Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi 20 päivänä lokakuuta 2005 Unescossa tehdyn kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja edistämistä koskevan yleissopimuksen sekä lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Sopimus muodostaa kansainvälisen kulttuuripolitiikan perustaa ja se vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä kulttuurin ja kulttuuripolitiikan aloilla. Sopimus tähdentää kulttuurin ja kehityksen välistä yhteyttä kaikille sopimuspuolille. Se tunnustaa kulttuuritoimintojen, -hyödykkeiden ja -palvelujen erityisluonteen kulttuuri-identiteetin, arvojen ja merkitysten välittäjänä.

Sopimuksen määräyksissä vahvistetaan valtioiden oikeus muotoilla ja panna täytäntöön kulttuuripolitiikkansa ja omaksua toimenpiteitä kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Sopimuksen osapuolet sitoutuvat kansainväliseen yhteistyöhön, kuten kehitysyhteistyöhön kulttuurisektorilla sekä kehitysmaiden suosituimmuuskohteluun.

Sopimuksella perustetaan Unescon yhteyteen kulttuurista moninaisuutta edistävä vapaaehtoinen rahasto.

Sopimuksessa määritellään sen suhde muihin kansainvälisiin sopimuksiin. Tämä on erityisen tärkeää muun muassa suhteessa kansainvälistä kauppaa koskeviin Maailman kauppajärjestön piirissä tehtyihin sopimuksiin.

Sopimuksessa käsitellään asioita, jotka kuuluvat osaksi tai kokonaan Euroopan yhteisön toimivaltaan. Tästä syystä Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat yhdessä neuvotelleet sopimuksen. Sopimukseen on sisällytetty määräykset, joiden mukaan myös alueellisen taloudellisen yhdentymisen organisaatiot voivat tietyillä edellytyksillä liittyä sopimukseen.

Euroopan yhteisö tekee sopimukseen liittyessään sopimuksen määräysten edellyttämän ilmoituksen sen piiriin kuuluvia kysymyksiä koskevasta vastuunjaosta.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimuksen kansainvälinen voimaantulo edellyttää, että 30 valtiota tai alueellisen taloudellisen yhdentymisen järjestöä ratifioi tai hyväksyy sen. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee voimaan Suomen osalta voimaan.

---

Sopimuksen synty. Keskustelu kulttuurista moninaisuutta koskevasta yleissopimuksesta lähti liikkeelle 1997—1998, kun Kanada arvioi kansainvälisiä kulttuuri- ja kauppasuhteitaan ja Kanadan ulkoasiainministeriön työryhmä laati näistä kysymyksistä raportin. Merkittävin johtopäätös oli, että olemassa olevien kansainvälisten sopimusten antamat keinot eivät välttämättä takaa mahdollisuutta kulttuuripolitiikan keinojen käyttöön kulttuurisen moninaisuuden säilyttämisessä ja edistämisessä.

Pian tämän jälkeen kulttuurisesta moninaisuudesta tuli kansainvälisen kulttuuripolitiikan keskeinen käsite.

Euroopan yhteisö vahvisti Suomen EU-puheenjohtajakaudella 1999 Maailman kauppajärjestössä (WTO) käytäviä kaupan vapauttamisneuvotteluja varten itselleen neuvottelumandaatin, jossa edellytettiin, että unioni varmistaa, kuten Uruguayn kierroksellakin, että yhteisö ja sen jäsenvaltiot pitävät edelleen mahdollisuuden säilyttää ja kehittää kykynsä muotoilla ja soveltaa kulttuuripolitiikkansa ja audiovisuaalisen politiikkansa kulttuurisen moninaisuutensa säilyttämiseksi.

Yhdistyneiden kansakuntien koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestössä Unescossa syntyi julistus kulttuurisesta moninaisuudesta marraskuussa 2001. Julistuksen mukaan kulttuuri saa eri aikoina ja eri paikoissa eri muotoja. Monimuotoisuus sisältyy ihmiskunnan muodostavien ryhmien ja yhteisöjen ainutlaatuisuuteen ja identiteetteihin. Kulttuurinen moninaisuus vaihdannan, innovaation ja luovuuden lähteenä on yhtä tarpeellinen ihmiskunnalle kuin biologinen moninaisuus on luonnolle.

Kanadan kulttuuriministeri käynnisti epävirallisen kulttuuriministeriverkoston (International Network for Cultural Policy, INCP), jossa käydyt keskustelut ja valmistelutoimet vuosina 1998—2003 vahvistivat kulttuurisen moninaisuuden yleisemminkin kansainvälisen kulttuuripolitiikan peruskäsitteeksi. Verkostossa kehiteltiin ajatusta asiaa koskevasta yleissopimuksesta muun muassa laatimalla verkostoon osallistuneiden valtioiden näkemyksiä heijastava sopimusluonnos. Vuoden 2003 alussa joukko ministeriverkostoon osallistuneita ministereitä teki Unescon pääjohtajalle ehdotuksen sopimusasiaa koskevan aloitteen tekemisestä Unescossa.

Unescon yleiskokouksessa syksyllä 2003 pääjohtajalle annettiin valmistelumandaatti, jossa valtuutettiin pääjohtaja laatimaan raportti ja sopimusluonnos kulttuurisisältöjen ja taiteellisten ilmaisujen moninaisuuden suojelemisesta Unescon 33. yleiskokousta varten vuonna 2005. Pääjohtaja aloitti tehtävän kokoamalla 15-jäsenisen luonnosteluryhmän, joka sai kesäkuussa 2004 valmiiksi ensimmäisen sopimusluonnoksen. Luonnosteluryhmän jäsenet toimivat henkilökohtaisessa asiantuntijaominaisuudessa.

Unescon pääjohtaja lähetti heinäkuussa 2004 sopimusluonnoksen jäsenmaille kommentoitavaksi ja kutsui samalla koolle hallitustenvälisen asiantuntijakokouksen sopimusneuvottelu- ja valmistelufoorumiksi. Etelä-Afrikan edustajan puheenjohdolla toiminut hallitustenvälinen kokous piti kolme istuntoa, syyskuussa 2004 sekä tammi-helmikuussa ja touko-kesäkuussa 2005. Hallitustenvälinen kokous asetti valmistelua varten sopimustekstin luonnosteluryhmän. Suomen edustajan puheenjohdolla toiminut luonnosteluryhmä kokoontui joulukuussa 2004 ja helmikuussa 2005.

