolausekkeen nojalla annettavien säädösten ja unionin jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättämistä koskevien päätösten hyväksymistä koskeviin menettelyihin,

Uudet SEU 48 artiklan 6 ja 7 kohdan mukaiset yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt merkitsevät sitä, että niiden kattamissa kysymyksissä perussopimusten muuttamisvalta siirtyy muodollisesti jäsenvaltioilta eli hallitustenväliseltä konferenssilta EU:n toimielimelle eli Eurooppa-neuvostolle. Eurooppa-neuvoston päätökset eivät ole valtioiden välisiä sopimuksia vaan unionin toimielimen antamia säädöksiä, joilla muutetaan unionin perussopimusten sanamuotoa. Jossain määrin sopimuksen tarkistusmenettelyjä koskevan muutoksen käytännön merkitystä vähentävät kuitenkin eräät Eurooppa-neuvoston kokoonpanoon ja päätöksentekomenettelyyn liittyvät tekijät. Ensinnäkin Eurooppa-neuvostossa kokoontuvat hallitustenvälisen konferenssin tapaan jäsenvaltiot, joita edustavat jäsenvaltion valtion- tai hallitusten päämiehet. Eurooppa-neuvostoon kuuluvat tosin myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja, mutta nämä eivät osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin. Koska yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä päätökset tehdään aina yksimielisesti, on jokaisen jäsenvaltion hallituksella jatkossakin aina mahdollisuus estää tällaisen päätöksen tekeminen. Myös kansallisten parlamenttien asema on turvattu yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen yhteydessä vastaavin, joskin erilaisin tavoin kuin nykyisen SEU 48 artiklan mukaisessa ratifiointia vaativassa menettelyssä. Yksinkertaistettuihin tarkistusmenettelyihin sisältyvät Eurooppa-neuvoston toimivaltaa ja kansallisten parlamenttien roolia muuttavat määräykset saattavat eri jäsenvaltioissa johtaa uudenlaisiin valtionsisäisiin valtioelinten suhteita koskeviin järjestelyihin. Niillä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta jäsenvaltioiden hallitusten ja parlamenttien mahdollisuuksiin vaikuttaa sopimuksen muuttamista koskeviin päätöksiin.

Edellä mainituista rajoituksista huolimatta Lissabonin sopimuksen sisältämien yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen käyttöala on selvästi laajempi kuin niiden niin sanottujen valtuutuslausekkeiden ala, jotka sisältyvät esimerkiksi Nizzan sopimukseen ja toisaalta Lissabonin sopimukseen, kuten seuraavassa selostetaan. Toisaalta kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuudetkin on edellä mainitulla tavalla turvattu yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen yhteydessä perinteisiä valtuutuslausekkeita paremmin.

Valtuutuslausekkeet

EU- ja EUT-sopimukseen sisältyy valtuutuslausekkeita, joiden nojalla Eurooppa-neuvosto tai neuvosto voi tehdä päätöksiä, jotka merkitsisivät perussopimusten tarkistamista ilman, että sopimuksen tekstiä muutettaisiin. Näiden valtuutuslausekkeiden osalta määräyksiin ei sisälly ratifiointimenettelyä tai senkaltaisia osallistumismahdollisuuksia, jotka yksinkertaistetuissa tarkistusmenettelyissä on annettu kansallisille parlamenteille. Päätökset tehdään kuitenkin kaikissa tapauksissa yksimielisesti. Osa valtuutuslausekkeista on uusia ja osa niistä sisältyy jo nykyiseen EY-sopimukseen. Lissabonin sopimuksen sisältämät valtuutuslausekkeet vastaavat perustuslakisopimuksen sisältämiä valtuutuslausekkeita tietyin poikkeuksin.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla Eurooppa-neuvosto voi SEU 15 b artiklan 3 kohdan nojalla tehdä yksimielisen päätöksen, jonka mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä muissakin kuin SEU 15 b artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. SEU 15 b artiklan 2 kohdassa luetellaan ne tapaukset, joissa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla jo perussopimuksen tasolla määrätään, että päätöksenteko tapahtuu määräenemmistöllä. Määräys mahdollistaa määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentamisen potentiaalisesti koko yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle, vaikka käytännössä se voisi todennäköisesti tulla käytettäväksi lähinnä yksittäistapauksissa.

Tiiviimmän yhteistyön osalta neuvosto voi tehdä SEUT 280 h artiklan nojalla päätöksen, jonka mukaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot siirtyvät määräenemmistöpäätöksentekoon alalla, jolla perussopimusten mukaan muuten sovelletaan yksimielisyyttä neuvostossa. Vastaavanlainen päätös voidaan tehdä siirtymisestä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Näissä tapauksissa päätökset tehdään neuvostossa yksimielisesti, mutta SEU 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti äänestykseen voivat osallistua vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet. SEUT 280 h artiklan määräykset mahdollistavat määräenemmistöpäätöksentekoon tai tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen siirtymisen tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenmaiden kesken lähes kaikilla niillä aloilla, joilla voidaan soveltaa tiiviimpää yhteistyötä ja joilla käytössä on yksimielinen päätöksenteko tai erityinen lainsäätämisjärjestys. Tämä ei kuitenkaan koske päätöksiä, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

Monivuotisten rahoituskehysten osalta Eurooppa-neuvosto voi SEUT 270 a artiklan nojalla tehdä yksimielisen päätöksen, jonka mukaan neuvosto siirtyy käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa sopimuksessa määritellyn yksimielisyysvaatimuksen sijasta vahvistaessaan rahoituskehyksen neuvoston asetuksella.

SEUT 69 e artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto voi tehdä yksimielisen päätöksen, jolla muutetaan saman artiklan 1 ja 2 kohdassa määriteltyjä Euroopan syyttäjänviraston toimivaltuuksia.

SEUT 65 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan sellaisista perheoikeudellisista toimenpiteistä, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, neuvosto voi päättää muista yksityisoikeudellisista toimenpiteistä poiketen yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Saman kohdan toisessa alakohdassa on kuitenkin valtuutus, jonka mukaan neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä yksimielisen päätöksen, jolla määritetään ne perheoikeudelliset seikat, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia ja joista voidaan antaa säädöksiä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Tähän valtuutuslausekkeeseen lisättiin vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa määräys, jonka mukaan kansallinen parlamentti voi kuuden kuukauden kuluessa ehdotuksen tiedoksisaamisesta ilmoittaa vastustavansa ehdotusta, jolloin päätöstä ei tehdä.

Eräänlaisina valtuutuslausekkeina voidaan pitää myös niitä toimielimiä ja neuvoa-antavia elimiä koskevia määräyksiä, joiden osalta Lissabonin sopimuksessa siirrytään käyttämään Eurooppa-neuvoston tai neuvoston päätöksiä sellaisissa toimielinten kokoonpanoa koskevissa kysymyksissä, joista nykyisissä sopimuksissa määrätään perussopimusten tasolla. Euroopan parlamentin paikkajaosta päättää Eurooppa-neuvosto yksimielisesti Euroopan parlamentin aloitteesta. Alueiden komitean sekä talous- ja sosiaalikomitean kokoonpano vahvistetaan neuvoston päätöksellä komission ehdotuksesta.

Lissabonin sopimuksella muutetaan myös eräitä Nizzan sopimuksen sisältämiä toimielimiä koskevia valtuutuslausekkeita, joiden nojalla neuvosto voi myöhemmin päättää muutoksista, jotka vaikuttavat Nizzan sopimuksen mukaisiin toimielimiä koskeviin järjestelyihin. Nizzan sopimuksen mukaan erityistuomioistuimia voidaan perustaa neuvoston yksimielisellä päätöksellä, mutta SEUT 225 a artiklan 1 kohdan mukaan tämä tapahtuu tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntöä voidaan SEUT 245 artiklan mukaan muuttaa tietyin osin myös tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä neuvoston yksimielisen päätöksen sijasta. Tämä muutos merkitsee sitä, että primäärioikeuteen kuuluvia määräyksiä voidaan muuttaa tavallista lainsäätämisjärjestystä käyttäen ja määräenemmistöllä neuvostossa. Euroopan investointipankin perussääntöä sen sijaan voidaan muuttaa vain neuvoston yksimielisellä päätöksellä, joten määräys vastaa sisällöllisesti Nizzan sopimuksen vastaavaa määräystä.

3.2.6.1 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto katsoi, että perussopimuksia koskevien tarkistusten voimaantulon edellytyksenä on jatkossakin oltava kaikkien jäsenvaltioiden valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti suorittama ratifiointi. Valtioneuvosto katsoi kuitenkin voivansa tarvittaessa harkita mahdollisuuksia yksinkertaisemman tarkistusmenettelyn käyttöön ottamiseksi, mikäli menettelyn käyttöala rajataan etukäteen riittävän yksiselitteisesti. Sopimusmuutosten voimaantulon edellytyksenä oli valtioneuvoston kannan mukaan kuitenkin aina oltava kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntä. Valtioneuvosto suhtautui varauksellisesti uusiin päätöksentekoa koskeviin valtuutuslausekkeisiin, mutta katsoi voivansa harkita niitä osana sopimusten joustavuutta lisäävää kokonaisratkaisua. Erityisen varauksellisesti valtioneuvosto suhtautui tiiviimpää yhteistyötä koskevaan valtuutuslausekkeeseen. Valtioneuvosto oli myös valmis hyväksymään konventtimenetelmän virallistamisen. Ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan päätöksentekomenettelyistä, mutta suhtautui suuren valiokunnan tavoin valtioneuvostoa varauksellisemmin Eurooppa-neuvostolle annettaviin päätöksentekomenettelyjä koskeviin valtuutuslausekkeisiin. Perustuslakivaliokunta puolsi konventtimenetelmän käyttämistä sopimusta muutettaessa ennen muuta konventin laaja-alaisuuden ja avoimuuden takia korostaen kuitenkin samalla sitä, että sääntöjen konventin roolista tulisi olla selkeitä ja ennalta vahvistettuja (PeVL 7/2003 vp).

Vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa konventin ehdottama yleinen valtuutuslauseke (konventin ehdotuksen 24 artiklan 4 kohta) siirrettiin perustuslakisopimuksen yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä koskevaan IV-444 artiklaan ja vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa edelleen SEU 48 artiklan 7 kohtaan. Määräystä muutettiin siten, että yksikin kansallinen parlamentti voi estää siinä tarkoitetun päätöksen tekemisen. Muutos vastaa sisällöllisesti Suomen kantaa erityisesti sen vuoksi, että muutetussa muodossaan määräys turvaa eduskunnan vaikutusmahdollisuudet perussopimuksia muutettaessa, vaikka siihen ei sisällykään perinteistä hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyä. Yksinkertaistettu tarkistusmenettely, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto voi muuttaa EUT-sopimuksen kolmannen osan määräyksiä tietyiltä osin (SEU 48 artiklan 6 kohta), vastaa myös Suomen kantaa, sillä päätöksen hyväksyminen edellyttää valtionsisäistä hyväksymismenettelyä kaikissa jäsenvaltiossa. Keskeistä on lisäksi, että molemmat määräykset edellyttävät yksimielisyyttä Eurooppa-neuvostossa ja ettei kummassakaan menettelyssä voida siirtää toimivaltaa jäsenvaltioilta unionille. Sen sijaan sopimukseen jäi eräitä valtuutuslausekkeita, joiden mukaisiin menettelyihin ei sisälly ratifiointimenettelyä tai vastaavaa eduskunnan asemaa turvaavaa menettelyä. Näistä erityisesti tiiviimpää yhteistyötä koskeva valtuutuslauseke ei vastaa Suomen tavoitteita.

Sopimuksen uudet yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt edellyttäisivät Suomessa eräitä tarkistuksia normaaleihin kansainvälisten velvoitteiden valmistelua sekä hyväksymistä ja voimaansaattamista koskeviin perustuslain 93-95 §:n mukaisiin käytäntöihin. Asiaa käsitellään yksityiskohtaisesti hallituksen esityksen käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 36/2006 vp valossa. Muutos ei kuitenkaan vaikuttaisi sopimusmuutosten valmistelua ja Suomen kannanmuodostusta koskeviin valtioneuvoston ja eduskunnan välisiin suhteisiin, jotka perustuvat edelleen perustuslain 97 §:n 1 ja 2 momentin mukaisiin menettelyihin.

SEU 48 artiklan 7 kohdan sisältämä kansallisten parlamenttien veto-oikeus merkitsee poikkeusta normaaliin kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyyn. Perustuslain 94 ja 95 §:n mukaiset kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyt eivät soveltuisi määräyksen tarkoittamien päätösten hyväksymiseen, vaan eduskunta ottaisi kantaa perussopimusten muuttamiseen muuten kuin hallituksen esityksen perusteella. Menettely perustuu suoraan Suomessa lakina voimaansaatettavaan Lissabonin sopimukseen. Tällaisesta eduskunnan uudesta tehtävästä aiheutuvista eduskunnan sisäisiä menettelyjä koskevista säännöstarpeista voitaisiin perustuslain 39 ja 52 §:n mukaan huolehtia eduskunnan työjärjestyksessä.

Sekä yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen että valtuutuslausekkeiden nojalla tehtävien päätösten valmistelussa valtioneuvoston tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota sekä tasavallan presidentin että eduskunnan oikea-aikaiseen informointiin.

Konventtimenetelmän virallistaminen ei edellyttäisi muutoksia valtioneuvoston toimintaa koskevaan lainsäädäntöön. Pääministeri nimeäisi aiempaan tapaan edustajansa SEU 48 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun valmistelukuntaan, johon myös eduskunta valitsisi omat edustajansa.

3.2.7 Sopimuksen pöytäkirjat

3.2.7.1 Pöytäkirjat Lissabonin sopimusrakenteessa

Lissabonin sopimukseen liittyy kaikkiaan 13 pöytäkirjaa, jotka ovat erottamaton osa perussopimuksia ja sisältävät siten oikeudelliselta velvoittavuudeltaan samantasoisia määräyksiä kuin itse perussopimukset. Koska Lissabonin sopimuksella ei kumota nykyisiä perussopimuksia, sopimukseen ei perustuslakisopimuksesta poiketen ole liitetty aiempiin perussopimuksiin kuuluvia pöytäkirjoja. Lissabonin sopimuksen pöytäkirja nro 1 sisältää kuitenkin ne muutokset, jotka koskevat EU-sopimukseen, EY-sopimukseen ja Euratom-sopimukseen liitettyjä vanhoja pöytäkirjoja. Pöytäkirjassa nro 1 luetellaan myös kymmenen pöytäkirjaa, jotka kumotaan vanhentuneina tai sen vuoksi, että niitä vastaavat määräykset sisällytetään EU- tai EUT-sopimukseen tai niihin liitettäviin uusin pöytäkirjoihin. Pöytäkirjan liitteessä luetellaan eräiden pöytäkirjojen uudet artiklanumerot. Lissabonin sopimuksen pöytäkirja nro 2 sisältää Euratom-sopimuksen muuttamista koskevat määräykset.

Koska Lissabonin sopimuksella ei kumota nykyisiä perussopimuksia, on siinä luovuttu myös perustuslakisopimuksen kohdalla sovelletusta liittymissopimusten konsolidoimista koskevasta hankkeesta. Lissabonin sopimukseen ei sen vuoksi sisälly myöskään neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa (nro 8) vastaavaa pöytäkirjaa. Suomen liittymissopimus, mukaan luettuna saamelaisista ja Ahvenanmaasta tehdyt pöytäkirjat, pysyvät sellaisenaan voimassa. Aiemmin SEY 299 artiklan 5 kohtaan sisältyvä nimenomainen viittaus Ahvenanmaasta tehtyyn pöytäkirjaan sisältyy SEUT 311 a artiklan 4 kohtaan.

Lissabonin sopimuksen yhteydessä tehdyistä pöytäkirjoista 11 liitetään EU-sopimukseen, EUT-sopimukseen ja tietyiltä osin Euratom-sopimukseen:

– Pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa

– Pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta

– Pöytäkirja euroryhmästä

– Pöytäkirja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 28 a artiklaan perustuvasta pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä

– Pöytäkirja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta, joka koskee liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen

– Pöytäkirja sisämarkkinoista ja kilpailusta

– Pöytäkirja Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan

– Pöytäkirja jaetun toimivallan käytöstä

– Pöytäkirja yleistä etua koskevista palveluista

– Pöytäkirja neuvoston päätöksestä, joka koskee Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa 1 päivän marraskuuta 2014 ja 31 päivän maaliskuuta 2017 välisenä aikana sekä 1 päivästä huhtikuuta 2017 alkaen (niin kutsutun Ioanninan kompromissin muuttamisessa tai kumoamisessa noudatettavat menettelyt)

– Pöytäkirja siirtymämääräyksistä.

Näistä pöytäkirjoista viittä ensimmäistä ja viimeisintä pöytäkirjaa pääosin vastaavat pöytäkirjat liittyvät myös perustuslakisopimukseen (perustuslakisopimuksen pöytäkirjat nrot 1, 2, 12, 23, 32 ja 34). Muut mainituista pöytäkirjoista ovat uusia.

3.2.7.2 Pöytäkirjojen pääasiallinen sisältö

Pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopassa sisältää määräykset tietojen antamisesta kansallisille parlamenteille sekä määräykset parlamenttien välisestä yhteistyöstä. Pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta määrittelee, miten unionin toimielimet soveltavat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta. Lisäksi pöytäkirjassa määrätään menettely, jolla kansalliset parlamentit valvovat toissijaisuusperiaatteen noudattamista (ks. molempien pöytäkirjojen osalta jakso 3.2.1.8).

Euroryhmää koskevaan pöytäkirjaan on kirjattu euroryhmän toimintaa koskevat määräykset. Nämä vastaavat pitkälti euroryhmän nykyisiä toimintaperiaatteita (ks. jakso 3.2.4.2.3).

Pöytäkirja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 28 a artiklaan perustuvasta pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä sisältää määräykset tällaiseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden sotilaallisia voimavaroja koskevista vaatimuksista ja niihin liittyvistä sitoumuksista (ks. jakso 3.2.4.3.2).

Pöytäkirja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta sisältää tarkentavia määräyksiä, jotka koskevat unionin liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (ks. jakso 3.2.2.4).

Sisämarkkinoista ja kilpailusta tehdyn uuden pöytäkirjan tarkoituksena on vahvistaa, että kilpailun vääristymien poistaminen kuuluu unionin tavoitteisiin.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tehdyssä uudessa pöytäkirjassa rajataan unionin perusoikeuskirjan soveltamista näiden valtioiden säädösten ja hallinnollisten toimenpiteiden osalta sekä sen kuulumista tuomioistuinten toimivaltaa näissä jäsenvaltioissa (ks. jakso 3.2.2.3.2)

Uudessa pöytäkirjassa jaetun toimivallan käytöstä korostetaan sitä, että jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa tietyllä alalla edelleen siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt omaa toimivaltaansa.

Uudessa pöytäkirjassa yleistä etua koskevista palveluista korostetaan tällaisten palvelujen merkitystä ja sovitaan niiden tulkintaa koskevista määräyksistä (ks. jakso 3.2.4.2.1).

Uusi pöytäkirja neuvoston päätöksestä, joka koskee SEU 9 c artiklan 4 kohdan ja SEUT 205 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa, liittyy niin sanottuun Ioanninan kompromissiin. Eurooppa-neuvoston on käsiteltävä Ioanninan kompromissia koskevan päätöksen muuttamista tai kumoamista yhteisymmärryksessä, ennen kuin muutosehdotus voidaan hyväksyä neuvostossa (ks. jakso 3.2.3.1.4).

Pöytäkirja siirtymämääräyksistä sisältää Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevat siirtymämääräykset sekä EU-sopimuksen nykyiseen V ja VI osastoon perustuvia säädöksiä koskevat siirtymämääräykset (ks. jaksot 3.2.3.1.9 ja 3.2.4.2.2).

Lissabonin sopimuksen pöytäkirjan nro 1 A osassa luetellaan ne horisontaaliset muutokset, jotka on tehtävä kaikkiin nykyisiin perussopimuksiin liitettyihin pöytäkirjoihin. Pöytäkirjan B osassa luetellaan kumottavat pöytäkirjat ja sellaiset pöytäkirjat, joihin tehdään erityisiä muutoksia. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella sovellettavia erityisjärjestelyjä koskevia pöytäkirjoja selostetaan edellä jaksossa 3.2.4.2.2.

Lissabonin sopimuksen pöytäkirja nro 2 Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta sisältää Euratom-sopimukseen tehtävät tekniset mukautukset.

3.2.7.3 Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Perustuslakisopimuksen yhteydessä Suomi katsoi, että liittymissopimuksiin sisältyvien merkityksellisten määräysten oikeudellinen jatkuvuus on perustuslakisopimuksessa varmistettu neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevassa pöytäkirjassa Suomen tavoitteiden mukaisesti. Huomiota kiinnitettiin erityisesti Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusaseman säilymiseen nykyisen kaltaisena (StVL 4/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, StVL 5/2006 vp), maataloutta koskevien määräysten oikeudelliseen jatkuvuuteen (UaVM 4/2003 vp, MmVL 1/2006 vp), saamelaisia koskevien määräysten oikeudelliseen jatkuvuuteen, pohjoisten erittäin harvaan asuttujen alueiden erityisongelmien huomioon ottamiseen (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp) sekä Ahvenanmaan erityisasemaan (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, UaVM 2/2006 vp). Liittymissopimusten kodifioinnista Lissabonin sopimuksessa luovuttaessa vuoden 1994 liittymissopimus säilyy voimassa sellaisenaan, eikä se näin ollen muuta tilannetta nykytilaan verrattuna.

3.2.8 Päätösasiakirja ja siihen liitetyt julistukset

Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjassa, joka allekirjoitettiin Lissabonin sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä Lissabonissa 13 päivänä joulukuuta 2007, luetellaan kaikki unionin perussopimusten uudistamiseen liittyvät asiakirjat. Päätösasiakirjassa todetaan, että hallitustenvälinen konferenssi, joka oli kutsuttu koolle Brysseliin 23 päivänä heinäkuuta 2007, on sopinut Lissabonin sopimuksesta ja sen liitteestä ja pöytäkirjoista. Edelleen päätösasiakirjassa todetaan, että konferenssi on hyväksynyt asiakirjaan liitetyt julistukset. Näitä jäsenvaltioiden yhdessä ja erikseen antamia julistuksia sisältyy päätösasiakirjaan yhteensä 65.

Päätösasiakirja ei ole osa Lissabonin sopimusta, vaan erillinen, luonteeltaan allekirjoitustilaisuuden pöytäkirjaa muistuttava asiakirja. Päätösasiakirja ja siihen sisältyvät julistukset eivät siten ole oikeudellisesti sitovan Lissabonin sopimuksen osia. Näillä julistuksilla jäsenvaltiot haluavat ilmaista poliittisen kantansa jostakin Lissabonin sopimuksen sisältämästä määräyksestä.

Unionitason vaikutukset

Lissabonin sopimuksen tavoitteena on tehostaa unionin toimintaa ja lähentää sitä kansalaisiin. Uudistuksesta aiheutuvat kustannukset riippuvat tehtävien säädösten ja muiden päätösten sisällöstä. Tämän vuoksi aiheutuvien välillisten ja välittömien kustannusten vaikutuksia ei voida arvioida täsmällisesti.

Sopimus yksinkertaistaa unionin monimutkaista lainsäädäntöjärjestelmää tekemällä tavallisesta lainsäädäntömenettelystä pääasiallisen lainsäädäntömenettelyn ja siirtämällä uusia lainsäädäntötoimivaltoja sen piiriin. Lainsäädäntöjärjestyksen muuttaminen vahvistaa parlamentin valtaa. Samalla se laajentaa määräenemmistöpäätöksenteon alaa neuvostossa. Tavallisen lainsäädäntömenettelyn laajentaminen lisännee hallinnollisia kustannuksia. Sen sijaan määräenemmistöpäätöksenteon lisääminen todennäköisesti vahvistaa unionin päätöksentekokykyä, mikä tuonee säästöjä verrattuna nykytilanteeseen. Tavalliseen lainsäädäntömenettelyyn kuuluu jatkossa 86 eri lainsäädäntöalaa, kun erityistä lainsäädäntöjärjestystä sovelletaan 20 alalla.

Lissabonin sopimus kokoaa yhteen ja selkiyttää unionin varainhoitoa koskevia määräyksiä, mikä luo mahdollisuuksia tehostaa varainhoitoa ja budjettimenettelyjä. Unionin varainhoitoa koskevat määräykset koskevat unionin monivuotista rahoituskehystä, vuotuista talousarviomenettelyä sekä talousarvion toteuttamista ja sen valvontaa. Nykyisin erillisissä alemmanasteisissa säädöksissä olevat monivuotista rahoituskehystä koskevat määräykset on lisätty omana uutena kokonaisuutenaan sopimukseen. Niillä pyritään takaamaan, että unionin menot kehittyvät hallitusti sen käytettävissä olevien omien varojen puitteissa. Rahoituskehyksiä koskevat päätökset tehdään erityistä lainsäädäntömenettelyä noudattaen siten, että neuvosto Euroopan parlamentin jäsentensä enemmistöllä antaman hyväksynnän saatuaan antaa yksimielisesti asetuksen, jossa monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan.

Euroopan parlamentin asema talousarviomenettelyssä korostuu vuotuista talousarviota koskevien päätösten myötä, joilla poistetaan määrärahojen jaottelu pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin. Lissabonin sopimuksen mukaan parlamentti voi jäsentensä enemmistöllä ja kolmella viidesosalla annetuista äänistä vahvistaa neuvoston kannasta poikkeavan tarkistusehdotuksen komission tekemään talousarvioehdotukseen. Lähtökohtana on, että uudistus keventää nykyistä budjettimenettelyä ja tuo hallinnollisia säästöjä ainakin jossain määrin.

Kansallisen tason vaikutukset

Sopimuksella voidaan odottaa olevan vain vähäisiä kansallisia kustannusvaikutuksia. Selviä välittömiä uusia vaikutuksia ei ole luotettavasti arvioitavissa. Välilliset vaikutukset liittyvät lähinnä edellä mainittuihin hallinnosta aiheutuviin kustannuksiin.

Kansallisten parlamenttien asemaa on kehitetty vahvistamalla niiden mahdollisuuksia vaikuttaa hallitustensa kautta unionin päätöksentekoon ja suorilla vaikuttamistavoilla. Tärkeimpiä uudistuksia ovat kansallisten parlamenttien oikeus saada eräitä keskeisiä asiakirjoja ja lainsäädäntöaloitteita unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Kansalliset parlamentit voivat osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta eräisiin arviointijärjestelmiin sekä Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin. Yksikin kansallinen parlamentti voi eräissä tapauksissa estää Eurooppa-neuvoston perussopimusten yksinkertaistettua tarkistamista merkitsevän päätöksen tekemisen. Yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä ei voida pitää pelkästään tavanomaisia kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyjä täydentävänä menettelynä. Eduskunta tekee hyväksymispäätöksen suoraan Eurooppa-neuvoston aloitteesta, eikä hallituksen esityksen perusteella. Myös kansallisten parlamenttien välisen yhteistyön muotoja vahvistetaan jossain määrin.

Toissijaisuusperiaatteen valvonnan toteuttaminen ja muut edellä mainitut uudistukset edellyttävät myös Suomen kansallisten järjestelmien ja menettelytapojen kehittämistä vastaamaan uusia tehtäviä.

Lissabonin sopimuksella vahvistetaan jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston asemaa. Muutosten vaikutuksia Suomen viranomaisten ja ylimpien valtionelinten kannalta käsitellään edellä jaksossa 3.2.3.3.

Lissabonin sopimuksella perustetaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävä sekä hänen alaisuudessaan toimiva Euroopan ulkosuhdehallinto. Korkean edustajan tehtävässä yhdistyvät ulkosuhteista nykyisin vastaavan komission jäsenen sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävät. Euroopan ulkosuhdehallinto toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden ulkoasiainhallintojen kanssa, ja se koostuu neuvoston pääsihteeristön ja komission toimivaltaisten yksiköiden virkamiehistä sekä jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Kyse on erityisen, eräänlaisen sui generis -elimen luomisesta, pääosin olemassa olevia resursseja uudelleenorganisoimalla. Osa ulkosuhdehallinnon henkilöstöstä rekrytoidaan kansallisista ulkosuhdehallinnoista, mikä tarjoaa mahdollisuuksia sijoittaa suomalaisia hoitamaan näitä asioita unionitasolla. Euroopan ulkosuhdehallinnon luominen on otettava huomioon ulkoasiainministeriön henkilöstöpolitiikassa. Euroopan ulkosuhdehallinto voi tarjota uusia välineitä pienille jäsenvaltioille niiden hoitaessa ulkosuhteitaan, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalvelujen hoitamisessa. Ulkoasiainhallinnon luomisen yksityiskohdista sovitaan Lissabonin sopimuksen toimeenpanoprosessin yhteydessä.

Lissabonin sopimukseen sisältyy nimenomainen määräys, jonka mukaan Eurojustin toiminnan pohjalta voidaan perustaa Euroopan syyttäjänvirasto. Tämän toimivaltuuksia voidaan vielä laajentaa Eurooppa-neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Europolin osalta neuvosto valmistelee nykysopimusten nojalla Europolin oikeusperustan muuttamista yleissopimuksesta neuvoston päätökseksi. Lissabonin sopimuksen nojalla Europolin toimintaa voidaan jatkossa kehittää tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla. Euroopan parlamentille annetaan jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien ohella Europolin valvontaan liittyviä tehtäviä. Europol voi toteuttaa myös operatiivisia tehtäviä asianomaisen jäsenvaltion suostumuksella. Jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa täydentävä unionin toimivalta laajenee jossain määrin lainvalvonnan operatiivisen yhteistyön alueella.

Lissabonin sopimuksen pelastuspalvelua koskevien määräysten tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön luonnonmullistuksia tai ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien estämistä ja niiltä suojautumista koskevien järjestelmien tehostamiseksi. Unionilla on nykyisin käytössä luonteeltaan ei-sitovia ohjelmia, joiden tarkoituksena on edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä unionilainsäädännön toimeenpanossa. Lissabonin sopimuksen hallinnollista yhteistyötä koskevien määräysten tarkoituksena on luoda asianmukainen oikeudellinen perusta toimille, jotka on toteutettu yhteisen ohjelman kautta.

Lissabonin sopimuksesta seuraa välillisesti tai suoraan muitakin vaikutuksia viranomaisten tehtäviin tai toimintatapoihin. Tällaisia vaikutuksia johtuu muun muassa Euroopan parlamentin budjettivallan laajenemisesta ja siitä, että tavallisesta lainsäätämisjärjestyksestä tulee unionissa pääsääntö ja parlamentti päättää komission puheenjohtajan nimittämisestä. Neuvoston puheenjohtajuusjärjestelmä muuttuu, ja istuntojen julkisuutta lisätään. Kaksoismääräenemmistöön perustuva päätöksenteko otetaan käyttöön. Komission asema vahvistuu jossain määrin pilarijaon purkamisen myötä. Komission asema varmistetaan unionin ulkoisen edustuksen osalta suhteessa unionin ulkoista toimintaa koskeviin sopimusmuutoksiin. Avunantovelvoite yhdessä yhteisvastuulausekkeen kanssa vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta. Unionin toiminnan avoimuutta ja perusoikeuksien suojan vahvistumista arvioidaan tarkemmin jaksossa 4.4.

EY-sopimuksen varsinaiset ympäristöartiklat on sisällytetty lähes sellaisenaan Lissabonin sopimukseen. Sopimus ei muuta unionin toimivallan alaa ympäristöpolitiikassa. Näiltä osin se ei siten sisällä ympäristöpolitiikkaa koskevia merkittäviä muutoksia. Unionin ympäristöpolitiikan tavoitteita ja periaatteita koskevaa artiklaa vahvistetaan lisäämällä siihen nimenomainen maininta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Uuden sanamuodon mukaan unionin toiminnalla muun muassa edistetään sellaisia kansainvälisiä toimenpiteitä, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjumista. Määräyksen voidaan katsoa korostavan ilmastohaasteen merkittävyyttä ja kansainvälisen yhteistyön tarvetta.

Myös Lissabonin sopimuksella tiettyihin muihin määräyksiin tehtäviä muutoksia sekä tuohon sopimukseen sisällytettyjä tiettyjä uusia määräyksiä voidaan pitää ympäristön kannalta merkityksellisinä ja ympäristöpolitiikan päämääriä tukevina.

Ympäristö on Lissabonin sopimuksessa varsin hyvin esillä unionin toiminnan tavoitteita koskevissa määräyksissä. Tämän voidaan ajatella tukevan ympäristönäkökohtien johdonmukaista huomioon ottamista unionin toiminnassa.

Kestävä kehitys ja yhtenä sen kolmesta ulottuvuudesta korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen mainitaan EU-sopimuksessa unionin tavoitteena. Kestävään kehitykseen viitataan nykyisissäkin perussopimuksissa, mutta Lissabonin sopimuksen kyseisessä määräyksessä se määritellään selvästi ja sen voidaan myös katsoa olevan siinä näkyvämmin esillä unionin tavoitteiden joukossa. Kestävä kehitys on Lissabonin sopimuksessa huomioitu myös unionin ulkoista toimintaa ohjaavissa päämäärissä. Unionin ulkoisen toiminnan tavoitteina mainitaan kehitysmaiden talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen edistäminen sekä toimenpiteet, jotka tähtäävät ympäristön laadun ja maapallon luonnonvarojen kestävän hoidon edistämiseen kestävän kehityksen varmistamiseksi.

Niin sanottua ympäristönsuojelun läpäisyperiaatetta koskeva määräys, jonka mukaan ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä unionin politiikkojen ja toimien määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi, on sijoitettuna EUT-sopimuksen yleisesti sovellettavia määräyksiä koskevaan II osastoon. Myös perusoikeuskirjassa, jolla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, määrätään, että ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen on sisällytettävä unionin politiikkoihin ja varmistettava kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

Ympäristön säilyttäminen ja sen tilan parantaminen mainitaan Lissabonin sopimukseen uutena oikeusperustana otetussa, unionin energiapolitiikkaa koskevassa artiklassa tämän politiikan puitteissa huomioon otettavana näkökohtana. Lisäksi ympäristön kannalta merkittävää on, että tämän energiapolitiikan yhtenä tavoitteena on energiatehokkuuden ja energiansäästön edistäminen, sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittäminen. Energiapolitiikkaa koskevan oikeusperustan soveltaminen ei vaikuta perussopimusten muiden määräysten soveltamiseen, ympäristöä koskevat määräykset mukaan lukien.

Ympäristöpolitiikan kannalta merkittäviä ovat myös Lissabonin sopimuksen rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat määräykset, joiden mukaan unioni voi säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevia vähimmäissääntöjä, kun tämä on välttämätöntä unionin politiikan tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi alalla, jolla on toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä. Näistä rikoslainsäädäntöjen lähentämistoimista säädetään direktiivillä, joka annetaan kyseisten yhdenmukaistamistoimenpiteiden hyväksymisessä noudatetun menettelyn mukaisesti. Rikoslainsäädäntöjen lähentäminen olisi siten mahdollista esimerkiksi unionin ympäristöpolitiikan tehokkaan toteuttamisen turvaamiseksi ja menettelynä olisi tavallinen lainsäätämisjärjestys silloin kun kyseinen ympäristölainsäädäntö on hyväksytty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen sisältämää uudistusta samoin kuin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvaa nykyistä oikeustilaa asiasta on selvitetty yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä. Alueellisen yhteenkuuluvuuden lisäämisen taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden oheen unionin koheesiopolitiikkaa koskeviin EUT-sopimuksen määräyksiin ja siten myös unionin rakennerahastojen tavoitteisiin voidaan arvioida olevan omiaan vahvistamaan mahdollisuuksia kytkeä aluesuunnittelua ja ympäristöä koskevia näkökohtia entistä vahvemmin osaksi koheesiopolitiikkaa sekä unionin toimintaa muilla aloilla.

Lissabonin sopimuksella yhdistetään Euroopan yhteisö ja Euroopan unioni yhdeksi oikeushenkilöksi. Kokonaisuudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat olleet unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen, unionin päätöksentekomuotojen tarkastelu, unionin tekeminen demokraattisemmaksi, avoimemmaksi ja tehokkaammaksi sekä unionin tarjoaman perusoikeuksien suojan vahvistaminen.

Lissabonin sopimus vahvistaa Euroopan unionin toiminta- ja päätöksentekokykyä tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Samaan suuntaan vaikuttavat unionin oikeushenkilöllisyys, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivaltajaon tarkentaminen, päätöksentekomenettelyjen karsiminen ja päätöksenteon avoimuuden lisääminen.

Unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden vahvistaminen on eräs merkittävimmistä Lissabonin sopimuksen sisältämistä uudistuksista. Perusoikeuskirja korostaa unionin ja jäsenvaltioiden sitoutumista turvata unionin kansalaisille ja muille unionin alueella oleskeleville perusoikeuskirjassa määritellyt perusoikeudet. Unionin sitoutumista kansainvälisiin ihmisoikeuksiin osoittavat sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen määritteleminen unionin arvoksi ja tavoitteeksi että uuden oikeusperustan luominen unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Uudistukset merkitsevät unionin sitoutumista entistä vahvempaan perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen sekä sisäisessä että ulkoisessa toiminnassaan.

Lissabonin sopimuksella on myönteinen periaatteellinen merkitys naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseen. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on perusoikeuskirjan mukaan varmistettava kaikilla aloilla työelämä ja palkkaus mukaan lukien. Lissabonin sopimus muuttaa alun perin poliittisena julistuksena hyväksytyn Euroopan unionin perusoikeuskirjan oikeudellisesti sitovaksi. Lissabonin sopimus sisältää nykyistä SEY 141 artiklaa vastaavan artiklan, jossa määrätään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta työssä ja ammatissa. Tällä perussopimusmääräyksellä on keskeinen merkitys oikeuskäytännössä. Toimenpiteitä muun muassa sukupuolisyrjinnän torjumiseksi koskeva nykyiseen SEY 13 artiklaan sisältyvä oikeusperusta laajenee kattamaan koko nykyisen EU-sopimuksen alan. Sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevia kohtia on selkeytetty ja vahvistettu nostamalla sukupuolten välinen tasa-arvo yhdeksi Euroopan unionin perustana olevista arvoista. Lissabonin sopimuksella muutetut perussopimukset antavat siis hyvän toimivaltaperustan ja menettelytavat naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Konkreettisesti sukupuolinäkökulman vahvistaminen tarkoittaa, että EU-lainsäädäntöä uudistettaessa ja politiikkoja kehitettäessä on otettava huomioon myös suunniteltujen toimien sukupuolivaikutukset.

Lissabonin sopimuksella vahvistetaan demokratian periaatteiden toteutumista unionin toiminnassa. EU-sopimukseen lisätään uusi, demokratian yleiset periaatteet sisältävä osasto. Osastoon sisältyvä kansalaisaloitteen tekemistä koskeva määräys laajentaa kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa unionin tasolla. Unionin toimielinten velvollisuus käydä avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä komission laaja kuulemisvelvollisuus lisäävät osaltaan vaikutusmahdollisuuksia. Demokratian toteuttamista vahvistavat myös unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuutta lisäävät uudistukset. Viimeksi mainituista keskeisimpinä voidaan pitää lainsäädäntötyön avoimuuden vahvistumista neuvoston istuntojen kasvavan julkisuuden myötä sekä asiakirjajulkisuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisalan ulottamista kaikkiin unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin. Unionin toiminnan avoimuus nostetaan sopimuksessa muiden demokratian toteuttamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden rinnalle.

Lissabonin sopimuksella vahvistetaan edellytyksiä EU:n sisäisen turvallisuuden lisäämiseksi. Oikeus- ja sisäasioiden yhteistyötä tehostetaan siirtymällä käyttämään myös rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalla niin sanottua yhteisömenetelmää eli samoja instrumentteja ja päätöksentekomenettelyjä kuin muillakin politiikka-aloilla. Erityisesti siirtyminen määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa helpottaa päätöksentekoa, kun päätöksiä ei voi estää yksi tai muutama harva jäsenvaltio. Myös toimielinten toimivaltuudet laajenevat, kun yhteistyön luonne muuttuu. Unionin toimien tehokasta toteuttamista on omiaan edistämään se, että komissio ja EU-tuomioistuin saavat valvontavallan jäsenvaltioiden täytäntöönpanotoimien osalta. Lisäksi yhteistyön alaa laajennetaan antamalla unionille uusia toimivaltuuksia etenkin rikosoikeuden alalla sekä parantamalla viranomaisten välisen yhteistyön edellytyksiä ja täsmentämällä EU:n tason yhteistyöelimiä kuten Eurojustia ja Europolia koskevia määräyksiä.

Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla Lissabonin sopimuksen määräykset ovat monilta osin jo käytäntöä. Pysyvän rakenteellisen yhteistyön mekanismi antaa halukkaille jäsenvaltioille mahdollisuuden tiivistää yhteistyötään sopimuksessa määriteltyjen kriteerien pohjalta ja edetä nopeammin sotilaallisten voimavarojen kehittämisessä vaativimpien tehtävien suorittamiseksi. Euroopan puolustusvirasto perustettiin vuonna 2004. Yhteisvastuulauseketta on puolestaan voitu soveltaa terrorismiin liittyen jo vuonna 2004 annetun solidaarisuusjulistuksen perusteella. Kaikkiaan Lissabonin sopimuksessa tarkennetaan EU:n kriisinhallintatehtävien määrittelyä ja tuodaan esille, että niiden toteutukseen voidaan käyttää sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan keinoja. Mainintaa yhteisestä puolustuksesta on hieman vahvistettu aiempaan verrattuna, joskaan unionista ei ole Lissabonin sopimuksen perusteella muodostumassa sotilasliittoa, vaan entistä laaja-alaisempi turvallisuusyhteisö. Avunantovelvoite (niin sanottu turvatakuulauseke) vahvistaa jäsenmaiden välistä solidaarisuutta.

Lissabonin sopimuksessa on unionin varainhoitoa koskien määräykset unionin toimintansa rahoittamiseen tarvitsemista omista varoista, unionin monivuotisesta rahoituskehyksestä ja sen puitteissa annettavasta vuotuisesta talousarviosta sekä petosten torjunnasta. Varainhoitoa koskeviin määräyksiin tehdyillä muutoksilla tehostetaan ja selkeytetään päätöksentekomenettelyitä säilyttäen pääosin jäsenvaltioiden ja unionin sekä toisaalta unionin eri toimielinten välinen päätösvaltatasapaino. Muutoksissa korostuu myös pyrkimys hyvään hallintoon takaamalla varainhoidon suunnitelmallisuus ja budjettikuri.

Lissabonin sopimus sisältää uuden yleisesti sovellettavan määräyksen siitä, että unioni pyrkii politiikkojensa ja toimiensa määrittelyssä ja toteuttamisessa torjumaan syrjintää. Sopimuksessa kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto laajenee koskemaan muun muassa oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

Eduskunnan puhemiesneuvosto asetti marraskuussa 2003 toimikunnan, jonka tuli tarkastella unioniasioiden eduskuntakäsittelylle luodun järjestelmän toimivuutta, selvittää perustuslakisopimuksen vaikutukset eduskunnan työhön ja valmistella tarpeelliset muutosehdotukset asianomaisiin säännöksiin. Toimikunta luovutti mietintönsä puhemiesneuvostolle helmikuussa 2005 (Eduskunnan Kanslian julkaisu 2/2005).

Toimikunnan näkemyksen mukaan perustuslakisopimuksen kansallisia parlamentteja koskevista määräyksistä toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonta ja perustuslakisopimuksen yksinkertaistettuun tarkistusmenettelyyn liittyvä kansallisen parlamentin veto-oikeus edellyttäisivät eduskunnan työjärjestyksen täydentämistä. Toimikunta ehdotti, että jos suuri valiokunta katsoo EU:n säädösehdotuksen loukkaavan toissijaisuusperiaatetta, sen tulisi ehdottaa eduskunnan täysistunnolle, että asiasta tehdään huomautus. Yksinkertaistettua muuttamista koskevat ehdotukset käsiteltäisiin täysistunnossa.

Edelleen toimikunta ehdotti, että eduskunta nimittäessään edustajansa perussopimusten tulevia muutoksia valmistelevaan niin sanottuun konventtiin vahvistaisi samalla johtosäännön, jossa määrätään konventtiedustajan raportointivelvollisuudesta sekä neuvonpidosta eduskunnan toimivaltaisten elinten kanssa.

Edellä mainittu EU-menettelyjen tarkistustoimikunta on ehdottanut eduskunnan työjärjestyksen muuttamista siten, että Euroopan parlamentille ja neuvostolle osoitetut esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi annettaisiin tiedoksi Ahvenanmaan maakuntapäiville siinä tarkoituksessa, että maakuntapäivät voi ilmaista suurelle valiokunnalle käsityksensä säädösesityksestä toissijaisuusperiaatteen kannalta. Jos eduskunnan työjärjestys muutetaan mainitulla tavalla, toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset eivät välttämättä edellytä Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista.

Ahvenanmaan maakuntapäivät on lainsäädäntövaltaa käyttävä alueellinen parlamentti. Maakuntapäivien asemasta toissijaisuusvalvonnassa olisi sen vuoksi asianmukaista säätää perustuslakitasoisella säädöksellä eikä pelkästään eduskunnan työjärjestyksellä. Tältä osin hallituksella on tarkoitus antaa erillinen esitys Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta.

Hallitustenvälinen konferenssi hyväksyi sopimuksen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta sekä siihen liitetyt pöytäkirjat ja liitteet. Sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä allekirjoitettiin myös konferenssin päätösasiakirja, johon sisältyvät konferenssissa hyväksytyt tiettyjä Lissabonin sopimuksen määräyksiä ja pöytäkirjoja koskevat julistukset sekä joidenkin jäsenvaltioiden antamat yksipuoliset julistukset. Päätösasiakirja ei ole osa oikeudellisesti sitovaa sopimusta, vaan erillinen luonteeltaan konferenssin päätöstilaisuuden pöytäkirjaa muistuttava poliittinen asiakirja.

Seuraavassa kuvataan Lissabonin sopimuksen ja siihen liitettyjen pöytäkirjojen määräykset verrattuna niitä EU:n nykyisten perussopimusten vastaaviin määräyksiin. Tekstissä kuvataan niin ikään määräysten suhde perustuslakisopimuksen vastaaviin määräyksiin. Myös päätösasiakirjaan sisältyvät julistukset kuvataan. Sopimuksen määräyksiä käsitellään Lissabonin sopimuksessa käytettyjen artiklanumeroiden mukaisesti. Kutakin artiklaa koskevien perustelujen alussa mainitaan suluissa EU-sopimuksen tai EUT-sopimuksen uusi artiklanumero, joka esiintyy Lissabonin sopimuksen liitteenä olevissa vastaavuustaulukoissa ja joka otetaan käyttöön perussopimusten konsolidoiduissa toisinnoissa. Jos artiklan numerointi ei vastaavuustaulukon mukaan muutu, ei artiklanumerointia toisteta suluissa.

Lissabonin sopimukseen sisältyy lyhyt johdanto, jossa viitataan Amsterdamin ja Nizzan sopimuksilla aloitettuun prosessiin, jonka tarkoituksena on vahvistaa unionin tehokkuutta ja demokraattista legitimiteettiä sekä parantaa sen toiminnan johdonmukaisuutta. Johdannossa todetaan, että Lissabonin sopimuksella muutetaan EU-sopimusta, EY-sopimusta ja Euratom-sopimusta.

EU-sopimuksen muutokset sisältyvät Lissabonin sopimuksen 1 artiklaan.

Johdanto-osa. Lissabonin sopimuksella muutetaan EU-sopimuksen johdanto-osaa lisäämällä siihen uusi toinen kappale, jonka mukaan jäsenvaltiot hakevat innoituksensa Euroopan kulttuurisesta, uskonnollisesta ja humanistisesta perinteestä, josta kehittyneitä yleismaailmallisia arvoja ovat ihmisen loukkaamattomat ja luovuttamattomat oikeudet sekä vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltioperinne. EU-sopimuksen johdanto-osan uusi toinen kappale on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen johdanto-osan ensimmäinen kappale.

EU-sopimuksen johdanto-osan seitsemännessä ja yhdennessätoista kappaleessa (uusi kahdeksas ja kahdestoista kappale) korvataan viittaus EU-sopimukseen viittauksella EU-sopimukseen ja EUT-sopimukseen.

Lissabonin sopimuksella muutettu EU-sopimus jakautuu kuuteen osastoon: Yhteiset määräykset (I), Määräykset demokratian periaatteista (II), Määräykset toimielimistä (III), Määräykset tiiviimmästä yhteistyöstä (IV), Yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta ja erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (V) ja Loppumääräykset (VI). EU-sopimuksen I, IV (nykyinen VII), V ja VI (nykyinen VIII) osasto noudattavat nykyisen EU-sopimuksen rakennetta siihen vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyine muutoksineen. Muut osastot (II ja III) ovat uusia ja sisältävät vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa sovittuja uudistuksia.

I OSASTO

YHTEISET MÄÄRÄYKSET

EU-sopimuksen I osaston yhteisiin määräyksiin sisältyvät määräykset unionin perustana olevista arvoista ja päämääristä. Unionin toimivallan määräytymistä koskevat yleiset määräykset sekä toimivallan käyttöä koskevat periaatteet sisältyvät EU-sopimuksen I osastoon ja yksityiskohtaisemmat määräykset löytyvät EUT-sopimuksesta. EU-sopimuksen I osasto sisältää myös määräykset unionin perusoikeuskirjasta ja unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

1 artiklassa määrätään unionin perustamisesta, unionin luonteesta ja keskeisistä ominaispiirteistä.

Artiklan 1 kohdan mukaan EU-sopimuksella korkeat sopimuspuolet perustavat Euroopan unionin. Nykyiseen SEU 1 artiklaan verrattuna kohtaan lisätään lause, jossa tuodaan esiin se, että kaikki unionin toimivalta on peräisin sen jäsenvaltioilta eikä siis johdu perussopimuksista itsestään. Vastaava lause sisältyy perustuslakisopimuksen I-1 artiklan 1 kohtaan.

Artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan päätökset unionissa tehdään mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia, ei muuteta.

Artiklan 3 kohta korvataan määräyksellä, jonka mukaan unioni perustuu EU- ja EUT-sopimuksiin. Määräys kuvastaa unionin yhtenäisyyttä ja yhtä yhtenäistä oikeushenkilöllisyyttä, vaikkakin kahteen perussopimukseen perustuen. Muutetulla kohdalla määrätään lisäksi perussopimusten samasta oikeudellisesta arvosta. Nykyisessä SEU 1 artiklan 3 kohdassa määrätään, että unionin perustana ovat Euroopan yhteisöt täydennettyinä sillä politiikalla ja niillä yhteistyön muodoilla, jotka EU-sopimuksella otetaan käyttöön. Uudessa 3 kohdassa myös määrätään unionin korvaavan Euroopan yhteisön ja olevan sen seuraaja. Määräyksellä otetaan huomioon unionin yksi ja yhtenäinen oikeushenkilöllisyys ja se, että Euroopan yhteisön oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät Euroopan unionille kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Perustuslakisopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, koska sillä oli määrä kumota perussopimukset, perustaa Euroopan unioni uudestaan ja määrätä seuraannosta ja oikeudellisesta jatkuvuudesta vastaavasti (IV-437 ja IV-438 artikla).

1 a artikla (uusi 2 artikla) on nykyiseen verrattuna uusi määräys. Siinä määrätään unionin arvoista, jotka ovat jäsenvaltioille yhteiset. Nämä arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, mukaan lukien vähemmistöihin kuuluvien oikeudet. Näistä uusia nykyisiin, SEU 6 artiklaan sisältyviin määräyksiin verrattuna ovat tasa-arvo sekä viittaus vähemmistöihin kuuluvien oikeuksiin. Lisäksi 1 a artiklassa määrätään sen yhteiskunnan ominaispiirteistä, jossa yhteisiä arvoja toteutetaan. Sille ominaista on moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo. Nämä ominaispiirteet sisältyvät jo nykyisellään unionin tavoitteisiin, joista määrätään SEU 2 artiklassa ja SEY 2 artiklassa sekä eräissä politiikkakohtaisissa oikeusperustoissa. Tässä muodossaan määräys on kuitenkin uusi. Uutta on myös se, että 1 a artiklaan sisältyvien arvojen kunnioittaminen ja sitoutuminen niiden yhteiseen edistämiseen on unioniin liittymiseen sovellettavia vaatimuksia ja menettelyjä koskevassa SEU 49 artiklassa asetettu ehdoksi unioniin liittymiselle. Yhteiset arvot ovat näin koko unionin ja sen jäsenyyden perusta. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-2 artiklaa unionin arvoista.

2 artikla (uusi 3 artikla) sisältää yleiset määräykset unionin tavoitteista. Nykyisin vastaavat määräykset sisältyvät EY-sopimuksen tavoitteet määrittelevään SEY 2 artiklaan ja EU-sopimuksen tavoitteet määrittelevään SEU 2 artiklaan sekä eräisiin politiikkakohtaisiin tavoitteisiin ja oikeusperustoihin. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-3 artiklaa eräitä alla kuvattuja muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa asetetaan unionin päämääriksi rauhan, sen omien arvojen sekä kansojensa hyvinvoinnin edistäminen. Rauha sekä unionin yhteisten arvojen turvaaminen eivät nykyisessä sopimuksessa lukeudu SEY 2 artiklassa ja SEU 2 artiklassa määriteltyihin unionin yleisiin tavoitteisiin, mutta ne asetetaan yhteiseksi tavoitteeksi SEU 11 artiklassa, joka sisältää määräykset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteista. Sopimuksiin ei sen sijaan nykyisin sisälly nimenomaista tavoitetta kansojen hyvinvoinnin edistämisestä. Sen voidaan kuitenkin tulkita sisältyvän SEU 2 artiklan ja SEY 2 artiklan määräyksiin, joissa tavoitteeksi asetetaan muun muassa taloudellinen ja sosiaalinen edistys, tasapainoinen ja kestävä kehitys sekä elintason ja elämänlaadun nousu.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Samalla toteutetaan ulkorajoilla tehtäviä tarkastuksia, turvapaikkaa, maahanmuuttoa sekä rikollisuuden ehkäisyä ja torjuntaa koskevat aiheelliset toimet. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva tavoite sisältyy nykyisin SEU 2 artiklaan.

Artiklan 3 kohta sisältää neljä alakohtaa, joista ensimmäisen mukaan unioni toteuttaa sisämarkkinat. Sisämarkkinoiden toteuttamisen tavoitteesta määrätään nykyisin SEY 2 artiklassa, joka sisältää myös hyvän kilpailukyvyn tavoitteen. Verrattuna perustuslakisopimuksen I-3 artiklaan kohdassa ei täsmennetä, että sisämarkkinoilla kilpailu on vapaata ja vääristymätöntä. Uudessa pöytäkirjassa sisämarkkinoista ja kilpailusta korkeat sopimuspuolet katsovat, että 2 artiklan mukaisiin sisämarkkinoihin kuuluu järjestelmä, jolla taataan, ettei kilpailu vääristy. Kyseisessä pöytäkirjassa myös määrätään, että unioni ryhtyy tarvittaessa toimiin perussopimusten määräysten nojalla, mukaan luettuna SEUT 308 artikla. Nykyisin vääristymättömän kilpailun turvaavan järjestelmän toteuttamisesta määrätään SEY 3 artiklassa, joka sisältää toimet yhteisön tavoitteiden toteuttamiseksi. Edelleen 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti unioni pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen sekä edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä. Kestävän kehityksen perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Tavoitteet sisältyvät lähes vastaavassa muodossa SEU 2 artiklaan ja SEY 2 artiklaan. Työllisyyden osalta tavoitetta on kuitenkin vahvistettu, sillä SEY 2 artiklan vastaavassa määräyksessä sekä yhteisön sosiaalipolitiikan tavoitteet sisältävässä SEY 136 artiklassa tavoitteena on nykyisin työllisyyden korkea ja kestävä taso, ei täystyöllisyys. Lisäksi artiklan 3 kohdan sisältämiin tavoitteisiin on uutena lisätty sosiaalinen markkinatalous.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää sekä edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista suojelua, naisten ja miesten tasa-arvoa, sukupolvien välistä yhteisvastuuta ja lapsen oikeuksien suojelua. Näistä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, sukupolvien välisen yhteisvastuun ja lapsen oikeuksien suojelun tavoitteet ovat kokonaan uusia. Sosiaalisen syrjäytymisen ja syrjinnän torjuminen eivät puolestaan nykyisessä sopimuksessa lukeudu unionin yleisiin tavoitteisiin, vaan ne sisältyvät SEY 137 artiklaan sosiaalisiin määräyksiin. Ne ovat siis unionin yleisinä tavoitteina uusia, vaikka ovatkin jo aiemmin sisältyneet EU- ja EY-sopimuksiin.

Artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätään unionin edistävän taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta sekä jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta. Määräys vastaa SEY 2 artiklaa, lukuun ottamatta alueellista yhteenkuuluvuutta, joka on kokonaan uusi tavoite. Sen lisääminen unionin tavoitteisiin on johdonmukainen seuraus siitä, että alueellinen yhteenkuuluvuus on uutena lisätty myös EUT-sopimuksen kolmannen osan XVII osaston määräyksiin taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta. SEY 158 artiklan vastaava määräys sisältää vain sosiaalisen ja taloudellisen yhteenkuuluvuuden.

Artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa määrätään unionin kunnioittavan kulttuuriensa ja kieltensä monimuotoisuutta sekä huolehtivan Euroopan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kehittämisestä. Kulttuurin osalta nämä tavoitteet sisältyvät nykyisin SEY 151 artiklaan sekä SEU 6 artiklaan, jossa määrätään unionin pitävän arvossa jäsenvaltioidensa kansallista ominaislaatua. Ne ovat siten unionin toiminnan yleisinä tavoitteina uusia. Kielten monimuotoisuutta koskeva yleistavoite on sen sijaan kokonaan uusi SEY 290 artiklan sisältäessä ainoastaan määräykset yhteisön toimielimissä käytettävistä kielistä.

Artiklan 4 kohdan mukaan unioni perustaa talous- ja rahaliiton, jonka rahayksikkö on euro. Perustuslakisopimuksen I-3 artikla ei sisällä vastaavaa kohtaa. Talous- ja rahaliiton perustamista koskevat tarkemmat määräykset sisältyvät nykyisin EY-sopimuksen VII osastoon (Talous- ja rahapolitiikka).

Artiklan 5 kohdassa määrätään unionin ulkoisen toiminnan yleisistä tavoitteista. Sen mukaisesti unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja etujaan kansainvälisissä suhteissaan ja edistää osaltaan kansalaistensa suojelua. Edelleen kohdan mukaan unioni edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien, suojelua sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin YK:n peruskirjan periaatteiden kunnioittamista. Osittain vastaavat määräykset sisältyvät nykyisin SEU 2 ja SEU 11 artiklaan sekä SEY 2 artiklaan. Kohtaan sisältyvä rauhan edistäminen on kuitenkin aktiivisempi muotoilu SEU 11 artiklassa määrättyyn rauhan säilyttämiseen verrattuna. Maapallon kestävä kehitys on unionin ulkoiselle toiminnalle uusi tavoite, sillä nykyisessä SEU 2 artiklassa ja SEY 2 artiklassa se asetetaan vain unionin sisäisen kehityksen tavoitteeksi. Kansojen välinen yhteisvastuu ja keskinäinen kunnioitus ovat samoin uusia tavoitteita; SEU 11 artikla asettaa tavoitteeksi yksinomaan kansainvälisen yhteistyön edistämisen.

Oikeudenmukaisen kaupan edistäminen on myös uutena nostettu unionin toiminnan yleiseksi tavoitteeksi. Nykyisin yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat tavoitteet sisältyvät SEY 131 artiklaan, jossa määrätään ainoastaan maailmankaupan sopusointuisen kehityksen edistämisestä jäsenvaltioiden yhteisen edun mukaisesti. Myös köyhyyden poistaminen on uusi tavoite. Ihmisoikeuksien ja YK:n peruskirjan periaatteiden kunnioittaminen puolestaan sisältyvät jo nykyiseen SEU 11 artiklaan, mutta niitä on täydennetty uusilla viittauksilla lapsen oikeuksien kunnioittamiseen ja kansainvälisen oikeuden tarkkaan noudattamiseen ja kehittämiseen.

Yksityiskohtaisemmat tavoitteet unionin ulkoisen toiminnan osalta sisältyvät SEU 10 a artiklaan. Artiklan 3 kohdan mukaisesti nämäkin tavoitteet ovat horisontaalisia, eli koskevat kaikkia unionin politiikkoja niiden ulkoisten näkökohtien osalta. Kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 4 kohtaa.

Artiklan 6 kohdassa määrätään unionin pyrkivän tavoitteisiinsa asianmukaisin keinoin sille perussopimuksissa annetun toimivallan mukaisesti. Määräys vastaa SEY 5 artiklaa ja perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 5 kohtaa.

3 artikla, joka koskee toimielinjärjestelmää ja johdonmukaisuutta, kumotaan. Sen asiasisältö korvataan SEUT 2 f artiklalla sekä SEU 9 artiklan 1 kohdalla sekä SEU 10 a artiklan 3 kohdan toisella alakohdalla. SEU 3 artikla nykymuodossaan tulee tarpeettomaksi omaksutun sopimusrakenteen ja toimielinmääräysten sijoittamisen vuoksi.

3 a artikla (uusi 4 artikla) koskee annetun toimivallan periaatetta ja unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita. Määräys asettaa unionille velvoitteen kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa, niiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, sekä keskeisiä valtion tehtäviä (2 kohta). Lisäksi siinä määrätään unionin ja jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatteesta (3 kohta). Ensimmäistä kohtaa lukuun ottamatta määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-5 artiklaa.

Artiklan 1 kohta on samansisältöinen uuden SEU 3 b artiklan 2 kohdan kanssa, joka sisältää annetun toimivallan periaatteen määritelmän. Kohtaan liittyy toimivallan jakoa koskeva julistus nro 18, jota käsitellään julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 2 kohdassa määritetään ne pääperiaatteet, jotka koskevat unionin ja jäsenvaltioiden suhteita sekä erityisesti unionin toimivallan käyttöä. Nämä periaatteet ovat olennainen osa unionin perusluonnetta. Määräyksen mukaan unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa perussopimuksia sovellettaessa. Jäsenvaltioiden tasa-arvo on välttämätön edellytys sille, että unioni säilyy erityislaatuisena jäsenvaltioiden ja kansalaisten yhteisönä. Muodollisessa tarkastelussa jäsenvaltioiden tasa-arvo sisältyy jo perussopimusten luonteeseen jäsenvaltioiden välisinä kansainvälisinä sopimuksina, ja sen toteutumista käytännössä on omiaan edistämään esimerkiksi yhteisömenetelmän soveltaminen. Artiklan 2 kohta asettaa kuitenkin unionille nimenomaisen velvoitteen kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa. Unionin edellä mainitun kaksoisluonteen valossa määräyksen voidaan nähdä täydentävän kansalaisten yhdenvertaisuutta koskevaa uutta SEU 8 artiklaa. Tältäkään osin unionin perusluonne ei muutu, vaan kyseiset määräykset yhdessä merkitsevät paremminkin unionin luonteen selkeämpää esiintuomista.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvon lisäksi jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja perustuslaillisia perusrakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta. Tämä poliittisesti merkittävä periaate esitetään määräyksessä täsmällisemmin ja vahvemmin kuin nykyisen SEU 6 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan unioni pitää arvossa jäsenvaltioiden kansallista ominaislaatua. Kohdassa esitetään täsmällisemmin ajatus, että kansallinen identiteetti tai ominaislaatu on vaikuttanut siihen, millaisiksi jäsenvaltion poliittinen järjestelmä ja valtiosääntö ovat muotoutuneet. Määräyksellä myös korostetaan alueellisen ja paikallisen itsehallinnon merkitystä kansallisen identiteetin kannalta.

Edelleen artiklan 2 kohdan mukaan unioni kunnioittaa keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen. Määräyksen voidaan nähdä täsmentävän unionin velvoitetta kunnioittaa jäsenvaltioiden kansallista ominaislaatua, joka käsittää myös valtiollisen identiteetin eli valtion perustehtävät. Vaikka nykyisen SEU 6 artiklan 3 kohta ei tuo esille unionin velvollisuutta kunnioittaa valtion perustehtäviä osana kansallista ominaislaatua, sekä nykyiset perussopimukset että Lissabonin sopimus antavat tälle poliittiselle periaatteelle oikeudellista sisältöä valtion keskeiset tehtävät turvaavien erityismääräysten nojalla. Artiklan 2 kohdassa täsmennetään vielä, että erityisesti kansallinen turvallisuus säilyy yksinomaan kunkin jäsenvaltion vastuulla. Vastaavaa nimenomaista mainintaa kansallisesta turvallisuudesta ei ole perustuslakisopimuksen I-5 artiklan 2 kohdassa. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen erityispiirteet on otettu tarkemmin huomioon määräyksellä, jonka mukaan vastuu yleisen järjestyksen ylläpitämisestä ja sisäisen turvallisuuden suojaamisesta on jäsenvaltioilla (SEUT 61 e artikla), sekä Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevalla poikkeuksella (SEUT 240 b artikla). Näillä määräyksillä nykyisiin perussopimuksiin tehtäviä muutoksia sekä niiden suhdetta perustuslakisopimuksen määräyksiin selvitetään jäljempänä EUT-sopimuksen yhteydessä.

Artiklan 2 kohdan merkitys on sen sanamuodon yleisluonteisuus huomioon ottaen ennen kaikkea poliittinen. Vaikka määräyksen yleisen periaatteen voidaan katsoa ennen kaikkea ohjaavan unionin toimivallan käyttöä, sillä on oikeudellista merkitystä myös perussopimusten muiden määräysten yhteydessä.

Artiklan 3 kohdassa määrätään vilpittömän yhteistyön periaatteesta. Kysymys on unionin oikeusjärjestyksen keskeisestä periaatteesta, joka nykyisin perustuu SEY 10 artiklaan sekä EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Oikeuskäytännössä periaate tunnetaan myös lojaalin yhteistyön periaatteena tai lojaliteettiperiaatteena.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unioni ja jäsenvaltiot kunnioittavat ja avustavat toisiaan perussopimuksista johtuvia tehtäviä täyttäessään. Määräys korostaa vilpittömän yhteistyön periaatteen velvoitteiden molemminpuolisuutta eli vahvistaa, että vilpittömän yhteistyön velvoite ei aseta velvoitetta vain jäsenvaltioille, vaan myös toimielimille suhteessa jäsenvaltioihin. Määräyksen on tarkoitus tältä osin ajanmukaistaa periaatteen sopimusperusta vastaamaan EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. EY-tuomioistuin on vahvistanut oikeuskäytännöllään, että vilpittömän yhteistyön periaatteesta johtuvat velvoitteet eivät vain velvoita jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki toimenpiteet, joilla voidaan turvata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus, vaan se asettaa myös unionin toimielimille vastaavasti velvoitteita toimia hyvässä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa (esimerkiksi EY-tuomioistuimen määräys 13.7.1990 asiassa C-2/88, Zwartveld ym.).

Artiklan 3 kohdan toinen ja kolmas alakohta vastaavat sisällöltään nykyistä SEY 10 artiklan ensimmäistä ja toista kohtaa. Niissä vahvistetaan, että vilpittömän yhteistyön periaate sisältää ensinnäkin jäsenvaltioiden velvoitteen toteuttaa kaikki toimenpiteet, joilla voidaan varmistaa unionin oikeuden noudattaminen, sekä lisäksi velvoitteen tukea unionia sen täyttäessä tehtäviään. Toiseksi periaate edellyttää, että jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä kaikista toimenpiteistä, jotka vaarantaisivat unionin tavoitteiden toteutumisen.

EY-tuomioistuin on oikeuskäytännössään täsmentänyt vilpittömän yhteistyön periaatteen soveltamisalaa ja periaatteesta johtuvia velvoitteita. Oikeuskäytännön mukaan vilpittömän yhteistyön periaate edellyttää ennen kaikkea, että perussopimuksen noudattaminen toteutuu ja siinä määrättyjä rajoituksia noudatetaan riippumatta siitä, onko unioni käyttänyt toimivaltaansa tietyllä jaetun toimivallan alalla tai onko unionilla lainkaan toimivaltaa kyseisellä alalla (esimerkiksi asia 208/80, Lord Bruce of Donington). Periaate koskee paitsi jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten välisiä suhteita, myös toimielinten välisiä suhteita ja yhteistyötä. Vilpittömän yhteistyön periaatteella on jo itsessään oikeudellisia vaikutuksia, ja EY- tuomioistuin onkin katsonut nykyisen SEY 10 artiklan muodostavan erillisen sopimuksen rikkomusperusteen, mikäli asiaa koskevia erityisiä säännöksiä ei ole annettu. Vilpittömän yhteistyön periaate edellyttää jäsenvaltioilta esimerkiksi, että nämä toimivat vilpittömässä yhteistyössä komission valvontamenettelyn yhteydessä ja ryhtyvät kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin komission avustamiseksi suoriutumaan tehtävistään (esimerkiksi asia C-375/92, komissio v. Espanja). EY:n tuomioistuin on myös johtanut vilpittömän yhteistyön periaatteesta täsmällisempiä velvoitteita, joiden tarkoitus on varmistaa, että kansallisilla säännöksillä ja menettelyillä ei estetä unionin oikeuden tehokkuuden toteutumista jäsenvaltioissa. Erityisesti kansallisilla säännöksillä ei saa heikentää niitä oikeuksia, joihin jäsenvaltioiden kansalaiset voivat unionin oikeuden perusteella vedota (esimerkiksi asia 68/88, komissio v. Kreikka).

Pilarijaon purkamisen seurauksena vilpittömän yhteistyön periaatetta koskevien sopimusmääräysten soveltamisala laajenee koskemaan myös muita kuin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan nykyisin kuuluvia unionin politiikka-aloja, eli yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä rikosoikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä. Lojaalin yhteistyön periaatteen on tulkittu kuitenkin jo nykyisin koskevan rikosoikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä (asia C-105/03, Maria Pupino, ja asia C-354/04, Gestoras Pro Amnistia ym. v. neuvosto).

3 b artikla (uusi 5 artikla) sisältää määräykset unionin toimivaltaa koskevista perusperiaatteista, joita artiklan 1 kohdan mukaan ovat annetun toimivallan periaate, toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate. Artikla vastaa SEY 5 artiklaa alla esitetyin täsmennyksin. Lisäksi artikla on yhteneväinen perustuslakisopimuksen I-11 artiklan kanssa.

Artiklan 2 kohta sisältää annetun toimivallan periaatteen määritelmän. Periaatteen mukaisesti unioni toimii ainoastaan jäsenvaltioiden sille perussopimuksissa antaman toimivallan rajoissa ja niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Määräys vastaa tarkoitukseltaan ja sisällöltään SEY 5 artiklan ensimmäistä kohtaa, johon verrattuna siihen on kuitenkin tehty kaksi täsmennystä. Ensinnäkin määräyksessä täsmennetään, että toimivallan unionille ovat perussopimuksissa antaneet nimenomaan jäsenvaltiot. Toiseksi sen toimivallan, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, vahvistetaan nimenomaisesti kuuluvan jäsenvaltioille. Muutosten tarkoituksena on korostaa unionin toimivallan luonnetta rajattuna erityistoimivaltana sekä sitä, että yleistoimivalta kuuluu aina jäsenvaltioille.

Artiklan 3 kohta koskee toissijaisuusperiaatetta. Kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Määritelmä vastaa sisällöllisesti SEY 5 artiklan toiseen kohtaan sisältyvää toissijaisuusperiaatteen määritelmää. Viittaus suunnitellun toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen jäsenvaltioiden keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla on kuitenkin uusi.

Artiklan 3 kohdan toinen alakohta sisältää viittauksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehtyyn pöytäkirjaan, jonka mukaisesti unionin toimielimet soveltavat toissijaisuusperiaatetta. Pöytäkirjassa määrätyn menettelyn mukaisesti kansalliset parlamentit valvovat kyseisen periaatteen noudattamista. Pöytäkirjaa käsitellään tarkemmin pöytäkirjoja koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä suhteellisuusperiaatteen määritelmä vastaa sisällöllisesti SEY 5 artiklan kolmanteen kohtaan sisältyvää määritelmää.

Artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaan unionin toimielimet soveltavat suhteellisuusperiaatetta edellä viitatun toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan mukaisesti.

4 artikla kumotaan. Nykyinen SEU 4 artikla sisältää yleismääräyksen Eurooppa-neuvoston tehtävistä, kokoontumisista ja Euroopan parlamentille Eurooppa-neuvoston kokouksista annettavista kertomuksista ja vuosikertomuksista unionin kehityksestä. Unionin toimielimeksi määriteltävää Eurooppa-neuvostoa koskee näiltä osin EU-sopimukseen lisättävä 9 b artikla.

5 artikla kumotaan. Siinä määrätään Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen ja tilintarkastustuomioistuimen eli unionin nykyisten toimielinten toimivaltuuksien perustumisesta primäärioikeuteen ja niiden käytölle määrätyistä rajoista. Myös SEY 7 artiklaan sisältyvät vastaavat määräykset kumotaan. Näiden artiklojen asiasisältö korvataan uudella SEU 9 artiklan 2 kohdalla.

6 artiklassa määritellään yleisellä tasolla ne lähtökohdat, joihin perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen unionissa perustuu. Artikla sisältää kolme elementtiä: viittauksen perusoikeuskirjaan, oikeusperustan unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä vahvistuksen sille, että Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä oikeusperiaatteina edelleen osa unionin oikeutta. Vain viimeinen elementti sisältyy nykyiseen, unionin perustana olevia jäsenvaltioiden yhteisiä arvoja, oikeusvaltion periaatteita ja yleisinä periaatteina unionin arvossa pitämiä perusoikeuksia koskevaan SEU 6 artiklaan. Uusi SEU 6 artikla vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen I-9 artiklaa lukuun ottamatta niitä mukautuksia, jotka johtuvat siitä, että perusoikeuskirjan tekstiä ei sisällytetä perussopimuksiin.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa on viittaus 7 päivänä joulukuuta 2000 hyväksyttyyn ja 12 päivänä joulukuuta 2007 Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission mukauttamaan perusoikeuskirjaan, jossa esitetään unionin tunnustamat oikeudet, vapaudet ja periaatteet. Alakohdassa määrätään, että perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. Tämän viittausmääräyksen mukaisesti perusoikeuskirja on oikeudellisesti sitova, siten kuin perusoikeuskirjassa sekä sen soveltamista Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan koskevassa pöytäkirjassa tarkemmin määrätään. Perusoikeuskirja ja siinä mainitut selitykset on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä (EUVL C 303, 14.12.2007, s. 1 ja s. 17). Alakohdalla on periaatteessa sama sisältö kuin perustuslakisopimuksen I-9 artiklan 1 kohdalla, mutta niihin sisältyvät viittaukset perusoikeuskirjaan ovat erilaisia. Perustuslakisopimuksen I-9 artiklassa viitataan siihen, että perusoikeuskirja muodostaa tuon sopimuksen II osan. Kun perusoikeuskirjan tekstiä ei nyt sisällytetä perussopimuksiin, SEU 6 artiklassa on katsottu tarpeelliseksi vahvistaa, että perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla.

Artiklan 1 kohta sisältää lisäksi kaksi alakohtaa, jotka ovat uusia myös perustuslakisopimuksen I-9 artiklaan verrattuna. Kohdan toisen alakohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset eivät millään tavoin laajenna unionin toimivaltaa. Samansisältöinen määräys sisältyy nykyisin perusoikeuskirjaan, sen soveltamisalaa koskevaan 51 artiklaan, sekä perustuslakisopimuksen sitä vastaavaan II-111 artiklaan. Kohdan kolmannessa alakohdassa viitataan nimenomaisesti perusoikeuskirjan tulkintaa ja soveltamista koskevien yleisten määräysten merkitykseen. Alakohdassa myös viitataan perusoikeuskirjassa mainittuihin selityksiin, jotka on alakohdan mukaan huomioitava asianmukaisesti tulkittaessa sen määräyksiä, sekä siihen, että selityksissä esitetään perusoikeuskirjan määräysten lähteet. Nämä lisäykset perustuslakisopimukseen verrattuna eivät muuta perusoikeuskirjan selitysten oikeudellista asemaa. Ne vahvistavat muutenkin oikeudellisesti sitovien yleisten määräysten ja ei-sitovien selitysten näkyvyyttä ja tulkinnallista arvoa. Julistuksessa perusoikeuskirjasta (nro 1) vielä vahvistetaan julistustasoisesti, että perusoikeuskirjan määräyksillä ei laajenneta tai muuteta unionin toimivaltaa ja tehtäviä. Perusoikeuskirjan soveltamista Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan koskee siis erityinen pöytäkirja. Artiklaan liittyy myös Ts;ekin julistus (nro 53) perusoikeuskirjasta, Puolan julistus (nro 61) perusoikeuskirjasta ja Puolan julistus (nro 62) perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tehdystä pöytäkirjasta.

Artiklan 2 kohta sisältää oikeusperustan sille, että unioni voi liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Ilman tällaisen oikeusperustan lisäämistä unionilla ei olisi EY-tuomioistuimen vuonna 1996 antaman ratkaisun (lausunto 2/94, yhteisöjen liittyminen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen, Kok. 1996, s. I-1759) mukaan toimivaltaa liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. EU-sopimuksen sisältämä määräys unionin oikeushenkilöllisyydestä sekä Euroopan yhteisön olemassaolon lakkaaminen mahdollistavat sen, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyy unioni, ei Euroopan yhteisö. Oikeusperustan pääasiallisena tarkoituksena on ulottaa ulkopuolinen ihmisoikeusvalvonta myös unionin toimielinten toimintaan ja mahdollistaa unionin oikeutta koskevat yksilövalitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen liittymisen tapahduttua.

Oikeusperustan luominen liittymiselle merkitsee käytännössä sitä, että unioni voi Lissabonin sopimuksen tultua voimaan aloittaa neuvottelut unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Liittyminen edellyttää kuitenkin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen muuttamista siten, että valtioiden lisäksi myös Euroopan unioni voi liittyä siihen. Tätä koskeva muutos on jo tehty ihmisoikeussopimukseen (14. lisäpöytäkirjan 17 artikla), mutta se vaatii voimaantullakseen kaikkien ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten hyväksymisen tai ratifioinnin. Venäjää lukuun ottamatta sopimuspuolet ovat hyväksyneet pöytäkirjan. Liittymisneuvotteluissa unionin ja Euroopan neuvoston välillä on lisäksi päätettävä teknisistä ja oikeudellisista järjestelyistä, esimerkiksi unionin osallistumisesta ihmisoikeussopimuksen valvontaelinten toimintaan ja unionin oikeuden erityispiirteiden merkityksestä ihmisoikeussopimuksen soveltamisen kannalta. Perussopimuksiin liitetään Lissabonin sopimuksella pöytäkirja SEU 6 artiklan 2 kohdasta. Pöytäkirjassa määritellään unionin lähtökohdat liittymisneuvotteluissa. Tätä täydentää HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus (nro 2).

Liittymisen mahdollistava oikeusperusta on kirjoitettu velvoittavaan muotoon (”Unioni liittyy...”), joten se sisältää unionille aktiivisen velvoitteen ryhtyä toimenpiteisiin liittymisen valmistelemiseksi. Perustuslakisopimuksen mukaista liittymismenettelyä muutetaan sen mukaisesti, mitä sovittiin kesäkuun Eurooppa-neuvoston antamassa HVK-toimeksiannossa. Itse oikeusperusta vastaa perustuslakisopimuksen I-9 artiklan 2 kohtaan sisältyvää oikeusperustaa, mutta sitä arvioitaessa on otettava huomioon, että SEUT 188 n artiklassa määritelty liittymistä koskeva menettely eroaa perustuslakisopimuksen vastaavasta määräyksestä. Neuvosto tekee liittymistä koskevat päätöksensä 188 n artiklan mukaan yksimielisesti ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. SEUT 188 n artiklan mukaan päätös liittymistä koskevan sopimuksen tekemisestä tulee voimaan, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Suomessa liittymissopimuksen tekemistä koskevalle päätökselle pyydetään eduskunnan hyväksyminen hallituksen esityksen perusteella. Tämän edellytyksen, jollaista ei sisälly perustuslakisopimukseen, voidaan arvioida hidastavan liittymistä. Menettely eroaa perustuslakisopimuksesta myös siinä, että perustuslakisopimuksen III-325 artiklan mukaan neuvosto päättää liittymisestä määräenemmistöllä.

Artiklan 2 kohtaan sisältyy myös määräys, jonka mukaan liittyminen ei vaikuta perussopimuksissa määriteltyyn unionin toimivaltaan. Määräys selventää sitä lähtökohtaa, ettei liittyminen vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon perusoikeuksien osalta eikä anna unionille yleistä perusoikeuksia koskevaa toimivaltaa. Liittymisen seuraukset rajoittuvat siten sellaisiin kysymyksiin, joiden suhteen unionilla on muutoin perussopimuksiin perustuvaa toimivaltaa.

Artiklan 3 kohta vahvistaa, että tulevaisuudessakin Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä periaatteina osa unionin oikeutta. Määräys vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön kodifioinutta nykyistä SEU 6 artiklan 2 kohtaa. Määräyksen suhde saman artiklan edeltäviin kohtiin jää jossain määrin epäselväksi, mutta sen tarkoituksena on lähinnä täydentää perusoikeuskirjan tarjoamaa suojaa ja ilmaista samalla, että unionin oikeudessa voidaan ottaa huomioon tulevat Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja jäsenvaltioiden valtiosääntöihin tehtävät muutokset.

7 artikla koskee tiettyjen unionin jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättämistä. Artiklaa perustuslakisopimuksessa vastaava I-59 sisältää myös menettelysäännökset. Lissabonin sopimuksessa artiklaan sovellettavasta menettelystä määrätään erikseen SEUT 309 artiklassa. Muilta osin näin muutettava SEU 7 artikla ja I-59 vastaavat toisiaan.

Artiklan 1 kohdasta poistetaan nykyinen määräys, jonka mukaan jäsenvaltion rikkoessa jäsenvelvoitteitaan neuvosto voi pyytää riippumattomia henkilöitä esittämään kohtuullisessa ajassa selvityksen kyseisen jäsenvaltion tilanteesta.

Artiklan 5 ja 6 kohta korvataan viittauksella jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättämiseen sovellettavaa menettelyä koskevaan SEUT 309 artiklaan.

7 a artikla (uusi 8 artikla) on uusi ja siinä määrätään unionista ja sen lähiympäristöstä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-57 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni luo naapurimaittensa kanssa erityissuhteet pyrkien luomaan unionin arvoihin perustuvan alueen, jolla vallitsee vauraus ja hyvä naapuruus ja jolle ovat ominaisia yhteistyöhön perustuvat läheiset ja rauhanomaiset suhteet.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että 1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi unioni voi tehdä erityisiä sopimuksia kyseisten valtioiden kanssa. Näihin sopimuksiin voi sisältyä vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisuus toteuttaa yhteisiä toimia. Sopimusten täytäntöönpanosta neuvotellaan määräajoin.

Tämä artikla ei vaikuta unionin mahdollisuuksiin tehdä SEUT 188 m artiklan tarkoittamia assosiaatiosopimuksia yhden tai useamman kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön kanssa.

II OSASTO

MÄÄRÄYKSET DEMOKRATIAN PERIAATTEISTA

Sopimuksen II osasto sisältää määräykset demokratian periaatteista. Määräykset ovat pääosin uusia nykytilanteeseen verrattuna. Vastaavat määräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen I osan VI osastoon demokratian toteuttamisesta unionissa.

8 artiklassa (uusi 9 artikla) määrätään demokraattisen yhdenvertaisuuden periaatteen noudattamisesta kaikessa unionin toiminnassa. Sen mukaisesti unionin toimielimet, elimet ja laitokset kohtelevat kansalaisia yhdenvertaisesti. Kyseinen määräys on uusi nykytilanteeseen verrattuna, mutta määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-45 artikla. Artikla sisältää myös unionin kansalaisuutta koskevat yleiset periaatteet, jotka vastaavat SEY 17 artiklan määräyksiä sekä perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 1 kohtaa. Tarkemmat määräykset kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien käytöstä ja niiden toteuttamiseen liittyvät oikeusperustat sisältyvät SEUT 16 d-22 artiklaan. Lisäksi perusoikeuskirjassa on osasto kansalaisten oikeuksista (V osasto). Yhdistynyt kuningaskunta on antanut kansalaisten määritelmästä julistuksen (nro 63), jota käsitellään julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

8 a artikla (uusi 10 artikla) sisältää yleiset määräykset edustuksellisen demokratian periaatteen noudattamisesta unionissa. Artiklaan on koottu tätä koskevia määräyksiä useista eri EU-sopimuksen ja EY-sopimuksen artikloista alla selvitetyn mukaisesti. Niiden sanamuotoa on kuitenkin selkeytetty. Artikla on myös samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-46 artikla.

Artiklan 1 kohdassa määrätään unionin toiminnan perustuvan edustukselliseen demokratiaan. Määräys vastaa SEU 6 artiklan 1 kohdan viittausta unionin perustumisesta kansanvaltaan.

Artiklan 2 kohdassa määrätään unionin kansalaisten ja jäsenvaltioiden edustuksesta unionissa. Sen mukaisesti Euroopan parlamentti edustaa suoraan kansalaisia unionin tasolla. Jäsenvaltiota edustaa Eurooppa-neuvostossa valtion- tai hallituksen päämies ja neuvostossa hallitus, jotka ovat demokratian mukaisessa vastuussa joko kansallisille parlamenteilleen tai kansalaisilleen. Näin muotoiltuna artiklan määräykset ovat uusia. Euroopan parlamentin asemasta määrätään nykyisin SEY 189 artiklassa. Edustautumisesta Eurooppa-neuvostossa määrätään nykyisin SEU 4 artiklassa. Siinä ei nyt nimenomaisesti edellytetä valtion- tai hallitusten päämiehiltä demokraattista vastuullisuutta.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin kansalaisten oikeudesta osallistua demokratian toteuttamiseen unionissa. Unionin kansalaisten äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta määrätään nykyisin SEY 19 artiklassa. Artiklan 3 kohdassa määrätään myös päätösten tekemisestä mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia. Tästä on nykyisin määräys SEU 1 artiklassa.

8 b artikla (uusi 11 artikla) sisältää määräykset osallistuvan demokratian periaatteen toteuttamisesta unionissa. Artiklaan sisältyvät kansalaisten ja näitä edustavien järjestöjen tiedonsaannin ja vaikuttamismahdollisuuksien kannalta keskeiset määräykset. Määräykset ovat nykytilanteeseen verrattuna uusia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-47 artikla alla selostetuin poikkeuksin.

Artiklan 1 kohdassa määrätään toimielinten antavan kansalaisille ja etujärjestöille mahdollisuuden esittää ja vaihtaa julkisesti mielipiteitä kaikilla unionin toimialoilla asianmukaisten kanavien kautta. Tämä on uusi määräys.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimielinten käyvän avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Määräys on uusi. Nykyisen sopimuksen mukaisesti työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu mainitaan tosin sosiaalisia perusoikeuksia koskevana tavoitteena SEY 136 artiklassa. Lisäksi SEY 259 artiklan mukaan neuvosto voi pyytää lausunnon sellaisilta talous- ja yhteiskuntaelämän eri aloja edustavilta eurooppalaisilta järjestöiltä, joita yhteisön toiminta koskee. Lissabonin sopimuksella vuoropuheluvelvoite laajennetaan koskemaan kaikkia toimielimiä ja kansalaisyhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Lisäksi vuoropuhelun tulee olla säännöllistä ja avointa.

Artiklan 3 kohdan mukaisesti Euroopan komissio kuulee laajasti asianosaisia osapuolia varmistaakseen unionin toimien johdonmukaisuuden ja avoimuuden. Määräys on uusi. Nykyisen sopimuksen SEY 138 artiklan mukaisesti komission kuulemisvelvoite koskee ainoastaan työmarkkinajärjestöjä, kun on kyse sosiaalipolitiikan alalla annettavasta sääntelystä. Lissabonin sopimuksella kuulemisvelvoite laajentuu koskemaan kaikkia asianosaisia laajamittaisesti.

Artiklan 4 kohta sisältää määräykset kansalaisaloitteesta. Vähintään miljoona unionin kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita voi tehdä aloitteen, jossa Euroopan komissiota kehotetaan toimivaltuuksiensa rajoissa tekemään asianmukainen ehdotus asioista, joissa näiden kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perussopimusten soveltamiseksi. Tällaisen aloitteen tekemistä varten vaadittavat menettelyt ja edellytykset vahvistetaan SEUT 21 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti. Kohdan mukaisesti Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen asetuksilla säännökset tässä artiklassa tarkoitetun kansalaisaloitteen esittämistä varten vaadittavista menettelyistä ja edellytyksistä, mukaan lukien niiden jäsenvaltioiden vähimmäismäärä, joista aloitteen tekijöiden on oltava kotoisin.

8 c artikla (uusi 12 artikla) koskee kansallisia parlamentteja. Kansalliset parlamentit edistävät osaltaan aktiivisesti unionin moitteetonta toimintaa artiklassa esitetyin tavoin. Artikla on uusi. Vuoden 2007 HVK:n toimeksiantoon sisältyi Eurooppa-neuvoston päätös lisätä unionisopimukseen uusi yleinen kansallisten parlamenttien roolia koskeva artikla. Tietyt artiklan määräykset sisältyvät perustuslakisopimukseen alla esitetyin tavoin. Artiklaan liittyy myös kaksi pöytäkirjaa, pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta ja pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa. Sopimusartiklan ja pöytäkirjojen muodostamalla kokonaisuudella vahvistetaan yleisesti kansallisten parlamenttien asemaa Euroopan unionissa valmisteltavien asioiden käsittelyssä.

Artiklan a kohdan mukaan kansalliset parlamentit saavat tietoja unionin toimielimiltä ja niille toimitetaan esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi unionin säädöksiksi kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa tehdyn pöytäkirjan mukaisesti.

Artiklan b kohdan mukaan kansalliset parlamentit huolehtivat siitä, että toissijaisuusperiaatetta noudatetaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyssä pöytäkirjassa määrättyjen menettelyjen mukaisesti. Vastaava määräys sisältyy perustuslakisopimuksen I-11 artiklan 3 kohtaan.

Artiklan c kohdassa määrätään viittauksenomaisesti kansallisten parlamenttien mahdollisuudesta osallistua SEUT 61 c artiklassa tarkoitettuihin, unionin politiikan toteuttamista vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta koskeviin arviointijärjestelmiin. Niin ikään c kohdassa määrätään kansallisten parlamenttien osallistumisesta Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin SEUT 69 g ja 69 d artiklan mukaisesti. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavia määräyksiä. Vastaava määräys sisältyy perustuslakisopimuksen I-42 artiklan 2 kohtaan.

Artiklan d kohdan mukaan kansalliset parlamentit osallistuvat perussopimusten tarkistusmenettelyyn SEU 48 artiklan mukaisesti.

Artiklan e kohdan mukaan kansallisille parlamenteille ilmoitetaan unioniin liittymistä koskevista hakemuksista SEU 49 artiklan mukaisesti.

Artiklan f kohdan mukaan kansalliset parlamentit osallistuvat kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin väliseen yhteistyöhön kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa tehdyn pöytäkirjan mukaisesti.

III OSASTO

MÄÄRÄYKSET TOIMIELIMISTÄ

Määräykset toimielimistä sijoitetaan osittain unionisopimuksen III osastoon ja osittain EUT-sopimuksen kuudennen osan I osaston 1 lukuun. Määräykset on jaoteltu niin, että toimielinjärjestelmää koskevat luonteeltaan yleiset määräykset sijaitsevat EU-sopimuksen III osastossa. Näitä täydentävät yksityiskohtaisemmat määräykset ovat EUT-sopimuksessa. Rakenteella pyritään toteuttamaan perustuslakisopimuksessa omaksuttua ratkaisua vastaava jaottelu. Perustuslakisopimuksessa toimielinjärjestelmää koskevat yleiset määräykset sisältyvät sen I osaan ja yksityiskohtaisemmat määräykset sopimuksen III osaan.

9 artiklassa (uusi 13 artikla) määrätään unionin toimielinjärjestelmästä. Sitä koskevat määräykset sisältyvät nykyisin SEY 7 artiklaan ja SEU 3 artiklaan, kuitenkin suppeammassa muodossa. Artiklaan on koottu nykyiset toimielimet ja uutena toimielimenä Eurooppa-neuvosto. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-19 artiklaa jäljempänä eritellyin muutoksin.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset toimielinjärjestelmän tavoitteista ja luettelon unionin toimielimistä. Sen mukaisesti unionin toimielinjärjestelmällä pyritään politiikkojen ja toimien johdonmukaisuuden varmistamisen lisäksi myös edistämään unionin arvoja, ajamaan sen tavoitteita sekä palvelemaan unionin, sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etuja. Toimielinjärjestelmän tavoitteista määrätään nykyisin SEU 3 artiklassa.

Unionin toimielinjärjestelmän muodostavat Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin. Näistä Eurooppa-neuvosto on uusi toimielin. Unionin toimielimistä määrätään nykyisin SEY 7 artiklassa. Nykysopimukseen nähden artiklaan on Eurooppa-neuvoston ohella lisätty Euroopan keskuspankki ja perustuslakisopimukseen nähden myös tilintarkastustuomioistuin.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimielinten asemasta ja yhteistyöstä. Näistä määrätään nykyisin SEY 7 artiklassa. Uutta on kuitenkin toimielimille asetettu velvoite tehdä vilpitöntä yhteistyötä keskenään. Nykyisellään SEU 3 artiklaan sisältyvä velvoite koskee vain neuvoston ja komission välistä yhteistyötä unionin ulkoisen toiminnan yhdenmukaisuuden varmistamiseksi.

Artiklan 3 kohdassa todetaan Euroopan keskuspankkia ja tilintarkastustuomioistuinta koskevien määräysten sekä muita toimielimiä koskevien yksityiskohtaisten määräysten sisältyvän EUT-sopimukseen. Määräys on uusi ja se liittyy toimielinjärjestelmää koskevien määräysten jakamiseen EU-sopimukseen ja EUT-sopimukseen.

Artiklan 4 kohdassa määrätään talous- ja sosiaalikomiteasta sekä alueiden komiteasta, jotka avustavat Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota ja joilla on neuvoa-antava tehtävä. Nykyisin neuvoa-antavia elimiä koskeva määräys sisältyy SEY 7 artiklan 2 kohtaan. Perustuslakisopimus sisältää erillisen unionin neuvoa-antavia elimiä koskevan I-32 artiklan, jossa määritellään niiden kokoonpano ja tehtävät yleisellä tasolla. EUT-sopimuksen 256 a–265 artikla sisältävät tarkemmat määräykset alueiden komiteasta sekä talous- ja sosiaalikomiteasta. Perustuslakisopimuksessa tarkemmat määräykset sisältyvät III-386–III-392 artiklaan.

9 a artikla (uusi 14 artikla) sisältää määräykset Euroopan parlamentista. Artiklaan on koottu perustuslakisopimuksen I-20 artiklan mukaisesti kaikki Euroopan parlamentin asemaa ja tehtäviä koskevat keskeiset määräykset, jotka tällä hetkellä sijaitsevat useissa eri artikloissa. Keskeisiltä osiltaan artiklan määräykset vastaavat SEY 189, 190, 192, 197 ja 214 artiklaa.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset Euroopan parlamentin tehtävistä. Siihen sisältyvän uuden määräyksen mukaisesti Euroopan parlamentti toimii toisena lainsäätäjänä neuvoston rinnalla. Käytännössä parlamentti toimii nykyisinkin yhteispäätösmenettelyasioissa neuvoston rinnalla. Tämä on yhdenmukaista sen kanssa, että SEUT 249 ja 251 artiklan mukaisesti Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät asetuksen, direktiivin tai päätöksen yhdessä komission ehdotuksesta. Parlamentti myös huolehtii poliittisesta valvonnasta ja antaa neuvoja perussopimuksissa määrättyjen edellytysten mukaisesti. Lisäksi se valitsee komission puheenjohtajan. Näistä määrätään nykyisin SEY 192 ja 214 artiklassa. Määräyksen mukaan parlamentti valitsee komission puheenjohtajan, kun nykyisen EY-sopimuksen sanamuodon mukaan neuvsto nimittää komission puheenjohtajan ja jäsenet saatuaan Euroopan parlamentin hyväksymisen.

Artiklan 2 kohdassa määrätään parlamentin kokoonpanosta. Nykyisin määräys sisältyy SEY 190 artiklaan. Poiketen nykyisestä sopimuksesta parlamentin jäsenvaltiokohtaista paikkaluetteloa ei kuitenkaan enää ole sisällytetty sopimukseen. SEU 9 a artiklan 2 kohdassa määrätään ainoastaan, että parlamentti koostuu unionin kansalaisten edustajista, joita on puhemiehen lisäksi enintään 750. Kansalaisten edustus on alenevasti suhteellinen siten, että vähimmäismäärä on 6 jäsentä ja enimmäismäärä 96 jäsentä jäsenvaltiota kohden. Tämä on uusi määräys, joka vastaa enimmäispaikkamäärän määrittelyä 751 paikkaan lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen määräystä. Perustuslakisopimuksessa parlamentin paikkamääräksi määrätään 750. Euroopan parlamentin kokoonpanoon liittyvät julistukset (nro 4, 5 ja 57), joiden sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

Artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään vastaavasti, että Eurooppa-neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin aloitteesta päätöksen, jolla määritellään Euroopan parlamentin paikkojen jakautuminen jäsenvaltioiden kesken alenevan suhteellisuuden periaatetta noudattaen. Tarkemmat määräykset tähän liittyen sisältyvät pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä.

Artiklan 3 kohdassa määrätään Euroopan parlamentin jäsenten toimikaudesta ja vaalitavasta. Määräykset vastaavat SEY 190 artiklaa. Vaalitapaa on kuitenkin SEU 9 a artiklassa vielä täsmennetty täydentämällä, että vaalien tulee olla paitsi yleiset ja välittömät myös vapaat ja salaiset. Yhdistynyt kuningaskunta on antanut äänioikeudesta Euroopan parlamentin vaaleissa julistuksen (nro 64), jota käsitellään julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 4 kohdassa määrätään parlamentin puhemiehen ja puhemiehistön valinnasta. Määräykset vastaavat SEY 197 artiklaa.

9 b artikla (uusi 15 artikla) sisältää määräykset Eurooppa-neuvostosta ja sen puheenjohtajasta. Eurooppa-neuvostoa koskevat määräykset sisältyvät nykyisessä sopimuksessa SEU 4 ja SEU 13 artiklaan, mutta artiklaa muokataan heijastamaan Eurooppa-neuvoston uutta asemaa unionin toimielimenä. Lissabonin sopimuksella perustetaan myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävä. Aiemmin Eurooppa-neuvostossa on sovellettu kiertävää puheenjohtajuutta nykyisen SEU 4 artiklan mukaisesti. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-21 ja I-22 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa todetaan Eurooppa-neuvoston antavan unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelevän kehittämisen yleiset poliittiset suuntaviivat sekä painopisteet. Määräykset vastaavat nykyistä SEU 4 artiklaa. SEU 9 b artiklaan on kuitenkin lisätty määräys, jonka mukaisesti Eurooppa-neuvosto ei toimi lainsäätäjänä. Tämä oli tarpeellinen tarkennus neuvoston ja Euroopan parlamentin aseman suojaamiseksi unionin lainsäätäjinä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään Eurooppa-neuvoston jäsenistä. Vastaavat määräykset sisältyvät nykyiseen SEU 4 artiklaan. Niitä on kuitenkin muutettu vastaamaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan osalta käyttöön otettavaa uutta järjestelyä siten, että myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja mainitaan erikseen Eurooppa-neuvoston jäsenenä. Samoin määrätään, että unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja osallistuu Eurooppa-neuvoston työskentelyyn.

Artiklan 3 kohta sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston koollekutsumisesta sekä sen jäsenten avustamisesta. Vastaavat määräykset sisältyvät nykyiseen SEU 4 artiklaan. Eurooppa-neuvoston kokousten lukumäärää on kuitenkin lisätty; se kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta kaksi kertaa puolivuotiskaudella, kun kirjaus nykyisen sopimuksen mukaisesti on "ainakin kahdesti vuodessa". Lisäksi määrätään, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kutsuu koolle Eurooppa-neuvoston ylimääräisen kokouksen, jos tilanne sitä vaatii. Tämä on käytäntö, jota jo nykyisellään sovelletaan. Kuten nykyisinkin, Eurooppa-neuvoston jäsenet voivat päättää, että heitä avustaa kokouksessa ministeri, jos käsiteltävät asiat sitä edellyttävät. Jatkossa avustavan ministerin ei kuitenkaan enää edellytetä olevan ulkoasiainministeri.

Artiklan 4 kohdassa määrätään päätöksenteosta Eurooppa-neuvostossa. Sen mukaisesti Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa yhteisymmärryksessä, ellei perussopimuksissa toisin määrätä. Nykyinen sopimus ei sisällä määräyksiä päätöksenteosta Eurooppa-neuvostossa. Nykyisin Eurooppa-neuvosto, joka ei ole unionin toimielin, tekee kaikki päätökset yhteisymmärrys- eli konsensusperiaatteella. Olennainen muutos nykytilaan verrattuna on se, että perussopimuksissa määrätyissä tapauksissa Eurooppa-neuvosto voi tehdä päätöksensä määräenemmistöllä. SEUT 201 b artiklassa määrätään, että Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä päätöksensä muiden neuvostojen kuin yleisten asioiden neuvoston ja ulkoasiainneuvoston kokoonpanosta ja muiden neuvostojen kuin ulkoasiainneuvoston puheenjohtajuudesta.

Artiklan 5 kohdan mukaisesti Eurooppa-neuvosto valitsee puheenjohtajansa määräenemmistöllä kaksi ja puoli vuotta kestäväksi kaudeksi, joka voidaan kerran uusia. Jos puheenjohtaja on estynyt tai syyllistyy vakavaan rikkomukseen, voi Eurooppa-neuvosto keskeyttää hänen toimikautensa samaa menettelyä noudattaen.

Artiklan 6 kohta sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävistä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja toimii Eurooppa-neuvoston kokouksissa puheenjohtajana ja ohjaa sen työskentelyä, huolehtii yhteistyössä komission puheenjohtajan kanssa ja yleisten asioiden neuvoston työskentelyn pohjalta Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelusta ja sen työskentelyn jatkuvuudesta, pyrkii helpottamaan yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä Eurooppa-neuvostossa sekä antaa Euroopan parlamentille kertomuksen kunkin Eurooppa-neuvoston kokouksen johdosta.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja huolehtii omalla tasollaan ja tässä ominaisuudessa unionin ulkoisesta edustuksesta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimivaltaa.

Artiklan kolmannessa alakohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ei saa hoitaa kansallista tehtävää. Sen sijaan toisen unionin tehtävän hoitamista ei ole suljettu pois. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan valintaan liittyy julistus (nro 6), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

9 c artikla (uusi 16 artikla) sisältää määräykset neuvoston tehtävistä, sen kokoonpanosta, istuntojen julkisuudesta, neuvoston puheenjohtajuuden hoitamisesta sekä määräenemmistöstä.

Määräykset vastaavat osittain nykyistä SEY 202 artiklaa, SEY 203 artiklan ensimmäistä kohtaa ja SEY 205 artiklaa. Neuvoston työn organisoinnista ja puheenjohtajuuksista määrätään SEY 203 artiklan toisessa kohdassa ja SEY 207 artiklassa. Nykysopimuksiin ei ole kirjattu neuvoston kokoontumista eri kokoonpanoissa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen I-23, I-24 ja I-25 artiklaa jäljempänä esitetyin muutoksin. Istuntojen julkisuudesta määrätään nykyisin SEY 207 artiklan 3 kohdassa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että neuvosto toimii yhdessä Euroopan parlamentin kanssa lainsäätäjänä ja budjettivallan käyttäjänä. Se määrittelee ja sovittaa yhteen unionin politiikkoja perussopimuksissa määrätyin edellytyksin. Määräykset vastaavat pääosin nykyistä SEY 202 artiklaa. SEY 202 artiklan määräykset neuvostosta täytäntöönpanovallan käyttäjänä ja toimivallan siirtämisestä komissiolle sisältyvät kuitenkin lainsäädäntövallan siirtoa koskevaan SEUT 249 b artiklaan ja täytäntöönpanosäädöksiä koskevaan SEUT 249 c artiklaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto koostuu yhdestä kunkin jäsenvaltion ministeritason edustajasta, jolla on edustamansa jäsenvaltion hallitusta sitovat valtuudet ja äänioikeus. Määräys vastaa asiallisesti SEY 203 artiklan ensimmäistä kohtaa. Uutta on maininta äänioikeudesta.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä, jollei perussopimuksissa toisin määrätä. Nykyisen SEY 205 artiklan 1 kohdan mukaan pääsääntönä on jäsenten yksinkertainen enemmistö. Nykysopimuksissa määrätään kuitenkin useimpien kysymysten osalta määräenemmistöpäätöksenteosta tai yksimielisyydestä. Siten pääsäännön muuttumisen merkittävin vaikutus onkin se, että sopimusteksti selkeytyy, kun viittaukset määräenemmistöpäätöksentekoon poistuvat yksittäisistä artikloista.

Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan määrätään määräenemmistön muodostamisesta neuvostossa. Artiklan 4 kohdan mukaan määräenemmistöön vaaditaan 1 päivästä marraskuuta 2014 alkaen vähintään 55 prosenttia neuvoston jäsenistä, jotka edustavat vähintään 65 prosenttia unionin väestöstä. Lisäksi edellytetään, että 55 prosenttiin jäsenvaltioista on kuuluttava vähintään viisitoista jäsenvaltiota. Käytännössä tällä kriteerillä ei ole merkitystä, sillä jo nykyisessä 27 jäsenvaltion unionissa 55 prosenttia on aina vähintään 15 jäsenvaltiota. Määräykset ovat uusia ja ne sisältyivät perustuslakisopimukseen määräenemmistön soveltamisen aloituspäivämäärää lukuun ottamatta. Nykyisin määräenemmistöpäätöksenteosta määrätään SEY 205 artiklassa. Artiklan 4 kohta merkitsee siirtymistä nykyisestä jäsenvaltioiden painotettuihin ääniin perustuvasta järjestelmästä uuteen niin sanottuun kaksoisenemmistöön perustuvaan järjestelmään. Perustuslakisopimuksen mukaan kaksoisenemmistöön perustuvan äänestysjärjestelmän piti tulla käyttöön vuonna 2009. Tätä päätettiin vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa lykätä vuoteen 2014.

Artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaan määrävähemmistössä on oltava aina vähintään neljä jäsenvaltiota. Tämä määräys merkitsee käytännössä sitä, että kolme suurta jäsenvaltiota tarvitsevat päätöksen estämiseen vähintään yhden vastustavan jäsenvaltion lisää, vaikka ne edustavatkin yli 35 prosenttia unionin väestöstä.

Artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan muut määräenemmistöpäätöksentekoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt vahvistetaan SEUT 205 artiklan 2 kohdassa. Tämä määräys eroaa perustuslakisopimuksen määräyksestä, jossa määriteltiin tässä kohdin määräenemmistö tapauksissa, joissa neuvosto ei tee ratkaisuaan komission tai unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta.

Artiklan 5 kohta sisältää määräykset siitä, että määräenemmistön määrittelyyn 31 päivään lokakuuta 2014 asti sovellettavat ja 1 päivästä marraskuuta 2014 aina 31 päivään maaliskuuta 2017 asti sovellettavat siirtymämääräykset vahvistetaan siirtymämääräyksiä koskevassa pöytäkirjassa. Määräykset siirtymäajoista ovat uusia, koska perustuslakisopimus ei sisältänyt erityisiä siirtymäaikoja määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen osalta. Äänestysmenettelyn määrittelyyn liittyy pöytäkirja (pöytäkirja neuvoston päätöksestä, joka koskee SEU 9 c artiklan 4 kohdan ja SEUT 205 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa 1 päivän marraskuuta 2014 ja 31 päivän maaliskuuta 2017 välisenä aikana sekä 1 päivästä huhtikuuta 2017 alkaen), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin pöytäkirjoja koskevissa perusteluissa. Äänestysmenettelyn määrittelyyn liittyy myös julistus (nro 7), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

Artiklan 6 kohdan mukaan neuvosto kokoontuu eri kokoonpanoissa, joita koskeva luettelo hyväksytään SEUT 201 b artiklan mukaisesti. Tämä vastaa nykyistä käytäntöä, jota ei kuitenkaan ole kirjattu nykyisiin perussopimuksiin. Nykyisin neuvoston kokoonpanot on lueteltu neuvoston työjärjestyksen liitteessä. Myös SEUT 201 b artiklan määräys menettelystä, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä päätöksen, jolla vahvistetaan yleisten asioiden neuvoston ja ulkoasiainneuvoston kokoonpanoa lukuun ottamatta luettelo neuvoston kokoonpanoista, on uusi. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-24 artiklan määräystä.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan mukaan yleisten asioiden neuvosto huolehtii neuvoston eri kokoonpanojen työskentelyn johdonmukaisuudesta. Se valmistelee Eurooppa-neuvoston kokoukset ja toteuttaa kokouksista aiheutuvat jatkotoimet ollen yhteydessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaan ja komissioon. Määräys on uusi nykysopimuksiin verrattuna, mutta vastaa perustuslakisopimuksen I-24 artiklan määräystä. Yleisten asioiden neuvoston tehtävien osalta määräys vastaa nykykäytäntöä. Se merkitsee kuitenkin nykyisen yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston jakamista kahteen erilliseen kokoonpanoon. Nykyisin yleisiä asioita ja ulkosuhteita käsitellään yhdessä neuvostokokoonpanossa, mutta kuitenkin erillisissä istunnoissa.

Artiklan 6 kohdan kolmannen alakohdan mukaan ulkoasiainneuvosto muotoilee unionin ulkoista toimintaa Eurooppa-neuvoston määrittelemien strategisten suuntaviivojen mukaisesti ja huolehtii unionin toiminnan johdonmukaisuudesta. Määräys on uusi nykysopimuksiin verrattuna, mutta vastaa perustuslakisopimuksen I-24 artiklan määräystä.

Artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitea huolehtii neuvoston työskentelyn valmistelusta. Määräys vastaa pääosin nykyistä SEY 207 artiklan 1 kohtaa. Siitä on kuitenkin poistettu maininta siitä, että komitea suorittaa neuvoston antamat toimeksiannot ja voi tehdä menettelyitä koskevia päätöksiä neuvoston työjärjestyksessä määrätyissä tapauksissa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen 1-24 artiklan määräystä.

Artiklan 8 kohdan mukaan neuvoston istunnot ovat julkisia sen käsitellessä esitystä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi tai äänestäessä siitä. Tätä varten jokainen neuvoston istunto on jaettu osaan, jossa käsitellään lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset, ja osaan, jossa käsitellään muut kuin lainsäädäntöasiat. Tarkemmat määräykset unionin toiminnan avoimuudesta sisältyvät SEUT 16 a artiklaan. SEU 9 c artiklan 8 kohdan määräys on uusi, ja samansisältöinen määräys sisältyy perustuslakisopimuksen I-24 artiklaan. Määräys merkitsee neuvoston työn avoimuuden lisääntymistä. SEY 207 artiklan 3 kohdassa määrätään vain siitä, että neuvoston toimiessa lainsäätäjänä äänestystulos, äänestysselitykset ja pöytäkirjaan merkityt lausumat ovat julkisia. Muilta osin avoimuudesta on säädetty neuvoston työjärjestyksessä.

Artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltioiden edustajat toimivat ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajina tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti SEUT 201 b artiklan mukaisesti vahvistetuin edellytyksin. Määräyksen mukaan Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä päätöksen muiden neuvostojen kokoonpanojen puheenjohtajuudesta. Ehdotus kyseiseksi Eurooppa-neuvoston päätökseksi on sisällytetty HVK:n päätösasiakirjaan liitettyyn puheenjohtajuuden hoitamista koskevaan julistukseen (nro 9), jonka sisältö on kuvattu tarkemmin jäljempänä julistuksia koskevassa osiossa. Määräys on nykytilaan verrattuna uusi ja asiallisesti perustuslakisopimuksen I-24 artiklan mukainen. Nykyisin puheenjohtajuudesta määrätään SEY 203 artiklan toisessa kohdassa, jonka mukaan kukin jäsenvaltio toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan neuvoston yksimielisesti päättämässä järjestyksessä. Merkittävin muutos nykytilaan on se, että ulkosuhteiden neuvoston puheenjohtajuus siirtyy unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle SEU 9 e artiklan 3 kohdan nojalla. Eurooppa-neuvoston ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtajuuteen liittyy julistus (nro 8), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

9 d artikla (uusi 17 artikla) sisältää määräykset Euroopan komissiosta sekä komission puheenjohtajan tehtävistä ja nimittämisestä. Keskeisiltä osiltaan vastaavat määräykset sisältyvät nykyisin SEY 211, 213 ja 214 sekä 251 artiklaan, mutta niitä on muokattu vastaamaan erityisesti ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävän perustamista. Puheenjohtajan osalta määräykset vastaavat SEY 214 ja 217 artiklaa. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen I-26 ja I-27 artiklaa.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset komission tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 211 artiklaa. SEU 9 d artiklaan on kuitenkin lisäksi nimenomaisesti kirjattu, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä muita perussopimuksissa määriteltyjä tapauksia lukuun ottamatta komissio huolehtii unionin ulkoisesta edustuksesta. Artiklaan sisältyy myös uusi määräys siitä, että komissio tekee aloitteet unionin yksi- ja monivuotisten ohjelmien laatimiseksi pyrkien toimielinten välisiin sopimuksiin.

Artiklan 2 kohdassa määrätään komission aloiteoikeudesta unionin säädösten antamiseen. Vastaavat määräykset sisältyvät SEY 251 artiklaan.

Artiklan 3 kohdassa määrätään komission toimikaudeksi viisi vuotta. Määräys vastaa SEY 214 artiklaa.

Artiklan 3 toisessa alakohdassa määrätään komission jäsenten valintaperusteista. Vastaavat määräykset sisältyvät SEY 213 artiklaan. SEU 9 d artiklassa komission jäseniltä edellytetään yleisen pätevyyden lisäksi kuitenkin myös sitoutumista Euroopan asiaan, mikä on uusi ehto.

Artiklan 3 kolmannessa alakohdassa määrätään komission jäsenten yleisestä riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 213 artiklaa. SEU 9 d artiklaan on kuitenkin lisätty määräys siitä, ettei kielto ottaa vastaan ohjeita saa kuitenkaan rajoittaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan mahdollisuuksia hoitaa tehtäväänsä myös neuvostossa SEU 9 e artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivän ja 31 päivän lokakuuta 2014 välisenä aikana nimitettävän komission kokoonpanoon kuuluu yksi kansalainen kustakin jäsenvaltioista. Näihin luetaan myös komission puheenjohtaja ja sen varapuheenjohtajana toimiva unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Määräykset vastaavat komission kokoonpanon osalta SEY 213 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaa.

Artiklan 5 kohta sisältää uudet määräykset komission kokoonpanosta. Sen mukaisesti 1 päivästä marraskuuta 2014 alkaen komission jäsenmäärää supistetaan niin, että se vastaa kahta kolmasosaa jäsenvaltioiden lukumäärästä. Eurooppa-neuvosto voi kuitenkin yksimielisesti päättää muuttaa tätä lukumäärää. Komission jäsenet valitaan tasapuolisen vuorottelun mukaisesti. Eurooppa-neuvosto hyväksyy tämän vuorottelujärjestelmän yksimielisesti SEUT 211 a artiklan mukaisesti. Nykyisen sopimuksen mukaisesti päätöksen komission jäsenmäärän hyväksymisestä tekee neuvosto. Vuorottelussa noudatetaan periaatteita, jotka sisältyivät Nizzan sopimukseen liitettyyn Euroopan unionin laajentumista koskevaan pöytäkirjaan. Vuorottelun järjestelmä on täysin tasapuolinen. Vuorottelun järjestelmä ottaa huomioon jäsenvaltioiden koko väestöllisen ja maantieteellisen kirjon. Vuorotteluun liittyy julistus (nro 10), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

Artiklan 6 kohdassa määrätään komission puheenjohtajan tehtävistä. Puheenjohtaja määrittelee suuntaviivat, päättää sisäisestä organisaatiosta toiminnan johdonmukaisuuden, tehokkuuden ja kollegiaalisuuden varmistamiseksi ja nimittää jäsenten keskuudesta varapuheenjohtajat unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa lukuun ottamatta. Määräykset vastaavat SEY 217 artiklaa, lukuun ottamatta korkeaan edustajaan liittyvää rajausta, joka on perustuslakisopimuksen artiklan I-27 mukainen määräys. Artiklan 6 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että komission jäsenen tulee erota, jos komission puheenjohtaja sitä häneltä pyytää. Vastaava määräys sisältyy SEY 217 artiklaan, mutta siinä edellytetään komission puheenjohtajan pyynnön ohella myös kollegion tukea. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja eroaa SEU 9 e artiklan 1 kohdassa määrättyä menettelyä noudattaen, jos komission puheenjohtaja sitä häneltä pyytää.

Artiklan 7 kohdassa määrätään komission puheenjohtajan nimittämisessä sovellettavasta menettelystä, jonka mukaisesti Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä ja tarvittavien kuulemisten jälkeen Euroopan parlamentille esityksen ehdokkaasta komission puheenjohtajan tehtävään. Euroopan parlamentti päättää ehdokkaan valitsemisesta jäsentensä enemmistöllä. Artiklaan on sisällytetty nykyiseen SEY 214 artiklaan nähden uusi määräys, jonka mukaan Eurooppa-neuvoston on ehdokkaan valinnassa otettava huomioon Euroopan parlamentin vaalien tulos. Lisäksi artiklassa asetetaan Eurooppa-neuvostolle uusi velvoite ehdottaa parlamentille uutta ehdokasta komission puheenjohtajaksi kuukauden kuluessa, mikäli aiempi ehdokas ei saa taakseen vaadittua enemmistöä. Komission puheenjohtajan valintaan liittyvät julistukset (nro 6 ja 11), joiden sisältöä selvitetään tarkemmin julistusta koskevissa perusteluissa.

Artiklan 7 toisessa alakohdassa määrätään komission jäsenten nimittämisestä. Nämä valitaan jäsenvaltioiden tekemien ehdotusten pohjalta 3 kohdan toisessa alakohdassa ja 5 kohdan toisessa alakohdassa määrättyjä valintaperusteita noudattaen yhteisymmärryksessä valitun puheenjohtajan kanssa. Määräykset vastaavat SEY 214 artiklaa. Artiklan 7 kolmannessa alakohdassa määrätään kuitenkin, että Euroopan parlamentin hyväksymisen jälkeen Eurooppa-neuvosto nimittää komission määräenemmistöllä. Nykyisen sopimuksen mukaisesti nimityksen tekee neuvosto.

Artiklan 8 kohta sisältää määräykset epäluottamuslauseen antamisesta komissiolle. Tarkemmat määräykset sisältyvät SEUT 201 artiklaan. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan osalta määrätään, että Euroopan parlamentin antaessa komissiolle epäluottamuslauseen myös unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan komission kollegion jäsenenä on erottava toimestaan yhtaikaisesti muiden komissaarien kanssa. Tämä koskee kuitenkin vain niitä toimia, joita hän on hoitanut komissiossa.

9 e artikla (uusi 18 artikla) on uusi ja se sisältää määräykset unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeasta edustajasta. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen I-28 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittää tehtäväänsä Eurooppa-neuvosto määräenemmistöllä komission puheenjohtajan suostumuksella. Eurooppa-neuvosto voi myös päättää hänen toimikautensa samaa menettelyä noudattaen. Korkean edustajan valintaan liittyvät julistukset (nro 6 ja 12), joiden sisältöä selvitetään tarkemmin julistusta koskevissa perusteluissa.

Artiklan 2 kohdan mukaan korkea edustaja johtaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hän osallistuu ehdotuksillaan tämän politiikan muotoiluun ja toteuttaa sitä neuvoston valtuuttamana. Tämä koskee myös yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Artiklan 3 kohdan mukaan korkea edustaja toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana.

Artiklan 4 kohdan mukaan korkea edustaja on yksi komission varapuheenjohtajista tehtävänään unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta huolehtiminen. Hän vastaa komissiossa komissiolle ulkosuhteiden alalla kuuluvista tehtävistä ja unionin ulkoisen toiminnan muiden näkökohtien yhteensovittamisesta. Hoitaessaan komissiossa näitä tehtäviä korkean edustajan on noudatettava komission toimintaa sääteleviä menettelytapoja siltä osin kuin se sopii yhteen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen sekä ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana toimimisen kanssa.

9 f artikla (uusi 19 artikla) sisältää yleiset määräykset Euroopan unionin tuomioistuimen rakenteesta ja tehtävistä sekä tuomareita ja julkisasiamiehiä koskevat perusvaatimukset. Lisäksi artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään tehokkaista oikeussuojakeinoista. Osa määräyksistä on aiemmin sisältynyt EY-sopimuksen yhteisöjen tuomioistuinta koskeviin artikloihin, ja osa on uusia. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-29 artikla.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Euroopan unionin tuomioistuin käsittää unionin tuomioistuimen, unionin yleisen tuomioistuimen ja erityistuomioistuimia. Nimitykset ovat uusia. Euroopan unionin tuomioistuin viittaa tuomioistuimeen toimielimenä. Unionin tuomioistuin vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta, joka on nykyisin myös koko toimielimen nimi. Unionin yleinen tuomioistuin puolestaan vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta. Erityistuomioistuimet vastaavat nykyisiä lainkäyttölautakuntia.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Määräys on uusi. Se on yhteydessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan, joka koskee muun muassa oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

Artiklan 2 kohta koskee tuomioistuinten jäseniä, ja siihen on koottu määräyksiä SEY 221-224 artiklasta. Sen ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa määrätään tuomarien määräksi unionin tuomioistuimessa yksi jäsenvaltiota kohden ja unionin yleisessä tuomioistuimessa vähintään yksi jäsenvaltiota kohden. Unionin tuomioistuinta avustavat julkisasiamiehet. Artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan tuomarit ja julkisasiamiehet nimitetään jäsenvaltioiden yhteisellä sopimuksella, ja heidän uudelleenvalintansa toimikauden päättyessä on mahdollinen. Kyseiseen alakohtaan sisältyy myös tuomarien ja julkisasiamiesten riippumattomuutta koskeva määräys, mutta tarkempien edellytysten osalta viitataan SEUT 223 ja 224 artiklaan. Tässä muodossaan määräys on uusi.

Artiklan 3 kohdassa määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallasta. Sen mukaan Euroopan unionin tuomioistuin ratkaisee jäsenvaltioiden, toimielinten ja luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden nostamat kanteet ja antaa ennakkoratkaisuja kansallisille tuomioistuimille. Lisäksi tuomioistuin tekee ratkaisun muissa perussopimuksissa määrätyissä tapauksissa. Määräys on uusi, mutta siinä ei anneta Euroopan unionin tuomioistuimelle uutta toimivaltaa.

IV OSASTO

MÄÄRÄYKSET TIIVIIMMÄSTÄ YHTEISTYÖSTÄ

EU-sopimuksen kuudennen osan IV osaston ainoa artikla sisältää yleiset määräykset koskien jäsenvaltioiden välistä tiiviimpää yhteistyötä. Määräys vastaa pääpiirteissään nykysopimusten ja perustuslakisopimuksen määräyksiä. Keskeisin ero näihin verrattuna liittyy tiiviimmän yhteistyön aloittavien jäsenvaltioiden vähimmäismäärään.

10 artikla (uusi 20 artikla) sisältää perusmääräykset tiettyjen jäsenvaltioiden keskinäisestä tiiviimmästä yhteistyöstä. Artikla vastaa pääpiirteissään nykyisiä SEU 43, 43a, 43b ja 44 artikloita kuitenkin siten, että näissä artikloissa olevat tietyt tekniset ja yksityiskohtaisemmat määräykset on kirjoitettu EUT-sopimuksen III osaston tiiviimpää yhteistyötä koskeviin artikloihin (SEUT 280 a–280 i). Määräykset vastaavat pääpiirteissään perustuslakisopimuksen I-44 artiklaa jäljempänä eritellyin muutoksin.

Artiklan 1 kohdan mukaan tietyt jäsenvaltiot voivat aloittaa keskenään tiiviimmän yhteistyön kaikilla aloilla, joilla unionilla on toimivaltaa lukuun ottamatta unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja.

Artiklan 2 kohdassa tiiviimmän yhteistyön aloittavien jäsenvaltioiden vähimmäismäärä on muutettu nykyisestä kahdeksasta jäsenvaltiosta yhdeksäksi jäsenvaltioksi. Perustuslakisopimuksen määräysten mukaan jäsenvaltioita olisi tarvittu yksi kolmasosa niiden kokonaismäärästä. Muutoksen tavoitteena on varmistaa, ettei yhteistyön käynnistäminen vaikeudu unionin laajentuessa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että vaikka kaikki neuvoston jäsenet voivat osallistua tiiviimmän yhteistyön piiriin kuuluvien asioiden käsittelyyn, äänestykseen osallistuvat vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot. Äänestysmenettelyjä koskevista säännöistä määrätään SEUT 280 e artiklassa. Määräenemmistön muodostamisesta tiiviimmän yhteistyön piiriin kuuluvalla alalla määrätään SEUT 205 artiklan 3 kohdassa. Perustuslakisopimuksessa määräenemmistö määritellään I-44 artiklassa.

Artiklan 4 kohdan mukaan tiiviimmän yhteistyön alalla hyväksytyt säädökset sitovat ainoastaan yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita. Määräystä on nykysopimuksiin verrattuna täsmennetty siten, että unionin jäsenyyttä hakevien valtioiden ei ole hyväksyttävä näitä säädöksiä osana unionin sitovaa säännöstöä (acquis).

V OSASTO

YLEISET MÄÄRÄYKSET UNIONIN ULKOISESTA TOIMINNASTA JA ERITYISMÄÄRÄYKSET YHTEISESTÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA

Unionin ulkoisen toiminnan yleisiä määräyksiä sekä erityismääräyksiä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta koskeva EU-sopimuksen V osasto sisältää seuraavat luvut: 1) yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta ja 2) erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. EUT-sopimus sisältää uudessa unionin ulkoista toimintaa koskevassa viidennessä osassaan EU-sopimuksen V osaston 1 luvun määräyksiin viittaavan I osaston 188 a artiklan sekä muuta unionin ulkoista toimintaa kuin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat osastot.

Nykyisin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset, tavoitteet mukaan lukien, sisältyvät EU-sopimukseen ja muuta unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset EY-sopimukseen. Lissabonin sopimuksella kaikki EU:n ulkoista toimintaa koskevat periaatteet ja tavoitteet sisällytetään samaan lukuun, jonka yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta koskevat sekä EU-sopimukseen kuuluvaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa että EUT-sopimukseen sisältyvää muuta ulkoista toimintaa.

Osaston sijoittamisella EU-sopimukseen poiketaan perustuslakisopimuksesta, jossa kaikkea unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset on sijoitettu saman osaston alaisuuteen unionin politiikkoja ja toimintaa koskevassa perustuslakisopimuksen III osassa. Yleisiä määräyksiä koskevan luvun sijoittamisella V osastoon, yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan luvun yhteyteen, sekä EUT-sopimuksen viittausmääräyksellä (188 a artikla) on kuitenkin tarkoitus varmistaa, että tällä sijoitusratkaisulla ei poiketa asiasisällöllisesti perustuslakisopimuksen uudistuksista. V osaston sijoittamisella EU-sopimukseen korostuvat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityispiirteet, joiden vahvistamiseksi Lissabonin sopimuksessa on tehty eräitä muutoksia nykyiseen SEU 11 artiklaan ja perustuslakisopimukseen verrattuna. Hallitustenvälinen konferenssi on hyväksynyt näitä erityispiirteitä esille tuovan julistuksen yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (nro 13).

Unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskee lisäksi pöytäkirja pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä sekä julistukset Euroopan ulkosuhdehallintoa koskevien valmisteluiden aloittamisesta (nro 15) ja yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (nro 13 ja 14).

1 LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET UNIONIN ULKOISESTA TOIMINNASTA

I luvun sijoittamisella EU-sopimukseen sekä siihen viittaavalla SEUT 188 a artiklalla varmistetaan, että koko unionin toiminta kansainvälisissä yhteyksissä, mukaan lukien yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kuuluu samojen yleisesti sovellettavien määräysten alaisuuteen.

10 a artikla (uusi 21 artikla) on uusi unionin ulkoisen toiminnan tavoitteita ja periaatteita koskeva artikla. Artikla perustuu pääosin SEU 3, 6 ja 11 artiklaan ja kokoaa samalla nykyisen yhteisön sisäisten politiikkojen ulkoisen toiminnan tavoitteita. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-292 artiklaa lukuun ottamatta toisenlaisesta sijoittelusta johtuvia mukautuksia.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa todetaan, että unionin toiminta kansainvälisellä tasolla perustuu sen perustamisen, kehittämisen ja laajentumisen johtoajatuksena oleviin periaatteisiin, joiden toteutumista unioni pyrkii edistämään myös muualla maailmassa. Nämä periaatteet ovat demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu. Artiklassa mainitut periaatteet eroavat nykyisen SEU 6 artiklan mukaisista periaatteista tietyiltä osilta. Uudessa SEU 10 a artiklassa painotetaan, että ihmisoikeudet ja perusvapaudet ovat yleismaailmallisia ja jakamattomia, eikä ihmisarvon kunnioittamista mainita nykyisessä SEU 6 artiklassa. Yhteisvastuu ja tasa-arvo ovat uusia periaatteita unionin ulkoisen toiminnan tasolla, mutta yhteisön sisällä periaatteet ovat olleet voimassa SEY 2 ja 3 artiklan perusteella. Näiden periaatteiden lisäksi artiklassa viitataan myös Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattamiseen.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta on uusi, ja siinä asetetaan unionin tavoitteiksi kehittää suhteita ja rakentaa kumppanuuksia sellaisten kolmansien maiden ja kansainvälisten, alueellisten tai maailmanlaajuisten, järjestöjen kanssa, jotka noudattavat ensimmäisessä alakohdassa mainittuja periaatteita. Määräys heijastaa unionin vuodesta 1995 noudattamaa käytäntöä, jonka mukaan demokratian, oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien noudattaminen sisältyy erillisenä sopimusehtona unionin ja kolmansien maiden välisiin sopimuksiin. Unioni pyrkii edistämään yhteisten ongelmien monenvälistä ratkaisemista erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien puitteissa.

Artiklan 2 kohdassa määritellään unionin ulkoisen toiminnan tavoitteet, joihin se pyrkii määritellessään ja toteuttaessaan yhteistä politiikkaa ja toimintaa sekä pyrkiessään saamaan aikaan pitkälle menevää yhteistyötä kansainvälisten suhteiden aloilla. Kohdassa on kahdeksan luetelmakohtaa, jotka g luetelmakohtaa lukuun ottamatta vastaavat asiasisällöltään nykyisessä SEU 11 artiklassa sekä nykyisessä SEY 174 ja 177 artiklassa lueteltuja tavoitteita. Uutena tavoitteena unionilla on auttaa kansoja, maita ja alueita selviytymään luonnon tai ihmisen aiheuttamista suuronnettomuuksista.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unioni noudattaa edellä 1 ja 2 kohdassa mainittuja periaatteita ja pyrkii niissä mainittuihin tavoitteisiin kehittäessään ja toteuttaessaan ulkoista toimintaansa. Samat periaatteet koskevat myös niitä unionin sisäisen politiikan aloja, joiden toteuttamiseen liittyy ulkoisen toimintaan liittyviä näkökohtia. Nykyisen SEU 11 artiklan vastaava määräys rajoittuu vain yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Verrattuna perustuslakisopimuksen III-292 artiklan 3 kohdan ensimmäiseen alakohtaan määräyksessä otetaan huomioon sen alaisuuteen kuuluvien ulkoisen toiminnan alojen sisältyminen sekä EU-sopimuksen V osastoon että EUT-sopimuksen viidenteen osaan.

Artiklan 3 kohdan toinen alakohta vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEU 3 artiklan toista alakohtaa. Uutta on, että ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden varmistamisessa neuvostoa ja komissiota avustaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.

10 b artikla (uusi 22 artikla), joka koskee unionin strategisten etujen ja tavoitteiden määrittelyä, perustuu nykyiseen SEU 13 artiklaan ja vastaa perustuslakisopimuksen III-293 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvosto määrittelee unionin strategiset edut ja tavoitteet. Uutta SEU 13 artiklaan verrattuna on se, että määrittely tehdään SEU 10 a artiklassa lueteltujen periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta, kun nykyisin määrittelyssä viitataan väljemmin aloihin, joilla jäsenvaltioilla on merkittäviä yhteisiä etuja. Uutta on myös, että artikla koskee unionin ulkoista toimintaa kokonaisuudessaan eikä rajoitu pelkästään yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvoston päätökset strategisista eduista ja tavoitteista koskevat yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja muita ulkoisen toiminnan alueita. Uutta nykyiseen SEU 13 artiklaan verrattuna on se, että päätökset voivat koskea myös muita unionin ulkoisen toiminnan alueita. Artiklassa todetaan nyt myös, että päätökset voivat koskea unionin suhteita yksittäiseen maahan tai alueeseen taikka tiettyä aihetta.

Artiklan 1 kohdan kolmas alakohta on uusi. Alakohdan mukaan Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti neuvoston suosituksesta. Neuvosto antaa suosituksensa alakohtaisten menettelysääntöjen mukaisesti, ja Eurooppa-neuvoston päätökset pannaan täytäntöön perussopimuksissa määrättyjen menettelyjen mukaisesti.

Artiklan 2 kohta on kokonaan uusi. Kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan osalta ja komissio muiden ulkoisen toiminnan alojen osalta voivat tehdä neuvostolle yhteisiä ehdotuksia.

2 LUKU

ERITYISMÄÄRÄYKSET YHTEISESTÄ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKASTA

1 jakso

Yhteiset määräykset

10 c artikla (uusi 23 artikla) on kokonaan uusi. Artiklan mukaan 2 luvun mukainen ulkoinen toiminta kuuluu 1 luvussa esitettyjen periaatteiden, tavoitteiden ja yleisten määräysten soveltamisalaan. Tämä seuraa jo SEU 10 a artiklasta mutta näin 2 lukuun sijoitettuna artiklalla korostetaan, että yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu kaikkea unionin ulkoista toimintaa koskevien yleisesti sovellettavien määräysten alaan. Vastaavasti EUT-sopimuksen viidennen osan mukaisen ulkoisen toiminnan osalta määrätään SEUT 188 a artiklassa. Perustuslakisopimuksessa ei ole kyseisiä määräyksiä, koska niillä on tarkoitus selventää, ettei unionin ulkoisen toiminnan eri alojen sijoittamisella eri perussopimuksiin ole tarkoitus heikentää Lissabonin sopimuksella tavoiteltua johdonmukaistamista.

11 artikla (uusi 24 artikla) koskee unionin toimivaltaa yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, tämän alan erityispiirteitä sekä tavoitteiden ja periaatteiden yleisiä perusmääräyksiä. Artiklaa muutetaan korvaamalla 1 kohta kahdella uudella kohdalla sekä muuttamalla 2 kohtaa, joka numeroidaan 3 kohdaksi. Artikla vastaa tarkoitukseltaan perustuslakisopimuksen III-294 artiklan 1 ja 2 kohtaa. Artiklaan tehtävät muutokset vastaavat perustuslakisopimuksen I-16 artiklan 1 ja 2 kohtaa sekä I-40 artiklan 1 kohtaa. Ainoastaan artiklan 1 kohdan toinen alakohta on kokonaan uusi myös perustuslakisopimukseen verrattuna.

Artiklan 1 kohdan uudessa ensimmäisessä alakohdassa määrätään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevasta unionin toimivallasta, joka ei luonteeltaan kuulu mihinkään SEUT 2 a artiklan mukaisesta kolmesta päätoimivaltaluokasta. Kohdan mukaan unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen. Määräys vastaa sisällöllisesti nykyistä SEU 11 artiklan 1 kohtaa. Lissabonin sopimuksesta ilmenee kuitenkin nykyistä SEU 11 artiklaa selvemmin se, että yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kysymys unionin toimivaltaan kuuluvasta politiikka-alasta eikä jäsenvaltioiden unionin puitteissa harjoittamasta yhteistyöstä. Uusi SEU 11 artiklan 1 kohta ei myöskään sisällä nykyistä SEU 11 artiklan 1 kohtaa vastaavaa luetteloa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteista, vaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat uudessa SEU 2 artiklan 5 kohdassa ja uudessa 10 a artiklassa määritellyt unionin ulkoisen toiminnan tavoitteet. Alakohta vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen I-16 artiklan 1 kohtaa, joka toisaalta on sijoitettu perustuslakisopimuksen I osan unionin toimivaltaa koskevaan III osastoon.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta on kokonaan uusi. Alakohdan mukaan yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sovelletaan erityisiä sääntöjä ja menettelyjä. Alakohdassa tuodaan esiin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityispiirteitä unionin politiikka-alana. Alakohdassa määrätään, että pääsääntönä yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on yksimielinen päätöksenteko, ja suljetaan pois lainsäätämisjärjestyksessä annettavat säädökset. Näistä asioista määrätään uudessa SEU 15 b artiklassa. Alakohdassa myös mainitaan, että unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja jäsenvaltiot panevat täytäntöön yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, mistä määrätään erikseen uudessa SEU 13 artiklassa. Edelleen alakohdan mukaan perussopimuksissa määritellään Euroopan parlamentin ja komission erityisasema yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Tällä on tarkoitus tuoda esiin, että Euroopan parlamentin ja komission toimivaltuudet tällä alalla poikkeavat toimivaltuuksista, jotka niillä pääsääntönä on muissa unionin politiikoissa. Euroopan parlamentilta ja komissiolta puuttuvat esimerkiksi ne toimivaltuudet, jotka niillä olisi lainsäätämisjärjestystä sovellettaessa. Euroopan parlamentin erityisasemasta eli käytännössä parlamentin kuulemisesta ja pitämisestä tietoisena yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehityksestä määrätään SEU 21 artiklassa. Komissiolta puuttuvat esimerkiksi sekä aloiteoikeus että edellä mainittu täytäntöönpanovastuu. Uuden SEU 15 a artiklan mukaan jokainen jäsenvaltio voi tehdä aloitteita ja ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja tai korkea edustaja komission tukemana ehdotuksia. Alakohdassa myös mainitaan SEUT 240 a artiklassa määrätty pääsääntö, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole näitä määräyksiä koskevaa toimivaltaa tässä alakohdassa sekä SEUT 240 a artiklassa lueteltuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Julistuksella (nro 14) yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta viitataan tähän alakohtaan. Julistuksella hallitustenvälinen konferenssi korostaa siinä tarkoitettujen erityissääntöjen ja -menettelyjen lisäksi, etteivät yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset vaikuta minkään jäsenvaltion oikeusperustaan, vastuuseen tai toimivaltaan muun muassa liittyen jäsenvaltion ulkopolitiikan muotoiluun tai jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Julistuksella myös todetaan, että näillä määräyksillä ei anneta komissiolle uutta toimivaltaa eikä vahvisteta Euroopan parlamentin asemaa.

Artiklan 2 kohdassa mainitut yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteet ja tavoitteet ovat olennaisesti samansisältöiset kuin nykyisessä SEU 11 artiklassakin: keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittäminen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittäminen ja jäsenvaltioiden toimien jatkuva lähentäminen. Kohta vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen I-40 artiklan 1 kohtaa.

Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa käytettäviä päätösmuotoja on uudistettu ja selkiytetty nykyiseen SEU 13 artiklaan verrattuna. Niidenkin käyttötarkoitus ja sisältö pyrkivät vastaamaan nykytilaa, mutta niiden oikeudellinen muoto muuttuu.

Artiklan 3 kohta vastaa sisällöltään nykyistä SEU 11 artiklan 2 kohtaa, ja siihen kuuluu kolme alakohtaa, joista nykytilaan verrattuna muutetaan ensimmäistä ja kolmas alakohta korvataan uudella.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee tukea aktiivisesti ja varauksetta unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lojaaliuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä sekä kunnioittaa unionin toimintaa tällä alalla. Niiden tulee toisen alakohdan mukaan pidättäytyä kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai voivat heikentää unionin tehokkuutta. Nimenomainen velvoite kunnioittaa unionin toimintaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla on kuitenkin uusi ja viittaa jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla antamia säädöksiä. Näin kuuluvana 3 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta vastaavat perustuslakisopimuksen I-16 artiklan 2 kohtaa. Toisaalta I-16 artikla on sijoitettu perustuslakisopimuksen I osan unionin toimivaltaa koskevaan III osastoon.

Artiklan 3 kohdan uusi kolmas alakohta vastaa nykyistä SEU 11 artiklan 2 kohdan kolmatta alakohtaa sillä lisäyksellä, että kohtaan on lisätty unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja neuvoston ohella huolehtimaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteiden noudattamisesta. Alakohtaa vastaa perustuslakisopimuksessa III-294 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta.

12 artikla (uusi 25 artikla) koskee päätösmuotoja yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vaikka artiklalla korvataan nykyinen SEU 12 artikla, siinä mainitut päätösmuodot vastaavat olennaisesti nykyisessä SEU 12 artiklassa lueteltuja, kuitenkin sillä erotuksella, että EU-sopimuksen yhteiset toiminnot ja yhteiset kannat korvautuvat neuvoston päätöksillä. Lisäksi yhteiset strategiat on siirretty SEU 10 b artiklaan. Edelleen kohdassa määrätään, että kyseisten päätösten täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt annetaan myös neuvoston päätöksillä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-294 artiklan 3 kohtaa sillä erotuksella, että perustuslakisopimuksessa käytetään neuvoston päätöksen sijaan ilmaisua "neuvoston eurooppapäätös".

13 artikla (uusi 26 artikla) koskee Eurooppa-neuvoston ja neuvoston tehtäviä unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, neuvoston ja korkean edustajan vastuuta huolehtia unionin toiminnan yhtenäisyydestä, johdonmukaisuudesta ja tehokkuudesta sekä tämän politiikan täytäntöönpanoa.

Artiklan 1 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto määrittelee unionin strategiset edut ja vahvistaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet tekemällä tarpeelliset päätökset. Strategiset edut ja tavoitteet vastaavat nykysopimusten yhteisiä strategioita, kuitenkin siten, että Lissabonin sopimus liittää ne unionin ulkosuhteiden kokonaistavoitteisiin. Eurooppa-neuvoston tehtävä on näin määritellä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleiset suuntaviivat myös asioissa, joilla on merkitystä puolustuksen alalla. Eurooppa-neuvoston tehtävistä määrätään vastaavasti perustuslakisopimuksen I-40 artiklan 2 ja 3 kohdassa sekä yleisten suuntaviivojen osalta III-295 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa.

Artiklan 1 kohtaan lisätään uusi alakohta, jonka mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kutsuu koolle ylimääräisen Eurooppa-neuvoston kokouksen unionin politiikan strategisten linjausten määrittelemiseksi kansainvälisen tilanteen niin edellyttäessä. Uusi alakohta vastaa perustuslakisopimuksen III-295 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.

Artiklan 2 kohta vastaa nykyisen SEU 13 artiklan 3 kohtaa, jonka toinen alakohta poistetaan. Kohdan ensimmäisessä alakohdassa todetaan, että Eurooppa-neuvoston määrittelemien yleisten suuntaviivojen ja strategisten linjausten perusteella neuvosto toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa omilla päätöksillään. Päätös korvaa säädösmuotona yhteiset toimet ja kannat siten kuin uudessa SEU 12 artiklassa määrätään. Uusi SEU 15 b artikla sulkee lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset pois Eurooppa-neuvoston ja neuvoston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevasta päätöksenteosta. Alakohtaa vastaava määräys on perustuslakisopimuksen I-40 artiklan 2 kohdassa. Toisen alakohdan mukaan neuvosto ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja huolehtivat unionin toiminnan yhtenäisyydestä, johdonmukaisuudesta ja tehokkuudesta. Uutta nykyiseen SEU 13 artiklan 3 kohdan kolmanteen alakohtaan verrattuna on korkean edustajan vastuu huolehtia näistä kysymyksistä. Tämä vastaa tarkoitukseltaan muissa Lissabonin sopimuksen määräyksissä sekä perustuslakisopimuksessa korkealle edustajalle (ulkoasiainministerille) annettuja tehtäviä.

Artiklan 3 kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja jäsenvaltiot panevat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöön kansallisia ja unionin voimavaroja käyttäen. Uutta on korkean edustajan osallistuminen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanoon. Kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-40 artiklan 4 kohtaa.

13 a artikla (uusi 27 artikla) on uusi ja sisältää määräykset unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävistä. Nykyiset määräykset ulkosuhteiden hoitamisesta ovat SEU 18 ja 26 artiklassa. Niiden mukaan unionia edustavat yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä neuvoston puheenjohtajana kulloinkin toimiva jäsenvaltio neuvoston pääsihteerin avustamana, komission puheenjohtaja ja jäsenet sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. SEU 13 a artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-296 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana, osallistuu ehdotuksillaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmisteluun ja huolehtii Eurooppa-neuvoston ja neuvoston tekemien päätösten täytäntöönpanosta.

Artiklan 2 kohdan mukaan korkea edustaja edustaa unionia yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvissa asioissa. Hän käy unionin puolesta poliittista vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa ja esittää unionin kannan kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa. Kuten uudessa SEU 9 b artiklassa määrätään, myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla on unionin ulkoiseen edustukseen liittyviä tehtäviä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa. Näillä ei kuitenkaan ole vaikutusta unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimivaltaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan korkean edustajan hoitaessa tehtäviään häntä avustaa Euroopan ulkosuhdehallinto. Hallinto toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden ulkoasiainhallintojen kanssa, ja se koostuu neuvoston pääsihteeristön ja komission toimivaltaisten yksiköiden virkamiehistä sekä jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Euroopan ulkosuhdehallinnon organisaatio ja toiminta vahvistetaan neuvoston päätöksellä. Neuvosto tekee ratkaisunsa korkean edustajan ehdotuksesta Euroopan parlamenttia kuultuaan ja komission hyväksynnän saatuaan.

Korkean edustajan asemasta ja tehtävistä määrätään myös useissa muissa Lissabonin sopimuksen määräyksissä. Korkeaa edustajaa koskee SEU 9 e artikla toimielinmääräykset sisältävässä III osastossa. Merkittäviä ovat esimerkiksi määräykset liittyen korkean edustajan tehtäviin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden ja periaatteiden noudattamisen varmistajana (SEU 10 a ja 11 artikla), aloiteoikeuteen (SEU 10 b, 15 a, 15 b, 18 ja 25 artikla), ja tehtäviin eriävien kantojen neuvottelijana ja yhteen sovittajana (SEU 15 b, 16 ja 19 artikla), yhteyden pidossa Euroopan parlamentin kanssa (SEU 21 artikla), unionin edustajana (SEU 19 artikla), poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa (SEU 25 ja 28 b artikla), ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla (SEU 28 b, 28 c ja 28 e artikla) sekä liittyen unionin varainhoitoon (SEU 28 artikla).

14 artikla (uusi 28 artikla) sisältää määräykset unionin operatiivisista toimista yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 14 artiklaa lukuun ottamatta sen 4 kohtaa, joka on poistettu unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävän perustamisen vuoksi. Päätösmuoto yhteinen toiminta korvataan päätöksellä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-297 artiklaa.

15 artikla (uusi 29 artikla), joka sisältää määräykset unionin kannasta tiettyyn maantieteelliseen tai aihekohtaisen kysymykseen, vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 15 artiklaa. Artiklaa vastaa perustuslakisopimuksen III-298 artikla.

15 a artikla (uusi 30 artikla) sisältää määräykset yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien aloitteiden tekemisestä neuvostolle ja se vastaa asiallisesti nykyistä SEU 22 artiklaa. Perustuslakisopimuksessa artiklaa vastaa III-299 artikla.

Artiklan 1 kohtaa on kuitenkin muutettu nykyiseen verrattuna siten, että kun nykyisten määräysten mukaan aloiteoikeus kuuluu jäsenvaltioille sekä komissiolle, uudessa artiklassa aloiteoikeutettuja ovat jäsenvaltiot ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja omasta aloitteestaan tai komission kannattamana.

Artiklan 2 kohdan mukaan nopeaa päätöstä vaativissa tapauksissa korkea edustaja kutsuu neuvoston ylimääräisen istunnon koolle omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä, kun nykyisten määräysten mukaan koollekutsuja on puheenjohtajavaltio joko omasta aloitteestaan tai komission tai jäsenvaltion pyynnöstä.

15 b artikla (uusi 31 artikla) koskee päätöksentekomenettelyä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Artikla vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-300 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvosto ja neuvosto tekevät yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat päätökset yksimielisesti. Tämä sekä toisen alakohdan niin sanottua rakentavaa pidättymistä koskeva määräys vastaavat pääosin nykyistä SEU 23 artiklan 1 kohtaa. Ensimmäisessä alakohdassa määrätään lisäksi, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ei voida antaa, mikä on yksi uudessa SEU 11 artiklassa kuvatuista alan erityispiirteistä. Vastaava määräys löytyy asiasisällöltään perustuslakisopimuksen I-40 artiklan 6 kohdasta. Toisen alakohdan mukaan kuitenkin tilanteessa, jossa äänestämästä pidättyvät neuvoston jäsenet edustavat vähintään yhtä kolmasosaa sekä jäsenvaltioista että unionin väestöstä, päätöstä ei tehdä.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määritellään määräenemmistöllä tehtävät päätökset poikkeuksena 1 kohdan yksimielisyysvaatimuksesta. Kohta vastaa nykyistä SEU 23 artiklan 2 kohtaa. Ensimmäisessä luetelmakohdassa on yhteisen strategian sijaan, perustana määräenemmistöllä tehtävälle päätökselle, 10 b artiklan 1 kohdassa tarkoitettu Eurooppa-neuvoston päätös. Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalaa on laajennettu yhdellä uudella tapauksella: neuvosto voi tehdä määräenemmistöllä päätöksen, jossa määritellään unionin toiminta tai kanta, joka perustuu korkean edustajan ehdotukseen, joka on tehty sen jälkeen, kun Eurooppa-neuvosto on omasta aloitteestaan tai korkean edustajan aloitteesta sitä häneltä nimenomaisesti pyytänyt.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltio voi elintärkeisiin kansalliseen politiikkaan liittyviin syihin vedoten vastustaa määräenemmistöllä tehtävää päätöstä, jolloin asiasta ei äänestetä. Tämä kohta vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 23 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa. Uutta on kuitenkin lisäys korkean edustajan tehtävästä pyrkiä löytämään hyväksyttävä neuvotteluratkaisu asianomaisen jäsenvaltion kanssa.

Artiklan 3 kohta sisältää niin sanotun valtuutuslausekkeen, joka on uusi määräys. Sen mukaan Eurooppa-neuvosto voi päättää yksimielisesti laajentaa neuvoston mahdollisuuksia tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä.

Artiklan 4 kohdassa todetaan, että mitä artiklan 2 ja 3 kohdassa määrätään, ei sovelleta päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Tämä vastaa nykyisen SEU 23 artiklan 2 kohdan neljättä alakohtaa.

SEU 23 artiklan 3 kohta päätöksenteosta menettelykysymyksissä numeroidaan 15 b artiklan 5 kohdaksi.

16 artiklan (uusi 32 artikla) mukaan jäsenvaltiot neuvottelevat keskenään Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa kaikista yleistä etua koskevista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä yhteisen lähestymistavan määrittelemiseksi. Kukin jäsenvaltio kuulee muita jäsenvaltioita Eurooppa-neuvostossa tai neuvostossa, ennen kuin se toteuttaa kansainvälisiä toimia tai tekee sitoumuksia, jotka voivat vaikuttaa unionin etuihin. Jäsenvaltiot varmistavat toimiaan lähentämällä, että unionin edut ja arvot ovat esillä kansainvälisissä yhteyksissä. Jäsenvaltiot ovat toisiaan kohtaan solidaarisia. Tämä vastaa nykyisiä SEU 11 artiklan 2 kohtaa sekä SEU 16 artiklaa. Vastaava määräys on perustuslakisopimuksen I-40 artiklan 5 kohdassa.

Artiklaan lisätään kaksi kokonaan uutta kohtaa, jotka sisältävät määräykset unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä koskevasta yhteisestä lähestymistavasta. Nämä kohdat vastaavat perustuslakisopimuksen III-301 artiklan kahta kohtaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan Eurooppa-neuvoston tai neuvoston määriteltyä ensimmäisen kohdan mukaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä koskevan yhteisen lähestymistavan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja jäsenvaltioiden ulkoasiainministerit sovittavat yhteen toimintansa neuvostossa. Kohta vastaa perustuslakisopimuksen III-301 artiklan ensimmäistä kohtaa.

Artiklan 3 kohdan mukaan myös jäsenvaltioiden diplomaattiset edustustot ja unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä tekevät keskenään yhteistyötä ja osallistuvat yhteisen lähestymistavan muotoiluun ja täytäntöönpanoon. Nykyisen SEU 19 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimintansa kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa sekä tukeutuvat niissä yhteisiin kantoihinsa. Lissabonin sopimuksella muutetaan SEU 19 artiklaa muun muassa määräämällä korkean edustajan tehtävästä vastata tämän yhteensovittamisen järjestämisestä.

17 artikla artiklan sisältö siirtyy uuteen SEU 28 a artiklaan jäljempänä selostetulla tavalla mukautettuna.

18 artikla (uusi 33 artikla), joka sisältää määräykset erityisedustajan nimittämisestä, vastaa asiallisesti nykyistä SEU 18 artiklan 5 kohtaa. Muutos on, että uusien määräysten mukaan neuvosto nimittää erityisedustajan hoitamaan tiettyjä poliittisia erityistehtäviä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta, kun neuvosto nykyisten määräysten mukaan nimittää edustajan pitäessään sitä tarpeellisena. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-302 artiklaa.

Nykyisestä SEU 18 artiklasta poistetaan neljä ensimmäistä kohtaa, jotka koskevat puheenjohtajavaltion, tarvittaessa järjestyksessä seuraavan puheenjohtajavaltion sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtäviä unionin edustamisessa ulospäin ja päätösten toteuttamisessa. Nämä määräykset ovat tarpeettomia johtuen tehtävistä, jotka Lissabonin sopimuksella annetaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle. Poistettava 4 kohta sisältää myös määräyksen, jonka mukaan komissio osallistuu täysimääräisesti näiden tehtävien hoitamiseen. Tämä kohta on tarpeeton, koska unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja on samalla ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja ja yksi komission varapuheenjohtajista.

19 artikla (uusi 34 artikla) koskee jäsenvaltioiden velvollisuutta sovittaa yhteen toimintansa kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa, unionin kantojen puolustamista ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtäviä yhteensovittamisessa sekä kannan esittämisessä.

Artiklan 1 kohta, joka koskee jäsenvaltioiden velvoitetta sovittaa yhteen toimintansa kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa, vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 19 artiklan 1 kohtaa. Ainoa lisäys on maininta ensimmäisessä alakohdassa korkean edustajan vastuusta tämän yhteensovittamisen järjestämisestä.

Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 19 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Lisäyksenä on korkean edustajan mainitseminen jäsenvaltioiden ohella informoitavina pidettävien joukossa niissä kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa, joissa kaikki jäsenvaltiot eivät ole edustettuina. Toinen lisäys on viittaus SEU 11 artiklan 3 kohdassa ilmaistuun lojaalisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun periaatteeseen sekä velvoitteeseen pidättäytyä unionin etujen vastaisista toimista tai toimista, jotka voivat heikentää sen tehokkuutta.

Artiklan 2 kohdan toinen alakohta on samansisältöinen nykyisen SEU 19 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan kanssa sillä lisäyksellä, että korkea edustaja on mainittu jäsenvaltioiden ohella ajan tasalla pidettävien joukossa.

Artiklan 2 kohdan kolmas alakohta on kokonaisuudessaan uusi, ja siinä velvoitetaan Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston jäseninä olevat jäsenvaltiot pyytämään korkean edustajan kutsumista esittämään unionin yhteinen kanta, jos sellainen on määritelty, turvallisuusneuvoston esityslistalla olevasta asiasta.

Artiklan asiasisältöön liittyy julistus nro 14 yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Julistuksella konferenssi korostaa, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaa koskevat määräykset eivät vaikuta minkään jäsenvaltion nykyiseen oikeusperustaan, vastuuseen tai toimivaltaan, joka liittyy muun muassa suhteisiin kolmansiin maihin tai jäsenyyteen kansainvälisissä järjestöissä, mukaan lukien jäsenvaltion jäsenyys Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostossa.

20 artikla (uusi 35 artikla), joka koskee jäsenvaltioiden edustustojen ja unionin edustustojen ja valtuuskuntien yhteistyötä, vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 20 artiklaa. Artiklan uudessa kolmannessa alakohdassa jäsenvaltiot kuitenkin velvoitetaan edistämään Euroopan unionin kansalaisten oikeutta saada suojelua kolmannen maan alueella, kun nykyisessä SEU 20 artiklassa ne velvoitetaan tukemaan tätä oikeutta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-306 artiklaa.

21 artikla (uusi 36 artikla), joka sisältää määräykset Euroopan parlamentin kuulemisesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla, vastaa pääasiallisesti nykyistä SEU 21 artiklaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-304 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaa on kuitenkin muutettu siten, että sen mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja kuulee Euroopan parlamenttia säännöllisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeisistä näkökohdista ja perusvalinnoista, kun nykyisen SEU 21 artiklan mukaan puheenjohtajavaltio suorittaa kuulemisen. Artiklaan on tehty myös lisäys, jonka mukaan erityisedustajat voivat osallistua tietojen antamiseen Euroopan parlamentille.

Artiklan 2 kohtaan on tehty lisäys nykyisen SEU 21 artiklan 2 kohtaan verrattuna, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi osoittaa kysymyksiä tai laatia suosituksia neuvoston lisäksi myös korkealle edustajalle. Artiklaa on myös muutettu siten, että sen mukaan Euroopan parlamentissa käydään keskustelu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa tapahtuneesta edistyksestä kahdesti vuodessa aiemman vuotuisen keskustelun sijaan ja artiklaan on lisätty lause, jonka mukaan keskustelua käydään samalla myös yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla.

22 artiklan tekstistä tulee uusi SEU 15 a artikla edellä kyseisen artiklan käsittelyn yhteydessä selostetuin muutoksin.

23 artiklan tekstistä tulee uusi SEU 15 b artikla edellä kyseisen artiklan käsittelyn yhteydessä selostetuin muutoksin.

24 artikla (uusi 37 artikla), joka korvaa nykyisen SEU 24 artiklan, toteaa unionin mahdollisuuden tehdä sopimuksia yhden tai useamman valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan luvun soveltamisalaan kuuluvilla alueilla. Nykyisin tämä mahdollisuus ilmenee SEU 24 artiklasta, joka myös koskee sovellettavaa menettelyä tällaisen sopimuksen tekemiseksi. EUT-sopimuksen viidennen osan V osaston määräyksiä, jotka koskevat kansainvälisiä sopimuksia mukaan lukien yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, selostetaan toisaalla tässä esityksessä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-303 artiklaa.

25 artikla (uusi 38 artikla), jossa määrätään poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteasta, vastaa asiallisesti nykyistä SEU 25 artiklaa. Siihen on kuitenkin tehty unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimen perustamisesta aiheutuvat mukautukset. Artiklan 1 kohtaan on lisätty, että komitea voi antaa neuvostolle lausuntoja myös korkean edustajan pyynnöstä. Lissabonin sopimuksen mukaan komitea seuraa sovitun politiikan toteuttamista, tämän kuitenkaan rajoittamatta korkean edustajan toimivaltuuksia, kun nykyisen SEU 25 artiklan mukaan tämä ei saa rajoittaa puheenjohtajavaltion ja komission toimivaltaa. Artiklan 2 kohtaan on myös lisätty, että komitea huolehtii sekä neuvoston että korkean edustajan johdolla kriisinhallintaoperaatioiden poliittisesta valvonnasta ja strategisesta johdosta.

Artikla ei sisällä nykyisen SEU 25 artiklan mukaista viittausta SEU 47 artiklaan, koska asiallisesti sama määräys sisältyy uuteen SEU 25 b artiklaan.

25 a artikla (uusi 39 artikla) on uusi sekä nykysopimuksiin että perustuslakisopimukseen verrattuna ja koskee henkilötietojen suojaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Perustuslakisopimuksen I-51 artikla sisältää yhden yleisesti sovellettavan määräyksen henkilötietojen suojasta, mutta Lissabonin sopimuksessa tätä koskeva sääntely yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla on päätetty siirtää erilliseen määräykseen.

Artikla sisältää uuden oikeusperustan neuvoston päätökselle, jolla vahvistetaan luonnollisten henkilöiden suojaa koskevat säännöt, jotka koskevat henkilötietojen käsittelyä jäsenvaltioiden viranomaisissa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Artikla sisältää myös oikeusperustan päätökselle, jolla vahvistetaan säännöt, jotka koskevat näiden tietojen vapaata liikkuvuutta. Näiden päätösten on oltava SEUT 16 b artiklan mukaiset. SEUT 16 b artiklan 2 kohta sisältää oikeusperustan tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettaville vastaaville säännöille muulla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Artiklassa edelleen määrätään, että näiden sääntöjen noudattamista valvoo riippumaton viranomainen, jolla tarkoitetaan henkilötietoja käsittelevää kansallista viranomaista. Jäsenvaltioiden toimivaltaan järjestää näiden sääntöjen noudattamisen laillisuusvalvonta ei artiklalla puututa.

25 b artiklan (uusi 40 artikla) ensimmäinen alakohta, jonka mukaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttaminen ei vaikuta unionin muiden toimivaltuuksien toteuttamiseen, vastaa sisällöllisesti nykyistä SEU 47 artiklaa. Artiklan toinen alakohta on sanamuodoiltaan uusi, mutta käytännössä se vastaa nykyistä oikeustilaa. Määräyksen mukaan unionin muiden toimivaltuuksien käyttäminen ei vaikuta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määräysten soveltamiseen eikä toimielinten toimivaltuuksien laajuuteen kyseisellä alalla. SEUT 240 a artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta valvoa SEU 25 b artiklan noudattamista, mikä vastaa nykyistä SEU 46 artiklan f alakohdan määräystä. Määräyksen tavoitteena on varmistaa, että Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta valvoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja muiden unionin toimivaltaan kuuluvien toimialueiden välistä jaottelua. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-308 artiklaa.

26 artikla ja 27 artikla kumotaan. Artiklat koskevat nykyistä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa. Ne korvautuvat uuden SEU 9 e artiklan määräyksillä ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeasta edustajasta.

27 a – 27 e artikla, jotka koskevat tiiviimpää yhteistyötä, korvataan 10 artiklalla, jota selostetaan edellä.

28 artikla (uusi 41 artikla), joka koskee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisesta aiheutuvien menojen rahoitusta siinä määrätyin rajoituksin, on asiallisesti samansisältöinen nykyisen SEU 28 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

Uutta on artiklan 3 kohta, joka koskee kiireellisten aloitteiden ja valmistelutoimien rahoittamista. Sen ensimmäisen alakohdan mukaan neuvosto tekee päätöksen erityismenettelystä, jolla taataan, että määrärahat, jotka on otettu unionin talousarvioon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävien kiireellisten aloitteiden rahoittamista varten, saadaan käyttöön nopeasti ja tehokkaasti. Toisen alakohdan mukaan sellaisten valmistelutoimien rahoitus, joita ei oteta menoina unionin talousarvioon, rahoitetaan erityisestä käynnistysrahastosta.

Kolmannessa ja neljännessä alakohdassa määrätään käynnistysrahaston perustamisesta, rahoittamisesta, hoidosta, käytöstä ja valvonnasta.

Nykyisen SEU 28 artiklan 1 ja 4 kohta on poistettu pilarijaon poistumisen takia tarpeettomina.

2 jakso

Yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat määräykset

28 a artikla (uusi 42 artikla) käsittää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset. Uusi SEU 28 a artikla rakentuu nykyisen SEU 11, 17 ja 22 artiklan määräyksille jäljempänä esitetyllä tavalla. SEU 28 a artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-41 artikla säädösnimikkeitä ja korkean edustajan nimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. SEU 28 a artikla ei sisällä myöskään perustuslakisopimuksen I-41 artiklan 8 kohdan mukaista määräystä Euroopan parlamentin kuulemisesta säännöllisesti yhteisen ulko- ja puolustuspolitiikan keskeisistä näkökohdista. Vastaava määräys Euroopan parlamentin kuulemisesta sisältyy kuitenkin muutettuun SEU 21 artiklaan.

Artiklan 1 kohdan mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämä sisältyy asiallisesti nykyiseen SEU 11 ja SEU 17 artiklaan, vaikka on Lissabonin sopimuksessa kirjoitettu niitä suoremmin. Edelleen SEU 28 a artiklan 1 kohdassa edellytetään, että yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka turvaa unionin operatiivisen toimintakyvyn, joka perustuu siviili- ja sotilasvoimavaroihin. Näitä voimavarojaan unioni voi käyttää ulkopuolellaan toteutettaviin tehtäviin huolehtiakseen rauhanturvaamisesta, konfliktinestosta ja kansainvälisen turvallisuuden lujittamisesta Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden mukaisesti. Mainitut tehtävät toteutetaan käyttämällä jäsenvaltioiden tarjoamia voimavaroja. Nykyisessä EU-sopimuksessa ei nimenomaisesti määrätä unionin operatiivisesta toimintakyvystä, vaan sen siviili- ja sotilasvoimavaroja on kehitetty Eurooppa-neuvoston päätösten nojalla. Unionin kriisinhallintatehtävistä määrätään nykyisessä SEU 17 artiklan 2 kohdassa.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka käsittää unionin asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan. Määräyksen mukaan se johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää. Määräyksen sanamuotoa on tältä osin jonkin verran vahvistettu verrattuna nykyisen SEU 17 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan yhteinen puolustuspolitiikka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää. Sekä EU-sopimuksen että tämän sopimuksen määräysten mukaan yhteiseen puolustukseen siirtyminen edellyttää lisäksi kunkin jäsenvaltion Eurooppa-neuvoston suosituksesta valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti tekemää kansallista päätöstä. Artiklan 2 kohdan toinen alakohta vastaa nykyistä SEU 17 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot asettavat unionin käyttöön yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi siviili- ja sotilasvoimavaroja myötävaikuttaakseen neuvoston määrittelemien tavoitteiden toteutumiseen. Ne jäsenvaltiot, jotka muodostavat keskenään monikansallisia joukkoja, voivat asettaa ne myös yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan käyttöön. Vaikka nykyiseen EU-sopimukseen ei sisälly vastaavanlaista määräystä, kyseessä on vallitsevan tilanteen kodifiointi.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Puolustusvoimavarojen kehittämisestä, tutkimuksesta ja hankinnasta sekä puolustusmateriaaleista vastaavan viraston (Euroopan puolustusvirasto) tehtävänä on määrittää operatiiviset tarpeet ja edistää niiden täyttämistä, myötävaikuttaa puolustusalan teollisen ja teknologisen perustan vahvistamiseen, osallistua voimavaroja ja puolustusmateriaalia koskevan eurooppalaisen politiikan määrittelyyn sekä avustaa neuvostoa sotilaallisten voimavarojen parantumisen arvioinnissa. Nykyisen SEU 17 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jäsenvaltiot voivat tehdä puolustusmateriaaleja koskevaa yhteistyötä pitäessään sitä aiheellisena. Euroopan puolustusvirasto on perustettu jo nykyisen EU-sopimuksen nojalla (neuvoston yhteinen toiminta 2004/551/YUTP, 12 päivältä heinäkuuta 2004, Euroopan puolustusviraston perustamisesta). Lissabonin sopimuksen määräys siis vie tätä yhteistyötä EU-sopimukseen sisältyvää määräystä pidemmälle.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että neuvosto tekee yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat päätökset yksimielisesti unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta. Tämä koskee myös määräyksessä tarkoitetun tehtävän käynnistämistä koskevia päätöksiä. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja voi ehdottaa, tarvittaessa yhdessä komission kanssa, kansallisten voimavarojen sekä unionin välineiden käyttämistä. Yksimielisyysvaatimuksen osalta määräys vastaa nykyistä SEU 23 artiklan 1 kohtaa. Nykyisen SEU 22 artiklan mukaan jäsenvaltio tai komissio voi tehdä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä ehdotuksia neuvostolle. SEU 28 a artiklan 4 kohdassa uutta on siis unionin korkean edustajan aloiteoikeus.

Artiklan 5 kohdan mukaan neuvosto voi antaa unionin puitteissa suoritettavan tehtävän toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle unionin arvojen vaalimiseksi ja sen etujen palvelemiseksi. Tällaisen tehtävän toteuttamiseen sovelletaan SEU 28 c artiklaa, jossa määrätään tarkemmin vaadittavista edellytyksistä. Vastaavaa määräystä ei nimenomaisesti ole kirjattu nykyiseen EU-sopimukseen, mutta tähänkään mennessä kaikki jäsenvaltiot eivät ole osallistuneet kaikkiin unionin toteuttamiin operaatioihin.

Artiklan 6 kohta on uusi. Siinä määrätään, että jäsenvaltiot, joiden sotilaalliset voimavarat täyttävät korkeammat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa pysyvän rakenteellisen yhteistyön. Tähän sovelletaan SEU 28 e artiklaa, joka sisältää määräykset pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä, siihen myöhemmin mukaan haluavien jäsenvaltioiden liittymisestä, tietyn jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämisestä sekä yhteistyöstä vetäytymisestä. Yhteistyö ei vaikuta SEU 28 b artiklan määräysten soveltamiseen eli pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuva jäsenvaltio ei ole velvoitettu osallistumaan unionin kriisinhallintatehtävien toteuttamiseen.

Artiklan 7 kohta sisältää niin sanotun jäsenvaltioiden avunantovelvoitteen ja on nykysopimuksiin verrattuna uusi. Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, määräys velvoittaa muut jäsenvaltiot antamaan sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Määräyksen mukaan tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Artiklan 7 kohdan toisen alakohdan mukaan tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin. Avunantovelvoite on luonteeltaan jäsenvaltioiden välinen sitoumus, jolla ei luoda uutta toimivaltaa EU:lle. Avunantovelvoite kohdistuu yhtäläisesti unionin kaikkiin jäsenvaltioihin, ja kaikilla jäsenvaltioilla on myös yhtäläinen oikeus avun saamiseen.

EU-sopimuksen turvallisuuspolitiikkaa koskevaa 17 artiklaa on muutettu vielä siten, että sen kohdat 3, 4 ja 5 on poistettu tarpeettomina. Kohdan 3 mukaan määräyksessä tarkoitettujen puolustuksen alalla merkityksellisten päätösten tekeminen ei rajoita Pohjois-Atlantin liiton politiikkojen ja velvoitteiden soveltamista. Tämä määräys sisältyy kuitenkin asiallisesti SEU 28 a artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan ja 7 kohdan toiseen alakohtaan. Poistetussa SEU 17 artiklan 4 kohdassa puolestaan määrätään, etteivät SEU 17 artiklan määräykset estä kiinteämmän yhteistyön kehittämistä kahden tai useamman jäsenvaltion välillä kahdenvälisesti Länsi-Euroopan unionin (WEU) tai Naton yhteydessä, ellei tällainen yhteistyö ole ristiriidassa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan yhteistyön kanssa tai estä sitä. Poistetussa SEU 17 artiklan 5 kohdassa taas edellytetään, että kyseisen määräyksen tavoitteiden edistämiseksi sen määräyksiä tarkistetaan SEU 48 artiklan mukaisesti eli hallitustenvälisessä konferenssissa.

28 b artiklassa (uusi 43 artikla) määritellään unionin kriisinhallintatehtävät ja määrätään niitä koskevasta päätöksenteosta. Määräys vastaa osittain nykyiseen SEU 17 ja 23 artiklaan sisältyviä määräyksiä. Uusi SEU 28 b artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-309 artikla säädösnimikkeitä ja korkean edustajan nimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohta sisältää nykyisessä SEU 17 artiklan 2 kohdassa määritellyt unionin kriisinhallintatehtävät täydennettynä siten, että nykyisten kriisinhallintatehtävien ohella erikseen mainitaan yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto sekä konfliktin jälkeinen vakauttaminen. Lisäksi kriisinhallintatehtäviä on täydennetty toteamalla, että kaikilla määräyksessä mainituilla tehtävillä voidaan edistää terrorismin torjumista, myös antamalla tukea kolmansille maille terrorismin torjumiseksi niiden alueella.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto tekee kriisinhallintatehtäviä koskevat päätökset ja määrittelee tehtävien tavoitteet ja laajuuden sekä niiden yleiset toteuttamistavat. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja valvoo neuvoston alaisuudessa sekä tiiviissä ja jatkuvassa yhteydessä poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteaan näiden tehtävien siviili- ja sotilasnäkökohtien yhteensovittamista. Uuden SEU 15 b artiklan mukaan neuvosto tekee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat päätökset yksimielisesti. Vastaava määräys sisältyy nykyiseen SEU 23 artiklaan. Muilta osin kohta on uusi.

28 c artikla (uusi 44 artikla) sisältää määräykset kriisinhallintatehtävien toteuttamisesta jäsenvaltioiden ryhmän toimesta. Määräys on uusi nykytilanteeseen verrattuna. Uusi SEU 28 c artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-310 artikla säädösnimikkeitä ja korkean edustajan nimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto voi 28 b artiklan mukaisten kriisinhallintatehtävää koskevien päätösten yhteydessä antaa tehtävän toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle, joka on siihen halukas ja jolla on tehtävään tarvittavat voimavarat. Kyseiset jäsenvaltiot sopivat tehtävän hoidosta keskenään yhteistyössä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kanssa. Vastaavaa mahdollisuutta ei nimenomaisesti ole kirjattu nykyiseen EU-sopimukseen, mutta tähänkään mennessä kaikki jäsenvaltiot eivät ole osallistuneet kaikkiin unionin toteuttamiin operaatioihin.

Artiklan 2 kohdassa määrätään neuvoston informoinnista ja tehtävän toteuttamisen käsittelystä neuvostossa. Nykyiseen EU-sopimukseen ei sisälly vastaavia määräyksiä. Määräyksen mukaan tehtävää toteuttavien jäsenvaltioiden on tiedotettava omasta aloitteestaan tai toisen jäsenvaltion pyynnöstä neuvostolle säännöllisesti tehtävän toteuttamisen etenemisestä. Lisäksi niiden on otettava neuvostossa välittömästi esille tehtävän toteuttaminen, mikäli sillä on merkittäviä seurauksia tai tehtävän toteuttaminen edellyttää, että päätöksillä vahvistettuja tehtävän tavoitetta, laajuutta tai toteuttamistapoja on muutettava. Tällöin neuvosto tekee tarvittavat päätökset.

28 d artikla (uusi 45 artikla) sisältää tarkentavat määräykset 28 a artiklan 3 kohdan mukaisesta neuvoston alaisuudessa toimivasta Euroopan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja sotilasvoimavaravirastosta (Euroopan puolustusvirasto), joka on siis käytännössä perustettu jo vuonna 2004. Artikla on uusi nykytilanteeseen verrattuna. Se on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-311 artikla.

Artiklan 1 kohdan mukaan viraston tehtävänä on:

a) osallistua jäsenvaltioiden sotilaallisia voimavaroja koskevien tavoitteiden määrittämiseen ja sen arvioimiseen, miten jäsenvaltiot täyttävät voimavaroja koskevat sitoumuksensa;

b) edistää operatiivisten tarpeiden yhdenmukaistamista sekä tehokkaiden ja yhteensopivien hankintamenetelmien omaksumista;

c) ehdottaa monenvälisiä hankkeita sotilaallisia voimavaroja koskevien tavoitteiden täyttämiseksi ja huolehtia jäsenvaltioiden toteuttamien ohjelmien yhteensovittamisesta sekä erityisten yhteistyöohjelmien hallinnoinnista;

d) tukea puolustusteknologian tutkimusta sekä sovittaa yhteen ja suunnitella yhteisiä tutkimustoimia ja tutkimuksia, joilla pyritään löytämään teknisiä ratkaisuja tuleviin operatiivisiin tarpeisiin;

e) osallistua sellaisten tarpeellisten toimenpiteiden määrittämiseen ja tarvittaessa toteuttamiseen, joilla vahvistetaan puolustusalan teollista ja teknologista perustaa ja joilla tehostetaan sotilasmenojen käyttöä.

Artiklan 2 kohdan mukaan puolustusviraston toimintaan voivat osallistua kaikki halukkaat jäsenvaltiot. Viraston sisälle muodostetaan erityisryhmiä yhteisiä hankkeita toteuttavien jäsenvaltioiden kesken. Se suorittaa tehtävänsä ollen tarvittaessa yhteydessä komissioon.

28 e artikla (uusi 46 artikla) sisältää määräykset pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä, siihen myöhemmin mukaan haluavien jäsenvaltioiden liittymisestä, tietyn jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämisestä sekä yhteistyöstä vetäytymisestä. Artikla on uusi nykytilanteeseen verrattuna. SEU 28 e artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-312 artikla säädösnimikkeitä ja korkean edustajan nimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat osallistua 28 a artiklan 6 kohdassa määriteltyyn pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön ja jotka täyttävät pöytäkirjassa esitetyt sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja tekevät niitä koskevat sitoumukset, ilmoittavat aikomuksestaan neuvostolle ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että neuvosto tekee kolmen kuukauden kuluttua edellä tarkoitetusta ilmoituksesta päätöksen, jolla vahvistetaan pysyvä rakenteellinen yhteistyö ja siihen osallistuvien jäsenvaltioiden luettelo. Neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä unionin korkeaa edustajaa kuultuaan.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään, että myöhemmin mukaan haluavan jäsenvaltion tulee ilmoittaa aikomuksestaan neuvostolle ja unionin korkealle edustajalle. Toisen alakohdan mukaan neuvosto vahvistaa päätöksellä asianomaisen, vaatimukset täyttävän ja pöytäkirjassa tarkoitetut sitoumukset hyväksyvän jäsenvaltion osallistumisen. Neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä unionin korkeaa edustajaa kuultuaan. Äänestykseen osallistuvat vain yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet.

Artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätään, että edellä tarkoitettuun määräenemmistöön tarvitaan vähintään 55 prosenttia osallistuvia jäsenvaltioita edustavista neuvoston jäsenistä, jotka samalla edustavat jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien valtioiden väestöstä. Määrävähemmistössä on oltava vähintään sellainen määrä neuvoston jäseniä, että he edustavat yli 35 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta väestöstä, lisättynä yhdellä jäsenellä. Muussa tapauksessa katsotaan, että on saavutettu määräenemmistö.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että mikäli yhteistyöhön osallistuva jäsenvaltio ei enää täytä vaatimuksia tai ei voi enää vastata yhteistyöhön liittyvistä sitoumuksista, neuvosto voi päätöksellä keskeyttää kyseisen valtion osallistumisen. Neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä. Äänestykseen osallistuvat vain yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet asianomaista jäsenvaltiota lukuun ottamatta.

Artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan edellä tarkoitetun määräenemmistön määritelmä on sama kuin artiklan 3 kohdassa tarkoitettu määritelmä.

Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltio, joka haluaa lopettaa yhteistyön, ilmoittaa aikomuksestaan neuvostolle, joka panee merkille kyseisen jäsenvaltion osallistumisen päättymisen.

Artiklan 6 kohdassa määrätään, että yhteistyön puitteissa hyväksyttävät muut kuin 2-5 kohdassa tarkoitetut neuvoston päätökset ja suositukset hyväksytään yksimielisesti. Tätä määräystä sovellettaessa yksimielisyyteen vaaditaan ainoastaan osallistuvien jäsenvaltioiden edustajien äänet.

29–39 artikla, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla ja poliisiyhteistyötä, korvataan EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osastoon sisältyvillä määräyksillä. Niitä selostetaan jäljempänä.

40–40 b ja 43–45 artikla, jotka koskevat tiiviimpää yhteistyötä, korvataan SEU 10 artiklan määräyksillä.

41 ja 42 artikla kumotaan. Nykyisessä SEU 41 artiklassa luetellaan EY-sopimuksen määräykset, joita sovelletaan poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla koskeviin määräyksiin. Artiklassa myös määrätään näitä aloja koskevista määräyksistä toimielimille aiheutuvien menojen rahoittamisesta yhteisön talousarviosta. Nykyisessä SEU 42 artiklassa määrätään mahdollisuudesta siirtyä poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä rikosoikeuden alalla noudattamaan EY-sopimuksen määräyksiä, jotka koskevat viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa sekä muuta henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvää politiikkaa. Pilarijaon poistumisen myötä määräykset tulevat tarpeettomiksi.

VI OSASTO

LOPPUMÄÄRÄYKSET

EU-sopimuksen loppumääräyksiä koskeva VIII osasto numeroidaan uudelleen VI osastoksi. Osasto sisältää nykyisin määräykset EY-tuomioistuimen toimivallasta EU-sopimuksen alalla, EU-sopimuksen suhteesta EY-, EHTY- ja Euratom-sopimuksiin, perussopimusten muuttamisesta, unionin jäseneksi hakemisesta, eräiden perussopimusten muutosten kumoamisesta, voimassaolosta, ratifioimisesta, voimaantulosta ja todistusvoimaisista kielistä. Kyseinen osasto sekä SEU 48, 49 ja 53 artikla muutetaan seuraavassa esitetyn mukaisesti. SEU 47 artikla korvataan 25 b artiklalla, jonka sisältöä selostetaan edellä. SEU 46 ja 50 artikla kumotaan. Osastoon lisätään uusi 46 a, 49 a, 49 b ja 49 c artikla.

46 artikla, joka koskee EY:n tuomioistuimen toimivaltaa EU-sopimuksen alalla, kumotaan. Tuomioistuimen toimivaltaa koskevat määräykset sisältyvät EUT-sopimukseen.

46 a artiklan (uusi 47 artikla) mukaan unioni on oikeushenkilö. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 281 artiklaa, jossa määrätään, että yhteisö on oikeushenkilö. Uusi SEU 46 a artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-7 artikla.

Nykyisen SEY 281 artiklan on vakiintuneesti katsottu muodostavan EY-sopimuksen mukaisen perustan Euroopan yhteisön asemalle kansainvälisen oikeuden subjektina sekä yhteisön yleiselle kelpoisuudelle esiintyä kansainvälisoikeudellisten oikeussuhteiden osapuolena yhteisösopimuksen kattamilla politiikka-aloilla (asia 22/70, komissio v. neuvosto, ERTA). Yhteisön asema kansainvälisoikeudellisena oikeushenkilönä on myös kolmansien maiden, kansainvälisten järjestöjen sekä muiden kansainvälisen oikeuden subjektien yleisesti tunnustama. Sama koskee myös Euroopan atomienergiayhteisöä, jonka perustamissopimuksen 184 artikla vastaa SEY 281 artiklaa ja jonka asema kansainvälisen oikeuden subjektina on niin ikään yleisesti tunnustettu.

Euroopan unionin oikeushenkilöllisyydestä ei sen sijaan ole nimenomaista määräystä unionin nykyisissä perussopimuksissa. Koska unioni kuitenkin on tehnyt useita kansainvälisoikeudellisia sopimuksia nykyisen SEU 24 ja 38 artiklan nojalla, voidaan unionille sanotun käytännön kautta katsoa muodostuneen asema itsenäisenä kansainvälisen oikeuden subjektina. Euroopan yhteisö, Euroopan atomienergiayhteisö ja Euroopan unioni muodostavat täten nykyisin kukin oman, toisistaan erillisen kansainvälisoikeudellisen oikeushenkilönsä.

Uusi SEU 46 a artikla merkitsee asiallisesti Euroopan yhteisön ja EU-sopimuksella perustetun Euroopan unionin yhdistämistä yhdeksi oikeushenkilöksi, Euroopan unioniksi. SEU 1 artiklan kolmannen kohdan mukaan Euroopan unioni on Euroopan yhteisön seuraaja. Suhteessa muihin kansainvälisen oikeuden subjekteihin koskevat yhteisön ja unionin yhdistymistä yhdeksi oikeushenkilöksi sekä tähän liittyvää seuraantoa luonnollisesti yleisen kansainvälisen oikeuden säännöt ja periaatteet. Viimeksi mainituissa keskeinen merkitys annetaan kuitenkin esimerkiksi kansainvälisen järjestön säännöille ja siis tässä tapauksessa Lissabonin sopimuksen asiaa koskeville määräyksille. Euratom-sopimuksen 184 artikla sen sijaan jää voimaan, ja Euratom muodostaa Lissabonin sopimuksen voimaantultuakin Euroopan unionista erillisen kansainvälisen oikeuden subjektin.

Artiklan voidaan sanamuodoltaan yleisenä katsoa koskevan unionin asemaa paitsi kansainvälisen oikeuden myös sekä unionin oikeuden että jäsenvaltioiden kansallisten oikeusjärjestysten mukaisena subjektina. Unionioikeuden osalta voidaan viitata esimerkiksi Euroopan yhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevaan SEY 288 artiklaan sekä EY-tuomioistuimen kyseistä määräystä koskevaan oikeuskäytäntöön, jonka valossa on selvää, että yhteisö voi nykyisin olla tiettyjen yhteisöoikeuteen perustuvien oikeuksien ja velvollisuuksien subjekti (esimerkiksi yhdistetyt asiat C-104/89 ja C-37/90, Mulder ym. v. neuvosto ja komissio). Euroopan unioni saa Lissabonin sopimuksen myötä vastaavan aseman, joskin kyseisen oikeushenkilöllisyyden ala laajenee pilarijaon purkamisen seurauksena rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle. Euroopan atomienergiayhteisö säilyy tässäkin suhteessa unionista erillisenä oikeushenkilönä.

Unionin asema jäsenvaltioiden kansallisten oikeusjärjestysten mukaisena oikeushenkilönä seuraa paitsi SEU 46 a artiklasta myös SEUT 282 artiklasta, joka sisältää määräykset unionin oikeuskelpoisuudesta. SEUT 282 artiklan sisältöä selostetaan kyseistä määräystä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa niiltä osin kuin artiklaa muutetaan Lissabonin sopimuksella. Myös jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä Euroopan atomienergiayhteisö säilyy unionista erillisenä oikeushenkilönä, jonka oikeuskelpoisuutta koskee Euratom-sopimuksen 185 artikla.

Hallitustenvälisen konferenssin loppuasiakirjaan on liitetty julistus nro 24 Euroopan unionin oikeushenkilöllisyydestä. Julistusta selostetaan jäljempänä.

47 artikla, jonka mukaan EU-sopimuksen määräyksillä ei vaikuteta EY-, EHTY- tai Euratom-sopimukseen, korvataan uudella SEU 25 b artiklalla, jota selostetaan edellä.

48 artikla sisältää määräykset perussopimusten tavanomaisesta ja yksinkertaistetuista tarkistusmenettelystä. Tavanomainen tarkistusmenettely vastaa nykyisen SEU 48 artiklan mukaista menettelyä jäljempänä esitetyin tarkennuksin. Yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt ovat uusia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-443–445 artikla jäljempänä esitetyin tarkennuksin.

Artiklan 2–5 kohdan mukainen tavanomainen tarkistusmenettely muodostaa pääsäännön tehtäessä muutoksia perussopimuksiin Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen. Tästä muuttamismenettelystä voidaan poiketa artiklan 6 ja 7 kohdan tarkoittamissa tapauksissa.

Tavanomainen tarkistusmenettely

Tavanomaista tarkistusmenettelyä on käytettävä aina tehtäessä muutoksia perussopimusten määräyksiin siltä osin, kuin muutokset merkitsevät unionin toimivallan lisäämistä. Tavanomainen tarkistusmenettely vastaa pääpiirteissään nykyisen SEU 48 artiklan mukaista unionin perussopimusten muuttamismenettelyä, mutta siihen on tehty erityisesti eräitä sopimusmuutosehdotusten tekemistä ja sopimusmuutosten valmistelua koskevia muutoksia. Erityisesti Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston asema sopimusmuutosten tekemiseen liittyvissä kysymyksissä vahvistuu. Lisäksi kansalliset parlamentit kytketään aiempaa suoremmin sopimusmuutosten valmisteluun.

Artiklan 2 kohdan mukaan ehdotuksen sopimuksen muuttamisesta voi tehdä jäsenvaltion hallitus, Euroopan parlamentti tai komissio. Uutta on Euroopan parlamentin aloiteoikeus, sillä nykyisen SEU 48 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ainoastaan jäsenvaltiot ja komissio voivat tehdä tällaisia ehdotuksia. Artiklan 2 kohdan kolmas virke, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto saa neuvostolta tälle toimitetut muutosehdotukset, jotka samalla annetaan tiedoksi suoraan myös kansallisille parlamenteille, on myös uusi. Lisäksi tavanomaisen tarkistusmenettelyn sisältöä on selvennetty vuoden 2007 HVK:ssa siten, että tarkistusehdotukset voivat koskea muun muassa perussopimuksissa unionille annetun toimivallan lisäämistä tai vähentämistä. Tämä selvennys on esimerkinomainen, ja tällaiset muutokset tavanomaisessa tarkistusmenettelyssä ovat mahdollisia myös nykyisten perussopimusten nojalla. Yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä koskevassa SEU 48 artiklan 6 kohdassa vastaavasti nimenomaisesti määrätään, ettei siinä tarkoitetulla päätöksellä voida lisätä unionille annettua toimivaltaa.

Artiklan 3 kohdassa on määräykset sopimusmuutoksia valmistelevan valmistelukunnan (niin sanottu konventti) koolle kutsumisesta ja tämän tehtävistä. Määräykset ovat kokonaan uusia, mutta ne vastaavat perustuslakisopimuksen valmistelussa käytetyn valmistelukunnan kokoonpanoa ja tehtäviä. Määräykset merkitsevätkin valmistelukunnan ja niin sanotun konventtimenetelmän virallistamista EU-sopimuksen tasolla.

Valmistelukunnan kutsuu koolle Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, jos Eurooppa-neuvosto tekee yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä päätöksellä muutosten käsittelemistä puoltavan päätöksen. Valmistelukunta koostuu kansallisten parlamenttien, jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiesten, Euroopan parlamentin sekä komission edustajista. Valmistelukunnan kokoonpano vastaa sekä perustuslakisopimusta että perusoikeuskirjaa valmistelleen konventin kokoonpanoa. Valmistelukunnan kokoa tai sen muodostamien ryhmien edustajien lukumäärää ei ole EU-sopimuksessa määritelty, joten näistä kysymyksistä voidaan päättää erikseen kunkin valmistelukunnan koolle kutsumisen yhteydessä. Sopimuksessa ei myöskään ole määräyksiä valmistelukunnan puheenjohtajasta tai työskentelyä koskevista säännöistä, joten nämäkin päätetään erikseen kunkin valmistelukunnan koolle kutsumisen tai työskentelyn aloittamisen yhteydessä. Sopimus ei liiemmin sisällä määräyksiä niin sanotuista valmistelukunnan tarkkailijajäsenistä. Ainoastaan Euroopan keskuspankin kuulemisesta raha-asiain alalla tehtävien institutionaalisten muutosten osalta on 3 kohdassa erityismääräys, joka vastaa nykyisen SEU 48 artiklan toisen kohdan viimeistä virkettä.

Valmistelukunta tutkii tehdyt muutosehdotukset ja antaa yhteisymmärryksessä suosituksen hallitustenväliselle konferenssille. Tämä vastaa pääpiirteissään perustuslakisopimusta valmistelleen valmistelukunnan työmenetelmää. Sopimus jättää siis melko avoimeksi sen tavan, jolla valmistelukunnan valmistelema suositus hyväksytään.

Artiklan 3 kohdan toiseen alakohtaan sisältyy poikkeusmääräys, jonka nojalla konventtimenetelmän käyttäminen voidaan sivuuttaa. Niissä tapauksissa, joissa Eurooppa-neuvosto katsoo, ettei muutosten laajuus edellytä valmistelukunnan koolle kutsumista, se voi yksinkertaisella enemmistöllä valtuuttaa hallitustenvälisen konferenssin tekemään päätöksen sopimuksen muuttamisesta. Koska tällainen päätös kuitenkin edellyttää Euroopan parlamentin hyväksynnän, ei ole todennäköistä, että konventtimenetelmän käyttö sivuutetaan muuten kuin aivan teknisten muutosesitysten ollessa kyseessä.

Artiklan 4 kohdassa on määräykset hallitustenvälisestä konferenssista ja sopimusmuutosten voimaantulosta. Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan neuvoston puheenjohtaja kutsuu hallitustenvälisen konferenssin koolle hyväksymään yhteisellä sopimuksella perussopimuksiin tehtävät muutokset. Vastaava määräys sisältyy nykyisen SEU 48 artiklan toiseen kohtaan. On kuitenkin huomattava, että konventtimenetelmän käyttäminen merkitsee sitä, että näissä tapauksissa hallitustenvälinen konferenssi kokoontuu käsittelemään muutoksia valmistelleen valmistelukunnan suositusta. Tämä merkitsee perustuslakisopimuksen valmistelussa käytetyn menetelmän virallistamista myös hallitustenvälisen konferenssin suhteen.

Artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaan tavanomaista tarkistusmenettelyä noudattaen tehdyt muutokset perussopimuksiin tulevat voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Tämä vastaa nykyisen SEU 48 artiklan kolmatta kohtaa.

Artiklan 5 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen, jos kahden vuoden kuluttua perussopimusten muuttamisesta tehdyn sopimuksen allekirjoittamisesta neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut sopimuksen, mutta ratifiointi tuottaa yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle vaikeuksia. Mahdolliset ratifiointiongelmat nostetaan siis esille korkealla poliittisella tasolla, koska yhdenkin jäsenvaltion ratifioinnin estyminen merkitsee oikeudellisesti sitä, että sopimusmuutokset eivät tule voimaan muidenkaan osalta. Sen sijaan määräykseen ei sisälly minkäänlaista viittausta siihen, miten ratifiointiongelmat tulisi ratkaista.

Yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt

Artiklan 6 kohtasisältää määräykset yksinkertaistetusta tarkistusmenettelystä, jota voidaan soveltaa unionin sisäisiä politiikkoja ja toimia koskevien perussopimusten määräysten muuttamisen osalta. Yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen merkitsee sitä, että sopimusmuutosten valmistelu ja muutosten hyväksyminen siirtyy näiden kysymysten osalta hallitustenväliseltä konferenssilta Eurooppa-neuvostolle. Artiklan 6 kohta on kokonaisuudessaan uusi.

Artiklan 6 kohdan ensimmäinen alakohta sisältää määräykset aloiteoikeudesta ja tarkistusmenettelyn soveltamisalasta. Ehdotuksen sopimuksen tarkistamisesta tässä menettelyssä voi tehdä jäsenvaltion hallitus, Euroopan parlamentti tai komissio. Aloiteoikeus on siten samoilla tahoilla kuin tavanomaisen tarkistusmenettelynkin osalta. Ehdotuksia tässä menettelyssä tehtäväksi Eurooppa-neuvoston päätökseksi voi tehdä siltä osin kuin ne koskevat EUT-sopimuksen kolmannen osan määräysten tarkistamista. Mainittuun kolmanteen osaan sisältyvät kaikkia unionin sisäisiä politiikkoja ja toimia koskevat määräykset (sisämarkkinat, talous- ja rahapolitiikka, muita aloja koskevat politiikat, oikeus- ja sisäasiat sekä alat, joilla unioni voi päättää toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia). Tässä kohdassa tarkoitetun yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn soveltamisala on siten rajattu kattamaan SEUT 22 a–176 d artiklan.

Artiklan 6 kohdan toisessa alakohdassa on määräykset Eurooppa-neuvoston päätöksen mahdollisesta alasta, antamismenettelystä sekä hyväksymisestä jäsenvaltioissa. Tällaisella päätöksellä voidaan muuttaa EUT-sopimuksen kolmannen osan määräyksiä joko kokonaan tai osittain. Päätös vaatii Eurooppa-neuvostossa jäsenvaltioiden yksimielisen kannatuksen. Eurooppa-neuvosto kuulee ratkaisua tehdessään Euroopan parlamenttia ja komissiota sekä Euroopan keskuspankkia siltä osin kuin kysymys on raha-asiain alaan kuuluvista institutionaalisista muutoksista. Nämä eivät kuitenkaan voi estää päätöksen tekemistä.

Eurooppa-neuvoston päätös tulee voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Tämä vastaa normaalia kansainvälisten sopimusten hyväksymismenettelyä. Suomessa tällaisen päätöksen hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta tekee eduskunta hallituksen esityksen perusteella.

Artiklan 6 kohdan kolmannen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvoston päätöksellä ei voida lisätä perussopimuksissa unionille annettua toimivaltaa. Tämä rajaa Eurooppa-neuvoston päätöksen soveltamisalaa sisällöllisesti myös EUT-sopimuksen kolmannen osan muuttamisen osalta. Käytännössä tällaisella päätöksellä voidaan siis toteuttaa vain toimia, joiden seurauksena unionin toimivalta ei laajene. Tällaisia voivat olla muutokset, jotka koskevat esimerkiksi päätöksentekomenettelyjä, muuta sopimusmääräysten tarkentamista tai toimivallan siirtämistä takaisin jäsenvaltioille. Se merkitsee myös sitä, että unionin toimivallan laajentamisesta ei voida päättää muutoin kuin hallitustenvälisessä konferenssissa. Tämä korostaa SEU 3 a ja 3 b artiklaan sisältyvää annetun toimivallan periaatetta, jonka mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden sille perussopimuksissa antaman toimivallan rajoissa.

Artiklan 7 kohta sisältää määräykset yksinkertaistetusta tarkistusmenettelystä niissä tapauksissa, joissa kysymys on muutoksista, jotka koskevat siirtymistä EU-sopimuksen V osaston tai EUT-sopimuksen kattamilla aloilla yksimielisyysvaatimuksesta määräenemmistöpäätöksentekoon neuvoston päätöksenteossa tai erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen merkitsee sitä, että sopimusmuutosten valmistelu ja muutosten hyväksyminen siirtyy näiden kysymysten osalta hallitustenväliseltä konferenssilta Eurooppa-neuvostolle. Artiklan 7 kohta on kokonaisuudessaan uusi.

Artiklan 7 kohdan ensimmäisessä alakohdassa on määräykset Eurooppa-neuvoston toimivallasta tehdä päätöksiä, joiden mukaan neuvostossa siirrytään käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa yksimielisyyden sijasta. Eurooppa-neuvoston päätös voidaan antaa joko koskien tiettyä politiikka-alaa tai tiettyä tapausta. Tämä muotoilu johtuu siitä, että joillakin aloilla yksimielisyysvaatimus koskee vain tiettyjä kysymyksiä politiikka-alan päätöksenteon pääsäännön ollessa määräenemmistö. Kun yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen on mahdollista vain EU-sopimuksen V osaston ja EUT-sopimuksen osalta, sulkee tämä pois sen soveltamisen niiden kysymysten osalta, joissa neuvoston päätöksenteon yksimielisyysvaatimus sisältyy EU-sopimuksen muiden osien määräyksiin. Artiklan 7 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä ei voida myöskään soveltaa päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

Artiklan 7 kohdan toisessa alakohdassa on määräys Eurooppa-neuvoston toimivallasta tehdä päätöksiä, joiden seurauksena tavallista lainsäätämisjärjestystä voidaan siirtyä soveltamaan sellaisilla EUT-sopimuksen kattamilla aloilla, joilla sopimuksen mukaan noudatetaan jotakin sopimuksen sisältämistä erityisistä lainsäätämisjärjestyksistä.

Artiklan 7 kohdan kolmannessa kohdassa määrätään kansallisten parlamenttien asemasta tämän kohdan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä käytettäessä. Eurooppa-neuvoston aloitteet tässä tarkoitetuiksi päätöksiksi toimitetaan jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille, joiden on kuuden kuukauden määräajassa ilmoitettava vastustavansa aloitetta, mikäli ne haluavat estää päätöksen tekemisen. Yhdenkin kansallisen parlamentin ilmoitus merkitsee sitä, että Eurooppa-neuvosto ei voi päätöstä tehdä. Jos ilmoituksia ei kuuden kuukauden kuluessa aloitteen kansallisille parlamenteille toimittamisesta tule, Eurooppa-neuvosto voi tehdä aloitteensa mukaisen päätöksen. On huomattava, että aloiteoikeus artiklan 7 kohdassa tarkoitettujen päätösten esittämiseen on Eurooppa-neuvostolla itsellään. Tämä poikkeaa sekä tavanomaista tarkistusmenettelyä että 6 kohdan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä koskevasta aloiteoikeudesta, joka on jäsenvaltioiden hallituksilla, Euroopan parlamentilla sekä komissiolla.

Artiklan 7 kohdan kolmannen alakohdan määräys merkitsee sitä, että Suomessa eduskunta tekee päätöksen hyväksymisestä tai vastustamisesta suoraan EU-sopimuksen nojalla ilman hallituksen esitystä asiasta. Säännökset eduskunnassa noudatettavasta menettelystä SEU 48 artiklan 7 kohdan osalta on tarkoitus sisällyttää eduskunnan työjärjestykseen.

Artiklan 7 kohdan neljännen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvosto tekee 7 kohdan mukaiset ratkaisunsa yksimielisesti. Lisäksi päätöksen voimaantulo edellyttää sitä, että Euroopan parlamentti on antanut sille hyväksymisensä.

SEU 48 artiklan 2–5 kohdassa tarkoitettu tavanomainen tarkistusmenettely vastaa perustuslakisopimuksen IV-443 artiklan mukaista tavanomaista tarkistusmenettelyä lukuun ottamatta sitä selvennystä, että sopimuksen tarkistamista koskevat ehdotukset voivat koskea muun muassa perussopimuksissa unionille annetun toimivallan lisäämistä tai vähentämistä. SEU 48 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu yksinkertaistettu tarkistusmenettely vastaa perustuslakisopimuksen IV-445 artiklan mukaista menettelyä ja 7 kohdassa tarkoitettu tarkistusmenettely perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan mukaista menettelyä säädösinstrumenttien nimistä johtuvia eroja lukuun ottamatta. Lissabonin sopimuksella toteutettavan sopimusrakenteen eroista johtuen EUT-sopimukseen sisältyy uusi SEUT 308 a artikla, jossa suljetaan SEU 48 artiklan 7 kohdan soveltamisalasta ne oikeusperustat, jotka eivät kuulu yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn piiriin myöskään perustuslakisopimuksessa.

49 artikla koskee unioniin liittymistä koskevia vaatimuksia ja menettelyä. Artikla vastaa asiasisällöltään nykyistä SEU 49 artiklaa. Määräyksessä tarkoitettuja unionin arvoja koskee uusi SEU 1 a artikla, jonka sisältöä selostetaan edellä erikseen.

Artiklaa on kuitenkin muutettu siten, että sen mukaan unionin jäsenyyttä voi hakea jokainen Euroopan valtio, joka kunnioittaa 1 a artiklassa tarkoitettuja arvoja ja sitoutuu edistämään niitä. Nykyisen SEU 49 artiklan mukaan jäsenyyden hakeminen edellyttää SEU 6 artiklan 1 kohdassa määrättyjen periaatteiden noudattamista. Perustuslakisopimuksen I-58 artiklassa käytetään sanamuotoa "Unioniin voivat liittyä kaikki Euroopan valtiot" muotoilun "Jokainen Euroopan valtio voi hakea unionin jäsenyyttä" sijaan. Perustuslakisopimuksen I-58 artiklan sananmuodon mukaan unioniin liittyvät valtiot sitoutuvat edistämään unionin arvoja yhdessä. Lissabonin sopimuksella muutettu SEU 49 artikla ei sisällä sanaa "yhdessä".

Artiklaan on nykyiseen SEU 49 artiklaan verrattuna tehty lisäys, jonka mukaan jäsenhakemuksesta ilmoitetaan Euroopan parlamentille ja kansallisille parlamenteille. Lisäksi korvataan ilmaisu "... Euroopan parlamentin kaikkien jäsentensä ehdottomalla enemmistöllä antaman puoltavan lausunnon" ilmaisulla "... Euroopan parlamentin kaikkien jäsenten enemmistöllä antaman hyväksynnän". Lisäykset vastaavat perustuslakisopimuksen muotoiluja.

Artiklaan on myös tehty lisäys, jonka mukaan Eurooppa-neuvoston hyväksymät unioniin liittymistä koskevat vaatimukset otetaan huomioon.

49 a artikla (uusi 50 artikla) on nykytilaan verrattuna uusi ja sisältää määräykset vapaaehtoisesta unionista eroamisesta. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-60 artikla.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on ilmoitettava aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle. Unioni aloittaa ilmoituksen johdosta neuvottelut kyseisen jäsenvaltion kanssa ja tekee sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella. Tällaisessa sopimuksessa otetaan erityisesti huomioon kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin sääntelevät puitteet. Sopimus neuvotellaan unionin normaalien ulkosopimusten tekemisessä noudatettavien menettelyiden mukaan SEUT 188 n artiklan 3 kohtaa soveltaen. Neuvosto tekee unionin puolesta eroamista koskevan sopimuksen määräenemmistöllä parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan perussopimuksia lakataan soveltamasta asianomaiseen jäsenvaltioon sinä päivänä, kun erosopimus tulee voimaan tai, jos sopimusta ei ole, kahden vuoden kuluttua jäsenvaltion tekemästä eroamisilmoituksesta. Eurooppa-neuvosto voi yhteisymmärryksessä jäsenvaltion kanssa päättää yksimielisesti pidentää tätä määräaikaa.

Artiklan 4 kohdan mukaan eroavaa jäsenvaltiota edustava Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäsen ei voi kuitenkaan osallistua kyseistä jäsenvaltiota koskevan asian käsittelyyn eikä sitä koskevien päätösten tekoon Eurooppa-neuvostossa tai neuvostossa. Artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaan määräenemmistöön tarvitaan vähintään 72 prosenttia neuvoston jäsenistä, jotka samalla edustavat päätöksentekoon osallistuvia jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä.

Artiklan 5 kohdan mukaan jos unionista eronnut jäsenvaltio hakee uudelleen jäsenyyttä, sen hakemus käsitellään samassa menettelyssä kuin normaalisti jäsenyyttä haettaessa.

49 b artikla (uusi 51 artikla), jonka mukaan perussopimuksiin liitetyt pöytäkirjat ja niiden liitteet ovat erottamaton osa perussopimuksia, vastaa nykyistä SEY 311 artiklaa ja perustuslakisopimuksen IV-442 artiklaa.

49 c artikla (uusi 52 artikla) koskee perussopimusten alueellista soveltamisalaa. Artiklan 1 kohta vastaa SEY 299 artiklan 1 kohtaa sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2003 liittymissopimuksen 19 artiklalla ja vuoden 2005 liittymisasiakirjan 17 artiklalla, joilla EY-sopimuksen soveltamisalaa on laajennettu koskemaan uusia jäsenvaltioita.

Artiklan 2 kohdan mukaan perussopimusten alueellinen soveltamisala täsmennetään SEUT 311 a artiklassa.

50 artikla kumotaan. Artikla koskee vuonna 1965 yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen ja vuonna 1986 tehdyn yhtenäisasiakirjan eräiden määräysten kumoamista. Muutos on luonteeltaan tekninen.

51 artiklaa (uusi 53 artikla), jossa määrätään, että sopimus on tehty rajoittamattomaksi ajaksi, ei muuteta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen IV-446 artiklan sisältöä.

52 artiklaa (uusi 54 artikla), joka sisältää EU-sopimuksen ratifioimista ja voimaantuloa koskevat määräykset, ei muuteta. EU-sopimus on tullut niiden nojalla voimaan 1 päivänä marraskuuta 1993.

53 artikla (uusi 55 artikla) koskee EU-sopimuksen todistusvoimaisia kieliä. Nykyisen SEU 53 artiklan ensimmäisessä kohdassa mainittuihin todistusvoimaisiin kieliin lisätään artiklan toisessa kohdassa mainitut, vuosien 1994, 2003 ja 2005 liittymissopimuksilla todistusvoimaisiksi kieliksi tulleet kielet. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-448 artikla.

Sopimus on laadittu kahdellakymmenelläkolmella eri kielellä, jotka ovat kaikki yhtä todistusvoimaiset. Viimeksi virallisiksi kieliksi on lisätty bulgaria ja romania vuoden 2005 liittymissopimusten myötä, ja iirin kieli, joka hyväksyttiin viralliseksi kieleksi unionin kieliasetuksen N:o 1/1958 muutoksella 1 päivästä tammikuuta 2007 lukien. Myös Espanja on esittänyt vuonna 2004 pyynnön baskin, galician, katalaanin ja valencianon kielten lisäämisestä unionin virallisiksi kieliksi. Pyynnön johdosta neuvosto hyväksyi kesäkuussa 2005 päätelmät muiden kielten virallisesta käytöstä neuvostossa ja mahdollisesti muissa Euroopan unionin toimielimissä ja elimissä. Päätelmät koskevat muita kuin edellä mainittuja virallisia kieliä, joilla on jäsenvaltion perustuslaissa tunnustettu asema koko jäsenvaltion alueella tai osassa sitä tai jonka käyttö kansallisena kielenä on lain mukaan sallittua. Sellaisten kielten virallinen käyttö neuvostossa sallitaan neuvoston ja pyynnön esittävän jäsenvaltion välillä sovittavan hallinnollisen järjestelyn pohjalta. Pyynnön esittävä jäsenvaltio maksaa välittömät tai välilliset kustannukset, joita unionin toimielimille ja elimille aiheutuu hallinnollisen järjestelyn toteuttamisesta.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimus voidaan kääntää myös kaikille niille kielille, joilla jäsenvaltioiden ilmoitusten mukaan on niiden valtiosäännön mukaisesti virallinen asema koko niiden alueella tai osassa sitä. Jäsenvaltiot huolehtivat itse sopimuksen kääntämisestä näille kielille ja toimittavat käännösten oikeaksi todistetut jäljennökset talletettaviksi neuvoston arkistoon. Näille kielille käännetyt sopimustekstit eivät ole todistusvoimaisia. HVK:n päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (nro 16) konferenssi suosittaa, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat käyttää SEU 53 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta, ilmoittavat neuvostolle kuuden kuukauden kuluessa Lissabonin sopimuksen allekirjoittamisesta sen yhden tai useamman kielen, jolle sopimukset käännetään. Perustuslakisopimuksen yhteydessä vastaavan ilmoituksen tekivät Espanja (baski, galicia, katalaani, valenciano) ja Alankomaat (friisin kieli).

2 artikla. Lissabonin sopimuksen 2 artikla sisältää määräykset EY-sopimuksen muuttamisesta. EY-sopimuksen nimi muutetaan kuulumaan "Sopimus Euroopan unionin toiminnasta".

Sopimuksen artikloita koskevat muutokset jaetaan kahteen osaan, joista A osa sisältää koko sopimusta koskevat muutokset ja B osa erityiset muutokset artikloittain esitettynä. A osassa ilmaistaan koko sopimusta koskevat (horisontaaliset) muutokset, jotka ovat luonteeltaan teknisiä terminologian mukautuksia, kuten yhteisön korvautuminen unionilla, ecun korvautuminen eurolla, yhteisön tuomioistuimen korvautuminen Euroopan unionin tuomioistuimella ja SEY 251 artiklassa määrätyn menettelyn korvautuminen tavallisella lainsäädäntömenettelyllä.

A osan horisontaalisia muutoksia ei pääsääntöisesti toisteta B osassa, ellei kysymyksessä ole artikla, jota muutetaan joko osittain tai kokonaisuudessaan myös muusta syystä.

Myöskään tämän esityksen artiklakohtaisissa perusteluissa ei toisteta tässä esitettyjä horisontaalisia muutoksia lukuun ottamatta niitä artikloja, joihin kohdistuu yksinomaan tällaisia muutoksia. Tässä esitettyihin muutoksiin viitataan niissä kohdin yleisesti toteamalla, että artiklaan kohdistuu horisontaalisia teknisiä muutoksia.

A. Koko sopimusta koskevat muutokset

Lissabonin sopimuksen 2 artiklan A osaan on sijoitettu luettelo sellaisista EY-sopimuksessa esiintyvistä ilmaisuista, jotka on Lissabonin sopimuksen myötä tarpeen muuttaa. Näitä horisontaalisia muutoksia ei enää erikseen selosteta jäljempänä EUT-sopimuksen artiklakohtaisissa perusteluissa, ellei se asiayhteyden vuoksi ole erityisesti tarpeen.

Ilmaisut "yhteisö" ja "Euroopan yhteisö" korvataan ilmaisulla "unioni" ja "Euroopan yhteisöt" ilmaisulla "Euroopan unioni". Poikkeuksena on perussopimusten alueellista soveltamisalaa koskeva SEUT 299 artiklan 6 kohdan c alakohta, josta tulee uusi SEUT 311 a artiklan 5 kohdan c alakohta, jossa viitataan vuoden 1972 liittymissopimukseen. Siltä osin kuin on kyse SEUT 136 artiklan ensimmäisestä kohdasta, tätä muutosta ei sovelleta ilmaisuun "yhteisön peruskirjassa".

Sopimuksessa käytetty ilmaisu "tämä sopimus" korvataan ilmaisulla "perussopimukset", joka viittaa kaikkiin Euroopan unionin perustana oleviin sopimuksiin. Poikkeuksena tästä säännöstä ovat SEUT 182 artiklan kolmas kohta ja 312 sekä 313 artikla, jotka koskevat sopimuksen voimassaoloaikaa, ratifioimista ja voimaantuloa. Hallitustenvälisessä konferenssissa oli käsiteltävänä ehdotus, jonka mukaan EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen voimaantuloa koskevat määräykset olisi yhdistetty. Yhteisistä voimaantulomääräyksistä kuitenkin luovuttiin, koska kysymyksessä ovat määräykset, joiden nojalla kyseiset sopimukset ovat aikanaan tulleet voimaan. Sen vuoksi näissä määräyksissä olevaa ilmaisua "tämä sopimus" ei myöskään korvata ilmaisulla "perussopimukset".

Sopimuksessa käytetty ilmaisu "251 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen" korvataan ilmaisulla "tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen" ja sen yhteydessä ilmenevä ilmaisu "neuvosto" ilmaisulla "Euroopan parlamentti ja neuvosto".

Sopimuksen ilmaisu "määräenemmistöllä" poistetaan.

Ilmaisu "valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontuva neuvosto" korvataan ilmaisulla "Eurooppa-neuvosto".

Ilmaisut "toimielimet ja/tai laitokset" korvataan ilmaisuilla "toimielimet, elimet ja/tai laitokset" lukuun ottamatta SEUT 193 artiklan ensimmäistä kohtaa, joka koskee tutkintavaliokuntien asettamista.

Ilmaisu "yhteismarkkinat" korvataan ilmaisulla "sisämarkkinat".

Ilmaisu "ecu" korvataan ilmaisulla "euro".

Ilmaisu "joita ei koske poikkeus" korvataan ilmaisulla "joiden rahayksikkö on euro".

Lyhenne "EKP" korvataan ilmaisulla "Euroopan keskuspankki" ja ilmaisu "EKPJ:n perussääntö ilmaisulla "EKPJ:n ja EKP:n perussääntö".

Ilmaisu "114 artiklassa tarkoitettu komitea" korvataan ilmaisulla "talous- ja rahoituskomitea".

Ilmaisu "yhteisöjen tuomioistuimen perussääntö" korvataan ilmaisulla "Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntö" ja ilmaisu "yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin" ilmaisulla "unionin yleinen tuomioistuin". "Lainkäyttövaliokunta" korvataan ilmaisulla "erityistuomioistuin".

Sopimuksessa luetellaan artikloittain määräykset, joissa otetaan käyttöön ilmaisut "erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä", "yksinkertaisella enemmistöllä", "Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan", "toimielin, elin tai laitos" ja "Euroopan unionin tuomioistuin".

Sopimuksessa luetellaan myös kohdat, joissa sana "yhteisö" poistetaan ennen sanaa "tuomioistuin", sekä muutetut viittaukset EU- sopimukseen.

B. Erityiset muutokset

Lissabonin sopimuksen 2 artiklan B kohta sisältää EY-sopimuksen eri osien otsikkojen ja artiklojen muuttamista koskevat määräykset.

EY-sopimus, joka nimetään EUT-sopimukseksi, jakautuu johdantoon ja seitsemään osaan. Ensimmäiseen unionin periaatteita koskevaan osaan sisältyvät unionin toimivallan jaottelua ja toimivallan aloja koskevat määräykset (I osasto) ja yleisesti sovellettavat määräykset (II osasto). EUT-sopimuksen toisen osan otsikko laajennetaan muotoon "syrjintäkielto ja unionin kansalaisuus", kuvaamaan osan laajennettua sisältöä. Sopimuksen kolmas osa sisältää unionin sisäiset politiikat ja toimet: sisämarkkinat (I osasto), tavaroiden vapaa liikkuvuus (I a osasto), maatalous ja kalastus (II osasto), henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus (III osasto), vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue (IV osasto), liikenne (V osasto), kilpailua, verotusta ja lainsäädännön lähentämistä koskevat yhteiset säännöt (VI osasto), talous- ja rahapolitiikka (VII osasto), työllisyys (VIII osasto), sosiaalipolitiikka (IX osasto), Euroopan sosiaalirahasto (X osasto), koulutus, ammatillinen koulutus, nuoriso ja urheilu (XI osasto), kulttuuri (XII osasto), kansanterveys (XIII osasto), kuluttajansuoja (XIV osasto), Euroopan laajuiset verkot (XV osasto), teollisuus (XVI osasto), taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus (XVII osasto), tutkimus ja teknologinen kehittäminen sekä avaruusala (XVIII osasto), ympäristö (XIX osasto), energia (XX osasto), matkailu (XXI osasto), pelastuspalvelu (XXII osasto) ja hallinnollinen yhteistyö (XXIII osasto). Sopimuksen neljäs osa sisältää nykyiseen tapaan määräykset merentakaisten maiden ja alueiden assosioinnista. Uusi EUT-sopimuksen viides osa sisältää määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta. Se jakautuu seitsemään osastoon seuraavasti: yleiset määräykset unionin ulkoisesta toiminnasta (I osasto), yhteinen kauppapolitiikka (II osasto), yhteistyö kolmansien maiden kanssa ja humanitaarinen apu (III osasto), rajoittavat toimenpiteet (IV osasto), kansainväliset sopimukset (V osasto), unionin suhteet kansainvälisiin järjestöihin ja kolmansiin maihin sekä unionin edustustot (VI osasto) ja yhteisvastuulauseke (VII osasto). EUT-sopimuksen kuudes osa sisältää toimielinjärjestelmää ja varainhoitoa koskevat määräykset. Sopimuksen yleiset määräykset ja loppumääräykset sisältyvät sen seitsemänteen osaan. EUT-sopimuksen rakenne vastaa suurelta osin nykyisen EY-sopimuksen rakennetta, ja se sisältää pääosin perustuslakisopimuksen III osaan sisältyviä määräyksiä.

JOHDANTO-OSA

EY-sopimuksen, joka nimetään EUT-sopimukseksi, johdanto-osan toista ja viimeistä kappaletta muutetaan. Toisessa kappaleessa ilmaisu "maittensa" korvataan sanalla "valtioidensa", joka on perussopimuksissa muualla käytössä oleva ilmaisu. Viimeisen johdantokappaleen ilmaisu "ovat tehneet päätöksen perustaa Euroopan yhteisö ja tätä varten nimenneet" korvataan ilmaisulla "ovat nimenneet". Koska Euroopan yhteisön tilalle muutetuissa perussopimuksissa tulee Euroopan unioni, jonka perustamisesta määrätään EU-sopimuksessa, viittaus Euroopan yhteisön perustamiseen poistetaan EUT-sopimuksen johdanto-osan viimeisestä kappaleesta.

ENSIMMÄINEN OSA

PERIAATTEET

1 ja 2 artikla kumotaan. Nykyisessä SEY 1 artiklassa määrätään Euroopan yhteisön perustamisesta ja SEY 2 artiklassa yhteisön päämääristä. SEY 1 artikla kumotaan tarpeettomana Euroopan unionin tullessa yhteisön sijaan ja SEY 2 artiklan asiasisältö korvataan SEU 2 artiklalla.

1 a artiklassa (uusi 1 artikla) luonnehditaan EUT-sopimusta ja sen suhdetta EU-sopimukseen. Samansisältöistä määräystä ei sisälly EY-sopimukseen eikä perustuslakisopimukseen. Uuden määräyksen tarkoituksena on varmistaa, että vaikka vuoden 2007 HVK:ssa päätettiin luopua perustuslakisopimuksen kaltaisesta yhtenäisestä perussopimuksesta, EU-sopimus ja EUT-sopimus muodostavat yhden kokonaisuuden, jonka molemmilla osilla on yhtäläinen oikeudellinen arvo.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että EUT-sopimuksella järjestetään Euroopan unionin toiminta. Lisäksi EUT-sopimuksella määritellään unionin toimivallan alat ja rajat sekä yksityiskohtaiset säännöt toimivallan käytöstä. Kohta täydentää osaltaan SEU 3 b artiklaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan EUT-sopimus ja EU-sopimus ovat ne sopimukset, joihin unioni perustuu. Nämä sopimukset, joista käytetään nimitystä ”perussopimukset”, ovat nimenomaisen määräyksen mukaan keskenään oikeudellisesti samanarvoiset. Vastaava määräys sisältyy myös SEU 1 artiklan kolmanteen kohtaan.

I OSASTO

UNIONIN TOIMIVALLAN JAOTTELU JA TOIMIVALLAN ALAT

2 a artikla (uusi 2 artikla) sisältää määräykset unionin toimivallan jaottelusta unionin yksinomaiseen toimivaltaan, unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan sekä unionin toimivaltaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Määräyksessä yksilöidään unionin ja jäsenvaltioiden toimivallan suhdetta koskevat keskeiset säännöt kunkin kolmen päätoimivaltaluokan osalta. Lisäksi artikla sisältää erityismääräykset jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisesta sekä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jotka eivät kuulu mihinkään kolmesta päätoimivaltaluokasta. Unionin voimassaolevat perussopimukset eivät sisällä vastaavia yleisiä määräyksiä unionin tai yhteisön toimivallan jaottelusta. Artiklaan kirjatut periaatteet vastaavat kuitenkin EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa pääosin nykyistä oikeustilaa. Artiklaa vastaava määräys sisältyy perustuslakisopimuksen I-12 artiklaan.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvalla alalla ainoastaan unioni voi toimia lainsäätäjänä ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot sen sijaan voivat tehdä näin ainoastaan unionin valtuuttamina tai unionin antamien säädösten täytäntöön panemiseksi. Määräys vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä (esimerkiksi asia 804/79, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, Kok. suomenk. erityispainos VI, s. 81, 17–20 ja 30 kohta, sekä asia 174/84, Bulk Oil v. Sun International Limited ja Sun Oil Trading Company, Kok. suomenk. erityispainos VIII, s. 451, 31 kohta).

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvalla alalla sekä unioni että jäsenvaltiot voivat toimia lainsäätäjänä ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin käyttää toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt omaansa. Lisäksi jäsenvaltiot voivat jälleen käyttää toimivaltaansa siltä osin kuin unioni on päättänyt lakata käyttämästä omaansa. EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltiot eivät nykyisinkään voi jaetun toimivallan alalla itsenäisesti toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa jo olemassa olevan yhteisön sekundäärioikeuden kanssa (esimerkiksi asia C-154/00, komissio v. Kreikka, Kok. 2002, s. I-3879, 12 kohta). Eri asia on, että jatkossakin voidaan tietyissä tapauksissa sallia jäsenvaltion poikkeavan unionin säädöksestä joko suoraan perussopimuksen määräyksen tai kyseiseen säädökseen sisältyvän valtuutussäännöksen nojalla. Kohtaan liittyy jaetun toimivallan käyttöä koskeva pöytäkirja ja toimivallan jakoa koskeva julistus (nro 18).

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen talous- ja työllisyyspolitiikkansa EUT-sopimuksessa määrättyjen sääntöjen mukaisesti, joiden laatiminen kuuluu unionin toimivaltaan. Määräyksessä ei kuitenkaan lähemmin yksilöidä unionin toimivallan luonnetta kyseisellä alalla. Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamisen sisällyttäminen artiklaan erilliseksi kohdakseen kuitenkin osoittaa, ettei kysymys ole artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta jaetusta toimivallasta eikä artiklan 5 kohdassa tarkoitetusta alasta, jolla unionilla on toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteensovittavia tai täydentäviä toimia. Sama koskee artiklan 4 kohdassa tarkoitettua unionin EU-sopimuksen määräysten mukaista toimivaltaa määritellä ja toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mihin kuuluu myös yhteisen puolustuspolitiikan asteittainen määrittely.

Artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unionilla on perussopimuksissa määrätyillä aloilla ja niissä määrätyin edellytyksin toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteensovittavia tai täydentäviä toimia. Määräyksessä tarkoitetun toimivallan luonne poikkeaa unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta ensinnäkin siinä suhteessa, ettei unionin toimivalta näillä niin sanotuilla tukitoimialoilla milloinkaan syrjäytä jäsenvaltioiden toimivaltaa. Unionin toimivallan käyttämisestä ei toisin sanoen seuraa, että jäsenvaltiot menettäisivät oikeuden käyttää omaa toimivaltaansa unionin toteuttamien toimenpiteiden kattamissa kysymyksissä.

Periaatetta, jonka mukaan tukitoimialoilla lainsäädäntövallan ja muutoinkin toteutettavan politiikan pääpaino kuuluu selkeästi jäsenvaltioille, korostaa myös kaikkia tukitoimialoja koskeva, artiklan 5 kohdan toiseen alakohtaan kirjattu harmonisointikielto. Sen mukaan perussopimusten kyseisiä aloja koskevien määräysten perusteella annettavat oikeudellisesti velvoittavat unionin säädökset eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Vaikka säädöstyyppeinä tukitoimialoilla ovatkin käytössä asetus, direktiivi ja päätös, harmonisointikielto rajoittaa niiden toimenpiteiden sisältöä, joihin unionin toimielimet voivat kyseisiä aloja koskevien määräysten perusteella ryhtyä. EUT-sopimuksen mukaisista tukitoimialoista vastaava harmonisointikielto koskee nykyisin koulutusta, ammatillista koulutusta ja nuorisoa (SEY 149 artiklan 4 kohta ja 150 artiklan 4 kohta), kulttuuria (SEY 151 artiklan 5 kohta) sekä kansanterveyttä (SEY 152 artiklan 4 kohdan c alakohta). EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä kyseisiä aloja ei kuitenkaan ole vakiintuneesti luonnehdittu erityiseen, jaetusta toimivallasta erilliseen tukitoimialojen toimivaltaluokkaan kuuluviksi, vaan EUT-sopimuksen mukaisen tukitoimialojen toimivaltaluokan taustalla voidaan katsoa olevan lähinnä oikeuskirjallisuuteen pohjautuva tiettyjen, lähinnä edellä mainitun harmonisointikiellon piiriin kuuluvien yhteisön politiikka-alojen systematisointi yhteisön niin sanotun täydentävän toimivallan alaan kuuluviksi.

Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan harmonisointikiellon kattamissa tapauksissa jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistaminen ei ole mahdollista myöskään SEUT 308 artiklan joustolausekkeen eikä yhteistä kauppapolitiikkaa koskevan SEUT 188 c artiklan nojalla kyseisiin määräyksiin sisältyvien nimenomaisten kieltojen valossa.

Artiklan 6 kohdan mukaan unionin toimivallan laajuus ja sen käyttöä koskevat säännöt määritetään perussopimusten kutakin alaa koskevissa määräyksissä. Artiklan muista määräyksistä poiketen 6 kohta ei varsinaisesti koske toimivallan luokittelua, vaan sen tarkoituksena on vahvistaa periaate, jonka mukaan unionin toimivallan laajuus samoin kuin sen käyttöä koskevat menettelyt määräytyvät viime kädessä perussopimusten kutakin politiikka-alaa koskevien määräysten perusteella.

2 b artikla (uusi 3 artikla) sisältää luettelon aloista, jotka kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan, sekä määräykset tilanteista, jolloin unionin toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia on luonteeltaan yksinomaista myös muilla kuin edellä mainittuun luetteloon kuuluvilla aloilla. Artikla on uusi ja vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen I-13 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat seuraavat alat:

– tulliliitto;

– sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen;

– niiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka, joiden rahayksikkö on euro;

– meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen osana yhteistä kalastuspolitiikkaa; sekä

– yhteinen kauppapolitiikka.

Määräys perustuu EY-tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön tulliliiton ja kauppapolitiikan (asia 8/73, Hauptzollamt Bremerhaven v. Massey-Ferguson, Kok. suomenk. erityispainos II, s. 139, lausunto 1/75, Kok. suomenk. erityispainos II, s. 521, ja lausunto 1/78, Kok. suomenk. erityispainos IV, s. 561) sekä meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen (asia 804/79, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, Kok. suomenk. erityispainos VI, s. 81) osalta. Euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikkaa nykyisin koskevan Euroopan yhteisön toimivallan luonteesta ei ole nimenomaista EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, mutta kyseisen yhteisötoimivallan yksinomaisen luonteen voidaan katsoa johtuvan asian luonteesta. Sen sijaan sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen ei EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan nykyään kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, vaan jäsenvaltioiden velvollisuuden pidättyä toteuttamasta yhteisön kilpailulainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia toimenpiteitä on katsottu seuraavan SEY 10 artiklan mukaisesta vilpittömän yhteistyön periaatteesta (asia 14/68, Walt Wilhelm ym. v. Bundeskartellamt, Kok. suomenk. erityispainos I, s. 377).

Artiklan 2 kohdassa määrätään tilanteista, joissa unionin toimivalta kansainvälisen sopimuksen tekemiseen on luonteeltaan yksinomaista myös muilla kuin artiklan 1 kohdan tarkoittamilla aloilla. Artiklan 2 kohta ei toisin sanoen perusta unionille yksinomaista toimivaltaa tietyillä politiikka-aloilla tai tietyssä asiakysymyksessä, vaan unionin toimivallan yksinomainen luonne on kytketty määräyksessä yksilöityjen, soveltamisalaltaan yleisten edellytysten täyttymiseen kutakin sopimusta koskevassa yksittäistapauksessa. Kyseinen kohta koskee vain unionin sopimustoimivallan luonnetta, kun taas määräykset siitä, milloin unionilla on toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, sisältyvät SEUT 188 l artiklan 1 kohtaan.

Artiklan 2 kohdan määräykset unionin yksinomaisesta sopimustoimivallasta perustuvat EY-tuomioistuimen Euroopan yhteisön ulkoista toimivaltaa koskevaan oikeuskäytäntöön. Kyseisen kohdan mukaan unionilla on yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, kun sopimuksen tekemisestä on säädetty lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä unionin säädöksessä (lausunto 1/94, Kok. suomenk. erityispainos XVI, s. 237, 95 kohta, ja asia C-469/98, komissio v. Suomi, Kok. 2002, s. I-9627, 83 kohta) tai kun tämä on välttämätöntä, jotta unioni voi käyttää sisäistä toimivaltaansa (lausunto 1/94, 85-86 kohta, ja asia C-469/98, komissio v. Suomi, 58 kohta), tai siltä osin kuin se voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta (asia 22/70, komissio v. neuvosto (niin sanottu ERTA-tapaus), Kok. suomenk. erityispainos I, s. 553, 17 ja 22 kohta, ja asia C-469/98, komissio v. Suomi, 77 kohta).

Sanotuista unionin yksinomaisen sopimustoimivallan perusteista käytännön merkitykseltään selvästi keskeisimpänä voidaan pitää EY-tuomioistuimen ERTA-oikeuskäytäntöä vastaavaa määräystä, jonka mukaan unionilla on yksinomainen toimivalta siltä osin kuin tehtävä kansainvälinen sopimus voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Sen sijaan perustetta, joka edellyttää sopimuksen tekemisestä säädetyn lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä säädöksessä, voidaan oikeuskäytännön valossa pitää lähinnä ERTA-oikeuskäytännön alaan kuuluvana erityistapauksena (asia C-469/98, komissio v. Suomi, 80-83 kohta). Perustetta, jossa edellytyksenä on sopimuksen tekemisen välttämättömyys unionin sisäisen toimivallan käytön kannalta, voidaan puolestaan pitää soveltamisalaltaan suhteellisen kapea-alaisena (asia C-469/98, komissio v. Suomi, 58 kohta).

ERTA-doktriinia vastaavan yksinomaisen toimivallan perusteen osalta artiklan 2 kohdassa täsmennetään nimenomaisesti se nykyisin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön sisältyvä periaate, että unionin toimivalta on luonteeltaan yksinomaista vain siltä osin kuin tehtävä sopimus voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Näin ollen jäsenvaltioilla säilyy oikeus tulla sopimuksen osapuoliksi unionin rinnalla, mikäli unionilla ei artiklan muiden määräysten nojalla ole sopimuksen kokonaisuudessaan kattamaa yksinomaista toimivaltaa. Tältäkin osin artiklan 2 kohta vastaa tarkoin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

2 c artiklassa (uusi 4 artikla) määrätään unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvista aloista. Artikla on uusi ja vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen I-14 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin toimivalta on luonteeltaan jäsenvaltioiden kanssa jaettua silloin, kun se ei koske SEUT 2 b artiklan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja taikka SEUT 2 e artiklassa tarkoitettuja aloja, joilla unioni voi toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Systematiikka, jonka mukaan unionin toimivalta on pääsäännön mukaan luonteeltaan jaettua, vastaa nykyistä oikeustilaa. EY-tuomioistuin on oikeuskäytännössään noudattanut johdonmukaisesti periaatetta, jonka mukaan Euroopan yhteisön toimivalta on luonteeltaan lähtökohtaisesti jaettua, jollei erityisellä perusteella voida katsoa sen olevan yksinomaista (esimerkiksi lausunto 1/94, Kok. suomenk. erityispainos XVI, s. 237, lausunto 2/92, Kok. 1995, s. I-521, ja lausunto 2/00, Kok. 2001, s. I-9713). Toisin sanoen jo nykyisessä, EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvassa toimivaltaluokittelussa yhteisön ja jäsenvaltioiden jaettu toimivalta on toimivaltaluokkana residuaalinen suhteessa yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Kuten edellä SEUT 2 a artiklan 5 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on selvitetty, ei jaetun toimivallan luokasta erillisellä tukitoimialojen toimivaltaluokalla sen sijaan ole vakiintunutta asemaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Artiklan 2 kohta sisältää unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvia aloja koskevan luettelon, joka sanamuotonsa valossa ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Jaettuun toimivaltaan kuuluvat:

– sisämarkkinat; sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen kuuluu kuitenkin SEUT 2 b artiklan 1 kohdan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan;

– sosiaalipolitiikka EUT-sopimuksessa määriteltyjen näkökohtien osalta; näihin kuuluvat ainakin SEUT 137 artiklan 2 kohdan b alakohdan unionille perustama toimivalta säätää sanotun määräyksen 1 kohdan a-i alakohdassa tarkoitettuja aloja koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä SEUT 141 artiklan 3 kohdan mukainen toimivalta toteuttaa kyseisen määräyksen tarkoittamia miesten ja naisten tasa-arvoa koskevia toimenpiteitä työtä ja ammattia koskevissa kysymyksissä; sosiaalipolitiikan muita unionin toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä koskee SEUT 2 d artiklan 3 kohta;

– taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus;

– maatalous ja kalastus, lukuun ottamatta meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä, joka kuuluu SEUT 2 b artiklan 1 kohdan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan;

– ympäristö;

– kuluttajansuoja;

– liikenne;

– Euroopan laajuiset verkot;

– energia;

– vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue; sekä

– kansanterveyteen liittyvät yhteiset turvallisuuskysymykset EUT-sopimuksessa määriteltyjen näkökohtien osalta; määräys viittaa unionin toimivaltaan toteuttaa SEUT 152 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla puututaan yhteisiin turvallisuuskysymyksiin; unionin muiden kansanterveyden alan toimenpiteiden osalta on kysymys SEUT 2 e artiklan tarkoittamista ihmisten terveyden suojelua ja kohentamista koskevista toimista.

Koska artiklan 2 kohdan luettelo ei siis kuitenkaan ole luonteeltaan tyhjentävä, luonteeltaan jaettua on kaikki muukin sopimuksessa unionille annettu toimivalta, joka ei koske unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja tai aloja, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittaminen sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joita koskevat SEU 11 artiklan ja SEUT 2 d artiklan erityismääräykset ja joiden ei voida katsoa kuuluvan mihinkään kolmesta päätoimivaltaluokasta.

Artiklan 2 kohdan luettelo vastaa pääosin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Kuten edellä SEUT 2 b artiklaa koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä on todettu, sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen ei nykyisin kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Toisaalta taas teollisuutta, joka SEUT 2 e artiklassa luokitellaan tukitoimialaksi, ei nykyisin EY-sopimuksessa koske SEUT 2 a artiklan 5 kohdan toiseen alakohtaan sisältyvää harmonisointikieltoa vastaava kielto, joten teollisuutta voidaan nykyisin pitää luonteeltaan lähinnä yhteisön ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvana. SEUT 2 c artiklan 2 kohdassa luetelluista aloista energia on politiikka-alana uusi. Nykyisen SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan tosin sisältyvät toimenpiteet muun ohella energian alalla, mutta EY-sopimus ei sisällä muita nimenomaisia määräyksiä kyseisestä alasta.

Muutosta nykyiseen oikeustilaan merkitsee myös se, että poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö kuuluvat osana vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Nykyisin kyseisiä aloja koskevat määräykset ovat EU-sopimuksen VI osastossa (III pilarissa), eikä kyseisiin määräyksiin perustuva unionin toimivalta ole kaikilta osin luonteeltaan rinnastettavissa EY-sopimuksen mukaiseen jaettuun toimivaltaan (SEU 47 artikla ja asia C-170/96, komissio v. neuvosto, Kok. 1998, s. I-2763). Todettakoon lisäksi, että EY-tuomioistuin on tietyissä tapauksissa katsonut sääntelyn, joka on annettu III pilarissa osana rikosoikeudellista yhteistyötä, kuuluvan eräiltä osin I pilarissa EY-lainsäädäntönä annettavaksi ja siten EY-sopimuksen mukaiseen jaettuun toimivaltaan kuuluvaksi (asia C-176/03, komissio v. neuvosto, ja asia C-440/05, komissio v. neuvosto; asioita käsitellään tarkemmin SEUT 69 b artiklaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa).

Artiklan 3 kohdan mukaan tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja avaruuden aloilla unionilla on toimivalta määritellä ja panna täytäntöön ohjelmia sekä toteuttaa muitakin toimia ilman, että tämän toimivallan käyttäminen kuitenkaan estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Artiklan 4 kohta sisältää vastaavan määräyksen koskien kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua. Kyseisissä määräyksissä luetelluista aloista avaruus ja humanitaarinen apu ovat politiikka-aloina uusia. Avaruuspolitiikkaa koskevaan SEUT 172 a artiklaan lisättiin vuoden 2007 HVK:ssa tarkennus, jonka mukaan kyseisen oikeusperustan nojalla hyväksyttävät toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista.

Artiklan 3 ja 4 kohdan seurauksena jaetun toimivallan aloja SEUT 2 a artiklan 2 kohdan mukaan koskeva perusperiaate, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää näillä aloilla toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei käytä omaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä, ei siten sovellu SEUT 2 c artiklan 3 ja 4 kohdassa mainituilla aloilla. Tältä osin unionin toimivalta kyseisillä aloilla vastaa asiallisesti luonteeltaan toimivaltaa, joka unionilla on SEUT 2 e artiklassa tarkoitetuilla tukitoimialoilla. EY-sopimukseen ei nykyisin sisälly vastaavia määräyksiä, joskin EY-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä on saatavissa tiettyä tukea unionin toimivallan kuvatunlaiselle erityisluonteelle kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun aloilla (asia C-316/91, parlamentti v. neuvosto, Kok. suomenk. erityispainos XV, s. I-55, ja yhdistetyt asiat C-181/91 ja C-248/91, parlamentti v. neuvosto ja komissio, Kok. suomenk. erityispainos XIV, s. I-289).

2 d artikla (uusi 5 artikla) on nykytilaan verrattuna uusi ja se sisältää määräykset jäsenvaltioiden talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamisesta, jota koskevat perusperiaatteet ovat nykyisin eri puolilla EY-sopimusta jäljempänä kuvatulla tavalla. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-15 artikla.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen talouspolitiikkansa unionin puitteissa, mitä varten neuvosto hyväksyy toimenpiteitä, erityisesti näiden politiikkojen laajat suuntaviivat. Euron käyttöön ottaneisiin jäsenvaltioihin sovelletaan erityismääräyksiä. Määräys vastaa EY-sopimuksen kolmannen osan VII osastoon nykyisin sisältyviä perusperiaatteita ja SEY 99 artiklan määräyksiä talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista. Myös euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskeva määräys vastaa nykyistä oikeustilaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni toteuttaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen yhteensovittaminen. Kyseisistä toimenpiteistä määräyksessä on erikseen mainittu jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkoja koskevien suuntaviivojen määrittely. Nykyisin työllisyyttä koskevista suuntaviivoista, jotka jäsenvaltioiden tulee ottaa huomioon työllisyyspolitiikassaan, määrätään SEY 128 artiklassa.

Artiklan 3 kohdan mukaan unioni voi tehdä aloitteita, joilla varmistetaan jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikkojen yhteensovittaminen. Määräyksellä viitataan muihin unionin toimivallassa oleviin sosiaalipolitiikan näkökohtiin kuin niihin, jotka 2 c artiklan 2 kohdan mukaan kuuluvat unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan.

2 e artikla (uusi 6 artikla) sisältää luettelon aloista, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa toimia jäsenvaltioiden toimien tukemiseksi, yhteensovittamiseksi tai täydentämiseksi. Määräys on nykytilaan verrattuna uusi ja se vastaa perustuslakisopimuksen I-17 artiklaa lukuun ottamatta muutosta, jolla korostetaan unionin tukevan, yhteensovittavan tai täydentävän jäsenvaltioiden toimia. Perustuslakisopimuksen mukaan unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Artiklan määräyksen tarkoittamia aloja ovat:

– ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen;

– teollisuus;

– kulttuuri;

– matkailu;

– yleissivistävä koulutus, ammatillinen koulutus, nuoriso ja urheilu;

– pelastuspalvelu sekä

– hallinnollinen yhteistyö.

II OSASTO

YLEISESTI SOVELLETTAVAT MÄÄRÄYKSET

2 f artiklassa (uusi 7 artikla) määrätään, että unioni varmistaa eri politiikkojen ja toimien välisen johdonmukaisuuden kaikki tavoitteensa huomioon ottaen ja annetun toimivallan periaatetta noudattaen. Määräys on uusi mutta vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEU 3 artiklan ensimmäistä kohtaa, jonka mukaan unionin yhteisen toimielinjärjestelmän tehtävänä on turvata muun ohella unionin tavoitteiden saavuttamiseksi suoritettavien toimien johdonmukaisuus. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-115 artiklaa.

3 artikla (uusi 8 artikla) vastaa pääpiirteissään nykyistä SEY 3 artiklan 2 kohtaa ja perustuslakisopimuksen III-116 artiklaa, joissa määrätään naisten ja miesten eriarvoisuuden poistamisesta ja tasa-arvon edistämisestä. Määräystä on kuitenkin muokattu niin, että ilmaisu "Toteuttaessaan tässä artiklassa tarkoitettua toimintaa yhteisö" korvataan ilmaisulla "Unioni pyrkii kaikissa toimissaan", joten määräys on aiempaa kattavampi. Nykyinen SEY 3 artiklan 1 kohta kumotaan ja se korvataan asiasisällön osalta SEUT 2 b-2 e artiklalla.

4 artikla, joka koskee talous- ja rahapolitiikkaa, siirretään mukautettuna SEUT 97 b artiklaan.

5 artikla, joka koskee yhteisön annettua toimivaltaa ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta, kumotaan. Se korvataan SEU 3 b artiklalla.

5 a artikla (uusi 9 artikla) on nykytilaan verrattuna uusi ja samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-117 artikla. Artiklaan sisältyvä määräys korkean työllisyystason edistämisestä sisältyy osittain jo nykyisen SEY 127 artiklan 2 kohtaan ja määräys ihmisten terveyden korkeatasoiseen suojeluun liittyvistä vaatimuksista jo nykyisen SEY 152 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Määräykset riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen sekä korkeatasoiseen koulutukseen liittyvien vaatimusten huomioon ottamisesta unionin politiikan ja toiminnan määrittelyssä ja toteuttamisessa ovat uusia.

5 b artikla (uusi 10 artikla) on nykytilaan verrattuna uusi. Artiklanmukaan unioni pyrkii politiikkojensa ja toimiensa määrittelyssä ja toteuttamisessa torjumaan kaiken sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-118 artikla. Vaikka nykyinen SEY 13 artikla, jota EUT-sopimuksessa vastaa 16 e artikla, mahdollistaakin yhteisön toimivallan rajoissa edellä mainittujen syrjinnän muotojen torjumiseksi tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisen, eivät unionin nykyiset perussopimukset sisällä SEUT 5 b artiklaa vastaavaa yleisesti sovellettavaa määräystä.

6 artiklan (uusi 11 artikla) mukaan ympäristönsuojelun vaatimukset on sisällytettävä unionin politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi. Artikla on samansisältöinen kuin nykyinen SEY 6 artikla ja perustuslakisopimuksen III-119 artikla.

6 a artiklalla (uusi 12 artikla) korvataan nykyisen SEY 153 artiklan 2 kohdan horisontaalinen määräys kuluttajansuojaa koskevien vaatimusten huomioonottamisesta muilla politiikan aloilla ja muussa toiminnassa. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-120 artikla.

6 b artikla (uusi 13 artikla) on uusi. Se koskee eläinten suojelua ja hyvinvointia. Artikla vastaa eräitä määräyksen sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta Amsterdamin sopimuksella EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-121 artiklaa.

7-9 artikla, jotka koskevat yhteisön toimielimiä, kumotaan. Niiden asiasisältö korvataan SEU 9 artiklan määräyksillä ja 8 artiklan osalta lisäksi SEUT 245 a artiklan 1 kohdalla.

10 artikla, joka koskee jäsenvaltioiden velvollisuutta panna EY-sopimuksesta ja toimielinten säädöksistä johtuvat velvoitteet täytäntöön, kumotaan. Sen asiasisältö korvataan SEU 3 a artiklan 3 kohdalla.

11 ja 11 a artikla, jotka koskevat tiiviimpää yhteistyötä, korvataan SEU 10 artiklalla sekä 280 a-280 i artiklalla siten kuin näiden artiklojen käsittelyn yhteydessä tarkemmin selostetaan.

12 artiklasta, joka koskee kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, tulee SEUT 16 d artikla, jota selostetaan jäljempänä.

13 artiklasta, joka koskee toimenpiteitä sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseksi, tulee SEUT 16 e artikla jäljempänä esitetyllä tavalla muutettuna.

14 artiklasta, joka koskee sisämarkkinoiden määritelmää ja tavoitetta sisämarkkinoiden luomisesta, tulee SEUT 22 a artikla jäljempänä esitetyllä tavalla mukautettuna.

15 artiklasta, joka koskee eri kehitystasolla olevien kansantalouksien ongelmien huomioimista, tulee SEUT 22 b artikla teknisesti mukautettuna.

16 artiklaan (uusi 14 artikla) sisältyvä, unionia ja jäsenvaltioita koskeva velvoite huolehtia siitä, että yleistä taloudellista etua koskevat palvelut toimivat sellaisten periaatteiden pohjalta ja erityisesti sellaisin taloudellisin ja rahoituksellisin edellytyksin, että ne voivat täyttää tehtävänsä, vastaa keskeisiltä osiltaan nykyistä SEY 16 artiklaa. Muutoksena viimeksi mainittuun määräykseen muutetussa 16 artiklassa korostetaan nimenomaisesti määräyksen tarkoittamien palvelujen toimintaa koskevien taloudellisten ja rahoituksellisten edellytysten turvaamista. Lisäksi 16 artiklassa mainittuun luetteloon erityismääräyksistä, joiden soveltamista 16 artiklalla ei rajoiteta, lisätään SEU 3 a artikla.

Nykyistä SEY 16 artiklaa vastaavien määräysten lisäksi muutettu 16 artikla perustaa unionille toimivallan määritellä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetulla asetuksella yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaa sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Unionille määräyksellä perustettava toimivalta ei kuitenkaan rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja rahoittaa määräyksen tarkoittamia palveluja perussopimuksissa määrätyn mukaisesti. Koska 16 artikla ei määräyksen nimenomaisen sanamuodon mukaan rajoita SEU 3 a artiklan ja SEUT 73, 86 ja 87 artiklan soveltamista, 16 artiklaan perustuva toimivalta ei rajoita myöskään unionin mahdollisuuksia toteuttaa yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyviä toimenpiteitä edellä mainittujen määräysten nojalla. Tältä osin erityisen keskeinen on SEUT 86 artikla, jonka mukaan perussopimusten määräyksiä sovelletaan vain siltä osin, kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavia yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä. Nykyisen SEY 86 artiklan sekä EY-sopimuksen muiden sisämarkkinoita koskevien määräysten nojalla yhteisö onkin toteuttanut yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevia säädöksiä muun ohella posti-, telekommunikaatio- ja energiasektoreilla. Lissabonin sopimukseen liitetään myös uusi, yleistä etua koskevista palveluista tehty pöytäkirja, jossa sovitaan tarkemmin niiden tulkinnasta.

16 a artiklassa (uusi 15 artikla) määrätään unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuudesta ja asiakirjajulkisuudesta. Nykysopimuksissa määräystä vastaa lähinnä SEY 255 artikla, joka koskee asiakirjajulkisuutta. Nykyiseen SEY 255 artiklaan verrattuna asiakirjajulkisuuden soveltamisala laajenee. Lisäksi SEUT 16 a artiklaan sijoitetaan yleinen avointa hallintotapaa koskeva periaate sekä määräys Euroopan parlamentin ja neuvoston istuntojen julkisuudesta. Määräys neuvoston istuntojen julkisuudesta sisältyy myös SEU 9 c artiklan 8 kohtaan. SEUT 16 a artikla vastaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen unionin toiminnan avoimuutta koskevaa I-50 artiklaa sekä tarkemmat määräykset asiakirjajulkisuuden toteuttamisesta sisältävää III-399 artiklaa.

SEU 1 artiklan toiseen kohtaa sisältyy edelleen viittaus kansojen yhä läheisempään liittoon, jossa päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja läheisyysperiaatetta noudattaen. Lisäksi EU-sopimuksen demokratian periaatteita koskevan II osaston 8 a artiklan 3 kohtaan sisällytetään viittaus siihen, että päätökset unionissa tehdään mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia.

SEUT 16 a artiklan 1 kohta on nykytilaan nähden uusi ja sisältää yleisen avoimuusperiaatteen. Artiklassa määrätään, että unionin toimielimet, elimet ja laitokset toimivat mahdollisimman avoimesti edistääkseen hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan osallistumisen. Viittaus täydentää yllä kuvattuja SEU 1 artiklan toisen kohdan ja SEU 8 a artiklan 3 kohdan viittauksia avoimuusperiaatteen noudattamiseen unionin toiminnassa.

Artiklan 2 kohta on nykytilaan nähden uusi ja sisältää määräyksen Euroopan parlamentin ja neuvoston istuntojen julkisuudesta. Euroopan parlamentin istunnot ovat aina julkisia, mikä vastaa nykyistä käytäntöä. Neuvoston istunnot ovat julkisia silloin, kun neuvosto käsittelee esityksiä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi ja äänestää niistä. Artikla liittyy neuvoston osalta SEU 9 c artiklan 8 kohtaan, jonka mukaan neuvoston istunnot jaetaan kahteen osaan, joista toisessa käsitellään lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät unionin säädökset ja toisessa muut kuin lainsäädäntöasiat.

Nykyisin neuvostolle asetetaan SEY 207 artiklan 3 kohdassa velvollisuus määritellä työjärjestyksessään tilanteet, joissa sen katsotaan toimivan lainsäätäjänä, jotta näissä tapauksissa voitaisiin laajemmin sallia yleisön tutustua asiakirjoihin, säilyttäen samalla päätöksenteon tehokkuus. Neuvoston toimiessa lainsäätäjänä äänestystulos ja äänestysselitykset sekä pöytäkirjaan merkityt lausumat ovat SEY 207 artiklan 3 kohdan nojalla aina julkisia. Neuvoston nykyisen työjärjestyksen (neuvoston päätös 2006/683/EY, Euratom, EUVL L 285 2006, s. 47) mukaan neuvoston istuntojen julkisuus koskee lähtökohtaisesti ainoastaan yhteispäätösmenettelyssä annettavia säädöksiä. Lissabonin sopimus merkitsee neuvoston istuntojen osalta sitä, että avoimuudesta tulee kaikissa lainsäädäntömenettelyissä sovellettava pääsääntö.

Artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta sisältää asiakirjajulkisuutta koskevan pääperiaatteen, jonka mukaan unionin kansalaisilla, kaikilla jossain jäsenvaltiossa asuvilla luonnollisilla henkilöillä sekä kaikilla oikeushenkilöillä, joilla on sääntömääräinen kotipaikka jossain jäsenvaltiossa, on oikeus tutustua unionin asiakirjoihin. Artikla vastaa SEY 255 artiklan 1 kohtaa, mutta sen soveltamisala laajenee kattamaan Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen lisäksi kaikkien muidenkin unionin toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjat. Lisäksi määräykseen lisätään, että oikeus koskee kaikkia asiakirjoja niiden tallennemuodosta riippumatta. Nykyään asiakirjan määritelmä sisältyy SEY 255 artiklan nojalla hyväksyttyyn asiakirjajulkisuutta koskevaan sekundäärilainsäädäntöön (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 1049/2001/EY, EYVL L 145 2001, s. 43). Oikeus tutustua asiakirjoihin toteutuu SEUT 16 a artiklan 3 kohdan mukaisesti määriteltyjen periaatteiden ja edellytysten perusteella.

Kohdan toisen alakohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavalla asetuksella asiakirjoihin tutustumisoikeutta koskevat yleiset periaatteet ja rajoitukset julkisen tai yksityisen edun huomioon ottamiseksi. Kyseinen alakohta eroaa SEY 255 artiklan 2 kohdasta sikäli, että siinä yksilöidään annettava säädösinstrumentti. Tosin säädösinstrumenttina on käytännössä jo nyt käytetty juuri asetusta säädettäessä tutustumisoikeutta koskevista yleisistä periaatteista ja rajoituksista.

Kohdan kolmas alakohta vastaa pääosin SEY 255 artiklan 3 kohtaa. Alakohdan mukaan unionin kukin toimielin, elin ja laitos varmistaa työskentelynsä avoimuuden ja täsmentää toisessa alakohdassa tarkoitetun säädöksen mukaisesti omassa työjärjestyksessään erityissäännökset yleisön oikeudesta tutustua sen asiakirjoihin. Uutta SEY 255 artiklan 3 kohtaan verrattuna on se, että alakohta sisältää toimielimiä, elimiä ja laitoksia koskevan nimenomaisen velvoitteen toteuttaa avoimuutta. Velvollisuutta täsmentää työjärjestyksessään tutustumisoikeutta koskevat erityissäännökset ei enää myöskään rajoiteta Euroopan parlamenttiin, neuvostoon ja komissioon. Käytännössä muut unionin toimielimet, elimet ja laitokset ovat kuitenkin pääsääntöisesti jo aikaisemmin hyväksyneet asiakirjajulkisuutta koskevat säännökset ilman perussopimuksiin perustuvaa suoranaista velvollisuutta.

Kohdan neljäs alakohta rajaa 3 kohdassa tarkoitettua asiakirjoihin tutustumisoikeutta Euroopan unionin tuomioistuimen, Euroopan keskuspankin ja Euroopan investointipankin osalta. Tutustumisoikeuden piiriin kuuluva aineisto rajataan vain niiden hallinnollisessa toiminnassa syntyneisiin asiakirjoihin.

Kohdan viides alakohta on uusi ja sisältää lainsäädäntömenettelyihin liittyviä asiakirjoja koskevan erityisen velvoitteen. Alakohdan mukaisesti Euroopan parlamentti ja neuvosto huolehtivat lainsäädäntömenettelyihin liittyvien asiakirjojen julkisuudesta toisessa alakohdassa tarkoitetussa asetuksessa säädetyin edellytyksin. Vastaavaa määräystä ei sisälly SEY 255 artiklaan. SEY 207 artiklan 3 kohdassa asetetaan neuvostolle kuitenkin siis velvoite määritellä työjärjestyksessään, missä tilanteissa sen katsotaan toimivan lainsäätäjänä, jotta näissä tapauksissa voitaisiin laajemmin sallia yleisön tutustumisoikeus asiakirjoihin.

16 b artikla (uusi 16 artikla) sisältää henkilötietojen suojaa koskevan määräyksen. Määräys vastaa asiallisesti pääpiirteittäin nykyistä SEY 286 artiklaa. Perustuslakisopimuksen I-51 artiklaa määräys vastaa säädösnimikkeitä ja muita alla esitettäviä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohta on uusi ja sisältää määräyksen, jonka mukaan jokaisella on oikeus henkilötietojensa suojaan. Kohtaa vastaava määräys sisältyy unionin perusoikeuskirjan 8 artiklan 1 kohtaan.

Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta sisältää oikeusperustamääräyksen. Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen luonnollisten henkilöiden suojaa koskevat säännöt unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamasta henkilötietojen käsittelystä. Oikeusperusta koskee myös jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä silloin kun jäsenvaltiot toteuttavat unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa. Kyseeseen tulevat myös säännöt, jotka koskevat artiklassa tarkoitettujen henkilötietojen vapaata liikkuvuutta.

Voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annettu niin sanottu tietosuojadirektiivi (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, EYVL L 281 1995, s. 31) sääntelee henkilötietojen käsittelyä jäsenvaltioissa. Tietosuojadirektiivi on annettu nykyisen SEY 95 (entinen 100 a) artiklan nojalla. Yhteisöjen toimielinten ja elinten osalta vastaava sääntely perustuu nykyisen SEY 286 artiklan nojalla annettuun tietosuoja-asetukseen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, EYVL L 8 2001, s. 1). Unionin III pilarin alalla tietosuojaa koskeva sääntely on tällä hetkellä pirstaleista. Asiaa koskevia määräyksiä on sisältynyt useisiin eri instrumentteihin, esimerkiksi niihin, jotka koskevat Euroopan laajuisia tietojärjestelmiä. SEUT 16 b artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta muodostaa siten voimaan tullessaan ensi kerran kattavan oikeusperustan henkilötietoja koskevalle sääntelylle unionissa.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan sääntöjen noudattamista valvoo riippumaton viranomainen. Artikla toistaa tältä osin perusoikeuskirjan 8 artiklan 3 kohdan määräyksen.

Voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä tietosuoja-asetuksen sääntöjen noudattamista valvoo tietosuoja-asetuksen 41 artiklassa tarkoitettu riippumaton viranomainen, Euroopan tietosuojavaltuutettu. Jäsenvaltioiden osalta tietosuojasäännösten noudattamista valvoo tietosuojadirektiivin 28 artiklassa tarkoitettu kansallinen tietosuojaviranomainen, joka toimii tehtäviään suorittaessaan itsenäisesti. SEUT 16 b artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu riippumaton viranomainen tullaan määrittelemään artiklan nojalla annettavassa säädöksessä.

Artiklan 2 kohdan toiseksi alakohdaksi on otettu määräys siitä, että artiklan nojalla annettavat säännöt eivät vaikuta SEU 25 a artiklassa tarkoitettuihin erityisiin sääntöihin. SEU 25 a artiklaan sisältyy erityinen oikeusperusta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan sijoittuvia tietosuojasääntöjä varten. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla hyväksyttävät tietosuojasäännöt jäävät Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle. SEUT 16 b artiklan 2 kohdan toista alakohtaa vastaavaa poikkeusmääräystä ei sisälly SEY 286 artiklaan eikä perustuslakisopimuksen I-51 artiklaan.

Artiklasta on annettu julistus (nro 20), jonka mukaan aina kun artiklan nojalla annettavat henkilötietojen suojaa koskevat säännöt voivat vaikuttaa suoraan kansalliseen turvallisuuteen, tämä on otettava asianmukaisesti huomioon. Lisäksi henkilötietojen suojasta rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla on annettu julistus (nro 21), jossa korostetaan näiden alojen erityisluonnetta. Julistuksia käsitellään tarkemmin julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

16 c artiklassa (uusi 17 artikla) määrätään kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta. Artikla on nykytilaan verrattuna uusi, mutta sen 1 ja 2 kohdassa toistetaan kokonaisuudessaan Amsterdamin sopimukseen liitetty julistus (nro 11) kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-52 artikla.

Artiklan 1 kohdassa määrätään unionin kunnioittavan kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Artiklan 2 kohdassa määrätään unionin kunnioittavan myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin käyvän avointa ja säännöllistä vuoropuhelua näiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa tunnustaen niiden identiteetin ja erityisen tehtävän.

TOINEN OSA

SYRJINTÄKIELTO JA UNIONIN KANSALAISUUS

16 d artiklassa (uusi 18 artikla) vahvistetaan periaate, jonka mukaan perussopimusten soveltamisalalla kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä, tämän kuitenkaan rajoittamatta sopimusten erityismääräysten soveltamista. Määräys on samansisältöinen kuin nykyinen SEY 12 artikla horisontaalista muutosta lukuun ottamatta (”tämä sopimus” korvataan sanalla ”perussopimukset”). Sääntely kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon täytäntöönpanosta voidaan toteuttaa tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-4 artiklan 2 kohtaa ja III-123 artiklaa. Asiallinen muutos nykytilaan verrattuna on, että kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon soveltamisala laajenee koskemaan nykyisin EU-sopimuksen V ja VI osaston kattamia kysymyksiä, eli yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

16 e artikla (uusi 19 artikla) on oikeusperusta, jonka nojalla unioni voi vahvistaa tarvittavat toimenpiteet syrjinnän torjumiseksi sukupuolen, rodun, etnisen alkuperän, uskonnon, vakaumuksen, vammaisuuden, iän tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Artikla vastaa nykyistä SEY 13 artiklaa sekä perustuslakisopimuksen III-124 artiklaa jäljempänä esitetyin muutoksin. Sen soveltamisala laajenee kattamaan myös nykyisen EU-sopimuksen alan.

Artiklan 1 kohdan menettelyä on verrattuna SEY 13 artiklaan muutettu siten, että neuvosto toteuttaa toimenpiteensä erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakisopimuksessa artiklan 1 kohdan mukainen menettely edellyttää Euroopan parlamentin hyväksyntää, SEUT 16 e artiklan 1 kohdan mukaan kuitenkin riittää Euroopan parlamentin kuuleminen.

Artiklan 2 kohtaa muutetaan SEY 13 artiklaan verrattuna päätöksentekomenettelyn nimityksen osalta. Verrattuna perustuslakisopimuksen III-124 artiklaan SEUT 16 e artiklassa ei eritellä käytettäviä säädösinstrumentteja.

17 artikla (uusi 20 artikla) sisältää unionin kansalaisuutta koskevat yleiset periaatteet ja luettelon kansalaisuuteen liittyvistä oikeuksista. Unionin kansalaisen määritelmä sijaitsee demokratian periaatteita koskevan EU-sopimuksen uuden II osaston 8 artiklassa.

Unionin kansalaisuutta koskevan 17 artiklan 1 kohdassa määrätään unionin kansalaisuuden käyttöön ottamisesta. Artiklan 1 kohtaan sisältyvät yleiset periaatteet vastaavat nykyisen SEY 17 artiklan 1 kohdan määräyksiä. Unionin kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet on 2 kohdassa lueteltu tiivistetyssä muodossa. Oikeudet vastaavat nykyisen SEY 18–21 artiklan määräyksiä lukuun ottamatta SEUT 17 artiklaan lisättyä oikeutta kääntyä neuvoa-antavien elinten puoleen. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-10 artiklaa. Myös perusoikeuskirjaan sisältyy osasto kansalaisten oikeuksista (V osasto).

18 artikla (uusi 21 artikla) koskee unionin kansalaisen liikkumis- ja oleskeluvapautta. Määräys täydentää EUT-sopimuksen unionin kansalaisuutta koskevaa 17 artiklan 2 kohdan a alakohtaa. Artikla on oikeusperusta toimenpiteille, joilla helpotetaan unionin kansalaisten mahdollisuutta käyttää liikkumis- ja oleskeluvapauttaan. Artiklan 2 ja 3 kohtaa muutetaan päätöksentekoa koskevin osin ja määräämällä uudesta oikeusperustasta sosiaaliturvaa tai sosiaalista suojelua koskeville toimenpiteille. Siltä osin kuin nykyisen SEY 18 artiklan 3 kohta sulkee passeja, henkilötodistuksia, oleskelulupia tai muita niihin rinnastettavia asiakirjoja koskevat määräykset yhteisön toimivallan ulkopuolelle, asiasta määrätään SEUT 62 artiklan 3 kohdassa. Muutetut 18 artiklan 2 ja 3 kohta vastaavat perustuslakisopimuksen III-125 artiklan 1 ja 2 kohtaa.

Artiklan 1 kohtaa, joka koskee unionin kansalaisen liikkumis- ja oleskeluvapautta, ei muuteta horisontaalisia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäädäntömenettelyä noudattaen antaa säännöksiä artiklan 1 kohdassa tarkoitetun unionin kansalaisen liikkumis- ja oleskeluvapauden käyttämisen helpottamiseksi.

Artiklan 3 kohtaa muutetaan määräämällä, että artiklan 1 kohdassa tarkoitetun unionin kansalaisen liikkumis- ja oleskeluvapauden käyttämisen turvaamiseksi ja jollei perussopimuksissa ole määräyksiä tähän toimintaan tarvittavista valtuuksista, neuvosto voi erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen säätää toimenpiteistä, jotka koskevat sosiaaliturvaa tai sosiaalista suojelua. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

19 artiklaa (uusi 22 artikla) ei muuteta lukuun ottamatta horisontaalisia päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia. Artiklasisältää määräykset unionin kansalaisten äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa sekä oikeusperustan näitä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen antamiseksi. Määräykset täydentävät SEUT 17 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. Ne vastaavat perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 2 kohdan b alakohtaa ja III-126 artiklaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

20 artiklaa (uusi 23 artikla), joka koskee diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta saatavaa suojelua kolmansien maiden alueella, muutetaan siten, että SEY 20 artiklan ilmaisu "vahvistavat tarpeelliset säännöt keskenään ja" korvataan ilmaisulla "hyväksyvät tarvittavat säännökset ja". Artiklaa täydennetään myös siten, että neuvosto voi erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja Euroopan parlamenttia kuultuaan antaa direktiivejä suojelua helpottavista tarpeellisista yhteensovittamis- ja yhteistyötoimenpiteistä. Muutettu artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 2 kohdan c alakohtaa ja III-127 artiklaa.

21 artiklaan (uusi 24 artikla) sisältyvät määräykset koskevat unionin kansalaisten mahdollisuutta tehdä kansalaisaloite sekä oikeutta vedota Euroopan parlamenttiin, kääntyä Euroopan oikeusasiamiehen puoleen ja olla yhteydessä unionin toimielimeen tai elimeen. Artikla vastaa asiasisällöltään nykyistä SEY 21 artiklaa sillä poikkeuksella, että artiklaan on otettu uusi, kansalaisaloitetta koskeva ensimmäinen kohta. Artiklan ensimmäinen kohta vastaa yhdessä siinä viitatun SEU 8 b artiklan 4 kohdan kanssa perustuslakisopimuksen I-47 artiklan 4 kohtaa säädösnimikettä koskevaa muutosta lukuun ottamatta, ja artiklan toinen, kolmas ja neljäs kohta vastaavat perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 2 kohdan d alakohtaa.

Artiklan uudessa ensimmäisessä kohdassa määrätään siitä, että Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen asetuksilla säännökset SEU 8 b artiklassa tarkoitetun kansalaisaloitteen esittämistä varten vaadittavista menettelyistä ja edellytyksistä. Säännökset annetaan muun muassa niiden jäsenvaltioiden vähimmäismäärästä, joista aloitteen tekijöiden on oltava kotoisin.

22 artiklan (uusi 25 artikla) ensimmäisessä kohdassa määrätään, että komissio antaa kolmen vuoden välein artiklassa mainituille toimielimille kertomuksen syrjintäkieltoa ja kansalaisuutta koskevan osan soveltamisesta. Määräys vastaa asiallisesti perustuslakisopimuksen III-129 artiklaa.

Artiklan ensimmäisen kohdan sanamuotoa ei muuteta, mutta nykysopimuksiin verrattuna kertomus kattaa lisäksi osassa artiklojen muuttamisen jälkeen mainittavan kansalaisaloitteen sekä syrjimättömyyden kansalaisuuden, sukupuolen, rodun, etnisen alkuperän, uskonnon, vakaumuksen, vammaisuuden, iän tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella.

Artiklan toisessa kohdassa määrätään, että neuvosto voi täydentää SEUT 17 artiklan 2 kohdan mukaisia oikeuksia yksimielisesti säännöksillä Euroopan parlamenttia kuultuaan. Määräys vastaa sisällöllisesti nykyisen SEY 22 artiklan toista kohtaa. Perustuslakisopimuksen III-129 artiklan mukaan päätös edellyttäisi Euroopan parlamentin hyväksyntää.

KOLMAS OSA

UNIONIN SISÄISET POLITIIKAT JA TOIMET

I OSASTO

SISÄMARKKINAT

Määräykset koskevat sisämarkkinoiden määritelmää, sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan pääperiaatetta sekä eräitä sisämarkkinoiden toimintaan liittyviä erityistilanteita. Eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta ne vastaavat nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä.

22 a artikla (uusi 26 artikla), joka vastaa SEY 14 artiklaa, sisältää sisämarkkinoiden määritelmän sekä tavoitteen sisämarkkinoiden luomisesta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-130 artiklan 1-3 kohtaa. SEY 14 artiklan 1 kohdassa ollut viittaus sisämarkkinoiden toteuttamiseen 31 päivään joulukuuta 1992 mennessä on poistettu vanhentuneena.

22 b artiklassa (uusi 27 artikla),määrätään mahdollisuudesta huomioida eri kehitystasoilla olevien kansantalouksien ongelmat sisämarkkinoita luotaessa. Artikla on samansisältöinen kuin nykyinen SEY 15 artikla ja vastaa perustuslakisopimuksen III-130 artiklan 4 kohtaa.

I a OSASTO

TAVAROIDEN VAPAA LIIKKUVUUS

Määräykset koskevat tulliliiton määritelmää ja siihen sovellettavia perusperiaatteita, tulliyhteistyötä, tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia pääperiaatteita sekä vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi toimielimille annettuja tehtäviä. Eräitä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan I osaston ja perustuslakisopimuksen III-151 – III-155 artiklan määräyksiä.

23 artikla (uusi 28 artikla), jossa määritellään tulliliitto, vastaa pääosin perustuslakisopimuksen III-151 artiklan 1 ja 2 kohtaa ja nykyistä SEY 23 artiklaa. Artiklan 1 kohdassa määrätään, että unioniin sisältyy tulliliitto, kun voimassa olevassa tekstissä määrätään, että yhteisön perustana on tulliliitto. Artiklan 2 kohtaa ei muuteta.

24 artiklaa (uusi 29 artikla), jossa määritellään, milloin tavara on vapaassa liikkeessä tullimuodollisuuksien jälkeen, ei muuteta.

1 LUKU

TULLILIITTO

25 artiklaa (uusi 30 artikla), jossa kielletään jäsenvaltioiden väliset tuonti- ja vientitullit ja vaikutukseltaan vastaavat maksut, ei muuteta.

26 artiklaa (uusi 31 artikla), jonka mukaan neuvosto vahvistaa määräenemmistöllä yhteisen tullitariffin tullit, ei muuteta.

27 artiklaa (uusi 32 artikla), jossa määritellään komission lähtökohdat sen hoitaessa tulliliittoa koskevia tehtäviä, ei muuteta.

1 A LUKU

TULLIYHTEISTYÖ

27 a artikla (uusi 33 artikla) sisältää tulliyhteistyötä koskevat säännöt. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-152 artikla ja se vastaa pääosin nykyistä SEY 135 artiklaa. Artiklasta on poistettu SEY 135 artiklassa oleva määräys, jonka mukaan toteutettavat toimenpiteet eivät koske kansallisen rikosoikeuden soveltamista tai kansallista oikeudenhoitoa. Pilarijaon poistamisen myötä rikosoikeuden soveltamista ja oikeudenhoitoa koskeva erillinen määräys käy tarpeettomaksi, koska EUT-sopimus sisältää myös rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat määräykset.

2 LUKU

JÄSENVALTIOIDEN VÄLISTEN MÄÄRÄLLISTEN RAJOITUSTEN KIELTÄMINEN

Artikloja 28-31 (uusi 34–37 artikla), jotka sisältävät tavaroiden vapaan liikkuvuuden perustana olevat kiellot jäsenvaltioiden välisistä tuonnin ja viennin määrällisistä rajoituksista ja vaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä sekä määräykset kansallisten monopolien sopeuttamisesta, ei muuteta.

II OSASTO

MAATALOUS JA KALASTUS

Määräykset unionin politiikasta, joka koskee maataloutta ja kalastusta, ovat EY-sopimuksen kolmannen osan II osastossa. Lissabonin sopimuksessa, kuten perustuslakisopimuksessakin, keskeinen muutos on siirtyminen pääsääntöisesti tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen myös maatalouden ja kalastuksen aloilla. Lisäksi maataloutta ja kalastusta koskeviin artikloihin on tehty teknisiä tarkistuksia, erityisesti sanamuotojen ja määräysten sijainnin osalta. Maatalouden lisäksi artiklat koskevat erikseen mainittuna myös kalastusta.

Ensimmäinen muutos maataloutta koskeviin EY-sopimuksen määräyksiin on se, että maataloutta koskevan II osaston otsikkoon lisätään sanat "ja kalastus".

32 artiklaa (uusi 38 artikla), jossa todetaan sisämarkkinoiden kattavan myös maataloustuotteet ja niiden kaupan, muutetaan siten, että artiklan 1 kohtaan lisätään uusi ensimmäinen alakohta, jossa todetaan unionin määrittelevän yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan ja toteuttavan sitä. Nykyinen artiklan 1 kohta siirtyy 2 kohdaksi ja myös tähän kohtaan lisätään viittaus kalastukseen. Lisäksi alakohtaan lisätään maininta siitä, että viittauksilla yhteiseen maatalouspolitiikkaan tai maatalouteen tarkoitetaan myös kalastusta, ottaen huomioon tämän sektorin erityispiirteet. EY-sopimuksessa viittaus yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja kalastuspolitiikkaan on SEY 3 artiklassa, minkä perusteella maataloutta ja kalastusta on tähänkin saakka käsitelty samalla tavoin perustamissopimuksessa. Artiklan 2 kohtaan lisätään myös sanat "tai toimintaa" ilmaisun "toteuttamista" jälkeen. Kyse on vain yhteisten markkinajärjestelyjen luomiseen liittyvästä selvennyksestä. Artiklan 3 kohdasta poistetaan ilmaisu "tämän sopimuksen". Kyse on teknisestä muutoksesta liittyen sopimuksen maataloustuotteita koskevaan liitteeseen. Artikla vastaa sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-225 ja III-226 artiklaa.

33-35 artiklaa (uusi 39-41 artikla) ei muuteta. SEY 33 artikla määrittelee yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet sekä näkökohdat, jotka pitää ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan toimenpiteiden täytäntöönpanossa. SEY 34 artikla määrittelee maataloustuotteita koskevien niin sanottujen yhteisten markkinajärjestelyiden sisällön hyvin yleisellä tasolla. SEY 35 artiklan mukaan yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi voidaan myös sovittaa yhteen toimenpiteitä ammatillisen koulutuksen, tutkimuksen, maatalousneuvonnan sekä maataloustuotteiden menekinedistämisen aloilla. Artiklat vastaavat perustuslakisopimuksen III-227 - III-229 artiklaa.

36 artikla (uusi 42 artikla) koskee kilpailusääntöjen soveltumista maatalouden alalla. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-230 artiklaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. Artiklaa muutetaan siten, että ensimmäisessä kappaleessa mainitaan neuvoston lisäksi Euroopan parlamentti ja viittaus 37 artiklan 3 kohtaan poistetaan.Muutoksen perusteella tavallista lainsäätämisjärjestystä sovelletaan myös sen määrittelyyn, miltä osin maataloustuotteiden tuotantoon ja kauppaan sovelletaan EUT-sopimuksen kilpailusääntöjä koskevaa lukua. Nykyisen SEY 36 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään sovellettavaksi menettelyä, jossa Euroopan parlamentin asema rajoittuu kuulemiseen. Lisäksi 36 artiklaa muutetaan siten, että artiklan toisen kohdan mukainen neuvoston lupa tuen myöntämiseen annetaan komission ehdotuksesta, kun voimassa olevan SEY 36 artiklan 2 kohdassa ei edellytetä komission tekevän ehdotusta asiasta.

37 artikla (uusi 43 artikla) koskee maatalouden ja kalastuksen aloilla sovellettavaa päätöksentekomenettelyä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-231 artiklaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. Artiklaa muutetaan siten, että artiklan 1 kohdan vanhentunut viittaus maataloutta koskevan konferenssin koollekutsumiseen sen jälkeen, kun EY-sopimus on tullut voimaan, poistetaan. SEY 37 artiklan 2 kohdasta tulee näin ollen 1 kohta ja sen alusta poistetaan myös viittaus edellä mainittuun maataloutta koskevaan konferenssiin ja siihen, että komissio tekisi kahden vuoden kuluessa ehdotuksia maatalouspolitiikan toteuttamiseksi. Sen sijaan määrätään vain, että komissio tekee ehdotukset yhteisen maatalouspolitiikan toteuttamiseksi.

Artiklaan lisätään myös uusi 2 ja 3 kohta. Uudessa 2 kohdassa määrätään tavallista lainsäätämisjärjestystä koskevasta pääsäännöstä sekä talous- ja sosiaalikomitean pakollisesta kuulemisesta. Tätä menettelyä noudatetaan säädettäessä yhteisistä maatalouden markkinajärjestelyistä sekä muista yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan tavoitteiden toteuttamisessa tarvittavista säännöksistä. Nykyisen SEY 37 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto antaa määräenemmistöllä, komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan asetuksia ja direktiivejä sekä tekee päätöksiä. Nykyisessä SEY 37 artiklan 2 kohdassa on myös päätöksentekomenettelyn osalta suositusten antamista koskeva poikkeus. Uudessa 37 artiklan 3 kohdassa määrätään kuitenkin, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten rajoitusten vahvistamiseen sekä kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet. Näistä kysymyksistä tehtäviin päätöksiin Euroopan parlamentti ei siten osallistu.

SEY 37 artiklan 3 kohdan alusta poistetaan viittaus siihen, että neuvosto voi komission ehdotuksesta määräenemmistöllä korvata kansalliset markkinajärjestelyt yhteisillä markkinajärjestelyillä. Tämän sijaan määrätään uudessa 4 kohdassa vain, että SEUT 37 artiklan 2 kohdan mukaisesti kansalliset markkinajärjestelyt voidaan korvata yhteisillä markkinajärjestelyillä.

Lissabonin sopimus merkitsee myös eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla siirtymistä kokonaan tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen SEUT 37 artiklan 2 kohdan mukaisesti, kun tällä hetkellä yhteispäätösmenettelyä noudatetaan vain silloin, kun säädökset annetaan kansanterveyttä koskevan SEY 152 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla. Eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla säilyy kuitenkin säädösperustan kaksijakoisuus, sillä jos toimenpiteiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojeleminen, annetaan säädökset kansanterveyttä koskevan 152 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-278 artiklan 4 kohdan b alakohtaa.

38 artiklaa (uusi 44 artikla), joka koskee kansallisten markkinajärjestelyjen tai vastaavankaltaisen kansallisen sääntelyn suhdetta sisämarkkinoiden toimintaan, ei muuteta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-232 artiklaa.

III OSASTO

HENKILÖIDEN, PALVELUJEN JA PÄÄOMIEN VAPAA LIIKKUVUUS

1 LUKU

TYÖNTEKIJÄT

SEUT 39-42 artikla sisältävät määräykset työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionissa.

39–41 artiklaa (uusi 45-47 artikla) ei muuteta. Artiklat vastaavat pääosin perustuslakisopimuksen III-133-III-135 artiklaa, mutta perustuslakisopimuksessa käytetään artiklassa III-133 ilmaisua ”työntekijöillä on oikeus liikkua vapaasti” ja todetaan, että kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä, kun taas EUT- ja EY-sopimuksissa käytetään ilmaisua ”turvataan työntekijöiden vapaa liikkuvuus” ja kansalaisuuteen perustuva syrjintä poistetaan. Lisäksi artikloja 39 ja 40 vastaavissa perustuslakisopimuksen artikloissa on horisontaalisia säädösinstrumenttien nimiä ja päätöksentekomenettelyiden nimiä koskevia eroja. Artiklan 41 osalta perustuslakisopimuksen artiklan III-135 teksti on identtinen.

42 artikla (uusi 48 artikla) koskee työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi hyväksyttäviä sosiaaliturva-alan toimenpiteitä. Määräys vastaa muutoin perustuslakisopimuksen III-136 artiklaa, mutta siihen sisältyviä määräyksiä säädösten hyväksymismenettelyä koskevasta niin sanotusta hätäjarrumekanismista on muokattu. Muutos sisältyy sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Nykyiseen SEY 42 artiklaan verrattuna viittaus siirtotyöläisiin korvataan viittauksella palkattuihin työntekijöihin ja itsenäisinä ammatinharjoittajina toimiviin siirtotyöläisiin. SEUT 42 artiklan nojalla hyväksyttävien toimenpiteiden osalta siirrytään perustuslakisopimuksen mukaisesti neuvoston yksimielisestä päätöksenteosta tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Määräykseen sisältyy kuitenkin edellä sanottu hätäjarrumekanismi. Sen mukaan neuvoston jäsen, joka katsoo ehdotuksen määräyksessä tarkoitetuksi säädökseksi voivan vaikuttaa sen sosiaaliturvajärjestelmän tärkeisiin näkökohtiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitusrakenne mukaan luettuina, taikka kyseisen järjestelmän rahoituksen tasapainoon, voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tässä tapauksessa lainsäädäntömenettely keskeytetään. Asiaa käsiteltyään Eurooppa-neuvoston tulee neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palauttaa esitys neuvostolle, mikä lopettaa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisen, tai pyytää komissiota tekemään uusi ehdotus. Viimeksi mainitussa tapauksessa katsotaan, ettei alun perin ehdotettua säädöstä ole annettu. Perustuslakisopimukseen verrattuna menettelyyn on lisätty Eurooppa-neuvoston mahdollisuus olla myös toteuttamatta toimenpiteitä neljän kuukauden määräajan puitteissa. Myös tällöin katsotaan, ettei alun perin ehdotettua säädöstä ole annettu.

2 LUKU

SIJOITTAUTUMISOIKEUS

Määräykset koskevat jäsenvaltioiden kansalaisten ja yhtiöiden oikeutta sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle, sijoittautumisoikeuteen sovellettavia pääperiaatteita sekä toimielimille sijoittautumisvapauden toteuttamiseksi annettuja tehtäviä. Eräitä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat EY-sopimuksen kolmannen osan III osaston 2 luvun määräyksiä.

43 ja 44 artiklaa (uusi 49 ja 50 artikla), joissa määrätään sijoittautumisoikeudesta, ei muuteta. SEUT 44 artiklan johdantoon lisätään kuitenkin ilmaisu "Euroopan parlamentti". Vastaava tekninen muutos toteutetaan myös muualla tavallista lainsäädäntömenettelyä koskevissa kohdissa.

45 artikla (uusi 51 artikla) vastaa nykyistä SEY 45 artiklaa seuraavin muutoksin. SEUT 45 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet, joilla tietty toimiala suljetaan sopimuksen sijoittautumisvapautta koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle, siirtyvät tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Nykyisen SEY 45 artiklan nojalla kyseiset toimenpiteet toteuttaa neuvosto määräenemmistöllä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-139 artiklaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

46 artiklaa (uusi 52 artikla), jossa määrätään ulkomaalaisiin sovellettavasta sijoittautumisoikeutta koskevasta kansallisesta sääntelystä, ei muuteta.

47 artikla (uusi 53 artikla) koskee toimenpiteitä, joilla helpotetaan itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtymistä ja toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Määräys vastaa nykyistä SEY 47 artiklaa, kuitenkin siten, että SEUT 47 artiklan tarkoittamia toimenpiteitä toteutettaessa siirrytään kaikilta osin tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen ja määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa. Nykyisin neuvosto tekee ratkaisunsa SEY 47 artiklan 2 kohdan tarkoittamista direktiiveistä kaikissa SEY 251 artiklan tarkoittamissa menettelyissä yksimielisesti, jos niiden täytäntöönpano edellyttää ainakin yhdessä jäsenvaltiossa lain tasoisia muutoksia niihin ammatin harjoittamisen periaatteisiin, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä. Uudessa 47 artiklassa mainittu SEY 47 artiklan 2 kohta poistetaan kokonaan ja nykyinen 3 kohta numeroidaan 2 kohdaksi. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-141 artikla.

48 artiklaa (uusi 54 artikla), jossa määrätään yhtiöiden sijoittautumisoikeudesta, ei muuteta.

48 a artiklaa (uusi 55 artikla), jossamäärätään yhtiöiden pääomaan osallistumisesta, ei muuteta. Artikla korvaa SEY 294 artiklan.

3 LUKU

PALVELUT

Määräykset koskevat palvelujen tarjoamisen vapauden pääperiaatteita sekä unionin ja jäsenvaltioiden toimia palvelujen tarjoamisen vapauttamiseksi. Eräitä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan III osaston 3 luvun määräyksiä.

49 artiklassa (uusi 56 artikla) määrätään palvelujen tarjonnan vapaudesta. Artikla vastaa SEY 49 artiklaa seuraavin muutoksin. SEUT 49 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla toimenpiteillä voidaan palvelujen tarjoamisen vapautta koskeva luku ulottaa koskemaan myös sellaisia palvelun tarjoajia, jotka ovat unioniin sijoittautuneita kolmannen valtion kansalaisia. Näiden toimenpiteiden osalta siirrytään tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 49 artiklan nojalla kyseiset toimenpiteet toteuttaa neuvosto määräenemmistöllä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-144 artiklan 2 kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

50 ja 51 artiklaa (uusi 57 ja 58 artikla), joissa määrätään palvelujen määritelmästä ja tilapäisestä palvelun tarjoamisesta sekä liikenteen alaan ja pankki- ja vakuutuspalveluihin sovellettavista määräyksistä, ei muuteta.

52 artikla (uusi 59 artikla) vastaa SEY 52 artiklaa seuraavin muutoksin. SEUT 52 artiklassa tarkoitettujen tietyn palvelun vapauttamista koskevien toimenpiteiden osalta siirrytään tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 52 artiklan nojalla toimenpiteistä päättää neuvosto Euroopan parlamenttia kuultuaan. Muutos vastaa perustuslakisopimuksen III-147 artiklan sisältöä.

53–55 artiklaa (uusi 60–62 artikla), joissamäärätään palvelujen tarjoamisen vapauttamisen syventämisestä vaiheittain, ei muuteta.

4 LUKU

PÄÄOMAT JA MAKSUT

Määräykset koskevat pääomien vapaata liikkuvuutta koskevia pääperiaatteita, jäsenvaltioiden toimivallan rajoittamista sekä unionin toimivaltaa yhtäältä unionin sisällä tapahtuvien ja toisaalta jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten pääomanliikkeiden ja maksujen osalta. Eräitä päätöksentekomenettelyä ja pääomanliikkeitä rajoittavia toimenpiteitä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat sisällöltään nykyisiä EY-sopimuksen kolmannen osan III osaston 4 luvun määräyksiä sekä perustuslakisopimuksen kolmannen osaston I luvun 4 jakson määräyksiä, lukuun ottamatta SEY 60 artiklaa, jota perustuslakisopimuksessa vastaa III-160 artikla ja jonka sisältö eräin jäljempänä kuvattavin muutoksin siirretään EUT-sopimuksen IV osastoon 61 h artiklaksi.

56 artiklaa (uusi 63 artikla), joka koskee unionin sisällä tapahtuvien ja jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten pääomanliikkeiden ja maksujen rajoitusten kieltoa, ei muuteta.

57 artiklaa (uusi 64 artikla), joka koskee pääomanliikkeiden rajoituksia kolmansiin maihin, muutetaan seuraavasti. Artiklan 2 kohdassa pääomanliikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista koskevien toimenpiteiden osalta siirrytään tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Nykyisin määräyksessä tarkoitetut toimenpiteet toteuttaa neuvosto, joka tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä komission ehdotuksesta. Sisällöllisesti määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-157 artiklan 2 kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. SEUT 57 artiklan 2 kohdan viimeinen virke, jonka mukaan neuvosto päättää yksimielisesti toimenpiteistä, jotka merkitsevät taantumista kolmansiin maihin tai kolmansista maista suuntautuvien pääomanliikkeiden vapauttamisessa, kumotaan. Se korvataan lisäämällä 57 artiklaan uusi 3 kohta, jonka mukaan neuvosto vahvistaa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan toimenpiteet, jotka merkitsevät taantumista kolmansiin maihin tai kolmansista maista suuntautuvien pääomanliikkeiden vapauttamisessa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-157 artiklan 3 kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

58 artiklaan (uusi 65 artikla), joka koskee jäsenvaltioiden oikeutta soveltaa verolainsäädäntöään siten, että verovelvollisia kohdellaan eri tavoin asuinpaikan tai pääoman sijoituspaikan perusteella, sekä välttämättömiä toimenpiteitä, joilla estetään verotukseen ja rahoituslaitosten toiminnan vakauden valvontaan liittyvien jäsenvaltioiden lakien ja asetusten rikkomista, lisätään uusi 4 kohta. Se antaa jäsenvaltiolle mahdollisuuden tietyin edellytyksin pyytää komissiota tekemään päätös, jossa todetaan, että jäsenvaltion yhden tai useamman kolmannen maan osalta toteuttamia rajoittavia verotoimenpiteitä on pidettävä perussopimusten mukaisina. Jäsenvaltio voi pyytää komission päätöstä silloin, kun neuvosto ei ole vahvistanut toimenpiteitä 57 artiklan 3 kohdan nojalla, jos jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet perustuvat johonkin unionin tavoitteeseen ja ovat sopusoinnussa sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kanssa. Ellei komissio ole tehnyt päätöstä kolmen kuukauden kuluessa jäsenvaltion pyynnöstä, neuvosto voi tehdä jäsenvaltion pyynnöstä päätöksen yksimielisesti. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-158 artiklan 4 kohtaa.

59 artiklaa (uusi 66 artikla), joka sisältää määräykset unionin ja kolmansien maiden välisten pääomanliikkeiden aiheuttamasta uhkasta talous- ja rahaliiton toimivuudelle poikkeuksellisissa olosuhteissa, ei muuteta.

60 artikla, joka koskee unionin tasolla toteutettavia pääomanliikkeitä ja maksuja rajoittavia hallinnollisia toimenpiteitä, siirretään IV osaston 1 lukuun. Siitä tulee uusi SEUT 61 h artikla. Suhteessa nykyiseen SEY 60 artiklaan tehtyjä muutoksia käsitellään jäljempänä 61 h artiklan yhteydessä. Asiallisesti uusi 61 h artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-160 artiklaa.

IV OSASTO

VAPAUDEN, TURVALLISUUDEN JA OIKEUDEN ALUE

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva osasto sisältää seuraavat luvut: 1) yleiset määräykset, 2) rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, 3) oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla, 4) oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla sekä 5) poliisiyhteistyö.

Keskeistä muutosta nykytilaan nähden merkitsee Lissabonin sopimuksesta seuraava pilarijaon purkaminen. Perustuslakisopimukseen verrattuna Lissabonin sopimus sisältää joitakin muutoksia ja tarkennuksia. Jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus järjestää keskenään tarkoituksenmukaiseksi katsomiaan yhteistyön ja yhteensovittamisen muotoja kansallisesta turvallisuudesta vastaavien hallintonsa toimivaltaisten yksiköiden kesken. Yksityisoikeudellisen yhteistyön alalla yksikin kansallinen parlamentti voi estää siirtymisen tavalliseen lainsäätämismenettelyyn rajat ylittävien perheoikeudellisten toimenpiteiden osalta. Rikosoikeudellisen yhteistyön alalla puolestaan täsmennetään niin sanottua hätäjarrumenettelyä ja mahdollisuutta aloittaa tiiviimpi yhteistyö yksinkertaistettua menettelyä käyttäen. Myös Euroopan syyttäjänvirastoa sekä poliisiyhteistyötä koskeviin artikloihin on sisällytetty vastaavantyyppiset menettelyt. Lisäksi määräys, joka koskee pääomanliikkeiden ja maksujen rajoittamista terrorismin torjumiseksi, on siirretty tähän osastoon.

Alaan liittyviä määräyksiä sisältyy pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä sekä pöytäkirjaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Pöytäkirjoja, joita muutetaan Lissabonin sopimuksella, ovat pöytäkirja osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä, pöytäkirja Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta sekä pöytäkirja Tanskan asemasta. Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja Tanskaa koskevissa pöytäkirjoissa määrätään kyseisten valtioiden mahdollisuudesta jättäytyä EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston nojalla hyväksyttävien vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien toimenpiteiden ulkopuolelle (opt out). Näillä valtioilla on pöytäkirjojen nojalla myös mahdollisuus ilmoittautua osallistuvansa edellä mainittuihin toimenpiteisiin. Lisäksi Lissabonin sopimuksella tehdään siitä aiheutuvat tekniset muutokset pöytäkirjaan 22 a artiklan soveltamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin sekä pöytäkirjaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten oikeudesta turvapaikkaan.

Julistuksia, jotka liittyvät alaan, ovat puolestaan julistus henkilötietojen suojasta rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla (nro 21), julistus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 42 ja 63 a artiklasta (nro 22), julistus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 61 h ja 188 k artiklasta (nro 25), julistus tilanteesta, jossa jokin jäsenvaltio ei osallistu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kolmannen osan IV osastoon perustuvaan toimenpiteeseen (nro 26), julistus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 69 d artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta (nro 27), julistus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 188 n artiklasta siltä osin kuin on kyse vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien kansainvälisten sopimusten neuvottelemisesta ja tekemisestä jäsenvaltioiden toimesta (nro 36), julistus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 188 r artiklasta (nro 37), julistus osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklasta (nro 44), julistus osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 2 kohdasta (nro 45), julistus osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 3 kohdasta (nro 46), julistus osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 3, 4 ja 5 kohdasta (nro 47), julistus Tanskan asemaa koskevasta pöytäkirjasta (nro 48) sekä julistus siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 10 artiklasta (nro 50).

Lisäksi yksittäiset jäsenvaltiot ovat antaneet seuraavat alaan liittyvät julistukset: Irlannin julistus Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan 3 artiklasta (nro 56) sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 61 h artiklasta (nro 65).

Pöytäkirjoja ja julistuksia käsitellään tarkemmin pöytäkirjoja ja julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

1 LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

61 artiklassa (uusi 67 artikla) määritellään yleisellä tasolla ne unionin toiminnan alat, jotka muodostavat unionin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevan politiikan, sekä sanotun toiminnan perustavoitteet. Artikla pohjautuu nykyiseen SEU 29 artiklaan ja SEY 61 artiklaan, joiden sisältö jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin kootaan yhteen. Unionin toiminnan alojen ja tavoitteiden kirjaaminen yhteen artiklaan kuvastaa Lissabonin sopimuksesta seuraavaa pilarijaon purkamista eli nykyisin yhtäältä EU-sopimuksen VI osaston ja toisaalta EY-sopimuksen kolmannen osan IV osaston kattamien politiikkojen kokoamista vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaksi EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osastoksi. SEUT 61 artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-257 artikla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia sekä jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä. Eräänlaista painotuksen muutosta nykyiseen SEU 29 artiklaan ja SEY 61 artiklaan verrattuna merkitsee se, ettei vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta SEUT 61 artiklassa määritellä asteittain toteutettavaksi tavoitetilaksi, vaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen viitataan suoraan EUT-sopimuksesta johtuvana asiantilana. Oikeus- ja sisäasioiden normalisoiminen osaksi unionin tavanomaista työskentelyä näkyy myös siinä, ettei EUT- sopimus, toisin kuin nykyiset EU- ja EY-sopimukset, sisällä nimenomaisia määräaikoja tiettyjen toimenpiteiden toteuttamiselle.

Perussopimuksen tasolle kirjataan näin periaate, jonka mukaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella kunnioitetaan perusoikeuksia sekä jäsenvaltioiden erilaisia oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä. Taustalla on lähtökohta, jonka mukaan oikeudellista yhteistyötä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella kehitetään ensisijaisesti tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kautta ja vasta toissijaisesti jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä lähentämällä. Lisäksi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat toimet edellyttävät säännönmukaisesti yksilön oikeusasemaan puuttumista, minkä vuoksi perusoikeuksien kunnioittamisen merkitykseen on tarpeellista kiinnittää erityistä huomiota.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni varmistaa sen, ettei henkilöitä tarkasteta sisärajoilla. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 61 artiklan a kohtaa. Toisin kuin SEY 61 artiklan a kohdassa, uuden 61 artiklan 2 kohdassa ei kuitenkaan ole viittausta henkilöiden vapaan liikkuvuuden takaamiseksi sisämarkkinoiden alalla toteutettaviin toimenpiteisiin (SEY 14 artikla, jota EUT-sopimuksessa vastaa 22 a artiklan 1–3 kohta). SEU 2 artiklan 2 ja 3 kohdassa kuitenkin korostetaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luonnetta alueena, jolla ei ole sisärajoja, sekä viitataan myös sisämarkkinoiden toteuttamiseen. Sisärajatarkastusten palauttamisesta säädettäisiin nykyiseen tapaan lainsäädännöllä.

Edelleen artiklan 2 kohdan mukaan unioni kehittää turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita sekä ulkorajavalvontaa koskevan yhteisen politiikan, joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen ja joka on oikeudenmukainen kolmansien maiden kansalaisia kohtaan. Nykyiseen SEY 61 artiklan b kohtaan verrattuna artiklan 2 kohdassa täsmennetään unionin turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita sekä ulkorajavalvontaa koskevaa yhteistä politiikkaa siten, että sanotun yhteisen politiikan edellytetään perustuvan jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen kolmansien valtioiden kansalaisia kohtaan. Uuden 61 artiklan 2 kohdassa määrätään myös nimenomaisesti kansalaisuudettomien henkilöiden rinnastamisesta kolmansien maiden kansalaisiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaa osastoa sovellettaessa. Unionin voimassaolevat perussopimukset eivät sisällä vastaavaa määräystä, joskin niitä koskeva tulkintakäytäntö vastaa tältä osin EUT-sopimusta.

Artiklan 3 kohdassa asetetaan unionin toiminnan tavoitteeksi korkean turvallisuustason varmistaminen ja määrätään eräistä kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi tarpeellisista, lähinnä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluvista toimenpiteistä. Näitä ovat ensinnäkin rikollisuutta, rasismia ja muukalaisvihaa ehkäisevät ja torjuvat toimenpiteet, joista kaikista määrätään myös nykyisessä SEU 29 artiklassa. SEUT 61 artiklan 3 kohta ei sen sijaan nykyisestä SEU 29 artiklasta poiketen sisällä esimerkkiluetteloa määräyksen tarkoittamista rikollisuuden lajeista. Toiseksi 61 artiklan 3 kohdassa määrätään poliisiviranomaisten ja oikeusviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten välisistä yhteensovittamis- ja yhteistyötoimenpiteistä. Määräys on jossain määrin nykyisen SEU 29 artiklan vastaavaa määräystä yleisluonteisempi. Kolmantena keinona korkeamman turvallisuustason varmistamiseksi 61 artiklan 3 kohdassa määrätään rikosoikeudellisten päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta, josta ei ole nimenomaisia määräyksiä nykyisessä SEU 29 artiklassa. Jäsenvaltioiden rikoslainsäädäntöjen lähentämistä koskeva määräys sen sijaan vastaa sisällöllisesti nykyiseen SEU 29 artiklaan sisältyvää määräystä.

Artiklan 4 kohta koskee oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla. Sen mukaan unionin tavoitteena on helpottaa oikeussuojan saatavuutta. Tähän unioni pyrkii muun muassa soveltamalla yksityisoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 61 artiklan c alakohtaa, joka ei kuitenkaan sisällä unionin toiminnan tavoitetta tai keinoja koskevia määräyksiä.

61 a artiklan (uusi 68 artikla) mukaan Eurooppa-neuvosto määrittelee lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan eteenpäin viennin strategiset suuntaviivat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella. Kysymys on perussopimuksen tasolla uudesta, Eurooppa-neuvostolle osoitetusta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevasta toimivaltuudesta. Jo nykyisinkin Eurooppa-neuvoston rooli unionin toiminnan yleisten suuntaviivojen määrittäjänä on tosin ollut korostunut juuri oikeus- ja sisäasioiden alalla (Tampereen ja Haagin ohjelmat). Koska 61 a artiklassa tarkoitettuja suuntaviivoja ei hyväksytä unionin säädöksellä, kysymys on toimenpiteestä, jota koskevan ratkaisunsa Eurooppa-neuvosto tekee SEU 9 b artiklan 4 kohdan mukaan yhteisymmärryksessä. Eurooppa-neuvoston 61 a artiklan mukaista tehtävän laajuutta ja luonnetta arvioitaessa on myös otettava huomioon SEU 9 b artiklan 1 kohdan määräys, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto ei toimi lainsäätäjänä. SEUT 61 a artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-258 artikla.

61 b artikla (uusi 69 artikla), joka sisältää viittausmääräyksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevaan pöytäkirjaan, on uusi nykytilaan verrattuna. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-259 artikla. Pöytäkirjaa käsitellään tarkemmin pöytäkirjoja koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

Pääsäännön mukaan esitystä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi tulee tarkastella uudelleen vähintään yhden kolmasosan pöytäkirjan mukaisesta kansallisten parlamenttien tai niiden kamarien kokonaisäänimäärästä edustaessa sellaisia perusteltuja lausuntoja, joiden mukaan esityksessä ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta. Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta koskevan pöytäkirjan 7 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan viimeisen virkkeen mukaan tarvittava äänten vähimmäismäärä on neljännes, kun kysymys on rikosoikeuden alalla toteutettavaa oikeudellista yhteistyötä tai poliisiyhteistyötä koskevasta säädösehdotuksesta tai -aloitteesta.

61 c artiklassa (uusi 70 artikla) määrätään mahdollisuudesta antaa yksityiskohtaisia sääntöjä jäsenvaltioiden yhteistoiminnassa komission kanssa suorittamasta, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien politiikkojen toteuttamista koskevasta objektiivisesta ja puolueettomasta arvioinnista. Kysymys on perussopimuksen tasolla uudesta menettelystä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa sen arviointi, miten jäsenvaltioiden viranomaiset toteuttavat kyseisiä unionin politiikkoja. Pyrkimyksenä on erityisesti edistää vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen täysimääräistä soveltamista. Vaikka unionin voimassaolevat perussopimukset eivät sisälläkään 61 c artiklaa vastaavaa määräystä, toteutetaan eräillä oikeus- ja sisäasioiden aloilla nykyisinkin tarkoitukseltaan vastaavanlaista arviointia. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-260 artiklaa säädösinstrumenttien yksilöintiä koskevaa muutosta lukuun ottamatta.

Arviointia koskevat yksityiskohtaiset säännöt antaa neuvosto komission ehdotuksesta. Artiklaan sisältyvän nimenomaisen määräyksen mukaan artiklassa määrätyllä menettelyllä ei rajoiteta SEUT 226, 227 ja 228 artiklassa tarkoitettujen, jäsenyysvelvoitteiden laiminlyönnin toteamista koskevien yleisten menettelyjen soveltamista.

Artiklan mukaan Euroopan parlamentille sekä kansallisille parlamenteille tehdään selkoa määräyksen tarkoittaman objektiivisen ja puolueettoman arvioinnin sisällöstä ja tuloksista. SEU 8 c artiklan c alakohdassa edellytetään myös, että kansalliset parlamentit voivat osallistua 61 c artiklan tarkoittamiin arviointimenettelyihin.

61 d artiklan (uusi 71 artikla) nojalla neuvoston yhteyteen perustetaan pysyvä komitea, jonka tehtävänä on huolehtia unionin sisällä toteutettavan operatiivisen yhteistyön edistämisestä ja tehostamisesta sisäiseen turvallisuuteen kuuluvissa asioissa. Uusi sisäisen turvallisuuden operatiivinen komitea edistää jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten toiminnan yhteensovittamista. Artiklassa on erityinen maininta siitä, ettei uusi komitea rajoita jäsenvaltioiden hallitusten pysyvistä edustajista muodostuvan SEUT 207 artiklan mukaisen komitean (Coreper) toimivaltaa. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-261 artikla.

Artiklan nojalla perustettavan komitean toimiala, joka määräyksen sanamuodon mukaan kattaa kaikki sisäiseen turvallisuuteen kuuluvat asiat, on laajempi kuin nykyisessä SEU 36 artiklassa tarkoitetun komitean toimiala, jonka piiriin kuuluvat nykyisin yksinomaan SEU 29 artiklassa tarkoitetut alat. SEUT 61 d artiklan mukainen komitea on siis toimivaltainen käsittelemään myös esimerkiksi rajavalvonta-, turvapaikka- tai maahanmuuttopolitiikan alaan kuuluvia kysymyksiä. Käytännössä näitäkin kysymyksiä käsitellään tällä hetkellä komiteatasolla Coreperin alaisessa strategisessa komiteassa (SCIFA). Artiklan mukaan unionin asianomaisten elinten ja laitosten edustajat voidaan ottaa mukaan komitean työskentelyyn. Määräys koskee esimerkiksi Europolin, Eurojustin, rajavalvontaviraston sekä tulevaisuudessa mahdollisesti perustettavan Euroopan syyttäjänviranomaisen edustajia. SEUT 61 d artiklan mukaan myös Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit tulee pitää tietoisina komitean työskentelystä.

61 e artiklan (uusi 72 artikla) mukaan sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva osasto ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Määräys vastaa sisällöltään nykyistä SEU 33 artiklaa ja SEY 64 artiklan 1 kohtaa sekä perustuslakisopimuksen III-262 artiklaa.

61 f artiklan (uusi 73 artikla) mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti järjestää keskenään ja omalla vastuullaan tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan yhteistyön ja yhteensovittamisen muotoja kansallisesta turvallisuudesta vastaavien hallintonsa toimivaltaisten yksiköiden kesken. Vastaavaa artiklaa ei ole nykyisissä perussopimuksissa eikä perustuslakisopimuksessa, mutta se lisättiin Eurooppa-neuvostossa vuoden 2007 HVK:n toimeksiantoon.

Määräyksellä on jäsenvaltioille turvattu mahdollisuus tehdä yhteistyötä kansallisesta turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kesken. Artiklan voidaan katsoa vahvistavan uutta SEU 3 a artiklan 2 kohtaa, jossa määrätään kansallisen turvallisuuden säilyvän yksinomaan kunkin jäsenvaltion vastuulla.

61 g artikla (uusi 74 artikla) perustaa unionille toimivallan toteuttaa tarvittavat toimenpiteet jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen sekä näiden viranomaisten ja komission välisen hallinnollisen yhteistyön varmistamiseksi sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevassa osastossa tarkoitetuilla aloilla.

Määräys vastaa SEY 66 artiklaa, mutta sen soveltamisala on laajempi, sillä SEUT 61 g artikla koskee myös rikosoikeuden alalla toteutettavaa oikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä. Määräyksen soveltamisala on nimenomaisesti rajattu koskemaan vain siinä tarkoitettujen viranomaisten välistä hallinnollista yhteistyötä, eikä sen piiriin näin ollen kuulu operatiivinen yhteistyö.

Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-263 artiklaa säädösinstrumenttien yksilöintiä koskevaa muutosta lukuun ottamatta. Päätöksentekomenettely vastaa Nizzan sopimukseen sisältyvän, SEY 67 artiklaa koskevan pöytäkirjan mukaista menettelyä. Kyseinen pöytäkirja kumotaan.

Artiklan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa komission ehdotuksesta, jollei SEUT 61 i artiklasta muuta johdu, sekä Euroopan parlamenttia kuultuaan. SEUT 61 i artiklan tarkoittamissa tilanteissa komission ohella aloiteoikeus on myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla ryhmällä. Tämän taustalla on määräyksen soveltamisalan laajeneminen rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalle.

61 h artikla (uusi 75 artikla) koskee unionin tasolla toteutettavia pääomanliikkeitä ja maksuja rajoittavia hallinnollisia toimenpiteitä, kuten luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, ryhmän tai muun kuin valtiollisen yhteisön omistamien tai hallussaan pitämien varojen, muun rahoitusomaisuuden tai saadun taloudellisen hyödyn jäädyttämistä. Toimenpiteitä toteutetaan sikäli kuin se on tarpeen 61 artiklassa tarkoitettujen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen tavoitteiden saavuttamiseksi terrorismin ja siihen liittyvän toiminnan ennalta ehkäisemisen ja torjumisen osalta. SEUT 61 h artikla vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 60 artiklaa. Kun SEY 60 artikla sijaitsee EY-sopimuksen pääomia ja maksuja koskevassa 4 luvussa, 61 h artikla on kuitenkin sijoitettu osaksi EUT-sopimuksen oikeus- ja sisäasioita käsittelevää IV osastoa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-160 artiklaa säädösnimikkeitä ja säädösinstrumenttien yksilöintiä koskevia muutoksia lukuun ottamatta, mutta perustuslakisopimuksessa artikla sisältyy pääomia ja maksuja koskevaan 4 jaksoon.

Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto määrittelevät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavalla asetuksella puitteet artiklassa tarkoitetuille hallinnollisille toimenpiteille.

Artiklan toisen kohdan nojalla ensimmäisessä kohdassa tarkoitetut puitteet pannaan täytäntöön neuvoston komission ehdotuksesta toteuttamilla toimenpiteillä.

Artiklan nojalla annettuihin säädöksiin tulee artiklan kolmannen kohdan nojalla sisällyttää tarvittavat säännökset oikeusturvasta. SEUT 61 h artiklasta ja SEUT 188 k artiklasta on annettu julistus (nro 25), jossa konferenssi muistuttaa, että perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen edellyttää erityisesti asianmukaisen huomion kiinnittämistä siihen, että kyseisten henkilöiden tai yhteisöjen oikeutta lailla säädettyihin oikeusturvan takeisiin suojellaan ja kunnioitetaan. Julistuksessa edellytetään, että näillä päätöksillä on selkeät ja erilliset perusteet, jotka vastaavat kunkin rajoittavan toimenpiteen erityispiirteitä. Julistusta käsitellään tarkemmin julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklassa tarkoitetulla järjestelyllä korvataan SEY 60 artiklaan sisältyvä järjestelmä. Nykyisin SEY 60 artikla mahdollistaa pääomaliikkeiden rajoittamisen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sitä edellyttäessä, kun taas 61 h artikla ei edellytä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla tehtyä päätöstä. Uuden 61 h artiklan nojalla voidaan toteuttaa sekä unionin sisäisiä toimenpiteitä että kolmansiin maihin kohdistuvia toimenpiteitä. SEY 60 artiklaan ei sisälly vastaavanlaista esimerkkiluetteloa artiklan tarkoittamista toimenpiteistä kuin mitä 61 h artiklaan sisältyy. Jäsenvaltiolla on mahdollisuus toteuttaa SEY 60 artiklan nojalla ennen neuvoston toimenpiteitä vakavin poliittisin perustein ja kiireellisyyssyistä kolmatta maata koskevia yksipuolisia pääomien liikkuvuutta ja maksuja koskevia toimenpiteitä. Vastaavanlaista jäsenvaltioiden yksipuolisia toimia koskevaa määräystä ei sisälly 61 h artiklaan.

Artiklan siirron seurauksena sen nojalla hyväksyttyihin toimenpiteisiin soveltuvat jatkossa Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja Tanskan niin sanotut opt out -järjestelyt. Asiaa koskevia pöytäkirjoja käsitellään tarkemmin pöytäkirjoja koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. Yhdistynyt kuningaskunta on antanut kuitenkin SEUT 61 h artiklasta julistuksen (nro 65), jossa se toteaa aikovansa käyttää oikeuttaan osallistua kaikkien kyseisen artiklan nojalla tehtävien ehdotusten hyväksymiseen. Julistusta käsitellään tarkemmin julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

61 i artikla (uusi 76 artikla) sisältää poikkeuksen SEU 9 d artiklan 2 kohdan pääsääntöön, jonka mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät unionin säädökset annetaan komission ehdotuksesta. Rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla kaikki unionin säädökset sekä ne 61 g artiklassa tarkoitetut toimenpiteet, joilla varmistetaan hallinnollinen yhteistyö rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla, annetaan 61 i artiklan mukaan joko komission ehdotuksesta tai aloitteesta, jonka on tehnyt yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista vastaava jäsenvaltioiden ryhmä. Esimerkiksi tilanteessa, jolloin jäsenvaltioita olisi 28, yhden neljäsosan vähimmäisvaatimus tarkoittaisi seitsemää jäsenvaltiota. Nykyisen SEU 34 artiklan 2 kohdan nojalla aloiteoikeus rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla kuuluu komission ohella jokaiselle jäsenvaltiolle itsenäisesti. Uusi 61 i artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-264 artiklaa.

EY-sopimuksen kolmannen osan IV osaston tarkoittamissa asioissa komissiolla on jo nykyisin yksinomainen aloiteoikeus kaikissa tapauksissa, joskin SEY 67 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla komissiolla on nimenomainen velvollisuus käsitellä jäsenvaltioiden sille esittämät pyynnöt, jotka koskevat ehdotuksen tekemistä neuvostolle. Määräys koskee SEY 63 artiklan 3 kohdan a alakohdassa ja 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä sekä SEY 67 artiklan 5 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettuja perheoikeutta koskevia kysymyksiä. Vastaavaa erityismääräystä ei sisälly EUT-sopimukseen.

2 LUKU

RAJAVALVONTA-, TURVAPAIKKA- JA MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA

Määräyksissä määritellään unionin toimivalta ja yhteisen politiikan tavoitteet rajavalvontaa, turvapaikkaa ja maahanmuuttoa koskevissa asioissa.

62 artikla (uusi 77 artikla) sisältää määräykset unionin rajavalvontapolitiikasta. Artiklan 1, 2 ja 4 kohta vastaavat perustuslakisopimuksen III-265 artiklaa muuten, mutta siinä ei ole yksilöity käytössä olevia lainsäädäntöinstrumentteja, vaan määrätään, että Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät toimenpiteistä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Lisäksi 62 artiklan 3 kohdaksi on siirretty perustuslakisopimuksen III-125 artiklan 2 kohdasta määräys, joka luo oikeusperustan toimenpiteille, joilla helpotetaan unionin kansalaisten mahdollisuutta käyttää oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella.

Artiklan 1 kohdassa määritellään unionin kehittämän rajavalvontapolitiikan tavoitteet. Unionin politiikan tarkoituksena on artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan varmistaa, ettei sisärajoja ylittäviä henkilöitä tarkasteta, heidän kansalaisuudestaan riippumatta. Tarkoituksena on myös b alakohdan mukaan varmistaa henkilöiden tarkastukset ja tehokas valvonta ulkorajojen ylittämisen yhteydessä sekä c alakohdan mukaan ottaa vaiheittain käyttöön yhdennetty ulkorajojen valvontajärjestelmä. SEUT 62 artiklaan sisältyvä unionin politiikan tavoitteiden määrittely vastaa asialliselta laajuudeltaan niitä toimenpiteitä, jotka neuvosto voi toteuttaa jo nykyisin SEY 62 artiklan nojalla. SEY 62 artiklassa ei kuitenkaan ole SEUT 62 artiklan 1 kohtaa vastaavaa määräystä yhteisen politiikan kehittämisestä, vaan siinä ainoastaan luetellaan toimenpiteet, jotka neuvosto toteuttaa viiden vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimenpiteistä, jotka voidaan toteuttaa 1 kohdassa lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat viisumeja ja muita lyhytaikaisia oleskelulupia koskevaa yhteistä politiikkaa. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 62 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, jonka nojalla voidaan toteuttaa sääntelyä, joka koskee enintään kolmeksi kuukaudeksi suunniteltua oleskelua varten myönnettäviä viisumeja.

Artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat ulkorajoja ylittäville henkilöille tehtäviä tarkastuksia. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 62 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, joka koskee vaatimuksia ja menettelyjä, joita jäsenvaltioiden on noudatettava ulkorajoilla tapahtuvissa henkilötarkastuksissa.

Artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla voidaan säätää edellytyksistä, joiden mukaisesti kolmansien maiden kansalaiset voivat vapaasti liikkua unionin alueella lyhyen ajan. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 62 artiklan 3 kohtaa, jonka nojalla toteutetaan toimenpiteet niiden edellytysten vahvistamiseksi, joiden mukaisesti kolmansien maiden kansalaiset voivat vapaasti matkustaa jäsenvaltioiden alueella enintään kolmen kuukauden ajan. Määräys kolmen kuukauden määräajasta on poistettu.

Artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla voidaan säätää tarvittavista toimenpiteistä, joilla otetaan vaiheittain käyttöön yhdennetty ulkorajojen valvontajärjestelmä. EY-sopimus ei sisällä d alakohtaa vastaavaa määräystä, mutta yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän käsitteen sisältöä on kehitetty Sevillan Eurooppa-neuvostossa vuonna 2002 ja tämän jälkeen useissa muissa Eurooppa-neuvostoissa. Yhdennettyä rajavalvontajärjestelmää voidaan kuvailla politiikaksi, joka perustuu yhteiseen lainsäädäntöön, yhtenäiseen koulutukseen ja operatiivisen yhteistyön vahvistamiseen. Yhdennetyn rajavalvontajärjestelmän tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä lainsäädännön tasolla sekä operatiivisen toiminnan osalta. Määräyksellä selkeytetään yhteisöllä jo nykyisin olevaa toimivaltaa.

Artiklan 2 kohdan e alakohta, joka koskee sisärajoja ylittäville henkilöille tehtävien tarkastusten poistamista koskevia toimenpiteitä, vastaa SEY 62 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa asioissa siirrytään kaikilta osin tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen, jota noudattaen Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät toimenpiteistä artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Nykyisin niihin sovelletaan SEY 251 artiklan mukaista menettelyä muiden paitsi SEY 62 artiklan 2 kohdan b alakohdan i ja iii alakohdassa tarkoitettujen viisumiasioiden osalta, joita koskevan ratkaisun neuvosto tekee SEY 67 artiklan 3 kohdan nojalla määräenemmistöllä Euroopan parlamenttia kuultuaan. SEY 62 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii ja iv alakohdassa tarkoitetuissa viisumiasioissa noudatetaan SEY 251 artiklan mukaista menettelyä SEY 67 artiklan 4 kohdan nojalla 1 päivästä toukokuuta 2004 alkaen. SEY 67 artiklan 2 kohdan nojalla on annettu neuvoston päätös 2004/927/EY (EUVL L 396 2004, s. 45), jonka 1 artiklan mukaan SEY 251 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan SEY 62 artiklan 1 kohdassa, 2 kohdan a alakohdassa ja 3 kohdassa tarkoitettuja rajavalvontaa koskevia toimenpiteitä toteutettaessa 1 päivästä tammikuuta 2005 alkaen.

SEUT 62 artiklan 3 kohdassa määrätään tilanteesta, jossa on osoittautunut, että tarvitaan unionin toimintaa helpottamaan mahdollisuutta käyttää SEUT 17 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua unionin kansalaisen oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella eikä perussopimuksissa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista. Tällöin neuvosto voi antaa erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen säännöksiä, jotka koskevat passeja, henkilötodistuksia, oleskelulupia tai muita niihin rinnastettavia asiakirjoja. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 3 kohta täydentää kansalaisuutta koskevan SEUT 17 artiklan liikkumis- ja oleskeluvapautta koskevaa 2 kohdan a alakohtaa. Artikla on oikeusperusta toimenpiteille, joilla helpotetaan unionin kansalaisen mahdollisuutta käyttää liikkumis- ja oleskeluvapauttaan.

Nykyisen SEY 18 artiklan 3 kohdan mukaan nämä kysymykset on suljettu yhteisön toimivallan ulkopuolelle, mutta esimerkiksi SEY 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla on voitu yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden myöntämien passien turvatekijät, mukaan lukien biometriset tunnisteet (neuvoston asetus (EY) N:o 2252/2004, annettu 13 päivänä joulukuuta 2004, jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista (EUVL L 385 2004, s. 1)).

Määräys vastaa pääasiallisesti perustuslakisopimuksen III-125 artiklan 2 kohtaa. SEUT 62 artiklan 3 kohdasta poiketen III-125 artiklan 2 kohta sisältää oikeusperustan myös sosiaaliturvaa ja sosiaalista suojelua koskeville toimenpiteille. Tämä oikeusperusta on SEUT 18 artiklan 3 kohdassa. Oikeusperusta passeja, henkilötodistuksia, oleskelulupia ja muita niihin rinnastettavia asiakirjoja koskeville toimenpiteille on EUT-sopimuksessa sijoitettu rajatarkastuksia koskevaan artiklaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen IV osastoon.

SEUT 62 artiklan 4 kohdassa on kirjattu perussopimusten tasolle periaate, jonka mukaan SEUT 62 artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan, joka koskee niiden maantieteellisten rajojen määrittelyä kansainvälisen oikeuden mukaan.

63 artikla (uusi 78 artikla) koskee turvapaikkapolitiikkaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-266 artiklaa lukuun ottamatta lainsäädäntöinstrumenttien yksilöintiä.

Artiklan 1 kohdassa määritellään unionin tavoitteet turvapaikka-asioissa sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskevissa asioissa. Yhteisen politiikan tarkoituksena on antaa asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. SEY 63 artiklassa ei vastaavalla tavalla määritellä yhteistä politiikkaa ja sen tavoitteita, vaan siinä ainoastaan luetellaan toimenpiteet, jotka neuvosto toteuttaa viiden vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta. SEUT 63 artiklan yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskevien määräysten nojalla unionilla on toimivalta antaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamista tarkoittavia säädöksiä, kun taas EY-sopimuksen määräykset mahdollistavat yksinomaan vähimmäissääntöjen antamisen. Artiklan 1 kohdan viittaus kansainvälisiin sopimuksiin vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan viittausta.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimenpiteistä, joista voidaan säätää 1 kohdassa lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla voidaan säätää koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema kolmansien maiden kansalaisille. Määräystä vastaavan SEY 63 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla voidaan säätää sitä koskevista vähimmäisvaatimuksista, milloin kolmansien maiden kansalaisia on pidettävä pakolaisina.

Artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla voidaan säätää yhdenmukaisesta toissijaisen suojelun asemasta kolmansien maiden kansalaisille, jotka eivät saa turvapaikkaa unionissa, mutta jotka tarvitsevat kansainvälistä suojelua. EY-sopimuksessa ei ole nykyisin toissijaista suojelua koskevaa määräystä. Toissijaista suojelua koskevia säädöksiä on kuitenkin annettu SEY 63 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla (neuvoston direktiivi 2004/83/EY kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä, EUVL L 304 2004, s. 12).

Artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla voidaan säätää yhteisestä järjestelmästä tilapäisen suojelun antamiseksi kotimaastaan siirtymään joutuneille joukoittaisen maahantulon yhteydessä. Määräys vastaa SEY 63 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla voidaan säätää yhteisistä menettelyistä turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan yhdenmukaisen aseman myöntämisessä ja peruuttamisessa. Kohta vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan d alakohtaa, kuitenkin siten, ettei EY-sopimuksessa mainita toissijaista suojelua.

Artiklan 2 kohdan e alakohdan nojalla voidaan säätää perusteista ja menettelyistä, joiden nojalla voidaan ratkaista turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Määräys vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan a alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan f alakohdan nojalla voidaan säätää turvapaikkaa tai toissijaista suojelua hakevien vastaanotto-olosuhteita koskevista vaatimuksista. Määräys vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan b alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan g alakohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat kumppanuutta ja yhteistyötä kolmansien maiden kanssa turvapaikkaa taikka toissijaista tai tilapäistä suojelua hakevien henkilöiden maahantulon hallinnoimiseksi. EY-sopimus ei sisällä vastaavaa määräystä. Marraskuussa 2004 hyväksytty Haagin ohjelma kuitenkin sisältää tavoitteet ja toimenpiteet perustuslakisopimuksessa mainitusta kumppanuudesta kolmansien maiden kanssa. Ohjelmassa kumppanuus ja yhteistyö ulotetaan sekä turvapaikka- että maahanmuuttoasioihin ja siinä on lueteltu toimenpiteet kumppanuuden ja yhteistyön edistämiseksi.

SEUT 63 artiklan 2 kohdan osalta siirrytään kaikilta osin tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen, jota noudattaen Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät toimenpiteistä, jotka koskevat yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää. SEY 63 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja turvapaikkapolitiikkaa koskevia toimenpiteitä toteutettaessa noudatettavasta menettelystä määrätään nykyisin SEY 67 artiklassa. Artiklan 2 kohdan nojalla on annettu neuvoston päätös (2004/927/EY, EUVL L 396 2004, s. 45), jonka 1 artiklan mukaan SEY 251 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan SEY 63 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä toteutettaessa 1.1.2005 alkaen. SEY 63 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä toteutettaessa sovelletaan SEY 67 artiklan 5 kohtaa, jonka perusteella näihin toimenpiteisiin on sovellettu SEY 251 artiklan mukaista menettelyä 67 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa mainittujen säädösten hyväksymisen jälkeen. SEUT 63 artiklan 2 kohdassa ei ole yksilöity käytettävissä olevia lainsäädäntöinstrumentteja kuten perustuslakisopimuksen III-266 artiklassa.

Artiklan 3 kohta koskee neuvoston mahdollisuutta hyväksyä väliaikaisia toimenpiteitä yhden tai useamman jäsenvaltion hyväksi silloin, jos kolmansien maiden kansalaisten äkillinen joukoittainen maahantulo aiheuttaa yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa hätätilanteen. Neuvosto tekee ratkaisunsa Euroopan parlamenttia kuultuaan. Neuvoston käytössä olevia lainsäädäntöinstrumentteja ei ole yksilöity kuten perustuslakisopimuksen III-266 artiklan 3 kohdassa. Kohta vastaa SEY 64 artiklan 2 kohtaa sillä poikkeuksella, että EY-sopimuksen nojalla neuvosto voi määräenemmistöllä toteuttaa enintään kuusi kuukautta kestäviä väliaikaisia toimenpiteitä.

63 a artikla (uusi 79 artikla) sisältää määräykset unionin maahanmuuttopolitiikasta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-267 artiklaa lukuun ottamatta käytettävissä olevien lainsäädäntöinstrumenttien yksilöintiä.

Artiklan 1 kohdassa määritellään yhteisen maahanmuuttopolitiikan tavoitteet. Unionin yhteisellä maahanmuuttopolitiikalla pyritään kaikissa vaiheissa varmistamaan muuttovirtojen tehokas hallinta, jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu sekä laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan ehkäiseminen ja tehostettu torjunta. SEY 63 artiklassa ei ole vastaavaa määräystä yhteisen maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä, vaan siinä ainoastaan luetellaan toimenpiteet, jotka neuvosto toteuttaa viiden vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta. SEUT 63 a artiklan 1 kohtaan sisältyvän yhteisen politiikan määrittely vastaa kuitenkin asialliselta laajuudeltaan niitä toimenpiteitä, jotka neuvoston tulee toteuttaa SEY 63 artiklan nojalla. Unionin maahanmuuttopolitiikkaa koskevan toimivallan ja sitä koskevien tavoitteiden nykyistä täsmällisempi määrittely ei merkitse muutosta nykyiseen oikeustilaan.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimenpiteistä, jotka voidaan toteuttaa 1 kohdassa lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Artiklan 2 kohdan a alakohta vastaa SEY 63 artiklan 3 kohdan a alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan b alakohta vastaa SEY 63 artiklan 4 kohtaa eräin määräyksen sanamuotoa koskevin täsmennyksin.

Artiklan 2 kohdan c alakohta vastaa SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohtaa seuraavin täsmennyksin. SEUT 63 a artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla on mahdollista toteuttaa maasta poistamista koskevia toimenpiteitä, joita ei ole nimenomaisesti mainittu SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohdassa. Tämän määräyksen nojalla on kuitenkin annettu maasta poistamista koskevia säädöksiä (esimerkiksi neuvoston direktiivi 2001/40/EY kolmansien maiden kansalaisia koskevien maastapoistamispäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta, EYVL L 149 2001, s. 34, ja neuvoston direktiivi 2003/110/EY avunannosta kauttakulkutilanteissa lentoteitse tapahtuvien palauttamistoimenpiteiden yhteydessä, EYVL L 321 2003, s. 26).

Artiklan 2 kohdan d alakohta on uusi. Sen nojalla voidaan säätää ihmiskauppaa, erityisesti nais- ja lapsikaupan torjuntaa koskevista toimenpiteistä. Määräys korostaa ihmiskaupan torjuntaa koskevien näkökohtien merkitystä unionin olemassa olevassa politiikassa.

Artiklan 2 kohdan tarkoittamissa kysymyksissä siirrytään kaikilta osin tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen, jota noudattaen Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät toimenpiteistä artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. SEY 63 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja maahanmuuttopolitiikkaa koskevia toimenpiteitä toteutettaessa noudatettavasta menettelystä määrätään nykyisin SEY 67 artiklassa. Artiklan 2 kohdan nojalla on annettu neuvoston päätös 2004/927/EY (EUVL L 396 2004, s. 45), jonka 1 artiklan mukaan SEY 251 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä toteutettaessa 1.1.2005 alkaen. Mainittu neuvoston päätös ei koske SEY 63 artiklan 3 kohdan a alakohtaa eikä 4 kohtaa, joten niiden osalta neuvosto toteuttaa nykyisen perussopimuksen voimassaoloaikana toimenpiteet SEY 67 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla yksimielisellä päätöksellä Euroopan parlamenttia kuultuaan. SEUT 63 a artiklan 2 kohdassa ei ole yksilöity käytettävissä olevia säädösinstrumentteja, toisin kuin perustuslakisopimuksen III-267 artiklan 2 kohdassa.

Artiklan 3 kohdan nojalla unioni voi tehdä kolmansien maiden kanssa sopimuksia sellaisten kolmansien maiden kansalaisten takaisinotosta alkuperä- ja lähtömaahan, jotka eivät täytä tai jotka eivät enää täytä jäsenvaltion alueelle pääsyn, kyseisellä alueella oleskelun tai asumisen edellytyksiä. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä nimenomaisia määräyksiä asiasta. Neuvosto on kuitenkin SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla valtuuttanut komission neuvottelemaan EY:n ja kolmansien valtioiden välisistä takaisinottosopimuksista. SEUT 63 a artiklan 3 kohta ei siten tuo muutosta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

Artiklan 4 kohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, joilla kannustetaan ja tuetaan jäsenvaltioiden toimintaa niiden alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kotouttamiseksi ja jotka eivät käsitä jäsenvaltion lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Jo nykyisin EY-sopimus mahdollistaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskevan vähimmäistasoa sääntelevän lainsäädännön antamisen (63 artiklan 1 kohdan b alakohta) sekä pakolaisten vastaanottamisen ja siitä jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakaantumisen edistämistä tarkoittavien toimien toteuttamisen (63 artiklan 2 kohdan b alakohta). SEUT 63 a artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, mutta käytettävissä olevia instrumentteja ei ole yksilöity kuten perustuslakisopimuksen III-267 artiklan 4 kohdassa.

Artiklan 5 kohtaa vastaavaa määräystä ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin. Sen mukaan 63 a artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle hakemaan työtä palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

63 b artiklan (uusi 80 artikla) mukaan rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevassa unionin politiikassa ja sen toteuttamisessa noudatetaan jäsenvaltioiden yhteisvastuun periaatetta, myös rahoituksen osalta. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-268 artikla.

Unionin IV osaston 2 luvun nojalla antamiin säädöksiin sisällytetään aina tarvittaessa asianmukaisia säännöksiä jäsenvaltioiden yhteisvastuun periaatteen soveltamiseksi. EY-sopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, mutta periaatetta sovelletaan yleisperiaatteena unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja rajavalvontapolitiikoissa. SEY 63 artiklan 2 kohdan b alakohdassa on mainittu pakolaisten ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakaantumisen edistäminen. Yhteisön yhteisvastuun periaate on mainittu myös yhteisössä annetuissa säädöksissä (muun muassa neuvoston direktiivi 2001/55/EY vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi, EYVL L 212 2001, s. 12).

64 artiklan 1 kohdan määräys on korvattu SEUT 61 e artiklalla ja 2 kohdan määräys on siirretty SEUT 63 artiklan 3 kohtaan. Näitä artikloja selostetaan edellä.

3 LUKU

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ YKSITYISOIKEUDEN ALALLA

65 artiklassa (uusi 81 artikla) määrätään oikeudellisen yhteistyön kehittämisestä yksityisoikeudellisissa asioissa. Artikla vastaa SEY 65 ja 67 artiklaa sekä perustuslakisopimuksen III-269 artiklaa säädösinstrumenttien yksilöintiä koskevia ja alla esitettäviä muita muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni kehittää oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Yhteistyö perustuu tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroiseen tunnustamiseen, ja siihen voi kuulua jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentämistä koskevien toimenpiteiden hyväksymistä. Vaikka unionin toimivalta yksityisoikeudellisissa asioissa määritellään 65 artiklan 1 kohdassa aiempaa täsmällisemmin, ei 1 kohta merkitse muutosta nykyiseen oikeustilaan. Yhteistyön perustuminen tuomioiden ja muiden päätösten vastavuoroiseen tunnustamiseen muodostaa jo nykyisin oikeudellisen yhteistyön peruskiven yksityisoikeuden alalla (vuoden 1999 Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmät ja vuoden 2004 Haagin ohjelma). Vaikka EY-sopimuksessa ei nimenomaisesti mainita mahdollisuutta yhtenäistää jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä yksityisoikeuden alalla, on SEY 65 ja 67 artiklaa tulkittu siten, että niiden on katsottu mahdollistavan myös jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamista tarkoittavien toimenpiteiden toteuttamisen jäsenvaltioiden välistä siviilioikeudellista yhteistyötä tarkoittavan lainsäädännön osalta.

Artiklan 2 kohdassa yhteistyön kattama ala määritellään tyhjentävän luettelon muodossa, kun taas SEY 65 artiklaan sisältyvä luettelo on luonteeltaan esimerkkiluettelo. Unionin toimenpiteillä pyritään varmistamaan SEUT 65 artiklan 2 kohdassa lueteltujen päämäärien toteutuminen erityisesti silloin, kun sisämarkkinoiden moitteeton toiminta sitä edellyttää. Kun SEY 65 artiklan nojalla toimenpiteitä voidaan toteuttaa vain siinä määrin kuin ne ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi, SEUT 65 artiklan sanamuodon (”erityisesti”) valossa toimenpiteiden tarpeellisuus sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta ei ole ehdoton edellytys. Sisämarkkinakytkentää koskevaa vaatimusta on siten lievennetty nykyisestä. SEUT 65 artiklan mukaan tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen toimenpiteistä. Artiklan 2 kohdan a, b, c, d ja f alakohta vastaavat SEY 65 artiklan a, b ja c alakohtaa. Artiklan 2 kohdan alakohdat e, g ja h ovat uusia. Uuden e alakohdan nojalla pyritään varmistamaan tehokas oikeussuojan saatavuus, millä tarkoitetaan muun muassa yhteisiä vähimmäisvaatimuksia, joilla taataan asianmukainen oikeudellisen avun taso rajat ylittävissä tapauksissa koko unionin alueella. Uuden g alakohdan nojalla pyritään kehittämään vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä. Nämä ovat tarpeellisia, jotta voidaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa riidanratkaisua muun muassa kuluttajalainsäädännön alaisten vaatimusten osalta sekä luoda yhteiset minimisäännöt monikielisille vakiolomakkeille ja asiakirjoille rajat ylittävissä menettelyissä. Uuden h alakohdan nojalla voidaan toteuttaa tuomareiden ja oikeuslaitoksen henkilöstön koulutuksen tukemista koskevia toimenpiteitä. Vastaava määräys on rikosoikeudellista yhteistyötä koskevan SEUT 69 a artiklan 1 kohdan c alakohdassa. Uudet alakohdat eivät merkitse toimivallan laajennusta yksityisoikeuden alalla, sillä SEY 65 artiklaan sisältyvä luettelo on esimerkkiluettelo ja 65 artikla mahdollistaa yhteistyön myös muiden kuin luettelossa mainittujen toimenpiteiden osalta.

Artiklan 3 kohta koskee unionin toimivaltaa sellaisten perheoikeudellisten toimenpiteiden osalta, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Kohdan ensimmäiseen alakohtaan sisältyvä menettely vastaa perheoikeudellisiin toimenpiteisiin nykyisin sovellettavaa menettelyä. Ensimmäisen alakohdan nojalla neuvosto säätää erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen tällaisista toimenpiteistä siten, että neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 3 kohdan toinen alakohta sisältää valtuutuslausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä päätöksen, jolla määritellään ne perheoikeudelliset seikat, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia ja joista voidaan antaa säädöksiä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Vastaavaa valtuutuslauseketta ei sisälly EY-sopimukseen.

Artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan toisessa alakohdassa tarkoitettu ehdotus tavalliseen lainsäätämismenettelyyn siirtymisestä toimitetaan kansallisille parlamenteille. Siinä tapauksessa, että kansallinen parlamentti kuuden kuukauden kuluessa ehdotuksen toimittamisesta ilmoittaa vastustavansa ehdotusta, päätöstä ei tehdä. Jos ehdotusta ei vastusteta, neuvosto voi tehdä päätöksen. Tällaista määräystä, jonka perusteella yksikin kansallinen parlamentti voi estää tavalliseen lainsäätämismenettelyyn siirtymisen veto-oikeuttaan käyttämällä, ei sisälly perustuslakisopimukseen.

66 artiklasta tulee tietyin muutoksin SEUT 61 g artikla, jota selostetaan edellä.

67 artikla, joka koskee siirtymämääräyksiä Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta johtuen, kumotaan.

68 artikla kumotaan. Artikla koskee erityisesti SEY 234 artiklan (EY-tuomioistuimen toimivalta antaa ennakkoratkaisuja) soveltamista osaston määräyksiin.

69 artikla, joka koskee osaston määräysten soveltamista ottaen huomioon Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta sekä Tanskan asemasta tehdyt pöytäkirjat, kumotaan.

4 LUKU

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ RIKOSOIKEUDEN ALALLA

69 a artikla (uusi 82 artikla) sisältää määräykset rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevasta yhteistyöstä jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tai vastaavien viranomaisten välillä. Artikla vastaa jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan a–d alakohtaa. Käytettävissä olevia säädöksiä ja noudatettavia päätöksentekomenettelyjä koskevat määräykset sisältyvät nykyisin SEU 34 artiklaan. SEUT 69 a artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-270 artiklaa säädösinstrumenttien yksilöintiä ja säädösnimikkeitä koskevia sekä alla esitettäviä muita muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan oikeudellinen yhteistyö unionissa rikosoikeuden alalla perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Määräyksellä kirjataan kyseinen periaate perussopimukseen. Periaatteen asema rikosoikeudellisen yhteistyön peruskivenä tunnustettiin kuitenkin jo vuoden 1999 Tampereen Eurooppa-neuvostossa. Oikeudelliseen yhteistyöhön kuuluu myös jäsenvaltioiden rikosoikeudellisen menettelyn erityisiä osatekijöitä koskevien vähimmäissääntöjen antaminen artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa sekä tunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen antaminen 69 b artiklan mukaisesti.

Artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa täsmennetään jäsenvaltioiden viranomaisten välisen rikosoikeudellisen yhteistyön tavoitteet, joita ovat seuraavat:

– sääntöjen ja menettelyjen laatiminen kaikenmuotoisten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten tunnustamisen varmistamiseksi koko unionissa (a alakohta);

– jäsenvaltioiden välisten tuomioistuimen toimivaltaa koskevien ristiriitojen ehkäiseminen ja ratkaiseminen (b alakohta);

– tuomareiden ja oikeuslaitoksen henkilöstön koulutuksen tukeminen (c alakohta);

– jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tai vastaavien viranomaisten yhteistyön helpottaminen rikosasioiden käsittelyn ja päätösten täytäntöönpanon yhteydessä (d alakohta).

Kyseisistä määräyksistä b alakohta vastaa nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja d alakohta nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, kun taas a ja c alakohta ovat uusia.

Artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä säätävät Euroopan parlamentti ja neuvosto tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Aloiteoikeus on 61 i artiklan mukaan komissiolla tai yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä. Tämä merkitsee muutosta verrattuna nykyiseen SEU 34 artiklaan, jonka tarkoittamat yhteiset kannat, puitepäätökset, päätökset ja yleissopimukset toteuttaa neuvosto yksimielisesti komission tai jäsenvaltion ehdotuksesta. SEUT 69 a artiklan 1 kohdan toisen alakohdan tarkoittamilla toimenpiteillä voi myös olla välitön oikeusvaikutus, joka nykyisessä SEU 34 artiklassa on puitepäätösten ja päätösten osalta nimenomaisesti suljettu pois.

Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta perustaa unionille toimivallan säätää rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevista vähimmäissäännöistä sikäli kuin tämä on tarpeen tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajat ylittävissä rikosasioissa. Vähimmäissäännöissä tulee ottaa huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja -järjestelmien erot.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan vähimmäissäännöt voivat koskea seuraavia asioita:

– todisteiden vastavuoroista hyväksyttävyyttä jäsenvaltioissa (a alakohta);

– yksilön oikeuksia rikosasioiden käsittelyssä (b alakohta);

– rikosten uhrien oikeuksia (c alakohta);

– muita rikosasioiden käsittelyn erityisiä osatekijöitä, jotka neuvosto on ennalta määrittänyt päätöksellä. Neuvosto tekee tällaisen päätöksen yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan (d alakohta).

EU-sopimus ei nykyisin sisällä yhtä yksityiskohtaista oikeusperustaa jäsenvaltioiden rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevien vähimmäissääntöjen antamiselle, vaan nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määrätään yleisellä tasolla rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön mahdollisesti edellyttämästä, jäsenvaltioissa sovellettavien sääntöjen yhteensopivuuden varmistamista koskevista toimenpiteistä.

Artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan vähimmäissääntöjen hyväksyminen ei estä jäsenvaltioita pitämästä yllä tai ottamasta käyttöön niitä korkeatasoisempaa yksilön suojelua.

Artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista vähimmäissäännöistä voivat säätää Euroopan parlamentti ja neuvosto tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavalla direktiivillä. Määräyksestä johtuvat muutokset nykyisen SEU 34 artiklan mukaiseen järjestelmään vastaavat soveltuvin osin artiklan 1 kohdan yhteydessä selostettuja. Nykyisen SEU 34 artiklan tarkoittamista säädöstyypeistä kysymykseen tulevat nykyisin käytännössä vain mainitun artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut puitepäätökset.

Artiklan 2 kohdan tarkoittaman direktiivejä koskevan päätöksentekomenettelyn osalta tavallista lainsäätämisjärjestystä kuitenkin täydentää erityinen, niin sanottu hätäjarrumekanismi sekä sen käyttöön kytkeytyvä mahdollisuus tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen. Ne tarjoavat jäsenvaltiolle keinon viime kädessä jättäytyä kysymyksessä olevan säädöksen soveltamisen ulkopuolelle.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan neuvoston jäsen, joka katsoo ehdotuksen määräyksessä tarkoitetuksi direktiiviksi vaikuttavan sen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tässä tapauksessa tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mukainen menettely keskeytetään. Kun asiaa on käsitelty ja jos on päästy yhteisymmärrykseen, Eurooppa-neuvosto palauttaa ehdotuksen neljän kuukauden kuluessa kyseisen menettelyn keskeyttämisestä neuvostolle, mikä lopettaa menettelyn keskeyttämisen. Koska 69 a artiklaan ei sisälly nimenomaisia määräyksiä Eurooppa-neuvoston ratkaisun muodosta eikä noudatettavasta päätöksentekomenettelystä, Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa SEU 9 b artiklan 4 kohdan mukaan yhteisymmärryksessä. Edellä tarkasteltu 69 a artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukainen menettely eroaa osin perustuslakisopimuksen III-270 artiklan 3 kohtaan kirjatusta menettelystä. Tuossa perustuslakisopimuksen kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvoston tulee neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palauttaa esitys neuvostolle, mikä lopettaa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisen, tai pyytää komissiota tai puitelakiesityksen tehnyttä jäsenvaltioiden ryhmää tekemään uuden esityksen. Kohdan mukaan viimeksi mainitussa tapauksessa katsotaan, ettei alun perin ehdotettua säädöstä ole hyväksytty.

SEUT 69 a artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan siinä tapauksessa, että asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen ja vähintään yhdeksän jäsenvaltiota haluaa aloittaa tiiviimmän yhteistyön kyseisen direktiiviehdotuksen pohjalta, niiden edellytetään neljän kuukauden kuluessa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisestä ilmoittavan asiasta Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle. Tällöin lupa aloittaa SEU 10 artiklan 2 kohdassa ja SEUT 280 d artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tiiviimpi yhteistyö katsotaan annetuksi ja määräyksiä tiiviimmästä yhteistyöstä sovelletaan. Myös tämä menettely eroaa perustuslakisopimuksen III-270 artiklan 4 kohtaan kirjatusta menettelystä. Viimeksi mainitussa perustuslakisopimuksen kohdassa määrätään näet vähintään yhtä kolmasosaa jäsenvaltioista edustavan jäsenvaltioiden ryhmän oikeudesta aloittaa I-44 artiklan 2 kohdassa ja III-419 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tiiviimpi yhteistyö tilanteessa, jossa Eurooppa-neuvosto ei ole toteuttanut toimia neljän kuukauden kuluessa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisestä tai jos eurooppapuitelakia ei ole annettu 12 kuukauden kuluessa siitä, kun uusi esitys eurooppapuitelaiksi on tehty. Tällöin määräyksen tarkoittaman jäsenvaltioiden ryhmän tulee yksinomaan ilmoittaa Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle halustaan aloittaa tiiviimpi yhteistyö kyseisen puitelakiesityksen pohjalta, ja lupa yhteistyön aloittamiseen katsotaan annetuksi ja sopimuksen määräyksiä tiiviimmästä yhteistyöstä sovelletaan.

69 b artikla (uusi 83 artikla) koskee aineellista rikosoikeutta ja perustaa unionille toimivallan säätää rikosten tunnusmerkistöjen ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä erityisen vakavan rajat ylittävän rikollisuuden alalla sekä aloilla, jotka vaikuttavat unionin politiikan kohteena olevaan yleiseen etuun ja joilla rikosoikeudelliset seuraamukset osoittautuvat välttämättömiksi kyseisen politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamisessa. Artikla vastaa jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan e alakohtaa. Säädöksiä ja päätöksentekomenettelyä koskevien määräysten osalta vastaavat määräykset sisältyvät nykyisin SEU 34 artiklaan. SEUT 69 b artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-271 artiklaa säädösnimikkeitä koskevia ja alla esitettäviä muita muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta mahdollistaa rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevien vähimmäissääntöjen antamisen sellaisen erityisen vakavan rikollisuuden alalla, joka on rajat ylittävää joko rikosten luonteen tai vaikutusten johdosta tai sen vuoksi, että niiden torjuminen yhteisin perustein on erityisesti tarpeen.

Artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan sisältyvän tyhjentävän luettelon mukaan tällaisia rikollisuuden lajeja ovat terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus. Määräyksen soveltamisala on laajempi kuin nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan e alakohdan, jonka nojalla unionilla on toimivalta vahvistaa järjestäytynyttä rikollisuutta, terrorismia ja laitonta huumausainekauppaa koskevia tunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevia vähimmäissääntöjä. Toisaalta nykyisen SEU 29 artiklan toisessa kohdassa määrätään yleisesti järjestäytyneen tai muunkin rikollisuuden ehkäisemisestä ja torjumisesta, joskin varsinainen oikeusperustamääräys sisältyy nykyisen SEU 31 artiklan 1 kohdan e alakohtaan.

Artiklan 1 kohdan kolmas alakohta sisältää valtuuslausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi rikollisuudessa tapahtuneen kehityksen perusteella tehdä päätöksen, jossa määritellään muitakin rikollisuuden aloja, joiden katsotaan täyttävän tässä kohdassa tarkoitetut edellytykset. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyinen EU-sopimus ei sisällä vastaavaa määräystä.

Artiklan 2 kohta mahdollistaa rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevien vähimmäissääntöjen antamisen tietyllä unionin politiikka-alalla silloin, kun rikoslainsäädäntöjen lähentäminen osoittautuu välttämättömäksi unionin kyseisen politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamisessa alalla ja kun kyseisellä alalla on jo toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä. SEUT 69 b artiklan 1 kohdasta poiketen 2 kohdassa ei yksilöidä määräyksen tarkoittamia niin sanottuja unionin yhteiseen etuun kohdistuvia rikoksia, vaan kysymys on luonteeltaan horisontaalisesta oikeusperustasta, jota voidaan soveltaa lähtökohtaisesti kaikilla unionin politiikka-aloilla, kunhan määräyksen edellytys toimenpiteiden välttämättömyydestä unionin kyseisen politiikan tehokkaan täytäntöönpanon kannalta täyttyy. Pelkkä rikosoikeudellisten toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus tai tarpeellisuus unionin politiikan täytäntöönpanon kannalta ei siis vielä riitä perustamaan unionille määräyksen tarkoittamaa toimivaltaa.

EY-tuomioistuin antoi 13 päivänä syyskuuta 2005 asiassa C-176/03, komissio v. neuvosto, tuomion (Kok. 2005-8/9(A), s. I-7907), jossa se katsoi, että tiettyjen edellytysten täyttyessä EY-sopimuksen ympäristöä koskevat määräykset luovat yhteisölle toimivallan velvoittaa jäsenvaltiot säätämään kansallisessa lainsäädännössään ympäristöä vahingoittavia, yhteisösäännöksissä määriteltyjä tekoja koskevista kriminalisoinneista. Asiassa C-440/05, komissio v. neuvosto, 23 päivänä lokakuuta 2007 antamassaan tuomiossa (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), jossa myös oli kyse ympäristönsuojelusta, EY-tuomioistuin vahvisti, että myös liikennepolitiikan oikeusperustan nojalla voidaan antaa tietyin edellytyksin rikosoikeutta koskevia säännöksiä, mutta rajoitti yhteisön toimivallan ulkopuolelle rikosoikeudellisten seuraamusten lajin ja tason määrittämisen.

SEUT 69 b artiklan 2 kohta koskee tilanteita, joista EY-tuomioistuimen edellä mainitussa oikeuskäytännössä oli kyse. Artiklan 2 kohdan mukainen toimivalta on kuitenkin avoimempi ja laajempi kuin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuva yhteisön rikosoikeudellinen toimivalta. Kohdan nojalla voidaan antaa säännöksiä seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöksistä, kun nykyisellään seuraamusten lajin ja tason määrittäminen ei tuomioistuimen nimenomaisen kannan mukaan kuulu yhteisön toimivaltaan. Kohdassa ei myöskään rajata niitä politiikanaloja, joilla kyseisiä rikosoikeutta koskevia säännöksiä voidaan antaa. Nykyisellään kysymys kyseeseen tulevista yhteisöpolitiikoista on epäselvä, koska edellä mainittujen tuomioiden perusteella jää avoimeksi, kuinka pitkälle muissa kuin ympäristönsuojelua koskevissa kysymyksissä yhteisöllä on rikosoikeudellista toimivaltaa. Vaikka EUT-sopimuksessa annettu toimivalta siten eroaa laajuudeltaan tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetuista periaatteista, sitä tasapainottavat sopimukseen sisällytetyt erityismääräykset, erityisesti 69 b artiklan 3 kohtaan sisältyvä niin sanottu hätäjarrumekanismi.

Artiklan 2 kohdan tarkoittamina rikoslajeina kysymykseen saattaisivat muiden ohella tulla esimerkiksi unionin taloudellista etua haittaavat petokset, euron väärentäminen, laittoman maahantulon ja oleskelun järjestäminen, ympäristörikokset sekä rasismi ja muukalaisviha. Edellytyksenä kuitenkin on, että kyseisellä unionipolitiikan alalla on jo toteutettu jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä koskevia yhdenmukaistamistoimia.

Artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vähimmäissäännöistä säätävät Euroopan parlamentti ja neuvosto tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavilla direktiiveillä, ja 2 kohdassa tarkoitetut direktiivit annetaan kohdassa viitattujen yhdenmukaistamistoimenpiteiden hyväksymisessä noudatetun tavallisen tai erityisen lainsäätämisjärjestyksen mukaisesti. Verrattuna nykyiseen SEU 34 artiklaan käytettävissä olevia säädöstyyppejä sekä päätöksentekomenettelyjä koskevat muutokset vastaavat soveltuvin osin edellä SEUT 69 a artiklan 2 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa viitattuja muutoksia. Uuden artiklan 2 kohdassa myös määrätään, että kohdassa tarkoitettu päätöksentekomenettely ei saa rajoittaa SEUT 61 i artiklan soveltamista. Viimeksi mainitussa artiklassa annetaan aloiteoikeus komission lisäksi myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalle jäsenvaltioiden ryhmälle.

Artiklan 3 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta sisältävät SEUT 69 a artiklan 3 kohtaa vastaavat määräykset niin sanotusta hätäjarrumekanismista sekä mahdollisuudesta tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen. Jälkimmäisten määräysten sisältöä on selostettu edellä SEUT 69 a artiklan 3 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. Myös nyt kyseessä olevien alakohtien eroavuudet perustuslakisopimuksen III-271 artiklan 3 ja 4 kohtaan nähden vastaavat tuossa yhteydessä esitettyjä.

69 c artiklassa (uusi 84 artikla) määrätään unionin toimivallasta säätää jäsenvaltioiden toimintaa rikollisuuden torjunnan alalla tukevista toimenpiteistä. Määräykseen sisältyvän nimenomaisen rajoituksen mukaan kyseiset toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Määräyksen unionille perustama toimivalta rinnastuu siten luonteeltaan unionin toimivaltaan SEUT 2 e artiklassa tarkoitetuilla aloilla, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät toimenpiteistä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Nykyiseen EU-sopimukseen ei sisälly vastaavaa määräystä. Rikollisuuden ehkäisemisestä ja torjumisesta määrätään nykyisessä SEU 29 artiklassa, mutta nykyiset SEU 30 ja 31 artikla eivät sisällä asiaa koskevaa nimenomaista oikeusperustaa. Perustuslakisopimuksen III-272 artiklasta SEUT 69 c artikla eroaa sikäli, että 69 c artiklassa jätetään käytettävä säädösinstrumentti avoimeksi.

69 d artikla (uusi 85 artikla) sisältää yleiset määräykset Eurojust-yksikön tehtävistä sekä oikeusperustan Eurojustin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämiseksi. Eurojust on jo perustettu nykyisen SEU 31 artiklan ja 34 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla tehdyllä neuvoston päätöksellä (neuvoston päätös 2002/187/YOS, tehty 28 päivänä helmikuuta 2002, Eurojust-yksikön perustamisesta vakavan rikollisuuden torjunnan tehostamiseksi, EYVL L 63 2002, s. 1; päätös tuli voimaan 6.3.2002), mutta 69 d artikla mahdollistaa sen, että Euroopan parlamentti ja neuvosto määrittävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavilla asetuksilla Eurojustin rakenteen ja tehtävät. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-273 artiklaa säädösnimikettä koskevaa muutosta lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Eurojustin tehtävänä on jäsenvaltioiden viranomaisten ja Europolin toteuttamien operaatioiden sekä niiden toimittamien tietojen perusteella tukea ja tehostaa kansallisten tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toiminnan yhteensovittamista ja yhteistyötä sellaisen vakavan rikollisuuden alalla, joka koskee kahta tai useampaa jäsenvaltiota tai edellyttää yhteisin perustein toteutettavia syytetoimia.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta koskee Eurojustin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämistä asetuksilla sekä Eurojustille tässä yhteydessä annettavia tehtäviä, joita voivat olla:

– rikostutkinnan aloittaminen ja ehdotuksen tekeminen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten toteuttamien syytetoimien vireillepanosta erityisesti niiden koskiessa unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia (a alakohta);

– a alakohdassa tarkoitettujen tutkinta- ja syytetoimien yhteensovittaminen (b alakohta); sekä

– oikeudellisen yhteistyön tehostaminen, mukaan lukien tuomioistuinten toimivaltaa koskevien ristiriitojen ratkaiseminen, ja tiivis yhteistyö Euroopan oikeudellisen verkoston kanssa (c alakohta).

Paitsi että sovellettavaksi tuleva päätöksentekomenettely poikkeaa nykyisestä SEU 34 artiklasta, 69 d artiklan 1 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta ovat sanamuodoltaan nykyisen SEU 31 artiklan 2 kohtaa yleisempiä, mikä antaa unionin toimielimille nykyistä enemmän liikkumavaraa Eurojustin tehtävien ja toimivaltuuksien kehittämiseksi. Merkittävintä muutosta nykytilaan verrattuna merkitsee mahdollisuus antaa Eurojustille toimivaltuudet päättää rikostutkinnan aloittamisesta. Eurojustin tehtäviin ei kuitenkaan voi kuulua syytetoimien aloittamisesta päättäminen, vaan Eurojustin mahdolliset toimivaltuudet on rajattu tältä osin rikostutkinnan aloittamiseen ja ehdotuksen tekemiseen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten toteuttamien syytetoimien vireillepanosta. Muutosta nykytilaan verrattuna merkitsee myös Eurojustin mahdollinen rooli tuomioistuinten toimivaltaa koskevien ristiriitojen ratkaisemisessa. SEUT 69 d artiklan 1 kohdan toisen alakohdan osalta huomattakoon myös hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetty julistus (nro 27), jossa konferenssi katsoo, että määräyksen tarkoittamassa asetuksessa olisi otettava huomioon rikostutkinnan aloittamista koskevat kansalliset säännöt ja käytännöt. Julistusta käsitellään tarkemmin julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan asetuksilla säädetään myös menettelytavoista, jotka koskevat Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien osallistumista Eurojustin toiminnan arviointiin. Kysymys on nykytilaan verrattuna uudesta menettelystä, jonka tarkoituksena on varmistaa Eurojustin parlamentaarisen valvonnan toteutuminen.

Artiklan 2 kohdassa rajataan nimenomaisesti Eurojustin toimivaltuuksien ulkopuolelle kansalliseen tuomioistuinmenettelyyn kuuluvat, syytetoimiin liittyvät viralliset toimenpiteet. Näiden suorittaminen on kansallisten viranomaisten tehtävä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan syyttäjänvirastoa koskevan SEUT 69 e artiklan soveltamista.

69 e artiklassa (uusi 86 artikla) annetaan unionille toimivalta perustaa Euroopan syyttäjänvirasto, jonka tehtävänä on tutkia viraston perustamista koskevassa asetuksessa määritettäviä unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia ja toimia syyttäjän tehtävissä näitä koskevissa rikosasioissa kansallisissa tuomioistuimissa. Nykyinen EU-sopimus ei sisällä vastaavaa oikeusperustaa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-274 artiklaa säädösnimikkeitä koskevia ja alla esitettäviä muita muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan syyttäjänvirasto voidaan perustaa Eurojustin pohjalta unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjumiseksi. Virasto perustetaan erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavalla neuvoston asetuksella, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Määräykseen sisältyvän ilmaisun ”Eurojustin pohjalta” tarkoituksena on selventää, ettei virasto olisi Eurojustista erillinen yksikkö vaan se perustettaisiin Eurojustin pohjalta ja sitä kehittäen.

Artiklan 1 kohdan toiseen ja kolmanteen alakohtaan on otettu määräykset niin sanotusta hätäjarrumekanismista sekä mahdollisuudesta tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen. Kohdan toisen alakohdan mukaan siinä tapauksessa, että asiasta ei päästä yksimielisyyteen, vähintään yhdeksän jäsenvaltion ryhmä voi pyytää asetusehdotuksen saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tällöin menettely neuvostossa keskeytetään. Kun asiaa on käsitelty ja jos on päästy yhteisymmärrykseen, Eurooppa-neuvosto palauttaa neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä ehdotuksen neuvostolle hyväksyttäväksi. Kohdan kolmannen alakohdan määräys tiiviimmästä yhteistyöstä vastaa edellä tarkasteltuja SEUT 69 a artiklan 3 kohdan toista alakohtaa ja SEUT 69 b artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, tosin soveltamistilannetta ja säädösnimikettä koskevin eroavuuksin. Perustuslakisopimuksen III-274 artiklaan ei vastaavia määräyksiä sisälly.

Artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetussa syyttäjänviraston perustamista koskevassa asetuksessa määritetään ne unionin taloudellisia etuja vahingoittavat rikokset, joita virastolla on toimivalta tutkia ja joiden tekijät ja joihin osalliset sillä on toimivalta asettaa syytteeseen. Kyseisessä asetuksessa neuvosto voi myös määritellä syyttäjänviraston aseman suhteessa Europoliin. Artiklan 2 kohdassa määrätään nimenomaisesti, että virasto toimii syyttäjän tehtävissä toimivaltuuksiensa piiriin kuuluvia tekoja koskevissa rikosasioissa jäsenvaltioiden toimivaltaisissa tuomioistuimissa.

Artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetussa asetuksessa säädetään myös syyttäjänviraston perussäännöstä, sen tehtävien hoitamista koskevista ehdoista, sen toimintaan sovellettavista ja todisteiden hyväksyttävyyttä koskevista menettelysäännöistä sekä viraston tehtäviensä hoidossa toteuttamien menettelyllisten toimien oikeudelliseen valvontaan sovellettavista säännöistä.

Artiklan 4 kohta sisältää valtuuslausekkeen, jonka nojalla Eurooppa-neuvosto voi päätöksellä muuttaa artiklan 1 kohtaa syyttäjänviraston toimivaltuuksien laajentamiseksi koskemaan rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta ja 2 kohtaa vastaavasti siten, että se koskee useita jäsenvaltioita koskevien vakavien rikosten tekijöitä ja niihin osallisia. Määräyksessä tarkoitettu päätös voidaan tehdä joko samanaikaisesti, kun viraston perustamista koskeva artiklan 1 kohdassa tarkoitettu asetus annetaan, tai myöhemmin. Mikäli päätös viraston toimivaltuuksien laajentamisesta tehdään ja viraston perustamista koskeva asetus annetaan samanaikaisesti, voidaan viraston toimivaltuudet siis jo alusta lähtien määritellä kattamaan paitsi unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia myös rajat ylittävän vakavan rikollisuuden lajeja. Määräyksen tarkoittamaa päätöstä koskevan ratkaisunsa Eurooppa-neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan ja komissiota kuultuaan.

5 LUKU

POLIISIYHTEISTYÖ

69 f artiklassa (uusi 87 artikla) määrätään jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä poliisiyhteistyöstä. Artikla vastaa jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin nykyistä SEU 30 artiklan 1 kohtaa, jossa määritellään poliisiyhteistyön yhteinen toiminta. Säädöksiä ja päätöksentekomenettelyä koskevat määräykset sisältyvät nykyiseen SEU 34 artiklaan. EU-sopimuksen määräyksiin verrattuna SEUT 69 f artiklassa erotetaan selkeämmin toisistaan jäsenvaltioiden asianomaisten viranomaisten välistä yhteistyötä koskevat, luonteeltaan lainsäädännölliset toimenpiteet kyseisten viranomaisten välistä operatiivista yhteistyötä koskevista toimenpiteistä. Ensiksi mainittuja koskee artiklan 2 kohta ja viimeksi mainittuja artiklan 3 kohta. Artikla vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen III-275 artiklaa, mutta siinä ei erikseen määritellä käytössä olevia lainsäädäntöinstrumentteja. Lisäksi artiklaan on sisällytetty nykyisiin perussopimuksiin ja perustuslakisopimukseen verrattuna uudet määräykset niin sanotusta hätäjarrumekanismista ja helpotetusta tiiviimmästä yhteistyöstä.

Artiklan 1 kohta sisältää yleisen määräyksen jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä poliisiyhteistyöstä. Sen mukaan kysymys on jäsenvaltioiden kaikkien toimivaltaisten viranomaisten, kuten poliisi- ja tulliviranomaisten sekä rikosten ehkäisemiseen, paljastamiseen ja tutkintaan erikoistuneiden muiden lainvalvontaviranomaisten välisestä yhteistyöstä. Artiklan soveltamisalaan kuuluvien viranomaistahojen määritelmä vastaa nykyisen SEU 30 artiklan 1 kohdan sisältämää.

Artiklan 2 kohta perustaa unionille toimivallan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat kohdan a alakohdan mukaan asiaa koskevien tietojen keräämistä, tallentamista, käsittelyä, analysointia ja vaihtoa; b alakohdan mukaan henkilöstön koulutuksen tukemista sekä henkilöstövaihtoa, välineistöä ja yhteistyötä rikosten selvittämistä koskevan tutkimuksen osalta; sekä c alakohdan mukaan yhteisiä tutkintatekniikoita vakavan järjestäytyneen rikollisuuden paljastamiseksi.

Kyseisistä määräyksistä a alakohta vastaa pääosin SEU 30 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, b alakohta vastaa SEU 30 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja c alakohta vastaa pääosin SEU 30 artiklan 1 kohdan d alakohtaa.

Määräyksen tarkoittamat toimenpiteet toteutetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säätämillä toimenpiteillä. Käytössä olevia lainsäädäntöinstrumentteja ei määritellä, toisin kuin perustuslakisopimuksen III-275 artiklassa. Aloiteoikeus on SEUT 61 i artiklan mukaan komissiolla tai yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä. Tämä merkitsee muutosta verrattuna SEU 34 artiklaan, jonka tarkoittamat yhteiset kannat, puitepäätökset, päätökset ja yleissopimukset toteuttaa neuvosto yksimielisesti komission tai jäsenvaltion aloitteesta. Tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säädetyillä toimenpiteillä voi myös olla välitön oikeusvaikutus, joka SEU 34 artiklassa on puitepäätösten ja päätösten osalta nimenomaisesti suljettu pois.

Artiklan 3 kohdan nojalla neuvosto voi erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen säätää toimenpiteitä artiklassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden viranomaisten välisestä operatiivisesta yhteistyöstä. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Määräys vastaa SEU 30 artiklan 1 kohdan a alakohtaa. Kohdassa ei ole määritelty käytössä olevia lainsäädäntöinstrumentteja toisin kun perustuslakisopimuksen III-275 artiklan 3 kohdassa.

Lukuun ottamatta päätöksentekomenettelyä muutokset SEU 34 artiklaan nähden vastaavat edellä artiklan 2 kohdan yhteydessä selostettuja.

Artiklan 3 kohdan toiseen ja kolmanteen alakohtaan on otettu määräykset niin sanotusta hätäjarrumekanismista sekä mahdollisuudesta tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen artiklassa tarkoitettujen viranomaisten välisen operatiivisen yhteistyön osalta. Kohdan toisen alakohdan mukaan siinä tapauksessa, että asiasta ei neuvostossa päästä yksimielisyyteen, vähintään yhdeksän jäsenvaltion ryhmä voi pyytää toimenpide-ehdotuksen saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tällöin menettely neuvostossa keskeytetään. Jos asiasta on Eurooppa-neuvostossa päästy yhteisymmärrykseen, Eurooppa-neuvosto palauttaa neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä ehdotuksen neuvostolle hyväksyttäväksi. Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa SEU 9 b artiklan 4 kohdan mukaan yhteisymmärryksessä. Jos Eurooppa-neuvostossa asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, vähintään yhdeksän jäsenvaltiota voi aloittaa tiiviimmän yhteistyön ehdotuksen nojalla. Kohdan toinen alakohta vastaa edellä tarkasteltua 69 e artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.

Kohdan kolmannen alakohdan määräys tiiviimmästä yhteistyöstä vastaa edellä tarkasteltuja SEUT 69 a artiklan 3 kohdan toista alakohtaa ja SEUT 69 b artiklan 3 kohdan toista alakohtaa ja SEUT 69 e artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa, tosin säädösnimikettä koskevin poikkeuksin.

Artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa rajataan Schengenin säännöstöä kehittävät säädökset toisen ja kolmannen alakohdan mukaisen erityismenettelyn sekä tiiviimmän yhteistyön aloittamisen ulkopuolelle. Määräys takaa Schengenin säännöstön yhtenäisyyden säilymisen.

SEUT 69 f artiklan mukainen menettely helpottaa tiiviimmän yhteistyön käynnistämistä poliisiyhteistyön alalla. Kun perussopimuksiin sisältyy edelleen SEUT 61 i artiklan nojalla mahdollisuus jäsenvaltioiden yhteisiin aloitteisiin 5 luvun alalla, pienemmällä jäsenvaltioiden ryhmällä on mahdollisuus nykyistä helpommalla tavalla tiivistää operatiivista poliisiyhteistyötä ilman, että kaikki jäsenvaltiot osallistuvat yhteistyöhön.

69 g artikla (uusi 88 artikla) sisältää yleiset määräykset Europolin tehtävistä sekä oikeusperustan Europolin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä antamalla asetuksella. Artikla ei siten sisällä nykyisen SEU 30 artiklan 2 kohtaa vastaavia yksityiskohtaisia määräyksiä Europolille annettavista tehtävistä, vaan näistä säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä asetuksella. Neuvosto valmistelee nykyisin voimassaolevan unionisopimuksen nojalla Europolin oikeusperustan muuttamista yleissopimuksesta neuvoston päätökseksi, vastaavalla tavalla kuin Eurojustin osalta. Neuvoston on tarkoitus sopia asiasta kesäkuun 2008 loppuun mennessä. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-276 artiklaa säädösnimikettä koskevaa muutosta lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset Europolin perustehtävästä. Sen mukaan Europolin tehtävänä on tukea ja tehostaa jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten ja muiden lainvalvontaviranomaisten toimintaa ja niiden keskinäistä yhteistyötä, jolla ehkäistään ja torjutaan kahta tai useampaa jäsenvaltiota koskevaa vakavaa rikollisuutta, terrorismia ja johonkin unionin politiikkaan kuuluvaa yhteistä etua vahingoittavia rikollisuuden muotoja.

Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta koskee Europolin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämistä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettavalla asetuksella. Määräyksen mukaan Europolin tehtäviin voi sisältyä:

– erityisesti jäsenvaltioiden sekä kolmansien maiden tai elinten viranomaisten välittämien tietojen kerääminen, tallentaminen, käsittely, analysointi ja vaihto (a alakohta); ja

– yhdessä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa toteutettujen tai yhteisten tutkintaryhmien toteuttamien tutkintatoimien ja operatiivisten toimien yhteensovittaminen, järjestäminen ja toteuttaminen, ollen tarvittaessa yhteydessä Eurojustiin (b alakohta).

Sekä säädöstyyppi että noudatettava päätöksentekomenettely poikkeavat nykyisen SEU 34 artiklan mukaisista. Artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tehtävät kuuluvat Europolin tehtäviin jo nyt voimassa olevan Europol-yleissopimuksen perusteella. Sen sijaan b alakohdan mukainen mahdollisuus antaa Europolille operatiivisia toimivaltuuksia on uutta ja mahdollistaa jossain määrin Europolin toimivaltuuksien laajentamisen nykyiseen verrattuna.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan asetuksella vahvistetaan myös menettelyt, joilla Euroopan parlamentti yhdessä jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien kanssa valvoo Europolin toimintaa. Kysymys on uudesta määräyksestä, joka laajentaa Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien toimivaltaa Europolin valvonnassa.

Artiklan 3 kohta sisältää nimenomaisen Europolin mahdollisia operatiivisia toimivaltuuksia koskevan rajoituksen, josta artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa asetuksessa ei voida poiketa. Määräyksen mukaan Europolin operatiivinen toiminta on aina toteutettava ollen yhteydessä sen jäsenvaltion tai niiden jäsenvaltioiden viranomaisiin, joiden alueella toimitaan, ja näiden viranomaisten suostumuksella. Pakkokeinojen käyttö kuuluu yksinomaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille.

69 h artikla (uusi 89 artikla) koskee niiden edellytysten ja rajoitusten vahvistamista, joiden mukaisesti SEUT 69 a ja 69 f artiklassa tarkoitetut jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat toimia toisen jäsenvaltion alueella. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-277 artiklaa säädösinstrumenttien yksilöintiä koskevaa muutosta lukuun ottamatta.

Artiklan mukaan toisen jäsenvaltion alueella voidaan toimia vain ollen yhteydessä kyseisen jäsenvaltion viranomaisiin ja näiden viranomaisten suostumuksella. Määräys vastaa sisällöllisesti nykyistä SEU 32 artiklaa.

Noudatettava päätöksentekomenettely poikkeaa kuitenkin nykyisen SEU 34 artiklan mukaisesta. Neuvosto vahvistaa kyseiset edellytykset ja rajoitukset erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

V OSASTO

LIIKENNE

Unionin liikennepolitiikkaa koskevat Lissabonin sopimuksen määräykset vastaavat jäljempänä selostettavin muutoksin niitä määräyksiä, jotka ovat EY-sopimuksen kolmannen osan V osastossa. Eräitä määräysten sanamuotoja ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia on niin ikään tehty.

70 artiklasta (uusi 90 artikla), joka koskee yhteisen liikennepolitiikan tavoitteiden toteuttamista, poistetaan viittaus siihen, että liikennettä koskevan jakson alaan kuuluvissa asioissa tavoitteita toteuttavat jäsenvaltiot. Lissabonin sopimuksenkyseisessä määräyksessä todetaan vain yleisemmin, että tavoitteita toteutetaan yhteisellä liikennepolitiikalla. Viittaus EY-sopimukseen korvataan viittauksella perussopimuksiin. SEUT 70 artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-236 artiklan 1 kohta.

71 artiklan (uusi 91 artikla) 2 kohta, joka koskee poikkeuksia liikenteen sääntelyperiaatteista, muutetaan siten, että säännöksiä liikenteen alalla annettaessa määrätään huomioon otettaviksi tapaukset, joissa toimenpiteiden soveltaminen voisi joillakin alueilla vaikuttaa vakavasti elintasoon ja työllisyyteen sekä kuljetuskaluston käyttöön. SEY 71 artiklan 2 kohdassa on asiallisesti vastaava rajoituslauseke, jossa kuitenkin määrätään kyseisen kohdan soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden osalta, että neuvoston päätöksenteossa noudatetaan tällöin yksimielisyyttä ja että Euroopan parlamentin osalta sen osallistuminen rajoittuu kuulemiseen. Artiklaan tehdään myös koko sopimusta koskevissa muutoksissa mainitut tekniset mukautukset, jotka koskevat ilmaisun "yhteismarkkinat" korvaamista ilmaisulla "sisämarkkinat" ja tavalliseen lainsäädäntömenettelyyn viittaamisessa käytettyä ilmaisua. SEUT 71 artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-236 artiklan 2 ja 3 kohta lainsäädäntömenettelyssä hyväksyttävien säädösten nimikkeitä lukuun ottamatta.

72 artikla (uusi 92 artikla) koskee yhteisöön liittymishetkellä voimassa olleiden säännösten muuttamista muiden jäsenvaltioiden liikenteenharjoittajille epäedullisemmiksi. Artiklansanamuotoa muutetaan siten, että ilmaisu ”ilman neuvoston yksimielistä suostumusta” korvataan ilmaisulla ”ilman neuvoston yksimielisesti toteuttamaa toimenpidettä, jolla myönnetään poikkeus”. SEUT 72 on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-237 artikla lukuun ottamatta käytettävien säädösinstrumenttien yksilöintiä.

73 ja 74 artiklaa (uusi 93 ja 94 artikla), jotka koskevat tukien perussopimusten mukaisuutta ja toimenpiteitä kuljetusmaksuista ja -ehdoista,ei muuteta. Molempiin artikloihin tehdään kuitenkin koko sopimusta koskevissa muutoksissa mainitut tekniset mukautukset, jotka koskevat ilmaisun "tämä sopimus" korvaamista ilmaisulla "perustamissopimukset" sen eri sijamuodoissa. SEUT 73 ja 74 artikla ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen III-238 ja III-239 artikla.

75 artikla a (uusi 95 artikla), joka koskee syrjintää yhteisön sisäisessä liikenteessä tavaroiden alkuperä- tai määrämaan perusteella, muutetaan siten, että syrjinnän poistamisen sijasta käytetään ilmaisua "Unionin sisäisessä liikenteessä on kiellettyä".

SEUT 75 artikla vastaa pääosin perustuslakisopimuksen III-240 artiklaa. Perustuslakisopimuksen III-240 artiklan 1 kohdassa käytetään kuitenkin ilmaisun "tavaroiden alkuperä- tai määrämaa" sijasta ilmaisua "tavaroiden alkuperä- tai määräjäsenvaltio". Sen lisäksi perustuslakisopimuksen III-240 artiklan 2 ja 3 kohdassa yksilöidään käytettävät säädösinstrumentit.

76 ja 77 artiklaa (uusi 96 ja 97 artikla), jotka koskevat unionin sisäisessä liikenteessä käytettäviä kuljetusmaksuja ja -ehtoja, ei muuteta lukuun ottamatta niitä koko sopimusta koskevissa muutoksissa mainittuja teknisiä mukautuksia, jotka koskevat ilmaisun "yhteisö" korvaamista ilmaisulla "unioni". SEUT 76 ja 77 artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-241 ja III-242 artiklaa. Perustuslakisopimus eroaa SEUT 76 ja 77 artiklasta kuitenkin siten, että III-241 artiklassa käytettäväksi säädösinstrumentiksi yksilöidään eurooppapäätös ja III-242 artiklassa määrätään jäsenvaltioiden pyrkivän ylipäätään pienentämään kustannuksia, jotka johtuvat liikenteenharjoittajan rajanylityksen vuoksi veloittamista maksuista tai kuluista, kun vastaavan SEY 77 ja SEUT 77 artiklan mukaan näitä kustannuksia pyritään pienentämään asteittain.

78 artiklaan (uusi 98 artikla), joka koskee poikkeustaniiden toimenpiteiden osalta, jotka ovat tarpeen Saksan jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi, lisätään toinen virke, jonka mukaan viiden vuoden kuluttua Lissabonin sopimuksen voimaantulosta neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä päätöksen tämän artiklan kumoamisesta. SEUT 78 artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-243 artikla lukuun ottamatta eurooppapäätöksen nimikettä koskevaa eroa.

HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (nro 28) SEY 78 artiklasta. Julistus koskee artiklan määräysten soveltamista ja tulkitsemista nykyisen käytännön ja oikeuskäytännön mukaisesti. Julistusta selvitetään tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

79 artiklasta (uusi 99 artikla), joka koskee liikenneasioissa neuvoa-antavaa komiteaa, poistetaan ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta talous- ja sosiaalikomitean toimivaltuuksia”. SEUT 79 artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-244 artikla.

80 artiklan (uusi 100 artikla) 2 kohtaa, joka koskee meri- ja lentoliikenteestä annettavaa säännöstöä, muutetaan siten, että parlamentti ja neuvosto antavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen meri- ja lentoliikennettä koskevat aiheelliset säännökset alueiden komiteaa sekä talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan. Nykyisen SEY 80 artiklan 2 kohdassa määrätään neuvoston voivan määräenemmistöllä päättää, annetaanko meri- ja lentoliikennettä koskevia aiheellisia säännöksiä sekä missä laajuudessa ja mitä menettelyä noudattaen niitä annetaan, ja että tällöin sovelletaan SEY 71 artiklan määräyksiä menettelystä. SEY 71 artiklassa tarkoitettu menettely vastaa SEUT 80 artiklan 2 kohtaan nyt kirjattavaa menettelyä. SEUT 80 artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-245 artiklaa säädösinstrumentin yksilöintiä eurooppalaiksi tai -puitelaiksi lukuun ottamatta.

VI OSASTO

KILPAILUA, VEROTUSTA JA LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMISTÄ KOSKEVAT YHTEISET SÄÄNNÖT

1 LUKU

KILPAILUSÄÄNNÖT

1 jakso

Yrityksiin sovellettavat säännöt

Määräykset koskevat yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen pääperiaatteita sekä unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa kilpailuasioissa. Määräykset vastaavat sisällöltään pääpiirteissään EY-sopimuksen kolmannen osan VI osaston 1 luvun 1 jakson määräyksiä. Määräyksiin on tehty eräitä muutoksia päätöksentekomenettelyiden osalta sekä eräitä sanamuotoja koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

81 artiklaa (uusi 101 artikla), joka koskee yritysten välistä kiellettyä yhteistyötä, ei muuteta.

82 artiklaa (uusi 102 artikla), joka koskee määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, ei muuteta.

83 artiklaa (uusi 103 artikla), jossa määrätään 81 ja 82 artiklassa tarkoitettujen periaatteiden soveltamista koskevien neuvoston asetusten ja direktiivien antamisesta, ei muuteta.

84 artiklaa (uusi 104 artikla), joka koskee 83 artiklan nojalla annettujen asetusten ja direktiivien täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa, ei muuteta.

85 artiklaan (uusi 105 artikla) lisätään uusi 3 kohta, jonka nojalla komissio voi antaa sellaisten sopimusten ryhmiä koskevia asetuksia, joista neuvosto on antanut asetuksen tai direktiivin SEUT 83 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti. Komission antamat asetukset ovat SEUT 81 artiklan 3 kohdan soveltamista koskevia niin sanottuja ryhmäpoikkeusasetuksia. EY-sopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, jossa nimenomaisesti todettaisiin komission toimivaltuus antaa asetuksia SEY 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta sopimusten ryhmiin. Komissiolla on kuitenkin jo nykyisin mahdollisuus antaa SEY 81 artiklan 3 kohdan soveltamista koskevia ryhmäpoikkeusasetuksia, jos neuvosto on asetuksella antanut komissiolle siihen toimivaltuudet. Komission toimivallan kirjaaminen perussopimukseen ei siten tuo muutosta vallitsevaan oikeustilaan. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-165 artikla.

86 artiklaa (uusi 106 artikla), joka sääntelee julkisten yritysten toimintaa, ei muuteta.

2 jakso

Valtion tuki

Määräykset koskevat jäsenvaltion myöntämän tuen soveltumista sisämarkkinoille sekä komission ja neuvoston toimivaltaa tukiasioissa. Määräyksiin on tehty eräitä erityisalueita ja päätöksentekomenettelyjä koskevia muutoksia sekä sanamuotoja koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

87 artiklan (uusi 107 artikla) 2 kohta koskee sisämarkkinoille soveltuvia tukia. SEUT 87 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan sisämarkkinoille soveltuvana pidetään tukea tietyille Saksan liittotasavallan alueille, joihin Saksan jako on vaikuttanut, jos tuki on tarpeen jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi. Viiden vuoden kuluttua Lissabonin sopimuksen voimaantulosta neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä päätöksen, jolla 87 artiklan 2 kohdan c alakohta kumotaan. Vastaavaa valtuutuslauseketta ei sisälly nykyiseen EY-sopimukseen. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-167 artiklan 2 kohdan c alakohta.

SEUT 87 artiklan 3 kohdassa määritellään tuet, joita voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvina. Artiklan 3 kohdan a alakohtaan on lisätty uusi määräys, jonka nojalla sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää tukea taloudellisen kehityksen edistämiseen SEUT 299 artiklassa mainituilla alueilla ottaen huomioon niiden rakenteellinen, taloudellinen ja sosiaalinen tilanne. SEUT 299 artiklassa mainittuja alueita ovat Guadeloupe, Ranskan Guayana, Martinique, Réunion, Saint Barthélemy, Saint Martin, Azorit, Madeira ja Kanariansaaret. Lissabonin sopimuksessa vahvistetaan näiden alueiden kuuluminen SEUT 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisen tuen piiriin. Kyseisiä alueita ei ole mainittu SEY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa, mutta käytännössä näiden alueiden on nykyisin katsottu kuuluvan 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisen tuen piiriin. Näiden alueiden kirjaamisella SEUT 87 artiklan 3 kohdan a alakohtaan mahdollistetaan nykyisen käytännön jatkuminen kaikkien kyseisten alueiden osalta myös tulevaisuudessa. Määräys on samansisältöinen perustuslakisopimuksen III-167 artiklan 3 kohdan a alakohdan kanssa.

88 artiklaan (uusi 108 artikla) lisätään uusi 4 kohta, jonka nojalla komissio voi antaa asetuksia niistä valtiontukimuodoista, jotka neuvosto on SEUT 89 artiklan mukaisesti määritellyt sellaisiksi, jotka voidaan vapauttaa SEUT 88 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusmenettelystä. Nykyisessä EY-sopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, jossa nimenomaisesti annettaisiin komissiolle valtuus tällaisten asetusten antamiseen. Neuvosto voi nykyisin antaa asetuksella komissiolle valtuuden antaa vastaavanlaisia asetuksia. Neuvosto on antanut asetuksella N:o 659/1999 komissiolle valtuuden antaa ryhmäpoikkeusasetuksia joidenkin valtiontukimuotojen osalta. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-168 artikla.

89 artiklaa (uusi 109 artikla), jossa määrätään 87 ja 88 artiklan soveltamista koskevien neuvoston asetusten antamisesta, ei muuteta.

2 LUKU

VEROJA JA MAKSUJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

Määräykset koskevat veroihin ja maksuihin sovellettavia pääperiaatteita sekä neuvoston toimivaltaa niiden osalta ja ne vastaavat määräysten sanamuodon teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta pääasiallisesti nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan VI osaston 2 luvun määräyksiä samoin kuin perustuslakisopimuksen III-171 ja III-172 artiklan määräyksiä.

90 artiklaa (uusi 110 artikla), joka kieltää jäsenvaltioita määräämästä muiden jäsenvaltioiden tuotteille korkeampia välillisiä tai välittömiä sisäisiä maksuja kuin kotimaisille tuotteille, ei muuteta.

91 artiklaa (uusi 111 artikla), jonka mukaan tuotteita toisen jäsenvaltion alueelle vietäessä sisäisten maksujen palautus ei saa olla sisäisesti perittyjä maksuja suurempi, ei muuteta.

92 artiklaa (uusi 112 artikla), jonka mukaan välillisistä veroista ei vapauteta tai niitä ei palauteta jäsenvaltiosta toiseen tapahtuvan maastaviennin yhteydessä ilman neuvoston määräaikaisia toimenpiteitä koskevaa päätöstä, ei muuteta.

93 artikla (uusi 113 artikla), joka koskee neuvoston toimivaltaa antaa säännöksiä välillistä verotusta koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi, vastaa SEY 93 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-171 artiklaa. Ainoina muutoksina nykyiseen verrattuna on SEY 14 artiklan mukaisen määräajan poistaminen ja se, että lauseeseen, jonka mukaan säännöksiä annetaan tarvittaessa sisämarkkinoiden toimivuuden takaamiseksi, lisätään lisäedellytykseksi myös kilpailun vääristymisen välttäminen.

3 LUKU

LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMINEN

Luku sisältää määräykset unionin toimivallasta sisämarkkinoita toteutettaessa sekä yhdenmukaistamistoimenpiteisiin sovellettavasta päätöksentekomenettelystä. Luvussa määrätään myös jäsenvaltioiden toimivallasta yhdenmukaistamistoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen. Määräykset vastaavat pääpiirteissään nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan VI osaston 3 luvun määräyksiä. Määräyksiin on tehty eräitä muutoksia päätöksentekomenettelyiden osalta sekä eräitä sanamuotoja koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

94 artiklassa (uusi 114 artikla) määrätään sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevista toimenpiteistä jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Artikla vastaa säädösinstrumenttien yksilöintiä lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-172 artiklaa ja korvaa SEY 95 artiklan seuraavasti muutettuna. SEUT 94 artiklan 4 ja 5 kohtaan lisätään viittaukset Euroopan parlamenttiin yhtenä lainsäätäjänä.

95 artiklassa (uusi 115 artikla) määrätään neuvoston mahdollisuudesta antaa komission ehdotuksesta yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan direktiivejä sisämarkkinoiden vaatimaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-173 artiklaa ja korvaa SEY 94 artiklan seuraavin muutoksin. SEUT 95 artiklassa on uusi määräys, jonka mukaan SEUT 95 artikla ei rajoita SEUT 94 artiklan soveltamista. Tämä tarkoittaa, että SEUT 94 artikla on ensisijainen SEUT 95 artiklaan nähden. Vastaavaa määräystä ei sisälly nykyiseen SEY 94 artiklaan, mutta määräys vastaa nykyistä oikeustilaa. Käytännössä SEY 95 artiklaa ja SEY 94 artiklaa on tulkittu siten, että SEY 95 artikla on ensisijainen SEY 94 artiklaan nähden.

96 artiklassa (uusi 116 artikla) määrätään menettelystä, jota noudatetaan, jos komissio toteaa, että jäsenvaltioiden lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten välillä oleva eroavuus vääristää kilpailun edellytyksiä sisämarkkinoilla ja johtaa vääristymään, joka on poistettava. Jollei vääristymän poistamisesta päästä sopimukseen asiaa koskevien jäsenvaltioiden välillä, toteutettavien toimenpiteiden osalta siirrytään tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 96 artiklan nojalla neuvosto toteuttaa toimenpiteet yksin antamalla direktiivejä. Määräys vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen III-174 artiklaa.

97 artiklaa (uusi 117 artikla), jossa määrätään jäsenvaltioiden toimivallasta yhdenmukaistamistoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen, ei muuteta.

97 a artiklassa (uusi 118 artikla) määrätään unionin toimivallasta teollis- ja tekijänoikeuksien unionin tasolla toteutettavan suojan osalta, jota koskevista toimenpiteistä voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Määräys vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen III-176 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, joilla luodaan eurooppalainen suoja teollis- ja tekijänoikeuksien yhdenmukaisen suojan varmistamiseksi unionissa ja joilla muodostetaan keskitetyt luvananto-, yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmät unionin tasolla. Nykyiseen EY-sopimukseen ei sisälly vastaavaa oikeusperustaa, mutta kyseisiä toimenpiteitä on toteutettu SEY 308 artiklan nojalla. SEUT 97 a artikla ei koske teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämistä tarkoittavia toimenpiteitä, joita voidaan jatkossakin antaa SEUT 94 ja 95 artiklan nojalla, jotka vastaavat nykyisiä SEY 95 ja 94 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään eurooppalaista suojaa koskevista kielijärjestelyistä, joita koskevia asetuksia neuvosto säätää erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Neuvosto tekee kielijärjestelyjä koskevan ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

VII OSASTO

TALOUS- JA RAHAPOLITIIKKA

1 LUKU

TALOUSPOLITIIKKA

Talouspolitiikan koordinaatiota ja talous- ja rahaliittoa koskeviin artikloihin ei ole tullut merkittäviä muutoksia. SEY 99 artiklaan tehtyjen muutosten seurauksena komissio saa mahdollisuuden antaa häiriöitä aiheuttavalle jäsenvaltiolle erityisen politiikkavaroituksen ilman neuvoston päätöksentekoa. Muuten artikloihin tulleet muutokset ovat pääosin tekstiä selkeyttäviä ja jäsentäviä. Myös Maastrichtin sopimukseen sisältyneet talous- ja rahaliiton aikaansaamista koskevat siirtymämääräykset ovat käyneet tarpeettomiksi. EUT-sopimuksessa tunnustetaan euroryhmän olemassaolo (3 a luku), vaikka ryhmä säilyykin edelleen epävirallisena. Euroalueen jäsenyyteen liittyvät oikeudet ja velvoitteet tulevat kuitenkin näkyviin aiempaa selkeämmin. Määräykset vastaavat SEY 4 artiklan ja VII osaston 1 luvun sekä perustuslakisopimuksen III-177–III-184 artiklan määräyksiä.

97 b artikla (uusi 119 artikla), jossa määritellään unionin talous- ja rahapolitiikan tavoitteet, vastaa perustuslakisopimuksen III-177 artiklaa ja SEY 4 artiklaa.

98 artiklaa (uusi 120 artikla), jossa jäsenvaltiot velvoitetaan harjoittamaan talouspolitiikkaansa niin, että ne myötävaikuttavat unionin tavoitteiden toteuttamiseen, ei muuteta.

99 artikla (uusi 121 artikla), jossa määrätään unionin ja jäsenvaltioiden talouspolitiikan yleislinjojen laatimisesta sekä taloudellisen kehityksen valvomisesta, on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-179 artikla ja se vastaa pääpiirteittäin SEY 99 artiklaa.

Artiklan 4 kohdan mukaan neuvosto voi antaa jäsenvaltiolle suosituksia, mikäli sen talouspolitiikka ei ole unionin asettamien suuntaviivojen mukaista. Uutta on se, että komissio on saanut yksin valtuudet antaa jäsenvaltiolle varoituksen. Myös määräykset neuvoston päätöksentekomenettelystä kyseisissä asioissa ovat uusia. Kun neuvosto päättää suosituksista, asiassa osallisena olevan jäsenvaltion edustaja saa osallistua keskusteluun, mutta hänellä ei ole äänioikeutta. Vaikka komissio saa mahdollisuuden antaa yksittäiselle jäsenvaltiolle ”ennakkovaroituksen”, ei muutos käytännössä ole kovin merkittävä, koska komission avoimen tiedotuskäytännön vuoksi suunnitelmat ennakkovaroituksen antamisesta ovat tulleet julkisuuteen viimeistään silloin, kun asia tulee kollegioon. Samasta syystä neuvoston mahdollisuudella julkistaa suosituksensa erillisellä päätöksellä ei ole juurikaan merkitystä.

100 artiklaan (uusi 122 artikla), joka antaa neuvostolle poikkeusvaltuudet taloudellisissa erityistilanteissa, on lisätty vuoden 2007 HVK:ssa päätöksenteon tapahtuvan ”yhteisvastuun” hengessä ja silloin kun tavaroiden saatavuudessa ilmenee vaikeuksia ”ennen kaikkea energia-alalla”. Muilta osin määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-180 artiklaa ja SEY 100 artiklaa.

101 artiklaa (uusi 123 artikla), joka koskee Euroopan keskuspankin ja jäsenvaltioiden keskuspankkien tilinylitysoikeuksia ja muita luottojärjestelyjä, ei muuteta.

102 artikla (uusi 124 artikla), joka kieltää unionin ja jäsenvaltioiden elimiltä ja viranomaisilta erityisoikeudet rahalaitoksissa, vastaa SEY 102 artiklaa lukuun ottamatta sitä, että kyseisen artiklan oikeusperusta, jonka perusteella voidaan antaa artiklassa määrätyn kiellon soveltamiseksi tarvittavat määritelmät, on siirretty 103 artiklaan.

103 artikla (uusi 125 artikla), jonka mukaan unioni ei ole vastuussa jäsenvaltioiden veloista tai niiden muista antamista taloudellisista sitoumuksista, vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-183 ja SEY 103 artiklaa.

Artiklan 2 kohtaa on laajennettu niin, että sen perusteella voidaan antaa myös 101 ja 102 artiklan soveltamista varten tarvittavat tarkemmat määräykset.

104 artikla (uusi 126 artikla), joka velvoittaa jäsenvaltioita välttämään julkisen talouden liiallisia alijäämiä, vastaa SEY 104 artiklaa. Artiklaan tehdyillä muutoksilla ei ole käytännön merkitystä liiallisen alijäämän menettelyn soveltamiselle.

Artiklan 6 ja 7 kohdassa on määräyksiä neuvoston menettelystä, kun se päättää liiallisen alijäämän olemassaolosta sekä siihen liittyvistä seuraamuksista. Määräykset päätöksentekomenettelystä näissä asioissa ovat uusia. Kun neuvosto päättää liiallisen alijäämän olemassaolosta, asiassa osallisena olevan jäsenvaltion edustaja saa osallistua keskusteluun, mutta hänellä ei ole äänioikeutta.

2 LUKU

RAHAPOLITIIKKA

Määräykset koskevat Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perustehtäviä, niiden perussääntöä ja perussäännön tiettyjen osien muuttamista koskevia menettelyjä, Euroopan keskuspankin ja kansallisten keskuspankkien riippumattomuutta sekä Euroopan keskuspankin tehtäviensä suorittamiseksi tekemiä päätöksiä. Määräykset vastaavat EY-sopimuksen VII osaston 2 luvun määräyksiä, lukuun ottamatta tiettyjä päätöksentekomenettelyjä koskevia määräyksiä, uudeksi 245 a artiklaksi siirrettyjä määräyksiä Euroopan keskuspankkijärjestelmän kokoonpanosta ja Euroopan keskuspankin oikeushenkilöllisyydestä ja uudeksi 188 o artiklaksi siirrettyjä päätöksiä euroalueen ulkoisesta edustautumisesta. Lisäksi luvun loppuun on siirretty nykyisestä 4 luvusta tiettyjä määräyksiä toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen otettaessa euro käyttöön yhteisenä rahana. Perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset on sisällytetty II luvun 2 jaksoon III-185–III-190 artiklaan.

105 artiklassa (uusi 127 artikla) määritellään Euroopan keskuspankkijärjestelmän tavoitteet ja tehtävät. Artiklan 6 kohtaa täsmennetään siten, että säädöstyypiksi, joka neuvostolla on käytössään sen päättäessä rahoituslaitosten valvontaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille, yksilöidään asetus. Lisäksi määräystä muutetaan siten, että Euroopan parlamentin puoltavan lausunnon sijasta riittää, että parlamenttia kuullaan ennen päätöksentekoa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-185 artiklaa.

106 artikla (uusi 128 artikla) sisältää määräykset setelien ja metallirahojen liikkeelle laskemisesta. Artiklan 1 kohtaa täsmennetään siten, että Euroopan keskuspankilla on yksinoikeus nimenomaan eurosetelien liikkeelle laskemiseen yhteisössä. Artiklan 2 kohtaan tehdään lisäys, jonka mukaan neuvoston tulee kuulla myös Euroopan parlamenttia ennen kuin se päättää metallirahojen yksikköarvojen ja teknisten määritelmien yhdenmukaistamisesta. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-186 artiklaa.

107 artiklassa (uusi 129 artikla) määrätään Euroopan keskuspankin johdosta sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä ja sen muuttamisesta. Artikla vastaa nykyistä määräystä seuraavin muutoksin. Artiklan 1 ja 2 kohta poistetaan. Niiden sisältämät määräykset sisältyvät uuteen SEUT 245 a artiklaan.

Artiklan 4 kohtaa, josta tulee uusi 2 kohta, täsmennetään lisäyksellä, jonka mukaisesti Euroopan keskuspankkijärjestelmän perussääntö käsittää myös Euroopan keskuspankin perussäännön. Artiklan 5 kohdassa, josta tulee uusi 3 kohta, määrätään, että muutettaessa tiettyjä perussäännön artikloja komission ehdotuksesta tai Euroopan keskuspankin suosituksesta Euroopan parlamentti ja neuvosto noudattavat tavallista lainsäädäntömenettelyä. Nykyisin asiasta tekee päätöksen neuvosto määräenemmistöllä Euroopan keskuspankin suosituksesta tai yksimielisesti komission ehdotuksesta. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-187 artiklaa.

108 artiklaa (uusi 130 artikla), jossa määrätään Euroopan keskuspankin ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten riippumattomuudesta, ei muuteta.

109 artikla (uusi 131 artikla), jossa määrätään jäsenvaltioiden velvollisuudesta huolehtia siitä, että kansallinen lainsäädäntö on sopusoinnussa EUT-sopimuksen ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän perussäännön kanssa, vastaa nykyistä SEY 109 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-189 artiklaa. Voimassa olevan artiklan virke Euroopan keskuspankkijärjestelmän perustamisesta poistetaan keskuspankin tultua toimielimeksi.

110 artikla (uusi 132 artikla) sisältää määräykset Euroopan keskuspankin toimivaltuuksista. Artiklan 2 kohdasta poistetaan neljä ensimmäistä luetelmakohtaa, jotka koskevat oikeudellisia säädöksiä. Määritelmät on poistettu tarpeettomina, koska Euroopan keskuspankin tultua toimielimeksi siihen sovelletaan perussopimusten toimielimiä koskevia yleisiä määräyksiä, joihin sisältyvät unionin säädösten määritelmät ja eri säädöstyyppien oikeusvaikutuksia koskevat määräykset. Artikla vastaa edellä mainituin mukautuksin SEY 110 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-190 artiklaa.

111 artiklan 1–3 ja 5 kohta siirretään rahapolitiikkaa koskevasta luvusta kansainvälisiä sopimuksia koskevaan osastoon uudeksi SEUT 188 o artiklaksi sen yhteydessä selostetulla tavalla mukautettuna. Artiklan 4 kohta siirretään muutettuna SEUT 115 c artiklan 1 kohdaksi.

111 a artikla (uusi 133 artikla) on uusi. Sen mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat vahvistaa Euroopan keskuspankkia kuultuaan toimenpiteet, jotka ovat tarpeen euron käyttämiseksi yhteisenä rahana. Artikla vastaa SEY 123 artiklan neljättä kohtaa. Voimassa olevalla määräyksellä on tarkoitus antaa unionille ainoastaan väliaikaiset toimivaltuudet, kun taas uudessa muodossaan artikla antaa pysyvät toimivaltuudet. Vastaava määräys on perustuslakisopimuksen III-191 artiklassa.

3 LUKU

INSTITUTIONAALISET MÄÄRÄYKSET

112 ja 113 artikla Euroopan keskuspankin neuvostosta siirretään toimielimiä koskevaan osaan uudeksi SEUT 245 b ja 245 c artiklaksi.

114 artikla (uusi 134 artikla), jossa määrätään talous- ja rahoituskomiteasta ja sen tehtävistä, vastaa asiasisällöltään SEY 114 ja perustuslakisopimuksen III-192 artiklaa. Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ilmaisu "neuvo-antava raha-asiain komitea" korvataan ilmaisulla "talous- ja rahoituskomitea". Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta, joka koskee talous- ja rahoituskomitean perustamista ja neuvoa-antavan raha-asiain komitean lakkauttamista, poistetaan tarpeettomana talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen jo alettua. Muilta osin 114 artiklaan tehdään artiklaviittauksiin liittyvät tekniset mukautukset.

115 artiklaa (uusi 135 artikla), jossa luetellaan asiat, joissa neuvosto tai jäsenvaltio voi pyytää komissiota antamaan suosituksen tai tekemään ehdotuksen, ei muuteta.

3 A LUKU

NIITÄ JÄSENVALTIOITA, JOIDEN RAHAYKSIKKÖ ON EURO, KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET

Sopimukseen lisätään uusi 3 a luku, johon on kerätty niitä jäsenvaltioita, joiden rahayksikkö on euro, koskevat erityismääräykset. EUT-sopimus määrittää euron käyttöön ottaneille maille erityisiä oikeuksia, jotka koskevat lähinnä osallistumista euroa koskevaan päätöksentekoon ja jotka merkitsevät sitä, että äänestystilanteissa voi syntyä hyvin monenlaisia määräenemmistöjä. Tämän lisäksi sopimukseen sisältyy myös euromaita koskevia velvoitteita. Ne liittyvät osin talouspolitiikan yleislinjojen täytäntöönpanoon, mutta merkittävimmät velvoitteet koskevat liiallisten alijäämien välttämistä. Näistä voidaan määrätä tuntuvat taloudelliset sanktiot. Kysymys on lähinnä ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta ja talouspolitiikan koordinaation uskottavuudesta.

115 a artikla (uusi 136 artikla) on uusi viittausnormi, joka koskee talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan varmistamista. Se vastaa perustuslakisopimuksen III-194 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan SEUT 99 tai 104 artiklassa tarkoitetuissa menettelyissä voidaan hyväksyä toimenpiteitä, jotka koskevat niitä valtioita, joiden rahayksikkö on euro. Neuvosto voi päättää suosituksista, joilla jäsenvaltiota painostetaan korjaamaan talouspolitiikkaansa, jos se poikkeaa yhteisesti hyväksytyistä suuntaviivoista tai vaarantaa talous- ja rahaliiton toiminnan. Komissio saa nyt mahdollisuuden antaa tähän liittyviä politiikkaohjeita myös ilman neuvoston päätöstä. Neuvosto voi myös komission aloitteesta käynnistää erityisen menettelyn, jos jäsenvaltiolla on havaittu liiallinen julkisen talouden alijäämä tai uhka liiallisen alijäämän syntymiseksi. Euron käyttöön ottaneisiin maihin voidaan soveltaa myös taloudellisia pakotteita. Euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevista talouspolitiikan suuntaviivoista päätettäessä tulee huolehtia yleislinjojen yhteensopivuudesta koko unionin osalta hyväksyttyjen talouspolitiikan suuntaviivojen kanssa.

Artiklan 2 kohdan mukaan kyseisistä asioista päätetään määräenemmistöllä ja äänestykseen osallistuvat vain edustajat niistä jäsenvaltiosta, jotka ovat ottaneet euron käyttöön. Päätöksenteossa sovelletaan SEUT 205 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaista määräenemmistön määritelmää

115 b artikla (uusi 137 artikla), joka koskee euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden ministereiden välisten kokouksien järjestelyjä, on uusi. Artiklan mukaan kokousten järjestelyt vahvistetaan euroryhmää koskevassa pöytäkirjassa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-195 artiklaa.

115 c artikla (uusi 138 artikla), joka koskee toimenpiteitä euron aseman varmistamiseksi kansainvälisessä valuuttajärjestelmässä, on uusi. Se on säädösnimikkeitä ja määräenemmistöllä tehtäviä päätöksiä koskevia muutoksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-196 artikla. Artikla on siinä mielessä ennakoiva, että se tukee mahdollisuuksia vahvistaa yhteiseen rahaan liittyvää ulkoista edustautumista ja vaikuttamista.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa komission ehdotuksesta yhteiset kannat talous- ja rahaliiton kannalta erityisen merkittäviin kysymyksiin, joita käsitellään toimivaltaisissa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja -konferensseissa.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi komission ehdotuksesta hyväksyä myös aiheellisia toimenpiteitä yhtenäisen edustuksen varmistamiseksi kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja rahoituskonferensseissa. Neuvosto kuulee Euroopan parlamenttia ennen kuin se tekee asiassa ratkaisun.

Artiklan 3 kohdan mukaan kyseisistä asioista päätetään määräenemmistöllä ja äänestykseen osallistuvat vain edustajat niistä jäsenvaltioista, jotka ovat ottaneet euron käyttöön. Päätöksenteossa sovelletaan SEUT 205 artiklan 3 kohdan yhteydessä selostettua määräenemmistöä.

4 LUKU

SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSET

Siirtymämääräyksiä koskevaa lukua on lyhennetty aiempaan EY-sopimukseen verrattuna. Tämä johtuu siitä, että osa EY-sopimukseen sisällytetyistä siirtymämääräyksistä koski toimivaltamääräyksiä ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi Euroopan keskuspankin perustamiseen. Koska kyseiset toimenpiteet on jo suoritettu, vastaavat toimivaltamääräykset on poistettu tarpeettomina. Kaikki jäljellä olevat siirtymäsäännökset koskevat sellaisia maita, jotka eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön, mutta ovat kuitenkin valmistautumassa siihen. Periaatteessa kaikkia jäsenvaltioita – Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Tanskaa lukuun ottamatta – koskee velvollisuus ottaa yhteinen raha käyttöön.

116 artikla kumotaan.

116 a artikla (uusi 139 artikla) korvaa kumottavan SEY 116 artiklan. Siinä määrätään, mitä artikloita ei sovelleta niihin jäsenvaltioihin, jotka eivät ole täyttäneet euron käyttöön ottamiseksi vaadittavia edellytyksiä. Artikla vastaa SEY 122 artiklan ensimmäistä, kolmatta ja viidettä kohtaa ja perustuslakisopimuksen III-197 artiklaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan aiempien rajausten lisäksi kyseisiin jäsenvaltioihin ei sovelleta myöskään muun muassa euroalueeseen yleisesti liittyviä talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja eikä pakkotoimia liiallisten alijäämien korjaamiseksi.

Artiklan 4 kohdassa on äänestysmääräykset muutettu siten, ettei kyseisillä jäsenvaltioilla ole äänioikeutta unionin talouden laajoja suuntaviivoja koskevan 99 artiklan 4 kohdan eikä liiallista alijäämää koskevan 104 artiklan 6, 7, 8, 12 ja 13 kohdan mukaisessa päätöksenteossa.

117 artikla, joka koskee Euroopan rahapoliittista instituuttia, kumotaan lukuun ottamatta sen 2 kohdan viittä ensimmäistä luetelmakohtaa. Viimeksi mainitut kohdat siirretään uuteen 118 a artiklaan teknisesti mukautettuina.

117 a artikla (uusi 140 artikla), joka koskee uusien jäsenvaltioiden hyväksymistä euron käyttäjiksi, vastaa SEY 121 artiklan ensimmäistä kohtaa, SEY 122 artiklan toista kohtaa sekä SEY 123 artiklan neljännen kohdan ensimmäistä lausetta ja perustuslakisopimuksen III-198 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa olevia päätöksentekomenettelysäännöksiä on kuitenkin uusittu. Uusitun määräyksen mukaan neuvoston on, ennen kuin se tekee normaalikokoonpanossaan lopullisen päätöksen uuden jäsenvaltion hyväksymisestä euron käyttäjäksi, saatava suositus euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden edustajilta. Kyseinen suositus annetaan määräenemmistöllä, joka määritellään SEUT 205 artiklan 3 a alakohdassa.

118 artikla, joka koskee Ecu-korin valuuttakokoonpanoa, kumotaan.

118 a artikla (uusi 141 artikla) vastaa asiasisällöltään SEY 123 artiklan kolmatta kohtaa sekä SEY 117 artiklan toista kohtaa teknisiä muutoksia lukuun ottamatta. SEUT 118 a artikla koskee Euroopan keskuspankin yleisneuvostoa sekä Euroopan keskuspankin tehtäviä niihin valtioihin liittyen, jotka eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-199 artiklaa.

118 b artikla (uusi 142 artikla), joka koskee valuuttakurssipolitiikkaa niiden maiden osalta, joissa euroa ei ole otettu käyttöön, vastaa SEY 124 artiklaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-200 artiklaa. Tämän artiklan mukaan poikkeusmaiden valuuttakurssipolitiikkaa koskee yhteinen etu. Tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että ulkopuoliset maat eivät voi tehdä niin sanottuja kilpailevia devalvaatioita ja siten haitata rahaliiton toimintaa ja sen jäsenten asemaa.

119 artikla (uusi 143 artikla), joka koskee maksutasevaikeuksista johtuvia toimenpiteitä ja avustuksia, vastaa teknisiä muutoksia lukuun ottamatta SEY 119 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-201 artiklaa.

120 artikla (uusi 144 artikla), joka koskee suojatoimenpiteitä äkillisen maksutasekriisin johdosta, vastaa teknisiä muutoksia lukuun ottamatta SEY 120 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-202 artiklaa.

121 artiklan 1 kohdasta, joka koskee komission ja Euroopan rahapoliittisen instituutin antamia kertomuksia, tulee 117 a artiklan 1 kohta. Artiklan muut osat kumotaan.

122 artiklan 2 kohdan toisesta virkkeestä, joka koskee neuvoston jäsenvaltioiden poikkeuksia koskevaa käsittelyä, tulee 117 a artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta. Artiklan muut osat kumotaan.

123 artiklan 3 kohdasta, joka koskee Euroopan keskuspankin yleisneuvoston päätöksentekoa, tulee 117 a artiklan 3 kohta, ja 5 kohdasta, joka koskee neuvoston poikkeusta koskevan päätöksen kumoamista, tulee 117 artiklan 3 kohta. Artiklan muut osat kumotaan.

124 artiklan 1 kohdasta, joka koskee jäsenvaltioiden valuuttakurssipolitiikkaa talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alkamiseen asti, tulee uusi 118 c artiklan 1 kohta. Artiklan muut osat kumotaan.

VIII OSASTO

TYÖLLISYYS

Unionin työllisyyspolitiikkaa koskevat määräykset ovat EUT-sopimuksen kolmannen osan VIII osastossa. Kyseiseen osastoon sisältyvät määräykset vastaavat jäljempänä selvitettävin muutoksin EY-sopimuksen kolmannen osan VIII osaston määräyksiä ja perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 1 jakson määräyksiä.

125 artikla (uusi 145 artikla), joka koskee yhteensovitettua työllisyysstrategiaa sekä työvoiman ja työmarkkinoiden kehittämistä, vastaa SEY 125 artiklaa. Artiklassa viitataan toimintaa ohjaavina tavoitteina pyrkimyksiin SEU 2 artiklassa tarkoitettujen unionin tavoitteiden saavuttamiseksi. Näiden tavoitteiden uudistamista aiempaan SEU 2 artiklaan verrattuna tarkastellaan lähemmin edellä. SEY 125 artiklaan verrattuna SEUT 125 artiklasta on poistettu viittaus SEY 2 artiklaan, jonka asiasisältö nyt sisältyy SEU 2 artiklaan.

126 ja 127 artiklaa (uusi 146 ja 147 artikla), jotka koskevat jäsenvaltioiden ja yhteisön toimintaa työllisyyden edistämiseksi, ei muuteta. Ne ovat samansisältöisiä kuin perustuslakisopimuksen III-204 ja III-205 artikla.

128 artiklaa (uusi 148 artikla), joka koskee työllisyyssuuntaviivoja, ei muuteta. Määräys vastaa myös perustuslakisopimuksen III-206 artiklaa, jossa kuitenkin 4 kohdassa tarkoitettujen suositusten osalta on poistettu viittaus tarkasteluun suositusten antamisen aiheellisuudesta.

129 ja 130 artiklaa (uusi 149 ja 150 artikla), jotka koskevat neuvoston edistämistoimenpiteitä työllisyyden alalla ja työllisyyskomiteaa, ei muuteta.Nevastaavat perustuslakisopimuksen III-207 ja III-208 artiklaa horisontaalisia lainsäädäntömenettelyiden nimikkeitä ja säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

131 artiklasta, joka koskee tulliliiton perustamista, tulee SEUT 188 b artikla jäljempänä selostetuin muutoksin.

132 artikla, joka koskee kolmansiin maihin suuntautuvan vientituen yhdenmukaistamista asteittain,kumotaan.

133 artiklasta, joka koskee muun muassa tulli- ja kauppasopimusten tekemistä, tulee SEUT 188 c artikla, jota selostetaan jäljempänä.

134 artikla, joka koskee kauppapoliittisten toimenpiteiden toteuttamista varmistavia suojatoimenpiteitä, kumotaan.

135 artiklasta, joka koskee toimenpiteitä tulliyhteistyön vahvistamiseksi, tulee SEUT 27 a artikla, jota selostetaan edellä.

IX OSASTO

SOSIAALIPOLITIIKKA

EY-sopimuksen XI osaston otsikko "Sosiaalipolitiikka, koulutus, ammatillinen koulutus ja nuoriso" korvataan otsikolla "Sosiaalipolitiikka" ja se numeroidaan IX osastoksi. Otsikko "1 luku - Sosiaaliset määräykset" poistetaan.

136 artiklaa (uusi 151 artikla), joka koskeetyöllisyyden edistämistä, elin- ja työolojen kohentamista, riittävää sosiaalista suojelua, työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua sekä inhimillisten voimavarojen kehittämistä, ei muuteta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-209 artiklaa pieniä sanamuotoja koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

136 a artikla (uusi 152 artikla), joka sisältää työmarkkinaosapuolia ja itsenäistä sosiaalista vuoropuhelua koskevat määräykset, on uusi. Sosiaalisen vuoropuhelun edistämisestä ja työmarkkinajärjestöjen kuulemisesta määrätään nykyisin SEY 136 ja 138 artiklassa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-48 artiklaa. Perustuslakisopimuksessa artikla on kuitenkin sijoitettu sopimuksen I osaan. Lissabonin sopimuksen valmisteluiden yhteydessä keskusteltiin artiklan sijoittamisesta yleisesti sovellettaviin määräyksiin, mutta koska sijoittelusta sosiaalipolitiikkalukuun oli sovittu vuoden 2007 HVK:n toimeksiannossa, päädyttiin toimeksiannon mukaiseen sijoitteluun.

Artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti unioni tunnustaa Euroopan tason työmarkkinaosapuolten aseman ja edistää sitä ottaen huomioon kansallisten järjestelmien monimuotoisuuden. Se helpottaa työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua niiden itsenäisyyttä kunnioittaen. Työmarkkinaosapuolten aseman ja kansallisten järjestelmien monimuotoisuuden tunnustamista koskeva määräys on uusi. Nykyisin vuoropuhelun helpottamista koskeva velvoite koskee SEY 138 artiklan mukaisesti vain komissiota, ja se laajenee siis Lissabonin sopimuksen myötä koskemaan kaikkia toimielimiä. Myös velvoite kunnioittaa työmarkkinajärjestöjen itsenäisyyttä on uusi.

Artiklan toisessa kohdassa määrätään sosiaalialan kolmikantahuippukokouksen osallistuvan sosiaaliseen vuoropuheluun. Määräys on uusi. Eurooppa-neuvoston kokousten edellä viime vuosina järjestetyt kasvua ja työllisyyttä käsittelevät kolmikantahuippukokoukset ovat tähän asti toimineet neuvoston päätöksen pohjalta, ilman että niiden asemaa olisi kirjattu perussopimuksiin. (Neuvoston päätös (2003/174/EY) kasvua ja työllisyyttä käsittelevän huippukokouksen perustamisesta.)

137 artikla (uusi 153 artikla), joka koskee yhteisön täydentävää toimintaa muun muassa työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden, työehtojen ja työntekijöiden sosiaaliturvan alalla,vastaa asiallisesti SEY 137 artiklaa lukuun ottamatta horisontaalisia muutoksia. Määräys vastaa myös säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-210 artiklaa.

SEUT 137 artiklan 3 kohdassa, joka vastaa SEY 137 artiklan 3 kohtaa, on EY-sopimuksen määräykseen nähden lisätty niiden instrumenttien määrää, joiden täytäntöönpanon jäsenvaltio voi tarvittaessa antaa työmarkkinaosapuolten tehtäväksi niiden yhteisestä pyynnöstä. Lisäys vastaa perustuslakisopimuksen III-210 artiklan 4 kohtaa. Kohdan mukaan jäsenvaltio voi antaa työmarkkinaosapuolille niiden direktiivien tai päätösten täytäntöönpanon, joihin tässä kohdassa viitataan, kun SEY 137 artiklan 3 kohdan mukainen mahdollisuus koskee vain siinä tarkoitettuja direktiivejä.

138 artikla (uusi 154 artikla), joka koskee työmarkkinaosapuolten kuulemista,vastaa teknisiä muutoksia lukuun ottamatta SEY 138 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-211 artiklaa.

139 artikla (uusi 155 artikla), joka koskee työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua,vastaa pääosin SEY 139 artiklaa. Artiklan 2 kohdassa määrätään SEY 139 artiklan 2 kohtaan verrattuna kuitenkin lisäksi siitä, että määräyksessä tarkoitetuista asioista ilmoitetaan Euroopan parlamentille. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-212 artiklaa.

140 artikla (uusi 156 artikla), joka koskee komission toimia jäsenvaltioiden välisen yhteistyön edistämiseksi muun muassa työllisyyden, työoikeuden ja työehtojen osalta,vastaa SEY 140 artiklaa. Artiklan toisessa kohdassa määrätään kuitenkin SEY 140 artiklaan 2 kohtaan verrattuna täydentävästi, että edistäessään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja helpottaessaan niiden toiminnan yhteensovittamista sosiaalipolitiikan aloilla komissio tekee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. SEUT 140 artiklan osalta kyse on kuitenkin unionin toimivallan käytöstä. SEUT 140 artiklan toisessa kohdassa määrätään SEY 140 artiklaan verrattuna lisäksi Euroopan parlamentin pitämisestä asiassa täysin ajan tasalla. Muutokset vastaavat perustuslakisopimuksen III-213 artiklaa.

SEUT 140 artiklaa koskee HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus (nro 31) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 140 artiklasta. Julistus koskee toimivallan jakautumista unionin ja jäsenvaltioiden välillä. Sitä on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

141 artiklassa (uusi 157 artikla) on määräys naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta työssä ja ammatissa, varsinkin samasta palkasta samasta tai samanarvoisesta työstä sekä erityismääräys, että tasa-arvoinen kohtelu työelämässä ei estä niin sanottua positiivista erityiskohtelua. Artiklaan on tehty horisontaalinen päätöksentekomenettelyä koskeva muutos. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-214 artiklaa säädösinstrumentteja koskevin muutoksin.

142 artiklaa (uusi 158 artikla), jonka mukaan jäsenvaltiot pyrkivät säilyttämään palkallisia lomia koskevien järjestelmiensä samankaltaisuuden, ei muuteta. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-215 artikla sitä lukuun ottamatta, että perustuslakisopimuksessa käytetään sanaa ”vastaavuuden” sanan ”samankaltaisuuden” sijaan.

143 artikla (uusi 159 artikla) koskee komission laatimaa vuosittaista kertomusta Euroopan parlamentille SEUT 136 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteutumisesta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-216 artiklaa.

Artiklan toinen kohta, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi pyytää komissiota laatimaan kertomuksen sosiaalista tilannetta koskevista erityisongelmista, poistetaan. Muutos on luonteeltaan tekninen, sillä SEUT 145 artikla sisältää miltei täsmälleen samanlaisen määräyksen. Tosin SEUT 143 artiklan yhteydessä määräys voidaan ymmärtää mitä tahansa sosiaalisen tilanteen ongelmaa koskevaksi ja luonteeltaan hyvin laajaksi. SEUT 145 artiklaan sisältyvä määräys viittaa komission sosiaalisia oloja koskevan vuosikertomuksen erilliseen lukuun, mutta käytännössä viittaukseen sisältyvä rajaus ei kavenna parlamentin mahdollisuutta pyytää komissiolta erityisselvityksiä. SEUT 143 artiklan ja SEUT 145 artiklan välillä on pieni sanallinen ero. Artiklan 143 mukaan Euroopan parlamentti ”voi pyytää komissiota laatimaan”, kun taas artiklan 145 mukaan Euroopan parlamentti ”voi kehottaa komissiota laatimaan”.

144 artiklaa (uusi 160 artikla), joka koskee jäsenmaiden yhteistyötä sosiaalisen suojelun alalla, ei muuteta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-217 artiklaa.

145 artiklan (uusi 161 artikla) mukaan komission Euroopan parlamentille antamassa vuosikertomuksessa on erillinen luku sosiaalisten olojen kehityksestä yhteisössä. Artiklan toisen kohdan mukaan Euroopan parlamentti voi kehottaa komissiota laatimaan kertomuksia sosiaalisia oloja koskevista erityisongelmista. Artiklaa ei muuteta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-218 artiklaa.

X OSASTO

EUROOPAN SOSIAALIRAHASTO

146 ja 147 artiklaa (uusi 162 ja 163 artikla) ei muuteta. Artiklat vastaavat pääosin perustuslakisopimuksen III-219 artiklaa säädösinstrumenttien yksilöintiä lukuun ottamatta.

148 artiklassa (uusi 164 artikla) korvataan sana "tekee" sanalla "antaa" ja sana "soveltamispäätökset" sanalla "soveltamisasetukset".

XI OSASTO

KOULUTUS, AMMATILLINEN KOULUTUS, NUORISO JA URHEILU

EY-sopimuksen 3 osan XI osaston 3 luvusta tulee EUT-sopimuksen XI osasto. Tähän osastoon on lisätty urheilua koskevia määräyksiä, joten vastaava lisäys on myös tehty osaston otsikkoon. Tehtävät muutokset johtuvat pääosin horisontaalisista mukautuksista.

149 artikla (uusi 165 artikla) vastaa SEY 149 artiklaa seuraavin muutoksin sekä lukuun ottamatta eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

Artiklan 1 kohta perustaa unionille toimivallan myötävaikuttaa urheiluun liittyvien asioiden edistämiseen ottaen huomioon urheilun erityispiirteet, sen vapaaehtoisuuteen liittyvät rakenteet sekä urheilun yhteiskunnallisen ja kasvatuksellisen tehtävän.

Artiklan 2 kohtaan lisättävän viimeisen luetelmakohdan mukaan unionin toiminta urheilun alalla tähtää urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittämiseen, johon pyritään edistämällä urheilukilpailuiden rehellisyyttä ja avoimuutta ja urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä, sekä urheilijoiden fyysisen ja henkisen koskemattomuuden suojelemisen kautta. Unionin tavoitteita on täsmennetty myös uudella 1 kohdan e alakohtaan otetulla määräyksellä, jonka mukaan unioni pyrkii kannustamaan nuoria osallistumaan demokratian toteuttamiseen unionissa.

Artiklan 3 kohta, joka koskee yhteistyötä kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen ja erityisesti Euroopan neuvoston kanssa, vastaa SEY 149 artiklan 3 kohtaa lukuun ottamatta täsmennystä, jolla ilmaisu "koulutusalan" korvataan ilmaisulla "koulutuksen ja urheilun alalla". Määräys vastaa näin sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-282 artiklan 3 kohtaa.

Artiklan 4 kohta, joka koskee päätöksentekoa artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamisen edistämiseksi, vastaa lukuun ottamatta eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia nykyisen SEY 149 artiklan 4 kohtaa. SEUT 149 artiklan 4 kohdassa yksilöidään päätöksentekojärjestykseksi tavallinen lainsäätämisjärjestys, johon liittyy talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean kuuleminen. Neuvosto voi myös antaa määräenemmistöllä komission ehdotuksesta suosituksia. Sisällöltään artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-282 artiklaa, johon on tehty säädösinstrumenttijärjestelmää koskevat mukautukset.

150 artikla (uusi 166 artikla), joka koskee ammatillista koulutusta, vastaa nykyistä SEY 150 artiklaa lukuun ottamatta 4 kohdan loppuun tehtävää lisäystä, jonka mukaan "neuvosto antaa komission ehdotuksesta suosituksia". Saman kohdan mukaan toimenpiteet toteutetaan tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä sitten, kun alueiden komiteaa sekä talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. Artikla vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen artiklaa III-283.

XII OSASTO

KULTTUURI

151 artikla (uusi 167 artikla) sisältää määräykset unionin toiminnasta jäsenvaltioiden kulttuurien kehittämiseksi. Artikla vastaa asiallisesti nykyistä SEY 151 artiklaa, lukuun ottamatta eräitä määräyksen sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia. Päätöksentekomenettelyn osalta käytetään kuitenkin tavallista lainsäätämisjärjestystä, kun alueiden komiteaa on kuultu. Neuvosto voi myös antaa komission ehdotuksesta suosituksia. Nykyisen SEY 151 artiklan 5 kohdan mukaisesta yksimielisyysvaatimuksesta on luovuttu. Artikla vastaa sisällöltään perustuslakisopimuksen artiklaa III-280.

XIII OSASTO

KANSANTERVEYS

152 artikla (uusi 168 artikla) sisältää kansanterveyttä koskevat määräykset. Artiklan määräykset perustuvat jäljempänä selostetuin muutoksin sekä eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 152 artiklaan. Artikla vastaa jäljempänä selostettavaa poikkeusta lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-278 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa unionin toimintaan kuuluviksi määritellään SEY 152 artiklan 1 kohdassa mainittujen toimien lisäksi myös rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seuranta, niistä hälyttäminen ja niiden torjunta. Ihmisten terveyden täsmennetään käsittävän sekä fyysisen että psyykkisen terveyden.

Artiklan 2 kohdassa täsmennetään SEY 152 artiklan 2 kohdan määräyksiä siten, että unioni kannustaa jäsenvaltioita erityisesti sellaiseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on parantaa jäsenvaltioiden tarjoamien terveyspalveluiden täydentävyyttä jäsenvaltioiden välisten rajojen molemmin puolin sijaitsevilla alueilla. Edelleen täsmennetään sitä, millaisia aloitteita komissio voi tehdä kiinteässä yhteydessä jäsenvaltioihin näiden politiikkojen ja ohjelmien yhteensovittamisen edistämiseksi. Näitä keinoja ovat erityisesti aloitteet, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää parhaita käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Lisäksi 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti pidetään täysin ajan tasalla.

Artiklan 3 kohta, joka koskee yhteistyötä kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa, vastaa SEY 152 artiklan 3 kohtaa eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta.

Artiklan 4 kohdan uuden c alakohdan mukaan unioni voi säätää sellaisista toimenpiteistä, joilla asetetaan lääkkeille ja lääkinnällisille laitteille korkeat laatu- ja turvallisuusvaatimukset. Määräyksen suhdetta sisämarkkinasäännöksiin täsmennetään Lissabonin sopimukseen liitetyllä julistuksella nro 32. Perustuslakisopimuksen III-278 artiklaan sisältyvä d alakohta rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seurannasta, niistä hälyttämisestä tai niiden torjumisesta on poistettu ja sisältyy SEUT 152 artiklan 5 kohtaan. Eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla toteutettavien toimenpiteiden osalta SEUT 152 artiklan 4 kohdan b alakohta vastaa muilta osin SEY 152 artiklan 4 kohdan b alakohtaa, mutta se ei sisällä vastaavaa viittausta mahdollisuuteen poiketa maataloutta koskevasta SEY 37 artiklasta. SEUT 152 artiklan muista määräyksistä poiketen sen 4 kohdassa mainitut toimenpiteet, joilla voidaan puuttua yhteisiin turvallisuustoimenpiteisiin, kuuluvat SEUT 2 c artiklan 2 kohdan k alakohdan mukaisesti jaetun toimivallan piiriin.

Artiklan 5 kohta vastaa sisällöllisesti SEY 152 artiklan 4 kohdan c alakohtaa, johon on kuitenkin tehty täsmentäviä lisäyksiä kannustustoimenpiteiden kohteista. Näitä voivat erityisesti olla myös rajat ylittävien laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjunta sekä toimenpiteet, jotka koskevat vakavien rajat ylittävien terveysuhkien seurantaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjuntaa, sekä toimenpiteet, joiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojeleminen ehkäisemällä tupakointia ja alkoholin väärinkäyttöä. Artiklan 5 kohdan nojalla tehtävistä toimenpiteistä säädetään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Artiklan 5 kohdan suomenkielisessä toisinnossa on käännösvirhe, joka on pyydetty oikaistavaksi.

Artiklan 6 kohta, joka koskee komission ehdotuksesta annettavia suosituksia, vastaa SEY 152 artiklan 4 kohdan viimeistä kappaletta eräitä sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta.

Artiklan 7 kohta vastaa SEY 152 artiklan 5 kohdan määräystä. Artiklan 7 kohtaa on täsmennetty siten, että sen mukaan unionin toiminnassa tulee ottaa huomioon jäsenvaltioiden velvollisuudet, jotka liittyvät niiden terveyspolitiikan määrittelyyn sekä terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen. Määräykseen ei sisälly SEY 152 artiklan 5 kohdan mukaista rajoitusta jäsenvaltioiden velvollisuuksien täysimääräisestä huomioimisesta ainoastaan kansanterveyden alalla tapahtuvassa unionin toiminnassa, vaan SEUT 152 artiklan 7 kohta soveltuu lähtökohtaisesti kaikkeen unionin toimintaan. Lisäksi 7 kohdassa määrätään, että terveyspalvelujen ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen kuuluvat jäsenvaltioiden tehtäviin.

XIV OSASTO

KULUTTAJANSUOJA

153 artikla (uusi 169 artikla) on ainoa artikla unionin kuluttajansuojapolitiikkaa koskevassa EUT-sopimuksen kolmannen osan XIV osastossa. Se vastaa perustuslakisopimuksen III-235 artiklaa eräitä määräysten sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia ja säädösinstrumenttien yksilöintiä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. SEY 153 artiklan 2 kohdan horisontaalinen määräys kuluttajansuojaa koskevien vaatimusten huomioonottamisesta muilla politiikan aloilla ja muussa toiminnassa on siirretty SEUT 6 a artiklaan, jossa se on osana EUT-sopimuksen unionin politiikkoihin ja toimintaan yleisesti sovellettavia määräyksiä, ja artiklaan on tehty horisontaalinen päätöksentekoa koskeva muutos.

XV OSASTO

EUROOPAN LAAJUISET VERKOT

154–156 artiklaa (uusi 170-172 artikla), jotka koskevat Euroopan laajuisia verkkoja, ei muuteta lukuun ottamatta niitä koko sopimusta koskevissa muutoksissa mainittuja teknisiä mukautuksia, jotka koskevat ilmaisun "yhteisö" korvaamista ilmaisulla "unioni" ja tavalliseen lainsäädäntömenettelyyn viittaamisessa käytettyä ilmaisua. SEUT 154–156 artikla ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen III-246 ja III-247 artikla säädösinstrumentin yksilöintiä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

XVI OSASTO

TEOLLISUUS

157 artikla (uusi 173 artikla) sisältää määräykset teollisuuden kilpailukyvyn kannalta tärkeiden edellytysten turvaamisesta. Artikla vastaa säädösinstrumentteja koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-279 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että helpottaessaan jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista teollisuuden alalla komissio tekee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Nämä keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää. Artiklan 2 kohtaan sisältyy myös määräys Euroopan parlamentin pitämisestä ajan tasalla.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, ettei tämän artiklan mukaisesti säädetyillä erityistoimenpiteillä voida yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia. Perustuslakisopimukseen verrattuna 3 kohdassa ei yksilöidä käytettyjä säädösinstrumentteja.

XVII OSASTO

TALOUDELLINEN, SOSIAALINEN JA ALUEELLINEN YHTEENKUULUVUUS

Määräykset unionin politiikasta, joka koskee taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, ovat XVII osastossa. EY-sopimuksessa vastaavan osion otsikkona on "Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus". Muutoksena EY-sopimukseen verrattuna osaston otsikkoon on lisätty taloudellisen ja sosiaalisen näkökulman rinnalle alueellisen yhteenkuuluvuuden näkökulma.

Kyseistä osastoa koskee pöytäkirja taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta. Pöytäkirjan muutoksia selvitetään tarkemmin pöytäkirjoja koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

158 artikla (uusi 174 artikla) vastaa SEY 158 artiklaa seuraavin muutoksin. Artiklan ensimmäisessä kohdassa korvataan ilmaisu "taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus" ilmaisulla "taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus". Artiklan toista kohtaa on muutettu siten, että siitä on poistettu ilmaisu "tai saarien" ja ilmaisu "maaseutu mukaan luettuna". Uuteen 158 artiklaan on lisäksi lisätty uusi kolmas kohta. Siinä määrätään SEY 158 artiklaan nähden täydentävästi, että pyrittäessä vähentämään eri alueiden välisiä kehityseroja sekä heikoimmassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä asianomaisista alueista kiinnitetään erityistä huomiota maaseutuun, teollisuuden muutosprosessissa oleviin alueisiin sekä vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsiviin alueisiin, kuten pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, ja saa-risto-, rajaseutu- ja vuoristoalueisiin. Viittaus pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, koskee erityisesti Suomea.

Lisäksi HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (nro 17) 158 artiklasta. Julistuksessa todetaan, että saaristoalue voi tarkoittaa myös kokonaista saarivaltiota. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

159 artiklaa (uusi 175 artikla) on muutettu siten, että artiklan 2 kohdassa on ilmaisu "taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta" korvattu ilmaisulla "taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus". Muilta osin artikla vastaa teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta SEY 159 artiklaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-221 artiklaa.

160 artikla (uusi 176 artikla) vastaa sisällöltään SEY 160 artiklaa.

161 artiklan (uusi 177 artikla) 1 kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto määrittelevät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla sekä talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa kuultuaan 1 kohdassa tarkoitetut rakennerahastojen tehtävät, ensisijaiset tavoitteet ja rakenteet. Muutoksena SEY 161 artiklaan artiklan 1 kohdassa määrätään tavallisesta lainsäätämisjärjestyksestä. SEY 161 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti komission ehdotuksesta, saatuaan Euroopan parlamentin puoltavan lausunnon sekä talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa kuultuaan. SEY 161 artiklan kolmas kohta poistetaan tarpeettomana. Kohta on sisältänyt päätöksentekosäännön osalta siirtymämääräyksen, jonka mukaan vuoden 2007 alusta neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä.

162 artikla (uusi 178 artikla) vastaa SEY 162 artiklaa. SEUT 162 artiklan ensimmäisessä kohdassa täsmennetään säädösinstrumentiksi soveltamisasetus, jolla vahvistetaan Euroopan aluekehitysrahastoa koskevat täytäntöönpanotoimenpiteet.

XVIII OSASTO

TUTKIMUS JA TEKNOLOGINEN KEHITTÄMINEN SEKÄ AVARUUSALA

Tutkimusta ja teknologista kehittämistä sekä avaruusalaa koskevat määräykset ovat EUT-sopimuksen XVIII osastossa. Ne vastaavat jäljempänä selvitettävin muutoksin sekä eräitä määräysten sanamuotoja ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan EY-sopimuksen kolmannen osan XVIII osaston määräyksiä. EY-sopimukseen verrattuna osastossa on kuitenkin myös uusia määräyksiä, kuten eurooppalaisen tutkimusalueen perustamista ja avaruusalaa koskevat määräykset, jotka sisältyvät samansisältöisinä perustuslakisopimuksen III-248 ja III-254 artiklaan.

163 artikla (uusi 179 artikla), jossa määritellään unionin tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen tavoitteet, vastaa perustuslakisopimuksen III-248 artiklaa. SEUT 163 artiklan 1 kohdassa on uusi määräys eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamisesta. Kyse on alueesta, jolla tutkijat, tieteellinen tietämys ja teknologia liikkuvat vapaasti. Lisäksi 163 artiklan 1 kohdassa määrätään ylipäätään tieteellisen ja teknologisen perustan lujittamisesta, kun vastaavassa SEY 163 artiklan 1 kohdassa määrätään rajatummin nimenomaan teollisuuden tieteellisen ja teknologisen perustan lujittamisesta. Lisäksi 163 artiklan 1 kohdassa määrätään unionin kilpailukyvyn tukemisesta täsmentäen, että kyse on myös unionin teollisuuden kilpailukyvyn tukemisesta. SEUT 163 artiklan 2 kohdassa täsmennetään lisäksi SEY 163 artiklan 2 kohtaan verrattuna, että unionin pyrkimyksenä on erityisesti se, että tutkijat voivat tehdä yhteistyötä vapaasti rajoista riippumatta.

HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (nro 34) SEUT 163 artiklasta. Julistus koskee jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen peruslinjojen ja -valintojen huomioonottamista unionin toiminnassa. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

164 artiklaa (uusi 180 artikla), jossa määritellään unionin toimet tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen alalla, ei muuteta. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-249 artikla.

165 artikla (uusi 181 artikla), jossa määrätään unionin ja jäsenvaltioiden välisen toiminnan yhteensovittamisesta, vastaa perustuslakisopimuksen III-250 artiklaa. SEY 165 artiklaan verrattuna artiklan 2 kohtaa täsmennetään siten, että tehdessään aloitteita tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen alalla komissio voi erityisesti tehdä aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Nämä keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää. SEUT 165 artiklan 2 kohdan osalta kyse on kuitenkin unionin toimivallan käytöstä. SEUT 165 artiklan 2 kohdassa määrätään myös Euroopan parlamentin pitämisestä täysin ajan tasalla.

166 artikla (uusi 182 artikla), jossa määrätään puiteohjelman, sen erityisohjelmien sekä eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamiseksi tarvittavien toimien päätöksenteosta, vastaa perustuslakisopimuksen III-251 artiklaa. Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan monivuotisesta puiteohjelmasta. Artiklaan lisätään uusi 5 kohta, jonka mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä monivuotisen puiteohjelman mukaisten toimien täydentämiseksi.

167 artiklaa (uusi 183 artikla), jossa määrätään puiteohjelmaan osallistumista ja tutkimustulosten levittämistä koskevista säännöistä, ei muuteta. Artiklaon samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-252 artiklan 1 kohta.

168 artiklaa (uusi 184 artikla), jossa määrätään puiteohjelmaa täydentävistä ohjelmista, ei muuteta. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-252 artiklan 2 kohta.

169 artiklaa (uusi 185 artikla), jossa määrätään yhteisön osallistumisesta jäsenmaidenkäynnistämiin tutkimus- ja kehitysohjelmiin, ei muuteta. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-252 artiklan 3 kohta.

170 artikla (uusi 186 artikla), jossa määrätään unionin tutkimusta, teknologista kehittämistä ja demonstrointia koskevasta yhteistyöstä kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, vastaa SEY 170 artiklaa lukuun ottamatta artiklan viimeiseen lauseeseen tehtyä poistoa ", joista neuvotellaan ja jotka tehdään 300 artiklan mukaisesti". Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-252 artiklan 4 kohta.

171 artiklaa (uusi 187 artikla), jossa määrätään yhteisyritysten tai muiden tarpeellisten rakenteiden perustamisesta unionin tutkimusta, teknologista kehittämistä ja demonstrointia koskevien ohjelmien toteuttamiseksi, ei muuteta. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-253 artikla.

172 artikla (uusi 188 artikla) vastaa SEY 172 artiklaa. Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto antaa 171 artiklassa tarkoitetut säännökset Euroopan parlamenttia ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan. Määräys sisältyy samansisältöisenä perustuslakisopimuksen III-253 artiklaan. Artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan SEUT 167, 168 ja 169 artiklassa tarkoitetut säännökset. Määräys sisältyy samansisältöisenä perustuslakisopimuksen III-252 artiklaan.

172 a artikla (uusi 189 artikla) sisältää uudet määräykset eurooppalaisesta avaruuspolitiikasta ja sen kehittämiseksi tarvittavista toimenpiteistä. SEUT 172 a artiklalla ei ole vastinetta EY-sopimuksessa. SEUT 172 a artiklan nojalla unioni kehittää eurooppalaisen avaruuspolitiikan edistääkseen tieteellistä ja teknistä kehitystä, teollisuuden kilpailukykyä ja politiikkansa toteuttamista. Tältä osin unioni voi edistää yhteisiä aloitteita, tukea tutkimusta ja teknologista kehittämistä sekä sovittaa yhteen avaruuden tutkimuksen ja käytön edellyttämiä toimia. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen tarvittavista toimenpiteistä, joiden toteuttamismuotona voi olla eurooppalainen avaruusohjelma, mutta jotka eivät käsitä jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Lisäksi artiklassa määrätään, että unioni luo tarvittavat yhteydet Euroopan avaruusjärjestöön. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-254 artikla, lukuun ottamatta täsmennystä, että hyväksytyt toimenpiteet eivät saa johtaa jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamiseen, sekä uutta kohtaa 4, jonka mukaan artiklalla ei rajoiteta tämän osaston muiden määräysten soveltamista.

173 artiklaa (uusi 190 artikla), jossa määrätään tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevasta vuosikertomuksesta, ei muuteta. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-255 artikla.

XIX OSASTO

YMPÄRISTÖ

Unionin ympäristöpolitiikkaa koskevat määräykset ovat EUT-sopimuksen kolmannen osan XIX osastossa. Jäljempänä selvitettävin muutoksin ja eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta osaston artiklat vastaavat nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä ja perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 5 jakson määräyksiä.

174 artikla (uusi 191 artikla) sisältää unionin ympäristöpolitiikan tavoitteet ja periaatteet. Artikla vastaa SEY 174 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-233 artiklaa seuraavin muutoksin. Artiklan 1 kohdan neljänteen luetelmakohtaan lisätään nimenomainen maininta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Uuden sanamuodon mukaan unionin toiminnalla muun muassa edistetään sellaisia kansainvälisiä toimenpiteitä, joilla puututaan alueellisiin tai maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, ja erityisesti ilmastonmuutoksen torjumista. Määräys ei muuta unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa, vaan sen voidaan katsoa korostavan ilmastohaasteen merkittävyyttä ja kansainvälisen yhteistyön tarvetta.

175 artikla (uusi 192 artikla) sisältää unionin ympäristöpolitiikan toimivaltaperustan. Artikla vastaa SEY 175 artiklaa seuraavin muutoksin. Päätöksentekosääntöjen osalta 175 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa on valtuutussäännös, jonka nojalla neuvosto voi komission ehdotuksesta yksimielisesti päättää, että artiklan ensimmäisessä alakohdassa neuvoston yksimielisen päätöksenteon piirin rajattuihin aloihin sovelletaan tavallista lainsäätämisjärjestystä. SEY 175 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa on tätä asiallisesti vastaava mahdollisuus. SEUT 175 artiklan 3 kohdasta poistetaan SEY 175 artiklan 3 kohtaan verrattuna rajaus, jonka mukaan "muilla aloilla" neuvosto ja parlamentti hyväksyvät yleiset toimintaohjelmat. Säädösinstrumenttien nimikkeitä lukuun ottamatta asiallisesti 175 artiklaa vastaavat säännökset sisältyvät perustuslakisopimuksen III-234 artiklan 1-5 kohtaan.

176 artiklaa (uusi 193 artikla) ei muuteta. Sen mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa ja toteuttaa 175 artiklan nojalla annettuja suojatoimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä. Artiklaon samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-234 artiklan 6 kohta.

XX OSASTO

ENERGIA

EY-sopimuksen nykyinen XX osasto "Kehitysyhteistyö" siirretään unionin ulkoista toimintaa koskevan viidennen osan III osaston 1 luvuksi ja uudeksi XX osastoksi tulee "Energia".

176 a artikla (uusi 194 artikla) on ainoa artikla energiaa koskevassa EUT-sopimuksen XX osastossa. SEUT 176 a artiklassa määrätään unionin energiapolitiikasta. Se on uusi määräys, eikä sillä ole vastinetta EY-sopimuksessa. Määräys on sopimusteknisiä mukautuksia ja 1 kohtaan tehtyjä eräitä lisäyksiä lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-256 artikla. Nykyisen SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimivaltaan sisältyy muun ohella toimenpiteet energian alalla, mutta nykyiset perussopimukset eivät sisällä nimenomaista oikeusperustaa kyseisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Artiklan 1 kohdan mukaan sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan yhteydessä sekä ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevan vaatimuksen huomioon ottaen unionin energiapolitiikalla pyritään jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus, varmistamaan energian toimitusvarmuus unionissa, edistämään energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä sekä edistämään energiaverkkojen yhteen liittämistä. Verrattuna perustuslakisopimukseen artiklan 1 kohtaan on lisätty maininta jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengestä sekä energiaverkkojen yhteen liittämistä koskeva d alakohta. Energiaverkkojen osalta ei kuitenkaan asiallisesti ottaen ole kyse uudesta toimivallasta, sillä energiaverkkojen luomista on voitu edistää jo nykyisten Euroopan laajuisten verkostoja koskevien SEY 154-156 artiklan perusteella.

Artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen unionin energiapolitiikkaa koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perussopimusten muiden määräysten soveltamista. Nämä toimenpiteet eivät vaikuta jäsenvaltion oikeuteen määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot, jäsenvaltioiden eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin eikä jäsenvaltioiden energiahuollon yleiseen rakenteeseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 175 artiklan 2 kohdan c alakohdan soveltamista. Tämä ympäristöosaston alakohta koskee toimenpiteitä, jotka vaikuttavat merkittävästi jäsenvaltion eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin ja jäsenvaltion energiahuollon yleiseen rakenteeseen. Nämä toimenpiteet edellyttävät myös jatkossa yksimielisyyttä neuvostossa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään poikkeuksesta, jonka mukaan neuvosto säätää yksimielisesti erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja Euroopan parlamenttia kuultuaan niistä 2 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä, jotka ovat etupäässä verotuksellisia.

HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (nro 35) 176 a artiklasta. Julistus koskee jäsenvaltioiden oikeutta toteuttaa tarvittavat toimenpiteet energiahuoltonsa varmistamiseksi. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

XXI OSASTO

MATKAILU

176 b artikla (uusi 195 artikla) on ainoa artikla matkailua koskevassa EUT-sopimuksen XXI osastossa. SEUT 176 b artikla sisältää uudet määräykset unionin täydentävistä toimista matkailun alalla. Määräys on päätöksentekomenettelyjä koskevia muutoksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-281 artikla. SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyvät muun ohella toimenpiteet matkailun alalla, mutta EY-sopimus ei sisällä nimenomaista oikeusperustaa näiden toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tarvittavat toimenpiteet on aiemmin toteutettu EY-sopimuksen muiden määräysten nojalla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni täydentää jäsenvaltioiden toimintaa matkailualalla erityisesti edistämällä alalla toimivien unionin yritysten kilpailukykyä. Tätä tavoitetta varten unioni pyrkii erityisesti kannustamaan matkailualan yritysten kehittämiselle suotuisan ympäristön luomista sekä edistämään jäsenvaltioiden yhteistyötä alalla erityisesti hyviä käytäntöjä koskevien tietojen vaihdon kautta.

Artiklan 2 kohdan nojalla Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen säätää jäsenvaltioiden toimia täydentävistä erityisistä toimenpiteistä edellä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ei kuitenkaan sellaisista toimista, joilla yhdenmukaistettaisiin jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia.

XXII OSASTO

PELASTUSPALVELU

176 c artikla (uusi 196 artikla) sisältää uuden määräyksen unionin tukitoimista luonnonmullistusten ja suuronnettomuuksien varalta. SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyvät muun ohella toimenpiteet pelastustoimen alalla, mutta SEY ei sisällä nimenomaista oikeusperustaa näiden toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tarvittavat toimenpiteet on aiemmin toteutettu EY-sopimuksen muiden määräysten nojalla. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-284 artiklaa lukuun ottamatta säädösinstrumentin määrittelyä.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön niiden järjestelmien tehostamiseksi, joilla on tarkoitus ehkäistä ennalta luonnonmullistuksia tai ihmisten aiheuttamia suuronnettomuuksia ja suojautua niiltä. Unioni pyrkii toiminnallaan tukemaan ja täydentämään jäsenvaltioiden kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason toimintaa, joka koskee vaarojen ennaltaehkäisyä, jäsenvaltioiden pelastuspalvelualan toimijoiden valmentamista sekä luonnonmullistusten että ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien johdosta toteutettaviin toimiin unionin alueella, edistämään unionin alueella tapahtuvaa operatiivista yhteistyötä kansallisten pelastuspalveluviranomaisten välillä sekä edistämään alalla toteutettavien kansainvälisen tason toimien johdonmukaisuutta.

