Esityksessä ehdotetaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen ja keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin (EU) ja Amerikan yhdysvaltojen (USA) välillä tehdyn sopimuksen hyväksymistä ja voimaansaattamista. Sopimukset valmisteltiin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 24 ja 38 artiklan nojalla ja allekirjoitettiin Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003.

Luovuttamista koskevassa sopimuksessa laajennetaan luovuttamiskelpoisten rikosten alaa ja yksinkertaistetaan menettelyä luovuttamispyyntöjen ja niihin liittyvien asiakirjojen toimittamisessa. Oikeusapua koskeva sopimus sisältää määräyksiä muun ohella pankkitietoihin liittyvästä oikeusavusta, yhteisistä tutkintaryhmistä, videoneuvottelusta ja oikeusapupyyntöjen toimittamisesta. Lisäksi sopimuksessa määrätään oikeusapumenettelyssä saatujen henkilötietojen käyttämisestä.

Suomen ja USA:n välillä on neuvoteltu myös pöytäkirja Suomen ja USA:n kesäkuussa 1976 allekirjoittamaan luovutussopimukseen. Siinä tarkennetaan mainitun sopimuksen suhdetta EU:n ja USA:n väliseen luovuttamissopimukseen. Lisäksi Suomen ja USA:n välillä on tehty keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva sopimus, jolla valtiot sitoutuvat noudattamaan EU.n ja USA:n välisen oikeusapusopimuksen määräyksiä. Pöytäkirja ja sopimus allekirjoitettiin Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2004. Esityksessä ehdotetaan myös näiden kahdenvälisten valtiosopimusten hyväksymistä ja voimaansaattamista.

Ehdotetut voimaansaattamislait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samanaikaisesti kun sopimukset tulevat voimaan Suomen ja USA:n välillä. EU:n ja USA:n väliset sopimukset tulevat voimaan sopimuksissa määrätyn ajan kuluttua sen jälkeen, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen saattaneensa voimaantulon edellyttämät sisäiset menettelyt päätökseen.

---

Esitys sisältää ehdotuksen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen ja keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. Sopimukset valmisteltiin EU:n neuvoston 26 päivänä huhtikuuta 2002 tekemän valtuutuspäätöksen pohjalta. Päätöksellä EU:n puheenjohtajavaltio valtuutettiin käymään neuvotteluja EU:n ja USA:n välisestä oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevasta sopimuksesta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (unionisopimus) 24 ja 38 artiklan nojalla. Sopimukset allekirjoitettiin Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003. Jäljempänä sopimuksista käytetään lyhennettä EU-USA-sopimukset.

Luovuttamista koskeva EU-USA-sopimus sisältää määräyksiä rikoksista, joista tulee voida luovuttaa, luovuttamispyyntöjen ja niihin liittyvien asiakirjojen toimittamisesta, tilapäisestä luovuttamisesta, kilpailevista luovutuspyynnöistä, yksinkertaistetuista luovutusmenettelyistä, kauttakuljetuksesta, kuolemanrangaistuksesta sekä luovuttamispyynnön sisältämistä arkaluontoisista tiedoista. Oikeusapua koskeva EU-USA-sopimus sisältää määräyksiä pankkitietoihin liittyvistä oikeusapupyynnöistä, yhteisistä tutkintaryhmistä, videoneuvottelusta, oikeusapupyyntöjen nopeutetusta toimittamisesta, oikeusavusta hallintoviranomaisten välillä sekä oikeusapumenettelyssä saatujen henkilötietojen käyttämisestä pyynnön esittäneessä valtiossa.

EU-USA-sopimusten lisäksi USA:n ja kaikkien jäsenvaltioiden kesken on neuvoteltu kahdenväliset asiakirjat, joissa tarkennetaan sopimusten suhdetta USA:n ja jäsenvaltioiden välillä voimassa oleviin kahdenvälisiin sopimuksiin. Niissä tapauksissa, joissa USA:n ja jäsenvaltion välillä ei ole voimassa aikaisempaa kahdenvälistä sopimusta, kahdenvälisillä asiakirjoilla varmistetaan se, että EU:n ja USA:n välillä tehtyjen sopimusten määräyksiä sovelletaan. Suomen ja USA:n välillä on 16 päivänä joulukuuta 2004 tehty pöytäkirja Suomen ja Amerikan yhdysvaltojen 11 päivänä kesäkuuta 1976 allekirjoittamaan luovutussopimukseen (jäljempänä Suomi-USA-pöytäkirja). Pöytäkirjassa luetellaan sovellettaviksi tulevat luovuttamista koskevan EU-USA-sopimuksen määräykset ja määritellään niiden suhde vuonna 1976 tehtyyn Suomen ja Amerikan Yhdysvaltojen väliseen rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan sopimukseen (SopS 15/1980, jäljempänä vuoden 1976 sopimus). Samana päivänä on tehty sopimus Suomen tasavallan ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tietyistä keskinäiseen oikeusapuun rikosasioissa liittyvistä näkökohdista (jäljempänä Suomi-USA-sopimus). Suomen ja USA:n välillä ei ole voimassaolevaa kahdenvälistä oikeusapusopimusta. Sen vuoksi Suomi-USA-sopimuksessa sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan EU-USA-sopimuksen määräyksiä. Esityksessä ehdotetaan myös Suomi-USA-pöytäkirjan sekä Suomi-USA-sopimuksen hyväksymistä ja voimaansaattamista.

EU-USA-sopimukset ehdotetaan saatettaviksi voimaan blankettimuotoisilla laeilla. Suomi-USA-pöytäkirjan sekä Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislakiin ehdotetaan tavanomaisten voimaansaattamissäännösten lisäksi otettavaksi asiasisältöisiä säännöksiä tilapäisestä luovuttamisesta, useiden valtioiden tekemistä luovutuspyynnöistä sekä henkilötietojen luovuttamisen edellytyksistä.

Esityksessä ei ehdoteta muutoksia voimassaolevaan luovuttamis- ja oikeusapulainsäädäntöön. Siten esimerkiksi Suomen kansalaisen luovuttamiselle laissa asetettuihin kieltoihin ja rajoituksiin ei esityksessä puututa.

Yleiset säännökset rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta sisältyvät rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annettuun lakiin (456/1970, jäljempänä yleinen luovuttamislaki). Laki mahdollistaa luovuttamisen sekä oikeudenkäyntiä että rangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Laki ei velvoita luovuttamiseen. Kansainvälisesti velvoittavat määräykset luovuttamisesta voivat perustua ainoastaan asianomaisen vieraan valtion kanssa tehtyyn sopimukseen. Suomi on liittynyt rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen vuodelta 1957 (SopS 32/1971), jäljempänä vuoden 1957 sopimus. Luovuttamisesta Suomen ja muiden EU-maiden välillä säädetään rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetussa laissa (1286/2003), jäljempänä EU-luovuttamislaki. Laki tuli voimaan vuoden 2004 alussa. Sillä pantiin täytäntöön EU:n jäsenvaltioiden 13 päivänä kesäkuuta 2003 hyväksymä puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (EYVL L 190, 18.7.2002). Kaikki jäsenvaltiot ovat panneet täytäntöön puitepäätöksen mukaiset velvoitteet. Luovuttaminen EU-maiden välillä määräytyy yksinomaan puitepäätöksen täytäntöönpanoa koskevan lainsäädännön perusteella. Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä luovuttaminen perustuu rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annettuun lakiin (270/1960). Laki on yhdenmukaisena säännöstönä voimassa kaikissa pohjoismaissa. Lakia voidaan EU-luovuttamislain ohella soveltaa myös Ruotsin, Suomen ja Tanskan välisissä luovuttamistilanteissa. Parhaillaan neuvotellaan pohjoismaisten luovuttamissäännösten uudistamisesta siten, että tehtäisiin sopimus luovuttamisesta, joka korvaisi voimassaolevat luovuttamissäännökset pohjoismaiden välillä.

Yleisen luovuttamislain mukaan luovuttaa voidaan rikoksesta, josta Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä voisi seurata vähintään vuoden vankeusrangaistus. Täytäntöönpanoa varten Suomesta vieraaseen valtioon pyydetyn luovuttamisen edellytyksenä on, että määrätty seuraamus käsittää vähintään neljän kuukauden vapaudenmenetyksen.

Yleisen luovuttamislain mukaan pääsääntönä on, että Suomen kansalaista ei saa luovuttaa. Suomen kansalaisen luovuttamisen kielto perustuu perustuslain 9 §:n 3 momenttiin. Myöskään poliittisesta rikoksesta ei saa luovuttaa. Näistä pääsäännöistä on Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä sekä Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välillä määrätyin edellytyksin poikettu. EU-luovuttamislaki laajensi Suomen kansalaisen luovuttamisen edellytyksiä muihin EU-maihin. Lisäksi esityksessä HE 102/2003 vp ehdotetaan muutettavaksi Suomen kansalaisen luovuttamista koskevaa perustuslain säännöstä siten, että tavallisella lailla voitaisiin säätää Suomen kansalaisen luovuttamisesta maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu.

Yleisen luovuttamislain mukaan luovuttamista pyydetään diplomaattista tietä, jollei asianomaisen vieraan valtion kanssa ole toisin sovittu. Luovuttamispyyntö asiakirjoineen toimitetaan oikeusministeriölle, joka päättää luovuttamisesta. Asiasta pyydetään korkeimman oikeuden lausunto aina, jos luovutettavaksi pyydetty henkilö katsoo, ettei luovuttamiselle ole laillisia edellytyksiä sekä muutenkin, jos oikeusministeriö pitää sitä tarpeellisena.

Nykyisin rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva yhteistyö USA:n ja kaikkien EU:n jäsenvaltioiden välillä perustuu kahdenvälisiin sopimuksiin. Kahdenvälisiä sopimuksia on voimassa myös keskinäisestä rikosoikeusavusta USA:n ja 11 jäsenvaltion välillä. Suomen ja USA:n välillä ei ole tehty sopimusta keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa. Luovuttamisyhteistyö perustuu vuoden 1976 sopimukseen.

Vuoden 1976 sopimuksen mukaan luovuttamiskelpoisia rikoksia ovat sopimukseen liitetyssä luettelossa mainitut rikokset. Lisäedellytyksenä on, että rikoksesta molempien valtioiden lainsäädännön mukaan voi seurata yli vuoden pituinen vankeusrangaistus. Sopimus ei velvoita luovuttamaan omia kansalaisia. Sopimus sisältää myös muita harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita, kuten sen, että luovutettavaksi pyydetty henkilö on pyynnön vastaanottaneessa valtiossa syytteessä tai tuomittu pyynnössä tarkoitetusta rikoksesta tai että luovuttaminen luovutettavaksi pyydetyn henkilön ikä, terveydentila tai muut henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta. Muita kieltäytymisperusteita ovat kuolemanrangaistuksen käyttö pyynnön esittäneessä valtiossa sekä se, että rikos katsotaan luonteeltaan poliittiseksi tai että kyseessä on sotilasrikos.

Kansainvälistä rikosoikeusapua koskevat säännökset sisältyvät pääosin kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annettuun lakiin (4/1994), jäljempänä rikosoikeusapulaki. Laki sisältää säännökset rikosasioiden käsittelyyn liittyvän oikeusavun antamisesta ja pyytämisestä. Rikosoikeusapulain ohella oikeusapumenettelyyn sovelletaan Suomen ja asianomaisen vieraan valtion välillä voimassa olevan sopimuksen velvoitteita. Rikosoikeusapulain 1 §:n mukaan kansainväliseen oikeusapuun kuuluu muun ohella asiakirjojen sekä muiden todisteiden ja selvitysten toimittaminen rikosasian käsittelyä varten sekä pakkokeinojen käyttäminen todisteiden hankkimiseksi tai menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi. Myös muu rikosasian käsittelyä varten tarvittava oikeusapu kuuluu lain soveltamisalaan. Lain lähtökohtana on se, että oikeusapupyynnöt täytetään Suomen lainsäädännön mukaisesti. Pyynnön toteuttamisessa voidaan myös noudattaa pyynnössä esitettyä erityistä menettelyä, jos se ei ole Suomen lainsäädännön vastaista (11 §). Koska vastavuoroisuus ei ole rikosoikeusapulain soveltamisen ehdoton edellytys, Suomen viranomaiset voivat periaatteessa antaa USA:lle oikeusapua, vaikka Suomen ja USA:n välillä ei ole voimassa olevaa sopimusta oikeusavusta.

Kansainväliseen rikosoikeusapuun liittyviä säännöksiä sisältyy myös muihin lakeihin, kuten poliisilakiin (493/1995) ja pakkokeinolakiin (450/1987). Poliisilain 36 § mahdollistaa rikoksen estämiseksi ja selvittämiseksi tarvittavien tietojen saamisen yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä. Säännöksiä salassapitovelvollisuudesta poikkeamisesta rikoksia tutkittaessa ja niistä syytettäessä sisältyy myös pankkeja ja rahoituslaitoksia koskevaan lainsäädäntöön, kuten luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin (1607/1993), jäljempänä luottolaitoslaki. Poliisilain 53 §:n mukaan poliisin antamasta virka-avusta vieraan valtion viranomaisille on voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty tai Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa sovittu. Pakkokeinolain 3 luvun 6 a §:ssä säädetään vieraan valtion pyynnöstä suoritettavasta hukkaamiskiellosta ja vakuustakavarikosta. Lain 4 luvun 15 § sisältää säännökset takavarikosta päättämisestä vieraan valtion oikeusapupyynnön johdosta.

Suomi on liittynyt moniin keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeviin valtiosopimuksiin, kuten keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen vuodelta 1959 (SopS 30/1981), jäljempänä vuoden 1959 sopimus. Rikosoikeusapu EU:n jäsenvaltioiden välillä nykyisin perustuu pääasiassa mainittuun sopimukseen. Lisäksi EU:n jäsenvaltiot ovat tehneet vuoden 1959 sopimusta täydentävän yleissopimuksen keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (EYVL C 197, 12.7.2000), jäljempänä EU:n oikeusapusopimus sekä keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehtyyn yleissopimukseen liitettävän pöytäkirjan (EYVL C 326, 21.11.2001), jonka pääasiallisena tarkoituksena on tehostaa pankkitilitietoihin liittyvää rikosoikeusapuyhteistyötä EU:n jäsenvaltioiden välillä. Kumpikaan mainituista säädöksistä ei vielä ole tullut kaikkien EU:n jäsenvaltioiden välillä voimaan, mutta niitä voidaan soveltaa väliaikaisesti sellaisten jäsenvaltioiden välillä, jotka ovat antaneet väliaikaista soveltamista koskevan ilmoituksen. Suomi on liittynyt EU:n oikeusapusopimukseen ja sen pöytäkirjaan sekä antanut ilmoituksen väliaikaisesta soveltamisesta.

Määräyksiä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta sekä keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa sisältyy myös useisiin Yhdistyneiden kansakuntien sopimuksiin. Asialliselta ja alueelliselta soveltamisalaltaan laajin on kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastainen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus (SopS 20/2004), jonka Suomi allekirjoitti joulukuussa 2000. Myös USA on allekirjoittanut sopimuksen. Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan syyskuussa 2003. Sopimus on tullut Suomen osalta voimaan 11 päivänä maaliskuuta 2004. USA ei ole vielä ratifioinut sopimusta. Suomi ja USA ovat sopimusosapuolina terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa vuodelta 1997 (SopS 59/2002) ja vuonna 1999 tehdyssä kansainvälisen terrorismin rahoituksen vastaisessa yleissopimuksessa (SopS 73—74/2002).

EU-USA-sopimusten EU-oikeudellinen oikeusperusta on unionisopimuksen 24 ja 38 artikla. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan unionisopimuksen V osaston (niin kutsuttu EU:n II pilari) 24 artiklan mukaan V osastossa tarkoitetuilla aloilla EU:n neuvosto voi valtuuttaa puheenjohtajavaltion, tarvittaessa komission avustamana, neuvottelemaan sopimuksia yhden tai useamman valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa. Tällaiset sopimukset tekee neuvosto puheenjohtajavaltion suosituksesta (1 kohta). Yksimielisyyttä koskevissa asioissa 24 artiklan perusteella tehdyt sopimukset tehdään yksimielisesti (2 kohta). Artiklan 3 kohdan mukaan päätökset yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan täytäntöönpanemiseksi tehdään määräenemmistöllä. Artiklan 4 kohdan mukaan 24 artiklan määräyksiä sovelletaan myös poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevassa VI osastossa määrättyihin asioihin. Artiklan 5 kohdan mukaan sopimus ei sido jäsenvaltiota, joka ilmoittaa neuvostossa, että sen on noudatettava valtiosääntönsä mukaisia menettelyjä. Muut jäsenvaltiot voivat kuitenkin sopia, että sopimusta sovelletaan väliaikaisesti. Artiklan 6 kohdan mukaan sopimukset sitovat unionin toimielimiä.

Unionisopimuksen 38 artiklan mukaan 24 artiklassa tarkoitettuihin sopimuksiin voi sisältyä määräyksiä unionisopimuksen VI osastoon (niin sanottu EU:n III pilari) kuuluvista asioista. EU:n III pilari koskee poliisiyhteistyötä sekä oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa. Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen ja keskinäinen oikeusapu rikosasioissa EU:n jäsenvaltioiden välillä on EU:n III pilarin alaista yhteistyötä. Yhteistyö on pääosin yksimielisiin päätöksiin perustuvaa niin sanottua hallitusten välistä yhteistyötä.

Unionisopimuksen 24 artikla otettiin unionisopimukseen Amsterdamin sopimuksella (entinen J.14 artikla). Nizzan sopimuksella määräyksen soveltamisalaa laajennettiin siten, että mahdollistettiin päätöksen tekeminen määräenemmistöllä silloin, kun kyse on yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan täytäntöönpanemiseksi tehtävistä sopimuksista. Myös väliaikaista soveltamista koskevaa kohtaa muutettiin siten, että jäsenvaltiot voivat päättää, että sopimusta sovelletaan väliaikaisesti myös suhteessa sellaiseen jäsenvaltioon, joka on tehnyt artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen valtiosääntönsä mukaisten menettelyjen noudattamisesta.

Jäsenvaltioiden konferenssi antoi Amsterdamin sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä julistuksen nro 4, jossa selvennetään 24 ja 38 artiklan tarkoitusta toimivaltaa koskevilta osin. Julistuksessa todetaan, että J.14 ja K.10 (nykyiset 24 ja 38 artikla) artiklan tai niiden perusteella tehtyjen sopimusten määräykset eivät merkitse toimivallan siirtoa jäsenvaltioilta Euroopan unionille. Koska artiklojen sisältö ei toimivallan osalta ole Nizzan sopimuksessa muuttunut, julistuksella on merkitystä myös Nizzan sopimuksella uudistettuja 24 ja 38 artiklaa tulkittaessa.

Ennen EU-USA-sopimuksia unionisopimuksen 24 artiklaa on sovellettu yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevilla aloilla. Artiklan perusteella on tehty Euroopan unionin sekä Bosnia ja Hertsegovinan välinen sopimus Euroopan unionin poliisioperaatiosta (EUPM) Bosnia ja Hertsegovinassa (EYVL L 293, 29.10.2002), Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton välinen sopimus tietoturvallisuudesta (EYVL L 80, 27.3.2003) ja Euroopan unionin ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian välinen sopimus Euroopan unionin johtamien joukkojen asemasta entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa (EYVL L 82, 29.3.2003).

EU-USA-sopimukset ovat tähän mennessä ensimmäiset rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat, unionisopimuksen 24 ja 38 artiklan perusteella tehdyt sopimukset. Mainittujen artiklojen nojalla EU:n neuvosto on antanut puheenjohtajavaltiolle valtuudet neuvotella myös Islannin ja Norjan kanssa tehtävistä, keskinäistä oikeusapua rikosasioissa ja rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevista yleissopimuksista. Joulukuussa 2003 on tehty Euroopan unionin ja Islannin tasavallan sekä Norjan kuningaskunnanvälinen sopimus keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin välillä 29 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn sopimuksen ja siihen vuonna 2001 liitetyn pöytäkirjan määräysten soveltamisesta (EUVL 29.1.2004 L 2006). Luovuttamissopimusta koskevat neuvottelut ovat vielä kesken.

Unionisopimuksen 24 artiklaan liittyvää toimivaltakysymystä on käsitelty Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 245/1997 vp). Sen säätämisjärjestysperusteluissa esitettiin, että aina silloin, kun J.14 (nykyinen 24 artikla) artiklan nojalla tehty sopimus Suomen valtiosäännön mukaan olisi saatettava eduskunnan hyväksyttäväksi, kuten esimerkiksi sopimuksen sisältäessä lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, Suomen tulisi tehdä ilmoitus valtiosääntönsä edellyttämien menettelyjen noudattamisesta. Siten ymmärrettynä J.14 (nykyinen 24 artikla) artiklassa tarkoitettu menettely ei hallituksen käsityksen mukaan merkitsisi sellaista olennaista rajoitusta Suomen valtioelinten sopimustoimivaltaan, joka edellyttäisi supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä. Amsterdamin sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä annetun julistuksen nro 4 katsottiin vahvistavan tätä tulkintaa. Käsitellessään Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamisesitystä eduskunnan perustuslakivaliokunta kiinnitti myös huomiota artiklassa sallittuun ilmoitukseen valtiosäännön mukaisten menettelyjen edellyttämisestä ja katsoi, että se turvaa jäsenvaltiolle sen ilmoituksesta riippuvan erillisen ratifiointimahdollisuuden. Tästä huolimatta valiokunta katsoi, että artikla uskoo sopimuksentekovaltaa valtiosäännön ulkopuolisille toimielimille liittymissopimukseen nähden uusilla aloilla. Tämä oli yhtenä syynä siihen, että voimaansaattamislaki oli käsiteltävä supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä (PeVL 10/1998 vp).

Unionisopimuksen 24 artiklaa arvioitiin myös Nizzan sopimusta voimaansaatettaessa (HE 93/2001 vp ja PeVL 38/2001 vp). Kysymystä uusien toimivaltuuksien antamisesta unionin toimielimille pidettiin perustuslakivaliokunnan mukaan asiana, joka koskettaa myös perustuslain täysivaltaisuussäännöksiä. Unionisopimuksen 24 artiklan ei kuitenkaan katsottu olevan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa. Tämä todettiin johtuvan siitä, että Nizzan sopimuksessa unionisopimuksen 24 artiklalla ei annettu valtiosäännön ulkopuolisille toimielimille sopimuksentekovaltaa uusilla aloilla. Myöskään 24 artiklan aikaisempaa laajempien, määräenemmistöpäätöksiä ja väliaikaista soveltamista koskevien määräysten ei katsottu rajoittavan Suomen täysivaltaisuutta siinä määrin, että määräys olisi ollut ristiriidassa perustuslain kanssa.

Perustuslakivaliokunta on käsitellyt unionisopimuksen 24 artiklaa myös Euroopan perustuslaista tehtyä sopimusta edeltäneen konventin tuloksia ja valmistautumista hallitusten väliseen konferenssiin (HVK) koskevasta valtioneuvoston selonteosta (VNS 2/2003 vp) antamassaan lausunnossa (PeVL 7/2003 vp). Valiokunta on viitannut Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista antamiinsa lausuntoihin toimivaltaa koskevilta osin.

Unionisopimuksen 24 artiklan perusteella unionille myönnetyn sopimuksentekovallan voidaan tulkita merkitsevän sitä, että unionille on neuvoston päätöksessä tarkoitetussa tapauksessa myönnetty kelpoisuus sopimuksen tekemiseen kyseessä olevan kolmannen valtion kanssa. Tätä tulkintaa EU-USA-sopimusten osalta tukee myös se, että sopimuksissa edellytetään, että jäsenvaltiot vielä erikseen kahdenvälisillä asiakirjoilla sitoutuvat noudattamaan EU-USA-sopimusten määräyksiä. Neuvoston päätös ei siten merkitse sitä, että unionille olisi siirretty toimivaltaa sopimuksen kattamilla aloilla. Valtioneuvosto on esittänyt tämän tulkinnan EU-USA-sopimusta koskevissa neuvotteluissa eikä eduskunnalla ole ollut huomauttamista valtioneuvoston linjaan (ote lakivaliokunnan pöytäkirjasta 13/2003 vp, suuren valiokunnan kokous 11/2003 vp).

Suomi teki unionisopimuksen 24 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen valtiosäännön mukaisten menettelyjen noudattamisesta EU-USA-sopimusten osalta 6 päivänä kesäkuuta 2003 pidetyssä oikeus- ja sisäasiain neuvostossa. Vastaavanlaisen ilmoituksen teki Suomen lisäksi 11 muuta jäsenvaltiota. Ilmoitus merkitsee sitä, että sopimukset tulevat Suomea sitoviksi vasta kun eduskunta on sopimukset hyväksynyt. Perusteita eduskunnan hyväksymisen edellyttämiselle selostetaan jäljempänä yksityiskohtaisten perustelujen jaksossa Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys.

