Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 94/2007
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden virkojen perustamisesta ja eräiden virkojen lakkauttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Eräät virat perustettaisiin ja eräät virat lakkautettaisiin valtion virkamieslaissa säädetystä poikkeavasti.

Työ- ja elinkeinoministeriön erittelyvirat perustettaisiin lailla. Virkoihin sovellettaisiin niiden perustamisen jälkeen valtion virkamieslakia. Lailla säädettäisiin valtakunnansovittelijan virkojen ja valtakunnansovittelijan virkaa hoitavan virkamiehen siirtymisestä työ- ja elinkeinoministeriöön.

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön erittelyvirat sekä yksi sisäasiainministeriön erittelyvirka lakkautettaisiin.

Perustettavien virkojen täyttämiseen voitaisiin ryhtyä ennen lain voimaantuloa.

Esitys liittyy vuoden 2008 valtion talousarvioesitykseen.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.


YLEISPERUSTELUT

1. Johdanto

Valtioneuvoston tiedonantona (VNT 1/2007 vp) eduskunnalle annetussa pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on maininta uuden työ- ja elinkeinoministeriön perustamisesta siten, että siihen kuuluisivat nykyisen kauppa- ja teollisuusministeriön tehtävät, työministeriön tehtävät lukuun ottamatta maahanmuutto- ja kotoutusasioita sekä sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosasto lukuun ottamatta alue- ja paikallishallintoyksikköä. Eduskunta äänesti hallitusohjelmaa koskevasta tiedonannosta 27 päivänä huhtikuuta 2007 (EK 2/2007 vp).

Hallituksen esityksessä laeiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta sekä eräiden tehtävien siirtämisestä työ- ja elinkeinoministeriöön (HE 54/2007 vp) ehdotetaan säädettäväksi uusi ministeriö osaksi valtioneuvoston organisaatiota sekä kauppa- ja teollisuusministeriö ja työministeriö lakkautettaviksi. Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös täsmennettäviksi eräät erityislaeissa säädetyt tehtävät, jotka siirtyvät uuden ministeriön tehtäviksi.

Valtioneuvostosta annetun lain (175/2003) muutosta koskevaan ehdotukseen sisältyy ehdotus siirtymäsäännökseksi, jonka mukaan kauppa- ja teollisuusministeriössä, työministeriössä ja sisäasiainministeriössä uuteen työ- ja elinkeinoministeriöön siirtyviä tehtäviä hoitava työ- ja virkasuhteinen henkilöstö sekä vastaavat virat siirtyvät uuteen työ- ja elinkeinoministeriöön, kun laki valtioneuvostosta annetun lain muuttamisesta tulee voimaan.

Siirtyvä henkilöstö säilyttää palvelussuhteensa ehtoihin liittyvät oikeutensa ja velvollisuutensa siirtymähetkellä. Jos viran tehtävät muuttuvat olennaisesti ja sen tilalle perustetaan uusi virka, voidaan uusi virka täyttää ilman haettavaksi julistamista.

Valtion virkamieslain (750/1994) 4 §:n 2 momentin mukaan ministeriön osastopäällikön ja apulaisosastopäällikön virkoja sekä niitä vastaavia ja ylempiä ministeriön virkoja ei saa perustaa, lakkauttaa eikä niiden nimeä muuttaa, ellei kutakin virkaa ole valtion talousarviossa eritelty (niin sanotut erittelyvirat).

Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että valtion virkamieslain 4 §:n 2 momentin säännöksestä poiketen virat perustettaisiin lailla. Virkojen perustamisen jälkeen niihin sovellettaisiin valtion virkamieslain säännöksiä. Virkojen täyttämiseen voitaisiin ryhtyä ennen ehdotetun lain voimaantuloa.

2. Nykytila

2.1. Erittelyvirat

Kauppa- ja teollisuusministeriö

Kauppa- ja teollisuusministeriössä on yhteensä kahdeksan erittelyvirkaa. Virat ovat kansliapäällikön virka, neljä osastopäällikön virkaa ja kolme apulaisosastopäällikön virkaa.

Työministeriö

Työministeriössä on yhteensä yhdeksän erittelyvirkaa. Virat ovat kansliapäällikön virka, ylijohtajan virka ja seitsemän johtajan virkaa.

Työministeriön toimialalla on lisäksi kaksi valtakunnansovittelijan virkaa.

Sisäasiainministeriö

Sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosasto tehtävineen ja virkoineen lukuun ottamatta alue- ja paikallishallintoyksikköä siirtyy työ- ja elinkeinoministeriöön. Osastoa johtavan osastopäällikön virka on erittelyvirka.

2.2. Nykytilan arviointi

Henkilöstö ja tehtävät siirtyvät kauppa- ja teollisuusministeriöstä, työministeriöstä ja sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosastosta 1 päivänä tammikuuta 2008 toimintansa aloittavaan työ- ja elinkeinoministeriöön.