Hallitustenvälinen kokous sai kesäkuussa 2005 valmiiksi sopimusehdotuksen Unescon yleiskokoukselle esitettäväksi. Yleiskokous hyväksyi sopimuksen 20 päivänä lokakuuta 2005 suurella äänten enemmistöllä (148 puolesta, 2 vastaan). Neljä valtiota pidättäytyi äänestyksestä.

Sopimusneuvottelujen edetessä ja sopimuksen hyväksymisen lähestyessä korostuivat erityisesti Yhdysvaltojen, Israelin ja Japanin huolenaiheet. Yhdysvallat epäili, että sopimusta voitaisiin väärinkäyttää välineenä maailmankaupan vapauttamista vastaan sekä käyttää vapaan tiedonkulun rajoittamiseen ja vähemmistöjen syrjimiseen. Yhdysvallat toisti nämä näkökohdat Unescon yleiskokouksessa ja painotti edelleen sopimuksen mahdollisia kielteisiä vaikutuksia ihmisoikeuksien noudattamisessa ja teollis- ja tekijänoikeuksien alueella. Kokous kuitenkin osoitti, ettei Unescon jäsenvaltioiden suuri enemmistö pitänyt Yhdysvaltojen esittämiä uhkia aiheellisina. Vain Yhdysvallat ja Israel äänestivät sopimusta vastaan.

Japani, jolla sopimusneuvottelujen kuluessa oli huoli sopimuksen vaikutuksista kauppapoliittisiin velvoitteisiin, äänesti kuitenkin yleiskokouksessa sopimuksen puolesta. Japanin esityksestä hyväksyttiin erillinen päätöslauselma, jossa korostetaan, että sopimus kuuluu nimenomaan kulttuurin alaan.

Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot osallistuivat aktiivisesti ja kiinteässä yhteistyössä yleissopimusta koskeviin neuvotteluihin sekä vaikuttivat merkittävästi sopimuksen syntymiseen ja sen sisältöön.

Sopimus oli ensimmäinen, jonka Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat neuvotelleet yhdessä Unescon piirissä. Tässä tilanteessa syntyi Unescon institutionaalisen järjestyksen ja toimintatapojen johdosta alkukankeuksia yhteisön osallistumiselle. Euroopan yhteisö ei ole Unescon jäsen eikä sillä ole oikeutta osallistua Unescon elinten kokouksiin ilman eri päätöksiä. Euroopan yhteisölle myönnettiin vasta keväällä 2005 Unescossa niin sanottu laajennetun tarkkailijan asema. Tämä antoi Euroopan komissiolle mahdollisuuden osallistua hallitustenvälisen kokouksen istuntoon ja käyttää yhteisön puhevaltaa. Jäsenvaltiot käyttivät omaa äänioikeuttaan.

Sopimuksen merkitys. Sopimus on ensimmäinen kulttuuria ja kulttuuripolitiikkaa koskeva laaja-alainen kansainvälinen sopimus. Se muotoilee valtioiden tehtäviä ja muodostaa kansainvälisen puitteen kulttuurisen moninaisuuden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Sopimus korostaa kulttuurituotteiden ja -palvelujen kahtalaista luonnetta: ne välittävät kulttuurisia arvoja ja merkityksiä ja ovat samalla taloudellisen toiminnan ja kaupan kohteita.

Sopimus tunnustaa valtioiden ja julkisen politiikan ja toimenpiteiden oikeutuksen ja merkityksen kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemisessa ja edistämisessä. Lisäksi se muodostaa pohjaa kansainväliselle yhteistyölle ja kehityksen edistämiselle erityisesti kehitysmaissa ja sisältää erityismääräyksiä tilanteista, joissa kulttuuri-ilmaisut ovat uhattuina tai katoamisvaarassa.

Sopimus on tehty Unescossa samalla tasolla kuin Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n, Maailman kauppajärjestön WTO:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n sopimukset tai monenkeskiset ympäristöalan sopimukset. Sopimus vahvistaa kulttuuripolitiikkaa ja sen perustaa. Sopimuspuolet sitoutuvat ottamaan tämän sopimuksen määräykset huomioon soveltaessaan ja tulkitessaan muita sopimuksia, joissa ne ovat sopimuspuolina, tai tehdessään uusia kansainvälisiä velvoitteita sisältäviä sopimuksia. Sopimuspuolet lisäksi sitoutuvat edistämään tämän sopimuksen tavoitteita ja periaatteita muilla kansainvälisillä foorumeilla.

Kulttuuria ja kulttuuripolitiikkaa koskeva kansainvälinen sopimusjärjestelmä on tähän asti ollut puutteellinen. Laaja-alaisia kulttuuripoliittisia yleissopimuksia ei ollut olemassa ennen nyt tehtyä Unescon sopimusta. On olemassa suuri joukko kansainvälisiä sopimuksia valtioiden välisestä kulttuurin alan yhteistyöstä ja erilaisten yhteistyöelinten perustamisesta. Sen sijaan itse kulttuuripolitiikasta ei ole sopimuksia.

Uusi sopimus lujittaa kulttuurin asemaa kansainvälisesti. Sopimus muodostaa perustaa kulttuuripolitiikan kansainväliselle ulottuvuudelle ja vahvistaa kulttuuri- ja audiovisuaalisen politiikan monenkeskistä luonnetta.

Hyväksytty yleissopimus vastaa suurelta osin Suomen sopimusneuvotteluille asettamia ennakkotavoitteita ja -odotuksia.

Esityksen tarkoituksena on saattaa Suomen osalta voimaan nyt puheena oleva yleissopimus. Suomi on Euroopan yhteisön jäsenvaltiona sopimusneuvotteluissa toiminut aktiivisesti ja myötävaikuttanut useissa kohdissa sopimuksen määräysten sisältöön.

Tavoitteena on, että Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot voivat saattaa sopimuksen osaltaan voimaan mahdollisimman joutuisasti ja niin yhtäaikaisesti kuin mahdollista.