Artiklan 2 kohdan nojalla Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen tarvittavista toimenpiteistä, joilla myötävaikutetaan artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteutumiseen. Artiklan nojalla toteutettavilla toimenpiteillä ei kuitenkaan voida yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia.

XXIII OSASTO

HALLINNOLLINEN YHTEISTYÖ

Hallinnollista yhteistyötä käsittelevä osasto on uusi nykysopimuksiin nähden. Perustuslakisopimuksen III osan III osaston V lukuun sisältyy hallinnollista yhteistyötä käsittelevä 7 jakso.

176 d artikla (uusi 197 artikla) sisältää uuden määräyksen unionin ja jäsenvaltioiden välisestä hallinnollisesta yhteistyöstä. Määräys vastaa sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-285 artiklaa lukuun ottamatta säädösinstrumenttia koskevaa muutosta.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin oikeuden tehokasta täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa pidetään yhteistä etua koskevana asiana. Lisäksi täytäntöönpanon toteutuminen on keskeistä unionin moitteettoman toiminnan kannalta.

Artiklan 2 kohdan perusteella unioni voi tukea jäsenvaltioiden toimia, joilla nämä pyrkivät parantamaan hallinnollista valmiuttaan panna täytäntöön unionin oikeus, esimerkiksi tietojen- tai virkamiesvaihdon helpottamiseen tai koulutusohjelmien tukemiseen tähtääviä toimia. Jäsenvaltiolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa tällaista tukea vastaan. Artiklan 2 kohdan nojalla Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavilla asetuksilla tuen antamiseksi tarvittavista toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan voi käsittää jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamista.

Artiklan 3 kohdassa on selventävä määräys, jonka mukaan SEUT 176 d artikla ei rajoita yhtäältä jäsenvaltioiden velvollisuutta panna täytäntöön unionin oikeus eikä toisaalta komission oikeuksia ja velvollisuuksia. Artiklan määräykset eivät myöskään rajoita sellaisten perussopimusten muiden määräysten soveltamista, jotka koskevat hallinnollista yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja unionin välillä.

177 artiklasta, joka koskee kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteita, tulee SEUT 188 d artikla, jota selostetaan jäljempänä. SEY 177–181 artiklan uudelleennumerointi liittyy siihen, että EY-sopimuksen XX osastosta "Kehitysyhteistyö" tulee EUT-sopimuksessa unionin ulkoista toimintaa koskevan viidennen osan III osaston 1 luku.

178 artikla, joka koskee kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteiden huomioonottamista kehitysmaihin vaikuttavassa politiikassa, on kumottu.

179 artiklasta, joka koskee kehitysyhteistyöpolitiikan päätöksentekomenettelyä, Euroopan investointipankkia sekä AKT-yhteistyötä, tulee SEUT 188 e artikla, jota selostetaan jäljempänä.

180 artiklasta, joka koskee yhteensovittamista ja avustusohjelmia, tulee SEUT 188 f artikla, jota selostetaan jäljempänä.

181 artiklasta, joka koskee yhteistyötä kolmansien maiden sekä kansainvälisten järjestöjen kanssa, tulee SEUT 188 g artikla, jota selostetaan jäljempänä.

181 a artiklasta, joka koskee taloudellista, teknistä ja rahoitusyhteistyötä kolmansien maiden kanssa, tulee SEUT 188 h artikla, jota selostetaan jäljempänä. Muutos liittyy siihen, että EY-sopimuksen XXI osastosta "Taloudellinen, tekninen ja rahoitusyhteistyö kolmansien maiden kanssa" tulee EUT-sopimuksessa unionin ulkoista toimintaa koskevan viidennen osan III osaston 2 luku.

NELJÄS OSA

MERENTAKAISTEN MAIDEN JA ALUEIDEN ASSOSIAATIO

Määräykset koskien Euroopan ulkopuolisten maiden ja alueiden assosiaatiota säilyvät EUT- sopimuksen neljännessä osassa. Ainoat muutokset EY-sopimukseen nähden koskevat lainsäätämisjärjestystä. Vastaavat määräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen IV osastoon.

182 artiklassa (uusi 198 artikla) määritetään ne Euroopan ulkopuoliset maat ja alueet, jotka määräyksen mukaan assosioidaan unioniin, sekä määritellään tämän assosiaation tavoitteet. Muutoksen myötä artiklan ensimmäisen kohdan lopusta poistetaan sanat "tämän sopimuksen". Muutettu artikla vastaa asiallisesti perustuslakisopimuksen III-286 artiklaa muutoin paitsi, että artiklaan ei sisällytetä viittausta Grönlantiin.

183–185 artiklaa (uusi 199–201 artikla) ei muuteta lukuun ottamatta 183 artiklaan tehtäviä koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artiklat koskevat assosioinnin tavoitteita sekä tulleja. Artiklat vastaavat perustuslakisopimuksen III-287-III-289 artiklaa.

186 artikla (uusi 202 artikla) koskee merentakaisten maiden ja alueiden työntekijöiden vapaata liikkuvuutta. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-290 artikla.Artiklaa muutetaan siten, että SEU 186 artiklan loppuosan ilmaisu "säännellään myöhemmin tehtävin sopimuksin, joiden edellytyksenä on jäsenvaltioiden yksimielisyys" korvataan ilmaisulla "säännellään 187 artiklan mukaisesti hyväksytyillä säädöksillä". Muutoksen myötä artiklan mukaan maista ja alueilta olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioissa ja jäsenvaltioista olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta maissa ja alueilla säännellään SEUT 187 artiklan mukaisesti eli yksimielisesti hyväksytyillä säädöksillä, jollei kansanterveyttä taikka yleistä turvallisuutta tai järjestystä koskevista määräyksistä muuta johdu. Kyseisten säädösten hyväksyminen edellyttää Euroopan parlamentin kuulemista. SEY 186 artiklan määräysten mukaan vapaata liikkuvuutta säännellään jäsenvaltioiden yksimielisesti tekemin sopimuksin.

187 artikla (uusi 203 artikla) sisältää merentakaisten maiden ja alueiden assosiaatiota koskevien sääntöjen hyväksymismenettelyä koskevat määräykset. Vastaava määräys sisältyy perustuslakisopimuksen III-291 artiklaan. Erot määräysten välillä johtuvat erilaisista säädösnimikkeistä.Artiklassa korvataan SEY 187 artiklan sana "yksimielisesti" ilmaisulla "yksimielisesti komission ehdotuksesta" ja lisätään artiklan loppuun virke seuraavasti: "Kun neuvosto antaa kyseiset säännökset erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen, se tekee ratkaisunsa yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan."

188 artiklaa (uusi 204 artikla), joka koskee Grönlantiin sovellettavia määräyksiä, ei muuteta.

VIIDES OSA

UNIONIN ULKOINEN TOIMINTA

Muutoksen myötä lisätään uusi viides osa, jonka otsikko on "Unionin ulkoinen toiminta". Uusi viides osa vastaa perustuslakisopimuksen VI osaston lukujakoa, mutta perustuslakisopimuksesta poiketen yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset on sisällytetty EU-sopimukseen, erilleen muista ulkoista toimintaa koskevista määräyksistä. Uuden viidennen osan I osaston viittausmääräyksen mukaisesti kaikki ulkoinen toiminta kuuluu kuitenkin EU-sopimuksen V osaston 1 luvun soveltamisalaan. Uusi viides osa sisältää seuraavat osastot ja luvut:

                  
I osasto: Yleiset maaraykset unionin 
                  
      ulkoisesta toiminnasta
                  
II osasto: Yhteinen kauppapolitiikka
                  
III osasto: Yhteistyo kolmansien 
                  
      maiden kanssa ja 
                  
      humanitaarinen apu
                  
  1 luku: Kehitysyhteistyo
                  
  2 luku: Taloudellinen, tekninen ja 
                  
         rahoitusyhteistyo kolmansi-
                  
         en maiden kanssa
                  
  3 luku: Humanitaarinen apu
                  
IV osasto: Rajoittavat toimenpiteet
                  
V osasto: Kansainvaliset sopimukset
                  
VI osasto: Unionin suhteet kansainvali-
                  
      siin jarjestoihin ja kolman-
                  
      siin maihin seka unionin
                  
      edustustot
                  
VII osasto: Yhteisvastuulauseke
                

I OSASTO

YLEISET MÄÄRÄYKSET UNIONIN ULKOISESTA TOIMINNASTA

188 a artikla (uusi 205 artikla) sisältää viittauksen EU-sopimuksen V osaston 1 luvussa sijaitseviin tavoitteisiin ja yleisiin määräyksiin, jotka ohjaavat unionin toimintaa kansainvälisissä yhteyksissä. Artiklan merkitystä selostetaan muun muassa SEU 10 c artiklan yhteydessä.

II OSASTO

YHTEINEN KAUPPAPOLITIIKKA

Unionin yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset sijaitsevat unionin ulkoista toimintaa koskevan V osan II osastossa.

188 b artikla (uusi 206 artikla), jossa määritellään unionin yhteisen kauppapolitiikan tavoitteet, vastaa pääosin SEY 131 artiklaa. Artiklaa on kuitenkin laajennettu määräyksellä, jonka tavoitteena on edistää ulkomaisia suoria sijoituksia koskevien rajoitusten asteittaista poistamista. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-314 artikla.

188 c artiklassa (uusi 207 artikla) määritellään yhteisen kauppapolitiikan ala ja määrätään alalla sovellettavista päätöksentekomenettelyistä. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-315 artikla.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 133 artiklan 1 kohtaa seuraavin muutoksin: Unionin kauppapoliittisen toimivallan alaa laajennetaan koskemaan myös ulkomaisia suoria sijoituksia. Artiklan 1 kohtaan on myös siirretty SEY 133 artiklan 5 kohdan sisältämät toimivaltamääräykset sopimusten tekemisestä teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisten näkökohtien alalla sekä palvelukaupan alalla. Nykyisin SEY 133 artiklan 6 kohdassa lueteltujen palvelukaupan alojen osalta tämä merkitsee unionin toimivallan luonteen muuttamista jaetusta toimivallasta yksinomaiseksi. Tämän lisäksi artiklaan on myös lisätty toimivaltamääräys sopimusten tekemisestä tavarakaupan alalla. Tämä lisäys on nykyisen tilanteen kodifiointia. Edelleen 1 kohdan mukaan yhteistä kauppapolitiikkaa harjoitetaan SEU 10 a artiklassa mainittujen unionin ulkoista toimintaa koskevien periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti, mikä on uutta SEY 133 artiklaan verrattuna.

Artiklan 2 kohdan mukaan toimenpiteistä, joilla määritellään yleiset puitteet yhteisen kauppapolitiikan toteuttamiseksi, säädetään asetuksilla, jotka hyväksytään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Muutos antaa Euroopan parlamentille vahvan aseman unionin kauppapolitiikan yleisistä puitteista päätettäessä, koska neuvosto ja Euroopan parlamentti säätävät asetukset lainsäätämisjärjestyksen mukaisesti yhdessä. Rajaus, jonka mukaan Euroopan parlamentti osallistuu päätöksentekoon vain yhteisistä puitteista päätettäessä, tarkoittaa, ettei se osallistu yhteisen kauppapolitiikan täytäntöönpanoon ja siihen liittyvien päätösten tekemiseen. Nykyisen SEY 133 artiklan mukaan Euroopan parlamentilla ei ole roolia kauppapolitiikasta päätettäessä, vaan neuvosto hyväksyy kauppapoliittiset sopimukset ja päätökset komission ehdotuksesta parlamenttia kuulematta.

Artiklan 3 kohta, joka sisältää kansainvälisten sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevat menettelysäännöt, vastaa pääosin SEY 133 artiklan 3 kohtaa. SEUT 188 c artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan komissio kuitenkin velvoitetaan antamaan säännöllisesti tietoja sopimusneuvottelujen etenemisestä neuvoston nimeämän erityiskomitean lisäksi myös Euroopan parlamentille. Kansainvälisten sopimusten tekemisen osalta on lisäksi huomattava, että 188 n artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan v alakohdan mukaan neuvosto voi tehdä päätöksen sopimuksen tekemisestä vasta saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän.

Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan neuvosto tekee 3 kohdassa tarkoitettujen sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevat ratkaisunsa määräenemmistöllä. Määräys vastaa SEY 133 artiklan 4 kohtaa ja 5 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

Artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että palvelukaupan ja teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisten näkökohtien sekä ulkomaisten suorien sijoitusten aloilla tehtävien sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevat ratkaisut neuvosto tekee yksimielisesti silloin, kun sopimus sisältää määräyksiä, joiden osalta sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Määräys vastaa asiasisällöltään SEY 133 artiklan 5 kohdan toista alakohtaa. Siihen ei kuitenkaan enää sisälly määräystä siitä, että neuvosto tekee yksimielisesti ratkaisunsa myös silloin, kun sopimus koskee alaa, jolla yhteisö ei ole vielä käyttänyt toimivaltaansa. Määräys on tullut tarpeettomaksi sen vuoksi, että toimivallan luonne muuttuu yksinomaiseksi edellä selostetulla tavalla.

Artiklaa ei enää sisälly SEY 133 artiklan 5 kohdan toisen ja neljännen alakohdan sekä 6 kohdan toisen alakohdan erityismääräyksiä, koska unionin toimivalta näissä kohdissa tarkoitetuilla aloilla on muuttunut jaetusta yksinomaiseksi.

Artiklan 4 kohdan kolmas alakohta on SEY 133 artiklaan verrattuna uusi, ja sen mukaan neuvosto tekee kuitenkin poikkeuksellisesti ratkaisunsa yksimielisesti neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia:

a) kulttuuri- ja audiovisuaalisten palvelujen kaupan alalla silloin, kun tällaiset sopimukset voivat haitata unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta;

b) sosiaali- ja koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan alalla silloin, kun tällaiset sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa jäsenvaltioiden vastuun toteuttamista niiden tarjoamisessa.

Artiklan 5 kohta, jonka mukaan artiklaa ei sovelleta liikenteen alan kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja tekemiseen, vastaa SEY 133 artiklan 6 kohdan kolmatta alakohtaa. Kyseisiin sopimuksiin sovelletaan EUT-sopimuksen liikennepolitiikkaa koskevia määräyksiä.

Artiklan 6 kohdan mukaan tällä artiklalla annetun yhteisen kauppapolitiikan alaan kuuluvan toimivallan käyttäminen ei vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallan jakoon. Määräys on SEY 133 artiklaan verrattuna uusi, ja sen tarkoituksena on varmistaa, ettei yhteiseen kauppapolitiikkaan liittyvää oikeusperustaa käytetä, mikäli perussopimuksiin sisältyy jokin muu suunnitellun toimenpiteen mahdollistava, nimenomainen oikeusperusta. Sen sijaan määräys, jonka mukaan kyseisen toimivallan käyttäminen ei käsitä jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamista siltä osin kuin se ei ole perussopimusten mukaan mahdollista, vastaa asiasisällöltään SEY 133 artiklan 6 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

III OSASTO

YHTEISTYÖ KOLMANSIEN MAIDEN KANSSA JA HUMANITAARINEN APU

Yhteistyötä kolmansien maiden kanssa ja humanitaarista apua koskevat määräykset sijaitsevat viidennen osan III osastossa. Otsikko vastaa perustuslakisopimuksen V osaston IV luvun otsikkoa.

1 LUKU

KEHITYSYHTEISTYÖ

Kehitysyhteistyötä koskevat määräykset sijaitsevat EUT-sopimuksen viidennen osan III osaston I luvussa. EY-sopimuksessa ne sijaitsevat XX osastossa. Otsikko vastaa EY-sopimuksen kolmannen osan XX osaston otsikkoa sekä perustuslakisopimuksen V osaston IV luvun 1 jaksoa.

188 d artiklassa (uusi 208 artikla) määritetään unionin kehitysyhteistyöpolitiikan periaatteet ja tavoitteet. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-316 artikla. Se vastaa SEY 177 artiklan sanamuotoa muutettuna siten, että artiklan 1 ja 2 kohta korvataan uudella 1 kohdalla, jonka mukaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa harjoitetaan unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikkojen suhdetta on täsmennetty lisäämällä, että ne paitsi täydentävät myös tukevat toisiaan. Köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen nostetaan määräyksessä unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteeksi. Artiklaan on lisätty myös SEY 178 artiklaa vastaava määräys siitä, että unioni ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin. SEY 177 artiklan 3 kohta numeroidaan 2 kohdaksi. Köyhyyden vähentäminen ja muut SEY 177 artiklan 1 ja 2 kohdassa määritetyt unionin kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet sisältyvät SEUT 188 a artiklan mukaisesti EU-sopimuksen V osaston I luvun 10 a artiklassa tarkoitettuihin unionin ulkoisen toiminnan yleisiin periaatteisiin ja tavoitteisiin.

188 e artikla (uusi 209 artikla) vastaa asiasisällöltään SEY 179 ja osin 181 artiklaa ja on asiallisesti samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-317 artikla. SEY 179 artiklan 1 kohta korvataan uudella 1 kohdalla, jonka mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen kehitysyhteistyöpolitiikan toteuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet, jotka voivat koskea kehitysmaiden kanssa toteutettavia monivuotisia yhteistyöohjelmia tai aihekohtaisia ohjelmia. Artiklaan lisätään uusi 2 kohta, jonka mukaan unioni voi tehdä kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa tarpeellisia sopimuksia SEU 10 a artiklassa ja SEUT 188 d artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. SEY 181 artiklasta poiketen artikla ei sisällä viittausta unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välisten sopimusten neuvottelemiseen sovellettavaa menettelyä koskeviin määräyksiin 188 n artiklassa (entinen SEY 300 artikla). Kyseinen viittaus on poistettu oikeudellisesti tarpeettomana. Artikla ei myöskään sisällä SEY 179 artiklan 3 kohtaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan tarkoitetut toimenpiteet eivät vaikuta AKT-EY-yleissopimuksessa määrättyyn yhteistyöhön Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen valtioiden kanssa.

188 f artikla (uusi 210 artikla) vastaa asiasisällöltään SEY 180 artiklaa, kuitenkin siten, että 1 kohdan alkuun lisätään ilmaisu "edistääkseen toimiensa täydentävyyttä ja tehokkuutta unioni...". SEUT 188 f artikla on myös samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-318 artikla. Muutetun artiklan mukaan unioni ja jäsenvaltiot sovittavat yhteen kehitysyhteistyöpolitiikkansa ja tekevät kukin toimivaltaansa kuuluvaa yhteistyötä kolmansien maiden ja toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä sovittavat yhteen kehitysyhteistyöpoliittiset toimensa parantaakseen niiden täydentävyyttä ja tehokkuutta. Näin artiklasta heijastuu kehitysyhteistyöpolitiikan luonne alueena, jolla unionilla ja jäsenvaltioilla on jaettu toimivalta. Kuten SEUT 2 c artiklan 4 kohdassa määrätään, jaettua toimivallan käyttöä koskevasta perusperiaatteesta poiketen unionin toimet kehitysyhteistyön alueella eivät estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Koska unioni ja jäsenvaltiot toimivat kehitysyhteistyöpolitiikan alueella myös rinnakkain, on tärkeää varmistaa niiden toimien yhteensovittaminen.

188 g artiklassa (uusi 211 artikla) määrätään, että unioni ja jäsenvaltiot tekevät kukin toimivaltaansa kuuluvaa yhteistyötä kolmansien maiden ja toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa. Artiklavastaa SEY 181 artiklaa, kuitenkin niin, että ensimmäisen kohdan toinen virke poistetaan. Poistettu virke, jossa viitataan kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevaan nykyiseen SEY 300 artiklaan, sisältyy osittain SEUT 188 e artiklaan. Myös toinen kohta, jossa määrätään, että artiklan ensimmäinen kohta ei rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa neuvotella kansainvälisissä elimissä ja tehdä kansainvälisiä sopimuksia, poistetaan. Muutettu artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-318 artiklan 3 kohtaa.

2 LUKU

TALOUDELLINEN, TEKNINEN JA RAHOITUSYHTEISTYÖ KOLMANSIEN MAIDEN KANSSA

Taloudellista, teknistä ja rahoitusyhteistyötä kolmansien maiden kanssa koskevat määräykset sijaitsevat viidennen osan III osaston 2 luvussa. Näitä asioita koskevat määräykset sisältyvät EY-sopimuksen kolmannen osan XXI osastoon. Luvun otsikko vastaa EY-sopimuksen kolmannen osan XXI osaston otsikkoa sekä perustuslakisopimuksen V osaston IV luvun 2 jakson otsikkoa.

188 h artiklassa (uusi 212 artikla), joka säädösinstrumenttien nimiä lukuun ottamatta vastaa sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-319 artiklaa, määrätään unionin ja muiden kolmansien maiden kuin kehitysmaiden taloudellisesta, teknisestä ja rahoitusyhteistyöstä ja sen toteuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden säätämisestä. Määräys vastaa SEY 181 a artiklaa muutamia muutoksia lukuun ottamatta. SEY 181 a artiklan 1 kohta korvataan uudella 1 kohdalla, jossa korostetaan, että määräyksen nojalla toteutettavien toimien tulee olla paitsi unionin kehitysyhteistyöpolitiikan mukaisia, ne tulee myös toteuttaa huomioiden unionin ulkoisen toiminnan yleiset periaatteet ja tavoitteet. Määräyksessä ei SEY 181 a artiklasta poiketen määritellä erityisesti tässä tarkoitettuun yhteistyöhön liittyviä tavoitteita. SEY 181 a artiklassa tarkoitetut tavoitteet sisältyvät kuitenkin SEUT 188 a artiklan mukaisesti EU-sopimuksen V osaston I luvun 10 a artiklassa tarkoitettuihin unionin ulkoisen toiminnan yleisiin periaatteisiin ja tavoitteisiin.

SEY 181 a artiklan 2 kohta korvataan uudella 2 kohdalla, jonka mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen 1 kohdan täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä, kun SEY 181 a artiklan mukaan neuvosto vahvistaa tarvittavat toimenpiteet Euroopan parlamenttia kuultuaan. Määräyksessä ei enää viitata erikseen SEUT 188 m artiklassa tarkoitettuihin assosiaatiosopimuksiin ja unionin jäsenehdokasvaltioiden kanssa tehtäviin sopimuksiin sekä niitä koskevaan äänestyssääntöön, sillä kyseinen sääntö löytyy SEUT 188 n artiklasta.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin ja kolmansien osapuolten välisestä yhteistyöstä. SEY 181 a artiklasta poiketen siinä ei kuitenkaan viitata SEUT 188 n artiklaan (SEY 300 artikla), joka sisältää unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välisten sopimusten neuvottelemiseen sovellettavaa menettelyä koskevat määräykset. Kyseinen viittaus on poistettu oikeudellisesti tarpeettomana.

188 i artikla ssa (uusi 213 artikla) määrätään kiireellisen rahoitusavun antamisesta kolmannelle maalle. Määräys on uusi EY-sopimukseen verrattuna. Määräys on sama kuin perustuslakisopimuksen III-320 artikla, säädösinstrumenttien nimiä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. Artiklan mukaan neuvosto tekee tarvittavat päätökset komission ehdotuksesta, mikäli tilanne kolmannessa maassa edellyttää unionin kiireellistä rahoitusapua.

3 LUKU

HUMANITAARINEN APU

Humanitaarista apua koskevat määräykset sijaitsevat viidennen osan III osaston 3 luvussa. Humanitaarista apua koskevilla määräyksillä luodaan nykytilanteeseen nähden uusi oikeusperusta. Luvun otsikko vastaa perustuslakisopimuksen V osaston IV luvun 3 jakson otsikkoa.

188 j artiklalla (uusi 214 artikla) luodaan humanitaarista apua koskeva uusi oikeusperusta. Nykyisin EU toimii humanitaarisen avun alalla lähinnä SEY 308 artiklan nojalla. Sopimusperustan vahvistamiseksi humanitaaristen toimenpiteiden toteuttamista varten luodaan oma, nimenomainen oikeusperustansa.Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-321 artikla säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa edellytetään, että humanitaariseen apuun liittyvät unionin toimet toteutetaan ottaen huomioon unionin ulkoisen toiminnan periaatteet ja tavoitteet. Määräyksen nojalla toteutettavien toimien tarkoituksena on tapauskohtaisesti avustaa ja suojella sellaisten kolmansien maiden asukkaita, joissa on tapahtunut luonnonmullistus tai ihmisen aiheuttama suuronnettomuus, ja huolehtia näistä eri tilanteista aiheutuvista humanitaarisista tarpeista. Unionin ja jäsenvaltioiden toimet täydentävät ja tukevat toisiaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan humanitaariseen apuun liittyviä toimia toteutetaan kansainvälisen oikeuden periaatteiden ja puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden mukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen toimenpiteistä, joilla määritellään puitteet humanitaariseen apuun liittyvien unionin toimien toteuttamiselle. Nykyisen SEY 308 artiklan nojalla toteutettavista toimista neuvosto taas päättää yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 4 kohdan mukaan unioni voi tehdä kolmansien maiden ja toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa tarpeellisia sopimuksia tässä määräyksessä tarkoitettujen tavoitteiden sekä SEU 10 a artiklassa lueteltujen unionin ulkoisen toiminnan yleisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Tämä ei rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa neuvotella kansainvälisissä elimissä ja tehdä sopimuksia.

Artiklan 5 kohdan nojalla perustetaan Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukot, jotta nuoret eurooppalaiset voisivat osallistua unionin yhteisen humanitaarisen avun toimiin. Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla vapaaehtoisjoukkojen perussäännön ja toimintatavat.

Artiklan 6 kohdan mukaan komissio voi tehdä aiheellisia aloitteita edistääkseen unionin ja jäsenvaltioiden toimien yhteensovittamista unionin järjestelmien ja kansallisten järjestelmien tehokkuuden ja täydentävyyden lisäämiseksi humanitaarisen avun alalla.

Artiklan 7 kohta velvoittaa unionin huolehtimaan siitä, että sen humanitaarisen avun toimet ovat yhteensopivia ja johdonmukaisia kansainvälisten järjestöjen ja elinten, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien toteuttamien toimien kanssa.

IV OSASTO

RAJOITTAVAT TOIMENPITEET

Rajoittavia toimenpiteitä koskevat määräykset sijaitsevat viidennen osan IV osastossa. Rajoittavia toimenpiteitä koskevat määräykset sisältyvät nykytilanteessa SEY 60 ja 301 artiklaan. Osaston otsikko vastaa perustuslakisopimuksen V osaston V luvun otsikkoa.

188 k artikla (uusi 215 artikla), jossa määrätään unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tekemien taloudellisia pakotteita koskevien päätösten täytäntöönpanosta, vastaa pääasialliselta sisällöltään SEY 60 ja 301 artiklaa. Artikla on myös ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimikettä lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-322 artikla.

Artiklan 1 kohdan päätöksentekoa koskevat määräykset poikkeavat SEY 301 artiklasta siten, että neuvosto toteuttaa määräyksen tarkoittamat toimenpiteet komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisestä ehdotuksesta. SEY 301 artiklan mukaan Euroopan parlamentti ei osallistu pakotetoimia koskevaan päätöksentekomenettelyyn, kun taas EUT-sopimus edellyttää neuvoston aina ilmoittavan pakotesäädöksen hyväksymisestä parlamentille.

Artiklan 2 kohta on uusi. Nykyisestä poiketen pakotteiden kohteena voivat olla myös sellaiset luonnolliset tai oikeushenkilöt ja ryhmät tai muut kuin valtiolliset yhteisöt, joilla ei ole kytkentää kolmansiin maihin. Jo unionin nykyisten perussopimusten nojalla on kohdistettu taloudellisia pakotteita yksityisiä tahoja kohtaan, mutta tilanteissa, joissa näillä ei ole ollut kytkentää kolmanteen maahan, on nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa jouduttu turvautumaan SEY 308 artiklaan (ks. esimerkiksi neuvoston asetus (EY) 2580/2001, EYVL L 344, 28.12.2001, s. 70). Artiklan 2 kohdassa ei ole yksilöity siinä tarkoitettujen toimenpiteiden luonnetta vaan määräys mahdollistaa muutkin kuin luonteeltaan taloudelliset rajoittavat toimenpiteet.

Artiklan 3 kohta on myös uusi ja se sisältää määräyksen siitä, että tällaisessa pakotesäädöksessä on aina oltava tarvittavat säännökset pakotteiden kohteina olevien oikeusturvasta. Tällä tarkoitetaan lähinnä jäsenvaltioiden kansallisia oikeusturvakeinoja, ottaen huomioon että sekä pakotesäädöksen että sitä edeltävän yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tehdyn päätöksen (SEUT 240 a artikla) laillisuus on joka tapauksessa mahdollista saattaa Euroopan unionin tuomioistuimen tutkittavaksi SEUT 230 artiklan 4 kohdan nojalla.

Artiklaan liittyy myös julistus 25, jota selostetaan julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

V OSASTO

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

Kansainvälisiä sopimuksia koskevat määräykset sijaitsevat EUT-sopimuksen viidennen osan V osastossa. Kansainvälisiä sopimuksia koskevat määräykset sisältyvät nykytilanteessa SEY 300 ja SEU 24 artiklaan. Osaston otsikko vastaa perustuslakisopimuksen V osaston VI luvun otsikkoa. Osasto vastaa pääasiallisesti mainittua perustuslakisopimuksen lukua, mutta SEUT 188 n 8 kohtaan on lisätty vaatimus neuvoston päätöksen tekemisestä yksimielisesti, kun sopimus koskee unionin liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen. Perustuslakisopimuksen mukaan päätös liittymisestä voitaisiin tehdä määräenemmistöllä. Erona perustuslakisopimukseen on myös se, että SEUT 188 n artiklan 8 kohdan mukaan unionin liittymistä ihmisoikeusyleissopimukseen koskevan päätöksen voimaantulon edellytyksenä on kaikkien jäsenvaltioiden valtionsisäisten hyväksymismenettelyjen noudattaminen. Unionin liittymistä ihmisoikeusyleissopimukseen koskeva oikeusperusta sisältyy uuden SEU 6 artiklan 2 kohtaan. Suomi osallistuu ihmisoikeusyleissopimukseen liittymistä koskevaan päätöksentekoon toisaalta unionin jäsenenä, toisaalta ihmisoikeusyleissopimuksen sopimuspuolena.

188 l artikla (uusi 216 artikla) sisältää määräykset tilanteista, joissa unionilla on toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia kolmansien valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, sekä unionin tekemien sopimusten oikeusvaikutuksista unionin toimielimiin ja jäsenvaltioihin nähden. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-323 artikla ja vastaa SEY 300 ja SEU 24 artiklaa alla selitetyin tavoin.

Artiklan 1 kohdassa määrätään siitä, milloin unionilla on toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia. Määräyksen mukaan unionilla on kyseinen toimivalta ensinnäkin silloin, kun perussopimuksissa on asiaa koskeva määräys. Viittausmääräyksen tarkoittamat, unionille sopimuksentekovallan nimenomaisesti perustavat määräykset koskevat ympäristöä (SEUT 174 artiklan 4 kohta), tutkimuksen ja teknologian kehittämistä (SEUT 170 artikla), kolmansien maiden kansalaisten takaisinottoa alkuperä- tai lähtömaahan (SEUT 63 a artiklan 3 kohta, uusi määräys), yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (SEU 24 artikla), yhteistä kauppapolitiikkaa (SEUT 188 c artikla, joka vastaa SEY 133 artiklaa), kehitysyhteistyötä (SEUT 188 e artiklan 2 kohta, joka osittain vastaa SEY 181 artiklaa), muiden kolmansien maiden kuin kehitysmaiden kanssa tehtävää taloudellista, teknistä ja rahoitusyhteistyötä (SEUT 188 h artiklan 3 kohta, joka vastaa SEY 181a artiklan 3 kohtaa), humanitaarista apua (SEUT 188 j artiklan 4 kohta, uusi määräys) sekä valuutta- ja rahapolitiikkaa (SEUT 188 o artikla, joka vastaa SEY 111 artiklaa). Vaikka unionin nykyiset perussopimukset eivät sisälläkään SEUT 63 a artiklan 3 kohtaa vastaavaa nimenomaista määräystä kolmansien maiden kansalaisten takaisinottoa koskevista sopimuksista, on sanotunlaisia sopimuksia tehty SEY 63 artiklan 3 kohdan nojalla (esimerkiksi Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueen Hongkongin hallituksen sopimus ilman lupaa oleskelevien henkilöiden takaisinotosta, EUVL L 17 2004, s. 25). Sama koskee SEUT 188 j artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja sopimuksia humanitaarisesta avusta, jota koskevia sopimuksia on tehty erityisesti kehitysyhteistyötä koskevan SEY 181 artiklan nojalla (Euroopan yhteisön ja Yhdistyneiden Kansakuntien Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- ja työelimen (UNRWA) välinen yleissopimus pakolaisille Lähi-idän maissa vuosina 2002–2005 annettavasta avusta, EYVL L 281 2002, s. 12).

Muut tilanteet, joiden osalta perussopimuksissa on nimenomaisesti määrätty sopimuksen tekemisestä, koskevat unionin liittymistä Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (SEU 6 artiklan 2 kohta), unionin ja sen naapurimaiden välisiä sopimuksia (SEU 7 a artiklan 2 kohta), assosiaatiosopimuksia kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa (SEUT 188 m artikla, joka vastaa SEY 310 artiklaa) sekä unionista eroavien jäsenvaltioiden kanssa tehtäviä, eroamiseen sovellettavia yksityiskohtaisia määräyksiä koskevia sopimuksia (SEU 49 a artiklan 2 kohta).

Edellä mainittujen, perussopimuksissa nimenomaisesti määrättyjen tilanteiden lisäksi unionilla voi olla SEUT 188 l artiklan 1 kohdan mukaan sopimustoimivaltaa eräissä muissakin tilanteissa. Kysymys on niin sanotusta implisiittisestä sopimustoimivallasta, jota koskevat periaatteet pohjautuvat EY-tuomioistuimen Euroopan yhteisön ulkoista toimivaltaa koskevaan oikeuskäytäntöön. SEUT 188 l artiklan 1 kohdan tarkoituksena on kyseisten periaatteiden kirjaaminen EUT-sopimukseen. Korostettakoon, että määräys koskee unionin implisiittisen sopimustoimivallan olemassaoloa eikä siinä siis määrätä kyseisen toimivallan luonteesta. Viimeksi mainittua kysymystä koskevat määräykset sisältyvät SEUT 2 b artiklan 2 kohtaan.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionilla on implisiittistä sopimustoimivaltaa ensinnäkin silloin, kun sopimuksen tekeminen on välttämätöntä jonkin unionin politiikalle perussopimuksissa vahvistetun tavoitteen saavuttamiseksi. Määräys vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Sen mukaan aina silloin, kun yhteisölle on annettu sisäinen toimivalta tietyn tavoitteen saavuttamiseksi, yhteisöllä on toimivalta tehdä myös tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeelliset kansainväliset sitoumukset, vaikkei tästä olisikaan nimenomaista määräystä yhteisön perustamissopimuksessa (esimerkiksi lausunto 2/94, Kok. 1996, s. I-1759, kohta 26). Toiseksi unionilla on toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus silloin, kun sopimuksen tekemisestä määrätään unionin oikeudellisesti sitovassa säädöksessä (lausunto 1/94, Kok. suomenk. erityispainos XVI, s. 237, kohta 95). Kolmas implisiittisen sopimustoimivallan peruste koskee tilannetta, jossa sopimuksen tekeminen voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden soveltamisalaa (niin sanottu ERTA-periaate, asia 22/70, komissio v. neuvosto, Kok. suomenk. erityispainos I, s. 553, kohta 17 ja 22, ja asia C-469/98, komissio v. Suomi, Kok. 2002, s. I-9627, kohta 77).

Artiklan 2 kohta, jonka mukaan unionin tekemät sopimukset sitovat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita, vastaa asiallisesti SEY 300 artiklan 7 kohtaa ja SEU 24 artiklan 6 kohtaa.

188 m artikla (uusi 217 artikla) koskee assosiaatiosopimuksia. Artikla vastaa SEY 310 artiklaa, kuitenkin siten, että artiklan sana "valtion" korvataan sanoilla "kolmannen maan". Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-324 artikla.

188 n artikla (uusi 218 artikla) sisältää määräykset unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välisten sopimusten neuvottelua, tekemistä ja soveltamista koskevasta menettelystä. Artikla on ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimikettä lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-325 artikla. Määräys vastaa tarkoitukseltaan yhteisösopimuksia koskevaa SEY 300 artiklaa sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaa nykyistä SEU 24 artiklaa. Viimeksi mainittua määräystä sovelletaan nykyisen SEU 38 artiklan nojalla myös poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön aloilla tehtäviin sopimuksiin. SEUT 188 n artiklalla yhdistetään SEY 300 artikla ja nykyinen SEU 24 artikla yhdeksi, kansainvälisten sopimusten neuvottelua, tekemistä ja soveltamista koskevaksi yleismääräykseksi ja tehdään määräysten sisältöön seuraavassa lähemmin selostettavat muutokset. Erityismääräyksiä kansainvälisten sopimusten tekemisestä sisältyy lisäksi kauppapolitiikkaa koskevaan SEUT 188 c artiklaan sekä valuutta- ja rahapolitiikan alan sopimuksia koskevaan SEUT 188 o artiklaan. Kyseisiä määräyksiä käsitellään lähemmin niitä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen väliset sopimukset neuvotellaan ja tehdään seuraavan menettelyn mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kauppapolitiikkaa koskevan SEUT 188 c artiklan erityismääräysten soveltamista.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto antaa luvan neuvottelujen aloittamiselle, vahvistaa neuvotteluohjeet, antaa luvan sopimusten allekirjoittamiseen ja tekee sopimukset. Myös SEY 300 artiklan ja nykyisen SEU 24 artiklan nojalla kyseiset tehtävät kuuluvat neuvostolle.

Artiklan 3 kohdan mukaan komissio esittää suosituksia neuvostolle, joka tekee päätöksen, jolla annetaan lupa aloittaa neuvottelut. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 1 kohtaa. Mikäli suunniteltu sopimus koskee yksinomaan tai pääasiassa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, suositukset neuvostolle esittää unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Nykyinen SEU 24 artikla ei sisällä määräyksiä siitä, kenen aloitteesta päätös valtuutuksen antamisesta neuvottelujen aloittamiseksi tehdään, ja esimerkiksi matkustajahenkilötietojen (PNR) luovuttamista koskevien sopimusten neuvottelemista koskevat valtuudet on annettu komission aloitteesta. SEUT 188 n artiklan 3 kohdan mukaan päätöksessä, jolla annetaan lupa neuvottelujen aloittamiseen, nimetään suunnitellun sopimuksen alan mukaan unionin neuvottelija tai neuvotteluryhmän johtaja. SEY 300 artiklassa tarkoitetut sopimukset neuvottelee komissio ja nykyisessä SEU 24 artiklassa tarkoitetut sopimukset neuvoston puheenjohtajavaltio, tarvittaessa komission avustamana.

Artiklan 4 kohdan mukaan neuvosto voi antaa neuvottelijalle ohjeita ja nimetä erityiskomitean, jota on kuultava neuvottelujen aikana. SEY 300 artiklan mukaan komissio käy määräyksen tarkoittamia neuvotteluja kuullen erityiskomiteoita, joita neuvosto nimeää avustamaan komissiota tässä tehtävässä, sekä noudattaen neuvotteluohjeita, joita neuvosto voi antaa komissiolle. SEU 24 artikla ei sisällä määräyksiä kyseisistä asioista.

Artiklan 5 kohdan mukaan neuvosto tekee neuvottelijan ehdotuksesta päätöksen, jolla annetaan lupa sopimuksen allekirjoittamiseen ja tarvittaessa sen väliaikaiseen soveltamiseen ennen sen voimaantuloa. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa, kuitenkin siten, ettei SEUT 188 n artiklan 5 kohtaan sisälly viittausta komission toimivaltaan kyseisissä asioissa. Nykyinen SEU 24 artikla ei sisällä määräyksiä kyseisistä asioista.

Artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan sopimuksen tekemistä koskevan päätöksen tekee neuvosto neuvottelijan ehdotuksesta. Nykyisin neuvosto päättää sopimuksen tekemisestä SEY 300 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan komission ehdotuksesta ja nykyisen SEU 24 artiklan 1 kohdan mukaan neuvoston puheenjohtajavaltion suosituksesta.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan b alakohdan mukaan neuvosto tekee sopimuksen tekemistä koskevan päätöksen pääsäännön mukaan Euroopan parlamenttia kuultuaan. Euroopan parlamentin tulee antaa lausuntonsa neuvoston asian kiireellisyyden mukaan asettamassa määräajassa. Jos parlamentti ei anna lausuntoaan määräajassa, neuvosto voi tehdä ratkaisunsa. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaan neuvosto voi kuitenkin tehdä sopimuksen tekemistä tarkoittavan päätöksen vain Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan, mikäli kysymys on:

– assosiaatiosopimuksesta (ks. SEUT 188 m artikla);

– unionin liittymisestä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (ks. SEU 6 artiklan 2 kohta);

– sopimuksesta, jossa yhteistyömenettelyjä järjestämällä luodaan erityiset institutionaaliset rakenteet;

– sopimuksesta, jolla on huomattavia vaikutuksia unionin talousarvioon;

– sopimuksesta alalla, jolla sovelletaan joko tavallista lainsäätämisjärjestystä tai erityistä lainsäätämisjärjestystä, kun edellytetään Euroopan parlamentin hyväksyntää.

Unionin nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly määräyksiä yhteisön tai unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, joten edellytys Euroopan parlamentin hyväksynnästä kyseiseen sopimukseen liittymistä tarkoittavaa sopimusta tehtäessä on uusi. Muutosta merkitsee myös vaatimus parlamentin hyväksynnästä tehtäessä sopimuksia aloilla, joilla sovelletaan joko tavallista lainsäätämisjärjestystä tai parlamentin hyväksyntää edellyttävää erityistä lainsäätämisjärjestystä. SEY 300 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan parlamentin hyväksyntää edellytetään, mikäli sopimuksesta aiheutuu muutos SEY 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä (niin sanottua yhteispäätösmenettelyä) noudattaen annettuun säädökseen. Viimeksi mainittu muutos laajentaa olennaisesti Euroopan parlamentin toimivaltuuksia kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä. Muut tilanteet, joissa SEUT 188 n artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaan edellytetään parlamentin hyväksyntää, vastaavat SEY 300 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohtaa.

Kiireellisissä tapauksissa Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat sopia määräajasta hyväksynnän antamiselle. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohtaa.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan mukaan sopimukset, jotka koskevat yksinomaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, eivät edellytä Euroopan parlamentin kuulemista tai hyväksyntää. Määräys vastaa tältä osin nykyistä SEU 24 artiklaa. SEUT 188 n artikla ei sen sijaan sisällä määräyksiä SEU 24 artiklan 5 kohdan mukaisesta menettelystä, jossa neuvoston jäsenellä on oikeus ilmoittaa jäsenvaltion tarpeesta noudattaa sopimusta hyväksyttäessä valtiosääntönsä mukaisia menettelyjä ja jossa sanotunlaisen ilmoituksen jälkeen muut neuvoston jäsenet voivat sopia, että sopimusta sovelletaan väliaikaisesti.

Artiklan 7 kohdan mukaan neuvosto voi sopimusta tehtäessä valtuuttaa neuvottelijan hyväksymään unionin puolesta sopimuksen muutokset, jos sopimuksessa määrätään, että muutokset on hyväksyttävä yksinkertaistetussa menettelyssä tai mainitulla sopimuksella perustetussa elimessä. Määräys, joka merkitsee poikkeusta SEUT 188 n artiklan 5, 6 ja 9 kohtaan, vastaa SEY 300 artiklan 4 kohtaa. SEU 24 artikla ei sisällä vastaavaa määräystä.

Artiklan 8 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä koko menettelyn ajan. Se tekee ratkaisunsa kuitenkin yksimielisesti, jos sopimus koskee alaa, jolla unionin säädöksen antaminen edellyttää yksimielisyyttä, taikka jos kysymys on assosiaatiosopimuksesta tai SEUT 188 h artiklassa tarkoitetusta sopimuksesta unionin jäseneksi ehdolla olevan valtion kanssa. Määräys vastaa SEY 181a artiklan 2 kohtaa, SEY 300 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja SEU 24 artiklan 2-4 kohtaa. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien sopimusten osalta päätöksenteko neuvostossa muuttuu kuitenkin sikäli, ettei SEU 15 b artiklan 2 kohdan mukaista niin sanottua hätäjarrumenettelyä sovelleta. Nykyinen SEU 24 artiklan 3 kohta sisältää nimenomaisen viittausmääräyksen hätäjarrumenettelyä koskevaan SEU 23 artiklan 2 kohtaan, mutta SEUT 188 n artiklaan ei sisälly vastaavaa viittausta SEU 15 b artiklan 2 kohtaan. Artiklan 8 kohtaan on perustuslakisopimuksen III-325 artiklasta poiketen lisätty määräys siitä, että neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti myös sopimuksesta, joka koskee unionin liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen. Päätös tämän sopimuksen tekemisestä tulee voimaan, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.

Artiklan 9 kohta, joka koskee sopimuksen soveltamisen keskeyttämistä ja sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamista, vastaa SEY 300 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa. SEU 24 artiklaan ei sisälly vastaavia määräyksiä.

Artiklan 10 kohdan mukaan Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti SEUT 188 n artiklassa tarkoitettujen menettelyjen kaikissa vaiheissa. Kysymys on uudesta, Euroopan parlamentin osallistumista koskevasta yleismääräyksestä, joka täydentää niitä SEUT 188 n artiklan määräyksiä parlamentin kuulemisesta ja parlamentilta edellä selostetuissa tapauksissa ennen sopimuksen tekemistä vaadittavasta hyväksynnästä. SEY 300 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan Euroopan parlamentille on viipymättä annettava täydelliset tiedot neuvoston päätöksestä, joka koskee sopimuksen väliaikaista soveltamista tai soveltamisen keskeyttämistä taikka yhteisön kannan määrittelyä sopimuksella perustetussa elimessä. SEUT 188 n artiklan 10 kohdan määräys koskee yleisesti kaikkia SEUT 188 n artiklassa tarkoitettuja menettelyn vaiheita ja myös nykyisin SEU 24 artiklan soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia.

Artiklan 11 kohta, joka koskee mahdollisuutta hankkia unionin tuomioistuimen lausunto siitä, onko suunniteltu kansainvälinen sopimus sopusoinnussa perussopimusten kanssa, vastaa SEY 300 artiklan 6 kohtaa.

Artiklaan liittyy myös julistus 23, jota selostetaan julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

188 o artikla (uusi 219 artikla) sisältää erityismääräykset noudatettavista menettelyistä valuutta- ja rahapolitiikan alan kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä ja toteutettaessa muita toimenpiteitä. Kyseisiä määräyksiä ei 116 a artiklan mukaan sovelleta jäsenvaltioihin, joita koskee 122 artiklan poikkeus eli ne eivät ole ottaneet vielä käyttöön yhteistä rahaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-326 artiklaa.

Artiklan 1 kohta, joka koskee muodollisia sopimuksia valuuttajärjestelmästä sekä euron keskuskurssien vahvistamista, muuttamista ja kumoamista sanotussa järjestelmässä, vastaa eräitä teknisiä ja määräyksen sanamuotoa koskevia tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 111 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohta, joka koskee suuntaviivojen laatimista määräyksen tarkoittamia valuuttoja koskevaa valuuttakurssipolitiikkaa varten, vastaa eräitä teknisiä ja määräyksen sanamuotoa koskevia tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 111 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 3 kohta vastaa eräitä teknisiä ja määräyksen sanamuotoa koskevia tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 111 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Viimeksi mainitun määräyksen toista alakohtaa vastaa SEUT 188 l artiklan 2 kohta ja perustuslakisopimuksessa III-323 artiklan 2 kohta, joiden mukaan unionin tekemät sopimukset sitovat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita. Määräys koskee myös Euroopan keskuspankkia.

VI OSASTO

UNIONIN SUHTEET KANSAINVÄLISIIN JÄRJESTÖIHIN JA KOLMANSIIN MAIHIN SEKÄ UNIONIN EDUSTUSTOT

Unionin suhteita kansainvälisiin järjestöihin ja kolmansiin maihin sekä unionin edustustoihin koskevat määräykset sijaitsevat viidennen osan VI osastossa. Otsikko vastaa perustuslakisopimuksen V osaston VII luvun otsikkoa.

188 p artikla (uusi 220 artikla), jossa määrätään unionin yhteyksistä kansainvälisiin järjestöihin, vastaa pääosin SEY 302, 303 ja 304 artiklaa. Siihen on kuitenkin tehty unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa koskeva lisäys sekä unionin oikeushenkilöllisyydestä aiheutuvat mukautukset. Määräys on ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimikettä lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-327 artikla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni harjoittaa aiheellista yhteistyötä Yhdistyneiden Kansakuntien elinten ja erityisjärjestöjen kanssa, kun nykyisen SEY 302 artiklan mukaan komissio huolehtii yhteyksistä kyseisen järjestön toimielimiin. Edelleen artiklaan on lisätty yhteistyö Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön kanssa.

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja komissio huolehtivat tämän artiklan täytäntöönpanosta.

188 q artikla (uusi 221 artikla), jossa määrätään unionin edustustoista, on uusi EY-sopimukseen verrattuna. Määräys on ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimikettä lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-328 artikla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä huolehtivat unionin edustuksesta.

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin edustustot ovat unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan alaisuudessa. Ne toimivat läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden diplomaattisten edustustojen ja konsuliedustustojen kanssa.

VII OSASTO

YHTEISVASTUULAUSEKE

188 r artikla (uusi 222 artikla) koskee niin sanottua yhteisvastuulauseketta, jonka mukaan unioni ja sen jäsenvaltiot toimivat yhdessä yhteisvastuun hengessä, jos jokin jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Artikla on nykyisiin perussopimuksiin verrattuna uusi. Artiklan 1 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-43 artiklan 1 kohta ja sen 2–4 kohta ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen III-329 artikla säädösten ja korkean edustajan nimikkeisiin tehtyjä mukautuksia lukuun ottamatta. EUT-sopimuksessa kaikki yhteisvastuulauseketta koskevat määräykset on sijoitettu yhteen artiklaan, kun perustuslakisopimuksessa yhteisvastuulauseketta koskeva yleislauseke on sopimuksen I osassa ja sen täytäntöönpanoa koskevat määräykset ovat sopimuksen III osassa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni ottaa yhteisvastuulausekkeen perusteella toimiessaan käyttöön kaikki käytettävissään olevat välineet, mukaan lukien jäsenvaltioiden sen käyttöön asettamat sotilaalliset voimavarat. Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan unioni ryhtyy toimiin torjuakseen terrorismin uhan jäsenvaltioiden alueella; suojellakseen demokraattisia instituutioita ja siviiliväestöä mahdolliselta terrori-iskulta; tai antaakseen apua jäsenvaltiolle tämän alueella ja tämän poliittisten elinten pyynnöstä terrori-iskun tapahtuessa. Edelleen b alakohdan mukaan unioni toimii antaakseen apua jäsenvaltiolle tämän alueella ja tämän poliittisten elinten pyynnöstä luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden tapahtuessa.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion joutuessa terrori-iskun kohteeksi taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden uhriksi muut jäsenvaltiot antavat sille apua sen poliittisten elinten pyynnöstä. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimensa neuvostossa.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään, että yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanoa koskevat säännöt määritellään neuvoston päätöksessä, jonka neuvosto tekee komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisestä ehdotuksesta. Mikäli päätöksellä on merkitystä puolustuksen alalla, neuvosto tekee ratkaisunsa SEU 15 b artiklan 1 kohdan mukaisesti yksimielisesti. Lisäksi tällöin tulevat sovellettaviksi niin sanottua rakentavaa pidättymistä koskevat määräykset. Yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta ilmoitetaan Euroopan parlamentille.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanossa neuvostoa avustavat poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa kehitettyjen rakenteiden tukemana sekä SEUT 61 d artiklalla perustettava sisäisen turvallisuuden komitea. Nämä antavat neuvostolle tarvittaessa yhteisiä lausuntoja. Tämä ei kuitenkaan rajoita SEUT 207 artiklan soveltamista, eli jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitean (Coreper) tehtävää neuvoston kokousten valmistelijana ja neuvoston antamien toimeksiantojen suorittajana sekä neuvoston pääsihteeristön tehtävää neuvoston avustajana.

Artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto arvioi säännöllisesti unioniin kohdistuvia uhkia, jotta unioni ja sen jäsenvaltiot voisivat toimia tehokkaasti.

KUUDES OSA

TOIMIELINJÄRJESTELMÄÄ JA VARAINHOITOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

I OSASTO

INSTITUTIONAALISET MÄÄRÄYKSET

1 LUKU

TOIMIELIMET

1 jakso

Euroopan parlamentti

189 artikla, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa, kumotaan. Määräykset siirretään SEU 9 a artiklan 2 kohtaan.

190 artikla (uusi 223 artikla) sisältää määräykset Euroopan parlamentin vaalien järjestämisestä sekä parlamentin jäsenten ohjesäännöstä. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-330 artiklaa. Artiklan nykyinen 1, 2, ja 3 kohta siirretään SEU 9 a artiklan 2 ja 3 kohtaan. Artiklan 1 kohta vastaa sisällöllisesti SEY 190 artiklan 4 kohtaa. Euroopan parlamentti laatii esityksen tarvittavista säännöksistä jäsentensä yleisten ja välittömien vaalien toimittamiseksi. Toisen alakohdan mukaan poikkeuksena nykyiseen SEY 190 artiklan 4 kohtaan neuvosto vahvistaa säädöksen erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen eikä yksimielisesti.

Artiklan 2 kohta vastaa SEY 190 artiklan 5 kohtaa. Euroopan parlamentin jäsenten ohjesääntö annetaan jatkossa Euroopan parlamentin erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä.

191 artikla (uusi 224 artikla) sisältää määräyksen Euroopan tasolla toimivia poliittisia puolueita ja erityisesti niiden rahoitusta koskevien sääntöjen hyväksymisestä. Määräys vastaa SEY 191 artiklan 2 kohtaa päätöksentekomenettelyä ja säädösinstrumentin yksilöintiä koskevin täsmennyksin. SEY 191 artiklan 1 kohtaan sisältyvä määräys Euroopan tason poliittisten puolueiden merkityksestä eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostamisessa ja kansalaisten tahdon ilmaisemisessa on sisällytetty SEU 8 a artiklan 4 kohtaan. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-331 artiklaa säädösnimikettä koskevaa muutosta lukuun ottamatta.

192 artiklassa (uusi 225 artikla) määrätään parlamentin oikeudesta pyytää jäsentensä enemmistöllä komissiota tekemään tarpeellisia ehdotuksia sopimuksen toimeenpanemiseksi. Vastaava määräys sisältyy SEY 192 artiklan 2 kohtaan. Uutta on kuitenkin se, että mikäli komissio ei tee parlamentin esittämää ehdotusta, sen on ilmoitettava parlamentille perustelunsa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-332 artiklaa. SEY 192 artiklan 1 kohtaan sisältyvä määräys Euroopan parlamentin toimivaltuuksista säädösten antamisen yhteydessä on sisällytetty uuteen SEU 9 a artiklaan.

193 artiklassa (uusi 226 artikla) määrätään väliaikaisen tutkintalautakunnan asettamisesta. Määräykset vastaavat päätöksentekomenettelyitä lukuun ottamatta nykyistä SEY 193 artiklaa. Päätöksentekomenettelyä tutkintaoikeuden käyttämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä on kuitenkin muutettu niin, että näistä säädetään Euroopan parlamentin erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Parlamentti tekee ratkaisunsa omasta aloitteestaan neuvoston ja komission hyväksynnän saatuaan. SEY 193 artiklan mukaan päätös vahvistetaan neuvoston, parlamentin ja komission yhteisellä sopimuksella. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-333 artiklaa.

194 artiklassa (uusi 227 artikla) määrätään kansalaisten ja luonnollisten henkilöiden sekä unionin alueella asuin- tai kotipaikan omaavien oikeushenkilöiden oikeudesta esittää vetoomus Euroopan parlamentille. Määräystä ei muuteta, ja se vastaa myös perustuslakisopimuksen III-334 artiklaa.

195 artikla (uusi 228 artikla) sisältää määräykset Euroopan oikeusasiamiehen valinnasta ja tehtävistä. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-335 artiklaa. Oikeusasiamiehen ohjesääntö annetaan jatkossa Euroopan parlamentin erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä.

196 artikla (uusi 229 artikla) sisältää määräykset Euroopan parlamentin istuntokaudesta. Määräyksiin ei ole tullut sisällöllisiä muutoksia, ja ne vastaavat perustuslakisopimuksen III-336 artiklaa.

197 artikla (uusi 230 artikla) sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston, neuvoston ja komission puhevallasta ja läsnäolo-oikeudesta Euroopan parlamentissa. Määräys vastaa pääosin perustuslakisopimuksen III-337 artiklaa. SEY 197 artiklan ensimmäisen kohdan sisältämät määräykset puhemiehen valinnasta sisältyvät uuden SEU 9 a artiklan 4 kohtaan.

Artiklan uusi ensimmäinen ja toinen kohta komission läsnäolo-oikeuden ja puhevallan käyttämisestä vastaavat SEY 197 artiklan toista ja kolmatta kohtaa.

Artiklan kolmas kohta vastaa SEY 197 artiklan neljättä kohtaa. Määräystä on kuitenkin täydennetty lisäämällä neuvoston rinnalle Eurooppa-neuvosto, josta tulee unionin toimielin. Eurooppa-neuvoston puhevallan käyttämisestä Euroopan parlamentissa sisällytetään määräys Eurooppa-neuvoston työjärjestykseen.

198 artiklassa (uusi 231 artikla) määrätään Euroopan parlamentin päätöksenteosta ja päätösvaltaisuudesta. Määräyksen mukaan Euroopan parlamentti tekee ratkaisunsa, jollei toisin määrätä, annettujen äänten enemmistöllä, kun se nykyisin tekee sen ehdottomalla enemmistöllä. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-338 artiklaa.

199 artikla (uusi 232 artikla) sisältää määräykset Euroopan parlamentin työjärjestyksen hyväksymisestä ja sen asiakirjojen julkaisemisesta. Määräykset vastaavat asiallisesti SEY 199 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-339 artiklaa.

200 artikla (uusi 233 artikla) sisältää määräyksen komission Euroopan parlamentille antaman yleiskertomuksen käsittelystä julkisessa istunnossa. Määräystä ei muuteta, ja se sisältyy perustuslakisopimuksen III-337 artiklaan.

201 artiklassa (uusi 234 artikla) määrätään menettelystä, jota Euroopan parlamentissa noudatetaan annettaessa epäluottamuslause komissiolle. Määräyksiä on täydennetty maininnalla siitä, että myös unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja eroaa tällöin niistä tehtävistä, joita hän on hoitanut komissiossa. Euroopan parlamentin koko komissiolle antama epäluottamuslause ei siis suoraan vaikuta korkean edustajan tehtäviin neuvostossa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-340 artiklaa.

1 a jakso

Eurooppa-neuvosto

Jakso on uusi ja sen sisältämät muutokset nykysopimuksiin heijastavat Eurooppa-neuvoston uutta asemaa unionin toimielimenä.

201 a artikla (uusi 235 artikla) on uusi ja sisältää tarkemmat määräykset Eurooppa-neuvostosta. Määräykset vastaavat pääosin perustuslakisopimuksen III-341 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvoston jäsen voi äänestyksessä edustaa vain yhtä muuta jäsentä. Artikla sisältää perustuslakisopimuksen I-25 artiklaan sisältyneet määräykset äänestyksistä Eurooppa-neuvostoissa. Eurooppa-neuvoston tehdessä ratkaisunsa määräenemmistöllä päätöksentekoon sovelletaan SEU 9 c artiklan 4 kohdan sekä SEUT 205 artiklan 2 kohdan määräyksiä. Eurooppa-neuvoston äänestäessä ratkaisustaan sen puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja eivät osallistu äänestykseen. Nykyisin Eurooppa-neuvosto tekee kaikki päätökset yhteisymmärryksellä. Asiaa käsitellään tarkemmin edellä Eurooppa-neuvostoa koskevan 9 b artiklan 4 kohdan perusteluissa. Henkilökohtaisesti tai edustettuina läsnä olevien jäsenten pidättyminen äänestämästä ei estä Eurooppa-neuvostoa tekemästä ratkaisua, jonka edellytyksenä on yksimielisyys. Tältä osin Eurooppa-neuvostoa koskevat samat säännöt kuin neuvostoa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvosto voi kutsua Euroopan parlamentin puhemiehen kuultavaksi.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että menettelyä koskevissa asioissa Eurooppa-neuvosto tekee päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä. Eurooppa-neuvosto hyväksyy myös työjärjestyksensä yksinkertaisella enemmistöllä. Eurooppa-neuvostolla ei nykyisin ole työjärjestystä.

Artiklan 4 kohdassa todetaan, että Eurooppa-neuvostoa avustaa neuvoston pääsihteeristö.

201 b artikla (uusi 236 artikla) on uusi ja sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston määräenemmistöllä tekemistä päätöksistä. Näitä ovat SEU 9 c artiklan 6 kohdan mukainen luettelo neuvoston kokoonpanoista sekä SEU 9 c artiklan 9 kohdan mukainen muiden neuvostojen kuin ulkoasiainneuvoston puheenjohtajuus. Vastaavat määräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen I-24 artiklaan.

2 jakso

Neuvosto

202 ja 203 artikla kumotaan. Määräykset koskevat neuvoston tehtäviä, neuvoston jäseniä ja kiertävää puheenjohtajuusjärjestelmää ja ne sisältyvät SEU 9 c artiklaan.

204 artikla (uusi 237 artikla) sisältää määräyksen neuvoston koolle kutsumisesta. Määräyksiä ei muuteta, ja ne vastaavat perustuslakisopimuksen III-342 artiklaa.

205 artikla (uusi 238 artikla) sisältää määräykset neuvoston äänestysmenettelyistä. Artikla sisältää SEY 205 artiklan tavoin määräykset äänestysmenettelyistä, mutta määräykset koskevat tilanteita, joissa ratkaisua ei tehdä komission aloitteesta tai joissa kaikki jäsenet eivät osallistu äänestykseen, joista puolestaan määrätään SEU 44 artiklassa. Perusmääräykset äänestysmenettelystä sisältyvät SEU 9 c artiklaan. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen I-25, I-44 ja III-343 artiklaa, mutta niissä huomioidaan kaksoisenemmistöön perustuvan äänestysjärjestelmän käyttöönoton lykkääminen vuoteen 2014.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa jäsentensä enemmistöllä, kun päätösten edellytyksenä on yksinkertainen enemmistö. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-343 artiklan 2 kohtaa. Nykyisin yksinkertainen enemmistö on kuitenkin määritelty pääsäännöksi siten, että neuvosto tekee päätöksensä jäsentensä enemmistöllä, jollei EY-sopimuksessa toisin määrätä. Sanamuodon muutos on seurausta siitä, että uuden SEU 9 c artiklan 3 kohdassa määräenemmistöpäätöksenteko on määritelty vastaavalla tavalla pääsäännöksi.

Artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun neuvosto ei tee ratkaisuaan komission tai unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta, määräenemmistöön tarvitaan 72 prosenttia jäsenvaltioista, jotka samalla edustavat vähintään 65 prosenttia unionin väestöstä, poiketen 1 päivänä marraskuuta 2014 käyttöön otettavasta kaksoisenemmistöpäätöksenteosta ja jollei siirtymämääräyksistä muuta johdu. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä määräystä, jonka mukaan määräenemmistöön edellytetään kaksi kolmasosaa jäsenmaista silloin, kun päätöstä ei tehdä komission ehdotuksesta. Kynnystä on nostettu kahdesta kolmasosasta 72 prosenttiin, sillä myös pääsääntönä olevaa jäsenmaiden määrää on nostettu nykyisestä jäsenmaiden enemmistöstä SEU 9 c artiklan 4 kohdan mukaiseen 55 prosenttiin. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-25 artiklaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään perussopimuksissa määriteltyjä menettelyjä koskevista poikkeuksista. Tilanteissa, joissa kaikki neuvoston jäsenet eivät osallistu äänestykseen, määräenemmistöön tarvitaan vähintään 55 prosenttia osallistuvista jäsenvaltioista, joiden tulee samalla edustaa vähintään 65 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä. Määrävähemmistöön tarvitaan puolestaan niin monta jäsenvaltiota, että ne edustavat vähintään 35 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta väestöstä lisättynä yhdellä jäsenvaltiolla. Muussa tapauksessa katsotaan, että on saavutettu määräenemmistö. Mainitusta laskutavasta poiketaan kuitenkin tilanteessa, jossa neuvosto ei tee ratkaisuaan komission tai ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta. Tällöin määräenemmistöön vaaditaan vähintään 72 prosenttia osallistuvista jäsenvaltioista, jotka samalla edustavat jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen I-44 artiklaa sekä sisällöllisesti tiivistettyä yhteistyötä koskevaa nykyistä SEU 44 artiklaa.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että henkilökohtaisesti tai edustettuina läsnä olevien jäsenten pidättyminen äänestämästä ei estä neuvostoa tekemästä yksimielisyyttä edellyttävää ratkaisua. Määräys vastaa nykyistä SEY 205 artiklan 3 kohtaa ja perustuslakisopimuksen III-343 artiklan 3 kohdan määräystä.

Äänestysmenettelyn määrittelyyn liittyy pöytäkirja (pöytäkirja neuvoston päätöksestä, joka koskee SEU 9 c artiklan 4 kohdan ja SEUT 205 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa 1 päivän marraskuuta 2014 ja 31 päivän maaliskuuta 2017 välisenä aikana sekä 1 päivästä huhtikuuta 2017 alkaen), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin pöytäkirjoja koskevissa perusteluissa. Äänestysmenettelyn määrittelyyn liittyy myös julistus (nro 7), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

206 artiklassa (uusi 239 artikla) määrätään, että jäsen voi äänestyksessä edustaa vain yhtä muuta jäsentä. Artiklaa ei muuteta.

207 artikla (uusi 240 artikla) sisältää määräykset jäsenvaltioiden pysyvien edustajien komiteasta (Coreper), neuvoston pääsihteeristöstä ja neuvoston päätöksenteosta menettelyä ja neuvoston työjärjestystä koskevissa asioissa. Määräykset vastaavat pääasiallisesti nykyistä SEY 207 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-344 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaan ei tehdä muutoksia.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että neuvoston pääsihteeristöä johtaa neuvoston nimittämä pääsihteeri. Nykyisen SEY 207 artiklan mukaan pääsihteeristöä johtaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimiva pääsihteeri, jota avustaa varapääsihteeri, joka vastaa pääsihteeristön toiminnasta. Muutos johtuu siitä, että nykyisen korkean edustajan tehtävät yhdistetään unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtäviin. Sekä neuvostossa että komissiossa toimiva korkea edustaja ei enää voi toimia muodollisesti neuvoston pääsihteerinä. Käytännössä neuvoston pääsihteerin virka tulee sisältämään nykyisen varapääsihteerin tehtävät.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa työjärjestyksensä pääsäännön mukaisesti yksinkertaisella enemmistöllä. Lisäksi artiklan 3 kohdassa vahvistetaan nykykäytäntö, jonka mukaan neuvosto tekee myös menettelyä koskevat päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä. Nykyään artiklassa ei määrätä työjärjestyksen vahvistamisessa käytettävästä menettelystä.

208 artiklassa (uusi 241 artikla) määrätään neuvoston oikeudesta pyytää komissiolta tutkimuksia, joita neuvosto pitää yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisina. Se voi myös pyytää komissiota tekemään sille aiheellisia ehdotuksia. Määräys vastaa nykyistä SEY 208 artiklaa, mutta siihen on lisätty perustuslakisopimuksen III-345 artiklan määräysten mukaisesti komissiota velvoittava määräys, jonka mukaan komission on ilmoitettava perustelunsa, jollei se tee neuvoston pyytämää ehdotusta. Toimivallanjakoon liittyy julistus (nro 18), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

209 artiklassa (uusi 242 artikla) määrätään neuvoston tehtävästä antaa Lissabonin sopimuksessa tarkoitettuja komiteoita koskevat säännöt. Määräyksen mukaan neuvosto antaa säännöt komissiota kuultuaan, kun nykyisin ne annetaan komission lausunnon jälkeen. Määräys vastaa asiallisesti perustuslakisopimuksen III-346 artiklaa.

210 artiklassa (uusi 243 artikla) määrätään Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle, komission puheenjohtajalle, korkealle edustajalle, komission jäsenille, Euroopan unionin tuomioistuimen presidenteille, jäsenille, kirjaajille sekä neuvoston pääsihteerille maksettavat palkat, korvaukset ja eläkkeet. Nykyiseen määräykseen on lisätty uusien toimihenkilöiden nimikkeet. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-400 artiklaa.

3 jakso

Euroopan komissio

211 artikla kumotaan, ja sen määräykset komission tehtävistä siirretään SEU 9 d artiklaan.

211 a artikla (uusi 244 artikla) on uusi, ja siinä määritellään SEU 9 d artiklan 5 kohdassa mainitun Eurooppa-neuvoston yksimielisesti vahvistaman vuorottelujärjestelmän periaatteet. Vuorottelussa noudatetaan periaatteita, jotka nykyisin sisältyivät Nizzan sopimukseen liitettyyn Euroopan unionin laajentumista koskevaan pöytäkirjaan. Jäsenvaltioita kohdellaan ehdottoman tasa-arvoisesti, ero kahden eri jäsenvaltion kansalaisten toimikausien välillä ei saa olla yhtä suurempi. Tämän puitteissa peräkkäiset komissiot muodostetaan siten, että ne kuvastavat tyydyttävällä tavalla kaikkien jäsenvaltioiden väestöllistä ja maantieteellistä kirjoa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-26 artiklan 5 kohtaa.

212 artikla koskee komission julkaisemaa vuosittaista yleiskertomusta yhteisön toiminnasta, ja se siirretään SEUT 218 artiklan uudeksi 2 kohdaksi.

213 artiklassa (uusi 245 artikla) määrätään Euroopan komission jäsenten riippumattomuudesta. Artikla täydentää SEU 9 d artiklan 1 ja 3 kohdan määräyksiä ja vastaa perustuslakisopimuksen III-347 artiklaa. Artiklan määräykset vastaavat pääpiirteissään nykyisen SEY 213 artiklan 2 kohdan määräyksiä. Nykyisin 2 kohtaan sisältyvä maininta komission riippumattomuudesta ja yleisen edun ajamisesta sekä määräys siitä, että tehtäviään hoitaessaan komission jäsenet eivät saa pyytää eivätkä ottaa ohjeita hallituksilta tai muilta tahoilta, on kuitenkin sisällytetty SEU 9 d artiklaan.

214 artikla kumotaan, ja sen sisältämät määräykset komission jäsenistä ja nimittämisestä sisältyvät SEU 9 d artiklan 3 ja 7 kohtaan.

215 artikla (uusi 246 artikla) sisältää määräykset komission jäsenten eroamisesta, erottamisesta ja kuolemasta sekä uuden komissaarin nimeämisestä eronneen, erotetun tai kuolleen komission jäsenen tilalle jäljellä olevan toimikauden ajaksi. Määräykset vastaavat pääpiirteissään nykyistä SEY 215 artiklaa ja täysin perustuslakisopimuksen III-348 artiklaa.

Artiklan ensimmäistä kohtaa ei muuteta.

Artiklan toinen kohta vastaa nykyistä SEY 215 artiklan 2 kohtaa, kuitenkin muutettuna siten, että neuvoston on nimittäessään uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi toimittava yhteisymmärryksessä komission puheenjohtajan kanssa. Tämä vastaa uuden SEU 9 d artiklan 7 kohdan määräyksiä komission puheenjohtajan kanssa yhteisymmärryksessä toimimisesta uutta komission kollegiota muodostettaessa. Käytännössä näin on toimittu jo nykyisen sopimuksen aikana kesken kauden nimitettäviä komissaareja nimitettäessä. Lisäksi artiklan toisessa kohdassa on uusi määräys siitä, että Euroopan parlamenttia on kuultava ennen uuden jäsenen nimittämistä. Käytännössä myös näin on toimittu jo nykyisinkin. Lisäksi toisessa kohdassa täsmennetään, että uudella jäsenellä on oltava sama kansalaisuus kuin eronneella, erotetulla tai kuolleella komission jäsenellä.

Uudessa kolmannessa kohdassa tarkennetaan, että neuvosto voi komission puheenjohtajan ehdotuksesta päättää yksimielisesti olla nimeämättä uutta jäsentä komissioon etenkin silloin, jos jäljellä oleva komission jäsenen toimikausi on lyhyt. Nykyisessä SEY 215 artiklassa tähän päätökseen ei tarvita komission puheenjohtajan ehdotusta vaan neuvosto voi tehdä sen omasta aloitteestaan ja ilman yhteyttä jäljellä olevan toimikauden pituuteen.

Artiklan neljäs kohta koskee komission jäljellä olevaksi toimikaudeksi nimitettävän puheenjohtajan nimittämistä. Valinta tapahtuu SEU 9 d artiklan 7 kohdan mukaisesti. Määräys vastaa nykyistä SEY 215 artiklan kolmatta kohtaa.

Artiklan viides kohta on uusi määräys, joka koskee uuden unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittämistä eronneen, erotetun tai kuolleen korkean edustajan tilalle. Korkean edustajan kohdalla seuraajan nimittämisessä noudatetaan samaa 9 e artiklan 1 kohdan mukaista menettelyä kuin varsinaisessa nimityksessä.

Artiklan uusi kuudes kohta koskee tilannetta, jossa kaikki komission jäsenet eroavat. Jäsenet jatkavat SEU 9 d artiklan mukaisesti tehtävissään ja hoitavat juoksevia asioita, kunnes heidän tilalleen on nimitetty jäljellä olevaksi toimikaudeksi uudet komission jäsenet. Nykyisessä SEY 215 artiklan neljännessä kohdassa ei määrätä kaikkien komission jäsenten erosta.

216 artiklassa (uusi 247 artikla) määrätään mahdollisuudesta erottaa komission jäsen, jos tämä ei enää täytä niitä vaatimuksia, joita tehtävät edellyttävät, tai jos hän on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen. Määräystä ei ole muutettu, ja se vastaa perustuslakisopimuksen III-349 artiklaa.

217 artiklassa (uusi 248 artikla) määrätään komission puheenjohtajan oikeudesta ryhmitellä komission tehtävät ja vastata sisäisestä tehtävänjaosta. Määräys vastaa nykyisen SEY 217 artiklan 2 kohtaa. Artiklaan on lisätty viittaus SEU 9 d artiklan 6 kohtaan, jonka mukaan komission puheenjohtaja nimittää komission jäsenten keskuudesta sen varapuheenjohtajat unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa lukuun ottamatta. Viittaus SEU 9 e artiklan 4 kohtaan merkitsee sitä, että unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja on automaattisesti yksi komission varapuheenjohtajista. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-350 artiklaa.

218 artiklassa (uusi 249 artikla) määrätään komission työjärjestyksestä ja sen toimintaa koskevan yleiskertomuksen julkaisemisesta. Artiklan määräykset vastaavat nykyistä SEY 212 ja SEY 218 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-352 artiklaa.

219 artiklassa (uusi 250 artikla) määrätään komission päätöksenteosta ja päätösvaltaisuudesta. Artiklan määräykset vastaavat sisällöllisesti nykyistä SEY 219 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-351 artiklaa.

4 jakso

Euroopan unionin tuomioistuin

220 artikla kumotaan.SEY 220 artiklan ensimmäisen kohdan määräystä vastaava määräys Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävistä sisältyy SEU 9 f artiklan 1 kohtaan. SEY 220 artiklan toisen kohdan määräystä lainkäyttölautakuntien perustamisesta yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yhteyteen vastaa SEUT 225 a artiklan ensimmäisen kohdan määräys erityistuomioistuinten perustamisesta unionin yleisen tuomioistuimen yhteyteen.

221 artiklan (uusi 251 artikla) ensimmäinen kohta kumotaan. Vastaava määräys unionin tuomioistuimen tuomareiden lukumäärästä suhteessa jäsenvaltioiden tuomareiden lukumäärään sisältyy SEU 9 f artiklan 2 kohdan ensimmäiseen alakohtaan.

222 artiklaa (uusi 252 artikla) ei muuteta. Artiklassa määrätään unionin tuomioistuimen julkisasiamiesten lukumäärästä ja tätä lukumäärää lisättäessä noudatettavasta menettelystä sekä julkisasiamiesten tehtävistä. Julkisasiamiesten määrän lisäämistä sekä Puolalle tässä tilanteessa tulevaa pysyvää julkisasiamiestä koskee julistus nro 38. Julistuksen sisältöä käsitellään sitä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

223 artiklan (uusi 253 artikla) ensimmäisessä kohdassamäärätäänEuroopan unionin tuomioistuimen tuomareita ja julkisasiamiehiä koskevista perusvaatimuksista sekä heidän nimittämisessään noudatettavasta menettelystä. Kohdan loppuun lisätään viittaus 224 a artiklassa tarkoitetun komitean kuulemiseen unionin tuomioistuimen tuomareiden ja julkisasiamiesten nimittämisen yhteydessä.Muutettu 223 artiklan ensimmäinen kohta vastaa perustuslakisopimuksen III-355 artiklan ensimmäistä kohtaa sillä erolla, että artiklaan sisältyy perustuslakisopimuksen I-29 artiklan 2 kohdan määräystä vastaava määräys tuomareiden ja julkisasiamiesten kuuden vuoden toimikaudesta.

224 artiklan (uusi 254 artikla) ensimmäisen kohdan ensimmäinen virke kumotaan. Vastaava määräys unionin yleisen tuomioistuimen tuomareiden lukumäärästä suhteessa jäsenvaltioiden lukumäärään sisältyy SEU 9 f artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan.

224 a artikla (uusi 255 artikla) on EY-sopimukseen verrattuna uusi määräys, joka koskee tuomioistuinten jäsenten valintaan osallistuvan komitean perustamista. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-357 artikla.

Komitea antaa lausunnon ehdolla olevien henkilöiden soveltuvuudesta tuomarin ja julkisasiamiehen tehtäviin ennen jäsenvaltioiden hallitusten tekemää nimityspäätöstä. Komiteassa on seitsemän henkilöä, jotka valitaan unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen entisten jäsenten, ylimpien kansallisten tuomioistuinten jäsenten ja tunnetusti pätevien oikeusoppineiden keskuudesta, joista yhtä ehdottaa Euroopan parlamentti. Komitean toimintasäännöistä ja jäsenistä päätetään neuvoston unionin tuomioistuimen presidentin aloitteesta tekemällä päätöksellä.

225 artiklan (uusi 256 artikla) 1 ja 2 kohdassa määrätään unionin yleisen tuomioistuimen toimivallasta. Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 2 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuotoon tehdään luonteeltaan teknisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta näiden määräysten sisältöön. Muutetut määräykset ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen III-358 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta ja 2 kohdan ensimmäinen alakohta.

225 a artiklassa (uusi 257 artikla) määrätään erityistuomioistuinten perustamisesta. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-359 artiklaa säädösnimikkeitä koskevin muutoksin. Erityistuomioistuimet vastaavat nykyisten sopimusmääräysten mukaisia lainkäyttölautakuntia. Ainoa sisällöllisesti merkityksellinen SEY 225 a artiklan määräykseen tehtävä muutos liittyy erityistuomioistuimen perustamisessa noudatettavaan menettelyyn. Lainkäyttölautakuntien perustamisesta päätetään nykyisin neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Muutetun määräyksen mukaan erityistuomioistuimen perustaminen tapahtuu Euroopan parlamentin ja neuvoston tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä antamalla asetuksella. Euroopan parlamentti päättää siten neuvoston rinnalla erityistuomioistuinten perustamisesta.

226 ja 227 artiklaa (uusi 258 ja 259 artikla) ei muuteta. SEUT 226 artiklassa määrätään komission jäsenvaltiota vastaan käynnistämästä unionin oikeuden rikkomista koskevasta menettelystä. SEUT 227 artiklassa määrätään menettelystä, jota noudattaen jäsenvaltio voi nostaa Euroopan unionin tuomioistuimessa kanteen toista jäsenvaltiota vastaan, jos se katsoo tämän rikkoneen unionin oikeutta.

228 artiklassa (uusi 260 artikla) määrätään jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä määrättäviä seuraamuksia koskevasta menettelystä. Artiklan 2 kohtaa muutetaan ja artiklaan lisätään uusi 3 kohta. Muutosten tarkoituksena on komission jäsenvaltioita kohtaan käynnistämien valvontamenettelyjen tehostaminen. Artiklan 2 kohdan muutettu määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-362 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan määräys. Artiklan uusi 3 kohta vastaa perustuslakisopimuksen III-362 artiklan 3 kohtaa säädösnimikkeitä koskevin muutoksin. SEUT 228 artiklan 2 kohta koskee tilannetta, jossa Euroopan unionin tuomioistuin on todennut jäsenvaltion rikkoneen jäsenyysvelvoitteitaan. Jos komissio katsoo, ettei kyseinen jäsenvaltio ole toteuttanut mainitun tuomion täytäntöönpanemiseksi tarvittavia toimia, se voi saattaa asian Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määräämistä varten. Nykyään komission on ennen kanteen nostamista ensin varattava jäsenvaltiolle tilaisuus esittää huomautuksensa ja sitten lähetettävä jäsenvaltiolle perusteltu lausunto, jossa täsmennetään, miltä osin jäsenvaltio ei ole noudattanut tuomiota. Kyseistä 228 artiklan 2 kohtaa muutetaan siten, että menettelystä jätetään pois perustellun lausunnon vaihe. Komissio voi näin ollen saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi heti varattuaan kyseiselle jäsenvaltiolle tilaisuuden esittää huomautuksensa.

Kokonaan uusi määräys on 228 artiklaan lisättävä 3 kohta, jossa määrätään nopeutetusta menettelystä tilanteissa, joissa jäsenvaltio on laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetun direktiivin kansallista täytäntöönpanoa koskevista toimenpiteistä. Tällaisessa tilanteessa komissio voi jo täytäntöönpanon viivästymistä koskevassa kanteessa pyytää tuomioistuinta määräämään kyseiselle jäsenvaltiolle kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon.

229 artiklaa (uusi 261 artikla) ei muuteta. Artiklan mukaan asetuksissa voidaan antaa Euroopan unionin tuomioistuimelle täysi harkintavalta asetuksissa säädettyjen seuraamusten osalta.

229 a artiklassa (uusi 262 artikla) määrätään, että neuvosto voi yksimielisesti erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja Euroopan parlamenttia kuultuaan antaa Euroopan unionin tuomioistuimelle toimivallan ratkaista eurooppalaisen teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa koskevien säädösten soveltamiseen liittyviä riitoja. Nykyisen SEY 229 a artiklan teollisoikeuksien suoja on laajennettu koskemaan teollis- ja tekijänoikeuksia, mikä vastaa uuden SEUT 97 a artiklan muotoilua. Artiklan loppuosassa todetaan säännösten tulevan voimaan, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti, mikä on selvennys SEY 229 a artiklan nykyiseen muotoiluun, jonka mukaan neuvosto suosittaa jäsenvaltioita hyväksymään kyseiset säännökset valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti. Artikla poikkeaa tältä osin perustuslakisopimuksen III-364 artiklasta, jossa ei ollut mainintaa jäsenvaltioiden ratifioinnista.

230 artikla (uusi 263 artikla) koskee unionin säädösten kumoamiseksi nostettavia kanteita. Artiklaan tehdään muutoksia, joilla Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa laajennetaan tietyiltä osin verrattuna yhteisön tuomioistuimen nykyisten määräysten mukaiseen toimivaltaan. Määräys vastaa muutettuna perustuslakisopimuksen III-365 artiklan määräyksiä. Kumoamiskanteen kohteesta määrätään SEUT 230 artiklan ensimmäisessä kohdassa. Määräystä muutetaan siten, että kumoamiskanteen voi tietyissä tapauksissa nostaa myös unionin elimiä ja laitoksia vastaan, mikä ei nykyisin ole mahdollista. Kumoamiskanteen kohteena voi tietyissä tapauksissa olla myös Eurooppa-neuvoston säädös. Kumoamiskanteen nostamiseen oikeutettujen toimielinten joukkoon on lisätty alueiden komitea. Luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön kanneoikeutta laajennetaan kumoamiskanteen osalta. Tällä hetkellä yksityisen henkilön kanneoikeuden edellytyksenä on, että kyse on joko hänelle osoitetusta päätöksestä tai toisaalta muusta säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen. Muutetun 230 artiklan neljännen kohdan mukaan henkilö voi nostaa näiden lisäksi kanteen myös sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä. Artiklaan lisätään myös uusi viides kohta, jonka mukaan unionin elinten ja laitosten perustamissäädöksissä voidaa säätää edellytyksistä ja menettelyistä, jotka koskevat niiden antamia oikeusvaikutuksia tuottavia säädöksiä. Artiklan nykyinen viides kohta siirtyy kuudenneksi kohdaksi.

231 artiklassa (uusi 264 artikla) määrätään kumoamiskanteen johdosta annettavasta tuomiosta. Artiklan toista kohtaa muutetaan siten, että tuomioistuimen valta todeta, miltä osin mitättömäksi julistetun säädöksen vaikutuksia on pidettävä pysyvinä, koskee kaikkia säädöksiä. Nykyisin määräys koskee asetuksia. Artikla vastaa muutettuna perustuslakisopimuksen III-366 artiklaa.

232 artikla (uusi 265 artikla) koskee laiminlyöntikannetta. Artiklaan tehdään muutoksia, joilla Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa laajennetaan tietyiltä osin verrattuna yhteisön tuomioistuimen nykyisten määräysten mukaiseen toimivaltaan. Artikla vastaa muutettuna perustuslakisopimuksen III-367 artiklaa säädösnimikkeitä koskevin muutoksin. Laiminlyöntikanteen kohteesta määrätään SEUT 232 artiklan ensimmäisessä kohdassa. Määräystä muutetaan siten, että laiminlyöntikanteen voi tietyissä tapauksissa nostaa myös unionin elimiä ja laitoksia vastaan, mikä ei nykyisin ole mahdollista. Laiminlyöntikanteen kohteena voi tietyissä tapauksissa olla myös tilanne, jossa Eurooppa-neuvosto on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen. Laiminlyöntikanteen kohteena voi nykyisestä poiketen olla myös Euroopan keskuspankki.

233 artiklassa (uusi 266 artikla) määrätään unionin toimielimen, elimen tai laitoksen velvollisuuksista kumoamis- tai laiminlyöntikannetta koskevan tuomion johdosta. Artiklan ensimmäistä kohtaa muutetaan SEUT 230 ja 232 artiklaan tehtyjen muutosten kanssa yhdenmukaisesti siten, että siinä nykyisin mainittujen toimielinten lisäksi kohdan määräys koskee myös unionin elimiä ja laitoksia. SEY 233 artiklan kolmannessa kohdassa määrätään nykyisin, että artikla koskee myös Euroopan keskuspankkia. Artiklan kolmas kohta käy ensimmäiseen kohtaan tehdyn muutoksen vuoksi tarpeettomaksi ja kolmas kohta kumotaan. Artikla vastaa muutettuna perustuslakisopimuksen III-368 artiklaa.

234 artiklassa (uusi 267 artikla) määrätään ennakkoratkaisumenettelystä. Artiklaan lisätään uusi neljäs kohta, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen on ennakkoratkaisuasiassa tehtävä ratkaisunsa mahdollisimman pian, jos ennakkoratkaisupyyntö on esitetty kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, joka koskee pidätettyä henkilöä. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-369 artiklan 4 kohdan määräys. Määräys on yhteydessä tuomioistuimen toimivallan laajentumiseen oikeus- ja sisäasioiden alalla.

235 artiklassa (uusi 268 artikla) määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallasta unionin ja Euroopan keskuspankin sopimussuhteen ulkopuolista vahingonkorvausvastuuta koskevissa riita-asioissa.Artiklaa muutetaan lisäämällä siihen viittaus Euroopan keskuspankin sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevaan SEUT 288 artiklan kolmanteen kohtaan. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-370 artikla. SEY 235 artiklan nykyisen määräyksen mukaan yhteisön tuomioistuimella on toimivalta ratkaista 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua yhteisön sopimussuhteen ulkopuolista vahingonkorvausvastuuta koskevat riidat. Artiklaan lisätään viittaus, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta kattaa myös Lissabonin sopimuksella muutettavan SEUT 288 artiklan kolmannen kohdan mukaisen Euroopan keskuspankin sopimussuhteen ulkopuolisen vahingonkorvausvastuun.

235 a artikla (uusi 269 artikla) on kokonaan uusi määräys, joka koskee erityistä menettelyä niiden säädösten laillisuuden toteamiseksi, joita Eurooppa-neuvosto ja neuvosto antavat SEU 7 artiklassa tarkoitetussa, jäsenvaltion tiettyjen jäsenyysoikeuksien pidättämiseen mahdollisesti johtavassa menettelyssä. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-371 artikla. Määräyksen mukaan Euroopan unionin tuomioistuin voi tutkia kyseisten säädösten laillisuuden ainoastaan toteamuksen kohteena olevan jäsenvaltion pyynnöstä ja yksinomaan SEU 7 artiklaan sisältyvien menettelyä koskevien sääntöjen noudattamisen osalta. Asia käsitellään erityisessä, nopeutetussa menettelyssä. Nykyisissä perussopimuksissa ei ole määräyksiä tuomioistuimen toimivallasta tällaisessa tilanteessa.

236 artiklassa (uusi 270 artikla) määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallasta Euroopan unionin ja sen henkilöstön välisissä riita-asioissa. Artiklan sanamuotoon tehdään tekninen muutos, jolla ei ole vaikutusta määräyksen sisältöön. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-372 artikla.

237-240 artiklaa (uusi 271-274 artikla) ei muuteta. SEUT 237 artiklassa määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallasta ratkaista Euroopan investointipankkiin liittyvät riidat, sekä toisaalta riidat, jotka koskevat kansallisten keskuspankkien velvollisuuksia Euroopan keskuspankkijärjestelmän puitteissa. SEUT 238 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista asia unionin tekemässä tai sen puolesta tehdyssä sopimuksessa olevan välityslausekkeen nojalla. SEUT 239 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista jäsenvaltioiden välinen riita, joka koskee EUT-sopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa asiaa, jos asia saatetaan sen käsiteltäväksi välityssopimuksen nojalla. SEUT 240 artiklan mukaan riidat, joissa yhteisö on asianosainen, eivät yhteisön asianosaisuuden perusteella ole jäsenvaltioiden tuomioistuinten tuomiovallan ulkopuolella, ellei toimivaltaa ole EUT-sopimuksella annettu Euroopan unionin tuomioistuimelle.

240 a artikla (uusi 275 artikla) on EY-sopimukseen verrattuna uusi määräys, joka koskee Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Tuomioistuimen toimivaltaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla koskevat erityismääräykset sisältyvät myös SEU 11 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan.

Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset eivät pääsäännön mukaan kuulu tuomioistuimen toimivaltaan, mikä vastaa nykyistä tilannetta. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-376 artiklaa, mutta perustuslakisopimuksesta poiketen tässä määräyksessä ei yksilöidä luvuittain ja artikloittain yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia määräyksiä, joiden osalta tuomioistuimella ei ole toimivaltaa. Tuomioistuimella on kuitenkin 240 a artiklan toisen kohdan nojalla toimivalta ratkaista yksityisten kanneoikeutta koskevien yleisten edellytysten mukaisesti vireille pannut kanteet, jotka koskevat luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille osoitetun, neuvoston EU-sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien erityismääräysten nojalla tekemän, rajoittavia toimenpiteitä sisältävän päätöksen laillisuuden tutkimista. Tuomioistuimella on toimivalta valvoa myös uuden SEU 25 b artiklan noudattamista. Suomenkielisessä sopimustekstissä virheellisesti viitataan SEU 25 artiklaan SEU 25 b artiklan sijasta. Viittausvirhe on tarpeen oikaista ennen sopimuksen voimaantuloa. Vastaava toimivalta sisältyy nykyisen SEU 46 artiklan f alakohtaan. SEU 25 b artiklan mukaan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttaminen ei vaikuta niiden menettelyjen soveltamiseen eikä toimielinten niiden toimivaltuuksien laajuuteen, joista perussopimuksissa määrätään SEUT 2 b–2 e artiklassa tarkoitetun unionin toimivallan käyttämiseksi. Toisaalta SEUT 2 b–2 e artiklassa tarkoitettujen politiikkojen toteuttaminen ei vastaavasti vaikuta niiden menettelyjen soveltamiseen eikä toimielinten niiden toimivaltuuksien laajuuteen, joista perustamissopimuksissa määrätään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan EU-sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisen unionin toimivallan käyttämiseksi.

240 b artiklassa (uusi 276 artikla) määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevasta rajauksesta silloin, kun tuomioistuin käyttää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeviin EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston 4 ja 5 luvun määräyksiin liittyviä toimivaltuuksiaan. Artikla vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEU 35 artiklaa ja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-377 artikla. SEUT 240 b artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole kyseisiä toimivaltuuksia käyttäessään toimivaltaa tutkia jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muun lain noudattamista valvovan viranomaisen toteuttamien toimien pätevyyttä tai suhteellisuutta tai niiden velvollisuuksien täyttämistä, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Vastaava määräys sisältyy nykyisin SEU 35 artiklan 5 kohtaan.

Lissabonin sopimuksen myötä EU-sopimuksen poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevan nykyisen VI osaston määräykset siirretään EUT-sopimuksen kolmannen osan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaan IV osastoon. Näihin asioihin tullaan näin ollen soveltamaan Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevia yleisiä määräyksiä lukuun ottamatta 240 b artiklassa mainittua poikkeusta. Lissabonin sopimuksen myötä ylimmille oikeusasteille asetetaan SEUT 234 artiklan kolmannen kohdan mukainen velvollisuus pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta silloin, kun tulkintaa koskeva kysymys nousee esille kansallisessa tuomioistuimessa. Nykyisin ylimpien oikeusasteiden osalta ennakkoratkaisunpyynnön esittäminen on SEU 35 artiklan nojalla vapaaehtoista. Suomi on antanut SEU 35 artiklan 2 kohdan ja 3 kohdan b alakohtaa koskevan julistuksen, jonka mukaan kaikilla sen tuomioistuimilla on artiklan tarkoittama oikeus pyytää ennakkoratkaisua. Alempien oikeusasteiden oikeus pyytää ennakkoratkaisua näissä asioissa ei muutu. Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta arvioida poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä koskevissa asioissa annettavien säädösten pätevyyttä laajenee koskemaan kaikkia annettuja säädöksiä. Nykyisin EY-tuomioistuin voi tutkia EU-sopimuksen VI osaston säädöksistä ainoastaan puitepäätösten ja päätösten laillisuuden SEU 35 artiklan 6 kohdan nojalla. Niin ikään Lissabonin sopimuksella annetaan oikeus kumoamiskanteen nostamiseen komission ja jäsenvaltioiden lisäksi myös neuvostolle ja muille SEUT 230 artiklan mukaan kanteen nostamiseen oikeutetuille tahoille. EUT-sopimukseen ei sisälly sellaista jäsenvaltioiden välisten tai komission ja jäsenvaltioiden välisten riitojen ratkaisemista koskevaa erityistä menettelyä, josta määrätään SEU 35 artiklan 7 kohdassa EU-sopimuksen VI osastoon kuuluvien asioiden osalta. Kyseisiin riitoihin sovelletaan SEUT 226 ja 227 artiklan mukaisia yleisiä menettelyjä.

Lissabonin sopimuksesta seuraa tiettyjä Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallan kannalta merkityksellisiä muutoksia myös nykyisen EY-sopimuksen IV osaston määräyksiin, jotka koskevat viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa sekä muuta henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvää politiikkaa. Lissabonin sopimuksen myötä Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevien yleisten määräysten soveltamisala laajenee koskemaan kaikkia rajavalvontaa, maahanmuuttoa ja turvapaikkaa sekä oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla koskevia, nykyiseen EY-sopimuksen IV osastoon kuuluvia asioita, eikä EUT-sopimukseen sisällytetä SEY 68 artiklaa vastaavia erityismääräyksiä tuomioistuimen toimivallasta näissä asioissa. SEY 68 artiklan 1 kohdan mukainen ylimpien oikeusasteiden velvollisuus pyytää ennakkoratkaisua ei muutu Lissabonin sopimuksen myötä, mutta alemmat oikeusasteet saavat oikeuden pyytää ennakkoratkaisua myös nykyisen SEY IV osaston kattamissa asioissa. EUT-sopimus ei sisällä SEY 68 artiklan 2 kohtaa vastaavaa yhteisöjen tuomioistuimen toimivallan rajausta, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuimella ei ole milloinkaan toimivaltaa antaa ratkaisua SEY 62 artiklan 1 kohdan nojalla toteutetusta toimenpiteestä tai päätöksestä, joka koskee yleisen järjestyksen ylläpitämistä tai sisäisen turvallisuuden suojaamista. Huomattakoon kuitenkin, että SEUT 61 e artiklan mukaan EUT-sopimuksen IV osasto ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltiolla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Määräys vastaa nykyistä SEU 33 artiklaa. EUT-sopimus ei sisällä myöskään nykyistä SEY 68 artiklan 3 kohtaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan neuvostolla, komissiolla ja jäsenvaltioilla on oikeus pyytää SEY IV osaston määräysten tai niiden nojalla annettujen säädösten tulkintaa koskevaa ratkaisua silloinkin, kun kansallisessa tuomioistuimessa ei ole vireillä konkreettista asiaa.

Poliisiyhteistyön ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön alalla sovellettavista toimielinten toimivaltaa koskevista siirtymäjärjestelyistä määrätään siirtymämääräyksistä annetun pöytäkirjan 10 artiklassa. Määräykset koskevat myös Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa. Yleisten määräysten lisäksi pöytäkirjan 10 artiklan 4 ja 5 kohdassa määrätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevista erityisjärjestelyistä. Näitä määräyksiä käsitellään tarkemmin kyseistä pöytäkirjaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

241 artiklassa (uusi 277 artikla) määrätään asianosaisen oikeudesta vaatia Euroopan unionin tuomioistuimessa riidassa, joka koskee unionin toimielimen, elimen tai laitoksen antamaa soveltamisalaltaan yleistä säädöstä, että säädöstä ei sovelleta, vaikka kumoamiskanteen 230 artiklan mukainen määräaika on umpeutunut.Artiklaamuutetaan siten, että siinä huomioidaan 230 artiklan ensimmäiseen kohtaan tehdyt muutokset. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-378 artikla. Määräykseen on jäänyt tekninen viittausvirhe, joka on tarpeen oikaista ennen sopimuksen voimaantuloa. Artiklassa tulisi viitata SEUT 230 artiklan kuudenteen kohtaan, koska artiklaan on lisätty Lissabonin sopimuksella uusi viides kohta, jolloin nykyinen kumoamiskanteen määräaikaa koskeva viides kohta siirtyy artiklan kuudenneksi kohdaksi.

242–244 artiklaa (uusi 278–280 artikla) ei muuteta. SEUT 242 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimessa käsiteltävänä olevalla kanteella ei ole lykkäävää vaikutusta, ellei tuomioistuin toisin määrää. SEUT 243 artikla koskee tuomioistuimen määräämiä välitoimia. SEUT 244 artikla koskee tuomioistuimen tuomioiden täytäntöönpanoa.

245 artiklan (uusi 281 artikla) toisessa kohdassa määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntöä muutettaessa noudatettavasta menettelystä. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-381 artiklan toista kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta. Nykyisestä poiketen perussäännön määräysten muuttamisesta päättävät Euroopan parlamentti ja neuvosto tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Euroopan parlamentti ja neuvosto tekevät ratkaisunsa joko unionin tuomioistuimen pyynnöstä komissiota kuultuaan tai komission ehdotuksesta unionin tuomioistuinta kuultuaan. Tuomareita ja julkisasiamiehiä koskevan perussäännön I osaston sekä tuomioistuimessa sovellettavia kielijärjestelyjä koskevan perussäännön 64 artiklan muuttaminen on SEUT 245 artiklan mukaan mahdollista ainoastaan perussopimusten muuttamista koskevassa menettelyssä. Nykyisen määräyksen mukaan neuvosto päättää yhteisön tuomioistuimen perussäännön muuttamisesta yksimielisesti yhteisön tuomioistuimen pyynnöstä Euroopan parlamenttia ja komissiota kuultuaan tai komission pyynnöstä Euroopan parlamenttia ja yhteisön tuomioistuinta kuultuaan. Perussäännön 64 artiklan muuttaminen on nykyisin mahdollista SEY 245 artiklan mukaisessa menettelyssä.

4 a jakso

Euroopan keskuspankki

Määräykset sisältävät Euroopan keskuspankkia ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän tehtäviä koskevat määräykset. Ne vastaavat EY-sopimuksen VII osaston 2 luvun ja perustuslakisopimuksen I-30 ja III-382 – III-383 artiklaa.

245 a artikla (uusi 282 artikla) sisältää kootusti määräykset Euroopan keskuspankista. Määräykset vastaavat SEY 8, 105–108 ja 110 artiklaa ja ne ovat samansisältöisiä kuin määräykset perustuslakisopimuksen I-30 artiklassa.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset Euroopan keskuspankkijärjestelmästä ja sen tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 106 ja 107 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään Euroopan keskuspankkijärjestelmän tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 105 artiklaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään Euroopan keskuspankin asemasta ja riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 106, 107 ja 108 artiklaa. Nykyisessä sopimuksessa Euroopan keskuspankkia koskevat määräykset sijaitsevat talous- ja rahapolitiikkaa koskevassa osastossa.

Artiklan 4 kohdassa määrätään Euroopan keskuspankin päätöksenteosta. Euroopan keskuspankki hyväksyy tehtäviensä toteuttamisen edellyttämät toimenpiteet SEUT 105–111 a ja 115 c artiklan mukaisesti sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännössä määrätyin edellytyksin. Vastaavat määräykset sisältyvät SEY 105–110 artiklaan ja 123 artiklan 4 kohtaan. Niitä täydentävästi artiklassa kuitenkin vielä määrätään, että ne jäsenvaltiot, jotka eivät ole ottaneet käyttöön euroa, sekä näiden jäsenvaltioiden keskuspankit säilyttävät oman toimivaltansa rahapolitiikan alalla. Nämä artiklan määräykset vastaavat sisällöllisesti EKP:n perussäännön 42 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 5 kohdassa määrätään EKP:n kuulemisesta ja sen oikeudesta antaa lausuntoja. Määräykset vastaavat SEY 105 artiklaa.

245 b artikla (uusi 283 artikla) sisältää määräykset Euroopan keskuspankin neuvoston ja johtokunnan kokoonpanosta ja nimittämisestä. Määräykset vastaavat SEY 112 artiklaa. Johtokunnan jäsenten nimittämistapaa on kuitenkin muutettu siten, että johtokunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten nimitys tapahtuu Eurooppa-neuvoston toimesta määräenemmistöllä aikaisemman yhteisen sopimuksen sijaan. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-382 artiklaa.

245 c artiklan (uusi 284 artikla) määräykset vastaavat SEY 113 artiklaa. Ne koskevat neuvoston puheenjohtajan ja komission jäsenen osallistumista Euroopan keskuspankin kokouksiin, Euroopan keskuspankin puheenjohtajan osallistumista neuvoston kokouksiin, Euroopan keskuspankin vuosittaista Euroopan keskuspankkijärjestelmän toimintaa koskevaa kertomusta sekä Euroopan keskuspankin puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten kuulemista Euroopan parlamentissa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-383 artiklaa.

5 jakso

Tilintarkastustuomioistuin

Tilintarkastustuomioistuinta koskevat määräykset on perustuslakisopimuksessa koottu yhteen I-31 artiklaan, joka vastaa SEY 246, 247 ja 248 artiklaa. Määräykset palautetaan EUT-sopimuksessa erillisiin artikloihin voimassa olevia määräyksiä muuttamalla jäljempänä kuvatulla tavalla.

246 artiklassa (uusi 285 artikla) todetaan tilintarkastustuomioistuimen huolehtivan unionin tilintarkastuksesta. Se vastaa SEY 246 artiklaa, johon ainoa muutos on sanan ”unionin” lisäys.

Artiklaan lisätään uusi 2 kohta, johon siirretään SEY 247 artiklan 1 kohdan sisältö ja joka koskee tilintarkastustuomioistuimen kokoonpanoa. Kohtaan lisätään myös lause tuomioistuimen jäsenten riippumattomuudesta ja velvollisuudesta toimia unionin yleisen edun mukaisesti.

247 artikla (uusi 286 artikla) koskee tilintarkastustuomioistuimen jäsenten nimittämistä, kelpoisuutta, erottamista ja palvelussuhteen ehtoja. Määräykset vastaavat numerointia ja eräitä sanallisia muutoksia lukuun ottamatta SEY 247 artiklaa.

248 artiklassa (uusi 287 artikla) määrätään tilintarkastustuomioistuimen tehtävistä. Määräykset vastaavat eräitä sanallisia muutoksia lukuun ottamatta SEY 248 artiklaa.

2 LUKU

UNIONIN SÄÄDÖKSET, HYVÄKSYMISMENETTELYT JA MUITA MÄÄRÄYKSIÄ

1 jakso

Unionin säädökset

Vuoden 2007 HVK:ssa päätettiin säilyttää voimassaolevat säädösnimikkeet eli asetus, direktiivi ja päätös sekä suositus ja lausunto. Näin ollen perustuslakisopimukseen sisältyvästä säädösten uudelleen nimeämisestä (eurooppalaki, eurooppapuitelaki, eurooppa-asetus ja eurooppapäätös) luovutaan. Perustuslakisopimuksessa eurooppalaki vastaa oikeusvaikutuksiltaan nykyistä asetusta ja eurooppapuitelaki direktiiviä, kun taas eurooppapäätös vastaa nykyistä päätöstä tietyin täsmennyksin ja sillä poikkeuksella, että se määritellään perustuslakisopimuksessa muussa kuin lainsäätämismenettelyssä hyväksyttäväksi säädökseksi. Vuoden 2007 HVK:lle annetun toimeksiannon mukaan päätöksen määritelmä muutetaan vuoden 2004 HVK:ssa hyväksytyn määritelmän mukaiseksi, tosin sen hyväksymismenettelyä ei rajata siten kuin vuoden 2004 HVK:ssa.

Lissabonin sopimuksessa luovutaan siitä perustuslakisopimuksen lähtökohdasta, että säädöstyypit kytkettäisiin niiden antamismenettelyihin siten, että säädösnimike osoittaisi aina sen, minkä säädöstason menettelyssä säädös tulee antaa tai on annettu. Vuoden 2007 HVK-toimeksiannon mukaisesti Lissabonin sopimuksella pyritään kuitenkin säilyttämään ero lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien säädösten ja muiden säädösten välillä.

Pilarijaon poistumisen seurauksena samoja säädöstyyppejä sovelletaan jatkossa myös poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön aloilla sekä lähtökohtaisesti myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, tosin eri aloja koskeviin määräyksiin sisältyvin rajoituksin. EU-sopimuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten mukaan kyseisellä alalla ei kuitenkaan anneta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä (uusi SEU 11 artiklan 1 kohdan toinen alakohta).

Säädöksiä koskevissa EUT-sopimuksen määräyksissä määrätään säädösten antamisesta lainsäätämisjärjestyksessä, säädösten antamisesta säädösvallan siirron nojalla ja täytäntöönpanosäädösten antamisesta. Määräykset vastaavat perussystematiikaltaan perustuslakisopimuksessa omaksuttua ratkaisua kolmiportaisesta säädöshierarkiasta. EUT-sopimuksessa säädöshierarkian toteuttamiseen pyritään osaltaan siten, että säädösvallan siirron nojalla annettavien säädösten otsikkoon sisällytetään ilmaisu ”delegoitu” ja täytäntöönpanosäädösten otsikkoon sisällytetään ilmaisu ”täytäntöönpano”.

249 artikla (uusi 288 artikla) sisältää määräykset unionin säädöksistä ja niiden oikeusvaikutuksista. Artikla vastaa nykyistä SEY 249 artiklaa alla esitetyin poikkeuksin. Lisäksi artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-33 artiklaa lukuun ottamatta niitä poikkeuksia, jotka aiheutuvat vuoden 2007 HVK:ssa tehdystä ratkaisusta säilyttää säädösten nykyiset nimikkeet.

Artiklan ensimmäisessä kohdassa luetellaan unionin toimielinten käytössä olevat säädösinstrumentit. Kohdan mukaan käyttäessään unionin toimivaltaa toimielimet hyväksyvät asetuksia, direktiivejä ja päätöksiä sekä antavat suosituksia ja lausuntoja. Säädöstyypit ovat samat kuin nykyisessä SEY 249 artiklassa. Nykyiseen SEY 249 artiklan ensimmäiseen kohtaan verrattuna SEUT 249 artiklan ensimmäisestä kohdasta on poistettu maininta säädöksiä antavista toimielimistä. Vastaava määräys sisältyy kuitenkin säädösten hyväksymismenettelyjä koskevaan uuteen SEUT 249 a artiklaan.

Artiklan toisessa kohdassa määrätään asetuksen oikeusvaikutuksista ja kolmannessa kohdassa direktiivin oikeusvaikutuksista. Nämä kohdat säilyvät nykytilanteeseen verrattuna ennallaan.

Artiklan neljännen kohdan mukaan päätös on kaikilta osiltaan velvoittava. Jos päätöksessä nimetään tahot, joille päätös on osoitettu, se velvoittaa ainoastaan niitä. Päätös voidaan siten antaa joko yleisenä kaikkia velvoittavana säädöksenä tai vain niitä nimettyjä tahoja velvoittavana säädöksenä, joille se on osoitettu. Muutos liittyy vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon, jonka mukaan päätöksen määritelmä muutetaan samaksi kuin se on perustuslakisopimuksessa (I-33 artikla). Nykyiseen SEY 249 artiklan neljänteen kohtaan verrattuna uudessa muotoilussa otetaan huomioon se, että päätös voi olla myös yleisesti sovellettava. Päätöksen käyttöalan laajentaminen johtuu siitä, että sitä käytetään jatkossa myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Lisäksi päätöksen määritelmä kattaa jo nykyisin käytössä olevat niin sanotut epätyypilliset päätökset, joilla ei ole varsinaista kohdetta.

Artiklan viides kohta, jossa määrätään suositusten ja lausuntojen oikeusvaikutuksista, säilyy nykytilanteeseen verrattuna ennallaan.

249 a artiklan (uusi 289 artikla) määräykset koskevat säädösten antamista tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ja erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Artikla on nykytilaan nähden siinä mielessä uusi, että EY-sopimukseen ei sisälly samansisältöistä, erillistä artiklaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-34 artiklaa säädösinstrumenttien nimikkeitä koskevia ratkaisuja lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa määrätään säädösten hyväksymismenettelyn osalta pääsäännöksi niin sanottu tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka vastaa pitkälti nykyistä yhteispäätösmenettelyä. Kohdan nojalla tavallista lainsäätämisjärjestystä noudatettaessa Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät yhdessä asetuksen, direktiivin tai päätöksen komission ehdotuksesta. Tavallista lainsäätämisjärjestystä koskeva menettely määritellään tarkemmin SEUT 251 artiklassa.

Artiklan 2 kohdan mukaan perussopimuksissa määrätyissä erityistapauksissa säädöksiä annetaan erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Tällöin säädöksen antaa joko Euroopan parlamentti tai neuvosto. Se näistä toimielimistä, joka ei anna säädöstä, osallistuu menettelyyn jollain muulla tavalla (kuuleminen tai hyväksyntä). Oikeusperustojen yhteydessä mainitaan erikseen erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä silloin kun se tulee kyseeseen.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ovat ne, jotka hyväksytään kyseisessä järjestyksessä. Määräyksellä määritellään, mitkä ovat lainsäädäntömenettelyssä hyväksyttäviä säädöksiä. Tällä määritelmällä on merkitystä muun muassa toissijaisuusperiaatteen valvontaa ja neuvoston istuntojen julkisuutta koskevien määräysten soveltamisessa.