Unionisopimuksen 24 artiklan 5 kohdan määräyksestä seuraa, että EU:n neuvosto ei voi tehdä lopullista päätöstä sopimuksen hyväksymisestä ennen kuin jäsenvaltio, joka on tehnyt ilmoituksen valtiosääntönsä mukaisten menettelyjen noudattamisesta, on saattanut päätökseen mainitut menettelyt. Vaikka yksi tai useampi jäsenvaltio tekisikin tällaisen ilmoituksen, muut neuvoston jäsenet voivat kuitenkin 24 artiklan 5 kohdan mukaan sopia, että sopimusta sovelletaan väliaikaisesti. Koska määräyksessä väliaikaisen soveltamisen mahdollisuutta ei ole rajattu niihin jäsenvaltioihin, jotka ovat väliaikaista soveltamista koskevan sopimuksen tehneet, määräys voisi johtaa tilanteeseen, jossa sopimusta myös suhteessa 24 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tehneeseen jäsenvaltioon sovellettaisiin ennen kuin se on saattanut päätökseen valtiosääntönsä mukaiset menettelyt sopimuksen hyväksymiseksi. Määräyksellä ei kuitenkaan ole merkitystä EU-USA-sopimusten soveltamisen kannalta, koska sopimusten allekirjoitusta koskevan neuvoston päätösasiakirjan mukaan muut jäsenvaltiot eivät ole sopineet siitä, että sopimuksia sovellettaisiin väliaikaisesti.

EU-USA-sopimusten tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista sekä keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevissa asioissa USA:n ja EU:n jäsenvaltioiden välillä. Luovuttamissopimuksessa luovuttamiskelpoisten rikosten alaa laajennetaan ja menettelysäännöksiä yksinkertaistetaan. Oikeusapusopimuksessa määrätään pankkitietoihin liittyvästä yhteistyöstä, kuulustelusta videoyhteyden välityksellä sekä yhteisistä tutkintaryhmistä, oikeusapupyyntöjen nopeutetusta toimittamisesta ja oikeusavusta rikosasioita käsittelevien hallintoviranomaisten välillä.

EU-USA-sopimusten suhde samaa asiaa käsitteleviin kahdenvälisiin sopimuksiin on tarkoitettu järjestettäväksi siten, että myös kahdenväliset sopimukset jäisivät EU-USA-sopimusten voimaantulon jälkeen voimaan. EU-USA-sopimusten mukaisesti USA:n ja jäsenvaltioiden välillä on erikseen neuvoteltu kahdenväliset asiakirjat, joilla määritellään sovellettaviksi tulevat EU-USA-sopimusten artiklat ja niiden suhde kahdenvälisiin sopimuksiin. Osa EU-USA-sopimusten artikloista syrjäyttää vastaavan kahdenvälisen sopimuksen määräyksen. Osaa määräyksistä taas voidaan soveltaa kahdenvälisessä sopimuksessa olevan määräyksen lisäksi. EU-USA-sopimuksen määräyksiä on erillisellä asiakirjalla sitouduttava soveltamaan myös silloin, kun USA:n ja asianomaisen jäsenvaltion välillä ei ole voimassa olevaa kahdenvälistä sopimusta. Kuten edellä on todettu, Suomen ja USA:n välillä on voimassaoleva sopimus luovuttamisesta, mutta ei oikeusavusta.

Esityksen tavoitteena on ensinnäkin hyväksyä EU-USA-sopimukset. Edellä selostetun mukaisesti Suomi on unionisopimuksen 24 artiklan 5 kohdan mukaan ilmoittanut EU:n neuvostolle noudattavansa valtiosääntönsä mukaisia menettelyjä ennen kuin sopimukset tulevat Suomea sitoviksi. Koska sopimukset sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, eduskunta hyväksyy ne perustuslain 94 §:n mukaisesti. Esitykseen sisältyy myös ehdotus EU-USA-sopimusten voimaansaattamista koskeviksi laeiksi.

Toiseksi esityksen tavoitteena on hyväksyä Suomi-USA-pöytäkirja sekä Suomi-USA-sopimus.

EU-USA-sopimusten voimaansaattaminen ehdotetaan tehtäväksi blankettimuotoisilla laeilla. Suomi-USA-pöytäkirjan ja Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislakeihin ehdotetaan otettaviksi eräitä sopimusmääräyksiä täsmentäviä säännöksiä. Koska nämä kahdenväliset sopimukset sisältävät EU-USA-sopimuksia yksilöidymmät määräykset Suomen ja USA:n välillä noudatettavasta luovutus- ja oikeusapumenettelystä, asiasisältöiset säännökset ehdotetaan otettaviksi kahdenvälisten sopimusten voimaansaattamislakeihin. Suomi-USA-pöytäkirjan voimaansaattamislakiin ehdotetaan voimaansaattamissäännösten lisäksi otettaviksi säännökset tilapäisestä luovuttamisesta sekä kilpailevista luovutuspyynnöistä. Suomessa vapausrangaistusta suorittava henkilö voitaisiin tilapäisesti luovuttaa USA:aan oikeudenkäyntiä varten yleisessä luovuttamislaissa säädettyjen edellytysten mukaisesti. Säännöksessä olisi myös sopimusmääräystä täsmentävä säännös vapaudenmenetysajan vähentämisestä. Kilpailevia luovutuspyyntöjä koskevan säännöksen mukaan niissä tapauksissa, joissa samaa henkilöä pyydetään luovutettavaksi Suomesta kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön ulkopuoliseen valtioon sekä kansainväliseen rikostuomioistuimeen, etusija annetaan kansainvälisen rikostuomioistuimen pyynnölle perussäännön 90 artiklan 4 kappaleen mukaisesti. Laissa olisi myös säännös niitä tilanteita varten, joissa samaa henkilöä pyydetään luovutettavaksi toiseen pohjoismaahan ja USA:aan. Tällöin luovuttamisesta päättäisi pohjoismaisesta luovuttamislaista poiketen oikeusministeriö.

Suomi-USA sopimuksen voimaansaattamislakiin puolestaan esitetään voimaansaattamissäännösten lisäksi otettavaksi henkilötietojen käytön rajoittamista määrittelevä säännös. Henkilötietoja koskevan säännöksen mukaan Suomen tulee, luovuttaessaan henkilötietoja USA:lle, asettaa ehdoksi, että tietoja käytetään vain EU-USA-sopimuksessa sallittuihin tarkoituksiin ja että USA toteuttaa oikeusjärjestelmänsä mukaiset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi. Ehdotetut sopimuksen soveltamista täsmentävät kansalliset toimeenpanosäännökset ovat tarpeen erityisesti siksi, että eduskunnan lakivaliokunta on EU-USA-sopimusehdotuksia käsitellessään pitänyt tärkeänä sopimusten ratifiointimenettelyn yhteydessä sitä, että oikeusapu ja tietosuoja säännellään riittävän täsmällisesti (ote pöytäkirjasta 13/2003 vp).

Muita sopimusmääräyksiä on pidetty riittävän selkeinä ja yksityiskohtaisina, jotta niitä voidaan soveltaa suoraan ja yleisen luovuttamislain sekä rikosoikeusapulain mukaisten menettelysäännösten lisäksi.

Voimaansaatettavat sopimukset eivät edellytä yleisen luovuttamislain tai rikosoikeusapulain muuttamista.

EU-USA-sopimusten voimaantulo laajentaisi rikosoikeudellisen yhteistyön mahdollisuuksia Suomen ja USA:n sekä muiden EU:n jäsenvaltioiden ja USA:n välillä. Luovuttaminen tulisi mahdolliseksi useammista rikoksista kuin nykyisin sekä menettely luovuttamispyyntöjen ja niihin liittyvien asiakirjojen toimittamisessa pyynnön esittäneen ja sen vastaanottaneen valtion välillä helpottuisi. Myös mahdollisuudet oikeusapuyhteistyöhön paranisivat yhteistyöhön velvoittavien kansainvälisten sopimusten voimaantulon seurauksena.

Käytännössä sopimusten voimaantulo ei kuitenkaan aiheuttane merkittävää muutosta Suomen ja USA:n väliseen luovuttamis- tai oikeusapuyhteistyöhön. Oikeusapu- ja luovuttamispyyntöjä Suomen ja USA:n välillä tehdään harvoin. Vuosina 2000—2003 Suomi oli tehnyt USA:lle yhteensä kaksi luovuttamispyyntöä. Mainittuna ajanjaksona Suomi puolestaan ei ollut vastaanottanut yhtään luovuttamispyyntöä USA:lta. Vuonna 2004 Suomi on vastaanottanut yhden luovuttamispyynnön USA:lta. Oikeusapupyynnöt käsittivät pääasiassa Suomesta USA:an lähetettyjä tiedoksiantoja ja todisteiden vastaanottopyyntöjä, joita yhteensä vuosina 2000—2003 oli keskimäärin kymmenen vuodessa. Koko aikana USA oli oikeusministeriön kautta lähettänyt Suomelle yhteensä kaksi oikeusapupyyntöä. Keskusrikospoliisin kautta välitettyjä oikeusapuasioita oli vuonna 2002 yhteensä 21 ja vuonna 2003 yhteensä 23. Vaikka yhteistyömahdollisuudet maiden välillä laajenisivat, pyyntöjen määrien voidaan kuitenkin arvioida jäävän niin vähäisiksi, että sopimusten voimaantulo ei edellytä tarvetta luovuttamis- ja oikeusapuasioista huolehtivan lisähenkilöstön palkkaamiseen.

Sopimusneuvottelujen aloittamista edelsivät syyskuun 11 päivänä 2001 New Yorkissa tapahtuneet terrori-iskut ja niitä seurannut tarve tehostaa rikosoikeudellista yhteistyötä EU:n jäsenvaltioiden ja USA:n välillä. EU:n oikeus- ja sisäasiain neuvosto päätti 20 päivänä syyskuuta 2001 pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa ehdottaa USA:lle sopimusneuvotteluja rikosoikeudellisten sopimusten valmistelemiseksi. USA suostui ehdotukseen. USA piti tärkeänä muun ohella luovuttamiskelpoisten rikosten laajentamista siten, että luovuttaminen olisi sallittua muistakin kuin vain tietyistä, sopimuksissa luetelluista rikoksista. USA piti ongelmallisena myös poliittisiin rikoksiin ja omien kansalaisten luovuttamiseen liittyviä luovuttamisrajoituksia. EU:n jäsenvaltiot puolestaan pitivät tarpeellisena yksinkertaistaa ennen muuta luovuttamis- ja oikeusapumenettelyä sekä tehostaa pankkitilien selvittämiseen liittyvää yhteistyötä.

EU:n oikeus- ja sisäasiain neuvosto valtuutti 26 päivänä huhtikuuta 2002 unionisopimuksen 24 ja 38 artiklan nojalla puheenjohtajavaltion käymään neuvotteluja EU:n ja USA:n välisestä, oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevasta sopimuksesta. Valtuutuspäätökseen liitetyssä asiakirjassa lueteltiin joukko edellä mainittuja, USA:n ja EU:n tärkeinä pitämiä yhteistyön osa-alueita. Neuvottelujen tuloksena valmisteltiin erilliset sopimukset luovuttamisesta ja oikeusavusta.

EU:n oikeus- ja sisäasiain neuvosto teki 6 päivänä kesäkuuta 2003 päätöksen keskinäistä oikeusapua ja luovuttamista EU:n ja USA:n välillä koskevien yleissopimusten allekirjoittamisesta EU:n puolesta. Suomi antoi mainitussa kokouksessa neuvostolle unionisopimuksen 24 artiklan 5 kohdan mukaisen lausuman. Lausuma merkitsee sitä, että Suomen on noudatettava valtiosääntönsä edellyttämiä menettelyjä sopimusten hyväksymiseksi ennen kuin ne tulevat Suomea sitoviksi. Vastaavansisältöisen lausuman antoi Suomen lisäksi 11 jäsenvaltiota. EU-USA-sopimukset allekirjoitettiin Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003.

USA:n ja kunkin jäsenvaltion välillä on neuvoteltu kahdenväliset asiakirjat, joilla hyväksytään EU-USA-sopimusten soveltaminen. Suomen ja USA:n väliset neuvottelut käytiin marraskuussa 2003. Suomi-USA-pöytäkirja ja Suomi-USA–sopimus allekirjoitettiin Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2004.

Sopimusten neuvotteluvaiheessa valtioneuvosto on lähettänyt eduskunnalle selvityksen E 30/2002 vp ja täydentäviä tietoja asian käsittelystä. Eduskunnan lakivaliokunnan kanta sopimusehdotuksiin ilmenee valiokunnan pöytäkirjanotteesta 13/2003 vp. Eduskunnan suuri valiokunta on yhtynyt lakivaliokunnan kantaan (valiokunnan kokous 11/2003 vp). Eduskunnan lakivaliokunta on ottanut kantaa myös ehdotukseen kahdenvälisten asiakirjojen laatimiseksi pöytäkirjassa 28/2003 vp.

Ehdotus hallituksen esitykseksi on valmisteltu oikeusministeriön asettamassa työryhmässä, jossa ovat olleet edustettuina oikeusministeriö ja ulkoasiainministeriö.

Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot ulkoasiainministeriöltä, sisäasiainministeriön poliisiosastolta, valtiovarainministeriöltä, valtakunnansyyttäjänvirastolta, keskusrikospoliisilta, eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta, Suomen Pankkiyhdistykseltä, Suomen Asianajajaliitolta, Suomen Lakimiesliitolta sekä Oikeuspoliittiselta yhdistykseltä Demlalta. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä on tarkistettu lausunnoissa esitettyjen seikkojen johdosta.

1 artikla. Tavoite ja tarkoitu s. Artiklan mukaan sopimuspuolet kehittävät sopimusmääräysten mukaisesti yhteistyötään rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista sääntelevien suhteidensa puitteissa.

2 artikla. Määritelmät . Artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolia ovat EU ja USA. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiolla tarkoitetaan EU:n jäsenvaltiota. Artiklan 3 kohta sisältää määritelmän oikeusministeriöstä. USA:ssa määritelmällä tarkoitetaan oikeusministeriötä (Department of Justice). Jäsenvaltiossa määritelmä voi 3, 5, 6, 8 tai 12 artiklassa tarkoitettujen tehtävien osalta kattaa oikeusministeriön lisäksi valtakunnansyyttäjän. Sopimuksen suomenkielisessä toisinnossa ”Prosecutor General” on virheellisesti käännetty yleiseksi syyttäjäksi, mutta tarkoitus on ollut mahdollistaa se, että jäsenvaltiossa valtakunnansyyttäjä voitaisiin nimetä oikeusministeriön sijaan huolehtimaan yllä mainituissa sopimusmääräyksissä tarkoitetuista tehtävistä. USA ja asianomainen jäsenvaltio voivat sopia myös jonkin muun toimielimen nimeämisestä.

Suomessa artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna viranomaisena toimii oikeusministeriö, joten tarvetta ei ole sille, että Suomi nimeäisi valtakunnansyyttäjän huolehtimaan artiklassa tarkoitetuista tehtävistä oikeusministeriön sijaan.

3 artikla. Tämän sopimuksen soveltamisala suhteessa rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta jäsenvaltioiden kanssa tehtyihin kahdenvälisiin sopimuksiin . Artiklan 1 kohdassa määritellään yksittäisten sopimusmääräysten suhde jäsenvaltioiden välillä voimassaolevien kahdenvälisten sopimusten määräyksiin. Sopimuksen 4 artiklaa sovelletaan sellaisten kahdenvälisten sopimusmääräysten sijasta, jotka sallivat luovuttamisen vain tietyistä rikoksista (a alakohta). Sopimuksen 5 artiklaa sovelletaan niiden määräysten sijasta, jotka koskevat luovutuspyynnön ja siihen liitettyjen asiakirjojen toimittamista, varmentamista, aitouden osoittamista tai oikeaksi todistamista (b alakohta). Sopimuksen 6 artiklaa suorista yhteydenotoista väliaikaista säilöönottoa koskevien pyyntöjen toimittamisessa sovelletaan silloin, kun asiasta ei ole määräystä kahdenvälisessä sopimuksessa (c alakohta). Sopimuksen 7 artiklaa luovuttamispyyntöjen toimittamisesta sovelletaan kahdenvälisessä sopimuksessa olevien määräysten lisäksi (d alakohta). Sopimuksen 8 artiklan määräystä lisätietojen toimittamisesta sovelletaan, kun asiasta ei ole määräystä kahdenvälisessä sopimuksessa. Jos kahdenvälisessä sopimuksessa ei ole määrätty lisätietojen toimittamisessa noudatettavasta yhteydenpitokanavasta, 8 artiklan määräystä sovelletaan tältä osin (e alakohta). Sopimuksen 9 artiklaa pyynnön vastaanottaneessa valtiossa syytteessä tai tuomittuna olevan henkilön väliaikaisesta luovuttamisesta pyynnön esittäneeseen valtioon sovelletaan vastaavan kahdenvälisen sopimusmääräyksen puuttuessa (f alakohta). Sopimuksen 10 artiklaa kilpailevista luovutuspyynnöistä sovelletaan kahdenvälisten sopimusmääräysten puuttuessa tai niiden sijaan, ellei muuta ole erikseen määrätty (g alakohta). Sopimuksen 11 artiklaa yksinkertaistetusta luovutusmenettelystä sovelletaan niin ikään silloin, kun asiasta ei ole määrätty kahdenvälisessä sopimuksessa (h alakohta). Myös kauttakuljetusta koskevaa 12 artiklaa sovelletaan vastaavan kahdenvälisen sopimusmääräyksen puuttuessa. Jos kahdenvälisessä sopimuksessa ei ole määräystä reittisuunnitelmasta poikkeavasta välilaskusta, myös 12 artiklan 3 kohtaa sovelletaan (i alakohta). Pyynnön vastaanottanut valtio voi harkita, soveltaako se kuolemanrangaistusta koskevaa 13 artiklaa kahdenvälisessä sopimuksessa olevan määräyksen sijaan (j alakohta). Sopimuksen 14 artiklan määräystä arkaluontoisten tietojen käsittelystä sovelletaan vastaavan kahdenvälisen sopimusmääräyksen puuttuessa.

Artiklan 2 kohdan mukaan EU varmistaa unionisopimuksen mukaisesti, että kukin jäsenvaltio hyväksyy USA:n kanssa tekemällään asiakirjalla, että kahdenvälistä luovuttamissopimusta sovelletaan 3 artiklan mukaisesti (a alakohta). Artiklan 2 kohdan b alakohta sisältää vastaavanlaisen määräyksen sopimuksen voimaantulon jälkeen unioniin liittyvien uusien jäsenvaltioiden osalta. Alakohdassa b kuvattu menettely pyritään saattamaan päätökseen ennen jäsenvaltion liittymistä unioniin tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Myös 3 kohta koskee uusia jäsenvaltioita. Kohdassa määrätään sopimuksen soveltamisesta siinä tapauksessa, että b alakohdassa kuvattua menettelyä ei ole saatettu loppuun liittymisajankohtaan mennessä.

Aikaisemmin selostetun mukaisesti USA:n ja kaikkien jäsenvaltioiden kesken on neuvoteltu 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut kahdenväliset asiakirjat EU-USA-sopimuksen soveltamisesta. Suomen ja USA:n välillä on tehty pöytäkirja, joka täydentää vuoden 1976 sopimusta. Suomi-USA-pöytäkirjan sisältöä selostetaan jäljempänä jaksossa 1.2.

4 artikla. Rikokset, joista voidaan luovuttaa . Artiklassa määrätään luovuttamiskelpoisista rikoksista. Luovuttaminen edellyttää, että rikoksesta sekä pyynnön esittäneessä että sen vastaanottaneessa valtiossa säädetty enimmäisrangaistus on yli vuosi vankeutta. Myös tällaisen rikoksen yrityksestä, sen suorittamiseen tähtäävästä salahankkeesta tai osallistumisesta rikoksen suorittamiseen tulee voida luovuttaa. Jos pyyntö koskee luovuttamiskelpoisesta rikoksesta tuomitun rangaistuksen täytäntöönpanoa, luovuttamisen edellytyksenä on, että vapausrangaistusta on jäljellä vähintään neljä kuukautta.

Artiklan 2 kohdan mukaan, jos luovutukseen suostutaan luovuttamiskelpoisen rikoksen ollessa kyseessä, luovutuspyyntöön suostutaan myös sellaisten rikosten osalta, joista voi seurata enintään vuosi vankeutta tai sitä lievempi rangaistus, olettaen, että muut luovuttamiselle asetetut vaatimukset täyttyvät.

Artiklan 3 kohdan mukaan rikosta pidetään luovuttamiskelpoisena riippumatta rikoksen luokittelua tai terminologiaa koskevista eroista pyynnön esittäneen ja sen vastaanottaneen valtion lainsäädännössä. Luovuttamiskelpoinen on myös rikos, jonka saattaminen USA:n liittovaltion käsiteltäväksi edellyttää, että tapaukseen liittyy kuljetus valtiosta toiseen, postin tai muiden valtioiden väliseen tai kansainväliseen kauppaan liittyvien palvelujen käyttö. Myös vero-, tulli ja valuuttarikoksista voidaan luovuttaa, vaikka pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännössä ei säädettäisi samankaltaisista veroista, tullimaksuista tai valuutan tai samankaltaisten hyödykkeiden tuonnin tai viennin valvonnasta.

Artiklan 4 kohdassa määrätään tilanteesta, jossa rikos on tehty pyynnön esittäneen valtion alueen ulkopuolella. Tällöin luovuttamiseen suostutaan, ellei muista luovuttamismääräyksistä muuta johdu, siinä tapauksessa, että rikos olisi vastaavissa olosuhteissa pyynnön vastaanottaneen valtion alueen ulkopuolella tehtynä rangaistava pyynnön vastaanottaneen valtion lain mukaan. Vaikka pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännössä ei säädettäisi kyseisen valtion ulkopuolella vastaavissa olosuhteissa tehdyn rikoksen rankaisemisesta, pyynnön vastaanottanut valtio voi harkintansa mukaan suostua luovuttamiseen, jos muut luovuttamisen edellytykset täyttyvät. Siten pyynnön vastaanottanut valtio voisi suostua luovuttamiseen, vaikka sillä ei rikosoikeuden soveltamisalaa koskevista rajoituksista johtuen olisi toimivaltaa tuomita käsiteltävästä rikoksesta rangaistukseen esimerkiksi siinä tapauksessa, että teko ei olisi rangaistava sen tekovaltiossa.

Vuoden 1976 sopimuksen 2 artiklan mukaan luovuttamiskelpoisia rikoksia ovat sopimuksen liitteessä luetellut rikokset, joista sekä pyynnön esittäneen että sen vastaanottaneen valtion lain mukaan voi seurata yli vuoden pituinen vankeusrangaistus. Koska EU-USA-sopimuksen 4 artikla syrjäyttää vastaavan kahdenvälisen sopimuksen määräyksen siinä tapauksessa, että kahdenvälisessä sopimuksessa luovuttamisvelvollisuus olisi rajattu tiettyihin rikoksiin, luovuttamiskelpoiset rikokset määräytyisivät EU-USA-sopimuksen 4 artiklan mukaan.

EU-USA-sopimuksen määräys luovuttamiskelpoisista rikoksista eroaa kahdenvälisestä sopimuksesta siinä, että luovuttamiskelpoiseksi rikokseksi on katsottava myös salahanke sellaisen rikoksen tekemiseksi, josta voidaan luovuttaa. Kahdenvälisessä sopimuksessa velvollisuus luovuttaa salahankkeesta on rajattu salahankkeeseen, jota Suomen lain mukaan olisi pidettävä avunantona, yllytyksenä tai valmisteluna rikokseen. Vaikka vastaavaa rajausta ei sisälly EU-USA-sopimukseen, sopimusta voidaan tulkita siten, että se ei velvoita luovuttamaan salahankkeesta, joka Suomen lainsäädännön mukaan ei olisi rangaistava. Tämä johtuu siitä, että vuoden 1976 sopimuksen 12 artikla, johon EU-USA-sopimuksella ei ole puututtu, sallii sen, että kaksoisrangaistavuutta voidaan edellyttää. Mainitun sopimusmääräyksen mukaan päätös luovuttamisesta tehdään pyynnön vastaanottaneen valtion lakien mukaisesti. EU-USA-sopimuksia koskevissa neuvotteluissa osapuolten tarkoituksena ei myöskään ole ollut luopua kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta, vaan tavoitteena oli laajentaa luovutuskelpoisten rikosten alaa siten, että luovuttamista ei enää rajattaisi tiettyihin rikoksiin, vaan luovuttamiskelpoiset rikokset määräytyisivät pyynnön perusteena olevasta rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaan.