Sopimus vahvistaa sen, että valtioilla on oikeus muodostaa oma kulttuuripolitiikkansa ja muotoilla omat kulttuuripoliittiset toimenpiteensä. Se tunnustaa kulttuuritoimintojen, -hyödykkeiden ja -palvelujen erityisluonteen kulttuuri-identiteetin, arvojen ja merkitysten välittäjänä.

Sopimuksen tekemisessä ja valmisteluvaiheissa on kulttuuripolitiikan konkreettisella muotoilulla ollut suuri paino. Tällä on suuri merkitys niiden maiden kannalta, joissa kulttuuripolitiikka ei ole ollut kovin kehittynyttä. Tällaisia ovat monet kehitysmaat.

Sopimuksen määräykset, jotka puhuvat valtioiden oikeuksista ja velvollisuuksista, antavat suuntaviittoja siihen, mikä voi olla valtion tehtävä ja vastuu kulttuurin ja kulttuuripolitiikan alalla.

Sopimuksen tavoitteena on edistää rajat ylittävää kulttuurituotteiden ja -palveluiden sekä henkilöiden vapaata ja monipuolista liikkuvuutta.

Tietojen ja kokemusten vaihtoa sekä koulutusta ja yleisen tietämyksen lisäämistä koskevat määräykset tukevat sopimuspuolten yhteistyötä.

Tärkeitä ovat myös erityismääräykset tilanteista, joissa kulttuuri-ilmaisut ovat uhattuina tai katoamisvaarassa.

Kansainvälisen yhteistyön edistämistä koskevat määräykset tukevat tavoitteiden saavuttamista. Sopimuksessa on määräys, jonka mukaan kaikkien valtioiden tulisi sisällyttää kulttuurin ala kestävän kehityksen politiikkaansa.

Kehitysmaiden tarpeet ovat sopimuksessa erityisen huomion kohteena. Kehitysyhteistyötä on viitoitettu erityisesti kiinnittäen huomiota muun muassa kulttuuriteollisuuden asemaan, tuotteiden ja palveluiden levitykseen ja markkinoihin, taiteilijoiden asemaan ja liikkuvuuteen.

Kansainvälisen rahaston perustaminen antaa myös merkittäviä uusia mahdollisuuksia. Rahaston rahoitukseen osallistuminen on vapaaehtoista. On toivottavaa, että rahastosta tulee merkittävä toimintakanava. Ne sopimuspuolet, jotka panostavat tätä kautta kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden maailmanlaajuiseen tukemiseen, voivat asettaa tuelleen omat sopimuksen tavoitteita palvelevat ehtonsa ja painotuksensa.

Sopimuksen suhteesta muihin sopimuksiin muodostui poliittisesti kaikkein vaikein neuvottelukohde.

Suomessa otettiin jo ennen varsinaista sopimustekstin valmistelua se kanta, että tehtävä uusi sopimus ei saa puuttua muiden sopimusten mukaisiin oikeuksiin tai velvollisuuksiin. Lopullisen sopimukseen otetun artiklan sisältö vahvistaa otsikosta ilmenevät periaatteet, joita ovat keskinäinen tuki, täydentävyys ja riippumattomuus. Sopimusmääräykset vahvistavat sen kansainvälisen sopimusperiaatteen, että tehdyt sopimukset pitävät.

Sopimuksella muodostetaan sopimuksen hallintoa varten tarpeelliset toimielimet, sopimuspuolten kokous ja hallitustenvälinen komitea. Unescon sihteeristö avustaa sopimuksen toimielimiä.

Sopimuksen asiasisältö koskee monelta osin kysymyksiä, joissa joko Euroopan yhteisöllä tai sen jäsenvaltioilla on yksinomainen toimivalta. Sopimuksessa on myös määräyksiä, joiden kohdalla toimivalta jakautuu yhteisön ja jäsenvaltioiden kesken. Tästä syystä sopimuksesta neuvoteltaessa sekä Euroopan yhteisö että sen jäsenvaltiot osallistuivat neuvotteluihin.

Euroopan yhteisön neuvosto valtuutti 16 päivänä marraskuuta 2004 tekemällään päätöksellä Euroopan komission neuvottelemaan sopimuksesta Euroopan yhteisön puolesta. Neuvotteluohjeissa velvoitettiin komissio varmistamaan se, että yleissopimukseen sisällytetään määräykset, joiden mukaan Euroopan yhteisö voi tulla sopimuspuoleksi.

Yhteisö onnistui tässä tavoitteessa, ja sopimuksen 27 artiklan 3 kappaleen määräysten mukaan sopimus on avoinna liittymistä varten myös alueellisen taloudellisen yhdentymisen organisaatioille. Artiklan ehtojen mukaan myös Euroopan yhteisö, joka on tällainen organisaatio, voi liittyä sopimukseen. Sopimuksen 27 artiklan 3 kappaleen (c) alakohdan mukaisesti alueellisen taloudellisen yhdentymisen organisaation on ilmoitettava liittymiskirjassaan tarkoin yleissopimuksen piiriin kuuluvia kysymyksiä koskevasta vastuunjaosta organisaation ja jäsenvaltioiden välillä. Jos keskinäistä vastuunjakoa muutetaan myöhemmin, myös tästä on ilmoitettava sopimuksen tallettajalle, joka puolestaan ilmoittaa tästä muille sopimuspuolille.

Komissio antoi 21 päivänä joulukuuta 2005 ehdotuksen (KOM(2005) 678 lopull.) kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelusta ja edistämisestä tehtyä yleissopimusta koskevaksi neuvoston päätökseksi. Päätösehdotuksen oikeudellisena perustana ovat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 89, 133, 151, 181 ja 181 a artikla yhdessä 300 artiklan 2 kohdan toisen virkkeen ja saman artiklan 3 kohdan ensimmäisen kappaleen kanssa.

Päätösehdotuksen 1 artiklan mukaan neuvosto päättää Unescon yleiskokouksessa Pariisissa 20 päivänä lokakuuta 2005 hyväksytyn yleissopimuksen hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta.