Artiklan 4 kohdan mukaan tietyissä perussopimuksissa määrätyissä erityistapauksissa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset voidaan antaa muuten kuin pääsäännön mukaisesti eli komission ehdotuksesta. Erikseen määritellyissä tapauksissa säädös voidaan antaa jäsenvaltioiden ryhmän tai Euroopan parlamentin aloitteesta, Euroopan keskuspankin suosituksesta taikka unionin tuomioistuimen tai Euroopan investointipankin pyynnöstä.

249 b artikla (uusi 290 artikla) sisältää määräykset, jotka liittyvät säädösvallan siirron nojalla annettaviin säädöksiin. Artikla on nykytilaan nähden uusi. Se vastaa perustuslakisopimuksen I-36 artiklaa säädösinstrumenttien nimikkeitä koskevia ratkaisuja lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa määrätään säädösvallan siirron kohteesta, käyttöalasta ja sen rajoituksista sekä säädösvaltaa delegoivien säädösten sisällöstä. Säädösvallan siirto voidaan toteuttaa vain, jos siitä on säädetty lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä säädöksessä. Säädösvaltaa voidaan siirtää komissiolle siten, että komissio saa toimivallan antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Tietyn alan keskeisistä osista voidaan säätää vain lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävällä säädöksellä. Sitä, mitä ”tietyn alan keskeisillä osilla” tarkoitetaan, ei kuitenkaan tarkemmin määritellä. Tämä jää myöhemmän lainsäädäntö- ja tuomioistuinkäytännön varaan. Säädösvallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto on kuitenkin määriteltävä erikseen kussakin säädösvallan siirron sisältävässä säädöksessä.

Artiklan 2 kohdassa on määräykset säädösvallan siirtoa koskevista ehdoista eli niin sanotusta takaisinotto-oikeudesta, jolla voidaan turvata lainsäätäjän (Euroopan parlamentti ja neuvosto) asema suhteessa delegoidun säädösvallan käyttäjään (komissio). Säädösvallan siirron sisältävässä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä vahvistetaan siirrolle ehdot, joiden nojalla Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat itsenäisesti valvoa delegoidun säädösvallan käyttöä. Lainsäätäjä voi määrätä säädösvallan käytön ehdoista kahdella eri tavalla. Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat joko pidättää itselleen toisistaan riippumattoman oikeuden peruuttaa kokonaan säädösvallan siirto tai määrätä, että säädösvallan siirron nojalla annettu säädös voi tulla voimaan vain, jos parlamentti tai neuvosto ei vastusta sitä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä asetetun määräajan kuluessa. Päättäessään takaisinottamisesta säädösvallan siirron peruuttamisen tai säädöksen vastustamisen yhteydessä Euroopan parlamentti tekee ratkaisunsa jäsentensä enemmistöllä ja neuvosto määräenemmistöllä.

Artiklan 3 kohdan mukaan säädösvallan siirron nojalla annettavien säädösten nimikkeessä käytetään ilmaisua ”delegoitu”. Tällä pyritään säädöshierarkian toteuttamiseen siten, että jo säädöksen otsikosta käy ilmi, millainen säädös on kyseessä. Artiklaan liittyy HVK:n hyväksymä julistus (nro 39), jossa todetaan komission aikovan jatkaa jäsenvaltioiden nimeämien asiantuntijoiden kuulemista sen valmistellessa sellaisia rahoituspalvelualaa koskevia säädöksiä, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla. Kyseessä on niin sanotun Lamfalussy-menettelyn jatkuvuuden tunnustaminen. Vastaava julistus sisältyy perustuslakisopimukseen (nro 8). Julistusta käsitellään tarkemmin julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

249 c artiklassa (uusi 291 artikla) määrätään unionin oikeudellisesti velvoittavien säädösten täytäntöönpanosta. Artikla vastaa tarkoitukseltaan ja perusperiaatteiltaan nykyisen SEY 202 artiklan kolmatta alakohtaa, joka koskee neuvoston oikeutta siirtää komissiolle toimivalta antamiensa säädösten täytäntöönpanoon (niin sanottu komitologiamenettely). Suurin ero suhteessa nykytilaan liittyy muutoksiin, jotka liittyvät Euroopan parlamentin asemaan neuvoston kanssa tasavertaisena lainsäätäjänä. Komitologiamenettelystä on annettu neuvoston päätös 1999/468/EY (EYVL L 184 1999, s. 23), jota on perustuslakisopimusta koskeneiden neuvottelujen päättymisen jälkeen muutettu neuvoston päätöksellä 2006/512/EY (EUVL L 200 2006, s. 11). Vuonna 2006 tehdyt muutokset, joilla luodaan uusi valvonnan käsittävä sääntelymenettely, koskevat nimenomaan yhteispäätösmenettelyssä annettuja perussäädöksiä. Valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn soveltamisala muistuttaa läheisesti SEUT 249 b artiklassa kuvattua lainsäädäntövallan siirron soveltamisalaa. SEUT 249 c artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-37 artikla säädösinstrumenttien nimikkeitä koskevia ratkaisuja lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa ilmaistaan pääperiaate eli se, että unionin säädösten täytäntöönpanosta vastaavat ensisijaisesti jäsenvaltiot, joiden velvollisuutena on toteuttaa kaikki tarvittavat kansallisen lainsäädäntönsä mukaiset toimenpiteet unionin oikeudellisesti velvoittavien säädösten panemiseksi täytäntöön. Määräys täydentää SEU 3 a artiklan 3 kohtaa, joka sisältää yleisen lojaliteettivelvoitteen.

Artiklan 2 kohdassa on määräykset niiden tapausten varalta, jolloin unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa unionin tasolla. Tällöin pääsääntönä on se, että täytäntöönpanovaltaa siirretään säädöksessä komissiolle (komitologiamenettely). Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaa koskevissa SEU 11 ja 13 artiklassa määrätyissä tapauksissa täytäntöönpanosäädösten antamisesta vastaa kuitenkin aina neuvosto. Lisäksi neuvostolle voidaan siirtää täytäntöönpanovaltaa muissa asianmukaisesti perustelluissa erityistapauksissa. Artiklan 2 kohta vastaa SEY 202 artiklan kolmannen luetelmakohdan määräyksiä neuvoston oikeudesta täytäntöönpanovallan siirtoon. SEUT 249 c artiklan 2 kohdassa oikeutta täytäntöönpanovallan siirtoon ei kuitenkaan rajata vain neuvostoon. Uuden määräyksen taustalla on nykykäytäntö, jossa säädösten antajina ovat useimmiten Euroopan parlamentti ja neuvosto yhdessä.

Artiklan 3 kohdan mukaan tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annettavilla asetuksilla vahvistetaan etukäteen komitologiamenettelyn yleiset säännöt ja periaatteet, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä. Nykyisen SEY 202 artiklan kolmannen luetelmakohdan menettelystä poiketen säädös komitologiasta annetaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävällä Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisellä säädöksellä. Nykyisen komitologiapäätöksen on antanut neuvosto yksimielisesti Euroopan parlamentin lausunnon saatuaan. Lissabonin sopimuksessa vahvistetaan näin olennaisesti Euroopan parlamentin mahdollisuuksia vaikuttaa komitologiaa koskevan perussäädöksen sisältöön. Käytännössä Euroopan parlamentti on osallistunut keskeisesti jo nykyisen komitologiapäätöksen ja sen muutosten valmisteluun. SEUT 249 c artiklan 3 kohta poikkeaa SEY 202 artiklan kolmannesta luetelmakohdasta myös siinä, että komissioon kohdistuvan valvontavallan käyttäjiksi määritellään neuvoston asemesta jäsenvaltiot. Käytännössä kyseessä on lähinnä määräyksen selkeyttäminen vastaamaan nykytilannetta.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että täytäntöönpanosäädösten nimikkeessä käytetään lisäystä ”täytäntöönpano”. Määräyksen tavoitteena on säädöshierarkian toteuttaminen siten, että jo säädöksen otsikosta ilmenee, millainen säädös on kyseessä.

249 d artiklan (uusi 292 artikla) mukaan suosituksia voivat antaa neuvosto ja komissio sekä perussopimuksissa määrätyissä erityistapauksissa Euroopan keskuspankki. Artikla sisältää määräykset menettelystä neuvoston antaessa suosituksia. Neuvosto voi antaa suosituksen vain komission ehdotuksesta, jos perussopimuksissa määrätään, että neuvosto hyväksyy säädöksen kyseisellä alalla komission ehdotuksesta. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti aloilla, joilla unionin säädöksen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Komission yleisestä toimivallasta antaa suosituksia määrätään nykyisin SEY 211 artiklassa. Lissabonin sopimuksella yleinen toimivalta suositusten antamiseen laajennetaan neuvostoon. SEUT 249 d artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-35 artiklan 3 kohtaa.

2 jakso

Säädösten hyväksymismenettelyt ja muita määräyksiä

EUT-sopimuksen kuudennen osan I osaston 2 lukuun sisällytetään 2 jakso, jonka otsikko on ”Säädösten hyväksymismenettelyt ja muita määräyksiä”. Jaksoon sijoitetaan määräykset neuvoston oikeudesta muuttaa komission aloitetta, komission oikeudesta muuttaa ehdotustaan, tavallisesta lainsäätämismenettelystä, toimielinten välisistä sopimuksista sekä säädösten antamisesta, valinnasta, julkaisusta, voimaantulosta ja maksuvelvollisuuden sisältämän säädöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta. Määräyksiin tehtävät muutokset suhteessa nykyiseen EY-sopimukseen johtuvat erityisesti siitä, että Lissabonin sopimus vähentää perustuslakisopimuksen tavoin päätöksentekomenettelyjen määrää ja pääsäännöksi tulee nykyistä yhteispäätösmenettelyä vastaava tavallinen lainsäätämisjärjestys.

250 artiklassa (uusi 293 artikla) määrätään neuvoston oikeudesta muuttaa komission aloitetta ja komission oikeudesta muuttaa ehdotustaan. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-395 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään neuvoston oikeudesta muuttaa komission ehdotusta vain yksimielisesti, tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Nämä poikkeustapaukset koskevat SEUT 251 artiklan 10 ja 13 kohtaa, 268, 270 a ja 272 artiklaa sekä 273 artiklan toista kohtaa. Artiklan määräykset vastaavat nykyistä SEY 250 artiklaa, mutta poikkeustapausten määrää on lisätty perustuslakisopimuksen III-395 artiklan mukaisesti. Kokonaan uusia ovat viittaukset SEUT 268, 270 a, 272 sekä 273 artiklaan.

Artiklan 2 kohdan mukaisesti niin kauan, kuin neuvosto ei ole tehnyt ratkaisuaan, voi komissio milloin tahansa säädöksen antamiseen johtavan menettelyn aikana muuttaa ehdotustaan. Määräykseen ei ole tullut muutoksia.

251 artikla (uusi 294 artikla) sisältää tavallista lainsäätämisjärjestystä koskevat määräykset. Artikla vastaa sisällöltään pääosin nykyistä SEY 251 artiklaa, jossa määrätään yhteispäätösmenettelystä. Yhteispäätösmenettely nimikkeenä muuttuu Lissabonin sopimuksen myötä tavalliseksi lainsäätämisjärjestykseksi, mutta menettely sinänsä säilyy lähes ennallaan. Artiklan rakennetta on kuitenkin selkeytetty erittelemällä ensimmäinen, toinen ja kolmas käsittely sekä sovittelumenettely selkeämmin omiksi kokonaisuuksikseen. Myös artiklan kielellistä asua on selkeytetty niin, että artiklan sanamuodot paremmin ilmentävät neuvoston ja Euroopan parlamentin tasaveroista asemaa lainsäätäjinä. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-396 artiklaa.

Tavallista lainsäätämisjärjestystä noudatetaan pääsääntöisesti hyväksyttäessä lainsäätämisjärjestyksessä annettavia säädöksiä. Tämä merkitsee myös sitä, että ellei oikeusperustamääräyksessä ole nimenomaisesti mainittu erityisen lainsäätämismenettelyn soveltamisesta lainsäätämismenettelyssä annettavia säädöksiä hyväksyttäessä, sovelletaan SEUT 251 artiklan mukaista tavallista lainsäätämisjärjestystä. Lisäksi kussakin oikeusperustamääräyksessä on erikseen mainittu, jos säädöksen hyväksymiseen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä liittyy unionin neuvoa-antavien elinten (alueiden komitea ja/tai talous- ja sosiaalikomitea) kuuleminen.

Artiklan 1 kohdassa määrätään tämän artiklan sisältämän menettelyn noudattamisesta silloin, kun säädökset annetaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Määräys vastaa sisällöllisesti nykyistä SEY 251 artiklan 1 kohtaa. Nykyisestä EY-sopimuksesta poiketen EUT-sopimuksen oikeusperustamääräyksissä viitataan tavallisen lainsäätämisjärjestyksen soveltamiseen SEY 251 artiklassa määrätyn menettelyn noudattamisen asemesta.

Artiklan 2 kohdassa määrätään komission antavan ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle. Määräys vastaa nykyistä SEY 251 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

Artiklan 3–6 kohta sisältävät määräykset ensimmäisestä käsittelystä. Määräykset vastaavat sisällöllisesti nykyisiä SEY 251 artiklan määräyksiä ensimmäisestä käsittelystä.

Artiklan 7–9 kohta sisältävät määräykset toisesta käsittelystä. Määräykset vastaavat sisällöllisesti nykyisen SEY 251 artiklan määräyksiä toisesta käsittelystä.

Artiklan 10–12 kohdassa määrätään sovittelusta. Määräykset vastaavat nykyisiä SEY 251 artiklan määräyksiä sovittelusta.

Artiklan 13–14 kohta sisältävät määräykset kolmannesta käsittelystä. Määräykset vastaavat nykyisiä SEY 251 artiklan määräyksiä kolmannesta käsittelystä.

Artiklan 15 kohta sisältää uudet erityismääräykset, joita noudatetaan silloin, kun säädös käsitellään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä jäsenvaltioiden ryhmän aloitteesta, Euroopan keskuspankin suosituksesta taikka unionin tuomioistuimen pyynnöstä. Tällöin eräitä komissiota koskevia 251 artiklan määräyksiä ei ensimmäisen alakohdan mukaan sovelleta menettelyyn. Näitä ovat 251 artiklan 2 kohta (komission aloiteoikeus), 6 kohdan toinen virke (komission selvitys Euroopan parlamentille omasta kannastaan) ja 9 kohta (neuvosto voi tehdä ratkaisunsa vain yksimielisesti, jos komissio on antanut tarkistuksista kielteisen lausunnon).

Kohdan toisessa alakohdassa määrätään komission mahdollisuudesta osallistua menettelyyn niissä tapauksissa, joissa säädös annetaan muuten kuin komission aloitteesta. Tällöin Euroopan parlamentti ja neuvosto toimittavat aina komissiolle säädösehdotuksen sekä ensimmäisen ja toisen käsittelyn kantansa. Lisäksi parlamentti tai neuvosto voi pyytää milloin tahansa menettelyn aikana komissiolta lausuntoa. Komissio voi myös antaa lausunnon omasta aloitteestaan. Komissio saa näissäkin tapauksissa tarpeen mukaan osallistua sovittelukomitean työskentelyyn ja tehdä 11 kohdan mukaisesti tarpeellisia aloitteita edistääkseen parlamentin ja neuvoston kantojen lähenemistä.

252 artikla, joka koskee yhteistoimintamenettelyä, kumotaan.

252 a artiklassa (uusi 295 artikla) määrätääntoimielinten yhteistyössään soveltamista menettelytavoista. SEY 252 artikla, joka sisältää määräykset yhteistoimintamenettelystä, kumotaan. Uuden SEUT 252 a artiklan ensimmäisessä virkkeessä määrätään Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission neuvottelevan keskenään ja sopivan yhteisellä sopimuksella yhteistyössään sovellettavista menettelytavoista. Tämä vastaa nykyistä SEY 218 artiklan 1 kohtaa sillä lisäyksellä, että myös Euroopan parlamentin mainitaan osallistuvan sopimusten tekemiseen, mikä vastaa nykykäytäntöä. Toisaalta SEUT 252 a artiklassa viitataan yhteistoiminnan sijasta yhteistyöhön. Lisäksi täydennyksenä nykyiseen SEY 218 artiklan 1 kohtaan verrattuna SEUT 252 a artiklan toisessa virkkeessä määrätään edellä tarkoitetun sopimisen osalta, että tätä varten kyseiset toimielimet voivat perussopimuksia noudattaen tehdä toimielinten välisiä sopimuksia, jotka voivat olla velvoittavia. EY-sopimuksessa SEY 218 artikla on institutionaalisia määräyksiä koskevan osaston toimielimiä koskevan luvun komissiota koskevassa jaksossa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-397 artiklaa.

Toimielinten väliset sopimukset mainitaan lisäksi uuden SEU 9 d artiklan 1 kohdassa, jossa määrätään komission tekevän aloitteet unionin vuotuisten ja monivuotisten ohjelmien laatimiseksi pyrkien toimielinten välisiin sopimuksiin.

253 artikla (uusi 296 artikla) sisältääkaikkien unionin säädösten antamista ja säädösten lajin valintaa koskevat yhteiset periaatteet. Nykyinen SEY 253 artikla, joka sisältää määräykset säädösten perusteluvelvoitteesta ja velvoitteesta sisällyttää säädöksiin viittaukset niihin ehdotuksiin ja lausuntoihin, joita EY-sopimuksessa edellytetään, laajenee kattamaan myös muut asiaa koskevat yhteiset periaatteet.

Artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti säädösten lajin valinnassa otetaan huomioon perussopimusten määräysten mukaiset menettelyt ja noudatetaan suhteellisuusperiaatetta niissä tapauksissa, joissa perussopimuksissa ei ole erikseen määrätty annettavan säädöksen lajia. Tämä tarkoittaa välillisesti myös sitä, etteivät toimielimet voi käyttää muita kuin nimenomaisesti määriteltyjä säädöstyyppejä, jos ne on politiikka-alakohtaisissa määräyksissä määritelty. Vastaavaa määräystä ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-38 artiklaa.

Artiklan toisen kohdan mukaan säädökset perustellaan, ja niissä viitataan perussopimuksissa määrättyihin ehdotuksiin, aloitteisiin, suosituksiin, pyyntöihin ja lausuntoihin. Määräys vastaa asiallisesti nykyistä SEY 253 artiklaa ja perustuslakisopimuksen I-38 artiklaa.

Artiklan kolmannen kohdan mukaan kun Euroopan parlamentin ja neuvoston käsiteltäväksi annetaan ehdotus lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi, ne pidättyvät antamasta sellaista säädöstä, joka ei ole kyseiseen alaan sovellettavan lainsäädäntömenettelyn mukainen. Määräys on uusi perussopimustasolla, mutta vastaava määräys sisältyy nykyisin neuvoston työjärjestyksen 7 artiklaan. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-33 artiklaa.

254 artikla (uusi 297 artikla) sisältää määräykset unionin säädösten allekirjoittamisesta, julkaisemisesta ja voimaantulosta. Artikla vastaa nykyistä SEY 254 artiklaa, mutta siihen on tehty säädösten hyväksymismenettelyihin tehtäviin muutoksiin liittyvät tarpeelliset mukautukset. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-39 artiklaa.

254 a artikla (uusi 298 artikla) on nykytilaan nähden uusi ja sisältää oikeusperustan, jonka nojalla voidaan antaa säännökset avoimesta, tehokkaasta ja riippumattomasta eurooppalaisesta hallinnosta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-398 artiklaa säädösnimikettä koskevaa muutosta lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohta sisältää unionin hallintoa koskevan tavoitteen ja hyvän hallinnon periaatteen. Sen mukaisesti unionin toimielimet, elimet ja laitokset tukeutuvat tehtäviään hoitaessaan avoimeen, tehokkaaseen ja riippumattomaan eurooppalaiseen hallintoon.

Artiklan 2 kohtaan sisältyvän oikeusperustan nojalla Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen asetuksilla 1 kohdassa tarkoitetut, hyvää hallintoa koskevat säännökset. Säännöksissä kunnioitetaan SEUT 283 artiklan nojalla vahvistettuja henkilöstösääntöjä ja palvelussuhteen ehtoja.

255 artikla, joka koskee unionin toiminnan avoimuutta, siirretään niin, että siitä tulee SEUT 16 a artikla tuon artiklan yhteydessä esitettyine muutoksineen.

256 artikla ssa (uusi 299 artikla) määrätään sellaisen neuvoston, komission tai Euroopan keskuspankin säädöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta, jossa määrätään maksuvelvollisuus muulle kuin valtiolle. Määräys vastaa nykyistä SEY 256 artiklaa, joka kuitenkin koskee vain neuvoston ja komission päätöksiä. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-401 artiklaa.

3 LUKU

UNIONIN NEUVOA-ANTAVAT ELIMET

256 a artikla (uusi 300 artikla) sisältää määräykset unionin neuvoa-antavien elimien kokoonpanosta yleisellä tasolla. Määräykset vastaavat SEY 257–258 ja SEY 263 artiklaa. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen I-32 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin neuvoa-antavat toimielimet ovat alueiden komitea ja talous- ja sosiaalikomitea, jotka avustavat Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota. Määräykset vastaavat SEY 257 ja 263 artiklaa.

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset talous- ja sosiaalikomitean jäsenistä. Määräykset vastaavat pääasiallisesti SEY 257 artiklaa. Poiketen nykyisestä sopimuksesta ei talous- ja sosiaalikomitean jäsenvaltiokohtaista paikkaluetteloa kuitenkaan enää ole sisällytetty tähän yhteyteen, vaan sitä koskevat määräykset sisältyvät SEUT 258 artiklaan sekä pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä. Komitean kokoonpano tullaan jatkossa vahvistamaan neuvoston yksimielisellä päätöksellä SEUT 258 artiklan mukaisesti.

Artiklan 3 kohta sisältää määräykset alueiden komitean jäsenistä. Määräykset vastaavat SEY 263 artiklaa. Poiketen nykyisestä sopimuksesta ei myöskään alueiden komitean jäsenvaltiokohtaista paikkaluetteloa kuitenkaan enää ole sisällytetty tähän yhteyteen, vaan sitä koskevat määräykset sisältyvät SEUT 263 artiklaan sekä pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä. Komitean kokoonpano tullaan jatkossa vahvistamaan neuvoston yksimielisellä päätöksellä SEUT 263 artiklan mukaisesti.

Artiklan 4 kohdassa määrätään alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean jäsenten riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 258 ja 263 artiklaa.

Artiklan 5 kohdan mukaisesti neuvosto tarkastelee komiteoiden kokoonpanon luonnetta koskevia 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä säännöllisin väliajoin uudelleen unionin taloudellisen, yhteiskunnallisen ja väestörakenteen kehityksen huomioon ottamiseksi. Neuvosto tekee komission ehdotuksesta asiaa koskevat päätökset. Tämä on uusi määräys, jonka tarkoituksena on mahdollistaa komiteoiden jäsenkuntaa koskevien muutosten tekeminen aiempaa yksinkertaisemmalla tavalla tarpeen niin vaatiessa. Tällainen päätös voi kuitenkin koskea vain jäsenyysvaatimusten määrittelyä, ei jäsenten lukumäärää tai paikkojen jakautumista jäsenvaltioiden kesken. Perustuslakisopimuksessa artiklan 5 kohdassa määrätään alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanoa, jäsenten nimeämistä, toimivaltuuksia ja toimintaa koskevien tarkempien sääntöjen sisältyvän III-386–III-392 artiklaan. Kyseiset määräykset sisältyvät SEUT 258–260 ja 262–265 artiklaan.

1 jakso

TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEA

257 artikla kumotaan, ja sen sisältämät määräykset talous- ja sosiaalikomitean jäsenistä siirretään 256 a artiklaan.

258 artiklassa (uusi 301 artikla) määrätään talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanosta. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-389 artiklaa. Komitean paikkojen enimmäismääränä säilyy 350. Uutta on nykysopimuksiin nähden kuitenkin se, ettei jäsenvaltiokohtaista paikkajakoa enää ole sisällytetty sopimuksen tähän yhteyteen, vaan se sisältyy nykymuodossaan sopimuksen liitteenä olevaan pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä. Jäsenmäärä jakautuu jäsenvaltioiden kesken pöytäkirjan 8 artiklan mukaisesti siihen saakka, kunnes komitean kokoonpano vahvistetaan uudelleen neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä yksimielisellä päätöksellä. Määräys jäsenten riippumattomuudesta sisältyy uuteen SEUT 256 a artiklaan.

259 artiklassa (uusi 302 artikla) määrätään talous- ja sosiaalikomitean jäsenten nimittämisestä. Määräykset vastaavat SEY 259 artiklaa. Talous- ja sosiaalikomitean toimikauden pituutta on kuitenkin pidennetty neljästä viiteen vuoteen. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-390 artiklaa.

260 artiklassa (uusi 303 artikla) määrätään talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtajan ja puheenjohtajiston valinnasta. Määräykset vastaavat SEY 260 artiklaa. Puheenjohtajan ja puhemiehistön toimikausi on kuitenkin muutettu kahdesta vuodesta kahden ja puolen vuoden pituiseksi, vastaamaan komitean toimikauden pidentämistä viiteen vuoteen. Artiklassa määrätään, että komitean puheenjohtaja kutsuu komitean koolle Euroopan parlamentin, neuvoston tai komission pyynnöstä. Euroopan parlamenttia ei sisälly SEY 260 artiklaan. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-391 artiklaa.

261 artikla sisältää määräyksetkomitean erityisjaostoista ja alakomiteoista. Artikla kumotaan.

262 artikla (uusi 304 artikla) sisältää määräykset talous- ja sosiaalikomitean kuulemisesta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 262 artiklaa. Johdonmukaisuuden vuoksi Euroopan parlamentti on lisätty neuvoston ja komission rinnalle kuulemiseen velvoitettuna ja oikeutettuna tahona. Tämän vuoksi SEY 262 artiklan neljäs kohta, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi kuulla talous- ja sosiaalikomiteaa, on poistettu. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III- 392 artiklaa.

2 jakso

ALUEIDEN KOMITEA

263 artikla (uusi 305 artikla) sisältää tarkemmat määräykset alueiden komitean kokoonpanosta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 263 artiklaa. SEY 263 artiklan 1 kohtaan sisältynyt määräys jäsenistä siirretään uuteen 256 a artiklaan. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-386 artiklaa.

Artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätään alueiden komitean jäsenmäärästä ja kokoonpanosta. Alueiden komitean paikkojen enimmäismääränä säilyy 350. Uutta on nykysopimuksiin nähden kuitenkin se, ettei jäsenvaltiokohtaista paikkajakoa enää ole sisällytetty sopimuksen tähän yhteyteen, vaan se sisältyy nykymuodossaan sopimuksen liitteenä olevaan pöytäkirjaan siirtymämääräyksistä. Jäsenmäärä jakautuu jäsenvaltioiden kesken pöytäkirjan 7 artiklan mukaisesti siihen saakka, kunnes komitean kokoonpano vahvistetaan uudelleen neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä yksimielisellä päätöksellä.

Artiklan kolmannessa kohdassa määrätään komitean jäsenten nimittämisestä ja toimikaudesta. Määräys vastaa SEY 263 artiklan neljännen kohdan vastaavia määräyksiä. Toimikauden pituutta on kuitenkin pidennetty neljästä viiteen vuoteen. Artiklan kolmannessa kohdassa määrätään myös alueiden komitean jäsenen toimikauden päättymisestä sen tehtävän päättyessä, jonka perusteella hänet on valittu alueiden komitean jäseneksi. Määräys vastaa SEY 263 artiklan neljännen kohdan vastaavia määräyksiä. Määräys jäsenten riippumattomuudesta sisältyy uuteen SEUT 256 a artiklaan.

264 artiklassa (uusi 306 artikla) määrätään alueiden komitean puheenjohtajan ja puhemiehistön valinnasta, sen koollekutsumisesta sekä sen työjärjestyksen hyväksymisestä. Määräykset vastaavat SEY 264 artiklaa. Puheenjohtajan ja puhemiehistön toimikausi on kuitenkin muutettu kahdesta vuodesta kahden ja puolen vuoden pituiseksi, vastaamaan komitean toimikauden pidentämistä viiteen vuoteen. Artiklassa määrätään, että komitean puheenjohtaja kutsuu komitean koolle Euroopan parlamentin, neuvoston tai komission pyynnöstä. Euroopan parlamenttia ei sisälly SEY 264 artiklaan. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-387 artiklaa.

265 artikla (uusi 307 artikla) sisältää määräykset alueiden komitean kuulemisesta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 265 artiklaa. Johdonmukaisuuden vuoksi Euroopan parlamentti on lisätty neuvoston ja komission rinnalle kuulemiseen velvoitettuna ja oikeutettuna tahona. Tämän vuoksi SEY 265 artiklan neljäs kohta, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi kuulla alueiden komiteaa, on poistettu. Määräykset vastaavat sisällöllisesti perustuslakisopimuksen III-388 artiklaa.

4 LUKU

EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI

266 artikla (uusi 308 artikla) sisältää määräykset Euroopan investointipankista.

Artiklan kolmannessa kohdassa Euroopan investointipankin perussäännön muuttamista koskevia määräyksiä on muutettu siten, että neuvosto voi muuttaa Euroopan investointipankin koko perussääntöä yksimielisesti, kun nykyisessä artiklassa sallitaan vain perussäännön tiettyjen kohtien muuttaminen. Määräyksiä on myös muutettu siten, että neuvosto tekee perussäännön muuttamista koskevan ratkaisun komission ehdotuksesta, ei komission pyynnöstä, kuten nykyisin. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-393 artiklaa, lukuun ottamatta säädösnimikkeitä koskevia muutoksia.

267 artiklaa (uusi 309 artikla), joka sisältää määräykset Euroopan investointipankin tehtävistä, ei muuteta.

II OSASTO

VARAINHOITOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

Unionin talousarviota ja varainhoitoa koskevissa määräyksissä ei ole olennaisia sisällöllisiä muutoksia nykytilaan nähden. Muutokset ovat lähinnä nykysääntelyä kokoavia ja täsmentäviä. Määräykset koskevat unionin talousarvioon ja varainhoitoon sovellettavia tärkeimpiä periaatteita, unionin vuotuisen talousarvion valmistelua, hyväksymistä ja toteuttamista sekä siihen liittyvää vastuuvapauden myöntämistä. Lisäksi niihin kuuluvat määräykset unionin omista varoista ja monivuotisesta rahoituskehyksestä. Määräyksiin on koottu yhteen voimassa olevia, sekä EY-sopimuksen II osastossa että eräissä muissa säädöksissä, kuten unionin monivuotista rahoituskehystä koskevassa Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä, olevia säännöksiä. Määräykset ovat jäljempänä artikloittain esitetyin tavoin koonnos eräin osin muutetuista perustuslakisopimuksen I-53-I-55 ja III-402-III-414 artiklasta. Perustuslakisopimukseen näiden artiklojen osalta sisältyvät, säätämisjärjestykseen liittyvät säädösnimikkeet on muutettu vastaamaan pääosin nykytilaa, koska perustuslakisopimukseen sisältyneet määräykset unionin säädöksistä eivät sisälly EUT-sopimukseen. Samalla eräisiin EY-sopimuksessa oleviin määräyksiin, joista puuttuu säännös käytettävästä säädöksestä, on lisätty nykytilaa vastaava viittaus sovellettavaan säädöstyyppiin.

268 artikla (uusi 310 artikla) sisältää määräykset unionin talousarviota ja varainhoitoa koskevista tärkeimmistä periaatteista. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen I-53 artiklaa.

Artiklan uusi 1 kohta vastaa pääosin nykyisen SEY 268 artiklan 1-3 kohtaa jäljempänä kuvatuin muutoksin Artiklan 1 kohdasta on poistettu viittaus Euroopan sosiaalirahastoon liittyvien tulojen ja menojen ottamisesta unionin talousarvioon. Artiklan 1 kohtaan on lisätty nykyisen SEY 268 artiklan 2 kohdan korvaava, talousarviosta päättämistä koskeva säännös siitä, että Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat unionin vuosittaisen talousarvion uudessa 272 artiklassa määrätyssä menettelyssä.

Artiklaan lisätty uusi 2 kohta vastaa nykyisen SEY 271 artiklan 1 kohdan määräystä siitä, että talousarvioon otetaan vain kyseisen varainhoitovuoden menot 279 artiklassa tarkoitetun asetuksen mukaisesti. Artiklan 2 kohta vastaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen I-53 artiklan 3 kohtaa.

Artiklan uudessa 3 kohdassa on kokonaan uusi lisäys, jonka mukaan talousarvioon otettujen menojen toteuttaminen edellyttää, että on annettu oikeudellisesti velvoittava unionin säädös, joka toimii oikeusperustana unionin toiminnalle ja vastaavan menon toteuttamiselle 279 artiklassa tarkoitetun asetuksen mukaisesti. Lisäyksellä vahvistetaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vakiintunut tulkinta sekä Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission väliseen toimielinten väliseen sopimukseen perustuva käytäntö. Artiklan 3 kohta vastaa perustuslakisopimuksen 1-53 artiklan 4 kohtaa.

Artiklan uusi 4 kohta sisältää nykyisen SEY 270 artiklan määräyksen talousarvion kurinalaisuudesta täydennettynä uudella määräyksellä rahoituskehysten sitovuudesta suhteessa unionin säädöksiin ja toimintaan lainsäätäjänä. Artiklan 4 kohdan mukaan talousarvion kurinalaisuuden turvaamiseksi unioni ei anna sellaisia säädöksiä, joilla saattaa olla huomionarvoisia vaikutuksia talousarvioon, ellei se esitä vakuuksia sille, että niistä aiheutuvat menot voidaan rahoittaa unionin omilla varoilla ja 270 a artiklassa tarkoitetun monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa. Artiklan 4 kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-53 artiklan 4 kohtaa.

Artiklan uudessa 5 kohdassa määrätään moitteettoman varainhoidon periaatteen noudattamisesta unionin talousarvion toteuttamisessa. Nykyisen SEY 274 artiklan mukaan komissio on velvollinen noudattamaan talousarvion toteuttamisessa moitteettoman varainhoidon periaatteita ja jäsenvaltiot ovat yhteistyössä komission kanssa sen varmistamiseksi, että määrärahat käytetään moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti. Artiklan uudessa 5 kohdassa määrätään yleisesti talousarvion toteuttamisessa sovellettavasta moitteettoman varainhoidon periaatteesta ilman, että velvoite olisi osoitettu erityisesti komissiolle, ja lisäksi kohdassa määrätään jäsenvaltioiden ja unionin toiminnasta yhteistyössä sen varmistamiseksi, että talousarvion määrärahat käytetään moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaisesti. Artiklan 5 kohta vastaa perustuslakisopimuksen 1-53 artiklan 6 kohtaa.

Artiklan uudessa 6 kohdassa määrätään, että unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petoksilta ja muulta laittomalta toiminnalta 280 artiklan mukaisesti. Kohta vastaa SEY 280 artiklan 1 kohdan ensimmäistä virkettä. Artiklan 6 kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-53 artiklan 7 kohtaa.

I LUKU

UNIONIN OMAT VARAT

269 artikla (uusi 311 artikla) sisältää määräykset unionin omista varoista. Artikla vastaa nykyistä SEU 6 artiklan 4 kohtaa, SEY 269 artiklaa ja perustuslakisopimuksen I-54 artiklaa.

Artiklan uuden 1 kohdan mukaan unioni huolehtii siitä, että sillä on tavoitteidensa saavuttamiseksi ja politiikkansa toteuttamiseen tarvittavat varat. Kohta vastaa nykyistä SEU 6 artiklan 4 kohtaa ja se on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-54 artiklan 1 kohta.

Artiklan 2 kohta, jonka mukaan talousarvio rahoitetaan kokonaisuudessaan omin varoin, mikä ei kuitenkaan rajoita muita tuloja, on samansisältöinen kuin SEY 269 artiklan 1 kohta ja perustuslakisopimuksen I-54 artiklan 2 kohta.

Artiklan uudessa 3 ja 4 kohdassa määrätään unionin omien varojen järjestelmää koskevien säädösten antamisesta. Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto hyväksyy erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja Euroopan parlamenttia kuultuaan yksimielisesti päätöksen, jossa vahvistetaan unionin omien varojen järjestelmää koskevat säännökset. Määräys vastaa asiallisesti nykyisen SEY 269 artiklan 2 kohtaa unionin omien varojen järjestelmää koskevista neuvoston antamista säännöksistä, jotka käytännössä sisältyvät neuvoston päätökseen, mutta uudessa 3 kohdassa mainitaan lisäksi, että neuvosto voi samassa yhteydessä ottaa käyttöön ja poistaa käytöstä omien varojen luokkia. Nykyisen SEY 269 artiklan mukaisen omien varojen järjestelmää koskevan neuvoston päätöksen säätämisjärjestystä vastaavasti päätös tulee voimaan vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Omien varojen järjestelmää koskeva säädös on siten edelleen nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä vastaavalla tavalla ratifioitava jäsenvaltioissa. Artiklan 3 kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-54 artiklan 3 kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan uuden 4 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetulla asetuksella unionin omien varojen järjestelmää koskevat täytäntöönpanotoimenpiteet siltä osin kuin siitä säädetään neuvoston hyväksymässä, omien varojen järjestelmää koskevassa päätöksessä. Neuvosto tekee 4 kohdassa tarkoitetun ratkaisunsa saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän. Artiklan 4 kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-54 artiklan 4 kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

270 artikla, joka koskee komission velvoitteita talousarviota koskevan kurinalaisuuden turvaamiseksi, kumotaan.

2 LUKU

MONIVUOTINEN RAHOITUSKEHYS

270 a artikla (uusi 312 artikla) on kokonaan uusi ja sisältää määräykset unionin monivuotisesta rahoituskehyksestä. Se vastaa perustuslakisopimuksen I-55 ja III-402 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään monivuotisen rahoituskehyksen merkityksestä unionin varainhoidolle. Artiklan 1 kohdan mukaan monivuotisella rahoituskehyksellä pyritään takaamaan, että unionin menot kehittyvät hallitusti sen käytettävissä olevien omien varojen rajoissa. Monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan vähintään viideksi vuodeksi ja unionin vuotuinen talousarvio laaditaan sitä noudattaen. Artiklan 1 kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-55 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisessa noudatettavasta lainsäädäntömenettelystä. Sen mukaan neuvosto antaa erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen asetuksen, jossa monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti saatuaan Euroopan parlamentin jäsentensä enemmistöllä antaman hyväksynnän. Eurooppa-neuvosto voi yksimielisesti tehdä päätöksen, jonka mukaan neuvosto voi monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamiseksi tarkoitettua asetusta antaessaan tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä. Artiklan 2 kohta vastaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen I-55 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 3 kohdassa eritellään monivuotisen rahoituskehyksen rakenne. Sen mukaan rahoituskehyksessä vahvistetaan vuotuiset enimmäismäärät maksusitoumusmäärärahoille menoluokittain ja vuotuinen enimmäismäärä maksumäärärahoille. Menoluokat vastaavat unionin keskeisiä toiminta-aloja, ja niiden lukumäärä on rajoitettu. Artiklan 3 kohdan mukaan rahoituskehyksessä määrätään kaikista muistakin toimenpiteistä, jotka ovat hyödyksi vuotuisen talousarviomenettelyn moitteettomalle toteuttamiselle. Artiklan 3 kohta vastaa perustuslakisopimuksen III-402 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 4 kohta sisältää määräykset rahoituskehyksen voimassaolon jatkumisesta eräissä tilanteissa rahoituskehyksen voimassaolon päättyessä. Sen mukaan, jos uuden rahoituskehyksen vahvistavaa neuvoston asetusta ei ole annettu edellisen rahoituskehyksen voimassaolon päättyessä, jatketaan päättyneen rahoituskehyksen viimeistä vuotta koskevien enimmäismäärien ja muiden toimenpiteiden voimassaoloa, kunnes neuvoston asetus on annettu. Artiklan 4 kohta vastaa perustuslakisopimuksen III-402 artiklan 4 kohtaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 5 kohdan mukaan Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio toteuttavat rahoituskehyksen vahvistamiseen johtavan menettelyn aikana kaikki tarvittavat toimenpiteet helpottaakseen rahoituskehyksen vahvistamista. Artiklan 5 kohta vastaa perustuslakisopimuksen III-402 artiklan 5 kohtaa.

3 LUKU

UNIONIN VUOTUINEN TALOUS-ARVIO

270 b artikla (uusi 313 artikla), joka koskee varainhoitovuoden alkamista ja päättymistä, on samansisältöinen kuin SEY 272 artiklan 1 kohta ja perustuslakisopimuksen III-403 artikla.

271 artikla, joka koskee talousarvioon otettavia määrärahoja, siirretään uudeksi 273 a artiklaksi jäljempänä esitettyine muutoksineen.

272 artikla (uusi 314 artikla) sisältää määräykset unionin talousarvion hyväksymismenettelystä, jota koskevat määräykset ovat nykyisessä SEY 272 artiklan 2-10 kohdassa. Menettelyä on uudistettu siten, että uusien määräysten mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat unionin vuotuisen talousarvion erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Menettely koostuu kahdesta käsittelystä Euroopan parlamentissa ja neuvostossa, kuten nykyisinkin, mutta uutta on se, että talousarvioesitystä käsitellään parlamentin ja neuvoston välisessä sovittelukomiteassa, elleivät ne pääse yhteisymmärrykseen ensimmäisessä käsittelyssä.

Artiklan 1 kohdan mukaan kukin toimielin, Euroopan keskuspankkia lukuun ottamatta, laatii 1 päivään heinäkuuta mennessä ennakkoarvion seuraavan varainhoitovuoden menoistaan. Komissio kokoaa nämä ennakkoarviot talousarvioesitykseen, joka voi sisältää niistä poikkeavia arvioita. Talousarvioesityksessä on arvio tuloista ja arvio menoista. Artiklan 1 kohta vastaa asiallisesti pääosin nykyisen SEY 272 artiklan 2 kohtaa, mutta komission nykyistä mahdollisuutta liittää ennakkoarvioista kokoamaansa alustavaan talousarvioesitykseen lausuntonsa, jossa voi olla toisenlaisia arvioita, on laajennettu, koska komission kokoama talousarvioesitys voi 1 kohdan perusteella sisältää poikkeamia toimielinten laatimista ennakkoarvioista Artiklan 1 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-404 artiklan 1 kohta.

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset komission oikeudesta antaa talousarvioesityksen sisältävä ehdotus määräajassa Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Määräaikaa koskevat määräykset vastaavat nykyisen SEY 272 artiklan 3 kohdan sisältöä, mutta menettelyä on muutettu siten, että uusien määräysten mukaan komissio antaa talousarvioesityksen sisältävän ehdotuksen, kun taas nykyisin komissio tekee neuvostolle alustavan ehdotuksen talousarvioesitykseksi. Artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi muuttaa antamaansa talousarvioesitystä 272 artiklassa säädetyn, talousarvion vahvistamista koskevan menettelyn aikana aina artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sovittelukomitean koollekutsumiseen saakka. Artiklan 2 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-404 artiklan 2 kohta.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa kantansa talousarvioesitykseen ja ilmoittaa sen parlamentille viimeistään 1 päivänä lokakuuta sitä varainhoitovuotta edeltävänä vuonna, jota esitys koskee, antaen samalla Euroopan parlamentille perusteellisen selvityksen kantansa perusteista. Artiklan 3 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-404 artiklan 3 kohta.

Artiklan 4–10 kohdassa määrätään talousarvion hyväksymisessä noudatettavan erityisen lainsäätämisjärjestyksen vaiheista.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että jos Euroopan parlamentti 42 päivän kuluessa artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta neuvoston ilmoituksesta:

a) hyväksyy neuvoston kannan, talousarvio hyväksytään;

b) ei ole tehnyt ratkaisuaan, talousarvio katsotaan hyväksytyksi;

c) tekee jäsentensä enemmistöllä tarkistuksia, tarkistettu esitys toimitetaan neuvostolle ja komissiolle ja parlamentin puhemies kutsuu yhteisymmärryksessä neuvoston puheenjohtajan kanssa artiklan 5 kohdassa tarkoitetun toimielinten välisen sovittelukomitean viipymättä koolle. Komitea ei kuitenkaan kokoonnu, jos neuvosto 10 päivän kuluessa tarkistetun esityksen toimittamisesta ilmoittaa hyväksyvänsä kaikki parlamentin esittämät tarkistukset.

Artiklan 4 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-404 artiklan 4 kohta.

Artiklan 5 kohdan mukaan sovittelukomiteassa kokoontuvat neuvoston jäsenet tai heidän edustajansa sekä yhtä monta parlamenttia edustavaa jäsentä. Komitean tehtävänä on neuvoston jäsenten tai heidän edustajiensa määräenemmistöllä sekä parlamenttia edustavien jäsenten enemmistöllä päästä sopimukseen yhteisestä tekstistä parlamentin ja neuvoston kantojen pohjalta 21 päivän kuluessa komitean koollekutsumisesta. Komissio osallistuu sovittelukomitean työskentelyyn ja tekee tarpeelliset aloitteet edistääkseen parlamentin ja neuvoston kantojen lähenemistä. Artiklan 5 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-404 artiklan 5 kohta.

Artiklan 6 kohdan mukaan, jos sovittelukomitea pääsee 5 kohdassa tarkoitetussa määräajassa yhteisymmärrykseen yhteisestä tekstistä, parlamentilla ja neuvostolla on tästä lukien 14 päivää aikaa hyväksyä yhteinen teksti. Artiklan 6 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-403 artiklan 6 kohta.

Artiklan 7 kohdassa määrätään, että jos 6 kohdassa tarkoitetussa määräajassa:

a) parlamentti ja neuvosto hyväksyvät yhteisen tekstin tai eivät ole tehneet ratkaisuaan, talousarvio katsotaan lopullisesti hyväksytyksi yhteisen tekstin mukaisena. Samoin käy, jos jompikumpi hyväksyy yhteisen tekstin ja toinen ei ole tehnyt ratkaisuaan, tai

b) sekä parlamentti jäsentensä enemmistöllä että neuvosto hylkäävät yhteisen tekstin tai jompikumpi hylkää sen eikä toinen ole tehnyt ratkaisuaan, komissio tekee uuden talousarvioesityksen, tai

c) parlamentti jäsentensä enemmistöllä hylkää yhteisen tekstin, mutta neuvosto hyväksyy sen, komissio tekee uuden talousarvioesityksen, tai

d) parlamentti hyväksyy yhteisen tekstin, mutta neuvosto hylkää sen, parlamentti voi kuitenkin 14 päivän kuluessa hylkäämisestä jäsentensä enemmistöllä ja kolmella viidesosalla annetuista äänistä vahvistaa kaikki aiemmin tekemänsä tarkistukset tai osan niistä. Vahvistamisen koskiessa vain osaa tarkistuksista sovittelukomiteassa yhteisesti hyväksytty kanta jää muilta osin voimaan, ja talousarvio katsotaan lopullisesti hyväksytyksi tämän mukaisesti.

Artiklan 7 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-403 artiklan 7 kohta.

Artiklan 8 kohdan mukaan komissio tekee uuden talousarvioesityksen, jos sovittelukomitea ei pääse 5 kohdassa tarkoitetussa määräajassa yhteisymmärrykseen yhteisestä tekstistä. Artiklan 8 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-403 artiklan 8 kohta.

Artiklan 9 kohdan mukaan talousarvion vahvistamista koskevan erityisen lainsäätämisjärjestyksen mukaisen menettelyn päätyttyä Euroopan parlamentin puhemies toteaa talousarvion lopullisesti hyväksytyksi. Artiklan 9 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-403 artiklan 9 kohta.

Artiklan 10 kohdassa määrätään talousarvion vahvistamiseen osallistuvien unionin toimielinten toimivaltuuksien yhteydestä perussopimuksiin ja niiden nojalla annettuihin säädöksiin. Artiklan 10 kohdan mukaan kukin toimielin käyttää 272 artiklasta johtuvia toimivaltuuksiaan perussopimuksia ja niiden nojalla annettuja säädöksiä noudattaen, erityisesti, kun on kyse unionin omia varoja sekä tulojen ja menojen tasapainoa koskevista säädöksistä. Artiklan 10 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-403 artiklan 10 kohta.

273 artikla (uusi 315 artikla) sisältää määräykset sen tilanteen varalta, että talousarviota ei ole lopullisesti hyväksytty varainhoitovuoden alkuun mennessä. Artiklan sisältö vastaa eräin muutoksin nykyistä SEY 273 artiklaa. Keskeisinä muutoksina on artiklan 2 kohtaan lisätty määräys siitä, että neuvosto antaa artiklan 1 kohdassa tarkoitetun, yhden kahdestoistaosan mukaisen menojen määrän ylittämisluvan komission ehdotuksesta ja 279 artiklan nojalla annetun asetuksen mukaisesti sekä ilmoittaa päätöksestä välittömästi Euroopan parlamentille. Päätös määrätään tulemaan voimaan 30 päivän kuluttua sen tekemisestä, jollei parlamentti tämän ajan kuluessa päätä pienentää päätöksessä tarkoitettuja menoja jäsentensä enemmistöllä tekemällään ratkaisulla. Nykyiseen SEY 273 artiklan 3 kohtaan sisältyvät määräykset, jotka koskevat talousarvion menojen jaottelua pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin, on lisäksi poistettu uudesta artiklasta. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-405 artiklaa.

273 a artikla (uusi 316 artikla) koskee talousarvion määrärahojen jaottelua lukuihin ja vastaa pääpiirteittäin SEY 271 artiklaa. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen III-406 artiklaa.

Nykyisen SEY 271 artiklan 1 kohtaan sisältyvä määräys siitä, että talousarvioon otetaan vain yhden varainhoitovuoden menoja, jollei 279 artiklan nojalla annetussa asetuksessa toisin säädetä, on siirretty 268 artiklaan sen uudeksi 2 kohdaksi osana talousarviota koskevia periaatteita. Artiklan 4 kohtaan on tehty Eurooppa-neuvostoa koskeva lisäys määrättäessä unionin toimielinten määrärahojen ottamisesta talousarvioon erillisinä erinä.

4 LUKU

TALOUSARVION TOTEUTTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

SEUT 274–276 artikla sisältävät määräykset unionin talousarvion toteuttamisessa noudatettavasta moitteettoman varainhoidon periaatteesta sekä talousarvion toteuttamista koskevan vastuuvapauden myöntämismenettelystä.

274 artikla (uusi 317 artikla) sisältää määräykset talousarvion toteuttamisesta moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaisesti ja vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEY 274 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-407 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaan on tehty lisäys siitä, että komissio toteuttaa talousarviota yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. Artiklan 2 kohtaan on tehty lisäys, jonka mukaan asetuksessa vahvistetaan jäsenvaltioiden valvonta- ja tilintarkastusvelvoitteet talousarvion toteuttamisessa sekä niistä johtuvat tehtävät. Asetuksessa vahvistetaan myös kunkin toimielimen tehtävät sekä erityissäännöt, joiden mukaisesti toimielimet osallistuvat omien menojensa toteuttamiseen. Artiklan 2 kohtaan tehty lisäys vastaa perustuslakisopimuksen III-407 artiklan 1 alakohtaa.

275 artikla (uusi 318 artikla) sisältää määräykset talousarviota koskevien tilien ja unionin varoja ja vastuita koskevan taseen toimittamisesta Euroopan parlamentille ja neuvostolle ja vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEY 275 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-408 artiklaa.

Artiklaan on lisätty uusi 2 kohta, jonka mukaan komissio esittää parlamentille ja neuvostolle unionin varoja koskevan arviointikertomuksen. Kertomus perustuu niihin toimiin, joita komissio on toteuttanut parlamentin ja neuvoston SEY 276 artiklassa tarkoitettuun vastuuvapauspäätökseen liittämien huomautusten perusteella. Artiklan 2 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-408 artiklan 2 alakohta säädösviittaukseen tehtyä muutosta lukuun ottamatta.

276 artikla (uusi 319 artikla) sisältää määräykset talousarvion toteuttamista koskevan vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle ja vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEY 276 artiklaa ja perustuslakisopimuksen III-409 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaan on tehty 275 artiklaan lisättyä uutta 2 kohtaa vastaava lisäys, jonka mukaan Euroopan parlamentti tutkii tilien ja taseen ohella myös 275 artiklassa tarkoitetun komission antaman arviointikertomuksen.

5 LUKU

YHTEISET MÄÄRÄYKSET

SEUT 277–279 b artiklaan sisältyvät määräykset unionin monivuotisen rahoituskehyksen ja vuotuisen talousarvion laatimisessa käytettävästä valuutasta, Euroopan komission tekemistä jäsenvaltioiden valuuttojen vaihdoista, varainhoitosääntöjen antamisesta sekä toimielinten yhteisistä toimenpiteistä talousarvion toteuttamista ja varainhoitosääntöjen soveltamista varten.

277 artikla (uusi 320 artikla) sisältää määräyksen siitä, että monivuotinen rahoituskehys ja vuotuinen talousarvio laaditaan euroissa. Artikla vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEY 277 artiklaa lukuun ottamatta rahoituskehystä koskevaa lisäystä ja laskentayksikön korvaamista eurolla. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-410 artikla.

278 artiklaa (uusi 321 artikla), joka sisältää määräykset komission tekemistä jäsenvaltioiden valuuttojen vaihdoista, ei muuteta.

279 artikla (uusi 322 artikla) koskee varainhoitosääntöjen antamista ja vastaa eräin muutoksin nykyistä SEY 279 artiklaa sekä perustuslakisopimuksen III-412 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvoston nykyinen toimivalta antaa yksimielisesti 279 artiklassa tarkoitettuja varainhoitosäädöksiä on muutettu Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteiseksi, tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä toteutettavaksi lainsäädäntömenettelyksi. Artiklan uuden 1 kohdan mukaan parlamentti ja neuvosto antavat asetuksella tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen ja tilintarkastustuomioistuinta kuultuaan

a) varainhoitosäännöt, joissa vahvistetaan varsinkin talousarvion laatimista ja toteuttamista sekä tilinpäätöksen esittämistä ja tilintarkastusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt;

b) säännöt, joilla järjestetään taloushallinnon henkilöstön ja erityisesti tulojen ja menojen hyväksyjien ja tilinpitäjien toiminnan valvonta.

Artiklan 1 kohta vastaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-412 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohdasta on poistettu määräys, jonka mukaan neuvoston päätös, jolla se vahvistaa ne yksityiskohtaiset säännöt ja sen menettelyn, joita noudattaen unionin omia varoja koskevan sääntelyn mukaiset talousarvioon otetut tulot annetaan komission käyttöön sekä toimenpiteet, joita tarvittaessa sovelletaan käteisvarojen saamiseksi, annetaan yksimielisesti. Artiklan 2 kohta vastaa säädösnimikkeitä koskevia muutoksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III-412 artiklan 2 kohtaa.

279 a artikla (uusi 323 artikla) on kokonaan uusi ja sisältää määräyksen, jonka mukaan Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio huolehtivat siitä, että käytettävissä on varoja, joiden avulla unioni voi täyttää oikeudelliset velvoitteensa kolmansia osapuolia kohtaan. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-413 artikla.

279 b artikla (uusi 324 artikla) on kokonaan uusi ja sisältää määräykset siitä, että Euroopan parlamentin puhemiehen sekä neuvoston ja komission puheenjohtajien säännöllisiä tapaamisia järjestetään komission aloitteesta varainhoitoa koskevassa luvussa tarkoitettujen talousarviomenettelyjen yhteydessä. Puhemies ja puheenjohtajat toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet johtamiensa toimielinten kantojen sovittelemiseksi ja lähentämiseksi, jotta varainhoitoa koskevan luvun määräysten täytäntöönpano helpottuisi. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-414 artikla.

6 LUKU

PETOSTEN TORJUNTA

280 artikla (uusi 325 artikla), joka koskee unionin ja jäsenvaltioiden toimintaa unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta, muutetaan lisäämällä artiklan 1 ja 4 kohtaan ilmaisut, joiden mukaan toimenpiteiden tarjoaman suojan tulee ulottua jäsenvaltioiden lisäksi myös unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin. Artiklan 4 kohdasta on poistettu myös rajaus, minkä seurauksena unionin petostentorjuntatoimenpiteet ulottuvat myös kansallisen rikos- ja muun oikeudenhoidon piiriin. Artiklan 2, 3 ja 5 kohtaa ei muuteta. Muutokset vastaavat perustuslakisopimuksen III-145 artiklassa SEY 280 artiklaan tehtyjä muutoksia.

III OSASTO

TIIVIIMPI YHTEISTYÖ

EUT-sopimuksen III osasto sisältää yksityiskohtaisemmat määräykset tiiviimmästä yhteistyöstä jäsenvaltioiden välillä. Yleiset määräykset tiiviimmästä yhteistyöstä sisältyvät EU-sopimuksen IV osastoon. Lisäksi EUT-sopimuksen kolmannen osan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva IV osasto sisältää erityiset määräykset tiiviimmän yhteistyön soveltamisesta oikeus- ja sisäasioiden alalla. Tähän liittyy julistus (nro 26), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa. EUT-sopimuksen III osaston määräykset vastaavat pääpiirteissään nykysopimusten ja perustuslakisopimuksen määräyksiä.

280 a artikla (uusi 326 artikla) sisältää määräykset tiiviimmässä yhteistyössä sovellettavista perusperiaatteista. Artikla vastaa pääpiirteittäin nykyisen SEU 43 artiklan b, e ja f kohtaa. Artiklaan on kuitenkin lisätty määräys, jonka mukaan tiiviimmässä yhteistyössä on noudatettava perussopimusten lisäksi myös unionin oikeutta. Edelleen uutta on se, että tiiviimpi yhteistyö ei saa haitata taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäksi myöskään alueellista yhteenkuuluvuutta. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-416 artiklaa.

280 b artikla (uusi 327 artikla), joka sisältää määräykset muiden jäsenvaltioiden toimivallan kunnioittamisesta, vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEU 43 artiklan h kohtaa sekä SEU 44 artiklan 2 kohtaa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-417 artiklaa.

280 c artiklan (uusi 328 artikla) 1 kohta sisältää määräykset tiiviimpään yhteistyöhön liittymisestä. Kohta vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEU 43 b artiklaa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-418 artiklaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan komissio ja tarvittaessa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja tiedottavat Euroopan parlamentille ja neuvostolle säännöllisesti tiiviimmän yhteistyön kehityksestä. Nykyiseen SEU 27 d artiklaan verrattuna tiedotusvelvollisuus laajenee kattamaan myös komission. SEU 27 d artiklassa velvollisuus koskee ainoastaan tiiviimmän yhteistyön soveltamista yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

280 d artikla (uusi 329 artikla), joka sisältää määräykset tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta, vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEY 11 artiklaa sekä SEU 27 c ja 40 a artiklaa. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-419 artiklaa. Tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen liittyy julistus (nro 40), jonka sisältöä selvitetään tarkemmin julistuksia koskevissa perusteluissa.

Artiklan 1 kohdan mukaan päätös aloitusoikeuden myöntämisestä edellyttää muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla komission jäsenvaltioiden pyynnöstä tekemää ehdotusta. Poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön liittyviä erityismääräyksiä käsitellään niitä koskevissa perusteluissa. Nykyisin jäsenvaltiot voivat SEU 40 a artiklan mukaan kääntyä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta suoraan neuvoston puoleen, ellei komissio ole tehnyt jäsenvaltioiden pyynnöstä ehdotusta tiiviimmän yhteistyön aloittamiseksi.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla neuvosto tekee päätöksensä parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyiset määräykset edellyttävät yhteispäätösmenettelyn alaisia yhteisöasioita lukuun ottamatta vain parlamentin kuulemista.

Artiklan 2 kohta koskee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jonka alalla myöntämistä vastustavalla neuvoston jäsenellä ei ole enää mahdollisuutta saattaa asiaa Eurooppa-neuvoston yksimielisesti päätettäväksi.

280 e ar tikla (uusi 330 artikla) koskee päätöksentekoa tiiviimmän yhteistyön alalla. Siinä määrätään SEU 10 artiklan 3 kohtaa vastaavasti, että vaikka kaikki neuvoston jäsenet voivat osallistua asioiden käsittelyyn, äänestykseen osallistuvat vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot. Tiiviimmän yhteistyön määräenemmistön määritelmä sisältyy SEUT 205 artiklan 3 kohtaan. Artikla vastaa pääpiirteissään nykyistä SEU 44 artiklan 1 kohtaa. Määräenemmistön määritelmä sisältyy perustuslakisopimuksessa I-44 artiklan 3 kohtaan.

280 f artikla (uusi 331 artikla), joka sisältää määräykset jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön liittymisestä, vastaa pääpiirteittäin nykyistä SEU 27 e ja 40 b artiklaa sekä SEY 11 a artiklaa. SEUT 280 f artiklassa menettelyä on kuitenkin jonkin verran muutettu eikä artiklassa enää mainita kolmen kuukauden määräaikaa, jossa komission on annettava neuvostolle lausunto sekä mahdollinen suositus jäsenvaltion osallistumiselle tarpeellisista erityisjärjestelyistä. Artiklassa ei myöskään enää mainita neuvoston mahdollisuutta tehdä lepäämäänjättämispäätös jäsenvaltion osallistumisesta tiiviimpään yhteistyöhön. Määräykset vastaavat perustuslakisopimuksen III-420 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion halutessa osallistua muulla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön sen on ilmoitettava aikomuksestaan neuvostolle ja komissiolle, kuten ennenkin. Komissio vahvistaa osallistumisen neljän kuukauden kuluessa ilmoituksesta nykyisen neuvoston asiaa koskevan päätöksen sijasta. Komissio toteaa tarvittaessa, että osallistumisehdot täyttyvät, ja hyväksyy siirtymätoimenpiteet, jotka ovat tarpeen tiiviimmän yhteistyön yhteydessä jo annettujen säädösten soveltamiselle.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta on uusi, ja sen mukaan komission katsoessa, etteivät osallistumisehdot täyty, se ilmoittaa näiden ehtojen täyttämiseksi toteutettavat toimenpiteet ja asettaa määräajan pyynnön uutta käsittelyä varten. Määräajan kuluttua se käsittelee pyynnön uudelleen. Elleivät ehdot vieläkään komission mukaan täyty, jäsenvaltio voi saattaa asian neuvoston käsiteltäväksi. Neuvosto tekee ratkaisunsa SEUT 280 e artiklan äänestysmääräysten mukaisesti. Se voi komission ehdotuksesta hyväksyä myös toisessa alakohdassa tarkoitetut siirtymätoimenpiteet.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on halutessaan osallistua yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön ilmoitettava aikomuksestaan neuvoston ja komission lisäksi myös unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan neuvosto vahvistaa yhteistyöhön liittymään haluavan jäsenvaltion osallistumisen korkeaa edustajaa kuultuaan ja tarvittaessa todettuaan, että osallistumisehdot täyttyvät. Neuvosto voi korkean edustajan ehdotuksesta myös hyväksyä siirtymätoimenpiteet, jotka ovat tarpeen tiiviimmän yhteistyön yhteydessä jo annettujen säädösten soveltamiseksi. Jos neuvosto kuitenkin katsoo, etteivät osallistumisehdot täyty, se ilmoittaa näiden ehtojen täyttämiseksi toteutettavat toimenpiteet ja asettaa määräajan osallistumispyynnön uutta käsittelyä varten.

Artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan tätä kohtaa sovellettaessa neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti ja SEUT 280 e artiklan mukaisesti.

280 g artikla (uusi 332 artikla), joka sisältää määräyksen tiiviimmän yhteistyön aiheuttamien menojen kattamisesta, vastaa nykyistä SEU 44 a artiklaa. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-421 artiklaa.

280 h artikla (uusi 333 artikla) on kokonaan uusi ja sisältää valtuuslausekkeet siitä, miten neuvosto voi muuttaa päätöksentekomenettelyään tiiviimmän yhteistyön alalla. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen III-422 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto voi tehdä yksimielisen päätöksen, jolla se siirtyy yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon. SEUT 280 e artiklan mukaisesti yksimielisyyteen tässä vaaditaan ainoastaan osallistuvien jäsenvaltioiden äänet.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi tehdä yksimielisen päätöksen, jolla se siirtyy käyttämään tavallista lainsäätämisjärjestystä erityisen lainsäätämisjärjestyksen sijaan säädöksiä antaessaan. SEUT 280 e artiklan mukaisesti yksimielisyyteen tässä vaaditaan ainoastaan osallistuvien jäsenvaltioiden äänet. Neuvosto tekee ratkaisunsa parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä mainittuja valtuuslausekkeita ei sovelleta päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

280 i artikla (uusi 334 artikla), joka sisältää määräyksen siitä, että tiiviimmän yhteistyön alalla toteutettujen toimien on oltava johdonmukaisia keskenään ja sovittava yhteen unionin politiikkojen kanssa, vastaa nykyistä SEU 45 artiklaa sekä perustuslakisopimuksen III-423 artiklaa.

SEITSEMÄS OSA

YLEISET MÄÄRÄYKSET JA LOPPUMÄÄRÄYKSET

Yleiset määräykset ja loppumääräykset sijaitsevat EUT-sopimuksen seitsemännessä osassa.

281 artikla, joka koskee yhteisön oikeushenkilöllisyyttä, kumotaan. Oikeushenkilöllisyydestä määrätään uudessa SEU 46 a artiklassa. Uusi SEU 46 a artikla merkitsee asiallisesti Euroopan yhteisön ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun Euroopan unionin yhdistämistä yhdeksi oikeushenkilöksi, Euroopan unioniksi vastaavalla tavalla kuin perustuslakisopimuksen I-7 artikla.

282 artikla (uusi 335 artikla) koskee unionin oikeushenkilöllisyyttä suhteessa jäsenvaltioihin. Artiklaa on muutettu siten, että oikeushenkilöllisyys koskee koko unionia eikä vain sitä osaa unionista, jonka nykyään muodostaa Euroopan yhteisö. Artiklaa on lisäksi muutettu siten, että unionia edustaa unionin toimielinten toimintaan liittyvissä kysymyksissä kukin toimielin itse hallinnollisen riippumattomuutensa puitteissa. Muilta osin artikla vastaa asiasisällöltään SEY 282 artiklaa. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-426 artikla.

283 artikla (uusi 336 artikla), joka koskee unionin virkamiehiin sovellettavaa henkilöstösäännöstöä, vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-427 artiklaa. SEY 283 artiklan ilmaisu "Neuvosto vahvistaa määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ja kuultuaan" korvataan ilmaisulla "Euroopan parlamentti ja neuvosto vahvistavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla ja kuultuaan". Artiklaan tehdään myös koko sopimusta koskevat horisontaaliset muutokset. Nykyisessä SEY 283 artiklassa ei yksilöidä, minkälaisella säädöksellä henkilöstösäännöt vahvistetaan. SEUT 283 artiklaan lisätty viittaus asetuksiin vastaa sitä käytäntöä, että yhteisön nykyiset henkilöstösäännöt on vahvistettu asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68.

284 artikla (uusi 337artikla) koskee komission tiedonhankkimisoikeutta sille uskottujen tehtävien hoitamiseksi. Artiklaan tehdään ainoastaan koko sopimusta koskevat horisontaaliset muutokset. Näin muutettu SEUT 284 artikla vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-428 artiklaa lukuun ottamatta sitä, että perustuslakisopimuksessa käytettävissä olevat säädösmuodot ovat eurooppa-asetus ja -päätös.

285 artiklaa (uusi 338 artikla), joka koskee unionin toiminnan kannalta tarpeellisten tilastojen laatimista, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-429 artiklaa terminologisia eroja lukuun ottamatta.

286 artiklan määräykset, jotka koskevat yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annettujen yhteisön säädösten soveltamista EY-sopimuksen nojalla perustettuihin toimielimiin sekä tätä soveltamista valvovan elimen perustamista, korvataan mukautettuna SEUT 16 b artiklalla, jota käsitellään edellä.

287 artiklaa (uusi 339 artikla), joka koskee unionin toimihenkilöiden salassapitovelvollisuutta, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-430 artikla.

288 artikla (uusi 340 artikla) koskee unionin vahingonkorvausvastuuta. Artiklan kolmatta kohtaa on selvennetty siten, että Euroopan keskuspankki korvaa itse ne vahingot, jotka pankki tai sen henkilöstö on toiminnallaan aiheuttanut. Muilta osin artikla vastaa asiasisällöltään SEY 288 artiklaa. SEUT 288 artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-431 artikla.

289 artiklaa (uusi 341 artikla), joka koskee unionin toimielinten kotipaikkoja, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-432 artikla.

290 artikla (uusi 342 artikla), joka koskee unionin toimielimissä käytettäviä kieliä koskevaa sääntelyä, vastaa säädösnimikkeitä lukuun ottamatta asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-433 artiklaa. SEY 290 artiklaa tarkennetaan siten, että neuvosto vahvistaa asetuksilla kyseisen sääntelyn. Myös nykyinen sääntely toimielimissä käytettävistä kielistä on toteutettu asetuksilla (Neuvoston asetus Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä (ETY) N:o 1/1958 ja vastaava asetus Euroopan atomienergiayhteisössä käytettävistä kielistä).

291 artikla (uusi 343 artikla) koskee unionin erioikeuksia ja vapauksia jäsenvaltioissa. Artikla vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-434 artiklaa. Artikla on samansisältöinen kuin SEY 291 artikla, kuitenkin niin, että artiklasta poistetaan ilmaisu "Euroopan rahapoliittista instituuttia". Euroopan rahapoliittinen instituutti lakkautettiin rahaliiton myötä, kun Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna 1998.

292 artiklaa (uusi 344 artikla) ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artiklan mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat ratkaisemaan perussopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat riidat vain perussopimuksissa määrätyllä tavalla. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-375 artiklan 2 kohta.

293 artikla kumotaan osittain vanhentuneena ja muutoin tarpeettomana. Artikla koskee jäsenvaltioiden velvoitetta ryhtyä keskenään tarvittaessa neuvotteluihin taatakseen kansalaisten turvallisuuden ja oikeuksien nauttimisen ja suojan samoin edellytyksin kuin kukin valtio ne suo omille kansalaisilleen, poistaakseen kaksinkertaisen verotuksen, tunnustaakseen yhteisöiden vastavuoroisen tunnustamisen sekä tunnustaakseen vastavuoroisesti tuomioistuinten päätökset ja välitystuomiot. SEY 293 artiklan kumoaminen vastaa perustuslakisopimusta, joka ei sisällä tällaista määräystä.

Artiklassa tarkoitettuja toimia on jo nykyisellään mahdollista toteuttaa EY-sopimuksen eri oikeusperustojen nojalla. Tällaisia oikeusperustoja sisältyy muun muassa SEY 65, 94 ja 95 artiklaan. Kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta jäsenvaltiot ovat tehneet kahdenvälisiä sopimuksia muiden jäsenvaltioiden kanssa. Esimerkiksi Suomella on tällaiset sopimukset kaikkien jäsenvaltioiden kanssa lukuun ottamatta Kyprosta.

294 artiklan määräys siirretään SEUT 48 a artiklaan. Artikla koskee muiden jäsenvaltioiden kansalaisten oikeutta osallistua yhtiöiden pääomaan.

295 artiklaa (uusi 345 artikla),jonka mukaan sopimuksella ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-425 artikla.

296 artikl aa (uusi 346 artikla), joka koskee jäsenvaltioiden toimenpiteitä keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-436 artiklaa lukuun ottamatta siinä käytettyä ilmaisua "eurooppapäätös".

297 ja 298 artiklaa (uusi 347 ja 348 artikla), jotka koskevat erityisiä toimenpiteitä yleisen järjestyksen pitämiseksi poikkeusoloissa sekä toimia tilanteissa, joissa 296 tai 297 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet uhkaavat vääristää kilpailua, ei muuteta asiallisesti. Artikloihin tehdään kuitenkin koko sopimusta koskevat horisontaaliset muutokset. Artiklat ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen III-131 ja III-132 artikla.

299 artikla (uusi 349 artikla) koskee toimenpiteitä tiettyjen unioniin kuuluvien kaukaisten saariryhmien aseman parantamiseksi. Artikla vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen III-424 artiklaa, kuitenkin niin, että SEUT 299 artiklassa säilytetään ilmaisu "erityistoimenpiteet" perustuslakisopimuksessa käytetyn ilmaisun "säädökset" sijasta. Artikla on myös samansisältöinen kuin SEY 299 artiklan 2 kohdan toinen, kolmas ja neljäs alakohta, kuitenkin niin, että SEY 299 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ilmaisu "Ranskan merentakaisten departementtien" korvataan ilmaisulla "Guadeloupe, Ranskan Guayana, Martinique, Réunion, Saint Barthélemyn, Saint Martinin". Kohdasta poistetaan sana "kuitenkin" ja sen loppuun lisätään virke "Kun neuvosto hyväksyy nämä erityistoimenpiteet erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen, se tekee ratkaisunsa samoin komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan.". SEY 299 artiklan 2 kohdan kolmatta alakohtaa muutetaan niin, että määritellään ne alat, jota toimenpiteet erityisesti koskevat. SEY 299 artiklan 2 kohdan neljännessä alakohdassa tehdään kohtanumeroinnin muuttumisesta johtuvat tarvittavat muutokset. SEY 299 artiklan muut kohdat ja alakohdat siirtyvät SEUT 311 artiklaan.

300 artikla, joka sisältää määräykset kansainvälisten sopimusten neuvottelemisesta, tekemisestä ja soveltamisesta, korvataanSEUT 188 n artiklalla.

301 artikla, joka koskee taloudellisia pakotteita, korvataan SEUT 188 k artiklalla.

302–304 artikla, jotka koskevat yhteisön yhteyksiä kansainvälisiin järjestöihin, korvataan SEUT 188 p artiklalla.

305 artikla kumotaan. Artikla koskee hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen määräyksiä. Hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimusta koskeva SEY 305 artiklan 1 kohta on tullut tarpeettomaksi kyseisen sopimuksen lakattua olemasta voimassa vuonna 2002. Artiklan 2 kohtaa vastaava määräys siirretään Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen uudeksi 106 a artiklan 3 kohdaksi, kuten Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan (nro 2) 3 artiklassa määrätään. Asiallisesti ratkaisu vastaa perustuslakisopimuksen mukaista ratkaisua.

306 artiklaa (uusi 350 artikla), joka koskee alueellisia liittoja, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-441 artikla.

307 artiklaa (uusi 351 artikla), jokakoskee jäsenvaltioiden ennen unioniin liittymistään tekemiä kansainvälisiä sopimuksia, ei muuteta lukuun ottamatta koko sopimusta koskevia horisontaalisia muutoksia. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen III-435 artikla.

308 artikla (uusi 352 artikla), joka sisältää niin sanotun joustolausekkeen, vastaa tarkoitukseltaan ja perusperiaatteiltaan nykyistä SEY 308 artiklaa, johon on kuitenkin tehty eräitä sen soveltamisedellytyksiä ja -tapaa koskevia muutoksia. Artikla vastaa myös perustuslakisopimuksen I-18 artiklaa alla selostetuin poikkeuksin. Luonteeltaan yleisempi muutos on joustolausekkeen soveltamisalan laajeneminen koskemaan poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

Artiklan 1 kohdan mukaan jos jokin unionin toimi osoittautuu tarpeelliseksi sopimuksessa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi perussopimuksissa määritellyillä politiikan aloilla eikä niissä ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista, neuvosto antaa aiheelliset säännökset yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. SEY 308 artiklaan verrattuna määräyksestä on poistettu edellytys yhteisön tavoitteen kytkeytymisestä yhteismarkkinoiden toimintaan, mikä vastaa SEY 308 artiklaa koskevaa soveltamiskäytäntöä. Määräyksen nojalla on toteutettu toimenpiteitä, joilla on tavoiteltu lukuisia muitakin kuin yhteismarkkinoiden toimintaan kytkeytyviä päämääriä (esimerkiksi neuvoston päätös (2004/100/EY) yhteisön toimintaohjelmasta unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi (kansalaisosallistuminen), EYVL L 30 2004, s. 6). Toisaalta joustolausekkeeseen on lisätty vaatimus annettavien säädösten tarpeellisuudesta unionin tavoitteen saavuttamiseksi perussopimuksissa määritellyillä politiikan aloilla. Myös joustolauseketta koskevaa päätöksentekomenettelyä on tarkistettu. Kun SEY 308 artiklan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa Euroopan parlamenttia kuultuaan, edellytetään SEUT 308 artiklan 1 kohdassa parlamentin hyväksyntää. Lisäyksenä SEY 308 artiklaan sekä perustuslakisopimuksen 1-18 artiklaan verrattuna, 1 kohdan loppuun on lisätty määräys siitä, että kun neuvosto antaa kyseiset säännökset erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen, se tekee ratkaisunsa samoin yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Artiklan 2 kohdassa asetetaan komissiolle SEY 308 artiklaan verrattuna uusi velvollisuus tiedottaa lausekkeeseen perustuvista ehdotuksista kansallisille parlamenteille SEU 3 b artiklan 3 kohtaan sisältyvän toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevan menettelyn yhteydessä.

Artiklan 3 kohta sisältää SEY 308 artiklaan verrattuna uuden määräyksen, jonka mukaan joustolausekkeeseen perustuvat toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista niissä tapauksissa, joissa tämä ei ole perussopimusten mukaan mahdollista. Määräys viittaa harmonisointikieltoon, joka SEUT 2 a artiklan 5 kohdan nojalla koskee SEUT 2 e artiklassa tarkoitettuja tukitoimialoja sekä sopimuksen erityismääräysten nojalla eräitä muita toimia sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kiellon (SEUT 16 e artiklan 2 kohta), työllisyyden (SEUT 129 artikla), sosiaalipolitiikan (SEUT 137 artiklan 2 kohdan a alakohta), maahanmuuttopolitiikan (SEUT 63 a artiklan 4 kohta) sekä rikosoikeudellisen yhteistyön (SEUT 69 c artikla) aloilla. Sanotuissa kysymyksissä jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistaminen ei toisin sanoen ole mahdollista myöskään SEUT 308 artiklan joustolausekkeen nojalla.

Artiklan 4 kohta sisältää uuden määräyksen verrattuna sekä SEY 308 artiklaan että perustuslakisopimuksen 1-18 artiklaan. Määräyksen mukaan tätä artiklaa ei voida käyttää perustana yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvan tavoitteen saavuttamiseksi, ja tämän artiklan soveltamisessa noudatetaan SEU 25 b artiklan toisessa kohdassa asetettuja rajoja. Rajoituksen mukaan unionin muiden politiikkojen toteuttaminen ei vaikuta niiden menettelyjen soveltamiseen eikä toimielinten toimivaltuuksien laajuuteen, joista perussopimuksissa määrätään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan toimivallan käyttämiseksi. Tähän artiklaan liittyy kaksi julistusta, julistukset nrot 36 ja 37, joita selostetaan tarkemmin julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

308 a artikla (uusi 353 artikla) sisältää uuden määräyksen. Vuoden 2007 hallitustenvälisen konferenssin toimeksiannon mukaan EUT-sopimukseen sisällytetään erillinen artikla, jossa todetaan, että ne oikeusperustat, jotka eivät kuuluneet yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn piiriin vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyissä teksteissä, eivät kuulu kyseisen tarkistusmenettelyn piiriin myöskään Lissabonin sopimuksessa. Määräyksen mukaan SEU 48 artiklan 7 kohtaa, joka koskee tarkistusmenettelyitä, ei sovelleta seuraaviin artikloihin: SEUT 269 artiklan kolmas ja neljäs kohta, 270 a artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta, 308 artikla ja 309 artikla. SEU 48 artiklan 7 kohdan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä ei voida siten soveltaa unionin omien varojen järjestelmää ja niiden täytäntöönpanotoimia koskevien säännösten hyväksymismenettelyyn, monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamista koskevaan menettelyyn, EUT-sopimuksen joustolausekkeeseen eikä menettelyihin, joita noudatetaan unionin jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättämisessä. Näillä aloilla jäsenvaltioilla ei ole ollut valmiutta siirtyä yksinkertaistettuun menettelyyn. Koska nykyiset perussopimukset eivät sisällä yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä, niihin ei sisälly myöskään tässä artiklassa tarkoitettua rajausta.

309 artikla (uusi 354 artikla) korvataan uudella tekstillä, jossa määrätään jäsenyyksistä johtuvien oikeuksien pidättämisessä noudatettavasta äänestysmenettelystä ja määräenemmistöstä. Artikla on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen I-59 artiklan 5 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta. Artiklan mukaan sovellettaessa tiettyjen unionin jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättämistä koskevaa SEU 7 artiklaa asianomaista jäsenvaltiota edustava Eurooppa-neuvoston jäsen tai neuvoston jäsen ei osallistu äänestykseen eikä tuota jäsenvaltiota oteta huomioon määriteltäessä SEU 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua jäsenvaltioiden kolmasosaa tai neljää viidesosaa. Jonkin jäsenvaltion tai joidenkin jäsenvaltioiden pidättyminen äänestämästä ei estä päätösten tekemistä. Tehtäessä SEU 7 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja päätöksiä määräenemmistö määräytyy SEUT 205 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti. Määräenemmistöön tarvitaan sen mukaan vähintään 72 prosenttia osallistuvia jäsenvaltioita edustavista neuvoston jäsenistä, jotka samalla edustavat jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien valtioiden väestöstä. Nykyisessä SEY 309 artiklassa toistetaan SEU 7 artiklaan sisältyvät määräykset niiltä osin kuin kysymyksessä on jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättäminen EY-sopimuksen osalta. Lissabonin sopimuksella SEU 7 artiklaa muutetaan siten, että sen soveltamisala ulotetaan koskemaan perussopimuksia ja jäsenyyksistä johtuvien oikeuksien pidättämisessä noudatettavaa äänestysmenettelyä ja määräenemmistöä koskevat määräykset sisällytetään SEUT 309 artiklaan.

310 artiklan määräykset siirtyvät SEUT 188 m artiklaan. Artiklan määräykset koskevat assosiaatiosopimuksia.

311 artikla, jonka mukaan EY-sopimukseen liitetyt pöytäkirjat ovat erottamaton osa sopimusta,kumotaan. Artikla korvataan asiasisällön osalta SEU 49 b artiklalla, jota selostetaan edellä.

311 a artiklaan (uusi 355 artikla) siirretään muutettuina osa nykyisen 299 artiklan määräyksistä, jotka koskevat sopimuksen alueellista soveltamisalaa. Artikla on teknisiä muutoksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 2-7 kohta.

Artiklan johdantolauseen mukaan perussopimusten alueellista soveltamisalaa koskevien SEU 49 c artiklan määräysten lisäksi sovelletaan tämän artiklan määräyksiä.

Artiklan 1 kohdan mukaan sopimuksen määräyksiä sovelletaan Guadeloupeen, Ranskan Gyayanaan, Martiniqueen, Réunioniin, Saint Barthélemyin, Saint Martiniin, Azoreihin, Madeiraan ja Kanariansaariin SEUT 299 artiklan mukaisesti. Erona nykyiseen SEY 299 artiklaan verrattuna on se, että Ranskan merentakaiset departementit yksilöidään niiden nimillä. Alueet yksilöidään samalla tavalla perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 2 kohdassa.

Artiklan 2 kohta assosiointia koskevasta erityissääntelystä on teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin nykyinen SEY 299 artiklan 3 kohta ja perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 3 kohta.

Artiklan 3 kohdan mukaan tämän sopimuksen määräyksiä sovelletaan niihin Euroopassa sijaitseviin alueisiin, joiden suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio. Määräys on samansisältöinen kuin nykyinen SEY 299 artiklan 4 kohta ja perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 4 kohta.

Artiklan 4 kohdan mukaan tämän sopimuksen määräyksiä sovelletaan Ahvenanmaahan Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisehdoista tehtyyn asiakirjaan liitetyn pöytäkirjan nro 2 määräysten mukaisesti. Määräys on samansisältöinen kuin nykyinen SEY 299 artiklan 5 kohta ja perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 5 kohta. Koska perustuslakisopimuksessa liittymissopimusten määräykset sisällytettiin perussopimukseen ja sen pöytäkirjoihin, viitataan perustuslakisopimuksessa tässä kohdin asianomaisiin määräyksiin.

Artiklan 5 kohta, jolla rajataan sopimusten soveltamisalaa suhteessa Färsaariin, Iso-Britannian suvereniteettiin kuuluviin Kyproksessa sijaitseviin tukikohta-alueisiin ja Kanaalisaariin sekä Mansaareen, on teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta samansisältöinen kuin SEY 299 artiklan 6 kohta ja perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 6 kohta.

Artiklan 6 kohta on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 7 kohta. EY-sopimus ei sisällä vastaavaa määräystä. Sen mukaan Eurooppa-neuvosto voi asianomaisen jäsenvaltion aloitteesta tehdä päätöksen, jolla muutetaan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun Tanskan, Ranskan tai Alankomaiden maan tai alueen asemaa unioniin nähden. Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti komissiota kuultuaan. SEUT 311 artiklan 6 kohtaan liittyy Alankomaiden julistus, jota selostetaan jäljempänä.

Sopimuksen maantieteelliseen soveltamisalaan liittyy myös Espanjan ja Ison-Britannian julistus nro 54 perussopimusten soveltamisesta Gibraltariin Euroopassa sijaitsevana alueena. Julistusta ei ole kuitenkaan liitetty erityisesti mihinkään EU- tai EUT-sopimuksen määräykseen. Sen sisältöä selostetaan jäljempänä.

Nykyistä SEY 311 artiklaa vastaavat määräykset pöytäkirjoista ja perussopimusten liitteistä siirretään uuteen SEU 49 b artiklaan.

Artiklaan liittyy julistus 25, jota selostetaan tarkemmin julistusta koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

312 artiklaa (uusi 356 artikla) ei muuteta. Artiklan mukaan sopimus on tehty rajoittamattomaksi ajaksi. Artikla vastaa perustuslakisopimuksen IV-446 artiklaa.

313 artiklaa (uusi 357 artikla) ei muuteta. Artikla koskee sopimuksen ratifioimista ja voimaantuloa, joka on toteutunut 1 päivänä tammikuuta 1958 alkuperäisen ETY-sopimuksen tullessa voimaan.

313 a artiklan (uusi 358 artikla) mukaan EUT-sopimukseen sovelletaan SEU 53 artiklan määräyksiä perussopimusten todistusvoimaisista kielistä. Nykyisistä perussopimuksista poiketen EUT-sopimuksessa ei toisteta todistusvoimaisia kieliä.

314 artikla, joka koskee sopimuksen laatimis- ja todistusvoimaisia kieliä, kumotaan. Se korvautuu asiasisällön osalta SEU 53 artiklalla.

3 artiklan mukaan Lissabonin sopimus on tehty rajoittamattomaksi ajaksi. Vastaava määräys sisältyy nykyiseen SEY 312 artiklaan ja SEU 51 artiklaan.

4 artiklan mukaan sopimukseen liitetään pöytäkirja nro 1, joka sisältää Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan yhteisön perustamissopimukseen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitettyihin pöytäkirjoihin tehdyt muutokset. Artiklan 2 kohdan mukaan sopimukseen liitetään myös pöytäkirja nro 2. joka sisältää Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen tehdyt muutokset. Pöytäkirjojen sisältöä käsitellään jäljempänä.

5 artiklan mukaan EU-sopimuksen ja EY-sopimuksen artiklat, jaksot, luvut, osastot ja osat numeroidaan uudelleen sopimukseen liitetyn vastaavuustaulukon mukaisesti. Sopimuksesta myöhemmin julkaistavassa epävirallisessa konsolidoidussa toisinnossa käytetään näin muutettuja numeroita.

Lissabonin sopimuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan mukautetaan myös artikloissa, jaksoissa, luvuissa, osastoissa ja osissa olevat viittaukset sekä viittaukset sopimusten välillä. Samoin mukautetaan myös viittaukset unionin perustana olevissa muissa sopimuksissa ja primäärioikeuden asiakirjoissa siten, että ne vastaavat uudistettua EU-sopimusta ja uutta EUT-sopimusta.

Muissa asiakirjoissa ja säädöksissä olevia viittauksia ei erikseen mukauteta, mutta niiden katsotaan viittaavaan uudelleen numeroituihin artikloihin ja niiden kohtiin sekä osiin, osastoihin, lukuihin ja jaksoihin.

6 artiklassa on määräykset sopimuksen ratifioinnista jäsenvaltioissa, ratifioimiskirjojen tallettamisesta sekä sopimuksen voimaantulosta.

Artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolet ratifioivat sopimuksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti ja ratifioimiskirjat talletetaan Italian hallituksen huostaan. Määräys vastaa nykyistä SEU 48 artiklan kolmatta kohtaa, jossa määrätään unionin perustana olevien sopimusten muutosten voimaantulosta.

Artiklan 2 kohdan mukaan Lissabonin sopimus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009, jos kaikki ratifioimiskirjat on talletettu siihen mennessä. Muussa tapauksessa sopimus tulee voimaan viimeisen ratifioimiskirjan tallettamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä.

7 artikla sisältää sopimuksen eri kielitoisintoja koskevan määräyksen. Sopimus on laadittu kahdellakymmenelläkolmella eri kielellä, jotka ovat kaikki yhtä todistusvoimaiset.

A. Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen ja tietyiltä osin Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitettävät pöytäkirjat

Pöytäkirja

kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa

Pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa pohjautuu osittain nykyiseen Euroopan unionin ja yhteisöjen perussopimuksiin liitettyyn pöytäkirjaan nro 9 kansallisten kansanedustuslaitosten asemasta Euroopan unionissa. Pöytäkirja käsittelee tietojen antamista erinäisistä unionin asiakirjoista jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille. Nykyisen pöytäkirjan mukaan ainoastaan komission niin sanotut vihreät ja valkoiset kirjat sekä tiedonannot toimitetaan suoraan kansallisille parlamenteille, kun taas uudessa pöytäkirjassa tiedonsaantioikeutta on huomattavasti laajennettu. Pöytäkirja käsittelee lisäksi unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssin toimintaa. Pöytäkirjan sisältöä kehitettiin merkittävästi perustuslakisopimusta koskeneiden neuvottelujen yhteydessä, ja se muodosti sopimukseen liitetyn pöytäkirjan nro 1. Verrattuna perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan ainoa muutos koskee määräaikaa, jolloin neuvosto voi aikaisintaan ottaa esityksen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi sen hyväksymistä tai yhteisen kannan vahvistamista varten neuvoston esityslistalle. Jäljempänä käsiteltävässä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta koskevassa pöytäkirjassa kansallisille parlamenteille annettavaa aikaa tarkastella lainsäädäntöehdotuksia pidennetään kuudesta viikosta kahdeksaan viikkoon, jolloin myös neuvoston esityslistalle ottamista koskevaa määräaikaa pidennetään vastaavasti kahdeksaan viikkoon.

Pöytäkirjan I osasto koskee tietojen antamista kansallisille parlamenteille.

1 artiklassa määrätään, että komissio toimittaa suoraan kansallisille parlamenteille komission tausta-asiakirjat (vihreät ja valkoiset kirjat sekä muut tiedonannot) silloin, kun ne julkaistaan. Määräys vastaa muuten nykyisen pöytäkirjan 1 kohtaa lukuun ottamatta sitä, että nykyisen pöytäkirjan mukaan mainitut asiakirjat toimitetaan viipymättä. Lisäksi uudessa artiklassa määrätään, että komissio toimittaa kansallisille parlamenteille myös vuotuisen lainsäädäntöohjelman samoin kuin kaikki muut lainsäädännön suunnittelua tai poliittista strategiaa koskevat asiakirjat samaan aikaan kuin Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

2 artikla on pääosin uusi, ja sen ensimmäisessä kohdassa määrätään, että Euroopan parlamentille ja neuvostolle osoitetut esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi toimitetaan kansallisille parlamenteille.

Artiklan toisessa kohdassa määrätään, että tässä pöytäkirjassa ilmaisulla "esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi" tarkoitetaan komission ehdotuksia, jäsenvaltioiden ryhmän aloitteita, Euroopan parlamentin aloitteita, unionin tuomioistuimen pyyntöjä, Euroopan keskuspankin suosituksia ja Euroopan investointipankin pyyntöjä, joiden tarkoituksena on lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän säädöksen (jäljempänä lainsäädäntöesitys) antaminen.

Artiklan kolmannessa kohdassa määrätään, että komissio toimittaa siltä lähtöisin olevat lainsäädäntöesitykset suoraan kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin unionin lainsäätäjälle. Nykyisen pöytäkirjan 2 kohdan mukaan neuvosto määrittelee SEY 207 artiklan 3 kohdan mukaisesti, mitkä komission säädösehdotukset on toimitettava riittävän ajoissa, jotta kunkin jäsenvaltion hallitus voi varmistaa, että sen oma kansallinen kansanedustuslaitos saa ne asianmukaisesti.

Artiklan neljännessä kohdassa määrätään, että Euroopan parlamentti toimittaa siltä lähtöisin olevat lainsäädäntöesitykset suoraan kansallisille parlamenteille.

Artiklan viidennessä kohdassa määrätään, että neuvosto toimittaa jäsenvaltioiden ryhmältä, unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta lähtöisin olevat lainsäädäntöesitykset kansallisille parlamenteille.

3 artikla on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja sen ensimmäisessä kohdassa määrätään, että kansalliset parlamentit voivat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan 6 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen toimittaa Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun lausunnon siitä, onko lainsäädäntöesitys toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Artiklan toisen kohdan mukaan, kun lainsäädäntöesitys on lähtöisin jäsenvaltioiden ryhmältä, neuvoston puheenjohtaja toimittaa esitystä koskevat perustellut lausunnot näiden jäsenvaltioiden hallituksille.

Artiklan kolmannen kohdan mukaan, kun lainsäädäntöesitys on lähtöisin unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta, neuvoston puheenjohtaja toimittaa esitystä koskevat perustellut lausunnot asianomaiselle toimielimelle tai elimelle.

4 artikla, joka koskee lainsäädäntöesityksen toimittamista jäsenvaltioiden tiedoksi, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 3 kohtaa. Uuden artiklan mukaan esitys voidaan ottaa aikaisintaan kahdeksan viikon määräajan kuluttua neuvoston esityslistalle. Määräaika lasketaan kuitenkin siitä, kun esitys on toimitettu kansallisille parlamenteille unionin virallisilla kielillä. Nykyisen 3 kohdan mukaan mainittu määräaika lasketaan siitä, kun komissio on antanut ehdotuksensa unionin lainsäätäjälle kaikilla yhteisön kielillä. Edelleen 4 artiklan mukaan lukuun ottamatta kiireellisiä, asianmukaisesti perusteltuja tapauksia, minkäänlaista lainsäädäntöesitykseen liittyvää sopimusta ei voida todeta saavutetun näiden kahdeksan viikon aikana. Lukuun ottamatta kiireellisiä, asianmukaisesti perusteltuja tapauksia kanta voidaan vahvistaa aikaisintaan kymmenen päivän kuluttua siitä, kun lainsäädäntöesitys on otettu neuvoston esityslistaehdotukseen. Myös nykyisen pöytäkirjan 3 kohdan mukaan edellä mainitusta määräajasta voidaan poiketa kiireellisissä tapauksissa, jolloin päätöksen perustelut on esitettävä säädöksessä tai yhteisessä kannassa. Nykyiseen pöytäkirjaan ja perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan verrattuna määräaikaa on pidennetty kuudesta viikosta kahdeksaan.

5 artikla on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja siinä määrätään, että neuvoston istuntojen esityslistat ja käsittelyn tulokset, mukaan lukien niiden neuvoston istuntojen pöytäkirjat, joissa on käsitelty lainsäädäntöesityksiä, toimitetaan suoraan kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden hallituksille.

6 artikla on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja siinä määrätään, että Eurooppa-neuvoston aikoessa soveltaa SEU 48 artiklan 7 kohdan ensimmäistä tai toista alakohtaa, jotka koskevat yksinkertaistettuun tarkistamismenettelyyn siirtymistä, Eurooppa-neuvoston aloitteesta ilmoitetaan kansallisille parlamenteille vähintään kuusi kuukautta ennen päätöksen tekemistä.

7 artikla on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja siinä määrätään, että tilintarkastustuomioistuin toimittaa vuosikertomuksensa tiedoksi kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

8 artikla on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja sen mukaan siinä tapauksessa, että kansallinen parlamenttijärjestelmä ei ole yksikamarinen, pöytäkirjan 1–7 artiklaa sovelletaan parlamentin muodostaviin kamareihin.

Pöytäkirjan II osaston otsikointia on uudessa pöytäkirjassa muutettu. Uuden pöytäkirjan otsikko on "Parlamenttien välinen yhteistyö", kun taas nykyisin se on "Yhteisöasioita käsittelevien elinten konferenssi".

9 artikla on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja siinä määrätään, että Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit päättävät yhdessä parlamenttien välisen tehokkaan säännöllisen yhteistyön järjestämisestä ja edistämisestä unionissa.

10 artiklassa määrätään, että unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssi (niin sanottu COSAC) voi saattaa aiheellisina pitämänsä näkemykset Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission tietoon. Määräys vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 4 kohdan määräystä. Edelleen 10 artiklan mukaan konferenssi edistää muun muassa kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välistä tietojen ja parhaiden toimintatapojen vaihtoa, myös niiden erityisvaliokuntien välillä. Konferenssi voi myös järjestää parlamenttien välisiä kokouksia tietyistä aiheista, etenkin keskustellakseen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan luettuna. Artiklan viimeinen virke, jonka mukaan konferenssin näkemykset eivät sido kansallisia parlamentteja eivätkä määrää ennalta niiden kantaa, vastaa nykyisen pöytäkirjan 7 kohtaa.

Pöytäkirja

toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta

Pöytäkirja käsittelee toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamista unionin lainvalmisteluprosessissa. Pöytäkirjaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta on otettu uudistettuina elementtejä nykyisestä EY-sopimukseen liitetystä samannimisestä pöytäkirjasta (nro 30). Pöytäkirjaa kehitettiin merkittävästi perustuslakisopimusta koskeneiden neuvottelujen yhteydessä, ja se muodosti perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan nro 2. Perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan verrattuna toissijaisuusperiaatteen valvontamekanismia on vahvistettu edelleen. Perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan verrattuna kansallisille parlamenteille annettavaa aikaa tarkastella lainsäädäntöehdotuksia ja antaa perusteltu lausunto toissijaisuudesta pidennetään kuudesta viikosta kahdeksaan viikkoon. Pöytäkirjaan on tehty perustuslakisopimukseen verrattuna säädösinstrumentteja koskeva horisontaalimuutos.

1 artikla, jossamäärätään, että toimielimet huolehtivat jatkuvasti toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 1 kohtaa.

2 artikla, joka koskee komission velvollisuutta kuulla eri tahoja ennen kuin se tekee esityksen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 9 kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa. Uutta on kuitenkin artiklaan lisätty maininta siitä, että kuulemisessa on otettava huomioon suunniteltujen toimien paikallinen ulottuvuus ja että päätös olla järjestämättä kuulemista poikkeukselliseen kiireeseen vedoten on perusteltava esityksessä. Sen sijaan nykyisen pöytäkirjan mukainen mahdollisuus olla järjestämättä kuulemista luottamuksellisiin seikkoihin vedoten on poistettu.

3 artiklassa määritellään käsite "esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi". Käsitteellä tarkoitetaan sellaisia komission ehdotuksia, jäsenvaltioiden ryhmän tai Euroopan parlamentin aloitteita, Euroopan keskuspankin suosituksia tai Euroopan investointipankin tai unionin tuomioistuimen pyyntöjä, joiden tarkoituksena on lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän säädöksen (jäljempänä lainsäädäntöesitys) antaminen.

4 artikla koskee kansallisille parlamenteille tiedotettavia lainsäädäntöesityksiä. Artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että komissio toimittaa kyseiset esityksensä kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin unionin lainsäätäjälle.

Artiklan toisessa kohdassa määrätään, että Euroopan parlamentti toimittaa lainsäädäntöesityksensä sekä muutetut lainsäädäntöesityksensä kansallisille parlamenteille.

Artiklan kolmannessa kohdassa määrätään, että neuvosto toimittaa jäsenvaltioiden ryhmältä, unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta peräisin olevat lainsäädäntöesitykset sekä muutetut esitykset kansallisille parlamenteille.

Artiklan neljännen kohdan mukaan Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmat ja neuvoston kannat toimitetaan kansallisille parlamenteille heti niiden tultua hyväksytyiksi.

5 artikla, joka koskee velvollisuutta perustella lainsäädäntöesitys toissijaisuusperiaatteen soveltamisen kannalta, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 4 kohtaa sekä 9 kohdan toista luetelmakohtaa. Perusteluvelvollisuutta on kuitenkin täsmennetty niin, että yksityiskohtaiset perustelut on aina annettava eikä se ole enää harkinnanvaraista. Esitykseen liitettävässä selvityksessä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta on myös esitettävä tietoja, joiden perusteella voidaan arvioida esityksen rahoitusvaikutuksia. Jos on kyse direktiivistä, on myös esitettävä tietoja lainsäädäntöesityksen vaikutuksista lainsäädäntöön, joka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön, sekä tarvittaessa vaikutuksista alueelliseen lainsäädäntöön.

6 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan kansallinen parlamentti tai sen kamari voi kahdeksan viikon kuluessa siitä, kun lainsäädäntöesitys on toimitettu sille, antaa perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Lausunto toimitetaan Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille. Kansallisten parlamenttien on tarvittaessa itse järjestettävä alueellisten parlamenttien kuuleminen. Alueellisille parlamenteille ei siis ole varattu itsenäistä mahdollisuutta toimittaa lausuntoa unionille. Perustuslakisopimukseen verrattuna määräaikaa on pidennetty kuudesta viikosta kahdeksaan.

Artiklan toinen kohta koskee tilannetta, jossa lainsäädäntöesitys on peräisin jäsenvaltioiden ryhmältä. Tässä tilanteessa neuvoston puheenjohtaja toimittaa lausunnon näiden maiden hallituksille.

Artiklan kolmas kohta koskee tilannetta, jossa lainsäädäntöesitys on peräisin unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta. Tässä tilanteessa neuvoston puheenjohtaja toimittaa lausunnon asianomaiselle toimielimelle tai laitokselle.

7 artiklan 1 kohdan mukaan unionin lainsäädäntöesityksen tekijä ottaa huomioon kansallisten parlamenttien perustellut lausunnot.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan kullakin kansallisella parlamentilla on kaksi ääntä ja nämä äänet jakautuvat kansallisen parlamenttijärjestelmän perusteella. Kaksikamarisessa parlamenttijärjestelmässä kummallakin kamarilla on yksi ääni.

Artiklan 2 kohdan mukaan lainsäädäntöesitystä on tarkasteltava uudelleen, jos riittävän monta kansallista parlamenttia on käyttänyt äänioikeuttaan ja antanut perustellun lausunnon toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä. Pääsäännön mukaan tämä edellyttää, että vähintään kolmasosa artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesta kokonaisäänimäärästä edustaa käsitystä, jonka mukaan toissijaisuusperiaatetta ei ole noudatettu. Tarvittava äänten vähimmäismäärä on kuitenkin vain neljännes, kun on kyse oikeus- ja sisäasioiden aluetta koskevan SEUT 61 i artiklan perusteella tehdystä lainsäädäntöesityksestä.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan lainsäädäntöesityksen tekijä voi tarkasteltuaan esitystään uudelleen päättää joko pitää voimassa esityksensä, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Tämä päätös on perusteltava.

Artiklan 3 kohdan mukaan ehdotusta on tarkasteltava uudelleen, jos lisäksi tavallista lainsäätämisjärjestystä noudatettaessa vähintään yksinkertainen enemmistö kansallisten parlamenttien 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesta äänimäärästä edustaa käsitystä, jonka mukaan toissijaisuusperiaatetta ei ole noudatettu. Komissio voi päättää joko pitää ehdotuksen voimassa, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Määräys on täysin uusi, eikä se sisältynyt perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan. Määräyksen perusteella enemmistö kansallisista parlamenteista voi jatkaa tarkasteluprosessia siitä, onko ehdotus periaatteen mukainen.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan komission on esitettävä perustellussa lausunnossa syyt, joiden vuoksi ehdotuksen katsotaan olevan toissijaisuusperiaatteen mukainen, jos se päättää pitää ehdotuksen voimassa. Perusteltu lausunto sekä kansallisten parlamenttien lausunnot toimitetaan unionin lainsäätäjälle, joka ottaa ne huomioon menettelyn aikana. Ennen ensimmäisen käsittelyn päättämistä lainsäätäjä tarkastelee lainsäädäntöehdotuksen toissijaisuusperiaatteen mukaisuutta ottaen erityisesti huomioon kansallisten parlamenttien enemmistön ilmaisemat yhteiset perusteet sekä komission lausunnon. Jos lainsäätäjä katsoo neuvoston jäsenten 55 prosentin enemmistöllä tai Euroopan parlamentissa annettujen äänten enemmistöllä, että ehdotus ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen, päättyy lainsäädäntöehdotuksen käsittely.

8 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista kanteet, jotka perustuvat siihen, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta. Nämä kanteet pannaan vireille jäsenvaltioiden toimesta SEUT 230 artiklan määräysten mukaisesti. Jäsenvaltio voi myös sisäisen oikeusjärjestyksensä mukaisesti omissa nimissään panna kanteen vireille kansallisen parlamenttinsa tai sen kamarin puolesta.

Artiklan toisen kohdan mukaan myös alueiden komitea voi panna vireille artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kanteen, kun on kyse sellaisesta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävästä säädöksestä, jonka hyväksyminen edellyttää perussopimusten mukaan komitean kuulemista.

9 artikla koskee komission velvollisuutta antaa vuosittain selvitys SEU 3 b artiklan sisältämien toimivallan käyttöä koskevien periaatteiden soveltamisesta. Määräys vastaa nykyisen pöytäkirjan 9 kohdan neljättä luetelmakohtaa.

Pöytäkirja

euroryhmästä

Euroryhmää käsittelevä pöytäkirja on nykysopimuksiin verrattuna uusi, ja siihen on kirjattu niiden jäsenvaltioiden, joiden rahayksikkö on euro, talousministerien epävirallista yhteistyömuotoa koskevat määräykset. Euroalueen valtioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamista pyritään parantamaan vahvistamalla tällä pöytäkirjalla jo nyt käytännössä toimiva niin sanottu euroryhmä. Pöytäkirjaan on kirjattu euroryhmän toimintaa koskevat määräykset suurin piirtein sen nykyistä toimintaa vastaavasti. Pöytäkirja vastaa perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa nro 12.

1 artiklan mukaan niiden jäsenvaltioiden ministerit, joiden rahayksikkö on euro, kokoontuvat keskenään epävirallisiin kokouksiin. Näitä kokouksia pidetään tarvittaessa, ja niissä keskustellaan aiheista, jotka liittyvät näiden valtioiden yhteistä rahaa koskeviin erityisiin tehtäviin. Komissio ja Euroopan keskuspankki kutsutaan osallistumaan näihin kokouksiin. Ryhmän kokousten valmistelu tullee tapahtumaan kuten nykyisinkin SEUT 114 artiklassa tarkoitetussa talous- ja rahoituskomiteassa euron käyttöön ottaneiden maiden edustajien kokoonpanossa.

2 artiklan mukaan niiden jäsenvaltioiden ministerit, joiden rahayksikkö on euro, valitsevat puheenjohtajan kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi näiden jäsenvaltioiden enemmistöllä.

Pöytäkirja vahvistaa euroryhmän toiminnan jatkumisen epävirallisena. Tämä ei vähennä yhteistyön merkitystä, joka on kaiken aikaa lisääntynyt ja tulee muuttumaan luonteeltaan sitä mukaa. kun euroalueen jäsenmäärä kasvaa ja euron asema globaalissa taloudessa vahvistuu. Kuten Wienin Eurooppa-neuvostossa vuonna 1998 todettiin, epävirallinen euroryhmä tarjoaa väylän euroalueen valtiovarainministereiden ja Euroopan keskuspankin väliseen vuoropuheluun.

Pöytäkirja

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 28 a artiklaan perustuvasta pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä

Pöytäkirjassa määrätään tietyistä voimavaratavoitteista, joihin jäsenvaltion on sitouduttava voidakseen osallistua SEU 28 a artiklan 6 kohdassa ja 28 e artiklassa tarkoitettuun pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön. Pöytäkirja on nykysopimukseen verrattuna uusi. Samansisältöinen pöytäkirja sisältyy perustuslakisopimukseen (pöytäkirja nro 23).

1 artiklan mukaan yhteistyöhön voivat osallistua jäsenvaltiot, jotka Lissabonin sopimuksen voimaantuloajankohdasta lähtien sitoutuvat täyttämään tämän artiklan mukaiset puolustusvoimavarojaan koskevat vaatimukset ja tavoitteet.

Artiklan a alakohdan mukaan yhteistyöhön voivat liittyä jäsenvaltiot, jotka sitoutuvat kehittämään puolustusvoimavarojaan kehittämällä kansallisia voimavaratarjouksiaan, osallistumalla tarvittaessa monikansallisiin joukkoihin, tärkeimpiin eurooppalaisiin puolustustarvikeohjelmiin ja Euroopan puolustusviraston toimintaan.

Artiklan b alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden edellytetään sitoutuvan siihen, että niillä on viimeistään vuonna 2010 valmiudet antaa unionin käyttöön taisteluyksiköitä, joilla on omia tukitoimintoja ja kyky aloittaa SEU 28 b artiklassa tarkoitettujen tehtävien toteuttaminen 5-30 vuorokauden kuluessa erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien esittämiin pyyntöihin vastaamiseksi. Yksiköitä on voitava ylläpitää aluksi 30 vuorokauden ja tarvittaessa ainakin 120 vuorokauden ajan. Alakohdan yhteydessä on huomioitava, että kesäkuussa 2004 Eurooppa-neuvostossa hyväksytyn niin sanotun yleistavoite 2010:n mukaiset toimet nopean toiminnan joukkojen muodostamiseksi on jo aloitettu. EU:n taisteluosastot ovat olleet täydessä toimintavalmiudessa 1 päivästä tammikuuta 2007 lähtien.

2 artiklassa määrätään tarkemmin velvoitteista, joihin pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden on sitouduttava 1 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Artiklan a alakohdan mukaan osallistuvat jäsenvaltiot sitoutuvat tekemään Lissabonin sopimuksen voimaantuloajankohdasta lähtien yhteistyötä puolustustarvikkeisiin liittyvien investointimenojen tasoa koskevien hyväksyttyjen tavoitteiden saavuttamiseksi ja tarkastelemaan näitä tavoitteita säännöllisesti uudelleen unionin turvallisuusympäristön ja kansainvälisten velvoitteiden valossa.

Artiklan b alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua mahdollisuuksien mukaan lähentämään puolustusalan välineitään muun muassa yhdenmukaistamalla sotilaallisten tarpeiden määrittelyn, kokoamalla puolustusvoimavaransa yhteen ja tarvittaessa erikoistumalla sekä edistämällä yhteistyötä koulutuksen ja logistiikan alalla.

Artiklan c alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä joukkojensa käytettävyyden, yhteistoimintakyvyn, joustavuuden ja toimintavalmiuden vahvistamiseksi muun muassa määrittelemällä joukkojen käyttöön antamista koskevat yhteiset tavoitteet sekä mahdollisesti myös tarkastelemalla uudelleen kansallisia päätöksentekomenettelyjään.

Artiklan d alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua tekemään yhteistyötä sen varmistamiseksi, että ne toteuttavat voimavarojen kehittämisjärjestelyn puitteissa todettujen puutteiden korjaamiseksi tarvittavat toimenpiteet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niitä koskevia sitoumuksia Pohjois-Atlantin liitossa.

Artiklan e alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua osallistumaan tarvittaessa Euroopan puolustusviraston puitteissa tärkeimpien yhteisten tai eurooppalaisten puolustustarvikeohjelmien kehittämiseen.

3 artiklan mukaan Euroopan puolustusvirasto ottaa osaa pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden voimavaratarjousten säännölliseen arviointiin, erityisesti kun on kyse sellaisista tarjouksista, joiden tekemisessä on noudatettu muun muassa 2 artiklan perusteella laadittavia arviointiperusteita. Euroopan puolustusvirasto antaa voimavaratarjouksista kertomuksen vähintään kerran vuodessa. Arviointia voidaan käyttää pohjana neuvoston SEU 28 e artiklan mukaisesti hyväksymille suosituksille ja päätöksille, jotka koskevat pysyvän rakenteellisen yhteistyön ja siihen osallistuvien jäsenvaltioiden luettelon vahvistamista, myöhemmin mukaan tulevan jäsenvaltion osallistumisen vahvistamista tai jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämistä.

Pöytäkirja

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta, joka koskee liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4 päivänä marraskuuta 1950 tehtyyn yleissopimukseen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) liittymistä koskeva pöytäkirja on nykyisiin perussopimuksiin verrattuna uusi, ja sillä pyritään turvaamaan tietyt unionin erityispiirteet sekä jäsenvaltioiden asema unionin liittyessä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Lissabonin sopimuksella sisällytetään SEU 6 artiklan 2 kohtaan uusi oikeusperusta, jonka myötä Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyminen tulee mahdolliseksi. Pöytäkirja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen pöytäkirja nro 32.