Yleisen luovuttamislain 4 §:n 1 momentin mukaan luovuttaminen on sallittua rikoksesta, jota Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä olisi pidettävä rikoksena, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Jos yksi pyynnössä tarkoitetuista rikoksista täyttää luovuttamiskelpoiselle rikokselle asetetut edellytykset, luovuttaa voidaan 4 §:n 5 momentin mukaan myös muista rikoksista, jotka tai joita vastaavat teot ovat Suomen lain mukaan rangaistavia. Siten myöskään 2 kohdan velvoite ei ole ristiriidassa yleisen luovuttamislain kanssa. Yleiseen luovuttamislakiin ei myöskään sisälly rajoitteita, joita 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetaan.

Yleiseen luovuttamislakiin ei sisälly säännöstä 4 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa rikos olisi tehty pyynnön esittäneen valtion ulkopuolella. Vuoden 1957 sopimuksen 7 §:n 2 kappaleeseen sisältyy säännös vastaavanlaisesta tilanteesta. Sen mukaan luovuttamisesta voidaan pyynnön esittäneen valtion ulkopuolella tehdyn rikoksen osalta kieltäytyä vain, jos vastaavanlaisesta rikoksesta ei voida pyynnön vastaanottaneen valtion lain mukaan nostaa asianomaisessa valtiossa syytettä tai että kyseisestä rikoksesta ei voida luovuttaa. Määräys mahdollistaa sen, että pyynnön vastaanottanut valtio voisi harkintansa mukaan suostua luovuttamiseen silloinkin, kun se itse rikosoikeuden soveltamisalaa koskevista rajoituksista johtuen ei olisi toimivaltainen käsittelemään rikosta. Suomen rikoslain soveltamisesta Suomen ulkopuolella tehtyihin rikoksiin säädetään rikoslain 1 luvussa. Käytännössä 4 kohdassa tarkoitettu tilanne voisi tulla kyseeseen lähinnä silloin, kun luovuttamispyynnössä tarkoitettu rikos olisi tehty USA:n ulkopuolella ilman, että rikoksella olisi mitään rikoslain 1 luvussa tarkoitettua liittymäkohtaa Suomeen eikä teko myöskään olisi rangaistava sen tekovaltion lainsäädännön mukaan. Jos teko täyttää yleisen luovuttamislain mukaisen luovuttamiskelpoisen rikoksen vaatimukset sekä muut luovuttamiselle säädetyt edellytykset, lainsäädännöstä johtuvaa estettä ei olisi luovuttamiselle tällaisissa tapauksissa.

Edellä olevan perusteella 4 artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista.

5 artikla. Asiakirjojen toimittaminen ja niiden aitouden toteaminen . Artiklan 1 kohdan mukaan luovutuspyynnöt ja niihin liitetyt asiakirjat toimitetaan diplomaattiteitse. Määräys koskee myös 7 artiklassa tarkoitettujen asiakirjojen toimittamista väliaikaisen säilöönoton jälkeen. Artiklan 2 kohdan mukaan asiakirjat, joissa on pyynnön esittäneen valtion oikeusministeriön tai ulkoasioista vastaavan ministeriön leima tai sinetti, hyväksytään pyynnön vastaanottaneessa valtiossa ilman varmentamista tai muuta aitouden toteamista tai oikeaksi todistamista.

Artiklaa sovellettaisiin kahdenvälisen sopimuksen vastaavan määräyksen sijasta. Määräyksiä asiakirjojen toimittamisesta ja oikeaksi todistamisesta sisältyy vuoden 1976 sopimuksen 13 artiklaan. Sen 5 kappaleen a ii) alakohdan mukaan Suomen tekemät luovutuspyynnöt tulee vahvistaa asianomaisen ministeriön virallisella sinetillä ja varustaa USA:n Suomessa olevan johtavan diplomaattisen tai konsulivirkamiehen vahvistuksella ja USA:n tekemät pyynnöt on vahvistettava USA:n ulkoministeriön sinetillä. EU-USA-sopimuksen 5 artikla helpottaisi asiakirjojen toimittamista, koska oikeusministeriön tai ulkoasioista vastaavan ministeriön leiman tai sinetin lisäksi muuta asiakirjan aitouden toteamista ei enää vaadittaisi. Koska 5 artiklassa määrätään ainoastaan asiakirjojen toimittamistavasta ja asiakirjojen aitouden varmistamisesta, artikla ei syrjäytä 13 artiklan määräyksiä siltä osin kuin kyse on siitä, mitä tietoja ja asiakirjoja luovuttamispyyntöön tulee liittää.

Yhteydenpitojärjestystä koskevat velvoitteet ovat sopusoinnussa yleisen luovuttamislain säännösten kanssa. Sekä Suomeen tulevat että Suomesta lähtevät luovuttamispyynnöt toimitetaan diplomaattista tietä, ellei toisin ole asianomaisen vieraan valtion kanssa sovittu. Lakiin ei sisälly tarkempia säännöksiä pyynnön tai siihen liitettyjen asiakirjojen aitouden toteamisesta, joten se määräytyisi yksinomaan EU-USA-sopimusmääräysten mukaisesti.

6 artikla. Väliaikaista säilöön ottamista koskevien pyyntöjen toimittaminen . Artiklan mukaan väliaikaista säilöönottoa koskeva pyynnöt voidaan toimittaa joko diplomaattiteitse tai suoraan oikeusministeriöiden välityksellä. Pyynnöt voidaan toimittaa myös kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin välityksellä.

Artiklaan liittyy edellä selostettu 3 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka mukaan artiklassa tarkoitettua yhteydenpitokanavaa sovelletaan jos asianomaisen jäsenvaltion ja USA:n välisessä kahdenvälisessä sopimuksessa ei ole suoran yhteydenpidon oikeusministeriöiden välillä sallivaa määräystä. Vuoden 1976 sopimuksen mukaan myös väliaikaista säilöönottoa koskevat pyynnöt on 14 artiklan 1 kappaleen mukaan tehtävä diplomaattiteitse, joten sovellettavaksi tulisi EU-USA-sopimuksen 6 artikla. Sallittua olisi siten väliaikaista säilöönottamista koskevien pyyntöjen toimittaminen paitsi diplomaattiteitse, myös suoraan oikeusministeriöiden tai Interpolin välityksellä. Koska 6 artikla 5 artiklan tavoin koskee vain yhteydenpitojärjestystä, väliaikaiseen säilöön ottamiseen liittyvät muut edellytykset määräytyisivät edelleen kahdenvälisen sopimuksen mukaan.

Yleisen luovuttamislain 31 § sisältää säännöksen väliaikaista säilöönottoa koskevien pyyntöjen toimittamisesta. Laki mahdollistaa sen, että väliaikaista säilöönottamista koskeva pyyntö voidaan tehdä suoraan pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle. Koska yleisen luovuttamislain lisäksi yhteydenpitojärjestys määräytyy sen mukaan, mitä Suomen ja asianomaisen vieraan valtion kanssa on sovittu, yleisen luovuttamislain 31 §:stä poikkeava yhteydenpitosäännös ei ole ristiriidassa yleisen luovuttamislain kanssa.

7 artikla. Asiakirjojen toimittaminen väliaikaisen säilöönoton jälkeen . Artiklassa määrätään asiakirjojen toimittamisesta väliaikaisen säilöönoton jälkeen. Ne voidaan 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimittaa diplomaattisesti pyynnön vastaanottaneen valtion suurlähetystöön pyynnön esittäneessä valtiossa. Aikarajoja koskevia sopimusmääräyksiä sovelletaan siten, että pyynnön vastaanottaneen valtion katsotaan vastaanottaneen luovutuspyynnön sinä päivänä, jona se toimitettiin suurlähetystöön.

Artiklan 2 kohdassa määrätään mahdollisuudesta olla soveltamatta 1 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, jos se johtuu asianomaisessa jäsenvaltiossa sopimuksen allekirjoittamispäivänä vallitsevasta, vakiintuneesta oikeuskäytännöstä. Poikkeamisvelvollisuus on voimassa siihen saakka, kunnes kyseinen jäsenvaltio ja USA diplomaattinootteja vaihtaen sopivat toisin.

Vuoden 1976 sopimuksen 14 artiklan 2 kappaleessa määrätään luovuttamispyynnön toimittamisesta sen jälkeen kun väliaikaiseen säilöön ottamiseen on suostuttu. Pyyntö on toimitettava toisen sopimusvaltion asianomaiselle viranomaiselle 45 päivän kuluessa tai pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännössä säädetyssä muussa määräajassa. Määräajoista säädetään myös yleisen luovuttamislain 31 §:n 2 momentissa. Sen mukaan oikeusministeriön, joka katsoo, että estettä säilöönotetun luovuttamiselle ei ole, on viipymättä ilmoitettava säilöönottamisesta ja samalla määrättävä aika, enintään 30 päivää tai erityisestä syystä 45 päivää ilmoituksen lähettämisestä, jonka kuluessa säilöönotettu on pyydettävä luovutettavaksi. Näitä määräaikasäännöksiä sovellettaisiin edelleen, kuitenkin siten, että Suomen katsottaisiin vastaanottaneen väliaikaisen säilöön oton jälkeen tehdyn luovutuspyynnön sinä päivänä, jona Suomen suurlähetystö USA:ssa otti sen vastaan.

Yleiseen luovuttamislakiin ei sisälly erityissäännöstä väliaikaisen säilöönoton jälkeen tehtävien luovutuspyyntöjen toimittamistavasta, joten luovuttamista pyydetään näissäkin tapauksissa 13 §:n mukaisesti eli diplomaattista tietä, jollei asianomaisen vieraan valtion kanssa ole toisin sovittu. Näin ollen EU-USA-sopimuksen yhteydenpitomääräys vastaisi yleisen luovuttamislain mukaista pääsääntöä luovuttamispyyntöjen toimittamisessa noudatettavasta yhteydenpitojärjestyksestä.

8 artikla. Lisätiedot . Artiklan 1 kohdan mukaan pyynnön vastaanottanut valtio voi pyytää lisätietoja pyynnön esittäneeltä valtiolta, jos se katsoo, että tiedot eivät täytä luovuttamissopimuksen vaatimuksia. Tiedot on toimitettava pyydetyssä kohtuullisessa ajassa.

Artiklan 2 kohdan mukaan asianomaisten valtioiden oikeusministeriöt voivat toimittaa 1 kohdassa tarkoitetut lisätiedot suoraan toisilleen.

Vuoden 1976 sopimuksen 15 artikla sisältää 8 artiklan 1 kohtaa vastaavan määräyksen lisätietojen toimittamisesta. Mainittua määräystä sovellettaisiin edelleen, koska EU-USA-sopimuksen 8 artiklan 1 kohtaa sovellettaisiin vain jos asiasta ei ole määräystä kahdenvälisessä sopimuksessa. Sovellettavaksi tulisi kuitenkin EU-USA-sopimuksen 8 artiklan 2 kohta, jossa sallitaan lisätietojen toimittaminen suoraan oikeusministeriöiden välillä. Vastaavaa yhteydenpitomääräystä ei sisälly vuoden 1976 sopimukseen. Siten lisätietoja olisi mahdollista toimittaa suoraan oikeusministeriöiden välillä.

Erityissäännöstä lisätietojen pyytämisessä noudatettavasta yhteydenpidosta ei sisälly yleiseen luovuttamislakiin, joten yhteydenpito määräytyy 13 §:n pääsäännön mukaisesti, ellei toisin ole asianomaisen valtion kanssa sovittu. EU-USA-sopimuksen voimaantultua lisätietoja voitaisiin toimittaa suoraan oikeusministeriöiden välityksellä.

9 artikla. Tilapäinen luovuttaminen . Artiklassa määrätään tilapäisestä luovuttamisesta. Artiklan 1 kohdan mukaan henkilö, jota vastaan on oikeudenkäynti tai joka suorittaa rangaistusta pyynnön vastaanottaneessa valtiossa, voidaan tilapäisesti luovuttaa pyynnön esittäneeseen valtioon syytteeseenpanoa varten.

Artiklan 2 kohdan mukaan tilapäisesti luovutettu henkilö pidetään vangittuna pyynnön esittäneessä valtiossa ja palautetaan pyynnön vastaanottaneeseen valtioon valtioiden sopimien ehtojen mukaisesti. Vapaudenmenetysaika pyynnön esittäneessä valtiossa voidaan vähentää pyynnön vastaanottaneessa valtiossa jäljellä olevasta vankeustuomiosta.

Tilapäistä luovuttamista koskevan artiklan soveltamisen edellytyksenä on, että asiasta ei ole määräyksiä kahdenvälisessä sopimuksessa. Vuoden 1976 sopimuksen 11 artiklassa on määräys menettelystä, jota voidaan noudattaa silloin, kun luovutettavaksi pyydetään henkilöä, joka on syytteessä tai pidätettynä pyynnön vastaanottaneessa valtiossa. Tällöin ratkaisu luovuttamisasiassa voidaan lykätä, kunnes oikeudenkäynti on päättynyt tai rangaistus suoritettu. Vuoden 1976 sopimus ei siten mahdollista tilapäistä luovuttamista, jolloin tällainen menettely määräytyisi 9 artiklan mukaan.

Yleisen luovuttamislain 11 §:n säännös koskee 9 artiklassa tarkoitettuja tilanteita. Sen 1 momentin mukaan henkilöä, joka Suomessa on syytteessä muusta kuin luovuttamispyynnössä tarkoitetusta rikoksesta, josta voi seurata vapausrangaistus, tai hänet on tuomittu vapausrangaistukseen tai jos hän on muuten vapautensa menettäneenä, häntä ei voida luovuttaa niin kauan kuin kyseinen este on olemassa. Pykälän 2 momentissa kuitenkin sallitaan erittäin painavista syistä se, että henkilö 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa voidaan luovuttaa luovuttamispyynnössä tarkoitettua tekoa koskevaa oikeudenkäyntiä varten vieraalle valtiolle. Ehtona on, että henkilö välittömästi oikeudenkäynnin päätyttyä luovutetaan Suomen viranomaiselle.

Koska 9 artiklan määräys ei ole velvoittava, Suomen harkinnassa olisi se, luovutetaanko henkilö tilapäisesti syytteeseenpanoa varten vai lykätäänkö asian käsittely, kuten nykyisin kahdenvälisessä sopimuksessa määrätään ja yleisen luovuttamislain 11 §:ssä pääsääntöisesti edellytetään. Artiklan harkinnanvaraisuus mahdollistaa sen, että Suomessa syytteessä tai tuomittuna oleva henkilö voidaan luovuttaa oikeudenkäyntiä varten yleisen luovuttamislain 11 §:n 2 momentissa määritellyin edellytyksin. Siten sopimusmääräys ei ole ristiriidassa yleisen luovuttamislain 11 §:n kanssa.

Suomi-USA-pöytäkirjan voimaansaattamislakiin esitetään otettavaksi tarkentava säännös tilapäisestä luovuttamisesta. Sen mukaan oikeusministeriö päättäisi tilapäisestä luovuttamisesta noudattaen mitä yleisessä luovuttamislaissa on säädetty. Lisäksi oikeusturvasyistä sopimusmääräystä ehdotetaan voimaansaattamislaissa täsmennettäväksi siten, että aika, jonka henkilö on luovutusmenettelyn seurauksena vapautensa menettäneenä, olisi vähennettävä Suomessa suoritettavasta vankeusrangaistuksesta. Sopimusmääräyksen mukaan vapaudenmenetysajan vähentäminen olisi pyynnön vastaanottaneen valtion harkinnassa.

10 artikla. Useiden valtioiden tekemät luovutuspyynnöt . Artiklan 1 kohdan mukaan, jos pyynnön vastaanottanut valtio saa luovuttamispyyntöjä usealta valtiolta, se päättää, mihin valtioon luovutettavaksi pyydetty henkilö luovutetaan vai luovutetaanko häntä mihinkään.

Artiklan 2 kohdan mukaan pyynnön vastaanottaneen valtion harkinnassa on luovuttaminen myös silloin, jos se saa samaa henkilöä koskevan luovutuspyynnön USA:lta ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella toiselta EU:n jäsenvaltiolta. Luovuttamisesta päättää pyynnön vastaanottaneen valtion toimivaltainen viranomainen, joka voi olla täytäntöönpanoviranomainen, jos kyseinen viranomainen jäsenvaltion ja USA:n välillä voimassaolevan sopimuksen mukaisesti tekee päätöksen kilpailevista luovuttamispyynnöistä. Jos kahdenvälisessä sopimuksessa ei ole tästä määräystä, jäsenvaltion tulee nimetä toimivaltainen viranomainen 19 artiklan mukaisesti.

Artiklan 3 kohta sisältää luettelon seikoista, jotka pyynnön vastaanottanut valtio ottaa huomioon tehdessään päätöstä kilpailevista luovutuspyynnöistä. Luettelo ei ole tyhjentävä. Merkityksellisiä seikkoja ovat ensinnäkin se, perustuuko pyyntö sopimukseen, toiseksi rikoksen tekopaikka, kolmanneksi pyynnön esittäneiden valtioiden edut, neljänneksi rikosten vakavuus, viidenneksi rikoksen uhrin kansallisuus sekä kuudenneksi mahdollisuus, että henkilö luovutetaan myöhemmin pyynnön esittäneestä valtiosta johonkin toiseen luovuttamista pyytäneeseen valtioon. Seitsemäntenä tekijänä mainitaan aikajärjestys, jossa luovutuspyynnöt on eri valtioilta vastaanotettu.

Usean valtion tekemiä luovutuspyyntöjä koskee myös julistus, jonka EU antoi EU-USA-sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Sen mukaan EU toteaa, että vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen kehittämisellä voi olla seurauksia, jotka vaikuttavat USA:n kanssa tehtyihin sopimuksiin. Näitä seikkoja tarkastellaan erityisesti 10 artiklan 2 kohdan osalta ja neuvotellaan sekä tarvittaessa myöhemmin tarkistetaan sopimusta. EU myös toteaa, että 10 artikla ei muodosta ennakkotapausta kolmansien maiden kanssa käytäviä neuvotteluja varten.

Artiklaan ei sisälly mainintaa siitä, miten menetellä siinä tapauksessa, että luovutuspyyntö vastaanotetaan Kansainväliseltä rikostuomioistuimelta. Sopimuksen selitysmuistion mukaan 10 artiklan tarkoituksena ei ole vaikuttaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) osapuolina olevien valtioiden velvollisuuksiin eikä myöskään vaikuttaa perussäännön ulkopuolisen USA:n oikeuksiin suhteessa Kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön 90 artiklan 4 kappaleen mukaan sopimusvaltio, joka on saanut Kansainväliseltä rikostuomioistuimelta ja sopimuksen ulkopuoliselta valtiolta luovutuspyynnön, antaa etusijan tuomioistuimen luovutuspyynnölle, jos tuomioistuin on päättänyt, että tapaus voidaan ottaa käsiteltäväksi, eikä sillä ole kansainvälistä velvoitetta luovuttaa henkilöä pyynnön esittäneelle valtiolle. Eduskunnan lakivaliokunta on katsonut, että kansainvälisen rikostuomioistuimen luovutuspyynnöille tulisi antaa etusija, kun on esitetty kilpailevia luovutuspyyntöjä (pöytäkirja 13/2003 vp).

Vaikka asiasta ei 10 artiklassa ole säännöksiä, sopimusmääräys ei selitysmuistion mukaisen tulkinnan mukaan ole ristiriidassa Kansainväliseen rikostuomioistuimeen liittyvien velvoitteiden kanssa. Pyynnön vastaanottaneella valtiolla ei artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan ole velvollisuutta luovuttaa henkilöä yhteenkään luovutuspyynnön esittäneistä valtioista. Pyynnön vastaanottaneen valtion harkintavallassa olisi siten myös se, luovutetaanko henkilö jollekin luovutuspyynnön esittäneistä valtioista vain Kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Suomen tulisi kuvatunlaisessa tilanteessa antaa etusija Kansainvälisen rikostuomioistuimen esittämälle pyynnölle. Selvyyden vuoksi asiasta ehdotetaan otettavaksi säännös voimaansaattamislakiin. Kuten muutkin sopimusmääräysten kansallista toimeenpanoa täsmentävät säännökset, säännös ehdotetaan otettavaksi Suomi-USA-pöytäkirjan voimaansaattamislakiin.

Vuoden 1976 sopimuksen 18 artiklassa on määräys kilpailevista luovutuspyynnöistä. Määräyksen syrjäyttäisi EU-USA-sopimuksen 10 artikla, koska sitä sovelletaan, ellei muuta ole erikseen määrätty, kahdenvälisessä sopimuksessa olevien määräysten sijasta. Tilanteessa, jossa luovutuspyyntö vastaanotetaan sekä USA:lta että EU:n jäsenvaltiolta eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, sovellettavaksi tulisi 10 artiklan 2 kohta, jonka mukaan niin ikään pyynnön vastaanottaneen valtion harkinnassa on se, mihin valtioon henkilö luovutetaan vai luovutetaanko häntä mihinkään. EU-luovuttamislain 34 §:ssä on säännös kilpailevista luovutuspyynnöistä. Sen 3 momentin mukaan tilanteessa, jossa samaa henkilöä koskevan luovutuspyynnön tekee sekä EU:n jäsenvaltio että EU:n ulkopuolinen valtio, joka ei ole pohjoismaa, oikeusministeriö ratkaisee asian noudattaen yleisen luovuttamislain 25 §:n säännöksiä. Jos sitä vastoin henkilöä pyydetään luovutettavaksi toiseen pohjoismaahan ja EU:n ulkopuoliseen valtioon, pohjoismaisen luovuttamislain 20 §:n mukaan valtioneuvosto määrää oikeusministeriön esittelystä, mihin valtioon henkilö luovutetaan.

Yleisen luovuttamislain 25 §:ssä säädetään usean valtion tekemistä luovutuspyynnöistä. Sen mukaan oikeusministeriö päättää siitä, mihin valtioon henkilö luovutetaan. Huomioon otettavia seikkoja ovat rikoksen laatu, tekoaika ja -paikka, pyyntöjen saapumisjärjestys, luovutettavaksi pyydetyn kansalaisuus ja kotipaikka sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Tarkoituksenmukaista on, että kilpailevissa luovuttamispyyntötilanteissa asia ratkaistaisiin yleisen luovuttamislain mukaisessa järjestyksessä eli luovuttamisesta päättäisi oikeusministeriö. Tämä todetaan Suomi-USA-pöytäkirjan liitteenä olevassa 7 artiklassa. Asian ratkaisuun vaikuttaisivat artiklassa lueteltujen seikkojen lisäksi yleisen luovuttamislain 25 §:ssä mainitut seikat. Ratkaisu olisi sopusoinnussa EU-luovuttamislain 34 §:n kanssa. Pohjoismaisen luovuttamislain 20 §:ää ei tässä esityksessä ehdoteta muutettavaksi. Pohjoismaisten luovuttamissäännösten uudistamisen yhteydessä tulee tarkistettavaksi myös useiden valtioiden luovuttamispyyntöjä koskevat säännökset. Jos ratkaistavaksi ennen uusien pohjoismaisten säännösten voimaantuloa tulisi tapaus, jossa sekä USA että toinen pohjoismaa pyytäisivät luovutettavaksi samaa henkilöä, EU-USA-sopimuksen ja Suomi-USA-pöytäkirjan sopimusvelvoitteiden mukaisesti luovuttamisesta päättäisi oikeusministeriö. Jotta ristiriitaa sopimusvelvoitteiden ja pohjoismaiden luovuttamislain 20 §:n välillä ei olisi, Suomi-USA-pöytäkirjan voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan sen estämättä, mitä pohjoismaisen luovuttamislain 20 §:n 1 momentissa säädetään, luovuttamisesta kilpailevissa luovutustilanteissa päättäisi oikeusministeriö.

11 artikla. Yksinkertaistetut luovutusmenettelyt . Artiklassa määrätään yksinkertaistetusta luovuttamismenettelystä, jonka soveltamisen edellytyksenä on, että luovutettavaksi pyydetty henkilö suostuu luovuttamiseen. Tällöin pyynnön vastaanottanut valtio voi oikeusjärjestelmänsä mukaisten periaatteiden ja menettelysääntöjen mukaisesti luovuttaa ilman erityisiä menettelyjä. Luovutettavaksi pyydetty henkilö voi myös ilmoittaa luopuvansa erityissäännön suojasta. Luopuminen merkitsisi sitä, että häntä voitaisiin pyynnön esittäneessä valtiossa syyttää myös muista rikoksista kuin siitä, jota varten luovuttamista on pyydetty.

Vuoden 1976 sopimuksessa ei ole nimenomaista määräystä yksinkertaistetusta luovuttamismenettelystä. Sen 6 artiklan mukaan luovutettavaksi pyydetty henkilö voi kuitenkin ilmoittaa pyynnön vastaanottaneen valtion viranomaiselle, ettei hän vaadi luovuttamisen laillisuuden selvittämistä erillisessä käsittelyssä. Pyynnön vastaanottanut valtio voi sen jälkeen päättää luovuttaa hänet pyynnön esittäneen valtion edustajille.