Päätösehdotuksen 2 artiklassa valtuutetaan neuvoston puheenjohtaja nimeämään henkilö tai henkilöt, joilla on valtuudet tallettaa liittymisasiakirja Euroopan yhteisön puolesta Unescon pääjohtajalle. Samoin neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan tallettamaan liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä yleissopimuksen 27 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukainen toimivaltaa koskeva julistus ja antamaan toinen yksipuolinen julistus, joka koskee sopimuksen soveltamista yhteisön jäsenmaiden kesken.

Päätösehdotuksen 3 artiklan mukaan komissio edustaa Euroopan yhteisöä yleissopimuksella perustettavien toimielinten kokouksissa ja erityisesti sopimuspuolten kokouksessa asioissa, jotka kuuluvat yhteisön toimivaltaan. Komissio neuvottelee myös yhteisön puolesta kysymyksistä, jotka kuuluvat kyseisten toimielinten tehtäviin.

Päätösehdotuksen liitteiksi on sisällytetty ehdotukset edellä mainituiksi julistuksiksi.

Euroopan yhteisöllä on yksinomaista tai jaettua toimivaltaa sopimuksen kattamilla alueilla erityisesti yhteisön perustamissopimuksen säännösten mukaisesti.

Yksinomaista yhteisön toimivalta on yhteisen kauppapolitiikan alueella henkisen omaisuuden kaupallisia näkökohtia sekä kulttuuripalveluja ja audiovisuaalisia palveluja lukuun ottamatta. Tätä koskevat perustamissopimuksen 131—134 artikla.

Yhteisö harjoittaa kehitysyhteistyöpolitiikka 177—181 artiklan mukaisesti ja tekee yhteistyötä teollistuneiden maiden kanssa 181a artiklan mukaisesti tämän rajoittamatta jäsenvaltioiden toimivaltaa.

Yhteisön toimivalta on jaettua muun muassa tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääoman vapaan liikkuvuuden (23—31 ja 39—60 artikla), kilpailusääntöjen, (87—89 artiklat), ja sisämarkkinoiden sekä henkisen omaisuuden (94—97 artiklat) kohdalla.

Perustamissopimuksen 151 artiklan 4 kappaleen mukaisesti yhteisö ottaa kulttuuriset näkökohdat huomioon toimiessaan muiden perustamissopimuksen säännösten mukaisesti. Artiklan johdannon mukaisesti yhteisön tavoitteena on erityisesti kulttuurien moninaisuuden kunnioittaminen ja edistäminen.

Yhteisö on käyttänyt sille siirtynyttä toimivaltaa sopimuksen kattamilla alueilla lukuisissa neuvoston asetuksissa, direktiiveissä ja päätöksissä sekä neuvoston ja parlamentin direktiiveissä. Näistä on luettelo edellä mainitun neuvoston päätösehdotuksen liitteessä.

Luettelo ei ole tyhjentävä vaan se on tarkoitettu kuvaamaan yhteisön toimivallan laajuutta perustamissopimuksen mukaisesti. Luettelossa on mainittu muun muassa neuvoston päätös Uruguayn kierroksen tuloksena syntyneiden sopimusten tekemisestä yhteisön puolesta (94/800/ETY), neuvoston asetukset taloudellisesta tuesta Välimeren alueella (2698/2000), Itä-Euroopassa (3906/89 ja 2666/2000) ja Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa (443/92), Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös Kulttuuri 2000-ohjelman perustamisesta (508/2000/EY) ja neuvoston sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökset Media-ohjelman perustamisesta (2000/821/EY ja 163/2001/EY). Lisäksi luettelossa on muun muassa neuvoston asetus valtion tukea koskevista säännöistä (659/1999) ja useita neuvoston tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivejä, kuten televisiodirektiivi (89/552/ETY) ja tekijänoikeutta koskevia direktiivejä (2001/29/EY, 2001/84/EY, 93/83/ETY ja 93/98/ETY).

Tavoitteena neuvoston sopimusta koskevan hyväksymispäätöksen valmistelussa on, että neuvoston päätöksessä komission valtuudet edustaa Euroopan yhteisöä rajoitetaan nimenomaan sellaisiin asioihin, joissa yhteisöllä on toimivaltaa.

Sopimus koskee useita asioita, joista Suomessa on annettu lainsäädäntöä. Näitä ovat muun muassa määräykset, jotka koskevat ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, ja määräykset, joilla tuetaan toimia, joilla tarjotaan kansallisille kulttuuritoiminnoille, -hyödykkeille ja -palveluille mahdollisuus löytää paikkansa sopimuspuolena olevan maan alueella tai joilla kannustetaan näiden vapaata vaihtoa ja vapaata liikkuvuutta.

Sopimuksen oikeuksia sisältävät määräykset sääntelevät sopimusvaltioiden suhteita toisiinsa. Erityisesti 5 artiklan mukainen sopimuspuolten oikeus muotoilla kulttuuripolitiikkansa ja omaksua toimenpiteitä kulttuuri-ilmaisujen suojelemiseksi ja edistämiseksi on julistuksenomainen ”oikeus”. Sopimuksen velvoitteita sisältävät määräykset velvoittavat sopimuspuolia suhteessa toisiinsa tai suhteessa muiden sopimuspuolten oikeussubjekteihin.

Osa ”velvoitteista” koskee tosiasiallista toimintaa, josta ei ole lainsäädäntöä mutta joka aiheuttaa taloudellisia vaikutuksia. Sopimusvelvoitteiden osalta ei ole määrällisiä vaatimuksia.

Sopimus ei luo kenellekään subjektiivisia, täytäntöönpanokelpoisia oikeuksia. Sopimuksessa ei myöskään edellytetä sitä, että oikeuksia tai velvollisuuksia tehostettaisiin sanktioilla tai tutkinnan ja täytäntöönpanon keinoilla.

Suomi asetti sopimusneuvotteluihin tavoitteekseen, että sopimuksen keskinäisiä sitoumuksia, oikeuksia ja velvoitteita koskevat määräykset olisivat täsmälliset ja selkeät ja muodostaisivat normipohjan sopimuksen soveltamiskäytännön muodostamiselle ja myös tarvittaessa täytäntöönpanolle. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu.