1 artiklan a alakohdan mukaan unionin ja sen oikeuden erityispiirteiden säilyttämiseksi unionin liittyessä Euroopan ihmisoikeussopimukseen tätä koskevassa liittymissopimuksessa on erityisesti määrättävä menettelysäännöistä, joita sovelletaan, jos unioni osallistuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen seurantaelinten toimintaan.

Artiklan b alakohdan mukaan on myös määrättävä tarpeellisista järjestelyistä, joilla varmistetaan, että unionin ulkopuolisten valtioiden esittämät kanteet sekä yksityiset valitukset osoitetaan tapauksen mukaan jäsenvaltioille ja/tai unionille.

2 artiklan mukaan liittymissopimuksessa on varmistettava, ettei unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen vaikuta unionin toimivaltaan tai sen toimielinten toimivaltuuksiin. Sopimuksessa on lisäksi varmistettava, ettei liittyminen mitenkään vaikuta siihen asemaan, joka jäsenvaltioilla on Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja erityisesti siihen liitettyjen pöytäkirjojen mukaan, eikä se saa vaikuttaa myöskään jäsenvaltioiden Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan mukaisesti toteuttamiin poikkeaviin toimenpiteisiin tai 57 artiklan mukaisesti tekemiin varaumiin.

3 artiklan mukaan mitkään Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset eivät saa vaikuttaa SEUT 292 artiklan soveltamiseen. Kyseisen artiklan mukaan jäsenvaltioiden on ratkaistava perussopimusten tulkintaa ja soveltamista koskevat riidat perussopimusten määräysten mukaisesti.

Pöytäkirja

sisämarkkinoista ja kilpailusta

Lissabonin sopimukseen vuoden 2007 HVK:ssa liitetyssä pöytäkirjassa sopimuspuolet katsovat, että SEU 2 artiklassa määritelty tavoite sisämarkkinoiden luomisesta käsittää järjestelmän, jolla taataan, ettei kilpailu vääristy. Sopimuspuolet sopivat, että unioni toteuttaa toimenpiteitä tämän tavoitteen toteuttamiseksi perussopimusten, mukaan lukien niin kutsuttuna joustolausekkeena toimivan SEUT 308 artiklan, mukaisesti.

Pöytäkirjan tarkoituksena on vahvistaa, että kilpailun vääristymien poistaminen kuuluu unionin tavoitteisiin ja sitä voidaan näin ollen toteuttaa myös SEUT 308 artiklan nojalla. Sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen määritellään jatkossakin unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvaksi, ja siitä määrätään SEUT 81–86 artiklassa.

Pöytäkirja

Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan

Pöytäkirjassa rajataan unionin perusoikeuskirjan soveltamista Puolan ja Yhdistyneen kuningaskunnan lakien, asetusten ja hallinnollisten toimenpiteiden osalta sekä sen kuulumista tuomioistuinten toimivaltaan näissä jäsenvaltioissa. Pöytäkirjaan sisältyvät viittaukset tiettyjen perusoikeuskirjan määräysten soveltamiseen eivät vaikuta perusoikeuskirjan muiden määräysten soveltamiseen, eikä pöytäkirja vaikuta perusoikeuskirjan soveltamiseen muihin jäsenvaltioihin. Pöytäkirja ei myöskään vaikuta Puolan eikä Yhdistyneen kuningaskunnan muihin velvoitteisiin, jotka johtuvat EU-sopimuksesta, EUT-sopimuksesta ja unionin oikeudesta yleensä. Nykytilaan nähden pöytäkirja on uusi. Vastaavaa pöytäkirjaa ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

Pöytäkirjaan liittyy Puolan yksipuolinen julistus nro 62, jonka sisältöä selvitetään julistuksia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. Julistuksessa Puola korostaa kunnioittavansa täysimääräisesti sosiaalisia ja työntekijöiden oikeuksia ja erityisesti perusoikeuskirjan IV osastoon sisältyviä oikeuksia.

1 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjalla ei laajenneta Euroopan unionin tuomioistuimen eikä minkään Puolan tai Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuimen toimivaltaa siten, että tuomioistuin voisi todeta, että näiden jäsenvaltioiden lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset, käytännöt tai toiminnat eivät vastaa perusoikeuskirjassa vahvistettuja perusoikeuksia, vapauksia ja periaatteita. Artiklan 2 kohdassa määrätään, ettei mikään perusoikeuskirjan IV osastossa luo Puolaan tai Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sovellettavia tuomioistuinten toimivaltaan kuuluvia oikeuksia, paitsi siltä osin kuin Puola tai Yhdistynyt kuningaskunta on säätänyt tällaisista oikeuksista kansallisessa lainsäädännössään.

2 artiklan mukaan siinä tapauksessa, että perusoikeuskirjassa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön ja käytäntöön, sitä sovelletaan Puolassa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain siinä määrin kuin sen sisältämät oikeudet tai periaatteet on tunnustettu Puolan tai Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännössä tai käytännöissä.

Pöytäkirja

jaetun toimivallan käytöstä

Pöytäkirjan mukaan EUT-sopimuksen jaettua toimivaltaa koskevan 2 a artiklan 2 kohdan osalta, unionin toteuttaessa toimintaa tietyllä alalla, tämä toimivallan käytön soveltamisala ei kata kuin kyseessä olevassa unionin säädöksessä säädellyt asiat, eikä se siten koske asianomaista alaa kokonaisuudessaan. Tarkoituksena on korostaa sitä, että jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa kyseisessä kohdassa tarkoitetulla alalla edelleen siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt omaansa. Nykytilaan nähden pöytäkirja on uusi. Vastaavaa pöytäkirjaa ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

Pöytäkirja

yleistä etua koskevista palveluista

Lissabonin sopimukseen vuoden 2007 HVK:ssa liitetyssä pöytäkirjassa yleistä etua koskevista palveluista on haluttu korostaa niiden merkitystä ja sopia niiden tulkintaa koskevista määräyksistä.

Pöytäkirjan ensimmäisessä artiklassa luetellaan niitä unionin yhteisiä arvoja, jotka liittyvät yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin ja jotka tulee ottaa huomioon niitä tarjottaessa. Näitä ovat muun muassa kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten keskeinen asema ja laaja harkintavalta niiden tarjotessa, tilatessa ja järjestäessä yleistä taloudellista etua koskevia palveluja mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeita vastaten. Lisäksi huomioon tulee ottaa yleistä taloudellista etua koskevien eri palveluiden erilaisuus ja erot käyttäjien tarpeissa ja mieltymyksissä, jotka voivat johtua erilaisista maantieteellisistä, yhteiskunnallisista tai kulttuurisista tilanteista. Myös laadun ja turvallisuuden korkea taso, kohtuuhintaisuus, yhdenvertainen kohtelu sekä yleinen saatavuus ja käyttäjien oikeuksien edistäminen on otettava tässä yhteydessä huomioon.

Pöytäkirjan toisessa artiklassa vahvistetaan edelleen, että perussopimusten määräykset eivät millään tavoin rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja järjestää yleistä, muuta kuin taloudellista, etua koskevia palveluja.

Pöytäkirja

neuvoston päätöksestä, joka koskee Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa 1 päivän marraskuuta 2014 ja 31 päivän maaliskuuta 2017 välisenä aikana sekä 1 päivästä huhtikuuta 2017 alkaen

Pöytäkirja niin kutsutusta Ioanninan kompromissista, eli neuvoston päätöksestä, joka koskee SEU 9 c artiklan 4 kohdan ja SEUT 205 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanoa 1 päivän marraskuuta 2014 ja 31 päivän maaliskuuta 2017 välisenä aikana sekä 1 päivästä huhtikuuta 2017 alkaen (jäljempänä päätös), on uusi. Ioanninan kompromissista saavutetulla yhteisymmärryksellä oli Lissabonin sopimusta hyväksyttäessä ratkaiseva merkitys joillekin jäsenvaltioille. Luonnos pöytäkirjassa tarkoitetuksi päätökseksi esitetään päätösasiakirjaan sisältyvässä julistuksessa nro 7.

Ainoassa artiklassa määrätään, ettäennen kuin neuvosto tarkastelee ehdotusta, jolla pyritään joko muuttamaan tai kumoamaan päätös tai jokin sen säännöksistä taikka muuttamaan välillisesti sen soveltamisalaa tai merkitystä jotain toista unionin säädöstä muuttamalla, Eurooppa-neuvosto käsittelee alustavasti kyseistä ehdotusta toimien yhteisymmärryksessä SEU 9 b artiklan 4 kohdan mukaisesti. Määräyksen mukaan päätöstä ei voida muuttaa määräenemmistöllä ilman Eurooppa-neuvostossa saavutettavaa yhteisymmärrystä.

Pöytäkirja

siirtymämääräyksistä

Pöytäkirja on uusi ja sisältää määräykset Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä sekä siirtymämääräykset ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa annetuista EU-sopimuksen V ja VI osastoon perustuvista säädöksistä. Pöytäkirja vastaa toimielimiä koskevien määräysten osalta sisällöllisesti pääpiirteissään perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 34) Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä. Keskeisin muutos suhteessa perustuslakisopimukseen liittyy päätökseen siirtää määräenemmistöpäätöksentekoon liittyvien uusien äänestyssääntöjen käyttöön ottamista vuodesta 2009 vuoteen 2014. Pöytäkirjaa on mukautettu myös siitä syystä, että Bulgaria ja Romania ovat liittyneet unionin jäseniksi perustuslakisopimusta koskeneiden neuvottelujen loppuunsaattamisen jälkeen. Erot perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan verrattuna on selvitetty alla. Lisäksi pöytäkirjaa on täydennetty määräyksillä, jotka koskevat EU-sopimuksen nojalla aiemmin annettujen säädösten oikeusvaikutuksia sekä toimielinten toimivaltuuksia suhteessa nykyisen III pilarin alalla (poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö) annettuihin säädöksiin.

1 artikla sisältää perussopimusten määritelmän.

2 artikla sisältää Euroopan parlamenttia koskevat määräykset. Artiklan 1 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvosto tekee SEU 9 a artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla päätöksen Euroopan parlamentin kokoonpanosta hyvissä ajoin ennen vuonna 2009 pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja.

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset Euroopan parlamenttiin kustakin maasta valittavien edustajien kokoonpanon ja lukumäärän säilymisestä vaalikauden 2004-2009 ajan samoina kuin ne ovat Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä.

3 artikla sisältää määräenemmistöä koskevat määräykset. Artiklan 1 kohdassa määrätään määräenemmistön määrittelyä Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa koskevien sääntöjen voimaantulosta. SEU 9 c artiklan 4 kohdan mukaisesti määräenemmistön määrittelyä koskevat SEU 9 c artiklan 4 kohdan ja SEUT 205 artiklan 2 kohdan määräykset tulevat voimaan 1 päivänä marraskuuta 2014. Perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan mukaan kyseiset määräykset olisivat tulleet voimaan 1 päivänä marraskuuta 2009 samana vuonna pidettävien Euroopan parlamentin vaalien jälkeen, kun Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskeva eurooppapäätös olisi tehty.

Artiklan 2 kohta on uusi. Sen mukaan neuvoston jäsen voi määräenemmistöpäätöstä tehtäessä 1 päivänä marraskuuta 2014 ja 31 päivänä maaliskuuta 2017 välisenä aikana pyytää, että ratkaisu tehdään 3 kohdassa määritellyllä määräenemmistöllä. Tällöin sovelletaan 3 artiklan 3 ja 4 kohtaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että 31 päivään lokakuuta 2014 sovelletaan nykyistä ääntenpainotusmenettelyä, kuitenkin niin, etteivät Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja SEUT 201 a artiklan määräämällä tavalla osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin. Perustuslakisopimuksen mukaan nykyisiä ääntenpainotuksia olisi sovellettu 31 päivään marraskuuta 2009 saakka.

Artiklan 3 kohdan toiseen alakohtaan on sisällytetty taulukko, jossa vahvistetaan neuvoston jäsenten tämänhetkinen ääntenpainotus. Taulukko vastaa muutoin 1 päivänä toukokuuta 2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 12 artiklaa sekä perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan taulukkoon sisällytettyjä äänimääriä, mutta siihen on sisällytetty Bulgarian ja Romanian äänimäärät. Bulgarialla on 10 ääntä ja Romanialla 14. Kyseiset äänimäärät on määritelty Bulgarian ja Romanian liittymissopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa Bulgarian ja Romanian Euroopan unioniin liittymistä koskevista ehdoista ja menettelyistä.

Artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa määrätään määräenemmistöstä silloin, kun ratkaisu tehdään komission ehdotuksesta. Tällöin edellytyksenä on vähintään 255 puoltavaa ääntä, jotka edustavat jäsenten enemmistöä. Muissa tapauksissa edellytyksenä on vähintään 255 puoltavaa ääntä, jotka edustavat ainakin kahta kolmasosaa jäsenistä. Ennen Bulgarian ja Romanian liittymistä tehtyyn perustuslakisopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa vähimmäisäänimääräksi määritellään 232.

Artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätään Eurooppa-neuvoston tai neuvoston jäsenen mahdollisuudesta pyytää tarkistettavaksi, että määräenemmistö edustaa vähintään 62 prosenttia unionin väestöstä. Jos tämä ehto ei täyty, ei kyseistä säädöstä voida antaa. Määräys vastaa 1 päivänä toukokuuta 2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 12 artiklaa.

Perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan verrattuna artiklasta on poistettu 3 kohta, joka koskisi tilannetta, jossa unioniin liittyy uusia jäseniä. Kyseisessä perustuslakisopimuksen pöytäkirjan kohdassa viitataan Nizzan sopimuksen liitteenä olevaan julistukseen nro 20 sisältyvään taulukkoon sekä julistuksessa nro 21 määriteltyyn määräenemmistöön vaadittavaan äänimäärään tilanteessa, jolloin unioniin on liittynyt Bulgaria ja Romania.

Artiklan 4 kohta sisältää määräyksen määräenemmistön määritelmää koskevista siirtymämääräyksistä niissä tapauksissa, joissa kaikki neuvoston jäsenet eivät osallistu äänestykseen. Määräyksen mukaan 31 päivään lokakuuta 2014 asti määräenemmistöllä tarkoitetaan näissä tapauksissa yhtä suurta osuutta päätöksentekoon osallistuvien neuvoston jäsenten painotetuista äänistä ja yhtä suurta osuutta kyseisten jäsenten määrästä sekä tarvittaessa yhtä suurta prosentuaalista osuutta näiden väestöstä kuin artiklan 3 kohdassa määrätään. Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja sisältää luettelon niistä määräenemmistön määrittelyä koskeneista määräyksistä, jotka olisivat tulleet voimaan 1 päivänä marraskuuta 2009.

4 artiklassa määrätään neuvoston kokoonpanoista siihen asti, kunnes niitä koskeva SEU 9 c artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan mukainen Eurooppa-neuvoston määräenemmistöllä tehtävä päätös on tullut voimaan. Kyseisenä aikana neuvosto voi SEU 9 c artiklan 6 kohdan toisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti kokoontua yleisten asioiden neuvoston sekä ulkosuhdeneuvoston kokoonpanojen lisäksi muissa kokoonpanoissa, joita koskevan luettelon yleisten asioiden neuvosto vahvistaa yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä päätöksellä.

5 artikla sisältää komissiota ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa koskevat siirtymämääräykset. Artiklassa määrätään Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä virassa olevien komission jäsenten pysymisestä virassaan toimikautensa loppuun saakka. Sen komission jäsenen, jolla on sama kansalaisuus kuin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla, toimikausi kuitenkin päättyy samana päivänä, jona korkea edustaja nimitetään.

6 artikla sisältää määräykset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin ja neuvoston varapääsihteerin toimikausien päättymisestä Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä. Neuvosto nimittää uuden pääsihteerin SEUT 207 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

7 artikla sisältää talous- ja sosiaalikomiteaa koskevat siirtymämääräykset. Artiklassa vahvistetaan talous- ja sosiaalikomitean jäsenmäärä ja paikkojen jakautuminen SEUT 258 artiklassa tarkoitetun päätöksen voimaantuloon saakka. Taulukko vastaa 1 päivänä toukokuuta 2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 14 artiklaa ja perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan taulukkoon sisällytettyjä äänimääriä Bulgarian ja Romanian äänimäärillä lisättynä. Bulgarialla on 12 ääntä ja Romanialla 15. Kyseiset äänimäärät on määritelty Bulgarian ja Romanian liittymissopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa Bulgarian ja Romanian Euroopan unioniin liittymistä koskevista ehdoista ja menettelyistä.

8 artikla sisältää alueiden komiteaa koskevat siirtymämääräykset. Artiklassa vahvistetaan alueiden komitean jäsenmäärä ja paikkojen jakautuminen SEUT 263 artiklassa tarkoitetun päätöksen voimaantuloon saakka. Artiklaan on sisällytetty taulukko, jossa vahvistetaan alueiden komiteaan kustakin jäsenvaltiosta valittavien edustajien tämänhetkinen lukumäärä. Taulukko vastaa 1 päivänä toukokuuta 2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 15 artiklaa ja perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan taulukkoon sisällytettyjä äänimääriä Bulgarian ja Romanian äänimäärillä lisättynä. Bulgarialla on 12 ääntä ja Romanialla 15. Kyseiset äänimäärät on määritelty Bulgarian ja Romanian liittymissopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa Bulgarian ja Romanian Euroopan unioniin liittymistä koskevista ehdoista ja menettelyistä.

9 artikla sisältää määräyksen, joka koskee ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa EU-sopimuksen V ja VI osaston määräysten nojalla hyväksyttyjen säädösten oikeusvaikutuksia. Vastaavaa artiklaa ei sisälly perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan. Määräyksen mukaan EU-sopimukseen perustuvien unionin toimielinten, elinten ja laitosten säädösten oikeusvaikutukset säilyvät niin kauan kuin niitä ei kumota, julisteta mitättömiksi tai muuteta perussopimusten nojalla. Sama koskee myös EU-sopimuksen nojalla tehtyjä jäsenvaltioiden välisiä yleissopimuksia.

10 artikla sisältää erityismääräykset, jotka koskevat nykyisen kolmannen pilarin (poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö) alalla ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa annettuja säädöksiä. Vastaavaa artiklaa ei sisälly perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan.

Artiklan 1 kohta sisältää määräyksen, joka koskee toimielinten toimivaltaa suhteessa ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa annettuihin säädöksiin. Määräyksen mukaan SEUT 226 artiklan mukaista komission toimivaltaa ei sovelleta ja nykyisen EU-sopimuksen VI osaston mukainen Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta säilyy ennallaan, myös siltä osin kuin se koskee jäsenvaltioiden mahdollisuutta hyväksyä tuomioistuimen toimivalta antaa ennakkoratkaisuja nykyisen SEU 35 artiklan 2 kohdan nojalla.

Artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa mainittujen säädösten muuttaminen johtaa kuitenkin siihen, että Lissabonin sopimuksella muutetut komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltuudet soveltuvat. Mainittujen toimielinten uudet toimivaltuudet soveltuvat muutetun säädöksen osalta niihin jäsenvaltioihin, joihin tätä muutettua säädöstä sovelletaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa määritelty siirtymätoimenpide lakkaa olemasta voimassa viiden vuoden kuluttua Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivästä. Lissabonin sopimuksen mukaiset uudet toimivaltuudet tulevat siten voimaan viimeistään sanotun viiden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Artiklan 4 kohdassa määrätään Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevista erityisjärjestelyistä. Yhdistynyt kuningaskunta voi viimeistään kuusi kuukautta ennen 3 kohdassa määritellyn viiden vuoden määräajan päättymistä ilmoittaa neuvostolle, ettei se hyväksy 1 kohdassa tarkoitettujen säädösten osalta komission ja Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa sellaisena kuin siitä määrätään perussopimuksissa. Tällöin kaikki 1 kohdassa tarkoitetut säädökset, joita ei ole viiden vuoden siirtymäkauden aikana muutettu, lakkaavat koskemasta sitä siirtymäkauden päättyessä.

Artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaan neuvosto määrittää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ne tarvittavat seuraus- ja siirtymäjärjestelyt, joita Yhdistyneen kuningaskunnan ilmoituksesta seuraa. Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu päätöksen tekoon. Määräenemmistö määritellään SEUT 205 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti.

Artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan neuvosto voi määräenemmistöllä komission ehdotuksesta tehdä myös päätöksen siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta vastaa niistä välittömistä taloudellisista seurauksista, joita mahdollisesti väistämättä aiheutuu siitä, että se on lakannut osallistumassa 1 kohdassa määriteltyihin säädöksiin.

Artiklan 5 kohdan mukaan Yhdistynyt kuningaskunta voi milloin tahansa myöhemmin ilmoittaa neuvostolle haluavansa osallistua säädöksiin, joiden soveltaminen siihen on lakannut 4 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla. Tällöin sovelletaan tapauksesta riippuen Schengen-pöytäkirjaa tai Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta tehtyä pöytäkirjaa. Tällöin unionin toimielinten toimivalta kattaa perussopimuksissa määrätyllä tavalla myös Yhdistyneen kuningaskunnan eli Lissabonin sopimuksella uudistetut toimivaltuudet soveltuvat myös siihen. Pöytäkirjoja sovellettaessa tavoitteena on palauttaa Yhdistyneen kuningaskunnan mahdollisimman laaja osallistuminen unionin säännöstöön vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen alalla vahingoittamatta vakavasti kuitenkaan säännöstön eri osien käytännön toimivuutta ja kunnioittaen niiden johdonmukaisuutta.

B. Lissabonin sopimukseen liitettävät pöytäkirjat

Pöytäkirja nro 1

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan yhteisön perustamissopimukseen ja/tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitettyjen pöytäkirjojen muuttamisesta

Pöytäkirjan 1 artiklan 1 kohdan mukaan Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä voimassa olevat pöytäkirjat, jotka on liitetty EU-sopimukseen, EY-sopimukseen ja/tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen, muutetaan alla selostettujen määräysten mukaisesti.

A. KAIKKIA PÖYTÄKIRJOJA KOSKEVAT MUUTOKSET

Pöytäkirjan 1 artiklan 2 kohdan mukaan Lissabonin sopimuksen 2 artiklan 2 kohdassa määrättyjä, koko sopimusta koskevia muutoksia sovelletaan sen d, e ja j alakohtaa lukuun ottamatta myös 1. pöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitettuihin pöytäkirjoihin. Lissabonin sopimuksen 2 artiklan 2 kohdassa määrättyjä horisontaalisia muutoksia on selvitetty edellä artiklaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta tehtyä pöytäkirjaa ja jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta tehtyä pöytäkirjaa lukuun ottamatta jokaisen 1 kohdassa tarkoitetun pöytäkirjan johdanto-osan viimeinen kappale, jossa mainitaan se perussopimus tai ne perussopimukset, joihin kyseinen pöytäkirja liitetään, korvataan ilmaisulla "OVAT SOPINEET seuraavista määräyksistä, jotka liitetään Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen". Yksittäisiä perussopimuksia täydentävät pöytäkirjat liittyvät jatkossa pääsääntöisesti siis sekä EU-sopimukseen että EUT-sopimukseen.

Pöytäkirjat EU:n tuomioistuimen perussäännöstä, EU:n toimielinten ja tiettyjen elinten, laitosten ja yksikköjen kotipaikan sijainnista, Irlannin perustuslain 40.4.4. artiklasta ja EU:n erioikeuksista ja vapauksista liitetään myös Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen.

Artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan korvataan kulloisessakin taivutusmuodossa sana "yhteisöt" sanalla "unioni" ja mukautetaan samassa lauseyhteydessä esiintyvät muut sanat tarvittaessa.

Artiklan 4 kohdassa mainituissa pöytäkirjoissa korvataan kulloisessakin taivutusmuodossa ilmaisu "tämä sopimus" ilmaisulla "perussopimukset" ja viittaus EU-sopimukseen ja/tai EY-sopimukseen viittauksella perussopimuksiin. Lisäksi muutetaan tämän mukaisesti taipuvat sanat tarvittaessa monikkoon. Artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja pöytäkirjoja ovat pöytäkirja EU:n tuomioistuimen perussäännöstä, pöytäkirja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä, pöytäkirja liiallisia alijäämiä koskevista menettelyistä, pöytäkirja Tanskaa koskevista määräyksistä, pöytäkirja Schengenin säännöstöstä, pöytäkirja EU:n jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta, pöytäkirja kiinteän omaisuuden hankkimisesta Tanskassa, pöytäkirja jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta ja pöytäkirja EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta. Artiklan 4 kohdassa yksilöidään näiden pöytäkirjojen määräykset, joihin mukautukset kohdistuvat.

Artiklan 5 kohdassa mainituissa pöytäkirjoissa ja liitteissä korvataan ilmaisu "tämän sopimuksen" ilmaisulla "Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen". Artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja pöytäkirjoja ja liitteitä ovat pöytäkirja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä, pöytäkirja liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä, pöytäkirja SEY 121 artiklassa tarkoitetuista lähentymisperusteista, pöytäkirja eräistä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvistä määräyksistä, pöytäkirja taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta sekä liitteet I ja II. Artiklan 5 kohdassa yksilöidään näiden pöytäkirjojen ja liitteiden määräykset, joihin mukautukset kohdistuvat.

Artiklan 6 kohdassa mainituissa pöytäkirjoissa korvataan ilmaisu "tämän sopimuksen" ilmaisulla "mainitun sopimuksen". Artiklan 6 kohdassa tarkoitettuja pöytäkirjoja ovat pöytäkirja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä, pöytäkirja liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä, pöytäkirja EY-sopimuksen 121 artiklassa tarkoitetuista lähentymisperusteista ja pöytäkirja eräistä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin kuningaskuntaan liittyvistä määräyksistä. Artiklan 6 kohdassa yksilöidään näiden pöytäkirjojen määräykset, joihin mukautukset kohdistuvat.

Artiklan 7 kohdan mukaan EU:n tuomioistuimen perussäännöstä ja EU:n erioikeuksista ja vapauksista tehtyihin pöytäkirjoihin lisätään ilmaisu "yksinkertaisella enemmistöllä" samaan lauseyhteyteen sanan "neuvosto" kanssa. Artiklan 7 kohdassa yksilöidään näiden pöytäkirjojen määräykset, joihin mukautukset kohdistuvat.

Artiklan 8 kohdassa mainituissa pöytäkirjoissa korvataan kulloisessakin taivutusmuodossa ilmaisu "Euroopan yhteisöjen tuomioistuin", "yhteisöjen tuomioistuin" tai "yhteisön tuomioistuin" ilmaisulla "Euroopan unionin tuomioistuin". Artiklan 8 kohdassa tarkoitettuja pöytäkirjoja ovat pöytäkirja EU:n tuomioistuimen perussäännöstä, pöytäkirja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä, pöytäkirja EY:n toimielinten ja tiettyjen elinten ja yksikköjen sekä Europolin kotipaikan sijainnista, pöytäkirja yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista, pöytäkirja Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta, pöytäkirja Tanskan asemasta ja pöytäkirja EU:n jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta. Artiklan 8 kohdassa yksilöidään näiden pöytäkirjojen määräykset, joihin mukautukset kohdistuvat.

B. ERITYISET MUUTOKSET

Kumotut pöytäkirjat

Pöytäkirjan 1 artiklan 9 kohdassa luetellaan pöytäkirjat, jotka kumotaan Lissabonin sopimuksella. Suluissa mainittu numero viittaa pöytäkirjoille perussopimusten konsolidoidussa toisinnossa annettuun numeroon.

EY-sopimukseen vuonna 1957 liitetty pöytäkirja (nro 12) Italiasta kumotaan. Pöytäkirja koskee pääosin Italian talouskasvua.

EY-sopimukseen vuonna 1957 liitetty pöytäkirja (nro 13) tietyistä maista peräisin olevista ja sieltä tulevista tavaroista, jotka saavat jossakin jäsenvaltiossa erityisen tuontikohtelun, kumotaan.

EY-sopimukseen vuonna 1992 liitetty pöytäkirja (nro 19) Euroopan rahapoliittisen instituutin perussäännöstä kumotaan. Rahapoliittinen instituutti on lakkautettu, kun Euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna 1998.

Euroopan talousyhteisön perustamissopimukseen vuonna 1992 liitetty pöytäkirja (nro 24) siirtymisestä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen kumotaan.

EY-sopimukseen vuonna 1992 liitetty pöytäkirja (nro 23) Portugalista kumotaan. Pöytäkirja koskee Azoreiden ja Madeiran autonomisille alueille annettua oikeutta hyötyä korottomasta luottojärjestelystä Banco de Portugalissa.

EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen vuonna 1997 liitetty pöytäkirja (nro 9) kansallisten kansanedustuslaitosten asemasta Euroopan unionissa korvataan uudella pöytäkirjalla kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa.

EY-sopimukseen vuonna 1997 liitetty pöytäkirja (nro 30) toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta korvataan uudella pöytäkirjalla toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta.

EY-sopimukseen vuonna 1997 liitetty pöytäkirja (nro 33) eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista kumotaan. Pöytäkirjan teksti siirretään SEUT 6 b artiklaan.

EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen vuonna 2001 liitetty pöytäkirja (nro 10) Euroopan unionin laajentumisesta kumotaan. Pöytäkirja sisältää laajentumisen johdosta unionin toimielinjärjestelmään tehdyt mukautukset, jotka korvautuvat Lissabonin sopimuksen toimielinjärjestelmää koskevilla uudistuksilla.

EY-sopimukseen vuonna 2001 liitetty pöytäkirja (nro 35) Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 67 artiklasta kumotaan. Pöytäkirja koskee määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymistä nykyisen EY-sopimuksen IV osaston (viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka sekä muu henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvä politiikka) alalla 2004 alkaen.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntö

Yhteisöjen tuomioistuimen perussääntöön, josta Lissabonin sopimuksen myötä tulee Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntö, tehdään teknisten mukautusten lisäksi seuraavassa kuvattuja sisällöllisiä muutoksia, jotka koskevat perussäännön 3, 13, 46 ja 64 artiklaa. Muutokset vastaavat perustuslakisopimuksessa perussääntöön tehtyjä muutoksia.

3 artikla koskee tuomarien lainkäytöllistä koskemattomuutta, ja unionin tuomioistuin voi sen mukaan täysistuntopäätöksellä pidättää koskemattomuuden. Sen toiseen kohtaan on lisätty virke, jonka mukaan jos päätös koskee unionin yleisen tuomioistuimen tai jonkin erityistuomioistuimen jäsentä, tuomioistuin tekee ratkaisunsa kuultuaan asianomaista tuomioistuinta. Samanlainen virke on lisätty tuomarien sivutoimia ja -tehtäviä koskevan 4 artiklan neljänteen kohtaan ja tuomarin tehtävistään vapauttamista ja eläke- ja muiden etujen epäämistä koskevan 6 artiklan ensimmäiseen kohtaan.

13 artiklassa määrätään avustavien esittelijöiden nimittämisestä. Kyseisen artiklan ensimmäisen kohdan mukaan avustavien esittelijöiden nimittämisestä määrätään ja heitä koskevat henkilöstösäännöt vahvistetaan tällä hetkellä neuvoston yksimielisellä päätöksellä yhteisöjen tuomioistuimen ehdotuksesta. Perussääntöä muutetaan siten, että Euroopan parlamentti ja neuvosto säätävät tästä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen unionin tuomioistuimen pyynnöstä.

46 artiklaan, joka koskee sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta, on lisätty toinen kohta, jonka mukaan artiklaa sovelletaan myös sopimussuhteen ulkopuolista Euroopan keskuspankin vastuuta koskeviin asioihin.

64 artiklassa määrätään kieliä koskevasta järjestelystä. Nykyisen määräyksen mukaan tuomioistuinten työjärjestyksissä olevaa kieliä koskevaa järjestelyä sovelletaan, kunnes perussäännössä annetaan määräykset kieliä koskevasta järjestelystä. Määräystä muutetaan siten, että säännöt Euroopan unionin tuomioistuimessa sovellettavasta kieliä koskevasta järjestelystä vahvistetaan neuvoston yksimielisesti antamalla asetuksella joko unionin tuomioistuimen pyynnöstä komission ja Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen taikka komission ehdotuksesta unionin tuomioistuimen ja Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen. Lisäksi perussäännössä määrätään nykyisin, että työjärjestyksen määräyksiä tältä osin voidaan muuttaa tai kumota ainoastaan perussäännön muuttamista koskevaa menettelyä noudattaen. Määräystä muutetaan siten, että määräysten muuttaminen tai kumoaminen edellyttää neuvoston yksimielistä hyväksyntää.

Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussääntö

Pöytäkirjalla muutetaan EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 18) Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä. Pöytäkirjasta on poistettu kaikki määräykset, jotka liittyvät Euroopan keskuspankin perustamiseen, koska Euroopan keskuspankki on jo perustettu. Tämän seurauksena pöytäkirjan artiklanumerointi on muuttunut jonkin verran. Pöytäkirjassa ei enää käytetä lyhenteitä Euroopan keskuspankista tai Euroopan keskuspankkijärjestelmästä. Pöytäkirjassa viitataan myös euroon aiemman ecun sijaan. Samoin pöytäkirjan terminologia ja viittaukset nykyisten perussopimusten artikloihin on päivitetty. Seuraavassa selostetaan ne artiklat, jotka ovat asiasisällöltään muuttuneet. Sisällöllisesti pöytäkirja vastaa perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä.

1 artiklaan, joka koskee Euroopan keskuspankkijärjestelmää, on lisätty uusi määritelmä eurojärjestelmästä, jonka muodostavat Euroopan keskuspankki ja euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit. Muilta osin artikla päivitettynä vastaa asiallisesti nykyistä.

10 artiklaa, joka koskee Euroopan keskuspankin neuvostoa, on muutettu siten, että Nizzan sopimuksella nykyiseen pöytäkirjaan liitetty 6 kohta (valtuuslause neuvoston äänivaltaisia jäseniä koskevien määräysten muuttamiseksi yksinkertaistetulla menettelyllä) on siirretty 40 artiklan 2 kohdaksi. Pöytäkirjan 10 artiklan 2 kohtaa muutettiin 21 päivänä maaliskuuta 2003 tehdyllä Eurooppa-neuvoston päätöksellä, jonka kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet (ks. HE 9/2004 vp).

11 artiklaa, joka koskee Euroopan keskuspankin johtokuntaa, muutetaan siten, että Eurooppa-neuvosto tekee johtokunnan jäsenen nimittämispäätöksen määräenemmistöllä. Nykyisen määräyksen mukaan päätös tehdään yhteisellä sopimuksella.

12-28 artiklaa, jotka koskevat muun muassa Euroopan keskuspankin päätöksentekoelinten velvollisuuksia, puheenjohtajan asemaa, kansallisten keskuspankkien velvollisuuksia sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän rahapoliittisia tehtäviä ja toimia, ei muuteta.

29 artiklaa, joka koskee Euroopan keskuspankin pääoman jakoperustetta, täsmennetään siten, että jako-osuuksia pankin pääomassa laskettaessa prosenttiosuus pyöristetään lähimpään 0,0001 prosenttiyksikön kerrannaiseen nykyisen 0,05 prosenttiyksikön kerrannaisen sijaan.

30-31 artiklaa, jotka koskevat valuuttavarantosaamisten siirtoa Euroopan keskuspankille ja kansallisten keskuspankkien hallussa olevia valuuttavarantosaamisia, ei muuteta.

32 artiklaa, joka koskee Euroopan keskuspankin rahoitustulon jakamista kansallisille keskuspankeille, muutetaan seuraavasti. Artiklan 2 kohdan mukaan kunkin kansallisen keskuspankin rahoitustulo vastaa sitä vuotuista tuloa, joka sille kertyy saamisista, jotka vastaavat liikkeeseen laskettuja seteleitä ja luottolaitosten tekemistä talletuksista johtuvia sitoumuksia. Artiklan 2 kohdasta on poistettu määräys, jonka mukaan sitä sovelletaan, jollei Euroopan keskuspankin neuvosto euron käyttöön ottamisen jälkeen päätä 3 kohdan mukaisesti, että rahoitustulo lasketaan toisen menetelmän mukaisesti enintään viiden vuoden ajan. Tällä muutoksella 2 kohdasta on tullut pääsääntö suhteessa 3 kohtaan.

34 artiklaa, joka koskee Euroopan keskuspankin oikeudellisia säädöksiä, on muutettu siten, että siinä ei enää erikseen määritellä eri säädöstyyppien oikeusvaikutuksia. Määritelmät on poistettu tarpeettomina, koska Euroopan keskuspankin tultua toimielimeksi siihen sovelletaan perussopimuksien toimielimiä koskevia yleisiä määräyksiä, joihin sisältyvät unionin säädösten määritelmät ja niiden oikeusvaikutuksia koskevat määräykset.

35-36 artiklaa, jotka koskevat Euroopan keskuspankkiin kohdistuvaa tuomioistuinvalvontaa ja pankin henkilöstöä, ei muuteta.

37 artikla, joka koskee Euroopan keskuspankin kotipaikasta tehtävää päätöstä, poistetaan. Seuraavat artiklat numeroidaan uudelleen sen mukaisesti.

41 artiklasta tulee uusi 40 artikla. Se koskee Euroopan keskuspankin perussäännön yksinkertaistettuja tarkistusmenettelyjä. Artiklaa on muutettu niin, että neuvosto ja Euroopan parlamentti voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen tarkistaa tiettyjä Euroopan keskuspankin perussäännön artikloita SEUT 107 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Nykyisin päätöksen tekee neuvosto määräenemmistöllä, jos päätös perustuu Euroopan keskuspankin suositukseen, mutta yksimielisesti, jos päätös perustuu komission ehdotukseen.

Euroopan investointipankin perussääntö

Pöytäkirjalla muutetaan EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 11) Euroopan investointipankin (jäljempänä pankin) perussäännöstä, jossa vahvistetaan pankin hallinto- ja päätöksentekojärjestelmää koskevat määräykset. Muutettu pöytäkirja vastaa sisällöllisesti perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa pankin perussäännöstä. Seuraavassa selostetaan pöytäkirjaan tehtävät asialliset muutokset.

1 artiklasta kumotaan määräys, joka koskee pankin kotipaikasta tehtävää päätöksentekoa.

3 artiklan mukaan pankin jäseniä ovat SEUT 266 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot. Nykyisestä pöytäkirjasta poiketen jäsenvaltioita ei enää luetella.

4 artiklassa on määräyksiä pankin omasta pääomasta. Artiklan 1 kohdassa olevia pääomaosuuksia on tarkistettu vuonna 2004 unioniin liittyneiden valtioiden osalta, koska vuoden 2003 liittymissopimuksessa luetellut pääomaosuudet olivat viitteellisiä. Artiklan 1 kohdassa ei enää ole alakohtaa, jonka mukaan laskentayksikön määritelmää voidaan muuttaa.

5 artiklan 1 kohtaa täsmennetään niin, että käteismaksut pankille suoritetaan yksinomaan euroina. Artiklan 3 kohtaa muutetaan siten, että hallintoneuvosto voi vaatia merkityn pääoman jäljellä olevan määrän maksamista, jos se on välttämätöntä pankin velvoitteiden täyttämiseksi. Kyse ei enää ole nimenomaisesti pankin velvoitteista lainanantajiaan kohtaan. Lisäksi 3 kohdasta poistetaan viittaus muina valuuttoina suoritettaviin maksuihin.

6 artikla, joka koskee mahdollisuutta myöntää erityislainoja, poistetaan.

7 artikla, joka koskee muissa kuin euroissa maksettujen jäsenvaltioiden pääomaosuuksien mukauttamista, poistetaan. Numeroidaan seuraavat artiklat uudelleen tämän mukaisesti.

9 artiklasta tulee uusi 7 artikla. Sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan 2 kohtaa täsmennetään korvaamalla viittaus yhteismarkkinoiden toteutumisen edistyessä lähtökohtana pidettäviin tavoitteisiin viittauksella unionin tavoitteisiin.Artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan valtuusto määrittää 9 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi rahoitusoperaatioihin sovellettavat periaatteet pankin tehtävän mukaisesti. Alakohta korvaa nykyisen b alakohdan, jonka mukaan valtuusto käyttää erikoislainoja koskevia nykyisessä 6 artiklassa määrättyjä valtuuksiaan.

10 artiklasta tulee uusi 8 artikla. Sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan viimeinen virke, jonka mukaan pankin hallintoneuvoston äänestyksissä noudatetaan SEY 205 artiklaa, korvataan uudella alakohdalla, jonka mukaan määräenemmistöön tarvitaan 18 puoltavaa ääntä ja 68 prosenttia merkitystä pääomasta. Lisäksi artiklassa täsmennetään, että henkilökohtaisesti tai edustettuina läsnä olevien edustajien pidättyminen äänestämästä ei estä valtuustoa tekemästä ratkaisua, jonka edellytyksenä on yksimielisyys.

11 artiklasta tulee uusi 9 artikla. Sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan1 kohdan mukaan hallintoneuvosto voi vahvistaa lainojen korkojen ja toimitusmaksujen lisäksi myös muita maksuja. Se voi myös määräenemmistöllä tehdyn päätöksen perusteella siirtää tiettyjä toimivaltuuksiaan hallitukselle. Hallintoneuvosto määrittää toimivaltuuksien siirron edellytykset ja yksityiskohtaiset menettelyt ja valvoo sen toteuttamista. Artiklan 2 kohdan kuudes alakohta muutetaan siten, että nykyiset varajäsenien oikeuksia koskevat määräykset kumotaan ja korvaavan määräyksen mukaan hallintoneuvoston kokouksiin osallistumisen edellytykset sekä varajäseniin ja asiantuntijoihin sovellettavat määräykset vahvistetaan työjärjestyksessä. Artiklan 5 kohdan mukaan hallintoneuvosto vahvistaa aiemman yksimielisyyden sijaan määräenemmistöllä, minkälainen toiminta on ristiriidassa jäsenen tai varajäsenen tehtävien kanssa.

13 artiklasta tulee uusi 11 artikla. Sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan7 kohtaan lisätään määräys, jonka mukaan työjärjestyksessä määritetään toimivaltainen elin, joka hyväksyy henkilöstöön sovellettavat määräykset.

14 artiklasta tulee uusi 12 artikla, ja sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan 1 kohdan mukaan pankin valtuuston nimeämä komitea tarkastaa, että pankin toiminta noudattaa parhaita pankkikäytäntöjä, ja vastaa pankin tilien tarkastuksesta. Komiteaan nimitetään kuusi jäsentä nykyisen kolmen sijaan. Artiklan 2 kohta, jonka mukaan 1 kohdassa tarkoitettu komitea vahvistaa pankin taseen ja tuloslaskelman paikkansapitävyyden, kumotaan. Määräys korvataan uudella 2–4 kohdalla. Uuden 2 kohdan mukaan komitea tarkastaa vuosittain pankin toiminnan ja kirjanpidon asianmukaisuuden. Tätä varten se tarkastaa, että pankin toiminta on ollut perussäännön ja työjärjestyksessä vahvistettujen sääntöjen ja menettelyjen mukaista. Artiklan 3 kohdan mukaan komitea vahvistaa, että tilinpäätös ja kaikki hallintoneuvoston laatimaan tilinpäätökseen sisältyvä tilinpäätösinformaatio antavat luotettavan kuvan pankin rahoitusasemasta sen varojen ja sitoumusten osalta sekä sen toiminnan tuloksista ja kassavirroista kyseisellä tilikaudella. Artiklan 4 kohdan mukaan työjärjestyksessä määritellään komitean jäseniltä vaadittava pätevyys ja määritetään komitean toiminnan edellytykset ja yksityiskohtaiset menettelyt.

18 artiklasta tulee uusi 16 artikla, ja sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan 1 kohdan mukaan pankki voi myöntää rahoitusta myös takausten muodossa eikä investoinnin tarvitse enää kohdistua jäsenvaltioiden Euroopassa oleville alueille. Pankki tekee päätöksensä määräenemmistöllä aiemman yksimielisyyden sijaan päättäessään rahoituksen myöntämisestä muualla kuin jäsenvaltioiden alueilla toteutettaviin investointeihin. Artiklan 3 kohtaan lisätään uusi toinen alakohta, jonka mukaan hallintoneuvosto päättää 7 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen valtuuston vahvistamien periaatteiden mukaisesti, ja jos SEUT 267 artiklassa tarkoitettujen toimien toteuttaminen sitä vaatii, määräenemmistöllä sellaisen rahoituksen edellytyksistä ja sitä koskevista yksityiskohtaisista menettelyistä, joihin liittyy erityinen riski ja joita sen vuoksi pidetään erityistoimena. Artiklan 5 kohtaa, jonka mukaan pankin myöntämien lainojen ja sen antamien takausten kokonaismäärä saa olla enintään 250 prosenttia merkitystä pääomasta, täydennetään uudella määräyksellä, että kokonaismäärää laskettaessa otetaan merkityn pääoman lisäksi huomioon myös varaukset, kohdentamattomat varaukset ja jakamaton voitto. Kyseisten erien yhteismäärä lasketaan vähentämällä määrä, joka vastaa kaikkien pankin merkitsemien osuuksien merkittyä yhteismäärää, riippumatta siitä, onko ne maksettu. Pankin osuuksien muodossa maksama määrä ei missään vaiheessa saa ylittää sen maksetun pääoman, varausten, kohdentamattomien varausten ja jakamattoman voiton vapaan osan kokonaismäärää. Pankin erityistoimiin, joista valtuusto ja hallintoneuvosto päättävät 3 kohdan mukaisesti, voidaan poikkeuksellisesti myöntää erityismäärärahoja varauksina. Lisäksi vahvistetaan, että artiklan 5 kohtaa sovelletaan myös pankin konsolidoituun tilinpäätökseen.

20 artiklasta tulee uusi 18 artikla. Sen 2 kohtaan lisätään uusi toinen alakohta, jonka mukaan hallintoneuvosto päättää, 7 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen valtuuston vahvistamien periaatteiden mukaisesti ja jos SEUT 267 artiklassa määrättyjen toimien toteuttaminen sitä vaatii, määräenemmistöllä kaupallisen yrityksen pääomaosuuksien hankkimista koskevista edellytyksistä ja sitä koskevista yksityiskohtaisista menettelyistä, jos tämä on tarpeen investoinnin tai ohjelman rahoittamiseksi, yleensä lainan tai takauksen lisäksi. Artiklaan lisätään uusi 7 kohta, jonka mukaan pankki voi lainanantotoimintansa lisäksi antaa teknistä apua valtuuston määräenemmistöllä määrittämien edellytysten ja yksityiskohtaisten menettelyjen mukaisesti ja pankin perussäännön määräyksiä noudattaen.

21 artiklasta tulee uusi 19 artikla, ja sitä muutetaan seuraavasti. Artiklan1 kohtaa täsmennetään siten, että rahoitusta pankilta voivat hakea julkiset tai yksityiset yritykset tai yhteisöt. Artiklaan lisätään uusi 8 kohta, jonka mukaan pankin hallitus toteuttaa viipymättä tarpeellisiksi katsomansa kiireelliset toimenpiteet ja tiedottaa tästä viipymättä hallintoneuvostolle, jos hyväksyttyihin investointeihin liittyvän rahoituksen uudelleenjärjestely on perusteltua pankin oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.

22 artiklasta tulee uusi 20 artikla. Artiklan2 kohtaa muutetaan siten, että pankki voi lainata jäsenvaltioiden pääomamarkkinoilta näitä markkinoita koskevan lainsäädännön mukaisesti. Tällöin sellaisen jäsenvaltion, jota koskee SEUT 116 a artiklan 1 kohdan mukainen poikkeus, toimivaltaiset laitokset voivat vastustaa tätä vain, jos kyseisen valtion pääomamarkkinoilla on pelättävissä vakavia häiriöitä. Nykyisen määräyksen mukaan mahdollisuus koskee samoin ehdoin kaikkia jäsenvaltioita.

27 artiklasta tulee uusi 25 artikla.Artiklan 2 kohtaan lisätään määräys, jonka mukaan pankki huolehtii henkilöstönsä oikeuksien suojaamisesta, jos pankki asetetaan selvitystilaan.

30 artiklasta tulee uusi 28 artikla. Sitä muutetaan seuraavasti.Artiklan1 kohdan mukaan valtuusto voi yksimielisesti päättää perustaa tytäryhtiöitä tai muita yksikköjä, jotka ovat oikeushenkilöitä ja taloudellisesti itsenäisiä. Tämä korvaa aiemman määräyksen, jonka nojalla valtuusto voi perustaa yksimielisesti Euroopan investointirahaston. Artiklan 2 kohdan mukaan valtuusto hyväksyy yksimielisesti 1 kohdassa tarkoitettujen laitosten perussäännön, jossa vahvistetaan etenkin niiden tavoitteet, rakenne, pääoma, jäsenet, kotipaikka, varat, interventiokeinot, tarkastusta koskevat säännöt sekä niiden suhde pankin toimielimiin. Artiklan 3 kohdan mukaan pankki voi osallistua kyseisten laitosten hallintoon ja osallistua niiden pääoman merkitsemiseen aina valtuuston yksimielisesti vahvistamaan määrään asti. Artiklan 4 kohdan mukaan 1 kohdassa mainittuihin laitoksiin, sikäli kuin niihin sovelletaan unionin oikeutta, niiden toimielinten jäseniin heidän hoitaessaan tehtäviään ja niiden henkilöstöön sovelletaan Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa samoin ehdoin ja samoin edellytyksin kuin pankkiin. Artiklan 5 kohdan mukaan Euroopan unionin tuomioistuin käsittelee jäljempänä määrätyin rajoituksin unionin lainsäädännön alaisen laitoksen toimielinten toimenpiteitä koskevat riidat. Tällaista toimenpidettä koskevan kanteen voi nostaa tällaisen laitoksen jäsen kyseisessä ominaisuudessaan tai jäsenvaltio SEUT 230 artiklassa määrätyin ehdoin. Artiklan 6 kohdan mukaan valtuusto voi yksimielisesti päättää, että unionin lainsäädännön alaisen laitoksen henkilökuntaan sovelletaan pankin kanssa yhteisiä järjestelyjä laitoksen ja pankin sisäisiä menettelyjä noudattaen.

Pöytäkirja

Euroopan unionin toimielinten ja tiettyjen elinten, laitosten ja yksikköjen kotipaikan sijainnista

Pöytäkirjalla muutetaan EU-sopimukseen ja Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksiin Amsterdamin sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa Euroopan yhteisöjen toimielinten ja tiettyjen elinten ja yksikköjen sekä Europolin kotipaikan sijainnista seuraavasti esitetyllä tavalla. Muutettu pöytäkirja vastaa sisällöllisesti perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 6. Pöytäkirjaan on tehty pöytäkirjoihin sovitut horisontaalimuutokset Euroopan unionin tuomioistuimesta sekä tiettyjen elinten, laitosten ja yksikköjen osalta.

Pöytäkirjassa viitataan SEUT 289 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden hallitukset vahvistavat yhteisellä sopimuksella unionin toimielinten kotipaikan. Pöytäkirjasta on nykyiseen pöytäkirjaan verrattuna poistettu viittaus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen, joka kuuluu EU-tuomioistuimen alaisuuteen ja on jatkossa nimeltään unionin yleinen tuomioistuin, ja Euroopan rahapoliittiseen instituuttiin, joka on lakkautettu.

Pöytäkirjassa ei ole määräyksiä Eurooppa-neuvoston kotipaikasta, vaikka Eurooppa-neuvosto Lissabonin sopimuksella muutettujen perussopimusten mukaan on unionin toimielin. Vuoden 2000 hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyn julistuksen nro 22 mukaan Eurooppa-neuvoston kokouspaikka on Bryssel. Päämiesten epävirallisia tapaamisia on järjestetty Brysselin lisäksi muuallakin.

Pöytäkirja

Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista

Pöytäkirjalla muutetaan Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa, joka alun perin oli liitettynä yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta vuonna 1965 tehtyyn sopimukseen (niin sanottu sulautumissopimus). Vaikka sulautumissopimus on kumottu Amsterdamin sopimuksella, pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista on edelleen voimassa ilman, että sitä on liitetty mihinkään tiettyyn perussopimukseen.

Lissabonin sopimuksen pöytäkirja, joka koskee EU-sopimukseen, EY-sopimukseen ja/tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitettyjen pöytäkirjojen muuttamista, sisältää Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa koskien vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi muutettujen perussopimusten kanssa.

Koska pöytäkirjan määräykset koskevat EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen lisäksi myös Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimusta, liitetään pöytäkirja myös Euratom-sopimukseen.

Pöytäkirja

lähentymisperusteista

Pöytäkirjalla muutetaan EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa nro 21 SEY 121 artiklassa tarkoitetuista lähentymisperusteista. Muutettu pöytäkirja vastaa pääasiassa perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa nro 11. Lähentymisperusteet kuvaavat taloudellisen lähentymisen tasoa, joka jäsenvaltion on saavutettava voidakseen osallistua EMU:n kolmanteen vaiheeseen eli euron käyttöönottoon. Seuraavassa selostetaan vain ne artiklat, jotka ovat asiasisällöltään muuttuneet uudessa pöytäkirjassa vanhaan verrattuna.

3 artikla, joka koskee Euroopan valuuttakurssijärjestelmän valuuttakurssimekanismiin (niin sanottu ERM, nykyisin ERM II) osallistumista koskevan arviointiperusteen määritelmää, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 3 artiklaa. Jäsenvaltioon kohdistuva kielto alentaa valuuttansa arvoa omasta aloitteestaan määritellään kuitenkin suhteessa euroon eikä enää suhteessa toisen jäsenvaltion valuuttaan.

6 artikla, joka koskee päätöksentekomenettelyä, jonka mukaan neuvosto antaa aiheelliset säännökset SEUT 117 a artiklassa tarkoitettujen lähentymisperusteiden yksityiskohtaisista määritelmistä, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 6 artiklaa. Talous- ja rahoituskomitea on kuitenkin korvannut raha-asiain komitean, eikä Euroopan rahapoliittista instituuttia tarvitse enää kuulla menettelyn aikana.

Lähentymiskriteereistä on käyty jonkin verran keskustelua euroalueen laajentuessa. Keskustelua ei kuitenkaan käyty perustamissopimuksen uudistuksen yhteydessä. Jäsenvaltioiden yhdenmukainen kohtelu edellyttää, että kriteerit säilyvät muuttumattomina. Viime kädessä Euroopan komissiolla on yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa keskeinen rooli arvioitaessa, kuinka kestävää uusien jäsenvaltioiden lähentyminen on ollut ja tulee olemaan.

Pöytäkirja

eräistä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvistä määräyksistä

EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 25) eräistä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvistä määräyksistä muutetaan seuraavasti. Nykyiseen pöytäkirjaan sisältyviä määräyksiä Ison-Britannian mahdollisesta talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen liittymisestä muutetaan siten, että pöytäkirjassa määrätään mahdollisuudesta ottaa euro käyttöön kolmannen vaiheen jo alettua. Lisäksi pöytäkirjan tekstissä otetaan huomioon, että euro on korvannut ecun ja Euroopan rahapoliittinen instituutti on lakkautettu. Pöytäkirjan määräyksiin tehdään tekniset muutokset, jotka ovat tarpeen EUT-sopimuksen artikloihin tehtävien viittausten pitämiseksi ajan tasalla. Sisällöllisesti pöytäkirja vastaa perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 13) eräistä Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevista määräyksistä talous- ja rahaliiton osalta. Seuraavassa on selostettu pöytäkirjaan tehdyt asialliset muutokset.

Pöytäkirjaa muutetaan siten, että sen 1 kohdanmukaan Iso-Britannia ei ole velvollinen ottamaan euroa käyttöön, paitsi jos se ilmoittaa neuvostolle aikomuksestaan tehdä niin. Nykyisen pöytäkirjan 1 kohdassa määrätään Iso-Britannian oikeudesta ilmoittaa, aikooko se liittyä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.

Pöytäkirjan 2 kohdan mukaan Iso-Britanniaan sovelletaan pöytäkirjan 3–8 kohtaa ja 10 kohtaa sen ilmoitettua 16 päivänä lokakuuta 1996 ja 30 päivänä lokakuuta 1997, ettei se osallistu talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Vastaavassa nykyisen pöytäkirjan 2 kohdassa määrätään pöytäkirjan soveltamisesta Iso-Britanniaan riippuen siitä, osallistuuko se kolmanteen vaiheeseen.

Pöytäkirjan 3 kohta,jonka mukaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ei lueta mukaan niiden jäsenvaltioiden enemmistöön, jotka täyttävät yhtenäisvaluutan vahvistamiseksi vaadittavat edellytykset, poistetaan. Seuraavat kohdat numeroidaan uudelleen sen mukaisesti.

Pöytäkirjan 5 kohdasta tulee uusi 4 kohta. Kohta koskee EUT-sopimuksen artikloita, joita ei sovelleta Iso-Britanniaan. Kohtaan on lisätty viittaus uuteen SEUT 188 o artiklaan, joka koskee euroalueen ulkoista edustautumista. Lisäksi 4 kohtaan on lisätty viittaus SEUT 99 artiklaan, joka koskee jäsenvaltioiden ja unionin talouspoliittisia yleislinjoja. Tätä artiklaa ei sovelleta Iso-Britanniaan siltä osin kuin on kyse talouspolitiikan yleislinjojen niiden osien hyväksymisestä, jotka koskevat euroaluetta yleisesti.

Pöytäkirjan 6 kohtaan, josta tulee uusi 5 kohta, lisätään määräys, jonka mukaan Iso-Britannia pyrkii välttämään liiallisia julkisen talouden alijäämiä.

Pöytäkirja

eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä

EY-sopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa (nro 26) eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä määrätään Tanskan mahdollisuudesta ilmoittaa, osallistuuko se talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Pöytäkirja saatetaan ajan tasalle siten, että kolmannen vaiheen jo toteuduttua pöytäkirjan lähtökohtana on se, että Tanska on tehnyt kyseisen ilmoituksen neuvostolle 3 päivänä marraskuuta 1993. Asiallisesti pöytäkirjaa ei muuteta. Sisällöllisesti pöytäkirja vastaa perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 14) eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä talous- ja rahaliiton osalta.

Pöytäkirja

osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä

Amsterdamin sopimuksella EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia muutetaan. Pöytäkirjaan on tehty merkittäviä muutoksia erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osallistumisen osalta.

Pöytäkirjan nimi on muutettu ja sen johdanto-osaan sekä 1, 2, 4 ja 6 artiklaan on tehty Lissabonin sopimuksesta sekä Bulgarian tasavallan, Tsekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Romanian, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymissopimuksista ja -asiakirjoista aiheutuneet tekniset muutokset. Lisäksi pöytäkirjan tekstiä on osin yksinkertaistettu ja ajanmukaistettu, minkä vuoksi myös 7 artikla on kumottu tarpeettomana. Nämä muutokset vastaavat asiasisällöltään perustuslakisopimukseen liitettyä vastaavaa pöytäkirjaa nro 17. Lisäksi pöytäkirjaan on sisällytetty vuoden 2007 HVK:ssa uudet määräykset Tanskan (3 artikla) sekä Ison-Britannian ja Irlannin (5 artikla) osallistumisesta Schengenin säännöstöön.

3 artikla koskee Tanskan osallistumista Schengenin säännöstöön. Artikla korvataan viittaamalla Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan asianomaisiin määräyksiin. Tanskan asemaa koskevaa pöytäkirjaa käsitellään jäljempänä sitä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

5 artikla sisältää Schengen-yhteistyön edelleen kehittämistä koskevat määräykset. Artiklan 1 kohta vastaa asiasisällöltään nykyistä EU- ja EY-sopimukseen liitetyn pöytäkirjan 5 artiklan 1 kohtaa ja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan vastaava artikla. Pöytäkirjan 5 artiklaan on lisätty uudet kohdat 2 ja 3, joita ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

Artiklan 2 kohdan mukaan Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta voi ilmoittaa kirjallisesti neuvostolle kolmen kuukauden kuluessa, että se ei halua osallistua Schengenin säännöstöä kehittävään ehdotukseen tai aloitteeseen, vaikka tällaisen valtion pyyntö osallistua Schengenin säännöstöön kokonaan tai osittain on 4 artiklan mukaisesti neuvostossa jo hyväksytty. Tällaisessa tilanteessa Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu kyseisen säädöksen hyväksymiseen. Irlannin tai Yhdistyneen kuningaskunnan tehtyä ilmoituksen, että se ei haluakaan osallistua, Schengenin säännöstöä kehittävän toimenpiteen hyväksymismenettely keskeytetään tämän artiklan 3 ja 4 kohdassa määrätyn menettelyn päättymiseen asti tai siihen asti, että kyseinen ilmoitus peruutetaan. Peruutus voidaan tehdä milloin tahansa artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetun menettelyn aikana.

Artiklan 3 kohdassa määrätään tilanteesta, jossa Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta on artiklan 2 kohdan mukaisesti ilmoittanut, että se ei haluakaan osallistua Schengenin säännöstöä kehittävään ehdotukseen tai aloitteeseen. Tällöin ilmoituksen tehneen jäsenvaltion osalta lakataan soveltamasta kaikkia neuvoston 4 artiklan nojalla tekemiä päätöksiä neuvoston tarpeelliseksi katsomin osin. Neuvoston 4 artiklan nojalla tekemän päätöksen soveltaminen lakkaa neuvoston määräenemmistöllä komission ehdotuksesta tekemässä päätöksessä määritellyin edellytyksin. Soveltaminen lakkaa ehdotetun Schengenin säännöstöä kehittävän toimenpiteen voimassaolopäivästä alkaen. Artiklan 3 kohdassa määrätään perusteista, joita noudattaen neuvoston on tehtävä kyseinen päätös: neuvosto pyrkii säilyttämään kyseisen jäsenvaltion mahdollisimman laajan osallistumisen vahingoittamatta vakavasti Schengenin säännöstön eri osien käytännön toimivuutta ja kunnioittaen niiden johdonmukaisuutta. Komission on tehtävä ehdotuksensa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta on tehnyt 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen, ettei se halua osallistua Schengenin säännöstöä kehittävään ehdotukseen tai aloitteeseen. Neuvoston on toimittava neljän kuukauden kuluessa komission ehdotuksen tekemisestä ja sen on tarvittaessa kutsuttava koolle kaksi peräkkäistä istuntoa.

Artiklan 4 kohdassa määrätään tilanteesta, jossa neuvosto ei neljän kuukauden kuluttua ole tehnyt päätöstä. Tällöin jäsenvaltio voi välittömästi pyytää, että asia saatetaan Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Eurooppa-neuvosto tekee seuraavassa kokouksessaan määräenemmistöllä päätöksen komission ehdotuksesta 3 kohdassa tarkoitettujen perusteiden mukaisesti.

Artiklan 5 kohdassa määrätään tilanteesta, jossa neuvosto tai tapauksen mukaan Eurooppa-neuvosto ei ole 3 tai 4 kohdassa määrätyn menettelyn päättymiseen mennessä tehnyt päätöstään. Tällöin Schengenin säännöstöä kehittävän toimenpiteen hyväksymismenettely keskeytetään. Jos kyseinen toimenpide myöhemmin hyväksytään, kaikkia neuvoston 4 artiklan nojalla tekemiä päätöksiä lakataan tämän toimenpiteen voimassaolopäivästä alkaen soveltamasta asianomaiseen jäsenvaltioon komission päättämin osin ja edellytyksin, jollei tämä jäsenvaltio ole peruuttanut 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitustaan ennen toimenpiteen hyväksymistä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti jäisi kokonaan Schengen-pöytäkirjan mukaisen yhteistyön ulkopuolelle. Komissio toimii edellä mainitun toimenpiteen hyväksymispäivään mennessä ja noudattaa päätöstä tehdessään 3 kohdassa tarkoitettuja perusteita.

Pöytäkirja

22 a artiklan soveltamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin

Amsterdamin sopimuksella EU-sopimukseen ja Euroopan EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 14 artiklan tiettyjen näkökohtien soveltamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin muutetaan siten, että pöytäkirjaan tehdään Lissabonin sopimuksesta aiheutuvat tekniset muutokset. Pöytäkirjan perusteella Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti voivat pitää yllä sisärajatarkastukset suhteessa muihin jäsenvaltioihin. Perustuslakisopimukseen liitettyyn vastaavaan pöytäkirjaan sisältyivät vastaavat tekniset muutokset.

Pöytäkirja

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta

EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen liitettiin Amsterdamin sopimuksella pöytäkirja (nro 4) Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta. Pöytäkirjan mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu EY-sopimukseen sisältyviä oikeus- ja sisäasioita eli maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikkaa sekä yksityisoikeudellista yhteistyötä (unionin I pilari) koskevien toimenpiteiden hyväksymiseen neuvostossa, eikä niitä sovelleta näissä valtioissa. Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti voi kuitenkin tapauskohtaisesti ilmoittaa osallistuvansa I pilarin toimenpiteisiin joko ennen toimenpiteen hyväksymistä tai sen jälkeen (niin sanottu opt in -oikeus). Pöytäkirjaan on tehty Lissabonin sopimuksesta johtuvia teknisiä muutoksia. Lisäksi pöytäkirjaa muutetaan laajentamalla pöytäkirjan soveltamisala koskemaan koko EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osastoa, joka sisältää määräykset vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueesta. Pöytäkirjan soveltamisalaan liittyen siihen on lisätty uusi 4 a ja 9 artikla. Uudella 4 a artiklalla laajennetaan pöytäkirjan soveltamisalaa EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston nojalla ehdotettuihin tai hyväksyttyihin toimenpiteisiin, joilla muutetaan jo voimassa olevaa toimenpidettä, ja määrätään tällaisen ilmoituksen mahdollisista seurauksista. Uuden 9 artiklan mukaan pöytäkirjan soveltamisala ei Irlannin osalta kata terrorismin torjuntaa koskevaa SEUT 61 h artiklaa. Pöytäkirjaan on lisätty määräys Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osallistumisesta EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston kattamien alojen arviointiin (3 artiklan 1 kohdan uusi kolmas alakohta). Pöytäkirjaan on lisätty myös määräys menettelystä, jolla voidaan päättää myös Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osallistumisesta EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston toimenpiteen rahoitusvaikutusten kattamiseen (5 artikla) sekä määräys SEUT 16 b artiklan perusteella vahvistettujen jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä koskevien sääntöjen sitovuudesta tietyissä tapauksissa (6 a artikla).

Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Irlannille myönnetyn poikkeuksen soveltamisalaan vaikuttaa Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia tehdyn pöytäkirjan 4 artikla, jonka nojalla neuvosto päättää Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin pyynnöstä näiden osallistumisesta Schengenin säännöstön soveltamiseen myös poikkeusten kattamilla aloilla.

3 artiklaan, joka koskee Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin mahdollisuutta ilmoittaa halukkuutensa osallistua EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston nojalla tehdyn ehdotuksen antamiseen tai soveltamiseen, on lisätty 1 kohdan uusi kolmas alakohta. Uuden alakohdan mukaan SEUT 61 c artiklan nojalla hyväksytyissä toimenpiteissä säädetään edellytyksistä, joilla Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti osallistuvat EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston kattamien alojen arviointiin. Vastaavaa määräystä ei ole nykyisissä perussopimuksissa, mutta se sisältyy perustuslakisopimukseen liitetyn vastaavan pöytäkirjan (nro 19) 3 artiklan 1 kohtaan.

Uusi 4 a artikla lisätään pöytäkirjaan ja se laajentaa pöytäkirjan soveltamisalaa. Vastaavaa määräystä ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

Artiklan 1 kohdassa määrätään pöytäkirjan soveltuvan Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osalta myös EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston nojalla ehdotettuihin tai hyväksyttyihin toimenpiteisiin, joilla muutetaan näitä jäsenvaltioita jo sitovaa voimassa olevaa toimenpidettä.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi todeta komission ehdotuksesta, että Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin osallistumattomuus voimassa olevaan toimenpiteeseen siinä muodossa kuin se on muutettuna tekee kyseisen toimenpiteen soveltamisen muissa jäsenvaltioissa tai unionissa käytännössä mahdottomaksi. Tällöin neuvosto voi vaatia Yhdistynyttä kuningaskuntaa tai Irlantia tekemään 3 tai 4 artiklan mukaisen ilmoituksen halustaan osallistua kyseiseen toimenpiteeseen. Päivänä, jona neuvosto on tehnyt tällaisen päätöksen, alkaa uusi 3 artiklan soveltamista koskeva kahden kuukauden määräaika.

Jos Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti ei tee 3 tai 4 artiklan mukaista ilmoitusta edellä mainitussa kahden kuukauden määräajassa, voimassa oleva toimenpide ei enää sido sitä eikä toimenpidettä sovelleta siihen, ellei kyseinen jäsenvaltio ole tehnyt 4 artiklan mukaista ilmoitusta ennen muuttavan toimenpiteen voimaantuloa. Tämä tulee voimaan muuttavan toimenpiteen voimaantulopäivänä tai kahden kuukauden määräajan kuluttua riippuen siitä, kumpi ajankohta on myöhäisempi.

Soveltaakseen artiklan 2 kohtaa neuvosto tekee asiasta käydyn perusteellisen keskustelun jälkeen ratkaisunsa niitä jäsenvaltioita edustavien jäsentensä määräenemmistöllä, jotka osallistuvat tai ovat osallistuneet muuttavan toimenpiteen hyväksymiseen. Neuvoston määräenemmistö määräytyy SEUT 205 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto voi määräenemmistöllä päättää komission ehdotuksesta, että Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin on vastattava niistä mahdollisista suorista rahoitusvaikutuksista, jotka väistämättä aiheutuvat siitä, että kyseinen jäsenvaltio ei enää osallistu voimassa olevaan toimenpiteeseen.

Artiklan 4 kohdan mukaan 4 a artikla ei rajoita 4 artiklan soveltamista.

5 artikla rajoittaa sellaisen jäsenvaltion, jota toimenpide ei sido, rahoitusvaikutusten kantamisen ulkopuolelle toimielimille aiheutuvia hallintomenoja lukuun ottamatta. Artiklaan on lisätty määräys, jonka mukaan neuvosto voi yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan myös poiketa edellä mainitusta pääsäännöstä. Määräys ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin, mutta se sisältyy perustuslakisopimuksen vastaavan pöytäkirjan (nro 19) 5 artiklaan.

Uusi 6 a artikla lisätään pöytäkirjaan ja siinä määrätään SEUT 16 b artiklan perusteella vahvistettujen jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä koskevien sääntöjen sitovuudesta tietyissä tapauksissa. Vastaavaa artiklaa ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

Artiklan mukaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia eivät sido ne SEUT 16 b artiklan perusteella vahvistetut säännöt, jotka koskevat jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä niiden toteuttaessa EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston 4 tai 5 luvun toimintaa, jos kyseisiä jäsenvaltioita eivät sido rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön tai poliisiyhteistyön muotoja koskevat unionin säännöt. Viimeksi mainittujen sääntöjen mukaan SEUT 16 b artiklan perusteella vahvistettuja sääntöjä on noudatettava.

Uusi 9 artikla lisätään pöytäkirjaan ja siinä määrätään pöytäkirjan soveltamisalasta Irlannin osalta. Vastaavaa artiklaa ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

Artiklan mukaan tätä pöytäkirjaa ei sovelleta Irlannin osalta terrorismin torjuntaa koskevaan SEUT 61 h artiklaan.

Pöytäkirja

Tanskan asemasta

EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen liitettiin Amsterdamin sopimuksella pöytäkirja (nro 5) Tanskan asemasta. Pöytäkirjan mukaan Tanska ei osallistu EY-sopimukseen sisältyviä oikeus- ja sisäasioita eli maahanmuutto-, turvapaikka ja rajavalvontapolitiikkaa sekä yksityisoikeudellista yhteistyötä (unionin I pilari) koskevien toimenpiteiden hyväksymiseen neuvostossa, eikä niitä sovelleta Tanskaan. Toisin kuin niin sanotun opt in -oikeuden saaneet Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti, Tanska ei voi tapauskohtaisesti ilmoittaa osallistuvansa I pilarin toimenpiteisiin. Tanska osallistuu kuitenkin täysimääräisesti Schengenin säännöstöön, mutta siltä osin kuin säännöstö koskee unionin I pilaria, säädöksiä on käsiteltävä suhteessa Tanskaan oikeudellisilta vaikutuksiltaan kansainvälisoikeudellisina velvoitteina.

Lissabonin sopimuksella muutetaan Tanskaa koskevassa pöytäkirjassa Tanskalle annetun poikkeuksen soveltamisalaa ja sisältöä, ja lisäksi se mahdollistaa Tanskalle opt in -oikeuden käyttöönoton. Muutettu pöytäkirja laajentaa alkuperäisen pöytäkirjan soveltamisalan koskemaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevia politiikkoja kokonaisuudessaan (EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osasto). Schengenin säännöstöön Tanska osallistuu kuten nykyisinkin, mutta muilta osin Tanska jää kokonaan oikeus- ja sisäasiain yhteistyön ulkopuolelle. Muutetussa pöytäkirjassa onvoimassa olevaa unionin poliisi- ja rikosoikeudellisen yhteistyön alan säännöstöä koskeva siirtymäsäännös. Lisäksi pöytäkirjaan on lisätty määräys, jonka mukaan siltä osin kuin SEUT 16 b artiklan perusteella on vahvistettu jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä koskevia sääntöjä poliisi- ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla, nämä eivät sido Tanskaa. Pöytäkirjaan on myös lisätty uusi määräys, joka mahdollistaa pöytäkirjan määräysten korvaamisen Tanskan ilmoituksesta tämän pöytäkirjan liitteenä olevilla määräyksillä. Liitteen määräykset mahdollistavat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin käytössä olevan opt in -oikeuden käyttöönoton myös Tanskan osalta EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston toimenpiteisiin. Soveltamisalaa ja liitettä koskevien muutosten lisäksi pöytäkirjan johdanto-osaan sekä artikloihin on tehty Lissabonin sopimuksesta aiheutuneet tekniset muutokset ja lisäksi artiklojen sijoittelua on muutettu. Lissabonin sopimukseen liitetty Tanskan asemaa koskeva pöytäkirja vastaa asiasisällöltään pääosin perustuslakisopimukseen liitettyä Tanskan asemaa koskevaa pöytäkirjaa (nro 20).

2 artiklaan on lisätty siirtymäsäännös, jonka mukaan erityisesti poliisiyhteistyössä ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön alalla ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa hyväksytyt unionin säädökset, joita muutetaan, sitovat edelleen Tanskaa ja niitä sovelletaan siihen muutoksitta. Määräystä ei ole nykysopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa, mutta asiasisällöltään vastaava määräys sisältyy perustuslakisopimukseen liitettyyn Tanskan asemaa koskevaan pöytäkirjaan (artikla 6).

2 a artiklassa määrätään, että pöytäkirjan 2 artikla, joka rajaa Tanskan EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston nojalla hyväksytyn unionin säännöstön ulkopuolelle, rajaa Tanskan myös niiden SEUT 16 b artiklan perusteella vahvistettujen sääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle, jotka koskevat jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä niiden toteuttaessa poliisi- ja rikosasioissa tehtävän yhteistyön alaan kuuluvaa toimintaa. Vastaavaa määräystä ei ole nykysopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa tai perustuslakisopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa.

5 artikla on entinen 6 artikla ja se koskee unionin toimenpiteitä puolustuksen alalla. Artiklan 1 kohtaan on lisätty määräys, jonka mukaan Tanska ei vastusta sitä, että muut jäsenvaltiot kehittävät edelleen yhteistyötä SEU 13 artiklan 1 kohdassa, SEU 28 a artiklassa ja 28 b–28 e artiklassa tarkoitetuilla aloilla, joilla on merkitystä puolustuksen alalla, vaikka Tanska ei osallistu siihen. Lisäksi 1 kohdassa määrätään, että Tanskalla ei ole velvollisuutta antaa sotilaallisia voimavarojaan unionin käyttöön. Vastaavia määräyksiä ei sisälly nykysopimuksiin liitettyyn pöytäkirjaan, mutta samansisältöiset määräykset sisältyvät perustuslakisopimukseen liitetyn pöytäkirjan 5 artiklaan.

Pöytäkirjan 8 artikla on uusi. Artiklan mukaan Tanska voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti siirtyä pöytäkirjan liitteen mukaiseen opt in -menettelyyn, jonka mukaan se voi tapauskohtaisesti ilmoittaa osallistumisestaan oikeus- ja sisäasiain säännöstöön. Samalla Schengenin säännöstöstä, jota käsitellään kansainvälisen oikeuden velvoitteena suhteessa Tanskaan, tulee normaalia unionioikeutta suhteessa Tanskaan.

Pöytäkirja

Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta

Amsterdamin sopimuksella EY-sopimukseen on liitetty pöytäkirja Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta. Alkuperäiseen pöytäkirjaan on tehty Lissabonin sopimuksesta aiheutuvat tekniset muutokset. Lisäksi pöytäkirjan tekstiä on yksinkertaistettu ja ajanmukaistettu. Vastaava pöytäkirja (nro 22) sisältyy myös perustuslakisopimukseen.

Pöytäkirja

taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta

Pöytäkirjan otsikkoon on lisätty ilmaisu "alueellisesta yhteenkuuluvuudesta". Muutettu pöytäkirja vastaa sisällöltään EY-sopimukseen EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta. Pöytäkirjasta on poistettu pääasiassa sen laatimisajankohtaan liittyneet ja nykyisin vanhentuneet ilmaisut. Lisäksi muutettu pöytäkirja sisältää sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen kanssa. Muutettu pöytäkirja vastaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 29.

MUUT PÖYTÄKIRJAT

Pöytäkirja

liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä

EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 20) liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä muutetaan siten, että siihen tehdään koko Lissabonin sopimusta koskevat horisontaaliset muutokset. Viittaus EY-sopimukseen korvataan viittauksella EUT-sopimukseen. Muutettu pöytäkirja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen pöytäkirja nro 10. Pöytäkirjassa määrätään menettelystä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että EMU-maat eivät kasvata julkista velkaansa vastuuttomasti ja siten aiheuta inflaatiopaineita koko euroalueelle.

Pöytäkirja

Ranskasta

EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 27) Ranskasta koskien Communauté financière du Pacifique -frangijärjestelmää, muutetaan siten, että ilmaisu "merentakaisilla alueillaan" korvataan ilmaisulla "Uudessa-Kaledoniassa, Ranskan Polynesiassa sekä Wallis ja Fotunassa". Muutettu pöytäkirja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen pöytäkirja nro 16.

Ainoan artiklan mukaan Ranska voi säilyttää erioikeuden laskea liikkeeseen rahaa Uudessa-Kaledoniassa, Ranskan Polynesiassa sekä Wallis- ja Futunasaarilla kansallisessa lainsäädännössään vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, ja ainoastaan sillä on oikeus vahvistaa Communauté financière du Pacifique -frangin vaihtoarvo.

Pöytäkirja

jäsenvaltioiden ulkosuhteista silmällä pitäen ulkorajojen ylittämistä

Muutetaan Amsterdamin sopimuksella EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 31) jäsenvaltioiden ulkosuhteista silmällä pitäen ulkorajojen ylittämistä. Pöytäkirjaan tehdään EU-sopimuksen muuttamisesta aiheutuvat tekniset viittausmuutokset. Muutettu pöytäkirja vastaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 21.

Pöytäkirja

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklasta

EU-sopimukseen Amsterdamin sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa (nro 1) muutetaan siten, että säädösosasta poistetaan ilmaisu "vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta". Pöytäkirjan mukaan unioni laatii yhdessä Länsi-Euroopan unionin (WEU) kanssa niiden välisen yhteistyön parantamista koskevat järjestelyt. Muutettu pöytäkirja vastaa asiasisällöltään perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 24.

Pöytäkirja

jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta

EY-sopimukseen Amsterdamin sopimuksella liitettyyn pöytäkirjaan (nro 32) jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta tehdään ne tekniset mukautukset, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi Lissabonin sopimuksen kanssa. Johdanto-osan viittaus EY-sopimukseen korvataan viittauksella EUT- ja EU-sopimuksiin. Muutettu pöytäkirja vastaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 27.

Pöytäkirja

Alankomaiden Antilleilla jalostettujen maaöljytuotteiden tuonnista Euroopan unioniin

EY-sopimukseen sanotun sopimuksen tarkistamisesta vuonna 1962 tehdyllä yleissopimuksella liitettyä pöytäkirjaa (nro 14) Alankomaiden Antilleilla jalostettujen maaöljytuotteiden tuonnista Euroopan talousyhteisöön muutetaan niin, että siihen tehdään ne tekniset mukautukset, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi Lissabonin sopimuksen mukaisten päätöksentekomenettelyjen kanssa. Muutettu pöytäkirja vastaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 25.

Pöytäkirja

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 141 artiklasta

EY-sopimukseen EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa (nro 17) Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 141 artiklasta muutetaan siten, että pöytäkirjan nimeen tehdään EY-sopimuksen nimen muutoksesta johtuvat tekniset muutokset. Myös pöytäkirjan artiklaviittausta tarkennetaan viittauksella EUT-sopimukseen. Pöytäkirja koskee ammatillisen sosiaaliturvajärjestelmän mukaisten etuuksien huomioon ottamista sovellettaessa miesten ja naisten samaa palkkaa koskevaa SEUT 141 artiklaa. Muutettu pöytäkirja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen pöytäkirja nro 28.

Pöytäkirja

Grönlantia koskevista erityisjärjestelyistä

Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten muuttamisesta Grönlannin osalta vuonna 1985 tehdyllä sopimuksella EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa (nro 15) Grönlantia koskevista erityisjärjestelyistä muutetaan siten, että siihen tehdään koko Lissabonin sopimusta koskevat horisontaaliset muutokset. Viittaus EY-sopimukseen korvataan viittauksella EUT-sopimukseen. Myös 2 artikla, joka koskee siirtymätoimenpiteitä, poistetaan. Muutettu pöytäkirja on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen pöytäkirja nro 30.

Pöytäkirja

Irlannin perustuslain 40.3.3 artiklasta

EU-sopimukseen ja Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksiin EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa (nro 7) muutetaan siten, että pöytäkirjan nimi korvataan nimellä "Irlannin perustuslain 40.3.3. artiklasta". Pöytäkirjaan tehdään myös sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi Lissabonin sopimuksen kanssa. Pöytäkirjan ilmaisu "Mikään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen tai Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten" korvataan ilmaisulla "Mikään perussopimusten tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen". Muutettu pöytäkirja vastaa perustuslakisopimuksen pöytäkirjaa nro 31.

Pöytäkirja

EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta

EY-sopimukseen liitetty pöytäkirja (nro 34) EHTY:n voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta vastaa Lissabonin sopimuksella muutettuna perustuslakisopimukseen liitettyä pöytäkirjaa nro 35 säädösnimikkeitä lukuun ottamatta alla selostetuin poikkeuksin.

Johdantoa muutetaan siten, että nykyisen pöytäkirjankaksi ensimmäistä kappaletta korvataan kappaleella "PALAUTTAVAT MIELEEN, että kaikki varat ja vastuut, joita Euroopan hiili- ja teräsyhteisöllä oli 23 päivänä heinäkuuta 2002, siirrettiin 24 päivästä heinäkuuta 2002 Euroopan yhteisölle".

1 artikla, joka koskee hiili- ja terästutkimusrahaston varoja ja niistä kertyviä tuloja, vastaa nykyisen pöytäkirjan 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa. Nykyisen pöytäkirjan 1 artiklan 1 kohta poistetaan.

2 artikla, joka koskee päätöksentekomenettelyitä pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämien säädösten antamiseksi, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 2 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämät säännökset, mukaan lukien keskeiset periaatteet, neuvosto kuitenkin antaa erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän, kun neuvosto nykyisin antaa kyseiset säännökset yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan toimenpiteet, joilla vahvistetaan hiili- ja terästutkimusrahaston varojen hoitoa koskevat monivuotiset taloudelliset suuntaviivat sekä rahaston tutkimusohjelman tekniset suuntaviivat, kun neuvosto nykyisin antaa kyseiset säännökset yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Artiklassa ei myöskään enää maininta erityisistä päätöksentekomenettelyistä päättämisestä. Perustuslakisopimuksen mukaan neuvosto hyväksyy määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan eurooppa-asetukset tai -päätökset.

3 artikla, jonka mukaan perussopimuksia sovelletaan, ellei pöytäkirjassa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä toisin määrätä, vastaa sopimusviittausta lukuun ottamatta nykyisen pöytäkirjan 3 artiklaa.

2 artikla

Pöytäkirja nro 1 Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan yhteisön perustamissopimukseen ja/tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitettyjen pöytäkirjojen muuttamisesta sisältää myös 2 artiklan, joka sisältää teknisiä pöytäkirjojen artiklojen uudelleen numerointia koskevia muutoksia.

Artiklan 1 kohdan mukaan Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan, Euroopan investointipankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan sekä Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan artiklat, sellaisina kuin ne ovat muutettuina Lissabonin sopimuksella, numeroidaan uudelleen tämän pöytäkirjan liitteessä olevan vastaavuustaulukon mukaisesti. Näissä pöytäkirjoissa olevat ristikkäisviittaukset mainittujen pöytäkirjojen artikloihin mukautetaan mainittujen taulukoiden mukaisesti.

Artiklan 2 kohdan mukaan viittaukset muissa pöytäkirjoissa tai muualla primäärioikeudessa edellä 1 kohdassa tarkoitettujen pöytäkirjojen johdanto-osan kappaleisiin tai artikloihin mukautetaan tämän pöytäkirjan mukaisesti. Tällaiset muutokset koskevat myös tilanteita, joissa kyseinen määräys on kumottu.

Artiklan 3 kohdan mukaan viittaukset muissa säädöksissä tai muissa asiakirjoissa 1 kohdassa tarkoitettujen pöytäkirjojen johdanto-osan kappaleisiin mukautetaan tämän pöytäkirjan mukaisesti.

LIITE

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan yhteisön perustamissopimukseen ja/tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen liitettyjen pöytäkirjojen muuttamisesta tehdyssä pöytäkirjassa nro 1 olevassa 2 artiklassa tarkoitetut vastaavuustaulukot

Edellä pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitetut Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan, Euroopan investointipankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan ja Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan muutetut artiklanumerot esitetään pöytäkirjan liitteessä.

Pöytäkirja nro 2

Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta

Lissabonin sopimus jättää Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen (Euratom-sopimus) laajalti ennalleen. Vuoden 2004 ja 2007 hallituksenväliset konferenssit eivät varsinaisesti käsitelleet Euratom-sopimusta, mutta siihen tehdään kuitenkin sellaisia muutoksia, jotka ovat tarpeen sen mukauttamiseksi muiden perussopimusten määräyksiin. Tällaiset mukautukset kohdistuvat erityisesti Euratom-sopimuksen toimielimiä ja varainhoitoa koskeviin määräyksiin. Tarkoituksena on, että Euratom-sopimuksen ja sen nojalla annettujen säädösten nykyiset oikeusvaikutukset eivät muutu. Nämä mukautukset sisältyvät tähän pöytäkirjaan. Perustuslakisopimukseen sisältyy vastaavansisältöinen pöytäkirja (nro 36).

Pöytäkirjan 1 artiklan mukaan pöytäkirjalla muutetaan Euratom-sopimusta sellaisena kuin se on voimassa Lissabonin sopimuksen voimaantullessa.

2 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen III osaston otsikko ”Institutionaaliset määräykset” korvataan otsikolla ”Institutionaaliset ja varainhoitoa koskevat määräykset”.

3 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen III osaston alkuun lisätään uusi I luku, jossa on vain yksi artikla 106 a, EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen tiettyjen määräysten soveltamisesta Euratomiin.

Uudessa 106 a artiklassa määrätään, mitä EU- ja EUT-sopimuksen artikloja sovelletaan Euratom-sopimuksen alaan kuuluvissa asioissa. Artiklan mukaan SEU 9, 9 a, 9 b, 9 c, 9 d, 9 e ja 9 f artiklaa (jotka koskevat unionin toimielinjärjestelmää), SEUT 246, 256 a, 249, 249 a, 249 d, 249 b, 249 c, 253 ja 254 artiklaa (jotka koskevat unionin muita toimielimiä sekä unionin säädöksiä), 195 artiklaa (joka koskee Euroopan oikeusasiamiestä), 21 artiklaa (joka koskee kansalaisten oikeuksia), 268, 269 ja 270 a artiklaa (jotka koskevat unionin varainhoitoa), SEU 7 artiklaa (joka koskee unionin periaatteiden rikkomista), 34 ja 35 artiklaa (jotka koskevat unionin jäsenyyttä), SEUT 190-201 artiklaa (jotka koskevat Euroopan parlamenttia), 201 a artiklaa (joka koskee Eurooppa-neuvostoa), 204-209 artiklaa (jotka koskevat neuvostoa), 213-236, 238, 239, 240, 292 ja 241-245 artiklaa (jotka koskevat komissiota, EU:n tuomioistuinta ja riitojenratkaisua), 248 ja 247 artiklaa (jotka koskevat tilintarkastustuomioistuinta), 258, 259, 260 ja 262 artiklaa (jotka koskevat talous- ja sosiaalikomiteaa), 250, 251, 252, 254 a, 21 a, 247, 258, 210, 256, 270 b, 272, 273, 273 a, 274, 275, 276, 277, 279, 279 a, 279 b ja 280 artiklaa (jotka koskevat unionin toimielimiin liittyviä yhteisiä määräyksiä, unionin rahoituskehystä ja talousarviota sekä petosten torjuntaa), 283 artiklaa (joka koskee unionin virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä), 290 artiklaa (joka koskee unionin toimielimissä käytettäviä kieliä), SEU 33 artiklan 2 ja 5 kohtaa (jotka koskevat perussopimusten tavanomaista tarkistusmenettelyä) sekä siirtymämääräyksistä tehtyä pöytäkirjaa sovelletaan Euratom-sopimuksen alaan kuuluvissa asioissa.

Uuden 106 a artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa luetelluissa määräyksissä sekä EU-sopimukseen, EUT-sopimukseen ja Euratom-sopimukseen liitettyjen pöytäkirjojen määräyksissä olevia viittauksia unioniin, mainittuihin sopimuksiin tai perussopimuksiin pidetään tämän sopimuksen puitteissa viittauksina Euratomiin ja Euratom-sopimukseen.

Uuden 106 a artiklan 3 kohdan mukaan EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen määräyksillä ei poiketa Euratom-sopimuksen määräyksistä.

4 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen institutionaalisia määräyksiä koskevan III osaston I luku (joka koskee yhteisön toimielimiä), II luku (joka koskee toimielinten yhteisiä määräyksiä) sekä III luku (joka koskee talous- ja sosiaalikomiteaa) numeroidaan uudelleen II, III ja IV luvuksi.

5 artiklalla kumotaan tietyt Euratom-sopimuksen artiklat: 3 artikla (joka koskee Euratomin tehtäviä hoitavia toimielimiä), 107-132 artikla (jotka koskevat yhteisön toimielimiä), 136-143 artikla, 146-156 artikla (jotka koskevat yhteisön tuomioistuinta), 158-163 artikla (jotka koskevat tuomioistuinta, tilintarkastustuomioistuinta ja toimielinten yhteisiä määräyksiä), 165-170 artikla (jotka koskevat talous- ja sosiaalikomiteaa), 173, 173 a ja 175 artikla, 177-179 a artikla, 180 b ja 181 artikla, 183 ja 183 a artikla (jotka koskevat unionin varainhoitoa), 190 artikla (joka koskee yhteisön toimielimissä käytettäviä kieliä koskevan sääntelyn vahvistamista) ja 204 artikla (joka koskee jäsenvaltion äänioikeuden pidättämistä).

6 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen IV osaston otsikko ”Varainhoitoa koskevat määräykset” korvataan otsikolla ”Varainhoitoa koskevat erityismääräykset”.

7 artiklalla tehdään Euratom-sopimukseen teknisluonteisia muutoksia.

Artiklan 1 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 38 artiklan kolmannessa kohdassa ja 82 artiklan kolmannessa kohdassa olevat viittaukset 141 ja 142 artiklaan (jotka koskevat jäsenvaltion sopimusrikkomuksen saattamista yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi) korvataan viittauksilla SEUT 226 ja 227 artiklaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 171 artiklan 2 kohdassa (joka koskee hankintakeskuksen tuloja ja menoja) ja 176 artiklan 3 kohdassa (joka koskee tutkimus- ja investointimäärärahojen jaottelua) oleva viittaus 183 artiklaan (joka koskee varainhoitoasetuksen antamista) korvataan viittauksella SEUT 279 artiklaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 172 artiklan 4 kohdassa (joka koskee tutkimusten ja investointien rahoitukseen otettavia lainoja) oleva viittaus 177 artiklan 5 kohtaan (joka koskee neuvoston äänten painottamista lainojen vahvistamisessa) korvataan viittauksella SEUT 272 artiklaan.

Artiklan 4 kohdan mukaan Euratom-sopimuksessa kulloisessakin taivutusmuodossa ilmaisu ”yhteisön tuomioistuin” korvataan ilmaisulla ”Euroopan unionin tuomioistuin”.

8 artiklassa Euratom-sopimuksen 191 artiklaan tehdään kielellinen tarkistus. Siinä määrätään, että Euratomilla on jäsenvaltioiden alueella Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa määrätyin edellytyksin ne erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen sen tehtävien toteuttamiseksi.

9 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen 206 artiklaan (joka koskee assosiaatiosopimusten tekemistä) tehdään kielellisiä tarkistuksia sekä korvataan artiklan kolmannen kohdan viittaus SEU 48 artiklaan (joka koskee unionin perustamissopimusten tarkistamista) viittauksella SEU 48 artiklan 2–5 kohtaan, joka koskee tavanomaista tarkistusmenettelyä.

10 artiklan mukaan Euratomin tulot ja menot, hankintakeskuksen ja yhteisyritysten tuloja ja menoja lukuun ottamatta, otetaan unionin talousarvioon.

LIITE

Lissabonin sopimuksen 5 artiklassa tarkoitetut vastaavuustaulukot

Lissabonin sopimuksen 5 artiklan mukaan EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen artiklat, jaksot, luvut, osastot ja osat numeroidaan uudelleen sopimukseen liitetyn vastaavuustaulukon mukaisesti. Vastaavuustaulukko sijaitsee Lissabonin sopimuksen liitteessä. Uusien artiklanumeroiden lisäksi liite sisältää alaviitteet, joissa selvitetään, mitkä artiklat korvaavat kumottujen ja korvattujen artiklojen asiasisältöä.

1.6 Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirja

A. Perussopimusten määräyksiä koskevat julistukset

1. Julistus

Euroopan unionin perusoikeuskirjasta

Julistuksen mukaan oikeudellisesti sitovassa perusoikeuskirjassa vahvistetaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä eurooppalaisessa yleissopimuksessa taatut jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet. Julistuksen toisessa kohdassa korostetaan, että perusoikeuskirjalla ei laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa aloihin, joilla unionilla ei ole toimivaltaa. Perusoikeuskirjalla ei myöskään anneta unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä unionin toimivaltaa ja tehtäviä.

Julistus on uusi verrattuna perustuslakisopimukseen, ja se sisältyi sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

Julistuksen ensimmäinen kohta vastaa sisällöllisesti pitkälti uuden SEU 6 artiklan 3 kohtaa. Julistuksen toista kohtaa vastaava määräys sisältyy perusoikeuskirjan tulkintaa ja soveltamista koskevaan yleisten määräysten 51 artiklan 2 kohtaan. Perustuslakisopimuksessa määräys sisältyy II-111 artiklan 2 kohtaan.

Perusoikeuskirja ja sen selitykset on julkaistu virallisen lehden C-sarjassa (EUVL C 303, 14.12.2007, s. 1 ja 17). Perustuslakisopimuksessa perusoikeuskirjan selitykset sisältyvät sopimukseen liitettyyn julistukseen nro 12 ja itse perusoikeuskirja sisällytettiin perustuslakisopimuksen II osaksi.

2. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että unionin liittymisen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (Euroopan ihmisoikeussopimus) olisi tapahduttava siten, että unionin oikeuden erityispiirteet säilytetään. Konferenssi panee tässä yhteydessä merkille Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen välillä säännöllisesti käytävän vuoropuhelun, jota voidaan vahvistaa, kun unioni liittyy mainittuun yleissopimukseen. Julistus on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan sisältyvä julistus nro 2.

3. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 7 a artiklasta

Julistuksen mukaan unioni ottaa huomioon sen kanssa läheisyytensä vuoksi erityissuhteissa olevien kooltaan pienten maiden erityistilanteen. Perustuslakisopimukseen liittyy vastaava julistus (nro 11).

4. Julistus

Euroopan parlamentin kokoonpanosta

Julistus liittyy SEU 9 a artiklaan. Julistuksen mukaan Euroopan parlamentin lisäpaikka annetaan Italialle. Julistus on uusi, eikä sisältynyt perustuslakisopimukseen.

5. Julistus

Eurooppa-neuvoston poliittisesta hyväksynnästä Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevalle päätösluonnokselle

Julistus liittyy SEU 9 a artiklaan. Julistuksen mukaan Eurooppa-neuvosto antaa poliittisen hyväksyntänsä Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevalle tarkistetulle päätösluonnokselle, joka koskee vaalikautta 2009–2014 ja joka perustuu Euroopan parlamentin tekemään ehdotukseen. Julistus on uusi, eikä sisältynyt perustuslakisopimukseen.

6. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 b artiklan 5 ja 6 kohdasta, 9 d artiklan 6 ja 7 kohdasta sekä 9 e artiklasta

Julistuksen mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtäviin nimitettävien henkilöiden valinnassa on otettava asianmukaisesti huomioon tarve kunnioittaa unionin ja sen jäsenvaltioiden maantieteellistä ja väestöllistä moninaisuutta. Perustuslakisopimukseen liittyy vastaava julistus (nro 3).

7. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

Julistus sisältää luonnoksen neuvoston päätökseksi, joka koskee SEU 9 c artiklan 4 kohdassa ja SEUT 205 artiklan 2 kohdassa määriteltyä neuvoston ja Eurooppa-neuvoston määräenemmistöpäätöksentekoa, niin sanottua Ioanninan kompromissia. Julistus sisältyy perustuslakisopimukseen julistuksena nro 5, ja sitä muutetaan jäljempänä eritellyin muutoksin. Artiklaan ja Ioanninan kompromissiin liittyy myös pöytäkirja, jonka sisältöä selvitetään tarkemmin pöytäkirjoja koskevissa perusteluissa. Päätös hyväksytään Lissabonin sopimuksen allekirjoituspäivänä ja se tulee voimaan samana päivänä, jolloin kyseessä oleva sopimus tulee voimaan.

Päätösluonnoksen johdantolauseissa todetaan, että päätöksen tarkoituksena on helpottaa siirtymistä siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan 3 kohdassa määritellystä neuvoston määräenemmistöpäätöksentekojärjestelmästä, jota sovelletaan 31 päivään lokakuuta 2014, SEU 9 c artiklan 4 kohdan ja SEUT 205 artiklan 2 kohdan mukaiseen äänestysjärjestelmään, jota sovelletaan 1 päivästä marraskuuta 2014, mukaan luettuina saman pöytäkirjan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut erityissäännökset, joita sovelletaan 31 päivään maaliskuuta 2017 ulottuvan siirtymäkauden aikana.

Perustuslakisopimukseen liitettyyn julistukseen verrattuna päätöksen hyväksymisaikataulua on muutettu aikaisemmin sovitusta hyväksymisestä sopimuksen voimaantulon yhteydessä ja myöhemmin suunnitellusta kuuden kuukauden kuluttua sopimuksen allekirjoituksesta Lissabonin sopimuksen allekirjoituspäivänä tapahtuvaan hyväksymiseen. Johdannosta poistettiin myös viittaus päätöksen soveltamiseen niin kauan kuin on tarpeen varmistaa sujuva siirtyminen sopimuksessa määrättyyn uuteen äänestysjärjestelmään. Perustuslakisopimuksesta poiketen päätöksessä on otettu huomioon siirtymäaika, joka sovittiin määräenemmistöpäätöksenteosta uuteen äänestysjärjestelmään siirtymiseen. Perustuslakisopimukseen liitettyyn julistukseen verrattuna päätöksen lopusta poistettiin viittaus sen voimaantulosta 1 päivänä marraskuuta 2009 ja myöhemmin suunnitellusta 1 päivänä marraskuuta 2014. Päätös tulee voimaan Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä.

Päätösluonnoksen 1 jakso sisältää säännökset, joita sovelletaan 1 päivän marraskuuta 2014 ja 31 päivän maaliskuuta 2017 välisenä aikana.

1 artiklan mukaan neuvosto jatkaa keskustelua, mikäli neuvoston jäsenet, jotka edustavat vähintään kolmea neljäsosaa määrävähemmistön muodostamiseen edellytettävästä väestöstä tai jäsenvaltioiden määrästä, vastustavat säädöksen antamista määräenemmistöllä. Päätösten estämiseen vaadittava määrävähemmistö on uudessa järjestelmässä yli 45 prosenttia jäsenmaista tai yli 35 prosenttia unionin väestöstä. Siten tämän päätöksen mukaiseen menettelyyn vaaditaan yli 33,75 prosenttia jäsenmaista, eli 10 jäsenvaltiota 27 jäsenmaan unionissa, tai yli 26,25 prosenttia unionin väestöstä.

2 artiklan mukaan neuvosto tekee keskustelua jatkaessaan kaiken voitavansa päästäkseen kohtuullisessa ajassa ja estämättä unionin oikeudessa asetettujen pakottavien määräaikojen noudattamista tyydyttävään ratkaisuun 1 artiklassa tarkoitettujen neuvoston jäsenten esiin ottamien kysymysten osalta.

3 artiklan mukaan neuvoston puheenjohtaja tekee tätä varten komission avustamana ja neuvoston työjärjestystä noudattaen tarvittavat aloitteet, joilla helpotetaan laajemman yhteisymmärryksen saavuttamista neuvostossa.

Päätösluonnoksen 2 jakso sisältää säännökset, joita sovelletaan 1 päivästä huhtikuuta 2017.

4 artiklan mukaan neuvosto jatkaa keskustelua, mikäli neuvoston jäsenet, jotka edustavat vähintään 55 prosenttia määräenemmistön muodostamiseen edellytettävästä väestöstä tai jäsenvaltioiden määrästä, vastustavat säädöksen antamista määräenemmistöllä. Päätöksen mukaiseen menettelyyn vaaditaan tässä tilanteessa 24,75 prosenttia eli 7 jäsenvaltiota 27 maan unionissa, tai yli 19,25 prosenttia unionin väestöstä.

5 artiklan mukaan neuvosto tekee keskustelua jatkaessaan kaiken voitavansa päästäkseen kohtuullisessa ajassa ja estämättä unionin oikeudessa asetettujen pakottavien määräaikojen noudattamista tyydyttävään ratkaisuun 4 artiklassa tarkoitettujen neuvoston jäsenten esiin ottamien kysymysten osalta.

6 artiklan mukaan neuvoston puheenjohtaja tekee tätä varten komission avustamana ja neuvoston työjärjestystä noudattaen tarvittavat aloitteet, joilla helpotetaan laajemman yhteisymmärryksen saavuttamista neuvostossa.

7 artiklan mukaan päätös tulee voimaan Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä.

8. Julistus

Lissabonin sopimuksen voimaantulon yhteydessä toteutettavista käytännön toimenpiteistä siltä osin kun on kyse Eurooppa-neuvoston ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtajuudesta

Julistuksen mukaan, jos Lissabonin sopimus tulee voimaan 1 päivän tammikuuta 2009 jälkeen, konferenssi kehottaa neuvoston puolivuotista puheenjohtajuutta tuolloin hoitavan jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi valittavaa henkilöä ja korkeaksi edustajaksi nimitettävää henkilöä toteuttamaan seuraavaa puheenjohtajavaltiota kuullen tarvittavat konkreettiset toimenpiteet, jotta Eurooppa-neuvoston ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtajuuden siirtyminen hoituu tehokkaasti puheenjohtajuuteen liittyvien materiaalisten ja organisatoristen näkökohtien osalta. Julistus on uusi, eikä sisälly perustuslakisopimukseen.

9. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 9 kohdasta siltä osin kuin on kyse neuvoston puheenjohtajuuden hoitamista koskevasta Eurooppa-neuvoston päätöksestä

Julistus sisältää luonnoksen Eurooppa-neuvoston päätökseksi neuvoston puheenjohtajuuden hoitamisesta. Julistuksen mukaan päätös hyväksytään Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä. Julistus liittyy sopimuksen neuvostoa koskevan SEU 9 c artiklan 9 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden edustajat toimivat ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajina tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti. Eurooppa-neuvosto säätää määräenemmistöllä tehtävällä päätöksellä järjestelmän edellytyksistä. Julistus sisältyy perustuslakisopimukseen julistuksena nro 4, eikä sitä sisällöllisesti muuteta.

Julistuksen mukaan neuvoston tulee aloittaa tässä tarkoitetun Eurooppa-neuvoston päätöksen täytäntöönpanomenettelyitä koskevan päätöksen valmistelu heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja sille on annettava poliittinen hyväksyntä kuuden kuukauden kuluessa. Jäsenmaat saavuttivat luonnoksesta neuvoston päätökseksi poliittisen yhteisymmärryksen yleisten asioiden ja ulkosuhdeneuvoston kokouksessa 13 päivänä joulukuuta 2004.

Eurooppa-neuvoston päätöstä koskevan luonnoksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan etukäteen määritetyt kolmen jäsenvaltion ryhmät hoitavat 18 kuukauden ajan neuvoston puheenjohtajuutta ulkoasiain kokoonpanoa lukuun ottamatta. Ryhmät muodostetaan jäsenvaltioiden tasaisen vuorottelun perusteella. Ryhmien muodostamisessa otetaan huomioon jäsenvaltioiden keskinäinen erilaisuus sekä maantieteellinen tasapaino.

1 artiklan 2 kohdan mukaan kukin jäsenvaltio toimii vuorollaan kuuden kuukauden ajan kaikkien neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajana ulkoasiain kokoonpanoa lukuun ottamatta. Muut ryhmän jäsenvaltiot avustavat puheenjohtajaa tämän kaikissa tehtävissä yhteisen ohjelman mukaisesti. Ryhmät voivat keskenään kuitenkin sopia muunlaisista järjestelyistä puheenjohtajuuden hoitamiseksi.

2 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan yleisten asioiden neuvoston puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion edustaja on jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitean puheenjohtaja.

2 artiklan toisen kohdan mukaan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa edustava henkilö on poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean puheenjohtaja. Nykyisin kyseisen komitean puheenjohtajana toimii neuvoston puheenjohtajavaltio.

2 artiklan kolmannen kohdan mukaan neuvoston eri kokoonpanojen, ulkoasiain kokoonpanoa lukuun ottamatta, valmisteluelinten puheenjohtaja on se ryhmän jäsen, joka toimii myös kyseisen neuvostokokoonpanon puheenjohtajana, ellei 4 artiklan mukaisesti tehtävällä neuvoston päätöksellä toisin päätetä. Neuvostolla on myös nykyisin neuvoston työjärjestyksen nojalla mahdollisuus päättää kiertävästä kuuden kuukauden puheenjohtajuudesta poikkeamisesta valmisteluelimissä.

3 artiklan mukaan yleisten asioiden neuvosto huolehtii yhteistyössä komission kanssa neuvoston kokoonpanojen työskentelyn johdonmukaisuudesta ja jatkuvuudesta monivuotisten ohjelmien mukaisesti. Puheenjohtajina toimivat jäsenvaltiot toteuttavat kaikki tarpeelliset toimenpiteet neuvoston työskentelyn järjestämiseksi ja sen sujuvuuden varmistamiseksi.

4 artiklan mukaan neuvosto tekee päätöksen tämän päätöksen soveltamisesta.

10. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 d artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että kun komissiossa ei enää ole kansalaisia kaikista jäsenvaltioista, sen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota avoimuuden varmistamiseen suhteessa kaikkiin jäsenvaltioihin. Tätä varten komission tulisi olla tiiviissä yhteydessä kaikkiin jäsenvaltioihin ja kiinnittää erityistä huomiota tarpeeseen vaihtaa tietoja kaikkien jäsenvaltioiden kanssa ja kuulla niitä.

Lisäksi konferenssi katsoo, että komission olisi toteutettava kaikki aiheelliset toimenpiteet varmistaakseen, että kaikkien jäsenvaltioiden, myös niiden, joiden kansalaista ei ole komission jäsenenä, poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset olosuhteet otetaan täysimääräisesti huomioon. Näillä toimenpiteillä olisi muun muassa varmistettava se, että näiden jäsenvaltioiden asema otetaan huomioon asianmukaisissa organisatorisissa järjestelyissä.

Julistuksella haluttiin varmistaa kaikkien jäsenvaltioiden tasa-arvoinen kohtelu silloinkin, kun niistä ei ole kansalaista komission jäsenenä. Julistus sisältyy perustuslakisopimukseen julistuksena nro 6, eikä sitä sisällöllisesti muuteta.

11. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 d artiklan 6 ja 7 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto vastaavat unionin perussopimusten määräysten mukaisesti yhdessä Euroopan komission puheenjohtajan valintamenettelyn moitteettomasta toteuttamisesta. Tätä varten Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston edustajat järjestävät ennen Eurooppa-neuvoston päätöksen tekemistä tarpeelliset kuulemiset tarkoituksenmukaisimmaksi katsotulla tavalla. Kuulemisissa keskitytään komission puheenjohtajaksi ehdolla olevien taustaan, ja niissä otetaan SEU 9 d artiklan 7 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti huomioon Euroopan parlamentin vaalit. Kuulemisia koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä voidaan aikanaan täsmentää Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston yhteisellä sopimuksella. Julistus sisältyy perustuslakisopimukseen julistuksena nro 7, eikä sitä sisällöllisesti muuteta.

12. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 e artiklasta

Julistuksen mukaan Euroopan parlamenttiin otetaan asianmukaisesti yhteyttä valmisteltaessa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittämistä. Julistus on kokonaan uusi, ja sen sisällöstä sovittiin Lissabonin epävirallisessa päämiestapaamisessa 18-19 päivänä lokakuuta 2007.

Julistuksessa viitataan korkean edustajan nimittämistä koskeviin määräyksiin EU-sopimuksessa sekä siirtymämääräyksistä tehdyssä pöytäkirjassa. Sillä ei ole tarkoitus muuttaa nimitysmenettelyä eikä lykätä Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivästä korkean edustajan nimittämistä vaan vahvistaa, että parlamenttia konsultoidaan epävirallisesti nimitystä edeltävistä valmisteluista.

Yhteyden ottaminen Euroopan parlamenttiin on katsottu perustelluksi, koska parlamentti ei osallistuisi uuden SEU 9 e artiklan nojalla ensimmäisen ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan nimittämistä koskevaan päätöksentekoon. Siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan mukaan Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivänä virassa olevat komission jäsenet pysyvät virassaan toimikautensa loppuun eli seuraavan komission nimittämiseen saakka. Korkea edustaja kuitenkin aloittaa tehtävissään sopimuksen voimaantulopäivänä, ja komission jäsenen, jolla on sama kansalaisuus kuin unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla, toimikausi päättyy samana päivänä. Vasta Euroopan parlamentin vaalien jälkeistä komissiota hyväksyttäessä äänestää Euroopan parlamentti myös korkean edustajan hyväksymisestä, osana koko komission kokoonpanoa koskevaa menettelyä ja julistuksen toisessa kohdassa viitattujen SEU 9 d ja 9 e artiklan määräysten mukaisesti.

13. Julistus

yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta

Julistuksen sanamuodosta sovittiin kesäkuussa 2007 Eurooppa-neuvoston toimeksiannossa HVK:lle.

Julistuksen mukaan EU-sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset, mukaan lukien unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan toimen ja Euroopan ulkosuhdehallinnon perustaminen, eivät vaikuta jäsenvaltioiden nykyiseen vastuuseen muotoilla ja harjoittaa omaa ulkopolitiikkaansa eikä niiden kansalliseen edustukseen kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä.

Julistuksen toisessa kappaleessa muistutetaan, että yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat määräykset eivät vaikuta jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Konferenssi painottaa julistuksessa, että Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita sitovat edelleen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan määräykset sekä erityisesti turvallisuusneuvoston ja sen jäsenvaltioiden ensisijainen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä.

14. Julistus

yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta

Julistuksen sanamuodosta sovittiin kesäkuussa 2007 Eurooppa-neuvoston toimeksiannossa HVK:lle.

Julistuksessa korostetaan, että SEU 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen erityissääntöjen ja -menettelyjen lisäksi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset, mukaan lukien unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa ja ulkosuhdehallintoa koskevat määräykset, eivät vaikuta minkään jäsenvaltion nykyiseen oikeusperustaan, vastuuseen tai toimivaltaan, joka liittyy sen ulkopolitiikan muotoiluun ja harjoittamiseen, sekä kansalliseen ulkosuhdehallintoon, suhteisiin kolmansiin maihin tai jäsenyyteen kansainvälisissä järjestöissä, mukaan lukien jäsenyys Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostossa.