EU-USA-sopimuksen 11 artiklaa sovelletaan siinä tapauksessa, että yksinkertaistetusta menettelystä ei ole määräystä kahdenvälisessä sopimuksessa. Siten kysymys siitä, tuleeko 11 artikla Suomen ja USA:n välillä sovellettavaksi vai ei, ratkeaa sen mukaan, onko vuoden 1976 sopimuksen 6 artiklaa pidettävä yksinkertaistettua menettelyä koskevana sopimusmääräyksenä vai ei. Suomi ja USA ovat kahdenvälisissä neuvotteluissa päätyneet viimeksimainitulle kannalle ja ovat siis päättäneet soveltaa EU-USA-sopimuksen 11 artiklaa. Tämä todetaan jäljempänä selostettavassa Suomi-USA-pöytäkirjassa.

Yleinen luovuttamislaki ei sisällä säännöstä, jonka mukaan luovutettavaksi pyydetty henkilö voisi suostua siihen, että luovuttamisen edellytyksiä ei lainkaan tutkita. Lain 16 § kuitenkin sisältää säännöksen niitä tilanteita varten, joissa luovutettavaksi pyydetty henkilö katsoo, ettei luovuttamiselle ole laillisia edellytyksiä. Tällöin oikeusministeriön on ennen asian ratkaisemista pyydettävä asiasta korkeimman oikeuden lausunto. Korkeimman oikeuden lausunto on hankittava muutenkin, jos oikeusministeriö pitää sitä tarpeellisena. Kuten edellä on todettu, luovutettavaksi pyydetyn henkilön suostumus yksinkertaistettuun menettelyyn merkitsisi sitä, että hänet voitaisiin luovuttaa pyynnön vastaanottaneen valtion oikeusjärjestelmän mukaisten periaatteiden ja menettelysääntöjen mukaisesti ilman eri menettelyjä. Tarkemmin ei ole selostettu sitä, mistä menettelyistä henkilö voisi ilmoittaa luopuvansa. Yleisen luovuttamislain mukainen ratkaisu olisi se, että luopumisilmoitus voisi merkitä sitä, ettei luovuttamispyyntöön tarvitsisi hankkia korkeimman oikeuden lausuntoa. Jos henkilö voisi myös luopua erityissäännön suojasta, se edellyttäisi yleisen luovuttamislain 12 ja 32 §:n muuttamista. Mainittujen säännösten mukaan erityissäännöstä luopuminen on rajoitetusti sallittua oikeusministeriön luvalla. Pyyntöön ja luovuttamiselle määrättäviin ehtoihin sovelletaan mitä luovuttamisesta Suomesta on säädetty. Siten lupa erityissäännöstä poikkeamiseen voidaan antaa vain, mikäli lainmukaiset edellytykset luovuttamiselle ovat olemassa. Jos henkilön suostumukselle suhteessa USA:aan annettaisiin nykyistä suurempi merkitys, edellyttäisi se oikeusturvasyistä nykyistä täsmällisempiä säännöksiä suostumuksen hankkimismenettelystä ja suostumuksen seurauksista. Tällaiset säännökset on otettu EU-luovuttamislakiin. Koska 11 artikla ei edellytä, että suostumustapauksissa luovuttamisen edellytyksiä ei suostumustapauksissa lainkaan voitaisi tutkia tai että oikeusministeriön lupaa ei tällöin saisi edellyttää erityissäännöstä poikkeamiseen, näihin yleisen luovuttamislain säännöksiin ei ehdoteta tehtäväksi muutoksia.

Käytännössä yksinkertaistettua menettelyä koskeva sopimusvelvoite merkitsisi sitä, että niissä tilanteissa, joissa luovutettavaksi pyydetty henkilö suostuu luovuttamiseen ja luopuu vaatimasta erityissäännön suojaa, oikeusministeriö pääsääntöisesti ratkaisisi asian hankkimatta korkeimman oikeuden lausuntoa. Luovuttamisen tulisi myös tällöin tapahtua mahdollisimman pian suostumuksena antamisen jälkeen 11 artiklan tarkoituksen mukaisesti. Estettä ei kuitenkaan olisi korkeimman oikeuden lausunnon pyytämiseen, jos sitä poikkeuksellisesti jonkin oikeudellisen kysymyksen vuoksi pidettäisiin perusteltuna. Ratkaisu vastaisi sitä, mikä jo nykyisin on yleisen luovuttamislain 16 §:n mukaan sallittua, joten sopimusmääräys ei ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

12 artikla. Kauttakuljetus . Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio voi antaa luvan henkilön kauttakuljetukseen alueensa kautta, jos henkilö luovutetaan kolmannesta valtiosta USA:aan tai sieltä kolmanteen valtioon. Vastaava oikeus on USA:lla.

Artiklan 2 kohdan mukaan pyyntö kauttakuljetuksesta tehdään diplomaattiteitse, suoraan oikeusministeriöiden välillä tai Interpolin välityksellä. Pyynnössä on oltava kuvaus kuljetettavasta henkilöstä sekä lyhyt selostus tapauksesta. Kauttakuljetettava henkilö pidetään vapautensa menettäneenä kauttakuljetuksen ajan.

Artiklan 3 kohdan mukaan lupaa kauttakuljetukseen ei vaadita, jos kuljetus tapahtuu ilmateitse eikä reittisuunnitelmaan kuulu välilaskua kauttakulkuvaltion alueella. Jos reittisuunnitelmasta poikkeava välilasku tapahtuu, valtio, jonka alueelle välilasku on tehty, voi vaatia lupaa. Henkilön pakenemisen estämiseksi toimitetaan tarpeelliset toimenpiteet kauttakulkuvaltiossa. Edellytyksenä on, että pyyntö kauttakuljetuksesta tehdään 96 tunnin aikana välilaskun tapahtumisesta.

Vuoden 1976 sopimuksen 20 artiklassa määrätään kauttakuljetuksesta, jota sovellettaisiin 12 artiklan osalta muuten paitsi artiklan 3 kohdassa tarkoitetun välilaskun osalta. Koska vuoden 1976 sopimuksessa ei ole tästä määräyksiä, sovellettavaksi tulisi tältä osin 12 artiklan 3 kohta. Kahdenvälisessä sopimuksessa ei ole määräystä kauttakuljetuspyyntöjen toimittamisessa noudatettavasta yhteydenpitojärjestyksestä. Tältä osin menettelyä helpottaisi se, että pyyntö voitaisiin toimittaa 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti joko diplomaattiteitse, suoraan oikeusministeriöiden välillä tai Interpolin välityksellä. Siten perusteltua olisi se, että kahdenvälisellä asiakirjalla mahdollistettaisiin myös 12 artiklan 2 kohdan soveltaminen. Mainitut sopimusmääräykset täydentäisivät vuoden 1976 sopimuksen 20 artiklaa, jota siis sovellettaisiin 12 artiklan 2 ja 3 kohdan lisäksi.

Kauttakuljetuksesta säädetään yleisen luovuttamislain 33 §:ssä. Sen mukaan oikeusministeriö voi antaa luvan siihen, että muu kuin Suomen kansalainen saadaan kuljettaa Suomen kautta. Suomen kansalaisen kuljettaminen Suomen kautta on siten pääsääntöisesti kielletty. Tästä pääsäännöstä on pykälän 2 momentissa määrätyin edellytyksin poikettu, kun kyse on Suomen ja muiden pohjoismaiden sekä Suomen ja EU:n jäsenvaltioiden välisistä luovuttamisista (33 §:n 2 momentti). Suomen kautta tapahtuva kuljetus EU-maiden välisissä luovuttamisissa määräytyy EU-luovuttamislain mukaan. Käytännössä pelkästään ilmateitse tapahtuvaan kuljetukseen ei ole vaadittu oikeusministeriön lupaa. Tämä on todettu Suomi-USA-pöytäkirjan liitteen 9 artiklassa. Tästä on myös otettu nimenomainen säännös EU-luovuttamislakiin, jonka 71 §:n mukaan kauttakuljetuksena ei pidetä ilmakuljetusta, joka tapahtuu ilman välilaskua. Niissä tilanteissa, joissa reittisuunnitelmasta poikkeava välilasku tapahtuisi Suomen alueella, luvan myöntäminen olisi yleisen luovuttamislain 33 §:n mukaisin edellytyksin oikeusministeriön harkinnassa. Kauttakuljetuspyyntöjen toimittamisessa noudatettavasta yhteydenpitojärjestyksestä on yleisen luovuttamislain 33 §:n 3 momentin mukaisesti mahdollisuus sopia yleisestä luovuttamislain pääsäännöstä poiketen. Yhteydenpito määräytyisi 12 artiklan 2 kohdan mukaista menettelyä noudattaen. Tämä todetaan myös Suomi-USA-pöytäkirjan liitteenä olevassa 9 artiklassa.

Kauttakuljetusta koskeva 12 artikla ei edellä selostetun mukaan ole ongelmallinen lainsäädännön kannalta.

13 artikla. Kuolemantuomio . Artiklan mukaan, jos rikoksesta pyynnön esittäneessä valtiossa voidaan langettaa kuolemantuomio eikä tätä mahdollisuutta ole pyynnön vastaanottaneessa valtiossa, pyyntöön voidaan suostua sillä edellytyksellä, että kuolemantuomiota ei langeteta luovutettavaksi pyydetylle henkilölle. Jos tähän ehtoon ei voida suostua, henkilö voidaan luovuttaa sillä edellytyksellä, että mahdollisesti langetettavaa kuolemantuomiota ei panna täytäntöön. Jos pyynnön esittänyt valtio hyväksyy pyynnön vastaanottaneen valtion asettamat ehdot, sen on niitä noudatettava. Jos se ei niitä hyväksy, pyyntö voidaan evätä.

Määräys kuolemanrangaistuksesta sisältyy vuoden 1976 sopimuksen 9 artiklaan. Sen mukaan jos luovuttamispyynnössä tarkoitetusta rikoksesta saattaa pyynnön esittäneen valtion lainsäädännön mukaan seurata kuolemanrangaistus, voidaan luovuttamisesta kieltäytyä, jollei pyytävä valtio anna pyynnön vastaanottaneen valtion riittäviksi katsomia takeita siitä, ettei kuolemanrangaistusta määrätä, tai mikäli määrätään, sitä ei panna sellaisena täytäntöön. Tarkemmin ei ole määritelty sitä, onko pyynnön vastaanottaneen valtion harkinnassa myös se, kumpaa artiklassa mainittua ehtoa se edellyttää pyynnön esittäneen valtion noudattavan eli kuolemanrangaistukseen tuomitsemista vai sen täytäntöönpanoa koskevaa kieltoa. Määräyksen sanamuodon mukaan estettä ei näyttäisi olevan tulkinnalle, jonka mukaan pyynnön vastaanottanut valtio voisi harkintansa mukaan asettaa luovuttamisen ehdoksi joko sen, että kuolemanrangaistusta ei tuomita tai että sitä ei panna täytäntöön. Sopimusmääräystä ei käytännössä ole Suomen ja USA:n välillä sovellettu.

Lakivaliokunta on EU-USA-sopimusehdotusta käsitellessään katsonut, että EU-USA-sopimuksen 13 artiklan sanamuoto on väljä ja tulkinnanvarainen sekä edellyttänyt, että jos USA ei kieltäydy kuolemanrangaistuksen käytöstä, rikoksentekijää ei saa luovuttaa (13/2003 vp).

Koska 13 artiklan suhde kahdenvälisiin sopimuksiin on määritelty siten, että artiklaa voidaan soveltaa joko kahdenvälisten sopimusmääräysten puuttuessa tai niiden sijasta, Suomen harkinnassa on se, kumpaa sopimusmääräystä se soveltaa. Asiallisesti EU-USA-sopimuksen 13 artikla ja vuoden 1976 sopimuksen 9 artikla vastaavat toisiaan. Erona on se, että EU-USA-sopimuksen määräys on muotoiltu siten, että luovuttamiseen voidaan suostua, vaikka luovuttamispyynnössä tarkoitetusta teosta voi seurata kuolemanrangaistus, edellyttäen, että pyynnön esittänyt valtio noudattaa ehtoa olla joko tuomitsematta rangaistusta tai panematta sitä täytäntöön. Vuoden 1976 sopimuksen 9 artiklassa kuolemanranrangaistuksen käyttö pyynnön esittäneessä valtiossa mainitaan perusteena kieltäytyä luovuttamisesta. Sen kielteisen sanamuodon voidaan EU-USA-sopimuksen 13 artiklaa paremmin katsoa vastaavan lakivaliokunnan edellä selostettua kantaa. Siksi Suomi-USA-pöytäkirjassa on päädytty ratkaisuun, jonka mukaan Suomi ei soveltaisi EU-USA-sopimuksen 13 artiklaa, vaan soveltaisi jatkossakin vuoden 1976 sopimuksen 9 artiklan määräystä. Mainittu sopimusmääräys jo on sovellettavana säännöksenä Suomessa voimassa eikä siihen nyt puututa. Siksi tässä esityksessä tarkoitettujen sopimusvelvoitteiden voimaansaattamislakeihin ei ehdoteta otettavaksi asiasisältöistä säännöstä kuolemanrangaistuksesta.

Yleisen luovuttamislain 12 §:ssä säädetään ehdoista, joita luovuttamispyyntöön suostuttaessa luovuttamiselle tulee soveltuvin osin asettaa. Sen 1 momentin 3 kohdan mukainen ehto on se, että luovutetulle henkilölle tuomittua kuolemanrangaistusta ei saa panna täytäntöön.

Perustuslain säännökset kuolemanrangaistuksesta ovat edellä selostettua rajoitetummat. Perustuslain 7 §:n 2 momentissa kielletään tuomitsemasta ketään kuolemanrangaistukseen. Säännös sisältää ehdottoman kiellon tuomita ketään kuolemanrangaistukseen Suomen alueella. Kysymys kuolemanrangaistukseen tuomitsemisesta on noussut esille eduskunnan käsitellessä hallituksen esitystä Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välisen sopimuksen (SopS 64—65/1997) voimaansaattamista. Sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan mukaan lähettäjävaltiot voisivat periaatteessa tuomita kuolemanrangaistukseen vastaanottajavaltiossa eli esimerkiksi Suomessa, joskin rangaistuksen täytäntöönpanoon kohdistuisi rajoituksia. Perustuslakivaliokunnan mukaan kuolemanrangaistuksen tuomitsemisen mahdollisuus Suomessa on ristiriidassa sopimusta hyväksyttäessä voimassa olleen hallitusmuodon 6 §:n 2 momenttiin sisältyvän yksiselitteisen ja ehdottoman kiellon kanssa (PeVL 6/1997). Suomi toisaalta antoi sopimukseen liittyessään selityksen, jossa suljettiin pois mahdollisuus lähettäjävaltion sotilastuomioistuimen tuomiovallan käyttö Suomen alueella. Tätä selitystä koskeva aikomus tuotiin esiin myös sopimuksen voimaansaattamista koskevassa hallituksen esityksessä. Aikomus ei kuitenkaan ollut ratkaiseva säätämisjärjestyksen kannalta, vaan perustuslakivaliokunta edellytti, että sopimus hyväksytään supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Kysymys edellä selostetussa ratkaisussa oli kuolemanrangaistukseen tuomitsemista Suomen alueella, jota koskeva säännös edellä selostetun mukaisesti on nykyisin perustuslain 7 §:n 2 momentissa. Luovuttamistilanteisiin sitä vastoin soveltuu perustuslain 9 §:n 4 momentin säännös, jossa kielletään luovuttamasta ulkomaalaista, jos häntä sen vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kiristys tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Suomen kansalaisen luovuttaminen vastoin tahtoaan on perustuslain 9 §:n 3 momentissa kokonaan kielletty. Perustuslakivaliokunta ei toistaiseksi ole ottanut kantaa nimenomaisesti tämän säännöksen tulkintaan. Asiantuntijat ovat esittäneet tulkinnan, jonka mukaan kuolemanrangaistuksen kielto estää Suomen viranomaisia myötävaikuttamasta kuolemanrangaistuksen tuomitsemiseen ja täytäntöönpanoon myös Suomen ulkopuolella. Tältä osin on viitattu perustuslain 9 §:n 4 momentin säännökseen (Hallberg, Karapuu, Scheinin, Viljanen, Perusoikeudet 1999).

Perustuslain 9 §:n 4 momentin voidaan edellä selostetun mukaisesti tulkita edellyttävän kieltoa luovuttaa valtioon, jossa luovutettavaksi pyydettyä henkilöä luovuttamisen vuoksi uhkaa kuolemanrangaistukseen tuomitseminen. Jos siten luovuttamista pyytävä valtio ei voisi antaa vakuutusta siitä, ettei kuolemanrangaistusta tuomita, ei henkilöä tulisi luovuttaa.

14 artikla. Luovutuspyynnön sisältämät arkaluontoiset tiedot . Artiklassa määrätään arkaluontoisten tietojen toimittamisesta. Jos tällaisia tietoja harkitaan liitettäväksi luovutuspyyntöön, pyynnön esittänyt valtio voi pyytää pyynnön vastaanottanutta valtiota määrittämään, missä määrin se voi suojata tiedot. Jos pyynnön vastaanottanut valtio ei voi suojata tietoja toivotulla tavalla, pyynnön esittänyt valtio päättää, onko tiedot silti toimitettava.

Vuoden 1976 sopimuksessa ei ole määräyksiä arkaluonteisten tietojen toimittamisesta. Koska EU-USA-sopimuksen 14 artiklaa sovellettaisiin kahdenvälisen sopimusmääräyksen puuttuessa, se tulisi sovellettavaksi Suomen ja USA:n välisissä suhteissa.

Arkaluontoisten tietojen toimittamiseen liitettävistä ehdoista ei ole nimenomaista säännöstä yleisessä luovuttamislaissa.

Kyseessä oleva sopimusvelvoite on samankaltainen kuin oikeusapua koskevan sopimuksen tietojen salassapitoa koskeva 10 artikla, jota selostetaan jäljempänä.

Arkaluontoisista henkilötiedoista säädetään henkilötietolain (523/1999) 11 §:ssä. Arkaluontoisia tietoja ovat muun ohella rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta koskevat tiedot (11 §:n 3 kohta). Arkaluontoisten tietojen käsittely on pääsääntöisesti kielletty. Poikkeuksista tietojen käsittelykieltoon säädetään henkilötietolain 12 §:ssä. Arkaluontoisten tietojen luovuttamiseen EU:n ulkopuolelle sovelletaan henkilötietolain 5 luvun säännöksiä, joita selostetaan jäljempänä oikeusapua koskevan EU-USA-sopimuksen 9 artiklaa käsittelevässä jaksossa. Kun kyse on tietojen luovuttamisesta USA:aan, se on henkilötietolain 23 §:n 5 kohdan mukaan sallittua, jos siirto on tarpeen tai lain vaatima tärkeän yleisen edun turvaamiseksi tai oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi, puolustamiseksi tai ratkaisemiseksi.

Henkilötietojen luovuttamisesta säädetään myös henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa (761/2003). Sen 40 §:n nojalla poliisin henkilörekisterin tietoja saadaan luovuttaa vieraan valtion viranomaiselle, jonka tehtäviin kuuluu oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen tai rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.

Salassapidettävistä asiakirjoista ja niiden luovuttamisen edellytyksistä säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999). Suomen ja muiden valtioiden välisiä luovuttamispyyntöjä voidaan pitää salassapidettävinä tietoina lain 24 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan. Lain 24 §:n 3 ja 4 kohdan sekä 26 kohdan mukaan rikosasioita koskevat tiedot ovat niin ikään salassapidettäviä, jollei erikseen toisin säädetä. EU-USA-sopimuksen 14 artikla mahdollistaa sen, että kun Suomi esittää USA:lle luovutuspyynnön, se voi ilmoittaa tietojen salassapidettävyydestä Suomen lain mukaan ja neuvotella siitä, missä määrin USA voi pitää tiedot luottamuksellisina. Jos luottamuksellisuutta koskevaa pyyntöä ei voida noudattaa, Suomi voi päättää, missä määrin se antaa pyyntöönsä liittyviä salassapidettäviä tietoja USA:n viranomaisille. Harkinnassa tulee ottaa huomioon salassapidettäviä tietoja koskevat kansalliset säännökset. Viranomaisten julkisuudesta annetun lain 26 §:n 2 momentin nojalla viranomainen voi antaa salassapidettävästä asiakirjasta tiedon antamansa virka-aputehtävän suorittamiseksi, sekä toimeksiannostaan tai muuten lukuunsa suoritettavaa tehtävää varten, jos se on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.

Artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista.

15 artikla. Kuuleminen . Artiklan mukaan sopimuspuolet kuulevat toisiaan mahdollistaakseen sopimuksen tehokkaan soveltamisen. Kuulemisen tarkoituksena on muun muassa helpottaa sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevien mahdollisten kiistojen ratkaisemista.

16 artikla. Ajallinen soveltaminen . Artiklan 1 kohdan mukaan sopimusta sovelletaan ennen sen voimaantuloa ja voimaantulon jälkeen tehtyihin rikoksiin.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimusta sovelletaan sen voimaantulon jälkeen tehtyihin luovutuspyyntöihin. Sopimuksen 4 ja 9 artiklaa kuitenkin sovelletaan luovutuspyyntöihin, jotka odottavat käsittelyä pyynnön vastaanottaneessa valtiossa sopimuksen tullessa voimaan. Mainituissa sopimusmääräyksissä määrätään luovuttamiskelpoisista rikoksista sekä tilapäisestä luovuttamisesta.

Lakivaliokunta on sopimusehdotusta käsitellessään kiinnittänyt huomiota ajallista soveltamista koskevaan määräykseen. Se on todennut, että sopimuksen ajallinen sopimus ulottuu myös ennen sopimuksen voimaantuloa tehtyihin rikoksiin. Valiokunnan mukaan sekä kansainväliset sopimukset että kansallinen lainsäädäntö kieltävät rikoslainsäädännön taannehtivan soveltamisen (pöytäkirja 13/2003 vp).

Rikoslain taannehtivuuden kielto kuuluu osana rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen, jota koskeva säännös sisältyy perustuslain 8 §:ään. Sen mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei myöskään saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.

Myös vuoden 1976 sopimukseen sisältyy määräys, jossa kielletään rikoslain taannehtiva soveltaminen. Sen 23 artiklan 2 kohdan mukaan edellytyksenä ennen sopimuksen voimaantuloa tehdystä rikoksesta luovuttamiselle on, että teosta sen tekohetkellä on säädetty rangaistus kummankin valtion lain mukaan. Tähän määräykseen ei EU-USA-sopimuksella ole puututtu.

Vakiintunut käytäntö rikosoikeudellista yhteistyötä koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa on se, että sopimuksia sovelletaan niiden voimaantulon jälkeen tehtyihin pyyntöihin riippumatta siitä, onko pyynnön perusteena oleva rikos tehty ennen sopimusten voimaantuloa vai niiden jälkeen. Menettely ei ole ristiriidassa edellä selostetun rikoslain taannehtivuuskiellon kanssa, joka estää tuomitsemasta henkilöä rangaistukseen rikoksesta, joka sen tekohetkellä ei ollut rangaistava. Jos luovuttamispyynnöstä tai siihen liitetyistä asiakirjoista ilmenisi, että henkilöä pyydetään luovutettavaksi rikoksesta, joka sen tekohetkellä ei ollut rikos, tulisi luovuttamisesta kieltäytyä.

Samalla perusteella myöskään se, että sopimuksen 4 ja 9 artiklaa olisi mahdollista soveltaa sopimuksen voimaantulohetkellä pyynnön vastaanottaneessa valtiossa käsiteltäviin pyyntöihin, ei olisi ristiriidassa rikoslain taannehtivuuskiellon kanssa Myöskään näissä sopimusmääräyksissä kyse ei ole siitä, että luovuttaa tulisi voida rikoksesta, joka sen tekohetkellä ei ole ollut rangaistava.

17 artikla. Poikkeamattomuus . Artiklan 1 kohdan mukaan sopimus ei estä pyynnön vastaanottanutta valtiota vetoamasta pyynnöstä kieltäytymisen perusteeksi asiaan, joka ei kuulu sopimuksen piiriin, mutta josta määrätään jonkin jäsenvaltion ja USA:n välisessä kahdenvälisessä luovuttamissopimuksessa.

Artiklan 2 kohdassa sopimusvaltioille asetetaan velvollisuus kuulla toisiaan siinä tapauksessa, että pyynnön vastaanottaneen valtion perustuslain periaatteet tai valtiota sitovat lopulliset oikeudelliset päätökset estävät luovutuspyynnön täyttämisen.