Kuitenkin myös siinä muodossa, jossa sopimuksen oikeuksia ja velvoitteita koskevat määräykset ovat lopullisessa sopimustekstissä, sopimuksella on suuri merkitys ohjaavana välineenä, joka osoittaa sopimuspuolten tehtäviä kulttuurin ja kulttuuripolitiikan alueella ja muodostaa pohjaa sopimuspuolten väliselle yhteistyölle.

Sopimuksen 25 artiklaan sisältyy määräyksiä sopimuspuolten välisten erimielisyyksien ratkaisemisesta. Elleivät osapuolten väliset neuvottelut johda sopuun tai ratkaisua ei ole löytynyt yhteistuumin pyydetyssä välityksessä, osapuolet voivat hakea sovittelua sopimuksen liitteessä esitetyn menettelyn mukaisesti. Sopimuspuolet voivat tehdä varauman sovittelumenettelyä koskeviin määräyksiin nähden.

Sen sijaan on aivan mahdollista, että erimielisyyksiä syntyy tämän sopimuksen mukaisesti tapahtuvista valtioiden toimista, joiden joku sopimuspuoli tai muu osapuoli arvelee olevan sopimuspuolten ja näiden muiden osapuolten välisten muiden sopimusten vastaisia. Tällaisten erimielisyyksien ratkaiseminen ei kuulu nyt käsiteltävän sopimuksen alaan.

Sopimuksen saattaminen voimaan Suomen osalta ei vaadi lainsäädännön muuttamista tai uutta lainsäädäntöä. Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ei ole miltään osin ristiriidassa sopimuksen kanssa.

Suomen lainsäädäntö vastaa edellä sanotuin tavoin sopimuksen vaatimuksia.

Esityksellä ei ole suoranaisia taloudellisia eikä organisatorisia vaikutuksia.

Sopimuksen taloudelliset vaikutukset ovat sopimuspuolten päätettävissä. Näihin kuuluu mahdollinen osallistuminen sopimuksella perustettuun vapaaehtoiseen rahastoon kulttuurisen moninaisuuden edistämiseksi. Opetusministeriö on kulttuuria ja kehityspolitiikkaa koskevassa suunnitelmassaan esittänyt, että osana kehitysyhteistyötään Suomi osallistuisi rahastoon.

Hallituksen esitys on valmisteltu opetusministeriössä. Esitysehdotuksesta on pyydetty lausunnot muilta ministeriöiltä sekä keskeisiltä laitoksilta ja järjestöiltä, joiden toimialaa sopimus koskettaa, sekä järjestetty 14 päivänä maaliskuuta 2006 kuulemis- ja keskustelutilaisuus.

Johdanto. Johdantokappaleissa asetetaan kulttuurinen moninaisuus ihmiskunnan korkeaksi arvoksi ja valaistaan sen merkitystä ja tärkeyttä. Kulttuurinen moninaisuus on ihmisyhteisöjen, kansojen ja kansakuntien kestävän kehityksen peruskannustin. Johdannossa muistutetaan, että kulttuurinen moninaisuus, joka kukoistaa suvaitsevuuden, yhteiskunnallisen oikeuden sekä kansojen ja kulttuurien keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä, on rauhan ja turvallisuuden kannalta välttämätön tekijä.

Johdantokappaleissa viitataan lisäksi muun muassa kulttuurin merkitykseen sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta, perinteisten kulttuuri-ilmaisujen tärkeyteen, kielten moninaisuuden merkitykseen ja kulttuurien elinvoimaisuuden merkitykseen kaikille, myös vähemmistöihin kuuluville ja alkuperäiskansoille.

I. Tavoitteet ja johtavat periaatteet

1 artikla. Tavoitteet. Artiklassa lausutaan yleissopimuksen tavoitteet, joista tärkein on kohdan a) mukaisesti suojella ja edistää kulttuuri-ilmaisujen moninaisuutta. Kohdan g) mukaisesti sopimuksen tavoitteena on tunnustaa kulttuuritoimintojen, -hyödykkeiden ja -palvelujen erityisluonne identiteetin, arvojen ja merkitysten välittäjänä. Kohdan h) mukaisesti sopimuksen tavoitteena on vahvistaa valtioiden täysivaltaista oikeutta ylläpitää ja toteuttaa asianmukaisiksi katsomiaan politiikkoja ja toimenpiteitä kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemiseksi ja edistämiseksi alueellaan. Kohdan i) mukaan sopimuksen tavoitteena on vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä erityisesti siten, että kehitysmaiden kyky suojella ja edistää kulttuuri-ilmaisujen moninaisuutta lisääntyy.

2 artikla. Johtavat periaatteet. Artikla kertoo tärkeitä asioita niistä periaatteista, joille sopimus on rakennettu. Näitä ovat ihmisoikeudet ja perusvapaudet ja valtioiden suvereniteetti. Niiden rinnalla ovat muun muassa kulttuurien yhdenvertaisuus ja kunnioittaminen, yhteisvastuullisuus ja kansainvälinen yhteistyö, talous- ja kulttuurinäkökohtien täydentävyys sekä kestävä kehitys, joista on muodostettu johtavia periaatteita.

II Soveltamisala

3 artikla. Soveltamisala. Sopimuksen soveltamisala on laaja ja se kattaa kaikki sopimuspuolten politiikat ja toimenpiteet, jotka liittyvät (”related to”) kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemiseen ja edistämiseen. Suomi asetti tavoitteeksi laaja-alaisen sopimuksen ja yhteistyössä Euroopan komission ja muutamien yhteisön jäsenvaltioiden kanssa tämä muotoilu saatiin yleisesti hyväksytyksi. Sopimus on sovellettavissa sekä politiikkoihin ja toimiin, jotka on nimenomaisesti muotoiltu kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemiseksi ja edistämiseksi, että politiikkoihin, jotka voivat tähän vaikuttaa.

III Määritelmät

4 artikla. Määritelmät. Sopimukseen sisällytetyillä määritelmillä on suuri merkitys sopimuksen soveltamisen ja tulkinnan kannalta. Suurin osa niistä on osa sopimuksen aineellista sisältöä.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisessä kappaleessa oleva ”kulttuurisen moninaisuuden” määritelmä on laaja ja kattaa sekä kulttuurien sisällä että niiden välillä vallitsevan moninaisuuden.