Ministeriön johtotehtäviin osoitetut erittelyvirat perustettaisiin tavanomaisessa tilanteessa uuteen ministeriöön valtion virkamieslain mukaisesti talousarviomenettelyssä. Talousarviomenettely ei kuitenkaan mahdollista työ- ja elinkeinoministeriön virkojen täyttämiseen ryhtymistä ennen uuden ministeriön toiminnan aloittamista. Tämän vuoksi on tarpeen säätää erikseen lailla työ- ja elinkeinoministeriön johtotehtäviin osoitettujen erittelyvirkojen perustamisesta ja mahdollisuudesta ryhtyä virkojen täyttämiseen ennen lain voimaantuloa 1 päivänä tammikuuta 2008. Perustamisensa jälkeen virkoihin sovellettaisiin valtion virkamieslain säännöksiä.

Samalla laissa on tarpeen lakkauttaa erittelyvirat toimintansa lopettavista ministeriöistä sekä sisäasiainministeriöstä siirtyvältä alueiden ja hallinnon kehittämisosastolta.

Menettelyllä turvattaisiin uuden ministeriön toimintakyky heti 1 päivästä tammikuuta 2008.

3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

3.1. Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on eritellä työ- ja elinkeinoministeriöön perustettavat johtotehtäviin osoitettavat virat, jotka on tarkoitus julistaa haettaviksi siten, että virat voidaan täyttää 1 päivästä tammikuuta 2008 työ- ja elinkeinoministeriön virkoina. Tämän jälkeen virkoihin sovellettaisiin valtion virkamieslain säännöksiä.

Samalla siirrettäisiin valtakunnansovittelijan virat ja valtakunnansovittelijan virkaa hoitava virkamies työ- ja elinkeinoministeriöön, lakkautettaisiin kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön erittelyvirat sekä sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosaston erittelyvirka.

3.2. Keskeiset ehdotukset

Perustetaan työ- ja elinkeinoministeriöön 1 päivästä tammikuuta 2008 yhteensä kahdeksan ministeriön johtotehtäviin osoitettavaa virkaa (niin sanotut erittelyvirat). Perustamisensa jälkeen virkoihin sovelletaan valtion virkamieslain säännöksiä. Virkoihin kuuluu kansliapäällikön virka, kolme alivaltiosihteerin virkaa ja neljä osastopäällikön virkaa.

Alivaltiosihteerit vastaisivat kukin yhdestä seuraavista vastuualueista:

strategia;

konserniohjaus; ja

alueiden kehittäminen.

Osastopäälliköt vastaisivat kukin yhdestä seuraavista osastoista:

työllisyys- ja yrittäjyysosasto;

työelämä- ja markkinaosasto;

innovaatio-osasto; ja

energiaosasto.

Lailla siirrettäisiin valtakunnansovittelijan virat ja valtakunnansovittelijan virkaa hoitava virkamies työministeriön hallinnonalalta työ- ja elinkeinoministeriöön.

Kauppa- ja teollisuusministeriön seuraavat erittelyvirat lakkautettaisiin:

kansliapäällikön virka;

neljä osastopäällikön virkaa; ja

kolme apulaisosastopäällikön virkaa.

Työministeriön seuraavat erittelyvirat lakkautettaisiin:

kansliapäällikön virka;

yksi ylijohtajan virka; ja

seitsemän johtajan virkaa.

Samalla lakkautettaisiin sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosastosta osastopäällikön erittelyvirka.

4. Esityksen vaikutukset

Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaisi toimintansa 1 päivänä tammikuuta 2008. Tehtävät ja virat siirtyisivät uuteen ministeriöön kolmesta eri ministeriöstä eli kolmesta toimintaympäristöstä ja kulttuurista. Uudessa ministeriössä tulisi olemaan noin 670 viranhaltijaa. Ollakseen toimintakykyinen ja selkeä niin valtioneuvoston sisällä kuin ulospäin kansalaisille ja muille yhteistyötahoille olisi tärkeätä, että uudella ministeriöllä olisi nimitetty ja toimiva johto 1 päivästä tammikuuta 2008.

Ehdotetulla lailla varmistettaisiin johtotehtäviä hoitavien virkamiesten nimittäminen työ- ja elinkeinoministeriöön 1 päivästä tammikuuta 2008.

Taloudelliset vaikutukset

Työ- ja elinkeinoministeriön perustamisen tarkoittama muutos koskisi 18:aa ministeriöihin sijoitettua erittelyvirkaa sekä kahta valtakunnansovittelijan virkaa. Näistä viroista yksi osastopäällikön virka on sijoitettu sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosastolle. Toimintansa lopettavassa kauppa- ja teollisuusministeriössä on kahdeksan erittelyvirkaa ja työministeriössä yhteensä yhdeksän erittelyvirkaa.

Työ- ja elinkeinoministeriöön on tarkoitus perustaa yhteensä kahdeksan erittelyvirkaa. Lisäksi valtakunnansovittelijan virat ja valtakunnansovittelijan virkaa hoitava virkamies siirtyisivät työ- ja elinkeinoministeriöön.

Yhteensä 18 erittelyvirkaa lakkautettaisiin.

5. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu valtioneuvoston kanslian johdolla yhteistyössä kauppa- ja teollisuusministeriön, työministeriön, sisäasiainministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa.

Esitysehdotuksesta pyydettiin lausunnot sisäasiainministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, työministeriöltä ja oikeuskanslerinvirastolta.

Lausunnot on otettu huomioon esitystä viimeisteltäessä.

6. Riippuvuus muista esityksistä

Eduskunnalle on annettu 13 päivänä syyskuuta 2007 hallituksen esitys laeiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 §:n muuttamiseksi sekä eräiden tehtävien siirtämisestä työ- ja elinkeinoministeriöön (HE 54/2007 vp).

Esitys liittyy valtion vuoden 2008 talousarvioesitykseen.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan perustettaviksi työ- ja elinkeinoministeriöön yhteensä kahdeksan osastopäällikön viran tasoista tai sitä ylempää virkaa (niin sanotut erittelyvirat). Virat olisivat kansliapäällikön virka, kolme alivaltiosihteerin virkaa sekä neljä osastopäällikön virkaa.

Pykälän 2 ja 3 momenteissa täsmennettäisiin vastuualueet, joille virkojen tehtävät sijoittuvat. Tehtävät vastaavat 1 päivään tammikuuta 2008 saakka kauppa- ja teollisuusministeriössä, työministeriössä sekä sisäasianministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosastolla hoidettavia tehtäviä. Vastuualueet perustuisivat työ- ja elinkeinoministeriön valmistelun yhteydessä kirjattuun strategiaperustaan.

Pykälän 2 momentin mukaan alivaltiosihteerit vastaisivat kukin yhdestä seuraavista vastuualueista:

strategia;

konserniohjaus; ja

alueiden kehittäminen.

Pykälän 3 momentin mukaan osastopäälliköt vastaisivat kukin yhdestä seuraavista osastoista:

työllisyys- ja yrittäjyysosasto;

työelämä- ja markkinaosasto;

innovaatio-osasto; ja

energiaosasto.

2 §. Pykälässä säädettäisiin valtakunnansovittelijan virkojen ja valtakunnansovittelijan virkaa hoitavan virkamiehen siirtymisestä työ- ja elinkeinoministeriöön.

3 §. Pykälässä ehdotetaan lakkautettaviksi seuraavat kauppa- ja teollisuusministeriön toimialalle kuuluvat valtion talousarviossa eritellyt virat:

kansliapäällikön virka;

neljä osastopäällikön virkaa;

kolme apulaisosastopäällikön virkaa.

4 §. Pykälässä ehdotetaan lakkautettaviksi seuraavat työministeriön toimialalle kuuluvat valtion talousarviossa eritellyt virat:

kansliapäällikön virka;

yksi ylijohtajan virka; ja

seitsemän johtajan virkaa.

5 §. Pykälässä ehdotetaan lakkautettaviksi sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosaston osastopäällikön virka.

6 §. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että 1 §:ssä tarkoitettuihin virkoihin sovelletaan niiden perustamisen jälkeen valtion virkamieslain säännöksiä.

7 §. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta. Laissa määriteltyjen virkojen täyttö voitaisiin aloittaa ennen lain voimaantuloa.

2. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki eräiden virkojen perustamisesta ja eräiden virkojen lakkauttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tällä lailla perustetaan työ- ja elinkeinoministeriöön seuraavat virat:

kansliapäällikön virka;

kolme alivaltiosihteerin virkaa; ja

neljä osastopäällikön virkaa.

Kukin alivaltiosihteeri vastaa yhdestä seuraavista vastuualueista:

strategia;

konserniohjaus; ja

alueiden kehittäminen.

Kukin osastopäällikkö vastaa yhdestä seuraavista osastoista:

työllisyys- ja yrittäjyysosasto;

työelämä- ja markkinaosasto;

innovaatio-osasto; ja

energiaosasto.

2 §

Valtakunnansovittelijan virat ja valtakunnansovittelijan virkaa hoitava virkamies siirtyvät työ- ja elinkeinoministeriöön.

3 §

Seuraavat kauppa- ja teollisuusministeriön toimialalle kuuluvat talousarviossa eritellyt virat lakkautetaan:

kansliapäällikön virka;

neljä osastopäällikön virkaa; ja

kolme apulaisosastopäällikön virkaa.

4 §

Seuraavat työministeriön toimialalle kuuluvat talousarviossa eritellyt virat lakkautetaan:

kansliapäällikön virka;

yksi ylijohtajan virka; ja

seitsemän johtajan virkaa.

5 §

Sisäasiainministeriön alueiden ja hallinnon kehittämisosaston osastopäällikön virka lakkautetaan.

6 §

Edellä 1 §:ssä tarkoitettuihin virkoihin sovelletaan niiden perustamisen jälkeen valtion virkamieslain (750/1994) säännöksiä.

7 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Edellä 1 §:ssä tarkoitettujen virkojen täyttämiseen voidaan ryhtyä ennen tämän lain voimaantuloa.


Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Kauppa- ja teollisuusministeri
Mauri Pekkarinen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.