Luovuttamisesta kieltäytymisen perusteista säädetään sekä yleisessä luovuttamislaissa että vuoden 1976 sopimuksessa. Suomen kansalaisen luovuttaminen on kielletty myös perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan. Kiellosta on määrätyin edellytyksin poikettu Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä. Myös EU-luovuttamislaki sallii Suomen kansalaisen luovuttamisen. Muita ehdottomia kieltäytymisperusteita vuoden 1976 sopimuksen mukaan ovat muun ohella se, että oikeus panna rikos syytteeseen tai siitä tuomittu rangaistus täytäntöön on Suomen lainsäädännön mukaan vanhentunut tai määrättyjä vakavia henkeen tai ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvia rikoksia lukuun ottamatta kielto luovuttaa poliittisesta rikoksesta. Harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita ovat luovuttamisesta kieltäytyminen niin sanotulla ne bis in idem-perusteella tai se, että luovuttaminen luovutettavaksi pyydetyn henkilön iän, terveyden tai muut henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta.

Vaikka 17 artiklan määräys mahdollistaa ainoastaan sen, että kieltäytymisperusteena voidaan vedota kahdenvälisen sopimuksen tai pyynnön vastaanottaneen valtion perustuslaista tai lopullisten oikeudellisten päätösten mukaisiin perusteisiin, estettä ei näyttäisi olevan sille, että Suomi voisi vedota myös yleisessä luovuttamislaissa säädettyihin kieltäytymisperusteisiin. Tämä johtuu siitä, että EU-USA-sopimuksella ei ole puututtu muihin kuin sopimuksessa nimenomaisesti määrättyihin kahdenvälisten sopimusten määräyksiin. Tästä seuraa, että muun ohella vuoden 1976 sopimuksen 12 artiklaa sovellettaisiin edelleen. Sen mukaan päätös luovuttamisesta tehdään pyynnön vastaanottaneen valtion lakien mukaan. Näin ollen niissä tilanteissa, joissa EU-USA-sopimuksessa ei muuta määrätä, luovuttamiseen sovellettaisiin yleisessä luovuttamislaissa säädettyjä luovuttamisen edellytyksiä ja kieltäytymisperusteita.

18 artikla. Jäsenvaltioiden kanssa myöhemmin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tehtävät kahdenväliset sopimukset . Artiklan mukaan sopimus ei estä jäsenvaltioita ja USA:ta tekemästä sopimuksen voimaantulon jälkeen kahdenvälisiä sopimuksia, jotka ovat sopimuksen mukaisia.

Sopimuksen selitysmuistion mukaan myöhemmin mahdollisesti tehtävissä kahdenvälisissä sopimuksissa tulisi pyrkiä määräämään vaihtoehtoisista toimenpiteistä sellaisissa tapauksissa, joissa EU-USA-sopimuksessa tarkoitettu toimenpide on aiheuttanut toiminnallisia vaikeuksia jäsenvaltiossa tai USA:ssa. Ensisijaisesti sopimuksen soveltamisongelmat tulisi kuitenkin ratkaista sopimuksen mukaisilla kuulemismenettelyillä.

19 artikla. Nimeäminen ja ilmoittaminen . Artiklassa määrätään sopimuksen 2 artiklan 3 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaisista ilmoituksista. Ensin mainitussa sopimusmääräyksessä kyse on valtakunnansyyttäjän nimeämisestä huolehtimaan määrätyistä tehtävistä oikeusministeriön sijaan ja jälkimmäisessä toimivaltaisten viranomaisten nimeämisestä jäsenvaltioissa silloin, kun kyse on kilpailevien luovuttamispyyntöjen vastaanottamisesta sekä USA:lta että EU:n jäsenvaltioilta eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. Artiklan mukaan EU:n on ilmoitettava mainituista nimeämisistä ennen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua asiakirjojen vaihtoa jäsenvaltioiden ja USA:n välillä.

Edellä selostetun mukaisesti Suomi ei tulisi nimeämään valtakunnansyyttäjää oikeusministeriön sijaan sopimuksessa tarkoitetuissa tilanteissa. Suomessa oikeusministeriö myös toimisi luovuttamisesta päättävänä viranomaisena kilpailevissa luovutuspyyntötilanteissa. Tämä todetaan Suomi-USA-pöytäkirjan liitteenä olevassa 7 artiklassa.

20 artikla. Alueellinen soveltaminen . Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sopimusta sovelletaan USA:aan. Kohdan b alakohdan mukaan sopimusta sovelletaan EU:n jäsenvaltioihin sekä alueisiin, joiden ulkosuhteista vastaa jokin jäsenvaltio tai maihin, joiden suhteen jäsenvaltiolla on ulkosuhteisiin liittyviä muita velvoitteita, edellyttäen, että asiasta sovitaan sopimuspuolten välisellä ja asianomaisen jäsenvaltion vahvistamalla diplomaattinoottien vaihdolla.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimuspuoli voi lakata soveltamasta sopimusta 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun maahan tai valtioon. Asiasta on ilmoitettava toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti diplomaattiteitse ja se on asianmukaisesti vahvistettava.

21 artikla. Arviointi . Artiklan mukaan sopimuksen yhteinen arviointi suoritetaan viimeistään viiden vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Arvioinnissa käsitellään erityisesti sopimuksen käytännön täytäntöönpanoa. Myös EU:n kehitys sopimukseen liittyvillä aloilla voi kuulua arvioinnin piiriin.

22 artikla. Voimaantulo ja päättäminen . Artiklan 1 kohdan mukaan sopimus tulee voimaan ensimmäisenä päivänä sen jälkeen kun kolme kuukautta on kulunut sopimuksen sisäisen voimaansaattamisen päättämistä koskevien asiakirjojen vaihtamisesta sopimuspuolten välillä. Asiakirjoissa on myös ilmoitettava, että 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut kahdenväliset toimenpiteet on saatettu päätökseen.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimuspuoli voi milloin tahansa päättää sopimuksen ilmoittamalla siitä kirjallisesti toiselle sopimuspuolelle. Sopimuksen voimassaolo päättyy kuuden kuukauden kuluttua ilmoituksen tekopäivästä.

Pöytäkirjalla täsmennetään EU-USA-sopimuksen suhdetta vuoden 1976 kahdenväliseen sopimukseen. Pöytäkirjan 1 kohdan a alakohdan mukaan pöytäkirjan tarkoituksena on helpottaa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista Suomen ja USA:n välillä täydentämällä vuoden 1976 sopimusta pöytäkirjassa määrätyn mukaisesti.

Pöytäkirjan 1 kohdan b—k alakohdassa luetellaan ne EU-USA-sopimuksen määräykset, joita sovelletaan vuoden 1976 sopimuksessa olevan määräyksen sijaan tai niiden lisäksi. Pöytäkirjan liitteeksi on kopioitu niiden EU-USA-sopimuksen artiklojen sisältö, joihin pöytäkirjassa viitataan. Määräyksiä ja niiden suhdetta voimassaolevaan lainsäädäntöön sekä Suomi-USA-pöytäkirjan voimaansaattamislakiin otettavia asiasisältöisiä säännöksiä on selostettu jaksossa 1.1.

Luovuttamiskelpoisia rikoksia koskeva EU-USA-sopimuksen määräys korvaa vuoden 1976 sopimuksen vastaavat määräykset eli 2 artiklan sekä sopimukseen liitetyn luettelon luovutuskelpoisista rikoksista ja 3 artiklan 3 kohdan. Tämä todetaan liitteen 1 artiklassa.

Liitteen 2 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 5 artiklaa vastaava määräys pyyntöjen toimittamisesta ja asiakirjojen aitouden varmistamisesta. Määräys korvaa vuoden 1976 sopimuksen 13 artiklan 1 ja 5 kohdan.

EU-USA-sopimuksen 6 artiklaa vastaava määräys väliaikaista säilöönottoa koskevien pyyntöjen toimittamistavoista sisältyy liitteen 3 artiklaan. Siten pyynnöt voidaan toimittaa joko diplomaattiteitse tai suoraan oikeusministeriöiden välillä tai Interpolin välityksellä. Liitteen 4 artiklaan on kopioitu EU-USA-sopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa vastaava määräys asiakirjojen toimittamisesta väliaikaisen säilöönoton jälkeen. Artiklan mukaan luovutuspyyntö ja asiakirjat toimitettaisiin 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti diplomaattiteitse ja vuoden 1976 sopimuksen 14 artiklan aikarajat laskettaisiin siten, että pyyntö katsottaisiin vastaanotetuksi sinä päivänä, jona suurlähetystö otti pyynnön vastaan. Määräystä sovelletaan vuoden 1976 sopimuksen määräysten lisäksi sen 13 artiklan 7 kohtana.

Liitteen 5 artiklaan sisältyy EU-USA-sopimuksen 8 artiklan 2 kohtaa vastaava määräys lisätietojen toimittamisesta. Yhteydenpito voi tapahtua suoraan oikeusministeriöiden välityksellä. Määräystä sovellettaan vuoden 1976 määräysten lisäksi sen 15 artiklan 3 kohtana.

Liitteen 6 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 9 artiklaa vastaava määräys tilapäisestä luovuttamisesta, jota artiklan mukaan sovelletaan vuoden 1976 sopimuksen määräysten lisäksi sen 16 (bis) artiklana. Se mahdollistaa pyynnön vastaanottaneessa valtiossa syytteessä olevan tai rangaistustaan suorittavan henkilön tilapäisen luovuttamisen pyynnön esittäneeseen valtioon syytteeseenpanoa varten.

Liitteen 7 artiklaan on kopioitu EU-USA-sopimuksen 10 artiklaa vastaava määräys luovuttamispäätöksen tekemisestä, kun useat valtiot ovat pyytäneet luovuttamisesta. Määräys korvaa vuoden 1976 sopimuksen 18 artiklan. Artiklan mukaan Suomessa luovuttamisesta kilpailevissa luovutuspyyntötilanteissa päättäisi oikeusministeriö.

Liitteen 8 artiklaan on kopioitu EU-USA-sopimuksen 11 artiklaa vastaava määräys yksinkertaistetusta luovuttamismenettelystä. Sitä sovelletaan vuoden 1976 sopimuksen 15 (bis) artiklana.

Liitteen 9 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 12 artiklan 3 kohtaa vastaava määräys kauttakuljetuksesta ja reittisuunnitelmaan kuulumattomasta välilaskusta. Sen mukaan lupaa ei vaadita pelkästään ilmakuljetukseen. Jos reittisuunnitelmasta poikkeava välilasku tapahtuu, yhteydenpito kauttakuljetusta koskevan pyynnön toimittamisessa voi tapahtua joko diplomaattiteitse tai suoraan oikeusministeriöiden välillä tai Interpolin välityksellä. Luvan myöntäminen olisi yleisen luovuttamislain 33 §:n mukaisin edellytyksin oikeusministeriön harkinnassa.

Liitteen 10 artikla sisältää EU-USA-sopimuksen 14 artiklaa vastaavan määräyksen arkaluontoisten tietojen toimittamisesta luovuttamispyynnön tueksi.

Pöytäkirjassa viitataan myös EU-USA-sopimuksen 16 artiklaan ja sen mukaisesti todetaan, että pöytäkirjaa sovelletaan sekä ennen sen voimaantuloa että sen voimaantulon jälkeen tehtyihin rikoksiin. Pöytäkirjaa sovelletaan pääsääntöisesti sen voimaantulon jälkeen tehtyihin pyyntöihin. EU-USA-sopimuksen 16 artiklan mukaisesti luovuttamiskelpoisia rikoksia ja tilapäistä luovuttamista koskevia määräyksiä eli liitteen 1 ja 6 artiklaa kuitenkin sovelletaan myös pyyntoihin, jotka on tehty ennen pöytäkirjan voimaantuloa.

Suomen ja USA:n on saatettava pöytäkirja voimaan valtionsisäisten menettelyjensä mukaisesti. Sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen valtionsisäisten voimaansaattamismenettelyjen loppuunsaattamisesta. Pöytäkirja tulee voimaan samanaikaisesti EU-USA-sopimuksen kanssa.

Suomi tai USA voivat irtisanoa pöytäkirjan ilmoittamalla siitä toiselle sopimuspuolelle diplomaattista tietä. Sopimus päättyy, kun kuusi kuukautta on kulunut ilmoituksesta. Tällöin vuoden 1976 sopimusta sovelletaan.

Jos EU-USA-sopimus päättyy, myös pöytäkirja lakkaa. Tällöinkin vuoden 1976 sopimusta sovelletaan. Suomi ja USA voivat kuitenkin päättää jatkaa myös pöytäkirjan tai joidenkin sen määräysten soveltamista.

Pöytäkirjaan ei sisälly viittausta kuolemanrangaistusta koskevaan EU-USA-sopimuksen 13 artiklaan. Kuten jaksossa 1.1. on todettu, sopimuspuolet voivat valita, soveltavatko ne EU-USA-sopimuksen 13 artiklaa vai jatkavat kahdenvälisen sopimuksen vastaavan sopimusmääräyksen soveltamista. Jaksossa 1.1. selostetuista syistä tarkoituksena on, että vuoden 1976 sopimuksen 9 artiklan soveltamista jatketaan, minkä vuoksi pöytäkirjaan ei ole otettu määräystä kuolemanrangaistuksen käytöstä.

1 artikla. Tavoite ja tarkoitus . Sopimuksen 1 artiklan mukaan sopimuksen tarkoituksena on kehittää yhteistyötä ja keskinäistä oikeusapua sopimusmääräysten mukaisesti.

2 artikla. Määritelmät . Artikla sisältää sopimuspuolten määritelmät. Sopimuspuolia ovat EU ja USA. Jäsenvaltiolla tarkoitetaan EU:n jäsenmaita.

3 artikla. Tämän sopimuksen soveltamisala suhteessa jäsenvaltioiden kanssa keskinäisestä oikeusavusta tehtyihin kahdenvälisiin sopimuksiin tai niiden puuttuessa . Artiklan 1 kohta sisältää määräykset sopimusmääräysten suhteesta USA:n ja jäsenvaltioiden välillä tehtyihin kahdenvälisiin sopimuksiin. Artiklan 2 kohdassa määrätään siitä, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä kirjallisella asiakirjalla, että kahdenvälisiä sopimuksia sovelletaan artiklan mukaisesti.

Suomen ja USA:n välillä ei ole tehty kahdenvälistä sopimusta keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa. Siten 3 artiklan 1 ja 2 kohdan määräyksillä ei ole suoranaista merkitystä Suomen ja USA:n välisissä oikeusaputilanteissa.

Suomeen soveltuu artiklan 3 kohdan määräys, jonka mukaan silloin, kun jäsenvaltion ja USA:n välillä ei ole voimassa kahdenvälistä oikeusapusopimusta, sovellettaviksi tulevat EU-USA- sopimuksen määräykset. Artiklan 2 kohtaa vastaavasti EU:n tulee tällöinkin varmistua siitä, että jäsenvaltio hyväksyy sen ja USA:n välisellä kirjallisella asiakirjalla, että sopimuksen määräyksiä sovelletaan. Suomi-USA-sopimusta on pidettävä tällaisena kahdenvälisenä asiakirjana.

Artiklan 4 kohdassa on soveltamisen aloittamista koskeva säännös, joka koskee uusia jäsenvaltioita. Artiklan 5 kohdassa varmistetaan se, että sopimus on tarkoitettu sovellettavaksi valtioiden välisiin oikeusaputilanteisiin, mutta se ei anna yksityishenkilölle oikeutta saada tai poistaa todistusaineistoa tai estää sen käyttöä tai pyynnön täytäntöönpanoa eikä laajentaa tai rajoittaa kansallisen lainsäädännön mukaisia oikeuksia.

4 artikla. Pankkitietojen selvittäminen . Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan pyynnön vastaanottaneen valtion on pyynnön esittäneen valtion pyynnöstä selvitettävä se, onko pyynnössä nimetyllä rikoksesta epäillyllä tai syytetyllä luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä pankkitili tai -tilejä pyynnön vastaanottaneen valtion alueella. Tieto pankkitileistä on toimitettava pyynnön esittäneelle valtiolle viipymättä.

Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan a alakohdassa tarkoitettuihin toimiin voidaan ryhtyä myös, kun kyse on rikoksesta tuomitusta tai siihen muutoin sekaantuneesta luonnollisesta tai oikeushenkilöstä. ”Sekaantuminen” on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan rikokseen osallisen ominaisuudessa rikoksessa mukana ollutta tai epäiltyä henkilöä (vrt. englanniksi ”involved in a criminal offence”). Pyyntö voi pankkitilien lisäksi koskea muun rahoituslaitoksen hallussa olevien tietojen selvittämistä tai sellaisten pankkitapahtumien selvittämistä, jotka eivät liity tileihin.

Artiklan 2 kohdassa mainitaan tiedot, joita pankkitietoa koskevaan pyyntöön on liitettävä. Pyynnössä tarkoitetun henkilön henkilöllisyystiedot on toimitettava sekä riittävät tiedot, joiden perusteella pyynnön vastaanottaneen valtion toimivaltainen viranomainen voi kohtuudella olettaa, että kyseinen henkilö on syyllistynyt rikokseen ja että pyynnön vastaanottaneen valtion alueella sijaitsevissa rahoituslaitoksissa saattaa olla pyydetyt tiedot, sekä todeta, että tiedot liittyvät kyseiseen rikostutkintaan tai oikeudenkäyntiin.

Mahdollisuuksien mukaan on toimitettava myös tiedot siitä, mikä pankki tai rahoituslaitos voi olla kyseessä sekä muita tutkinnan kohdentamisen mahdollistavia tietoja.

Artiklan 3 kohdan mukaan artiklassa tarkoitetut pyynnöt on toimitettava 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti nimettyjen keskinäisestä oikeusavusta vastaavien keskusviranomaisten tai rikostutkinnasta ja syytteeseenpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten sekä vastaavien USA:n rikostutkinnasta ja syytteeseenpanosta vastaavien viranomaisten välillä. Yhteydenpitokanavia voidaan sopimuksen voimaantulon jälkeen muuttaa diplomaattinootteja vaihtamalla.

Artiklan 4 kohdan mukaan sopimuspuolille annetaan mahdollisuus rajata artiklassa tarkoitettu oikeusapuvelvollisuus koskemaan rikoksia, jotka ovat rangaistavia sekä pyynnön esittäneen, että sen vastaanottaneen valtion lainsäädännössä (niin sanottu kaksoisrangaistavuuden vaatimus), rikoksiin, joista pyynnön esittäneessä valtiossa voi seurata vähintään neljän vuoden ja pyynnön vastaanottaneessa valtiossa vähintään kahden vuoden enimmäisrangaistus. Vielä artiklassa tarkoitettu oikeusapu voidaan rajoittaa koskemaan vain nimettyjä törkeitä rikoksia, jotka ovat rangaistavia kummankin sopimuspuolen lainsäädännön mukaan.

Artiklan 5 kohdassa sopimuspuolia kielletään epäämästä oikeusapupyyntöä pankkisalaisuuteen vetoamalla.

Artiklan 6 kohdassa pyynnön vastaanottaneelle valtiolle asetetaan velvollisuus vastata artiklassa tarkoitettuun oikeusapupyyntöön valtioiden välillä voimassa olevien sopimusmääräysten tai jos sellaisia ei ole, kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

Artiklan 7 kohdan mukaan sopimuspuolet toteuttavat tarvittavat toimenpiteet, jotta artiklan soveltaminen ei aiheuttaisi pyynnön vastaanottaneelle valtiolle ylimääräisiä rasitteita. Jos ylimääräisiä rasitteita kuitenkin aiheutuu, sopimuspuolet kuulevat toisiaan artiklan soveltamisen helpottamiseksi.

Suomi voi rikosoikeusapulain nojalla luovuttaa vieraalle valtiolle pankkitilitietoja rikosasian käsittelyä varten. Lain 1 §:n mukaan oikeusapua voidaan antaa rikosasiassa, jonka käsittely oikeusapua pyydettäessä kuuluu Suomen tai vieraan valtion viranomaisen toimivaltaan. Pykälän 2 momentissa on lueteltu toimenpiteet, joita kansainväliseen rikosoikeusapuun kuuluu. Momentin 2 kohdan mukaan oikeusapu käsittää muun ohella asiakirjojen tai esinetodisteiden hankkimisen sekä muiden todisteiden ja selvitysten vastaanottamisen ja toimittamisen vieraan valtion viranomaiselle rikosasian käsittelyä varten. Pyydetyn toimenpiteen on siis oltava tarpeen yksittäisen rikosasian käsittelyä varten, jolloin lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävät toimenpiteet, jotka eivät liity rikosasian käsittelyyn. Niin kuin edellä on todettu, 4 artiklan soveltamisalaan liittyy useita täsmennyksiä. Pyyntö voi koskea ensinnäkin pyynnössä yksilöidystä rikoksesta epäillyn tai syytetyn luonnollisen tai oikeushenkilön pankkitiliä tai -tilejä. Tämä artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu oikeusapu on katsottava rikosoikeusapulain 1 §:ssä tarkoitetuksi, yksittäisen rikosasian käsittelyä varten tarvittavaksi toimenpiteeksi, joka lain nojalla voidaan suorittaa.

Edellyttäen, että tietoa tarvitaan tietyn rikosasian käsittelyyn, laki mahdollistaa myös 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun oikeusavun sellaisia luonnollisia tai oikeushenkilöitä koskevien tietojen selvittämiseksi, jotka on tuomittu rikoksesta tai joiden muuten edellä kuvatuin tavoin epäillään sekaantuneen rikokseen. Jos sitä vastoin tieto ei millään tavoin liity yksittäisen rikosasian käsittelyyn pyynnön esittäneessä valtiossa, oikeusapulaki ei mahdollista oikeusavun antamista. Tältä osin sääntely vastaa muiden kansainvälisten rikosoikeusapusopimusten, kuten vuoden 1959 sopimuksen määräyksiä, joissa edellytetään, että pyyntö liittyy pyynnön esittäneessä valtiossa käsiteltävään rikosasiaan.

Myöskään EU-USA-sopimuksen 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan i -velvoitetta ei ole tulkittava siten, että sen tarkoituksena olisi mahdollistaa myös sellaisten pankkitietojen toimittaminen, jotka eivät liity rikosasiaan. Sopimusmääräystä on tarkasteltava yhteydessä 4 artiklan 2 kohdan velvoitteisiin. Sen b)i ja b)ii alakohdan mukaan pyynnön on sisällettävä tiedot, joiden perusteella pyynnön vastaanottaneen valtion toimivaltainen viranomainen voi kohtuudella olettaa, että kyseinen luonnollinen tai oikeushenkilö on syyllistynyt rikokseen ja todeta, että pyydetyt tiedot liittyvät kyseiseen rikostutkintaan. Siten myös artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena voidaan katsoa olevan se, että tietojen tulee liittyä pyynnön esittäneessä valtiossa vireillä olevaan rikostutkintaan tai oikeudenkäyntiin. Tietoja ei siten edellytetä voitavan luovuttaa laajemmin kuin mitä se nykyisin rikosoikeusapulain mukaan on sallittua. Sopimusvelvoite ei näin ollen edellytä lainsäädännön muuttamista.

Myöskään muut 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan velvoitteet eivät ole ongelmallisia Suomen lainsäädännön kannalta. Oikeusapua voidaan antaa myös muun rahoituslaitoksen kuin pankin hallussa olevien tietojen selvittämiseksi (ii alakohta) sekä sellaisen pankkitapahtuman selvittämiseksi, joka ei liity tiliin (iii alakohta). Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvia tapauksia voisivat olla esimerkiksi maksuosoitukset. Rikosoikeusapulain 1 §:n säännös kattaa rikosasian käsittelyä varten pyydetyt oikeusaputoimenpiteet laajalti eikä myöskään muussa lainsäädännössä ole säännöstä, joka estäisi kyseisissä sopimusmääräyksissä tarkoitetut oikeusaputoimenpiteet. Sopimuksessa ei ole määritelty tarkemmin sitä, mitä muulla rahoituslaitoksella kuin pankilla tarkoitetaan. Suomessa rahoituslaitoksia ovat talletuspankit, muut luottolaitokset sekä rahoituslaitokset, kuten esimerkiksi kulutusluottoyhtiöt, luottokorttiyhtiöt sekä valuutanvaihtopisteet. Näistä rahoituslaitoksista säädetään luottolaitoslaissa. Myös vakuutusyhtiöillä voi olla rahoitustoimintaa. Rahoituslaitoksina voidaan lisäksi pitää sijoituspalveluyrityksiä sekä sijoitusrahastoja.

Oikeusapupyynnön sisältövaatimuksista säädetään rikosoikeusapulain 7 §:n 2 momentissa. Sen mukaan oikeusapupyynnön tulee sisältää tiedot pyynnön tehneestä viranomaisesta sekä rikosasiaa käsittelevästä tuomioistuimesta tai muusta viranomaisesta (1 kohta), pyynnön sisältö ja perusteet (2 kohta) käytettävissä olevat tarpeelliset tiedot henkilöistä, joita pyyntö koskee (3 kohta), rikoksen oikeudellinen luonnehdinta ja rangaistavuuden perusteena olevat lainkohdat (4 kohta), muissa kuin asiakirjojen tiedoksiantotapauksissa lyhyt kuvaus rikoksesta ja siihen liittyvistä tosiasioista (5 kohta), selostus selvitettävistä tosiasioista ja tiedot asiakirjoista ja todisteista (6 kohta) sekä selvitys palkkioista, joihin pyynnön esittäneeseen valtioon kutsuttava todistaja tai asiantuntija on oikeutettu (7 kohta). Pykälän 3 momentin mukaan oikeusapupyyntö voidaan täyttää vaikka pyyntö ei täyttäisi kaikkia lueteltuja vaatimuksia, jos puutteellisuudet ovat sen laatuisia että ne eivät estä pyynnön toimeenpanoa. Siten laki mahdollistaa pyynnön täyttämisen myös silloin, kun pyyntö sisältää tiedot 4 artiklan 2 kohdan mukaan yksilöidyistä seikoista.