Artiklan 2, 3 ja 4 kohdassa olevat ”kulttuurisen sisällön”, ”kulttuuri-ilmaisujen” ja ”kulttuuritoimintojen, -hyödykkeiden ja -palvelujen” määritelmät muodostavat toisiinsa yhteenkuuluvan ja loogisesti sidotun nipun. ”Kulttuuritoiminnoilla, -hyödykkeillä ja -palveluilla” tarkoitetaan asioita, jotka sisältävät tai välittävät kulttuuri-ilmaisuja, riippumatta niiden kaupallisesta arvosta. ”Kulttuuri-ilmaisut” puolestaan ovat ilmaisuja, jotka ovat tuloksia yksilöiden, ryhmien tai yhteisöjen luovuudesta ja joilla on kulttuurinen sisältö. Lopuksi, ”kulttuurisella sisällöllä” tarkoitetaan vertauskuvallista merkitystä, taiteellista ulottuvuutta ja kulttuuriarvoja, joiden alkuperä on kulttuurisessa identiteetissä tai jotka ilmaisevat sitä.

Artiklan 5 kohdassa oleva ”kulttuuriteollisuuden” määritelmä kattaa kulttuurihyödykkeet ja -palvelut sekä tuotannon ja levityksen.

Artiklan 6 kohtaan sisällytetty ”kulttuuripolitiikkojen ja -toimien” määritelmä on yksi sopimuksen avainkohtia. Määritelmä on erityisesti kulttuuriin kohdistuvien kulttuuripolitiikan ja -toimien määritelmä. Rajanveto ilmenee määritelmään otetuista kriteereistä; politiikat voivat joko kohdistua kulttuuriin sellaisenaan tai niiden tarkoituksena on vaikuttaa suoraan yksilöiden, ryhmien tai yhteisöjen kulttuuri-ilmaisuihin. Määritelmä kattaa kaikki tällaiset politiikat ja toimet paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Artiklan 7 kohdassa olevat ”suojelemisen” ja ”suojan” määritelmät otettiin sopimukseen erityisesti Yhdysvaltojen huolenaiheiden vuoksi, jotta vältyttäisiin sellaiselta tulkinnalta, että sopimus oikeuttaa varsinaiseen protektionismiin kauppapolitiikan alalla.

Artiklan 8 kohdassa oleva ”kulttuurienvälisyyden määritelmä lienee tarpeeton. Käsitettä käytetään sopimuksessa vain yhdessä 1 artiklan mukaisessa tavoitteessa.

IV Sopimuspuolten oikeudet ja velvollisuudet

5 artikla. Oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva yleissääntö. Artiklassa oleva yleissääntö on sopimuksen kivijalka. Sen mukaan sopimuspuolet tunnustavat toistensa täysivaltaisen oikeuden muotoilla ja panna täytäntöön kulttuuripolitiikkansa ja toteuttaa toimenpiteitä sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Artiklan määräykset tukeutuvat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaan, kansainvälisen oikeuden periaatteisiin ja yleismaailmallisesti tunnustettuihin ihmisoikeuksia koskeviin asiakirjoihin. Artiklan toisen kappaleen mukaan kunkin sopimuspuolen politiikkojen ja toimenpiteiden tulee olla tämän sopimuksen mukaisia.

6 artikla. Sopimuspuolten oikeudet kansallisella tasolla. Artiklan määräykset luonnehtivat niitä toimenpiteitä, joihin sopimuspuolet voivat alueellaan ryhtyä sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Artiklan toisessa kappaleessa on luettelo tällaisista toimenpiteistä. Niitä voivat olla:

- sääntelytoimenpiteet, joiden tarkoituksena on suojella ja edistää kulttuuri-ilmaisujen moninaisuutta,

- toimenpiteet, joiden avulla tarjotaan kansallisille kulttuuritoiminnoille, -hyödykkeille ja -palveluille mahdollisuus löytää paikkansa tarjonnassa sopimuspuolen alueella ottaen huomioon myös käytetyt kielet,

- toimenpiteet, joilla pyritään saamaan tuotanto-, levitys- ja jakeluvälineitä tehokkaasti riippumattoman kansallisen kulttuuriteollisuuden ja epävirallisen sektorin ulottuville,

- toimenpiteet, jotka kohdistuvat julkisen taloudellisen avun myöntämiseen,

- toimenpiteet, joilla kannustetaan voittoa tuottamattomia organisaatioita, julkisia ja yksityisiä laitoksia, taiteilijoita ja muita kulttuurin ammattilaisia lisäämään aatteiden, kulttuuri-ilmaisujen, -hyödykkeiden ja -palvelujen vapaata vaihtoa ja liikkuvuutta sekä joilla innostetaan luovuuteen ja yrittäjyyteen,

- julkisen palvelun laitosten perustamisen ja toiminnan tukeminen,

- taiteilijoiden ja luovan työn tekijöiden kannustaminen ja tukeminen, ja

- toimenpiteet, joilla edistetään tiedotusvälineiden moninaisuutta mukaan luettuna julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta.

7 artikla. Toimenpiteet kulttuuri-ilmaisujen tukemiseksi. Artiklan mukaisesti sopimuspuolet pyrkivät alueillaan rohkaisemaan yksilöitä ja ryhmiä luomaan ja levittämään omia kulttuuri-ilmaisujaan ja saamaan niihin pääsy, ottaen huomioon naisten ja eri yhteiskuntaryhmien sekä myös vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen asema ja tarpeet. Artiklan 1 kappaleen toinen alakohta tukee pyrkimystä saamaan pääsy myös muista maailman maista tuleviin kulttuuri-ilmaisuihin.

8 artikla. Toimenpiteet kulttuuri-ilmaisujen suojelemiseksi. Artikla sisältää määräykset toimenpiteistä tilanteissa, joissa kulttuuri-ilmaisuja uhkaa häviäminen, vakava vaara tai tilanne, jossa tarvitaan kiireellisiä suojatoimia. Määräykset viittaavat spesifioimatta kaikkiin tarpeellisiin toimiin. Toimenpiteistä raportoidaan 23 artiklan mukaiselle hallitustenväliselle komitealle. Artiklan määräykset neuvoteltiin hallitustenvälisen asiantuntijakokouksen laajassa ja edustavassa työryhmässä.