Konferenssi toteaa myös, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevilla määräyksillä ei anneta komissiolle uutta toimivaltaa tehdä aloitteita päätöksiksi eikä vahvisteta Euroopan parlamentin asemaa.

Konferenssi muistuttaa julistuksessa lopuksi, että yhteistä eurooppalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat määräykset eivät vaikuta jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

15. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 13 a artiklasta

Julistuksen mukaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin, komission ja jäsenvaltioiden olisi aloitettava Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamista koskevat valmistelut heti, kun Lissabonin sopimus on allekirjoitettu. Tämä työ aloitettiinkin jo vuonna 2004, mutta se keskeytettiin välillä perustuslakisopimuksen ratifiointiongelmien ja uuden hallitustenvälisen konferenssin vuoksi. Perustuslakisopimukseen liittyy vastaava julistus (nro 24).

16. Julistus

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 53 artiklan 2 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että mahdollisuus kääntää perussopimukset SEU 53 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille kielille edistää 2 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa tarkoitettua tavoitetta kunnioittaa unionin kulttuurien ja kielten rikkautta ja monimuotoisuutta. Konferenssi vahvistaa tässä yhteydessä, että unioni pitää arvossa Euroopan kulttuurien monimuotoisuutta ja kiinnittää edelleen erityistä huomiota niihin ja muihin kieliin.

Lisäksi konferenssi suosittaa, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat käyttää 53 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta, ilmoittavat neuvostolle kuuden kuukauden kuluessa Lissabonin sopimuksen allekirjoittamisesta sen yhden tai useamman kielen, jolle tämä sopimus käännetään.

17. Julistus

Euroopan unionin oikeuden ensisijaisuudesta

Julistuksen mukaan konferenssi muistuttaa, että Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussopimukset ja unionin niiden nojalla antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden. Konferenssi on lisäksi sisällyttänyt julistukseen neuvoston oikeudellisen yksikön 22 päivänä kesäkuuta 2007 antaman asiaa koskevan lausunnon. Lausunnossa oikeudellinen yksikkö toteaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraavan, että EY-oikeuden ensisijaisuus on yhteisön oikeuden keskeinen periaate. Oikeudellinen yksikkö myös toteaa, että se seikka, että ensisijaisuuden periaatetta ei sisällytetä tulevaan sopimukseen, ei millään tavoin muuta sitä, että periaate on olemassa, eikä vaikuta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen olemassa olevaan oikeuskäytäntöön.

Perussopimusten määräyksiin ei Lissabonin sopimuksella sisällytetä perustuslakisopimuksen I-6 artiklan määräystä vastaavaa määräystä unionin oikeuden ensisijaisuudesta. Myös perustuslakisopimuksen I-6 artikla liitettiin sopimuksen päätösasiakirjaan sisältyvällä julistuksella nro 1 EY:n tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olemassa olevaan oikeuskäytäntöön. Unionin oikeuden ensisijaisuus jää Lissabonin sopimuksessa edelleen oikeuskäytännössä vahvistetuksi periaatteeksi.

EY-tuomioistuimen etusijaperiaatetta koskeva oikeuskäytäntö perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan unionin oikeudella tulee olla yhdenmukainen merkitys, sisältö ja oikeusvaikutukset kaikissa jäsenvaltioissa sen voimaantulosta lähtien ja koko sen normien voimassaolon ajan. Jäsenvaltion ei tule voida tehdä yksipuolisesti tyhjäksi unionioikeuden oikeusvaikutuksia sen vastaisilla kansallisilla normeilla. Etusijaperiaate käsittää välittömästi unionioikeuden normin voimaantulosta lukien vaikuttavan, kaikkiin kansallisiin viranomaisiin kohdistuvan kiellon soveltaa sen kanssa yhteensopimatonta kansallista normia. Kielto koskee minkä tahansa tasoista kansallista säännöstä. Periaate ei kuitenkaan merkitse hierarkkista suhdetta unionioikeuden ja kansallisen oikeuden välillä. Siitä ei seuraa itsestään vaikuttavaa, unionioikeuden kanssa ristiriidassa olevan kansallisen normin mitättömyyttä. Jäsenvaltioiden on valittava kansallisen oikeusjärjestyksen menettelysäännöistä ja keinoista ne, jotka soveltuvat unionioikeudesta johtuvien oikeuksien suojelemiseksi tehokkaasti sekä tarvittaessa ristiriidan poistamiseksi. Etusijan antaminen unionioikeudelle eli kansallisen normin soveltamatta jättäminen on vasta viimekätinen keino, johon nähden ensisijaisena tulee nähdä ristiriidan poistaminen kansallisen oikeuden tulkinnan avulla (PeVL 7/2003 vp).

18. Julistus

toimivallan jaosta

Julistuksessa korostetaan sitä, että EU-sopimuksessa ja EUT-sopimuksessa määrätyn unionin ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon mukaisesti toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille. Tämä annetun toimivallanjaon periaate on kirjattu myös SEU 3 a artiklan 1 kohtaan ja 3 b artiklan 2 kohtaan.

Julistuksessa todetaan, että kun kysymyksessä on jäsenvaltioiden ja unionin välillä jaettu toimivalta, jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei käytä omaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä. Viimeksi mainittu tilanne voi syntyä, kun unioni päättää kumota lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen, erityisesti turvatakseen paremmin toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen jatkuvan noudattamisen.

Julistuksen mukaan neuvosto voi pyytää yhden tai useamman jäsenensä aloitteesta ja SEUT 208 artiklan mukaisesti komissiota tekemään ehdotuksia lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen kumoamiseksi. Konferenssi on tyytyväinen komission ilmoitukseen, jonka mukaan se kiinnittää erityistä huomiota tällaisiin pyyntöihin. SEUT 208 artiklan mukaan neuvosto voi pyytää komissiolta tutkimuksia, joita se pitää yhteisten tavoitteiden toteuttamisessa tarpeellisina, ja se voi pyytää komissiota tekemään sille aiheellisia ehdotuksia. Artiklaan on vuoden 2007 HVK:ssa lisätty virke, jonka mukaan komissio ilmoittaa neuvostolle perustelunsa, jollei se tee ehdotusta.

Julistuksen mukaan SEU 48 artiklan 2–5 kohdassa tarkoitetussa perussopimusten tavanomaisessa tarkistusmenettelyssä voidaan joko lisätä tai vähentää perussopimuksissa unionille annettua toimivaltaa. Vastaava määräys sisältyy SEU 48 artiklan 2 kohtaan.

Julistus on uusi, ja sen teksti sisältyy kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvoston hyväksymään hallitustenvälisen konferenssin toimeksiantoon.

19. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 3 artiklasta

Julistus vastaa perustuslakisopimuksen julistusta nro 13 III-116 artiklasta. Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että osana yleistä pyrkimystään poistaa eriarvoisuutta naisten ja miesten väliltä unioni pitää tavoitteenaan eri politiikoissaan torjua kaikenlaista perheväkivaltaa. Se on yhtä mieltä siitä, että jäsenvaltioiden olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tällaisten rikosten estämiseksi ja niistä rankaisemiseksi sekä niiden uhrien tukemiseksi ja suojelemiseksi.

Julistus vastaa tältä osin YK:n sopimuksia ja Euroopan neuvoston suosituksia sekä kansallisia kehittämishankkeita. Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta pitävät yllä naisten ja miesten eriarvoisuutta. Tämän lisäksi perheväkivalta merkitsee aina myös lapsen turvallisuuden loukkausta.

20. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 16 b artiklasta

Julistus liittyy SEUT 16 b artiklan perusteella annettavien henkilötietojen suojaa koskevien sääntöjen ja kansallisen turvallisuuden väliseen suhteeseen, joka on julistuksen mukaan otettava kyseisiä sääntöjä hyväksyttäessä asianmukaisesti huomioon. Julistuksessa muistutetaan, että tällä hetkellä sovellettavassa henkilötietojen suojaa koskevassa lainsäädännössä on asiaa koskevia erityisiä poikkeuksia. Näiden osalta viitataan erityisesti niin sanottuun tietosuojadirektiiviin 95/46/EY. Nykytilaan nähden julistus on uusi. Vastaavaa julistusta ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

21. Julistus

henkilötietojen suojasta rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla

Julistuksen mukaan SEUT 16 b artiklassa tarkoitetut erityiset säännöt henkilötietojen suojasta ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta saattavat osoittautua tarpeellisiksi rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla. Julistuksessa korostetaan näiden alojen erityisluonnetta. Nykytilaan nähden julistus on uusi. Vastaavaa julistusta ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

22. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 42 ja 63 a artiklasta

Julistus liittyy SEUT 63 a artiklan 2 kohtaan, joka koskee Euroopan parlamentin ja neuvoston tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen säädettäviä toimenpiteitä yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta, muuttovirtojen hallinnasta ja muun muassa laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukaisesta kohtelusta. Julistus liittyy kyseisen artiklan 2 kohdan b alakohtaan, joka koskee jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevien kolmansien valtioiden kansalaisten oikeuksien määrittelyä, mukaan lukien edellytykset, jotka koskevat liikkumis- ja oleskeluvapautta muissa jäsenvaltioissa. Julistuksen mukaan jäsenvaltion edut otetaan asianmukaisesti huomioon, jos 63 a artiklan 2 kohtaan perustuva säädösehdotus vaikuttaisi jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän tärkeisiin näkökohtiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitusrakenne mukaan luettuina, taikka vaikuttaisi 42 artiklan toisen alakohdan tarkoittamalla tavalla jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen tasapainoon. Nykytilaan nähden julistus on uusi. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 14.

23. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 42 artiklan toisesta kohdasta

Julistus liittyy SEUT 42 artiklan toiseen kohtaan niin sanotun hätäjarrumekanismin käyttämisestä eli tilanteeseen, jossa tavallisen lainsäätämisjärjestyksen mukainen menettely keskeytetään neuvoston jäsenen ilmoitettua hyväksyttäväksi ehdotetun säädöksen mainitun artiklan 2 kohdan mukaisista vaikutuksista. Julistuksessa konferenssi muistuttaa, että Eurooppa-neuvosto tekee SEUT 42 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun ratkaisun yhteisymmärryksessä uuden SEU 9 b artiklan 4 kohdan mukaisesti. Nykytilaan nähden julistus on uusi. Vastaavaa julistusta ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

24. Julistus

Euroopan unionin oikeushenkilöllisyydestä

Julistuksen mukaan konferenssi vahvistaa, että Euroopan unionin oikeushenkilöllisyys ei millään tavoin anna unionille oikeutta antaa lainsäädäntöä tai toimia jäsenvaltioiden perussopimuksissa sille antaman toimivallan ulkopuolella. Julistus on uusi, ja sen sisällöstä sovittiin Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa 2007.

25. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 61 h ja 188 k artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi muistuttaa, että perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen edellyttää asianmukaisen huomion kiinnittämistä siihen, että sanktioiden tai muiden rajoittavien toimien kohteina olevien henkilöiden tai yhteisöjen oikeutta lainmukaiseen oikeusturvaan suojellaan ja kunnioitetaan. Tätä varten ja jotta taataan sanktioita tai muita rajoittavia toimia koskevien päätösten tiukka tuomioistuinvalvonta, näillä päätöksillä on oltava selkeät ja erilliset arviointiperusteet. Näiden perusteiden olisi vastattava kunkin sanktion tai muun rajoittavan toimen erityispiirteitä. Samansisältöinen julistus sisältyy myös perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan (nro 15).

26. Julistus

tilanteesta, jossa jokin jäsenvaltio ei osallistu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kolmannen osan IV osastoon perustuvaan toimenpiteeseen

Julistuksen mukaan neuvosto käy perusteellisen keskustelun niistä seurauksista ja vaikutuksista, joita voi aiheutua, kun jokin jäsenvaltio päättää olla osallistumatta EUT-sopimuksen kolmannen osan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaan IV osastoon perustuvaan toimenpiteeseen. Lisäksi mikä tahansa jäsenvaltio voi kehottaa komissiota tutkimaan tilannetta SEUT 96 artiklan perusteella. Edellä mainittu ei estä jäsenvaltioita saattamasta asiaa Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Julistus on uusi, ja vastaavaa julistusta ei ole liitetty nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

27. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 69 d artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta

Julistuksen mukaan SEUT 69 d artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetussa asetuksessa, jolla määritetään Eurojustin rakenne, toiminta, toiminta-ala ja tehtävät, olisi otettava huomioon rikostutkinnan aloittamista koskevat kansalliset säännöt ja käytännöt. Julistuksen tarkoituksena on korostaa tällaisten kansallisten sääntöjen ja käytäntöjen kunnioittamisen merkitystä. Voimassaoleviin perussopimuksiin ei liity vastaavaa julistusta. Perustuslakisopimukseen liittyy vastaava julistus (nro 23).

28. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 78 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että SEUT 78 artiklaa, joka koskee poikkeusta niiden toimenpiteiden osalta, jotka ovat tarpeen Saksan jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi, on sovellettava nykyisen käytännön mukaisesti. Julistuksen mukaan artiklan ilmaisua "toimenpiteitä Saksan jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi, jos toimenpiteet ovat tarpeen tietyille Saksan liittotasavallan alueille, joihin jako on vaikuttanut" on tulkittava Euroopan unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukaisesti. Julistus vastaa perustuslakisopimukseen liitettyä julistusta nro 20.

29. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 87 artiklan 2 kohdan c alakohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että SEUT 87 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, jossa määrätään sisämarkkinoille soveltuvasta tuesta tietyille Saksan liittotasavallan alueille, joihin Saksan jako on vaikuttanut, on tulkittava Euroopan unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukaisesti. Perustuslakisopimukseen liittyy samansisältöinen julistus (nro 16).

30. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 104 artiklasta

Julistus luo yhteyden vakaus- ja kasvusopimuksen ja siihen liittyvän toissijaisen lainsäädännön välille. Tarkoitus on vahvistaa ja varmistaa Lissabonin sopimukseen sisältyvien monenkeskistä julkisen talouden yhteensovittamista koskevien määräysten täytäntöönpanoa siten, että ne tukevat talous- ja finanssipolitiikan harjoittamista ja pitkän aikavälin kestävyyden vahvistamista. Erityisesti painotetaan hyvien aikojen hyödyntämistä julkisen talouden rahoitusaseman kohentamiseen. Julistus jättää myös avoimeksi vakaus- ja kasvusopimuksen edelleen kehittämisen ja tehostamisen ja kannustaa jatkamaan tätä koskevaa keskustelua. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 17.

31. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 140 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi vahvistaa, että SEUT 140 artiklassa mainitut politiikat (työllisyyttä, työoikeutta sekä työoloja ja -ehtoja, ammatillista perus- ja jatkokoulutusta, sosiaaliturvaa, työtapaturmien ja ammattitautien ehkäisemistä, työhygieniaa sekä järjestäytymisoikeutta ja työnantajien ja työntekijöiden välisiä kollektiivisia neuvotteluja koskevat asiat) kuuluvat keskeisiltä osiltaan jäsenvaltioiden toimivaltaan. Julistuksen mukaan unionin tasolla kyseisen artiklan mukaisesti toteutettavat edistämis- ja yhteensovittamistoimenpiteet ovat luonteeltaan täydentäviä. Toimenpiteiden tarkoituksena on jäsenvaltioiden välisen yhteistyön tehostaminen eikä kansallisten järjestelmien yhdenmukaistaminen. Ne eivät vaikuta kussakin jäsenvaltiossa työmarkkinaosapuolten vastuun osalta olemassa oleviin takeisiin ja käytäntöihin.

Julistuksessa todetaan kuitenkin myös, ettei se rajoita unionille toimivallan antavien unionin perussopimusten määräysten, myös sosiaalialaa koskevien, soveltamista.

Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 18.

32. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 152 artiklan 4 kohdan c alakohdasta

Julistuksessa korostetaan, että SEUT 152 artiklan 4 kohdan c alakohdan soveltamiseksi toteutettavien toimenpiteiden tavoitteena on oltava korkeiden laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettaminen silloin, kun sisämarkkinoihin vaikuttavat kansalliset vaatimukset muuten estäisivät ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun.

Lääkkeitä ja lääkinnällisiä laitteita koskevia säädöksiä on mahdollista hyväksyä sekä sisämarkkinoita että kansanterveyttä koskevien oikeusperustamääräysten nojalla. Julistuksen tarkoituksena on täsmentää näiden kahden oikeusperustan välistä suhdetta.

33. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 158 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että SEUT 158 artiklassa tarkoitetuilla saaristoalueilla voidaan tarkoittaa myös kokonaisia saarivaltioita, mikäli ne täyttävät tarvittavat edellytykset. Julistus sisältyy perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan julistuksena nro 19.

34. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 163 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että unionin toiminnassa tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla otetaan asianmukaisesti huomioon jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen peruslinjat ja – valinnat. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 21.

35. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 176 a artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että SEUT 176 a artikla, jossa määrätään unionin energiapolitiikasta, ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen toteuttaa tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen energiahuoltonsa SEUT 297 artiklassa määrätyin edellytyksin. SEUT 297 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot neuvottelevat keskenään, jotta ne voivat yhdessä antaa tarvittavat säännökset estääkseen sen, etteivät kyseiset energiahuollon varmistamiseen tähtäävät toimenpiteet vaikuta yhteismarkkinoiden toimintaan. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 22.

36. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 188 n artiklasta siltä osin kuin on kyse vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien kansainvälisten sopimusten neuvottelemisesta ja tekemisestä jäsenvaltioiden toimesta

Julistuksen mukaan konferenssi vahvistaa, että jäsenvaltioilla on edelleen oikeus neuvotella ja tehdä EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osaston 3, 4 ja 5 luvun (oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla, oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla sekä poliisiyhteistyö) piiriin kuuluvia aloja koskevia sopimuksia kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, sikäli kuin nämä sopimukset ovat unionin oikeuden mukaisia. Julistus ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin, mutta perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 25.

37. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 188 r artiklasta

Julistuksen mukaan se, mitä yhteisvastuulauseketta ja sen täytäntöönpanoa koskevassa SEUT 188 r artiklassa määrätään, ei vaikuta jäsenvaltion oikeuteen itse valita tarkoituksenmukaisimmat keinot täyttääkseen yhteisvastuuta koskevan velvoitteensa sellaista jäsenvaltiota kohtaan, joka on joutunut terrori-iskun taikka luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Tämä ei kuitenkaan saa rajoittaa niiden toimenpiteiden toteuttamista, jotka unioni on hyväksynyt täyttääkseen yhteisvastuuta koskevan velvoitteensa tätä jäsenvaltiota kohtaan. Nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly vastaavaa julistusta, mutta perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 9.

38. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 222 artiklasta unionin tuomioistuimen julkisasiamiesten määrän osalta

Julistuksen mukaan konferenssi julistaa, että jos unionin tuomioistuin pyytää SEUT 222 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti julkisasiamiesten määrän lisäämistä kolmella (kahdeksasta yhteentoista), neuvosto hyväksyy lisäyksen yksimielisesti. Konferenssi myös sopii siitä, että Puola saa tässä tapauksessa pysyvän julkisasiamiehen. Nykyisin pysyvä julkisasiamies on Saksalla, Ranskalla, Italialla, Espanjalla ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla. Muiden julkisasiamiesten osalta sovelletaan jäsenvaltioiden välillä vuorottelujärjestelmää.

Julkisasiamiesten määrän lisääminen edellyttää tuomioistuimen aloitetta. Julistus koskee jäsenvaltioiden poliittista yhteisymmärrystä menettelystä tilanteessa, jossa tuomioistuin tällaisen aloitteen tekee.

Julkisasiamiesten määrän lisääminen kolmella nopeuttaisi muihin kuin pysyviin julkisasiamiehiin sovellettavan vuorottelujärjestelmän mukaista kiertoa myös Suomen osalta.

Julistus on uusi nykysopimuksiin ja perustuslakisopimukseen verrattuna.

39. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 249 b artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi panee merkille, että komissio aikoo nykyisen vakiintuneen niin sanotun Lamfalussy-menettelyn mukaisesti jatkaa jäsenvaltioiden nimeämien asiantuntijoiden kuulemista valmistellessaan sellaisia rahoituspalvelualaa koskevia säädöksiä, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 8.

40. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 280 d artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi julistaa, että jäsenvaltioiden ryhmän esittäessä komissiolle keskinäisen tiiviimmän yhteistyön aloittamista koskevan pyynnön ne voivat samalla ilmoittaa, aikovatko ne jo siinä vaiheessa soveltaa SEUT 280 h artiklan mukaisia niin sanottuja valtuuslausekkeita siirtyäkseen määräenemmistöpäätöksentekoon yksimielisyyden sijasta tai tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen erityisen sijasta. Julistus vastaa perustuslakisopimuksen julistusta nro 27.

41. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 308 artiklasta

Julistuksen mukaan SEUT 308 artiklan 1 kohdassa olevalla viittauksella unionin tavoitteisiin tarkoitetaan SEU 2 artiklan 2 ja 3 kohdassa esitettyjä tavoitteita (vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen ja sisämarkkinoiden perustaminen) sekä SEU 2 artiklan 5 kohdassa esitettyjä tavoitteita SEUT V osan mukaisen ulkoisen toiminnan osalta. Julistuksen mukaan on siis poissuljettu, että SEUT 308 artiklaan perustuvalla toiminnalla voitaisiin pyrkiä ainoastaan SEU 2 artiklan 1 kohdassa esitettyihin tavoitteisiin, joita ovat rauhan, unionin omien arvojen ja sen kansojen hyvinvoinnin edistäminen.

Konferenssi panee vielä merkille, että SEU 15 b artiklan 1 kohdan mukaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ei voida antaa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä. Vastaava määräys sisältyy myös SEU 11 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan.

Julistus on uusi, ja sen teksti sisältyy kesäkuun 2007 Eurooppa-neuvoston hyväksymään hallitustenvälisen konferenssin toimeksiantoon.

42. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 308 artiklasta

Julistuksen mukaan SEUT 308 artiklaan sisältyvää niin sanottua joustolauseketta ei Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti voida käyttää perustana unionin valtuuksien laajentamiseksi siten, että ne ulottuisivat perussopimusten kaikista määräyksistä ja erityisesti unionin tehtäviä ja toimintaa säätelevistä määräyksistä ilmenevien yleisten puitteiden ulkopuolelle. Julistuksessa korostetaan SEUT 308 artiklan luonnetta annetun toimivallan periaatteelle perustuvan institutionaalisen järjestelmän oleellisena osana. Julistuksessa tähdennetään sitä, että kyseistä artiklaa ei missään tapauksessa voida käyttää perustana sellaisten määräysten hyväksymiselle, joiden vaikutuksena olisi perussopimusten muuttaminen noudattamatta niissä tätä tarkoitusta varten määrättyä menettelyä. Nykytilaan nähden julistus on uusi. Vastaavaa julistusta ei liity myöskään perustuslakisopimukseen. Julistuksen teksti sisältyy vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon.

43. Julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 311 a artiklan 6 kohdasta

Julistuksen mukaan korkeat sopimuspuolet sopivat, että Eurooppa-neuvosto tekee SEUT 311 a artiklan 6 kohdan soveltamiseksi päätöksen, joka johtaa Mayotten aseman muuttamiseen Euroopan unioniin nähden siten, että tästä alueesta tulee SEUT 311 a artiklan 1 kohdassa ja SEUT 299 artiklassa tarkoitettuihin syrjäisimpiin alueisiin kuuluva. SEUT 299 artiklan mukaan perussopimuksia, yhteiset politiikat mukaan luettuina, sovelletaan siinä tarkoitettuihin alueisiin neuvoston komission ehdotuksesta hyväksymissä erityistoimenpiteissä vahvistetuin edellytyksin. Julistuksen mukaan päätös Mayotten aseman muuttamisesta tehdään, kun Ranskan viranomaiset ilmoittavat Eurooppa-neuvostolle ja komissiolle, että saaren sisäisen aseman meneillään oleva kehittäminen sen sallii. Julistuksen tekstissä viitataan virheellisesti SEUT 311 artiklaan, mutta julistuksen otsikkoon sisältyvä viittaus 311 a artiklaan on oikein. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 28.

B. Perussopimuksiin liitettyjä pöytäkirjoja koskevat julistukset

44. Julistus

osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että jäsenvaltio, joka on ilmoittanut osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ettei se halua osallistua johonkin ehdotukseen tai aloitteeseen, voi peruuttaa tämän ilmoituksen. Peruutus voidaan tehdä milloin hyvänsä ennen asianomaisen Schengenin säännöstöön perustuvan toimenpiteen hyväksymistä. Edellä mainitun pöytäkirjan 5 artikla koskee Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia. Julistus on uusi ja se ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

45. Julistus

osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 2 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi julistaa, että kun Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti ilmoittaa neuvostolle aikomuksestaan olla osallistumatta toimenpiteeseen, joka perustuu Schengenin säännöstön osaan, johon se muutoin osallistuu, neuvosto käy perusteellisen keskustelun seurauksista, joita tästä voi aiheutua. Neuvoston käymässä keskustelussa olisi otettava huomioon komission antamat tiedot ehdotuksen ja Schengenin säännöstön välisestä suhteesta. Julistus on uusi ja se ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

46. Julistus

osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 3 kohdasta

Julistus koskee osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 3 kohtaa, joka koskee tilannetta, jossa Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti on ilmoittanut aikomuksestaan olla osallistumatta toimenpiteeseen, joka perustuu Schengenin säännöstöön. Tällöin neuvosto tekee päätöksen Schengenin säännöstön soveltamisen lakkaamisesta kyseiseen jäsenvaltioon soveltuvin osin. Pöytäkirjan mukaan neuvosto tekee päätöksensä komission ehdotuksessa ja neljän kuukauden kuluessa siitä. Neuvosto kutsuu koolle tarvittaessa kaksi peräkkäistä istuntoa. Julistuksella konferenssi palauttaa mieleen, että jos neuvosto ei tee päätöstä ensimmäisen asiasisältöä koskevan keskustelun jälkeen, komissio voi tehdä muutetun ehdotuksen neuvostossa neljän kuukauden kuluessa tapahtuvaa asiasisällön uudelleen tarkastelua varten. Julistus on uusi ja se ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

47. Julistus

osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 3, 4 ja 5 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä tehdyn pöytäkirjan 5 artiklan 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetussa päätöksessä määriteltävissä edellytyksissä voidaan todeta, että Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin on vastattava niistä mahdollisista välittömistä rahoitusvaikutuksista, jotka väistämättä aiheutuvat siitä, ettei se enää osallistu mainitun pöytäkirjan 4 artiklan perusteella tehdyssä neuvoston päätöksessä tarkoitetun säännöstön tai sen osan soveltamiseen.

Julistus on uusi ja se ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

48. Julistus

Tanskan asemaa koskevasta pöytäkirjasta

Julistuksen mukaan konferenssi panee merkille, että Tanska ei aio käyttää äänioikeuttaan estääkseen sellaisten säännösten hyväksymisen, joita ei sovelleta Tanskaan. Julistus koskee säädöksiä, jotka neuvosto antaa yksin tai yhdessä Euroopan parlamentin kanssa ja jotka sisältävät säännöksiä, joita sovelletaan Tanskaan, sekä sellaisia säännöksiä, joita ei sovelleta Tanskaan, koska niiden oikeusperustana sovelletaan Tanskan erityisasemasta tehdyn pöytäkirjan I osaa.

Konferenssi panee lisäksi merkille Tanskan ilmoituksen, että sen osallistumisessa yhteisvastuulausekkeen (SEUT 188 r artikla) nojalla hyväksyttyyn toimintaan tai säädökseen noudatetaan Tanskan erityisasemasta tehdyn pöytäkirjan I ja II osaa. Nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly vastaavaa julistusta, mutta vastaava julistus sisältyy perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan julistuksena nro 39.

49. Julistus

Italiasta

Julistuksessa todetaan, että Euroopan talousyhteisön perustamissopimukseen on vuonna 1957 liitetty Italiaa koskeva pöytäkirja, jossa kiinnitetään huomio maan talouselämän rakenteelliseen ja alueelliseen epätasapainoon. Julistuksessa toistetaan vanhan pöytäkirjan sisältö, jonka jäsenvaltiot ottavat huomioon.

50. Julistus

siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 10 artiklasta

Julistus koskee siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 10 artiklaa, joka määrää siirtymätoimenpiteestä koskien toimielinten toimivaltaa sellaisten unionin poliisiyhteistyön ja rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön alalla annettujen säädösten osalta, jotka on hyväksytty ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa. Julistuksen mukaan konferenssi kehottaa Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota kutakin oman toimivaltansa puitteissa pyrkimään kaikin voimin siihen, että siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen säädösten muuttamista tai korvaamista koskevat säädökset annetaan asianmukaisissa tapauksissa ja siinä määrin kuin se on mahdollista kyseisen pöytäkirjan 10 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa viiden vuoden määräajassa Lissabonin sopimuksen voimaantulopäivästä. Julistus on uusi eikä sisälly nykyisten perussopimusten tai perustuslakisopimuksen loppuasiakirjoihin.

C. Jäsenvaltioiden julistukset

Päätösasiakirjan C osa sisältää jäsenvaltioiden yksipuoliset julistukset, jotka HVK panee merkille.

51. Belgian kuningaskunnan julistus kansallisista parlamenteista

Julistuksen mukaan Belgia toteaa, että Belgian perustuslain nojalla sekä edustajainhuone (Chambre des Représentants) ja liittovaltion parlamentin ylähuone (Sénat du Parlement fédéral) että sen kieliyhteisöjen ja alueiden parlamentaariset edustajakokoukset toimivat unionin kulloinkin käyttämän toimivallan mukaisesti joko kansallisen parlamenttijärjestelmän osina tai kansallisen parlamentin kamareina toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan tarkoittamalla tavalla. Julistus on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan liitetty julistus nro 49.

52. Julistus

Belgian kuningaskunnan, Bulgarian tasavallan, Saksan liittotasavallan, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Italian tasavallan, Kyproksen tasavallan, Liettuan tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Romanian, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan julistus Euroopan unionin tunnuksista

Julistuksen mukaan Belgia, Bulgaria, Saksa, Kreikka, Espanja, Italia, Kypros, Liettua, Luxemburg, Unkari, Malta, Itävalta, Portugali, Romania, Slovenia ja Slovakia julistavat, että lippu, jossa on sinisellä pohjalla kahdentoista kultaisen tähden muodostama ympyrä, hymni ”Oodi ilolle”, tunnuslause ”Moninaisuudessaan yhtenäinen”, euro unionin rahana sekä Eurooppa-päivä yhdeksäntenä päivänä toukokuuta ovat niille edelleen Euroopan unionin kansalaisten yhteenkuuluvuuden ja heillä unioniin olevan siteen tunnuksia. Julistus on uusi, eikä sellaista sisälly perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan. Perustuslakisopimus sisältää artiklan I-8 unionin tunnuksista, Lissabonin sopimuksessa ei vastaavaa artiklaa ole.

53. Tsekin tasavallan julistus Euroopan unionin perusoikeuskirjasta

Julistuksessaan Euroopan unionin perusoikeuskirjasta Tsekin tasavalta korostaa toissijaisuusperiaatetta, toimivallanjakoa, jäsenvaltioiden yhteistä valtiosääntöperinnetä sekä niitä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, jotka sen asianomaisella soveltamisalalla tunnustetaan unionin oikeudessa ja niissä kansainvälisissä yleissopimuksissa, joiden osapuolina unioni tai kaikki jäsenvaltiot ovat. Julistuksessa korostetaan sitä, että perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltiota ainoastaan silloin, kun ne panevat täytäntöön unionin oikeutta. Julistus on uusi.

54. Saksan liittotasavallan, Irlannin, Unkarin tasavallan, Itävallan tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan julistus

Julistuksen mukaan Saksa, Irlanti, Unkari, Itävalta ja Ruotsi toteavat, ettei Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen keskeisiä määräyksiä ole merkittävästi muutettu mainitun perustamissopimuksen tultua voimaan ja että ne on saatettava ajan tasalle. Ne kannattavat näin ollen ajatusta jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssista, joka olisi kutsuttava koolle mahdollisimman pian. Julistus on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan liitetty julistus nro 44.

55. Espanjan kuningaskunnan sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus

Julistuksen mukaan perussopimuksia sovelletaan Gibraltariin Euroopassa sijaitsevana alueena, jonka suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio. Tämä ei aiheuta muutoksia asianomaisten jäsenvaltioiden asemaan. Julistus on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan liitetty julistus nro 45.

56. Irlannin julistus

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan 3 artiklasta

Julistuksen mukaan Irlanti vahvistaa olevansa sitoutunut unioniin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena. Tämän johdosta Irlanti ilmoittaa vakaasta aikomuksestaan käyttää Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan mukaista oikeuttaan osallistua EUT-sopimuksen kolmannen osan IV osastoon perustuvien toimenpiteiden hyväksymiseen niin suuressa määrin kuin mahdollista. Irlanti ilmoittaa osallistuvansa suuressa määrin erityisesti poliisiyhteistyön alan toimenpiteisiin. Lisäksi Irlanti palauttaa mieleen mahdollisuutensa ilmoittaa kirjallisesti neuvostolle, pöytäkirjan 8 artiklan mukaisesti, ettei se enää halua kyseisen pöytäkirjan määräysten soveltamista siihen. Irlanti ilmoittaa aikomuksensa tarkastella näiden määräysten toimintaa kolmen vuoden kuluessa Lissabonin sopimuksen voimaantulosta. Julistus on uusi ja sellaista ei liity nykyisiin perussopimuksiin tai perustuslakisopimukseen.

57. Italian tasavallan julistus

Euroopan parlamentin kokoonpanosta

Julistuksen mukaan Italia toteaa, että SEU 8 a artiklan ja 9 a artiklan mukaan Euroopan parlamentti koostuu unionin kansalaisten edustajista ja kansalaisten edustus on alenevasti suhteellinen. Unionin kansalaisuus määritellään SEU 8 artiklassa ja SEUT 17 artiklassa olevan jokaisella, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Tämän johdosta Italia katsoo, että Eurooppa-neuvoston Euroopan parlamentin aloitteesta ja sen hyväksynnän saatuaan tekemissä päätöksissä, joilla vahvistetaan parlamentin kokoonpano, on kunnioitettava 9 a artiklan periaatteita. Tämä ei kuitenkaan vaikuta vaalikautta 2009–2014 koskevaan päätökseen. Julistus on uusi, eikä sellaista sisälly perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan.

58. Latvian tasavallan ja Unkarin tasavallan julistus

yhteisen rahan nimen kirjoitusasusta perussopimuksissa

Vaikuttamatta perussopimuksessa tarkoitetun, seteleissä ja metallirahoissa käytettävän Euroopan unionin yhteisen rahan yhdenmukaiseen kirjoitusasuun Latvia ja Unkari ilmoittavat julistuksen mukaan, ettei yhteisen rahan nimen kirjoitusasu, perussopimusten latvian- ja unkarinkielisessä tekstissä käytetyt johdokset mukaan lukien, vaikuta latvian ja unkarin kielten voimassa oleviin nykyisiin sääntöihin. Julistus on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan liitetty julistus nro 50.

59. Alankomaiden kuningaskunnan julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 270 a artiklasta

Alankomaiden kuningaskunnan julistus viittaa sen negatiiviseen nettomaksuasemaan vaikuttavaan ratkaisuun unionin omia varoja koskevan neuvoston päätöksen ja toimeenpanoasetuksen tarkistamisen yhteydessä. Julistuksella ei ole erityistä merkitystä Suomen kannalta. Julistus on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan liitetty julistus nro 42.

60. Alankomaiden kuningaskunnan julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 311 a artiklasta

Julistuksen mukaan Alankomaiden kuningaskunta ilmoittaa, että SEUT 311 a artiklan 6 kohdassa tarkoitettu aloite sellaisen päätöksen tekemiseksi, jolla muutetaan Alankomaiden Antillien ja/tai Aruban asemaa unioniin nähden, tehdään ainoastaan Alankomaiden kuningaskunnan valtiosäännön mukaisesti tehdyn päätöksen perusteella. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirja sisältää samansisältöisen julistuksen nro 43.

61. Puolan tasavallan julistus

Euroopan unionin perusoikeuskirjasta

Puolan antaman julistuksen mukaan unionin perusoikeuskirja ei vaikuta millään tavoin jäsenvaltioiden oikeuteen antaa lainsäädäntöä julkisen moraalin, perheoikeuden, ihmisarvon suojaamisen sekä henkilöiden fyysisen ja moraalisen koskemattomuuden kunnioittamisen alalla. Nykytilaan nähden julistus on uusi. Vastaavaa julistusta ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

62. Puolan tasavallan julistus

perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tehdystä pöytäkirjasta

Puola toteaa julistuksessaan, että ottaen huomioon yhteiskunnallisen solidaarisuusliikkeen perinteet ja sen merkittävän aseman sosiaalisten oikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien edistäjänä se kunnioittaa täysimääräisesti unionin oikeudessa vahvistettuja sosiaalisia oikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia ja erityisesti niitä oikeuksia, jotka on vahvistettu uudelleen unionin perusoikeuskirjan IV osastossa (yhteisvastuu). Nykytilaan nähden julistus on uusi. Vastaavaa julistusta ei liity myöskään perustuslakisopimukseen.

Julistus liittyy vuoden 2007 HVK:ssa sovittuun pöytäkirjaan perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Kyseinen pöytäkirja rajoittaa perusoikeuskirjan soveltamista kyseisissä jäsenvaltioissa. Pöytäkirjassa luodaan erityinen poikkeus perusoikeuskirjan IV osastoon sisältyvien oikeuksien (työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä, neuvotteluoikeus ja oikeus työtaistelutoimiin, oikeus työnvälityspalveluihin, suoja perusteettoman irtisanomisen yhteydessä, oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työolot ja työehdot, lapsityövoiman käytön kielto ja nuorten suojelu työssä, perhe- ja työelämä, sosiaaliturva ja toimeentuloturva, terveyden suojelu, mahdollisuus käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja, ympäristönsuojelu sekä kuluttajansuoja) osalta. Pöytäkirja on Yhdistyneen kuningaskunnan neuvottelema ja sisältyy sellaisenaan vuoden 2007 HVK:lle annettuun toimeksiantoon. Toimeksiannossa varattiin kuitenkin kahdelle jäsenvaltiolle (Irlanti ja Puola) mahdollisuus liittyä pöytäkirjaan.

63. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus

kansalaisten määritelmästä

Julistuksen mukaan perussopimusten ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen sekä näistä sopimuksista johdettujen säädösten tai säädösten, jotka pysyvät näiden sopimusten mukaisesti voimassa, osalta Yhdistynyt kuningaskunta antaa uudelleen 31 päivänä joulukuuta 1982 antamansa julistuksen kansalaisten määritelmästä kuitenkin niin, että ilmaisun 'British Dependent Territories Citizens' on kuitenkin ymmärrettävä tarkoittavan ilmaisua 'British overseas territories citizens'. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan on liitetty samansisältöinen julistus nro 46.

64. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus

äänioikeudesta Euroopan parlamentin vaaleissa

Julistuksen mukaan Yhdistynyt kuningaskunta panee merkille, ettei SEU 9 a artiklan eikä perussopimusten muiden määräysten tarkoituksena ole muuttaa äänioikeuden perustaa Euroopan parlamentin vaaleissa. Voimassaoleviin perussopimuksiin ei liity vastaavaa julistusta. Perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan on liitetty samansisältöinen julistus nro 48.

65. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 61 h artiklasta

Julistuksen mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ilmoittaa tukevansa täysimääräisesti tiukkoja toimia sellaisten taloudellisten seuraamusten käyttöönottamiseksi, joiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja torjua terrorismia ja siihen liittyvää toimintaa. Tästä syystä se ilmoittaa aikovansa käyttää Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan mukaista oikeuttaan osallistua kaikkien SEUT 61 h artiklaan perustuvien ehdotusten hyväksymiseen. Julistus on uusi, eikä sellaista sisälly myöskään perustuslakisopimuksen päätösasiakirjaan.

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne Lissabonin sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lissabonin sopimuksella tarkoitetaan itse sopimusta, sen 13 pöytäkirjaa ja liitteitä I ja II. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan perustuslain 95 §:n mukaisesti tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee voimaan. Lailla kumotaan Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettu laki.

Lissabonin sopimuksen 6 artiklan mukaan sopimus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009 edellyttäen, että kaikki jäsenvaltiot ovat tallettaneet ratifioimiskirjansa siihen mennessä Italian hallituksen huostaan. Muussa tapauksessa sopimus tulee voimaan viimeisen jäsenvaltion ratifioimiskirjan tallettamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Esitykseen sisältyvä laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti Lissabonin sopimuksen voimaantulon kanssa.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 59 § sisältää säännökset kansainvälisten velvoitteiden voimaantulosta Ahvenanmaan maakunnassa. Jos valtiosopimuksen määräys koskee itsehallintolain mukaan maakunnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa tai jos määräys on ristiriidassa itsehallintolain säännösten kanssa, sopimus ei tältä osin tule voimaan maakunnassa, elleivät maakuntapäivät anna sille hyväksyntäänsä.

Maakuntapäivien hyväksymisen pyytämistä koskevat asiat esitellään oikeusministeriöstä tasavallan presidentille, joka päättää esityksen lähettämisestä maakuntapäiville. Hyväksymisen tarpeellisuuden arviointi on oikeudellinen kysymys; hyväksymistä pyydetään vain, jos itsehallintolain 59 §:n mukaiset edellytykset ovat käsillä.

Maakuntapäivien hyväksymistä pyydettiin sanotuilla perusteilla perustuslakisopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräyksen voimaansaattamisesta annetulle laille. Maakuntapäivät päätti 19 päivänä syyskuuta 2007, ettei se anna hyväksymistään lain voimaantulolle maakunnassa niiltä osin kuin sopimus koskee maakunnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa tai sen määräykset ovat ristiriidassa itsehallintolain säännösten kanssa (beslut LTB 126/2007). Maakuntapäivien asiaa koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä 17/2006-2007 perusteltiin asiaa toteamalla, että Eurooppa-neuvosto oli päättänyt uuden hallitustenvälisen konferenssin koolle kutsumisesta ja että käsiteltävänä ollut perustuslakisopimus ei ole enää ajankohtainen.

Lissabonin sopimuksella tehdään pienehköjä muutoksia lukuisiin EU:n perussopimusten määräyksiin, jotka itsehallintolain mukaan kuuluvat maakunnan toimivaltaan. Sen vuoksi maakuntapäivien hyväksymistä on pyydettävä sopimuksen voimaansaattamiseksi Ahvenanmaan maakunnassa. Lisäksi sopimus sisältää joitakin määräyksiä, jotka merkitsevät itsehallintolaista poikkeamista ja sen vuoksi edellyttävät itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaista käsittelyjärjestystä. Niitä käsitellään tarkemmin jaksossa 4.2. Jos maakuntapäivät antaa hyväksymisensä, on siitä mainittava tasavallan presidentin asetuksessa, jolla säädetään sopimuksen voimaansaattamislain voimaantulosta.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai jotka ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.

Perustuslakivaliokunta on viitannut sopimusten erityiseen tärkeyteen Euroopan talousalueen perustamista ja Euroopan unioniin liittymistä koskevista sopimuksista antamissaan lausunnoissa (ks. PeVL 15/1992 vp, PeVL 14/1994 vp ja HE 1/1998 vp). Nizzan sopimuksen ja perustuslakisopimuksen osalta perustuslakivaliokunta yhtyi hallituksen esityksiin, joiden mukaan sopimukset ovat tärkeydeltään niin merkittävä, että ne kuuluvat eduskunnan hyväksyttäviin myös sillä perusteella (PeVL 38/2001 vp, PeVL 36/2006 vp). Lissabonin sopimus sisältää kattavasti määräyksiä unionin tehtävistä ja toimivallasta samoin kuin unionin toimielin- ja päätöksentekojärjestelmästä sekä yksilön oikeusaseman perusteista. On selvää, että sopimus vaatii eduskunnan hyväksymisen myös siitä syystä, että se on merkitykseltään huomattava.

Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet (esimerkiksi PeVL 45/2000 vp). Tällaisina velvoitteina on käytännössä pidetty lähinnä sellaisia määräyksiä, joista valtioille voi aiheutua välittömiä menoja. Eduskunnan hyväksyminen Lissabonin sopimukselle on tarpeen myös sopimuksen budjettivaltaa sitovien vaikutusten takia (PeVL 36/2006 vp, s. 3/II).

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

Eduskunta on hyväksynyt Suomen liittymissopimuksen, Amsterdamin sopimuksen ja Nizzan sopimuksen sekä kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen muun muassa siitä syystä, että ne sisältävät suuren määrän lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, joita on selvitetty sopimusten hyväksymistä koskevissa hallituksen esityksissä ja niitä koskevissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa (HE 135/1994 vp, nide I, s. 665 - PeVL 14/1994 vp, s. 2; HE 245/1997 vp, s. 171 - PeVL 10/1998 vp, s. 3; HE 93/2001 vp, s. 72-73 - PeVL 38/2001 vp, s. 2-4; HE 78/2003 vp, s. 146-148 - PeVL 11/2003 vp, s. 2). Lissabonin sopimuksen määräykset, joilla muutetaan edellä mainittujen sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, kuuluvat niin ikään lainsäädännön alaan. Käsitys lainsäädännön alasta on laajentunut Suomen liittymissopimuksen hyväksymisen jälkeen, mistä syystä Lissabonin sopimukseen sisältyy lisäksi lukuisia määräyksiä, joita ei ole aiempien sopimusten käsittelyn yhteydessä nimenomaisesti yksilöity lainsäädännön alaan kuuluviksi.

Suomen liittymissopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä sopimuksen suhdetta Suomen lainsäädäntöön tarkasteltiin sekä primääri- että sekundäärilainsäädännön määräysten ja säännösten valossa. Ottaen huomioon, että Suomen liittymissopimus ja perussopimusten myöhemmät muutokset sekä niiden mukaisesti hyväksytyt säädökset jäävät voimaan, ei vastaavaa tarkastelua voida pitää tämän sopimuksen yhteydessä perusteltuna. Edellä esityksen artiklakohtaisissa perusteluissa tarkastellaan sopimuksen sisältämiä muutoksia mukaan luettuna uusien oikeusperustojen lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa selostetaan lisäksi jäljempänä määräyksiä, jotka koskevat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ja jotka kuuluvat sanotusta syystä lainsäädännön alaan.

Lissabonin sopimuksen 1 artiklan mukaiset muutokset EU-sopimukseen sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Niitä eivät ole kuitenkaan muun muassa SEU 1 a, 9, 10 b, 15 a, 20, 28 c ja 53 artiklaa koskevat muutokset. Merkittävän uuden lainsäädännön alaan kuuluvan määräyksen muodostaa sopimuksen uusi SEU 6 artikla, jolla annetaan unionin perusoikeuskirjalle sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksille. Perusoikeuskirjan määräykset kuuluvat tavallisesti lainsäädännön alaan jo sillä perusteella, että ne koskevat yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita. Lissabonin sopimuksen 2 artiklan mukaiset muutokset EY-sopimukseen sisältävät suuren joukon lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Näitä eivät ole kuitenkaan muun muassa koko EY-sopimusta koskevat horisontaaliset muutokset ja SEUT 2 d, 2 f, 6 b, 16 e, 22 b, 39, 50, 52, 53, 61 d, 70, 72, 75, 79, 106, 109, 138, 139, 140, 150, 165, 182, 188 d, 188 f, 188 p, 191, 197, 207, 252 a, 291 ja 313 a artiklan yhteydessä mainitut EY-sopimuksen muutokset. Myöskään artiklojen uuden sijoituspaikan osoittavat määräykset eivät kuulu lainsäädännön alaan. Lissabonin sopimuksen loppumääräyksistä 4 artikla sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

Pääosa myös sopimuksen pöytäkirjoista sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Vain muita jäsenvaltioita koskevien siirtymäaikojen tai poikkeusten ei voida katsoa kuuluvan Suomen oikeudenkäyttöpiiriin sillä tavalla, että määräykset kuuluisivat Suomessa lainsäädännön alaan perustuslain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla (vrt. HE 78/2003 vp, s. 147). Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältyy pöytäkirjoihin lukuun ottamatta pöytäkirjaa euroryhmästä ja pöytäkirjaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Lissabonin sopimuksen pöytäkirjaa nro 1 niiltä osin kuin sillä tehdään horisontaalisia muutoksia ja muutoksia pöytäkirjaan eräistä Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevista määräyksistä, pöytäkirjaa eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä, pöytäkirjaa 22 a artiklan soveltamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin, pöytäkirjaa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta ja pöytäkirjaa Tanskan asemasta. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältävien pöytäkirjojen kumoamista koskeva pöytäkirjan nro 1 määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Lissabonin sopimuksen ja sen pöytäkirjan nro 1 liitteet eivät kuulu lainsäädännön alaan.

Eduskunnan on perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan hyväksyttävä myös samassa lainkohdassa tarkoitetun kansainvälisen velvoitteen irtisanominen. Lissabonin sopimuksella ei muodollisesti kumota perustuslakisopimusta, mutta jäsenvaltioille on selvää, että Lissabonin sopimuksella toteutetaan pitkälti perustuslakisopimuksen sisällölliset uudistukset ja sopimus tulee näin ollen perustuslakisopimuksen sijaan. Koska perustuslakisopimus vaati eduskunnan hyväksymisen sen merkityksen ja budjettivaikutusten sekä lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten vuoksi (PeVL 36/2006 vp, s. 3/II), on sen sijaan tulevan uuden velvoitteen katsottava myös näiltä osin kuuluvan eduskunnan toimivaltaan, vaikka asiassa ei olekaan muodollisesti kysymys sopimuksen irtisanomisesta eikä kumoamisesta (PeVL 18/2002 vp, PeVL 11/2003 vp).

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Lissabonin sopimuksen. Hyväksymispäätöksen on siten tarkoitus kattaa Lissabonin sopimus Suomen perustuslain 94 §:n 1 momentin sanamuodon mukaisesti kokonaisuudessaan (PeVL 36/2006 vp, s. 3/II). Lissabonin sopimuksella tarkoitetaan tässä itse sopimusta, sen 13 pöytäkirjaa ja liitteitä I ja II, jotka ovat erottamaton osa sopimusta.

Arvioinnin lähtökohdat

Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Vastaavasti jos lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta koskee perustuslakia, eduskunnan on perustuslain 95 §:n 2 momentin mukaan hyväksyttävä ehdotus sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä eli niin sanotussa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Laki Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä säädettiin aiemmin voimassa olleiden perustuslakien hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen perusteella usean seikan vuoksi supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä (PeVL 14/1994 vp). Vaikeutetun säätämisjärjestyksen käyttämisen yleisin syy oli se, että liittymissopimuksen määräykset oikeudellisesti katsoen rajoittivat Suomen täysivaltaisuutta. Myös Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislaki säädettiin supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä (PeVL 10/1998 vp).

Suomen liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen hyväksymisen ja voimaansaattamisen jälkeen on vuonna 2000 tullut voimaan Suomen uusi perustuslaki. Muun muassa sen 1 §:n säännökset täysivaltaisuudesta ovat osaksi erilaiset kuin kumotun hallitusmuodon säännökset samasta asiasta. Sen johdosta perustuslakivaliokunta vahvisti, että Nizzan sopimusta oli ensi sijassa arvioitava Suomen perustuslain säännösten kannalta ja vasta toissijaisesti liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislakien kannalta (PeVL 38/2001 vp, s. 4/II, ks. myös PeVL 16/2005 vp, s. 4/I). Nizzan sopimuksen määräysten ei katsottu merkinneen perustuslain 1 §:ssä säädetyn Suomen täysivaltaisuuden rajoittamista, eikä sen katsottu olevan muutoinkaan ristiriidassa perustuslain kanssa. Nizzan sopimuksenhyväksymisestä päätettiin siten äänten enemmistöllä, ja sen voimaansaattamislaki säädettiin tavallisen lain säätämisjärjestyksessä (PeVL 38/2001 vp).

Tsekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen sisältämien toimielinmääräysten ei katsottu olennaisesti muuttavan Nizzan sopimuksesta johtuvia velvoitteita. Laajentumissopimuksen ei katsottu muutoinkaan edellyttävän perustuslain 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitettua käsittelyjärjestystä (PeVL 11/2003 vp, s. 3/I). Samassa järjestyksessä käsiteltiin niin ikään Bulgarian ja Romanian liittymisestä Euroopan unionin tehty sopimus (HE 218/2005 vp – EV 68/2006 vp).

Vuonna 2004 allekirjoitetulla perustuslakisopimuksella pyrittiin toteuttamaan unionin perussopimusten kokonaisuudistus. Sopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä 67/2006 vp ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa sopimuksen katsottiin sisältävän lukuisia määräyksiä, jotka edellyttivät sopimuksen ja sen voimaansaattamislain hyväksymistä perustuslain 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetussa käsittelyjärjestyksessä (PeVL 36/2006 vp). Perustuslakisopimus ei ole tullut kuitenkaan voimaan.

Perustuslain 1 §:n 1 momentin säännöstä Suomen täysivaltaisuudesta on perustuslakiuudistuksen esitöiden mukaan tarkasteltava Suomen kansainvälisten velvoitteiden valossa ja erityisesti ottaen huomioon Suomen jäsenyys Euroopan unionissa (HE 1/1998 vp, s. 72/II). Suomen perustuslakiuudistuksessa sanouduttiin irti sellaisesta muodollisesta tulkinnasta, jonka mukaan valtion jäsenyys kansainvälisissä järjestöissä aina merkitsisi valtion täysivaltaisuuden rajoitusta. Tässä yhteydessä hallituksen esityksessä viitattiin perustuslakivaliokunnan aiemmin esittämään luonnehdintaan siitä, että Euroopan unionin jäsenenä Suomi käyttää osaa suvereniteetistaan yhdessä muiden täysivaltaisten jäsenvaltioiden kanssa eurooppalaisen yhteistoiminnan hyväksi (HE 1/1998 vp, s. 71–72).

Perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Momentilla on tulkinnallista merkitystä arvioitaessa sitä, milloin kansainvälinen velvoite on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa. Suomen perustuslakiuudistuksen esitöiden mukaan on perusteltua lähteä siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa (HE 1/1998 vp, s. 73/II). Tärkeä ja jo vakiintuneena pidettävä kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen muoto on Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Perustuslain 1 §:n täysivaltaisuussäännösten tulkitseminen perustuslakiuudistuksen perustelujen mukaisesti siitä lähtökohdasta, että Suomi on Euroopan unionin jäsen, tarkoittaa perustuslakivaliokunnan mielestä sen seikan huomioon ottamista, että jäsenyys on merkinnyt nimenomaan täysivaltaisuuden rajoituksia julkisen vallan eri lohkoilla. Kysymys uusien toimivaltuuksien antamisestaunionin toimielimille on kuitenkin valiokunnan käsityksen mukaan asia, joka lähtökohtaisesti koskettaa perustuslain täysivaltaisuusjärjestelyjä. Unionin tehtäväkentän vähäinen, esimerkiksi tarkistusluonteinen kehittäminen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta saattaa toisaalta tapauksesta riippuen olla sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussääntelyn kanssa. Unionin sisäisen toiminnan tavanomaisena pidettävä kehittäminen institutionaalisella tasollapuolestaan on yleensä merkityksetöntä täysivaltaisuuden kannalta. (PeVL 38/2001 vp, s. 4-5, PeVL 7/2003 vp, s. 3-4, PeVL 9/2006 vp, s. 5/I)

Nyt käsiteltävänä olevalla Lissabonin sopimuksella toteutetaan perustuslakisopimuksen keskeinen sisältö. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 36/2006 vp arvioinut yksityiskohtaisesti sopimuksen määräysten käsittelyjärjestystä. Sopimuksen käsittelyjärjestyksen kannalta merkityksellisiä artikloita on kuitenkin joiltakin kohdin vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa muutettu. Tästä syystä Lissabonin sopimuksen käsittelyjärjestyksessä ei voida tukeutua kaikilta osin perustuslakivaliokunnan lausuntoon perustuslakisopimuksesta, vaan asiaa arvioidaan vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyjen muutosten valossa vielä erikseen.

Lissabonin sopimuksen suhdetta Suomen perustuslakiin arvioitaessa on täysivaltaisuusarvioinnin (1 §) lisäksi huomiota kiinnitettävä erityisesti perusoikeussäännöksiin (6 - 23 §), rajattua poikkeusta koskeviin säännöksiin (73 §, 94 §:n 3 mom.), ylimpien valtioelinten toimivaltuuksia kansainvälisissä suhteissa koskeviin säännöksiin (93 - 97 §), tuomioistuinten riippumattomuutta ja ylimmän tuomiovallan käyttämistä koskeviin säännöksiin (3 §:n 3 mom., 99 §:n 1 mom.) ja syyttäjälaitosta koskevaan säännökseen (104 §) sekä asioiden käsittelyä eduskunnassa koskeviin säännöksiin (39 ja 52 §).

Lissabonin sopimuksella muutetaan nykyisiä perussopimuksia, kun taas perustuslakisopimuksen tarkoituksena oli korvata kaikki nykyiset perussopimukset Euratom-sopimusta lukuun ottamatta. Lissabonin sopimusta ei - kuten ei perustuslakisopimustakaan - voida pitää täysin uutena kansainvälisenä velvoitteena sopimuksen hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyjen kannalta. Sopimuksen käsittelyjärjestyksen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, kuinka Lissabonin sopimus muuttaa tilannetta nykytilaan verrattuna.

Suomen liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislait ovat valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan niin sanottuja poikkeuslakeja, ja niitä voidaan muuttaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos muuttava laki ei laajenna niillä perustuslakiin tehtyjä poikkeuksia. Myös sellaiset kokonaisuuden kannalta epäolennaiset lisäykset ja muutokset, jotka sinänsä merkitsevät perustuslakipoikkeuksen vähäistä laajentamista, voidaan toteuttaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos perustuslakipoikkeuksena aikanaan säädetyn kokonaisjärjestelyn luonnetta ei tällä tavoin muuteta toisenlaiseksi (HE 1/1998 vp, s. 125/I). Perustuslakivaliokunta on soveltanut näitä periaatteita myös silloin, kun aiemmalla lailla säädetyt perustuslakipoikkeukset siirretään uuteen lakiin kumoamalla alkuperäinen poikkeuslaki (PeVL 1/1988 vp, s. 2/I, PeVL 31/1998 vp, s. 5/II, PeVL 36/2006 vp, s. 4/II).

Myös perustuslakisopimuksen voimaansaattamista koskeva laki on luonteeltaan poikkeuslaki. Edellä mainituista Suomen liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislaeista poiketen perustuslakisopimuksen voimaansaattamista koskeva laki ei ole tullut voimaan, eikä sitä Lissabonin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ole myöskään tarkoitus saattaa voimaan. Tämän huomioon ottaen, arvioinnin lähtökohdaksi olisi hallituksen käsityksen mukaan otettava nykyisin voimassa olevat perussopimukset ja niiden voimaan saattamista koskevat poikkeuslait.

Käsittelyjärjestyksen kannalta ongelmattomia kysymyksiä

Perustuslakisopimuksen hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen käsittelyjärjestysperusteluissa on arvioitu muun muassa Euroopan unionin oikeushenkilöllisyyttä, toissijaisuusvalvontaa, toimielinjärjestelmää ja määräenemmistöpäätöksentekoa (HE 67/2006 vp). Perustuslakivaliokunta on yhtynyt näiltä osin hallituksen esityksessä esitettyyn näkemykseen, että määräykset eivät vaikuta sopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006 vp, s. 5/II). Näitä kysymyksiä käsitellään tässä esityksessä ainoastaan niiltä osin kuin vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt muutokset antavat aihetta.

Unionin oikeuden etusijaperiaatteen ilmeneminen perussopimuksissa

Perustuslakisopimuksen I-6 artiklan mukaan EU:n perustuslaki sekä lainsäädäntö, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään sille annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden. Perustuslakivaliokunta katsoi, että perustuslakisopimukseen otettu nimenomainen määräys unionin oikeuden etusijasta ei vallitsevana oikeudellisena tekijänä edellytä perustuslakisopimuksen käsittelemistä vaikeutetussa järjestyksessä (PeVL 36/2006 vp, s. 6/I). Unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevaa periaatetta ei ole kirjattu Lissabonin sopimukseen, mutta hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan sisältyy asiaa koskeva julistus nro 17. Näillä muutoksilla ei vaikuteta vallitsevaan oikeustilaan eikä tämän sopimuksen käsittelyjärjestykseen. Seuraavassa kappaleessa käsitellään lisäksi etusijaperiaatteen soveltamisalan laajenemista Lissabonin sopimuksella.

Pilarijaon poistuminen

Lissabonin sopimuksella puretaan pilarirakenne, jossa ensimmäisen pilarin muodostavat EY:n perustamissopimukset, toisen pilarin EU-sopimuksen määräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kolmannen pilarin EU-sopimuksen määräykset poliisiyhteistyöstä ja rikosoikeudellisesta yhteistyöstä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen kaikilla politiikka-aloilla sovelletaan lähtökohtaisesti samoja unionioikeuden yleisiä periaatteita. Vaikka yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset sijoitetaan EU-sopimukseen erilleen muuta ulkoista toimintaa ja sisäisiä politiikkoja koskevista määräyksistä, EU-sopimus ja EUT-sopimus muodostavat kokonaisuuden, joissa molemmilla sopimuksilla on sama oikeudellinen arvo. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sovelletaan kuitenkin erityisiä sääntöjä ja menettelyjä, ja se säilyy siten luonteeltaan korostetun hallitustenvälisenä etenkin toimielinten toimivaltuuksien, päätöksentekomenettelyjen ja käytettävissä olevien säädöstyyppien osalta. Unionin toiminnan yhteisöllistäminen koskee siis käytännössä lähinnä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla, joissa siirrytään noudattamaan yhteisöoikeuden mukaisia periaatteita. Näihin kuuluvat säädöstyyppien oikeusvaikutuksia koskevat periaatteet, mukaan luettuna välitön oikeusvaikutus.

Etusijaperiaatteen soveltamisalan laajeneminen. Käsittelyjärjestyksen kannalta merkityksellinen laajennus on unionin oikeuden etusijaperiaatteen soveltamisalan laajentuminen koskemaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla. Yhteisön oikeuden etusijaperiaatteen arvioitiin Suomen liittymissopimusta käsiteltäessä vaativan supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Etusijaperiaatteen soveltamisalan laajeneminen Lissabonin sopimuksessa tarkoitetulla tavalla koskee myös nykyistä perustuslakia ja vaatii supistettua perustuslain säätämisjärjestystä.

Joustolauseke. SEY 308 artiklaan sisältyvän joustolausekkeen soveltamisala laajenee SEUT 308 artiklassa kattamaan poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön rikosoikeuden alalla. Perustuslakisopimuksesta poiketen joustolauseke sisältää nimenomaisen määräyksen, jonka mukaan artiklaa ei voida käyttää perustana yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvan tavoitteen saavuttamiseksi. Uuden joustolausekkeen soveltamisessa noudatetaan myös SEU 25 artiklan toisessa kohdassa asetettuja rajoja, eli joustolausekkeen nojalla toteutetuilla toimilla ei voida vaikuttaa niiden menettelyjen soveltamiseen eikä toimielinten valtuuksien laajuuteen, joista perussopimuksissa määrätään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Joustolausekkeen soveltamisedellytykset pysyvät entisellään, mutta muutos on omiaan laajentamaan unionin toimivallan alaa poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla. Määräykseen Lissabonin sopimuksella tehdyt muutokset merkitsevät lähinnä lausekkeen käyttöedellytysten täsmentämistä. Kysymyksessä on sellainen unionin tehtäväkentän vähäinen, tarkistusluonteinen kehittäminen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta, joka on sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussääntelyn kanssa.

Tuomioistuimen toimivallan laajeneminen. EY-tuomioistuimen toimivaltaa nykyisin koskevat yleiset periaatteet laajenevat viimeistään viiden vuoden siirtymäkauden päätyttyä koskemaan eräin poikkeuksin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä. Ne laajenevat koskemaan – joskin hyvin rajoitetusti – myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa heti sopimuksen tullessa voimaan. Suomen liittymissopimusta käsitellessään perustuslakivaliokunta totesi, että EY-tuomioistuimen toimivalta ratkaista, oliko jäsenvaltio jättänyt täyttämättä sille perustamissopimuksen mukaan kuuluvan velvollisuuden, merkitsi poikkeusta tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon täysivaltaisuutta koskevista säännöksistä, koska tuomioistuimen päätöksestä saattoi aiheutua jäsenvaltiolle velvoite muuttaa lainsäädäntöään (PeVL 14/1994 vp, s. 3/II, PeVL 15/1992 vp, s. 4/II, PeVL 2/1990 vp, s. 2/I). Ottaen huomioon, että SEUT 226–228 artikla perustavat EU-tuomioistuimelle vastaavan toimivallan myös poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien määräysten osalta, merkitsee Lissabonin sopimus sanotuilta osin poikkeusta perustuslain täysivaltaisuutta koskevista säännöksistä, kuten perustuslakivaliokunta on todennut perustuslakisopimuksen osalta (PeVL 36/2006 vp, s. 6/II).

Ennakkoratkaisumenettely. Jäsenvaltioiden ylimmät tuomioistuimet ovat SEUT 234 artiklan nojalla tietyin edellytyksin velvollisia saattamaan niiden käsiteltävinä olevissa asioissa esille tulevat kysymykset unionin tuomioistuimen käsiteltäviksi. Kun SEUT 234 artikla tulee koskemaan myös poliisi- ja rikosoikeudellista yhteistyötä, artikla merkitsee ylimmille tuomioistuimille nykyisin kuuluvan menettelytapaa koskevan harkintavallan poistumista poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevissa kysymyksissä. Perustuslakivaliokunta arvioi vastaavan perustuslakisopimuksen sisältämän uudistuksen osalta, että oikeustilan muutoksessa rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla on kysymys unionissa jo nykyisin käytetyn menettelyn laajentamisesta. Sopimuksen soveltamisalaltaan laajentuvat määräykset ennakkoratkaisupyynnön esittämisvelvollisuudesta rinnastuvat valiokunnan mielestä unionin tehtäväkentän tarkistusluonteiseen kehittämiseen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta eivätkä siksi edellytä sopimuksen käsittelemistä vaikeutetussa järjestyksessä (PeVL 36/2006 vp, s. 6–7). Arvio soveltuu myös Lissabonin sopimuksen ennakkoratkaisumenettelyä koskeviin määräyksiin.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla EU-tuomioistuimella ei Lissabonin sopimuksenkaan mukaan ole toimivaltaa. Ainoan poikkeuksen muodostaa SEUT 240 a artiklan 2 kohta, jonka seurauksena tuomioistuimen toimivalta laajenee koskemaan luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettujen, neuvoston EUT-sopimuksen V osaston 2 luvun nojalla tekemien, rajoittavia toimenpiteitä sisältävien päätösten laillisuuden tutkimista. Ottaen huomioon, että kysymys on unionin toimielinten toimintaa koskevaan laillisuusvalvontaan liittyvän tehtävän perustamisesta EU-tuomioistuimelle, jonka ratkaisuista ei seuraa jäsenvaltioihin tai niiden kansallisiin tuomioistuimiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia, SEUT 240 a artiklan 2 kohdan määräys ei merkitse poikkeusta perustuslain täysivaltaisuutta tai tuomioistuinten asemaa koskevista säännöksistä.

Unionin oikeushenkilöllisyys

Uuden SEU 46 a artiklan mukaan unioni on oikeushenkilö. Nykyisin Euroopan yhteisön oikeushenkilöllisyys on tunnustettu nimenomaisesti SEY 281 artiklassa ja sen oikeuskelpoisuus on määritelty SEY 282 artiklassa. Myös Euroopan unionin asema (yhteisöstä erillisenä) oikeushenkilönä on tunnustettu valtiokäytännössä. SEU 1 ja 46 a artiklan määräyksillä yhdistetään Euroopan yhteisö ja EU-sopimuksella perustettu unioni yhdeksi, yhtenäiseksi oikeushenkilöksi. Yhtenäisellä oikeushenkilöllisyydellä ei ole vaikutusta unionin sopimus- tai muun ulkoisen toimivallan laajuuteen tai luonteeseen, joita määrittävät sopimuksen muut määräykset.

Perustuslakivaliokunta ei pitänyt perustuslakisopimukseen sisältyvää yhtä yhtenäistä oikeushenkilöllisyyttä perustuslain kannalta ongelmallisena (PeVL 36/2006 vp, s. 5/II). Lissabonin sopimuksella ei perusteta uutta Euroopan unionia vaan yhdistetään olemassa oleva unioni ja yhteisö yhdeksi oikeushenkilöksi, mitä on pidettävä käsittelyjärjestyksen kannalta niin ikään ongelmattomana.

Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen ja EU:n liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen mahdollistava oikeusperusta

Uuden SEU 6 artiklan mukaan unioni tunnustaa oikeudet, vapaudet ja periaatteet, jotka sisältyvät joulukuussa 2007 mukautettuun perusoikeuskirjaan, jolla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla. Perusoikeuskirjaa ei ole liitetty Lissabonin sopimukseen eikä sitä koskevia selityksiä ole liitetty julistuksena vuoden 2007 hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan. Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen toteutetaan Lissabonin sopimuksessa toisella tavalla kuin perustuslakisopimuksessa, mutta keskeistä on, että sen määräyksille annetaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksille. Tosin perustuslakivaliokunta on katsonut, että perusoikeuskirjan oikeudellistamisessa noudatettu ratkaisu merkitsee perustuslakisopimukseen verrattuna heikennystä sekä perusoikeuskirjan oikeudellisen aseman selkeyden että sen näkyvyyden kannalta (PeVL 8/2007 vp).

Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen vahvistaa käytännössä Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden mahdollisuuksia vedota unionin perusoikeuksiin niissä tapauksissa, jotka kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan. Se merkitsee myös sitä, että suomalaisten tuomioistuinten ja viranomaisten on sovellettava perusoikeuskirjan määräyksiä unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa asioissa ja kansallisen lainsäätäjän on noudatettava unionin perusoikeuksia täytäntöönpannessaan unionin lainsäädäntöä. Sen paremmin henkilöiden mahdollisuus vedota unionin perusoikeuksiin kuin julkiseen valtaan kohdistuva velvoite soveltaa ja noudattaa unionin perusoikeuksia eivät sinänsä merkitse muutosta nykytilaan, joka perustuu EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja SEU 6 artiklan 2 kohtaan. Unionin perusoikeussuojan vahvistamisessa ei siten ole kysymys kokonaan uuden säännöstön ottamisesta unionin oikeuteen (PeVL 36/2006 vp, s. 7).

Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen mahdollistaa toteutuessaan yksilövalitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen myös tapauksissa, joihin on sovellettu unionin oikeutta. Tämä vahvistaisi myös Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden ihmisoikeuksien suojaa.

Kokonaisuutena ottaen perusoikeuskirjan oikeudellistaminen myös Lissabonin sopimukseen kirjatulla tavalla ja oikeusperustan luominen EU:n liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen parantavat merkittävästi Suomen kansalaisten ja muiden Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien suojaa unionin oikeuden soveltamisalalla. Lisäksi perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet ja suojan taso vastaavat pääpiirteissään Suomen perustuslain turvaamia perusoikeuksia. Perusoikeuskirja ei korvaa kansallisia perustuslakeja eikä se myöskään aiheuta tarvetta muuttaa Suomen perustuslain perusoikeussäännöksiä. Sekä perusoikeuskirjan että ihmisoikeussopimukseen liittymisen osalta sopimuksessa on nimenomaisesti suljettu pois se mahdollisuus, että näillä voisi olla vaikutusta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon (ks. SEU 6 artiklan 1 ja 2 kohta). Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen ja ihmisoikeussopimukseen liittymisen mahdollistava oikeusperusta eivät edellä mainitut näkökohdat ja perustuslain 1 §:n 3 momentin säännökset huomioon ottaen ole ristiriidassa perustuslain perusoikeussäännösten tai muiden perustuslain säännösten kanssa eivätkä siten edellytä supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä (PeVL 36/2006 vp, s. 7/II).

Toimielimiä koskevat muutokset

Lissabonin sopimuksella muutetaan eräitä keskeisiä unionin toimielimiä koskevia määräyksiä. Merkittävimmät muutokset koskevat Eurooppa-neuvoston asemaa ja sisäistä organisoitumista, Euroopan parlamentin aseman vahvistumista, neuvoston määräenemmistöpäätöksentekoa koskevan menettelyn uudistamista, neuvoston uusittua puheenjohtajuusjärjestelmää, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan viran perustamista sekä komission kokoonpanon uudistamista. Lissabonin sopimuksen taustalla on pyrkimys kehittää unionin sisäistä päätöksentekojärjestelmää tehokkaammaksi, kansanvaltaisemmaksi ja avoimemmaksi. Toimielimiä koskevat uudistukset eivät kuitenkaan muuta unionin perusluonnetta.

Lissabonin sopimukseen on sisällytetty perustuslakisopimuksen toimielimiä koskevat uudistukset pääpiirteissään sellaisenaan. Ainoat sisältömuutokset perustuslakisopimukseen verrattuna koskevat neuvoston äänestysjärjestelmää ja unionin ulkoministerin nimikkeen muuttamista ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi. Muutoksilla ei ole vaikutusta siihen perustuslakisopimuksen vastaavia määräyksiä koskevaan johtopäätökseen, jonka mukaan edellä mainitut toimielinjärjestelmää koskevat määräykset eivät vaikuta sopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006 vp, s. 5/II).

Kokonaisuutena ottaen toimielinjärjestelmää koskevia muutoksia voidaan siten laajamittaisuudestaan huolimatta pitää sellaisena unionin sisäisen toiminnan kehittämisenä institutionaalisella tasolla, jolla ei ole merkitystä perustuslain täysivaltaisuussäännösten kannalta (vrt. myös PeVL 38/2001 vp, PeVL 7/2003 vp, s. 7-9).

Toissijaisuuden valvonta

EU-sopimukseen lisätään Lissabonin sopimuksella uusi 8 c artikla, joka koskee kansallisten parlamenttien toimia unionin moitteettoman toiminnan edistämiseksi. Toissijaisuuden valvontamekanismia vahvistetaan myös toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita koskevassa pöytäkirjassa. Parlamenttien reagointiaikaa toissijaisuusperiaatteen ennakkovalvonnassa pidennetään Lissabonin sopimuksella kuudesta kahdeksaan viikkoon ja lisätään valvontamenettelyyn uusi vaihe. Uuden menettelyn mukaan neuvosto ja Euroopan parlamentti tarkastelevat toissijaisuusperiaatteen toteutumista ennen tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisen käsittelyn päättymistä.

Perustuslakisopimusta koskevassa hallituksen esityksessä todettiin, että eduskunnan mahdollisuus toissijaisuusmoitteen tekemiseen on katsottava lähinnä sellaiseksi eduskunnan perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisia menettelyjä täydentäväksi menettelyksi, joka ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslakivaliokunta katsoi, että toissijaisuusvalvonta ei vaikuta sopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006 vp, s. 5/II). Lissabonin sopimuksessa toissijaisuusvalvontaan tehdyt lisäykset eivät muuta tätä johtopäätöstä.

Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentaminen

Lissabonin sopimuksella laajennetaan neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalaa nykyisestä merkittävästi. Neuvoston päätöksenteossa siirrytään yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon yhteensä 17 alalla. Lisäksi lähes kaikilla niin sanottujen uusien oikeusperustojen kattamilla aloilla noudatetaan määräenemmistöpäätöksentekoa neuvostossa. Perustuslakivaliokunta on erityisesti EY-sopimuksen osalta korostanut yleisesti sitä, että tällainen päätöksentekosääntöjen muutos ei muuta jäsenvaltioiden ja yhteisön välistä toimivallanjakoa, vaan niitä menettelyjä, joiden mukaan yhteisössä tehdään päätöksiä. Nizzan sopimuksen käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta katsoi, ettei kysymyksessä ollut uudenlainen päätösmenettely vaan jo ennestään käytetyn menettelyn soveltamisalan laajentaminen, minkä vuoksi tällaiset päätöksentekosääntöjen muutokset eivät olleet ongelmallisia perustuslain täysivaltaisuussäännösten kannalta (PeVL 38/2001 vp, s. 6/I, ks. myös PeVL 7/2003 vp, s. 8/II). Perustuslakivaliokunta totesi myös perustuslakisopimuksen osalta, että määräenemmistöpäätöksenteon laajentaminen ei vaikuta sopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006, s. 5/II).

Lissabonin sopimuksessa määräenemmistön käyttöala säilyy saman laajuisena kuin perustuslakisopimuksessa lukuun ottamatta Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen liittymistä, joka Lissabonin sopimuksessa edellyttää jäsenvaltioiden yksimielistä päätöstä. Lissabonin sopimuksen sisältämä määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentaminen ei perustuslakisopimuksen tavoin vaadi supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä.

Unionin toimivallan muutokset

Lissabonin sopimuksesta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon aiheutuvat muutokset voidaan jaotella kolmeen päätyyppiin. Ensinnäkin sopimus sisältää määräykset uusista politiikka-aloista tai asiakokonaisuuksista, joiden kaikkien osalta unionille annetaan nimenomaisin sopimusmääräyksin tiettyä toimivaltaa. Toiseksi sopimuksella kehitetään eräitä unionin nykyisiä politiikkoja sisällyttämällä sopimukseen kyseisiä politiikkoja koskevia uusia oikeusperustamääräyksiä. Kolmanneksi eräitä nykyisten perussopimusten määräyksiä tarkistetaan siten, että unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako muuttuu.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön perusteella on selvää, että kysymys uusien toimivaltuuksien antamisesta unionin toimielimille on asia, joka lähtökohtaisesti koskettaa perustuslain täysivaltaisuussäännöstä. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin tässä yhteydessä katsonut, että unionin tehtäväkentän vähäinen, esimerkiksi tarkistusluonteinen kehittäminen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta saattaa toisaalta tapauksesta riippuen olla sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussääntelyn kanssa (PeVL 38/2001 vp, s. 5/I). Seuraavassa arvioidaan kutakin edellä kuvatusta toimivallanjakoa koskevien muutosten pääryhmästä perustuslain täysivaltaisuussäännösten valossa. SEU 6 artiklassa unionille annettavaa toimivaltaa liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen on arvioitu edellä erikseen perusoikeuksia koskevassa jaksossa.

Uusina politiikka-aloina EUT-sopimus sisältää määräykset yleistä taloudellista etua koskevista palveluista (SEUT 16 artikla), teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisesta suojasta (SEUT 97 a artikla) sekä energiasta (SEUT 176 a artikla). Määräyksillä luodaan yhtenäiset oikeusperustat unionin toimenpiteille kysymyksissä, joita koskevia toimia on jo toteutettu EY-sopimuksen nykyisten määräysten, erityisesti SEY 95 ja 308 artiklan, nojalla. Yleistä taloudellista etua koskevista palveluista on lisäksi voitu säätää rajoitetusti myös SEY 86 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla, joskin sanottuihin määräyksiin perustuvien yhteisön toimenpiteiden päätavoite on täsmentää niissä tarkoitettujen yritysten osalta yhteisöoikeuden kilpailua koskeviin sääntöihin tehtävien poikkeusten sisältöä.

Perustuslakivaliokunta katsoi valiokunnan aikaisemman käytännön (PeVL 10/1998 vp, s. 8/II) mukaisesti, etteivät vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset (III-122, III-176 ja III-256 artikla) vaikuta sopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006 vp, s. 8/I).

Näitä oikeusperustoja täydennettiin vielä Lissabonin sopimuksella lisäämällä pöytäkirja yleistä etua koskevista palveluista. Pöytäkirjalla täydennetään SEUT 16 artiklaa muun muassa toteamalla, että perussopimusten määräykset eivät millään tavalla rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja järjestää yleistä, muuta kuin taloudellista etua koskevia palveluja. Energiaa koskevaan määräykseen lisättiin Lissabonin sopimuksella viittaus jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuhenkeen sekä energiaverkkojen yhteen liittämistä käsittelevä uusi kohta.

Lissabonin sopimuksella tehdyt lisäykset eivät muuta käsittelyjärjestyksestä perustuslakisopimuksen yhteydessä tehtyä arviota. SEUT 16, 97 a ja 176 a artiklan määräykset eivät siten ole säätämisjärjestyksen kannalta ongelmallisia.

Niin ikään uusina politiikka-aloina EUT-sopimus sisältää määräykset avaruuspolitiikasta (SEUT 172 a artikla) sekä humanitaarisesta avusta (SEUT 188 j artikla). Vaikka unionin toimivallan luonteen osalta kysymys onkin molemmissa tapauksissa unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta, poikkeaa unionin toimivallan luonne kyseisillä aloilla jaettua toimivaltaa koskevista pääperiaatteista siinä suhteessa, ettei unionin toimivallan käyttäminen niiden nojalla estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa (SEUT 2 c artiklan 3 ja 4 kohta). Perustuslakivaliokunta katsoi, että vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset (III-254 ja III-321 artikla) eivät unionin toimivallan luonne huomioon ottaen edellytä sopimuksen käsittelemistä vaikeutetussa järjestyksessä (PeVL 36/2006 vp, s. 8/I). Lissabonin sopimuksessa avaruuspolitiikkaa koskevaa artiklaa täsmennettiin vielä siten, että hyväksytyt toimenpiteet eivät saa johtaa jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamiseen. SEUT 172 a ja 188 j artikla eivät edellytä vaikeutettua käsittelyjärjestystä.

Uusista politiikka-aloista matkailu (SEUT 176 b artikla), urheilu (SEUT 149 artikla), pelastuspalvelu (SEUT 176 c) ja hallinnollinen yhteistyö (SEUT 176 d artikla) kuuluvat SEUT 2 e artiklassa tarkoitettuihin aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. SEUT 2 a artiklan 5 kohdan mukaan unionin toimivalta kyseisillä aloilla ei korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa eivätkä unionin toimenpiteet näillä aloilla voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Ottaen huomioon unionin toimivallan luonne näillä aloilla perustuslakivaliokunta katsoi vastaavien perustuslakisopimuksen määräysten (III-281, III-282, III-284 ja III-285 artikla) olevan käsittelyjärjestyksen kannalta ongelmattomia (PeVL 36/2006 vp, s. 8/I). Lissabonin sopimuksessa näitä määräyksiä ei ole muutettu perustuslakisopimukseen verrattuna, joten arviota ei ole näiden määräysten osalta syytä muuttaa.

Toisen pääryhmän unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa koskevista muutoksista muodostavat EUT-sopimuksen määräykset, joilla kehitetään eräitä unionin nykyisiä politiikkoja sisällyttämällä sopimukseen kyseisiä politiikkoja koskevia uusia oikeusperustamääräyksiä. Näistä säätämisjärjestyskysymyksen kannalta merkityksellisinä voidaan pitää määräyksiä, jotka koskevat unionin toimivaltaa menettelyllisen ja aineellisen rikosoikeudellisen yhteistyön alalla sekä rikosoikeutta koskevan operatiivisen yhteistyön alalla.

Arvioitaessa uutta oikeusperustaa rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä unionin politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi (SEUT 69 b artiklan 2 kohta) on otettava huomioon, että nimenomaisen sopimusmääräyksen puuttumisesta huolimatta EY-tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut (asia C-176/03, komissio v. neuvosto, ja asia C-440/05, komissio v. neuvosto), että yhteisöllä on jo nyt tietyin edellytyksin toimivalta säätää yhteisösäännöksissä määriteltyjen tekojen kriminalisoimisesta. Tuomion C-176/03 johdosta perustuslakisopimusta koskevassa hallituksen esityksessä päädyttiin siihen, että perustuslakisopimuksen sisältämä muutos suhteessa EY-sopimukseen ja sen nojalla annettuun oikeuskäytäntöön on rajattu, erityisesti ottaen huomioon määräykseen sisältyvä hätäjarrumekanismi. Tuomiossa C-440/05, joka annettiin 23 päivänä lokakuuta 2007, tuli kuitenkin selväksi, että yhteisösääntelyä asiassa voidaan antaa ainoastaan, mikäli se jättää jäsenvaltioille lopullisen harkintavallan päättää rikosoikeudellisten seuraamusten valinnasta eli rikosoikeudellisten seuraamusten lajin ja tason määrittämisestä. Siten SEUT 69 b artiklan 2 kohdan mukainen toimivalta on huomattavasti avoimempi ja laajempi kuin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuva yhteisön rikosoikeudellinen toimivalta. SEUT 69 b artiklan 2 kohdan nojalla voidaan antaa säännöksiä rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä, kun nykyisellään seuraamusten lajin ja tason määrittäminen ei tuomioistuimen nimenomaisen kannan mukaan kuulu yhteisön toimivaltaan. SEUT 69 b artiklan 2 kohdassa ei myöskään ole rajattu niitä politiikanaloja, joilla kyseisiä rikosoikeutta koskevia säännöksiä voidaan antaa. Nykyisellään kysymys kyseeseen tulevista yhteisöpolitiikoista on epäselvä, koska edellä mainittujen tuomioiden perusteella jää avoimeksi, kuinka pitkälle muissa kuin ympäristön suojelua koskevissa kysymyksissä yhteisöllä on rikosoikeudellista toimivaltaa.

Lisäksi arvioitaessa SEUT 69 a artiklan (rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevat vähimmäissäännöt) ja SEUT 69 b artiklan (aineellista rikosoikeutta koskevat vähimmäissäännöt) vaikutuksia unionin toimivaltaan tulee huomata, että toimivalta, joka kuuluu unionille nykyisen SEU 31 ja 34 artiklan nojalla, on luonteeltaan tarkkarajaista ja kattaa vain tietyt rikosoikeudellisen yhdenmukaistamisen alat (järjestäytyneen rikollisuuden, terrorismin ja huumausainekaupan). Merkityksellisenä seikkana on erityisesti otettava huomioon se, että SEUT 69 a artiklan ja SEUT 69 b artiklan määräyksillä unionille annettava toimivalta on määritelty suhteellisen laajasti verrattuna nykyiseen SEU 31 ja 34 artiklaan, vaikka näidenkään artiklojen soveltamisalaa ei voida oikeuskäytännön valossa pitää täysin tarkkarajaisena. Erityisen merkityksellistä täysivaltaisuusarvioinnin kannalta on se, että rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskeva SEUT 69 a artiklan 2 kohta sisältää valtuutuslausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi yksimielisesti laajentaa määräyksen soveltamisalan koskemaan myös muita kuin siinä nimenomaisesti mainittuja rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöitä. Vastaavanlainen valtuutuslauseke sisältyy myös vakavaa rajat ylittävää rikollisuutta koskevaan SEUT 69 b artiklan 1 kohtaan. Määräys mahdollistaa siten tunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen vahvistamisen myös muiden kuin siinä nimenomaisesti mainittujen rikollisuuden lajien osalta. Perustuslakivaliokunta katsoi vastaavien perustuslakisopimuksen valtuutuslausekkeiden (III-270 ja III-271 artikla) vaativan vaikeutettua käsittelyjärjestystä (PeVL 36/2006 vp, s. 11/I). Myös SEUT 69 a artiklan 2 kohta ja SEUT 69 b artiklan 1 kohta merkitsevät poikkeusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksestä ja edellyttävät supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa sovitut muutokset SEUT 69 a ja 69 b artiklaan sisältyvään hätäjarrumekanismiin ja tiivistettyyn yhteistyöhön eivät muuta tätä arviota.

Perustuslain täysivaltaisuussäännöksen ja syyttäjälaitosta koskevan säännöksen näkökulmasta tulee arvioida myös Euroopan syyttäjänviraston perustamisen mahdollistavaa SEUT 69 e artiklaa. Syyttäjäviraston tehtävät määritellään SEUT 69 e artiklassa, mutta sen toimivaltuuksia voidaan laajentaa Eurooppa-neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Sekä viraston perustaminen että mahdollisuus sen toimivaltuuksien laajentamiseen SEUT 69 e artiklan nojalla merkitsevät toimivallan siirtämistä jäsenvaltioilta unionille. Koska syyttäjänvirasto toimii syyttäjän tehtävissä jäsenvaltioiden toimivaltaisissa tuomioistuimissa 69 e artiklan nojalla määritettävissä rikosasioissa, määräys merkitsee poikkeusta syyttäjälaitosta koskevasta perustuslain 104 §:stä, kuten perustuslakivaliokunta on perustuslakisopimuksen III-274 artiklan osalta todennut. Syyttämistoimivallan uskominen merkittävissä määrin muulle kuin kansalliselle syyttäjäviranomaiselle merkitsee lisäksi poikkeusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksestä ja edellyttää näin ollen supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä (PeVL 36/2007 vp, s. 8/I). SEUT 69 e artiklan osalta arviota ei muuta se seikka, että artiklaan on sisällytetty niin sanottu hätäjarrumekanismi sekä mahdollisuus tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen.

Perustuslakivaliokunta totesi perustuslakisopimusta käsitellessään lisäksi, että III-274 artiklan 4 kohdan määräyksessä on kysymys Eurooppa-neuvoston mahdollisuudesta laajentaa unionin toimivaltaa merkittävän julkisen vallan käyttämiseksi jäsenvaltiossa. Tällainen valtuutus on perustuslakivaliokunnan aiemman käytännön valossa ristiriidassa valtion täysivaltaisuutta samoin kuin kansainvälisten velvoitteiden hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevien perustuslain säännösten kanssa, minkä vuoksi perustuslakisopimus oli näiltä osin käsiteltävä vaikeutetussa järjestyksessä (PeVL 36/2006 vp, s. 11). SEUT 69 e artikla vastaa perustuslakisopimusta ja vaatii myös tästä syystä vaikeutettua käsittelyjärjestystä.

Kolmanneksi Lissabonin sopimuksella tarkistetaan yleisperusteluissa selostetulla tavalla eräitä nykyisten perussopimusten määräyksiä siten, että tarkistukset merkitsevät muutoksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon (ks. esimerkiksi kansanterveyttä koskeva SEUT 152 artiklan 1 kohdan toinen alakohta ja 4 kohdan c alakohta). Kyseisissä muutoksissa on kuitenkin pääosin kysymys muutoksista, jotka merkitsevät lähinnä unionin toimivallan tarkistusluonteista kehittämistä unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta, eikä niille sen vuoksi ole perusteltua antaa merkitystä sopimusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksen kannalta arvioitaessa (PeVL 36/2006 vp, s. 8/I).

Yksinomaan yhteisen kauppapolitiikan alalla tulee arvioitavaksi unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon muutoksen suhde perustuslain täysivaltaisuussäännökseen. Verrattuna nykyiseen SEY 133 artiklaan yhteisen kauppapolitiikan ala laajenee perustuslakisopimuksen määräyksiä vastaavasti SEUT 188 b artiklan nojalla kattamaan myös ulkomaiset suorat sijoitukset. Perustuslakivaliokunta on katsonut, ettei unionille jo varsin vakiintuneesti kuuluneen tehtäväkentän laajeneminen koskemaan myös ulkomaisia suoria sijoituksia ole niin olennainen muutos unionin nykyisiin tehtäviin yhteisen kauppapolitiikan alalla, että se vaatisi supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä (PeVL 36/2006 vp, s. 8/II). Niin ikään unionin toimivallan luonne muuttuu jäsenvaltioiden kanssa jaetusta toimivallasta unionin yksinomaiseksi toimivallaksi kulttuuri- ja audiovisuaalisten palvelujen sekä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta sikäli kuin nämä palvelut kuuluvat kauppapolitiikan alaan. Perustuslakivaliokunta katsoi, etteivät vastaavat muutokset perustuslakisopimuksen III-315 artiklassa vaikuta perustuslakisopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006 vp, s. 8/II). Samansisältöisen SEUT 188 b artiklan ei voida palvelujen osalta katsoa merkitsevän sellaista yhteisön toimivallan laajentamista, joka vaatisi supistettua perustuslain säätämisjärjestystä.

Perussopimusten muuttamismenettelyt

Lissabonin sopimuksen sisältämien perussopimusten muuttamis- ja tarkistusmenettelyjä arvioitaessa on huomiota kiinnitettävä siihen, että perussopimuksia voidaan muuttaa kolmessa menettelyssä eli SEU 48 artiklan 2–5 kohdassa tarkoitetussa tavanomaisessa tarkistusmenettelyssä ja SEU 48 artiklan 6 ja 7 kohdassa tarkoitetuissa yksinkertaistetuissa tarkistusmenettelyissä sekä niin sanottujen valtuutuslausekkeiden nojalla. Näitä muuttamismenettelyjä on arvioitava sekä valtion täysivaltaisuutta koskevan perustuslain 1 §:n, kansainvälisten velvoitteiden hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevien perustuslain 94 ja 95 §:n että tasavallan presidentin ja valtioneuvoston toimivaltaa kansainvälisten suhteiden alalla koskevan perustuslain 93 §:n säännösten kannalta.

SEU 48 artiklan 2-5 kohdan mukainen tavanomainen tarkistusmenettely ei ole valtiosääntöisessä tarkastelussa ongelmallinen sen vuoksi, että siihen sisältyy tavanomainen kansainvälisen velvoitteen valmistelu ja päätöksenteko hallitusten välillä sekä normaali ratifiointimenettely. Valmistelukunnan virallistaminen sopimusmuutosten valmisteluelimenä ei muuta tätä arviota. Siihen ei vaikuta myöskään Lissabonin sopimukseen sisältyvä tarkennus, jonka mukaan tässä menettelyssä voidaan tarkistaa perussopimuksia unionille annetun toimivallan lisäämiseksi tai vähentämiseksi.

Uuden SEU 48 artiklan 7 kohtaan sisältyvä yksinkertaistettu tarkistusmenettely on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-444 artiklaan kirjattu menettely. Sen mukaan Eurooppa-neuvosto voi yksimielisesti päättää siirtyä tietyllä alalla tai tietyssä tapauksessa yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon. Vastaavasti Eurooppa-neuvosto voi päättää siirtyä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen. Yksikin kansallinen parlamentti voi ilmoittamalla vastustavansa aloitetta estää sopimuksen muuttamista koskevan päätöksen tekemisen. Seikka on sinänsä merkityksellinen valtion täysivaltaisuuden kannalta. Yleisissä ja kattavissa määräyksissä on kuitenkin kysymys toimivallasta muuttaa, eikä vain mukauttaa perussopimuksia muussa kuin perustuslain 93–95 §:ssä säädetyssä menettelyssä, minkä vuoksi sopimus on näiltä osin vastoin perustuslain säännöksiä kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta ja muodostuu siten viime kädessä ongelmalliseksi myös valtion täysivaltaisuuden näkökulmasta. Määräys Eurooppa-neuvoston toimivallasta edellyttää näin ollen sopimuksen käsittelemistä vaikeutetussa käsittelyjärjestyksessä (PeVL 36/2006 vp, s. 10).

SEU 48 artiklan 6 kohtaan puolestaan sisältyy tavanomainen viittaus siihen, että sopimuksen muuttamista koskeva päätös tulee voimaan vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Määräys on samansisältöinen kuin perustuslakisopimuksen IV-445 artikla, eikä sääntely tältä osin muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi (PeVL 36/2006 vp, s. 10/II).

Lissabonin sopimuksen sisältämiin valtuutuslausekkeisiin ei sisälly yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen tapaan kansallista ratifiointimenettelyä tai vastaavaa eduskunnan vaikutusmahdollisuudet suoraan sopimuksen nojalla turvaavaa menettelyä. Valtuutuslausekkeita tuleekin siten tarkastella erityisesti niiden kriteerien valossa, jotka perustuslakivaliokunta asetti arvioidessaan Nizzan sopimukseen sisältyneitä määräyksiä, joiden mukaan perustamissopimusta voidaan mukauttaa tai tarkentaa neuvoston päätöksellä (PeVL 38/2001 vp, s. 7/II). Perustuslakivaliokunnan asettamien kriteerien perusteella täysivaltaisuuden kannalta ongelmattomia ovat ainakin sellaiset EU-sopimuksen tai EUT-sopimuksen määräykset, jotka asiallisesti ottaen vastaavat Nizzan sopimuksen sisältämiä valtuutuslausekkeita. Tällaisia ovat määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla (SEU 15 b artiklan 3 kohta) ja monivuotisten rahoituskehysten yhteydessä (SEUT 270 a artikla) mahdollistavat valtuutuslausekkeet sekä tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen perheoikeuden alalla siirtymisen mahdollistava valtuutuslauseke (SEUT 65 artiklan 3 kohta). Viimeksi mainittuun valtuutuslausekkeeseen on lisätty vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa määräys, jonka mukaan kansallinen parlamentti voi kuuden kuukauden kuluessa ehdotuksen tiedoksiantamisesta ilmoittaa vastustavansa ehdotusta, jolloin päätöstä ei tehdä. Nämä valtuutuslausekkeet ovat alaltaan rajoitettuja ja ne kohdistuvat toimielinten päätöksentekomenettelyihin ja toimielinten välisiin suhteisiin.

SEUT 280 h artiklan mukaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot voivat keskenään siirtyä määräenemmistöpäätöksentekoon sellaisellakin alalla, jolla sopimuksen jonkin määräyksen mukaan sovelletaan neuvostossa yksimielisyyttä, tai tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöön alalla, jolla sopimuksen mukaan neuvosto hyväksyy säädöksiä erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Päätös siirtymisestä tehdään neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Päätöksen tekemiseen osallistuvat neuvostossa ainoastaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot. Menettely vastaa laajuudeltaan SEU 48 artiklan 7 kohdan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä, mutta siitä poiketen SEUT 280 h artiklan mukaiseen valtuutuslausekkeeseen ei sisälly kansallisten parlamenttien mahdollisuutta estää päätöksen tekeminen. Tällainen valtuutuslauseke on alaltaan niin yleinen, että sen sisältämästä päätöksenteon yksimielisyysvaatimuksesta huolimatta määräys on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännöksen kanssa ja edellyttää supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä, kuten perustuslakivaliokunta totesi perustuslakisopimuksen III-422 artiklan osalta (PeVL 36/2006 vp, s. 10/II).

Lissabonin sopimuksen institutionaalisista valtuutuslausekkeista täysivaltaisuusarvioinnin kannalta merkityksellisiä ovat SEUT 225 a artikla, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen yhteyteen voidaan perustaa erityistuomioistuimia, sekä SEUT 245 artikla, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntöä voidaan eräin osin muuttaa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta piti täysivaltaisuuden kannalta ongelmattomina Nizzan sopimukseen sisältyneitä samoja asioita koskeneita valtuutuslausekkeita, joiden mukaan neuvosto valtuutettiin tekemään vastaavat päätökset yksimielisesti (PeVL 38/2001 vp, s. 7). Lissabonin sopimuksen sisältämät muutokset merkitsevät sitä, että neuvostossa sovelletaan näitä päätöksiä tehtäessä määräenemmistöpäätöksentekoa ja Euroopan parlamentti toimii neuvoston kanssa tasaveroisena päätöksentekijänä. SEUT 245 artiklan osalta muutos merkitsee sitä, että muodollisesti primäärioikeuteen kuuluvia määräyksiä voidaan muuttaa tavallista lainsäätämisjärjestystä käyttäen ja määräenemmistöllä neuvostossa. Muuttamistoimivalta voisi koskea esimerkiksi tuomioistuimen organisaatiota ja asian käsittelytapaa, ei sen sijaan tuomareita ja julkisasiamiehiä koskevia määräyksiä eikä tuomioistuinkieliä koskevaa määräystä. Ottaen huomioon tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöalaan kuuluvien määräysten lähinnä tekninen luonne, tällaista järjestelyä voidaan pitää varsinkin laajentuneen unionin oloissa käytännön välttämättömyytenä. Järjestelyn mahdollistama täysivaltaisuuden rajoitus on unionin jäsenvaltiolle sillä tavoin vähäinen, että se on sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (vrt. SEU 24 artiklan osalta esitetty arvio PeVL 38/2001 vp, s. 6-7).

Toimivallan siirrot mahdollistavia valtuutuslausekkeita (SEUT 69 a artiklan 2 kohta, SEUT 69 b artiklan 1 kohta, SEUT 69 e artiklan 4 kohta) arvioidaan erikseen käsittelyjärjestysarvioinnin unionin toimivallan muutoksia koskevassa osassa.

Kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevat menettelyt

Lissabonin sopimuksen määräykset kansainvälisten sopimusten tekemisessä noudatettavista menettelyistä ovat samansisältöiset kuin perustuslakisopimuksen vastaavat määräykset. Perustuslakisopimuksesta poiketen Lissabonin sopimuksen määräys Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen liittymisestä edellyttää jäsenvaltioiden yksimielistä päätöstä. Muutoksella ei ole merkitystä käsittelyjärjestyksen kannalta.

SEUT 188 n artiklassa määrätään menettelystä, jota sovelletaan neuvoteltaessa ja tehtäessä kansainvälisiä sopimuksia unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välillä. Määräys koskee myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla tehtäviä sopimuksia, joiden neuvottelua ja tekemistä koskevasta menettelystä määrätään nykyisin SEU 24 ja 38 artiklassa.

Perustuslakivaliokunta piti Amsterdamin sopimusta arvioidessaan SEU 24 artiklan osalta ratkaisevana sitä, että artikla uskoo sopimuksentekovaltaa valtiosäännön ulkopuolisille toimielimille liittymissopimukseen nähden uusilla aloilla, minkä vuoksi tuolloin käsiteltävänä ollut voimaansaattamislakiehdotus oli käsiteltävä supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä (PeVL 10/1998 vp, s. 7/II).

Nizzan sopimuksella SEU 24 artiklaan tehdyillä muutoksilla siirryttiin määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa siltä osin kuin tehtävä sopimus koskee asiaa, jota koskeviin sisäisiin päätöksiin tai toimenpiteisiin sovelletaan määräenemmistöpäätöksentekoa. Koska määräykseen kuitenkin sisältyi mahdollisuus soveltaa SEU 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaista niin sanottua hätäjarrulauseketta, perustuslakivaliokunta katsoi, ettei siirtyminen määräenemmistöpäätöksentekoon ollut ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 38/2001 vp, s. 6/II).

SEUT 188 n artikla — toisin kuin SEU 24 artikla — ei sisällä nimenomaista viittausta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaan hätäjarrulausekkeeseen (SEU 17 artiklan 2 kohdan toinen alakohta). Kun lisäksi otetaan huomioon SEUT 188 n artiklan asema kansainvälisten sopimusten neuvottelua ja tekemistä koskevana yleismääräyksenä, johon tehtävät poikkeukset on kyseisessä määräyksessä yksilöity nimenomaisesti, on muutosta sinänsä pidettävä valtion täysivaltaisuuden rajoituksena, mutta lausekkeeseen vetoamiskynnystä voidaan jo nykyisin pitää korkeana ja määräenemmistöpäätöksenteon kohteena olevissa asioissa on perustuslakivaliokunnan mukaan epätodennäköistä, että jäsenvaltion aidosti elintärkeät seikat eivät tulisi vilpittömän yhteistyön periaatetta noudattavassa neuvostossa huomioon otetuiksi. Valiokunta piti hätäjarrua koskevan viittauksen puuttumisesta johtuvaa täysivaltaisuuden rajoitusta asiallisilta vaikutuksiltaan sillä tavoin vähäisenä, ettei rajoitus vaikuta perustuslakisopimuksen käsittelyjärjestykseen (PeVL 36/2006 vp, s. 9).

Toiseksi Nizzan sopimuksen myötä SEU 24 artiklan nojalla tehty sopimus saattoi tulla sovellettavaksi jäsenvaltioon siitä huolimatta, että kyseinen jäsenvaltio olisikin ilmoittanut tarpeesta noudattaa valtiosääntönsä edellyttämiä menettelyjä, koska neuvoston muut jäsenet saattoivat kuitenkin sopia sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, että muutoksessa oli kysymys laajentumisesta johtuvasta käytännön välttämättömyydestä ja että sen mahdollistama täysivaltaisuuden rajoitus oli sillä tavoin vähäinen, että muutos oli sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 38/2001 vp, s. 6–7).

SEUT 188 n artikla ei sisällä SEU 24 artiklaa vastaavaa määräystä yksittäisen jäsenvaltion mahdollisuudesta ilmoittaa valtiosääntönsä edellyttämien menettelyjen noudattamisesta. Koska myöskään SEU 24 artiklaan nykyisin sisältyvä määräys ei edellä selostetun mukaisesti luo kyseisen ilmoituksen tehneelle jäsenvaltiolle ehdotonta mahdollisuutta jättäytyä sopimuksen soveltamisen ulkopuolelle, ei kuvatunlaisen ratifiointiehdon puuttuminen SEUT 188 n artiklasta ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa.

Suomen perustuslain mukainen rajattu poikkeus -edellytys

Perustuslakisopimusta tarkasteltiin myös Suomen perustuslain 73 §:n 1 momenttiin sisältyvän rajattu poikkeus -edellytyksen kannalta. Poikkeuslain tulee olla selvästi rajattu suhteessa perustuslain kokonaisuuteen. Rajatun poikkeuksen käsite merkitsee sitä, että poikkeuslailla ei voida puuttua perustuslain keskeisiin ratkaisuihin, kuten perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen ja eduskunnan asemaan ylimpänä valtioelimenä. Poikkeuksen ala tulisi rajata vain välttämättömään kirjoittamalla se mahdollisimman tarkkarajaiseksi ja vähäiseksi (HE 1/1998 vp, s.125/I).

Perustuslakivaliokunta arvioi perustuslakisopimukseen sisältyviä, nykytilaan verrattuna uusia poikkeuksia perustuslaista lausunnossaan PeVL 36/2006 vp, s. 11 ja 12. Valiokunta katsoi, että perustuslakisopimukseen sisältyvät unionin toimivaltuudet ovat kansalliseenkin lainsäädäntöön sovellettavien arviointiperusteiden näkökulmasta pääosin varsin tarkasti rajattuja. Pilarijaon poistumisesta johtuvia unionin toimivallan muutoksia valiokunta piti kuitenkin jossain määrin väljinä. Niiltäkin osin kysymys on kuitenkin unionin puitteissa jo verraten vakiintuneesti harjoitettavasta yhteistyöstä eikä sinänsä uusista tai määrittelemättömistä politiikka-aloista. Valiokunta kiinnitti huomiota lisäksi siihen, ettei valtiosopimusten ja muiden kansainvälisten velvoitteiden määräyksiltä ole aina mahdollista vaatia samanlaista tarkkuutta ja täsmällisyyttä kuin kansalliselta lailta.

Lissabonin sopimus ei sisällä laajempia poikkeuksia perustuslaista kuin perustuslakisopimus. Lissabonin sopimuksen vaikeutettua käsittelyjärjestystä edellyttävät määräykset eivät muodostu ongelmallisiksi perustuslain 73 §:n 1 momentissa olevan rajattua poikkeusta koskevan vaatimuksen kannalta.

Ahvenanmaa

Ahvenanmaan itsehallintolain (68/2004) 59 §:n 2 momentissa säädetään, että itsehallintolain säännösten kanssa ristiriidassa oleva valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys tulee maakunnassa voimaan vain, jos maakuntapäivät antaa hyväksymisensä määräyksen voimaansaattamislaille päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä, ja voimaansaattamislaki käsitellään eduskunnassa perustuslain 95 §:n 2 momentissa säädetyssä supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Lissabonin sopimuksen määräysten, jotka merkitsevät maakunnan lainsäädäntö- ja hallintotoimivallan siirtoa unionin toimivallan alaan, on katsottava olevan ristiriidassa itsehallintolain kanssa. Maakuntapäivien hyväksymisen käsittelyjärjestystä arvioitaessa sovelletaan niin sanottuun aukkoteoriaan verrattavaa harkintaa: Jos maakuntapäivät on antanut aiemmin hyväksymisensä toimivallansiirrolle, voidaan kyseisen sopimusmääräyksen muuttaminen käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä edellyttäen, että muutos ei laajenna toimivallansiirtoa aiempaan verrattuna (PeVL 36/2006 vp, s. 12/II).

Lissabonin sopimus sisältää joitakin määräyksiä, jotka nykytilaan verrattuna voivat merkitä maakunnan toimivallan siirtoa unionille itsehallintolaissa tarkoitetulla tavalla. Maakunnan toimivaltaan kuuluvia unionin uusia aloja ovat matkailu, urheilu, pelastuspalvelu ja hallinnollinen yhteistyö. Näillä aloilla unionilla on kuitenkin toimivalta toteuttaa vain tuki- ja yhteensovittamistoimia, joihin ei sisälly jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamista. Unionin toimivallan tällaisen luonteen takia sääntely ei ole ristiriidassa Ahvenanmaan itsehallintolain kanssa (PeVL 36/2006 vp, s. 13/I).

SEUT 152 artiklan 5 kohdassa annetaan unionille oikeus säätää toimenpiteistä, jotka koskevat rajat ylittävien vakavien terveysuhkien torjumista. Kun otetaan huomioon itsehallintolain 27 §:n säännökset väestönsuojelua ja tarttuvia tauteja samoin kuin eläinten ja eläintuotteiden maahantuontia sekä kasvintuhoojien maahan kulkeutumista koskevien asioiden kuulumisesta valtakunnan toimivaltaan, ei kyseisessä sopimusmääräyksessä ole kuitenkaan ainakaan kaikilta osin kysymys maakunnan toimivaltaan kuuluvista asioista (PeVL 36/2006 vp, s. 13/II).

SEUT 69 b artiklan määräykset aineellista rikosoikeutta sekä seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä merkitsevät edellä sanotulla tavalla unionin toimivallan laajentumista rikosoikeuden alalla. Pilarirakenteen poistuminen merkitsee lisäksi muun muassa yhteisöoikeuden periaatteiden soveltumista poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön. Yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskevat asiat kuuluvat maakunnan toimivaltaan itsehallintolain 18 §:n 6 momentin kohdassa mainituin poikkeuksin. Teon säätäminen rangaistavaksi ja rangaistuksen määrä kuuluvat itsehallintolain 18 §:n 25 kohdan mukaan maakunnan toimivaltaan, kun on kysymys maakunnan lainsäädäntövaltaan muuten kuuluvasta oikeudenalasta.

Unionin toimivallan laajentumista aloille, jotka itsehallintolain mukaan kuuluvat maakunnan toimivaltaan, on pidettävä asiana, joka edellyttää itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaista käsittelyjärjestystä.

Edellä esitetyn perusteella maakuntapäivien hyväksymistä sopimuksen voimaantulolle Ahvenanmaan maakunnassa on pyydettävä itsehallintolain 59 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, ja voimaansaattamislaki on myös sanotuista syistä käsiteltävä eduskunnassa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunta on perustuslakisopimusta käsitellessään arvioinut voimaansaattamissäädöksen hyväksymisen merkitystä Ahvenanmaan itsehallintolain ja perustuslain 93-95 §:n näkökulmasta (PeVL 36/2006 vp, s. 13/II). Arvio on merkityksellinen myös Lissabonin sopimuksen kohdalla, vaikka Lissabonin sopimus poikkeaa perustuslakisopimuksesta sikäli, että Lissabonin sopimuksella ja sen voimaansaattamissäädöksellä ei kumota nykyisin voimassa olevia perussopimuksia eikä niiden voimaansaattamissäädöksiä.

Yhteenveto

Seuraavat Lissabonin sopimuksen määräykset vaativat edellä sanotuista syistä supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä:

— unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen soveltamisalan ja tuomioistuimen toimivallan laajeneminen pilarijaon poistumisen myötä;

— uudet oikeusperustat rikosoikeudenkäyntimenettelyn osatekijöiden (SEUT 69 a artikla) ja rikosten tunnusmerkistöjen ja seuraamusten (SEUT 69 b artikla) määrittelemiseksi;

— Euroopan syyttäjänviraston perustamisen mahdollistava oikeusperusta (SEUT 69 e artikla);

— perussopimusten yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt (SEU 48 artiklan 7 kohta) kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisen ja voimaansaattamisen sekä täysivaltaisuuden näkökulmasta;

— määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen tiiviimmän yhteistyön aloilla mahdollistava määräys (SEUT 280 h artikla).

Koska Lissabonin sopimus sisältää määräyksiä, jotka koskevat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, sopimuksen hyväksyminen edellyttää päätöstä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Koska lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta koskee perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, edellyttää lain hyväksyminen niin sanotun supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Lissabonissa 13 päivänä joulukuuta 2007 tehdyn Lissabonin sopimuksen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta.

Koska sopimukseen sisältyy lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 95 §:n 2 momentissa määrätyllä tavalla, säädetään:

1 §

Lissabonissa 13 päivänä joulukuuta 2007 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn Lissabonin sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

Tällä lailla kumotaan Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 8 päivänä joulukuuta 2006 annettu laki (1149/2006).

---

Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministerin sijainen Pääministeri
Matti Vanhanen