Yhteydenpitojärjestyksestä säädetään rikosoikeusapulain 4 ja 5 §:ssä. Lain 4 §:n mukaan vieraan valtion tekemä oikeusapupyyntö toimitetaan joko oikeusministeriölle tai suoraan sille viranomaiselle, jonka toimivaltaan pyynnön täyttäminen kuuluu. Rikosasioita käsitteleviä toimivaltaisia viranomaisia Suomessa ovat oikeusministeriö, tuomioistuimet, syyttäjäviranomaiset sekä esitutkintaviranomaiset. Lain 5 §:n mukaan mainitut viranomaiset voivat tehdä oikeusapupyynnön vieraalle valtiolle. Pyyntö lähetetään vieraan valtion edellyttämää järjestystä noudattaen ja ottaen huomioon se, mitä mahdollisesti vieraan valtion kanssa on sovittu. Pyyntö voidaan lähettää vieraalle valtiolle joko suoraan tai oikeusministeriön välityksellä. Oikeusministeriö voi tarvittaessa myös huolehtia siitä, että pyyntö lähetetään ulkoasiainministeriön välityksellä.

Suomi-USA-sopimuksessa oikeusministeriö on määritelty oikeusapupyyntöjä vastaanottavaksi ja niitä lähetettäväksi keskusviranomaiseksi. Keskitetty yhteydenpitojärjestelmä vastaisi myös Yhdistyneiden kansakuntien rikosoikeudellisissa sopimuksissa valittua järjestelmää.

Rikosoikeusapulain 15 § sisältää säännöksen pakkokeinojen käyttöä edellyttävien oikeusapupyyntöjen täyttämisestä. Pakkokeinoja ei saa käyttää, jos tämä ei Suomen lain mukaan olisi sallittua, jos pyynnön perusteena oleva teko olisi tehty Suomessa vastaavissa olosuhteissa. Vaikka pakkokeinolain säännöksiä voidaan tulkita siten, että pankkitietojen hankkiminen ei ole pakkokeinolaissa säännelty pakkokeino, estettä ei ole sille, että Suomi asettaisi oikeusapumenettelyssä pankkitietojen hankkimisen edellytykseksi kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen. Suomen edun mukaista on, että Suomi saa USA:lta yhtä laajalti oikeusapua kuin se itse voi sitä antaa. USA on ilmoittanut antavansa Suomelle 4 artiklassa tarkoitettua oikeusapua rahanpesuun ja terroristiseen toimintaan liittyen, jos teot ovat rangaistavia sekä pyynnön esittäneen että sen vastaanottaneen valtion lain mukaan. Tarkoituksena on, että, Suomi antaisi oikeusapua yhtä laajalti kuin USA. Oikeusavun antamista täsmentävä määräys sisältyy Suomi-USA-sopimuksen liitteen 1 artiklaan.

Artiklan 5 kohdassa tarkoitettu pankkisalaisuus ei Suomen lainsäädännön mukaan ole esteenä rikosoikeusavun antamiselle vieraalle valtiolle. Rikosasian käsittelyyn tarvittavien salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien pankkitietojen luovuttamisesta säädetään poliisilaissa sekä pankkeja ja muita rahoituslaitoksia koskevassa lainsäädännössä. Poliisilain 36 §:n mukaan poliisilla on oikeus saada päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi tarvittavia tietoja yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä. Poliisin tietojensaantioikeudesta kansainvälisissä oikeusaputilanteissa säädetään myös poliisilain 53 §:ssä. Sen mukaan poliisin antamasta virka-avusta vieraan valtion viranomaisille on voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty tai Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa sovittu. Luottolaitoslain 94 §:n 2 momentin mukaan luottolaitoksella ja sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa muutoin pankkisalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain mukaan oikeus saada sellaisia tietoja. Vakuutusyhtiöiden osalta salassapidettävistä tiedoista säädetään vakuutusyhtiölain (1062/1979) 18 luvun 6 §:ssä ja niiden luovuttamisesta syyttäjä- ja esitutkintaviranomaisille 6 b §:n 1 momentin 8 kohdassa. Myös laki sijoituspalveluyrityksistä (579/1996, 7 luku) sekä sijoitusrahastolaki (48/1999, 21 luku) sisältävät säännökset salassapidettävistä tiedoista ja niiden luovuttamisesta rikosten selvittämistarkoituksiin.

Artiklan 6 ja 7 kohdan velvoitteet pyyntöön vastaamisesta sekä ylimääräisten rasitteiden välttämisestä eivät myöskään edellytä lainsäädännön muuttamista.

5 artikla. Yhteiset tutkintaryhmät . Artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet, jotta yhteisiä tutkintaryhmiä voidaan perustaa. Yhteisten tutkintaryhmien tarkoituksena on helpottaa rikostutkintaa tai syytteeseenpanoa, johon osallistuu yksi tai useampi jäsenvaltio sekä USA.

Artiklan 2 kohdan mukaan tutkintaryhmää koskevista periaatteista, koostumuksesta ja toiminnasta sekä ehdoista muuten sovitaan tarkemmin asianomaisten valtioiden rikostutkinnasta ja syytteeseenpanosta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten kesken.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että tutkintaryhmään nimetyt toimivaltaiset viranomaiset ovat suoraan yhteydessä ryhmän perustamiseen ja toimintaan liittyvissä asioissa paitsi jos tehtävien poikkeuksellinen laajuus, monimutkaisuus tai muut olosuhteet edellyttävät keskitetympää yhteensovittamista. Valtiot voivat tällöin sopia, että yhteydenpito järjestetään muulla tavoin.

Artiklan 4 kohdassa sallitaan se, että ryhmän jäsen voi oman valtionsa alueella pyytää omia toimivaltaisia viranomaisia suorittamaan tutkintatoimenpiteen ilman, että muiden valtioiden olisi esitettävä oikeusapupyyntö. Toimenpide suoritetaan noudattaen samoja tutkinnallisia standardeja kuin mitä kyseisen valtion sisäisessä tutkinnassa noudatettaisiin.

Tammikuussa 2003 voimaantullut laki yhteisistä tutkintaryhmistä (1313/2002) mahdollistaa tutkintaryhmien perustamisen Suomen ja vieraan valtion viranomaisten välisellä sopimuksella rikoksen esitutkinnan toimittamiseksi. Laki on sopusoinnussa 5 artiklan mukaisten velvoitteiden kanssa. Lain mukaan työryhmän kokoonpanosta on määrättävä ryhmän perustamista koskevassa sopimuksessa. Suomessa ryhmä toimii Suomen viranomaisten johdon ja valvonnan alaisena Suomen lainsäädännön mukaisesti. Laissa artiklan 4 kohtaa vastaavasti sallitaan se, että vieraassa valtiossa tarvittavia oikeusaputoimenpiteitä voidaan Suomessa ryhmän suomalaisen jäsenen pyynnöstä toimittaa ilman oikeusapupyyntöä vieraan valtion viranomaiselta.

6 artikla. Videoneuvottelu . Artiklan 1 kohdassa sopimuspuolet sitoutuvat siihen, että pyynnön vastaanottaneessa valtiossa oleskelevan todistajan tai asiantuntijan kuuleminen on mahdollista oikeusapupyynnön perusteella toteuttaa videolähetystekniikkaa käyttäen. Siltä osin kuin artiklassa ei ole videoneuvottelusta erillisiä määräyksiä, siinä noudatetaan sopimuspuolten välisten oikeusapusopimusten tai pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännön mukaisia säännöksiä.

Artiklan 2 kohdan mukaan pyynnön esittänyt valtio vastaa videolähetysten käyttöönotosta ja toteuttamisesta aiheutuvista kuluista, elleivät valtiot toisin sovi. Muista kuluista vastataan valtioiden välillä sovellettavan oikeusapusopimuksen mukaisesti tai muuten valtioiden sopimalla tavalla. Muut kulut voivat käsittää esimerkiksi pyynnön täyttämiseen osallistuvien henkilöiden matkakustannukset pyynnön vastaanottaneessa valtiossa.

Artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltiot voivat neuvotella keskenään pyynnön täyttämisen yhteydessä aiheutuvien oikeudellisten, teknisten tai logististen ongelmien ratkaisemiseksi.

Artiklan 4 kohdan mukaan todistajan tai asiantuntijan antamaan väärään lausuntoon tai muuhun väärinkäytökseen sovelletaan pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädäntöä. Määräyksellä ei kuitenkaan rajoiteta pyynnön esittäneen valtion oman lainsäädännön mukaista toimivaltaa.

Artiklan 5 kohdan mukaan artikla ei estä pyynnön vastaanottanutta valtiota käyttämästä muita sopimusten tai lainsäädännön mukaisia keinoja todistajanlausunnon saamiseksi. Artikla ei 6 kohdan mukaan myöskään rajoita muiden sopimuspuolten välillä voimassaolevien määräysten soveltamista, joissa videotekniikan käyttö ulotetaan artiklaa laajemmalle. Valtio voi myös määräyksen puuttuessa sallia videoneuvottelutekniikan käytön muissakin kuin artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa. Tällaisia tapauksia voivat olla esimerkiksi henkilöiden tai esineiden tunnistaminen tai tutkinnan yhteydessä annettujen lausuntojen saaminen.

Artikla ei edellytä muutoksia lakiin. Videokokouksen käyttö on katsottu sallituksi rikosoikeusapulain 11 §:n perusteella. Sen mukaan oikeusapupyynnön toimeenpanossa voidaan noudattaa pyynnössä esitettyä erityistä muotoa tai menettelyä, jos sitä ei voida pitää Suomen lainsäädännön vastaisena. Lisäksi lain 10 § mahdollistaa sen, että pyynnön esittäneen valtion viranomaisella on tuomioistuimessa ja esitutkintaa toimitettaessa oikeus osallistua asian käsittelyyn ja esittää kuultavalle kysymyksiä, jos tuomioistuin tai esitutkintaviranomainen antaa siihen luvan.

Säännösten on katsottu mahdollistavan sen, että oikeusapupyynnön johdosta tapahtuva todistajan tai asiantuntijan kuulustelu voidaan suorittaa videokokousta apuna käyttäen. Tulkinnanvaraisena on sitä vastoin pidetty sitä, että vieraan valtion viranomaiset voisivat itsenäisesti suorittaa kuulemisen teknisen laitteiston välityksellä. Rikosoikeusapulakia koskevassa hallituksen esityksessä 61/1993 vp todetaan, että vieraan valtion viranomainen ei 10 §:n mukaan osallistuisi menettelyyn julkista valtaa käyttävänä viranomaisena, vaan olisi lähinnä asianosaiseen rinnastettavassa asemassa. EU-USA-sopimuksen 6 artiklan ei ole katsottava edellyttävän sitä, että Suomen tulisi myöntää USA:n viranomaisille oikeus osallistua oikeusapupyynnön toimeenpanoon laajemmin kuin mitä rikosoikeusapulaki nykyisin sallii. Artiklassa vain edellytetään sen mahdollistamista, että asiantuntijan tai todistajan lausunto voidaan hankkia videolähetystekniikan avulla. Järjestelyn toteuttamisen yksityiskohdat on jätetty ratkaistavaksi valtioiden välisellä sopimuksella tai pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännössä.

Rikosoikeusapulain 20 ja 21 § sisältävät säännökset todisteiden vastaanottamisesta yleisessä alioikeudessa ja esitutkinnassa. Säännöksiä voidaan soveltaa myös videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen. Lain 20 §:n mukaan vieraan valtion viranomaisen tekemän oikeusapupyynnön täytäntöönpanosta, joka koskee todistajien, asiantuntijoiden tai asianosaisten kuulemista ja joka kuuluu tuomioistuimen toimivaltaan, huolehtii yleinen alioikeus, jos kysymyksessä olevaa rikosasiaa koskeva oikeudenkäynti on vireillä pyynnön esittäneen vieraan valtion tuomioistuimessa tai jos todisteiden vastaanottamisen on pyydetty tapahtuvan tuomioistuimessa. Todisteiden vastaanottamisesta huolehtii sen paikkakunnan alioikeus, jonka tuomiopiirissä kuultavalla on koti- tai asuinpaikka taikka jossa todisteiden vastaanottaminen tai kuuleminen muutoin on tarkoituksenmukaista. Virallisen syyttäjän tulee olla saapuvilla asian käsittelyssä, jos tuomioistuin katsoo, että hänen läsnäolonsa on tarpeen. Hallituksen esityksessä 61/1993 vp on katsottu, että syyttäjän saapuvilla oloa voidaan asian laadusta ja menettelyn luonteesta riippuen pitää perusteltuna esimerkiksi silloin, kun vieraan valtion syyttäjäviranomainen on paikalla ja osallistuu rikosoikeusapulain 10 §:n 1 momentin mukaisesti tuomioistuimen luvalla asian käsittelyyn. Syyttäjän läsnäoloa videokokouksessa voidaan pitää perusteltuna saman periaatteen mukaisesti.

Videokuuleminen toteutettaisiin sellaisen käräjäoikeuden tai hovioikeuden tiloissa, jossa videokokouslaitteet olisivat käytössä. Kuulemisen suorittaisi 20 §:n mukaan määräytyvä alioikeus.

Rikosoikeusapulain 21 §:n mukaan muissa kuin 20 §:ssä mainituissa tapauksissa kuulemisesta huolehtii asianosaisten ja muiden henkilöiden kuulemisesta toimivaltainen esitutkintaviranomainen.

Oikeusapumenettelyssä videokokouksen avulla tapahtuvaan kuulemiseen sovelletaan myös muita rikosoikeusapulain todistajien tai asiantuntijan kuulustelua koskevia säännöksiä, kuten 22 §:n säännöstä. Sen mukaan sillä, jota Suomen tuomioistuin tai esitutkintaviranomainen kuulustelee oikeusapupyynnön nojalla todistajana tai asiantuntijana, on oikeus kieltäytyä todistamasta tai antamasta lausuntoa, jos hänellä on tähän oikeus tai velvollisuus Suomen tai pyynnön esittäneen valtion lain mukaan. Vieraan valtion lain mukaiset kieltäytymisperusteet otetaan huomioon, jos pyynnön esittänyt valtio on sitä pyytänyt tai Suomen tuomioistuimen tai esitutkintaviranomaisen pyynnöstä sen vahvistanut tai jos kieltäytymisperuste on muuten Suomen tuomioistuimen tai esitutkintaviranomaisen tiedossa.

Edelleen videokokouksen avulla tapahtuviin kuulemisiin soveltuu rikosoikeusapulain 8 §:n 4 momentin säännös, jonka mukaan toimivaltainen viranomainen voi päättää, että oikeusapupyynnön perusteella toimitettavassa kuulemisessa voidaan käyttää vierasta kieltä, jos kuultava sitä pyytää tai sitä pidetään muuten perusteltuna eikä asianosaisten oikeusturvaa vaaranneta.

Kuulemismenettelystä muutoin on rikosoikeusapulain 21 §:n mukaan soveltuvin osin noudatettava, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa sekä esitutkinnasta rikoksen johdosta säädetään. Videon välityksellä tapahtuvasta todistajankuulustelusta on otettu säännökset esitutkintalain 22 §:ään sekä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 a §:ään. Rikoslain 15 luvun 1—5 §:n sekä 12 ja 13 §:n perätöntä lausumaa koskevat rangaistussäännökset soveltuvat tilanteisiin, joissa todistajan tai asiantuntijan kuuleminen suoritetaan videokokousta käyttäen. Koska kansallisia säännöksiä edellä olevan mukaan soveltuvin osin noudatetaan myös oikeusaputilanteissa, säännöksiä voidaan soveltaa myös kun kyse on Suomessa oikeusapupyynnön perusteella suoritettavasta kuulustelusta, joka toteutetaan videoyhteyden välityksellä. Siten lainsäädäntö vastaa myös 6 artiklan 4 kohdan velvoitteita.

7 artikla. Pyyntöjen nopeutettu toimittaminen . Artiklan mukaan oikeusapupyynnöt ja niihin vastaaminen voidaan toimittaa nopeita viestintävälineitä käyttäen kuten telekopiona tai sähköpostilla. Pyynnön vastaanottanut valtio voi tällöin vaatia pyynnön lähettämisestä virallisen vahvistuksen.

Rikosoikeusapulain 7 § sisältää säännökset oikeusapupyynnön muodosta ja sisällöstä. Säännös mahdollistaa sen, että oikeusapupyynnöt voidaan toimittaa Suomen viranomaiselle 7 artiklassa tarkoitetulla tavalla, joten artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista. Vieraan valtion viranomaisen Suomen viranomaiselle osoittama oikeusapupyyntö voidaan tehdä kirjallisesti, teknisenä tallenteena tai suullisesti. Se voidaan lähettää myös sähköisenä viestinä. Silloin kun pyyntö tarkoittaa haasteen, kutsun, päätöksen tai muun asiakirjan tiedoksi antamista, pyyntöön on kuitenkin aina liitettävä tai pyynnön yhteydessä toimitettava tiedoksi annettava asiakirja. Jos pyynnön tai siihen liittyvän asiakirjan oikeaperäisyydestä tai sisällöstä syntyy epäilystä, oikeusministeriö tai toimivaltainen viranomainen voi pyytää, että pyyntö vahvistetaan tarvittavilta osin kirjallisesti. Oikeusapupyyntöä ja siihen liittyviä asiakirjoja ei tarvitse laillistaa.

8 artikla. Keskinäinen oikeusapu hallintoviranomaisille . Artiklassa mahdollistetaan se, että oikeusapua voidaan antaa myös hallinnolliselle viranomaiselle, joka tutkii rikosasiaa tarkoituksena nostaa syyte, käynnistää rikostutkinta tai antaa asia syyttäjäviranomaiselle ja jolla on toimivalta suorittaa rikostutkimuksia. Oikeusapua voidaan antaa myös muille hallintoviranomaisille mainitunlaisissa tapauksissa. Pyynnöt toimitetaan joko sopimusvaltioiden välillä voimassa olevissa sopimuksissa nimettyjen keskusviranomaisten tai muiden viranomaisten välillä, josta keskusviranomaiset ovat sopineet. Jos sopimusta ei ole, pyynnöt toimitetaan sopimusvaltioiden 15 artiklan 1 kohdan mukaan nimettyjen viranomaisten välillä. Artiklassa on lisäksi pankkitietoja koskevan 4 artiklan 7 kohtaa vastaava määräys siitä, että sopimusvaltiot pyrkivät välttämään sitä, että artiklan soveltamisesta aiheutuisi pyynnön vastaanottaneelle valtiolle ylimääräisiä rasitteita.

Sopimuksen selitysmuistiossa täsmennetään 8 artiklan soveltamisalaa. Edellytyksenä on, että pyynnön esittänyt hallintoviranomainen pyynnön esittämishetkellä toimivaltuuksien nojalla suorittaa tutkintaa tai menettelyä, jonka tarkoituksena on myöhemmin syytteen nostaminen tai asian saattaminen syyttäjäviranomaisen ratkaistavaksi. Jos hallintoviranomainen myöhemmin päättää olla nostamatta syytettä tai saattamasta asiaa syyttäjäviranomaiselle, se ei vaikuta sopimuspuolten velvollisuuteen antaa artiklassa tarkoitettua oikeusapua. Artiklaa ei kuitenkaan voida soveltaa rikosasioissa, joista pyynnön esittäneen valtion lainsäädännön mukaan ei voida määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia tai joita ei voida antaa syyttäjäviranomaisten harkittavaksi. Edelleen selitysmuistiossa todetaan, että artiklan asiasisältö kuuluu unionisopimuksen VI osastossa tarkoitetun rikosoikeudellisen yhteistyön alaan.

Rikosoikeusapulain 1 §:n 1 momentin mukaan lain säännöksiä sovelletaan kansainväliseen oikeusapuun rikosasiassa, jonka käsittely oikeusapua pyydettäessä kuuluu pyynnön esittäneen Suomen viranomaisen tai vieraan valtion viranomaisen toimivaltaan. Lain soveltamisalaa ei siten ole rajattu siten, että se mahdollistaisi oikeusavun antamisen vain vieraan valtion oikeusviranomaiselle. Siten laki mahdollistaa sen, että Suomen viranomaiset voisivat antaa oikeusapua USA:n hallintoviranomaiselle 8 artiklassa määrätyin ja selitysmuistiossa täsmennetyin edellytyksin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole laajentaa rikosoikeusavun soveltamisalaa nykyisestä. Siten silloin kun Suomi on oikeusapua pyytävänä viranomaisena, oikeusapua voisivat pyytää vain rikosoikeusapulain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetut viranomaiset eli oikeusministeriö, yleiset tuomioistuimet, syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiset.

9 artikla. Käyttörajoitukset henkilötietojen tai muiden tietojen suojaamiseksi . Artiklassa määrätään siitä, mihin tarkoituksiin pyynnön esittänyt valtio voi pyynnön vastaanottaneelta valtiolta saamiaan tietoja käyttää. Tietoja voidaan 1 kohdan mukaan käyttää rikostutkinnassa ja –oikeudenkäynnissä (a alakohta), yleiselle turvallisuudelle aiheutuvan välittömän ja vakavan uhan estämiseksi (b alakohta), muissa menettelyissä, jotka liittyvät suoraan rikostutkintaan tai -oikeudenkäyntiin tai jota varten on annettu oikeusapua 8 artiklan mukaisesti (c alakohta). Tietoa voidaan käyttää myös mihin tahansa muuhun tarkoitukseen, jos tiedot on julkistettu sen oikeudenkäynnin yhteydessä, jota varten ne toimitettiin tai jossakin 1 kohdan a, b tai c alakohdassa tarkoitetussa tilanteessa. Pyynnön vastaanottaneen valtion suostumuksella tietoja voidaan käyttää myös mihin tahansa muuhun tarkoitukseen.

Artiklan 2 kohdan mukaan pyynnön vastaanottanut valtio voi yksittäistapauksissa asettaa tietojen käyttämiselle lisäehtoja. Niillä ei kuitenkaan voida asettaa yleisiä rajoituksia pyynnön esittäneen valtion henkilötietojen käsittelyä koskeviin säännöksiin.

Jos pyynnön vastaanottanut valtio saa tietojen antamisen jälkeen tietoonsa uusia seikkoja ja se haluaa asettaa niiden käytölle lisäehtoja, se voi neuvotella pyynnön esittäneen valtion kanssa siitä, miten tiedot voidaan suojata.

Artiklan 4 kohdassa sallitaan sopimuspuolten välisen sopimuksen määräysten soveltaminen 9 artiklan sijaan, mutta vain siinä tapauksessa, että kahdenvälisen sopimuksen määräyksillä rajoitetaan tietojen käyttöä 9 artiklaa vähemmän.

Artiklan 5 kohdassa sallitaan se, että verorikoksiin liittyvien, oikeusavun antamisvelvollisuutta rajoittavien kahdenvälisten sopimusmääräysten soveltamista voidaan jatkaa, jos rajoituksen salliva kahdenvälinen sopimus on EU:n ja USA:n välisen sopimuksen allekirjoituspäivänä voimassa.

Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota henkilötietojen laajan luovuttamisen sallivaan sopimusmääräykseen ja korostanut sitä, että henkilötietojen luovutusta ja käsittelyä koskevien määräysten kansallinen täytäntöönpano tulee erikseen eduskunnan arvioitavaksi sopimuksen ratifiointimenettelyn yhteydessä, jolloin lähtökohtana tulee olla oikeusavun ja tietosuojan riittävän täsmällinen sääntely (pöytäkirja 13/2003 vp).

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään lailla. Tietosuojaa ja julkisuutta koskeva lainsäädäntö soveltuu myös kansainvälisen rikosoikeusapumenettelyn yhteydessä saatuihin sekä luovutettaviin henkilötietoihin. Rikosoikeusapulain 27 §:ään sisältyy erityinen selventävä säännös salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta sekä tietojen käyttöä koskevista rajoituksista. Pykälän mukaan kun Suomen viranomainen pyytää oikeusapua vieraan valtion viranomaiselta, on asiakirjojen ja muiden tallenteiden salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta sekä asianosaisten ja muiden viranomaisten tiedonsaantioikeudesta voimassa, mitä Suomen laissa säädetään. Rikosoikeusapumenettelyssä saatuun aineistoon sovelletaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta, henkilötietolakia, lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta (945/1984) sekä lakia henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa. Lisäksi Suomi on saattanut kansallisesti voimaan vuonna 1981 tehdyn yleissopimuksen yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä (SopS 36/1992).