9 artikla. Tietojen jakaminen ja avoimuus. Artiklan mukaan sopimuspuolet antavat joka neljäs vuosi Unescolle kertomuksen sopimuksen mukaisista toimenpiteistään ja nimeävät yhteyspisteen, jonka tehtävänä on sopimusta koskevien tietojen jakaminen.

10 artikla. Koulutus ja yleinen valistaminen. Sopimuspuolet sitoutuvat edistämään tietoisuutta kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden tärkeydestä mm. koulutus- ja valistuskampanjalla sekä yhteistyöllä ja kannustamaan luovuutta ja vahvistavat tuotantoedellytyksiä kulttuuriteollisuuden koulutus-, harjoittelu- ja vaihto-ohjelmilla.

11 artikla. Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen. Sopimuspuolet sitoutuvat kannustamaan kansalaisyhteiskuntaa osallistumaan toimintaan sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

12 artikla. Kansainvälisen yhteistyön edistäminen. Sopimuspuolet sitoutuvat tavoitteeseen vahvistaa kahdenvälistä, alueellista ja kansainvälistä yhteistyötään laajasti.

13 artikla. Kulttuurin sisällyttäminen kestävään kehitykseen. Sopimuspuolet sitoutuvat tavoitteeseen sisällyttää kulttuuri kestävän kehityksen politiikkoihinsa kaikilla tasoilla.

14 artikla. Kehitysyhteistyö. Sopimuspuolet sitoutuvat kestävään kehitykseen ja köyhyyden vähentämiseen tähtäävään kehitysyhteistyöhön. Artiklan määräykset syntyivät hallitustenvälisessä kokouksessa neuvotteluissa avoimessa työryhmässä, johon osallistui viitisenkymmentä delegaatiota. Artiklan määräys kattaa muun muassa seuraavia asioita:

- kulttuuriteollisuuden vahvistaminen,

- toimintaedellytysten vahvistaminen tietojen, kokemusten ja asiantuntemuksen vaihdolla sekä koulutuksella,

- teknologian ja osaamisen siirto,

- taloudellinen tuki muun muassa perustamalla 18 artiklan mukainen rahasto, myöntämällä julkista kehitysapua ja ottamalla käyttöön muita taloudellisia avustusmuotoja.

15 artikla. Yhteistyömuodot. Sopimuksella kannustetaan yhteistyökumppanuuksia julkisen ja yksityisen sektorin sekä voittoa tuottamattomien järjestöjen välillä erityisesti kehitysyhteistyössä.

16 artikla. Kehitysmaiden suosituimmuuskohtelu. Artiklan mukaan kehittyneet maat helpottavat kulttuurivaihtoa kehitysmaiden kanssa myöntämällä kehitysmaiden taiteilijoille ja muille kulttuurin ammattilaisille sekä näiden maiden kulttuurihyödykkeille ja -palveluille suosituimmuuskohtelun. Sopimukseen ei sisälly kulttuurivaihdon osalta mitään määrävelvoitteita.

17 artikla. Kansainvälinen yhteistyö tilanteissa, joissa kulttuurin ilmaisumuodot ovat vakavasti uhattuina. Artikla sisältää viittauksen 8 artiklaan, jossa on määräyksiä näistä erityistilanteista.

18 artikla. Kulttuurin moninaisuutta edistävä kansainvälinen rahasto. Sopimuksella perustetaan kansainvälinen rahasto. Rahaston rahoitukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Ne sopimuspuolet, jotka panostavat rahaston kautta kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden maailmanlaajuiseen tukemiseen, voivat asettaa tuelleen omat ehtonsa ja painotuksensa, jotka eivät saa olla sopimuksen tavoitteiden vastaisia. Artiklassa luetellaan sopimuspuolten avustusten lisäksi niitä muita lähteitä, joista rahaston varat voivat koostua.

19 artikla. Tietojen vaihto, analysointi ja levitys. Tietojen vaihdosta, analyysistä ja levityksestä huolehditaan sopimuksen mukaan olemassa olevia organisaatiorakenteita ja järjestelmiä käyttämällä sekä tarkoitusta varten Unescoon perustettavalla tietokannalla.

V Suhde muihin sopimuksiin

20 artikla. Suhde muihin sopimuksiin: keskinäinen tuki, täydentävyys ja riippumattomuus. Artiklassa on viisi pääelementtiä:

- sopimuspuolet täyttävät vilpittömässä mielessä tämän ja muiden sopimustensa velvoitteet; tämä on viittaus yleiseen periaatteeseen sopimuksen sitovuudesta (pacta sunt servanda),

- sopimuspuolet eivät alista tätä sopimusta millekään muulle sopimukselle,

- sopimuspuolet viljelevät keskinäisen toisiaan tukemisen periaatetta tämän ja muiden sopimusten välillä,

- tulkitessaan ja soveltaessaan tätä ja muita sopimuksia sekä hyväksyessään uusia kansainvälisiä velvoitteita, sopimuspuolet ottavat huomioon tämän sopimuksen merkitykselliset määräykset,

- mitään tässä sopimuksessa ei saa tulkita niin, että se muuttaisi niitä oikeuksia ja velvollisuuksia, joita sopimuspuolilla on muiden sopimusten mukaisesti.

On tärkeää, että sopimus ei vaikuta muihin sopimuksiin eikä anna perustaa muiden sopimusten velvoitteiden rikkomiselle. Sen sijaan se antaa suuntaviivoja sopimusten soveltamiselle ja tulkinnalle erityisesti tilanteissa, joissa kahdessa tai useammassa eri sopimuksessa käsitellään samaa asiaa.

21 artikla. Kansainvälinen kuuleminen ja yhteistyö. Artiklan määräyksillä sopimuspuolet sitoutuvat edistämään sopimuksen tavoitteita ja periaatteita muilla kansainvälisillä foorumeilla ja kuulemaan toisiaan tarvittaessa.

VI Yleissopimuksen toimielimet

Sopimuksen 22 ja 23 artiklan määräyksillä muodostetaan yleissopimuksen toimielimet, sopimuspuolten kokous ja hallitustenvälinen komitea sekä määritellään niiden tehtävät.

