Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 151/2007
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lastensuojelulain 49 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan vuoden 2008 alusta voimaan tulevaa, jo vahvistettua lastensuojelulakia (417/2007) muutettavaksi siten, että lain 83 §:ssä tarkoitetun väliaikaismääräyksen nojalla tehty sijoitus kodin ulkopuolelle määritellään sijaishuolloksi.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Uusi lastensuojelulaki (417/2007) tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. Uuden lain mukaan huostaanotosta, jota valmisteluvaiheessa vastustaa huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi (tahdonvastainen huostaanotto), päättää ensi asteena hallinto-oikeus. Lain 83 §:n mukaan hallinto-oikeus voi huostaanottoa koskevaa hakemusta käsitellessään antaa väliaikaisen määräyksen lapsen olinpaikasta ja siitä, miten lapsen hoito ja kasvatus on asian tuomioistuin käsittelyn aikana järjestettävä.

Voimassa olevan lastensuojelulain (683/1983) mukaan tahdonvastaisesta huostaanotosta päättää kunnan monijäseninen, luottamushenkilöistä koostuva toimielin, jonka päätös alistetaan hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Lisäksi päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Toimielin voi päättää tilanteen niin vaatiessa, että huostaanottopäätös pannaan välittömästi täytäntöön alistuksesta ja mahdollisesta valituksesta huolimatta. Tällainen täytäntöönpanopäätös tehdään lähes säännönmukaisesti, koska huostaanotettava lapsi elää lähes poikkeuksetta päätöksentekohetkellä hyvin haavoittavissa olosuhteissa taikka käyttäytyy itseään ja kehitystään vakavasti vaarantavalla tavalla.

Voimassa olevan lain mukaan tällaisen täytäntöönpanopäätöksen nojalla sijoitetun lapsen huolenpitoon sovelletaan normaaleja sijaishuollossa olevia lapsia koskevia säännöksiä, kuten rajoitustoimenpiteitä koskevia säännöksiä. Rajoitukset sijaishuollossa ovat kokemuksen mukaan usein erityisen tarpeen juuri sijoituksen alkuvaiheessa.

Uuteen lastensuojelulakiin on lähes sellaisenaan otettu rajoituksia koskevat säännökset, jotka sisältyvät voimassa olevaan lastensuojelulakiin. Kyseiset säännökset uudistettiin lailla (583/2006), joka tuli voimaan 1 päivänä marraskuuta 2006.

Rajoituksia voidaan uuden lastensuojelulain 61 §:n 1 momentin mukaan soveltaa sijaishuollossa oleviin lapsiin. Lain 49 §:n 1 momentin mukaan lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Sanotun määritelmän mukaan lapsi, joka on sijoitettu kodin ulkopuolelle lain 83 §:ssä tarkoitetun, hallinto-oikeuden antaman väliaikaismääräyksen nojalla, ei ole sijaishuollossa. Siitä syystä tällaiseen lapseen ei voida kohdistaa lain 11 luvussa säädettyjä rajoituksia sijaishuollossa.

Kysymyksessä on väliaikaismääräyksen nojalla sijoitettavien lasten edun kannalta vakava puute. Se estäisi käytännössä toteuttamasta lapsen edun taikka hänen läheistensä tai sijaishuoltoyksikössä olevien muiden henkilöiden turvallisuuden kannalta välttämättömiä rajoituksia juuri sijoituksen alkuvaiheessa, jolloin niitä käytännön kokemuksen mukaan erityisesti tarvitaan.

Epäkohta voidaan korjata muuttamalla uuden lastensuojelulain 49 §:n 1 momentissa olevaa sijaishuollon määritelmää siten, että sijaishuoltoa olisi myös sellainen kodin ulkopuolelle tehty sijoitus, joka perustuu hallinto-oikeuden antamaan, lain 83 §:ssä tarkoitettuun väliaikaismääräykseen.

2. Esityksen vaikutukset

Esityksellä turvattaisiin mahdollisuus toteuttaa lastensuojelulain 11 luvun mukaisia rajoituksia sijaishuollossa myös silloin, kun lapsi on sijoitettu hallinto-oikeuden antaman väliaikaismääräyksen nojalla kodin ulkopuolelle. Tämä on välttämätöntä tilanteissa, joissa lapsen oma huolenpito taikka samassa sijaishuoltopaikassa hoidettavien muiden lasten tai hoitohenkilökunnan turvallisuus sitä edellyttävät. Samalla väliaikaismääräyksen nojalla sijoitettu lapsi saisi muutoinkin tarkoituksenmukaisilta osin saman aseman kuin kiireellisesti sijoitettu tai huostaanotettuna sijaishuoltoon sijoitettu lapsi.

Esityksellä ei ole muita vaikutuksia lastensuojelulain säännösten soveltamiseen.

Esityksellä ei ole hallinnollisia tai taloudellisia vaikutuksia.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä.

4. Säätämisjärjestys

Voimassa olevaan lastensuojelulakiin on sisällytetty vuonna 2006 toteutetulla lainmuutoksella lastensuojelun sijaishuollossa käytettäviä rajoituksia koskevat uudistetut säännökset. Rajoituksista säädettäessä kiinnitettiin erityistä huomiota perus- ja ihmisoikeussäännöksiin. Rajoituksista on siksi säädetty tarkkarajaisesti, ja niitä koskevat oikeusturvakeinot ja valvonta vastaavat perus- ja ihmisoikeussäännösten vaatimuksia. Muutokset on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella.

Rajoituksia koskevat säännökset on otettu sellaisinaan uuteen, voimaan tulevaan lastensuojelulakiin erityistä huolenpitoa koskevaa päätöksentekotahoa lukuun ottamatta. Uusi laki tekee rajoitusten soveltamismahdollisuuden epätarkoituksenmukaisesti riippuvaksi siitä, onko lapsi sijoitettu kodin ulkopuolelle kunnan sosiaalityöntekijän kiireellisellä päätöksellä vai tuomioistuimen väliaikaisen määräyksen nojalla.

Kunnan sosiaalityöntekijän päätöksen perusteella kiireellisesti sijoitettuihin lapsiin voidaan soveltaa rajoitussäännöksiä, minkä perustuslakivaliokunta on lakia koskevassa lausunnossaan hyväksynyt. Tuomioistuimen väliaikaisen määräyksen nojalla kodin ulkopuolelle sijoitettuihin ei sen sijaan voida soveltaa rajoituksia koskevia säännöksiä.

Ilman ehdotettua muutosta uusi, voimaan tuleva laki supistaa käytännössä rajoitusten käyttöalaa voimassa olevaan lakiin verrattuna.

Hallitus katsoo, että laki voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

5. Voimaantulo

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki lastensuojelulain 49 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 13 päivänä huhtikuuta 2007 annetun lastensuojelulain (417/2007) 49 §:n 1 momentti seuraavasti:

49 §
Sijaishuolto

Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti sijoitetun tai lain 83 §:ssä tarkoitetun väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.


Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 2007

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Peruspalveluministeri
Paula Risikko

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.