Rikosoikeusapulain 27 §:n 2 momentin mukaan sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, on noudatettava, mitä Suomen ja vieraan valtion välillä voimassa olevassa sopimuksessa taikka oikeusapua antaneen valtion asettamissa ehdoissa on määrätty salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietojen käytön rajoituksista taikka luovutetun aineiston palauttamisesta tai hävittämisestä.

Henkilötietolain 5 luvussa säädetään henkilötietojen siirrosta EU:n ulkopuolelle. Kun kyse on tietojen luovuttamisesta sellaiseen EU:n ulkopuoliseen valtioon, jonka osalta 22 §:ssä säädetyt yleiset edellytykset tietojen siirrolle eivät täyty eikä komissio ole henkilötietodirektiivin 95/46/EY 3 artiklan ja 25 artiklan 6 kohdan mukaisesti todennut, että kyseisessä valtiossa taataan tietosuojan riittävä taso, henkilötietojen siirto on mahdollinen 23 §:ssä säädetyin poikkeusperustein. Yleisesti tietosuojan taso USA:ssa ei ole riittävä. Komissio ei myöskään ole todennut, että USA:ssa yleisesti taattaisiin riittävä tietosuojan taso. Kuitenkin niiden rekisterinpitäjien, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan komission hyväksymiä niin sanottuja tietosuojan safe harbour-periaatteita, katsotaan täyttävän tietosuojan riittävä taso henkilötietodirektiivissä edellytetyn mukaisesti. Siten sovellettavaksi tulisi 23 §. Sen 5 kohdan mukaan henkilötietoja voidaan siirtää, jos siirto on tarpeen tai lain vaatima tärkeän yleisen edun turvaamiseksi tai oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi, puolustamiseksi tai ratkaisemiseksi. Tietojen käyttämistä 9 artiklan 1 kohdan a—c alakohdassa lueteltuihin tarkoituksiin voidaan pitää 23 §:n 5 kohdan mukaisin perustein sallittuna. Julkistettujen tietojen käyttöön soveltuvat henkilötietolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 12 §:n 1 momentin 5 kohdan säännökset, joiden mukaan tietojen käsittely on sallittua, jos siitä säädetään laissa. Koska oikeusapusopimus tulisi Suomessa lain tasoisena säännöstönä sovellettavaksi, 9 artiklan d kohdan säännös täyttäisi edellytykset siitä, että tietojen käsittelystä on säädettävä laissa.

Luovuttamismenettelyä vastaavasti rikosoikeusapumenettelyyn liittyvien henkilötietojen luovuttamisesta ulkomaille säädetään myös henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa.

Henkilötietojen suojan kannalta tärkeä on sopimuksen 9 artiklan 2 kohdan a alakohdan määräys, joka sallii lisäehtojen asettamisen oikeusapumenettelyssä toimitettujen tietojen käytölle. Kohdan b alakohdan mukaan sallittua ei ole yleisten rajoitusten asettaminen pyynnön esittäneen valtion tietosuojanormeihin. Sopimuksen selitysmuistion mukaan 9 artiklan 2 kohdan b alakohdan tarkoituksena on estää se, että pyynnön vastaanottanut valtio voisi laaja-alaisesti ja systemaattisesti vedota tietosuojaperiaatteisiin oikeusavun epäämisperusteena. Sitä seikkaa, että pyynnön esittäneellä ja vastaanottaneella valtiolla on erilaiset tietosuojajärjestelmät tai erilaiset tavat suojata henkilötietoja, ei voisi sellaisenaan asettaa lisäehdoksi 9 artiklan 2 kohdan a alakohdassa. Esimerkkeinä seikoista, joihin ei voisi vedota, mainitaan se, että pyynnön esittäneellä valtiolla ei ole tietosuojaviranomaisen vastinetta sekä se, että pyynnön esittänyt valtio käyttää muita keinoja kuin tietojen hävittämistä lainvalvontaviranomaisten saamien henkilötietojen yksityisyyden tai paikkansapitävyyden suojaamiseksi.

Sallittua ei siten olisi se, että pyynnön vastaanottanut valtio asettaisi lisäehdon, jonka mukaan pyynnön esittäneen valtion olisi suojattava henkilötietoja samalla tavoin kuin niitä suojataan pyynnön vastaanottaneessa valtiossa. Estettä sitä vastoin ei olisi sille, että pyynnön vastaanottanut valtio edellyttäisi, että pyynnön esittänyt valtio muulla tavoin huolehtisi henkilötietojen suojaamisesta. Jotta tietosuojasäännökset olisivat riittävän täsmällisiä, kuten lakivaliokunta on sopimusehdotusta käsitellessään edellyttänyt, Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislakiin esitetään otettavaksi säännös, jonka mukaan oikeusapupyynnön täyttävän viranomaisen tulisi asettaa henkilötietojen luovuttamisen ehdoksi se, että USA käyttää henkilötietoja 9 artiklan 1 kohdassa sallittuihin tarkoituksiin ja että se toteuttaa oikeusjärjestelmänsä mukaiset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi.

10 artikla. Luottamuksellisuutta koskeva pyynnön esittäneen valtion pyyntö . Pyynnön vastaanottaneen valtion on pyynnön esittäneen valtion sitä edellyttäessä pyrittävä pitämään oikeusapupyyntö luottamuksellisena. Jos niin ei voida menetellä, pyynnön vastaanottaneen valtion keskusviranomaisen tulee ilmoittaa asiasta pyynnön esittäneelle valtiolle, joka sen jälkeen päättää, olisiko pyyntö silti täytettävä.

Rikosoikeusapulain 27 §:ssä säädetään tietojen käyttöä koskevien rajoitusten lisäksi salassapidosta ja vaitiolovelvollisuudesta. Sen 1 momentin mukaan, kun Suomen viranomainen pyytää oikeusapua vieraan valtion viranomaiselta, asiakirjojen ja muiden tallenteiden salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta sekä asianosaisten ja viranomaisten tiedonsaantioikeudesta on voimassa, mitä Suomen laissa säädetään. Siten salassapitoa ja vaitiolovelvollisuutta koskevia Suomen lain säännöksiä on sovellettava myös sellaisiin tietoihin, jotka Suomen viranomainen on rikosasian käsittelyä varten saanut vieraan valtion viranomaiselta. Salassapidettävistä asiakirjoista ja niiden luovuttamisen edellytyksistä säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa.

Tietojen salassapitoon tulee kiinnittää huomiota myös ennen oikeusavun pyytämistä vieraalta valtiolta harkittaessa pyynnön kohteena olevaan rikosasiaan liittyvien tietojen luovuttamista vieraalle valtiolle. Valtioiden välisiä rikosoikeusapupyyntöjä voidaan pitää salassapidettävinä tietoina viranomaisten julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan. Lain 24 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdassa sekä 26 kohdassa säädetään rikosasioita koskevista tiedoista, jotka myös ovat salassapidettäviä, jollei erikseen toisin säädetä.

Kuten edellä on todettu, pykälän 2 momentin mukaan lisäksi on noudatettava, mitä Suomen ja vieraan valtion välillä voimassa olevassa sopimuksessa taikka oikeusapua antaneen valtion asettamissa ehdoissa on määrätty salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietojen käytön rajoituksista taikka luovutetun aineiston palauttamisesta tai hävittämisestä. EU-USA-sopimuksen 10 artikla mahdollistaa sen, että kun Suomi esittää USA:lle oikeusapupyynnön, se voi ilmoittaa tietojen salassapidettävyydestä Suomen lain mukaan ja neuvotella siitä, missä määrin USA voi pitää tiedot luottamuksellisina. Jos luottamuksellisuutta koskevaa pyyntöä ei voida noudattaa, Suomi voi päättää, missä määrin se antaa pyyntöönsä liittyviä salassapidettäviä tietoja USA:n viranomaisille. Viranomaisten julkisuudesta annetun lain 26 §:n 2 momentin nojalla viranomainen voi antaa salassapidettävästä asiakirjasta tiedon antamansa virka-aputehtävän suorittamiseksi, sekä toimeksiannostaan tai muuten lukuunsa suoritettavaa tehtävää varten, jos se on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.

Artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista.

11 artikla. Kuuleminen . Artiklassa on luovuttamissopimuksen 15 artiklaa vastaava määräys sopimusvaltioiden välisestä kuulemisesta, jolla sopimuksen soveltamista tai tulkintaa pyritään helpottamaan.

12 artikla. Ajallinen soveltaminen . Artikla sisältää luovuttamissopimuksen 16 artiklaa vastaavat määräykset sopimuksen ajallisesta soveltamisesta.

13 artikla. Poikkeamattomuus . Artiklassa määrätään siitä, että ellei 4 artiklan 5 kohdasta tai 9 artiklan 2 kohdan b alakohdasta muuta johdu, sopimus ei vaikuta pyynnön vastaanottaneen valtion mahdollisuuteen vedota kahdenvälisen sopimuksen mukaisiin kieltäytymisperusteisiin. Jos kahdenvälistä sopimusta ei ole, pyynnön vastaanottanut valtio voi edellä mainituin rajoituksin vedota asianomaisessa valtiossa sovellettaviin oikeudellisiin periaatteisiin sekä siihen, että pyynnön täyttäminen vaikuttaisi haitallisesti sen täysivaltaisuuteen, turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen tai muihin olennaisiin etuihin.

Oikeusavun antamisen kieltäytymisperusteista säädetään rikosoikeusapulain 12 ja 13 §:ssä. Lain 12 §:ssä säädetään ehdottomista kieltäytymisperusteista. Sen 1 momentissa on vakiintuneiden periaatteiden mukainen säännös, jonka mukaan oikeusavusta on aina kieltäydyttävä, jos sen antaminen saattaisi loukata Suomen täysivaltaisuutta tai vaarantaa Suomen turvallisuutta tai muita olennaisia etuja. Pykälän 2 momentin mukaan oikeusapua ei myöskään anneta, jos oikeusavun antaminen olisi ristiriidassa ihmisoikeuksia tai perusvapauksia koskevien periaatteiden kanssa taikka muutoin Suomen oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden (ordre public) vastaista. Mainitut ehdottomat kieltäytymisperusteet vastaavat 13 artiklassa nimenomaisesti mainittuja kieltäytymisperusteita.

Rikosoikeusapulain 13 §:ssä säädetään harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista. Lain 13 §:n mukaan pyyntö voidaan evätä ensinnäkin, jos pyynnön perusteena on teko, jota on pidettävä poliittisena rikoksena tai sotilasrikoslainsäädännön alaan kuuluvana rikoksena. Toisena kieltäytymisperusteena mainitaan se, että pyynnön perusteena olevasta teosta ei Suomen lain mukaan voitaisi syyttää vanhentumisen, armahduksen tai muun vastaavan seikan johdosta. Kolmanneksi kieltäytyminen on mahdollista, jos pyynnössä tarkoitetusta rikoksesta on Suomessa tai kolmannessa valtiossa aloitettu esitutkinta, asia on syyttäjäviranomaisen käsiteltävänä tai asiassa on pantu vireille oikeudenkäynti. Neljäntenä kieltäytymisperusteena mainitaan muut niin sanotut ne bis in idem-tilanteet eli tapaukset, joissa samasta asiasta jo on annettu päätös. Viidenneksi pyynnön täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos se tulisi teon laatuun nähden vaatimaan kohtuuttomasti voimavaroja. Lain 13 §:n 2 momentissa säädetään oikeusavun antamisen lykkäämisestä siinä tapauksessa, että pyynnön toimeenpano saattaisi haitata tai viivästyttää esitutkintaa tai oikeudenkäyntiä Suomessa. Vaikka 13 §:ssä lueteltuja kieltäytymisperusteita vastaavia tilanteita ei 13 artiklassa ole mainittu, pykälässä lueteltujen kieltäytymisperusteiden voidaan katsoa sisältyvän Suomessa sovellettaviin oikeudellisiin periaatteisiin ja siten 13 artiklassa sallituiksi kieltäytymisperusteiksi. Pankkisalaisuutta ja tietojen käyttötarkoitukselle asetettavia ehtoja koskevia sopimusvelvoitteita lukuun ottamatta artiklassa ei toisaalta nimenomaisesti kielletä vetoamasta myöskään muihin pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännöstä johtuviin kieltäytymisperusteisiin. Artikla ei siten edellytä muutoksia lainsäädäntöön.

14 artikla. Jäsenvaltioiden kanssa myöhemmin tehtävät kahdenväliset sopimukset keskinäisestä oikeusavusta . Artikla sisältää luovuttamissopimuksen 18 artiklaa vastaavan määräyksen mahdollisuudesta tehdä myöhemmin sopimuksen mukaisia kahdenvälisiä sopimuksia.

Sopimuksen selitysmuistion mukaan myöhemmin tehtävissä kahdenvälisissä sopimuksissa tulisi pyrkiä ratkaisemaan sopimuksen soveltamisessa mahdollisesti ilmenneet toiminnalliset epäkohdat, jos niitä ei ole voitu ratkaista sopimuksessa tarkoitetulla kuulemismenettelyllä.

15 artikla. Nimeäminen ja ilmoittaminen . Artiklassa määrätään sopimuksessa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten ilmoittamisesta. Lisäksi sopimuspuolten on ilmoitettava toisilleen 4 artiklan 4 kohdan mukaisista rajoituksista. Ilmoitukset on tehtävä ennen 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua asiakirjojen vaihtoa sopimuspuolten välillä.

Jäljempänä selostetun mukaisesti oikeusministeriö on nimetty 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi yhteydenpitoviranomaiseksi Suomi-USA-sopimuksen liitteenä olevassa 1 artiklassa. Siinä myös täsmennetään 4 artiklan soveltamisalaa 4 artiklan 4 kohdassa sallitun mukaisesti.

16—18 artikla. Artiklat sisältävät luovuttamissopimuksen 20—22 artiklaa vastaavat määräykset sopimuksen alueellisesta soveltamisesta (16 artikla), arvioinnista (17 artikla), voimaantulosta ja päättämisestä (18 artikla).

Sopimuksen tarkoituksena on helpottaa keskinäistä oikeusapua rikosasioissa Suomen ja USA:n välillä EU-USA-sopimuksen mukaisesti. Sopimuksen johdannossa viitataan EU-USA-sopimuksen 3 artiklan 3 kohtaan.

Kuten Suomi-USA-pöytäkirjassa, Suomi-USA-sopimuksessa luetellaan ne EU-USA-sopimuksen määräykset, joita Suomen ja USA:n välillä sovelletaan. Mainitut artiklat on liitetty sopimukseen 1—8 artiklaksi. Artiklojen sisältöä ja suhdetta Suomen lainsäädäntöön on selostettu edellä jaksossa 1.3.

Sopimuksen 1 kohdan b—i kohdan mukaan sovellettavia EU-USA-sopimuksen määräyksiä ovat 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 ja 13 artikla. Lisäksi sopimuksen 3 kohdassa todetaan, että EU-USA-sopimuksen 12 artiklan mukaisesti sopimusta sovelletaan sekä ennen että jälkeen sopimuksen voimaantuloa tehtyihin rikoksiin. Sopimusta ei sovelleta ennen sen voimaantuloa tehtyihin pyyntöihin, ellei kyse ole videoneuvottelusta tai pyyntöjen nopeutetusta toimittamisesta, joita koskevia määräyksiä EU-USA-sopimuksen 12 artiklan mukaisesti sovelletaan myös ennen sopimuksen voimaantuloa tehtyihin oikeusapupyyntöihin.

Liitteen 1 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 4 artiklaa vastaava määräys pankkitietojen selvittämisestä. Sen 3 kohdan a alakohdan mukaan oikeusapupyyntöjä lähettävä ja niitä vastaanottava viranomainen on Suomessa oikeusministeriö. Lisäksi artiklan 4 kohdassa sopimuspuolet ovat ilmoittaneet antavansa toisilleen artiklassa tarkoitettua oikeusapua, kun kyse on rahanpesun ja terroristisen toiminnan tutkinnasta, edellyttäen, että rikokset ovat rangaistavia kummankin sopimuspuolen lainsäädännön mukaan. Valtioiden hallitukset voivat ilmoittaa, että oikeusapua myönnetään myös muiden sellaisten rikosten tutkintaan eli soveltamisalaa voidaan laajentaa muihin rikoksiin, jotka ovat rangaistavia molempien valtioiden lainsäädännön mukaan.

Liitteen 2 artikla sisältää EU-USA-sopimuksen 5 artiklaa vastaavan määräyksen yhteisistä tutkintaryhmistä. Liitteen 3 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 6 artiklaa vastaava määräys videoneuvottelusta. Sen 6 kohdan mukaan pyynnön vastaanottanut valtio voi sallia videoneuvottelujen käytön myös muihin kuin 1 kohdassa tarkoitettujen todistajien tai asiantuntijoiden kuulemiseen. Esimerkkeinä mainitaan tunnistamiset ja tutkinnan yhteydessä annettavat lausunnot.

Liitteen 4 artikla sisältää EU-USA-sopimuksen 7 artiklaa vastaavan määräyksen pyyntöjen nopeutetusta toimittamisesta. Liitteen 5 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 8 artiklaa vastaava määräys oikeusavun antamisesta hallintoviranomaisille, jos niiden tarkoituksena on käynnistää rikostutkinta tai saattaa asia syytteeseen ja joilla on toimivalta suorittaa rikosoikeudellista tutkintaa. Kuten jaksossa 1.3. on todettu, Suomesta oikeusapua voisivat pyytää oikeusministeriö, yleiset tuomioistuimet sekä syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiset.

Liitteen 6 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 9 artiklaa vastaava määräys käyttörajoituksista henkilötietojen tai muiden tietojen suojaamiseksi. Jaksossa 1.3. selostetun mukaisesti Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislakiin on tarkoitus ottaa sopimuksen 2 kohtaa täsmentävä säännös ehtojen asettamisesta henkilötietojen käytölle.

Liitteen 7 artiklassa on EU-USA-sopimuksen 10 artiklaa vastaava määräys luottamuksellisuudesta. Liitteen 8 artiklaan on otettu määräys avun epäämisestä, joka vastaa EU-USA-sopimuksen 13 artiklan määräystä poikkeamattomuudesta.

Suomi-USA-sopimuksessa on luovuttamispöytäkirjaa vastaavat määräykset sopimuksen voimaantulosta ja sen päättämisestä. Jos EU-USA-sopimus päättyy, Suomi ja USA voivat päättää jatkaa kahdenvälisen oikeusapusopimuksen tai joidenkin sen määräysten soveltamista.

Esitykseen sisältyvät ehdotukset EU-USA-sopimuksia sekä Suomi-USA-pöytäkirjaa ja Suomi-USA-sopimusta koskeviksi voimaansaattamislaeiksi. Kuten edellä EU-USA-sopimuksia käsittelevissä jaksoissa on todettu, tietyistä sopimusmääräyksistä ehdotetaan otettaviksi valtionsisäiset toimeenpanosäännökset voimaansaattamislakeihin. Koska säännökset on tarkoitettu selkeyttämään kahdenvälisiä soveltamistilanteita Suomen ja USA:n viranomaisten välillä, on luontevaa, että säännökset otetaan Suomi-USA-pöytäkirjan ja Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislakeihin. Edellä selostetun mukaisesti kahdenvälisillä sopimuksilla EU-USA-sopimusten velvoitteita on tarkennettu ja yksilöity siten, että soveltuvat Suomen ja USA:n välisiin luovuttamis- ja oikeusaputilanteisiin.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Pykälän mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella. Koska voimaansaatettavana on sopimus, jossa EU on osapuolena, lain täytäntöönpanoa on pidettävä EU:ssa tehtyyn päätökseen liittyvänä Suomen toimenpiteenä, jolloin täytäntöönpanoasetuksen antaminen perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan kuuluu valtioneuvostolle (PeVL 49/2001 vp).

3 §. Pykälän mukaan lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Se, että myös lain voimaantulosta tulee säätää valtioneuvoston asetuksella, johtuu perustuslain 93 §:n 2 momentin säännöksestä.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Pykälän mukaan oikeusministeriö päättäisi pöytäkirjan liitteen 6 artiklassa tarkoitetusta tilapäisestä luovuttamisesta rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetussa laissa säädetyin edellytyksin. Viittaus yleisen luovuttamislain mukaisiin edellytyksiin tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että tilapäinen luovuttaminen voisi tulla kyseeseen vain yleisen luovuttamislain 11 §:n 2 momentin mukaisesti, kun siihen on painavia syitä. Painavana syynä tilapäiseen luovuttamiseen voisi olla esimerkiksi se, että henkilö suorittaa Suomessa pitkää vankeusrangaistusta, jolloin tilapäinen luovuttaminen saattaa asian käsittelyn turvaamisen ja asianosaisten oikeusturvan kannalta olla parempi ratkaisu kuin luovuttamisen lykkääminen. Toiseksi tilapäiseen luovuttamiseen sovellettaisiin myös muita luovuttamisesta voimassaolevia säännöksiä. Siten myös tilapäinen luovuttaminen olisi mahdollista vain, kun luovuttamisen yleiset edellytykset käsillä olevassa tapauksessa täyttyvät.

Pykälässä lisäksi todettaisiin, että aika, jonka luovutettu henkilö on tilapäisen luovuttamisen johdosta vapautensa menettäneenä, olisi vähennettävä Suomessa jäljellä olevasta vankeusrangaistuksesta. Käytännössä tilapäisesti luovutettavat henkilöt voisivat olla lähinnä Suomessa vankeusrangaistusta suorittavia henkilöitä tai tutkintavankeja. Ensin mainitussa tapauksessa vapaudenmenetysajan vähentämisestä päättäisi rangaistuslaitoksen johtaja. Jälkimmäisessä tilanteessa vähentämisestä päättäisi asian ratkaiseva tuomioistuin. Vapaudenmenetysajan vähentämisessä noudatettaisiin soveltuvin osin, mitä rikoslain 6 luvun 13 §:ssä säädetään.

3 §. Pykälässä on useiden valtioiden tekemiä luovuttamispyyntöjä koskevaa pöytäkirjan liitteen 7 artiklaa täsmentävä säännös. Säännöksen mukaan tilanteessa, jossa Suomi vastaanottaa samaa henkilöä koskevan luovuttamispyynnön yhdeltä tai useammalta Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön ulkopuoliselta valtiolta sekä Kansainväliseltä rikostuomioistuimelta, se antaa etusijan Kansainvälisen rikostuomioistuimen pyynnölle Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön 90 artiklan 4 kappaleen mukaisesti. Säännös selventäisi kilpailevia luovutuspyyntöjä koskevan sopimusmääräyksen tulkintaa ja vastaisi lakivaliokunnan aikaisemmin selostettua kantaa.

Jaksossa 1.1. selostetuista syistä pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi erityissäännös niitä tilanteita varten, joissa samaa henkilöä pyydetään luovutettavaksi Suomesta toiseen pohjoismaahan ja USA:aan. Tällöin sen estämättä, mitä pohjoismaisen luovuttamislain 20 §:n 1 momentissa säädetään, luovuttamisesta päättäisi oikeusministeriö.

4 §. Pykälä mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Suomi-USA-pöytäkirja erottamattomasti liittyy EU-USA-sopimukseen ja sen sopimusvelvoitteet asialliselta sisällöltään vastaavat EU-USA-sopimuksen määräyksiä. Siksi perustuslain 93 §:n 2 momentista voidaan myös tässä tapauksessa tulkita johtuvan, että täytäntöönpanoasetuksen antaminen kuuluu valtioneuvoston toimivaltaan.

5 §. Pykälän mukaan lain voimaantulosta perustuslain 93 §:n 2 momentista johtuen säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Luovuttamista koskevan EU-USA-sopimuksen tavoin lain täytäntöönpanosta perutuslain 93 §:n 2 momentin nojalla voisi päättää valtioneuvosto.

3 §. Pykälän mukaan lain voimaantulosta perustuslain 93 §:n 2 momentin johdosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan päättäessään oikeusavun antamisesta Suomen tulee asettaa oikeusapupyynnön täytäntöönpanossa saatujen henkilötietojen luovuttamisen edellytykseksi, että pyynnön esittänyt valtio käyttää oikeusapumenettelyssä saamiaan henkilötietoja ainoastaan sopimuksen liitteen 6 artiklan 1 kohdassa lueteltuihin tarkoituksiin. Määräys vastaa EU-USA-sopimuksen 9 artiklan 1 kohtaa. Ehdoksi on lisäksi asetettava, että pyynnön esittänyt valtio toteuttaa oikeusjärjestelmänsä mukaiset asianmukaiset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi.