24 artikla. Unescon sihteeristö. Unescon sihteeristö avustaa yleissopimuksen toimielimiä.

VII Loppumääräykset

Sopimuksen 25—35 artiklassa ovat sopimuksen loppumääräykset.

25 artikla. Erimielisyyksien ratkaiseminen. Erimielisyydet ratkaistaan artiklan mukaan ensi sijassa sopimuspuolten välisissä neuvotteluissa tai heidän pyytämässään välityksessä. Ellei sopua näin synny, käytettävissä on artiklan 3 kappaleen mukainen sovittelu, jota koskevasta menettelystä on määräyksiä sopimuksen liitteessä.

26 artikla. Jäsenvaltioiden ratifiointi, hyväksyminen tai liittyminen. Unescon jäsenvaltiot voivat ratifioida tai hyväksyä sopimuksen tai liittyä siihen.

27 artikla. Liittyminen. Muut valtiot ja muun muassa alueellisen yhdentymisen organisaatiot voivat liittyä sopimukseen 27 artiklan mukaisesti. Artiklan 3 kappaleessa olevat määräykset on otettu sopimuksen Euroopan yhteisön ehdotusten mukaisesti ja yhteisö voi liittyä sopimuspuoleksi niissä olevilla ehdoilla.

LIITE Sovittelumenettely

Liite. Sopimuksen 25 artiklan 3 kappaleen mukaisessa liitteessä ovat määräykset sovittelumenettelystä, joka on käytettävissä sopimuspuolten välisten erimielisyyksien ratkaisemisessa tilanteessa, jossa erimielisyys ole ollut muutoin ratkaistavissa.

Liitteen 1—4 artiklassa ovat määräykset sovittelulautakunnan muodostamisesta, sen jäsenten määrästä ja jäsenten sekä puheenjohtajan nimittämisestä.

5 artikla. Sovittelulautakunta tekee 5 artiklan mukaan päätöksensä äänten enemmistöllä. Lautakunta vahvistaa oman menettelytapansa. Lautakunta tekee erimielisyyden ratkaisemiseksi ehdotuksen, jonka sopimuspuolet tutkivat vilpittömin mielin. Sovittelulautakunnan ratkaisuehdotus ei siis ole sitova.

6 artikla. Sovittelulautakunta ratkaisee itse erimielisyyden siitä, onko se toimivaltainen.

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan ne sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan.

2 §. Lain 2 § sisältää säännöksen, jonka mukaan lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

3 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Sopimus tulee sopimuksessa olevien määräysten mukaan voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun kolmekymmentä ratifiointi-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjaa on talletettu Unescon pääjohtajan haltuun.

Näin voimaan tullut sopimus sitoo näitä valtioita tai alueellisen taloudellisen yhdentymisen organisaatioita siitä päivästä lähtien, jolloin sopimus on tullut voimaan. Muita sopimuspuolia sopimus sitoo, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jolloin asianomainen sopimuspuoli on tallettanut sopimusta koskevat asiakirjansa Unescon pääjohtajalle.

Tavoitteena on, että Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot tallettavat ratifiointi-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa yhtä aikaa Unescon pääjohtajalle.

Esitykseen sisältyvä laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisten velvoitteiden määräykset.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi lausunnossaan 21 päivänä helmikuuta 2006 (SiVL 3/2006 vp – E 2/2006 vp), että sopimus on sen merkittävyyden vuoksi syytä tuoda eduskunnan käsittelyyn.

Yhteisöoikeuden näkökulmasta käsiteltävänä oleva sopimus on niin sanottu sekasopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain jäsenvaltion ja osittain yhteisön toimivaltaan.

Sopimuksen keskeisiä elementtejä ovat aineellisia määräyksiä sisältävät sopimusmääräykset. Tällaisia ovat erityisesti sopimuksen 3—21 artiklaan sisältyvät määräykset. Näistä artikloista 6 artiklan 2 kohdassa on lueteltu toimenpiteitä, joihin sopimuspuolet sopimuksen mukaan voivat ryhtyä. Näitä ovat muun muassa toimenpiteet, joilla asianmukaisella tavalla tarjotaan kansallisille kulttuuritoiminnoille, hyödykkeille ja –palveluille mahdollisuus löytää paikkansa kyseisen maan alueella sekä toimenpiteet, jotka kohdistuvat julkisen taloudellisen avun myöntämiseen. Näitä koskevista asioista on säännöksiä erityisesti seuraavissa laeissa:

- laki televisio- ja radiotoiminnasta (744/1998),

- laki taiteen edistämisen järjestelyistä (328/1967),

- laki elokuvataiteen edistämisestä (28/2000),

- laki eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista avustuksista ja apurahoista (236/1961), ja

- laki eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista (115/1997).

Televisio- ja radiotoimintaa koskevassa laissa ovat televisiodirektiivin (89/552/ETY) mukaiset säännökset televisio-ohjelmistojen eurooppalaista sisältöä koskevista vaatimuksista ja edellä mainituissa taiteen tukemista koskevissa laeissa on säännöksiä siitä, että valtio ottaa talousarvioon määrärahoja julkista tukea varten.

Sopimuksen 7 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti sopimuspuolet tunnustavat taiteilijoiden ja muiden luomistyöhön osallistuvien tärkeän panoksen. Tämä on asia, josta on säännöksiä erityisesti tekijänoikeuslaissa (404/1961).

Suomen lainsäädäntö on sopusoinnussa sopimuksen määräysten kanssa. Koska sopimus kuitenkin sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, ja ottaen huomioon myös sivistysvaliokunnan edellä mainittu kanta, sen hyväksymiseksi tulee hankkia Eduskunnan suostumus.

Sopimuksen hyväksymisestä voidaan perustuslain 94 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti päättää äänten enemmistöllä ja esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Pariisissa 20 päivänä lokakuuta 2005 tehdyn kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja edistämistä koskevan yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Koska sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi samalla seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Pariisissa 20 päivänä lokakuuta 2005 tehdyn kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemisesta ja edistämisestä tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 19 päivänä toukokuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Kulttuuriministeri
Tanja Karpela