Jaksossa 1.3. selostetun mukaisesti eduskunnan lakivaliokunta on katsonut, että EU-USA-sopimusten ratifiointivaiheessa lähtökohtana tulee olla oikeusavun ja tietosuojan riittävä sääntely. Henkilötietojen suoja on myös perustuslaissa turvattu oikeus. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 9/2003 vp todennut, että asiasisältöisen sääntelyn vahventamista puoltaa se näkemys, että asiasisältöisestä lainsäädännöstä tulisi näkyä perusoikeuksien kannalta merkitykselliset seikat. Siksi voimaansaattamislakiin on perusteltua ottaa henkilötietojen käyttöä koskevan sopimusmääräyksen soveltamista tarkentava valtionsisäinen toimeenpanosäännös.

3 §. Pykälä mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa asetuksella. Luovuttamista koskevaa Suomi-USA-pöytäkirjaa vastaavasti asetuksen voisi antaa valtioneuvosto.

4 §. Pykälän mukaan lain voimaantulosta perustuslain 93 §:n 2 momentin johdosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

EU-USA-sopimukset tulevat voimaan kolme kuukautta ja yksi päivä sen jälkeen kun sopimuspuolet ovat vaihtaneet voimaantulon edellyttämiä valtionsisäisiä menettelyjä koskevat asiakirjat. Ehdotettujen voimaansaattamislakien voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella

Suomi-USA-pöytäkirja ja Suomi-USA-sopimus tulevat voimaan samanaikaisesti EU-USA-sopimusten kanssa. Ehdotettujen voimaansaattamislakien voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

Luovuttamista koskevien EU-USA-sopimusten sekä Suomi-USA-pöytäkirjan voimaansaattamislait on tarkoitus säätää tulemaan voimaan samanaikaisesti, kun sopimukset tulevat voimaan. Vastaavasti oikeusapua koskevien EU-USA-sopimuksen ja Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislait säädettäisiin tulemaan voimaan samanaikaisesti, kun nämä sopimukset tulevat voimaan.

Yleistä

EU-USA-sopimukset on tehty unionisopimuksen 24 ja 38 artiklan perusteella. Suomi on tehnyt neuvostolle unionisopimuksen 24 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen valtiosääntönsä mukaisten menettelyjen noudattamisesta. Ilmoitus merkitsee sitä, että sopimukset eivät tule Suomea sitoviksi ennen kuin eduskunta on ne hyväksynyt.

Kysymys valtiosäännön mukaisten menettelyjen noudattamisesta on ratkaistava käsiteltävänä olevan sopimuksen sisällön perusteella. Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Perustuslain 95 §:n 1 momentin mukaan lainsäädännön alaan kuuluvat kansainväliset velvoitteet saatetaan voimaan lailla.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu perustuslakivaliokunnan kannan mukaan lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (esim. PeVL 11/2000 vp ja 12/2000 vp).

Suomessa sekä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta että kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa säädetään lailla. Sopimukset kuuluvat siten lainsäädännön alaan. Luovuttamista ja keskinäistä oikeusapua koskevilla sopimuksilla luodaan Suomen viranomaisille peruste, jonka nojalla niiden tulee voida suostua luovuttamista koskevaan pyyntöön tai antaa oikeusapua sopimuksissa tarkoitettujen päämäärien saavuttamiseksi. Sopimukset ovat siten merkityksellisiä julkisen vallan käytön kannalta, jonka edellytyksistä on säädettävä lailla. Sopimuksiin myös sisältyy keskeisiä yksilön oikeusasemaan vaikuttavia ja perustuslaissa turvattuja oikeuksia koskevia määräyksiä. Sopimukset ovat siten sisällöltään kokonaan erityyppisiä säädöksiä kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla 24 artiklan perusteella tehdyt sopimukset, joita valmisteltaessa Suomi ei antanut 24 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta. Kuten yleisperustelujen jaksossa 2.2. on selostettu, EU-USA-sopimuksia valmisteltaessa valtioneuvosto katsoi, että sopimukset edellyttävät unionisopimuksen 24 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tekemistä. Eduskunnan lakivaliokunta ja suuri valiokunta yhtyivät valtioneuvoston kantaan.

Luovuttamista koskeva EU-USA-sopimus

EU-USA-sopimuksella mahdollistetaan henkilön luovuttaminen, väliaikainen säilöönotto sekä tilapäinen luovuttaminen pyynnön esittäneeseen valtioon. Sopimus merkitsee vapaudenriistoon oikeuttavaa perustetta. Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää ilman laissa säädettyä perustetta. Luovuttamisesta on siten säädettävä lailla. Siten EU-USA-sopimuksen 3 ja 4 artiklan yleiset määräykset sovellettavista sopimusmääräyksistä ja luovuttamisen edellytyksistä sekä 9 artikla tilapäisestä luovuttamisesta kuuluvat lainsäädännön alaan. Poikkeamattomuutta koskevassa 17 artiklassa sallituilla kieltäytymisperusteilla voidaan varmistua siitä, että luovutettavaksi pyydettyä henkilöä ei uhkaa kuolemanrangaistus pyynnön esittäneessä valtiossa. Perustuslain 7 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa tai muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Kuten aikaisemmin on todettu, EU-USA-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaan pyynnön vastaanottaneen valtion harkinnassa on se, soveltaako se EU-USA-sopimuksen kuolemanrangaistusta koskevaa 13 artiklaa vai jatkaako se kahdenvälisen sopimuksen kuolemanrangaistusmääräyksen soveltamista. Tämä sovellettavan sopimusmääräyksen valintaa koskeva määräys kuuluu lainsäädännön alaan. Edellä selostetuin perustein on katsottu, että Suomi jatkaisi vuoden 1976 sopimuksen 9 artiklan soveltamista. Seuraus tästä valinnasta olisi se, että tarvetta saattaa voimaan EU-USA-sopimuksen asiasisältöistä kuolemanrangaistusta koskevaa 13 artiklaa ei ole.

Perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Luovuttamissopimus ei sisällä nimenomaista määräystä omien kansalaisten luovuttamisesta. EU-USA-sopimuksen 17 artiklan määräys poikkeamattomuudesta mahdollistaa sen, että Suomi voi vedota kahdenvälisessä sopimuksessa tai perustuslaissa oleviin luovuttamisesta kieltäytymisen perusteisiin myös silloin, kun luovutettavaksi pyydetään Suomen kansalaista. Määräys poikkeamattomuudesta myös sallii vetoamisen muihin kuin Suomen kansalaisen luovuttamista koskeviin laissa säädettyihin kieltäytymisperusteisiin. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan. Sopimuksen 14 artikla sisältää määräyksen arkaluontoisten tietojen toimittamisesta ja tietojen suojaamiseen liittyvien ehtojen asettamisesta. Mainitussa sopimusmääräyksessä tarkoitetut asiakirjat voivat sisältää henkilötietolaissa tarkoitettuja henkilötietoja, joiden suojasta säädetään perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan lailla. Määräys kuuluvat lainsäädännön alaan.

Myös muiden luovuttamissopimuksen määräysten on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan, koska luovuttamismenettelystä on Suomessa voimassa lain tasoisia säännöksiä ja siitä tulee vallitsevan käsityksen mukaan säätää lailla. Yleiset säännökset rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta sisältyvät aikaisemmin mainittuun yleiseen luovuttamislakiin. Luovuttamissopimus sisältää useita luovuttamispyyntöjä käsittelevien viranomaisten välistä yhteydenpitoa koskevia määräyksiä. Luovuttamista ja kauttakulkua koskevien pyyntöjen toimittamista koskevien 5 ja 12 artiklan 2 kappaleen mukaan pyynnöt toimitetaan diplomaattiteitse. Kauttakuljetusta koskeva pyyntö voidaan vaihtoehtoisesti tehdä myös suoraan oikeusministeriöiden tai Interpolin välityksellä. Väliaikaista säilöönottoa koskevien pyyntöjen toimittamisesta määrätään 6 artiklassa. Yhteydenpidosta luovuttamis- ja kauttakuljetuspyyntöjen toimittamisesta säädetään yleisen luovuttamislain 13 §:ssä ja 33 §:n 3 momentissa. Myös väliaikaista säilöönottoa koskevien pyyntöjen toimittamisessa noudatettavasta yhteydenpidosta on voimassa lain tasoisia säännöksiä (yleisen luovuttamislain 31 §). Sellaista yhteydenpitoa, josta aikaisemmin on katsottu olevan tarpeen säätää lailla, koskevien sopimusmääräysten on katsottu kuuluvan lainsäädännön alaan (HE 161/2000 vp, PeVL 45/2000 vp). Muita yhteydenpitojärjestystä koskevia sopimusmääräyksiä ovat 7 artiklan määräys asiakirjojen toimittamisesta väliaikaisen säilöönoton jälkeen sekä 8 artiklan määräys lisätietojen toimittamisesta. Tällaisen täydentävien tietojen toimittamisessa noudatettavan yhteydenpidon ei ole aikaisemmin katsottu edellyttävän lain tasoisia säännöksiä, jolla perusteella näiden yhteydenpitomääräysten ei olisi katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan sitä vastoin kuuluvat määräykset sopimuksessa käytetyistä määritelmistä (2 artikla), soveltamisalasta suhteesta kahdenvälisiin sopimuksiin (3 artikla), useiden valtioiden tekemistä luovutuspyynnöistä (10 artikla), sekä ajallisesta ja alueellisesta soveltamisesta (16 ja 20 artikla). Määräysten, jotka välillisesti vaikuttavat lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten tulkintaan ja soveltamiseen, on katsottu kuuluvan lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp).

Oikeusapua koskeva EU-USA-sopimus

EU-USA-sopimuksen määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan sillä perusteella, että niistä tulee perustuslain mukaan säätää lailla. Sopimuksen 4 artiklassa määrättyihin pankkitietojen selvittämistä koskeviin pyyntöihin voi sisältyä henkilötietoja. Lisäksi sopimuksen 9 artiklassa määrätään käyttörajoituksista henkilötietojen tai muiden tietojen suojaamiseksi ja 10 artiklassa pyynnön ja sen sisällön luottamuksellisuudesta. Perustuslain 10 §:ssä henkilötietojen suojasta säädetään lailla. Yleiset säännökset henkilötietojen suojaamisesta sisältyvät henkilötietolakiin. Videoneuvottelua koskevassa 6 artiklan 4 kohdassa oleva rangaistussäännös velvoittaa ulottamaan kansallisen lainsäädännön mukaiset seuraamukset henkilöön, joka videoneuvottelussa on antanut tahallisesti väärän lausunnon tai syyllistynyt muuhun väärinkäytökseen. Määräys merkitsee sitä, että rikoslain 15 luvun säännöksiä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa tulee voida soveltaa henkilöön, jota oikeusapupyynnön perusteella kuulustellaan Suomessa videoyhteyden välityksellä. Rikosoikeudellisen vastuun edellytyksistä tulee perustuslain 8 §:n mukaan säätää lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Myös muiden EU-USA-sopimuksen määräysten on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan, koska EU-USA-sopimuksessa määrätyistä asioista on Suomessa voimassa laintasoisia säännöksiä ja rikosoikeusavusta on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Yleiset säännökset rikosoikeusavusta Suomen ja vieraan valtion viranomaisten välillä sisältyvät aikaisemmin mainittuun rikosoikeusapulakiin. Myös muuhun lainsäädäntöön kuin rikosoikeusapulakiin sisältyy säännöksiä oikeusapusopimuksessa määrätyistä asioista. Pankkitietojen selvittämistä koskevasta 4 artiklassa tarkoitetusta yhteistyöstä sisältyy säännöksiä rikosoikeusapulain lisäksi poliisilain 36 §:ään. Artiklassa 5 tarkoitetuista yhteisistä tutkintaryhmistä säädetään yhteisistä tutkintaryhmistä annetussa laissa. Videoneuvottelusta määrätään 6 artiklassa. Sitä koskevia kansallisia säännöksiä sisältyy oikeudenkäymiskaareen ja esitutkintalakiin. Pyyntöjen nopeutettua toimittamista koskevassa 7 artiklassa on määräys oikeusapupyyntöjen toimittamistavasta. Siitä säädetään rikosoikeusapulain 7 §:ssä. Sopimuksen 8 artiklassa määrätään hallintoviranomaisille annettavasta oikeusavusta, jota koskevat pyynnöt toimitetaan joko kahdenvälisessä sopimuksessa nimettyjen keskusviranomaisten välillä tai oikeusministeriöiden tai 15 artiklan 1 kohdan mukaan nimettyjen viranomaisten välillä. Yhteydenpidosta oikeusapupyyntöjen toimittamisessa on voimassa lain tasoisia säännöksiä (rikosoikeusapulain 4 ja 5 §). Sopimuksen 13 artiklan määräys poikkeamattomuudesta mahdollistaa vetoamisen rikosoikeusapulain mukaisiin kieltäytymisperusteisiin, joten määräys kuuluu lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvat myös määräykset sopimuksessa käytetyistä määritelmistä (2 artikla), sopimuksen soveltamisalasta suhteessa kahdenvälisiin sopimuksiin tai niiden puuttuessa (3 artikla) sekä ajallisesta ja alueellisesta soveltamisesta (12 ja 16 artikla). Nämä määräykset vaikuttavat välillisesti lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamiseen ja tulkintaan.

Suomi-USA-pöytäkirja ja Suomi-USA-sopimus

Luovuttamista koskevalla Suomi-USA-pöytäkirjalla yksilöidään sovellettaviksi tulevat EU-USA-sopimuksen artiklat ja määritellään niiden suhde vuoden 1976 sopimukseen. Sopimusvelvoitteet ovat samansisältöisiä EU-USA-sopimuksen määräysten kanssa. Siten sopimusmääräykset niiden sisällön perusteella kuuluvat lainsäädännön alaan samalla tavoin kuin EU-USA-sopimuksen vastaavat määräykset. Sovellettavien artiklojen osalta myös oikeusapua koskeva Suomi-USA-sopimus sisältää EU-USA-sopimuksen kanssa rinnakkaiset sopimusvelvoitteet. Samalla perusteella myös Suomi-USA-sopimuksen oikeusapumääräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Suomi on Suomi-USA-pöytäkirjassa ilmoittanut oikeusministeriön viranomaiseksi, joka päättää luovuttamisesta kilpailevissa luovutuspyyntötilanteissa. Suomi-USA-sopimuksessa Suomi on ilmoittanut oikeusministeriön oikeusapupyyntöjä lähettäväksi ja niitä vastaanottavaksi keskusviranomaiseksi. Kyse on kansallisen lainsäädännön mukaisen toimivaltaisen viranomaisen nimeämisestä. Yhteydenpitojärjestyksen on edellä selostetun mukaisesti katsottu kuuluvan lainsäädännön alaan sillä perusteella, että siitä on Suomessa säädetty lailla. Yhteydenpitoa koskevat viranomaisten nimeämiset eivät kuitenkaan vaikuta Suomen kansainvälisen velvoitteen sisältöön ja laajuuteen siihen verrattuna, miksi se jo muuten muodostuu yhteydenpitojärjestystä koskevien sopimusvelvoitteiden perusteella. Tästä syystä eduskunnan suostumus yhteydenpitojärjestystä koskeviin ilmoituksiin ei edellytä eduskunnan suostumusta (PeVL 45/2000 vp).

Sopimusten voimaansaattaminen ei edellytä Ahvenanmaan maakunnan myötävaikutusta.

Luovuttamista koskeva EU-USA-sopimus

EU-USA-sopimuksen 13 artikla sisältää määräyksen kuolemanrangaistuksesta. Määräyksellä ei ole merkitystä säätämisjärjestyksen kannalta, koska se ei tulisi sovellettavaksi, vaan kysymys kuolemanrangaistuksesta määräytyisi vuoden 1976 sopimuksen mukaan ja ottaen huomioon perustuslain 9 §:n 4 momentin mukainen kielto luovuttaa ulkomaalainen, jos häntä sen vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus.

Perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan Suomen kansalaista ei saa vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. EU-USA-sopimuksella ei ole puututtu omien kansalaisten luovuttamista koskeviin kahdenvälisten sopimusten määräyksiin. Lisäksi edellä selostetusta poikkeamattomuutta koskevasta 17 artiklasta seuraa, että Suomi voi vedota paitsi perustuslain säännöksiin, myös vuoden 1976 sopimuksen 10 artiklaan, jonka mukaan Suomi voi ehdottaa, että luovuttamispyyntö peruutettaisiin, jos luovutettavaksi pyydetään Suomen kansalaisena Suomessa syntynyttä henkilöä, joka luovuttamispyyntöä esitettäessä asuu vakinaisesti Suomessa ja on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen. Vuoden 1976 sopimuksen 12 artikla sallii luovuttamisesta kieltäytymisen 10 artiklaa laajemmin, koska päätös siitä, onko luovuttamispyyntöön suostuttava, tehdään pyynnön vastaanottaneen valtion lakien mukaisesti. EU-USA-sopimus ei siten muuta voimassaolevia säännöksiä Suomen kansalaisen luovuttamisesta eikä ole ongelmallinen perustuslain säännösten kannalta.

Oikeusapua koskeva EU-USA-sopimus

Oikeusapusopimuksen yhteisiä tutkintaryhmiä koskevaa 5 artiklaa on arvioitava Suomen täysivaltaisuuden kannalta. Määräyksillä sallitaan se, että USA:n lainvalvontaviranomaiset voivat Suomen alueella osallistua rikostutkintaan. Laki yhteisistä tutkintaryhmistä mahdollistaa 5 artiklassa tarkoitetun yhteistyön. Hallituksen esityksessä laiksi yhteisistä tutkintaryhmistä (HE 186/2002 vp) katsottiin, että laki voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Vieraan valtion virkamiehille ei laissa annettu itsenäistä toimivaltaa toimia Suomen alueella. Lain mukaan vieraan valtion virkamies voi suomalaisen tutkinnanjohtajan määräyksestä ja valvonnan alaisena suorittaa kuulustelun. Laki ei merkinnyt suurta muutosta rikosoikeusapulain 10 §:n säännökseen, jonka mukaan vieraan valtion viranomainen voi Suomen esitutkintaviranomaisen luvalla osallistua asian käsittelyyn ja esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. Laki yhteisistä tutkintaryhmistä vain mahdollisti sen, että tutkinnanjohtaja voisi tapauskohtaisen harkinnan jälkeen määrätä, että tutkintaryhmään kuuluva vieraan valtion virkamies suorittaisi kuulustelun kokonaisuudessaan. Toisaalta kuulustelun suorittaminen on julkisen vallan käyttöä sisältävä tehtävä. Lain säätämisjärjestysperusteluissa katsottiin, että julkisen vallan käyttöä sisältävän tehtävän antaminen vieraan valtion virkamiehelle laissa tarkoitetuin tavoin vain vähäisessä määrin vaikuttaa valtion täysivaltaisuuteen eikä sellaisenaan merkitse täysvaltaisuuden loukkaamista. Kansainvälinen yhteistoiminta rikosten tutkimisessa ja selvittämisessä on omiaan myötävaikuttamaan yhteiskunnan kehittymiseen perustuslain 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Koska EU-USA-sopimuksen 5 artikla ei edellytä yhteisistä tutkintaryhmistä annetussa laissa säänneltyjä tehtäviä laajempien toimivaltuuksien myöntämistä USA:n virkamiehille, artikla ei ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa.

Oikeusapumenettelyssä saatujen tietojen käytöllä on merkitystä yksityisyyden suojan kannalta. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään lailla. Yksityisyyden suojan, kuten muidenkin perusoikeuksien rajoitusten olennainen sisältö tulee ilmaista laissa. Rajoitusten tulee olla tarkkarajaisia ja täsmällisesti määriteltyjä sekä suhteellisuusperiaatteen mukaisia ja välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. Perusoikeuksia rajoitettaessa on huolehdittava riittävistä oikeusturvajärjestelyistä.

Koska oikeusapua koskeva EU-USA-sopimus ehdotetaan saatettavaksi voimaan lailla, sopimuksen 9 artiklan määräykset tietojen käyttörajoituksista vastaavat sinänsä perustuslain 10 §:n 1 momentin vaatimusta tietosuojan laintasoisesta sääntelystä. EU-USA-sopimuksen 9 artiklan määräyksiä tietojen käyttörajoituksista ja kansallisia säännöksiä tietosuojasta on selostettu jaksossa 1.3.

Henkilötietojen suojan kannalta tärkeä on myös EU-USA-sopimuksen 9 artiklan 2 kohdan a alakohdan määräys, joka sallii lisäehtojen asettamisen oikeusapumenettelyssä toimitettujen tietojen käytölle. Edellä selostetun mukaisesti EU-USA-sopimuksen velvoitteita täsmentävän Suomi-USA-sopimuksen voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan Suomen tulisi luovuttaessaan USA:lle henkilötietolaissa tarkoitettuja henkilötietoja, asettaa ehdoksi ensinnäkin se, että tietoja saadaan käyttää ainoastaan sopimusmääräyksessä lueteltuihin tarkoituksiin ja toiseksi se, että USA:n on toteutettava oikeusjärjestelmänsä mukaiset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi. Siten säännökset täyttäisivät myös muut yksityisyyden suojan rajoittamista merkitsevälle lainsäädännölle perustuslaista johtuvat vaatimukset.

Suomi-USA-pöytäkirja ja Suomi-USA-sopimus

Suomi-USA-pöytäkirja ja Suomi-USA-sopimus eivät asiallisesti sisällä itsenäisiä eivätkä laajempia velvoitteita kuin EU-USA-sopimukset, vaan niillä ainoastaan tarkennetaan ja yksilöidään EU-USA-sopimusten sovellettaviksi tulevia määräyksiä. Edellä esiintuodut arviot sopimusvelvoitteiden perustuslainmukaisuudesta koskevat siten myös Suomi-USA-pöytäkirjan sekä Suomi-USA-sopimuksen määräyksiä.

Voimaansaatettavat sopimusvelvoitteet eivät edellä olevin perustein ja myös Suomen lainsäädäntöä ja Euroopan unionin toimivaltaa käsittelevässä jaksossa esitetyt seikat huomioon ottaen koske perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, eikä esitykseen sisältyvä lakiehdotus koske perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. EU-USA-sopimukset sekä Suomi-USA-pöytäkirja ja Suomi-USA-sopimus voidaan näin ollen hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotukset yleisen luovuttamislain muuttamiseksi ja voimaansaattamislaeiksi voidaan hyväksyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003 rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen, Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2004 Suomen ja Amerikan yhdysvaltojen 11 päivänä kesäkuuta 1976 allekirjoittamaan luovutussopimukseen tehdyn pöytäkirjan, Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003 keskinäisestä oikeusavusta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen sekä Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2004 Suomen tasavallan ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tietyistä keskinäiseen oikeusapuun rikosasioissa liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen.

Koska sopimukset ja pöytäkirja sisältävät määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003 rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2004 Suomen ja Amerikan yhdysvaltojen 11 päivänä kesäkuuta 1976 allekirjoittamaan luovutussopimukseen tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Oikeusministeriö päättää pöytäkirjan liitteen 6 artiklassa tarkoitetusta tilapäisestä luovuttamisesta rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetussa laissa (456/1970) säädetyin edellytyksin. Luovutetulle luovuttamisen johdosta aiheutunut vapaudenmenetysaika on vähennettävä luovutetun Suomessa suoritettavasta vapausrangaistuksesta noudattaen soveltuvin osin, mitä rikoslain (39/1889) 6 luvun 13 §:ssä säädetään.

3 §

Jos Suomi vastaanottaa samaa henkilöä koskevan luovuttamispyynnön yhdeltä tai useammalta kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) ulkopuoliselta valtiolta sekä kansainväliseltä rikostuomioistuimelta, se antaa etusijan kansainvälisen rikostuomioistuimen pyynnölle kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön 90 artiklan 4 kappaleen mukaisesti.

Jos Suomi vastaanottaa samaa henkilöä koskevan luovuttamispyynnön Amerikan yhdysvalloilta ja toiselta pohjoismaalta, niin sen estämättä, mitä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetun lain (270/1960) 20 §:n 1 momentissa säädetään, oikeusministeriö päättää siitä, mihin valtioon henkilö luovutetaan.

4 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

5 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

3.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Washingtonissa 25 päivänä kesäkuuta 2003 keskinäisestä oikeusavusta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

4.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Brysselissä 16 päivänä joulukuuta 2004 Suomen tasavallan ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tietyistä keskinäiseen oikeusapuun rikosasioissa liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Päättäessään oikeusavun antamisesta Suomen tulee asettaa oikeusapupyynnön täytäntöönpanossa saatujen henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitettujen tietojen luovuttamisen edellytykseksi, että pyynnön esittänyt valtio käyttää oikeusapumenettelyssä saamiaan henkilötietoja ainoastaan sopimuksen liitteen 6 artiklan 1 kohdassa lueteltuihin tarkoituksiin. Ehdoksi on lisäksi asetettava, että pyynnön esittänyt valtio toteuttaa oikeusjärjestelmänsä mukaiset asianmukaiset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi.

3 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

4 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

Naantalissa 23 päivänä kesäkuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Oikeusministeri
Johannes Koskinen